Uutisten vuosihakemisto, Toimituksen valintoja 2020
- Uutiset
25.3.2020 12.00
Vierashuoneessa Senior Associate Annika Luhtanen: Koronavirusepidemian vaikutus liikehuoneistojen vuokrasopimuksiin?Koronavirusepidemia aiheuttaa parhaillaan merkittäviä taloudellisia menetyksiä, kun yritykset joutuvat sulkemaan ovensa asiakaskadon vuoksi. On selvää, että vuokrasopimusten sitovuus tai pikemminkin sopimuksista irti pääseminen on monen yrittäjän mielessä. Senior associate Annika Luhtanen arvioi vuokrasopimuksen sitovuutta Edilexin Vierashuoneessa. - Uutiset
25.3.2020 11.50
Professori (ma.) Janne Ruohonen: Osingonjako jäihin koronapandemian vuoksi? – OYL:n maksukykytesti rajoittaa osakeyhtiöiden varojenjakoaTaloudellisesti epävarmoina aikoina osakeyhtiön taloudelliseen asemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota varojenjaon yhteydessä. Osakeyhtiön varojenjakoa rajoittavat OYL 13:5:n tasetesti ja OYL 13:2:n maksukykytesti. Maksukykytestistä on säädetty erityisesti yhtiön velkojien suojaamiseksi. Maksukykytestin mukaan osakeyhtiön varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Maksukykytesti koskee kaikki varojenjakotilanteita.
Maksukykytesti on otettava huomioon kaikissa varojenjakotilanteissa, ja maksukykytestin vastainen varojenjako on laitonta varojenjakoa. Maksukykytestissä on otettava huomioon muun muassa yhtiön suhdanneherkkyys sekä yhteiskunnassa vallitseva taloudellinen tilanne. Maksukykytestissä arviointi suuntautuu tulevaisuuteen.
Koronapandemialla on huomattavia vaikutuksia osakeyhtiöiden taloudelliseen asemaan. Maksukyky on arvioitava varojenjakoprosessin eri vaiheissa. Osakeyhtiön hallituksen on otettava muuttunut tilanne huomioon voitonjakoesitystä tehdessään. Monissa yhtiöissä jo tehtyihin voitonjakoesityksiin voi olla tiedossa muutoksia muuttuneiden taloudellisten näkymien vuoksi. Maksukykyarviointi on tehtävä myös päätettäessä varojenjaosta yhtiökokouksessa. - Uutiset
23.3.2020 11.55
Professori Veikko Vahtera: Hovioikeudelta tärkeä ratkaisu koskien äänileikkurin poistamista yhtiöjärjestysmääräykselläYhtiökokouksessa oli äänestetty vastuuvapaudesta. Äänestyksen lopputulos oli riippuvainen siitä, oliko yhtiöjärjestysmääräyksellä poikettu AOYL 6:13.2:n äänileikkurista, joka rajaa osakkeenomistajan äänimäärän viidesosaan kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. Yhtiöjärjestyksen määräyksellä, jossa oli todettu, että yhtiökokouksessa on kullakin osakkeenomistajalla yksi ääni kutakin omistamaansa osaketta kohden, katsottiin poiketun äänileikkurista. Asiaa on pidetty oikeuskirjallisuudessa epäselvänä johtuen muun muassa vanhasta ristiriitaisesta hovioikeuskäytännöstä. Nyt annettu ratkaisu toivottavasti selventää oikeustilaa. (HHO 2.7.2019; S 17/2372, lainvoimainen - KKO ei myöntänyt valituslupaa) - Uutiset
23.3.2020 7.58
