Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
23.11.2015 11.02
Professorit Erkki Kontkanen ja Anssi Keinänen: Eurooppalaisten finanssivalvontaviranomaisten norminanto – hyvän lainvalmistelun kriteerien ja parlamentarismin toteutuminenVuonna 2008 puhjenneella finanssikriisillä on ollut maailmanlaajuisesti mittavia taloudellisia vaikutuksia. Finanssikriisin suuren taloudellisen merkityksen johdosta rahoitus- ja pääomamarkkinoita on EU:ssa uudistettu laajasti. Finanssikriisi paljasti merkittäviä puutteita paitsi finanssimarkkinoiden sääntelyssä myös sen valvonnassa. Yritysoikeuden professorin Erkki Kontkasen ja lainsäädäntötutkimuksen professorin Anssi Keinäsen Edilexissä julkaistun tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten kansallisesti määritetyt hyvän lainvalmistelun ja oikeusvaltioperiaatteen lähtökohdat toteutuvat eurooppalaisten finanssivalvontaviranomaisten säädösvalmistelussa.
- Uutiset
23.11.2015 10.30
Hallinto-oikeus: Tietämättömyys tai ymmärtämättömyys tilaajavastuualain sisällöstä ei vapauta tilaajaa säädetystä selvitysvelvollisuudesta - määrätyt laiminlyöntimaksut eivät olleet kohtuuttomiaHAO totesi mm., ettei tietämättömyys tai ymmärtämättömyys lain sisällöstä vapauta tilaajaa säädetystä selvitysvelvollisuudesta. HAO totesi edelleen, että tilaajavastuulain mukainen selvitysvelvollisuus on sopimuskohtaista, minkä vuoksi myös selvittämisen laiminlyönnistä aiheutuvat seuraukset ovat sopimuskohtaisia. Tilaajana olevan yrityksen iällä ei ollut merkitystä laiminlyöntimaksun määrää arvioitaessa. Laiminlyöntimaksu voitiin määrätä myös ensimmäisellä tarkastuskerralla havaittujen laiminlyöntien perusteella. Perusteita laiminlyöntimaksujen alentamiselle ei ollut. Määrätyt laiminlyöntimaksut eivät yksittäisinä eivätkä yhteenlaskettuina olleet kohtuuttomia. (Ei lainvoim. 23.11.2015) - Uutiset
23.11.2015 9.38
Hovioikeus määräsi Venäjälle oikeudettomasti viedyn 2-vuotiaan lapsen asumisen Suomessa asuvalle isälle - äidin vaatimus lapsen asumisen ja elatusavun osalta hylättiinLapsi oli asunut isänsä luona KO:n päätöksestä ilmenevin tavoin. HO totesi mm., ettei äidillä ollut oikeutta viedä molempien vanhempiensa yhteishuollossa olevaa lasta pois maasta ilman isän suostumusta. Asiassa kuultujen tiedossa ei ollut mitään selvitystä siitä, että lapsen fyysinen turvallisuus olisi ollut isän luona vaarantunut. HO katsoi lapsen edun mukaista olevan, että lapsi asuu edelleen isänsä luona. Näin ollen äidin vaatimus KO:n päätöksen muuttamisesta lapsen asumisen ja elatusavun osalta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
23.11.2015 9.01
Keskuskauppakamarin aloite komissiolle: Hallituksen pitäisi ilmoittaa kansallisista lisäyksistä EU-sääntelyynKeskuskauppakamari on tehnyt Euroopan komissiolle aloitteen, että komissio kehottaisi jäsenmaita pidättymään EU-lainsäädännön päälle asetettavasta kansallisesta lisäsääntelystä. Maakohtaista lisäsääntelyä pitäisi säätää vain perustellusta syystä, ja siitä pitäisi tehdä erillinen ilmoitus. Merkittävä syy nykyiseen ylisääntelyyn on Keskuskauppakamarin mukaan ne lisäykset, jotka Suomi ja muut EU-maat säätävät EU-sääntelyn päälle.
- Uutiset
23.11.2015 8.25
Hovioikeus: Potilaalla oli oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä virheellisesti suoritetusta nilkkaleikkauksesta - ei näyttöä muista syistäHO ei muuttanut KO:n vahvistustuomiota, jonka mukaan Potilasvakuutuskeskus oli velvollinen maksamaan vuonna 1952 syntyneelle kantajalle, jonka nilkan leikkaus oli tehty virheellisesti, korvausta ansionmenetyksestä 1.6.2011 lukien siihen saakka, kunnes kantaja täyttää 66 vuotta. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
23.11.2015 7.56
Hovioikeus arvioi kavallusrikoksen törkeyttäTässä tapauksessa kavalluksen kohteena olleen kaivinkoneen arvo oli riidattomasti ollut 12.000 euroa. Hovioikeus katsoi, että omaisuutta voitiin oikeuskäytännön perusteella pitää erittäin arvokkaana. Se, että A oli etukäteen sopinut kaupasta, jolla vuokrattu kaivinkone oli myyty välittömästi eteenpäin, osoitti teon suunnitelmallisuutta. Kaivinkone oli toimitettu Viroon ja se oli jäänyt kateisiin. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015) - Uutiset
23.11.2015 6.18
Hovioikeus: Velkajärjestelyn maksuohjelman vakuusvelalle tuli määrätä alkuperäisten ehtojen mukainen vaihtuva korko eikä käräjäoikeuden määräämä kiinteä korkoVaikka kysymys vakuusvelalle maksettavasta korosta oli ollut KO:ssa riitainen, KO ei ollut tältä osin perustellut ratkaisuaan lainkaan. Maksuohjelmassa vakuusvelalle oli määrätty suoritettavaksi kiinteä 1,5 prosentin suuruinen korko. Se, millä perusteilla sanottuun korkoon oli päädytty, ei käynyt ilmi asiakirjoista. HO katsoi pankin vaatimuksen johdosta, ettei koron määräämistä kiinteäksi 1,5 prosentiksi voitu pitää tapauksessa välttämättömänä eikä velkojan kannalta lievimpänä keinona velkajärjestelyn toteuttamiseksi. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 17.00
Jälleenmyyjien tyytymättömyys johti idän myynnistä vastanneen vientipäällikön irtisanomiseen - yhtiöllä oli asiallinen ja painava syy irtisanomiseen varoitusta antamattaYhtiön jälleenmyyjät olivat asettaneet ehdoksi yhteistyön jatkumiselle sen, että heidän ei tarvitse jatkaa asioimista yhtiön vientipäällikön kanssa. HO katsoi, että jälleenmyyjien osoittama epäluottamus vientipäällikköä kohtaan ja uhka lopettaa yhteistyö yhtiön kanssa olivat käytännössä merkinneet sitä, ettei vientipäälliköllä enää ollut edellytyksiä suoriutua tehtävistään. Kun asiassa ei ollut ilmennyt viitteitä siitä, että jälleenmyyjien suhtautuminen vientipäällikköön oli voinut olla muuttumassa, asiantilaa oli pidettävä siinä määrin pysyvänä, että yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy päättää vientipäällikön työsuhde idän viennin vientipäällikkönä. Yhtiöltä ei ollut voitu kohtuudella edellyttää varoituksen antamista ja sopimussuhteen jatkamista. HO katsoi myös tulleen näytetyksi, ettei yhtiöllä ollut muutakaan työtä tarjottavana irtisanomisen välttämiseksi. KO:n tuomiota muutettiin ja kanne hylättiin. (HO:n tuomio kumottu 19.5.2017. Ks. KKO:2017:27)
- Uutiset
20.11.2015 16.15
Tukes muistuttaa: Nestekaasulaitoksille on tehtävä määräaikaistarkastuksia – 1. tammikuuta 2016 mennessä laadittava myös selvitys säädösten turvallisuusvaatimusten toteutumisestaTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että nestekaasulaitoksille on tehtävä määräaikaistarkastuksia, joilla varmistetaan nestekaasun turvallinen käsittely. Tarkastukset kannattaa tehdä yhtä aikaa painelaitetarkastusten kanssa. Tarkastuksia tehdään neljän vuoden välein ja niistä vastaa tarkastuslaitos. Nestekaasulaitosten on myös laadittava selvitys säädösten turvallisuusvaatimusten toteutumisesta vuoden 2015 loppuun mennessä. Selvitys annetaan tarkastuslaitokselle nestekaasutarkastuksen yhteydessä.
- Uutiset
20.11.2015 15.26
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Viranomaisella ei ole harkintavaltaa asiakkaan oikeuteen joko saada pyydetty asiakirja tai muutoksenhakukelpoinen päätösApulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että oikeus saada perusteltu päätös ja hakea päätökseen muutosta ovat hyvän hallinnon keskeisiä oikeusturvatakeita. Oikeus joko saada pyydetty asiakirja tai saada asiassa muutoksenhakukelpoinen päätös on ehdoton, eikä viranomaisella ole menettelyn suhteen harkintavaltaa. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Hallinnon tietotekniikkakeskuksen huomiota julkisuuslaissa säädettyihin velvoitteisiin ilmoittaa asiakirjan pyytäjälle kieltäytymisen syy, antaa asiakirjan pyytäjälle tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi, ja antaa asiakirjapyyntöön tarvittaessa muutoksenhakukelpoinen päätös.
- Uutiset
20.11.2015 14.44
Hovioikeus: Väitetty kielitaidon puute ei ollut hyväksyttävä syy kanteen myöntämisen peruuttamiselleA:n ja B:n antaman vastauksen perusteella heidän oli katsottava myöntäneen kanteen oikeaksi. Myöntämisen peruuttaminen muutoksenhakuvaiheessa on mahdollista vain siinä tapauksessa, että peruuttamiselle on olemassa hyväksyttävä syy. A ja B olivat vedonneet kielitaidon puutteesta johtuvaan erehdykseen ilmoittamatta kuitenkaan tarkemmin, mitä seikkaa erehdys oli koskenut. Hovioikeus totesi, että A:n ja B:n käräjäoikeudelle toimittaman vastauksen perusteella he olivat ymmärtäneet, mistä asiassa oli kysymys ja he olivat kyenneet ilmaisemaan oman käsityksensä siitä ymmärrettävällä tavalla. Kanne oli ollut hyväksyttävissä. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015) - Uutiset
20.11.2015 14.06
Apulaisoikeusasiamieheltä moitteet Opetushallitukselle Virsivisan järjestelyistä peruskoulussa – opetusneuvos oli lisäksi esteellinenOpetushallitus on saanut apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojalta moitteet tavasta, jolla se on järjestänyt Virsivisa-kilpailun peruskouluissa yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n (SLK ry) kanssa. Lisäksi Pajuoja katsoo päätöksessään opetusneuvoksen olleen virkamiehenä esteellinen hoitamaan Virsivisan tiedotusta kouluille. Neuvos on visaa organisoivan SLK ry:n hallituksen jäsen.
