Hakutulokset
- Uutiset
25.11.2020 9.41
KHO: Yksityisen osakeyhtiön jakama osinko oli lahjan saajan tuloa, kun osakkeet oli lahjoitettu täysin omistusoikeuksin sen jälkeen, kun osingonjaosta oli päätetty varsinaisessa yhtiökokouksessa mutta ennen kuin osinko oli erääntynyt maksettavaksiA:n isä oli lahjoittanut omistamiaan B Oy:n osakkeita A:lle täysin omistusoikeuksin sen jälkeen, kun osingonjaosta oli päätetty B Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa, mutta ennen kuin osinko oli erääntynyt maksettavaksi. Osinkoja maksettaessa A oli merkitty lahjoitettujen osakkeiden omistajaksi B Oy:n osakeluetteloon. Asiassa oli ratkaistavana, oliko yksityisen osakeyhtiön jakama osinko osakkeiden lahjoittajan vai lahjan saajan tuloa, kun osakkeet oli lahjoitettu täysin omistusoikeuksin sen jälkeen, kun osingonjaosta oli päätetty varsinaisessa yhtiökokouksessa mutta ennen kuin osinko oli erääntynyt maksettavaksi. KHO katsoi, että osingot eivät olleet A:n isän nostettavissa tai vallinnassa eikä hänelle ollut muodostunut niihin sellaista osakkeista erillistä saamisoikeutta, että osinkoa olisi pidettävä hänen tulonaan osingonjakopäätöksen perusteella. Näin ollen, ja kun A:n isä ei ollut pidättänyt lahjoitettuihin osakkeisiin osinko- tai muutakaan oikeutta, lahjoituksen jälkeen osakkeille maksettu osinko oli A:n tuloa. Verovuosi 2011. (Ään 4-1) - Uutiset
25.11.2020 9.16
KHO pyytää ennakkoratkaisua lääkärin ammatinharjoittamisoikeuden myöntämistä koskevassa asiassaValituksessaan A on katsonut, että hänelle määrätty kolmen vuoden rajoitettu lääkärin ammatinharjoittamisoikeus on vastoin SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta. Valittajan mukaan määräaika on syrjivä, koska se on yhdeksän kertaa pidempi kuin suomalaiseen lääketieteen perustutkintoon eli lääketieteen lisensiaatin tutkintoon (360 ECTS) sisältyvä neljän kuukauden pakollinen amanuenssiharjoittelu. KHO päätti välipäätöksellään esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen. Saatuaan EUT:n ratkaisun KHO antaa lopullisen päätöksen asiassa. - Uutiset
25.11.2020 9.00
Kuluttajariitalautakunta katsoi kuluttajan pyrkineen hyötymään verkkokaupan hintavirheestä - kuluttajalla ei ollut oikeutta saada tuotteita sovittuun hintaanAsiassa oli riidatonta, että Fiskars oli verkkokauppasivustollaan tarjonnut kysymyksessä olevia tuotteita kuluttajan ostamilla tarjoushinnoilla. Kuluttaja oli saanut Fiskarsilta tilauksistaan tilausvahvistukset. Asiassa oli lautakunnassa kyse siitä, oliko kuluttajan katsottava täytyneen ymmärtää hintavirheet, vai oliko hänellä oikeus saada tuotteet sovittuun hintaan. Lautakunta piti hintavirheen seurauksena verkkokauppasivustolle päätyneitä alennuksia poikkeuksellisen merkittävinä ja huomattavina. Lautakunnan näkemyksen mukaan kuluttajan oli täytynyt ymmärtää kyseessä olevan virhe eikä todellinen alennuskampanja. Lautakunta lisäksi katsoi, että kuluttajan tilaamien tuotteiden lukumäärä ja kuluttajan tapa tehdä tilaukset pienissä erissä osoitti, että kuluttaja oli ymmärtänyt kyseessä olleen hinnoitteluvirhe ja että kuluttaja oli pyrkinyt hyötymään Fiskarsin virheestä. - Uutiset
25.11.2020 8.30
Unionin tuomioistuin: Alankomaiden syyttäjät eivät ole ”täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen” eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä, koska ne voivat vastaanottaa Alankomaiden oikeusministerin yksittäistapauksessa antamia käskyjäUnionin tuomioistuin toteaa käsiteltävässä asiassa, että Alankomaiden oikeuden mukaan on niin, että vaikka eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevan päätöksen tekee lopulta tuomioistuin, suostumuksen antamista koskevan päätöksen tekee sitä vastoin yksinomaan syyttäjä. Koska syyttäjä voi kuitenkin vastaanottaa Alankomaiden oikeusministerin yksittäistapauksessa antamia käskyjä, se ei ole ”täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen”. - Uutiset
25.11.2020 7.55
Asianajaja Mika Backman: Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessaYrityksemme harkitsee hankintaoikaisuvaatimuksen tekemisen lisäksi valittamista hankintayksikön hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Voimmeko vaatia asianajajan käytöstä aiheutuvia kuluja markkinaoikeudessa hankintayksiköltä? Korvataanko kulut markkinaoikeudessa vaikka hankintayksikkö oikaisisi itse virheellistä päätöstään ennen kuin markkinaoikeus on antanut päätöksensä? - Uutiset
25.11.2020 7.36
Pysäköintimaksu maksettiin puhelinmaksusovelluksella minuutin jälkeen valvontamaksun antamisesta - kuluttajariitalautakunta suositti pysäköintiyhtiötä peruuttamaan antamansa 60 euron suuruisen valvontamaksunValvontamaksu oli annettu kello 19.25 ja kuluttaja oli maksanut pysäköintimaksun kello 19.26. Pysäköinninvalvontayhtiö ei ollut kertonut kauanko auto oli ollut alueella ennen maksun maksamista, minkä vuoksi lautakunta ei pystynyt arvioimaan, oliko valvontayhtiön kuluttajalle antama maksuaika ollut kohtuullinen. Lautakunta kuitenkin piti uskottavana kuluttajan kertomusta siitä, että hän oli käyttänyt ajan alueella aluekoodin tarkistamiseen sekä lastensa turvallisuuden varmistamiseen. Ottaen huomioon sen, että kuluttaja oli suorittanut päävelvoitteensa eikä asiassa ollut näytetty hänen maksuaikansa olleen kohtuuttoman pitkä, lautakunta piti valvontamaksua kohtuuttomana. - Uutiset
24.11.2020 16.00
