Kaavoitus
- Uutiset
26.10.2021 11.50
Vierashuoneessa hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi: Uudessa kaavoitus- ja rakentamislaissa on kyse muustakin kuin saunoistaMaankäyttö- ja rakennuslain korvaava kaavoitus- ja rakentamislaki on parhaillaan kymmenen viikon lausuntokierroksella. Median mielenkiinto on tähän mennessä kohdistunut lähinnä saunoihin ja valmistelun poliittisiin kiemuroihin. Kokonaisuudistuksessa on kuitenkin ennen kaikkea kyse ilmastonmuutoksen torjunnasta, digitalisaation vauhdittamisesta sekä vanhentuneen lain kirjoittamisesta perustuslain mukaiseksi. - Uutiset
20.10.2021 10.10
KHO:n muu päätös virkamiehen esteellisyydestä kaavoitusta koskevassa asiassaKoska kyseessä oleva asemakaavan muutos ei ollut koskenut apulaispormestaria henkilökohtaisesti eikä asianomaista henkilöä ollut pidettävä apulaispormestarin hallintolaissa tarkoitettuna läheisenä henkilönä, apulaispormestari ei myöskään ollut esteellinen käsittelemään asiaa valtuustossa. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
15.10.2021 10.30
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätöksen asemakaavan ajanmukaisuuden arviointia ja rakennuskieltoa koskevassa asiassa kuulemisvirheen vuoksiKun otettiin huomioon päätöksessä kerrottu ja päätöksen vaikutukset A:n oikeuteen, etuun ja velvollisuuteen sekä se seikka, että A:lla oli muualla asuvana katsottava olleen lähtökohtaisesti vähäisemmät tiedonsaantimahdollisuudet kuin paikkakunnalla asuvalla, hallinto-oikeus katsoi A:lla olevan sellainen erityisen korostunut intressi tässä asiassa, että hänelle olisi tullut varata tilaisuus lausua mielipiteensä ennen päätöksen tekemistä. A:n kuulemista ei siten voitu pitää asiassa myöskään ilmeisen tarpeettomana. Näin ollen kaupunginhallituksen päätös oli kumottava menettelyvirheen vuoksi. - Uutiset
13.10.2021 9.22
KHO: Poikkeamiselle asemakaavaan sisältyvästä suojelumääräyksestä oli erityinen syyKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, ettei poikkeamisen nyt kyseessä olevissa oloissa ollut katsottava aiheuttavan haittaa kaavoitukselle tai kaavan toteuttamiselle taikka vaikeuttavan rakennetun ympäristön suojelemiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista, vaikka poikkeamispäätöksessä itsessään ei edellytetty rakennusten uudelleen sijoittamista tai rakennusmateriaalien muuta hyödyntämistä. Kun lisäksi otettiin huomioon, että poikkeaminen koski rakennuksia, joiden sijaintiin liittyi poikkeuksellisia turvallisuusvaatimuksia, ja ettei rakennuksille ollut löytynyt uutta käyttötarkoitusta, poikkeamiselle oli erityinen syy. - Uutiset
6.10.2021 8.12
Kuntien ympäristönsuojelun hallintokyselyn 2021 tuloksista taustatietoa ympäristönsuojelulainsäädännön uudistamiseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseenKuntaliitto lähetti keväällä 2021 kyselyn ympäristönsuojelun hallinnon nykytilasta kuntien ympäristönsuojelun johtaville viranhaltijoille. Kysely lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin sähköisenä Webropol-kyselynä. Tietoja pyydettiin muun muassa ympäristönsuojelun organisoitumisesta, resursseista, toiminnasta ja kehityskohteista. - Uutiset
27.9.2021 9.15
Helsingin hallinto-oikeus kumosi osia Uusimaa-kaava 2050 maakuntakaavan kokonaisuudesta – pääosa valituksista hylättiinHelsingin hallinto-oikeus on antamillaan kolmella päätöksellä hylännyt pääosan Uudenmaan maakuntavaltuuston maakuntakaava 2050-kokonaisuuden hyväksymiseen kohdistuneista valituksista. Hallinto-oikeus kumosi kuitenkin luonnonsuojeluyhdistysten valituksista osia maakuntakaavasta ja Uudenmaan ELY-keskuksen valituksesta osia vähittäiskaupan suuryksiköitä koskeneista kaavamääräyksistä lainvastaisina. (Huom, ks. KHO:2023:24, KHO:n Muu päätös 755/2023 ja KHO:n Muu päätös 756/2023) - Uutiset
