-
Oikeudenkäynti
- Asianosainen
- Asiantuntija
- Asiavaltuus
- Haaste
- Hallintolainkäyttö
- Laintulkinta
- Muutoksenhaku
- Noutomääräys
- Oikeudenkäynnin julkisuus
- Oikeudenkäynnin viivästyminen
- Oikeudenkäynti rikosasiassa
- Oikeudenkäyntikirjelmä
- Oikeudenkäyntikulut
- Oikeudenkäyntivirhe
- Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
- Oikeuspaikka
- Pääkäsittely
- Riita-asia
- Rikos oikeudenkäyttöä vastaan
- Sivuväliintulo
- Todistaja
- Tuomiovirhe
- Vastakanne
- Väite
- Väliintulo
- Yksipuolinen tuomio
- Äänestäminen tuomioistuimessa
Oikeudenkäyntikulut
- Uutiset
7.3.2018 8.22
Hovioikeuden tuomio nollatuntisopimuksen päättämisestä työn vähentymisen perusteella, työajan vakiintumisesta, työstä kieltäytymisestä ja syrjinnästäHO katsoi, että työntekijän työsopimuksen mukainen työaika oli yhtiötä sitovasti vakiintunut 40 tunniksi viikossa edelleen 10.11.2012 – 24.2.2014. Yhtiö oli siten ollut velvollinen tarjoamaan työntekijälle työtä 40 tuntia viikossa ja sen, että työntekijä oli työskennellyt yhtiössä vähemmän, ei ollut näytetty johtuneen yhtiön esittämistä syistä. Yhtiö oli siten velvollinen suorittamaan työntekijälle määrällisesti riidattomana maksamatta jääneenä palkkana HO:ssa tarkistetun laskelman mukaiset 20.574,03 euroa. Asiassa ei ollut näytetty työntekijän siinä määrin kieltäytyneen työstä tai olleen työnantajan tavoittamattomissa, että yhtiöllä olisi ollut TSL 8 §:n 1 momentin mukainen purkuperuste tai että yhtiö olisi luvun 3 §:n mukaisesti saanut käsitellä työsopimusta purkautuneena. Yhtiö ei ollut myöskään vedonnut purkuperusteeseen luvun 2 §:n mukaisesti 14 päivän kuluessa. Mainitsemillaan perusteilla HO katsoi, että yhtiö oli päättänyt työtekijän työsopimuksen perusteettomasti. KO:n tuomitsemaa korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä korotettiin 5 kuukauden palkkaa vastaavaksi määräksi. Osaakaan korvauksesta ei määrätty aineettoman vahingon korvaukseksi. Vaatimus yhdenvertaisuuslain mukaisesta hyvityksestä hylättiin. Asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 7.3.2018) - Uutiset
6.3.2018 16.01
Malttinsa menettäneen ja vakavaa välinpitämättömyyttä työturvallisuutta kohtaan osoittaneen työntekijän työsopimuksen purkamiselle ei ollut perustetta - käräjäoikeuden tuomio kumottiin35 vuotta yhtiössä nuhteettomasti työskennelleen työsopimus olisi kuitenkin voitu irtisanoa varoitusta antamatta ja selvittämättä olisiko irtisanominen ollut vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Kuuden kuukauden irtisanomiskorvaus tuomittiin kokonaisuudessaan työntekijälle aiheutuneesta aineettomasta vahingosta eikä siis osaksikaan työttömyydestä johtuvista menetetyistä palkkaeduista. Osapuolet saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan sekä KO:ssa että HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 6.3.2018) - Uutiset
22.2.2018 11.32
Hovioikeuden päätös tuomion täydentämisestäHO katsoi, ettei HO:n tuomiossa ollut mitään sellaista täydennyshakemuksessa esitettyä vaatimusta, josta olisi jäänyt tuomiossa lausumatta ja jonka vuoksi tuomiota olisi pitänyt täydentää. Tuomion täydentämismenettely voi koskea vain sellaista tilannetta, jossa jostakin vaatimuksesta on jäänyt kokonaan lausumatta. Näillä perusteilla hakijan esittämä vaatimus tuli hylätä. Koska tuomion täydentämisen osalta ei oikeudenkäyntikuluista ole erillisiä säännöksiä, HO sovelsi tässä asiassa tavanomaisia kulusäännöksiä. HO harkitsi kohtuulliseksi palkkioksi lausuman laatimisesta kahta tuntia vastaavat 600 euroa, jotka asian lopputulos huomioiden hakija velvoitettiin suorittamaan vastapuolelle. (Vailla lainvoimaa 22.2.2018) - Uutiset
21.2.2018 15.00
KHO: Maistraatilla oli erityisen painava syy irtisanoa henkirjoittajan virkasuhde - HAO:n päätös kumottiinKun otettiin huomioon A:n asema henkikirjoittajana ja julkisena notaarina, hänen virkatehtäviensä edellyttämä luottamus sekä tekoon liittyneet olosuhteet kokonaisuutena, maistraatilla oli ollut erityisen painava syy irtisanoa A:n virkasuhde. Maistraatin 19.4.2016 tekemä päätös jäi siis voimaan. (Julkaisematon 21.2.2018) - Uutiset
15.2.2018 12.10
KHO: Salon kaupungilla ei ollut valitusoikeutta katuvalaistuksen saneerauksen julkista hankintaa koskevassa asiassa pääasian osalta mutta valitus tutkittiin oikeudenkäyntikulujen osaltaKHO totesi, että Salon kaupungilla ei esillä olevassa tilanteessa ollut oikeutta hakea muutosta markkinaoikeuden päätökseen pääasian osalta eli siltä osin kuin Salon kaupungin oli markkinaoikeuden päätöksen perusteluissa katsottu menetelleen hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Siltä osin kuin Salon kaupungin valitus kohdistui markkinaoikeuden päätökseen velvoittaa Salon kaupunki korvaamaan markkinaoikeudessa valittajana olleen Caverion Suomi Oy:n oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen ja hylätä Salon kaupungin vaatimus Caverion Suomi Oy:n velvoittamisesta korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut, markkinaoikeuden päätös oli hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohdistettu Salon kaupunkiin tai välittömästi vaikuttanut Salon kaupungin oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Salon kaupungin valitus voitiin siten näiltä osin tutkia. Markkinaoikeuden pääasiassa antaman päätöksen lopputuloksesta huolimatta ei ollut kohtuutonta, että Salon kaupunki oli velvoitettu korvaamaan Caverion Suomi Oy:n oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa. (Ään.) - Uutiset
