-
- Kunta
- Aloiteoikeus
- Järjestämisvastuu
- Kainuu
- Kunnallinen kansanäänestys
- Kunnallinen työmarkkinalaitos
- Kunnallisvalitus
- Kunnan ilmoitus
- Kunnan luottamushenkilö
- Kunnanhallitus
- Kunnanvaltuusto
- Kunta- ja palvelurakenne
- Kuntajako
- Kuntakonserni
- Kuntalaisaloite
- Kuntaraja
- Kuntaselvitys
- Kuntatalous
- Kuntavaali
- Kuntayhtymä
- Pormestari
- Pääkaupunkiseutu
- Kunta
Kunta
- Uutiset
8.5.2024 7.44
Avi: Puutteita uskonnollisten ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämisessä Laihialla – sivistystoimen johtajalle huomautusLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Laihian kuntaa kiinnittämään huomiota varhaiskasvatuslain noudattamiseen uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisessä. Lisäksi kunnan sivistystoimen johtajalle on annettu huomautus hyvän hallintotavan vastaisesta toiminnasta kanteluasian julkiseen käsittelyyn liittyen. - Uutiset
17.4.2024 9.09
THL: Lähisuhdeväkivallan vastaista työtä hyvinvointialueilla ja kunnissa tulee vahvistaa suositusten sijaan laillaTerveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut suosituksia lähisuhdeväkivallan ehkäisyn vahvistamiseksi hyvinvointialueilla ja kunnissa. Suositusten mukaan väkivallan vastainen työ tulee sitoa hyvinvointialueiden rakenteisiin, kuten hyvinvointistrategiaan ja turvallisuussuunnitelmiin, ja siitä tulisi säätää lailla. Tällä hetkellä lähisuhdeväkivallan ehkäisyn rakenteiden, koordinaation ja palvelujen tilanne vaihtelee merkittävästi alueittain. - Uutiset
15.4.2024 14.54
KKV:n blogissa asiantuntija Maria Tuominen: Kuntien ja hyvinvointialueiden talousraportointi edellyttää kilpailuneutraliteettisääntelyn omaksumistaVuonna 2024 kunnat ja hyvinvointialueet raportoivat kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan taloudellisen toimintansa tiedot ensimmäistä kertaa Valtiokonttorin Kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietopalveluun. Raportoinnin myötä tiedot kuntien ja hyvinvointialueiden harjoittaman kilpailullisen toiminnan laajuudesta ja alueellisesta sijoittumisesta tulevat kaikkien saataville tutkihallintoa.fi-sivustolle. Tilikautta 2023 koskevat tiedot raportoidaan Valtiokonttorille toukokuun loppuun mennessä, ja ne lisätään myöhemmin sivustolle. Kunnissa ja hyvinvointialueilla kannattaa siis viimeistään nyt tutustua kilpailuneutraliteettisääntelyyn, sillä sen tunteminen on edellytyksenä onnistuneelle talousraportoinnille. - Uutiset
5.4.2024 14.04
Lainsäädännön arviointineuvosto: Vastaanottorahan pienentämisen vaikutuksia kunnille ja hyvinvointialueille on arvioitava tarkemminLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon sisäministeriölle lakiehdotuksesta vastaanottorahan ja käyttörahan pienentämisestä. Lakiehdotukseen sisältyy useita informatiivisia taulukoita sekä euromääräisiä arvioita vaikutuksista. Ehdotuksessa on tunnistettu keskeisiä vaikutuksia kohderyhmiin. Vaikutuksia kunnille ja hyvinvointialueille tulisi arvioida. - Uutiset
29.2.2024 16.00
Hovioikeus: Kunta oli vahingonkorvausvastuussa vesilaitoksen viemärijärjestelmän tukkeutumisesta aiheutuneesta koko rakennuksen tuhoutumisestaKäräjäoikeus oli velvoittanut Janakkalan kunnan, Janakkalan vesi -nimisen liikelaitoksen omistajana korvaamaan rakennuksen omistajalle vahingonkorvauksena tuhoutuneesta rakennuksesta 105.000 euroa, purkukustannuksista 15.000 euroa sekä tuhoutuneen irtaimiston arvona 10.000 euroa, kaikki 21.12.2020 lukien laskettavine korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiolauselmaa. (Vailla lainvoimaa 29.2.2024) - Uutiset
23.2.2024 16.09
Kuntien sisäinen valvonta: Yle selvitti, olisiko Haapajärven rehtorin rikossyytteestä pitänyt kertoa – yksi lause kaupungin pelisäännöissä hämmentääHaapajärven kaupungin entinen johto piti tiedon virkamiehen rikosepäilystä itsellään. Tapaus nosti esiin kysymyksen kuntien sisäisestä valvonnasta. - Uutiset
21.2.2024 14.12
Kuntalehti: Julkisuusperiaate ei toteudu kunnissa aina kuten pitäisiJulkisuusperiaate ei toteudu kunnissa aina kuten pitäisi, kun sovellettavana on julkisuuslaki. Näin käy valitettavan usein, Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen arvioi. - Uutiset
21.2.2024 10.26
Poliisi aloittaa esiselvityksen Keravan niin sanotuista keppikaupoistaItä-Uudenmaan poliisille on 1.12. 2023 toimitettu tutkintapyyntö, jossa poliisia on pyydetty tutkimaan, onko Keravan kaupungin viranhaltija syyllistynyt rikokseen tilatessaan Keravan kaupungille keppijumppakeppejä, keppipusseja ja määräaikaisen video-ohjelman aiheuttaen Keravan kaupungille ylihintaan tehdyillä hankinnoilla tuntuvaa taloudellista vahinkoa. - Uutiset
21.2.2024 10.10
KHO: Suomen metsäkeskuksella ei ollut oikeutta valittaa viranomaisena kunnanvaltuuston yleiskaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteenMaankäyttö- ja rakennuslain mukaan viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Asiassa oli ratkaistavana, oliko Suomen metsäkeskuksella oikeus valittaa mainitun säännöksen nojalla yleiskaavan hyväksymistä koskevasta kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen. - Uutiset
7.2.2024 14.37
Kuntien valtionosuusuudistuksen selvityshenkilöt on nimitetty Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on nimittänyt selvityshenkilöt hallitusohjelman mukaiseen kuntien valtionosuusuudistuksen valmisteluun. Oikeustieteen kandidaatti Arto Sulonen on nimitetty selvityshenkilöksi ajalle 7.2.2024-30.6.2025 ja hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä ajalle 1.4.2024-28.2.2025. - Uutiset
1.2.2024 11.55
Vierashuoneessa rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen: Vakuuttavasti perustellut päätökset ja tuomiot ovat tuomioistuimiin kohdistuvan luottamuksen edellytysOikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11:4.2:n mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Emeritusprofessori Pekka Viljasen ja toimittaja Eeva-Liisa Hynysen kirjoittamassa uudessa Kittilän opetukset -kirjassa nostetaan esille erityisesti Lapin käräjäoikeuden ja Rovaniemen hovioikeuden perustelujen pääkohdat tuomioissa, joita ne ovat antaneet vuosina 2019–2023 Kittilän kunnan luottamushenkilöitä vastaan nostetuissa virkasyytejutuissa. - Uutiset
25.1.2024 14.05
Avoin julkaisu tapaus Kittilästä: Kuntien on kyettävä itse ratkaisemaan kriisit lakien puitteissa – kunnille on säädettävä velvollisuus torjua rakenteellista korruptiotaTapaus Kittilä opettaa, että kuntien päätöksenteon kriiseihin on kyettävä puuttumaan tehokkaasti. Ensisijaisesti kunnan toimielinten olisi itse ratkaistava kriisinsä, katsovat professori emeritus Pekka Viljanen ja toimittaja Eeva-Liisa Hynynen kirjoittamassaan teoksessa ”Kittilän opetukset – Kirja oikeusvaltiosta ja virkavastuusta.” - Uutiset
