Näyttökynnys
- Uutiset
14.7.2020 9.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi perusteettomasti palkkaa kaupungilta laskuttaneen henkilökohtaisen avustajan törkeästä petoksesta vankeusrangaistukseen ja korvaamaan kaupungille aiheuttamansa taloudellisen vahingonPetoksella oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, ottaen huomioon myös se, että kysymyksessä oli pitkän ajan kuluessa tehty perusteeton laskutus. Oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetusta teosta oli 6 kuukautta vankeutta. Koska vastaajaa ei ollut aikaisemmin rekisteröity rikoksista, vankeus voitiin tuomita ehdollisena. Vastaajan syyksi luetusta menettelystä oli aiheutunut kaupungille 14.924,42 euron suuruinen taloudellinen vahinko, joka vastaaja velvoitettiin korvaamaan kaupungille laillisine viivästyskorkoineen 31.12.2015 lukien. Syytteen tultua hyväksytyksi vastaaja oli RL 10 luvun 2 §:n nojalla tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä ottaen huomioon edellä sanottu korvaus kaupungille 5.452,35 euroa. (Vailla lainvoimaa 14.7.2020) - Uutiset
12.6.2020 12.54
Hovioikeus: Näytöltään epäselvää rikosasiaa ei olisi tullut ratkaista kirjallisessa menettelyssä, kun tuottamuksen astetta ei ollut mahdollista arvioida pääkäsittelyä toimittamattaHO katsoi, että kirjallisen menettelyn edellytyksiä arvioitaessa on pidettävä lähtökohtana sitä, että se soveltuu vain näytöltään selvään asiaan, jossa kaikki rikosvastuun perustavat seikat on selvitetty. Siten myös huolimattomuuden asteen asianmukainen arviointi edellyttää epäselvissä tilanteissa lähtökohtaisesti suullista pääkäsittelyä. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta syytetyn A:n esitutkintalausumat liittyivät sen arviointiin, oliko A:n menettely ollut törkeän huolimatonta. Asia oli siten ollut KO:ssa näytöltään epäselvä. Tuottamuksen astetta ei ollut tässä tilanteessa mahdollista arvioida pääkäsittelyä toimittamatta, joten asian käsittelemiseen ja ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä ei ollut ollut edellytyksiä. Näillä perusteilla asia oli palautettava KO:een. (Vailla lainvoimaa 12.6.2020) - Uutiset
8.6.2020 16.00
Vaikka asianomistajan tekemä tunnistaminen käräjäoikeudessa oli vaikuttanut varmalta, tunnistamiseen liittyi oikeudellisen arvioinnin kannalta merkityksellisiä epävarmuustekijöitä - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen ryöstöstäArvioituaan näytön tunnistamisen, valokuvaliitteen, televalvontatietojen ja henkilötodistelun osalta erikseen sekä kokonaisuutena HO totesi, että epäselvässä näyttötilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi. Vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily ja syyte oli siten hylättävä, vastaaja vapautettava hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja velvollisuudesta suorittaa rikosuhrimaksu ja aiempaa ehdollista vankeusrangaistusta ei ollut määrättävä täytäntöönpantavaksi. (Vailla lainvoimaa 8.6.2020) - Uutiset
8.6.2020 8.00
Käräjäoikeus arvioi postilähetyksiin merkittyjen vastaajan nimi- ja kotiosoitetietojen näyttöarvoa - varteenotettavaa epäilyä vastaajan syyllisyydestä salakuljetukseen ja huumausainerikokseen ei jäänytVastaajan oli katsottu syytekohdassa 1 kuvatulla menettelyllään syyllistynyt salakuljetukseen ja syytekohdissa 2 ja 3 kuvatuilla menettelyillään kummassakin erikseen huumausainerikokseen. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 8.6.2020) - Uutiset
2.6.2020 7.53
Hovioikeus: Vastaaja syyllistyi raiskauksen yrityksen asemasta pakottamiseen seksuaaliseen tekoonHO oli näyttöä arvioidessaan katsonut, että vastaaja oli väkivallalla ja uhkauksella saanut asianomistajan alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi, joka oli olennaisesti loukannut hänen itsemääräämisoikeuttaan. Vastaaja oli pitänyt asianomistajaa käsistä kiinni, tunkenut väkisin toisen kätensä asianomistajan alushousuihin, ja koskettanut tätä sukupuolielinten alueelta sekä uhannut suusanallisesti raiskata tämän. Menettelyllään vastaaja oli aiheuttanut asianomistajalle raapimisjälkiä ulkosynnyttimien alueelle. HO katsoi, että vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt pakottamiseen seksuaaliseen tekoon. (Vailla lainvoimaa 2.6.2020) - Uutiset
26.5.2020 15.30
Hovioikeus arvioi laajennetun hyödyn menettämistä ja tuomitsi takavarikoidut varat RL 10 luvun 3 §:n nojalla kokonaan valtiolle menetetyksiAsiassa oli riidatonta, että käteisestä rahasta oli löytynyt 15.000 euroa vastaajan asunnosta makuuhuoneen sängyn patjojen välistä samasta paikasta kuin hasis ja 3.100 euroa lipaston laatikosta. Kaikki raha oli ollut 50 euron seteleinä. Kun otettiin huomioon vastaajan asunnosta löytyneen huomattavan rahamäärän poikkeuksellinen säilytystapa ja kirjallisena todisteena esitetyistä verotiedoista ilmenevä vastaajan huono taloudellinen tilanne, asiassa oli syytä olettaa, että takavarikoidut varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta, jota ei ollut pidettävä vähäisenä. Vastaaja oli väittänyt, että hänen hallustaan takavarikoidut edellä mainitut käteisvarat ovat peräisin Ruotsissa vuosina 2007–2016 tapahtuneesta työskentelystä säästetyistä palkkatuloista, mutta hän ei ollut esittänyt selvitystä väitteensä tueksi. Hänen ei voitu katsoa saattaneen todennäköiseksi, että sanotut käteisvarat olisivat peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta. (Vailla lainvoimaa 26.5.2020) - Uutiset