Pelkästään työntekijän sähköpostin sulkeminen ei osoittanut, että hänet oli tosiasiallisesti irtisanottu henkilökohtaisista syistä johtuen - kyseessä ei ollut näennäinen yhteistoimintamenettelyTyö oli olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt ja kantajan tehtävät itsenäisenä työtehtävänä lakanneet kokonaan. Vastaajalla ei siten ollut tullut ylläpitää kantajan toimenkuvaa, joka oli pääasialliselta sisällöltään lakannut. Vastaajalla oli ollut asiallinen ja painava syy irtisanoa kantajan työsopimus TSL 7 luvun 3 §:n mukaisesti eikä häntä ollut voitu sijoittaa tai kouluttaa toisiin tehtäviin. Asiassa esitetty selvitys ei osoittanut, että irtisanominen olisi vastoin irtisanomisilmoitusta tapahtunut kantajan henkilöön liittyvistä syistä ja että kyseessä olisi ollut näennäinen yhteistoimintamenettely, jonka tarkoituksena olisi ollut vain kiertää kantajan työsuhdeturvaa. Pelkästään se seikka, että työntekijän sähköposti oli suljettu hänen lähetettyä mahdollisesti virheellisiä tietoja sisältäneitä sähköposteja muulle henkilökunnalle, ei osoittanut että kyseessä olisi ollut työntekijän henkilöön liittyvistä syistä suoritettu irtisanominen. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 15.37
Liikennevahinkolautakunta: Rivitalohuoneiston ulkoseinän ja seinän rungonvauriot kuuluivat osakkaan kuljettaman / omistaman ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvattaviksiTapauksessa oli kysymys siitä, tuottaako osakeomistus asunto-osakeyhtiössä sellaisen hallintaoikeuden asunto-osakeyhtiön omistamaan rivitalohuoneistoon ulkoseinineen, että sen voitaisiin katsoa olevan liikennevakuutuslain 40 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla ajoneuvon kuljettajan/omistajan muutoin hallinnassa olevaa omaisuutta. Mikäli näin katsottaisiin olevan, asunnon ulkoseinään tapahtumatiedoissa kuvatulla tavalla tulleet vauriot eivät kuuluisi liikennevakuutuksesta korvattavaksi. Lautakunta katsoi, että liikennevakuutuslain 40 §:n 2 momentin rajoitusehtoa ei voitu soveltaa tähän tapaukseen. Siten asunto-osakeyhtiön omistaman rivitalohuoneiston ulkoseinän ja seinän rungonvauriot kuuluivat osakkaan kuljettaman/omistaman ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvattaviksi. - Uutiset
24.11.2020 15.19
Liikennevahinkolautakunta: Kyseessä oli avoliitto ja sen perusteella henkilökohtaisten olosuhteiden olennainen muutos, jonka johdosta lesken oikeus saada liikennevakuutuksesta perhe-eläkettä voitiin lakkauttaaLautakunnassa oli kysymys ensinnäkin siitä, oliko kyseessä avoliitto ja toisaalta siitä, olivatko lesken henkilökohtaiset olosuhteet muuttuneet avoliiton johdosta niin olennaisesti, ettei hänellä voitu katsoa enää olevan oikeutta perhe-eläkkeeseen liikennevakuutuksen perusteella. Lautakunta katsoi, ettei avoliitto sellaisenaan yksin ole peruste perhe-eläkkeen lakkauttamiselle, jos edunsaajan elatuksen tarpeesta ja olosuhteista on esitetty selvitystä, jonka perusteella kokonaisarvio lesken elatuksen tarpeesta on tehtävissä. Lautakunta katsoi asiaa kokonaisuutena arvioiden, että puheena olevassa tapauksessa kyseessä oli avoliitto ja sen perusteella liikennevakuutuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilökohtaisten olosuhteiden olennainen muutos, jonka johdosta lesken oikeus saada liikennevakuutuksesta perhe-eläkettä voitiin lakkauttaa. - Uutiset
24.11.2020 15.13
Liikennevahinkolautakunta: Perävaunuun asennetun savustuslaitteiston aiheuttama vahinko oli johtunut sellaisesta moottoriajoneuvon käyttötavasta, ettei vahinkoa voitu pitää liikennevakuutuslain tarkoittamalla tavalla liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneenaTapauksessa oli kysymys siitä, oliko liikekiinteistön tulipalo seurausta ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä. Ajoneuvo oli palon syttyessä pysäköitynä liikekiinteistön välittömässä läheisyydessä kalan savustus- ja myyntitarkoituksessa. Palo sai alkunsa joko savustuslaitteista lentäneestä kipinästä tai laitteiston aiheuttamasta kuumuudesta. Lautakunta katsoi, että ajoneuvoa käytettiin vahinkohetkellä toimintaan, jonka aiheuttamia vahinkotilanteita ei ole tarkoitettu katettavaksi liikennevakuutuksella. - Uutiset
24.11.2020 15.00
Euroopan parlamentti: Kuluttajat voivat pian puolustaa oikeuksiaan yhdessä EU:ssa– Kuluttajia suojellaan paremmin kotimaisilta ja rajat ylittäviltä ”joukkovahingoilta”
– ”Häviäjä maksaa” -periaate vähentämään perusteettomia oikeudenkäyntejä
– Kanteita kuluttajien puolesta voivat nostaa tietyt kuluttajajärjestöt. - Uutiset
24.11.2020 14.53
Unionin tuomioistuin: Hotelli, joka käyttää Booking.com-sivustoa, voi lähtökohtaisesti haastaa sen oikeuteen sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, johon kyseinen hotelli on sijoittautunut, saadakseen lopetetuksi mahdollisen määräävän markkina-aseman väärinkäytönVaikka riitautettu toiminta liittyy sopimussuhteeseen, Bryssel I a -asetuksessa säädettyä erityistä toimivaltaa sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sovelletaan. - Uutiset
24.11.2020 14.15
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti henkilötodistelun vastaanottamisesta videotallenteeltaOikeusministeriössä valmistellaan lainsäädäntöhanketta, joka mahdollistaisi henkilötodistelun vastaanottamisen muutoksenhakutuomioistuimissa videotallenteelta. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa muutoksenhakutuomioistuimissa henkilötodistelun vastaanottaminen käräjäoikeuden todistelusta tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta. Muutos koskisi kaikkia asioita, joissa henkilötodistelua vastaanotetaan. - Uutiset
24.11.2020 13.35
STM: Arviointi Kelan hankintamenettelystäArvioinnin tarkoituksena oli selvittää Kelan viime vuosina toteuttamien kuntoutuspalvelujen, tulkkauspalvelujen ja taksivälityspalvelujen hankintojen toimivuutta asiakkaiden, palveluntuottajien ja Kelan näkökulmista. Arvioinnin toteuttaminen on osa hallitusohjelmaa. Arvioinnin toteutti konsulttiyhtiö KPMG sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona. KPMG kävi läpi hankintamenettelyjä ja laati sen pohjalta suosituksia ja otti kantaa lainsäädännön muutostarpeisiin. - Uutiset