13.2.2018 9.25
Hovioikeus: Puolustajalle oli korvattava muun muassa puhelutallenteiden äänieditoinnista aiheutuneet kulutKäräjäoikeus ei ollut lausunut A:n laskusta ilmenevästä kuluja koskevasta vaatimuksesta. Hovioikeus katsoi, että A:n laskuttamat toimenpiteet olivat olleet B:n puolustamiseksi tarpeellisia ja tallenteiden lukumäärä huomioon ottaen myös ajankäytöltään asian laatuun nähden kohtuullisia ja hyväksyttäviä. (Vailla lainvoimaa 13.2.2018) - Uutiset
12.2.2018 14.31
Valtiokonttori: Surmansa saaneen läheisen oikeudesta valtion maksamiin rikosvahinkokorvauksiinRikoksella aiheutetun vahingon korvaamisesta valtion varoista säädetään rikosvahinkolaissa. Kaikkien ennen oikeudenkäyntiä syntyneiden kulujen korvaamisen edellytyksenä valtion varoista on, että niitä on ensin vaadittu oikeudenkäynnissä rikoksen tekijältä. Jos rikoksesta aiheutuu kuluja oikeudenkäynnin jälkeen, voi niistä hakea korvausta valtiolta. Valtiokonttorin korvaus on kuitenkin toissijainen, joten muiden lakien ja vakuutusten nojalla saadut korvaukset ovat ensisijaisia valtion korvausvastuuseen nähden. Tällaiset omaisen muualta saamat korvaukset vähennetään Valtiokonttorin maksamista korvauksista. - Uutiset
8.2.2018 16.00
Hovioikeus arvioi oikeudenkäyntikulujen korvausvastuuta pesänjakajan määräämisasiassa toisin kuin käräjäoikeusValittaja ja B oli vihitty 5.7.1996 ja heidät oli tuomittu avioeroon 12.3.2012. B oli kuollut 19.11.2015. Valittajan hakemus pesänjakajan määräämisestä oli KO:ssa hyväksytty. Vastapuolet olivat vastustaneet hakemusta. He olivat katsoneet, että B ja valittaja olivat sopineet osituksesta B:n elinaikana ja että valittaja oli toiminut ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa. HO totesi, että oikeuskäytäntö pesänjakajan määräämisen edellytysten suhteen on ratkaisujen KKO 2001:56, 2008:22 ja KKO 2008:23 perusteella vakiintunut. HO katsoi toisin kuin KO, ettei asiaa voitu pitää oikeudellisesti epäselvänä eikä asiassa näin ollen ollut perusteita soveltaa OK 21 luvun 8 a §:n säännöstä. Asiassa ei ollut myöskään perusteita soveltaa OK 21 luvun 8 b §:n säännöstä. (Vailla lainvoimaa 8.2.2018) - Uutiset
24.1.2018 16.00
Hovioikeuden tuomio valtion korvausvastuusta irtaimen omaisuuden ulosmittauksen tultua kumotuksiHO vapautti valtion velvollisuudesta korvata vastapauolen oikeudenkäyntikulut KO:ssa. HO totesi, että ulosmittauksen toimittamista UK 4 luvun 10 §:n nojalla ei voitu yksiselitteisesti pitää ulosottomiehen selvänä virheenä. Moottoripyörän hallinnassa ei ollut tapahtunut muutoksia A:lle toisessa asiassa tehdyn ulosottoselvityksen jälkeen. Moottoripyörän ulosmittaus oli hallintaolettaman ja ulosottoselvityksen lisäksi perustunut B:n A:lle 4.4.2013 ja 1.3.2016 välisenä aikana tekemiin tilisiirtoihin. Näissä olosuhteissa myöskään A:n kuulematta jättäminen ei muodostanut niin selvää virhettä, että oikeudenkäyntikulujen jättämistä A:n vahingoksi olisi voitu pitää kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 24.1.2018) - Uutiset
22.1.2018 15.15
Hovioikeus oikaisi määräämäänsä oikeudenkäyntimaksua – kun useat saattavat asian käsiteltäväksi hovioikeuteen samalla kirjelmällä, tulee periä vain yksi oikeudenkäyntimaksuS, T ja V Oy olivat saattaneet asian käsiteltäväksi hovioikeuteen samalla kirjelmällä, joten heiltä olisi lähtökohtaisesti tullut periä vain yksi oikeudenkäyntimaksu, josta he vastaisivat yhteisvastuullisesti. Koska S:ää koskeva syyte oli hylätty hovioikeudessa, oikeudenkäyntimaksua ei olisi saanut periä hovioikeudessa S:ltä lainkaan, eikä T:ltä ja V Oy:ltä kummaltakin erikseen. Näistä syistä maksun määräämistä oli oikaistava. (Vailla lainvoimaa 22.1.2018) - Uutiset
19.1.2018 9.00
Hovioikeus korotti johdannaissopimuksia koskevan Finavia-rikosjutun oikeudenkäyntikulukorvauksia - Finavian asiakirjat määrättiin salassa pidettäväksiKO oli hylännyt 27.1.2017 antamallaan tuomiolla yhtiön varatoimitusjohtajana työskennellyttä A:ta ja yhtiön rahoituspäällikkönä työskennellyttä B:tä vastaan nostetut syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä. HO korotti 18.1.2018 antamallaan tuomiolla A:lle maksettavaksi määrätyn 102.276,70 euron korvauksen oikeudenkäyntikuluista KO:ssa 150.828,90 euroksi ja B:lle maksettavaksi määrätyn 114.843,43 euron korvauksen 186.143,43 euroksi. B:n vaatimus oli ollut 511.776,73 euroa. Toisella, 18.1. antamallaan päätöksellä HO määräsi toisin kuin KO Finavian asiakirjat salassa pidettäväksi. (Vailla lainvoimaa 19.1.2018) - Uutiset
18.1.2018 10.20
