Näyttökynnys
- Uutiset
22.3.2019 13.00
Hovioikeuden tuomio raiskauksesta - asianomistajan kertomus oli uskottava ja sitä tuki asiassa selostettu muu näyttöRiidatonta oli, että osapuolet olivat illan ja yön aikana nauttineet alkoholia baarissa ja myöhemmin yön aikana tapahtumapaikkana olleen X:n asunnolla. Keskeinen näyttökysymys asiassa oli se, oliko vastaaja ollut asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä syyttäjän esittämällä tavalla ja oliko asianomistaja puolustuksen väittämättä tavalla voinut erehtyä tekijästä. Vastaajan valitus hylättiin. KO:n tuomiota ei muutettu. Vastaajalle tuomittiin raiskauksesta 1 v 6 kk ehdollinen vankeusrangaistus ja sen ohessa yhdyskuntapalvelua 40 tuntia. (Vailla lainvoimaa 22.3.2019) - Uutiset
21.3.2019 9.07
Paritalossa asunut perhe päätti muuttaa pois alastomasti pihalla kulkeneen naapurin vuoksi - sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta ja neljästä vahingonteosta tuomitun naapurin rikokset olivat ankaralla sakkorangaistuksella sovitettavissaVastaaja oli mm. oleskellut pihalla lapiointitöissä pelkkä fleecepaita päällä kokonaan ilman housuja ja myöhemmin istuskellut rappusillaan kokonaan alasti. Kyseisen tapauksen jälkeen asianomistajat olivat päättäneet, että heidän on muutettava pois kodistaan, jonka he olivat hankkineet loppuelämän kodikseen. Vastaajan alastomuus pihalla ei tuomion mukaan ollut yksistään ollut syy heidän poismuutolleen, mutta se oli ollut viimeinen pisara kaiken usean vuoden jatkuneen riitaisuuden jälkeen. Sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen lisäksi vastaajan oli katsottu rikkoneen osapuolten paritalon yhteisestä lukitusta sähkökaapista asianomistajien sulakkeita sekä asianomistajien asunnon ulkopuolella ja autokatoksessa olleita sähköjohtoja, pisto- ja jakorasioita, lamppua, liiketunnistinta ja ovikelloa. (Vailla lainvoimaa 21.3.2019) - Uutiset
20.3.2019 8.00
Hovioikeuskin hylkäsi syytteen törkeästä petoksesta - Norjan maksamat lapsilisätSuomalaisen tuomioistuimen toimivallan osalta HO katsoi, ettei estettä antaa haaste vastaajalle tiedoksi ollut ja että KO oli voinut ottaa syytteen tutkittavaksi. Perustetta sille, että esitutkinta-aineisto olisi ollut määrättävä hyödyntämiskieltoon, ei myöskään ollut. Pääasian osalta asiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja RL 36 luvun 1 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädetyn petoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla tahallaan hankkiakseen itselleen tai toiselle perusteetonta etua erehdyttänyt tai erehdystä hyväksi käyttäen saanut Norjan työ- ja hyvinvointihallinto NAV:n maksamaan hänelle lapsilisiä ja menettelyllään aiheuttanut NAV:lle taloudellista vahinkoa. Mikäli tähän vastataan myönteisesti, kysymys oli teon törkeysarvostelusta ja rikoshyödyn menettämisestä valtiolle. HO hylkäsi syytteen ja siihen perustuvat muut syyttäjän vaatimukset. (Vailla lainvoimaa 20.3.2019) - Uutiset
18.3.2019 14.00
Toisin kuin käräjäoikeus erimielinen hovioikeus hylkäsi jokilaivan ravintolapäällikköä vastaan nostetun syytteen törkeästä kavalluksestaSyytteen tultua hylätyksi siihen perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä ja valtio oli velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi vastaajan syyllistyneen KO:n hänen syykseen lukemaan rikokseen. (Vailla lainvoimaa 18.3.2019) - Uutiset
