Uutisten vuosihakemisto, 2022
- Uutiset
30.12.2022 17.00
Mielenterveys- ja päihdelainsäädäntö uudistuu vuoden 2023 alustaVuoden 2023 alusta mielenterveyden hoidosta, päihde- ja riippuvuushoidosta sekä sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdetyöstä säädetään ensisijaisesti terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa. Mielenterveys- ja päihdehuoltolakeihin jäävät vain tahdosta riippumatonta hoitoa ja valtion mielisairaaloita koskeva sääntely.
- Uutiset
30.12.2022 16.00
Kunnianloukkauksesta sakot ja kärsimyskorvausVastaaja oli huutanut asuntonsa ikkunasta asianomistajasta halventavia ilmaisuja ja käyttänyt tästä ainakin ilmaisuja "natsi" ja "huora". Ainakin osa vastaajan ja asianomistajan naapureista oli kuullut huutelun. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022) - Uutiset
30.12.2022 15.40
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja ulosmittauspäätöksenYhtiö oli ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirjasta ilmenevällä tavalla 1.2.2013 siirtänyt saatavan K:lle. Asiassa ei tullut esille seikkoja, joiden perusteella sanotun saannon sitovuutta osapuolten välillä olisi aihetta epäillä. Asiassa esitetty selvitys ei muutoinkaan osoittanut, että kysymyksessä oleva omaisuus olisi ulosmittauksen tapahtuessa kuulunut yhtiölle. Tämän vuoksi saatavalle kertyviä suorituksia ei ollut voitu ulosmitata yhtiön ulosottoveloista ja ulosmittauspäätös oli kumottava. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022) - Uutiset
30.12.2022 15.00
Apulaisoikeusasiamies naispotilaiden lääkekorvausoikeudesta: Ministeriön tulee toimenpiteillään varmistaa lääkekorvausjärjestelmän ja sitä sääntelevän lainsäädännön syrjimättömyysKantelija pyysi tutkimaan, rikkovatko Kansaneläkelaitoksen (Kela) ja lääkkeiden hintalautakunnan antamat suositukset ja ratkaisut epilepsialääkkeiden korvattavuudesta perustuslain 6 §:ssä säädettyä oikeutta yhdenvertaisuuteen. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2.4, 3.2.5 ja 3.3) esittämänsä käsityksen menettelyn lainvastaisuudesta Kansaneläkelaitoksen, lääkkeiden hintalautakunnan sekä sosiaali- ja terveysministeriön tietoon. Tässä tarkoituksessa AOA lähetti niille jäljennöksen päätöksestään.
- Uutiset
30.12.2022 14.30
Hovioikeus: Päiväsakon rahamäärä oli korotettava tieliikennelain (729/2018) 165 §:ssä säädetyn suurimman sallitun nopeuden ylityksestä määrättävän liikennevirhemaksun määräiseksiAsiassa oli kysymys siitä, oliko sakon kokonaisrahamäärä korotettava 200 euroksi rikoslain 2 a luvun 3 §:n 2 momentin ja päiväsakon rahamäärästä annetun asetuksen 7 §:n 1 momentin nojalla tilanteessa, jossa tieliikennelaki, johon asetuksessa viitataan on kumottu ja uusi tieliikennelaki on tullut voimaan. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 14.00
Hovioikeus: EläinsuojelurikosHovioikeudessa oli riidatonta, että Tao-kissa oli kuollut, että ennen sen kuolemaa sen ravitsemustila oli ollut huono ja että sillä oli todettu syytteessä mainitut sairaudet. Lisäksi oli riidatonta, että Helmi-kissa oli ollut tiineenä. Hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko A menetellyt törkeän huolimattomasti ja syyllistynyt menettelyllään eläinsuojelurikokseen. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 13.00
Hovioikeus: Pakettiautoon törmänneelle puoliperävaunuyhdistelmän kuljettajalle 80 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksestaAsiassa oli kysymys siitä, olivatko videotallenteelta ilmenevät talviset olosuhteet olleet niin ennalta-arvaamattomia ja onnettomuuden estäminen vastaajan kannalta niin vaikeaa, että kyse oli ollut tapaturmasta eikä tieliikennelakiin kirjatun huolellisuusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Asiassa kerrotuilla perusteilla HO katsoi toisin kuin KO, että vastaaja oli syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen syytteessä kuvatulla tavalla. Oikeudenmukainen seuraamus vastaajan menettelystä oli tuntuva sakkorangaistus. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 12.30