24.11.2020 13.00
Kuolinpesä hävisi muutoksenhakunsa perusteettoman edun palauttamisesta - hovioikeus oli erimielinenKuolinpesän kanteessa oli kyse siitä, oliko vastaaja saanut perusteetonta etua saadessaan omistukseensa 1/2 asunnon hallintaan oikeuttavista osakkeista maksamatta osaakaan myyjälle maksetusta kauppahinnasta tai kauppaan liittyvästä varainsiirtoverosta. HO katsoi, ettei vastaajan saamaa taloudellista etua voitu pitää perusteettomana. Käyttöoikeuden haltijan ei ollut myöskään vastattava kauppahinnan sijasta asunto-osakkeiden omistajilta perittävistä rahoitusvastikkeista. Sillä, että asunnon laskennallinen tuotto ylitti rahoitusvastikkeen määrän, ei ollut asian arvioinnissa merkitystä. Kuolinpesän oli siten vastattava omistusosuuteensa kohdistuvista rahoitusvastikkeista. Mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n tuomion perusteluineen tältäkin osin. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, ettei kuolinpesä ollut esittänyt selvitystä siitä, että kysymys olisi ollut muusta kuin lahjasta. Kaikki asiassa esitetty, kuten A:n vastaajalle testamentillaan määräämä käyttöoikeus omaan puolikkaaseensa osakkeita sekä selvitys vastaajan ja A:n taloudellisista oloista ja muista olosuhteista tuki sitä käsitystä, että A oli tarkoittanut lahjoittaa asunto-osakkeet vastaajalle tämän asumisen turvaamiseksi. Vastaajan saamaa taloudellista etua ei voitu pitää perusteettomana. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 12.37
Sitra: Tiedonkäyttö lainsäädäntötyössä on sekavaa – selvitys ehdottaa kehittämisen asiantuntijoita eduskuntaan ja valtioneuvostoonPäätöksentekoa ja lakien säätämistä tulisi selkeyttää ja tehdä avoimemmaksi, jotta luottamus kansanvaltaan säilyy monimutkaistuvassa maailmassa. Päätöksenteossa kansalaisten rooli tiedon tuottajina jää nykyisin pieneksi. Kansanedustajien mahdollisuudet hyödyntää tietoa päätöksenteossa riippuvat pitkälti kunkin kansanedustajan ja eduskuntaryhmän käytännöistä ja kyvyistä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että eduskunnassa ei ole lainsäädäntöprosesseja tukevaa institutionaalista tiedontuotantoa, tiedon kirjaamiskäytännöt vaihtelevat, eikä lainsäädäntöprosessin aikana synny yhteistä tietopohjaa valtioneuvoston ja eduskunnan yhteistyössä. Näistä syistä niin päättäjiltä kuin kansalaisiltakin puuttuu reaaliaikainen näkymä lainsäädäntöprosessien etenemiseen ja siihen, millaiseen tietoon tehdyt päätökset perustuvat. Tämä rajoittaa myös kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Tiedot ilmenevät Sitran julkaisemasta selvityksestä "Miten tietoa käytetään päätöksenteossa". - Uutiset
24.11.2020 12.15
VTV: Osakeyhtiö valtion toimintojen organisointimuotona – erityistehtäviä hoitavia valtionyhtiöitä tulee perustaa vain todelliseen tarpeeseen; tarkastelussa muun muassa Sipilän hallituksen yhtiötKun valtionyhtiöitä perustetaan, on mietittävä, mihin yhteiskunnalliseen ongelmaan tai tarpeeseen yhtiömuotoisella toiminnalla voidaan vastata. Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkasti seitsemän valtion erityistehtäväyhtiön perustamista ja alkuvaiheen toimintaa. Yhtiöt perustettiin vuosina 2017–2019, ja valtio pääomitti niitä yhteensä noin 490 miljoonalla eurolla. Rahat yhtiöiden pääomittamiseen saatiin osakemyynneistä, talousarviosta ja Senaatti-kiinteistöjen varoista. - Uutiset
24.11.2020 11.45
Hovioikeus: Vastaajalle tuli määrätä 80 euron rikosuhrimaksu kun tuomittu sakko oli suurempi kuin laissa tarkoitettu rikosuhrimaksu vaikka vapaudenmenetysajan vähentämisen jälkeen sakosta maksettavaksi jäävä määrä oli rikosuhrimaksua pienempiRikosuhrimaksusta annetun lain 4 §:n 2 momentti koskee rikoksentekijälle tuomittavaa tai määrättävää sakkoa. Käräjäoikeuden mukaan lain 4 §:n 2 momentissa tuomittavalla sakolla on tarkoitettava vapaudenmenetyksen vähentämisen jälkeen maksettavaksi jäävää sakkoa. Hovioikeus totesi tältä osin, että jos samaa periaatetta sovellettaisiin tuomittavaan vankeusrangaistukseen, tarkoittaisi tämä johdonmukaisuuden vuoksi sitä, että rikoksentekijällä ei olisi maksuvelvollisuutta, jos vapaudenmenetyksen vähentämisen jälkeen vankeusrangaistuksesta ei jää mitään suoritettavaa. Lain 2 §:ää pitäisi tällöin tulkita niin, että jos vapaudenmenetyksen vuoksi tuomitusta vankeusrangaistuksesta ei jää täytäntöönpantavaa, rikoksentekijää ei myöskään ”tuomita rangaistukseen”. Tällaista tulkintaa ei voida hovioikeuden tuomiossa selostetuista syistä pitää oikeana eikä se vastaa lain tavoitteita. Ei olisi myöskään oikeasuhtaista, jos mahdollisesti pitkäänkin vankeusrangaistukseen tuomittu vapautuisi maksuvelvollisuudestaan vain sen takia, että hän on ollut rikoksen vuoksi vangittuna riittävän pitkään ennen oikeudenkäyntiä. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 11.30
Moni ulkomaille perustettu yritys voi joutua pian verolle SuomessaHallitus antoi lokakuussa esityksen, jossa tuloverolakiin esitetään lisättäväksi säännös, jonka mukaan kotimaiseksi yhteisöksi katsotaan Suomessa rekisteröity tai perustettu yhteisö. Yleisesti verovelvollisena pidettäisiin myös ulkomaista yhteisöä, jos ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2021. - Uutiset
24.11.2020 11.05
