Tiedoksianto
- Uutiset
22.5.2020 14.00
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Potilaan yhteydenpidon rajoittamisessa meneteltiin lainvastaisestiKantelija arvosteli HYKS Psykiatriakeskusta siitä, ettei hänelle ollut annettu päätöstä hänen yhteydenpitonsa rajoittamisesta poikaansa, joka oli sairaalassa hoidettavana. Kantelijan mukaan hänet oli määrätty potilaan edunvalvojaksi sekä potilaan hoitoa että taloudellisia asioita varten. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen katsoi, että HYKS Psykiatriakeskuksessa oli menetelty lainvastaisesti, kun kantelijan ja potilaan yhteydenpidon rajoittamisesta tehtyä päätöstä ei ollut laadittu eikä annettu tiedoksi mielenterveyslain mukaisesti. - Uutiset
18.5.2020 8.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissäPyyntö on esitetty Saksassa UY:tä vastaan vireille pannussa rikosoikeudellisessa menettelyssä, jossa on kyse tuottamuksellisesta ajokortitta ajosta. Ennakkoratkaisupyyntö koskee tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU 6 artiklan sekä SEUT 21, SEUT 45, SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan tulkintaa. - Uutiset
6.3.2020 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Päätöksen tiedoksiannon laiminlyönti vaaransi alaikäisen huoltajien muutoksenhakumahdollisuudenEduskunnan apulaisoikeusasiamies katsoi, että sairaalassa oli menetelty lainvastaisesti, kun päätöstä alaikäisen pojan omaisuuden haltuunotosta ei annettu tiedoksi potilaan huoltajille hallintolain mukaisesti. Tiedoksiannon laiminlyönti oli vaarantanut huoltajien mahdollisuuden saattaa asia tuomioistuimen tulkittavaksi. Tämän vuoksi tiedoksiannon laiminlyönti oli vakava virhe etenkin, kun otetaan huomioon, että omaisuuden haltuunottoa koskeva päätös ei ollut määräaikainen. - Uutiset
14.2.2020 15.00
Hovioikeuskaan ei pitänyt liikehuoneiston vuokrasopimuksen irtisanomista tehottomana - peruste oli ilmoitettu vuokralaiselleHO katsoi, että kantaja Oy oli saanut irtisanomisilmoituksen yhteydessä lähetetyllä vaatimuskirjelmällä tiedokseen vuokrasuhteen irtisanomisen perusteet. Asiassa esitetyt sähköpostiviestit osoittivat, että vastaaja Oy oli nostanut irtisanomisen perusteena olevia seikkoja esiin jo ennen irtisanomisilmoituksen lähettämistä elokuussa 2016, mikä tuli sitä johtopäätöstä, että kantaja Oy oli irtisanomisilmoituksen saatuaan tullut tietämään perusteen irtisanomiselle. HO katsoi KO:n tavoin, että vuokrasuhteen peruste oli ilmoitettu vuokralaiselle liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 43 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Kantajan vaatimus irtisanomisen julistamisesta tehottomaksi oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 14.2.2020) - Uutiset
4.12.2019 16.00
Menetetty määräaika palautettiin, kun ratkaisunantoilmoitus ja turvaamistointa koskeva päätös oli lähetetty tavallisena kirjeenäKun tiedoksi antaminen on tapahtunut tavallisella kirjeellä, kirjeen vastaanottajaksi merkityn on käytännössä mahdotonta todistaa, että kirje ei ole tullut perille tai että se on tullut perille vastaanottajan kannalta liian myöhään. Ratkaisussa KKO 2006:85 on todettu, että kun tiedoksi saamiseen liittyy vastaanottajan oikeuksiin vaikuttavan määräajan alkaminen, olisi asianmukaista, että tiedoksiannon lähettäjälle jäisi vastuu tiedon perille menemisestä. Ratkaisussa on todettu, että epätietoisissa tapauksissa on luontevaa katsoa, että tiedoksi antavan viranomaisen asiana on osoittaa, että asiakirja on tullut vastaanottajan tietoon. (Vailla lainvoimaa 4.12.2019) - Uutiset
3.12.2019 13.45
Oikeudellisen yhteistyön nykyaikaistaminen: EU:n neuvosto hyväksyi todisteiden vastaanottamista ja asiakirjojen tiedoksiantoa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevien asetusten neuvotteluvaltuudetEU pyrkii nykyaikaistamaan viranomaisten välistä rajatylittävää tiedonvaihtoa digitalisaation ja tietotekniikan käytön avulla siviili- ja kauppaoikeuden alan oikeudellisen yhteistyön parantamiseksi. Tämän saavuttamiseksi neuvosto hyväksyi neuvottelukantansa (yleisnäkemys) kahteen muutettuun asetukseen, joista toinen koskee todisteiden vastaanottamista ja toinen asiakirjojen tiedoksiantoa. Neuvoston puheenjohtajamaa aloittaa nyt neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa näiden valtuutusten pohjalta. - Uutiset
28.11.2019 13.28