25.1.2024 8.08
HAO: Kaupungilla ei ollut velvollisuutta myydä tonttia asunto-osakeyhtiölle sillä perusteella, että se olisi yhtiön mukaan sille ja sen osakkaille taloudellisesti kannattavampaaKaupunkiympäristölautakunnan päätös ei ollut valituksessa esitetyn perusteella kuntalain 135 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Kaupunkiympäristölautakunta oli toiminut harkintavaltansa rajoissa. Kaupunkiympäristölautakunta oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Kunnallisvalitusta ei voida tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. (Vailla lainvoimaa 25.1.2024) - Uutiset
19.1.2024 9.22
KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen: Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen kuntalaisille kunnan omistamien tonttien hinnoitteluperusteistaKunnallisvalitus – Virheellinen järjestys – Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen – Tiedottaminen – Kunnan omistama tontti – Hinnoitteluperusteet - Uutiset
12.1.2024 13.14
Kuntaliitto: EU:n sääntelyt muuttavat kuntien yrityslupien myöntämistä liittyen rakentamiseen, ympäristönsuojeluun ja ympäristöterveyteen - Uutiset
14.12.2023 9.13
KHO: Kuntien välisen ympäristöterveydenhuollon järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen irtisanominenKorkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeuden oli tullut jättää valitukset tutkimatta. - Uutiset
12.12.2023 8.02
HTL Nils Hellbergin julkisoikeuden väitös: Kuntien ammattitilintarkastus – kunnallista demokratiaa vai ei?Vaasan yliopistossa väittelevä Nils Hellberg on tutkinut julkisoikeuden väitöskirjassaan "Kunnallinen vai kunnan tilintarkastus" Suomen kuntien tilintarkastusta, taloudenhoitoa ja hallintoa koskevan lainsäädännön kehitystä. - Uutiset
1.12.2023 15.22
Tukes: Kuntien varhaiskasvatuksen ja rakentamisen hankinnoissa tulee selkeämmin huomioida kemikaaliturvallisuusKunnat ja kaupungit edellyttävät enenevissä määrin hankinnoissaan erilaisia kestävyyskriteerejä, joiden avulla ne pyrkivät rajoittamaan haitallisten kemikaalien käyttöä rakentamisessa ja varhaiskasvatusympäristön hankinnoissa. Nykyisin käytetyt hankintakriteerit eivät kuitenkaan yksin riitä varmistamaan, että hankinnat täyttävät kemikaalilainsäädännön vaatimukset. Hankintojen tekijät tarvitsevat tietoa haitallisista aineista ja kemikaalilainsäädännöstä sekä parempia ohjeita hankintojen tekemiseen ja kriteerien laatimiseen. - Uutiset
15.11.2023 12.35
KKV: Lasten sijaishuollossa hyödynnettävässä Lasteri-tietopohjassa ei ole kyse kilpailuneutraliteettisääntelyssä tarkoitetusta taloudellisesta toiminnasta – kunnilla on laaja harkintavalta lakisääteisten palveluidensa tuottamistavastaKilpailu- ja kuluttajavirasto katsoi päätöksessään, että lastensuojelun sijaishuoltoyksiköiden tiedot yhdistävässä Lasteri-tietopohjassa ja sen tarjoamisessa ei ollut kyse taloudellisesta toiminnasta, johon sovellettaisiin kilpailulain kilpailuneutraliteettisäännöksiä. Päätös linjaa kilpailuneutraliteettisääntelyn soveltamista toimintaan, joka liittyy kiinteästi viranomaisen toimivaltuuksiin ja erityislainsäädännössä määriteltyihin julkisen sektorin järjestämisvastuulle kuuluviin palveluihin. - Uutiset
2.11.2023 14.15
Paikallisen turvallisuussuunnittelun työkalu avuksi kunnille turvallisuussuunnitelman laadintaanUuden kunnille suunnatun turvallisuussuunnittelutyökalun avulla paikallisten suunnitelmien tekeminen on helppoa. Riittää, kun työkaluun syötetään kunnan tiedot. Lopputuloksena on valmiiksi muotoiltu turvallisuussuunnitelmapohja. - Uutiset
31.10.2023 16.00
Sami Sarvilinnan väitös: Kuntalain muutoksenhakusäännöksissä on kehittämisen varaaKunnallisvalituskelpoisuuden rajoittaminen tietyissä yksityisoikeudellisissa asioissa olisi perusteltua, käy ilmi OTL Sami Sarvilinnan julkisoikeuden väitöstutkimuksesta.
– Kunnallisvalituksen tarjoamaa laillisuusvalvonnan mahdollisuutta ei välttämättä tarvita, kun kyse on kunnan päätöksestä ilmeisen henkilösidonnaisessa asiassa, esimerkiksi kun ollaan tekemässä työsopimusta tai maksamassa vahingonkorvausta, esittää perjantaina 3. marraskuuta Vaasan yliopistossa väittelevä Sarvilinna. - Uutiset
31.10.2023 13.44
Kuntien normien vähentäminen ja kuntakokeilut käynnistyvät – ehdotuksia purettavista normeista voi jättää marraskuussaKuntien normienpurkuohjelma alkaa. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on asettanut kuntien normien vähentämisen ja kokeilujen ohjelman toimikaudelle 26.10.2023–31.3.2027. Työn tavoitteena on vahvistaa kuntien toimintaedellytyksiä sekä edistää kuntien uudistumista ja kuntien erilaisuuden huomioimista. Kunta- ja alueministeri Ikonen pitää ohjelmaa yhtenä hallitusohjelman merkittävimmistä kuntapoliittisista avauksista. - Uutiset
11.10.2023 14.28
Ympäristöministeriön kaavoittajaselvitys 2023: Kaavoittajapulaan ratkaisujaMonessa suomalaisessa kunnassa on pula kaavoituksen ammattilaisista. Kaavoituksen ja muun julkishallinnon luvituksen kitkat hidastavat päätöksentekoa ja vaikeuttavat suunnitelmien toteutumista. Kaavoittajapulaa helpottaisi erityisesti täydennyskoulutuksen kehittäminen, kertoo tuore selvitys. - Uutiset
2.10.2023 11.15
Arviointineuvosto kiinteistöverolaista: vaikutuksia kuntien itsehallintoon arvioitavaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle kiinteistöverolaista. Kiinteistöverolain muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta saa hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteesta ja keskeisistä ehdotuksista. Esitysluonnokseen sisältyy paljon muutosten suuruusluokkaa kuvaavia määrällisiä arvioita. - Uutiset
11.9.2023 12.32
Kuntaliitto: Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin - Uutiset
11.9.2023 9.28
KHO: Maksuton koulukuljetusPerusopetus – Maksuton koulukuljetus – Kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus – Kunnan valintamahdollisuus - Uutiset
6.9.2023 8.06
Hallinto-oikeus: MaankäyttösopimusSiltä osin kuin valituksessa oli katsottu asemakaavaluonnoksen olevan maankäyttö- ja rakennuslain vastainen ja muutoin arvosteltu asemakaavan toteutusta ja asemakaavaluonnoksen sisältöä, hallinto-oikeus totesi, että valtuuston valituksenalaisella päätöksellä ei ollut päätetty, eikä ollut voitukaan päättää, asemakaavan sisällöstä. Valtuuston päätös hyväksyä maankäyttösopimus ei siten ollut myöskään valituksessa esitetyillä asemakaavoitukseen liittyvillä perusteilla lainvastainen. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