25.5.2020 15.36
Lähti vauhdikkaasti liikkeelle pysäköinninvalvojan tultua tarkistamaan pysäköintimaksua - hovioikeus hylkäsi syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisestaKO oli tuominnut vastaajan liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteiseen 8 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen. HO sen sijaan katsoi vastaajan syyllistyneen menettelyllään vain liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. HO katsoi, että vastaajan menettely oli ollut siinä määrin vaarallista ja osin piittaamatontakin, että oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä 50 päiväsakkoa. Kun syyte virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta hylättiin, myös vastaajan korvausvaatimukset ja lääkärintodistuksen lunastuskulut oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 25.5.2020) - Uutiset
15.5.2020 14.30
Pahoinpitely sellissä - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteenSyytteen mukaan vastaaja oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa A:lle vankilassa omassa sellissään lyömällä tätä ruokailuveitsellä rintakehään, vasempaan ranteeseen, vasempaan sisäreiteen ja vasemmalle puolelle vyötäröön. Syytteen mukaan vastaajan menettelystä oli A:lle aiheutunut pistosjälki rintalihakseen, kaksi pistosjälkeä vasemman käden ranteeseen, naarmuja vasempaan sisäreiteen ja vasemmalle puolelle vyötäröön. Vastaaja oli kiistänyt syytteen pahoinpitelystä. Vastaajan mukaan hän oli toiminut itsepuolustuksessa ja kyseessä oli ollut hätävarjelu toisen oikeudetonta hyökkäystä kohtaan. KO oli katsonut vastaajan syyllistyneen siihen rikokseen, josta syyttäjä oli hänelle vaatinut rangaistusta. Vastaaja oli tuomittu 60 pv rangaistukseen. HO hylkäsi syytteen. Vastaaja vapautettiin hänelle tuomitusta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta valtiolle. (Vailla lainvoimaa 15.5.2020) - Uutiset
15.5.2020 9.00
Hovioikeuskin hylkäsi pysäköintivalvontayhtiön vaatimuksen kuuden valvontamaksun maksamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja pysäköinyt auton tapahtuma-aikaan niillä kuudella kerralla, jolloin pysäköintiin oli kohdistunut yksityisoikeudellinen valvontamaksu. KO:n vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voinut jäädä lainkohdassa tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Pääkäsittelyn toimittaminen oli muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen. Asiaa ei ollut aihetta arvioida toisin sen seikan perusteella, että vastaaja oli oli ilmoittanut vastustavansa kanteessa tarkoitettuja maksuja vasta haastehakemukseen vastatessaan. HO totesi selvennykseksi, että pysäköintiä koskeva valvontamaksu on yksityisoikeudellinen, sopimukseen perustuva saatava, ja että reklamaatiovelvollisuus koskee sopimusrikkomukseen vetoavalta sopimusosapuolelta edellytettävää aktiivisuutta sopimusrikkomuksen perusteella esitettävien vaatimusten osalta. Kun vastaaja oli kiistänyt pysäköineensä autot kanteessa tarkoitettuun paikkaan kanteessa tarkoitettuina ajankohtina, hän oli kiistänyt samalla sen, että hänen ja kantajayhtiön välille olisi syntynyt pysäköimistä koskeva sopimus, joka oli sisältänyt velvoitteen suorittaa valvontamaksu. Näissä olosuhteissa vastaajalla ei ollut ollut sopimusoikeudellista reklamaatiovelvollisuutta. (Vailla lainvoimaa 15.5.2020) - Uutiset
12.5.2020 14.47
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja vapautti vastaajan 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistuksesta ja 10 000 euron kärsimyskorvauksestaKO oli tuominnut vastaajan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lievästä pahoinpitelystä. HO katsoi, että asiassa esille tulleet useat seikat erikseen ja etenkin yhdessä arvioituna vähensivät ratkaisevasti käsitystä asianomistajan kertomuksen luotettavuudesta. Kun syytteen tueksi ei ollut esitetty muuta riittävän vahvaa näyttöä, asiassa oli jäänyt näyttämättä vastaajan syyllistyminen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. HO hylkäsi syytteen (8.7.2009 - 31.8.2015) ja tältä osin myös vapautti vastaajan KO:n tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta (kärsimyksestä 10.000 €, kivusta 100 €) asianomistajalle. (Vailla lainvoimaa 12.5.2020) - Uutiset
4.5.2020 11.37
Suutelun yritys - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteenAsiassa mainitut seikat huomioon ottaen HO katsoi, ettei syytteessä kuvattu menettely täyttänyt lainkohdassa rangaistavaksi säädetyn seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä. Sen vuoksi syyte ja muut siihen liittyvät vaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 4.5.2020) - Uutiset
29.4.2020 8.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen varkaudesta – vastaajan ottamat kuvat anastetusta omaisuudesta eivät riittäneet näytöksiValokuvat sekä se, että A oli riidattomasti syyllistynyt samaan vapaa-ajanasuntoon kohdistuviin anastustekoihin yhdessä saman kanssavastaajan kanssa kohdissa 3 ja 4, viittasivat siihen, että hän olisi osallistunut myös kohdan 1 anastustekoon. A:n puhelimesta löytyneet kuvat anastetusta omaisuudesta oli kuitenkin otettu asunnolla, jonne anastettu omaisuus oli viety tekopaikalta. Valokuvat eivät riittäneet näytöksi siitä, että A olisi vastoin kiistämistään syyllistynyt syytteen mukaiseen anastustekoon. (Vailla lainvoimaa 29.4.2020) - Uutiset