7.3.2019 16.00
Tuomioistuimen on epäselvässä tapauksessa ratkaistava asia syytetyn eduksi - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen raiskauksestaHO totesi, että näytön arvioinnin kannalta oli merkityksellistä, että A:n kertomusta ei voitu pitää johdonmukaisena ja muuttumattomana sukupuoliyhteyteen liittyvän tekopaikan, tekotavan ja siihen liittyvän muun koskettelun osalta. A:n kertomusta ei sen vuoksi voitu pitää sillä tavoin yksityiskohtaisena, että se yksin olisi voitu asettaa syyksi lukevan tuomion perustaksi. Koska lääketieteellisissä tutkimuksissa saatu näyttö oli raiskausväitteen suhteen neutraalia ja muu näyttö rikoksen suhteen etäistä ja välillistä, tuo kertomus ja muu lähinnä neutraali todistelu eivät riittäneet varmuudella osoittamaan, että vastaaja olisi syytteessä kuvatulla tavalla pakottanut A:n sukupuoliyhteyteen. Tuomioistuimen on epäselvässä tapauksessa ratkaistava asia syytetyn eduksi. Syyte raiskauksesta tuli näin ollen HO:n pääkäsittelyssä saadun selvityksen perusteella hylätä. (Vailla lainvoimaa 7.3.2019) - Uutiset
4.3.2019 14.20
Hovioikeus hylkäsi syytteen 17-vuotiaana tehdystä raiskauksestaHovioikeus muutti KO:n tuomiota ja hylkäsi syytteen ja vapautti vastaajan (tekohetkellä 17 v.) kaikesta korvausvelvollisuudesta. HO katsoi, että asianomistajan kertomuksessa olleet muiden asiassa kuultujen henkilöiden kertomuksista poikkeavat seikat ja asianomistajan kertomuksen osittainen epäuskottavuus heikensivät hänen kertomuksensa luotettavuutta. Vastaajan johdonmukaista kertomusta vaihtoehtoisesta tapahtumainkuluista ei voitu riittävällä varmuudella sulkea pois, jolloin vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. (Vailla lainvoimaa 4.3.2019) - Uutiset
21.2.2019 13.15
Erimielinen hovioikeus: Todistajankertomus ei yksinään riittänyt osoittamaan vanhuspsykiatrian osastolla työskennelleen mielisairaanhoitajan syyllistyneen törkeään pahoinpitelyynVastaaja vapautettiin tuomitusta vankeusrangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta asiassa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, että todistajan kertomuksella oli näytetty, että vastaaja oli kohdistanut syytteessä kuvattua ruumiillista väkivaltaa potilaaseen ja että vastaaja oli syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. (Vailla lainvoimaa 21.2.2019) - Uutiset
18.2.2019 16.06
Lasta johdateltiin kuulustelussa - isän ei näytetty syyllistyneen lievään pahoinpitelyynSyytteen mukaan lapsen isä oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa 8-vuotiaalle pojalleen lyömällä vyöllä kaksi tai kolme kertaa pepulle. Pahoinpitely oli aiheuttanut kipua pojalle. Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että isän syyllistymisestä syytteessä väitettyyn pahoinpitelyyn jäi varteenotettava epäily. Syyte lievästä pahoinpitelystä hylättiin. Isä vapautettiin 100 euron korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 18.2.2019) - Uutiset
18.2.2019 10.00
