Uutisten vuosihakemisto, Siviilioikeus 2015
Siviilioikeus 2014 Siviilioikeus 2016
- Uutiset
14.12.2015 12.00
Yrityskaupoissa yhä enemmän riitoja – suurin osa päättyy kuitenkin sovintoonKyselyn mukaan jopa 88 prosenttia yrityskauppariidoista päättyy sovintoon. Neljännes suomalaisyritysten johtotehtävissä toimivista arvioi yrityskauppariitojen yleistyneen viimeisen viiden vuoden aikana. Yhä useampi riita päättyy kuitenkin sovintoon, selviää asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen sekä viestintätoimisto Pohjoisranta Burson-Marstellerin toteuttamasta kyselystä, Suomen Yrittäjät tiedottaa. - Uutiset
14.12.2015 11.44
Hovioikeus: Avopuolisoiden yhteistalouden purkamisratkaisua ei olisi tullut osaksikaan perustaa siihen ettei suhde ollut luonteeltaan seksuaalinenHovioikeus totesi, ettei käräjäoikeuden olisi tullut perustaa ratkaisuaan osaksikaan siihen, ettei A ollut edes väittänyt hänen ja B:n suhteen olleen sisällöltään seksuaalinen. A:lta ei edellytetty näytön esittämistä suhteen seksuaalisesta luonteesta. Vaikka A oli mitä ilmeisimmin hoitanut B:n omistamassa omakotitalossa ja -kiinteistöllä puutarhanhoito- ja muita kotitöitä myös marraskuussa 2008 tapahtuneen erilleen muuton jälkeen ja sillä tavoin osallistunut talouteen kuuluviin askareisiin, hovioikeus katsoi B:n A:lle säännöllisesti antaman rahan osoittavan, ettei A ollut kuitenkaan työskennellyt yhteistalouden hyväksi siten, että A olisi toimillaan kartuttanut tai auttanut säilyttämään B:n omaisuutta. A:n ei siten voitu katsoa osallistuneen talouden askareisiin ainakaan vuosina 2008-2012 sillä tavoin, että A:n ja B:n voitaisiin A:n marraskuussa 2008 tapahtuneen muuton jälkeen katsoa asuneen yhteistaloudessa. (Vailla lainvoimaa 14.12.2015) - Uutiset
14.12.2015 9.21
KKO jätti kanteen tutkimatta: Kysymystä väitetystä isä‒lapsi-suhteesta ei voitu tutkia perillisaseman vahvistamista koskevan kanteen esikysymyksenäN:n vanhemmat olivat ottaneet avioliiton ulkopuolella vuonna 1955 syntyneen EV:n ottolapsekseen. EV oli kuollut ottovanhempiensa kuoleman jälkeen, jolloin hänen perillisiään olivat hänen biologisen äitinsä puolelta sisarpuoli K ja N, joka EV:n perintöön sovellettavan lain mukaan sai vain EV:n ottovanhemmiltaan perimän omaisuuden. N väitti EV:n pesää jaettaessa, että myös hän oli EV:n biologinen sisarpuoli, koska hänen isänsä HV oli tosiasiassa ollut EV:n biologinen isä, ja nosti K:ta vastaan kanteen sanotun perillisasemansa vahvistamiseksi. Korkein oikeus katsoi, ettei kysymystä HV:n ja EV:n välisestä väitetystä isä‒lapsi-suhteesta voitu tutkia perillisaseman vahvistamista koskevan kanteen esikysymyksenä. Kanne jätettiin tutkimatta. - Uutiset
14.12.2015 6.01
Puolustusvoimien terveydenhuollon valvonta siirtyy Valviralle ja aluehallintovirastoille vuonna 2016Valvira ja aluehallintovirasto voivat valvoa vuoden 2016 alusta lähtien puolustusvoimien terveydenhuoltoa pääasiallisesti samoin periaattein kuin kunnallista terveydenhuoltoa. Tähän asti valvonta on kuulunut Pääesikunnalle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. - Uutiset
11.12.2015 15.35
Vaatimuksensa mukaisen huoltopäätöksen käräjäoikeudessa saanut lasten äiti ei antanut hovioikeudessa vastausta isän valitukseen - asia palautettiin käräjäoikeuteen olosuhdeselvityksen hankkimiseksi ja todistelun vastaanottamiseksiVaikka lasten äiti ei ollut käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastata miehen vaatimuksiin HO:ssa, valituksen perusteella ja siihen nähden, että asia oli KO:ssa ratkaistu lasten äidin vaatimusten mukaisesti kirjallisessa menettelyssä, pelkästään äidin passiivisuuden perusteella ei voitu päätellä olleen ilmeistä, ettei selvitys ollut tarpeen asian ratkaisemisen kannalta. HO katsoi, että olosuhdeselvityksen hankkiminen ja todistelun vastaanottaminen voi tässä tapauksessa soveliaimmin tapahtua KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 11.12.2015) - Uutiset
