Hakutulokset
- Uutiset
17.3.2022 18.00
EIT ei ottanut tutkittavaksi väitettyä syrjintää työntekijän oleskelulupaa hakiessaEIT päätti olla ottamatta tutkittavakseen ratkaisun, joka koski väitettyä syrjintää valittajan hakiessa työntekijän oleskelulupaa. - Uutiset
17.3.2022 14.48
Valtioneuvoston periaatepäätöksellä kohti kattavaa tiedon hyödyntämistä ja avaamistaValtioneuvosto hyväksyi 17. maaliskuuta yleisistunnossaan periaatepäätöksen tiedon hyödyntämiseksi ja avaamiseksi valtionhallinnossa. Periaatepäätös toimeenpanee osaltaan hallitusohjelman tietopoliittisia tavoitteita. Suomi on tiedon hyödyntämisen kärkimaita, mutta kehitysmahdollisuuksia on edelleen paljon. Periaatepäätöksellä ja sen toimeenpanolla tavoitellaan tilannetta, jossa kaikilla valtionhallinnon organisaatioilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet tiedon hyödyntämiseen. Samojen tavoitteiden toivotaan leviävän myös muuhun julkiseen hallintoon. - Uutiset
17.3.2022 14.16
Tuukka Vähätalon väitös: Eurooppaoikeus ja kansallisen tuomion lopullisuus – Tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista niiden kanssa ristiriitaisten kansallisten tuomioiden lopullisuuteenEuroopan ihmisoikeussopimus ja EU-oikeus ovat osa kansallisen lainkäytön arkipäivää. Tästä huolimatta oikeusjutun eurooppaoikeudellista kytkentää ei toisinaan huomata ajoissa tai eurooppaoikeutta sovelletaan virheellisesti. Jos tällainen puute havaitaan tuomion tultua jo lainvoimaiseksi, herää kysymys siitä, tulisiko kansallinen tuomio purkaa ja tulisiko tämän tapahtua jopa kansalliset purkuedellytykset ohittaen. OTM, VT Tuukka Vähätalon väitöstutkimuksessa kartoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksia tällaisessa asetelmassa. - Uutiset
17.3.2022 8.44
Eduskunnan tarkastusvaliokunta peräänkuuluttaa lainvalmisteluun riittävää resursointia ja realistisia aikataulujaEduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö (TrVM 1/2022 vp – O 48/2019 vp) säädösehdotusten vaikutusarvioinneista on valmistunut. Valiokunta edellyttää neljällä lausumaehdotuksella parannuksia lainvalmisteluun. Valiokunnan mielestä on huolestuttavaa, että ministeriöillä ei ole riittävää henkilöstöä ja osaamista laadukkaiden vaikutusarviointien laatimiseen. Lainvalmistelun resursointiin ja aikataulutukseen liittyvät ongelmat korostuvat asiantuntija-arvioissa merkittävimpinä vaikutusarviointien laatuun vaikuttavina tekijöinä. Parannettavaa on edelleen sekä valmistelijoiden osaamisessa, valmistelun resurssoinnissa ja ennen kaikkea valmistelun johtamisessa. - Uutiset
16.3.2022 11.39
EK:n selvitys: Lainsäädännön laadussa ja vaikutusarvioissa kehitettävää – lainsäädännön arviointineuvoston toiminnan kehittäminen avainasemassaEK:n selvityksen perusteella vuonna 2016 toimintansa aloittanut lainsäädännön arviointineuvosto on saanut jonkinlaista jalansijaa osana lainvalmistelun prosessia, mutta sen roolia ei kuitenkaan ole vielä täysin sisäistetty. Poliittisesti virittäytyneissä hankkeissa monia arviointineuvoston kommentteja on jätetty lähes huomiotta. EK esittää monia toimenpiteitä neuvoston vaikuttavuuden kehittämiseksi – jatkossa kaikki hallituksen esitykset tulisi saattaa neuvoston arvioitavaksi. - Uutiset
16.3.2022 10.00
EIT: Covid-rajoituksilla loukattiin kokoontumis- ja yhdistymisvapauttaEIT:n 3. jaosto katsoi äänin 4-3, että Sveitsin yleiset Covid-torjuntatoimenpiteet, joilla oli kielletty julkiset tapahtumat pitkäksi aikaa, loukkasi EIS 11 artiklan mukaista kokoontumis- ja yhdistymisvapautta. Huom!. Ks. EIT:n suuren jaoston tuomio 27.11.2023: Valitus oli jätettävä tutkimatta (ään.). - Uutiset
16.3.2022 9.15
Valmiuslakiuudistus käynnistymässä, nykyiseen lakiin hybridiuhkia koskeva säännös – kokonaisuudistus kestää jopa 4 vuottaValmiuslain laaja kokonaisuudistus on käynnistymässä huhtikuun alussa. Laki on tarkoitus kirjoittaa kokonaan uudestaan, mikä vie arviolta 3,5–4 vuotta. Lisäksi oikeusministeriössä on jo aloitettu nykyisen valmiuslain pikaiseen tarkistamiseen tähtäävä valmistelu. Sen lähtökohtana on laajasti tunnistettu tarve pystyä reagoimaan myös erilaisiin hybridiuhkiin, kuten rajaturvallisuuden vaarantumiseen tai tietoliikenteen ja tietojärjestelmien toimivuuden vakavaan vaarantamiseen. - Uutiset
15.3.2022 11.13
Kristian Keskitalon väitös: Rahan oikeushistoria auttaa ymmärtämään virtuaalivaluuttojaVoiko virtuaalivaluutta olla rahaa? Väitöskirjatutkija Kristian Keskitalo hakee oikeushistorian menetelmin vastausta kysymykseen, miten oikeudellinen raha on muuttunut ja peilaa muutosta suhteessa virtuaalivaluuttoihin.
– Useiden asiantuntijoiden näkemyksen mukaan virtuaalivaluutat ovat tulleet jäädäkseen. Jotta voimme ymmärtää virtuaalivaluuttojen asemaa suhteessa nykyisiin markkinoilla oleviin instrumentteihin, meidän tulee ymmärtää, minkälaisilla instrumenteilla maksuja on voitu suorittaa ja miksi. Erityisesti oikeudellinen näkökulma on kiinnostava, koska oikeusjärjestelmä määrää sen, millä maksut voi suorittaa. - Uutiset
14.3.2022 8.25
Ulosottolaitos: Kansainvälisten pakotteiden täytäntöönpano SuomessaYhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto voi asettaa taloudellisia ja muita pakotteita kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Pakotteet pannaan täytäntöön Euroopan unionin lainsäädännöllä. EU:n omista pakotteista säädetään EU:n neuvoston päätöksillä ja asetuksilla. Kansallinen yleissäädös Suomessa on laki eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä (659/1967). - Uutiset
10.3.2022 14.00
Tiedusteluvalvontavaltuutetulle ehdotetaan lakiin perustuvaa sijaistamisjärjestelyäHallitus esittää, että tiedustelutoiminnan valvonnasta annettuun lakiin lisättäisiin säännökset tiedusteluvalvontavaltuutetun sijaisesta. Lain muutoksella on tarkoitus varmistaa tiedustelutoiminnan laillisuusvalvonnan keskeytymättömyys kaikissa tilanteissa. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
9.3.2022 12.40
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Tietopyyntö koskien potilasasiakirjojaKantelija arvosteli Sosterin menettelyä tietopyyntönsä käsittelyssä. Hän kertoi saaneensa pyyntönsä perusteella Sosterilta itseään koskevia potilasasiakirjoja, joissa oli häneltä peitettyä tietoa. Hän pyysi Sosterilta myös nämä tiedot ja sai 6.5.2021 kieltäytymistodistuksen, jossa viitattiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momenttiin, mutta siitä ei käynyt ilmi, millä tavoin tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua, hänen etuaan tai muutoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Kieltäytymistodistuksessa todettiin, että hänellä oli oikeus saada asiasta kirjallinen viranomaisen päätös, jonka hän pyysi viipymättä. Valituskelpoinen päätös tehtiin 29.7.2021 eli sen saamiseen kului lähes 3 kuukautta. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen totesi, että asian käsittelyn viivästymisen syiksi tässä tapauksessa esitetyt perusteet eli lomat ja tietokatkokset eivät sinänsä oikeuttaneet poikkeamaan laissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta tai asian muusta asianmukaisesta käsittelemisestä, joskin ne voitiin yksittäisten virkamiesten menettelyn moitittavuutta arvioitaessa ottaa huomioon. Sosterissa oli menetelty virheellisesti, kun valituskelpoisen päätöksen antaminen asiassa viivästyi asiassa kerrotuin tavoin. Ratkaisussa ei otettu kantaa siihen, miten kantelijan tietopyyntö olisi tullut ratkaista ja olisiko tässä tapauksessa kaikki hänen pyytämänsä tiedot tullut luovuttaa. - Uutiset
4.3.2022 15.30
Hovioikeus: Tulipalon kerrostalon ullakkotiloissa aiheuttaneen teko loukkasi kotirauhaa - törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta tuomittu oli velvollinen suorittamaan asukkaille korvausta myös kärsimyksestäVastaaja oli menettelyllään aiheuttanut tulipalon kerrostalon ullakkotiloissa, joka oli muun ohella aiheuttanut vastavalittajien asunnoissa mittavia vahinkoja. HO arvioi, että asunnon näin mittava vaurioituminen loukkasi asunnon haltijan kotirauhaa ja oli omiaan herättämään turvattomuuden, pelon ja mielipahan tunnetta. Teko oli ollut laadultaan sellainen, että se oli objektiivisesti arvioiden aiheuttanut kärsimystä loukkauksen kohteeksi joutuneille vastavalittajille. Koska teko oli edellä kuvatuin tavoin loukannut vastavalittajien kotirauhaa, vastaaja oli velvollinen suorittamaan korvausta vastavalittajille aiheutuneesta kärsimyksestä, jonka määräksi HO arvioi 1.500 euroa vastavalittajaa kohden. (Vailla lainvoimaa 4.3.2022) - Uutiset
