Jotta voisimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käyttämisen. Lue lisää.

Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi käyttää vapaasti. Muistathan kuitenkin mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

7.3.2018 8.22 (päivitetty 10.51) Hovioikeuden tuomio nollatuntisopimuksen päättämisestä työn vähentymisen perusteella, työajan vakiintumisesta, työstä kieltäytymisestä ja syrjinnästä

Hovioikeuden tuomio nollatuntisopimuksen päättämisestä työn vähentymisen perusteella, työajan vakiintumisesta, työstä kieltäytymisestä ja syrjinnästä

HO katsoi, että työntekijän työsopimuksen mukainen työaika oli yhtiötä sitovasti vakiintunut 40 tunniksi viikossa edelleen 10.11.2012 – 24.2.2014. Yhtiö oli siten ollut velvollinen tarjoamaan työntekijälle työtä 40 tuntia viikossa ja sen, että työntekijä oli työskennellyt yhtiössä vähemmän, ei ollut näytetty johtuneen yhtiön esittämistä syistä. Yhtiö oli siten velvollinen suorittamaan työntekijälle määrällisesti riidattomana maksamatta jääneenä palkkana HO:ssa tarkistetun laskelman mukaiset 20.574,03 euroa. Asiassa ei ollut näytetty työntekijän siinä määrin kieltäytyneen työstä tai olleen työnantajan tavoittamattomissa, että yhtiöllä olisi ollut TSL 8 §:n 1 momentin mukainen purkuperuste tai että yhtiö olisi luvun 3 §:n mukaisesti saanut käsitellä työsopimusta purkautuneena. Yhtiö ei ollut myöskään vedonnut purkuperusteeseen luvun 2 §:n mukaisesti 14 päivän kuluessa. Mainitsemillaan perusteilla HO katsoi, että yhtiö oli päättänyt työtekijän työsopimuksen perusteettomasti. KO:n tuomitsemaa korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä korotettiin 5 kuukauden palkkaa vastaavaksi määräksi. Osaakaan korvauksesta ei määrätty aineettoman vahingon korvaukseksi. Vaatimus yhdenvertaisuuslain mukaisesta hyvityksestä hylättiin. Asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 7.3.2018)

Helsingin hovioikeus 6.3.2018

Tuomio Nro 276
Dnro S 16/2745
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Vantaan käräjäoikeus 28.10.2016 nro 18988
Asia Työsuhteen irtisanominen/purkaminen ym.
Valittaja A työvoimapalvelu Oy
Vastavalittaja K
Vastapuolet K, A työvoimapalvelu Oy
Kuultavat Työttömyysvakuutusrahasto Rakennusalan työttömyyskassa

"Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

A työvoimapalvelu Oy (jäljempänä myös yhtiö) on hovioikeudessa vedonnut Kn työsopimuksen irtisanomisperusteena työn määrän vähenemiseen ja siihen, että K oli laiminlyönyt työtehtäviään. K on vastustanut näihin seikkoihin vetoamista hovioikeudessa.

Hovioikeus toteaa, että yhtiö ei ole vedonnut työsopimuksen irtisanomisperusteena Kn työsuoritukseen käräjäoikeudessa ja katsoo, että yhtiö ei ole esittänyt oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n mukaista perustetta olla vetoamatta seikkaan käräjäoikeudessa. Näin ollen hovioikeus jättää mainitun perusteen tutkimatta. Sen sijaan yhtiö on vedonnut jo käräjäoikeudessa työn vähentymiseen irtisanomisperusteena. Hovioikeus tutkii tämän perusteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Taustaa

A työvoimapalvelu Oy on henkilöstövuokrausta harjoittava yritys, joka on välittänyt muun muassa afrikkalaistaustaisia työntekijöitä rakennusalan työtehtäviin. O on yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja. K on saapunut Suomeen Nigeriasta vuonna 2010.

Yhtiö ja K ovat 7.12.2010 solmineet työsopimuksen, jonka mukaan K on ollut yhtiön palveluksessa tarvittaessa töihin kutsuttavana työntekijänä. Työsopimus on päättynyt 24.2.2014. Asiassa on riidatonta, että työsopimus on ollut toistaiseksi voimassa oleva.

Työajan vakiintuminen

Asiassa on kysymys siitä, oliko Kn työsopimuksen mukainen työaika vakiintunut yhtiötä sitovasti kokoaikaiseksi 40 tunniksi viikossa ja oliko yhtiölle siten syntynyt velvollisuus tarjota Klle työtä 40 tuntia viikossa sekä suorittaa maksamatta jäänyttä palkkaa siltä osin kuin K oli 9.11.2012 jälkeen tehnyt työtä vähemmän kuin 40 tuntia viikossa.