Vuokrasopimuksen irtisanominen on toimitettava todistettavastiPelkkä irtisanomisilmoituksen lähettäminen ei riitä, vaan irtisanomiseen vetoavan on pystyttävä osoittamaan myös irtisanomisilmoituksen perille saapuminen. A ja B olivat HO:ssa yhtenevästi kertoneet, että he olivat lähettäneet tekstiviestin irtisanomisesta C:n puhelinnumeroon ja vieneet irtisanomisilmoituksen C:n omistaman yhtiön postilaatikkoon. C oli kertonut, ettei hän ollut saanut tekstiviestejä tai kirjallista irtisanomisilmoitusta vastaajilta. A ja B eivät olleet osoittaneet, että he olisivat vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti irtisanoneet vuokrasopimuksen. (Vailla lainvoimaa 28.11.2019) - Uutiset
27.11.2019 15.07
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kunnan huomiota: Sähköisesti lähetetyn hallintopäätöksen muotoApulaisoikeuskansleri kiinnitti kunnan huomiota tarkkuuteen asiakkaalle päätöksiä sähköisesti lähetettäessä. Kunnan kanssa asioivan tulisi voida luottaa asiakirjan oikeellisuuteen riippumatta siitä, onko se sähköisessä vai kirjallisessa muodossa. - Uutiset
26.9.2019 11.40
Hallinto-oikeus: Kirjallinen varoitus voitiin antaa yliopisto-opiskelijalle tiedoksi tavallisena tiedoksiantonaHAO:n oli ratkaistava, oliko opiskelijan valitus rehtorin hänelle antamasta kirjallisesta varoituksesta saapunut HAO:lle ennen valitusajan päättymistä. Asiassa oli kysymys siitä, oliko yliopistolain 45 §:n mukainen kirjallinen varoitus voitu antaa valittajalle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona sekä siitä, mikä merkitys päätöksen tiedoksiannossa oli annettava päätöksen salassapitomerkinnälle tai sellaisen puuttumiselle. HAO katsoi, että päätös oli voitu antaa valittajalle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona. Valittajan katsottiin saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä siitä, kun päätös laillisine valitusosoituksineen oli postitettu hänelle tavallisena kirjeenä. Päätöksen tiedoksisaannin ja valitusajan alkamisen laskemisen osalta merkitystä ei ollut sillä, ettei tiedoksiannetussa päätöksessä ollut salassapitomerkintää. Viranomaisen asiakirjan salassapito ei määrity asiakirjaan tehdyn salassapitomerkinnän perusteella. Päätöksen tiedoksisaannin osalta ei ollut merkitystä myöskään sillä, että valittaja oli mahdollisesti erehtynyt salassapitomerkinnän tai sen puuttumisen vaikutuksesta hänen oikeusasemaansa. Myöskään sillä seikalla, että päätös oli tavallisella kirjeellä annetun tiedoksiannon jälkeen toimitettu valittajalle myös saantitodistuksella, ei ollut vaikutusta tavallisesta tiedoksiannosta laskettavan valitusajan päättymiseen. Valitus oli saapunut HAO:een tavallisesta tiedoksiannosta lasketun valitusajan päättymisen jälkeen eli myöhässä. Valitus jätettiin myöhästyneenä tutkimatta. (Ei lainvoim. 26.9.2019) - Uutiset
14.6.2019 9.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun direktiivin ja unionin perusoikeuskirjan tulkinnastaTiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun direktiivin 2012/13/EU 6 artiklan 4 kohtaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka nojalla syytetty voi pääkäsittelyssä pyytää neuvotellun rangaistuksen määräämistä silloin, kun muutetaan syytteen perustana olevia tosiseikkoja, mutta ei silloin, kun muutetaan kyseisten tosiseikkojen oikeudellista luokittelua. - Uutiset
11.6.2019 10.00
Äitiä ja 13-vuotiasta lasta ei kuultu – lapsen asumista ym. koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteenLapsen asumista koskevaa kysymystä harkittaessa keskeinen peruste on lapsen etu. Lapsen edun selvittäminen on kussakin tapauksessa kaikkeen asiassa esitettyyn selvitykseen perustuvaa kokonaisharkintaa. Lapsi on 13-vuotias, joten asiassa oli selvitettävä hänen omat toivomuksensa ja hänen mielipiteensä mahdollisuuksien mukaan. Huomioon ottaen asiassa lausuttu ja koska asiassa ei ollut kuultu lasta eikä äitä KO:n päätös oli kumottava ja asia oli palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 11.6.2019) - Uutiset
2.5.2019 14.27
Apulaisoikeuskansleri: Hovioikeus toimi virheellisesti päätöksen lähettämisessäApulaisoikeuskansleri saattoi hovioikeuden tietoon käsityksensä sen virheellisestä menettelystä päätöksen lähettämisessä hovioikeudessa puhevaltaa käyttäneelle. - Uutiset
22.3.2019 13.30
Hovioikeus arvioi sijaistiedoksiannon ja konkurssiin asettamisen edellytyksiäHovioikeus katsoi tiedoksiantotodistuksen liitteenä olevan haastemiehen selvityksen perusteella, että oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaiset edellytykset sijaistiedoksiannon käyttämiselle olivat täyttyneet. Yhtiön edustajia oli tavoiteltu sekä yhtiön osoitteesta että selvitysmiehen osoitteista. Jäljennös hakemuksesta ja lausumapyynnöstä oli toimitettu poliisille ja lisäksi postitse tiedoksi ainoalle kaupparekisteristä ilmenevälle yhtiön edustajalle. Sijaistiedoksiannon osalta oli siten menetelty lain edellyttämällä tavalla.