4.3.2022 12.15
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Ihmiskauppasäännösten soveltamisessa on haasteita ja soveltamiskäytäntö on epäyhtenäistä läpi rikosprosessinHelsingin yliopiston tutkijaryhmä on selvittänyt ihmiskaupparikoksen ja sen lähirikosten soveltamiskäytäntöä. 4. maaliskuuta julkaistun tutkimuksen mukaan ihmiskauppaa koskevan rikoksen luonteen ymmärtämisessä sekä sitä koskevan lainsäädännön tarkoituksen ja sisällön hahmottamisessa on vielä parantamisen varaa. Tutkimuksessa havaittiin myös muun muassa, että työperäistä ihmiskauppaa ei aina osata tutkia talousrikoksena, minkä seurauksena oikeushenkilö ei useinkaan joudu syytteeseen ihmiskauppa- ja lähirikoksista, ja rikoshyöty jää usein osittain vastaajien hyväksi. - Uutiset
4.3.2022 10.30
Apulaisoikeusasiamies: Kela ei menetellyt hyvän hallinnon edellyttämällä tavalla korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksun perinnässä (oikeussuojakeinoista kertominen)AOA katsoi, että kantelijan viesteistä oli nähtävissä paitsi kantelijan epätietoisuus maksuvelvollisuudestaan myös erimielisyys siitä niin, että kantelijalle olisi hyvän hallinnon mukaisesti tullut kertoa mahdollisuudesta saada pyynnöstä maksuunpanopäätös sekä muutoksenhakumahdollisuudesta siihen. Koska kantelija oli myös ilmoittanut halustaan vapautua viivästysmaksusta ja tiedustellut valitusmahdollisuudesta, hänelle olisi tullut kertoa myös viivästysmaksua koskevasta muutoksenhausta. Näin ei siis ollut menetelty. Päinvastoin AOA:n mielestä Kelan kantelijalle antamista vastauksista oli saatavissa se virheellinen käsitys, ettei asiassa olisi muutoksenhakumahdollisuutta. Kelan selvityksen mukaan Kelassa käsittelijöitä on koulutettu ensisijaisesti pyrkimään ratkaisemaan maksuvelvollisuuteen liittyvät epäselvyydet neuvonnalla, eikä kaikissa asiakaskohtaamisissa aina kerrota maksuunpanopäätöksen mahdollisuudesta ja oikaisuvaatimuksesta. Edelleen selvityksen mukaan mahdollisuudesta pyytää maksuunpanopäätös on kerrottu asiakkaille maksukehotuskirjeessä, mutta ei infokirjeessä. AOA korosti, että päätöksen saamista ja muutoksenhakua koskevien menettelysäännösten tunteminen on asiakkaan oikeusturvan toteutumisen kannalta erityisen tärkeää. Ellei asiakkaalla ole tietoa siitä, miten hänen tulisi menetellä olleessaan tyytymätön hänelle lain nojalla määrättyyn maksuun ja ellei häntä myöskään ohjata tällaisessa tilanteessa hänen käytössään olevista mahdollisuuksista, voi tämä johtaa oikeudenmenetyksiin. AOA:n mielestä sitä, että maksuunpanopäätöksen saamisesta kerrotaan vasta maksua koskevassa maksukehotuskirjeessä, jolloin maksuvelvolliselle on jo määrätty myös viivästysmaksu, eikä Kelan selvityksessä tarkoitetun kaltaisessa maksua koskevassa infokirjeessä, ei voida pitää hyvän hallinon mukaisena eikä asianmukaisena menettelynä. - Uutiset
3.3.2022 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Mikkelin keskussairaala ei olisi saanut ilman tapauskohtaista harkintaa kieltää vanhempien pääsyä vastasyntyneen lapsensa luokse tehohoitoyksikköönKantelija arvosteli Mikkelin keskussairaalan menettelyä kieltää vanhempia tapaamasta hengitysvaikeuksista kärsinyttä vastasyntynyttä lastaan teho-osastolla koronarajoitusten vuoksi. AOA katsoi, ettei Essotella ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa kaavamaisesti ja kategorisesti kieltää vanhempien läsnäoloa vastasyntyneen lapsensa luona tehohoitohuoneessa. Kiellolla puututtiin perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin vanhempien ja lasten oikeuksiin. Mikkelin keskussairaala ei olisi saanut ilman tapauskohtaista harkintaa kieltää vanhempia tapaamasta hengitysvaikeuksista kärsinyttä vastasyntynyttä lastaan ja osallistumasta hänen hoitoonsa tehohoitoyksikössä. Keskussairaalan olisi tullut arvioida vaihtoehtoisia menettelytapoja, joiden avulla vanhempien läsnäolo olisi mahdollisesti ollut toteutettavissa terveysturvallisesti ja vaarantamatta muiden henkeä ja terveyttä. - Uutiset
3.3.2022 13.31
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan blogissa: Yhdenvertaisuuden edistäminen tekoälyjärjestelmissä vaatii muitakin kuin teknisiä työkalujaAutomatisoitu päätöksenteko voi johtaa algoritmiseen syrjintään useilla yhteiskunnan sektoreilla, kuten luotonannossa. Tekoälyn vinoumien välttäminen -hankkeen toisessa osassa kartoitettiin ja analysoitiin viranomais-, tutkimusryhmien sekä toisen ja kolmannen sektorin toimijoiden raportteja sekä tutkimuskirjallisuutta tekoälysovellusten käyttöön liittyvistä syrjintäriskeistä, kirjoittavat Atte Ojanen ja Otto Sahlgren. - Uutiset
3.3.2022 11.00
EIT: Tuomarille annettu varoitus lehtiartikkelin jakamisesta Facebookissa loukkasi sananvapauttaTurkkilaiselle tuomarille määrätty kurinpitoseuraamus ei ollut täyttänyt mitään pakottavaa yhteiskunnallista tarvetta eikä ollut "demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön" toimenpide. - Uutiset
3.3.2022 9.10
Oikeuskanslerin tilastot vuodelta 2021Vuonna 2021 valtioneuvoston oikeuskanslerille tehtiin 2304 kantelua ja niitä ratkaistiin 2373. Vuonna 2020 oikeuskanslerinvirastoon tehtiin 2844 kantelua ja ratkaistiin 2674. Muutosta saapuneiden kantelujen vuotuisessa määrässä selittää osittain asianhallintajärjestelmän kirjaamiskäytäntöjen tarkistaminen. - Uutiset
3.3.2022 7.15
Komissio hyväksyi suuntaviivat suojaamaan EU:n talousarviota oikeusvaltion periaatteiden rikkomiseltaEuroopan komissio hyväksyi 2.3.2022 suuntaviivat yleisestä ehdollisuusjärjestelmästä, jolla on tarkoitus suojata EU:n talousarviota oikeusvaltion periaatteiden rikkomiselta. Suuntaviivoissa selitetään yksityiskohtaisesti, miten komissio aikoo soveltaa ehdollisuusasetusta ja miten EU:n rahoituksen lopullisten saajien ja edunsaajien oikeudet suojataan. - Uutiset
2.3.2022 9.22
KHO äänesti maasta karkottamisesta ja maahantulokiellostaAsiassa oli kysymys maasta karkottamista ja maahantulokieltoa koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa tuli arvioida lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä suhteessa muutoksenhakija A:n karkottamisperusteisiin. KHO:n enemmistö katsoi, että kun otettiin huomioon ratkaisussa karkottamisen kokonaisharkinnan yhteydessä lausuttu ja se, että A voi tavata kohta täysi-ikäistyvää lastaan Schengen-alueen ulkopuolella ja pitää lapseensa yhteyttä myös Irakista käsin, A oli voitu määrätä viiden vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. (Ään. 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
1.3.2022 14.15
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala menetteli lainvastaisesti asiakassuunnitelman laatimisessa lastensuojelussa ja toimittamisessa asiakkaallePerustuslain 21 §:ssä säädetty ja hallintolaissa konkretisoitu asian asianmukainen käsittely ja hyvä hallinto edellyttävät, että viranomainen toimittaa valmistuneen asiakassuunnitelman oma-aloitteisesti tiedoksi huoltajille ja muille asianosaisille ilman aiheetonta viivästystä. Apulaisoikeusasiamiehen sijaisen saaman selvityksen mukaan kantelijan asiakassuunnitelman laatiminen ja sen toimittaminen kantelijalle oli viivästynyt, tässä tapauksessa usealla kuukaudella. Selvityksen mukaan asiakassuunnitelma oli ollut laadittuna (valmis) 14.4.2020. Kantelijalle asiakassuunnitelma toimitettiin kuitenkin vasta 21.12.2020. Asiassa oli toimittu selvästi hallintolain vastaisella tavalla. Selvityksestä ilmeni edelleen, että asiakassuunnitelmaa tarkistettiin loppuvuodesta 2020. Myös tämän tarkistetun asiakassuunnitelman toimittaminen kantelijalle viivästyi. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen piti tapahtunutta viivästystä vakavana ja kantelijan ja lapsen oikeuksia vaarantavana. - Uutiset