Työsopimuksen ehdoissa on todettu muun muassa, että työsuhteiden ajankohta ja työsuhteen pituus riippuvat asiakasyritysten tekemästä henkilöstötilauksesta, jokainen työsuhde astuu voimaan kun työntekijä on tehtävään erikseen kutsuttu ja hän on kyseisen työsuhteen hyväksynyt ja että sopimus ei oikeuttanut eikä velvoittanut kumpaakaan sopimusosapuolta työsopimuksen tekemiseen, vaan työntekijällä on mahdollisuus kieltäytyä tarjotusta työstä. Hovioikeus toteaa, että työsopimuksen perusteella yhtiöllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta tarjota Klle työtä ja että työsopimuksessa ei ollut enemmälti sovittu Kn työajasta.

Tarvittaessa työhön kutsuttavan työntekijän työsopimuksesta tai työajan vakiintumisesta ei ole erikseen säädetty työsopimuslaissa. Oikeuskirjallisuudessa on todettu vakiintuneen käytännön olevan yksi työoikeudessa tunnustetuista työsuhteen ehtojen määräytymistavoista. Vakiintunut käytäntö syntyy, kun työsuhteen osapuolet noudattavat riittävän pitkän ajan tiettyä menettelyä. Työajasta määrääminen kuuluu yleensä työnantajan direktio-oikeuteen. Tietyn työajan ei kovin helposti katsota muodostuvan työntekijän työsuhteen ehdoksi, jos siitä ei ole nimenomaisesti sovittu (Matleena Engblom: Työsuhteen ehdot, 2013, s. 155-159). Hovioikeuskäytännössä (Vaasan hovioikeus 15.12.2010 nro 1497) noudatetun työajan on katsottu vakiintuneen noin kahden vuoden aikana työsopimuksen ehdoksi.

Sen arviointiin, onko jokin käytäntö muuttunut työsuhteen ehdoksi, voi vaikuttaa muun muassa työntekijän suojelun tarve samoin kuin vilpittömän mielen suojaa ja perusteltua luottamusta koskevat periaatteet (KKO:2010:93, kohta 7). Luottamusteorialla suojataan työntekijän luottamusta siihen, että pitkähkön ajan jatkunut käytäntö jatkuu myös tulevaisuudessa, ellei toisin sovita (Päivi Niemi: Vakiintunut käytäntö työsuhteen ehtona. Teoksessa Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirja 2007-2008, s. 62). Myös työntekijän tietoisuudella työsopimuksen ehdoista voi olla merkitystä työaikaehdon vakiintumisen arvioinnissa. Työntekijän näkökulmasta kysymys tarvittaessa työhön kutsuttavan toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen työajan vakiintumisesta vastaa toistuvia määräaikaisia työsopimuksia, minkä vuoksi merkitystä voidaan antaa myös työnantajan työvoimatarpeen pysyvyydelle.

K on riidattomasti työskennellyt yhtiössä rakennusalan työtehtävissä kokoaikaisesti 40 tuntia viikossa ajalla 7.12.2010 – 9.11.2012 ja hänelle on maksettu palkka säännöllisesti kahden viikon välein. Riidatonta niin ikään on, että tänä aikana K ei ole työskennellyt muiden työnantajien palveluksessa, että hän ei ollut kieltäytynyt tarjotuista työtehtävistä ja että hänen työaikansa ei ollut vaihdellut.

Asiassa hovioikeudessa kuullut henkilöt ovat kertoneet hovioikeudessa asiaan vaikuttavilta osin samalla tavalla kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu.

Yhtiön mukaan Klla olisi ollut tulkki ja juristi käytössään työsopimusta solmittaessa viimeistään vastaanottokeskuksessa ja hän oli siten ollut tietoinen työsopimuksen ehdoista. Todistaja *n mukaan vastaanottokeskuksessa oli ollut käytettävissä lainopillista apua ja myös lahtelainen juristi oli avustanut *a ja muita nigerialaisia. Myös todistaja * on kertonut saaneensa apua työsopimusasioihinsa vastaanottokeskuksessa. K on kertonut, että suomenkielinen työsopimus oli tuotu hänelle työmaalle ja hän oli ymmärtänyt siitä vain tuntipalkan määrän.