Koska velallinen ei vastustanut konkurssihakemusta ja sitä oli pidettävä konkurssilain 2 luvun 3 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteella maksukyvyttömänä, yhtiö oli voitu asettaa konkurssiin. (Vailla lainvoimaa 22.3.2019) - Uutiset
5.2.2019 14.23
Hovioikeus poisti hakemuksen mukaisen päätöksen lapsen yhteishuollostaÄiti oli allekirjoittanut ja palauttanut todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta. Hakemuksesta ei ollut lähetetty tietoa äidin avustajaksi hakemuksessa ilmoitetulle julkiselle oikeusavustajalle. HO katsoi, että KO:n ei olisi tullut ratkaista asiaa kirjallisessa menettelyssä pelkästään hakemuksessa esitettyjen seikkojen perusteella selvittämättä tarkemmin lapsen etua siitä huolimatta, ettei lapsen äiti ollut määräajassa antanut KO:n häneltä pyytämää lausumaa ja ottaen huomioon, ettei hakemusta ollut annettu tiedoksi äidin avustajalle. (Vailla lainvoimaa 5.2.2019) - Uutiset
18.12.2018 13.34
Hovioikeus: Käräjäoikeuden olisi valittajan pyytämin tavoin tullut toimittaa yksipuolisen tuomion tiedoksianto yhtiölle kuuluttamallaHO katsoi työntekijän palkkaetuja koskevassa asiassa, että myös kuuluttamista voidaan pitää yksipuolisen tuomion todisteellisena tiedoksiantotapana. KO:n olisi valittajan pyytämin tavoin tullut toimittaa kysymyksessä olevan yksipuolisen tuomion tiedoksianto yhtiölle kuuluttamalla. Tämän vuoksi KO:n päätös oli kumottava ja asia palautettava KO:een siitä johtuvia toimenpiteitä varten. (Vailla lainvoimaa 18.12.2018) - Uutiset
22.11.2018 15.15
Yleistiedoksiannot ja julkiset kuulutukset ensisijaisesti viranomaisen verkkosivuille 1. tammikuuta 2020 alkaenHallintolain yleistiedoksiantomenettelyä koskeva yleinen sääntely esitetään ajantasaistettavaksi. Lisäksi julkisista kuulutuksista annettu laki ehdotetaan kumottavaksi ja lisättäväksi julkisia kuulutuksia koskevat yleiset menettelysäännökset hallintolakiin. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020. - Uutiset
6.9.2018 14.59
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä ja asiakirjojen tiedoksiannostaAsetuksia (1896/2006 ja 1393/2007) tulkittava siten, että jos eurooppalainen maksamismääräys on annettu tiedoksi vastapuolelle siten, että siihen liitettyä maksamismääräystä koskevaa hakemusta ei ole laadittu kielellä, jota sen oletetaan ymmärtävän, tai sen mukana ei ole käännöstä tälle kielelle asetuksen1393/2007 8 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla, vastapuolelle on ilmoitettava asianmukaisesti viimeksi mainitun asetuksen liitteessä II olevalla vakiolomakkeella tämän oikeudesta kieltäytyä vastaanottamasta kyseistä asiakirjaa. Jos tätä menettelymääräystä ei ole noudatettu, menettely on korjattava viimeksi mainitun asetuksen säännösten mukaisesti toimittamalla asianomaiselle kyseisen asetuksen liitteessä II oleva vakiolomake. Tällaisessa tapauksessa eurooppalaisen maksamismääräyksen ja maksamismääräystä koskevan hakemuksen tiedoksiantomenettelyyn liittyvän sääntöjenvastaisuuden vuoksi tämä maksamismääräys ei ole täytäntöönpanokelpoinen eikä vastapuolelle vastineen lähettämiseksi asetettu määräaika voi alkaa kulua, joten asetuksen 1896/2006 20 artiklaa ei voida soveltaa. - Uutiset
17.8.2018 8.26
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tiedoksiantoasetuksen muuttamisestaAsetusehdotuksella (COM(2018) 379 final) muutettaisiin oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa annettua asetusta (EY) N:o 1393/2007. Ehdotuksen tavoitteena on tehostaa ja nopeuttaa rajat ylittävää yhteistyötä asiakirjojen tiedoksiannossa digitalisaation ja nykyaikaisen teknologian käytön avulla. Ehdotuksen mukaan viranomaisten välinen yhteydenpito tiedoksiantoasetuksen nojalla tapahtuisi jatkossa sähköisesti e-CODEX-sovellusten kautta. - Uutiset
8.5.2018 11.02
Käräjäoikeus ei menetellyt oikein istuntokutsua toimittaessaan – lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva riita palautettiin käräjäoikeuteenValittaja ei ollut ilmoittanut vastauksessaan prosessiosoitetta eikä muitakaan yhteystietoja, eikä vastausta ollut myöskään toimitettu KO:lle sähköpostitse. KO oli huomannut väestötietojärjestelmästä valittajan osoitteen muuttumisen poste restante -osoitteeksi. KO oli myös ilmoittanut saaneensa valittajan sähköpostiosoitteen vastapuolen avustajalta. Kutsu KO:n valmisteluistuntoon ja mahdolliseen pääkäsittelyyn 26.4.2017 oli lähetetty asianosaisille sähköpostitse 6.4.2017. Sama asiakirja oli samalla lähetetty tiedoksi postitse valittajan poste restante -osoitteeseen. KO:n laatima yhteenveto oli lähetetty asianosaisille sähköpostitse 21.4.2017. HO katsoi, että kutsun tiedoksiannossa valittajalle oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, joka oli estänyt valittajaa osallistumasta asian jatkokäsittelyyn KO:ssa ja jonka vuoksi asia oli käsiteltävä uudelleen. (Vailla lainvoimaa 8.5.2018) - Uutiset