1.3.2022 8.28
Hallinto-oikeus: Kansallisen huoltovarmuuden ja poikkeusoloihin varautumisen turvaaminen olisi vaarantunut, mikäli kausityöntekijälistan tietosisältö olisi julkaistuHallinto-oikeus katsoi kuten maa- ja metsätalousministeriö, että kansallisen huoltovarmuuden ja poikkeusoloihin varautumisen turvaaminen olisi vaarantunut, mikäli mainittu tietosisältö olisi julkista. Kausityöntekijälista oli siis julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan perusteella salassa pidettävä. Tässä tilanteessa listan salassapidettävyyttä ei ollut tarpeen arvioida maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä lisäksi mainitun saman momentin 20 kohdan kannalta eikä ministeriön lausunnossa viitatun 24 kohdan tai tietosuojalainsäädännön kannalta. (Vailla lainvoimaa 1.3.2022) - Uutiset
28.2.2022 14.35
Oikeusasiamies: Poliisin menettely lopettaa jumalanpalvelus kokoontumisrajoitustilanteessaRikoskomisario ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa, kun hän oli kahteen otteeseen määrännyt Kotikirkon jumalanpalveluksen päättymään. Hän ei ollut myöskään ylittänyt harkintavaltaansa, kun hän päätti, että kaksi Kotikirkon pastoria otetaan kiinni. - Uutiset
28.2.2022 14.05
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan raportti: Kansainvälisten ihmisoikeusvalvontajärjestelmien seurantaa on tehostettava kansallisella tasollaSuomessa on tehostettava kansainvälisten ihmisoikeussopimusten seurantaa, todetaan 28. helmikuuta julkaistussa tutkimuksessa. Kansallisen täytäntöönpanon hitaus on osoittautunut ongelmaksi erityisesti tehokkaiden eurooppalaisten valvontajärjestelmien kohdalla. Tehostaminen edellyttää, että valtioneuvoston ja eduskunnan on käsiteltävä säännöllisesti Suomea koskevat kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten ratkaisut ja suositukset. - Uutiset
28.2.2022 12.35
KHO: Muutoksen hakeminen hallinto-oikeuden päätökseen, joka koski vaaliviranomaisen vaalien tuloksen vahvistamista koskevaa päätöstä, edellytti valituslupaa - Uutiset
28.2.2022 11.50
Maaliskuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Ravitsemisliikkeitä koskevista rajoituksista luovutaan
- Kokoontumislakiin tulee muutoksia
- Laki rekrytointitukikokeilusta tulee voimaan
- Hyvinvointialueet kuuluvat jatkossa yhteistyöalueisiin asetuksessa 91/2022 säädetyllä tavalla.
- Uutiset
25.2.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Hovioikeuden presidentti oli tehnyt nimityspäätöksensä harkintavaltansa rajoissa - lähes kahden vuoden käsittely hallinto-oikeudessa ei loukannut oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessaPäätös ylivirastomestarin nimittämisestä ei ollut lainvastainen. Asian käsittelyn ei voitu katsoa viivästyneen siten, että viivästyminen olisi loukannut valittajan oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. (Ei lainvoim. 25.2.2022. Julkaisematon) - Uutiset
25.2.2022 9.45
EK: Venäjä-pakotteiden hyötytietoa yrityksille - Uutiset
25.2.2022 9.13
Käräjätuomarille huomautus: Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika jäi teknisen virheen vuoksi tosiasiallisesti määräämättäApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi Pohjois-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarille valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain mukaisen huomautuksen vastaisen varalle tuomiossa olleen virheen johdosta. - Uutiset
24.2.2022 7.39
Komissio esitti ihmisarvoisen työn maailmanlaajuista edistämistä koskevan strategian ja valmistelee pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltoaKomissio antoi 23.2.2022 ihmisarvoista työtä kaikkialla maailmassa koskevan tiedonannon, jossa vahvistetaan EU:n sitoutuminen ihmisarvoisen työn edistämiseen niin EU:ssa kuin muuallakin maailmassa. Yksi sen päätavoitteista on lapsi- ja pakkotyövoiman poistaminen. Tuoreimmat luvut osoittavat, että ihmisarvoinen työ on edelleen utopiaa monille. Joka kymmenes lapsi maailmassa, eli 160 miljoonaa lasta, joutuu työskentelemään, ja 25 miljoonaa ihmistä joutuu tekemään pakkotyötä. - Uutiset
23.2.2022 16.16
Direktiiviehdotus yritysten kestävästä toiminnasta ja yritysvastuusta: Komissio edellyttää yrityksiltä ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamista globaaleissa arvoketjuissaEuroopan komissio hyväksyi 23.2.2022 ehdotuksen direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Ehdotuksella pyritään edistämään yritysten kestävää ja vastuullista toimintaa globaaleissa arvoketjuissa. - Uutiset
23.2.2022 12.48
Vaalirahoitustutkija Tomi Venho: ”Kunnilta miljoonapotti puolueille”Kunnat tukevat paikallisia puolueyhteisöjä noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa. Sirpaleinen kokonaisuus koostuu kirjavista tukinimikkeistä ja pienistä kertaeristä, käy ilmi VTT Tomi Venhon tuoreesta Kunnallisalan kehittämissäätiölle tekemästä tutkimuksesta ”Kunnallinen puoluetuki”, Kaks.fi uutisoi. - Uutiset
23.2.2022 8.00
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirjapyynnön käsittely viivästyi sosiaali- ja terveysministeriössäApulaisoikeuskansleri kiinnitti STM:n huomiota viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain noudattamiseen. Apulaisoikeuskansleri totesi, että vaikka koronaviruspandemialla oli kiistatta ollut vaikutusta nimenomaan STM:n toimintaan, oli kantelijan asiakirjapyynnön käsittely ministeriössä viivästynyt. Apulaisoikeuskansleri totesi laillisuusvalvontakäytännössä vakiintuneesti katsotun, että viranomaisen tulee huolehtia tehtäviensä asianmukaisesta hoitamisesta myös niissä tilanteissa, kun resurssit ovat niukat tai organisaatiossa tapahtuu muutoksia. Näissäkään olosuhteissa ministeriö ei ole vapautettu noudattamasta lakia. - Uutiset
22.2.2022 15.30
EUT täsmensi arviointiperusteet, joiden avulla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi arvioida mahdollista vaaraa siitä, että etsityn henkilön perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukataanPuolan tuomioistuimet antoivat huhtikuussa 2021 kaksi eurooppalaista pidätysmääräystä kahdesta Puolan kansalaisesta vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa ja syytetoimenpiteitä varten. Koska asianomaiset henkilöt olivat Alankomaissa eivätkä antaneet suostumustaan luovuttamiseensa, Amsterdamin alioikeudelle esitettiin kyseisten eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanoa koskevat pyynnöt. Kyseinen tuomioistuin oli epävarma siitä, onko sillä velvollisuus hyväksyä nämä pyynnöt. EUT, joka kokoontui suuressa jaostossa ja ratkaisi asian kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä, vastasi myöntävästi ja täsmensi tämän arvioinnin yksityiskohtaiset soveltamissäännöt. - Uutiset
22.2.2022 14.24
Apulaisoikeuskansleri antoi Maanmittauslaitokselle huomautuksen: Lainhuutohakemuksen käsittely kesti viisi vuottaApulaisoikeuskansleri antoi Maanmittauslaitokselle huomautuksen asian viivytyksetöntä käsittelyä koskevien säännösten vastaisesta menettelystä. Hän kiinnitti Maanmittauslaitoksen huomiota lisäksi viivytyksettömään vastaamiseen asiakkaan tiedusteluihin ja yhteydenottoihin sekä palveluperiaatetta ja neuvontaa koskevien hallintolain säännösten noudattamiseen. - Uutiset
22.2.2022 14.16
Apulaisoikeuskanslerilta jälleen moitteet tietopyyntöön vastaamisestaApulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen tietopyyntöön vastaamisessa. Kaupungilta oli kulunut tietopyyntöön vastaamiseen lähes kuusi kuukautta. Kaupunki vastasi tietopyyntöön vasta apulaisoikeuskanslerin sijaisen selvitys- ja lausuntopyynnön vastaanottamisen jälkeen. - Uutiset
21.2.2022 13.13
Erimielinen työryhmä ehdottaa automaattiset hallintopäätökset mahdollistavaa sääntelyäOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että hallintolakiin lisättäisiin säännökset asioiden automaattisesta ratkaisemisesta. Muutoksilla toteutettaisiin kansalliseen lainsäädäntöön EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämät säännökset automaattisten päätösten tekemisestä. Tavoitteena on mahdollistaa hallinnon automaattinen päätöksenteko siten, että erityisesti perustuslain ja hallintolain asettamat hyvää hallintoa, hallintoasian käsittelyä ja viranomaisten toiminnan lakisidonnaisuutta koskevat vaatimukset voidaan turvata. - Uutiset