10.8.2023 12.11
Apulaisoikeuskansleri: Helsingin kaupungin menettely tiedustelun ja tietopyynnön käsittelemisessäApulaisoikeuskansleri kiinnitti Helsingin kaupungin huomiota julkisuuslain, tiedonhallintalain sekä hallintolain mukaisten palveluperiaatteen ja viranomaisen neuvontavelvollisuuden noudattamiseen. - Uutiset
8.6.2023 12.08
Kuntaliitto päivitti julkaisuaan: Ajantasaista ohjeistusta sidonnaisuuksista kunnissaTiettyjen kunnan ja kuntayhtymien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Sidonnaisuusilmoitusten tarkoituksena on kunnan päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen ja korruption torjunta. Kuntalain mukaisten käytäntöjen voidaan katsoa soveltuvan relevanteilta osin myös hyvinvointialueilla. - Uutiset
31.5.2023 9.50
KKO: Rajoitettu valituslupa Kittilän kuntapäättäjien ns. laskutusjutussaKorkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan Kittilän kuntapäättäjiä koskevassa asiassa, joka koskee oikeudellisen asiantuntijapalvelun tilaamista kunnan ulkopuoliselta asiantuntijalta. Valituslupa myönnettiin rajoitettuna niihin syytekohtiin, joissa kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajalle on vaadittu rangaistusta kyseisen asiantuntijapalvelun hankkimista ja maksamista koskevista toimista. - Uutiset
26.5.2023 9.10
Hovioikeus äänesti: Kunta ei ollut vastuussa väitetystä rivitalon vajoamiseen johtaneesta ympäristövahingosta ympäristövahinkolain nojallaHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut johtopäätöksineen siitä, että vahingonkorvauslain nojalla vaaditut korvaukset olivat vanhentuneet. Koska ympäristövahinkojen korvaamista koskeva laki ei tuomiossa lausutuin perustein tullut asiassa sovellettavaksi, asiassa ei ollut tarvetta lausua enemmälti ympäristövahinkolakiin perustuvien vaatimusten mahdollisen vanhentumisen osalta. (Ään. 2–1, vailla lainvoimaa 26.5.2023) - Uutiset
10.5.2023 9.37
Kuntaliitto: Kunnan hallintosääntömalli, kuntien yhteistoimintasopimus ja kuntayhtymän perussopimusmalli on päivitettyKuntaliitto on päivittänyt huhtikuussa 2023 kunnan hallinnon, toiminnan ja johtamisen ohjausvälineitä eli kunnan hallintosäännön, yhteistoimintasopimuksen sekä kuntayhtymän perussopimusmallin. Kunnan hallintosääntö on soveltuvin osin käytettävissä myös kuntayhtymissä. - Uutiset
4.5.2023 10.38
121 henkilöä valitti Keravan Sompionpuiston skeittipuistosta hallinto-oikeuteen: Ei muutostaLautakunnan päätökset eivät olleet syntyneet valituksessa esitetyillä perusteilla virheellisessä järjestyksessä eikä lautakunta ollut päätöksen 24.9.2020 § 78 tehdessään ylittänyt toimivaltaansa. Lautakunnan päätös 24.9.2020 § 78 ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla muutenkaan kuntalain 135 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Lautakunta oli voinut päätöksellään 3.12.2020 § 102 hylätä valittajien oikaisuvaatimuksen. Valitus oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 4.5.2023) - Uutiset
24.4.2023 14.00
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys kunnan toiminnasta: Virheellisen tiedon antaminen viranomaiselle ja kaupunkilaiselleApulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Ikaalisten kaupungin tietoon näkemyksensä tarkistamattomien ja virheellisiksi osoittautuneiden tietojen antamisesta kahteen kertaan ELY-keskukselle, josta tiedot oli välitetty kaupungin kiinteistöllä havaitsemastaan lupiiniesiintymästä ilmoittaneelle kaupunkilaiselle. - Uutiset
17.4.2023 10.30
Lakimies 2/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa velallisen sopimusrikkomusta koskevan tiedon vaikutus reklamaatiovelvollisuuteen, COVID-19-pandemia ja rajoitustoimenpiteet vankiloissa, ympäristöystävällisten keksintöjen nopeutettu patentointi pk-yritysten näkökulmasta sekä osakkeenomistajien päätösehdotukset suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa. Lisäksi lehdessä esitellään väitöksiä vastaväitteineen kiinteistöoikeudesta, massavahinkotilanteista, kuntalain soveltamisalasta sekä vahingonkorvausvastuusta sopimusneuvotteluissa. - Uutiset
13.4.2023 13.55
Kuntaliiton Kunnan hallintosääntömalli -kirjasta uudistettu ja täydennetty painosJokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö (kuntalaki 410/2015, 90 §). Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on siis kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. - Uutiset
29.3.2023 11.25
Oikeus 1/2023 -lehti on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat suomalaisten pörssiyhtiöiden ylimmän johdon rikostuomiot, vankeusaikaisen rikollisuuden estäminen vankilassa, kunnanjohtajan virkasuhteen päättyminen sekä epilepsia ja oikeus. - Uutiset
24.3.2023 11.15
KHO: Hulevesien hallinta asemakaava-alueellaKunnan lautakunnan päätös, jolla A:n vaatimus hulevesijärjestelmän rakentamiseksi oli hylätty, ei ollut lainvastainen. - Uutiset
22.3.2023 8.22
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys: Kunnan verkkotiedottaminen ja tiedusteluun vastaaminenApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Pielaveden kunnan huomiota kunnan verkkosivuilla julkaisemien kunnanhallituksen esityslistojen ja pöytäkirjojen salassa pidettävien asiakohtien riittävään kuvaamiseen. - Uutiset
20.3.2023 12.14
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys kirjaston sulkemisesta: Kunnan velvollisuus on turvata osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudetApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Paltamon kunnan huomiota velvollisuuteen turvata lainmukaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet kuntalaisille. - Uutiset
17.3.2023 8.00
Hallinto-oikeus: Kaupunginvaltuusto oli voinut todeta valittajan menettäneen vaalikelpoisuutensaKuntaa ei voitu pitää valittajan kotikuntana. Kaupunginvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä päätös ollut muutenkaan lainvastainen. Valittajan valitus oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 17.3.2023) - Uutiset
14.3.2023 12.26
Kuntaliiton lakimies Kirsi Lamberg: Mistä jatkossa kunta-ammattilaisia – Uhkaako maalittaminen kiinnostusta hakeutua julkisiin tehtäviin?Kirsi Lambergin mielestä suurin riski on, että kokemus maalittamisesta ja toimintaa usein seuraava julkisuus vähentävät halukkuutta hakeutua julkisiin tehtäviin, esimerkiksi kunnan, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden viranhaltijoiksi ja luottamushenkilöiksi. Lisäksi pitkään jatkunut tilanne voi sotkea, tai pahimmillaan jopa halvaannuttaa koko organisaation toiminnan. - Uutiset