Edellä selostetun näytön perusteella hovioikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä Kn olleen tietoinen ainakaan työsopimuksen työaikaa koskevasta ehdosta. Tämä on lisännyt Kn aihetta luottaa työsopimuksen mukaisen työajan jatkuvan säännöllisesti samanlaisena.

O:n 28.10.2011 allekirjoittaman oleskelulupahakemuksen (K11) liitteen kirjaus Kn säännöllisestä 40 tunnin työajasta viittaa siihen, että myös yhtiö on hyväksynyt Kn työajan vakiintuneen 40 tunniksi viikossa.

Hovioikeus katsoo, että Klla on ollut näissä olosuhteissa perusteltu syy luottaa pitkähkön noin kahden vuoden ajan jatkuneen säännöllisen työajan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Kn työsopimuksen mukainen työaika oli siten vakiintunut yhtiötä sitovasti kokoaikaiseksi 40 tunniksi viikossa 7.12.2010 – 9.11.2012 välisenä aikana.

Asiassa tulee seuraavaksi arvioida sitä, onko työsopimuksen mukainen työaika ollut vakiintunut 40 tunniksi viikossa edelleen myös 9.11.2012 – 24.2.2014, jolloin K ei ollut enää työskennellyt säännöllisesti 40 tuntia viikossa. Tuona aikana K oli työskennellyt useilla eri työmailla. Yhtiön mukaan Kn työtä vaille jääminen yhtiössä oli johtunut siitä, että K oli kieltäytynyt tarjotuista työtehtävistä, ollut yhtiön tavoittamattomissa ja työskennellyt toisille työnantajille. Kn mukaan yhtiö oli laiminlyönyt tarjota Klle työtä sen vuoksi, että hän oli nostanut esille toisen työntekijän epäasialliseen kohteluun liittyviä asioita yhtiössä ja huomauttanut niistä O:ta.

O:n, *n, *n ja *n kertomusten perusteella hovioikeus katsoo näytetyksi, että K on jossakin vaiheessa kieltäytynyt ainakin kahdesta hänelle tarjotusta työtehtävästä. Asiassa on kuitenkin jäänyt tarkemmin selvittämättä tuolloin Klle tarjottujen työtehtävien sisältö ja tarjoamisen ajankohta sekä se, oliko Klla ollut mahdollisuutta ottaa tarjottua työtehtävää vastaan. Tähän nähden ja ottaen huomioon Kn, *n, *n ja *n kertomuksilla näytetyksi tullut Kn oma aktiivisuus töiden saamiseksi yhtiöstä ja O:n haluttomuus tarjota töitä Klle, hovioikeus katsoo, että Kn ei ole näytetty käyttäneen hänen työsopimuksensa mukaista oikeutta kieltäytyä hänelle tarjotusta työstä siten, että sillä olisi merkitystä arvioitaessa Kn työsopimuksen mukaisen työajan vakiintumista 40 tunniksi viikossa 9.11.2012 jälkeen. Myöskään Kn jääminen ilman työtä yhtiössä ei ole näytetty johtuneen siitä, että hän olisi kieltäytynyt työtehtävistä.

Yhtiön väitettä siitä, että K olisi ollut yhtiön tavoittamattomissa, ei voida pitää lähtökohtaisesti todennäköisenä sen vuoksi, että K oli asunut O:n kanssa samassa omakotitalossa 30.9.2013 saakka ja tämänkin jälkeen työskennellyt pitkiä jaksoja yhtiön palveluksessa ennen työsuhteen päättymistä. Kun lisäksi otetaan huomioon edellä todettu Kn aktiivisuus töiden saamiseksi yhtiöstä, hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus jääneen näyttämättä, että Kn jääminen vaille työtä yhtiössä olisi johtunut siitä, että hän olisi ollut yhtiön tavoittamattomissa.

Asiassa on selvitetty, että K oli työskennellyt vuosina 2013 ja 2014 kahden muun työnantajan, *-Palvelut Oy:n ja T:mi * Siivouksen, palveluksessa. Kn mukaan työsuhde *-Palvelut Oy:öön oli kestänyt noin viikon kesäkuussa 2013 ja T:mi * Siivoukseen muutamia päiviä eri aikoina joulukuussa 2013 ja tammikuussa 2014. Sen sijaan Kn mukaan hän ei ollut tehnyt Tmi * Siivouksen kanssa 31.1.2014 solmimansa työsopimuksen perusteella työtä. Asiassa on selvitetty, että K ei ollut vaatinut maksamatta jäänyttä palkkaa siltä osin kuin hän oli työskennellyt toisten työantajien palveluksessa. Selvää on, että K ei ollut työskennellyt enää kaikkina päivinä yhtiön palveluksessa ja edellä on todettu, että se ei ollut johtunut työtehtävistä kieltäytymisestä tai tavoittamattomuudesta. Hovioikeus katsoo Kn työtilanne yhtiössä huomioon ottaen, että hänen lyhyillä työskentelyjaksoilla toisen työnantajan palveluksessa ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa Kn työajan vakiintumista.