2.5.2018 11.26
Käräjätuomarille huomautus virheellisestä menettelystäApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi käräjätuomarille huomautuksen tämän virheellisestä menettelystä rangaistukseen tuomitsemisessa. Lisäksi hän kiinnitti käräjäoikeuden laamannin huomiota sen varmistamiseen, että käräjäoikeudessa tiedoksiannoista huolehtivalla henkilöstöllä on riittävä koulutus ja ohjeistus sekä selkeät menettelytavat tiedoksiantojen asianmukaiseksi hoitamiseksi. - Uutiset
20.3.2018 14.00
Edunvalvojan sijaisen määräämistä koskevat asiat palautettiin käräjäoikeuteen kun lausumapyyntöä ei ollut lähetetty saanti- tai vastaanottotodistuksellaKun tiedoksianto ei ollut tapahtunut asioissa kerrottuja säännöksiä (OK 11 luku) noudattaen, asiat oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.3.2018) - Uutiset
30.1.2018 11.00
Hovioikeus: Jatkettua valmisteluistuntoa ja pääkäsittelyä koskeva kutsu voitiin antaa sijaistiedoksiantona kun vastaajaa ei ollut tavoitettu enää suullisen valmisteluistunnon jälkeenSanotuissa olosuhteissa oli voitu olettaa valittajan välttelevän tiedoksiantoa. Tämän vuoksi haastemies oli ollut oikeutettu antamaan OK 11 luvun 7 §:n mukaisen tiedoksiannon. Asiassa mainituin perustein kutsun tiedoksiannossa ei ollut tapahtunut virhettä, eikä asiaa ollut aihetta palauttaa KO:een. Vaatimus asumisoikeusasuntoa koskevan riita-asian palauttamisesta KO:een hylättiin. (Vailla lainvoimaa 30.1.2018) - Uutiset
4.12.2017 9.00
Oikeusasiamies otti kantaa saantitodistuksella lähetetyn tiedoksiannon vastaanottamiseen psykiatrisessa sairaalassaOikeusasiamies totesi, että sairaalassa omaksuttu menettely merkitsee sitä, että sekä saantitodistuskappaleeseen että Postin seurantajärjestelmään merkitään sairaalan työntekijän kuittaus eikä potilaan omaa kuittausta. Oikeusasiamies kehottaa sairaanhoitopiiriä vielä arvioimaan käytäntöään. Jollei lähetystä voida antaa potilaalle tiedoksi siten, että hän itse kuittaa lähetyksensä vastaanotetuksi, se tulisi oikeusasiamiehen mielestä luovuttaa hänelle hallintolain 60 §:n 2 momentissa säädettyä menettelyä noudattaen. Tällöin tiedoksiannosta on laadittava kirjallinen todistus, josta on käytävä ilmi tiedoksiannon toimittaja ja vastaanottaja sekä tiedoksiannon ajankohta. Sillä tavalla potilas voi mahdollisen valituksen yhteydessä esittää tämän todistuksena valitusajan alkamisesta hallintolainkäyttölain 25 §:n mukaisesti. - Uutiset
27.10.2017 10.35
KHO: Lapsen yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen tiedoksianto olisi tullut toimittaa kummallekin isovanhemmalle erikseen - valitusaika ei ollut B:n osalta alkanut kulua siitä, kun A oli saanut päätöksen todisteellisesti tiedokseenKHO totesi, että johtava sosiaalityöntekijä oli ratkaissut samassa päätöksessään kaksi yhteydenpidon rajoittamista koskevaa asiaa ja että päätöksen tiedoksianto olisi tullut toimittaa kummallekin isovanhemmalle erikseen. Kysymys ei ollut hallintolain 56 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, jossa sama asia koskee kahta tai useampaa asianosaista yhteisesti. Valitusaika ei ollut B:n osalta alkanut kulua siitä, kun A oli saanut päätöksen todisteellisesti tiedokseen. HAO:n ei olisi tullut jättää valitusta myöhässä saapuneena tutkimatta B:n tekemänä. Tämän vuoksi asia oli tältä osin palautettava HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
26.10.2017 9.00
Oikeus tulla oikeudessa kuulluksi kuuluu jokaisen perusoikeuksiin - oheishuoltajan määräämistä koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteenKO oli käyttänyt asiassa tiedoksiantoyrityksessä ainoastaan haastemiestä, joka ei ollut tavoittanut lapsen isää. Tästä oli ollut seurauksena, ettei lapsen isä ollut voinut osallistua KO:ssa vireillä olleen lapsensa oheishuoltajan määräämistä koskevan asian käsittelyyn ja KO oli ottanut asian tästä huolimatta lopullisesti ratkaistavakseen. HO päätyi asiaa kokonaisuutena harkittuaan siihen, ettei KO vallinneissa olosuhteissa ollut menetellyt riittävällä tavalla tiedoksiannon toimittamisessa. KO:n virheellisestä menettelystä johtuen asia oli näin ollen palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 26.10.2017) - Uutiset