22.4.2020 12.46
Näyttämättä oli jäänyt, että pihapuuhun autolla törmännyt mies olisi yrittänyt ajaa mökin pihalla olleiden ihmisten päälleHO:ssa arvioitiin, oliko juhlista humalassa poistuneen ja pihapuuhun törmänneen miehen menettelyn tarkoituksena ollut tappaa asianomistajat taikka osa heistä tai hänen oli tullut vähintäänkin pitää asianomistajien taikka ainakin osan heistä kuolemaa menettelynsä varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena. Syyte tapon yrityksestä hylättiin näyttämättömänä. HO ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa. (Vailla lainvoimaa 22.4.2020) - Uutiset
3.4.2020 13.00
Hovioikeus näytön arvioinnista rikosasiassaHO totesi, että näytön arviointi tuomioistuimessa perustuu OK 17 luvun 2 §:n mukaan vapaaseen todistusharkintaan. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa (KKO 2013:96 kohta 6). - Uutiset
26.3.2020 10.06
Hovioikeus korotti tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta papille tuomittua sakkorangaistusta - ei näyttöä että vastaajaan olisi kohdistunut poikkeuksellista julkisuuttaHO katsoi toisin kuin KO, ettei asiassa ollut näytetty, että vastaajaan olisi asian johdosta kohdistunut niin poikkeuksellista julkisuutta että poikkeussäännökseksi tarkoitettua RL 6 luvun 7 §:n 1 kohdan kohtuullistamisperustetta olisi tullut asiassa soveltaa. Rangaistusta korotettiin tämän vuoksi syyttäjän vaatimaksi 35 päiväsakoksi. (Vailla lainvoimaa 26.3.2020) - Uutiset
25.3.2020 14.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi Viroon rekisteröidyn yhtiön hallituksen jäsenen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta 1 v 4 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseenOliko yhtiöllä ollut Suomessa syytteen mukaiset kirjanpito- ja verovelvollisuudet? - Vältettyjen verojen määrät - Tahallisuus ja kieltoerehdys - Syyksilukeminen ja törkeysarviointi - Rangaistusseuraamus (Vailla lainvoimaa 25.3.2020) - Uutiset
25.3.2020 9.58
Hovioikeus vapautti törkeästä kirjanpitorikoksesta tuomitunKO:ssa esitetyn syytekohdan 2 mukaan vastaaja oli 28.2.2011 ja 29.4.2013 välisenä aikana laadituttanut toisella henkilöllä M Ky:n ja G Oy:n nimissä H Oy:n maksettavaksi syytekohdassa 1 (Törkeä velallisen epärehellisyys 5.1.2011 - 3.5.2013) kuvatulla tavalla perusteettomia hallinto- ja toimistopalvelumaksu -nimellä olevia laskuja yhteensä 453.090 euron arvosta sekä liittänyt nämä laskut H Oy:n kirjanpitoon. KO oli hylännyt syytteen kohdan 1 osalta. Kohdan 2 osalta KO oli katsonut vastaajan liittäneen 30.4.2012 - 3.5.2013 kirjanpitoon perusteettomia laskuja 157.948,40 euron edestä. Vastaaja oli tuomittu törkeästä kirjanpitorikoksesta 1 v ehdolliseen vankeusrangaistukseen. HO hylkäsi syytteen. (Vailla lainvoimaa 25.3.2020) - Uutiset
20.3.2020 13.00
Noin 100-200 metrin päästä tekopaikasta kiinniotetun miehen näytettiin ryöstäneen 81-vuotiaan naisenVaikka mikään asiassa todetuista seikoista ei ollut yksin osoittanut vastaajan olleen syytteessä tarkoitettu tekijä, muodostivat ne yhdessä arvioituna lähtökohtaisesti riittävän vahvan näytön vastaajan syyllisyydestä. Rikoksella tavoitellun omaisuuden määrä ei ollut ollut erityisen suuri. Tässä tapauksessa teko oli kuitenkin kohdistunut tekohetkellä yksin ulkona liikkuneeseen 81-vuotiaaseen A:han. Vastaaja oli riuhtaissut laukun A:lta siten, että tämä oli kaatunut maahan. Kaatumisesta oli aiheutunut suurikokoinen mustelma pakaraan. Vaikka väkivalta oli ollut vähäistä, oli tekoa pidettävä tilanne ja A:n ikä huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden vakavana. Näin ollen vastaaja oli syyllistynyt ryöstöön. KO oli katsonut riittäväksi ja oikeuskäytännön mukaiseksi rangaistukseksi 6 kk vankeutta. Estettä vastaajan vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen ehdollisena ei ollut. KO oli harkinnut kohtuulliseksi ja oikeuskäytännön mukaiseksi korvaukseksi kärsimyksestä 700 euroa ja kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 700 euroa. Vastaaja vaati HO:ssa, että syyte hylätään ja toissijaisesti, että rangaistus alennetaan neljäksi kuukaudeksi vankeutta. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 20.3.2020) - Uutiset
18.3.2020 10.00
Erimielinen hovioikeus vapautti törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun 2 vuoden 2 kuukauden rangaistuksesta ja 12 000 euron vahingonkorvauksistaKoska rikosoikeudessa aiemmin todetuin tavoin on lähtökohtana syyttömyysolettama, koska näyttökynnys seksuaalirikoksissa ei ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa ja koska asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä, jota nyt ei ollut esitetty, HO:n enemmistö katsoi asiassa jääneen varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä hänen viakseen väitettyyn rikokseen ja syyte oli hylättävä. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, että syytteen tueksi oli esitetty riittävä näyttö, eikä vastaajan syyllisyydestä ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Syytä KO:n tuomion muuttamiseen syyksilukemisen osalta ei eri mieltä olleen hovioikeudenneuvoksen mukaan ollut. (Vailla lainvoimaa 18.3.2020) - Uutiset