Hovioikeus arvioi kuultavan asemassa olleen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta vuokrasopimuksen purkamista ja korvausta koskevassa asiassa toisin kuin käräjäoikeusKO:n ratkaistavana olevassa asiassa oli jäänyt epäselväksi, millä perusteella KO oli päätynyt kuulemaan valittajaa, vaikka VL oli kuollut ennen SL:ää. Toisaalta KO oli PK 18 luvun 2 §:n perusteella velvollinen selvittämään kuolinpesän osakkaat. Kantaja oli KO:ssa kuultavalle (valittaja HO:ssa) toimitetun haasteen tiedoksiannon jälkeen ilmoittanut valittajan olevan SL:n kuolinpesän osakas, mutta vasta myöhemmin oikaissut näkemystään. Valittaja ei ollut sen sijaan antanut kanteeseen mitään aihetta ja hän oli myös voinut olettaa etunsa vaatineen vastaamista asiassa. Näihin seikkoihin nähden ei voitu pitää perusteltuna, että valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Näin ollen kantaja oli velvollinen korvaamaan valittajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut KO:ssa. Oikeudenkäyntikuluvaatimusta HO:ssa ei ollut esitetty. (Vailla lainvoimaa 18.1.2018) - Uutiset
18.1.2018 8.20
Hovioikeuden päätös käräjäoikeuden valmisteluistunnossa sovinnon tehneiden oikeudenkäyntikuluistaKantajan alkuperäinen vaatimus oli ollut 12.000 euroa, josta vastaaja oli maksanut ennen sovintoa 3.400 euroa. Vaatimusten määräksi oli siten jäänyt 8.600 euroa, minkä lisäksi kantaja oli esittänyt uuden 700 euron vaatimuksen. Vastaaja oli puolestaan vastakanteensa perusteella esittänyt yhteensä 8.600 euron vaatimukset. Asia oli KO:n valmisteluistunnossa sovittu siten, että vastaaja maksaa kantajalle 5.850 euroa. HO katsoi, että verrattaessa osapuolten vaatimuksia suhteessa sovinnon ehtoihin, kantajan voitiin katsoa voittaneen asian. Asiassa lausutut seikat huomioon ottaen oli pidettävä kohtuullisena sitä, että vastaaja korvaa suurimman osan kantajan oikeudenkäyntikuluista. HO hyväksyi KO:n johtopäätöksen, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan noin neljä viidesosaa kantajan oikeudenkäyntikuluista. Samoin HO hyväksyi KO:n arvion kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrästä (7.600 euroa). (Vailla lainvoimaa 18.1.2018) - Uutiset
12.1.2018 11.28
Hovioikeus: Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta poikkeamiselle oli erityinen syy kun asunto-osakeyhtiö oli peruuttanut kanteensa sen vuoksi että asia voitaisiin käsitellä yhdessä syyttäjän nostaman syytteen kanssaHO katsoi, että asiassa oli OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukainen erityinen syy määrätä korvausvelvollisuudesta pääsäännöstä poiketen. Vastaajan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta KO:ssa hylättiin. Asunto Oy vapautettiin velvollisuudesta korvata vastaajalle KO:ssa aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja 20.061,19 euroa korkoineen. Vastaajan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta HO:ssa hylättiin. (Vailla lainvoimaa 12.1.2018, Tuomio kumottu 19.6.2019, KKO:2019:59) - Uutiset
5.1.2018 11.07
Hovioikeus arvioi valtion korvausvastuuta oikeudenkäyntikuluista toisin kuin käräjäoikeus tapauksessa jossa vastaaja oli tuomittu kirjanpitorikoksesta mutta syyte törkeästä kavalluksesta oli hylättyKO oli hylännyt vastaajaan kohdistuneen syytteen törkeästä kavalluksesta (syytekohta 1). Vastaajan syyksi oli luettu syytekohdan 2 kirjanpitorikos. KO oli edelleen hylännyt rikoshyötyä koskevan vaatimuksen. Oikeudenkäyntikulujen osalta KO oli lausunut, että huolimatta siitä, että teoista merkittävämmän syyte oli hylätty, tekojen ollessa kokonaisuus ei ollut perusteltua velvoittaa valtiota korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja osaksikaan. HO puolestaan arvioi, että kokonaan hylättyä syytekohtaa 1 voitiin pitää pääsyytteenä verrattuna syytekohtaan 2. Vaikka syytteet perustuivat samaan tapahtumakokonaisuuteen ja myös osittain samaan todisteluun, asiassa oli ROL 9 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy velvoittaa valtio korvaamaan osa (11 000 €) vastaajan oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 5.1.2017) - Uutiset
29.12.2017 8.15
Hovioikeuden ratkaisu oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta lapsen elatusapua koskevassa asiassaHovioikeudessa asiassa oli kysymys siitä, oliko lapsen elatusapua koskevassa asiassa lasta edustanut huoltaja vastuussa vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n säännöksen nojalla eli voitiinko lasta edustanut huoltaja katsoa asianosaiseksi asiassa kuten käräjäoikeus oli katsonut. Oikeuskäytännössä on useammassa tapauksessa katsottu, että asianosaisena elatusapuasiassa on lapsi. Lasta elatusapuasiassa edustavan huoltajan katsomiseksi asianosaiseksi ei sen sijaan löydy tukea laista eikä oikeuskäytännöstä. Hovioikeus katsoi, että tässä lapsen elatusapua koskevassa asiassa asianosaisasemaa ei ollut perustetta arvioida lain säännöksestä ja oikeuskäytännöstä poikkeavalla tavalla. Sen vuoksi äitiä S:ää ei voitu velvoittaa korvaamaan isän K:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 28.12.2017) - Uutiset
22.12.2017 11.30
