Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.12.2021 10.30 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen vahvasti päihtyneen ja nukkumassa olleen naisen raiskaukseen

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen vahvasti päihtyneen ja nukkumassa olleen naisen raiskaukseen

Ottaen huomioon asiassa mainitut vastaajan syyksi luettua tekoa koskevat seikat sekä oikeuskäytäntö, oikeudenmukainen seuraamus oli 1 v 10 kk vankeutta. Koska vastaaja oli tehnyt rikoksen alle 21-vuotiaana, hänestä oli tehty nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu seuraamusselvitys. Tämän lisäksi selvityksessä oli arvioitu vastaajan edellytyksiä suoriutua yhdyskuntapalvelusta. Kun otettiin huomioon kaikki rangaistuksen lajiin vaikuttavat seikat, HO katsoi, ettei asiassa ollut estettä tuomita vastaajaa ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollista vankeusrangaistusta yksinään oli kuitenkin pidettävä riittämättömänä seuraamuksena vastaajan syyksi luetusta rikoksesta, minkä vuoksi sen ohessa tuomittiin yhdyskuntapalvelua 90 tuntia. Kohtuullisena korvauksena kärsimyksestä pidettiin 3.000 euroa. Naisella oli jo aikaisemmin ilmennyt psyykkistä oireilua. Naisen psyykkinen vointi oli huonontunut tapahtumien jälkeen, mutta lääkärinlausunnossa todetuin tavoin kaikki naisen psyykkinen oireilu ei ollut selitettävissä seksuaalirikoksen uhriksi joutumisella. Tähän nähden mielenterveyden häiriöstä aiheutuneen tilapäisen haitan kohtuullisena korvauksen määränä HO piti 700 euroa. (Vailla lainvoimaa 16.12.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.