- Uutiset
20.11.2015 13.45
Murtautui vuosina 2010 ja 2012 kahteen eri asuntoon ja poistui Suomesta - hovioikeus lyhensi törkeistä varkauksista tuomitun ehdolliseen vankeusrangaistuksen vuoden mittaiseksiRL 6:4 §:n mukaan rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. HO totesi, että rangaistusta mitattaessa oli myös otettava huomioon rangaistuskäytännön yhtenäisyys, jotta vaatimus samanlaisiin rikoksiin syyllistyneiden yhdenvertaisesta kohtelusta toteutuu. Ottaen huomioon edellä mainitut seikat ja rikosten tekemisestä kulunut aika HO katsoi, että yleisen oikeuskäytännön mukainen ja oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetuista rikoksista oli KO:n tuomitseman 1 vuoden 4 kuukauden vankeuden sijasta yhden vuoden vankeusrangaistus. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 13.13
Veronkorotukset eivät estäneet kirjanpito- ja veropetossyytteiden tutkimista – toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteetVerohallinnon määräämät veronkorotukset eivät olleet sanktioita kirjanpitolaissa säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta eivätkä mahdolliset veronkorotukset näin ollen estäneet kirjanpitorikosten tutkimista. Vallinneissa olosuhteissa asiassa ei ollut syyksi lukemisen edellyttämällä varmuudella esitetty, että vastaajat olisivat laiminlyöneet osakeyhtiön liiketapahtumien kirjaamisen taikka että he olisivat antaneet verottajalle väärää tietoa veron määräämiseen vaikuttavista seikoista. Syytteet oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 13.01
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta tuulivoimapuistohankkeeseen koskevassa asiassaELY-keskus oli ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 §:n 1 momentin nojalla antamassaan päätöksessä todennut, ettei Sallan Portin tuulivoimapuistohankkeeseen ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Yhtiön valituksessa ei ollut kysymys Sallan Portin tuulivoimapuistohanketta koskevasta muun lain kuin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisesta lupa-asian ratkaisusta tai muusta hankkeen toteuttamisen kannalta olennaisesta päätöksestä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 19 §:n 1 ja 3 momentissa säädetty huomioon ottaen yhtiöllä ei ollut oikeutta valittaa erikseen pelkästään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista koskevasta päätöksestä. Tämän vuoksi yhtiön valitus oli hallinto-oikeudessa jätettävä tutkimatta. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
20.11.2015 12.35
Pimeys on työturvallisuusriskiTyönantajan velvollisuus on valvoa, että työpaikalla on riittävät valaistusolosuhteet ja että työntekijät käyttävät tarvittaessa asianmukaista näkyvää varoitusvaatetusta. Työntekijän velvollisuus on noudattaa työnantajan antamia ohjeita.
- Uutiset
20.11.2015 12.12
Huoneenvuokra-asia oli käsitelty käräjäoikeudessa virheellisesti – asia palautettiinKäräjäoikeuden ratkaisua siitä, että asian käsittelyä ei lykätty eikä uuden todistelun ja uuden kanteen kiistämisperusteen esittämistä sallittu, ei voitu pitää hyväksyttävänä. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 17 ja 19 §:ien mukaiset valmistelun tavoitteet olivat jääneet asian valmistelussa toteutumatta. Asian käsittelyssä käräjäoikeudessa oli siten menetelty virheellisesti ja asia oli tästä syystä palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015) - Uutiset
20.11.2015 12.01
Liiteristä rakennettua ympäristöä koskevat tiedot kaikkien saataville – kaavoitus, yhdyskuntarakenne, luonnonvarat, rakennukset ja asuminenElinympäristön tietopalvelu Liiteri avattiin käyttöön lokakuussa. Liiteri tarjoaa kattavasti tietoa rakennetusta ympäristöstä yhtenäisessä muodossa. Viranomaiset, yritykset ja kansalaiset voivat etsiä palvelusta tietoa esimerkiksi kaavoituksesta, yhdyskuntarakenteesta, luonnonvaroista sekä rakennuksista ja asumisesta. Palvelu sisältää runsaasti rakennettua ympäristöä ja kaavoitusta koskevia tilasto- ja kartta-aineistoja. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi kaavoituksessa ja sen seurannassa, rakentamiseen liittyvien lupien ja avustusten ratkaisemisessa, strategisten suunnitelmien ja ohjelmien laatimisessa sekä rakennetun ympäristön tilan seurannassa. Tietojen katselun ja selaamisen lisäksi palvelu mahdollistaa myös tietojen analysoimisen ja havainnollistamisen.
- Uutiset
20.11.2015 11.45
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie: Taskulaskinpolitiikasta vaalijärjestelmän uudistamiseenDemokratian toteutumisesta eduskuntavaaleissa on keskusteltu pitkään. Vaalijärjestelmään on kaivattu muutoksia, jotka nostaisivat äänestysaktiivisuutta, parantaisivat vaalien suhteellisuutta ja turvaisivat alueellisen edustavuuden. Vaikka nykytilanteen ongelmista ollaan koko lailla yhtä mieltä, ei ratkaisua useista yrityksistä huolimatta ole saatu vietyä maaliin asti, kansanedustaja, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie kirjoittaa Edilexin Vierashuoneessa.
- Uutiset
20.11.2015 11.36
Timo Eskosta korkeimman oikeuden presidenttiTasavallan presidentti nimitti perjantaina (20.11.) KKO:n presidentiksi oikeustieteen tohtori Timo Eskon. Tällä hetkellä Turun hovioikeuden presidenttinä toimiva Esko aloittaa uudessa virassaan vuoden 2016 alusta.
- Uutiset
20.11.2015 11.15
Prof. Seppo Koskinen: Työlainsäädännön pakottavuuden arviointi muuttumassaTyölainsäädäntö, jossa määrätään pakottavista maksimiehdoista, saattaa yksittäistapauksessa toteuttaa työelämän osapuolten intressejä oikeammin ja tasapuolisemmin kuin paremmin sopimisen salliva lainsäädäntö. Tällainen lainsäädäntö edellyttää luonnollisesti tarkkaa punnintaa, koska helposti kyseisen lainsäädännön koetaan toteuttavan vain työnantajan intressejä. Valitettavasti yhteiskunnassamme ei ole tällä hetkellä riittävän voimakasta pyrkimystä ymmärtää ja sovittaa eri osapuolten intressejä senkin uhalla, että tässä yhteydessä joku osapuoli väistämättä joutuu luopumaan osasta nykyisiä etujaan, professori Seppo Koskinen kirjoittaa Edilexissä.
- Uutiset
20.11.2015 10.41
Postin jakelun viive huomioidaan Verohallinnon selvityspyynnöissäPAU:n lakot vaikeuttavat postinkulkua ja pakettitoimituksia 19.11. alkaen. Tästä syystä Verohallinnosta lähetettäviin selvityspyyntöihin kirjataan asiakkaille normaalin vastausajan sijaan viikon pidempi vastausaika. Samoin jos asiakkaiden vastauksia ei ole tullut annettuihin määräaikoihin mennessä, odotetaan viikko ennen toimenpiteiden käynnistämistä. Menettely on voimassa posti- ja logistiikka-alan työnseisausten ajan.
- Uutiset
20.11.2015 10.14
Hovioikeus tutki susien DNA:ta – suojelu- ja rangaistussäännökset eivät koske ainoastaan täysin rotupuhdasta suttaKeski-Pohjanmaan käräjäoikeus oli tuominnut 15. tammikuuta 2015 törkeästä metsästysrikoksesta 12 henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Vaasan hovioikeus hylkäsi 20. marraskuuta antamallaan ratkaisulla kaikkien metsästäjien tekemät valitukset. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 10.12
Hovioikeus: Rahankäsittelyliiketoimintaa harjoittava yhtiö rikkoi tiedonantovelvollisuutensa jättämällä antamatta tiedot toimialuekohtaisista toimenpiteistä - yhtiö voitiin tuomita yhteistoimintalain mukaisiin 7 000 tai 10 000 euron suuruisiin hyvityksiinKysymys ei ollut pelkän muodollisuuden rikkomisesta, vaan työnantajan menettely oli heikentänyt työntekijöiden edustajien tosiasiallista mahdollisuutta neuvotella toimialuekohtaisista vaihtoehdoista. Rikkomus ei siten ollut vähäinen eikä hyvitystä voitu jättää tuomitsematta. HO katsoi asiassa mainitut seikat huomioon ottaen, että KO:n tuomitsemat hyvitykset vastasivat oikeuskäytännön linjauksia ja olivat muutenkin oikeudenmukaisia. HO myös hyväksyi KO:n perustelut siltä osin, että yhtiön antamat salassapitoon liittyvät ohjeet olivat tosiasiallisesti vaikeuttaneet vuorovaikutuksellisten neuvottelujen käymistä. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 9.10
Ylikuormamaksuja esitetään kolminkertaisiksiHallitus esittää, että ylikuorman kuljettamisesta määrättävä ylikuormamaksu korotetaan kolminkertaiseksi nykyisestä. Ylikuormamaksu määrätään ajoneuvon sallitun kokonaismassan ylittävästä massasta. Nykyisin maksu on jokaiselta ylityksen täydeltä sadalta kilolta 10 euroa. Jokaiselta 2 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta maksu on kuitenkin 30 euroa ja jokaiselta 4 000 kiloa ylittävältä sadalta kilolta 40 euroa.