Hovioikeus: Konkurssipesänhoitaja ei ollut vastussa siitä, että työntekijät eivät olleet saaneet palkkasaataviaan palkkaturvanaAsiassa oli kysymys siitä, oliko pesänhoitaja velvollinen korvaamaan kantajille heidän väittämänsä vahingon siitä, että he eivät olleet saaneet palkkasaataviaan palkkaturvana. Asiassa oli arvioitava, oliko pesänhoitajalla ollut velvollisuus hakea kantajien puolesta palkkasaatavia palkkaturvana tai ainakin ilmoittaa kantajille, että ei tulisi niitä hakemaan. HO katsoi, ettei pesänhoitajaei ollut vastuussa kantajille mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. HO katsoi, että asia oli ollut OK 21 luvun 8 a §:n tarkoittamalla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että kantajilla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Kantajat oli tämän vuoksi vapautettava velvollisuudesta korvata pesänhoitajan oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut KO:ssa ja asianosaisten oli siten vastattava kuluistaan kokonaan itse. Samasta syystä asianosaiset määrättiin OK 21 luvun 8 a §:n nojalla vastaamaan kokonaan itse omista oikeudenkäyntikuluistaan myös HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 22.12.2017) - Uutiset
1.12.2017 15.00
Hovioikeus vapautti lasten äidin korvaamasta isän 10 540 euron oikeudenkäyntikulutÄidin ei voitu katsoa kiistäneen isän vaatimuksia lasten huoltoa- ja tapaamisoikeutta koskevassa riidassa sillä tavoin perusteettomasti, että asiassa olisi ollut OK 21 luvun 2 §:n tarkoittama erityinen syy velvoittaa äiti korvaamaan isän oikeudenkäyntikulut KO:ssa. Äiti oli näin ollen vapautettava korvaamasta isän oikeudenkäyntikulut KO:ssa ja asianosaiset vastasivat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Asianosaiset vastasivat omista oikeudenkäyntikuluistaan myös HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 1.12.2017) - Uutiset
22.11.2017 16.00
Hovioikeus: Kansainvälisen urheilun välimiesoikeuden CAS:n välitystuomion lopputulos koski myös oikeudenkäyntikuluja koskevan saatavan siirron saanutta asianajotoimistoa - kanne jätettin tutkimattaAsianajotoimiston kannetta ei välimiesmenettelystä annetun lain 51 §:n 1 momentin mukaan voitu ottaa yleisessä tuomioistuimessa tutkittavaksi, koska asia oli ratkaistu Kansainvälisen urheilun välimiesoikeuden CAS:n välitystuomiolla. KO:n tuomio kanteen hylkäämisestä kumottiin. (Vailla lainvoimaa 22.11.2017) - Uutiset
16.11.2017 9.00
Hovioikeus: Aiempi ulosottomerkintä ei osoittanut tyttären sopimattomuutta edunvalvojan tehtäväänHO harkitsi, että A:n tytär oli sopivin A:n edunvalvojan tehtävään ottaen etenkin huomioon A:n oma toivomus siitä, miten hän haluaisi edunvalvontansa järjestettävän. KO:n päätös kumottiin. Asiassa ei ollut sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella valittaja (A:n toinen tytär) tulisi velvoittaa korvaamaan A:lle oikeudenkäyntiavustajan määräämisestä aiheutuneet kulut. (Vailla lainvoimaa 15.11.2017) - Uutiset
6.11.2017 9.00
Hovioikeuden päätös sovittelumenettelyssä aiheutuneiden todistelukulujen (mm. melumittaustutkimus) korvaamisesta valtion varoistaKO oli vahvistanut asiassa (yhtiökokouksen päätöksen moittiminen) sovinnon pääasian osalta. Asia oli siirretty erikseen ratkaistavaksi valittajan todistelusta aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevan vaatimuksen ja valtion avustajalle valtion varoista maksettavan palkkion osalta. Valittajan mukaan kustannukset olivat syntyneet erilaisista mittauksista, jotka olivat olleet tarpeen sen osoittamiseksi, ettei valittajan osakehuoneisto ollut ollut kunnossa. KO oli hylännyt V:n vaatimuksen. Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, tuliko valittajalle asian selvittämisestä aiheutuneet kustannukset korvata valtion varoista ja siitä, oliko valtion varoista korvattava niitä kustannuksia, jotka olivvat syntyneet ennen oikeusavun voimaantuloa. HO totesi, että vaatimus oli hylättävä siltä osin kuin se koski kuluja, jotka olivat kokonaisuudessaan aiheutuneet ennen oikeusavun myöntämistä tähän asiaan. Valittajan teettämä melumittaustutkimus oli puolestaan liittynyt suoraan sovittelua koskevan hakemuksen perusteiden selvittämiseen. Siitä aiheutunutta kulua oli pidettävä tarpeellisena todistelukustannuksena. Valittajalle oli siten maksettava valtion varoista oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla 2 356 euroa. (Vailla lainvoimaa 6.11.2017) - Uutiset
31.10.2017 7.41
PAM: Työntekijöille korvauksia seksuaalisesta häirinnästäEntisten työntekijöiden vuosia jatkunut oikeusprosessi päättyi sovintosopimukseen. Häirinnästä tuomion saanut toimitusjohtaja joutuu maksamaan yhteensä yli 180 000 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja. Hän pitää häirintäsyytteitä yhä aiheettomina. Tapauksesta kertoo PAM. - Uutiset
26.10.2017 13.35
Syyte pahoinpitelystä hylättiin - hovioikeus alensi järjestyksenvalvojalle valtion varoista maksettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen puoleenJärjestyksevalvojana toiminutta A:ta oli syytetty hänen työtehtäväänsä suorittaessaan tehdystä pahoinpitelystä ja hänelle oli vaadittu sakkorangaistusta. Syyte oli hylätty. Syyttäjä vaati HO:ssa korvauksen alentamista 6.532,34 eurosta 1.950 euroon. Huomioon ottaen jutun laatu, laajuus, vakavuus ja sen merkitys A:lle ja toisen kanssavastaajan avustajan laskutuksen määrä (1.999,50 €), HO harkitsi, että valtion maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulukorvausta oli alennettava 3.258,28 euroon. Kohtuullisena työhön käytettynä tuntimääränä pidettiin asiassa 15 tuntia. Vaadittua 210 euron määräistä tuntiveloitusta ei pidetty kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 26.10.2017) - Uutiset
