Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
25.11.2015 11.30
OTT, LL.M., VT Helena Lamponen: EUT:n ennakkoratkaisu C-422/14 Pujante Rivera ja arviointia tuomion merkityksestä ja vaikutuksista SuomessaOTT, LL.M., VT Helena Lamponen käsittelee Edilexissä EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua C-422/14 Pujante Rivera, siltä osin kun EU-tuomioistuin on tulkinnut EU:n joukkovähentämisdirektiivissä säädettyä irtisanomisen käsitettä. Tuomioistuimen mukaan irtisanomisen käsite kattaa työnantajan yksipuolisesti ja työntekijän vahingoksi tekemän merkittävän muutoksen tämän työsopimuksen olennaisiin osiin syistä, jotka eivät liity kyseiseen työntekijään. Kirjoituksessa arvioidaan tuomion merkitystä ja vaikutuksia Suomessa em. osalta.
- Uutiset
25.11.2015 11.02
Hallinto-oikeus piti Helsingin toimipisteessä korkeintaan kerran viikossa työskennelleen Paimiossa sijaitsevaa kotia varsinaisena työpaikkana - matkoja ei otettu huomioon autoedun yksityisajoa laskettaessaA työskentelee B Oy:ssä, jolla pääkonttori on Tampereella ja toimipiste muun muassa Helsingissä. A:n toimenkuvaan kuuluvat erilaiset asiakastyöhön liittyvät tehtävät. A suorittaa pääosan B Oy:n työtehtävistä kotonaan Paimiossa, jossa hänellä on käytössään työhuone tarvittavine työvälineineen. A:lla ei ole B Oy:n tiloissa työpistettä tai muuta työskentelytilaa. Asiakkaiden luokse A kulkee suoraan kotoaan. B Oy:n Helsingin tiloissa A työskentelee korkeintaan yhden päivän viikossa. HAO katsoi, että Paimion ja Helsingin välisten matkojen osalta oli kyse ensisijaisen ja toissijaisen työpaikan välisistä matkoista. Näitä matkoja ei otettu huomioon autoedun yksityisajoa laskettaessa. - Uutiset
25.11.2015 10.58
KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden myönteistä ratkaisua Haapajärven ampumaradan ympäristölupa-asiassaHallinto-oikeus totesi, että kun otettiin huomioon asiassa esitetyt vaatimukset ja asiakirjoista saatu selvitys sekä ympäristölupapäätöksen lupamääräykset, hakemuksessa tarkoitetusta toiminnasta lupamääräysten mukaisesti toimittaessa ei ennalta arvioiden aiheudu terveyshaittaa taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai muutakaan ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentissa tarkoitettua kiellettyä seurausta. Ympäristönsuojelulain 42 §:ssä säädetyt luvan myöntämisen edellytykset ympäristölupahakemuksen mukaiselle toiminnalle olivat täyttyneet ja ympäristölupa oli voitu myöntää. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä.
- Uutiset
25.11.2015 10.19
Verohallinto antoi päätöksen rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteistaVerohallinto antoi tiistaina 24. marraskuuta päätöksen rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista. Päätös tulee voimaan 31. joulukuuta 2015. Sitä sovelletaan määrättäessä rakennusmaan verotusarvoa vuodelta 2015. - Uutiset
25.11.2015 10.12
Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2016Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 520/2010, antanut luettelon varainhoitovuodeksi 2016 vahvistetuista kuntien, evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakuntien tuloveroprosenteista. - Uutiset
25.11.2015 9.33
KHO: Peruuntuneen asuntokaupan käsirahaa vastaava hyvitys ei ollut veronalaista tuloa tarjouksen tekijälleA oli tehnyt asunto-osakkeista ostotarjouksen, jonka myyjä oli hyväksynyt. Myyjä oli tämän jälkeen kieltäytynyt myymästä huoneistoa A:lle ja maksanut tälle tämän maksamaa käsirahaa vastaavan 2 500 euron hyvityksen. KHO katsoi, että käsirahaa vastaavalla hyvityksellä oli tarkoitus korvata asunto-osakkeiden ostajalle myyjän tekemän sopimusrikkomuksen johdosta aiheutunut vahinko ilman, että ostajan tarvitsi esittää näyttöä vahingon perusteesta tai määrästä. Hyvitystä pidettiin TVL 78 §:ssä tarkoitettuna vahingonkorvaukseen verrattavana korvauksena. Koska hyvitystä ei ollut saatu veronalaisen tulon sijaan, sitä ei ollut pidettävä A:n veronalaisena tulona.