18.2.2022 10.12
Apulaisoikeuskansleri: Tuomioistuimen tulee ilmoittaa tiedossaan olevasta äänityksen epäonnistumisesta asianosaisille oma-aloitteisestiApulaisoikeuskansleri kiinnitti Pohjois-Savon käräjäoikeuden huomiota julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain velvollisuuksiin ja saattoi käräjäoikeuden tietoon käsityksensä, että tuomioistuimen tulee ilmoittaa tiedossaan olevasta äänityksen epäonnistumisesta asianosaisille oma-aloitteisesti. - Uutiset
18.2.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: HUS toimi virheellisesti rajoittaessaan yleisellä kiellolla tukihenkilön läsnäoloa synnytyksessä ilman siihen oikeuttavaa lainsäädännöllistä perustetta ja ilman mahdollisuutta yksilölliseen harkintaan - lainsäädännöllisille toimenpiteille on tarveHUS:lla ei ollut ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa rajoittaa tukihenkilöiden osallistumista synnytyksiin ja hoitoon toteutuneella tavalla. Rajoituksella oli puututtu perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. AOA katsoi, että HUS:n menettely ei ollut ollut asianmukaista siltä osin kuin se oli ilman lainsäädännöllistä tukea rajoittanut isän, äidin tai muun tukihenkilön läsnäoloa ja osallistumista synnytyksissä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa kaavamaisesti kaikkien tukihenkilöiden osalta ja kaikissa yksiköissä, ilman mahdollisuutta tapauskohtaiseen harkintaan. Koronaviruspandemian poikkeukselliset olosuhteet ja lainsäädännön puutteellisuus huomioon ottaen AOA ei katsonut asian antavan HUS:n osalta aihetta enempiin AOA:n toimenpiteisiin. AOA otti asiaa arvioidessaan huomioon myös sen, että HUS oli epidemiatilanteen muuttuessa arvioinut rajoituksiaan uudelleen ja mahdollistanut tukihenkilön läsnäolon synnytyksessä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa. Koska tukihenkilöitä koskevat rajoitustoimenpiteet olivat ainakin alkuvaiheessa perustuneet Suomen synnytyssairaaloissa yhdenmukaiseen linjaukseen, AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös muille sairaanhoitopiireille. AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös STM:lle lainsäädännön muutosten valmistelua varten. - Uutiset
16.2.2022 15.01
VTV: Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2021 kuntavaaleissaValtiontalouden tarkastusvirasto valvoi vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdokkaan vaalirahoituksen ja vaalikampanjakulujen ilmoitusvelvollisuuden noudattamista laissa säädetyllä tavalla. Kaikki vuoden 2021 kuntavaalien ilmoitusvelvolliset ovat jättäneet lain tarkoittaman vaalirahoitusilmoituksen. - Uutiset
16.2.2022 12.29
EUT hylkäsi kanteet, jotka Unkari ja Puola olivat nostaneet ehdollisuusmekanismista, jonka mukaan unionin talousarviosta peräisin olevien rahoitusten saaminen edellyttää jäsenvaltioilta oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamistaTämän mekanismin hyväksymisellä on asianmukainen oikeusperusta, se sopii yhteen SEU 7 artiklassa määrätyn menettelyn kanssa ja siinä noudatetaan erityisesti rajoja, jotka unionille annetulla toimivallalla on, sekä kunnioitetaan oikeusvarmuuden periaatetta. - Uutiset
11.2.2022 15.15
Oikeusasiamies antoi huomautuksia: Kotietsinnän toimittaminen – poliisi menetteli monelta osin virheellisesti ja myös lainvastaisestiKannabiskasvattamon löydyttyä olisi tullut viipymättä ennen enempiä toimenpiteitä ottaa yhteys pidättämiseen oikeutettuun virkamieheen, kun tilanne ei ollut kiireellinen. Oikeusasiamiehen mukaan tällöin olisi ollut hyvät mahdollisuudet siihen, että yleisjohtajana toiminut A olisi jo tuossa vaiheessa kiinnittänyt poliisipartioiden huomiota kotietsintää koskevien säännösten asianmukaiseen noudattamiseen. Oikeusasiamies korosti, että asiassa oli ollut kysymys perusoikeutena suojattuun kotirauhaan puuttuvasta toimenpiteestä ja siinä oli menetelty yksilön oikeuksia turvaavien menettelysäännösten vastaisesti. - Uutiset
11.2.2022 12.00
Asumiskustannusten kohtuullistaminen ja tulojen vyöryttäminen - apulaisoikeusasiamieheltä hyvitysesitys Kelan menettelystäAOA saattoi asiassa kohdassa 3.2.2 esittämänsä käsityksen menettelyn virheellisyydestä Kelan tietoon. AOA saattoi myös kohdassa 3.2.1 esittämänsä käsitykset Kelan tietoon. AOA katsoi, että Kelan virheellisellä menettelyllä oli aiheutettu kantelijalle vaivaa, huolta ja taloudellista menetystä. AOA katsoi tapauksen olosuhteissa perustelluksi esittää, että kantelijalle hyvitetään virheellisestä menettelystä aiheutunutta haittaa tai vahinkoa. - Uutiset
9.2.2022 15.59
OECD:ltä raportti ja viisi periaatetta julkisesta viestinnästäOECD:n laaja kansainvälinen raportti julkisesta viestinnästä on ilmestynyt. - Uutiset
9.2.2022 12.38
Työryhmä ehdottaa muutoksia vaalirahoitukseen ja eurooppalaisen kansalaisaloitteen kannattamiseenParlamentaarinen vaalityöryhmä on selvittänyt vaalilain, puoluelain ja vaalirahoituslain kehittämistarpeita. 9.2.2022 luovutetun loppuraportin muutosehdotuksista aloitetaan hallituksen esityksen valmistelu kevään 2022 aikana.
- Demokratian tilaa sekä osallistumisen ja päätöksenteon avoimuuteen liittyviä pelisääntöjä tulee jatkuvasti tarkastella ja tarvittaessa uudistaa. Nyt parlamentaarinen työryhmä on saanut urakkansa päätökseen. Tämä työ on ollut tärkeää demokratian kehittymisen kannalta, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo. - Uutiset
9.2.2022 11.07
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Tutkinnanjohtajan menettely esitutkinnan toimittamista koskevassa harkinnassaApulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisarion tietoon näkemyksensä esitutkinnan toimittamista koskeneeseen harkintaan sisältyneen rikosoikeudellisen arvioinnin puutteellisuudesta. - Uutiset
9.2.2022 10.30
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Potilaan viestiin olisi tullut vastataKantelijan lähettämään saamaansa hoitoa koskevaan viestiin ei ollut kyseisessä tulosyksikössä vastattu ennen kuin kantelija oli tiedustellut viestinsä käsittelyä neljän kuukauden kuluttua. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan kantelijan viestiin olisi tullut vastata huolimatta siitä, että kantelijan hoitoa koskevaa asiaa oli jo ryhdytty tulosyksikössä käsittelemään. - Uutiset
8.2.2022 14.53
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Syyttäjän menettely tiedusteluun vastaamisessaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti aluesyyttäjän huomiota velvollisuuteen vastata asiallisiin tiedusteluihin ilman aiheetonta viivytystä. - Uutiset
8.2.2022 14.41
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Patentti- ja rekisterihallituksen menettely osakeyhtiön merkitsemisessä kaupparekisteriinApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Patentti- ja rekisterihallituksen huomiota hallintolain palveluperiaatetta, neuvontaa sekä asianosaisen kuulemista koskevien säännösten noudattamiseen asiakkaiden tiedusteluihin vastaamisessa ja asioiden käsittelyssä. - Uutiset
8.2.2022 14.28
Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä vuonna 2022Pääministeri Sanna Marin piti puheen eduskunnassa valtiopäivien avauskeskustelussa 8.2.2022. Puhe muutosvarauksin: - Uutiset
8.2.2022 14.13
Ihmisoikeusliiton blogi: Autoritaariset jäsenmaat ja solidaarisuuden puute maahanmuuttopolitiikassa horjuttavat EU:n perustuksiaPakolaiskysymys osoittaa EU:n kyvyttömyyden toimia yhtenäisesti. Samaan aikaan kansalliskonservatiiviset jäsenvaltiot kyseenalaistavat yhä jyrkemmin eurooppalaisen oikeusjärjestyksen. Ylen entinen Euroopan-kirjeenvaihtaja Daniel Olin luo katsauksen synkkään ajanjaksoon EU:n historiassa. - Uutiset
4.2.2022 8.30