Vierashuoneessa asianajaja Kirsi-Marja Salokangas: Voiko tilaaja muuttaa julkista hankintasopimusta yksipuolisella ilmoituksella koronapandemiaan vedoten?Julkisena hankintana kilpailutettu hankintasopimus on yksityisoikeudellinen sopimus kahden oikeushenkilön välillä. Kumpikaan osapuoli ei voi yksipuolisesti muuttaa sitovan hankintasopimuksen ehtoja sopimuskauden aikana, ellei muutosoikeudesta ole hankintasopimuksessa nimenomaisesti sovittu. Yksipuolinen sopimusvelvoitteista vetäytyminen on lähtökohtaisesti sopimusrikkomus ja sopimusta rikkonut osapuoli on velvollinen korvaamaan toiselle osapuolelle aiheuttamansa vahingon, kirjoittaa asianajaja, VT Kirsi-Marja Salokangas Edilexin Vierashuoneessa. - Uutiset
20.3.2020 12.09
Hallitus esittää laajoja taloustoimia koronavirusepidemian haittojen minimoimiseksiHallituksen arvion mukaan toimien mittaluokka on yhteensä noin 15 miljardia euroa. Työmarkkinajärjestöjen eilisistä (19.3.) esityksistä hallitus toteuttaa pääosan järjestöjen ehdottamalla tavalla. - Uutiset
19.3.2020 14.24
Tuomioistuinvirasto: Kaikki tuomioistuimissa käsiteltävät asiat pyritään hoitamaan vaarantamatta kenenkään terveyttäTuomioistuinvirasto suosittelee, että kaikki tuomioistuimissa käsiteltävät asiat pyritään hoitamaan käytettävissä olevilla resursseilla, jos se vain on mahdollista altistamatta tuomioistuinten henkilökuntaa ja tuomioistuimissa asioivia koronavirustartunnalle. Poikkeusoloista huolimatta oikeudenkäynteihin liittyviin määräaikoihin ei ole säädetty muutoksia. Tuomioistuimen kutsujen ja kehotusten sisältö on ennallaan, ellei asiakkaalle ole muuta ilmoitettu. Tuomioistuinvirasto antoi uuden ohjeistuksen tuomioistuimille keskiviikkona (18.3.). - Uutiset
19.3.2020 7.00
Työmarkkinajärjestöiltä lista yritysten auttamiseksi koronakriisissäTyömarkkinajärjestöt ovat sopineet listan esityksistä, joilla pyritään helpottamaan yritysten tilannetta koronakriisissä. Järjestöt esittävät yhdessä maan hallitukselle toimia työlainsäädännön muutoksista ja yritysten maksurasitusten keventämisestä. - Uutiset
19.3.2020 6.00
Eduskunta hyväksyi valmiuslain käyttöönottoasetukset - työvelvollisuutta koskevaa toimivaltuutta ei voida ottaa käyttöön ilman että samalla säädetään sovellettaviksi työvelvollisuuteen liittyvät tarkemmat säännöksetKiiremenettelyssä annettu valtioneuvoston asetus valmiuslain 87 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käyttöönotosta saa jäädä voimaan perustuslakivaliokunnan linjauksen mukaisesti. Myös valtioneuvoston asetus valmiuslain 86-88, 93-95 ja 109 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käyttöönotosta saa suurimmalta osalta jäädä voimaan. Työvelvollisuutta koskevaa toimivaltuutta ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan mielestä voida ottaa käyttöön ilman että samalla säädetään sovellettaviksi työvelvollisuuteen liittyvät tarkemmat säännökset. Mikäli hallitus haluaa saada tämän valtuuden voimaan, sen täytyy antaa asiasta uusi asetus. Eduskunnan täysistunto käsitteli perustuslakivaliokunnan mietintöjä täysistunnossaan keskiviikkona (18.3.). Valmiuslain nojalla annettavat asetukset (ns. soveltamisasetukset) käsitellään eduskunnassa torstaina (19.3.). - Uutiset
17.3.2020 13.06
Valmiuslain käyttöönottoasetukset eduskunnalleHallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16. maaliskuuta lisätoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä sekä suojella riskiryhmiä. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallituksen linjaamat toimenpiteet saatetaan voimaan valmiuslain, tartuntatautilain sekä muun lainsäädännön mukaisesti. - Uutiset