- Uutiset
20.11.2015 7.11
JSN puuttui sananvapauden loukkaukseen Postissa: Varoituksen antaminen pääluottamusmiehelle oli omiaan kaventamaan kansalaisten ja median tiedonsaantimahdollisuuksiaJSN otti keskiviikkoisessa (18.11.) kokouksessaan lausumallaan kantaa Postin antamaan varoitukseen pohjoisen alueen pääluottamusmiehelle. JSN haluaa kannanotollaan kiinnittää huomiota yrityksiin rajoittaa perustuslaissa turvattua sananvapautta. JSN:n mielestä varoituksen antaminen pääluottamusmiehelle oli sananvapauteen kohdistuva toimenpide, joka on omiaan kaventamaan kansalaisten ja median tiedonsaantimahdollisuuksia.
- Uutiset
20.11.2015 6.01
EU-tuomioistuin antoi ruotsalaiselle alioikeudelle ennakkoratkaisun lapsen huollosta päättäneen toisen jäsenvaltion tuomioistuimen antaman ratkaisun tunnustamisesta kieltäytymisestäEU-tuomioistuin katsoo Varbergin käräjäoikeudelle kiireellisesti antamassaan ennakkoratkaisussaan, että Bryssel II a -asetuksen 23 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun – ottaen huomioon lapsen etu – kyseessä ei ole sellaisen oikeussäännön ilmeinen rikkominen, jota pidetään jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeänä, tai sellaisen oikeuden ilmeinen loukkaaminen, jota pidetään tässä oikeusjärjestyksessä perustavanlaatuisena, kyseisen jäsenvaltion tuomioistuin, joka katsoo olevansa toimivaltainen käsittelemään lapsen huoltoa koskevan asian, ei voi tämän säännöksen perusteella kieltäytyä tunnustamasta kyseisen lapsen huollosta päättäneen toisen jäsenvaltion tuomioistuimen antamaa ratkaisua.
- Uutiset
19.11.2015 16.15
Eduskunnan tarkastusvaliokunta: Hallituksen vuosikertomuksen sisältöä kehitettävä edelleen ja harmaan talouden torjuntaohjelma koko vaalikaudelleEduskunnan tarkastusvaliokunta on hyväksynyt mietinnön koskien hallituksen vuosikertomusta 2014. Valiokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi kannanoton, joka edellyttää hallituksen kehittävän vuosikertomusta entistä informatiivisemmaksi. Keskeinen lähtökohta on, että kertomus sisältäisi analysoitua tietoa toiminnan ja toimintamuutosten tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta, erityisesti yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Vuosikertomuksesta tulee muodostua toimiva osa valtionhallinnon ja hallituksen suunnittelu- ja seurantajärjestelmää, valiokunta painottaa. Valiokunta käsitteli mietinnössään myös eduskunnan kannanottoja koskien muun muassa harmaan talouden torjuntaa, rakennusten kosteus- ja homevaurioita ja julkisen hallinnon tietojärjestelmiä. - Uutiset
19.11.2015 15.55
Toimeentulotuen perusosa pysyy nykytasolla vuonna 2016Hallitus haluaa pitää toimeentulotuen perusosan samalla tasolla vuonna 2016 kuin tänä vuonna, vaikka kansaneläkeindeksi laskee. Perusosan määrä on tänä vuonna yksinasuvalla 485,50 euroa kuukaudessa. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen (HE 124/2015 vp.) toimeentulotukea koskevan lain muutoksesta tänään 19. marraskuuta. - Uutiset
19.11.2015 15.40
Hallitus esittää painolastivesien puhdistuspakkoa ulkomaanliikenteen laivoihinHallitus esittää, että Suomi hyväksyisi painolastivesien käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Itämeren maista Ruotsi, Tanska, Saksa ja Venäjä ovat jo ratifioineet sopimuksen, ja muissa Itämeren maissa lainvalmistelu on vireillä. Yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan, kun 35 prosenttia maailman tonnistosta on sopimuksen piirissä. Tämän arvioidaan tapahtuvan vuoden 2016 aikana.
- Uutiset
19.11.2015 15.30
Sairausvakuutusmaksut vuodelle 2016 vahvistettuSairausvakuutusmaksujen maksuprosentit on vahvistettu vuodelle 2016. - Uutiset
19.11.2015 15.20
Hallitus esittää liikennevakuutuslain uudistustaLiikennevakuutuslain uudistuksella halutaan parantaa vakuutusyhtiöiden välistä kilpailua muuttamalla vakuutusmaksua koskevaa sääntelyä nykyistä joustavammaksi tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö. Vakuutusyhtiöiden tulisi soveltaa vakuutusmaksujen laskuperusteitaan yhdenmukaisesti kaikkiin vakuutuksenottajiin.
- Uutiset
19.11.2015 15.00
Valtio perustaa Peli-integrointiyhtiö FRV Oy:nValtioneuvosto päätti tänään 19. marraskuuta yleisistunnossaan, että valtioneuvoston kanslia perustaa Peli-integrointiyhtiö FRV Oy:n. Integrointiyhtiön perustaminen on osa sisäministeriön vetämää rahapeliyhtiöhanketta, jossa Fintoto Oy:n, Veikkaus Oy:n ja Raha-automaattiyhdistyksen pelitoiminnot yhdistetään yhteen valtion kokonaan omistamaan rahapeliyhtiöön.
- Uutiset
19.11.2015 14.14
Selvitys: Tiedonsaanti yritysten rahoituksesta ja konkreettisista kehitysvaikutuksista on puutteellistaKehitysyhteistyötä tekevän yksityisen sektorin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on kehitettävä. Nykyisin tiedonsaanti yritysten rahoituksesta ja konkreettisista kehitysvaikutuksista ontuu monella tasolla, selviää tuoreesta kehitysyhteistyön asiantuntijajärjestö Kepan julkaisemasta ajankohtaiskatsauksesta. ”Kaikkien kehitysyhteistyörahoitusta käyttävien toimijoiden on pystyttävä raportoimaan läpinäkyvästi ja ymmärrettävästi varojen käytöstä. Kansalaisilla on oikeus tietää, millaisia sopimuksia päättäjät yksityisen sektorin kanssa tekevät – ja vaatia niihin tarvittaessa muutoksia”, todetaan Vienninedistämistä vai kehitysyhteistyötä? -selvityksestä.
- Uutiset
19.11.2015 14.00
Neuvottelukunta asetettu urheilun eettisille kysymyksilleOpetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on asettanut urheilun eettisten asioiden neuvottelukunnan vuosiksi 2015–2018. Neuvottelukunta toimii eri hallinnonalojen ja urheilun toimijoiden välisenä koordinaatio- ja yhteistyöelimenä.
- Uutiset
19.11.2015 13.33
Myös hovioikeus hyväksyi viiden vuoden liiketoimintakiellonKäräjäoikeudessa A:n syyksi luettiin törkeä kirjanpitorikos ja törkeä velallisen epärehellisyys. A:n rikollinen toiminta oli jatkunut varsin pitkään, viisi vuotta. A oli harjoittanut liiketoimintaa aiemminkin, mistä toiminnasta hänet oli kerran aikaisemminkin tuomittu rikokseen sekä liiketoimintakieltoon. A työskentelee edelleen N Oy:ssä työntekijänä. Tämän vuoksi liiketoimintakielto ei vaikuttaisi hänen työntekijäasemaansa. Sen sijaan oli olemassa ilmeinen vaaraa siitä, että A, jo useamman yhtiön omistajana, jatkaisi sopimatonta liiketoimintaa ellei kieltoa määrättäisi. A:n toimintaa oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden sekä terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Käräjäoikeuden mukaan liiketoimintakieltoon määräämiselle oli liiketoimintalain 3 §:ssä tarkoitetut perusteet. Ottaen huomioon A:n menettely liiketoimintakiellon kestoksi oli perusteltua määrätä viisi vuotta. (Vailla lainvoimaa 19.11.2015) - Uutiset
19.11.2015 13.00
Komissio: Energiaunionin toteuttaminen eteneeKomissio julkaisi 18. marraskuuta ensimmäisen energiaunionin tilaa koskevan katsauksen. Komission mukaan paljon edistystä on jo tapahtunut sen jälkeen, kun energiaunionia koskeva puitestrategia hyväksyttiin yhdeksän kuukautta sitten. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä, ja vuodesta 2016 tulee tärkeä täytäntöönpanon vuosi. Lisäksi komissio hyväksyi luettelon 195 tärkeimmästä energia-alan infrastruktuurihankkeesta.
- Uutiset
19.11.2015 12.16
Euroopan hyvän hallintotavan säännöstöEuroopan parlamentti hyväksyi Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön alun perin jo vuonna 2001, ja säännöstöstä on tullut sittemmin keskeinen sovellettaessa hyvän hallintotavan periaatetta käytännössä. Sen avulla yksittäiset kansalaiset saavat tietoa oikeuksistaan ja ymmärtävät oikeuksiaan paremmin. Säännöstö selvittää kansalaisille, mitä EU:n toimielimiltä voidaan niiden hallinnossa edellyttää. Se tarjoaa myös hyödyllisiä ohjeita virkamiehille näiden ollessa tekemisissä kansalaisten kanssa. Säännöstössä hyvän hallintotavan periaate konkretisoituu, joten se edistää hallinnon hyvää tasoa.
- Uutiset
19.11.2015 11.30
Prof. Seppo Penttilä: Liiketoimintakokonaisuus liiketoimintasiirrossa ja osittaisjakautumisessa - KHO 2015:155 ja 2015:156KHO:n ratkaisuista ilmenee, että yhden kiinteistön siirtämiseen voidaan soveltaa liiketoimintasiirtoa ja osittaisjakautumista koskevia säännöksiä, vaikka siirronsaajalle ei siirry kiinteistöllä harjoitettava vuokraustoiminta. Ratkaisusta KHO 2015:155 ilmenee lisäksi se, että keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osittaisjakautuminen voi olla veroneutraali.
- Uutiset
19.11.2015 11.16
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu alkotaxi-asiassa ei vaikuta Tullin toimintaanTulli on selvittänyt EU:n tuomioistuimen antaman C-198/14 Visnapuu -ennakkoratkaisun mahdolliset vaikutukset Tullin toimintaan ja ohjeistuksiin. Selvityksen mukaan ennakkoratkaisulla ei ole välittömiä vaikutuksia Tullin nykyisiin toimintatapoihin tai voimassa oleviin ohjeistuksiin. Mahdollisia vaikutuksia arvioidaan tarvittaessa uudelleen kansallisen tuomioistuimen antaman ratkaisun jälkeen.