12.10.2017 11.24
KKO: Hovioikeuden olisi tullut myöntää täytäntöönpanoriidan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan valituksen johdosta lapsen äidille jatkokäsittelylupa muutosperusteellaLapsen isä haki lapsen tapaamisoikeutta koskevan lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoa käräjäoikeudessa. Lapsen äiti vaati, että hakemus hylätään. Samalla hän vaati, että päätöksen mukaisia tapaamisoikeuden ehtoja muutetaan väliaikaisesti. KO hylkäsi isän vaatimuksen päätöksen täytäntöönpanosta ja samoin äidin vaatimuksen tapaamisoikeuden ehtojen muuttamisesta. Oikeudenkäyntikulujen osalta KO katsoi, että kysymyksessä oli tilanne, jossa asianosaiset saavat pitää kulunsa vahinkonaan. Asia palautettiin RHO:een. - Uutiset
10.10.2017 12.30
Hovioikeuden tuomio toisiaan pahoinpidelleiden oikeudenkäyntikuluvastuustaVertailtaessa A:n ja B:n vaatimusten menestymistä kokonaisuudessaan A:n vaatimusten ei voitu katsoa tulleen hylätyksi ainakaan suuremmalta osin kuin B:n vaatimusten. Tähän nähden asiassa ei ollut syytä velvoittaa A:ta korvaamaan osaksikaan B:n oikeudenkäyntikuluja. (Vailla lainvoimaa 10.10.2017) - Uutiset
6.10.2017 11.11
Hovioikeus ei myöntänyt virkavalinnassa syrjitylle miehelle hyvitystäRHO katsoi, ettei kaupunki ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta johtunut syy miehen syrjäyttämiseen, ja se oli siten rikkonut tasa-arvolain 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista syrjintäkieltoa. Asiassa mainitut seikat viittasivat kuitenkin vahvasti siihen kaupungin esittämään, ettei miehen tarkoituksena ollut ollut saada itselleen oikeutta sukupuolen perusteella tapahtuneen syrjinnän vuoksi, vaan nostaa kanne muista ei-hyväksyttävistä tarkoitusperistä johtuen. Kaikkia asiassa esitettyjä seikkoja ja olosuhteita punnittuaan HO harkitsi kohtuulliseksi, että kaupungille tuomittu velvollisuus suorittaa miehelle tasa-arvolain mukaista hyvitystä poistetaan kokonaan. Toisessa tapauksessa HO hyväksyi pääkäsittelyä pitämättä KO:n hylkäävän tuomion ja velvoitti miehen korvaaman kaupungin oikeudenkäyntikulut sekä KO:ssa (6 840 €) että HO:ssa (1 580 €). (Vailla lainvoimaa 6.10.2017) - Uutiset
6.10.2017 10.28
Hovioikeus vapautti kanteen peruuttaneen työntekijän velvollisuudesta suorittaa tarpeettoman oikeudenkäynnin aiheuttaneen yhtiön oikeudenkäyntikulutHO katsoi, että vastaajayhtiö oli tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin. OK 21 luvun 4 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan yhtiön olisi tullut korvata kantajana KO:ssa olleen työntekijän oikeudenkäyntikulut asiassa. Työntekijän vaadittua ainoastaan, että osapuolet määrätään pitämään oikeudenkäyntikulunsa KO:ssa vahinkonaan, HO vapautti hänet velvollisuudesta korvata yhtiön oikeudenkäyntikulut KO:n osalta. Yhtiö velvoitettiin korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 6.10.2017) - Uutiset
27.9.2017 12.58
Hovioikeus palautti oikeudenkäyntikuluasian käräjäoikeuteenOikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 6 §:n mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä. Vaatimuksessa on eriteltävä oikeudenkäyntikulujen määrä ja niiden perusteet. A oli edellä mainitun lain nojalla voinut esittää oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa käräjäoikeuden istunnossa ennen käsittelyn päättymistä. Näin ollen käräjäoikeuden olisi tullut tutkia A:n esittämä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus. (Vailla lainvoimaa 27.9.2017) - Uutiset
22.9.2017 10.29
Osakkaat velvoitettiin korvaamaan taloyhtiön oikeudenkäyntikulut kun sovinto yhtiövastikkeiden maksamisesta oli pääosin taloyhtiön alkuperäisten vaatimusten mukainenArvioituaan sovinnon sisältöä asiassa esitettyihin vaatimuksiin nähden KO oli todennut, että sovinto oli ollut pääosin kantajan alkuperäisten vaatimusten mukainen. Tähän nähden oli perusteltua velvoittaa vastapuolet korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Vastaajat oli velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti (7.878 €). Vastaajat vaativat yhteisessä valituksessaan HO:ssa, että asunto-osakeyhtiö velvoitetaan korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa KO:ssa 14.679,12 eurolla korkoineen ja että heidät vapautetaan korvaamasta asunto-osakeyhtiön oikeudenkäyntikuluja. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 22.9.2017) - Uutiset
20.9.2017 10.48
