Turun hovioikeus 28.2.2024

Tuomio Nro 146
Diaarinumero S 22/432
Ratkaisu, johon on haettu muutosta Kanta-Hämeen käräjäoikeus 21.1.2022 nro 51
Asia Vahingonkorvaus
Valittaja Janakkalan kunta
Vastapuoli K (ent. S)

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 29.4.2024.

Käräjäoikeuden tuomiolauselma

Kantajan ensisijaiset kannevaatimukset hyväksytään perusteen osalta kokonaan ja määrän osalta osittain.

Janakkalan kunta, Janakkalan vesi -nimisen liikelaitoksen omistajana velvoitetaan korvaamaan S:lle vahingonkorvauksena tuhoutuneesta rakennuksesta 105.000 euroa, purkukustannuksista 15.000 euroa sekä tuhoutuneen irtaimiston arvona 10.000 euroa, kaikki 21.12.2020 lukien laskettavine korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.

Janakkalan kunnan, Janakkalan vesi -nimisen liikelaitoksen omistajana velvoitetaan korvaamaan S:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista 63,509,67 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.

S:n vaatimukset hylätään enemmälti.

Janakkalan kunnan, Janakkalan vesi -nimisen liikelaitoksen omistajana esittämät oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Valitus

Kunta on vaatinut, että K:n kanne hylätään ja K velvoitetaan korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa korkoineen. Toissijaisesti kunta on vaatinut, että sen maksettavaksi tuomittu määrä tuhoutuneen kiinteistön osalta alennetaan 45.000 euroon ja K velvoitetaan korvaamaan neljäsosa kunnan oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa korkoineen.

Kunta on perusteinaan lausunut seuraavaa. K:n rakennuksen viemäri oli liitetty viemäriverkkoon padotuskorkeuden alapuolelle, jolloin se rakennusmääräysten mukaan olisi pitänyt varustaa jäteveden tulvimisen estävällä suojalaitteella. Koska tämä oli laiminlyöty, kunta ei ole vastuussa vahingosta. Tämä on myös peruste sovitella mahdollinen korvausvastuu nollaan. K oli lisäksi laiminlyönyt ryhtyä vahinkoa rajoittaviin toimenpiteisiin, mitä toimintavelvollisuutta kunnalla ei ollut ollut. Korvattava määrä ei voi ylittää vahingoittuneen omaisuuden arvoa ja se voi olla enintään rakennuksen markkina-arvo 45.000 euroa eikä mahdollinen tunnearvo sitä korota. Rakennuksen jälleenhankinta-arvo on 100.000 euroa tai kuitenkin enintään 160.000 euroa.

Vastaus

K on vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana ja kunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

K on perusteinaan lausunut seuraavaa. Kunta oli tuottamuksellaan aiheuttanut viemärijärjestelmän ylivuotokaivon ylivuotoputken tukkeutumisen, minkä seurauksena jätevettä oli tulvinut K:n omistamaan rakennukseen. Ylivuotoputken tukkeutuminen oli ollut välittömässä syy-yhteydessä vahinkoon. Kunta on vahingoista vastuussa tuottamuksesta riippumattakin, koska sen viemärilaitos ei ollut toiminut vesihuoltolaissa edellytetyllä tavalla, eikä muukaan vahingon syntyyn mahdollisesti vaikuttava seikka tässä tapauksessa vähennä korvausvastuuta. Rakennusmääräysten perusteella kyseisessä kiinteistössä ei ollut pitänyt olla kunnan väittämää sulkulaitetta. Kiinteistön viemärijärjestelmä oli ollut padotuskorkeudessa. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole asiassa merkitystä, koska ylivuotokaivon rakenne oli ollut virheellinen. Rakennus oli tuhoutunut kokonaan, joten korvauksen on oltava täysimääräinen ja rakennuksen 165.000 euron jälleenhankinta-arvon mukainen. Vallinneessa tilanteessa vahingon ensitorjuntavastuu on ollut kunnalla.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asiassa esitetystä näytöstä

- - -

Asiantuntija KS on hovioikeuden pääkäsittelyssä kertonut, että rakennukseen päässyt jätevesi oli todella vaarallista itse rakennukselle sekä ihmisille. S:n mukaan jäteveden mukana kiinteistöön oli kulkeutunut pieneliöitä, ja ne olivat levinneet ympäri rakennusta myös ilmateitse. Koska vahinko oli havaittu vasta noin kahden viikon kuluttua onnettomuudesta, kiinteistölle ei ollut tehtävissä enää vahinkoa rajoittavia toimenpiteitä. Vahingon havaitsemisen hetkellä epäpuhtaudet olivat jo imeytyneet joka puolelle rakennusta. S:n käsityksen mukaan rakennus ei ollut ollut enää asumisterveyden näkökulmasta korjattavissa, eikä kukaan asiantuntija suostuisi suunnittelemaan kiinteistön korjaamista siihen sisältyvien suurien riskien vuoksi. Uuden vastaavan kiinteistön rakentaminen maksaisi noin 160.000 euroa.