Hovioikeuden tuomio päihtyneen alaikäisen raiskauksestaVastaajan (s. 1981) oli täytynyt käsittää, että nukkumassa ollut asianomistaja oli päihtymyksestä ja nukkumisesta johtuneen tiedottomuutensa takia ollut tilanteessa kykenemätön puolustamaan itseään ja muodostamaan ja ilmaisemaan tahtoaan. Rikos oli kohdistettu vain muutamaa päivää aikaisemmin 16 vuotta täyttäneeseen asianomistajaan. Vastaaja oli itse tarjonnut alaikäiseksi tietämälleen asianomistajalle alkoholia ja havainnut sen jopa lamaannuttavan vaikutuksen tähän. Asiassa ei ollut ilmennyt sellaisia poikkeuksellisia seikkoja, joiden perusteella tekoa olisi voitu kokonaisuutena arvostellen pitää nyt voimassa olevan RL 20 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla vähemmän vakavana taikka että teko olisi voitu katsoa tehdyksi tekohetkellä (v. 2013) voimassa olleen RL 20 luvun 3 §:n (563/1998) tarkoittamalla tavalla lieventävien asianhaarojen vallitessa. Vastaaja oli tuomittu teosta 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 80 tunnin yhdyskuntapalveluun. Rangaistus ei ollut liian ankara. Tuomittuja korvauksia (tilapäisestä haitasta 500 €, kärsimyksestä 4.000 € ja mielenterveyden häiriöistä 6.000 €) ei ollut myöskään aihetta alentaa. (Vailla lainvoimaa 18.2.2019) - Uutiset
8.2.2019 14.26
Hovioikeus hylkäsi syytteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoonHO:ssa esitetty todistelu muutti käsityksen vastaajan syyllisyydestä. Tapahtumiin oli vaikuttanut molempien osapuolten runsas päihteiden käyttö tapahtumahetkellä ja asianomistajan rikosilmoituksen motiivina saattoi olla epäasialliset seikat. Asiassa esitetyn näytön perusteella vastaajan syyllisyydestä jäi vähintään varteenotettava epäily, minkä vuoksi syyte tuli hylätä. Vastaaja vapautettiin velvollisuudesta maksaa A:lle korvaukseksi kärsimyksestä 1 500 euroa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 8.2.2019) - Uutiset
6.2.2019 15.01
Käräjäoikeus rikoskumppanuusvastuuta koskevassa asiassa: itsekriminointisuoja ei ole ehdotonSyyttäjän todistustaakasta huolimatta vastaajalle voi poikkeuksellisesti syntyä niin sanottu epäaito todistus- taikka selitystaakka tilanteessa, jossa syyttäjän esittämä päänäyttö on ollut varsin vahvaa ja ylittänyt tuomitsemiskynnyksen. Sellaisessa tilanteessa vastaajan on esitettävä itselleen myönteistä vastanäyttöä voidakseen kumota tai heikentää päänäytön näyttöarvoa ja saadakseen sen laskemaan alle tuomitsemiskynnyksen taikka annettava jokin selitys. Kysymys ei ole varsinaisesta velvollisuudesta, mutta vastanäytön tai selityksen antamatta jättäminen tai selityksen sisältö voidaan tulkita vastaajalle vastaiseksi. Myös ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan todennut, ettei itsekriminointisuoja ole ehdoton. - Uutiset
1.2.2019 15.30
Lapsen vankeusrangaistuksen suorittamisessa ei ollut kyse pysyvästä tai edes kovin pitkäaikaisesta olosuhteiden olennaisesta muutoksesta - elatusavusta annettua käräjäoikeuden tuomiota ei muutettuIsän vaatimus oli perustunut siihen, että lapsi (16 v) on suorittamassa vankeusrangaistusta. Asiaa kokonaisuutena harkiten HO katsoi, ettei isän elatusvelvollisuuden poistamiselle ollut perusteita. (Vailla lainvoimaa 1.2.2019) - Uutiset
1.2.2019 14.34