11.12.2015 14.00
Kuluttajariitojen vaihtoehtoista riidanratkaisua koskeva uusi lainsäädäntö muuttaa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn toimintaa vuoden 2016 alustaADR eli kuluttajariitojen vaihtoehtoista riidanratkaisua koskeva uusi lainsäädäntö tulee voimaan tammikuussa 2016. ADR ei vaikuta finanssiasioiden neuvontaan FINEssä, mutta se tuo riita-asioiden käsittelylle velvoitteita, kuten kirjallisen muodon, molempien osapuolten kuulemisen ja käsittelymääräaikoja. Neuvonta-asioita hoidetaan jatkossa FINEssä puhelimitse, sähköpostilla ja kirjeitse samaan tapaan kuin aiemminkin. Neuvonta-asioita ovat tyypillisesti tilanteet, joissa asiakas pyytää neuvoa, yleistä arviota tai apua asiansa selvittämiseksi. Suurin osa neuvonta-asioista selvitetään saman tien ilman yhteydenottoa palveluntarjoajaan. Vain joissakin harvoissa tapauksissa yhtiöistä pyydetään lisätietoja ennen asiakkaalle vastaamista. - Uutiset
11.12.2015 12.25
Liikennevahinkolautakunta: Työntekijäin työeläkevakuutusmaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työkyvyttömyysmaksun huomioon ottaminen liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2016Liikennevahinkolautakunta on julkaissut soveltamisohjeen 4/2015 työntekijäin työeläkevakuutusmaksun, palkansaajan päivärahamaksun ja palkansaajan työkyvyttömyysmaksun huomioon ottamisesta liikennevakuutuslain perusteella maksettavissa ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2016. - Uutiset
11.12.2015 11.02
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu Rooma II-asetuksen tulkinnasta – Italiassa tyttären kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden vahinkojen korvaaminen Romaniassa asuvalle vanhemmalleEU-tuomioistuin katsoo italialaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen 864/2007 (Rooma II) 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava sen selvittämiseksi, mitä lakia on sovellettava sopimukseen perustumattomaan liikenneonnettomuudesta johtuvaan velvoitteeseen, siten, että tällaisessa tuomioistuimen jäsenvaltiossa tapahtuneessa onnettomuudessa menehtyneen henkilön kuolemaan liittyviä hänen toisessa jäsenvaltiossa asuvien omaistensa kärsimiä vahinkoja on pidettävä mainitussa säännöksessä tarkoitettuina onnettomuuden ”välillisinä seurauksina”. - Uutiset
11.12.2015 10.31
KHO palautti oleskeluluvan peruuttamista koskevan asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista vartenKorkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestään tarkemmin ilmenevin perustein, että asian asianmukainen selvittäminen olisi edellyttänyt hallinto-oikeuden tiedustelevan poliisilaitoksen johtopäätökset riitauttaneiden A:n ja B:n halukkuutta suullisen käsittelyn toimittamiseen sekä tämän jälkeen harkitsevan suullisen käsittelyn toimittamisen tarvetta joko asianosaisten pyynnöstä tai myös omasta aloitteestaan. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten. - Uutiset
11.12.2015 6.03
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut velvoittaa lapsen elatusavusta sopinutta isää korvaamaan lapsen oikeudenkäyntikulujaHO muutti KO:n tuomiolauselmaa siten, että elatusavusta KO:ssa sopimuksen tehnyt isä vapautettiin KO:n päätöksen mukaisesta velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista lapsen avustajalle maksettu määrä 1.295,80 euroa korkoineen. (Vailla lainvoimaa 11.12.2015) - Uutiset
10.12.2015 15.31