Vahingonkorvausvelvollisuuden perusteesta

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla. Sanotun luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu. Seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön.

Vesihuoltolain 28 §:n mukaan vesihuoltolaitos on velvollinen korvaamaan vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetun virheen, eli vahingonkorvauksen perusteen, olemassaolon arvioinnissa on keskeisessä asemassa se, oliko K:n kiinteistö liitetty viemäriverkkoon valittajan väittämin tavoin padotuskorkeuden alapuolelle. Käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin näyttötaakka viemäröinnin liian matalasta tasosta on Janakkalan kunnalla.

Todistaja H on hovioikeudessa kertonut seikkaperäisesti ja johdonmukaisesti tekemistään padotuskorkeuden mittauksista sekä tätä koskevasta laatimastaan raportista (KAs 4). H:n hovioikeudessa antama uskottava kertomus puhuu vahvasti sen puolesta, että K:n kiinteistöä ei ollut valittajan väittämin tavoin liitetty viemäriverkkoon padotuskorkeuden alapuolelle. Tästä teemasta esitettyä käräjäoikeuden tuomiossa tarkemmin selostettua todistelua kokonaisuutena arvioituna hovioikeus katsoo, että Janakkalan kunta ei ole näyttänyt väitettään sovitun padotuskorkeuden laiminlyönnistä siten, että tuo seikka voitaisiin asettaa tuomion perustaksi.

Edellä mainituin lisäyksin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion (s. 20–22) perustelut kiinteistön viemäröinnin korkeusasemasta suhteessa padotuskorkeuteen ja siitä seuraavasta vahingonkorvausvelvollisuuden perustetta koskevasta päätelmästä.

Koska asiassa on jäänyt näyttämättä asetetun padotuskorkeuden alitus, ei hovioikeuden ole tarpeen lausua valituksessa mainituista suojalaitteista ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta vahinkoon.

Vahingon rajoittamista koskevasta velvollisuudesta sekä korvausvastuun sovittelusta

Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa (s. 28) todennut, että vahingosta vastuussa oleva kunta ei ollut ryhtynyt vahinkoa vähentäviin toimenpiteisiin, vaikka sillä oli pitänyt olla siihen tarvittava laitteisto ja osaaminen.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että vahingonkärsijän moitittava passiivisuus vahingon torjunnassa voi sisältää omaa myötävaikuttamista vahinkoon ja että vahingonkärsijällä on velvollisuus rajoittaa tai torjua vahinkoa (Ståhlberg, Pauli – Karhu, Juha: Suomen vahingonkorvausoikeus, 2020, s. 526). Hovioikeus toteaa, että vahinkoa kärsinyt on lähtökohtaisesti velvollinen toimimaan niin, että hän ei omalla toiminnallaan tai passivisuudellaan laajenna tai pahenna jo aiheutunutta vahinkoa. Hovioikeus katsoo, että viemäriverkoston ylläpitäjän sellainen vastuu torjua vahinkoa, joka ohittaisi vahingonkärsijän vastaavan velvollisuuden, ei ole johdettavissa vesihuoltolain 27 ja 28 §:stä.

Näin ollen kunnalla ei ole ollut vahingonkorvausta koskevan vastuuperusteen, asemansa taikka vesihuoltolain säännöksien nojalla erityistä vahingonkärsijän velvollisuuden ohittavaa velvollisuutta ryhtyä vahinkoa rajoittaviin toimenpiteisiin. Velvollisuus vahingon rajoittamista koskevien toimenpiteiden suorittamiseen on sitä vastoin ollut vahinkoa kärsineen kiinteistön omistajalla K:lla.