25.10.2017 16.00
KHO: Kunnan valitusaika laskettiin siitä kun kunta oli saantitodistuksen mukaan saanut hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksiHallinto-oikeuden päätös – Tiedoksianto kunnalle – Saantitodistusmenettely – Valitusajan alkaminen – Valituslupahakemus – Tutkimatta jättäminen - Uutiset
23.10.2017 11.00
Hovioikeus: Asunto-osakeyhtiöllä oli oikeus ottaa huoneistot hallintaansa vuokranantajan maksulaiminlyöntien johdostaHO katsoi pääkäsittelyä pitämättä mm., ettei asiassa ollut perustetta kumota valittajan vaatimuksesta yhtiökokouksen päätöstä huoneistojen ottamisesta yhtiön hallintaan sillä perusteella, ettei varoitusta ja yhtiökokouksen päätöstä ollut annettu tiedoksi valittajan vuokralaisille laissa säädetyllä tavalla. Maksamattomien vastikkeiden osalta todettiin mm., että vastaajalle oli ollut vastikkeita maksamatta useiden kuukausien ajalta siten, ettei kysymys ollut enää merkitykseltään vähäisestä rikkomuksesta. Myös vedestä suoritettava korvaus oli yhtiövastiketta, jonka maksamisesta yhtiölle valittaja oli osakkeenomistajana vastuussa. Asiassa kerrotuilla perusteilla HO käräjäoikeuden tavoin katsoi, että yhtiöllä oli ollut oikeus ottaa valittajan huoneistot hallintaansa. (Vailla lainvoimaa 23.10.2017) - Uutiset
22.6.2017 13.42
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei tullut postiosoitteen lisäksi yrittää tavoittaa konkurssivelallisen edustajaa muusta osoitteesta varatakseen hänelle tilaisuuden lausua kanteen jatkamisestaPostitse lähetetty kirje palautumismerkintöineen osoitti, että valittaja oli suhtautunut asiaan passiivisesti. KO:n ei ollut asiassa kerrotuissa olosuhteissa ollut tarpeen yrittää antaa lausumapyyntöä valittajalle konkurssivelallisen edustajana tiedoksi muulla tavoin. KO ei siten ollut menetellyt virheellisesti ja valittaja konkurssivelallisen edustajana ei ollut saanut tosiasiallisesti tiedokseen lausumapyyntöä oman laiminlyöntinsä johdosta. Hakemus menetetyn määräajan palauttamisesta hylättiin.(Vailla lainvoimaa 22.6.2017) - Uutiset
9.5.2017 13.31
Hallinto-oikeuden ratkaisu sähköisestä tiedoksiannosta kunnallisasiassaHallinto-oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko kaupunki voinut antaa yhtiön oikaisuvaatimuksen johdosta tehdyn päätöksen tiedoksi sähköisesti, kun yhtiö oli oikaisuvaatimuksessaan ilmoittanut yhdeksi prosessiosoitteekseen asiamiehensä sähköpostiosoitteen. Asiassa oli kysymys myös siitä, tuliko valitus jättää myöhään saapuneena tutkimatta. Hallinto-oikeus päätyi siihen, että valituksenalainen päätös oli voitu lähettää yhtiölle tiedoksi asiamiehen sähköpostiosoitteeseen, ja valitus jätettiin myöhään saapuneena tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 9.5.2017) - Uutiset
3.5.2017 16.15
Puhelimen välityksellä tehty tiedoksianto ei katkaissut syyteoikeuden vanhentumisaikaa - kärsimyskorvaus oli rikoksen vanhentumisesta huolimatta maksettavaOK 11 luvun 3 b §:n 1 momentin mukaan puhelimitse ei voida antaa tiedoksi haastetta muussa kuin 5 luvun 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa tietyn määräistä saamista koskevassa asiassa. Puhelimen välityksellä 18.3.2015 tehty tiedoksianto ei ollut siten katkaissut syyteoikeuden vanhentumisaikaa. Syyteoikeus kotirauhan rikkomisesta oli vanhentunut ja syyte tuli tämän vuoksi hylätä. Se seikka, että vastaaja oli epäillyt A:n anastaneen hänen lompakkonsa ei ollut antanut vastaajalle oikeutta tunkeutua A:n kotiin. Vastaaja oli rikoksensa vanhentumisesta huolimatta velvollinen suorittamaan A:lle korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. (Vailla lainvoimaa 3.5.2017) - Uutiset
23.3.2017 8.32
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu rangaistusmääräyksen tiedoksiantamisesta pysyvää kotipaikkaa vailla olevalle henkilölleSaksalaiset tuomioistuimet ovat pyrkineet selvittämään, onko direktiivin 2012/13 2 artiklaa, 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 ja 3 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiasioissa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan rikosoikeudellisessa menettelyssä syytetyn henkilön, joka ei asu kyseisessä jäsenvaltiossa ja jolla ei ole mainitussa jäsenvaltiossa tai alkuperäjäsenvaltiossaan pysyvää kotipaikkaa, on nimettävä asiamies häntä koskevan rangaistusmääräyksen tiedoksiantoa varten ja jonka mukaan määräaika vastustaa tätä määräystä ennen sen täytäntöönpanokelpoiseksi tulemista alkaa kulua kyseisen määräyksen tiedoksi antamisesta mainitulle asiamiehelle mutta kyseinen henkilö voi kuitenkin hakea menetetyn määräajan palauttamista, jos hän ei ole tosiasiallisesti saanut tietoa puheena olevasta rangaistusmääräyksestä. - Uutiset