16.3.2020 12.00
Hovioikeuskin hylkäsi asianomistajan sosiaalityöntekijään kohdistamat rangaistusvaatimukset koskien yhteystietojensa luovuttamista 18-vuotiaalle pojalleenAsianomistaja oli lausunut, että kaupungin sosiaalityöntekijä (vastaaja) oli luovuttanut hänen salassa pidettävät yhteystietonsa 18-vuotiaalle pojalleen. Asianomistajan mukaan vastaaja oli ollut tietoinen siitä, että asianomistaja oli pyytänyt sanottujen tietojen salassa pitämistä ja että tällä oli ollut perusteltu syy pelätä oman terveytensä ja turvallisuutensa puolesta. Asianomistajan mukaan hyvinvointikuntayhtymän ja vastaajan vahingonkorvausvastuu perustui vastaajan työssään julkista valtaa käyttäessään tekemään törkeään laiminlyöntiin. Korvausperusteiden osalta asianomistaja oli toistanut KO:ssa lausumansa ja lausunut lisäksi, että hänelle oli diagnosoitu muu pelko-oireinen ahdistuneisuushäiriö. HO hylkäsi rangaistusvaatimukset virkasalaisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta ja sitä koskevat vahingonkorvausvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 16.3.2020) - Uutiset
11.3.2020 14.00
Sosiaaliohjaajaa uhkaillut nainen tuomittiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 5 kk ehdolliseen vankeuteen ja suorittamaan korvausta tilapäisestä psyykkisestä haitasta ja akuutista stressireaktiostaSosiaaliohjaaja oli ollut tekoaikana naisen pojan lastensuojelun sosiaaliohjaaja ja ilmoittanut virkatoimenaan naiselle tämän lapsista tehdystä lastensuojeluilmoituksesta. Sosiaaliohjaajan ilmoituksen seurauksena nainen oli lähettänyt sosiaaliohjaajalle useita viestejä, joissa oli uhannut sosiaaliohjaajaa väkivallalla mm. kehottamalla tätä olemaan varovainen missä liikkuu, uhkaamalla sosiaaliohjaajalle käyvän vielä huonosti ja kertomalla ettei enää pysty kontrolloimaan vihaansa, sekä ettei vastaa enää seurauksista. Nainen oli myös kolmannelle henkilölle lähettämässään viestissä kertonut sosiaaliohjaajan ansaitsevan kuolla ja tekevänsä kaikkensa, että joku tekee jotain hänelle, tai tappavansa jonkun itse. Nainen oli myös lähettänyt sosiaaliohjaajaa koskevia uhkaavia viestejä luomastaan Facebook-profiilista sosiaaliohjaajan puolison äidille. Nainen oli velvoitettu korvaamaan sosiaaliohjaajalle tilapäisestä psyykkisestä haitasta ja akuutista stressireaktiosta 800 euroa. Nainen vaati HO:ssa, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty. (Vailla lainvoimaa 11.3.2020) - Uutiset
6.3.2020 12.30
Hovioikeus arvioi rikoskumppanuudesta esitettyä näyttöä toisin kuin käräjäoikeus ja hylkäsi syytteen varkaudestaSyytteen mukaan valittaja oli yksin tai yhdessä B:n kanssa rikottuaan yhtiön klubirakennuksen ikkunan anastanut yhtiön tiloista sen omistamia alkoholijuomia. Valittaja oli kiistänyt rikkoneensa ikkunan tai anastaneensa alkoholijuomia, minkä menettelyn A oli tunnustanut. Syyttäjä ei ollut esittänyt asiassa näyttöä valittajan osallistumisesta syyttessä kuvattuun rikoksen toteuttamiseen. Tämän vuoksi HO katsoi, ettei valittajan syyllistymisestä varkausrikokseen ollut esitetty riittävää näyttöä. Syyte (kohdassa 10) valittajan osalta oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 6.3.2020) - Uutiset
5.3.2020 16.00
Hovioikeus arvioi puolison kieltäytymisoikeuden murtamista ja syytteen tarkistamista vakavassa parisuhdeväkivaltatapauksessaOli syytä epäillä, ettei nainen ollut itse päättänyt vaitiolo-oikeutensa käyttämisestä. HO hylkäsi törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta tuomitun miehen vaatimuksen naisen esitutkintakertomuksen ja lääkärinlausunnon esitieto-osion määräämisestä hyödyntämiskieltoon. Syytteen tarkistamisen osalta HO totesi, ettei se seikka, että syyttäjä oli tarkistamassaan syytteessä katsonut naiselle aiheutuneen vastaajan menettelyn seurauksena myös häntäluun murtuma, ei muuttanut vastaajan alkuperäisessä syytteessä kuvattua tekoa muunlaiseksi toiminnaksi. Näin ollen HO katsoi, ettei kysymys ollut kielletystä syytteen muuttamisesta. (Vailla lainvoimaa 5.3.2020) - Uutiset
2.3.2020 11.00
Hovioikeus hylkäsi syytteet terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä murhia ym. koskevassa asiassaOttaen huomioon asiassa kerrotut syytteitä tukevat ja niitä vastaan osoittavat seikat, HO totesi, ettei asiassa esitetty näyttö tuomitsemiseen vaadittavalla varmuudella riittänyt osoittamaan kahden vastaajan syyllistyneen syytteissä tarkoitettuihin tekoihin tekijöinä tai avunantajina. Näin ollen syytteet vastaajia vastaan tuli hylätä, eikä KO:n tuomion lopputulosta ollut perustetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 2.3.2020) - Uutiset
28.2.2020 11.47
Hovioikeus: 13-vuotiaan lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttöasiassa ei syntynyt epäilyä, että asianomistajan kertomus olisi perustunut ns. valemuistoihin - uusi todistelu ei merkityksellisesti horjuttanut syytettä tukevaa näyttöäHO pysytti KO:n tuomion törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa. KO oli 7.3.2019 antamallaan tuomiolla lukenut vastaajan syyksi 18.1.-31.7.1999 tehdyn törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuominnut tämän 1 v 10 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 90 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistukseen. Rangaistusta määrättäessä oli otettu huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika. Asia oli tullut vireille KO:een 6.7.2018. KO oli lisäksi velvoittanut vastaajan korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 10.000 euroa korkoineen viimeisestä tekopäivästä lukien. (Vailla lainvoimaa 28.2.2020) - Uutiset
