Kaavoitus
- Uutiset
29.12.2020 10.25
KHO: Kaupunginvaltuuston asemakaavapäätös oli kuntalain 135 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastainen hajuhaitan vuoksiAsemakaavaa varten ei ollut laadittu sellaisia selvityksiä ja vaikutusten arviointeja, joiden nojalla olisi ollut mahdollista luotettavasti arvioida, aiheutuiko jätevedenpuhdistamon toiminnasta asuinrakennuksissa ja niiden piha-alueilla hajuhaittaa, voitiinko hajuhaittojen vähentämistä koskevilla kaavamääräyksillä riittävästi vähentää haittaa asuin- ja oleskelutiloissa ja täyttikö asemakaava siten asemakaavalle maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetun elinympäristön viihtyisyyttä koskevan sisältövaatimuksen. Asemakaavamuutos ei tältä osin ollut perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisiin riittäviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin. - Uutiset
23.12.2020 14.00
KHO:n päätös Etelä-Haagan asemakaavan muuttamisestaKHO kumosi HAO:n päätöksen muutoksenhaun kohteena olevilta osin. Helsingin kaupunginvaltuuston päätös saatettiin siten voimaan myös korttelin 29088 tontin 3 osalta. KHO totesi, että asemakaavamuutos ei ennalta arvioiden heikennä rakennetun ympäristön arvoja tai elinympäristöä MRL 54 §:ssä asemakaavalle säädettyjen sisältövaatimusten vastaisesti. Asemakaavamuutoksessa on otettu riittävästi huomioon oikeusvaikutteinen yleiskaava, eikä kaavapäätös ole rakennetun ympäristön vaalimista ja siihen liittyvien erityisten arvojen hävittämiskieltoa koskevan asemakaavan sisältövaatimuksen vastainen. - Uutiset
23.12.2020 9.51
KHO: Kymintehtaan entisellä tehdasalueella sijaitsevan voimalaitoksen, piipun, toimisto-osan ja tuhkasiilon purkamislupahakemus oli voitu hylätäKouvolan rakennus- ja ympäristölautakunta oli hylännyt UPM-Kymmene Oyj:n purkamislupahakemuksen, joka koski kiinteistöllä 286-23-166-5 sijaitsevan voimalaitoksen, piipun, toimisto-osan ja tuhkasiilon purkamista. HAO oli hylännyt yhtiön tekemän valituksen. KHO ei muuttanut HAO:n päätöksen lopputulosta. KHO samalla kuitenkin myös totesi, että tämän päätöksen estämättä kysymystä purkamisluvan edellytyksistä oli mahdollista arvioida uudelleen, jos rakennusten suojelua ei ollut ratkaistu asemakaavalla kohtuullisessa ajassa. - Uutiset
23.12.2020 9.38
KHO: Kunnanvaltuuston päätös ranta-asemakaavan hyväksymisestä oli lainvastainenMaankäyttö- ja rakentaminen – Ranta-asemakaava – Yleiskaavan ohjausvaikutus – Käyttötarkoituksen muutos – Rakennusoikeuden siirtäminen – Tarkoituksenmukainen kokonaisuus – Selvitysvelvollisuus – Selvitysten riittävyys – Yhdenvertaisuus - Uutiset
17.12.2020 15.00
KHO kumosi hallinto-oikeuden ja kunnanvaltuuston ranta-asemakaavan muutoksen hyväksyneet päätöksetRanta-asemakaavamuutoksessa osoitettu uusi rantarakennuspaikka varaa ranta-aluetta noin 100 metriä. Rakennuspaikka on noin 200 metrin etäisyydellä jo toteutuneista rakennuspaikoista. Niiden väliin jää kapea soistuma-alue, joka ei sovellu rakentamiseen. Rakennuspaikka ei näin ollen sijoitu olemassa olevan lomarakennuskorttelin jatkeeksi. Tähän nähden ja ottaen huomioon alueen yleiskaavassa osoitettu käyttötarkoitus yleiseen virkistykseen, ranta-asemakaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista vaatimusta yhtenäisen rakentamattoman ranta-alueen säilyttämisestä. Edellä lausutuilla perusteilla hallinto-oikeuden ja kunnanvaltuuston päätökset on kumottava. - Uutiset
15.12.2020 7.48
