Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

24.11.2020 16.00 Pelkästään työntekijän sähköpostin sulkeminen ei osoittanut, että hänet oli tosiasiallisesti irtisanottu henkilökohtaisista syistä johtuen - kyseessä ei ollut näennäinen yhteistoimintamenettely

Pelkästään työntekijän sähköpostin sulkeminen ei osoittanut, että hänet oli tosiasiallisesti irtisanottu henkilökohtaisista syistä johtuen - kyseessä ei ollut näennäinen yhteistoimintamenettely

Työ oli olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt ja kantajan tehtävät itsenäisenä työtehtävänä lakanneet kokonaan. Vastaajalla ei siten ollut tullut ylläpitää kantajan toimenkuvaa, joka oli pääasialliselta sisällöltään lakannut. Vastaajalla oli ollut asiallinen ja painava syy irtisanoa kantajan työsopimus TSL 7 luvun 3 §:n mukaisesti eikä häntä ollut voitu sijoittaa tai kouluttaa toisiin tehtäviin. Asiassa esitetty selvitys ei osoittanut, että irtisanominen olisi vastoin irtisanomisilmoitusta tapahtunut kantajan henkilöön liittyvistä syistä ja että kyseessä olisi ollut näennäinen yhteistoimintamenettely, jonka tarkoituksena olisi ollut vain kiertää kantajan työsuhdeturvaa. Pelkästään se seikka, että työntekijän sähköposti oli suljettu hänen lähetettyä mahdollisesti virheellisiä tietoja sisältäneitä sähköposteja muulle henkilökunnalle, ei osoittanut että kyseessä olisi ollut työntekijän henkilöön liittyvistä syistä suoritettu irtisanominen. (Vailla lainvoimaa 24.11.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.