24.2.2020 10.35
Setelinipun parkkipaikalta löytänyt tuomittiin kavalluksesta 55 päiväsakon rangaistukseen - ei näyttöä että setelinipusta olisi puuttunut 500 euroaVastaajan syyksi oli luettu kavallus syytteessä kuvatulla tavalla. Näyttämättä oli jäänyt, että anastetun omaisuuden arvo olisi ollut enemmän kuin 3 550 euroa. HO ei myöntänyt asianomistajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 24.2.2020) - Uutiset
21.2.2020 11.00
Häirintätapauksen syyteoikeus oli vanhentunut - hovioikeus hylkäsi syytteet työturvallisuusrikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisestaAsiassa oli ollut KO:ssa kysymys siitä, oliko vastaaja perusturvajohtajana toimiessaan tahallaan tai huolimattomuudesta jättänyt selvittämättä ja ratkaisematta A:n työssään kokeman kuormittumisen, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun rikkomalla työturvallisuusmääräyksiä ja siten syyllistynyt kohdassa 1 työturvallisuusrikokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen tai toissijaisesti tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Asiassa oli ollut kysymys myös siitä, oliko syyteoikeus vanhentunut. HO:ssa asiassa oli kysymys siitä, oliko syyteoikeus kohdassa 1 valituksessa esitetyllä tavalla vanhentunut. Mikäli syyteoikeus ei ollut vanhentunut, asiassa oli arvioitava, oliko vastaaja työnantajan edustajana tahallaan tai huolimattomuudestaan kohdan 1 syytteessä selostetulla tavalla rikkonut työturvallisuusmääräyksiä ja kohdan 2 syytteen mukaisesti ensisijaisesti tahallaan tai toissijaisesti huolimattomuudestaan rikkonut virkavelvollisuutensa. HO vapautti vastaajan hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta. (Vailla lainvoimaa 21.2.2020) - Uutiset
20.2.2020 11.39
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet alkoholin etämyyntiä koskevassa asiassaHelsingin käräjäoikeus hylkäsi torstaina (20.2.) syytteet törkeästä alkoholirikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty täyttä näyttöä siitä, että vastaaja olisi toiminut tahallisesti vilpillisessä mielessä, ja siten asiassa oli jäänyt varteenotettava epäilys siitä, että vastaaja olisi tahallisesti menetellyt teonkuvauksessa selostetulla tavalla, eli syyllistynyt tietoisesti tahallisesti törkeän veropetoksen ja törkeän alkoholirikoksen tunnusmerkistön täyttävään tekoon. Koska vastaajan tahallisuudesta kyseisiin tekoihin oli jäänyt perusteltu epäilys, oli syytteet asiassa hylättävä. (Hovioikeus 7.2.2023: Syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin, mutta vastaaja tuomittiin törkeästä veropetoksesta) - Uutiset
13.2.2020 14.30
Hovioikeuskin hylkäsi syytteen nukkuvan raiskauksestaHO arvioi raiskauksesta esitetyn näytön samalla tavalla kuin KO. (Vailla lainvoimaa 13.2.2020) - Uutiset
7.2.2020 14.00
Hovioikeus: Yhtiö ei ollut esittänyt riittävää näyttöä siitä, että hallituksen varajäsen olisi osakeyhtiölakia rikkomalla aiheuttanut yhtiölle vahinkoaYhtiön mukaan hallituksen varajäsen A oli kutsunut koolle yhtiön hallituksen kokouksen OYL 6 luvun 5 §:n vastaisesti ja oli 10.12.2015 pidetyssä kokouksessa päättänyt yhtiön edun vastaisesti ilman liiketaloudellista perustetta irtisanoa yhtiön ja X Oy:n välisen sopimuksen. Yhtiön mukaan A ei ollut yrittänyt kutsua koolle hallituksen kokousta, saattanut muuten kokousta yhtiön hallituksen puheenjohtajan PJ:n tietoon, eikä selvittänyt PJ:n mahdollisuutta osallistua kokoukseen. PJ:aan, joka oli 9.10.2015 lähtenyt käymään Gambiassa, oli yhtiön mukaan ollut mahdollista saada yhteys. Pian tämän jälkeen A oli aloittanut Y-Siivous ja Z Oy:n hallituksen jäsenenä ja tehnyt sopimuksen X Oy:n tilojen siivoamisesta uuden yrityksensä lukuun. Suurin osa yhtiön palveluksessa olleista työntekijöistä oli siirtynyt Y-Siivous ja Z Oy:n palvelukseen. Yhtiö oli vaatinut KO:ssa, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiölle OYL 22 luvun 1 §:n tarkoittamana vahinkona ensisijaisesti 204.156,17 euroa ja toissijaisesti 100.000 euroa, korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 14.12.2015 lukien sekä korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut korkoineen. HO:ssa yhtiön valituksen johdosta kysymys oli siitä, oliko A yhtiön hallituksen varapuheenjohtajan tehtävässään aiheuttanut yhtiölle OYL 22 luvun 1 §:n mukaan korvattavaa vahinkoa. Kanteen hylkäävää KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 7.2.2020) - Uutiset
5.2.2020 15.02