Parturi-kampaamo anniskeluoikeuksilla - hallinto-oikeus kumosi AVI:n päätöksen ja palautti asian AVI:lle uudelleen käsiteltäväksiHAO totesi, että majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain soveltamisalan ulkopuolelle ei ole jätetty alkoholijuomien tarjoamista asiakkaalle, vaikka se olisi vähäistä toiminnanharjoittajan samassa liikehuoneistossa harjoittamaan muuhun elinkeinotoimintaan verrattuna. HAO katsoi, että A Oy:n anniskelulupahakemuksessa kuvatussa alkoholijuomien anniskelussa oli kysymys majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain mukaisesta ravitsemistoiminnasta. A Oy oli siten alkoholilain 18 §:n tarkoittama ravitsemistoimintaa harjoittava anniskeluluvan hakija. Asiassa saadun selvityksen perusteella muiden AVI:jen toimialueilla sijaitseville parturi-kampaamoille ja hyvinvointialan yrityksille on lisäksi poikkeuksetta myönnetty niiden hakema anniskelulupa, joten niiden osalta alkoholijuomien anniskelutoiminta on katsottu majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain tarkoittamaksi ravitsemistoiminnan harjoittamiseksi. A Oy:tä ei tullut asettaa niihin nähden eriarvoiseen asemaan. Asiassa todetun vuoksi Lounais-Suomen AVI ei ollut voinut sen päätöksestä ilmenevin perustein hylätä yhtiön anniskelulupahakemusta. AVI:n päätös oli siten kumottava ja asia palautettava AVI:lle uudelleen käsiteltäväksi. (KHO:2021:78: HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu) - Uutiset
24.11.2020 10.35
Hallinto-oikeus: Siivous- ja pesulatyötä Suomeen tekemään tulevien Ukrainan kansalaisten hakemukset oli voitu hylätäHAO totesi kahdessa päätöksessään, että TE-toimiston käyttämien, työvoiman saatavuutta Satakunnan alueella kuvaavien lähteiden mukaan kyseisellä alueella on saatavilla työvoimaa hakemuksessa ilmoitettuun työtehtävään. Sillä, että työnantajalla oli kertomansa perusteella ollut vaikeuksia löytää sopivaa ja motivoitunutta työntekijää, joka sitoutuisi tarjottuun työtehtävään, ei ollut merkitystä suoritettaessa 73 §:n 1 momentin mukaista harkintaa. Työnantajan vastauksesta TE-toimiston selvityspyyntöön ei lisäksi ilmennyt, oliko yrityksessä työskenteleville osa-aikaisille työntekijöille tarjottu kokoaikatyötä. TE-toimisto oli mainitsemillaan perusteilla voinut tehdä asiassa kielteisen osapäätöksen. Koska osapäätös oli ollut kielteinen, Maahanmuuttoviraston oli tullut hylätä hakemus. Valitusvaiheessa ei ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden vuoksi asiaa olisi syytä arvioida toisin. (Ei lainvoim. 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 10.10
Hovioikeus pohti kenelle omaisuus kuului konkurssin alkaessaVarsinais-Suomen käräjäoikeuden 16.1.2017 antamalla yksipuolisella tuomiolla omaisuuden kauppa oli julistettu pätemättömäksi. Tuomio oli tältä osin saanut lainvoiman. Pätemättömäksi julistaminen tarkoitti sitä, että kauppasopimus oli ollut alun perin pätemätön eikä se tosiasiassa ollut saanut aikaan sitä, että omaisuuden omistusoikeus olisi siirtynyt A:lta X Oy:lle. Yhtiö ei siten ollut konkurssin alkaessa omaisuuden omistaja. Koska A omisti omaisuuden, kysymys oli konkurssilain 5 luvun 6 §:n mukaisesta sivullisen omaisuudesta, joka ei kuulu konkurssipesään. Sillä, että konkurssipesä mahdollisesti oli ollut vilpittömässä mielessä saadessaan omaisuuden haltuunsa, ei ollut asian ratkaisemisen kannalta merkitystä. Yksipuolisessa tuomiossa konkurssipesä oli velvoitettu palauttamaan omaisuuden hallinta A:lle. Konkurssipesä käyttää konkurssiin asetetun X Oy:n asemesta määräysvaltaa, minkä vuoksi aihetta yksipuolisen tuomion kumoamiseen tältä osin ei ollut. Käräjäoikeuden tuomio kumottiin täytäntöönpanon voimassaolon päättymistä koskevaa lausumaa lukuun ottamatta, X Oy:n konkurssipesän takaisinsaantihakemus hylättiin ja A vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 10.00
Käräjäoikeus menetteli virheellisesti, kun se oli katsonut kantajan peruuttaneen kanteensa ja sen vuoksi jättänyt asian käsittelyn sillensäKoska valittaja ei ollut nimenomaisesti peruuttanut kannettaan, KO:n olisi sille kuuluvien prosessinjohdollisten velvollisuuksien mukaisesti tullut selventää, oliko valittajan tarkoituksena ollut pysyä kanteessaan esittämissä vaatimuksissa vai peruuttaa kanteensa, jolloin asian käsittely jäisi sillensä. HO katsoi, ettei KO olisi saanut jättää asiaa sillensä eikä siten olisi voinut perustaa oikeudenkäyntikuluja koskevaa ratkaisuaan OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin säännökseen. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen HO ei voinut jatkaa asian käsittelyä vaan asia oli palautettava KO:een. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 9.35
Hovioikeus ei palauttanut menetettyä määräaikaaHakija oli perustellut hakemustaan sillä, että hän oli saanut Helsingin KO:sta 19.10.2020 kirjeitse tiedon siitä, että hänet oli 8.10.2020 tuomittu 40 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hakijan mukaan KO ei ollut ilmoittanut hänelle tuomiosta sähköpostitse. Hakijaan mukaan hän ei ollut tiennyt KO:n antamasta tuomiosta, joten hän ei ollut voinut ilmoittaa siihen tyytymättömyyttä seitsemän päivän kuluessa tuomion antamisesta. Hakija ei ollut ollut läsnä KO:n pääkäsittelyssä, eikä hänelle ollut ilmoitettu ennen pääkäsittelyä, miten hänen tuli toimia, mikäli hän aikoi valittaa KO:n tuomiosta. Hakija ei ollut myöskään tiennyt tyytymättömyyden ilmoittamisen merkitysestä. HO katsoi, ettei hakija ollut hakemuksessaan esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella hänellä olisi voitu katsoa olleen OK:ssa tarkoitettu peruste menetetyn määräajan palauttamiseksi. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 9.20
Hovioikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen määrästä törkeässä velallisen epärehellisyydessäVahingonkorvausoikeudessa pääperiaate on täyden korvauksen periaate. Lähtökohtaisesti, jos vaatimusten määrä on suurempi kuin aiheutetun vahingon määrä, olisi velkojien kannalta kohtuutonta, että aiheutetun vahingon määrää ei käytettäisi kokonaisuudessaan vahinkojen kattamiseen ja rikostekijä hyötyisi rikoksestaan.