EIT ei ottanut tutkittavaksi kahta oikeudenkäynnin pituutta koskevaa valitusasiaa (WinCapita)EIT päätti torstaina 3.2.2022 olla ottamatta tutkittavaksi kahta valitusta, jotka koskivat oikeudenkäynnin pituutta rikosasiaan liittyvässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Valittajat olivat asianomistajia WinCapita -rikosoikeudenkäynnissä. He esittivät vahingonkorvausvaatimuksensa jo esitutkinnan yhteydessä, mutta nimesivät henkilöt, joihin vaatimukset kohdistuvat sekä vaatimusten perusteet vasta erillisen vahingonkorvausoikeudenkäynnin alussa. - Uutiset
3.2.2022 13.35
Oikeuskansleri: Terveysturvallisuusohjeiden noudattaminen ja seuranta kouluissa koronavirusepidemian aikana lapsen oikeuksien näkökulmastaOikeuskansleri on antanut ratkaisunsa siihen, ovatko opetuksen ja koulutuksen järjestäjille annetut terveysturvallisuusohjeet riittäviä ja ajantasaisia, ja miten niiden toteuttamista valvotaan käytännössä. Oikeuskansleri otti asian tutkittavaksi omana aloitteenaan, kun asiassa nousi esille huolia alkusyksyllä 2021 tehdyissä kanteluissa ja kansalaiskirjoituksissa. - Uutiset
3.2.2022 10.10
Eduskunnan työjärjestyksen väliaikainen muuttaminen mahdollistaa etä-äänestykset ja valiokuntien etäkokouksetEhdotuksen tavoitteena on turvata eduskunnan toimintakyky koronapandemiasta johtuvissa poikkeuksellisissa oloissa. Muutokset mahdollistavat äänestysten toteuttamisen etä-äänestyksinä ja valiokuntien kokoontumisen päätösvaltaisiin etäkokouksiin. - Uutiset
3.2.2022 8.00
Kantelijan vammaisen lapsen asunnon muutostöitä koskevan hakemuksen käsittely kesti lähes 5 kuukautta - oikeusasiamies kiinnitti kunnan vammaispalvelujen huomiota hakemusten lainmukaiseen käsittelyyn ja hyvän hallinnon mukaiseen menettelyynAsiassa oli ylitetty vammaispalvelulain 3 a §:n 3 momentissa säädetty 3 kuukauden määräaika hakemuksen käsittelylle ja päätöksenteolle. OA katsoi, ettei kunta ollut esittänyt hyväksyttäviä erityisiä syitä vammaispalvelulaissa säädetyn 3 kuukauden käsittelyajan ylittymiselle. - Uutiset
2.2.2022 16.00
Kuolinpesien veropostia lähetettiin vanhentuneeseen osoitteeseen - apulaisoikeusasiamies kiinnitti Verohallinnon huomiota perustuslaissa jokaiselle turvattuun oikeuteen saada asiansa asianmukaisesti käsittelyksiVirheen vuoksi kuolinpesä ei saanut verotuspäätöstä eikä maksukehotuksia, mistä syystä sillä ei ollut tosiallisesti mahdollisuutta maksaa jäännösveroja ennen niiden ulosottoon lähettämistä. Kantelijan ja hänen sisarustensa asiassa Verohallinnon menettely ei siten täyttänyt asian asianmukaisen käsittelyn vaatimuksia. Koska Verohallinto oli asiassa todetun mukaisesti ilmoittanut korjaavansa virheellisestä menettelystään kantelijalle ja tämän sisaruksille aiheutuneet seuraamukset ja se oli myös pahoitellut tapahtuneita virheitä, asia ei johtanut AOA:n muihin toimenpiteisiin kuin, että hän kiinnitti Verohallinnon huomiota perustuslaissa jokaiselle turvattuun oikeuteen saada asiansa asianmukaisesti käsittelyksi. - Uutiset
1.2.2022 12.00
Apulaisoikeuskansleri saattoi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston tietoon käsityksensä työkokeilua koskevan kielteisen ratkaisun perustelemisesta työnhakijalle kirjallisestiTE-toimiston ratkaisuun työkokeiluun ohjaamista koskevassa asiassa ei voi hakea muutosta tai oikaisua. Apulaisoikeuskansleri totesi, että tästä huolimatta hakijan tulee saada tietoonsa erityisesti kielteisen ratkaisun perustelut. Ratkaisun ja sen perustelujen saaminen kirjallisessa muodossa takaa sen, että ratkaisuun tyytymättömällä on tosiasialliset edellytykset saada tietoonsa ratkaisun perustelut, ja vaikka asiassa ei voisi hakea muutosta, hakijalla on mahdollisuus pyytää asian uudelleen käsittelyä hallintolain mukaisesti. - Uutiset
1.2.2022 11.50
Vierashuoneessa professorit Kaijus Ervasti ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen: Ikääntyvien ja muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen tutkimuksen keskiöönIkääntyvän väestön sekä muistisairaiden ihmisten määrä lisääntyy niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Samalla heidän oikeudelliset ongelmansa lisääntyvät. Ongelmat voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, perheeseen, tavaroiden ja palveluiden hankintaan, kaltoinkohteluun sekä erilaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ei ole kuitenkaan riittävästi tietoa, kuinka laajasti ikääntyvillä ja muistisairailla henkilöillä on erilaisia ongelmia ja millaisiin keinoihin he ovat turvautuneet ongelmiensa ratkaisemiseksi. - Uutiset
1.2.2022 8.30
Oikeuskansleri: VATT:n ylijohtajan nimityksessä puutteellinen selvitys johtamiskokemuksestaViran hakijan johtamiskokemuksen pituus oli virheellisesti arvioitu alle puoleksi sen todellisesta pituudesta Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtajan nimitysmuistiossa. - Uutiset
28.1.2022 11.50
Vierashuoneessa OTT, HTL, johtava EU-asiantuntija Juha Piironen: Delegoidut säädökset Euroopan unionissa – säädösjärjestelmän profiili ja oikeudelliset perusteetEuroopan unionin toiminta on johtanut säädösmassan ja normivolyymiin jatkuvaan lisääntymiseen, minkä johdosta Euroopan unionissa on vaikea järjestää oikeudellista sääntelyä ilman tietynasteista säädösvallan delegointia. Unionin paremman sääntelyn ja lainsäädännön yksinkertaistamista koskevien tavoitteiden, säädösvolyymin sekä sääntelykehyksien hahmottamisen kannalta on järkevää, ettei kaikista asioista säännellä laintasolla eli lainsäätämisjärjestyksessä säädetyissä säädöksissä, vaan unionin politiikanalojen sääntelyssä käytetään laajasti koko säädöshierarkian asteikkoa. - Uutiset
28.1.2022 10.00
EUT: Espanjan kansallinen lainsäädäntö, joka velvoittaa verovelvollisten ilmoittamaan ulkomailla olevista varoistaan tai oikeuksistaan, on EU:n lainsäädännön vastainenEspanjan lainsäädännössä asetetut pääomien vapaata liikkuvuutta koskevat rajoitukset ovat suhteettomia. - Uutiset
27.1.2022 14.20
Julkisasiamies: Matkustajarekisteritietojen siirto sekä niiden automaattinen käsittely yleisesti ja erotuksetta sopivat yhteen yksityiselämän suojaa ja henkilötietojen suojaa koskevien perusoikeuksien kanssaMatkustajarekisteritietojen (PNR-tietojen) yleinen ja erotukseton säilyttäminen anonymisoimattomina on sitä vastoin oikeutettua vain silloin, kun kyse on vakavasta, todellisesta ja välittömästä tai ennakoitavissa olevasta uhasta jäsenvaltioiden turvallisuudelle, ja vain sillä edellytyksellä, että kyseisen säilyttämisen kesto rajoitetaan täysin välttämättömään. Julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksessaan lisäksi, että PNR-direktiivissä säädettyyn kohtaan ”yleiset huomautukset” sisältyvien tietojen siirto ei täytä perusoikeuskirjassa asetettuja selvyyden ja täsmällisyyden vaatimuksia. - Uutiset
27.1.2022 14.00
Prepaid-liittymien toimimattomuus Kelan puhelinpalvelussa - apulaisoikeuskanslerin mukaan kaikilla tulee olla yhtäläinen pääsy Kelan puhelinpalveluun varallisuudesta tai muista tekijöistä riippumattaNykyisessä tilanteessa hallinnon asiakkaiden tasapuolinen kohtelu ja heidän yhdenvertainen pääsynsä riittäviin sosiaalipalveluihin sekä hallintolaissa säädetyt palvelu- ja neuvontaperiaatteet eivät toteudu asianmukaisesti. - Uutiset
27.1.2022 11.30
Apulaisoikeuskansleri: Tuomarin olisi tullut kertoa käräjäoikeuden johdolle poliisille tekemästään tutkintapyynnöstäApulaisoikeuskansleri saattoi käräjätuomarin tietoon käsityksensä, jonka mukaan tuomarin olisi tullut kertoa käräjäoikeuden johdolle poliisille tekemästään tutkintapyynnöstä. Käräjätuomari oli hylännyt törkeää petosta koskeneen syytteen ja lähettänyt samana päivänä virkasähköpostistaan ja tuomarin allekirjoituksellaan poliisille tutkintapyynnön, jossa epäiltiin, että rikosasiassa asianomistajana olleissa vakuutusyhtiössä työskennelleet olivat syyllistyneet rikokseen. - Uutiset
27.1.2022 9.30
Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaOikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä keskusteli 26. tammikuuta Istanbulin sopimuksen tavoitteista ja sitä osaltaan toimeenpanevasta naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmasta. Ministerityöryhmän puheenjohtaja on oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. - Uutiset
