Näyttökynnys
- Uutiset
13.5.2022 15.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet kahdesta raiskauksestaSyytteen mukaan vastaaja oli 20.11-7.12.2018 syyllistynyt kahteen raiskaukseen pakottamalla molemmilla kerroilla asianomistajan väkivaltaa käyttäen sukupuoliyhteyteen. Teot olivat tapahtuneet noin 12 tunnin aikana, joista ensimmäinen teko oli tapahtunut vastaajan asunnossa ja toinen asianomistajan asunnossa. (Vailla lainvoimaa 13.5.2022) - Uutiset
4.5.2022 10.30
Vapaa-ajalla ollut poliisi havaitsi auton ajavan punaisia päin kolme kertaa - hovioikeus oli erimielinen autoilijan syyllisyydestäVapaa-ajalla ollut poliisi oli seurannut vastaaja tämän kotipihaan ja näyttänyt virkamerkkiään sekä pyytänyt näyttämään ajokortin. Vastaaja oli kiistänyt ajaneensa liikennevalo-opasteiden ohi niin, että ne olisivat olleet punaisena. Poliisi oli kertonut, että hän oli vienyt seuraavan kerran töissä ollessaan vastaajalle sakkomääräyksen punaisena olleiden liikennevalo-opasteiden noudattamatta jättämisestä ja vastaaja oli kieltäytynyt sen vastaanottamisesta. Poliisi oli kertonut vastaajalle, että asiasta kirjataan rikosilmoitus. KO oli katsonut vastaajan syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen (25 ps). HO:n enemmistö katsoi, ettei perustetta KO:n ratkaisun muuttamiseen syyksilukemisen osalta ollut. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan hylkäsi syytteen ja vapautti vastaajan rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta asiassa. (Vailla lainvoimaa 4.5.2022) - Uutiset
6.4.2022 11.00
Hovioikeus: 5-6-vuotiasta lasta hyväksikäyttäneen äidin miesystävän teko oli törkeä – 1 vuoden 6 kuukauden ehdoton vankeusrangaistus, kärsimyksestä 4 000 euroaAsianomistaja oli kertonut tapahtumista vuonna 2019 eli noin 5 vuotta tapahtuman jälkeen ensin opettajalleen ja välittömästi tämän jälkeen äidilleen. Asianomistaja oli ollut poliisissa suoritetun kuulustelun aikaan 11-vuotias. HO piti epätodennäköisenä, että asianomistajan kertomuksesta ilmenevissä tapahtumissa olisi ollut kysymys valemuistosta tai muulla tavoin vääristyneestä muistikuvasta. Syytteen tueksi ei ollut esitetty asianomistajan kertomuksen lisäksi muuta välitöntä näyttöä. Syytettä tukevana näyttönä oli lisäksi esitetty asianomistajan äidin ja opettajan kertomukset. Kahden ankaroittamisperusteen täyttyminen puolsi teon katsomista myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Asianomistaja oli ollut hyvin nuori. Kun otettiin lisäksi huomioon menettelyn toistaminen kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä, HO katsoi, että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 6.4.2022) - Uutiset
24.3.2022 10.00
Yhteisymmärryksessä aloitetun sukupuoliyhteyden jälkeiset tapahtumat johtivat 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja 3 200 euron kärsimyskorvaukseenAsiassa oli riidatonta, että vastaaja (s. 2000) ja asianomistaja olivat olleet yhteisymmärryksessä sukupuoliyhteydessä. Asiassa oli riitaa siitä, oliko vastaajan siitin tässä yhteydessä ollut luiskahtaa asianomistajan peräaukkoon, vai oliko vastaaja yhteisymmärryksessä tapahtuneen sukupuoliyhteyden jälkeen työntänyt siittimensä asianomistajan peräaukkoon syytteessä kuvatulla tavalla. Asiassa oli lisäksi kysymys siitä, osoittiko esitetty näyttö asianomistajan olleen alkoholin nauttimisen ja nukkumisen tai väsymyksen vuoksi RL 20 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään. HO katsoi, että vastaaja oli syytteessä tarkoitetussa tilaisuudessa käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja oli nukkumisesta johtuneen avuttoman tilan takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään, ollut hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä työntämällä siittimensä asianomistajan peräaukkoon. Asianomistaja oli herännyt kesken yhdynnän. Syyte hylättiin enemmälti. (Vailla lainvoimaa 24.3.2022) - Uutiset
10.3.2022 16.00
Jälkinauttiminen - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen törkeän rattijuopumuksen asemasta rattijuopumukseenVastaajalle tuomittu vankeusrangaistus (3 kk 15 pv) lievennettiin tuntuvaksi sakoksi (70 ps). (Vailla lainvoimaa 10.3.2022) - Uutiset
10.3.2022 13.26