Siltä osin kuin asiassa oli vedottu differenssiteorian soveltamiseen hovioikeus totesi, että oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä ratkaisevaksi vertailun keskeyttäväksi hetkeksi on katsottu vahingon aiheuttamisen hetki. Tässä tapauksessa vahingon aiheuttanut teko oli rahojen nosto. Näin ollen vahingon syntyhetkenä oli pidettävä sitä hetkeä, kun rahat oli luvatta nostettu pois yhtiön varallisuuspiiristä, ja siten tapahtumankulkujen vertailu katkesi siihen eikä yltänyt konkurssimenettelyyn asti.
Näin ollen pesän hoitajan palkkio ei tullut otettavaksi huomioon eikä myöskään verottajan konkurssiin tai hypoteettiseen konkurssiin perustuvilla jako-osuuksilla ollut merkitystä. Valittajan viimesijaisen vaatimuksen osalta hovioikeus totesi, että uusista kirjallisista todisteista ilmenevät veronkorotukset liittyivät A:n henkilökohtaiseen verotukseen eikä niitä tullut huomioida yhtiön verotuksessa vähennyksinä. Yhtiö ja A muodostavat omat erilliset varallisuuspiirinsä.
Kyse ei siten ollut miltään osin ollut konfiskaatioluontoisesta toimesta vaan normaalista rikokseen perustuvasta vahingonkorvauksen määrittämisestä. Vaaditun vahingonkorvauksen määrä oli kaikilta osin syy-yhteydessä epärehellisyysteolla saavutettuun hyötyyn. (Vailla lainvoimaa 24.11.2011) - Uutiset
24.11.2020 9.00
Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan suositus: Suullisen sopimuksen muuttaminenElintarvikeketjun kauppatapalautakunta suosittaa tekemään sopimuksen aina kirjallisesti. Jo tehdyn suullisen sopimuksen voi vaatia myös kirjallisena. Lisäksi lautakunta korostaa, että sopimus on sitova riippumatta siitä, onko se tehty kirjallisesti vai suullisesti. Jos sopimus on tehty suullisesti, sitä voi muuttaa jälkikäteen, mutta muuttaminen edellyttää, että molemmat sopijakumppanit hyväksyvät muutoksen. - Uutiset
24.11.2020 8.30
Hovioikeus: Sijaistiedoksiantoa oli voitu käyttääAsiassa mainituilla perusteilla kantelijan voitiin olettaa väitelleen tiedoksiantoa OK 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Se, että kantelija oli toiseen rikosasiaan liittyen haastettu henkilökohtaisesti poliisin toimesta, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Näin ollen asiassa oli ollut perusteltua käyttää mainitussa lainkohdassa tarkoitettua tiedoksiantomenettelyä. Kantelijalle oli annettu lausumapyyntö tiedoksi laillisesti. Kantelu hylättiin. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020) - Uutiset
24.11.2020 8.00
Valtiovarainvaliokunta puoltaa useita veromuutoksiaYritysverotuksessa, maatilatalouden tuloverotuksessa sekä metsätaloudessa sovellettavien poistojen eurorajojen ollaan korottamassa. Elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat verovelvolliset, jotka tekevät tutkimusyhteistyötä tutkimusorganisaation kanssa saavat jatkossa tehdä verotuksessa lisävähennyksen. Lisäksi muutoksiin sisältyy Ahvenanmaan mediamaksun vähennyskelpoisuus ja eräiden luonnonsuojelun tukitoimenpiteiden verovapaus. Valtiovarainvaliokunnan mietinnöt valmistuivat perjantaina 20. marraskuuta. Veromuutokset vaativat vielä eduskunnan täysistunnon hyväksynnän. - Uutiset
24.11.2020 7.39
Työtuomioistuin: Kartonkitehtaalla oli voitu muuttaa työaikamuotoa pääsiäisen aikanaKartonkitehtaalla toteutettiin pääsiäisen ajan tilauspulaseisokki siten, että keskeytymättömässä vuorotyössä ja jatkuvassa 2-vuorotyössä työskennelleille työntekijöille ilmoitettiin työaikamuutoksesta, jonka mukaan he työskentelisivät pääsiäisen ajan päivätyössä. Tosiasiassa kyseisessä työaikamuodossa ei ollut lainkaan työvuoroja pääsiäisen aikana, vaan työntekijät olivat vapaalla. Perusteena työaikamuutokselle oli markkinatilanteesta johtuva tarve tuotannon rajoittamiseen. Tuomiossa katsottiin, että paperiteollisuuden työehtosopimuksen 10.11.2017–30.11.2019 sanamuoto ja sopimuksen tarkoituksesta esitetty näyttö mahdollistivat myös työnantajapuolen asiassa omaksuman tulkinnan. Lain tai työehtosopimuksen kiertämistarkoituksesta ei esitetty selvitystä. Asiassa jäi näyttämättä, että työnantajan menettely olisi ollut työehtosopimuksen vastaista, ja Paperiliiton kanne hylättiin. - Uutiset
23.11.2020 16.00
Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi ja suositukset julkaistu – näkökulmana yhteistoiminnallisuusRaportissa arvioidaan susikannan hoitosuunnitelman vuosien 2018–2019 päivitysprosessia erityisesti osallistujien yhteistoiminnan näkökulmasta. Raportissa esitetään myös suosituksia vastaaviin hoitosuunnitelmahankkeisiin. Suomen susikannan hoitosuunnitelma on susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu. Hoitosuunnitelmaa päivitettiin maa- ja metsätalousministeriön hankkeessa ja se vahvistettiin marraskuussa 2019. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi -raportissa esitellään hoitosuunnitelman päivitykseen osallistuneiden tahojen kokemuksia osallistumisen tasapuolisuudesta, työskentelytavoista sekä havaintoja yhteistoiminnan vaikuttavuudesta. - Uutiset
23.11.2020 15.03
Asianajajaliiton blogissa Hanna-Maria Seppä: Miten oikeuden toteutuminen voidaan turvata kaikissa tilanteissa? Rikosvahinkolain mukaan valtio ei maksa henkirikoksen uhrin omaisten kärsimyskorvaustaTyön merkityksellisyydestä puhutaan nykyään paljon. Työn merkityksellisyyden tunteen kokemus voi syntyä monista pienistä asioista tai isommista omiin arvoihin liittyvistä seikoista. Rikosasianajajan työ yksityisellä sektorilla on sekoitus asiakastyötä ja juridiikkaa. Ihmiset ja heidän kohtalonsa tulevat tavalla tai toisella osaksi tätä työtä. - Uutiset