26.1.2022 11.20
Apulaisoikeusasiamies antoi Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalle huomautuksen kantelijan ja hänen perheessään asuvan lapsen oikeuksien loukkaamisestaKantelija arvosteli Helsingin sosiaalitoimen lastensuojelua. Kirjoituksen mukaan hän ei ole saanut perheessään asuvalle lapselle mitään palveluja ja tukea, vaikka hänen ja lapsen olosuhteet ovat olleet koko ajan lastensuojelun tiedossa. - Uutiset
26.1.2022 8.19
Työryhmä selvittämään data-analyysin hyödyntämistäValtiovarainministeriön asettaman työryhmän tavoitteena on selvittää, miten tietoon perustuvaa päätöksentekoa voitaisiin tukea data-analyysia hyödyntämällä. Työryhmän tehtävänä on selvittää, miten nykyistä laajemman rekisteriaineistojen hyödyntämisen ja data-analyysin avulla voitaisiin tukea tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Lisäksi työryhmä kartoittaa, millaisia data-analyysistä hyötyviä tietotarpeita ministeriöillä on ja miten nopeasti niihin voitaisiin vastata. - Uutiset
25.1.2022 13.03
Oikeuskansleri antoi ulkoministeriölle huomautuksen edustuston työsuhteisen henkilöstön käyttämisestä virkatehtävissäOikeuskansleri antoi ulkoministeriölle huomautuksen sen noudatettua pitkäkestoisesti ja vakiintuneesti selvästi lakiin perustumatonta menettelykäytäntöä. Edustustoissa on käytetty työsopimussuhteista paikalta palkattua henkilöstöä julkisen vallan käyttöä sisältävissä tehtävissä, jotka on nimenomaisesti laissa säädetty virkamiesten hoidettaviksi. - Uutiset
25.1.2022 11.50
Vierashuoneessa professori Anssi Keinänen: Lainvalmistelun laadusta keskustellaan – mutta mistä silloin ylipäänsä keskustellaan ja mitä me asiasta tiedämme?Koronakriisi, kriisin pitkittyminen ja kriisin ankaruuden vaihtelu on nostanut esille kysymyksiä kriisijohtamisen ja kriisin hallintaan tähtäävien sääntelyiden ja niiden valmistelun laadusta. Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti arvioi joulukuun lopussa antamassaan ratkaisussa koronavirusepidemian hoitoa koskevan päätöksenteon avoimuutta. Ratkaisussa oikeuskansleri muistutti, että sääntelyviranomaisella on ”erityinen velvollisuus päätöksentekoa koskevia tietoja antaessaan pyrkiä siihen, ettei niiden perusteella synny epäilyksiä epidemian hoitoon liittyvien päätösten perusteista ja tavoitteista eikä päätöksenteon avoimuudesta”. - Uutiset
24.1.2022 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Verohallinnon oikaisuvaatimuksen 20 kuukauden käsittelyaika ei täyttänyt perustuslaissa jokaiselle turvattuun oikeusturvaan kuuluvaa oikeutta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä ja oli siten lainvastainenEOA saattoi esittämänsä käsityksen Verohallinnon lainvastaisesta laiminlyönnistä käsitellä kantelijan oikaisuvaatimus asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä Verohallinnon tietoon. - Uutiset
24.1.2022 10.12
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan: Päivi Räsäsen vaatimus kohdan 3 tutkimatta jättämisestä ennen pääkäsittelyä hylättiin - Uutiset
24.1.2022 8.05
Maahanmuuttovirasto: Alaikäisten ihmiskaupan uhrien määrä on yli kaksinkertaistunutAlaikäisiä on ohjautunut Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään yli kaksinkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna. Vuonna 2021 auttamisjärjestelmän asiakkaaksi otettiin 28 lasta ja nuorta, joista 27 oli joutunut ihmiskauppaan viittaavan hyväksikäytön kohteeksi ulkomailla ja yksi Suomessa. Aiempina vuosina alaikäisiä asiakkaita on otettu auttamisjärjestelmään noin 10-14. - Uutiset
21.1.2022 14.18
Helsingin käräjäoikeus määräsi Paperiliiton 2 miljoonan euron sakon uhalla lopettamaan 1.1.2022 aloitetut työtaistelutoimenpiteet niiltä osin kuin ne koskevat ratkaisussa tarkemmin kuvattuja laitosten kriittisiä töitä ja toimintojaKO katsoi asiassa selvitetyn, että Paperiliiton lakon jatkuminen Kriittisten Töiden ja Toimintojen osalta voi vaarantaa koronatilanne huomioon ottaen kaukolämmön tuottamisen ja jakelun sekä vedenkäsittelyn kysymyksessä olevissa kaupungeissa silla tavoin, että siitä aiheutuu vaaraa hengelle, terveydelle ja ympäristön tilalle. Hakijat olivat saattaneet OK 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että niillä olisi oikeus saada Kriittisiä Töitä ja Toimintoja koskevat työtaistelutoimenpiteet kielletyksi. Lakon muuhun laajuuteen ja Paperiliiton aikaisempiin lakkorajoihin nähden työtaistelun lopettamisesta Kriittisten Töiden ja Toimintojen osalta ei voitu katsoa aiheutuvan Paperiliitolle turvattuun etuuteen nähden kohtuutonta haittaa. (HO: Ei muutosta. Valituslupa myönnetty.) - Uutiset
21.1.2022 14.01
Apulaisoikeusasiamies: Hormonikierukan asettaminen ja korvaaminen julkisessa terveydenhuollossaKantelija arvosteli hänelle Hämeenlinnan terveyskeskuksessa annettua hoitoa ja terveyskeskuksen ohjeistusta. Ohjeistuksen mukaan hänelle ei asennettu hormonikierukkaa maksutta hänen sairautensa hoitoon. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.3 esittämänsä käsityksen Hämeenlinnan kaupungin ohjeen lainvastaisuudesta terveysjohtajan tietoon. AOA pyysi terveysjohtajaa ilmoittamaan hänelle 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin AOA:n käsitys on antanut aihetta. AOA saattoi lääkärin tietoon kohdassa 3.3 esittämänsä käsityksen puutteista kantelijan hoidossa ja tutkimuksessa. - Uutiset
21.1.2022 9.24
Ampuma-asetta käräjäoikeuden istunnossa esitelleelle käräjätuomarille syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja ampuma-aserikoksestaKäräjätuomarin epäillään käsitelleen rikoskomisarion pyynnöstä vangitsemisvaatimuksia viikonloppuisin vuosina 2018-2020, vaikka häntä ei ollut määrätty hovioikeuspiirin päivystysvuorossa olevaksi tuomariksi. Epäillyssä virkavelvollisuuden rikkomisessa ja ampuma-aserikoksessa on kyse siitä, että käräjätuomari oli tuonut aseen Keski-Suomen käräjäoikeuteen ja esitellyt sitä siellä ilman laissa säädettyä hyväksyttävää syytä. Apulaisoikeuskansleri päätti syytteen nostamisesta käräjätuomaria vastaan virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta. Apulaisoikeuskansleri pyysi valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi. - Uutiset
20.1.2022 10.52
KHO palautti kotimaassaan kuolemaan tuomitun oleskelulupa-asian MaahanmuuttovirastolleMuutoksenhakijan katsottiin olevan kuolemantuomion vuoksi vaarassa kotialueellaan joutua vakavan haitan kohteeksi. Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että koska asiassa oli ollut perusteltua syytä epäillä muutoksenhakijan syyllistyneen ulkomaalaislaissa tarkoitettuun törkeään rikokseen, häneen oli sovellettu poissulkemislauseketta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut soveltaa muutoksenhakijaan poissulkemislauseketta, koska asiassa ei ollut selvitetty muutoksenhakijan väitettä siitä, että hänellä ei ollut ollut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset oli kumottava toissijaista suojelua ja poissuljentaa koskevilta osin ja asia oli palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
20.1.2022 8.38
Apulaisoikeuskanslerilta huomautus käräjätuomarille ja kahdelle aluesyyttäjälle: Rangaistuksen tuomitseminen ja syytteen nostaminen vanhentuneesta rikoksestaApulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineelle käräjätuomarille, joka oli tuominnut vastaajan sakkorangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta, ja kahdelle kyseisestä rikoksesta rangaistusta vaatineelle aluesyyttäjälle. Asia kävi ilmi oikeuskanslerin laissa säädettyihin tehtäviin kuuluvassa käräjäoikeuksien rangaistustuomioiden tarkastamisessa. - Uutiset
19.1.2022 14.00