Hovioikeus arvioi oliko ennen hovioikeuskäsittelyä kuolleelle epilepsiaa sairastaneelle näkövammaiselle aiheutettu pahoinpitelyllä vaikea ruumiinvammaArvioitaessa sitä, oliko A:n vammaa pidettävä RL 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamana vaikeana ruumiinvammana, HO kiinnitti huomiota siihen, että tällaiseksi on oikeuskäytännössä pääsääntöisesti tulkittu pysyvä tai ainakin pitkäkestoinen vaikea terveydellinen haitta, joka vaikeuttaa uhrin normaaleja toimintoja. Asiassa esitetyn todistelun perusteella A:n tajunnantason oli katsottava alentuneen noin kahden viikon ajan. A oli lisäksi asiassa todetuin tavoin osin menettänyt kävelykykynsä noin kahden kuukauden ajaksi ja hänen näkökykynsä oli alentunut väkivallanteon vuoksi. Ottaen huomioon A:lla todettu diagnoosi, määrittelemätön kallonsisäinen vamma, ja sen seurauksena A:lle aiheutunut pitkäkestoinen terveydellinen haitta, HO katsoi, että kyse oli lainkohdan tarkoittamasta vaikeasta ruumiinvammasta. Asiassa oli kysymys myös mm. siitä, oliko puolustuksen oikeudet riittävästi turvattu HO:ssa, kun asianomistaja oli kuollut. Kysymys myös siitä, oliko vastaaja mahdollinen tekijä. Kysymys myös rangaistusseuraamuksesta ja yksityisoikeudellisisista korvauksista. HO totesi mm., että A:n korvausvaatimus oli esitetty hänen eläessään. Siten VahL 7 luvun 3 §:n mukaan oikeus korvaukseen kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta tai henkisestä kärsimyksestä ei ollut rauennut. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 5.2.2020) - Uutiset
30.1.2020 9.00
Käräjäoikeus arvioi seksuaalisen teon olennaisuutta ja piti 14-vuotiaan lapsen kertomusta sitä tukeva näyttö huomioon ottaen luotettavana - 65-vuotias mies tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 6 kk:n ehdolliseen vankeusrangaistukseenKO oli pitänyt selvitettynä, että 65-vuotiaan vastaajan 14-vuotiaaseen asianomistajaan kerrotuissa tilanteissa kohdistamat puheet ja koskettelu olivat olleet määritelmäsäännöksessä tarkoitetulla tavalla seksuaalisesti olennaisia. KO oli todennut että jossain määrin epäselväksi oli jäänyt asianomistajan rintoihin koskettelun tarkka luonne, kun asianomistaja oli kertonut vastaajan työntäneen Mynthon-pakettia hänen rintoihinsa ja tökkineen nyrkillä. Tältäkin osin KO oli pitänyt koskettelua seksuaalisesti olennaisena, koska ottaen huomioon asianomistajan iän ja vastaajan seksuaalissävytteiset puheet muita varteenotettavia selityksiä tämän koskettelulle rintoihin ei ollut. Tahallisuuden osalta KO oli todennut, ettei vastaaja omankaan kertomuksensa perusteella ollut pyrkinyt selvittämään asianomistajan ikää. Vastaajan teko oli RL 3 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla tahallinen. HO ei myöntänyt syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä vaatineelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 30.1.2020) - Uutiset
29.1.2020 11.45
Mies tuomittiin uimahallin porealtaassa tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 6 kk:n ehdolliseen vankeusrangaistukseenEnsimmäisen syytekohdan mukaan vastaaja (s.1943) oli Vuosaaren uimahallin porealtaassa hakeutunut 9-vuotiaan lapsen lähelle ja kosketellut tätä takapuolesta uimapuvun päältä. KO oli katsonut vastaajan syyllistyneen siihen rikokseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta. Toisen syytekohdan mukaan vastaaja oli saman uimahallin uima-altaassa tarttunut 10-vuotiasta lasta takapuolesta uimapuvun päältä tämän uidessa vastaajan vierestä. Kohdan 2 osalta syyte hylättiin. Vastaaja oli velvollinen korvaamaan kohdan 1 asianomistajalle kärsimyksestä vaaditut 1.000 euroa. Koska syyte oli 2 kohdan osalta hylätty, myös siihen perustuva vahingonkorvausvaatimus hylättiin. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 29.1.2020) - Uutiset
28.1.2020 12.17
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi vanhemmat 5-6 -vuotiaan poikansa törkeästä pahoinpitelystäToisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, että vanhemmat olivat yhdessä ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoittaneet tekohetkellä 5-6 -vuotiaan poikansa terveyttä laiminlyömällä hänestä huolehtimisen pakottamalla hänet joskus syömään ja muutaman kerran nukkumaan kädet joko eteen tai selän taakse yhteenteipattuna, viemällä häntä viileään suihkuun, sulkemalla hänet veneen kajuuttaan useaksi tunniksi kerralla, pakottamalla hänet joskus syömään lattialla ja laiminlyömällä hänen atooppisen ihonsa hoidon. Lapselle oli vanhempien menettelyn seurauksena aiheutunut kipua, ihon kuivumista, haavautumista ja arpeutumista sekä pituuskasvun taittumista ja kehityksen viivästymistä. Vanhemmat olivat siten vahingoittaneet lapsensa terveyttä ja syyllistyneet tämän pahoinpitelyyn. (Vailla lainvoimaa 28.1.2020. Ks. KKO:2021:54. HO:n tuomiota muutettiin) - Uutiset
20.1.2020 13.01
Hovioikeus: DNA-tunnisteen löytyminen hansikkaista ei osoittanut riittävällä varmuudella nuoren syyllistyneen varkauteenKO oli katsonut, ettei kirjallisen todistelun ja asiassa esitetyn perusteella vastaajan syyllisyydestä ollut jäänyt järkevää epäilyä. Vastaaja oli tuomittu nuorena henkilönä tehdystä varkaudesta ja velvoitettu korvaamaan vakuutusyhtiölle sen asianomistajalle maksamasta korvauksesta yhteensä 1 722,32 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine korkoineen 24.2.2018 lukien. HO puolestaan katsoi, että vastaajan syyllisyydestä jäi varteen otettava epäily. Tähän vuoksi syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 20.1.2020) - Uutiset
20.1.2020 11.00