- Uutiset
19.11.2015 11.00
KKO:n ratkaisu anonyymistä todistelusta ja hyödyntämiskiellosta – asia palautettiin hovioikeuteenKäräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen kahdesta perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Keskeisenä syytettä tukevana näyttönä syyttäjä oli vedonnut A:lle suoritettua kielianalyysiä koskevaan lausuntoon, jonka laatijaa ei ollut nimeltä yksilöity. Hovioikeus katsoi kysymyksen olevan niin sanotusta anonyymistä todistelusta eikä hyväksynyt lausuntoa todisteeksi ja hylkäsi syytteen. Kysymys sanotun lausunnon arvioimisesta todisteluna. Kysymys myös hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun se ei ollut ennen todisteen vastaanottamista koskevan päätöksen tekemistä selvittänyt, vaatiko A lausunnon laatijan kuulemista, ja tarvittaessa varannut tämän jälkeen syyttäjälle tilaisuutta selvittää lausunnon antajan henkilöllisyyttä. KKO katsoi, että hovioikeuden virheellisen menettelyn vuoksi asiassa oli jäänyt selvittämättä, onko asiassa tarpeen kuulla kielianalyysilausunnon laatijaa henkilökohtaisesti, ja mikäli tämä katsotaan tarpeelliseksi, hankkiiko lausunnon todisteluksi nimennyt syyttäjä sellaisen selvityksen, että kuuleminen voidaan toteuttaa. Ennen sanottuja toimenpiteitä ei voida tarkemmin arvioida, mikä oikeudellinen merkitys asiassa on sillä, että lausunto on esitetty vain kirjallisena. Näistä syistä asia oli palautettava hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
19.11.2015 10.30
Lapsia suojatiellä - erimielinen hovioikeus tuomitsi suojatien pysähtymättä ohittaneen bussikuskin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisestaHO:n enemmistö katsoi, että syyksiluettavaa liikenneturvallisuuden vaarantamista, joka oli aiheuttanut vakavaa vaaraa suojatietä ylittämässä olleiden lasten hengelle ja terveydelle, oli KO:n esittämillä perusteilla pidettävä törkeänä. Tuomittua rangaistusta (60 ps.) ei pidetty rangaistuskäytäntöön ja menettelyn vaarallisuuteen nähden liian ankara. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, että kysymyksessä oli ollut liikennetilanteesta ja mahdollisesti aikataulupaineesta johtunut ajovirhe, jonka ei voitu katsoa osoittaneen vastaajassa sellaista piittaamattomuutta, joka olisi ollut luettava hänen syykseen RL 23 luvun 2 §:n törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen edellyttämänä tahallisuutena tai törkeänä huolimattomuutena. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos tuomitsi vastaajan RL 23 luvun 1 §:n mukaisesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 15 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 19.11.2015)
- Uutiset
19.11.2015 10.10
Markkinaoikeus kielsi 100.000 euron sakon uhalla Robert Bosch Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta ilmalämpöpumppujen Mitsubishiin vertailevaa markkinointiaMarkkinaoikeus kielsi Robert Bosch Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta ilmalämpöpumppujen markkinointia siten, että markkinoinnissa viitataan "Mitsubishi"-ilmalämpöpumppujen ominaisuuksiin tai niitä koskeviin testituloksiin yksilöimättä samalla, mistä Mitsubishi-ilmalämpöpumpusta on kysymys. Sanottua kieltoa on noudatettava 100.000 euron sakon uhalla. (Vailla lainvoimaa 19.11.2015) - Uutiset
19.11.2015 9.39
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut ratkaista asiaa valmistelussa tuomiolla – asia palautettiin käräjäoikeuteenRatkaistavana olevassa asiassa kannetta ei oltu myönnetty eikä siitä oltu luovuttu. Asianosaiset eivät olleet tehneet asiassa sovintoa. B:n vastauksen myötä asia oli muodostunut riitaiseksi eikä A:n kanne ollut selvästi perusteeton. Siten edellytykset asian ratkaisemiselle valmistelussa annettavalla tuomiolla eivät täyttyneet, vaan käräjäoikeuden olisi tullut ratkaista asia pääkäsittelyssä. Asia oli palautettava käräjäoikeuteen uutta käsittelyä varten. (Vailla lainvoimaa 19.11.2015) - Uutiset
19.11.2015 9.01
Markkinaoikeus: Tavaramerkki Seniori-Sanomat ei ollut erottamiskykyinen luokassa "mainonta"Markkinaoikeus katsoi, ettei haettu merkki Seniori-Sanomat ollut erottamiskykyinen eikä valittaja myöskään esittänyt riittävää näyttöä, joka kokonaisuutena arvioiden osoittaisi, että merkkiä olisi käytetty niin kauan ja laajalti, että se olisi rekisteröimishakemuksen tekemishetkeen mennessä käytön perusteella tullut tavaramerkkilain 13 §:n tarkoittamalla tavalla erottamiskykyiseksi kysymyksessä olevalle palvelulle. Seniori-Sanomat ei ollut tavaramerkkilain 13 §:n tarkoittamalla tavalla erottamiskykyinen luokan 35 palvelulle "mainonta". (Vailla lainvoimaa 19.11.2015) - Uutiset
19.11.2015 8.47
Työryhmä ehdottaa EU:n tilintarkastussääntelyn mahdollistamien helpotusten käyttämistä pienten yritysten tilintarkastuksessaTyö- ja elinkeinoministeriön EU:n tilintarkastussääntelyyn perustuvia tilintarkastuslain muutostarpeita arvioinut työryhmä ehdottaa 18. marraskuuta 2015 julkaistussa mietinnössään helpotusten hyödyntämistä pienten yritysten tilintarkastuksessa. Esimerkiksi sisäisestä laadunvalvonnasta ja resurssien riittävyysvaatimuksista ehdotetaan annettavaksi helpotuksia tilintarkastajan toiminnan järjestämistä koskevassa uudessa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa. Muun muassa nämä mahdollistavat pienyrityksen joustavan tilintarkastuksen.
- Uutiset
19.11.2015 8.30
Asbestilainsäädäntö muuttuu vuoden 2016 alustaNykyinen asbestitöihin liittyvä lainsäädäntö korvataan uudella lailla 684/2015 eräistä asbestipurkutyötä koskevista vaatimuksista ja valtioneuvoston asetuksella 798/2015 asbestityön turvallisuudesta. Lakiin on keskitetty asbestipurkutyölupaa ja asbestipurkutyöntekijän pätevyyttä koskevat säännökset sekä näistä pidettävien rekistereiden ylläpitoon liittyvät määräykset. Nykyiset asbestipurkutyövaltuutukset ovat edelleen voimassa kaksi vuotta lain voimaan tulon jälkeen.
- Uutiset
18.11.2015 17.04
Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa on annettuVerohallinto on antanut päätöksen siitä, miten asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä vähennys lasketaan silloin kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa.
- Uutiset
18.11.2015 16.31
Hovioikeus pysytti aikaprioriteettiperiaatteen perusteella tehdyn käräjäoikeuden päätöksen pesänselvittäjän ja –jakajan määräämisestäMolemmat ehdotetuista henkilöistä täyttivät perintökaaressa asetetut muodolliset edellytykset pesänselvittäjän ja -jakajan tehtävään ja heitä molempia voitiin pitää tehtävään soveltuvina. Asiassa ei ollut ilmennyt sellaista seikkaa, jonka perusteella jompaa kumpaa heistä olisi ollut pidettävä kokonaisarvostelussa toista soveliaampana. Näin ollen ei ollut myöskään perustetta päätyä asiassa toiseen lopputulokseen kuin KO oli tehnyt. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015)
- Uutiset
18.11.2015 16.15
Hovioikeus: Käräjäoikeuden olisi tullut pyrkiä sopimaan valmisteluistunnolle ja pääkäsittelylle sellainen päivä että molemmat riidan osapuolet voivat asian vaatimalla tavalla valmistautua siihenVaikka kysymys oli sinänsä ollut laadultaan ja laajuudeltaan tavanomaisesta, intressiarvoltaan pienemmästä riita-asiasta, hovioikeus katsoi oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 28 §:n tavoite sekä kirjallisessa valmistelussa tapahtuneet menettelyvirheet huomioon ottaen, että käräjäoikeuden olisi tullut A:n ja B:n esteestä tiedon saatuaan ja viimeistään C:n viestin jälkeen peruuttaa 27.1.2015 istunto ja pyrkiä sopimaan valmisteluistunnolle ja pääkäsittelylle sellainen päivä, että molemmat riidan osapuolet voivat asian vaatimalla tavalla valmistautua siihen ja olla istunnossa asianmukaisesti edustettuina. Asia palautettiin käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015) - Uutiset
18.11.2015 15.12
Toisiaan kohtaan rangaistusvaatimuksen pahoinpitelystä kohdistaneet saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa vahinkonaan - käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluratkaisua muutettiinY:n ja V:n keskinäisestä pahoinpitelytilanteesta toisiinsa kohdistamat rikossyytteet oli kummankin osalta hyväksytty lähes sellaisinaan. V oli tuomittu rangaistukseen pahoinpitelyn yrityksestä eikä Y:llä ollut aihetta korvausvaatimukseen. Y oli tuomittu rangaistukseen pahoinpitelystä ja korvaamaan V:lle tavanomainen korvaus pahoinpitelyrikoksella aiheutetusta tyypillisestä henkilövahingosta. HO vapautti Y:n velvollisuudesta korvata V:n oikeudenkäyntikuluja KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015) - Uutiset
18.11.2015 14.34
Maistraattien uusi strategia painottaa palvelujen sähköistämistäMaistraattien vuosien 2016–2019 strategia julkaistiin 18. marraskuuta 2015. Maistraattien palveluja ja toimintaa kehitetään lisäämällä vuorovaikutusta ja hyödyntämällä enemmän digitalisaatiota. Palvelujen saantia helpotetaan myös kiinnittämällä entistä enemmän huomiota asiakkaiden tarpeisiin, ohjaamalla asiointia sekä ottamalla asiakkaat mukaan palvelujen kehittämiseen.