Vahingonkorvauksen sovittelu edellyttää kuitenkin muun ohella, että vahingon kärsineellä on ollut mahdollisuus toimia toisin kuin hän on toiminut, ja siten välttää vahinkoseuraamuksen syntyminen tai ainakin vähentää vahingon vaaraa. (KKO 2015:95, kohta 20)

Ottaen huomioon hovioikeudessa kuultujen rakennusterveysasiantuntijoiden KS:n sekä HR:n kertomuksien sisältö hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion (s. 28) perustelut ja johtopäätökset siitä, että rakennus oli jo vahingon havaitsemisen hetkellä tuhoutunut korjauskelvottomaksi. Näin ollen K:lla ei ollut ollut mahdollisuutta vahingon rajoittamiseen, eikä asiassa siksi ole edellytyksiä vahingonkorvauksen sovittelulle.

Kiinteistön jälleenrakennuskustannukset korvauksen määrän perusteena

Vahinkoa määritettäessä lähtökohtana on vakiintuneesti pidetty niin sanotun differenssiopin mukaista tapahtumainkulkujen erotusta. Tämän mukaan vahinko perustuu hypoteettisen ja todellisen tapahtumainkulun väliseen vertailuun. Hypoteettinen tapahtumien kulku on oletus sellaisesta tapahtumaketjusta, johon ei liity korvausvastuun perustavaa seikastoa (esim. KKO 2021:87, kohta 10).

Vahingon aiheuttanut on velvollinen korvaamaan vahingon siltä osin kuin se on tarpeen vahingonkärsijän saattamiseksi samaan asemaan kuin tämä oli ennen vahinkotapahtumaa. Korvauksen määrittämisen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua korvauksesta ja päätyy vahinkotapahtuman korvaamisen kautta parempaan asemaan kuin missä tämä olisi ollut ilman aiheutunutta vahinkoa (ns. rikastumiskielto). Vahinkoa kärsineelle mahdollisesti tullut varallisuuden lisäys tai aiheutunut säästö on siten otettava huomioon vähennyksenä täyden korvauksen määrää laskettaessa. (KKO 2019:9, kohta 17)

Tässä asiassa K:n rakennus oli tuhoutunut vahingon seurauksena korjauskelvottomaksi. Jotta vahingon kärsinyt voitaisiin saattaa samaan asemaan kuin ennen vahinkotapahtumaa, tulee rakentaa uusi vastaava rakennus. Tällöin myös vahingonkorvauksen määrä on perustettava rakennuksen uudelleenhankinnasta aiheutuviin kustannuksiin. K:n uudesta rakennuksesta hyväkseen saama tasoparannus tulee kuitenkin ottaa huomioon vähennyksenä täyden korvauksen määrää laskettaessa.

Käräjäoikeus on tuomionsa (s. 30) perusteluissa todennut rakennukseen mahdollisesti liittyvällä tunnearvolla olevan vaikutusta korvauksen määräämiseen. Hovioikeus katsoo, että tunnearvoon liittyvillä seikoilla ei ole vaikutusta korvauksen määräämiseen tässä asiassa.

Edellä mainituin lisäyksin ja tarkennuksin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion (s. 28–30) perustelut ja johtopäätökset koskien korvausmäärän laskentaperusteita.

Käräjäoikeus, s. 28–30:

Korvauksen määrän laskentaperuste

Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvoja lisäksi tulojen tai elatuksen väheneminen.

Lähtökohtana korvauksen suuruuden määrittämisessä on täyden korvauksen periaate, jonka mukaan korvausta on suoritettava niin suuri määrä, että vahingonkärsijä korvauksen johdosta pääsee siihen asemaan, jossa hän olisi, ellei vahinkotapahtumaa olisi sattunut.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että korvauksen tuomitseminen edellyttää selvitystä vahingon aiheutumisesta ja vahingon määrästä. Jos esine on tuhoutunut ja vahingonkärsijä hankkii tilalle uuden vastaavan, tulee korvausta määrättäessä ottaa huomioon se, että uusi esine voi pidemmän käyttöikäodotuksen ja mahdollisten uusien ominaisuuksien tai paremman rakenteen vuoksi olla arvokkaampi. Koko jälleenhankintahintaa ei siten tule aina korvata, vaan hyvitys tulee suunnata siihen varallisuusarvoon, joka menetetyllä vanhalla kohteella on ollut. Ellei jälleenhankintahinta ole mahdollinen, vaan kysymyksessä on esimerkiksi yksilöllisen kohteen tuhoutuminen, joudutaan soveltamaan joko kohteen myyntihintaa eli hintaa, joka omaisuudesta olisi voitu saada, jos se olisi myyty juuri ennen vahingon aiheutumista, tai tätä vähintäänkin lähellä olevaa käypää arvoa (Mika Hemmo: Vahingonkorvausoikeus, 2005, s. 200-201).