13.3.2020 14.12
Mikä on valmiuslaki?Valmiuslain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys. Laissa säädetään viranomaisten toimivaltuuksista poikkeusolojen aikana. Lisäksi laissa säädetään viranomaisten varautumisesta poikkeusoloihin. - Uutiset
13.3.2020 11.30
Seppo Koskinen: Työasioiden hoito puhelimessa varallaoloaikana on työaikaa, valmius vastata puhelimeen korvattavaa varallaoloaTällä sopimuskierroksella on joissakin neuvotteluissa uudesta työehtosopimuksesta otettu huomioon 1.1.2020 voimaantullut uusi työaikalaki viittauksella työaikalakiin. Näin on saattanut syntyä tilanteita, joissa lain jotakin säännöstä joudutaan soveltamaan uudenlaisessa ympäristössä. Uusi tulkintatilanne voi syntyä esimerkiksi varallaolosäännöksestä, jos asianomaisella alalla ei ole vakiintunutta perinteistä varallaolojärjestelmää kuten on esimerkiksi sairaaloissa lääkärien osalta tai pelastustoimessa. - Uutiset
10.3.2020 11.30
Uusi ohje: Peitelty osinkoTiistaina (10.3.) voimaan tulevassa Verohallinnon ohjeessa käsitellään osakkaan ja yhtiön kannalta esimerkinomaisesti niitä tilanteita, joissa peiteltyä osinkoa voidaan verotuksessa katsoa muodostuvan. Peitellyn osingon säännöksen soveltaminen merkitsee aina viranomaisaloitteista poikkeamista veroilmoituksesta. Peitellyn osingon jakamisen on oltava ilmeistä ennen kuin verotustoimenpiteisiin sen johdosta voidaan ryhtyä. - Uutiset
6.3.2020 19.01
Kela: Tartuntatautipäivärahaa varten tarvitaan ilmoitus ansionmenetyksestä ja poissaoloajastaTartuntatautipäivärahaa varten Kela tarvitsee työnantajalta ilmoituksen työntekijän ansionmenetyksestä ja poissaoloajasta. Ulkomailla eristyksessä tai karanteenissa oleville tartuntatautipäivärahaa ei makseta. EU-maiden osalta tilannetta kuitenkin selvitetään yhä. Toistaiseksi Kelaan ei ole tullut karanteeneihin liittyviä hakemuksia. - Uutiset
5.3.2020 11.30
OTT, dosentti Matti Urpilainen: Tilintarkastuslautakunnan KHT-tilintarkastajalle antaman varoituksen poistaminen – KHO 583/2020Tilintarkastaja ei ollut menetellyt virheellisesti, vaikka oli antanut huhtikuussa 2016 vakiomuotoisen tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2015 yrityksessä, joka asetettiin konkurssiin heinäkuussa 2016. Ratkaisussa otettiin kantaa ISA-standardien merkitykseen ja linjattiin, miten tilintarkastajan toimintaa ja johtopäätöksiä tulee jälkikäteen arvioida. - Uutiset
4.3.2020 11.50
Seppo Koskinen: Turvaamistoimipäätös ja työtaistelut KKO:n oikeuskäytännössäTyötaisteluoikeus on ollut luonteeltaan pysyvää. Sen yhteydessä oikeudelliset innovaatiot ovat olleet harvinaisia ja ainakin vähäisiä. Työehtosopimusosapuolten väliset juridiset työtaistelukysymykset ovat säilyneet jo lähes 100 vuotta lähes muuttumattomina. Sen sijaan ei-työehtosopimussuhteessa olevien välisiin työtaisteluihin alettiin Suomessa 1990-luvun puolivälissä puuttua uudella tavalla vetoamalla työtaistelun oikeudenvastaisuuteen ja samalla vaadittiin työtaistelun kieltämistä turvaamistoimella. Turvaamistoimimahdollisuus ei ollut suomalainen keksintö. Se oli kuitenkin selkeä innovaatio, jota hyödynnettiin Suomessa. Turvaamistoimipäätösten edellytykset ja merkitys ovat nyt olleet noin 20 vuotta esillä myös korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäinen asiaa koskeva korkeimman oikeuden tuomio annettiin vuonna 2000 ja viimeisin vuoden 2020 helmikuussa. - Uutiset