Hovioikeuden tuomio oikeudenkäyntikuluista testamentin moiteasiassaAsiassa oli ollut KO:ssa kyse testamentin moitekanteesta, jossa A (valittaja HO:ssa) oli yhteisellä haastehakemuksella vaatinut testamentin julistamista pätemättömäksi neljää vastaajaa vastaan. KO oli julistanut X:n (kuollut 6.4.2015) 4.4.2015 allekirjoittaman testamentin pätemättömäksi. A vaati HO:ssa, että B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen ja että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikulut KO:ssa. KO:n tuomiolauselmaa muutettiin ja C velvoitettiin suorittamaan A:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena KO:ssa 1 800 euroa. Muilta osin KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 20.9.2017) - Uutiset
19.9.2017 9.58
Lakiasiaintoimiston velkomuskanne toimeksiannon lisälaskutuksesta ei menestynyt suomalaisen sijoittajan Lehman Brothers -pankin konkurssin jälkiseurausten hoidossaKäräjäoikeudella ei ollut aihetta epäillä asiaa ajaneen V:n kertomuksen luotettavuutta. Sen perusteella oli tehtävissä johtopäätös, että korkeimman oikeuden A:n vastapuolen maksettaviksi määräämät 21.206,74 euron oikeudenkäyntikulut olivat olleet määränsä puolesta ennen oikeuden käsittelyä P:n tiedossa. Hänellä olisi ollut ennen korkeimman oikeuden käsittelyä mahdollisuus ilmoittaa V:lle myös nyt velkomastaan työstä. P on saanut itselleen yllä mainituista oikeudenkäyntikuluista A:n maksamana puolet. Tässä tilanteessa ei ollut havaittavissa, että P saati V olisivat erehtyneet korkeimmassa oikeudessa esitettävään laskuun sisältyvien toimenpiteiden tai laskun suuruuden osalta. Oikeudenkäyntikuluihin oli sisältynyt sekä V:n että P:n A:n puolesta tekemä työ. On selvää, että avustajan tulee huolehtia päämiehensä edusta valvomalla myös tämän oikeudenkäyntikuluihin liittyvää etua. Tässä tapauksessa se oli merkinnyt sitä, että vastapuolen maksettavaksi esitettyihin oikeudenkäyntikuluihin oli tullut sisällyttää sekä P:n että V:n palkkioiden osuus, mikä oli myös toteutunut. Edellä olevat varsin selkeät olosuhteet eivät muodostaneet sellaista tilannetta, johon voitaisiin soveltaa oikeustoimen ehdon kohtuuttomuutta koskevia säännöksiä. Kantajan Lakiasiaintoimisto P:n kanne A:n velvoittamisesta maksamaan sille 14.880 euroa laillisine korkoineen tuli hylätä. Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 19.9.2017) - Uutiset
12.9.2017 9.00
Elatusavusta sovinnon kirjallisen valmistelun aikana tehnyt äiti ei ollut velvollinen korvamaan valtiolle sen varoista maksettua lapsen avustajan palkkiota - käräjäoikeuden päätöslauselmaa muutettiinAsianosaisten välisestä sähköpostikirjeenvaihdosta ilmeni, että lapsen äiti oli pyrkinyt sovinnolliseen ratkaisuun jo ennen kanteen vireille tuloa KO:ssa. Asiassa ei ollut ilmennyt perusteita katsoa, että äiti olisi antanut aiheen oikeudenkäyntiin. Asianosaiset olivat KO:ssa päässeet sovintoon haasteen tiedoksiannon jälkeen ja ennen kuin äiti oli edes vastannut kanteeseen. Edellä lausutun perusteella olisi OK 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitetulla tavalla ollut ilmeisen kohtuutonta velvoittaa äiti korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut KO:ssa. Tämän vuoksi asiassa ei ollut perusteita velvoittaa äitiä korvaamaan valtiolle sen varoista maksettua lapsen avustajan palkkiota. (Vailla lainvoimaa 12.9.2017) - Uutiset
31.8.2017 12.03
Hovioikeus: oikeudenkäyntimaksun poistamiselle ei ollut edellytyksiä ulosottoasiassaJos oikeudenkäyntimaksun periminen on ilmeisen kohtuutonta, maksun määräävä virkamies voi tuomioistuinmaksulain 7 §:n 2 momentin mukaan yksittäistapauksessa määrätä, ettei maksua peritä. Lain esitöiden (HE 29/2015 vp s. 53) mukaan säännökseen sisältyvän ”ilmeisen” -sanan tarkoitus on korostaa 2 momentissa tarkoitetun menettelyn poikkeuksellisuutta. A oli perustanut vaatimuksensa oikeudenkäyntimaksun poistamisesta ulosoton perusteena oleviin virheellisiin tuomioistuinratkaisuihin. Oikeudenkäyntimaksun poistaminen ulosottovalitusta koskevassa asiassa ei ollut A:n esittämillä perusteilla mahdollista. - Uutiset
30.8.2017 14.16
Elatusavusta sovinnon käräjäoikeudessa tehneet osapuolet saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan - käräjäoikeuden päätöslauselmaa muutettiinLasten isä vapautettiin velvollisuudestaan korvata valtiolle KO:n tuomitsemat 2 547,27 euroa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 30.8.2017) - Uutiset
30.8.2017 11.30
OTT Matti Urpilainen: Verovelvollisen velvollisuus korvata veronsaajapuolen oikeudenkäyntikuluja – KHO 2017:134Verovelvollisen katsottiin esittäneen hallinto-oikeudessa ilmeisen perusteettoman vaatimuksen oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevassa asiassa. Hänen korvattavakseen määrättiin 667 euroa Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikeudenkäyntikuluja. - Uutiset
30.8.2017 10.29
Maksamattomia vastikkeita entiseltä osakkeenomistajalta perinyt asunto-osakeyhtiö velvoitettiin korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulutAsunto-osakeyhtiö oli ilmoittanut kanteen nostamisen jälkeen luopuvansa pääasiaa koskevista vaatimuksistaan, mutta ilmoittanut vaativansa vastaajalta oikeudenkäyntikuluja. KO velvoitti asunto-osakeyhtiön korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut 13 940,80 euroa. HO ei myöntänyt asunto-osakeyhtiölle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 30.8.2017) - Uutiset