2.3.2023 10.15
KHO: Kuntalain 31 §:ää ei ollut mahdollista tulkita laajentavasti siten, että säännös antaisi kunnalle vapaan harkintavallan päättää toimielinorganisaation jäsenten vaalikelpoisuutta rajoittavista seikoistaKunnallisasia – Valtuuston päätös – Hallintosääntö – Kunnan itsehallinto – Osallistumisoikeudet – Toimielinorganisaatio – Luottamushenkilöt – Kuntavaaliehdokas - Uutiset
2.3.2023 9.21
KKO: Kittilän kuntapäättäjille tuomio virka-aseman väärinkäyttämisestäKorkein oikeus tuomitsi kunnanhallituksen puheenjohtajan 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja muut vastaajina olleet kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet sakkorangaistuksiin virka-aseman väärinkäyttämisestä. - Uutiset
20.2.2023 11.54
Vierashuoneessa Kuntaliiton lakimiehet VT, väitöskirjatutkija Juha-Matti Kiviluoto ja OTM Kirsi Lamberg: Johtajasopimuksen soveltaminen kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa kuntalain 43 §:n mukaisessa menettelyssäKunnanjohtajan ja kunnan välillä on kuntalain 42 §:n mukaan tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43 §:n mukaisen menettelyn sijasta. Sama koskee kuntalain 64 §:n nojalla myös kuntayhtymän johtavaa viranhaltijaa. - Uutiset
10.2.2023 11.59
Vierashuoneessa väitöskirjatutkija Heidi Hernetkoski: Kuntalain mukaisen palveluvelvoitteen avulla järjestettävät palvelutSyrjäseutujen kunnista asukkaat suuntaavat Etelä-Suomeen ja kasvukeskuksiin. Matkailijoitakaan ei riitä joka kuntaan paikkaamaan kysynnän vähenemistä. Miten käy muiden kuin lakisääteisten palvelujen, kun asiakkaita ei riitä pitämään palveluja kannattavina? Ja mitä kuntapäättäjä voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Tätä pohtii väitöskirjatutkija, OTM, YTM Heidi Hernetkoski Edilexin Vierashuoneessa ja Lakikirjastossa julkaistussa väitöskirja-artikkelissa. - Uutiset
8.2.2023 10.32
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Kohti systemaattisempaa yritystukiseurantaa – kuntien tuet osaksi kansallista tukirekisteriäKuntien myöntämiä taloudellisia yritystukia ei seurata systemaattisesti ja niiltä puuttuvat yhtenäiset prosessit. Kuntien liittyminen olemassa olevaan kansalliseen yritystukirekisteriin mahdollistaa de minimis -tukikertymän yrityskohtaisen seurannan sekä vertailtavuuden myönnetyissä tuissa, todetaan 8. helmikuuta 2023 julkaistussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvityksessä ”Kuntien myöntämät yritystuet Suomessa”. - Uutiset
6.2.2023 15.40
Apulaisoikeuskanslerin käsitys: Ympäristöasian valvontavaatimusten käsittely kunnassa – kantelijoilla ei ollut käytettävissään tehokasta oikeussuojakeinoaKantelijoilla ei ollut käytettävissään tehokasta oikeussuojakeinoa niiltä osin, kuin he olivat katsoneet naapurikiinteistöllä tapahtuvan toiminnan jatkuvasti häiritsevän heidän asumisviihtyvyyttään ja aiheuttavan vaaraa terveydelle ja ympäristölle. - Uutiset
26.1.2023 13.00
Tasa-arvovaltuutettu: Kuntayhtymän yhtymävaltuuston kokoonpanoa arvioitava itsenäisenä kokonaisuutenaanTasa-arvovaltuutettu katsoi, että kuntayhtymän yhtymävaltuuston varsinaisten ja varajäsenten kokoonpanojen sukupuolijakauma ei ollut tasa-arvolain edellyttämä ja että kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien tulisi pyrkiä korjaamaan jäsenistö lainmukaiseksi. - Uutiset
17.1.2023 8.05
Kuntaliitto uudistaa kunnan hallintosääntömallin ja joitain muita sopimusmallejaanKuntien tehtävät muuttuivat olennaisesti vuoden 2023 alusta alkaen. Hyvinvointialueiden käynnistyminen edellyttää muutoksia myös kunnan hallintorakenteeseen. Niin ikään kansainvälisten kriisien vaikutukset tuntuvat myös kuntatasolla ja vaikuttavat esimerkiksi kuntien varautumisvelvollisuuteen. Tämänhetkinen kunnan hallintosääntömalli ei huomioi muuttuneen toimintaympäristön aiheuttamia varautumiskysymyksiä. - Uutiset
14.12.2022 11.15
Esittelijäneuvos Tapio Räty: Lastensuojelulain kokonaisuudistukselle on kova tarveVuoden 2023 alusta toimintansa aloittavat hyvinvointialueet saavat vastuulleen lastensuojelun sijaishuollon järjestämisen. Hyvinvointialueisiin liittyvä sosiaalityöntekijämitoituksen muutos parantaa lasten asemaa, mutta se ei yksistään riitä, sanoo esittelijäneuvos Tapio Räty. - Uutiset
13.12.2022 13.42
Selvitys: Korruption torjuntaa kunnissa on tehostettavaOikeusministeriö on julkaissut selvityksen korruption torjunnasta kunnallishallinnossa. Selvityksen mukaan kuntien pitäisi arvioida korruptioriskejä hallinnossaan ja toiminnassaan. Vain näin voidaan havaita tilanteita, joissa vaikutusvaltaa käytetään väärin oikeudettoman edun tavoittelemiseksi. Selvitys avaa korruption käsitettä, riskialueita ja ilmenemismuotoja sekä korruptiontorjuntaan liittyvää sääntelyä. Korruption riskialueita ja ilmenemismuotoja on analysoitu ja kuvattu tutkimusten, tapausesimerkkien, oikeuskäytännön sekä arjen havaintojen perusteella. Selvityksen ovat laatineet sisäisen tarkastuksen asiantuntijat Markus Kiviaho ja Mikko Knuutinen. - Uutiset
9.12.2022 14.38
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Kuntien itsehallinnon asema on vahva, mutta ei selvärajainenSuomessa kunnallisen itsehallinnon vahva asema on turvattu perustuslaissa. Yksiselitteisten rajojen asettaminen kuntien itsehallinnolle ei ole mahdollista, mikä mahdollistaa kuntien tehtävien eriytymisen. Toisaalta kunnilla on vahva velvollisuus toteuttaa palvelut yhdenvertaisesti. Näin todetaan 9. joulukuuta julkaistussa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan raportissa. - Uutiset
24.11.2022 16.00
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen asemakaavapäätöksen esteellisyyden vuoksiKoska esteellinen henkilö oli osallistunut asian käsittelyyn, kaupunginvaltuuston päätös asemakaavan muutoksen hyväksymisestä oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Kunnanvaltuuston päätös oli siten kumottava. (Vailla lainvoimaa 24.11.2022) - Uutiset
24.11.2022 9.40
Turun kaupunki: Kunnat tarvitsevat apua EU:n tietosuojasäädösten tulkintaan, jotta henkilötiedoilla yhdistettävään dataan perustuvien palveluiden kehitys pääsee vauhtiinHenkilötietoja sisältävä data tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia kuntalaisten hyvinvointipalvelujen tuottamiseen sekä julkisten palvelujen tehostamiseen. Lähtökohta on aina, että palvelut ovat eettisiä ja säädösten mukaisia. Tällä hetkellä tietosuojasäädösten tulkintavaikeudet muodostavat kuitenkin esteen palveluiden kehitykselle. Turun kaupunkitutkimusohjelman julkaisemassa tutkimuskatsauksessa kerrotaan, että ongelman ytimessä on kuntien epätietoisuus ja pirstaloitunut tulkinta, mihin oikeusperusteeseen datan käsittely tulisi kulloinkin kytkeä. - Uutiset