Hovioikeus muutti vainoamisen rangaistusta: Vankeusrangaistus tuli määrätä ehdottomanaAsiassa oli syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, muodostivatko H:n aikaisempi rikollisuus sekä hänelle aiemmin tuomitut ehdottomat vankeusrangaistukset esteen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 11.56
Tammikuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuun 2023 muutoksia ovat muun muassa:
- Seksuaalirikossäännösten uudistukset tulevat voimaan
- Kuluttajansuojalain uudistus, joka tiukentaa puhelinmyynnin sääntelyä
- Väärinkäytöksistä ilmoittaville vahvempaa suojaa (whistleblowing-direktiivi)
- Äitiys- ja isyyslakien yhdistyminen vanhemmuuslaiksi
- Muutoksia yrityskauppojen ilmoittamiseen
- Työttömien opiskelumahdollisuuksien parantuminen
- Vahvistettu muutosturva, jonka tarkoituksena on nopeuttaa uudelleentyöllistymistä
- Opiskelijan tulorajojen korotus
- Kotitalousvähennys, jolla voi saada apua suuriin sähköenergialaskuihin
- Lainsäädäntöön muutoksia 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamiseksi
- Hyvinvointialueet vastaavat sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä 1.1.2023 lähtien - Uutiset
30.12.2022 11.45
Verotuksen muutoksia 2023Vuodenvaihde tuo muutoksia verotukseen.
- Uutiset
30.12.2022 11.41
Oikeuskanslerilta huomautus kahdelle erikoissyyttäjälle: Syyttäjien ja poliisin menettely esitutkinnan esiselvityksessäOikeuskansleri antoi huomautuksen kahdelle Etelä-Suomen syyttäjäalueen erikoissyyttäjälle. Syyttäjät olivat virkavelvollisuuksiensa vastaisesti hankkineet kantelijalta tietoja poliisin esiselvitykseen tavalla, joka oli ollut omiaan luomaan vaikutelman esitutkinnan toimittamista koskevien velvoitteiden kiertämisestä. Oikeuskansleri kiinnitti myös toisen erikoissyyttäjän huomiota velvollisuuteen noudattaa julkisuuslain menettelysäännöksiä tietopyynnön käsittelyssä.
- Uutiset
30.12.2022 11.30
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää yhtiön takaisinsaantihakemusta tutkimatta, kun asianosaiskelpoisuus oli korjaantunutOttaen huomioon, että yhtiö oli ennen KO:n ratkaisun antamista palautettu kaupparekisteriin, KO ei olisi saanut päätöksessä mainitsemillaan perusteilla jättää takaisinsaantihakemusta tutkimatta. Asianosaiskelpoisuus oli korjaantunut ja E:lla oli ollut oikeus edustaa yhtiötä, kun A Oy oli palautettu kaupparekisteriin. (Vailla lainvoimaa 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 11.11
Markkinoiden haitallista keskittymistä voidaan ehkäistä aiempaa tehokkaammin – yrityskauppojen ilmoituskynnys alenee 1.1.2023Aiempaa useampi yrityskauppa tulee vuodenvaihteen jälkeen Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkittavaksi, kun kilpailulain muutos tulee voimaan 1.1.2023. Muutoksen tavoitteena on ehkäistä markkinoiden haitallista keskittymistä, joka johtaa tuotteiden ja palvelujen hintojen nousuun ja laadun heikkenemiseen. Vuodenvaihteen jälkeen yrityskauppa tulee ilmoittaa KKV:lle, jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa ja vähintään kahden yrityskaupan osapuolten Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 10 miljoonaa euroa. Uusia liikevaihtorajoja sovelletaan yrityskauppoihin, joissa yrityskauppasopimus on allekirjoitettu tai määräysvalta hankittu 1.1.2023 tai sen jälkeen.