3.9.2021 9.30
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginvaltuuston päätöksen kaavan hyväksymisestäPäätöksensä perusteluissa hallinto-oikeus totesi maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin edellyttävän, ettei rakennettuun ympäristöön liittyviä erityisiä arvoja hävitetä asemakaavalla. - Uutiset
24.8.2021 11.11
KHO:n kaksi ratkaisua poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta käyttötarkoituksestaKHO:2021:113: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Asemakaavassa osoitettu käyttötarkoitus – Poikkeamisen tarve – Asuinpientalojen korttelialue – Palveluasuminen – Tuetun asumisen järjestäminen – Hoivakoti – Poikkeamisharkinta
KHO:2021:114: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Asemakaavassa osoitettu käyttötarkoitus – Poikkeamisen tarve – Erillispientalojen korttelialue – Käyttötarkoituksen muutos – Yksityinen lastensuojelulaitos - Uutiset
21.6.2021 11.15
KHO: Purkamislupahakemuksen kohteena olevien rakennusten purkamiselle ei ollut esteitä joten hallinto-oikeuden ja rakennuslautakunnan päätökset oli kumottavaMaankäyttö ja rakentaminen – Purkamislupa – Asemakaavamerkintä – Rakennussuojelu – Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö - Uutiset
31.5.2021 9.34
KHO: Kaupunginvaltuuston tuulivoimaosayleiskaavapäätös oli syntynyt kaupunginhallituksen jäsenen esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessäKaupunginvaltuuston päätös oli syntynyt X:n esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Valtuuston päätös osayleiskaavan hyväksymisestä sekä hallinto-oikeuden päätös, jolla valitus kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä oli hylätty, oli tämän vuoksi kumottava. - Uutiset
18.5.2021 9.10
Hallinto-oikeus: Tonttipäällikön päätös korvata Helsingin kaupungin ja Gasum Oy:n sopimuksen mukaisesti Malmin lentokentän alueen maakaasuputkiston siirtämisen suunnittelun kustannuksia yhtiölle enintään 300.000 euroa oli lainmukainenHelsingin kaupungin tonttipäällikkö oli päättänyt, että Gasum Oy:lle korvataan päätöksessä kerrotun sopimuksen mukaisesti maakaasuputkiston siirtämisen suunnittelun kustannuksia enintään 300.000 euroa. Kaupunkiympäristölautakunta oli hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen tonttipäällikön päätöksestä. Hallinto-oikeus totesi muun muassa, että päätökset eivät olleet valituksessa esitetyillä perusteilla syntyneet virheellisessä järjestyksessä eikä niitä voitu muutenkaan pitää lainvastaisina. Valitus oli näin ollen hylättävä. Kunnallisvalitusta ei saa tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. (Vailla lainvoimaa 18.5.2021) - Uutiset
10.5.2021 13.10
KHO:n ratkaisu Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan Östersundomin alueestaUudenmaan liiton maakuntavaltuusto oli 12.6.2018 (§ 19) hyväksynyt Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan Östersundomin alueen osalta. Hallinto-oikeus oli hylännyt muutoksenhakijoiden valitukset. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta siltä osin kuin KHO otti asian tutkittavakseen. - Uutiset
10.5.2021 10.15
KHO:n ratkaisu yleiskaavan hyväksymisestä Natura-alueen läheisyyteen (Östersundom)Hallinto-oikeuden päätöksen, jolla päätös kaavan hyväksymisestä oli kumottu maankäyttö- ja rakennuslain sekä luonnonsuojelulain vastaisena, lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
29.4.2021 12.00