O, *, *, * ja * ovat kertoneet Kn työsuorituksen heikkenemisestä, mikä oli johtanut Kn poistamisiin työn tilaajien työmailta. Yhtiö on tästä huolimatta väittänyt tarjonneen Klle työtä ja että K oli tästä kieltäytynyt. Tähän nähden edellä mainituilla kertomuksilla ei ole merkitystä arvioitaessa työajan vakiintumista.

Yhtiö on tarjonnut Klle työtä helmikuuhun 2014 saakka. O:n 18.4.2013 allekirjoittamassa oleskelulupahakemuksen liitteessä (K2) mainittu 40 tunnin säännöllinen tunnin työaika viittaa siihen, että yhtiö on hyväksynyt työajan vakiintuneeksi 40 tunniksi myös 9.11.2012 jälkeenkin. Esitetyn selvityksen perusteella ei voida arvioida yhtiön työvoiman tarpeen olleen väliaikainen. Edellä mainituilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, että Kn työsopimuksen mukainen työaika oli yhtiötä sitovasti vakiintunut 40 tunniksi viikossa edelleen 10.11.2012 – 24.2.2014. Yhtiö oli siten ollut velvollinen tarjoamaan Klle työtä 40 tuntia viikossa ja sen, että K oli työskennellyt yhtiössä vähemmän, ei ole näytetty johtuneen yhtiön esittämistä syistä. Yhtiö on siten velvollinen suorittamaan Klle määrällisesti riidattomana maksamatta jääneenä palkkana hovioikeudessa tarkistetun laskelman mukaiset 20.574,03 euroa.

Työsuhteen päättäminen

Kn työsopimus on ollut toistaiseksi voimassa oleva ja sen mukaiseksi työajaksi on katsottu vakiintuneen 40 tuntia viikossa. K oli 24.3.2014 pyytänyt yhtiötä toimittamaan lomautustodistuksen saadakseen sosiaalietuuksia (K7). Yhtiö on 28.3.2014 lähettänyt Klle työtodistuksen (K7), jonka mukaan Kn työsuhde oli päättynyt 24.2.2014, koska työkohde oli valmistunut. O:n mukaan yhtiö ei antanut lomautustodistusta, koska tilanne oli johtunut siitä, ettei K ottanut tarjottua työtä vastaan. Selvää on, että Klle ei ole tarjottu työtä enää 24.2.2014 jälkeen. Hovioikeus katsoo, että työsopimusta ei ollut päätetty Kn aloitteesta, vaan yhtiö oli päättänyt Kn työsopimuksen 24.2.2014 lähettämällä Klle työtodistuksen.

Yhtiön mukaan sillä olisi ollut peruste irtisanoa Kn työsopimus, koska tarjolla oleva työ oli vähentynyt. Toisaalta yhtiö on katsonut, että sillä olisi ollut tarjota Klle työtä, mutta hän ei ollut ottanut sitä vastaan. Tämä huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että yhtiö ei ole näyttänyt sillä olleen työn vähentymiseen perustuvaa perustetta irtisanoa Kn työsopimus. Hovioikeus toteaa lisäksi, että mikäli työn tarjoamismahdollisuudet juuri Klle olisivat vähentyneet sen vuoksi, että työn tilaajat olivat poistaneet hänet työmailta heikon työsuorituksen vuoksi, olisi yhtiön tullut ensisijaisesti työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisesti antaa Klle varoitus.

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että asiassa ei ole näytetty Kn siinä määrin kieltäytyneen työstä tai olleen työnantajan tavoittamattomissa, että yhtiöllä olisi ollut työsopimuslain 8 §:n 1 momentin mukainen purkuperuste tai että yhtiö olisi luvun 3 §:n mukaisesti saanut käsitellä työsopimusta purkautuneena. Yhtiö ei ollut myöskään vedonnut purkuperusteeseen luvun 2 §:n mukaisesti 14 päivän kuluessa.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että yhtiö on päättänyt Kn työsopimuksen perusteettomasti. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei tältä osin ole.

Korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantaja, joka on tässä laissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Yksinomaisena korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Pykälän 2 momentin mukaan korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan työsopimuksen päättämisen syystä riippuen huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.

Lain esitöiden (HE 157/2000 vp, s. 119-120) mukaan korvauksen suuruutta määrättäessä lähtökohtana olisi työsopimuksen lain vastaisesta päättämisestä työntekijälle aiheutuneen aineellisen vahingon määrä. Toisaalta korvauksen määrään vaikuttaisi se, liittyykö työsopimuksen päättämisperusteeseen tai päättämismenettelyyn työntekijän henkilöä loukkaavia piirteitä tai työnantajan piittaamattomuutta noudattaa lakia. Aineettoman vahingon määrää arvioidaan muun muassa sillä perusteella, kuinka vakavalla tavalla työsopimuksen perusteeton päättäminen on kohdistunut työntekijän henkilöön loukkaavasti ja missä määrin työnantajan voidaan katsoa työsopimusta päättäessään osoittaneen piittaamattomuutta työsuhteesta johtuvia velvoitteitaan kohtaan.

K on kertonut, että hän ei ollut työskennellyt Tmi * Siivouksen kanssa 31.1.2014 tekemänsä tarvittaessa työhön kutsuttavan työntekijän työsopimuksen (V22) perusteella lainkaan. Hovioikeus katsoo Kn kertomuksella näytetyksi, että hänen työttömyytensä oli jatkunut työsopimuksen päättämisen jälkeen ainakin vastavalituksen mukaisen noin seitsemän kuukauden ajan, jonka jälkeen hän oli työllistynyt osa-aikaisesti. O on kertonut yhtiössä työskennelleen noin 70-100 työntekijää.

Korvauksen määrää korottavina seikkoina hovioikeus on ottanut huomioon Kn heikot mahdollisuudet työllistyä suomen kieltä taitamattomana maahanmuuttajana, yhtiön yksipuolisen menettelyn työsuhdetta päätettäessä sekä Kn ja yhtiön olot yleensä. O:n, *n, *n, *n ja *n käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen kertomusten perusteella hovioikeus katsoo näytetyksi Kn omalla käyttäytymisellään jossain määrin antaneen aihetta työsopimuksen päättämiseen, mikä tulee ottaa huomioon korvausta alentavana seikkana huomioon. Työsuhteen noin kolmen vuoden kesto ei vaikuta korvauksen määrään korottavasti tai alentavasti. Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomitsemaa korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tulee korottaa viiden kuukauden palkkaa vastaavaksi 12.564,60 euroksi.

Asiassa ei ole näytetty työsopimuksen päättämiseen sisältyneen sellaisia työntekijää loukkaavia piirteitä tai piittaamattomuutta lain määräyksistä, että asiassa olisi riittävää perustetta määrätä osaakaan korvauksesta aineettoman vahingon korvaukseksi.

Työttömyysvakuutusrahastolle tehtävä vähennys

Klle on maksettu irtisanomisajan jälkeiseltä tarkastelujaksolta 25.3. - 24.8.2014 työttömyyspäivärahaa yhteensä 6.298 euroa, josta työsopimuslain (55/2001) 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukainen vähennettävä osuus on 75 prosenttia. Asiassa esitetyt seikat huomioon ottaen vähennystä ei ole työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla aihetta jättää tekemättä tai tehdä säädettyä pienempänä. Työttömyysvakuutusrahastolle suoritettava osuus on siten 4.723,50 euroa ja Klle suoritettavaksi osuudeksi jää 7.841,10 euroa.

Irtisanomisajan palkka ja lomakorvaus

Kn työsopimuksen mukainen työaika oli vakiintunut 40 tunniksi viikossa. Yhtiö oli päättänyt Kn työsopimuksen ja siten velvollinen suorittamaan Klle 40 tunnin työajan perusteella määrällisesti riidattomat irtisanomisajan palkan ja lomakorvauksen. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei tältä osin ole.

Palkan palauttaminen

Kn mukaan hän ja yhtiön muut afrikkalaistaustaiset työntekijät olivat joutuneet palauttamaan O:lle saamastaan palkasta kolme euroa edellytyksenä työsuhteen jatkumiselle. Yhtiön mukaan K tai kukaan muukaan työntekijöistä ei ollut joutunut palauttamaan palkkaansa.

