24.11.2020 9.20 Hovioikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen määrästä törkeässä velallisen epärehellisyydessä

Vahingonkorvausoikeudessa pääperiaate on täyden korvauksen periaate. Lähtökohtaisesti, jos vaatimusten määrä on suurempi kuin aiheutetun vahingon määrä, olisi velkojien kannalta kohtuutonta, että aiheutetun vahingon määrää ei käytettäisi kokonaisuudessaan vahinkojen kattamiseen ja rikostekijä hyötyisi rikoksestaan.
Siltä osin kuin asiassa oli vedottu differenssiteorian soveltamiseen hovioikeus totesi, että oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä ratkaisevaksi vertailun keskeyttäväksi hetkeksi on katsottu vahingon aiheuttamisen hetki. Tässä tapauksessa vahingon aiheuttanut teko oli rahojen nosto. Näin ollen vahingon syntyhetkenä oli pidettävä sitä hetkeä, kun rahat oli luvatta nostettu pois yhtiön varallisuuspiiristä, ja siten tapahtumankulkujen vertailu katkesi siihen eikä yltänyt konkurssimenettelyyn asti.
Näin ollen pesän hoitajan palkkio ei tullut otettavaksi huomioon eikä myöskään verottajan konkurssiin tai hypoteettiseen konkurssiin perustuvilla jako-osuuksilla ollut merkitystä. Valittajan viimesijaisen vaatimuksen osalta hovioikeus totesi, että uusista kirjallisista todisteista ilmenevät veronkorotukset liittyivät A:n henkilökohtaiseen verotukseen eikä niitä tullut huomioida yhtiön verotuksessa vähennyksinä. Yhtiö ja A muodostavat omat erilliset varallisuuspiirinsä.
Kyse ei siten ollut miltään osin ollut konfiskaatioluontoisesta toimesta vaan normaalista rikokseen perustuvasta vahingonkorvauksen määrittämisestä. Vaaditun vahingonkorvauksen määrä oli kaikilta osin syy-yhteydessä epärehellisyysteolla saavutettuun hyötyyn. (Vailla lainvoimaa 24.11.2011)