Seksuaalinen ahdistelu kampaamossa hiusten pesutilanteessa - toisin kuin syytteen hylännyt käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi vastaajan 50 ps rangaistukseen ja korvamaan asianomistajalle 800 euroa kärsimyksestäHO piti selvitettynä, että asianomistajaa oli suudeltu kampaamossa. Asiassa ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä siitä, että asianomistajaa kampaamossa suudellut henkilö oli vastaaja. (Vailla lainvoimaa 10.3.2022) - Uutiset
3.3.2022 15.10
Hovioikeus hylkäsi syytteet 14-vuotiaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja vapautti tekoaikaan 19- ja 27-vuotiaat miehet heille tuomituista yli 2 vuoden rangaistuksista ja korvausvelvollisuuksistaKO oli 21.8.2020 tuominnut tekoaikaan 19-vuotiaan vastaajan 2 vuoden 3 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen (kohta 1) ja tekoaikaan 27-vuotiaan vastaajan 2 vuoden 1 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen (kohta 2) 14-vuotiaaseen asianomistajaan kohdistuneista erillisistä törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä sekä velvoittanut heidät suorittamaan asianomistajalle korvauksia kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta. Arvioituaan asiassa esitettyä näyttöä HO päätyi hylkäämään vastaajia vastaan esitetyt syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset kokonaisuudessaan. (Vailla lainvoimaa 3.3.2022) - Uutiset
1.3.2022 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei perintäyhtiö näyttänyt verkkokauppaostosta tehdyksiNäyttötaakastaan huolimatta Alektum ei esittänyt näyttönä sopimuksen syntymisestä alkuperäistä tilausvahvistusta, vaikka näytön hankkiminen siitä olisi ollut mahdollista viiden vuoden ajan kaupanteosta. Se, että Alektumin saatavan perintä oli ollut vuosikausia passiivista sen ryhtymättä riittävän ajoissa oikeudelliseen perintään niin, että se olisi säilyttänyt mahdollisuutensa esittää uskottavan näytön sopimuksen syntymisestä koitui yksin Alektumin vahingoksi. (Vailla lainvoimaa 1.3.2022) - Uutiset
1.3.2022 8.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen yli vuosikymmen sitten tapahtuneeksi väitetystä 6 – 7 -vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstäAsiassa oli riidatonta, että A oli istunut kerran lapsena ollessaan vastaajan sylissä tietokoneen ääressä. A:n ja B:n mukaan tämän oli täytynyt tapahtua jonkin vierailun aikana 27.2.2008 ja 30.6.2009 välisenä aikana A:n ollessa noin 7-vuotias. Syytteen mukaan vastaaja oli hieronut sylissään istunutta A:ta tämän alapäästä vaatteiden päältä. HO totesi, ettei kysymys ollut siitä, etteikö asianomistajan kertomusta voitaisi pitää totuudenmukaisena. Kyse oli siitä, että rikosoikeudessa asiassa todetuin tavoin lähtökohtana on syyttömyysolettama. Näyttökynnys seksuaalirikoksissa ei ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, ja asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä. Tällaista ei ollut nyt esitetty. Asiassa jäi siten varteenotettava epäily vastaajan syyllisyydestä hänen viakseen väitettyyn rikokseen, ja syyte oli hylättävä ja vastaaja oli vapautettava kaikesta korvausvelvollisuudesta asiassa. (Vailla lainvoimaa 1.3.2022) - Uutiset
28.2.2022 13.00
Mieshenkilö yritti raahata Kaisaniemessä ja Pitkäsillalla yöllä kävelleitä asianomistajia syrjempään – erimielinen hovioikeus arvioi oliko vastaja toisin kuin syytteet hylännyt käräjäoikeus oikea vastaaja asiassa ja oliko vastaaja syyllistynyt seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritykseen vai pahoinpitelyynNäyttöä kokonaisuutena arvioiden HO katsoi toisin kuin KO, ettei asiassa ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että vastaaja oli ollut se henkilö, joka oli menetellyt syytteen kohdan 1 (Seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritys) toisessa kappaleessa ja niin ikään kohdan 2 (Seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritys) toisessa kappaleessa kuvatusti. HO totesi, että ensisijaisesta syytteestä puuttui sekä kohdassa 1 että kohdassa 2 teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta keskeinen osa oikeustosiseikastoa. Kiinnitarttuminen, käden suun eteen laittaminen ja raahaaminen kohdassa 1 sekä kiinnitarttuminen ja raahaaminen kohdassa 2 olivat tunnusmerkistön mukaista väkivaltaa. Tämän jälkeisiä tosielämän tapahtumia, toisin sanoen sitä seksuaalisesti olennaista tekoa, johon asianomistajia olisi tällä väkivallalla yritetty pakottaa tai alistaa, ei ollut esitetty eikä yksilöity. Vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt molemmissa syytekohdissa toissijaisen syytteen mukaiseen pahoinpitelyyn. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi tunnistamisen luotettavuuden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan ja huomioiden asiassa mainitut epävarmuustekijät ja toteutetun tunnistamismenettelyn vaikutuksen tunnistuksen luotettavuuteen kokonaisuutena arvioiden, kuten KO, että vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. Mainitsemillaan ja KO:n tuomiosta ilmenevillä perusteilla eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos hylkäsi syytteen ja vahingonkorvausvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 28.2.2022) - Uutiset
26.1.2022 15.30
Hovioikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta ja vapautti vastaajan tuomitusta 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudestaSekä asianomistajan että vastaajan (s. 1985) kertomusta tapahtumista oli pidettävä yhtä mahdollisina ja he olivat kertoneet tapahtumista myös uskottavasti. Epäselväksi ja vaille selitystä oli jäänyt se, miksi asianomistaja olisi ollut yhdynnän tapahtuessa niin lamaantunut, ettei hän ollut lainkaan kyennyt puolustautumaan, vaikka todistaja oli nukkunut hänen vieressään. Asianomistaja oli kertonut olleensa heti herätessään ajokunnossa, joten hänen humalatilansa ei ollut voinut olla niin vahva, että se olisi selittänyt lamaantumisen. Asianomistaja oli tuntenut vastaajan entuudestaan ja oli ollut aikaisemminkin yhdynnässä vastaajan kanssa, eikä ollut väitettykään, että hän olisi jollain tavoin pelännyt tätä aikaisempien tapaamisten perusteella. (Vailla lainvoimaa 26.1.2022) - Uutiset
11.1.2022 10.44
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen lapsen pahoinpitelystä KKO:n ennakkopäätöksiin viitaten: Uhrin kertomuksen lisäksi välillistä näyttöä ei esitettyAsiassa ei RA:n kertomuksen lisäksi esitetty syytettä tukevaa välillistä näyttöä. RA:n kertomuksen virheettömyyttä ja luotettavuutta ei siten kyetty varmistamaan muilla kertomusta tukevilla tekijöillä. Tämän vuoksi kertomusta ei ollut pidettävä niin vakuuttavana ja luotettavana, että sen voitaisiin katsoa riittävän yksin syyksi lukevaan tuomioon. Kun lisäksi otettiin huomioon, ettei äiti SA ollut koskaan havainnut BA:n menetelleen RA:ta kohtaan syytteessä tarkoitetulla tavalla, oli asiassa jäänyt järkevä epäily BA:n syyllisyydestä, ja syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 11.1.2022) - Uutiset
29.12.2021 11.17
Metrojunan töhriminen - varteenotettavaa epäilyä vastaajan syyllisyydestä ei jäänyt - Uutiset
21.12.2021 11.45
Hovioikeus katsoi pakoauton läheisyydestä löytyneiden hansikkaiden liittyneen arvokuljetusauton ryöstön yritykseen ja tuomitsi miehen törkeän ampuma-aserikoksen lisäksi törkeän ryöstön yrityksestä 4 vuoden vankeusrangaistukseen (ään.)Etenkin DNA- ja kuitututkimuksia sekä muuta näyttöä kokonaisuutena harkittuaan HO päätyi siihen, että asiassa oli esitetty riittävä näyttö syytteen tueksi, eikä vastaajan syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuun tekoon jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Vastaaja oli syyllistynyt syytteessä kuvattuun törkeän ryöstön yritykseen. Kohtuullistavien tuomioiden alentava vaikutus huomioon ottaen vastaaja oli tuomittava kohtien 1 (törkeän ryöstön yritys) ja 2 (törkeä ampuma-aserikos) rikoksista yhteiseen 4 vuoden vankeusrangaistukseen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden, ettei syyttäjän esittämä näyttö vastaajan osalta riittänyt törkeän ryöstön yrityksen syyksilukemiseen ja vastaajan syyllistymisestä mainittuun rikokseen jäi varteenotettava epäilys. (Vailla lainvoimaa 21.12.2021) - Uutiset
20.12.2021 17.00