22.11.2022 13.58
SYKEn ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt laskivat 3,1 prosenttia vuonna 2021Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laskelman mukaan kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt vähenivät 3,1 prosenttia vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna. Päästöt vähenivät lähes kaikilla sektoreilla, mutta kasvanut lämmitystarve hidasti rakennusten lämmityksen päästövähennystahtia. - Uutiset
18.11.2022 15.40
Kuntaliitto: Kuntiin kohdistuvan normiohjauksen uudistamisella ja lakikokeiluilla on pitkä historia – aihe on jälleen ajankohtainenKuntaliiton julkaisemassa Norminpurkuselvitysten ja kokeilujen monivaiheinen historia ja nykytila -tutkimusraportissa kuvataan viime vuosikymmeninä käynnissä olleita tai toteutuneita valtion hankkeita, joilla on tähdätty kuntia koskevan lainsäädännön purkamiseen tai keventämiseen. Raportissa esitetään myös käynnissä olleita tai olevia kuntien lakikokeiluja. Raportti on laadittu Kuntaliiton asiantuntijatyönä ja se on toteutettu osana Uudet kestävät kunnat -ohjelmaa ja Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa. - Uutiset
19.10.2022 8.25
Hallinto-oikeus: Kielto sijoittaa maalämpöjärjestelmiä 1-luokan tai 2-luokan pohjavesialueiden muodostumisalueille ei ollut lainvastainenAsiassa oli kysymys muun ohella siitä, oliko kunta voinut ympäristönsuojelumääräyksissään kieltää maalämpöjärjestelmien sijoittamisen vedenottoon tarkoitettujen tai veden hankintaan soveltuvien pohjavesialueiden muodostumisalueille. (Ei lainvoim. 19.10.2022) - Uutiset
30.9.2022 9.00
Lainsäädännön arviointineuvosto: Kuntien ilmastotoimien suuruusluokkaa arvioitavaIlmastolakia koskevasta esityksestä saa hyvän käsityksen esityksen taustasta ja keskeisistä ehdotuksista. Vaikutuksia on arvioitu monipuolisesti, mutta kuntien ilmastotoimien valtakunnallinen merkitys jää epäselväksi. - Uutiset
30.9.2022 8.00
Hallinto-oikeus: Kaupunginvaltuuston päätös lautakuntien erottamisesta oli hallintolain 6 §:ssä säädetyn tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastainenHAO katsoi, että kaupunginvaltuusto oli päätöksellään poikennut kaupungissa muissa vastaavan kaltaisissa tilanteissa noudatetusta hallintokäytännöstä. Kaupunki ei ollut osoittanut, ettei erottamispäätös olisi loukannut tasapuolisen kohtelun vaatimusta. Valtuuston päätös oli siten hallintolain 6 §:ssä säädetyn tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastainen. Koska valtuusto oli valituksenalaisen päätöksen tehdessään ylittänyt jo tällä perusteella harkintavaltansa, valituksenalainen päätös oli lainvastaisena kumottava. (Ei lainvoim. 30.9.2022) - Uutiset
15.9.2022 8.28
Kuntaliitto julkaisi lisää sopimushallinnan mallipohjiaKuntaliitto julkaisi aiemmin tällä viikolla julkaisun "Sopimushallinnan periaatteet - mallipohja kunnille". Asiaan liittyviä julkaisuja on nyt tullut kaksi lisää: "Sopimushallinnan periaatteet - mallipohja hyvinvointialueille" ja "Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimushallinnan ohjeet - mallipohja". Lisäksi myöhemmin syksyllä on tulossa julkaisu, joka on työnimeltään "Hankittavien palvelujen sopimusehdot ja varautuminen sopimuksen päättymiseen. Opas hyvinvointialueille". - Uutiset
14.9.2022 7.55
Kuntaliitto: Sopimushallinnan periaatteet – mallipohja kunnilleTiedätkö, mitä tarkoittavat kuntien näkökulmasta sopimuksen solmiminen, sopimushallinnan periaatteet, sopimusprosessi, sopimushallinnan sisäinen ohje, sopimuksen elinkaari ja sopimusriski? - Uutiset
25.8.2022 11.55
Vierashuoneessa professori Janne Ruohonen ja väitöskirjatutkija Lassi Salminen: Monessa kuntayhtiössä toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsen – hallitusjäsenyys harvoin perusteltuaKuntayhtiöt tuottavat tyypillisesti erilaisia palveluita kuntalaisille, ja yhtiöissä on merkittävästi varallisuutta – ja velkaa. Monissa kuntayhtiöissä toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsen. Toimitusjohtajan hallitusjäsenyys saattaa heikentää hallituksen toimitusjohtajaan kohdistuvaa valvontavastuuta. Kuntien tulisi omistajaohjauksen keinoin asettaa rajoituksia toimitusjohtajien hallitusjäsenyydelle. - Uutiset
16.8.2022 12.25
Kuntien ja hyvinvointialueiden hallintosääntöön ehdotetaan määräyksiä poikkeusoloja varten - esitys lausunnolla 26.9.2022 astiValtiovarainministeriö pyytää lausuntoja kuntalain ja hyvinvointialueesta annetun lain muuttamisesta. Ehdotuksen mukaan kunnan ja hyvinvointialueen hallintosäännössä on oltava määräykset häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten. Hallintosäännön on oltava lakimuutoksen mukainen vuoden 2023 kesäkuun loppuun mennessä. - Uutiset
8.8.2022 8.37
Pekka Sauri: Kunnan johtaminen soten jälkeen - Uutiset
14.6.2022 9.24
KKV: Kuntasektorilla edelleen puutteita kilpailuneutraliteettisäännösten omaksumisessaKilpailu- ja kuluttajavirasto ja aluehallintoviranomaiset ovat selvittäneet Suomen kuntien ja kuntayhtymien sekä niiden määräysvallassa olevien yhteisöjen markkinoilla tapahtuvan toiminnan laajuutta ja suuntautumista eri toimialoille. Lisäksi selvitettiin, miten hyvin kuntasektorilla on omaksuttu yhtiöittämistä ja kirjanpidon eriyttämistä koskeva lainsäädäntö. KKV:n katsaus osoittaa, että osa kuntasektorin toimijoista ei tunne kilpailuneutraliteettisäännöksiä. Tietoisuuden lisääminen on tärkeää, sillä selvityksen perusteella kuntasektorin markkinoilla harjoittaman toiminnan kokonaisliikevaihto oli vuonna 2020 noin 8 miljardia euroa. - Uutiset
9.6.2022 9.40
Kuntien ilmastosuunnitelmat ilmastolakiin – lausuntokierros 3. elokuuta 2022 saakkaYmpäristöministeriö on lähettänyt 8. kesäkuuta ilmastolakia täydentävän esityksen lausuntokierrokselle. Laki velvoittaisi jatkossa kunnat laatimaan ilmastosuunnitelman yksin tai yhdessä alueen muiden kuntien kanssa. Samalla lakiin lisättäisiin myös selkeyttävät säännökset muutoksenhausta. Lausuntoaika päättyy 3. elokuuta. Ilmastolain uudistus tehdään kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on valmisteltu ilmastolain kokonaisuudistus, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta 2022. Toisessa vaiheessa lakia täydennetään esityksellä, jossa lisättäisiin lakiin kunnille velvoite laatia ilmastosuunnitelmat ja selkeytettäisiin muutoksenhakuun liittyvää sääntelyä. - Uutiset