- Uutiset
25.11.2015 9.13
Hovioikeus: Syytteen nostamisen määräajan pidentämistä koskevaan käräjäoikeuden päätökseen ei voitu hakea muutosta myöskään käyttämällä kantelua varsinaisena muutoksenhakukeinonaKorkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2001:8 mukaan syytteen nostamisen määräajan pidentämistä koskevaan käräjäoikeuden päätökseen ei voida hakea muutosta hovioikeudessa myöskään käyttämällä kantelua varsinaisena muutoksenhakukeinona. Valitus jätettiin tutkimatta siltä osin kuin asiassa oli kyse syytteen nostamisen määräajan pidentämisestä. (Vailla lainvoimaa 25.11.2015) - Uutiset
25.11.2015 8.13
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen välitystuomion täytäntöönpanosta vaikka välitystuomion mitättömyyttä ja kumoamista koskeva kanne oli vireilläKäräjäoikeus katsoi, että vastaajan väitteessä, vaikka se pitäisikin paikkansa, kysymys ei ollut siitä, että välitystuomio olisi siltä osin VML 40 §:n mukaan mitätön. Käräjäoikeus totesi, että kontradiktorisen periaatteen väitetyssä rikkomisessa kysymys oli vastaajien VML 22 §:n mukaisesta oikeudesta tulla kuulluksi. VML 41 § 1 momentin 4 kohdan mukaan seurauksena tästä olisi, että välitystuomio voitaisiin kumota. Asiassa ei ollut VML 44 §:n mukaista estettä täytäntöönpanohakemuksen hyväksymiselle. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. (Vailla lainvoimaa 25.11.2015) - Uutiset
25.11.2015 7.33
Oikeustieteellinen juhlii keskiviikkona omaa ja Helsingin yliopiston 375-vuotistaivalta - tilaisuutta voi seurata verkosta suorana lähetyksenäOikeustieteellinen tiedekunta juhlistaa yliopiston 375-vuotistaivalta ja samalla omaa 375-vuotissyntymäpäiväänsä keskiviikkona 25. marraskuuta. Tiedekunta on yksi neljästä alkuperäisestä. Porthaniassa järjestetään juhlaseminaari ”Oikeuden mukaista” klo 16 alkaen, jossa neljä tiedekunnan alumnia ja yhteiskunnan vaikuttajaa pitää esitelmän neljästä muusta alumnista, joilla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan, ja myös globaalisti.
- Uutiset
25.11.2015 6.47
Työnantaja voi muistaa työntekijöitään pienellä verottomalla joululahjallaTyönantaja voi muistaa työntekijöitään pienellä verottomalla joululahjalla, esimerkiksi joulukinkulla, herkkukorilla tai muulla esinelahjalla. Lahjan täytyy olla arvoltaan vähäinen, jotta se olisi veroton. Lahja saa olla arvoltaan enintään 100 euroa. Joulurahat, ostokortit ja muut rahaan verrattavat suoritukset katsotaan palkaksi niiden arvosta riippumatta.