Muistisairaan deliriumpotilaan liikkumisvapautta ja itsemääräämisoikeutta rajoitettiin lainvastaisesti - apulaisoikeusasiamieheltä hyvitysesitysAOA katsoi kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimineen virheellisesti rajoittaessaan potilaan liikkumisvapautta. AOA esitti, että kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa arvioidaan millä tavoin menetellen voidaan jatkossa turvata se, että virheelliset menettelytavat eivät toistu kantelijan tai muiden asiakkaiden asioissa. AOA pyysi kiinnittämään huomiota haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden erityistarpeiden huomioon ottamiseen pohdittaessa keinoja rajoittamisen välttämiseksi. AOA esitti, että kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut harkitsee, miten se voi hyvittää potilaalle virheellisen menettelynsä aiheuttaman oikeuksien loukkauksen. - Uutiset
19.1.2022 13.40
Apulaisoikeuskansleri: Kaupungin velvollisuus on huolehtia siitä, että sen palveluksessa olevat henkilöt ovat tietoisia julkisuuslain säännöksistäApulaisoikeuskansleri kiinnitti kahdessa eri ratkaisussa kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen tietopyyntöön vastaamisessa. - Uutiset
19.1.2022 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Saattohoitopotilaan sitominen ei ole asianmukaista - henkilökunnan puute ei oikeuta potilaan rajoittamiseen ja tilanteissa on arvioitava mahdollisuus käyttää lievempiä keinoja potilaan turvallisuuden takaamiseksiAOA yhtyi Valviran näkemykseen siitä, ettei saattohoitopotilaan sitominen ole asianmukaista. AOA:n näkemyksen mukaan potilaan turvallisuus olisi tullut varmistaa muulla tavalla. AOA:n näkemyksen mukaan potilasta ei olisi tullut rajoittaa sitomalla myöskään muilla osastoilla. Henkilökunnan puute ei oikeuta potilaan rajoittamiseen ja tilanteissa on arvioitava mahdollisuus käyttää lievempiä keinoja potilaan turvallisuuden takaamiseksi. AOA korostaa, että perustuslakivaliokunnan määrittelemät perusoikeuksien yleiset rajoitusperusteet ovat ehdottomia. Rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Tämä tarkoittaa, että perusoikeuden rajoitus voi olla sallittu vain, jos hyväksyttävä tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. - Uutiset
19.1.2022 12.15
Oikeusasiamies: Vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalvelun jatkuvuus ja jatkohakemuksen käsittelyaikaOA saattoi kohdissa 3.2.2 ja 3.3.3 esittämänsä käsitykset Vantaan kaupungin vanhus- ja vammaispalveluiden tietoon. - Uutiset
19.1.2022 10.56
Eduskunnan oikeusasiamiehelle saapui vuonna 2021 ennätykselliset 7 732 kanteluaTämä on noin 700 kantelua enemmän kuin vuonna 2020 (7 059 kantelua), joka myös oli ennätysvuosi kantelumäärissä. Viimeisen kolmen vuoden aikana kanteluiden määrä on noussut yli 38 prosentilla. - Uutiset
19.1.2022 10.40
Enemmän irti kuulemisprosessista: kohti yhteistoiminnallisia menettelyjä lainvalmistelussaJulkaisussa arvioidaan, minkälaisia hyötyjä uudenlaiset osallistumisen ja yhteistoiminnan (collaboration) menetelmät ovat tuoneet lainvalmisteluprosesseihin ja mitä näistä kokemuksista voidaan oppia lainvalmistelun kehittämisessä. Julkaisussa esitellään neljässä eri lainvalmisteluhankkeessa toteutetut kuulemisprosessit ja niissä hyödynnettyjä osallistumisen ja yhteistoiminnan menetelmiä. Yhteistoiminnallisilla menetelmillä tarkoitetaan osallistumisen prosesseja, jotka tähtäävät erilaisten näkökulmien yhteensovittamiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun. - Uutiset
18.1.2022 14.51
Apulaisoikeusasiamies: Ajovarman tulisi asiakaspalvelussaan välttää tilanteita, jotka vaativat riskiryhmien fyysistä asiointia ajokorttia uudistettaessaApulaisoikeusasiamies antoi 18.1.2022 kaksi Ajovarmaa koskevaa ratkaisua, ja muun muassa saattoi käsityksensä siitä, miten covid-19-pandemian aikana Ajovarman tulisi myös omalla toiminnallaan ja tulkinnoillaan pyrkiä edesauttamaan sitä, että pandemian riskiryhmät voisivat mahdollisimman pitkälle välttää fyysistä asiointia Ajovarman palvelupisteessä. - Uutiset
18.1.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Terveyskeskuslääkäri menetteli lainvastaisesti kaihipotilaan hoidon järjestämisessäTerveyskeskuslääkäri menetteli lainvastaisesti jättäessään kantelijan näön tutkimatta tai tutkituttamatta, jättäessään lähetteen erikoissairaanhoitoon laatimatta ja ohjatessaan kantelijan yksityiselle silmälääkärille tämän omalla kustannuksella. Lääkärin menettely johti siihen, että kantelijalle aiheutui ylimääräisiä kustannuksia yksityisellä silmälääkärillä käynnistä. AOA totesi, ettei kantelijan oikeudet perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin riittäviin terveyspalveluihin eikä potilaslain 3 §:ssä tarkoitettuun laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon toteutuneet. - Uutiset
17.1.2022 14.30
Apulaisoikeusasiamies: Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ei toiminut hyvän hallinnon edellytysten mukaisesti viivytyksettä hyvityksen toteuttamisessaKantelija arvosteli sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän menettelyä liittyen hyvityksen toteuttamiseen asiassa EOAK/4070/2020. Kantelija kirjoitti, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ei ollut hänen tietämänsä mukaan osoittanut hänen vanhemmilleen hyvitystä 31.5.2021 mennessä asiassa, joka koski avioparin oikeutta asua yhdessä ja tavata toisiaan ja läheisiään koronapandemian aikana. AOA saattoi kohdassa 3.1.2 ja 3.2.2 esittämänsä käsityksen menettelyn puutteellisuudesta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tietoon. - Uutiset
17.1.2022 11.17
Suomen Prosessioikeusyhdistyksen blogi: Olisiko korkeimman oikeuden tullut erikseen arvioida Johanna Vehkoon vahingonkorvausvelvollisuusJohanna Vehkoon kunnianloukkausasian tuomiota KKO 2022:1 on kehuttu sananvapauden voittona. Vehkoo on kieltämättä ansainnut kiitoksen siitä, että sai aikaan ennakkopäätöksen, jossa asetettiin raja kunnianloukkausrikokselle. Huomiotta ei kuitenkaan tule jättää sitä, että korkeimman oikeuden tuomiossa Vehkoon todettiin käyttäneen loukkaavia ja asianomistajaa halveksivia ilmaisuja, kirjoittaa asianajaja, prosessioikeuden dosentti Markku Fredman Suomen Prosessioikeusyhdistyksen blogissa. Vehkoo-tapaukseen ovat ottaneet kantaa myös muun muassa emeritusprofessori Jyrki Virolainen, professori Matti Tolvanen ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen. Aiheesta keskusteltiin 17.1. myös Ylen Politiikkaradiossa, jossa haastateltavana oli professori Kimmo Nuotio. - Uutiset
14.1.2022 10.50
Apulaisoikeusasiamies: Tarve potilaan oikeuksia koskevan lainsäädännön täsmentämiseen elvyttämättäjättämispäätösten (DNR) osalta on edelleen ilmeinenEpäselvää lainsäädäntöä ei voida AOA:n mielestä pitää potilaiden, heidän edustajiensa eikä myöskään terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeusturvan kannalta asianmukaisena. Lainsäädännön puutteita ei ole mahdollista korjata ainoastaan antamalla ohjeita. Potilaslakia tulisi täsmentää siten, että siinä selkeästi otettaisiin huomioon DNR-päätösten tekeminen ja päätösten yhteydessä huomioon otettavat sekä perustuslakiin että kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sisältyvät yhdenvertaisuusperiaate, itsemääräämisoikeus, oikeus elämään ja epäinhimillisen kohtelun kielto. AOA:n käsityksen mukaan myös Valviran ohjeistusta tulisi kuitenkin vielä täsmentää ja selkiyttää, jotta sekä ammattihenkilöt, että potilaat ja heidän läheisensä välttyisivät vääriltä tulkinnoilta. - Uutiset
14.1.2022 9.30
Valtioneuvoston kaksi U-kirjelmää: EU:n lainsäädäntöön ehdotetaan muutoksia demokratian edistämiseksi – uutta EU-tason sääntelyä olisi poliittisen mainonnan avoimuutta ja kohdentamista säätelevä asetusEuroopan komissio ehdottaa EU:n vaaleja ja demokratiaa koskevan lainsäädännön uudistamista. Tavoitteena on muun muassa turvata vapaat ja oikeudenmukaiset vaalit, lisätä poliittisen mainonnan avoimuutta sekä edistää demokraattista osallistumista. Valtioneuvosto lähetti asiaa koskevien direktiivien muutosehdotukset ja asetusehdotukset 13. tammikuuta 2022 eduskunnalle tiedoksi. - Uutiset
13.1.2022 13.29
Oikeusvaltiokeskuksen avausseminaarin "Oikeusvaltioperiaate ei ole mielipidekysymys" tallenne on nyt saatavilla - Uutiset
13.1.2022 11.45