Kunnat valmiita sujuvoittamaan metsätalouden maisematyölupamenettelyäUusissa yleiskaavoissa ei enää kevään 2017 jälkeen ole vaadittu maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla maisematyölupaa. Muutos ei kuitenkaan koskenut aiemmin hyväksyttyjä yleiskaavoja, joten niiden perusteella maisematyölupia on jouduttu hakemaan aiempaan tapaan. Keinoja lupamenettelyn sujuvoittamiseen on etsitty Tapion vetämässä Metsät ja kaavoitus -hankkeessa. Suosituimmaksi keinoksi osoittautui vähäisiä toimenpiteitä koskevan kuntien sisäisen ohjeistuksen laatiminen. - Uutiset
8.12.2020 10.00
Hallinto-oikeus päätyi kumoamaan päätöksen tuulivoimalan rakennusluvasta jo aikaisemmin tutkimatta jätetyssä valitusasiassa - selvitykset meluhaitasta eivät olleet riittävätA Oy:lle oli myönnetty rakennuslupa tuulivoimalalle. Rakennusluvasta valitettiin, mutta Turun hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin antoi asiassa uuden valitusluvan, sillä meluarviossa oli käytetty tosiasiallista pienempää moottoria, rakennuslupahakemukseen ei sisältynyt selvitystä pääpiirustuksissa esitetyn voimalatyypin meluvaikutuksista eikä toteutettavan tuulivoimalan enimmäistehoa tai suurinta sallittua äänitehotasoa oltu myöskään lupapäätöksessä tai siihen sisältyvissä lupamääräyksissä rajoitettu. Hallinto-oikeus katsoi, että otettaessa huomioon puutteelliset selvitykset tuulivoimalan meluvaikutuksista sekä mahdollisuuksista rajoittaa melu- ja välkehäiriöitä, rakennuslupamenettelyssä ei ole riittävällä tavalla varmistettu, että rakentaminen on osayleiskaavan mukaista ja täyttää rakennusluvan myöntämisen edellytykset Näin rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös oli kumottava ja A Oy:n rakennuslupahakemus hylättävä. - Uutiset
4.12.2020 14.30
Maankäytön ajankohtaispäivä 2020: Maankäyttö- ja rakennuslain mittavat uudistuksetEditan vuoden 2020 Maankäytön ajankohtaispäivässä käsiteltiin kattavasti maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia. Koulutuspäivän aikana kuultiin useamman asiantuntijan puheenvuoroja lakiuudistusten, oikeustapausten ja ilmastonmuutoksen vaatimien toimien näkökulmista. Ajankohtaispäivä tarjosi informaatiota muun muassa uudistusten vaikutuksista maanomistajiin ja rakennuttajiin, rakennushankkeiden vastuukysymyksiä, lunastuslain uudistuksen tavoitteita sekä kaavoituksen ilmastovaikutuksia. - Uutiset
20.11.2020 12.10
KHO: Asemakaavan muutos oli virkistysalueiden riittävyyttä ja elinympäristön viihtyisyyttä koskevien asemakaavan sisältövaatimusten vastainenMaankäyttö ja rakentaminen – Asemakaava – Asemakaavan sisältövaatimukset – Lähivirkistysalueiden riittävyys – Elinympäristön viihtyisyys – Lähivirkistysalueiden käytettävyys virkistäytymiseen - Uutiset
30.10.2020 10.07
KHO: Asemakaavan muutosta varten laadittujen selvitysten perusteella ei ollut mahdollista arvioida täyttikö asemakaava maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä tarkoitetut kaavan sisältövaatimuksetOttaen huomioon asemakaavan yleispiirteisyyden suojeltujen rakennusten ja niiden käyttötarkoituksen osalta sekä sen, ettei suojeltaviin rakennuksiin sijoittuvan rakennusoikeuden määrää ollut osoitettu asemakaavakartalla, asemakaavamuutos ei suojeltavien rakennusten osalta täyttänyt asemakaavan tarkoitusta alueen käytön yksityiskohtaiseksi järjestämiseksi. Asemakaavan yleispiirteisyyden seurauksena asemakaavan muutosta varten laadittujen selvitysten perusteella ei ollut mahdollista arvioida, täyttikö asemakaava maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä tarkoitetut kaavan sisältövaatimukset. Kaupunginvaltuuston päätös ja hallinto-oikeuden päätös, jolla kaupunginvaltuuston päätöksestä tehty valitus oli hylätty, kumottiin. - Uutiset
30.10.2020 9.26