23.11.2020 15.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu lentoyhtiön mahdollisuudesta vedota oikeuspaikkasopimukseen matkustajan saatavan siirronsaajana olevaa yhtiötä vastaan ja oikeuspaikkalausekkeen kohtuuttomuudestaBryssel I -asetusta on tulkittava siten, ettei lentoyhtiö voi kiistää tuomioistuimen toimivaltaa matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 295/91 kumoamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 261/2004 nojalla lentoyhtiötä vastaan nostetun korvauskanteen tutkimiseen vetoamalla matkustajan ja sen väliseen kuljetussopimukseen sisältyvään oikeuspaikkalausekkeeseen perintätoimistoa vastaan, jolle matkustaja on siirtänyt saatavansa, paitsi jos kyseinen perintätoimisto on oikeuspaikkalausekkeessa nimettyjen tuomioistuinten valtion lainsäädännön mukaisesti tullut alkuperäisen sopimuspuolen tilalle tämän kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien osalta, ja tämän seikan tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä. Tällaista oikeuspaikkalauseketta, joka on siitä erikseen neuvottelematta sisällytetty kuluttajan eli lentomatkustajan ja elinkeinonharjoittajan eli asianomaisen lentoyhtiön väliseen sopimukseen ja jossa annetaan yksinomainen toimivalta tuomioistuimelle, jonka tuomiopiirissä lentoyhtiön kotipaikka sijaitsee, on tarvittaessa pidettävä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. - Uutiset
23.11.2020 14.42
ARA: Nuorisosäätiön tytäryhtiöiden aravalainat irtisanottu ja korkotuki lakkautettuAsumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on irtisanonut Nuorisosäätiön tytäryhtiöiden aravalainat ja lakkauttanut korkotuen. ”Nyt tehty päätös on hyvin poikkeuksellinen, mutta haluan muistuttaa, että yleishyödyllisyyden vastainen toiminta on ollut poikkeuksellisen törkeää ja siitä aiheutuneet vahingot mittavia”, ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti sanoo. ”Vastaavan päätöksen ARA on tehnyt vain kerran aiemmin oululaisen Riihi säätiön tapauksessa.” - Uutiset
23.11.2020 14.40
Apulaisoikeusasiamies: Jatkossa huolehdittava siitä, että paikallinen ohjeistus siitä, miten vierailut tai tapaamiset hoivakodeissa voidaan järjestää ilman tartuntavaaraa, on riittävän selkeää ja noudattaa kaikilta osin voimassa olevaa lainsäädäntöäKantelun mukaan omaisilla ja läheisillä ei ollut mahdollisuutta tavata vanhuksia edes suojavarusteisiin puettuina. - Uutiset
23.11.2020 14.15
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus julisti testamentin pätemättömäksiNäyttövelvollisuus testamentin moiteperusteen olemassaolosta on testamentin moittijalla. Kokonaisarviointinaan hovioikeus katsoi, että tuomiossa selostetut Pertti A:n terveydentila, korkea ikä, Riitta A:lta saamansa hoiva, tahdonvoimien ilmeinen ero ja G:n sekä Riitta A:n aktiivisuus osoittivat yhdessä, ettei testamentin tekeminen tai sen sisältö ole ollut Pertti A:n vapaan tahdon tulosta. Näin ollen Pertti A:n 10.2.2017 allekirjoittama testamentti oli pätemätön. (Vailla lainvoimaa 23.11.2020) - Uutiset
23.11.2020 13.50
Lapsi kuoli alle vuorokauden ikäisenä - apulaisoikeusasiamies esittää STM:lle, että se käynnistäisi selvitystyön kuolleen henkilön potilastietojen luovuttamista koskevan sääntelyn uudistamiseksiKantelija arvosteli Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) menettelyä alle vuorokauden ikäisenä kuolleen tyttärensä potilasasiakirjojen luovuttamisessa sekä päätöstä olla antamatta tietoja. Kantelija arvosteli sairaalan epäyhdenmukaisia käytäntöjä kuolleen lapsen potilastietojen antamisessa. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdissa 3.3.3 ja 3.4.3) esittämänsä käsitykset Tampereen yliopistollisen sairaalan tietoon. Tässä tarkoituksessa hän lähetti jäljennöksen päätöksestään Tampereen yliopistolliselle sairaalalle. Lisäksi hän esitti STM:lle, että se käynnistäisi selvitystyön kuolleen henkilön potilastietojen luovuttamista koskevan sääntelyn uudistamiseksi siten, että säännös nykyistä paremmin ottaisi huomioon perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen yksittäisissä tilanteissa, kuitenkin suojaten vainajan yksityisyyttä. - Uutiset
23.11.2020 13.30
Mainonnan eettinen neuvosto antoi 14 ratkaisua, joista peräti 10 huomautustaMainonnan eettinen neuvosto julkaisi 20.11. tuoreimmat ratkaisunsa, joista valtaosassa oli kysymys markkinoinnin tunnistettavuudesta. Käsiteltävänä kuitenkin oli myös markkinoinnin hyvän tavan vastaisuus yksityisomaisuuden luvatta käyttämisen, suoramarkkinoinnin manipuloivan muodon, sukupuoliroolien korostamisen sekä käytetyn alatyylisen ilmaisun myötä. - Uutiset
23.11.2020 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu rikosoikeudellisten seuraamusten määräämisestä lapsensa palauttamatta jättäneelle vanhemmalleSEUT 21 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion sellaisen lainsäädännön soveltamiselle, jonka mukaan siitä, että vanhempi jättää toisessa jäsenvaltiossa olevan lapsensa palauttamatta nimetylle huoltajalle, voidaan määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia, vaikka ei ole käytetty väkivaltaa, uhkailtu tuntuvalla haitalla tai menetelty vilpillisesti, kun taas silloin, kun lapsi on ensin mainitun jäsenvaltion alueella, tämä sama teko on rangaistava vain, jos on käytetty väkivaltaa, uhkailtu tuntuvalla haitalla tai menetelty vilpillisesti. - Uutiset
23.11.2020 12.33