HTT Matti Muukkonen: Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuustarkasteluasetelman kritiikkiHTT, YTM, ÕTM, julkisoikeuden yliopistonlehtorin ja julkisoikeuden dosentin Matti Muukkosen avoimessa Edilex-artikkelissa tarkastellaan koronapassin perustuslainmukaisuutta. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti siihen, millä argumenteilla perustuslakivaliokunta päätyi näkemykseensä, jonka mukaan lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä ja millaisen tulkinta-asetelman kautta valiokunta ja sen kuulemat asiantuntijat asiaa hahmottivat. Tutkimuskysymykseksi muotoiltuna artikkeli vastaa kysymykseen siitä, miksi koronapassi katsottiin perustuslainmukaiseksi. Osana tutkimusta näitä argumentteja tarkastellaan myös kriittisesti. - Uutiset
12.1.2022 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Sairaankuljetuksen keskeytyminenAOA totesi, että kantelijan oikeutta potilaslain 3 §:ssä tarkoitettuun laadultaan hyvään hoitoon olisi tapahtunutta paremmin turvannut menettely, jossa kantelijan ei olisi itse tarvinnut siirtyä toiseen sairaankuljetusajoneuvoon, vaan paikalle tulleet, työvuoronsa aloittaneet ensihoitajat olisivat siirtyneet alkuperäiseen ajoneuvoon. AOA kertoi ymmärtävänsä kuitenkin, että on syitä, jotka hyväksyttävästi perustelevat myös ajoneuvon vaihdon työvuoron vaihtumisen yhteydessä. AOA piti moitittavana sitä, että kantelijan ensihoidosta tehdyt merkinnät olivat siten puutteellisia, että ne vaikeuttivat jonkin verran Valviran arviointia kantelijan hoidon asianmukaisuudesta ja arviointia ambulanssin vaihdon aiheuttamasta mahdollisesta viiveestä. Tämä oli puolestaan osaltaan vaikeuttanut myös AOA:n omaa arviointia. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.4 esittämänsä käsitykset menettelyiden virheellisyydestä Siun soten palvelujohtajan, päivystyksen ylilääkärin, ensihoidon vastuulääkärin sekä vastaava ensihoidon kenttäjohtajan ja kenttäjohtajan tietoon. AOA pyysi vastaavaa ensihoidon kenttäjohtajaa ja kenttäjohtajaa kiinnittämään alaisensa ensihoitohenkilöstön huomiota asianmukaisen ensihoitokertomuksen laatimisen tärkeyteen ja potilasasiakirjojen laatimista koskevien säännösten noudattamisvelvollisuuteen. - Uutiset
12.1.2022 13.00
Ajan saaminen lastenvalvojalle kesti liian kauan - apulaisoikeusasiamies antoi huomautuksen ja teki hyvitysesityksenKymsote on myöntänyt, että lastenvalvojien ajanvaraus on ollut pahasti ruuhkautunutta ja että aikaa on voinut joutua odottamaan jopa 6 kuukautta. AOA:n käsityksen mukaan 4 kuukauden jonoakaan ei voida pitää hyväksyttävänä lasten ja heidän perheidensä oikeuksien toteutumisen kannalta. AOA katsoi aiheelliseksi antaa kuntayhtymälle huomautuksen vastaisen varalle (EOAK/6380/2020). AOA esitti myös hyvitystä kantelijalle sen vuoksi, että lapsi oli jäänyt ilman vahvistettua elatusapua ja oikeutta elatustukeen (EOAK/602/2021). Pitkä odotusaika lastenvalvojalle aiheutti siten perheelle rahallisen menetyksen. AOA on pyytänyt kuntayhtymää ilmoittamaan 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt asian korjaamiseksi. - Uutiset
12.1.2022 12.21
Kirjallinen eristämispäätös tehtiin vasta neljäntenä päivänä suullisen päätöksen antamisesta - olisi tullut antaa tapahtunutta nopeamminAOA katsoi Vantaan kaupungin tartuntatauti- ja hygieniayksikössä menetellyn lainmukaisesti suullisen eristämispäätöksen tekemisessä ja sen tiedoksi antamisessa kantelijalle. Hallintolain mukaan suullinen päätös on kuitenkin annettava viipymättä myös kirjallisena. Määräaika muutoksenhakuun alkaa kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista (43 §:n 3 mom.). Tartuntataudeista vastaava lääkäri, ylilääkäri teki 5.5.2020 kirjallisen viranhaltijapäätöksen kantelijan eristämisestä tartuntatautilain perusteella yleisvaaralliseksi määritellyn tartuntataudin (Covid-19) vuoksi 30.4.2020 - 13.5.2020 tartunnan leviämisen estämiseksi. AOA totesi, että kirjallinen päätös tehtiin vasta neljäntenä päivänä suullisen päätöksen antamisesta. AOA katsoi, että kirjallinen eristämispäätös olisi tullut antaa tapahtunutta nopeammin. - Uutiset
11.1.2022 14.31
Siirtolaisuusinstituutin selvitys tukee ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemistä nostamalla esiin kehittämistarpeita viranomaistyössäUlkomaisen työvoiman hyväksikäytön ennakoidaan Suomessa lisääntyvän, kun työvoiman maahanmuutto kasvaa. Ongelmien ehkäiseminen edellyttää lisää tietoa hyväksikäyttöön liittyvistä ilmiöistä ja nykyistä laajempaa panostusta viranomaisten resursseihin ja yhteistyöhön. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi keväällä 2021 Siirtolaisuusinstituutilta selvityksen viranomaistyön tuen tarpeista ja tietokatveista ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisyssä. Nyt valmistunut selvitys tukee erityisesti 1.10.2021 voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen (554/2021) toimeenpanemista Maahanmuuttovirastossa. - Uutiset
11.1.2022 9.04
KKO kumosi toimittajan tuomion kunnianloukkauksestaKorkein oikeus katsoi 11.1.2022 antamassaan tuomiossa, että toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo ei ollut loukannut Junes Lokan kunniaa Facebook-kirjoituksessaan. KKO kumosi hovioikeuden tuomion, hylkäsi kunnianloukkausta koskevan syytteen ja vapautti Vehkoon rangaistuksesta, vahingonkorvausvelvollisuudesta ja velvollisuudesta korvata Lokan oikeudenkäyntikuluja. - Uutiset
10.1.2022 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Kaupungin hyvinvointipalvelut menetteli virheellisesti ja lainvastaisesti, kun 89-vuotiasta näkövammaista oli pidetty tutkimusjaksolla kaupungin sairaalassa vastoin hänen tahtoaanKantelija arvosteli kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa saamaansa hoitoa. Hän katsoi olleensa tahtonsa vastaisesti hoidossa 31.7.-14.8.2020. Kantelun mukaan hänelle ei kerrottu syytä hoitoon tai lääkitykseen, eikä mitään päätöksiä hoidosta tehty. Kantelija arvosteli myös muun muassa olosuhteita sairaalassa sekä omaisuutensa hävittämistä. AOA totesi mm., että kantelija oli kokenut tulleensa väärin kohdelluksi, tilanne oli aiheuttanut hänelle kärsimystä ja pelkotiloja ja häneltä oli peritty hoidosta maksu. AOA esitti, että kaupungin hyvinvointipalvelut harkitsee, miten se voi hyvittää kantelijalle virheellisen menettelynsä aiheuttaman oikeuksien loukkauksen. - Uutiset
10.1.2022 12.33
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti vakavaa huomiota: Käräjätuomarin ja aluesyyttäjän menettelyApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjätuomarin vakavaa huomiota huolellisuuteen tuomion laatimisessa. Hän saattoi lisäksi aluesyyttäjän tietoon näkemyksensä, että syyttäjälle säädetty velvollisuus huolehtia vastaajan oikeusturvan toteutumisesta olisi käsillä olleessa tapauksessa edellyttänyt muutoksenhakua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. - Uutiset
10.1.2022 9.23
Oikeusasiamies: Tietosuojavaltuutetun toimenpiteet virheellisten luottotietomerkintöjen johdostaKoska tietosuojavaltuutetun toimiston käsittelyaikoja koskevat ongelmat on ratkaisussa todetuin tavoin saatettu oikeusministeriön tietoon ja koska ongelmien yleisempi tarkastelu on laillisuusvalvonta-asiana seurannassa oikeuskanslerinvirastossa, asia ei tämän oikeusasiamiehen oman aloitteen perusteella antanut aihetta muihin toimenpiteisiin, kuin että oikeusasiamies kiinnitti tietosuojavaltuutetun huomiota asioiden viivytyksettömän käsittelyn vaatimukseen erityisesti yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta. - Uutiset
10.1.2022 7.59
EU:n vuoden 2022 lainsäädännön painopisteetEuroopan parlamentin puheenjohtaja David Sassoli, neuvoston puheenjohtajamaata edustanut Slovenian pääministeri Janez Janša ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen allekirjoittivat loppuvuodesta 2021 yhteisen julistuksen EU:n lainsäädännön painopisteistä vuonna 2022. Julistuksessa esitetään toimielinten yhteinen visio muuttuneesta ja aiempaa sopeutumiskykyisemmästä unionista. Siinä tuodaan ilmi toimielinten määrätietoinen tavoite auttaa EU:ta selviämään entistä vahvempana koronapandemiasta sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamista vakavista seurauksista ja muista maailmanlaajuisista kriiseistä.