28.8.2017 9.35
Hovioikeuden tuomio parkkiyhtiön valvontamaksun perinnästäAsiassa oli kysymys siitä, oliko perinnässä toimittu perintälain 5 §:n 3 momentin ja 10 b §:n 2 momentin vastaisesti siten, että maksuvaatimukset olisi lähetetty ennen kuin maksumuistutuksen ja edellisen maksuvaatimuksen lähettämisestä oli kulunut vähintään 14 päivää, jolloin velalliselta ei lähtökohtaisesti saa perintälain 10 §:n 3 momentin ja 10 b §:n nojalla periä perintäkuluja. Edelleen asiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja saanut 2.2.2016 päivätyn maksuvaatimuksen. Jos vastaus oli kieltävä, kysymys oli seuraavaksi siitä, mikä vaikutus sillä oli perintäkuluihin ja oliko asiassa muutoin menetelty hyvän perintätavan vastaisesti. Vielä asiassa oli kyse siitä, oliko yhtiö voinut periä saatavaa tuomioistuimessa. KO:n tuomiolauselmaa muutettiin. Vastaaja velvoitettiin suorittamaan yhtiölle 21,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien. HO alensi vastaajan maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää puoleen vaaditusta. (Lainvoimainen 17.11.2017) - Uutiset
24.8.2017 9.26
Hovioikeuden ratkaisu valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta ja käräjätuomarin esteellisyydestäAsiassa oli pääasian osalta kysymys siitä, oliko valittajan pidättämiselle ollut lailliset edellytykset ennen tämän vangitsemista 24.5.2010. Asiassa oli kysymys myös valittajalle kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrästä, vapaudenmenetysajalta korvattavan ansionmenetyksen suuruudesta ja siitä, tulisiko ansionmenetyksestä suorittaa korvausta myös vapaudenmenetyksen jälkeiseltä ajalta valittajan yritystoiminnalle aiheutuneen haitan johdosta sekä siitä, oliko valittajalla oikeus saada korvausta matkakuluista. Lisäksi asiassa oli kysymys siitä, oliko perusteita määrätä valittajalle syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain tai toissijaisesti vahingonkorvauslain nojalla korvausta liiketoimintakiellon aiheuttamasta kärsimyksestä ja ansionmenetyksestä. Vielä asiassa oli kysymys oikeudenkäyntikuluista. Esteellisyysväite ja siihen perustuva vaatimus KO:n tuomion kumoamisesta ja asian palauttamisesta KO:een ratkaistavaksi hylättiin. (Vailla lainvoimaa 24.8.2017) - Uutiset
22.8.2017 14.32
Kanne peruttiin - kanteeseen vastauksen antaneen yhtiön oikeudenkäyntikuluja ei korvattu eikä hovioikeus myöntänyt jatkokäsittelylupaaVastaaja, joka ei ollut käyttänyt asiassa asiamiestä, oli kantajan kanteen peruuttamisen johdosta vaatinut oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujensa yht. 2 500 euroa korvaamista. KO oli hylännyt vaatimuksen eikä HO myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 22.8.2017) - Uutiset
16.8.2017 11.40
Hovioikeuden tuomio rikosasian oikeudenkäyntikuluista osan syytteistä tultua hylätyiksiValittaja oli HO:ssa vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa hänen oikeudenkäyntikuluistaan KO:ssa korkoineen. Lisäksi valittaja oli vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa HO:ssa. Perusteinaan valittaja oli lausunut, että hän oli ollut syytteessä kolmesta teosta eli lievästä pahoinpitelystä, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Syytteet lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta hylättiin ja hänen syykseen luettiin pahoinpitelyn asemesta lievä pahoinpitely. Syyttäjä vaati, että valitus hylätään. HO katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt erityisiä syitä pääsäännöstä poiketen velvoittaa valtiota korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 16.8.2017) - Uutiset
14.8.2017 14.00
Hovioikeus arvioi kohtuullista korvausta oikeudenkäyntikuluista kun vastaaja hoiti asiaansa itseKun syyte A:ta vastaan oli hylätty, hän oli oikeutettu korvaukseen asianosaiskuluistaan. A:ta ei ollut velvoitettu saapumaan oikeudenkäyntiin henkilökohtaisesti, eikä hänelle ollut aiheutunut oikeudenkäyntiin välittömästi liittyviä kuluja. A:lle oli kuitenkin aiheutunut käräjäoikeudessa vanhentumiskysymyksen selvittämisestä ja syytteeseen vastaamisesta työtä ja ajanhukkaa, joka voidaan korvata asianosaiskuluna. Hovioikeudessa asianosaiskuluja oli aiheutunut valituksen laatimisesta. A oli hoitanut omaa asiaansa, eikä hänellä ole oikeustieteellistä koulutusta. Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi A:lle aiheutuneista asianosaiskuluista käräjäoikeudessa 100 euroa ja hovioikeudessa 50 euroa, yhteensä 150 euroa, minkä määrän valtio on velvollinen korvaamaan A:lle. (Vailla lainvoimaa 14.8.2017) - Uutiset
11.8.2017 15.15
Hovioikeus: Avustajan 11,15 tunnin ajankäyttö tavallisessa rikosasiassa oli liikaaKysymyksessä oli ollut tavanomainen rikosasia, joka oli päättynyt ennen asian pääkäsittelyä syyttäjän peruutettua syytteen. Hovioikeus arvioi toimenpiteistä kohtuulliseksi työmääräksi yhteensä 6 tuntia. Näin ollen valtion varoista B:lle maksettava korvaus oikeudenkäyntikuluista alennettiin 1.636,80 euroksi. Korvaus sisältää arvonlisäveroa 316,80 euroa. (Vailla lainvoimaa 11.8.2017) - Uutiset
9.8.2017 13.49