KHO: Asemakaava ei lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen osalta perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisiin riittäviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihinKun muun muassa otettiin huomioon, ettei kortteleiden asemakaavan nojalla myönnettävien rakennuslupien yhteydessä ollut mahdollista asettaa lepakoiden tärkeän siirtymäreitin huomioimista koskevia ehtoja rakennustontin ulkopuolella, asemakaavaa varten ei ollut laadittu sellaisia selvityksiä ja vaikutusten arviointeja, joiden nojalla olisi ollut mahdollista luotettavasti arvioida sitä, oliko kaavassa osoitettu rakentaminen asemakaavan luonnonarvojen vaalimista koskevan sisältövaatimuksen mukaista. Myöskään luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentissa kiellettyjen vaikutusten aiheutumista ei ollut laadittujen selvitysten perusteella mahdollista poissulkea. Asemakaava ei tältä osin perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisiin riittäviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin. Kaupunginvaltuuston päätös oli kuntalain 135 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset kumottiin kahden asuinkorttelin osalta. - Uutiset
15.10.2020 10.21
Korkeimman hallinto-oikeuden muu päätös asemakaavan hyväksymisestäKorkein hallinto-oikeus katsoi, etteivät valitusluvan myöntämisen perusteet täyttyneet Hakaniemen hotellia koskevassa asema-kaava-asiassa. - Uutiset
22.9.2020 11.21
Unionin tuomioistuin: Kansallinen lainsäädäntö, jossa asumiskäyttöön tarkoitettujen tilojen vuokraaminen toistuvasti ja lyhytaikaisesti tilapäisille asiakkaille, jotka eivät asettaudu näihin tiloihin asumaan, edellyttää lupaa, on unionin oikeuden mukainenTällainen lainsäädäntö on perusteltu pitkäaikaiseen vuokraukseen tarkoitettujen asuntojen pulan torjumista koskevasta, yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä. - Uutiset
9.9.2020 9.17
KHO:n ratkaisu ranta-asemakaava-asiassa: Maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen toteutumista ei ollut voitu arvioidaKaava-asiakirjoihin ei sisältynyt sellaista maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä tarkoitettua selvitystä, jonka perusteella maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:ssä asetettujen kaavan sisältövaatimusten ja maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen toteutumista voitiin arvioida koko sillä alueella, jolla kaavalla voitiin arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Vaikutukset ja rakennusoikeuksien siirtämisen edellytykset olivat lähtökohtaisesti selvitettävissä ja ratkaistavissa vain laajahkoa aluekokonaisuutta ja useiden maanomistajien alueita koskevan ranta-alueiden kaavoituksen yhteydessä. Kaupunginvaltuuston päätös ja hallinto-oikeuden päätös, jolla kaupunginvaltuuston päätöksestä tehty valitus oli hylätty, kumottiin. - Uutiset
8.9.2020 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa ajalta 29.5.-10.7.2020 oli kysymys muun muassa asiakirjan julkaisemisesta, hovioikeusmenettelystä ilman pääkäsittelyä, omaisuudenjakosopimuksen sovittelusta, asemakaavan kulttuuriympäristöön liittyvästä valitusoikeudesta, törkeästä aserikoksesta, lainhuudon kirjaamisesta, patenttiriidan oikeuspaikasta, opettajan vahingonkorvausvelvollisuudesta ja rakennusluvan myöntämiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta. - Uutiset
7.7.2020 7.48