Peri edesmenneeltä puolisoltaan sveitsiläisessä pankissa olleen sijoitustilin - hovioikeus hylkäsi syytteen veropetoksesta (ään.)Vastaajan aviomies oli kuollut vuonna 1999. Vastaaja oli vuonna 2001 saanut perintönä edesmenneeltä puolisoltaan sveitsiläisessä pankissa olleen sijoitustilin. Vastaaja oli tuolloin asunut Saksassa ja muuttanut vuonna 2005 Suomeen. Rangaistusvaatimuksen mukaan vastaaja oli henkilökohtaisessa verotuksessaan tahallaan antanut viranomaiselle väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan tai veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt verotusta varten velvollisuuden, jolla oli merkitystä veron määräämiselle, minkä seurauksena hän oli välttänyt veroa yhteensä 77.283,96 euroa. HO totesi, että kokonaisuutena arvioiden asiassa mainitut seikat puhuivat sitä vastaan, että vastaaja olisi jättänyt alun perin ilmoittamatta tilistä saamansa tulot voidakseen välttää siihen liittyvän veron maksamisen Suomessa. Siitä, että vastaaja olisi toiminut kyseessä olevassa rikostunnusmerkistössä edellytetyssä veron välttämistarkoituksessa, jäi näin ollen järkevä epäily, samoin kuin siitä, että hän olisi ollut tietoinen sekä sijoitustilin kerryttämästä tulosta että sen verottamisesta Suomessa. Syyte veropetoksesta oli siten hylättävä. Eri mieltä ollut asessori luki vastaajan syyksi törkeän veropetoksen. (Vailla lainvoimaa 20.12.2021. Valituslupa myönnetty) - Uutiset
16.12.2021 10.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen vahvasti päihtyneen ja nukkumassa olleen naisen raiskaukseenOttaen huomioon asiassa mainitut vastaajan syyksi luettua tekoa koskevat seikat sekä oikeuskäytäntö, oikeudenmukainen seuraamus oli 1 v 10 kk vankeutta. Koska vastaaja oli tehnyt rikoksen alle 21-vuotiaana, hänestä oli tehty nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu seuraamusselvitys. Tämän lisäksi selvityksessä oli arvioitu vastaajan edellytyksiä suoriutua yhdyskuntapalvelusta. Kun otettiin huomioon kaikki rangaistuksen lajiin vaikuttavat seikat, HO katsoi, ettei asiassa ollut estettä tuomita vastaajaa ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollista vankeusrangaistusta yksinään oli kuitenkin pidettävä riittämättömänä seuraamuksena vastaajan syyksi luetusta rikoksesta, minkä vuoksi sen ohessa tuomittiin yhdyskuntapalvelua 90 tuntia. Kohtuullisena korvauksena kärsimyksestä pidettiin 3.000 euroa. Naisella oli jo aikaisemmin ilmennyt psyykkistä oireilua. Naisen psyykkinen vointi oli huonontunut tapahtumien jälkeen, mutta lääkärinlausunnossa todetuin tavoin kaikki naisen psyykkinen oireilu ei ollut selitettävissä seksuaalirikoksen uhriksi joutumisella. Tähän nähden mielenterveyden häiriöstä aiheutuneen tilapäisen haitan kohtuullisena korvauksen määränä HO piti 700 euroa. (Vailla lainvoimaa 16.12.2021) - Uutiset
16.12.2021 8.00
Hovioikeus hylkäsi syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja vapautti vastaajan käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudestaVastaajan syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily. (Vailla lainvoimaa 16.12.2021) - Uutiset
14.12.2021 8.00
Lastaan verhon narulla kaulasta kuristanut äiti tuomittiin pahoinpitelystä ehdolliseen vankeusrangaistukseenLasten kertomuksilla ja niitä koskevilla lausunnoilla katsottiin tulleen näytetyksi, että lapsen äiti oli syytteessä kuvatulla tavalla kuristanut vuonna 2010 syntynyttä tytärtään. Äiti tuomittiin pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvamaan lapselle 500 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle äidille jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 14.12.2021) - Uutiset
7.12.2021 16.00
Pojan katsottiin anastaneen hallussaan olleita vanhempiensa varoja 19.360,55 euron arvostaVastaaja oli näin menetellessään syyllistynyt törkeään kavallukseen. Kun otetiin huomioon vastaajan tekonsa vahingollisuus, teon vaikuttimet ja hänen syyllisyyden asteensa, KO mittasi törkeästä kavalluksesta rangaistukseksi 7 kuukautta vankeutta. Estettä ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämiselle ei ollut. Vastaaja velvoitettiin korvaamaan A:n ja B:n kuolinpesälle kavallettuina rahavaroina yhteensä 19.360,55 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 6.10.2015 lukien. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 7.12.2021) - Uutiset
3.12.2021 8.00
Hovioikeus: Lapsenvahdin ei näytetty anastaneen 100 euroa keittiön kaapistaToisin kuin käräjäoikeus HO hylkäsi syytteen näpistyksestä. Asianomistajien kertomukset eivät olleet riittävä näyttö syyksi lukevaan tuomioon. Syytteen tultua hylätyksi vastaaja vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta (20 ps) ja 100 euron korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 3.12.2021)