Tuomariliitto huolissaan oikeudenkäyntikulujen kasvustaTuomariliiton edustajat ovat tavanneet oikeusministeri Antti Häkkäsen 9. elokuuta. Tuomariliiton edustajat luovuttivat tilaisuudessa oikeusministerille ehdotuksen työryhmän perustamiseksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten uudistamiseksi. - Uutiset
31.7.2017 16.00
Hovioikeuden päätös puolustajan maksettavaksi määrätyn oikeudenkäyntimaksun poistamisestaHO oli ratkaissut mm. puolustajan asianajaja A:n palkkiota koskevan valituksen. Hänen maksettavakseen oli määrätty 250 euron oikeudenkäyntimaksu. A oli valituksessaan vaatinut puolustajan palkkion korottamista yhteensä 17 tunnilla. HO oli korottanut palkkiota ainoastaan yhdellä tunnilla ja muilta osin A:n valitus oli hylätty. Ottaen huomioon, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut muuttaa puolustajan palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat maksullisiksi muutoksenhakuvaiheessa, HO totesi, ettei AA ollut tuonut esiin sellaisia perusteita, joiden perusteella maksun määrääminen olisi ollut ilmeisen kohtuutonta. Oikaisuvaatimus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 31.7.2017) - Uutiset
20.7.2017 15.15
Hovioikeus vapautti oikeudenkäyntimaksustaHovioikeus käsitteli A:n käräjäoikeuteen otsikolla tyytymättömyyden ilmaus toimittaman 18.5.2017 päivätyn kirjoituksen valituksena. Ottaen huomioon, että A oli kirjoituksessaan todennut tekevänsä varsinaisen valituksen lähitulevaisuudessa, hän oli perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että hän oli ainoastaan ilmoittanut käräjäoikeuden päätökseen tyytymättömyyttä, mutta ei ollut valittanut siitä. Tämän vuoksi oikeudenkäyntimaksun periminen A:lta oli ilmeisen kohtuutonta. - Uutiset
13.7.2017 10.27
Hovioikeuden ratkaisu oikeudenkäyntimaksun edellytyksistä avustajanpalkkiota koskevassa valitusasiassaHovioikeus totesi, että lain esitöissä todetaan erikseen, että oikeudenkäyntimaksua ei perittäisi oikeusapulaissa tarkoitetun oikeusavun myöntämistä koskevissa asioissa, sillä asiaryhmän vireillepanijat ovat yleensä oikeutettuja maksuvapautukseen oikeusapulain nojaan. Sen sijaan oikeudenkäyntiavustajalle maksettavaa palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat muutettaisiin maksullisiksi, koska vastaavanlaista syytä asiaryhmän käsittelemiselle maksutta ei ole. Lakivaliokunta täsmensi ehdotettua säännöstä siten, että palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat ovat maksullisia vasta muutoksenhakuvaiheessa. Hovioikeus ei poistanut puolustajalle määrättyä 250 euron oikeudenkäyntimaksua. (Vailla lainvoimaa 13.7.2017) - Uutiset
29.6.2017 13.35
Markkinaoikeuden ratkaisu hyödyllisyysmalliasiassa oikeudenkäyntikuluja koskienMAO antoi ratkaisun oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hyödyllisyysmallia koskevassa asiassa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Mainitun luvun 7 §:n 2 momentin mukaan, jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin. - Uutiset
14.6.2017 12.30
Hovioikeus harkitsi oikeaksi alentaa yhtiön asianajotoimistolle korvattavien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen määrää siltä osin kuin niihin oli sisältynyt arvolisäveron osuuttaViime vuosina oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että arvonlisäverovelvollisen asianosaisen omalle avustajalleen maksama asianajolaskun arvonlisäveron osuus ei ole oikeudenkäyntikuluina vastapuolen korvausvastuulle kuuluvaa kulua, sillä sanottu asianosainen saa vähentää omassa arvonlisäverotuksessaan tämän määrän niistä arvonlisäveroista, joita sen omasta myynnistä on tilitettävä veronsaajalle. (Vailla lainvoimaa 14.6.2017) - Uutiset
14.6.2017 9.29
KHO: Perusteettomasti omaishoidon tuen hoitopalkkiota saaneen ei katsottu esittäneen ilmeisen perusteetonta vaatimusta eikä hänen tullut korvata kaupungille 250 euron oikeudenkäyntimaksuaAsian saattaminen HAO:n käsiteltäväksi oli johtunut siitä, ettei A ollut vapaaehtoisesti suorittanut B:n kaupungin vaatimaa rahamäärää. Saadakseen hoitopalkkioiden takaisinperintää koskevassa asiassa täytäntöönpanokelpoisen päätöksen B:n kaupungin oli ollut haettava hoitopalkkioiden takaisin maksamista hallintoriitateitse HAO:ssa. A:n ei kuitenkaan voitu katsoa esittäneen asiassa hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen perusteetonta vaatimusta HAO:ssa. Asian arvioinnissa annettiin merkitystä myös sille, että omaishoidon tuen osalta kysymys oli sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuun palveluun tai etuuteen liittyvästä asiasta. - Uutiset
22.5.2017 12.07
Hovioikeuden tuomio oikeudenkäyntikuluista avioeroasiassaPäätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus harkitsi oikeaksi määrätä, että A oli velvollinen korvaamaan B:lle 2/3 oikeudenkäyntikulujen kokonaismäärästä eli 1.783,53 euroa. Koska oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus määrättiin vasta hovioikeudessa, korkoa edellä mainitulle määrälle voitiin määrätä suoritettavaksi vasta kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamisesta lukien. (Vailla lainvoimaa 22.5.2017)