Ympäristöministeriö: Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa pohditaan rakentamisen vastuita – vastaa kyselyyn 18. elokuuta mennessäYmpäristöministeriö uudistaa parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslakia (MRL). Ministeriö pyytää kommentteja valmisteilla olevista pykäläluonnoksista kaikille avoimilla kyselyillä etunojassa, ennen kuin laaja lakipaketti lähtee lopulta varsinaiselle lausuntokierrokselle. Tällä kertaa kysytään rakentamisen vastuista. - Uutiset
6.7.2020 10.50
KHO: Rakentaminen ei saadun selvityksen perusteella sijoittunut alueille, joilla oli erityisiä luonnon- tai kulttuuriympäristön arvoja – ELY-keskuksen valitus tuli tutkiaKorkein hallinto-oikeus totesi, että kysymys oli pinta-alaltaan verraten pienestä ranta-asemakaavasta, ja myös uuden rakentamisen määrä oli melko vähäinen. Rakentaminen ei saadun selvityksen perusteella sijoittunut alueille, joilla oli erityisiä luonnon- tai kulttuuriympäristön arvoja, lukuun ottamatta kahden uuden rakennuspaikan sijoittumista vedenhankintaan soveltuvalle pohjavesialueelle. Kysymyksessä oleva ranta-asemakaavan ja ranta-asemakaavan muutoksen hyväksymistä koskeva päätös ei tämän vuoksi ollut maankäyttö- ja rakennuslain 18 §:n 2 momentissa tarkoitettu vaikutuksiltaan valtakunnallinen tai merkittävä maakunnallinen asia.Korkein hallinto-oikeus totesi, että vesihuollon järjestämistä, jätevesien käsittelyä ja vesiensuojelua koskevat valvontatehtävät kuuluvat ELY-keskuksille. Kun lisäksi otettiin huomioon nyt kysymyksessä olevan asian erityispiirteet, ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen valitusoikeus oli tässä tapauksessa ollut sen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi tarpeen. Hallinto-oikeuden oli näin ollen tullut tutkia ELY-keskuksen sille tekemä valitus, eikä hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta muutettu. - Uutiset
6.7.2020 10.10
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu ELY-keskuksen valitusoikeudesta vesihuollon järjestämistä koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus totesi, että vesihuollon järjestämistä, jätevesien käsittelyä ja vesiensuojelua koskevat valvontatehtävät kuuluvat ELY-keskuksille. Kun lisäksi otettiin huomioon nyt kysymyksessä olevan asian erityispiirteet, ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen valitusoikeus oli tässä tapauksessa ollut sen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi tarpeen. Hallinto-oikeuden oli näin ollen tullut tutkia ELY-keskuksen sille tekemä valitus. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
6.7.2020 9.30
KHO: Hypermarketprojektissa kaavoituksesta poikkeamista pinta-alan ja kaupan laadun osalta ei voitu pitää vähäisenäAsemakaavassa määrätyn liiketilojen enimmäismäärän oli rakennuslupapäätöksessä katsottu ylittyvän 362 k-m2:lla eli noin viidellä prosentilla, mikä oli hyväksytty vähäisenä poikkeamisena asemakaavamääräyksestä. Koska rakennuslupahakemukseen liitetyssä kerrosalakaaviossa liiketiloiksi oli katsottu ainoastaan varsinaiset myymälätilat, hankkeella toteutettavien liiketilojen kerrosala ja siten myös asemakaavassa sallittujen liiketilojen enimmäismäärän ylitys oli merkittävästi rakennuslupahakemuksessa esitettyä suurempi. Hankkeessa olisi lisäksi kysymys hypermarket-tyyppisen myymälän rakentamisesta, joten hanke poikkesi asemakaavasta myös kaupan laadun osalta. Näitä poikkeamisia asemakaavasta ei kokonaisuutena arvioiden voitu pitää vähäisinä. Kysymys ei siten ollut poikkeamisista, jotka olisi ollut voitu hyväksyä maankäyttö- ja rakennuslain 175 §:n perusteella rakennusluvasta päätettäessä, eikä edellytyksiä rakennusluvan myöntämiselle ollut siten ollut. - Uutiset
29.6.2020 16.00
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu rakennusluvasta räjähdystarvikevaraston rakentamiseksi