Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

28.2.2020 11.47 (päivitetty 29.2.2020 6.29) Hovioikeus: 13-vuotiaan lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttöasiassa ei syntynyt epäilyä, että asianomistajan kertomus olisi perustunut ns. valemuistoihin - uusi todistelu ei merkityksellisesti horjuttanut syytettä tukevaa näyttöä

Hovioikeus: 13-vuotiaan lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttöasiassa ei syntynyt epäilyä, että asianomistajan kertomus olisi perustunut ns. valemuistoihin - uusi todistelu ei merkityksellisesti horjuttanut syytettä tukevaa näyttöä

HO pysytti KO:n tuomion törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa. KO oli 7.3.2019 antamallaan tuomiolla lukenut vastaajan syyksi 18.1.-31.7.1999 tehdyn törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuominnut tämän 1 v 10 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 90 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistukseen. Rangaistusta määrättäessä oli otettu huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika. Asia oli tullut vireille KO:een 6.7.2018. KO oli lisäksi velvoittanut vastaajan korvaamaan asianomistajalle kärsimyksestä 10.000 euroa korkoineen viimeisestä tekopäivästä lukien. (Vailla lainvoimaa 28.2.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.