Hovioikeus: Työnantajalla on näyttötaakka työn vähentymisestä tai sen uudelleenorganisoimisestaVaikka särmäystyö oli vähentynyt jonkin verran loppuvuodesta 2014, asiassa ei kuitenkaan ollut kertomusten ristiriitaisuus huomion ottaen näytetty, että tilanne olisi ollut sama vielä alkuvuodesta 2015. Myöskään se seikka, että laserleikkauksesta oli irtisanottu yksi työntekijä ei osoittanut särmäystyön vähentyneen vastaavasti. Lisäksi HO katsoi, ottaen huomioon, että yhtiö oli tammikuun alusta 2015 palkannut yhtiön palvelukseen pääosin laserleikkaustyöhön kaksi aiemmin vuokratyöntekijöinä työskennellyttä henkilöä, ettei yhtiö ollut näyttänyt laserleikkaustyön vähentyneen olennaisesti ja pysyvästi. Yhtiö ei myöskään ollut näyttänyt, että työntekijä olisi laserleikkaajan tehtävästä suoriutuakseen tarvinnut sellaista koulutusta, jota ei olisi voitu pitää työnantajan ja työntekijän kannalta tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena. HO katsoi KO:n tavoin, ettei särmääjän työtä tehneen työntekijän irtisanomiselle ollut TSL 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaista perustetta. (Vailla lainvoimaa1.2.2019) - Uutiset
15.1.2019 11.29
KKO: Postitse huumausainetta tilanneen syyllisyydestä huumausainerikokseen ei jäänyt varteenotettavaa epäilyäA:ta syytettiin huumausainerikoksesta sillä perusteella, että hän oli tuonut maahan huumausainetta. A:n nimellä ja kotiosoitteella oli postitse saapunut ulkomailta kirjelähetys, joka oli sisältänyt 250 kappaletta 25C-NBOMe -huumausainetta sisältäviä lappuja. A kiisti tilanneensa lähetystä tai tietävänsä siitä mitään.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, ettei A:n syyllisyydestä huumausainerikokseen jäänyt varteenotettavaa epäilyä. - Uutiset
11.1.2019 14.05
Ei riittävää näyttöä seurustelusuhteen aikana tapahtuneista raiskauksista eikä pahoinpitelyistä - syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset hylättiinAsiassa mainittuja seikkoja kokonaisuudessa arvioiden KO oli katsonut, että asianomistajan kertomusta ei muusta asiassa esitetystä näytöstä ilmenevät seikat huomioon ottaen ollut pidettävä riittävänä näyttönä sille, että vastaajan voitaisiin syyksilukemisen edellyttämällä riittävällä varmuudella katsoa kohdassa 1 (Raiskaus 1.8.2016 - 15.3.2017) kuvatuin tavoin väkivaltaa käyttämällä / asianomistajan avutonta tilaa hyväksi käyttämällä pakottaneen asianomistajan sukupuoliyhteyteen tai kohdassa 2 (Pahoinpitely 1.8.2016 - 15.3.2017) haukkuneen tai alistaneen tätä syytteessä tarkemmin kuvatuin tavoin. Näin ollen syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. Asianomistaja peruutti valituksensa HO:ssa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. - Uutiset
8.1.2019 9.32
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö: Hovioikeus oli erimielinen seksivideoita ja -valokuvia jalkapallokentän laidalla lapsille näyttäneiden ja suomenkielisiä sanoja eri ruumiinosille tiedustelleiden miesten tuomiostaArvioidessaan, oliko miesten menettely seksuaalisesti olennaista, HO lausui seuraavaa. Suomenkielisten intiimien kehonosien nimien tiedusteleminen ei itsessään välttämättä ole seksuaalisesti olennainen teko. Koska nyt käsillä olevassa asiassa tämä oli tapahtunut samassa tilanteessa kuin asianomistajille (11 v ja 13 v) oli näytetty pornografisia kuvia ja videoita, kysymys oli RL 20 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta seksuaalisesta teosta. Sen sijaan siltä osin kuin syytteessä oli mainittu X:n lähettäneen A:lle viestejä ja soittaneen tälle, menettelyä ei voitu pitää lainkohdan tarkoittamana seksuaalisena tekona ottaen huomioon viestien sisällöstä esitetty selvitys ja se, ettei A ollut vastannut puheluun. Molemmat miehet tuomittiin kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 6 kk ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja yhteisvastuullisesti korvaamaan kummallekin asianomistajalle kärsimyksestä 800 euroa. Eri mieltä ollut oikeusneuvos sen sijaan katsoi, että vastaajat oli vapautettava tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle ja B:lle sekä valtiolle. (Vailla lainvoimaa 8.1.2018, Eri miel.) - Uutiset