3.3.2020 9.30
KKO:n erimielinen ratkaisu asianajajan esteellisyydestäAsianajaja toimi riita-asiassa yhtiön oikeudenkäyntiasiamiehenä. Yhtiöllä oli samaan aikaan vireillä myös toinen riita-asia, joka perustui osittain samaan tapahtumainkulkuun ja tosiseikastoon, ja jossa yhtiön vastapuolen oikeudenkäyntiasiamiehenä toimi asianajajan kanssa samassa toimistossa työskentelevä toinen asianajaja. Korkein oikeus katsoi, että asianajaja oli esteellinen toimimaan asiamiehenä asiassa. (Ään.) - Uutiset
2.3.2020 13.32
Kela: Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetyksen karanteenin aikanaKela voi maksaa tartuntatautipäivärahaa, kun työntekijä on määrätty olemaan poissa työstään jonkin tartuntataudin, esimerkiksi koronaviruksen, leviämisen estämiseksi. Alle 16-vuotiaan huoltajalla on oikeus tartuntatautipäivärahaan, jos lapsi on määrätty karanteeniin ja huoltaja ei siksi voi tehdä työtä. - Uutiset
2.3.2020 11.30
Seppo Koskinen: Työilmapiirin selvittäminen ja työsuhdeturvaTyöyhteisöongelmat ovat jokapäiväisiä työpaikoilla. Työpaikoille on myös kehitetty ja syntynyt erilaisia tapoja selvittää työilmapiiriä ennen kuin työnantaja ryhtyy asiassa toimenpiteisiin. Usein työnantajat ymmärtävät, että asian selvittäminen ennen toimenpiteitä on tärkeää ja näin turvataan työntekijän oikeusturvaa. Myös liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdyistä selvityksistä on työntekijän työsuhdeturvaa loukaten oikeuskäytännöstä ilmenevin tavoin ilmaantunut. Työnantajat harvoin ajattelevat, mitä juridisia ongelmia ja haasteita erilaisiin selvittämistapoihin sisältyy. Laajastikin käytössä oleva selvitystapa voi olla työoikeudellisesti arvioiden merkityksetön. - Uutiset
2.3.2020 10.30
Henkilöverotuksen lakimuutoksia vuodelle 2020Vuodelle 2020 valtionverotuksen progressiivisen tuloveroasteikon tulorajoja korotettiin noin 3,1 prosentin verran. Verohallinnon ohjeesta löytyy tietoa mm. tuloveroasteikosta sekä kunnallis- ja kirkollisveroprosenteista, vakuutetun sairausvakuutusmaksusta, viran puolesta tehtävistä vähennyksistä, asuntovelan korkojen vähennyskelpoisuudesta, kotitalousvähennyksestä, työnantajan maksamista muuttokustannuksista, kilpailupalkinnoista, avainhenkilön lähdeveroprosenteista, osakesäästötilistä, kertamaksullisesta eläkevakuutuksesta, verotusyhtymistä, kapitaaliosopimuksista ja säästöhenkivakuutuksista. - Uutiset
28.2.2020 11.50
Maaliskuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuun 2020 säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Uusi rahankeräyslaki voimaan maaliskuun alusta
- Valtioneuvoston asetuksen työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta muutos voimaan 1.3. alkaen
- Uusi valtiovarainministeriön asetus talletussuojarahaston ja talletuspankkien välisten lainasopimusten ehdoista voimaan 1.3. alkaen