Nimenmuutosten käsittelyä kevennetään vuoden 2016 alustaMaistraattien velvollisuutta pyytää nimenmuutoshakemuksista nimilautakunnan lausunto kevennetään. Lausuntoa ei jatkossa tarvita sellaisista hakemuksista, joista nimilautakunnan soveltamiskäytännössä on muodostunut selkeä linjaus. Asiaa koskeva nimiasetuksen muutos tulee voimaan vuoden 2016 alusta. - Uutiset
10.12.2015 15.22
KHO arvioi kansalaisuutta hakeneen Suomessa asumista toisin kuin Maahanmuuttovirasto – kansalaisuushakemusta ei olisi tullut hylätäKun A:n olosuhteissa arvioitiin hänen Suomessa asumistaan, katsottiin, että hänen varsinaisen asuntonsa ja kotinsa oli hakemusta Maahanmuuttovirastossa ratkaistaessa ollut Suomessa. Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella hylätä hänen kansalaisuushakemustaan. - Uutiset
10.12.2015 15.14
Peruskorko laskee nollaan vuoden 2016 alustaValtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 0,00 prosenttia 1. tammikuuta 2016 alkaen vuoden 2016 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1.7.2015 alkaen ollut 0,25 prosenttia. - Uutiset
10.12.2015 11.25
Hovioikeus alensi kärsimyskorvausta 8.000 eurosta 2.500 euroon sekä hylkäsi yli 62.000 euron vaatimuksen ansionmenetyksen korvaamisesta kunnianloukkausasiassaKäräjäoikeus oli tuominnut A:n kunnianloukkauksesta 40 päiväsakkoon sekä korvaamaan B:lle kärsimyksestä 8.000 euroa sisältäen korvauksen psyykkisestä haitasta, ja ansionmenetyksestä 12.000 euroa. A:n teko oli ollut laadultaan melko tyypillinen internetin keskustelupalstalla tehty kunnianloukkaus. Koska kirjoitus on riidattomasti ollut internetissä vapaasti luettavissa 1.10.2011–25.9.2012, se oli ollut omiaan tulemaan laajan henkilöpiirin tietoon. Kyseessä oli henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten kohdan 3.1.3 mukainen teko, josta suositusten mukainen korvaus on 1.500–5.000 euroa. Hovioikeus katsoi, että kohtuullinen korvaus B:lle aiheutuneesta kärsimyksestä oli 2.500 euroa. Koska B:n psyykkiset oireet eivät olleet syy-yhteydessä A:n menettelyyn, myöskään B:n psyykkisistä oireista aiheutunut työkyvyn alentuminen ei ollut syy-yhteydessä A:n menettelyyn. B:n vaatimus ansionmenetyksen korvaamisesta hylättiin siltä osin kuin vaatimuksen perusteena oli työkyvyn alentuminen. Vuonna 2012 B oli saanut poikkeuksellisen suuret tulot siitä huolimatta, että A:n kirjoitus oli juuri tällöin ollut luettavissa internetissä. Ottaen huomioon, että B:n tulotason ei näytetty laskeneen, hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B:lle olisi aiheutunut ansionmenetystä. Näin ollen B:n vaatimus ansionmenetyksen korvauksesta hylättiin myös siltä osin kuin vaatimuksen perusteena oli ollut maineen vahingoittuminen kiinteistönvälittäjänä. (Vailla lainvoimaa 10.12.2015) - Uutiset
10.12.2015 8.08
Kiinteistöpalveluyhtiö tyhjensi taloyhtiön komeron ja hävitti siellä olleen omaisuuden turhan topakasti – toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus velvoitti palveluyhtiön maksamaan asukkaille vahingonkorvaustaHovioikeus katsoi, että hävitettyä omaisuutta ei voitu pitää hylättynä eikä vähäarvoisena. Tällaista johtopäätöstä ei ollut myöskään mahdollista tehdä tarkastelemalla omaisuutta yksinomaan päällisin puolin. Kun kiinteistöpalveluyhtiö olisi vähäisellä vaivalla kyennyt selvittämään omaisuuden omistajan ja kun omaisuus oli hävitetty välittömästi tyhjentämisen jälkeen, hovioikeus katsoi yhtiön menetelleen huolimattomasti. Sen vuoksi kiinteistöpalveluyhtiö oli velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. (Vailla lainvoimaa 10.12.2015) - Uutiset
9.12.2015 16.21