6.3.2017 14.27
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissaOliko tiedoksianto ollut pätevä, kun asiakirjan käännös ja vakiolomake olivat puuttuneet tiedoksiannosta eikä vastaanottotodistusta ollut palautettu? - Uutiset
22.2.2017 15.15
Apulaisoikeuskansleri: Käräjäoikeuden olisi tullut toimittaa pyydetty asiakirja – käräjätuomarin menettelyssä itse rikosasiassa ei kuitenkaan moitittavaaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjäoikeuden huomiota huolellisuuteen ja tarkkuuteen asiakirjapyyntöihin vastaamisessa tapauksessa, jossa asianosaisen pyytämä istunnon pöytäkirja oli jäänyt toimittamatta. - Uutiset
26.1.2017 14.00
KHO:n ratkaisu oikeasta tiedoksiantotavasta joukkoliikennelupien peruuttamisasiassaKorkein hallinto-oikeus totesi, että yhtiöllä oli ollut velvollisuus maksaa vero- ja ulosottovelkansa selvityspyynnöstä riippumatta eikä määräajan asettamista luvanhaltijalle vero- ja ulosottovelkoja koskevien laiminlyöntien korjaamiseksi ollut rinnastettava velvoittavaan päätökseen. ELY-keskus oli voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa, että saantitodistuksen käyttäminen ei ollut muutoinkaan tarpeen yhtiön oikeuksien turvaamiseksi. Selvityspyyntö oli voitu lähettää tavallisena kirjeenä. - Uutiset
9.12.2016 14.25
KHO palautti menetetyn määräajan käännyttämistä koskevassa asiassaKoska B ei ollut kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen voinut Maahanmuuttoviraston menettelyn vuoksi hakea muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen määräajassa, hänelle palautettiin menetetty määräaika. - Uutiset
7.12.2016 12.02
KHO antoi lausunnon ilman pyyntöä ja on huolissaan postilain uudistuksen vaikutuksista tuomioistuinten toimintaedellytyksiinViranomaiset lähettävät osan kirjeistään edelleen postitse ainakin siihen saakka, kunnes mahdollinen sähköisen postilaatikon käyttämistä koskeva velvollisuus tulee voimaan. Kirjeet lähetettäneen jatkossakin yleispalvelukirjeinä. Korkein hallinto-oikeus huomauttaa, että hallituksen esitysluonnoksessa postilain muuttamiseksi ei ole otettu huomioon, mikä vaikutus viranomaistoimintaan on sillä, että postinkulku kestäisi lähes viikon. KHO vaatii, että vaikutukset selvitetään ennen lakimuutosta. - Uutiset
29.9.2016 12.05
Käräjäoikeuden tuomio kumottiin kun käräjäoikeus ei ollut ryhtynyt OK:n mukaisiin toimenpiteisiin virheelliseksi todetun tiedonannon jälkeen – myös kirjallinen yhteenveto oli jäänyt laatimattaHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että sijaistiedoksiannon edellytykset olivat jääneet täyttymättä. Käräjäoikeuden olisi kuitenkin pitänyt menetellä virheelliseksi todetun tiedoksiannon johdosta OK 11 luvun 18 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. Käräjäoikeus oli ratkaissut riitaisen takaisinsaantihakemuksen OK 5 luvun 27 a §:n nojalla istuntoa toimittamatta. Muun muassa tällaisessa tilanteessa kirjallisen yhteenvedon laatiminen on saman luvun 24 §:n 4 momentin mukaan pakollista ja pykälän 5 momentin mukaan asianosaisille on varattava tilaisuus lausua käsityksensä yhteenvedosta. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen ja totesi, että asiaa uudelleen käsitellessään käräjäoikeuden on otettava huomioon myös yhteenvedon laatimista koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset. (Vailla lainvoimaa 29.9.2016) - Uutiset
11.5.2016 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaKorkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 16.3.–30.3.2016 koskevat muun muassa asianajajaliiton tekemän päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä, liikennevahinkokorvauksen edellytyksiä, ulkomaisen yrityksen kirjanpitovelvollisuutta sekä tuomiovirhekantelua. - Uutiset
27.4.2016 12.40