- Uutiset
18.11.2015 14.15
Hovioikeus: Mielisairas oli vapautettava käräjäoikeuden vahingonteoista tuomitsemasta sakkorangaistuksesta ja vahingonkorvausta oli soviteltavaHovioikeus totesi muun muassa, että lääkärinlausunnossa käytetty termistö liittyi mielenterveyslain 8 §:ssä säädeltyyn tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisen edellytyksiin eikä sen perusteella voitu suoraan tehdä johtopäätöksiä A:n syyntakeisuudesta. Hovioikeus katsoi vallinneissa olosuhteissa selvitetyksi, että A:n kyky säädellä käyttäytymistään oli tekohetkellä ollut vakavan mielisairauden vuoksi ratkaisevasti heikentynyt eikä häntä siten tullut rangaistukseen tuomita. A oli vapautettava käräjäoikeuden hänelle tuomitsemasta rangaistuksesta. Asian laatuun ja jo tehtyihin hoitotoimenpiteisiin nähden hoidon tarpeen selvittämistä mielenterveyslain 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla oli pidettävä tässä tapauksessa ilmeisen tarpeettomana. Käräjäoikeuden A:n korvattavaksi tuomitsemia takautumisoikeuteen perustuvaa korvausta sekä oikeudenkäyntikulujen korvausta oli alennettava kolmannekseen. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015) - Uutiset
18.11.2015 13.31
Poikkeuksellisen harva kunta korottaa verotustaan vuonna 2016Kunnallisveroprosenttiaan korottaa vuodelle 2016 kaikkiaan 45 kuntaa, kun viime vuonna korottajia oli 98. Veroprosenttia laskee kolme kuntaa. Viimeksi korottajia oli näin vähän vuonna 2001. Keskimääräinen kunnallisveroprosentti on ensi vuonna 19,87. Korkein kunnallisveroprosentti on ensi vuonna Savonlinnassa, 22,50 prosenttia ja alhaisin Kauniaisissa, 16,50 prosenttia.
- Uutiset
18.11.2015 13.00
KHO:n ratkaisu asiakirjajulkisuudesta AhvenanmaallaKun otettiin huomioon tietopyynnön kohteena olleiden tarjousasiakirjojen sisältö, tarjouskilpailuun osallistuneiden yhtiöiden omaisuuden suojaan liittyvät näkökohdat eivät edellyjulkisuusttäneet asianosaisen tiedonsaantioikeuden rajoittamista. Tarjouskilpailuun osallistuneella yhtiöllä oli siten oikeus saada tarjouskilpailun järjestäneeltä kunnalta jäljennökset muiden tarjouskilpailuun osallistuneiden yhtiöiden tarjousasiakirjoista siinäkin tapauksessa, että ne sisälsivät maakuntalain 9 §:n 1 momentin f kohdan perusteella salassa pidettäviä yksityistä liiketoimintaa koskevia tietoja. - Uutiset
18.11.2015 12.45
Turvakaareton pienkuormaaja surmasi - työnantajalle sakot kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksestaPirkanmaan KO tuomitsi tiistaina (17.11.) maatalousyrittäjän 90 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja ympäristön turmelemisesta. Käsiteltävänä oli ympäristörikoksen lisäksi työturvallisuusjuttu työtapaturmasta, jossa nuori mies menetti henkensä marraskuussa 2013. Työntekijä oli hakemassa isoa pyöröpaalia heinäsuulista ajaen nivelohjattua pienkuormaajaa. Hän todennäköisesti peruutti kuormaajaa, joka osui maassa olleisiin syviin painaumiin ja kaatui niin, että työntekijä jäi puristuksiin kuormaajan alle ja menehtyi. Tapauksella ei ole silminnäkijää. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015) - Uutiset
18.11.2015 12.01
KHO:n ratkaisu maanpuolustussalaisuuksia sisältävien asiakirjojen julkisuudestaAsiakirjapyynnön kohteena olleet asiakirjat sisälsivät sekä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 10 kohdan perusteella salassa pidettäviä tietoja että julkisia tietoja. Tiedot, jotka hallinto-oikeus oli asiakirjapyynnön hylänneen Pääesikunnan päätöksen osittain kumoten oikeuttanut asiakirjapyynnön esittäjän saamaan, muodostivat vain vähäisen osan niiden asiakirjojen sisällöstä, joihin nähden asia tuli Pääesikunnan valituksen johdosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitavaksi. Näiden asiakirjojen sisältö ei kokonaisuutena arvioiden olisi muiden tietojen peittämisen jälkeen ollut ymmärrettävissä oikein niiden tietojen perusteella, jotka asiakirjapyynnön esittäjä oli oikeutettu saamaan. Pääesikunnalla ei siten ollut velvollisuutta antaa edellä tarkoitettuja tietoja, kun otettiin huomioon julkisuuslain 10 §.
- Uutiset
18.11.2015 11.49
Hovioikeus: Puhelinsoitto jota ei voitu täysin varmentaa ELY-keskuksessa riitti katkaisemaan vahingonkorvauksen vanhentumisenA:n uskottavana pidettävästä kertomuksesta ilmeni, että hän oli, ELY-keskuksen päätöksessä annetun ohjauksen mukaisesti, ollut yhteydessä käsittelijä B:hen. Puutteellisten menettelytapojen vuoksi järjestelmään ei kuitenkaan ollut tallennettu tietoja kyseisestä puhelusta. B:n kertomuksesta ilmeni, että hän oli vastaanottanut suuren määrän puheluita vahingonkärsijöiltä vuonna 2011, ja hän oli tämän vuoksi pitänyt mahdollisena, että myös A oli saattanut olla häneen yhteydessä. Hovioikeus katsoi, että A:n oli näytetty soittaneen B:lle heinäkuussa 2011, saatuaan ELY-keskuksen kielteisen päätöksen. Tätä puhelinsoittoa oli pidettävä riittävänä keinona vanhentumisen katkaisemiseksi. ELY-keskuksen tiedossa oli ollut A:n korvausvaatimuksen perusteet ja määrä. Näin ollen käräjäoikeuden kanteen hylkäävä tuomio oli kumottava ja asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 18.11.2015)
- Uutiset
18.11.2015 11.30
KHO: Alaikäiselle perinnönsaajalle ei voitu myöntää sukupolvenvaihdoshuojennusta kun hän ei voinut itse osallistua osakeyhtiön toimintaanPerinnönjättäjä omisti kuollessaan 50 prosenttia erään osakeyhtiön osakekannasta. Hänen jakamattoman kuolinpesänsä osakkaita olivat leski ja puolisoiden alaikäinen tytär. Leski nimitettiin yhtiön hallituksen jäseneksi, ja hän toimi yhtiön laatupäällikkönä. Alaikäinen perinnönsaaja ei voinut itse osallistua osakeyhtiön toimintaan. KHO katsoi, että perinnönsaaja ei jatkanut yritystoimintaa siten kuin PVL 55 §:n 1 momentissa tarkoitetaan eikä hänelle voitu myöntää tuohon lainkohtaan perustuvaa sukupolvenvaihdoshuojennusta. Lainkohtaa ei ollut perusteltua tulkita aiemmasta oikeuskäytännöstä poikkeavalla tavalla sen johdosta, että nyt oli kysymys perintöön eikä lahjaan perustuvasta saannosta. (Ään. 3–2)
- Uutiset
18.11.2015 11.06
KHO: Parveketupakointikieltoa ei voitu kohdistaa toisella paikkakunnalla asuvaan vuokranantajaanYmpäristötarkastaja ei ollut voinut kieltää tupakointia huoneiston parvekkeella ja velvoittaa huoneiston toisella paikkakunnalla asuvan omistajan huolehtimaan siitä, ettei parvekkeella tupakoida. Kaupungin viranomaisen valitus hallinto-oikeuden päätöksestä hylättiin.
- Uutiset
18.11.2015 10.51
KHO: Ympäristönsuojelulain nojalla ei voitu antaa yleisluonteista pienkoneiden huvi- ja harjoituslentotoimintaa koko kaupungin alueella koskevaa rajoitustaKunnan ympäristönsuojelumääräyksellä oli annettu yleisluonteinen pienkoneiden huvi- ja harjoituslentotoimintaa koko kaupungin alueella koskeva rajoitus, joka oli verrattavissa järjestyslaissa asetettuihin kaikkia henkilöitä koskeviin sääntöihin. KHO katsoi, että ympäristönsuojelulain 19 §:n nojalla ei ollut voitu antaa kysymyksessä olevaa määräystä.
- Uutiset
18.11.2015 10.38
OTT Mika Launiala: Seksin harrastaminen väärissä yhteyksissä - Suojelupoliisin etsivän virka-autoseksi -tapausKäräjäoikeuden lopulliseksi jääneen tuomion mukaan A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen harrastamalla 1.4.–22.12.2010 välisenä aikana useaan eri otteeseen seksiä virka-ajalla työnantajan hänen käyttöönsä antamassa virka-autossa. OTT Mika Launiala katsoo Edilexissä julkaistussa artikkelissaan, että käräjäoikeuden ratkaisu antaa tulevaisuutta ajatellen hyvän osviitan siitä, miten virkamiesten työn ohessa harrastamaa seksiä tulee rikosoikeudellisesta perspektiivistä arvioida. Suojelupoliisin ottama virkamiesoikeudellisesti jyrkkä asenne puolestaan indikoi sitä, että poliisihallinnossa suhtaudutaan tulevaisuudessakin vakavasti vastaaviin tilanteisiin. Vireillä olevan Aarnion jutun yhteydessä kuulustellun prostituoitu ”Saaran” kertomuksen – ottamatta kantaa niiden todenperäisyyteen – perusteella on Launialan mukaan mahdollista, että lähiaikoina virkamiesseksi saa uuden näkökulman. Tällöin kysymykseksi noussee ainakin se, onko erityisen käyttäytymisvelvollisuuden alaisten poliisimiesten ylipäätään sopivaa hankkia prostituoidun palveluja. - Uutiset
18.11.2015 10.29
KKO:n ratkaisu kuittauksesta konkurssissaSaatavat olivat kuittauskelpoisia, koska ne olivat syntyneet ennen kuin urakoitsijan konkurssi oli alkanut. Rakennustarvikkeiden haltuunoton ja siitä seuranneen tilaajan velkaantumisen ei katsottu tapahtuneen sellaisissa olosuhteissa, että menettely olisi rinnastettavissa urakoitsijan suorittamaan velan maksuun. Tilaajan kuittausvaatimus hyväksyttiin. - Uutiset
18.11.2015 10.01
KHO:n ratkaisu asiakirjajulkisuudesta Valion, Arlan, Maitokolmion ja Satamaidon kilpailuasiassaHallinto-oikeuden ja KKV:n (aikaisemmin Kilpailuvirasto) päätökset oli pääasian osalta kumottava siltä osin kuin Valion asiakirjapyyntö oli hylätty valituksen kohteena oleviin asiakirjoihin sisältyvien julkisten ja asianosaisjulkisten tietojen osalta. Valiolle on annettava mainitut tiedot korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen liitteistä ilmenevällä tavalla. Muilta nyt kysymyksessä olevilta osin Valion asiakirjapyynnön oli voinut hylätä. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ollut tältä osin syytä muuttaa.