3.5.2022 13.35
Matti Muukkosen väitös: Kuntalain valuviat tulisi korjata – tarvitaan kuntalain kokonaisuudistusYliopistonlehtori, dosentti Matti Muukkonen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, mihin kuntalakia sovelletaan. Tutkimuksen mukaan kuntalain perustuksissa olevat valuviat tulisi korjata, jotta kuntalain soveltamisongelmista päästäisiin eroon ja lain soveltaminen olisi mahdollisimman selkeää, johdonmukaista ja yhdenmukaista. - Uutiset
26.4.2022 8.12
Kuntia koskevien valtionavustuskäytäntöjen kehittämisestä voi lausua 20. toukokuuta 2022 saakkaValtiovarainministeriö pyytää lausuntoa kuntien valtionavustuskäytäntöjen kehittämistä koskevaan loppuraporttiin ja siinä esiteltyihin kehittämisehdotuksiin. - Uutiset
4.4.2022 13.12
Professori Arto Haveri: Pormestarimallin riskinä on vallan keskittyminen harvoille – toimii paremmin suurissa kaupungeissa kuin muissa kunnissa - Uutiset
23.3.2022 10.48
Kuntaliitto: Uusi avoimen lähdekoodin hankintaopas kunnille – mukana myös lakiosuusKuntaliitto on julkaissut kunnille oppaan avoimen lähdekoodin hankintoihin liittyen. Opas on laadittu kuntien hankintojen tueksi yhteistyössä Suomen avoimien tietojärjestelmien keskuksen COSS ry:n kanssa. Opas pyrkii vastaamaan avoimen lähdekoodin hankintaan liittyviin yleisimpiin kysymyksiin sekä tuomaan esille avoimen lähdekoodin erityispiirteitä. Oppaan lakiosuuden tavoitteena on tukea erityisesti kuntien ICT-hankintojen parissa työskenteleviä hankinta-asiantuntijoita ja lakimiehiä. - Uutiset
14.3.2022 13.21
KKV: Sidosyksiköiden ulosmyynnin sääntely ei yksinään takaa markkinoiden toimivuutta ja tasapuolista kilpailuaKKV on tutkinut, millaisia vaikutuksia sidosyksiköiden ulosmyyntirajan mahdollisilla muutoksilla voisi olla markkinoiden toimivuudelle sekä yleisesti että jätehuoltoalalla. Julkiset toimijat kaipaavat nykyistä väljempiä mahdollisuuksia osallistua markkinoille, kun taas yksityiset yritykset vastustavat niitä. KKV:n tutkimusten perusteella ei voida suositella mitään yksittäistä ulosmyyntirajaa, joka varmistaisi samalla sekä julkisen sektorin kustannustehokkaan toiminnan että julkisten toimijoiden ja yritysten tasapuoliset toimintaedellytykset. - Uutiset
9.3.2022 13.30
Ajankohtainen työoikeudellinen väitöstutkimus antaa hyödyllistä tietoa hyvinvointialueuudistuksen liikkeenluovutuksen valmistelijoilleKM, HTM Mari Lyyran työoikeuden alaan kuuluva väitöskirja ”Kohti yhteensopivaa tulkintaa - Liikkeenluovutuksen tunnistaminen, oikeusvaikutukset ja EU-oikeuden tulkintavaikutus” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 18.3.2022 klo 12.00 alkaen Aurora-rakennuksen salissa AU100 sekä verkossa. - Uutiset
7.3.2022 14.21
Hallinto-oikeus: Rovaniemen kaupungin häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmällä ei ollut päätöksentekoaikaan toimivaltaa päättää tartuntatautilain 58 d §:n 1 momentin mukaisen päätöksen tekemisestäHAO totesi johtopäätöksenään, ettei Rovaniemen kaupungin häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmällä voitu katsoa olleen päätöksentekoaikaan 7.12.2021 toimivaltaa päättää tartuntatautilain 58 d §:n 1 momentin mukaisen päätöksen tekemisestä, vaan toimivalta asiassa oli kuulunut kaupungin hyvinvointilautakunnalle. Valituksenalainen päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä, minkä vuoksi se tuli kumota ja poistaa. (Ei lainvoim.7.3.2022) - Uutiset
23.2.2022 12.48
Vaalirahoitustutkija Tomi Venho: ”Kunnilta miljoonapotti puolueille”Kunnat tukevat paikallisia puolueyhteisöjä noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa. Sirpaleinen kokonaisuus koostuu kirjavista tukinimikkeistä ja pienistä kertaeristä, käy ilmi VTT Tomi Venhon tuoreesta Kunnallisalan kehittämissäätiölle tekemästä tutkimuksesta ”Kunnallinen puoluetuki”, Kaks.fi uutisoi. - Uutiset
2.2.2022 11.42
MML:n Positio-lehti: Älykaupungit ja tietosuoja – ei yksinkertaisia ratkaisujaTulevaisuuden älykaupungeissa piilee valtavia liiketoimintamahdollisuuksia. Tiedon keräämisen ja teknologian avulla pystytään kehittämään hyödyllisiä palveluja, mutta tietosuojakysymyksissä riittää ratkottavaa. Mitä enemmän toiminnastamme tallennamme dataa, sitä paremmin voimme vaikuttaa sekä yhteiskuntien että yksilöjentulevaisuuteen. Dataan pohjaavista palveluista voi olla hyötyä monella tasolla. Asiasta kirjoittaa Positio-lehti. - Uutiset
28.1.2022 16.00
Hovioikeus hylkäsi kunnanjohtajaa vastaan nostetun syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vapautti hänet tuomitusta rangaistusseuraamuksesta ja syytteeseen liittyvästä korvausvelvollisuudesta - tekoa oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenäKO oli lukenut kunnanjohtajan syyksi tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen sillä perusteella, että kunnanjohtaja oli 11.-15.9.2015 kunnanjohtajana huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassaan noudatettaviin säännöksiin ja määräyksin perustuvan virkavelvollisuutensa, kun hän oli ylittänyt toimivaltansa päättämällä tosiasiallisesti antaa kunnan varoista 30.000 euron lainan X Oy:lle ja hyväksynyt lainan maksuunpanoa koskevan maksutositteen. HO hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätökset siitä, että vastaaja oli menettelyllään ylittänyt toimivaltansa ja siten rikkonut virkavelvollisuutensa. Asiassa oli vielä arvioitava, oliko virkavelvollisuuden rikkominen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat. HO totesi, että vähäisyyden puolesta puhuvia seikkoja oli enemmän ja ne olivat vastaseikkoja painavampia, minkä vuoksi tekoa oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Näin ollen syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta oli hylättävä ja vastaaja vapautettava KO:n tuomitsemasta rangaistusseuraamuksesta ja syytteeseen liittyvästä korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 28.1.2022) - Uutiset
28.1.2022 12.20
Itä-Suomen AVI: Päivitetty ohje koulurakennusten sisäilmasto-ongelmien käsittelyyn – moniammatillisen yhteistyön merkitys suuriOnnistunut sisäilmasto-ongelmien käsittelyprosessi ja hallinta edellyttävät aktiivista otetta ja vuoropuhelua eri tahojen yhteistyönä, avointa viestintää sekä riittäviä lähtötietoja. Päivitetty ohje toimijoiden ja viranomaisten käyttöön. Itä-Suomen aluehallintovirasto on päivittänyt vuonna 2018 julkaistua koulurakennusten sisäilmasto-ongelmien käsittelyyn liittyvää ohjetta. - Uutiset