Raiskauksen yritys laivan wc-kopissa - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteetKO oli tuominnut vastaajan raiskauksen yrityksestä 1 v 4 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa yhdyskuntapalvelua 30 tuntia. Lisäksi vastaaja oli velvoitettu korvaamaan asianomistajalle rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 300 euroa, kivusta ja särystä 400 euroa sekä muuna tilapäisenä haittana traumaperäisestä stressihäiriöstä 3 000 euroa. HO puolestaan hylkäsi syytteet raiskauksen yrityksestä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä samoin kuin syytteet pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Tästä seurasi, että myös rikosperusteiset korvausvaatimukset oli hylättävä. Lisäksi vastaaja oli vapautettava velvollisuudesta suorittaa rikosuhrimaksu ja korvauksia valtiolle. (Vailla lainvoimaa 20.1.2020) - Uutiset
16.1.2020 12.00
Hovioikeuskin hylkäsi syytteen raiskauksestaHO:ssa ei ollut ilmennyt aihetta arvioida näyttöä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä toisin kuin KO oli tehnyt. Perustetta KO:n tuomion muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 16.1.2020) - Uutiset
10.1.2020 10.19
Erimielinen hovioikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta kokonaisnäytön arvioinnin perusteellaHO katsoi näyttöä kokonaisuutena arvioituaan, ettei asianomistajan kertomus saanut riittävästi tukea asiassa esitetystä todistelusta. KO:n tuomiosta ilmenevin tavoin asianomistaja oli kertonut joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi varsin hiljattain ennen nyt kysymyksessä olevaa tekoa. HO katsoi, ettei asiassa voitu riittävällä varmuudella sulkea pois vastaajan esittämää vaihtoehtoista tapahtumienkulkua, eikä sitäkään vastaajan puolesta esitettyä vaihtoehtoa, että asianomistaja oli unissaan säikähtänyt ja erehtynyt luulemaan vastaajan työntyneen häneen. Vastaajan syyllistymisestä raiskaukseen oli jäänyt varteenotettava epäily. Tämän vuoksi syyte raiskauksesta oli hylättävä. (KKO:2021:30: Hovioikeuden tuomio kumottiin. Syytteen tueksi oli esitetty riittävä näyttö) - Uutiset
23.12.2019 15.26
Hovioikeus arvioi testamentin väärennysväitettä toisin kuin käräjäoikeus ja julisti testamentin tehottomaksiNäyttöä kokonaisuutena arvioiden HO katsoi, että väärennysväitteen puolesta puhuvat seikat olivat niin vahvoja, ettei esitetty vastanäyttö riittännyt niitä horjuttamaan. Kanteen tueksi esitetty selvitys osoitti, että T:n testamentiksi väitetty asiakirja oli väärennetty, ja se oli siten julistettava mitättömäksi. (Vailla lainvoimaa 23.12.2019) - Uutiset
18.12.2019 15.30
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta rangaistusta vaatineelle syyttäjälle ei myönnetty jatkokäsittelylupaaKO oli katsonut, ettei asiassa ollut syyksilukemisen varmuudella tullut näytetyksi, että vastaaja oli menetellyt syytteiden teonkuvauksissa kuvatulla tavalla. Koska asia oli jäänyt epäselväksi ja vastaajan syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily, oli asia ratkaistava vastaajan eduksi ja syytteet syytekohdissa 1 ja 2 hylättiin toteen näyttämättöminä. (Vailla lainvoimaa 18.12.2019) - Uutiset
13.12.2019 14.00
Isä ei halunnut 13-vuotiaan tyttärensä jatkavan alkoholinjuontia tai lähtevän kaverinsa luo päihtyneenä - syyllistyi pahoinpitelyynIsä oli KO:n pääkäsittelyssä myöntänyt olleensa kiihtymystilassa ja että hän oli ottanut lasta kiinni niskasta ja käsivarresta kasvatusmielessä. KO oli todennut, että isän käyttämää väkivalta oli ylittänyt sen mitä voitiin pitää hyväksyttävänä kasvatustarkoituksessa. Isä oli tuomittu pahoinpitelystä 50 päiväsakon rangaistukseen ja korvaamaan tyttärelle tilapäisestä haitasta 300 euroa. Isä vaati HO:ssa, että syyte pahoinpitelystä korvausvaatimuksineen hylätään ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa HO:ssa 2.108 eurolla. Isän mukaan KO oli arvioinut näytön väärin. Isän mukaan hän oli tilanteessa joutunut käyttämään lieviä voimakeinoja, joita ei kuitenkaan voitu katsoa pahoinpitelyksi. Isän mukaan hän ei ollut halunnut, että hänen tyttärensä jatkaa alkoholinjuontia tai lähtee kaverinsa luo päihtyneenä. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut syyksilukemisen osalta. Isän oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 13.12.2019) - Uutiset
13.12.2019 12.00
Kahvinpuruja moottorikelkkojen polttoainetankkeihin laittaneelle oli määrättävä tuntuva sakkorangaistusOttaen huomioon rikoksen vahingollisuus ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys, KO oli todennut, että vastaajalle (s. 1968) oli määrättävä tuntuva sakkorangaistus (50 ps). Vastaaja lausui HO:ssa, että KO oli arvioinut asiassa esitetyn näytön väärin. Syyttäjä lausui, että KO oli ratkaissut asian oikein. Kun verrattiin syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, niin asiassa ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä vastaajan syyllisyydestä. Mainitsemillaan perusteilla HO katsoi näytetyksi, että vastaaja oli syyllistynyt KO:n hänen syykseen lukemaan vahingontekoon. (Vailla lainvoimaa 13.12.2019) - Uutiset
13.12.2019 11.00
Liikennemerkki lumen peitossa - hovioikeus arvioi näyttöä jälleen toisin kuin käräjäoikeus ja hylkäsi syytteen liikennerikkomuksestaHO katsoi jääneen asiassa näyttämättä, että vastaaja olisi menetellyt kyseessä olevissa olosuhteissa rangaistusvastuun edellyttämällä tavalla huolimattomasti. Syyte liikennerikkomuksesta oli siten hylättävä. Vastaaja vapautettiin hänelle tuomitusta 170 euron rikesakosta. (Vailla lainvoimaa 13.12.2019) - Uutiset
10.12.2019 10.17