Helsingin hallinto-oikeus: Hernesaaren asemakaava on lainvastainen – liikenteen toimivuudesta ei takeitaHelsingin hallinto-oikeus kumosi Hernesaaren asemakaavan, koska asiassa esitettyjen selvitysten perusteella liikenteen toimivuudesta ei ollut takeita. Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymässä Hernesaaren asemakaavassa ja asemakaavan muutoksessa on osoitettu rakentamista 7 600 asukkaalle ja 3 000 uudelle työpaikalle Hernesaaren alueelle. Lisäksi alueelle on osoitettu risteily- ja venesatamat sekä lumen vastaanottoalue. Hallinto-oikeuteen saapuneissa kahdessa kaavaa koskevassa valituksessa oli kyse muun ohella kaavan aiheuttamista vaikutuksista kaava-alueen ja lähialueiden liikenteeseen ja sen toimivuuteen. (KHO:2022:56: Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu) - Uutiset
28.4.2021 9.09
KHO:n ratkaisu asemakaavasta ja yleiskaavan sisältövaatimuksistaAsemakaavassa oli samoin kuin yleiskaavassa osoitettu aluevarauksia sekä asuinrakentamiseen että virkistyskäyttöön. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon, että asemakaavan aluevarausten sijoittamiselle yleiskaavasta poikkeavasti oli ollut maankäytöllisesti hyväksyttävät perusteet, asemakaavan oli katsottava sopeutuvan yleiskaavan kokonaisuuteen. Asemakaavaa laadittaessa oli otettu riittävällä tavalla huomioon yleiskaavan sisältövaatimukset myös siltä osin kuin oli kyse virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyydestä. - Uutiset
27.4.2021 13.15
KHO: Tuulivoimaloiden rakentaminen Kyrönjokilaakson maisema-alueelle ei ollut maisemaan sopeutuvuutta koskevien yleiskaavan sisältövaatimusten vastaistaOsayleiskaavan mahdollistamien tuulivoimaloiden rakentamisesta Kyrönjokilaakson maisema-alueelle ja muille hankkeen lähialueelle sijoittuvien maiseman ja rakennetun kulttuuriympäristön kannalta arvokkaille kohteille aiheutuvia haitallisia vaikutuksia ei päätöksessä mainittujen seikkojen vuoksi ollut kokonaisuutena arvioiden pidettävä niin merkittävinä, että osayleiskaava olisi ollut maiseman vaalimista ja tuulivoimarakentamisen maisemaan sopeutuvuutta koskevien yleiskaavan sisältövaatimusten vastainen. - Uutiset
14.4.2021 12.15
KHO:n lyhyt ratkaisuseloste: Asemakaavan pohjakartta ei iäkkyydestään huolimatta ollut siinä määrin vanhentunut, ettei sitä olisi voitu käyttää asemakaavoituksen perusteenaMaankäyttö- ja rakentaminen – Asemakaava – Pohjakartta – Pohjakartan vanhentuneisuus – Selvitysten riittävyys - Uutiset
8.3.2021 11.25
KHO:n ratkaisu asemakaavan hyväksymistä koskevassa valituslupahakemusasiassaAsemakaavan muutoksen hyväksyminen (Turku, Suomen Pankin rakennuksen suojeleminen) - Uutiset
26.1.2021 12.01
Ympäristöministeriö ei myöntänyt Janakkalan kunnalle lupaa lunastaa maata Turengin keskustastaYmpäristöministeriö katsoi, että hakemus ei täyttänyt maankäyttö- ja rakennuslaissa määritettyjä edellytyksiä lunastamiselle. Hakemuksen kohteena oleva kiinteistö on jo voimassa olevan asemakaavan mukaisessa käytössä, eikä yleisen tarpeen voitu katsoa vaativan kiinteistön lunastamista kunnalle. - Uutiset
14.1.2021 10.46
Helsingin hallinto-oikeus: Helsinki Garden -asemakaava ei ole lainvastainenHelsingin hallinto-oikeus hylkäsi 14.1.2021 antamallaan päätöksellä Museoviraston tekemän valituksen Helsinki Gardenia koskevasta asemakaavan muutoksesta, jolla mahdollistetaan monitoimiareenan rakentaminen nykyisen Helsingin Jäähallin alueelle olympiastadionin läheisyyteen. Lisäksi muutos mahdollistaa urheilu-, liikunta- ja vapaa-ajan tilojen, toimitilojen, palvelutilojen sekä asuntojen ja majoitustilojen rakentamisen.