25.1.2022 9.58
Kuntaliitto: Luottamushenkilön asema sekä kunnan että hyvinvointialueen toimielimessä? – Ohjeistus kaksoisroolin tuottamasta esteellisyydestäKaikkien uusien luottamushenkilöiden sekä hyvinvointialueiden ja kunnan toimielimien on huomioitava mahdolliset kaksoisroolien aiheuttamat jääviystilanteet hyvinvointialuelain ja hallintolain esteellisyyssääntelyn mukaisesti. Aluevaalien jälkeisen ennakkotiedon perusteella näyttää siltä, että yli 75 % valituista on myös kunnanvaltuutettuja. Lisäksi osa valituista hyvinvointialueiden luottamushenkilöistä saattaa olla kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijoita tai työntekijöitä. Kuntaliiton hallintolakimiesten tuoreessa ohjeistuksessa neuvotaan, miten yhteisö-ja palvelussuhdejäävi vaikuttavat luottamushenkilön kaksoisroolissa. - Uutiset
19.1.2022 13.40
Apulaisoikeuskansleri: Kaupungin velvollisuus on huolehtia siitä, että sen palveluksessa olevat henkilöt ovat tietoisia julkisuuslain säännöksistäApulaisoikeuskansleri kiinnitti kahdessa eri ratkaisussa kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen tietopyyntöön vastaamisessa. - Uutiset
5.1.2022 11.33
Apulaisoikeusasiamies antoi huomautuksen: Keuruun kaupunki ei ollut toteuttanut puhelinneuvonnan maksuttomuutta, vaikka hallintolain voimaantulosta on kulunut jo 17 vuottaApulaisoikeusasiamies piti erittäin moitittavana sitä, että Keuruun kaupungin puhelinneuvonta oli vielä vuonna 2021 eli 17 vuotta hallintolain voimaan tulon jälkeen lainvastaisesti maksullinen. Tämän vuoksi apulaisoikeusasiamies totesi, että Keuruun kaupunki oli lainvastaisesti laiminlyönyt toteuttaa perustuslain 21 §:n hyvän hallinnon takeisiin nojautuvan puhelinneuvonnan maksuttomuuden. - Uutiset
27.12.2021 12.12
Apulaisoikeuskansleri: Kunnan vuokrauskohteen markkinaehtoisuuden selvittäminenApulaisoikeuskansleri saattoi Paltamon kunnan tietoon käsityksensä, jonka mukaan kunnan olisi tullut selvittää ja arvioida kuntalain 130 §:n ja EU:n valtiontukisäännösten ja -määräysten soveltuvuutta nuorisotalon vuokraamisessa toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella osakeyhtiön tuotantotilaksi. Selvittämisen ja arvioinnin tekeminen olisi myös käytännössä edellyttänyt kunnan päätöksen tekemistä asiassa. - Uutiset
13.12.2021 12.18
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginvaltuuston päätöksen Hangon kaupungin ja osakeyhtiön välisen maanvuokrasopimuksen hyväksymisestäEnnen maa-alueen vuokraamisesta päättämistä ei ollut järjestetty sitä koskevaa erillistä tarjouskilpailua. Asiassa ei myöskään ilmennyt, että valtuuston päätöstä tehtäessä olisi otettu kuntalain 130 §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklassa säädetään. Valituksenalainen päätös oli kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä. (Vailla lainvoimaa 13.12.2021) - Uutiset
25.11.2021 12.26
Tutkija Tomi Venho: Kunnallista puoluetukea kierretään puolueveroina ja valtuustotukinaSuora kunnallinen puoluetuki on Suomessa yleisen tulkinnan mukaan kielletty. Tätä kierretään jakamalla tuki puolueveroina ja valtuustotukena. Lisäksi erilaiset puoluetaustaiset kansalaisjärjestöt saavat reilusti avustuksia, kertoo puoluerahoitusta tutkiva Tomi Venho Polemiikki-lehden viikolla 48 ilmestyvässä numerossa. - Uutiset
18.11.2021 9.03
Hallinto-oikeus: Kunnanhallituksen oikaisuvaatimuspäätös tuli kumotaHallinto-oikeus katsoi, että kunnanhallituksen päätös, jolla se kuntalain 85 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin päättää ilmoittaa luottamushenkilön menettelystä valtuustolle tai tehdä rikosilmoituksen taikka päättää olla tekemättä näin ja jättää asian käsittelyn sillensä, ei sisällä sellaista ratkaisua, jolla on välitön vaikutus kenenkään oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. - Uutiset
4.11.2021 10.58
Apulaisoikeuskansleri: Kunnan menettely kiinteistön kaupassaApulaisoikeuskansleri saattoi käsityksensä kunnan menettelyn hyvän hallinnon mukaisuudesta kunnan tietoon ja huomioon otettavaksi vastaisuudessa. Asiassa ei ilmennyt oikeudellisia perusteita katsoa, että kunnan menettely kantelussa tarkoitetun kiinteistön kaupassa olisi ollut lainvastaista. Viranomaista velvoittivat kuitenkin sen kaikessa toiminnassa hyvän hallinnon periaatteet. - Uutiset
28.10.2021 11.22
KKV antoi Muuramen kunnalle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä maa-aineshankinnoissaKilpailu- ja kuluttajaviraston 22.10.2021 antaman päätöksen mukaan Muuramen kunta ei noudattanut hankintalakia, kun se hankki maa-aineksia vuosina 2020 ja 2021 suoraan valitsemiltaan toimittajilta ilman hankintalaissa säädettyä perustetta. Hankinnoista ei tehty missään vaiheessa hankintapäätöksiä tai kirjallisia hankintasopimuksia. Kunta oli aloittanut maa-aineshankintojen kilpailutuksen valmistelun ja julkaissut hankintailmoituksen ennen kuin KKV aloitti selvitystoimenpiteet asiassa. - Uutiset
27.10.2021 9.33
KHO: Kaupunginvaltuuston päätös hallintosäännön muuttamisesta oli lainvastainenKunnallisasia – Valtuuston päätös – Organisaatiomuutos – Toimielimen täydentäminen kesken vaalikauden – Toimielimen valitseminen yhdellä kertaa – Määrävähemmistön suoja - Uutiset
11.10.2021 9.22
KHO äänesti kunnanhallituksen jäsenen esteellisyydestäKunnallisasia – Esteellisyys valtuustossa – Valtuutettu – Kunnanhallituksen jäsen – Tilapäinen valiokunta – Luottamus valtuuston puheenjohtajistoon – Valtuuston puheenjohtajiston esteellisyys – Luottamus kunnanhallitukseen – Kunnanhallituksen jäsenen esteellisyys – Läsnäolo valtuuston kokouksessa - Uutiset
6.10.2021 8.12
Kuntien ympäristönsuojelun hallintokyselyn 2021 tuloksista taustatietoa ympäristönsuojelulainsäädännön uudistamiseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseenKuntaliitto lähetti keväällä 2021 kyselyn ympäristönsuojelun hallinnon nykytilasta kuntien ympäristönsuojelun johtaville viranhaltijoille. Kysely lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin sähköisenä Webropol-kyselynä. Tietoja pyydettiin muun muassa ympäristönsuojelun organisoitumisesta, resursseista, toiminnasta ja kehityskohteista. - Uutiset
29.9.2021 11.50