- Uutiset
24.11.2015 14.40
Nainen siirsi vankilassa olleen miehen tileiltä rahoja itselleen yhteisen lapsen elatusta varten - erimielinen hovioikeus tuomitsi naisen kavalluksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseenHO:n enemmistö hyväksyi KO:n tuomion, jossa oli katsottu mm., ettei mies ollut suullisesti tai muutoinkaan antanut naiselle lupaa käyttää vapaasti miehen varoja itsensä tai lapsen elatukseen. Edellä selostettujen seikkojen valossa nainen ei ollut voinut myöskään erehtyä valtuutuksen laajuudesta, eli hän oli menetellyt kavallusrikossäännöksen tarkoittamalla tavalla tahallisesti. Eri mieltä ollut hovioikeuden neuvos puolestaan ei antanut miehen kertomukselle sellaista näyttöarvoa, että syyte sen perusteella olisi ollut näytetty toteen. Eri mieltä ollut hovioikeuden neuvos hylkäsi syytteen katsoen mm., että pankkitunnusten luovuttaminen ja sitä seurannut passiivisuus varojen käytön valvonnassa tuki naisen ilmoitusta miehen naiselle antamasta luvasta. Pelkästään tällä perusteella jäi varteen otettava epäilys miehen syyllisyydestä. (Vailla lainvoimaa 24.11.2015) - Uutiset
24.11.2015 14.30
Hovioikeus: Kiinteistön vähäiset virheet eivät oikeuttaneet kaupan purkuun eivätkä hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseenOstajat olivat ostaneet 29.4.2010 päivätyllä kauppakirjalla Mynämäellä sijaitsevan kiinteistön 208.000 euron kauppahinnalla. Kiinteistöllä sijaitsee vuonna 2010 valmistunut asuinrakennus sekä varastorakennus. Käräjäoikeus katsoi, että kiinteistössä olevia virheitä ei voitu pitää olennaisina, joten ostajilla ei ollut oikeutta purkaa kauppaa. Edelleen käräjäoikeus piti virheitä siinä määrin vähäisinä, että ei voitu katsoa kiinteistön laadultaan poikkeavan merkittävästi siitä, mitä myydyn kaltaiselta kiinteistöitä voidaan kauppahinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen perustellusti edellyttää. Virheiden korjauskustannukset ovat todennäköisesti joitakin tuhansia euroa. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kantajien vaatimukset kaupan purusta ja hinnanalennuksesta. Hovioikeus hyväksyen käräjäoikeuden perustelut totesi lisäksi, että kiinteistössä havaitut käräjäoikeuden toteamat vähäiset virheet eivät olleet kaupan kohde ja kauppahinta huomioon ottaen olleet sillä tavalla vaikutuksellisia, että ostajille olisi niiden perusteella syntynyt oikeus hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen. (Vailla lainvoimaa 24.11.2015) - Uutiset
24.11.2015 14.06
Seuranhakuilmoitukseen soittaneen miehen ei katsottu syyllistyneen lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisen naisen raiskaukseen eikä sukupuoliyhteyteen pakottamiseen tahallisuuden puututtua – käräjäoikeuden tuomiota muutettiinKoska nainen ei ollut syytteessä sanotussa tilanteessa millään tavalla pyrkinyt kieltämään tai estämään miestä eikä miehen ollut näytetty muutoinkaan tulleen tietoiseksi naisen suostumuksen puuttumisesta, oli mies voinut tapahtumahetkellä olla perustellusti siinä käsityksessä, että nainen oli huolimatta aikaisemmin puhelimessa ilmaisemastaan haluttomuudestaan harrastaa seksiä halunnut tuossa tilanteessa olla sukupuoliyhteydessä miehen kanssa. Miehen teosta puuttui näin ollen tahallisuus. Mies ei ollut siten menettelyllään syyllistynyt raiskaukseen eikä KO:n hänen syykseen lukemaan pakottamiseen sukupuoliyhteyteen. Syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 24.11.2015) - Uutiset
24.11.2015 14.02
Hovioikeus tuomitsi keskosvauvaa ravistelleen isän käräjäoikeuden tuomitseman törkeän pahoinpitelyn sijasta törkeän pahoinpitelyn yrityksestäKoska asiassa ei näytetty, että pahoinpitelystä lapselle olisi aiheutunut vakavia vammoja, ei ollut perusteita katsoa A:n menettelyn täyttävän törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä. Kun A oli keskeyttänyt pahoinpitelyn todistajan väliintulon johdosta eikä omasta tahdostaan ja koska ravistelu olisi pitempään jatkuessaan todennäköisesti aiheuttanut vakavia vammoja, A:n menettely täytti törkeän pahoinpitelyn yrityksen tunnusmerkistön, johon pahoinpitelyn oli katsottava sisältyvän. A oli menetellyt tahallisesti. Julma tekotapa ja potentiaalisten vammojen vakavuus huomioon ottaen tekoa oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. A:n oli siten näytetty syyllistyneen törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luettavasta teosta oli kahdeksan kuukautta vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 24.11.2015)
- Uutiset
24.11.2015 13.14
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu Ruotsista Suomeen muuttaneen eläkeläisen verottamista koskevassa asiassaEU-tuomioistuin katsoo ruotsalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että sitä, ettei tuloverotuksessa myönnetä sellaisille ulkomailla asuville verovelvollisille, jotka saavat suurimman osan tuloistaan lähdevaltiosta ja jotka ovat valinneet lähdeverotuksen, samoja henkilökohtaisia vähennyksiä kuin ne, jotka myönnetään kyseisessä valtiossa asuville verovelvollisille yleisessä tuloverotuksessa, ei ole pidettävä SEUT 21 artiklan vastaisena syrjintänä silloin, kun ulkomailla asuviin verovelvollisiin ei kohdistu kokonaisuutena arvioiden ankarampaa verorasitusta kuin se, joka kohdistuu kyseisessä valtiossa asuviin verovelvollisiin ja näihin rinnastettuihin henkilöihin, jotka ovat ulkomailla asuviin verovelvollisiin verrattavassa tilanteessa.