27.12.2018 14.30
Vastaajan ei näytetty tilanneen huumausaineita postitse vanhaan eikä uuteen kotiosoitteeseensaArvioidessaan asiassa todettuja syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja HO katsoi, etteivät syytteen tueksi esitetyt todisteet ja muut asian käsittelyssä esiin tulleet syytettä tukevat seikat riittäneet sulkemaan pois varteenotettavaa epäilyä siitä, ettei vastaaja ollut laittomasti yrittänyt tuoda maahan kysymyksessä olevia huumausaineita. Tämän vuoksi syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 27.12.2018) - Uutiset
21.12.2018 15.35
Esitutkinnassa annettu tunnustus ei ollut riittävä näyttö syyllisyydestä - hovioikeus hylkäsi syytteetKorkein oikeus on ennakkoratkaisussaan 2000:35 ottanut kantaa vastaajan esitutkintakertomuksen merkitykseen näyttönä rikosasiassa. Ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen mukaan peruutettukin tunnustus voidaan ottaa näytön arvioinnissa huomioon, mutta langettavaa tuomiota ei voida perustaa yksin tai pääasiassa syylliseksi epäillyn esitutkinnassa antamaan ja sittemmin oikeudenkäynnissä peruuttamaan lausumaan. HO totesi, että valittajan esitutkinnassa antaman ja sittemmin peruuttaman tunnustuksen lisäksi asiassa ei ollut esitetty muuta näyttöä hänen syyllisyydestään, joten syytteet petoksesta ja väärennyksestä oli hylättävä. Koska HO oli hylännyt vastaajaa vastaan esitetyn syytteen, ei häntä voitu myöskään velvoittaa maksamaan rikoksen perusteella vaadittuja vahingonkorvauksia. (Vailla lainvoimaa 21.12.2018) - Uutiset
17.12.2018 12.30
Liikennemerkit lumen peitossa? Toisin kuin käräjäoikeus Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi autoilijat liikennerikkomuksestaHO totesi kahdessa tuomiossaan, että syyttäjän esittämistä automaattisen liikennevalvontalaitteen ottamista valokuvista ilmenevät seikat osoittivat ennemminkin, että nopeusrajoitusta osoittavat liikennemerkit olivat olleet luettavissa kuin että ne olisivat olleet lumen peittämiä. Myös muu syyttäjän asioissa esittämä todistelu tuki syyteitä. HO katsoi molemmissa tapauksissa, että syyttäjä oli esittänyt riittävän selvityksen syytteidensä tueksi eikä vastaajien väitteet antaneet aihetta arvioida asioita toisin. (Vailla lainvoimaa 17.12.2018) - Uutiset
5.12.2018 9.27
Hovioikeuskin hylkäsi syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sekä niihin perustuvat korvausvaatimuksetSyytteitä puolsi asianomistajan (tapahtuma-aikaan 6-7 v.) kertomus ja sitä tukeva hänen äitinsä kertomus. Syytettä vastaan oli esitetty henkilötodistelua, jonka perusteella vastaajan (tapahtuma-aikaan 68-69 -vuotias) syyllistyminen väitettyihin rikoksiin oli saatettu epätodennäköiseksi. Asiassa esitetyn näytön perusteella HO päätyi siihen, että vastaajan syyllistymisestä syytteissä väitettyihin tekoihin oli jäänyt varteenotettava epäily. Syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset oli tämän vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 5.12.2018)