Vierashuoneessa luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Lari Tiikasalo: Onko salassapito esteenä välityslausekkeen käytölle kuntien hankintasopimuksissaPalveluhankintoja koskevien julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen mukaan hankintasopimusta koskevat erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensiasteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. Kuntia ja valtiota koskeva julkisuusperiaate huomioiden näyttää luontevalta, että julkisten hankintojen yleisissä sopimusehdoissa on päädytty tuomioistuinkäsittelyyn. Onhan riita-asian käsittely yleisessä tuomioistuimessa lähtökohtaisesti niin ikään julkista. - Uutiset
29.9.2021 9.00
Ministerityöryhmä linjasi: Kunnille siirtyy pääosa henkilö-, työnantaja- ja yrityspalveluista vuonna 2024Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä linjasi tiistaina (28.9.), että pääosa nykyisin TE-toimistojen vastuulla olevista henkilöasiakas-, työnantaja- ja yrityspalveluista siirtyisi kuntien vastuulle vuonna 2024. Näiden palvelujen hankintatehtävät siirtyisivät myös ELY-keskuksilta kunnille. Valtio vastaisi työllisyydenhoidon järjestelmästä ja sen valtakunnallisesta toimivuudesta. - Uutiset
8.9.2021 11.26
Niko Vartiaisen väitös: Lainsäätäjän asettamat tavoitteet eivät ole toteutuneet kuntaliitoksissaKuntaliitoksilla ei ole ollut myönteisiä elinkeinovaikutuksia eikä vaikutusta perusopetustoimen menoihin ja tuottavuuteen, osoittaa yhteiskuntatieteiden maisteri Niko Vartiaisen väitöstutkimus. Vartiainen tarkasteli lainsäädäntötutkimuksen alan väitöskirjassaan tilastoaineistojen perusteella, miten lainsäätäjän vuosiin 2007–2013 ajoittuneelle PARAS-hankkeelle asettamat tavoitteet ovat toteutuneet kuntaliitoksissa. Vaikutusarvioinnin kohteina olivat kuntaliitoksiin kohdistetut elinvoima-, meno- ja tuottavuustavoitteet. Vartiainen tutki elinvoimavaikutuksia kuntien elinkeinotoiminnan mittareilla, jotka liittyvät asukaslukuun, yksityisen sektorin työpaikkoihin ja yritysten lukumäärän muutokseen. Meno- ja tuottavuusvaikutusten mittaukset keskittyivät perusopetukseen eli oppilas- ja opetustuntikohtaisiin kustannuksiin. Väitöstutkimuksen mukaan lainsäätäjän asettamat tavoitteet eivät toteutuneet näiltä osin. - Uutiset
1.9.2021 9.21
TE-palvelut siirtyvät kunnille vuoden 2024 aikana – ministerityöryhmä linjasi valmistelun periaatteistaTE-palvelujen siirtoa koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskuussa 2022. Kunnille palveluiden järjestämisvastuu siirtyisi vuoden 2024 aikana. - Uutiset
16.8.2021 15.00
Selvitys: Kuntien verotulorahoituksen näkymät ja kehittämistarpeetKuntapolitiikkatyöhön liittyen VM on tilannut OTT, työelämäprofessori Timo Viherkentältä selvityksen kuntien verojärjestelmästä. Selvityksessä tarkastellaan eri verotulolajien asemaa ja kehittämistarpeita, arvioidaan mahdollisuuksia laajentaa kuntien veropohjaa ja tarkastellaan monipaikkaisuutta verotuksen näkökulmasta. - Uutiset
16.8.2021 13.10
Kuntaliiton säilytysaikaohjeistus ympäristöterveydenhuollolle – kunnallisten asiakirjojen säilytysajat -tietokanta täydentyy vähitellenKuntaliitto on valmistellut yhteistyössä kuntien asiantuntijoiden kanssa ympäristöterveydenhuollon uutta säilytysaikaohjeistusta. Ohjeistus sisältää sekä Kansallisarkiston määräykset pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista tai asiakirjatiedoista että Kuntaliiton suositukset määräaikaisten tietojen vähimmäissäilytysajoiksi. - Uutiset
12.8.2021 15.15
Kuntien turvallisuuden hallintakeinoja tarkastelleen selvitysryhmän loppuraporttiUhka- ja väkivaltatilanteet ovat yleistyneet kuntien palveluissa viime vuosina. Etenkin sote- ja opetustoimialoilla esiintyy enenevässä määrin uhka- ja väkivaltatilanteita. Kehityssuunta näkyy niin kuntien turvallisuustilanteita selvittäneissä tutkimuksissa, työhyvinvointiraporteissa kuin julkisten toimijoiden turvallisuuspoikkeamia kuvaavissa tilastoissa. - Uutiset
20.7.2021 13.31
Apulaisoikeuskansleri antoi kaupungille ja ylilääkärille huomautuksen: Kaupungin terveydenhuollon toiminta takaisinsoittopyyntöjen käsittelyssäApulaisoikeuskansleri antoi kaupungille huomautuksen perustuslain, hallintolain ja terveydenhuoltolain vastaisesta menettelystä sekä kaupungin avosairaanhoidon johtavalle ylilääkärille huomautuksen perustuslain, hallintolain, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja terveydenhuoltolain vastaisesta menettelystä. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti lisäksi johtavaa ylilääkäriä sijaistaneen ylilääkärin vakavaa huomiota toimia virkatehtävissään perustuslain ja hallintolain mukaisesti sekä velvollisuuteen suorittaa virkasuhteeseensa kuuluvat tehtävät asianmukaisesti kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaisesti. - Uutiset
13.7.2021 11.00
Hallinto-oikeus: Valittajaa ei ollut syrjäytetty tuntiopettajan virkavalinnassa ansioituneempana hakijana eikä asiassa tämän vuoksi ollut syntynyt syrjintäolettamaaHAO katsoi, että koulutuksen ja työkokemuksen osalta virkaan valittua oli voitu pitää ansioituneempana kysymyksessä olevaan päätoimisen tuntiopettajan virkaan. Näin ollen asiassa ei syntynyt tasa-arvolain 8 § 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua syrjintäolettamaa. Ammattiopiston rehtori oli voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa virkaan valitun valittajaa ansioituneemmaksi päätoimisen tuntiopettajan virkaan. Kaupungin opetuslautakunta oli voinut hylätä valittajan tekemän oikaisuvaatimuksen. Ammattiopiston rehtorin päätös tai kaupungin opetuslautakunnan päätös eivät olleet valittajan esittämillä viranhakijoiden ansioituneisuuteen liittyvillä perusteilla tai muutoinkaan lainvastaisia. Valitus oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 13.7.2021) - Uutiset
12.7.2021 10.30
Hallinto-oikeus kumosi rehtorin virkavalinnasta tehdyt päätökset virheellisessä järjestyksessä syntyneinäHAO ei tutkinut valittajan vastaselityksessä esittämää valitusperustetta siitä, että valittajaa oli syrjitty myös hänen sukupuolensa perusteella. HAO kumosi kaupungin suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätökset. Kysymyksessä olevassa asiassa saadun selvityksen perusteella ei ollut todettavissa, miten hakijoiden ansioita oli vertailtu keskenään. HAO:lla ei siten ollut asiassa saadun selvityksen perusteella edellytyksiä arvioida, oliko hakijoiden ansioita vertailtu asianmukaisesti ja yhdenmukaisin perustein valmistelun kaikissa vaiheissa ja siten myös valintapäätöstä ja valituksenalaista päätöstä tehtäessä. Tämän vuoksi päätökset oli kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneinä. Päätösten tultua edellä mainitulla perusteella kumotuiksi asiassa ei ollut tarpeen lausua valittajan esittämistä muista valitusperusteista. (Ei lainvoim. 12.7.2021)