YM: Rakennusalan odottama betonimurskeasetus lausuntokierrokselle 8. tammikuuta 2021 saakka – milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettäYmpäristöministeriö pyytää lausuntoja asetusluonnoksesta, jossa määritellään, milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettä. Jätteeksi luokittelun päätyttyä betonimursketta voidaan myydä eteenpäin esimerkiksi rakennusmateriaalina tai maanparannusaineena, minkä uskotaan parantavan sen markkinoita ja hyödynnettävyyttä. Lausuntoja voi antaa on 8.1.2021 asti. - Uutiset
23.11.2020 12.09
VTV:n jälkiseurantaraportti: Yritystukia hallinnoivien ja ohjaavien ministeriöiden, virastojen ja laitosten tekemät toimet eivät ole vielä riittäviäValtiontalouden tarkastusviraston jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimiin tarkastuskertomuksessa annettujen suositusten ja muiden kannanottojen johdosta on ryhdytty. Tarkastuksessa havaittuja säädösten vastaisia menettelyjä ja sisäisen valvonnan puutteita on pääosin alettu korjata yritystukia hallinnoivissa ja ohjaavissa ministeriöissä, virastoissa ja laitoksissa. Kaikkia toimia ei vielä voitu pitää riittävinä. Tarkastusvirasto jatkaa niiden seurantaa tilintarkastusten yhteydessä. - Uutiset
23.11.2020 11.42
Vierashuoneessa lakimies Aki Eriksson: Työaikalaki otti askeleen kohti direktiiviä ja astui samalla miinaanUusi työaikalaki tuli voimaan 1.1.2020, mutta osa uuden lain velvollisuuksista alkaa vasta vuoden siirtymäajan jälkeen. Uudistuksessa lisättiin työaikajoustoja ja päivitettiin lakia muutenkin vastaamaan modernin työelämän ja tietoyhteiskunnan tarpeita. Yksi suuri siirtymäajan jälkeen voimaan tuleva muutos koski ylitöiden enimmäismäärän seurannan muuttumista työajan enimmäismäärän seurantaan. Ajatus muutoksen takana on hyvä. Työaikalaki on ensisijaisesti työaikasuojelulaki eikä työntekijöiden hyvinvointi erottele säännöllistä-, yli- tai hätätyötä toisistaan. Oli myös perusteltua siirtyä kohti direktiivin sanamuotoa, jotta yleiseurooppalainen laintulkinta auttaisi meitäkin hallitsemaan työaikaamme. Kauniista ajatuksesta huolimatta työajan enimmäismäärää määrittelevä säädös on lähes käyttökelvoton. Paino sanalla käyttö. - Uutiset
23.11.2020 11.14
Lukuisten oikeudenkäyntien vuoksi velkaantuneelle voitiin määrätä edunvalvoja – laki ei mahdollista täytäntöönpanon keskeyttämistäKO oli rajoittanut A:n toimintakelpoisuutta toistaiseksi siten, että hän saa laittaa vireille OK 24:10 §:n perusteella siviili- ja rikosoikeudellisia kanteita ja hakemuksia sekä jatkaa niiden ajamista vain yhdessä edunvalvojansa kanssa. A:n Digi- ja väestötietovirastoon kohdistama korvausvaatimus oli hylätty. A oli HO:lle tekemässään valituksessaan muun ohella vaatinut, että KO:n päätöksen täytäntöönpano kielletään tai keskeytetään kaikilta osin. Valittajan mukaan päätös rajoittaa hänen mahdollisuuttaan elinkeinonharjoittamiseen ja sitä kautta tulojen ansaitsemiseen elinkustannuksiin ja muihin vastuisiin. HO hylkäsi vaatimuksen lakiin perustumattomana. (Vailla lainvoimaa 23.11.2020) - Uutiset
23.11.2020 10.45
Hovioikeus arvioi ns. postihuumetapausta toisin kuin käräjäoikeus ja katsoi vastaajan syyllistyneen huumausainerikokseenHO katsoi tapauksessa toisin kuin KO, että se, ettei lähetyksessä ollut ollut vastaaja nimeä tai osoitetta, ei ollut seikka, joka olisi vielä puhunut vastaajan syyttömyyden puolesta. HO totesi, ettei vastaaja ollut kyennyt antamaan tarkempaa vaihtoehtoista selitystä bitcoin-ostolleen. Lisäksi hänen kertomuksensa oli vaihdellut, mikä vähensi hänen kertomuksensa uskottavuutta. Ottaen huomioon asiassa käsitellyt seikat sekä se, että vastaajan maksama rahamäärä 180 euroa mahdollisti 5-10 gramman alfa-PVP:n ostamisen, HO katsoi, että syytteen tueksi oli esitetty riittävä näyttö. Lisäksi vastaaja oli rikosrekisteriotteen mukaan aiemminkin tuomittu huumausainerikoksista, millä voi korkeimman oikeuden (KKO 2019:2, kohta 22) arvion mukaan olla myös vähäinen syytettä tukeva merkitys. Näin ollen vastaajan syyllisyydestä ei jäänyt varteen otettavaa epäilyä. Vastaajan syyksi oli luettava syytteen mukainen huumausainerikos. KO:n tuomiota muutettiin ja vastaaja tuomittiin 5 kk:n vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 23.11.2020) - Uutiset
23.11.2020 10.23
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota kirjanpitorikoksia, avunantoa ja velallisen epärehellisyyttä koskevissa asioissaHovioikeus katsoi kahden syytetyn A ja B osalta, että teot täyttivät vain perusmuotoisen kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön. Syyteoikeus kirjanpitorikoksesta oli kuitenkin rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella vanhentunut molemmissa tapauksissa. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että C olisi pyrkinyt luomaan yhtiölle jälkikäteen lisää kuluja siitä tarkoituksessa, että yhtiön suuri rahankäyttö B:n itsensä toimesta olisi kirjanpidollisesti todellista pienempää. Niin ollen syyte avunannosta törkeään kirjanpitorikokseen oli hylättävä. B:n syyksi luetun törkeän velallisen epärehellisyyden vahingollisuuteen, teon vaikuttimiin ja rikoksesta ilmenevään muuhun syyllisyyteen sekä rikoksella tavoitellun hyödyn määrään perustuvan yleisen rangaistuskäytännön huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen seuraamus oli 1 vuosi 2 kuukautta vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 23.11.2020) - Uutiset
23.11.2020 10.00