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin huomiota velvollisuuteen turvata hallinnon asiakkaiden muutoksenhakuoikeuden toteutuminenApulaisoikeuskansleri totesi, että koska 7 päivän laskennallinen tiedoksisaantiaika lasketaan postituspäivästä ja 14 päivän muutoksenhakuaika puolestaan tiedoksisaantipäivästä, viranomaisen asiakastietojärjestelmään merkitty oikea tieto postituspäivästä on olennainen edellytys PL 21 §:ssä taatun muutoksenhakuoikeuden toteutumiseksi. Päätökset on myös postitettava järjestelmään merkittynä postituspäivänä tai viipymättä sen jälkeen siten, että päätöksen vastaanottaja saa postin kulku huomioon ottaen päätöksestä tiedon viimeistään 7. päivänä sen postittamisesta. Asiakkaalla on oikeus luottaa hänelle ilmoitettuun postitusajankohtaan. - Uutiset
23.3.2016 9.10
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut käsitellä asiaa valittajan ollessa poissaKoska valittajan ei voitu katsoa saaneen tiedokseen kutsua istuntoon, KO ei olisi saanut käsitellä asiaa valittajan ollessa poissa. (Vailla lainvoimaa 23.3.2016) - Uutiset
22.3.2016 14.27
Eivät saaneet käräjäoikeuden täydennyskehotusta tiedoksi osoitteenmuutoksen vuoksi - käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää takaisinsaantihakemusta ilmoittamallaan perusteella tutkimattaKO:n ei olisi tullut jättää takaisinsaantihakemusta ilmoittamallaan perusteella tutkimatta. Koska KO:ssa oli tapahtunut tältä osin menettelyvirhe, KO:n päätös oli kumottava ja asia oli palautettava KO:een. (Vailla lainvoimaa 22.3.2016) - Uutiset
7.1.2016 6.06
Pesänjakajan määräämistä koskevan hakemuksen tiedoksiantoa vältelleelle ei palautettu menetettyä määräaikaaHO katsoi, että lausumapyyntö pesänselvittäjän määräämistä koskevan hakemuksen johdosta oli annettu hakijalle tiedoksi asianmukaisesti sijaistiedoksiannolla. Hakija ei ollut omatta syyttään menettänyt oikeuttaan antaa lausuma hakemuksen johdosta. KO:ssa asia oli ratkaistu hakemuksen mukaisesti. Kukaan asianosaisista ei ollut vaatinut, että asia tulisi ratkaista muuten. KO:n ei sen vuoksi ollut tarvinnut ilmoittaa ratkaisun antamisesta. Huomioon ottaen lisäksi asiassa tiedoksiannosta lausuttu HO katsoi, ettei hakija ollut menettänyt puhevaltaansa myöskään muutoksenhaussa omatta syyttään. (Vailla lainvoimaa 7.1.2016) - Uutiset
11.12.2015 15.35
Vaatimuksensa mukaisen huoltopäätöksen käräjäoikeudessa saanut lasten äiti ei antanut hovioikeudessa vastausta isän valitukseen - asia palautettiin käräjäoikeuteen olosuhdeselvityksen hankkimiseksi ja todistelun vastaanottamiseksiVaikka lasten äiti ei ollut käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastata miehen vaatimuksiin HO:ssa, valituksen perusteella ja siihen nähden, että asia oli KO:ssa ratkaistu lasten äidin vaatimusten mukaisesti kirjallisessa menettelyssä, pelkästään äidin passiivisuuden perusteella ei voitu päätellä olleen ilmeistä, ettei selvitys ollut tarpeen asian ratkaisemisen kannalta. HO katsoi, että olosuhdeselvityksen hankkiminen ja todistelun vastaanottaminen voi tässä tapauksessa soveliaimmin tapahtua KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 11.12.2015) - Uutiset
8.12.2015 15.15
Hallinto-oikeuden ratkaisu ELY-keskuksen kirjeen tiedoksiannosta – joukkoliikennelain mukaisen luvan peruuttamiseen liittyvässä asiassa olisi tullut käyttää todisteellista tiedoksiantoaELY-keskus oli tavallisena tiedoksiantona 13.11.2013 lähetetyllä kirjeellä asettanut A Oy:lle EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksen 13 artiklan mukaisen kuuden kuukauden määräajan vakavaraisuutta koskevan puutteen korjaamiseksi. Määräajan päätyttyä ELY-keskus peruutti pysyvästi A Oy:lle myönnetyt joukkoliikenneluvat. Joukkoliikennelain mukaisen luvan peruuttaminen voi vaikuttaa olennaisesti luvanhaltijan elinkeinon harjoittamiseen. Näin ollen ja kun luvan myöntämisen edellytyksissä havaitun puutteen korjaamiseen varattava määräaika oli liikenteenharjoittaja-asetuksen ja joukkoliikennelain säännökset huomioon ottaen edellytyksenä luvan peruuttamiselle, oli määräajan asettamisessa tosiasiassa kysymys sellaisesta hallintolain 60 §:ssä tarkoitetusta päätöksestä, jonka tiedoksisaannista alkoi kulua vastaanottajan oikeuteen olennaisesti vaikuttava määräaika. Tämän vuoksi ELY-keskuksen olisi tullut antaa kirje tiedoksi A Oy:lle todisteellisesti hallintolain 60 §:ssä säädetyllä tavalla eikä hallintolain 59 §:n mukaisesti tavallisena tiedoksiantona. ELY-keskuksen päätös oli näin ollen kumottava ja asia palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
2.11.2015 16.00