- Uutiset
18.11.2015 9.32
Verohallinnossa on vastaanotettu yli 7 000 vihjettä verovilpistäVuoden 2015 alusta syyskuun alkuun on Verohallinnossa vastaanotettu yli 7 000 vihjettä. Vihjeistä 57 prosenttia ei aiheuttanut toimenpiteitä. Tarkastusharkintaan lähetettiin noin 17 prosenttia ja valvontaan eri osastoille siirrettiin noin 18 prosenttia. Esitys kuitinantovelvollisuuden tarkastuksesta tehtiin runsaasta viidestä prosentista.
- Uutiset
18.11.2015 9.09
Uusi viestintäsuositus tuo käytännön apua tiedonkulkuun taloyhtiöissäKiinteistöliiton ja Isännöintiliiton suositus taloyhtiöiden viestinnästä julkaistiin keskiviikkona 18. marraskuuta 2015 ja siitä keskustellaan perjantaina 20. marraskuuta Kiinteistö2015 -tapahtumassa Helsingissä. Suositus on laadittu yhteistyössä oikeusministeriön kanssa. Parempi viestintä vähentää erimielisyyksiä, helpottaa toimintaa taloyhtiössä ja lisää asumisviihtyisyyttä. Suosituksen valmistelua edelsi oikeusministeriön verkkokysely asunto-osakeyhtiölain toimivuudesta ja muutostarpeesta sekä kyselyn tulosten perusteella toteutettu avoin verkkokeskustelu, jotka toteutettiin ja palaute arvioitiin yhteistyössä kiinteistöalan järjestöjen kanssa.
- Uutiset
18.11.2015 7.23
EU-tuomioistuin: Hankintasopimukseen voidaan ottaa työntekijöille maksettavaa vähimmäispalkkaa koskeva ehtoEU-tuomioistuin katsoo saksalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että tarjoajat ja niiden alihankkijat voidaan velvoittaa niiden tarjoukseen liitettävällä kirjallisella ilmoituksella sitoutumaan siihen, että ne maksavat sopimuksen kohteena olevien suoritusten toteuttamiseen osallistuville työntekijöille tämän lainsäädännön mukaista vähimmäispalkkaa. Sopimuksen tekomenettelystä voidaan sulkea pois sellaiset tarjoajat ja niiden alihankkijat, jotka kieltäytyvät tarjoukseensa liitettävällä kirjallisella ilmoituksella sitoutumasta maksaa työntekijöille lainsäädännön mukaista vähimmäispalkkaa.
- Uutiset
18.11.2015 6.01
Valtiovarainvaliokunta hyväksyi vuoden 2016 tuloveroasteikot ja tuloverolain muutokset hallituksen esityksen mukaisesti - solidaarisuusvero koskee kahden vuoden ajan entistä useampaaEsityksen arvioidaan keventävän hieman verotusta kaikissa tulokymmenyksissä ja kaventavan tuloeroja jonkin verran. Näkyvin on ehdotus solidaarisuusveron alarajan laskemisesta määräaikaisesti kahdeksi vuodeksi nykyisestä 90 000 eurosta 72 300 euroon. Muutos toteutettaisiin yhdistämällä veroasteikon kaksi ylintä tuloluokkaa, minkä jälkeen vero koskisi noin 130 000 henkilöä ja tuottaisi arviolta 34 miljoonaa euroa vuodessa.
- Uutiset
17.11.2015 15.41
Hovioikeus piti entisen työnantajansa palvelukseen alle puolen vuoden tauon jälkeen palanneen työntekijän työsopimuksen koeaikaehtoa pätevänä - koeaikapurku ei ollut tapahtunut epäasiallisin perusteinTyöntekijä, joka oli ollut aiemmin yhtiön palveluksessa noin 19 vuoden ajan, oli allekirjoittanut työsopimuksen, jossa oli ollut selkeä merkintä koeajasta. HO katsoi sen vuoksi selvitetyksi, että koeajasta oli sovittu. HO katsoi myös, että työntekijän ja työnantajan sopimaa koeaikaehtoa oli pidettävä pätevänä siitä riippumatta, oliko työnantaja erikseen ilmoittanut koeaikaehdon käyttämisen syyt työntekijälle. Ottaen huomioon, että työntekijä ei ollut HO:ssa vedonnut mihinkään tiettyyn epäasiallisena pitämäänsä seikkaan, HO katsoi jääneen selvittämättä, että työsuhteen purkaminen olisi ollut vastoin yhtiön ilmoitusta johtunut jostakin työsopimuslaissa tarkoitetusta epäasiallisesta perusteesta. Kanne oli sen vuoksi hylättävä ja yhtiö vapautettava korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 17.11.2015)
- Uutiset
17.11.2015 15.05
Hovioikeuskaan ei myöntänyt valtion varoista korvausta velkajärjestelyasian tavanomaisista kopiointi- ja postikuluistaSelvittäjä oli lausunut, että kopiointi- ja postikulut oli aikaisemmin aina maksettu. HO katsoi kuten KO, että tässä tapauksessa ottaen huomioon kopioiden ja velkojien määrän selvittäjän vaatimuksen perusteena olevien kulujen määrää oli pidettävä tavanomaisena eikä niistä ollut suoritettava erikseen korvausta. (Vailla lainvoimaa 17.11.2015)
- Uutiset
17.11.2015 14.38
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu paperisia lounas-, liikunta- ja kulttuuriseteleitä sekä vastaavia sähköisiä tilille tehtäviä saldolatauksia työnantajayrityksille tarjoavan yrityksen velvollisuudesta suorittaa arvonlisäveroa palvelukokonaisuudesta veloitetuista palkkioista ja muista veloituksistaYhtiö veloitti paperisten lounas-, liikunta- ja kulttuuriseteleiden nimellisarvon sekä saldolatauksen nimellisarvon työnantajayritykseltä. Keskusverolautakunta katsoi, ettei yhtiön tullut suorittaa arvonlisäveroa nimellisarvon veloituksesta. Yhtiö suoritti erilaisia palveluja, jotka liittyivät paperisten lounas-, liikunta- ja kulttuuriseteleiden sekä saldolatausten ja palveluseteleiden käyttämiseen maksuvälineenä. Keskusverolautakunta katsoi, ettei yhtiön ollut suoritettava arvonlisäveroa palvelukokonaisuudesta veloitetuista palkkioista ja muista veloituksista. - Uutiset
17.11.2015 14.01
Professori Tomi Voutilainen ja YTM Juho Lehtoviita: Yhteentoimivuus julkisissa IT-hankinnoissaJulkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annettu laki (634/2011, jäljempänä tietohallintolaki) tuli voimaan 1.9.2011. Laissa säädetään julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta sekä tietojärjestelmien yhteentoimivuuden edistämisestä ja varmistamisesta. Tietojärjestelmien yhteentoimivuuden varmistaminen on sidoksissa julkisten hankintojen toteuttamiseen. Viranomaisten tulee hankintayksikköinä ottaa huomioon hankintojensa valmistelussa tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen liittyvät vaatimukset. Professori Tomi Voutilaisen ja YTM Juho Lehtoviidan Lakimies-lehden artikkelissa selvitetään markkinaoikeuden oikeuskäytännön perusteella, miten tietojärjestelmien yhteentoimivuus on otettava huomioon julkisia hankintoja toteutettaessa ja miten yhteentoimivuus on osoitettavissa tarjouksesta.
- Uutiset
17.11.2015 13.35
Arvonlisäverottoman toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa 8 500 eurosta 10 000 euroonArvonlisäverottoman toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa 8 500 eurosta 10 000 euroon ja veronhuojennukseen oikeuttavan liikevaihdon yläraja 22 500 eurosta 30 000 euroon. Vuodenvaihteen jälkeen kaikkien yritysten, joiden liikevaihto ylittää 10 000 euroa (nyk. 8 500 euroa), on tarjottava käteiskaupassa asiakkaille kuitti.
- Uutiset
17.11.2015 13.21
OTL Virve de Godzinsky: Kohti lapsiystävällisempää oikeudenkäyttöäOTL, VT, tohtorikoulutettava Virve de Godzinskyn Lakimies-lehden kirjoituksessa tarkastellaan, mitä vaatimuksia lapsiystävällinen oikeudenkäyttö asettaa tuomioistuimille erityisesti lastensuojeluasioiden käsittelyssä. Aihetta lähestytään kansallisen ja kansainvälisen sääntelyn näkökulmasta, minkä lisäksi tarkastelussa hyödynnytetään lapsiasiavaltuutetun toimiston keväällä 2015 hallinto-oikeuksille tekemää kyselyä.