Kuluttajariitalautakunnan enemmistö piti vajaata kahta minuuttia riittävän pituisena aikana junasta poistumiseenOttaen huomioon junan ovien avautumiseen ja lukitsemiseen kuluneen ajan matkustajalla oli ollut vajaat kaksi minuuttia aikaa poistua junasta tavaroineen. Lautakunta katsoi, että matkustajan on varauduttava junasta poistumiseen jo junan kulkiessa. Lautakunta totesi, että se pitää kahta minuuttia pääsääntöisesti riittävän pituisena aikana junasta poistumiseen myös siinä tapauksessa, että matkustajalla on runsaasti käsimatkatavaraa mukanaan. Asiassa esitetyn perusteella VR-Yhtymä Oy:n tarjoamassa kuljetuspalvelussa ei ollut näytetty olleen virhettä eikä matkustajalla ollut oikeutta korvaukseen vahingosta, joka hänelle oli mahdollisesti aiheutunut käsimatkatavaran menettämisestä. Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että vajaat kaksi minuuttia ei ole vielä riittävä aika matkustajien turvalliseen poistumiseen junasta. Tämän vuoksi kuljetuspalvelussa oli ollut virhe. - Uutiset
23.11.2020 9.30
Unionin tuomioistuin: Voiko asepalveluksesta Syyriassa kieltäytyneelle myöntää pakolaisasemanSaksan liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto oli myöntänyt turvapaikanhakijalle 11.4.2017 toissijaisen suojeluaseman mutta hylännyt hänen turvapaikkahakemuksensa sillä perusteella, ettei häneen itseensä ollut kohdistunut sellaista vainoa, joka olisi saanut hänet pakenemaan. Kyseisen viraston mukaan asianomaisen, joka on vain paennut sisällissotaa, ei tarvitse pelätä joutuvansa vainotuksi, jos hän palaa Syyriaan. Hänen pelkäämänsä vainon ja niiden vainon syiden, jotka voivat olla perusteena oikeudelle saada pakolaisasema, välillä ei missään tapauksessa ollut yhteyttä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi, ettei vakiintunutta kansallista oikeuskäytäntöä ole olemassa siltä osin kuin kyse on sellaisten syyrialaisten asevelvollisten tekemistä turvapaikkahakemuksista, jotka ovat paenneet maastaan välttääkseen asepalveluksen ja jotka voidaan tästä syystä panna syytteeseen tai joita voidaan rangaista, jos he palaavat kotimaahansa. - Uutiset
23.11.2020 9.10
Hovioikeus viestintäsalaisuuden loukkaamisesta: Työnantajalla ei ollut työntekijän lupaa tämän työsähköpostin käyttämiseen enää työsuhteen päättymisen jälkeenOttaen huomioon, että yksityisyyden suojasta työelämässä annettua lakia koskevassa hallituksen esityksessä on rinnastettu sekä viestien selville saaminen että niiden avaaminen arvioitaessa sitä, onko työnantajalla ollut työntekijän suostumusta työntekijän työsähköpostin käyttämiseen, hovioikeus katsoi, että rikoslain 38 luvun 3 §:n mukaisen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää jo tiedon saaminen ulkopuoliselta suojatusta viestistä silloin kun suojaus murretaan. Näin ollen sillä seikalla, oliko rikoksen tekoajankohdan aikana yksittäistä sähköpostiviestiä konkreettisesti avattu, ei ollut merkitystä arvioitaessa tunnusmerkistön täyttymistä tässä tapauksessa. Hovioikeus katsoi, että A:n menettely täytti viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön. Hovioikeus katsoi, että asiassa ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että A oli 18.–26.7.2016 välillisenä tekijänä oikeudettomasti ilman B:n lupaa suojauksen murtaen hankkinut tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä pitämällä B:n työsähköpostia auki ja seuraamalla sitä B:n työsuhteen päättymisen jälkeen. A:n syyksi luettiin kohdassa 1 viestintäsalaisuuden loukkaus. (KKO:ssa: VL:2021-53) - Uutiset
23.11.2020 8.41
Työsuojeluviranomainen neuvoo työpaikkoja koronaan liittyvissä työsuhde- ja työturvallisuusasioissaTyösuojeluviranomaiset eli aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet tarjoavat tietoa ja ohjausta työpaikan koronatilanteisiin. Ohjausta tarjotaan sekä verkkopalvelussa Tyosuojelu.fi että työsuojeluviranomaisten puhelinneuvonnassa. - Uutiset
23.11.2020 8.18
Väitös: Droonit haastavat ilmailun turvallisuutta koskevan lainsäädännönMiehittämättömät ilma-alukset eli droonit ovat muuttaneet merkittävästi siviili-ilmailua. Ne aiheuttavat lukuisia ongelmia erityisesti ilmailun turvallisuutta koskevalle lainsäädännölle. OTM Mikko T. Huttunen erittelee väitöskirjassaan drooneihin liittyviä ongelmia ja niihin pureutuvia lainsäädännöllisiä lähestymistapoja. Siviili-ilmailu on murroksessa. Miehitettyjen ilma-alusten rinnalle ovat nousseet miehittämättömät ilma-alukset eli droonit. Tällä näennäisesti pienellä muutoksella on merkittäviä vaikutuksia siihen, miten liikutamme ilmateitse tavaroita, palveluja ja ihmisiä – mitä ilmailu ylipäätään tarkoittaa. - Uutiset
23.11.2020 7.55
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun pesänjakajan suorittaman avioehdon sovittelun kumoamisesta ja miehen vapauttamisesta velvollisuudesta maksaa tasinkoa ex-vaimolleen 218.240,20 euroaAvioehtosopimuksen sovittelun puolesta puhui jossain määrin A:n toiminta puolisoiden yhteisen talouden hyväksi hoitamalla puolisoiden yhteisen lapsen syntymän jälkeen puolisoiden yhteistä kotia ja lasta sekä aivan puolisoiden yhteiselämän loppuvaiheessa ostamalla B:n omistamalta ja talousvaikeuksissa tuolloin olleelta yhtiöltä kahteen asuinhuoneistoon oikeuttavat osakkeet. Sen sijaan sovittelua eivät puoltaneet A:n työskentely B:n yhtiössä, puolisoiden taloutta koskevat seikat sekä avioehtosopimuksen teko-olosuhteet ja olosuhdemuutokset. Tuomiossa tarkemmin selostetuin tavoin avio-oikeuden täysin poissulkevan avioehtosopimuksen sovitteleminen edellyttää hyvin vahvoja perusteita. Kaikkia sovitteluharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punniten hovioikeus katsoi, että avioehtosopimuksen noudattaminen ei johtanut A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että B saisi perusteettomasti taloudellista etua A:n kustannuksella. Asiassa ei näin ollen ollut edellytyksiä avioehdon sovittelulle. (Vailla lainvoimaa 23.11.2020)