- Uutiset
30.12.2022 11.00
Hallinto-oikeus ei muuttanut perintäsihteerin virkanimityksestä tehtyä päätöstäHAO ei tutkinut vaatimusta, joka koski koeajan määräämistä virkaan valitulle. HAO tutki muilta osin valituksen ja hylkäsi sen. (Ei lainvoim. 30.12.2022)
- Uutiset
30.12.2022 10.30
Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023.
- Uutiset
30.12.2022 10.00
DAC7: Digitaalisen alustatalouden toimijoille tulee uusi tiedonantovelvollisuus vuodesta 2023 alkaen - laki vahvistettuDigitaalisen alustatalouden toimijoilla eli alustaoperaattoreilla on jatkossa velvollisuus ilmoittaa Verohallinnolle tietoja alustan kautta toteutuneista myynneistä ja vuokrauksista sekä niistä tuloja saaneista henkilöistä ja yrityksistä. Velvollisuus kerätä tietoja näistä niin sanotuista olennaisista toimista alkaa 1. tammikuuta 2023 ja tiedot pitää antaa vuosittain. Tasavallan presidentti vahvisti lain torstaina 29.12.2022.
- Uutiset
30.12.2022 9.25
KHO: Tuolihissiä omakotitalon toiseen kerrokseen ei voitu pitää vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuna välttämättömänä asunnon muutostyönäTuolihissiä omakotitalon toiseen kerrokseen ei voitu pitää välttämättömänä asunnon muutostyönä, kun vaikeavammaiselle oli järjestettävissä hänen yksilölliset tarpeensa huomioon ottavat tilat pohjakerroksesta. Kuntayhtymä ei ollut velvollinen korvaamaan tuolihissin hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia.
- Uutiset
30.12.2022 9.03
Yrityksille tukea brexitistä aiheutuneiden taloudellisten haittojen vähentämiseen vuoden 2023 alustaTasavallan presidentti vahvisti 29.12.2022 lain brexit-mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Varauksesta tuetaan yrityksiä, joihin Britannian EU:sta eroaminen on vaikuttanut haitallisesti. Tuki kanavoidaan ELY-keskusten myöntämänä yrityksen kehittämisavustuksena. Valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021–2028 annetussa asetuksessa säädetään tarkemmin mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Valtioneuvosto hyväksyi asetusmuutokset 29.12.2022. Asetukseen tehtiin samalla toimintaympäristön kehittämisavustuksen kertakorvausta ja enimmäismäärää koskevia muutoksia. Säädösmuutokset tulevat voimaan vuoden 2023 alussa.
- Uutiset
30.12.2022 8.32
Lakimuutokset vahvistettu: Ihmiskaupan uhreja autetaan rikosprosessin etenemisestä riippumattaIhmiskaupan uhrien asema paranee ja heidän oikeutensa palveluihin vahvistuu siten, että auttamisjärjestelmän kautta saatavan avun jatkuminen ei enää riipu heitä koskevan ihmiskaupparikosprosessin etenemisestä. Auttaminen perustuu ensisijaisesti uhrin yksilöllisen tilanteen arviointiin. Tasavallan presidentti vahvisti asiaan liittyvät lakimuutokset 29.12.2022, ja ne tulevat voimaan 1. tammikuuta 2023. Muutokset edistävät sekä uhrin asemaa että koko yhteiskunnan etua: niillä edistetään ihmiskaupan ilmituloa, uhrien ohjautumista avun piiriin ja siten myös rikosvastuun toteutumista. Muutokset myös selkeyttävät lainsäädäntöä. - Uutiset
30.12.2022 8.00
Uusi laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) verokannustimesta tulee voimaan tammikuun 2023 alussaTasavallan presidentti vahvisti torstaina 29.12. lain tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) verokannustimesta tulemaan voimaan tammikuun alussa. Yritykset voivat tehdä verotuksessa lisävähennyksiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen perusteella. Uudistus toteutui lopulta kansanedustajien lakialoitteen pohjalta. Verohallinto julkaisee ohjeistuksen verokannustimesta mahdollisimman pian.