Hovioikeus vapautti pahoinpitelystä ja raiskauksesta vankeuteen tuomitunKO oli tuominnut vastaajan pahoinpitelystä ja raiskauksesta 2 v vankeusrangaistukseen. HO katsoi, että vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. Siten syyte raiskauksesta ja pahoinpitelystä oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 10.12.209) - Uutiset
9.12.2019 14.15
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi kaupunkia perusteettomasti kuljetuskilometreistä laskuttaneen yrittäjän törkeästä petoksesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenTeon törkeysarvostelun osalta HO totesi, että vastaajan tavoittelema hyöty oli ollut 32.992,76 euroa, jota oli pidettävä RL 36 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla huomattavana. Ylilaskutuksen säännöllisyys ja pitkä kesto (melkein 1 v) huomioon ottaen tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Asiassa lausutun perusteella vastaaja oli syyllistynyt törkeään petokseen (2.1. - 31.10.2015). Vastaaja oli velvollinen korvaamaan kaupungille sille aiheutuneen vahingon määrältään 29.693,49 euroa. (Vailla lainvoimaa 9.12.2019) - Uutiset
5.12.2019 13.04
Raskaana olleen avopuolison taposta ja hautarauhan rikkomisesta 9 v 10 kk vankeuttaHO hyväksyi KO:n syyksilukemisen. HO:ssa esitetty selvitys ei antanut aihetta päätyä asiassa miltään osin muuhun lopputulokseen kuin mihin KO oli päätynyt. Asiassa mainituilla perusteilla KO oli harkinnut, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistusseuraamus vastaajan syyksi luetuista rikoksista on 9 vuotta 10 kuukautta vankeutta. HO hyväksyi KO:n tuomion rangaistuksen mittaamista koskevat perustelut ja lopputuloksen. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 5.12.2019) - Uutiset
19.11.2019 14.00
Kuka oli pahoinpitelijä - hovioikeus arvioi asianomistajan tunnistuksen luotettavuutta toisin kuin käräjäoikeusVastaaja oli esitutkinnassa kertonut, että ei voi muistaa, missä hän oli tapahtuma-aikaan ollut. Vastaajan todistaja ei ollut pystynyt kertomaan mitään asian kannalta merkityksellistä vastaajan olinpaikasta tekohetkellä. Asianomistaja oli rehellisesti kertonut olleensa tekohetkellä humalassa ja ettei hän muistanut tilanteesta kaikkea. KO oli katsonut vastaajan syyllistyneen pahoinpitelyyn tekemällä ruumiillista väkivaltaa asianomistajalle lyömällä häntä useita kertoja kasvoihin ja tekemällä ruumiillista väkivaltaa asianomistajan kaulaan. HO vapautti vastaajan KO:n tuomitsemasta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta asianomistajalle ja valtiolle. (Vailla lainvoimaa 19.11.2019) - Uutiset
18.11.2019 11.00
Hovioikeuden päätös salassa pidettävien oikeudenkäyntiasiakirjojen saamiseksi tutkimuskäyttöön pro gradu -työtä varten - sexsomniaHakijan mukaan ko. HO:n tuomio on Suomessa ensimmäinen, joka koskee sexsomniana tunnettua parasomnian muotoa. Hakijan pro gradu -työ keskittyy tahallisuuden näyttämiseen ja eri todistuskeinojen rooliin tahallisuuteen liittyvässä näytön arvioinnissa sexsomnia-tapauksissa. HO päätti, että hakijalle luovutetaan hänen pyytämänsä neurologian erikoislääkäri Markku Partisen asiantuntijalausunto sekä syyttäjän esittämät kirjalliset lisäkysymykset. Mainittu oikeudenkäyntiaineisto on julkista eikä sen saamiseen tarvita erillistä lupaa. Hakijalle päätettiin antaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 28 §:n 1 momentin nojalla lupa saada tieteellistä tutkimusta varten sähköisenä jäljennöksenä käyttöönsä kyseinen HO:n tuomio liitetuomioineen. Muilta osin hakemus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 18.11.2019) - Uutiset
13.11.2019 15.30
Hovioikeus arvioi näyttöä väkivallasta toisin kuin käräjäoikeus ja hylkäsi syytteen raiskauksesta - tahallisuuden puuttuessa vastaaja ei ollut syyllistynyt myöskään seksuaaliseen ahdisteluunKO oli tuominnut vastaajan raiskauksesta 9 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja velvoittanut vastaajan korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 4.000 euroa ja tilapäisenä haittana terveydentilan heikentymisestä 1.500 euroa korkoineen. HO puolestaan hylkäsi syytteen ja vapautti vastaajan velvollisuudesta suorittaa asianomistajalle KO:n määräämät korvaukset. HO katsoi asiassa selvitetyn, että vastaaja oli työntänyt sormensa asianomistajan emättimeen vastoin asianomistajan tahtoa, mutta jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi käyttänyt väkivaltaa sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi. Vastaajan ei ollut näytetty syyllistyneen myöskään seksuaaliseen ahdisteluun. (Vailla lainvoimaa 13.11.2019) - Uutiset
4.11.2019 15.28
Taksinkuljettaja tuomittiin raiskauksesta 1 v 10 kk vankeusrangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan korvausta kärsimyksestä 3 500 euroaVastaaja oli HO:ssa edelleen kiistänyt menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla. Hän oli kertonut asianomistajan tarjonneen seksiä maksuksi taksikyydistä. HO:ssa vastaaja oli kuitenkin myöntänyt, että jotakin seksuaalista koskettelua oli tapahtunut ja asianomistaja oli ollut tilanteessa seksuaalisesti aktiivinen. Vastaajan mukaan seksuaalinen koskettelu ei kuitenkaan ollut ollut raiskausrikoksen tunnusmerkistön täyttävää. Valituksen perusteella HO:ssa oli ensisijaisesti kysymys siis siitä, oliko KO arvioinut näytön oikein. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 4.11.2019)