- Uutiset
17.11.2015 12.30
Kuluttajariitalautakunta suositti autoliikettä korvaamaan 800 euroa käytetyn henkilöauton turboahtimen rikkoutumisestaKuluttaja osti 7.10.2011 käytetyn, 16.6.2009 ensirekisteröidyn Volkswagen Touran -henkilöauton 25 900 eurolla. Auton matkamittarin lukema oli kaupan tekohetkellä 32 430 kilometriä. Auton turboahdin jouduttiin uusimaan tammikuussa 2015, jolloin auton matkamittarin lukema oli 94 762 kilometriä. Kuluttajariitalautakunta totesi, että auton turboahdin kestää autoa tavanomaisesti käytettäessä selvästi pidempään kuin tässä tapauksessa oli tapahtunut. Lautakunta totesi edelleen, että myyjän virhevastuu kestää tavaran oletetun käyttöiän ajan. Autossa oli ollut ennenaikaisen rikkoutumisen vuoksi virhe. - Uutiset
17.11.2015 12.12
Kuluttaja-asiamiehelle jälleen voitto tilausansaoikeudenkäynnissäHelsingin hovioikeus päätti 28. lokakuuta 2015, ettei se anna jatkokäsittelylupaa Gothia Oy:lle, joka oli valittanut Vantaan käräjäoikeuden 12. kesäkuuta 2015 antamasta tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Vantaan käräjäoikeus hylkäsi tuolloin perintäyhtiö Gothia Oy:n kanteen. Tässäkin tapauksessa perintätoimisto Gothia Oy velkoi Westerfield AG:ltä ostamaansa saatavaa. Saatava perustui puhelinmyynnissä tehtyyn partaterä- ja sukkatilaukseen. Käsitellyssä tapauksessa kuluttaja kiisti maksuvelvollisuutensa, koska hän ei voinut perua tilaustaan Westerfieldin toimimattoman asiakaspalvelun vuoksi.
- Uutiset
17.11.2015 12.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi liikennevakuutuslain mukaisten korvausperusteiden olleen olemassa peukalovammassaFennian esittämässä vastatodistelussa tuotiin esille sinänsä merkityksellinen lääketieteellinen mahdollisuus, että A:n käteen 14.7.2010 tapahtuneelle vammalle ja sen jälkeisille käden ongelmille oli sellainen sairauspohjainen syy, jolla ei ollut syy-yhteyttä liikenneonnettomuuteen. Tuo mahdollisuus oli kuitenkin kaikkea asiassa esitettyä todistelua harkittaessa epätodennäköisempi kuin kannetta tukevan todistelun mukainen tapahtumainkulku, jossa 14.7.2010 tapahtunut napsahdus ja sen jälkeiset käden toimintarajoitteet ja kivut olivat johtuneet 29.1.2010 tulleen vamman aiheuttaman tulehduksen kerrannaisvaikutuksista. Liikennevakuutuslain mukaiset korvausperusteet olivat tässä asiassa näin ollen olemassa. (Vailla lainvoimaa 17.11.2015)
- Uutiset
17.11.2015 11.50
KHO: Kiinteistöyhtiön Y Oyj:lle maksamaa korvausta kiinteistöyhtiön toimitusjohtajaksi nimetyn henkilön palkkiosta ei pidetty ennakkoperintälain 13 §:n mukaisena henkilökohtaisena palkkatulonaKiinteistö Oy X:n ja Y Oyj:n välisen isännöintisopimuksen perusteella Y Oyj:lle maksettavaa korvausta ei pidetty osaksikaan nimetyn toimitusjohtajan ennakkoperintälain 13 §:n mukaisena palkkana. HAO:n päätös ja Verohallinnon ennakkoratkaisu kumottiin.
- Uutiset
17.11.2015 11.40
Markkinaoikeuden ratkaisuja julkisista hankinnoistaMarkkinaoikeuden uusimmissa julkisia hankintoja koskevissa ratkaisuissa oli kysymys muun muassa kilpailuttamisvelvollisuudesta, epäselvästä tarjouspyynnöstä, tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta, tarjoajan soveltuvuudesta, epäselvästä tarjouspyynnöstä, hankintapäätöksen perustelemisesta ja hankinnan keskeyttämisestä. Hankintojen kohteena olivat kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjohtojen putkityöt, siivouspalvelut, katuvalojen ohjausjärjestelmä, palveluliikenne, vartiointi- ja arvokuljetuspalvelut, kuljetuspalvelut ja sora- ja hiekkalajikkeiden toimitus, talvihoidon alueurakka, vuokrattavat tilaelementit, turvallisuuspalvelut ja telttojen huolto. - Uutiset
17.11.2015 11.20
Kuluttajariitalautakunta suositti vakuutusyhtiötä korvamaan myrskyn aiheuttamasta katon repeämisestä aiheutuneet 29 512 euron korjauskustannukset kokonaisuudessaanKuluttajariitalautakunta katsoi mm., ettei yhtiön suorittamista korjaustoimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia voitu pitää tarpeettomina yksin sillä perusteella, että vakuutusyhtiö oli myöhemmin saanut toiselta urakoitsijalta edullisemman tarjouksen. Lautakunta katsoi selvitetyksi, että kohtuullisten korjauskustannusten eli vahingon määrä oli tässä tapauksessa yhtiön suorittamien ja valittajan maksamien korjausten hinta eli 29 512 euroa.
- Uutiset
17.11.2015 10.25
Hovioikeus tuomitsi nuorta miestä uhkailleen poliisin virkavelvollisuuden rikkomisesta mutta ei henkilörekisteririkoksestaHO katsoi poliisin syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän oli virkatehtävässään uhkaillut miestä, joka oli riitaantunut hänen poikansa kanssa. Teon moitittavuutta ei vähentänyt sen taustalla olleet motiivit eli poliisin pojan joutuminen miehen pahoinpitelemäksi. Syyte henkilörekisteririkoksesta ja toisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylättiin. Poliisi tuomittiin 45 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 17.11.2015) - Uutiset
17.11.2015 10.11
Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2016STM on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2016. Elinaikakerroin on 0,96800. - Uutiset
17.11.2015 9.35
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti johtavan julkisen oikeusavustajan huomiota hakijoiden ansioiden asianmukaiseen vertailuun nimitysmuistiossa, päätöksen asianmukaiseen perustelemiseen ja hakijoiden tasapuoliseen kohteluunOikeusaputoimiston johtavan julkisen oikeusavustajan laatimassa nimitysmuistiossa julkisen oikeusavustajan viran täyttämiseksi oli vertailtu puutteellisesti hakijoiden ansioita ja ominaisuuksia. Hakumenettelyssä ei myöskään ollut riittävästi huomioitu hakijoiden tasapuolisen kohtelun vaatimusta, kun kahdelle sisäiselle hakijalle annettiin mahdollisuus valmistautua haastattelua varten etukäteen kirjallisin tehtävin.
- Uutiset
17.11.2015 8.40
Verohallinnon kansainvälisessä siirtohinnoitteluseminaarissa käsiteltiin OECD:n BEPS-hankkeen tuoreita siirtohinnoitteluohjeiden täsmennyksiä sekä niiden vaikutusta markkinaehtoperiaatteen soveltamiseenVerohallinnon järjestämä siirtohinnoitteluseminaari kokosi 10. marraskuuta yli 300 siirtohinnoittelun ja verotuksen ammattilaista yritys- ja konsulttimaailmasta sekä julkiselta sektorilta Suomesta ja ulkomailta. OECD:n edustajat korostivat seminaaripuheenvuoroissaan, että siirtohinnoittelun osalta markkinaehtoperiaatteen sisältöä ei nyt ole muutettu, vaan ainoastaan päivitetty sen tulkintaan liittyvää ohjeistusta.
- Uutiset
17.11.2015 8.15
Apulaisoikeusasiamies: Liikaa perityn autoveron palauttaminenApulaisoikeusasiamiehen arvion mukaan EU-oikeuden vaatimuksia ei ole pyritty riittävän ripeästi hyvän hallinnon asianmukaisuusvaatimuksen mukaisesti ottamaan huomioon lainvalmistelussa tai autoverotusmenettelyssä. Apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt valtiovarainministeriön ja Tullin huomiota esittämiinsä näkökohtiin lainsäädännön valmistelua ja autoverotusmenettelyn järjestämistä koskevissa kysymyksissä.
- Uutiset
17.11.2015 7.57
Uusi asetus uuselintarvikkeista hyväksytty – kysymyksiä ja vastauksia16. marraskuuta 2015 hyväksytyn uuselintarvikkeita koskevan uuden asetuksen tavoitteena on parantaa edellytyksiä, jotta yritykset voisivat helpommin tuoda uusia ja innovatiivisia elintarvikkeita EU:n markkinoille. Samalla kuitenkin varmistetaan, että elintarvikkeiden turvallisuus kuluttajille on edelleen korkealla tasolla. Asetuksen myötä eurooppalaisille kuluttajille tulee enemmän valinnanvaraa ruokaostoksilla. Lisäksi sillä parannetaan Euroopan elintarviketeollisuuden olosuhteita, jotta se voi hyötyä paremmin innovoinneista, mikä puolestaan edistää kasvua ja työpaikkojen luomista. Ala on EU:n toiseksi suurin työllistäjä.
- Uutiset
17.11.2015 7.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjäoikeuden vakavaa huomiota huolellisuuteen ja tarkkuuteen käräjäoikeuteen saapuneiden sähköpostiviestien käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että käräjäoikeudessa oli tapahtunut varsin vakava virhe ulosottoasian käsittelyssä. Kantelijan sähköpostitse käräjäoikeuteen lähettämä ja sinne saapunut viesti, jonka liitteenä oli valituskirjelmä, oli tapahtuma-aikaan jäänyt lainvastaisesti kirjaamatta tai muulla tavalla rekisteriöimättä saapuneeksi käräjäoikeuteen. Syytä tähän ei jälkikäteen kyetty selvittämään. Jälkikäteen ei myöskään enää kyetty selvittämään kuka tai ketkä nimenomaiset henkilöt olivat tapahtuma-aikaan tammikuussa 2012 olleet vastuussa käräjäoikeuden virastosähköpostikantaan tulleiden viestien käsittelystä. Viestin poistamista koskeva tarkempi tapahtumainkulku jäi niin ikään avoimeksi.