Koiran ulosteet jätettiin siivoamatta ja vuokranantajan matot heitettiin pihalle - vuokralainen tuomittiin vahingonteosta sakkoihin ja korvauksiinHO katsoi, että vuokralainen oli KO:n hänen syykseen rikoksena lukeman menettelyn sijasta syyllistynyt vahingontekoon vahingoittamalla oikeudettomasti vuokranantajan omaisuutta heittämällä mattoja ulos, jolloin ne olivat homehtuneet, ja antamalla eläinten tehdä asuntoon ulostustarpeita ja jättämällä ulosteet siivoamatta ja korjaamatta, jolloin ulosteet olivat imeytyessään rakenteisiin vahingoittaneet asunnon seinä- ja lattiarakenteita. Vuokralainen tuomittiin KO:n tuomitseman 65 päiväsakon sijasta 35 päiväsakon rangaistukseen ja vahingonkorvauksiin. (Vailla lainvoimaa 9.12.2015) - Uutiset
9.12.2015 16.01
Komissio esitteli nykyaikaiset digitaalisopimussäännöt digitaalisen sisällön saannin yksinkertaistamiseksi ja verkkokaupan edistämiseksi EU:ssaEuroopan komissio on hyväksynyt digitaalisten sisämarkkinoiden strategian mukaisesti kaksi ehdotusta, joilla parannetaan kuluttajansuojaa muiden jäsenvaltioiden verkkokaupoissa tehtävien ostosten yhteydessä ja autetaan yrityksiä laajentamaan verkkomyyntiään. Yksi digitaalisten sisämarkkinoiden strategian tavoitteista on helpottaa tavaroiden ja palvelujen verkkokauppaa kaikkialla Euroopassa sekä kuluttajien että yritysten kannalta. Verkkokauppa kasvaa, mutta vielä on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia sekä eurooppalaisille kuluttajille että yrityksille: vain 12 prosenttia EU:n vähittäiskauppiaista tarjosi tuotteitaan verkossa muiden EU-maiden kuluttajille, kun taas kotijäsenvaltiossaan verkkokauppaa kävi kolminkertainen määrä kauppiaita (37 %). Vastaavasti vain 15 prosenttia kuluttajista teki ostoksia verkossa toisesta EU-maasta, kun taas kotijäsenvaltiossaan verkko-ostoksia teki kolminkertainen määrä kuluttajia (44 %). - Uutiset
9.12.2015 15.45
Hovioikeus ei pitänyt äidin vaatimusta isän luokse määrätyn erityistä tukea ja vakautta tarvitsevan 8-vuotiaan pojan vuoroasumisesta lapsen edun mukaisenaHO totesi, että vuoroasumisen vahvistaminen olisi merkinnyt huomattavaa muutosta erityistä tukea ja vakautta tarvitsevan lapsen olosuhteisiin. Tällaista muutosta ei voitu pitää lapsen kehityksen kannalta suotuisana. Tähän nähden ja kun isä oli vastustanut vuoroasumisen vahvistamista, HO katsoi, että vuoroasuminen ei ollut lapsen edun kannalta perusteltua. Näin ollen äidin valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 9.12.2015) - Uutiset
9.12.2015 12.51
KHO: Merikarhu ei soveltunut poikalapsen kolmanneksi etunimeksiMaistraatti oli nimilautakunnan lausunnon hankittuaan hylännyt vanhempien ilmoituksen siltä osin kuin he olivat ilmoittaneet poikalapsensa kolmanneksi etunimeksi Merikarhu. Nimi on muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. Nimilautakunta esitti lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että etunimeksi ehdotettu nimi hahmottui sekä rakenteensa että merkityksensä kautta sukunimeksi. Korkein hallinto-oikeus arvioi nimen rakenteesta ja merkityksestä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen, että ehdotettu nimi oli muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. Asiassa ei ollut esitetty nimilaissa tarkoitettuja syitä poiketa nimikäytännön mukaisuutta koskevasta vaatimuksesta. Näistä syistä maistraatin päätös hylätä ilmoitus nimestä ei ollut epätasapainossa valittajina olevien vanhempien perhe-elämän ja yksityiselämän suojan kanssa. - Uutiset
9.12.2015 11.25
Markkinaoikeuden ratkaisuja julkisista hankinnoistaMarkkinaoikeuden uusimmissa julkisia hankintoja koskevissa ratkaisuissa oli kysymys muun muassa tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta, tarjousten vertailusta, epäselvästä tarjouspyynnöstä, hankintamenettelyn keskeyttämisestä ja hankintailmoituksen virheellisyydestä. Hankintojen kohteena olivat videoprojektorit, työvoimakoulutus, oppikirjat, projektinjohtourakka, keskuspuhdistamon pääurakka ja varavoimakone.