Hovioikeus toteaa, että asetelma jossa kielitaidoton työnantajastaan riippuvainen maahanmuuttaja velvoitetaan palauttamaan osa palkastaan työnantajalleen edellytyksenä työsuhteen jatkamiselle ja edelleen mahdollisen oleskeluluvan saamiselle on sinänsä mahdollinen. Näyttötaakka tämänkaltaisen vakavan väitteen todenmukaisuudesta on väitteen esittäneellä työntekijällä.

Hovioikeus toteaa edelleen, että asiassa kuultujen henkilöiden kertomukset palkan palauttamisesta ovat olleet käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla ristiriitaisia. Kn lisäksi todistajina kuulluilla *lla ja *lla on ollut erimielisyyksiä entisen työnantajansa A työvoimapalvelu Oy:n kanssa. Todistajilla *, * ja * ei puolestaan ole ollut työnantajansa kanssa erimielisyyksiä. Todistajien kertomuksia ei voida pitää merkittävästi toinen toistaan uskottavampina.

Kirjallisina todisteina esitetyistä yhteenvedosta (K8) ja tiliotteista (K10) ilmenee, että Kn käytössä olleilta tileiltä on nostettu ajanjaksolla 5.6.2012 – 30.12.2013 palkanmaksupäivänä tai pian palkanmaksupäivän jälkeen summia, jotka voisivat sopia Kn väittämiksi palkan palautuksiksi ja ne jossain määrin tukevat Kn väitettä. Nostetut käteiset ovat voineet päätyä myös muuhun tarkoitukseen, eivätkä siten yksin osoita Kn väitettä todeksi.

Kn todisteena esittämällä nauhoitteella (K12) käydään kiivastakin keskustelua rahasta, mutta asiayhteys jää nauhoitteen laadun vuoksi epäselväksi. Se, ketkä nauhoitteella keskustelevat ja onko esimerkiksi O osallistunut keskusteluun jää kuitenkin käräjäoikeuden katsomalla tavalla nauhoitteen ja muun esitetyn todistelun perusteella epäselväksi. Hovioikeus katsoo, että nauhoite vähäisessä määrin tukee Kn väitettä.

Kn esittämää väitettä tukevia ja sitä vastaan esitettyjä seikkoja punnittuaan hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että asiassa ei ole esitetty riittävää näyttöä siitä, että K olisi väittämällään tavalla palauttanut palkkaansa yhtiölle. Edellä selostetuilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, että aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen tältä osin ei ole.

Yhdenvertaisuuslain mukainen hyvitys

Kn mukaan häntä oli syrjitty, kun hän oli joutunut afrikkalaisena maahanmuuttajana yhtiöstä riippuvaisessa asemassa työsuhteen jatkumiseksi ja oleskeluluvan saamiseksi palauttamaan osan palkastaan. Hovioikeus on edellä katsonut, että K ei ole näyttänyt toteen väitettään siitä, että hän olisi joutunut palauttamaan osan palkastaan yhtiölle. Siten myös vaatimus yhdenvertaisuuslain mukaisesta hyvityksestä on hylättävä. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei tältä osin ole.

Odotusajan palkka

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei tältä osin ole.

Oikeudenkäyntikulut

A työvoimapalvelu Oy on hävinnyt muutoksenhakunsa Ka vastaan hovioikeudessa. K on voittanut muutoksenhakunsa yhtiötä vastaan työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen määrää koskevan vaatimuksen osalta sekä hävinnyt yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä ja palautettua palkkaa koskevat vaatimuksensa. Asian lopputulos huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että asianosaiset saavat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin ja 16 §:n 1 momentin nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon.

A työvoimapalvelu Oy:n Klle suoritettavaksi tuomittu korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä korotetaan 7.841,10 euroksi ja maksamatta jääneen palkan määrä alennetaan 20.574,03 euroksi käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen.

A työvoimapalvelu Oy:n Työttömyysvakuutusrahastolle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta vähennettävä osa korotetaan 4.723,50 euroksi, josta 2.562,75 eurolle on maksettava käräjäoikeuden tuomitsemaa korkoa ja korotetulle osalle 2.160,75 eurolle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä. Korvaus on suoritettava Työttömyysvakuutusrahaston tilille *. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

A työvoimapalvelu Oy:n ja Kn oikeudenkäyntikuluvaatimukset hovioikeudessa hylätään.

Muutoksenhaku

Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.5.2018."

Työsopimuksen irtisanominen  | VaroitusTyösopimuksen purkaminen (Uutisia ja oikeustapauksia)

 

Juridiikan uusimmat uutiset

Lakikirjat

www.lakikirja.com

Nollatuntisopimus

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.