- Uutiset
17.11.2015 6.02
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu osa-aikaisen työntekijän pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan rahallisen korvauksen laskemista koskevassa asiassaEU-tuomioistuin katsoo brittiläisessä ennakkoratkaisuasiassa, että jos työntekijän tekemien työtuntien määrä lisääntyy, jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta säätää, että jo ansaitut ja mahdollisesti käytetyt palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet lasketaan uudelleen taannehtivasti mainitun työntekijän uuden työrytmin mukaan. Uusi laskenta on kuitenkin suoritettava sen ajanjakson osalta, jolloin työaika on pidentynyt. Palkallista vuosilomaa koskevat oikeudet on laskettava samojen periaatteiden mukaan siitä riippumatta, onko kyse työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä palkallisesta vuosilomasta maksettavan korvauksen määrittämisestä vai työsuhteen jatkuessa jäljellä olevien palkallista vuosilomaa koskevien oikeuksien määrittämisestä.
- Uutiset
16.11.2015 16.28
OTT, erikoistutkija Tatu Hyttinen: Voiko rikosoikeudellisen oikeustapauskommentin kirjoittaja syyllistyä kunnianloukkaukseen?Rikosoikeudelliset oikeustapauskommentit ovat omalaatuinen tapa harjoittaa oikeustiedettä. Niissä voidaan arvioida kriittisesti syyllisyysratkaisua, jossa syyte on hylätty ja vastaaja vapautettu rikosoikeudellisesta vastuusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kirjoituksissa voidaan esittää tieto tai vihjaus, jonka mukaan lainvoimaisella tuomiolla vapautettu henkilö on tosiasiassa syyllinen. Mutta missä sananvapauden raja kulkee: voiko rikosoikeudellisen oikeustapauskommentin kirjoittaja syyllistyä kunnianloukkaukseen? Tätä pohtii OTT, VTM, VT, erikoistutkija Tatu Hyttinen Lakimies-lehden artikkelissaan.
- Uutiset
16.11.2015 15.31
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus purki kiinteistön kaupan virheiden vuoksiKaupan kohteen virhettä oli tässä tapauksessa pidettävä maakaaren 2 luvun 17 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisena. Kun lisäksi otettiin huomioon virheiden laajuus, hovioikeus piti uskottavana ja todennäköisenä, ettei ostaja olisi tehnyt kauppaa edes alennettuun hintaan, jos hän olisi tiennyt virheistä jo kaupantekohetkellä. Asiassa oli edellytykset kiinteistön kaupan purkamiselle. Käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja kiinteistönkauppa purettiin. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015) - Uutiset
16.11.2015 14.47
Työryhmä ehdottaa uutta sääntelyä asuntolainoista ja vertaislainoista – vertaislainoille samat säännöt kuin kuluttajaluotoilleAsuntoluottoja koskevat säännökset ehdotetaan lisättäväksi kuluttajansuojalakiin. Oikeusministeriön asettaman työryhmän ehdotuksella pantaisiin täytäntöön EU-direktiivi, joka koskee asuntolainoja ja sellaisia kuluttajaluottoja, joissa vakuudeksi annetaan asunto. Lisäksi työryhmä ehdottaa uutta sääntelyä niin sanotusta vertaislainatoiminnasta. Vertaislainalla tarkoitetaan elinkeinonharjoittajan kuluttajalle välittämää luottoa, jonka myöntää muu kuin ammattimainen luotonantaja.
- Uutiset
16.11.2015 14.32
Myrkkyhoitajan elinkautinen pysyi hovioikeudessaTurun HO katsoi kotihoitajana työskennelleen vastaajan myrkyttäneen 84-vuotiaan salolaisvanhuksen vuoden 2014 syyskuussa. Motiivina oli taloudellinen etu. Vanhus oli mm. antanut tilinsä käyttöoikeudet vastaajalle ja testamentannut omaisuutensa vastaajalle. Vastaaja tuomittiin samalla kolmesta murhan yrityksestä, koska hän oli koettanut myrkyttää vanhuksen kolmasti aiemminkin. KO:n tuomiota ei muutettu. (KKO 9.11.2016: Ei valituslupaa) - Uutiset
16.11.2015 13.47
Uudet EU-säännöt rikoksen uhrien suojelusta tulivat voimaan maanantaina 16. marraskuutaRikoksen uhrien oikeuksia koskevien uusien EU-sääntöjen soveltaminen alkoi 16. marraskuuta. Kyseessä on merkittävä muutos rikoksen uhrien kohtelussa Euroopassa. Näitä sääntöjä sovelletaan kaikkiin EU:ssa rikoksen kohteeksi joutuneisiin ihmisiin heidän kansalaisuudestaan riippumatta. Kaikkien jäsenvaltioiden on nyt sovellettava näitä EU-sääntöjä. Monet direktiivissä vahvistetuista oikeuksista ovat selkeitä ja täsmällisiä. Niihin voidaan vedota suoraan kansallisessa tuomioistuimessa, vaikka direktiiviä ei vielä olisikaan saatettu täysimääräisesti osaksi kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntöä.
- Uutiset
16.11.2015 13.24
Velkajärjestelyn hakija sai vedota velan suorittamista koskeviin tiliotteisiin vasta hovioikeudessa - vuosina 2013-2014 velkaantuneelle hakijalle ei kuitenkaan vielä myönnetty velkajärjestelyäHakija ei ollut vedonnut velkojen suorittamista koskeviin tiliotteisiin alioikeudessa, koska hän ei ollut ymmärtänyt niiden merkitystä päätöksenteossa. HO otti hakijan esittämien perusteiden ja KKO:n ratkaisuista ilmenevän oikeusohjeen perusteella huomioon hakijan vasta HO:ssa esittämän todisteen. HO katsoi asiaa kokonaisuudessaan arvioituaan, ettei vielä tässä vaiheessa ollut painavia syitä myöntää hakijalle velkajärjestelyä. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015)
- Uutiset
16.11.2015 13.00
Kilpailu- ja kuluttajaviraston viikon vinkki: Remontin viivästymiskorvauksesta kannattaa sopia etukäteenEhto työn valmistumisajankohdasta ja viivästyskorvauksesta kannattaa kirjata aina remonttia koskevaan sopimukseen. Jos et sovi valmistumispäivää kirjallisesti, riitatilanteessa on vaikea näyttää, että työ todella on viivästynyt, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ohjeistaa.
- Uutiset
16.11.2015 12.03
Hovioikeus alensi muun muassa kahdesta murhan yrityksestä tuomittua rangaistusta 10 vuodesta 8 vuoteen vankeuttaKäräjäoikeus oli tuominnut A:n kahdesta murhan yrityksestä, kahdesta vaaran aiheuttamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja laittomasta uhkauksesta 10 vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Myös hovioikeus katsoi, että A:n oli täytynyt ymmärtää, että hänen ampumansa laukaukset olisivat voineet erittäin todennäköisesti osua poliisimiehiin ja aiheuttaa näiden kuoleman. A:n oli siten täytynyt käsittää poliisimiesten kuolema tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi ja rikokset tuli lukea A:n syyksi henkirikoksen yrityksinä. Rikosten keskinäinen yhteys oli otettava huomioon kokonaisrangaistusta määrättäessä siten, että teoista tuomittava yhteinen vankeusrangaistus oli lievempi kuin siinä tapauksessa, että teot olisi toteutettu kokonaan eri teoilla. Myös oikeuskäytäntö huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus kaikista A:n syyksi luetuista teoista oli kahdeksan vuotta vankeutta. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015) - Uutiset
16.11.2015 11.30
Työnantajan ei näytetty kutsuneen lomautettua takaisin töihin - tuomittiin maksamaan 200 päivän jälkeen irtisanoutuneelle irtisanomisajan palkanTyönantajalla on näyttötaakka siitä, että työn alkamisesta ja lomautuksen päättymisestä on ilmoitettu työntekijälle. HO ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa, jolla yhtiö oli velvoitettu suorittamaan työntekijälle TSL 5 luvun 7 §:n nojalla irtisanomisajan palkkaa viideltä kuukaudelta. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015)
- Uutiset
16.11.2015 10.30
Sähköposti- ja faxilaitteiden lähetysraporttien ilmoituksilla ei ollut ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa valituskirjelmän lähetyksen perillemenoa - valitusta ei ollut tehty määräajassaOikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen antaman selvityksen mukaan yhtiön viesti oli saapunut oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen järjestelmän ensimmäiselle palvelimelle faxilla 23.3.2015 kello 16:15:23. Valituskirjelmä oli tullut järjestelmään myös sähköpostilla 23.3.2015 kello 16.36.40 ja se oli välitetty eteenpäin kello 16.36:50. Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen 21.4.2014 antaman selvityksen mukaan oikeushallinnon tiedonsiirtojärjestelmässä ei ollut vikaa 23.3.2015. Sillä, että lähettäjän oma laite osoitti lähetyksen olleen kunnossa, ei ollut ratkaisevaa merkitystä, koska sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015)
- Uutiset
16.11.2015 9.48
KKO:n kaksi ratkaisua HIV-infektion tartuttamisvaaraan liittyvistä rikoksistaA oli tietoisena HIV-infektiostaan ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä B:n kanssa kertomatta tälle sairaudestaan. HIV-infektio ei ollut tarttunut B:hen. KKO päätyi siihen, että tartunnan todennäköisyys oli vallinneissa olosuhteissa ollut niin vähäinen, ettei tekoa ollut luettava A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Toisessa tapauksessa KKO katsoi, että A oli aiheuttanut B:lle vakavan terveyden vaaran. HIV-tartunnan vakavuudesta johtuva huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys ja vaarannettujen etujen tärkeys ja riskinoton tietoisuus huomioon ottaen A:n huolimattomuus oli törkeää.
- Uutiset
16.11.2015 9.30
Hovioikeus jätti tutkimatta hakemuksen asianajajan määräämiseksi esiintymiskieltoonHO jätti tutkimatta hakijan vaatimuksen asianajajan määräämiseksi esiintymiskieltoon Itä-Suomen hovioikeuspiirin alueella kolmen vuoden ajaksi ja rikostutkinnan suorittamisesta siitä, oliko asianajaja nostanut asiassa mainitun kanteen pelkästään rahastaakseen päämiestään tietoisena siitä, ettei hänen päämiehellään ollut kanneoikeutta. (Vailla lainvoimaa 16.11.2015)