Oikeutta vahingonkorvaukseen rajoittaa niin sanottu rikastumiskielto. Vahingonkorvausvastuu ei saa olla alikompensatorinen niin, että se ei hyvittäisi kaikkia vahingonkärsijää kohdanneita menetyksiä. Toisaalta korvauksen saamisen ei myöskään tulisi johtaa liialliseen hyvitykseen niin, että vahingonkärsijä olisi korvauksen jälkeen paremmassa asemassa kuin ennen vahinkotapahtumaa (Hemmo 2005 s. 204).

Turun hovioikeus on 23.11.2017 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla nro 998 arvioinut hyvin samanlaista rakennuksen tuhoutumiseen johtanutta vesivahinkotilannetta ja korvauksen laskentaperustetta. Turun hovioikeus on viittaamiensa korkeimman oikeuden ratkaisujen (KKO 1990:78, KKO 1955-I-78 ja KKO 1969-II-40) nojalla todennut, että määritettäessä tuhoutuneen rakennuksen arvoa, on lähtökohdaksi otettava tuhoutuneen rakennuksen purkamisesta ja uuden vastaavan rakennuksen rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Koska kyse on ollut käytetystä rakennuksesta, vastaajaa ei kuitenkaan ole perusteltua velvoittaa korvaamaan koko tätä määrää kantajalle (KKO 1990:78, KKO 1955-II-78). Uuden rakennuksen rakentamishinta pitää jo itsessään sisällään tasonparannusta rakennusmääräysten muuttumisen vuoksi.

Rovaniemen hovioikeus on 8.2.2017 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla nro 50 sen sijaan päätynyt vastaavankaltaisessa asiassa määräämään korvaukset nimenomaan käyvän markkinahinnan mukaisesti, aiemmin toteutuneeseen kauppahintaan nojaten.

Kumpikin hovioikeuden ratkaisu on perusteluissaan varsin niukkasanainen, eikä mainitusta ristiriitaisesta oikeuskäytännöstä ole selvästi pääteltävissä oikeusohjetta sille, olisiko korvaus tässä asiassa määrättävä uudisrakennuskustannusten vai todennäköisen myyntihinnan mukaisen käyvän arvon mukaiseksi.

Tuhoutunut rakennus oli riidattomasi ollut kantajan halussa jo 15 vuoden ajan. Rakennusta oli myös itse tehden remontoitu uutterasti. Siten rakennuksella lienee ollut tunnearvoa sen omistajalle. Mikäli ratkaisu perustuisi pelkästään käyvän arvon korvaamiseen, on selvää, ettei kantaja pääse siihen asemaan, jossa hän oli vahinkohetkellä, koska tuhoutuneella rakennuksella ja sen sijaintipaikalla on epäilemättä muutakin kuin rahallista arvoa omistajalleen. Mikäli korvaus taas perustuu täyteen uudisrakennusarvoon, on selvää, että kantaja saa perusteeton etua rakennuksen tasonparannuksen, kymmenillä vuosilla pidentyneen teknisen käyttöiän ja ajanmukaistumisen myötä.

Turun hovioikeuden tapauksessa on ollut kysymys hieman enemmän samankaltaisesta, omistajansa henkilökohtaisessa käytössä olevaa rakennusta koskevasta asiasta. Siksi asiaa kokonaisuutena harkitessaan käräjäoikeus pitää perustelluimpana määrätä korvaus ensisijaisesti purku- ja uudisrakennuskustannusten perusteella kuitenkin siten, että tuhoutuneen rakennuksen arvioitu käypä myyntihinta otetaan jossakin määrin huomioon kohteen arvon määrittämisessä.

- - -

Vahingonkorvauksen määrä

Ottaen huomioon asiassa esitetyt arviot uuden kiinteistön rakentamisesta aiheutuvista kustannuksista, ei hovioikeudella ole aihetta arvioida toisin käräjäoikeuden johtopäätöstä siitä, että uuden vastaavan kiinteistön rakentaminen tulisi maksamaan vähintään 165.000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

Janakkalan kunta on pääosin hävinnyt muutoksenhakunsa. Janakkalan kunta on siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan määrällisesti hyväksymänsä K:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa viivästyskorkoineen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta.

Janakkalan kunta velvoitetaan maksamaan K:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 21.713,83 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän ratkaisun antamisesta lukien.

Janakkalan kunnan oikeudenkäyntikuluvaatimus hovioikeudessa hylätään.
 

• Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 29.4.2024.