Hovioikeus: Kutsu yhtiön saneerausmenettelyn istuntoon voitiin lähettää sijaistiedoksiantona yhtiön prosessiosoitteen yhteydessä ilmoittamaan yhtiön sähköpostiosoitteeseenSähköisestä asioinnista annetun lain 19 §:ää koskevan lainvalmisteluaineiston mukaan pykälän sanamuoto ”hänen suostumuksellaan” sisältää sähköisen yhteystiedon ilmoittamisen. Näin ollen esimerkiksi prosessiosoitteen ilmoittaminen oikeudenkäynnissä ilmaisee suostumuksen. Yhtiö oli ilmoittanut prosessiosoitteensa yhteydessä sähköpostin ja käyttänyt osoitetta asioimiseen KO:n kanssa sekä myöhemmin HO:ssa. Yhtiön oli näin ollen katsottava antaneen suostumuksensa siihen, että ilmoitus tiedoksiannosta voitiin antaa sähköisenä viestinä. Toimitetussa sijaistiedoksiannossa ei ollut virhettä ja kantelu oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 2.11.2015) - Uutiset
21.9.2015 9.45
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksiannosta ja asiakirjan vastaanottamisesta kieltäytymisestäEU-tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun asiassa, jossa kyproslainen tuomioistuin on tiedustellut kolmella ennakkoratkaisukysymyksellään, onko asetuksen N:o 1393/2007 8 artiklaa tulkittava siten, että siinä edellytetään kaikissa olosuhteissa, että tiedoksi annettavan asiakirjan vastaanottajalle on ilmoitettava asetuksen liitteessä II olevalla vakiolomakkeella hänen oikeudestaan kieltäytyä vastaanottamasta asiakirjaa, ja tarvittaessa, mitä oikeudellisia seurauksia on siitä, että ilmoittaminen tällä lomakkeella laiminlyödään. - Uutiset
30.6.2015 10.37
Mies ei ollut kiinnostunut avioeroasian etenemisestä - harkinta-ajan päättymisen jälkeen tehty avioerohakemus voitiin antaa tiedoksi sijaistiedoksiannollaHuomioon ottaen miehen ilmoitus siitä, ettei tämä tule millään tavalla myötävaikuttamaan avioeroasian etenemiseen ja se, ettei hän ollut puhelinkeskustelun lisäksi millään tavalla reagoinut haastemiehen yhteydenottopyyntöihin, haastemiehelle oli voinut syntyä perustellusti käsitys, että mies välttelee tiedoksiantoa. Näin siitä huolimatta, ettei miehellä ollut velvollisuutta vastata haastemiehen yhteydenottopyyntöihin. Hakemus oli voitu antaa tiedoksi sijaistiedoksiannolla. (Vailla lainvoimaa 30.6.2015) - Uutiset
10.6.2015 9.21
Hovioikeus: Konkurssihakemusten sijaistiedoksiannolle oli perusteetHovioikeudella ei ollut syytä epäillä tiedoksiantotodistukseen ja sen liitteeseen merkittyjen tietojen luotettavuutta. Haastemies oli etsinyt tuloksetta A:ta ja B:tä yhtäjaksoisesti yli kahden kuukauden ajan tiedoksiannon suorittamiseksi sekä yhtiön osoitteesta että heidän kotiosoitteestaan. Lisäksi haastemies oli tehnyt työpaikkakyselyt tuloksetta. Tiedoksiantoa ei pystytty suorittamaan, vaikka haastemies oli sopinut puhelimessa A:n kanssa asiakirjojen toimittamisesta Kaarinaan 17.2.2015. Näin ollen A:n ja B:n voitiin olettaa vältelleen tiedoksiantoa ja sijaistiedoksiannon suorittamiselle laissa säädetyt edellytykset olivat täyttyneet. (Vailla lainvoimaa 10.6.2015) - Uutiset
12.3.2015 16.32
Yhtiö ei saanut kutsua valmisteluistuntoon työntekijän palkkaetuja koskevassa asiassa - käräjäoikeuden tuomio poistettiin tiedoksiannossa tapahtuneen virheen vuoksiKoska KO:n yhtiön ilmoittamaan osoitteeseen postitse lähettämä valmisteluistuntokutsu oli palautunut KO:een, ei OK 11:3 a §:n 2 momentista ilmenevää tiedoksisaantioletusta voitu soveltaa asiassa. KO:n olisi tullut käsillä olleessa tilanteessa varmistua siitä, että yhtiö sai todisteellisesti tiedon valmisteluistunnon ajankohdasta ja paikasta sekä siitä uhasta, joka valmisteluistuntoon saapumatta jäämiseen liittyi. Yhtiön ei voitu katsoa saaneen kutsua tiedokseen myöskään KO:n sellaisiin sähköpostiosoitteisiin lähettämien sähköisten viestien perusteella, joita yhtiö ei ollut ilmoittanut prosessiosoitteikseen. (Vailla lainvoimaa 12.3.2015) - Uutiset
2.3.2015 9.31
KKO:n ratkaisu konkurssiin asetetun osakeyhtiön edustajan painostusvankeuteen asettamisestaA oli voitu määrätä vankeuteen varaamatta hänelle tilaisuutta tulla kuulluksi vangitsemisvaatimuksesta ja ilman, että häntä oli ensin yritetty saada luopumaan niskoittelusta uhkasakolla. KO:n vangitsemispäätöksessä A:n toimimisvelvollisuutta ei kuitenkaan ollut yksilöity millään tavalla. KO:n päätös oli siten puutteellinen ja virheellinen. Myöskään HO ei ollut yksilöinyt A:n toimimisvelvollisuutta päätöksessään, vaikka se oli perusteluissaan todennut A:n laiminlyöneen pesäluettelon vahvistamisen allekirjoituksellaan. Enemmän viivytyksen välttämiseksi KKO täsmensi vangitsemispäätöstä.