Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

13.12.2019 14.00 Isä ei halunnut 13-vuotiaan tyttärensä jatkavan alkoholinjuontia tai lähtevän kaverinsa luo päihtyneenä - syyllistyi pahoinpitelyyn

Isä ei halunnut 13-vuotiaan tyttärensä jatkavan alkoholinjuontia tai lähtevän kaverinsa luo päihtyneenä - syyllistyi pahoinpitelyyn

Isä oli KO:n pääkäsittelyssä myöntänyt olleensa kiihtymystilassa ja että hän oli ottanut lasta kiinni niskasta ja käsivarresta kasvatusmielessä. KO oli todennut, että isän käyttämää väkivalta oli ylittänyt sen mitä voitiin pitää hyväksyttävänä kasvatustarkoituksessa. Isä oli tuomittu pahoinpitelystä 50 päiväsakon rangaistukseen ja korvaamaan tyttärelle tilapäisestä haitasta 300 euroa. Isä vaati HO:ssa, että syyte pahoinpitelystä korvausvaatimuksineen hylätään ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa HO:ssa 2.108 eurolla. Isän mukaan KO oli arvioinut näytön väärin. Isän mukaan hän oli tilanteessa joutunut käyttämään lieviä voimakeinoja, joita ei kuitenkaan voitu katsoa pahoinpitelyksi. Isän mukaan hän ei ollut halunnut, että hänen tyttärensä jatkaa alkoholinjuontia tai lähtee kaverinsa luo päihtyneenä. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut syyksilukemisen osalta. Isän oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 13.12.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.