- Uutiset
24.11.2015 13.06
Seitsemän puukoniskua reiteen ja selkään – hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomitseman tapon yrityksen törkeäksi pahoinpitelyksiA:n oli näytetty käyttäneen voimaa ainoastaan yhdessä B:hen kohdistamassaan lyönnissä. Kyseinen lyönti oli kohdistunut oikeaan reiteen. Selkään kohdistuneen lyönnin sekä muiden reisiin kohdistuneiden lyöntien osalta asiassa ei esitetty näyttöä haavojen syvyydestä eikä asiassa esitetyn selvityksen perusteella voitu muutoinkaan tehdä lyöntien voimakkuuden puolesta puhuvia johtopäätöksiä. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A:n olisi täytynyt ymmärtää, että hänen tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena on B:n kuolema. Tekoa ei siten voitu lukea A:n syyksi tapon yrityksenä. A oli syytteessä kuvatuin tavoin pahoinpidellyt B:tä teräasetta käyttäen. Puukonlyöntien lukumäärä huomioon ottaen tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. (Vailla lainvoimaa 24.11.2015) - Uutiset
24.11.2015 12.24
Ajankohtaista perus- ja ihmisoikeuksista – Ihmisoikeuskeskuksen kotimaan katsaus 2/2015Ihmisoikeuskeskuksen kotimaan katsaus 2/2015 on ilmestynyt. - Uutiset
24.11.2015 12.03
Velallisen suojaosuutta ulosotossa tarkistetaan vuoden 2016 alustaUlosotossa palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän suojaosuuden määrään tulee pienennys vuoden 2016 alusta. Tämä 0,4 prosentin tarkistus perustuu kansaneläkeindeksin muutokseen. - Uutiset
24.11.2015 11.30
Prof. Seppo Koskinen: Näkökohtia työnantajan oikeudesta sairauspäivärahaetuuteen työntekijän ns. omavastuuajan osaltaTyöoikeuden professori Seppo Koskinen arvioi Edilexissä kriittisesti Kelan omaksumaa tulkintaa työnantajan oikeudesta sairauspäivärahaetuuteen työntekijän ns. omavastuuajan osalta. Koskisen mielestä Kelan omaksuma tulkinta ei vastaa työnantajan oikeutta koskevien lainsäännösten lainsäädäntöhistoriaa. Se ei vastaa myöskään sosiaalivakuutusjärjestelmän tarkoitusta turvata sen rahoittajien, tässä tapauksessa työnantajan, intressiä saada maksuilleen kyseisen järjestelmän kautta vastinetta.
- Uutiset
24.11.2015 11.01
KHO: Sikala ja lietesäiliöt eivät aiheuttaneet kohtuutonta hajuhaittaaHakemuksesta aluehallintovirastolle tehdyn muistutuksen mukaan hajuhaitta oli aiheutunut nimenomaan itse sikalasta ja lietesäiliöistä aiheutunut hajuhaitta oli keskittynyt lietteen sekoituksen ja levityksen aikaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon sikalan sijainti maatalousvaltaisella alueella sekä lietesäiliöiden sijoittaminen poispäin lähimmästä häiriintyvästä kohteesta, toiminnan laajennuksesta ei annetut lupamääräykset huomioon ottaen aiheutunut myöskään ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 5 kohdassa ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.