Uutisten vuosihakemisto, Siviilioikeus 2007
Siviilioikeus 2006 Siviilioikeus 2008
- Uutiset
31.12.2007 12.38
YLE kertaa verkkosivuillaan uutisvuoden 2007 tapahtumiaYleisradio on julkaissut verkkosivuillaan uutiskalenterin, jossa kerrotaan päivä päivältä tärkeimpiä uutistapahtumia vuodelta 2007. Pääuutisiksi YLE on valinnut 25 aihetta, joita ovat muun muassa Jokelan tapahtumat, ilmastonmuutos, sairaanhoitajien palkkakiista, EU:n perussopimus, Kosovon asema, insuliinisurmat, Rusi-jupakka, USA:n asuntolainakriisi sekä television digiaika. - Uutiset
31.12.2007 11.00
Tammikuussa voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuussa voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa: uusi ulosottokaari, uusi lastensuojelulaki, uusi rehulaki, valtion varoista ryhdytään maksamaan korvausta kärsimyksestä myös törkeiden väkivaltarikosten uhreille, verolainsäädännön laajat muutokset, työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen, rakennusten energiatodistus, sosiaaliturvamaksujen muutokset, työaikapankkeja koskevat muutokset sekä yhteismetsälain muutokset. - Uutiset
21.12.2007 10.25
Edilex-uutistoimitus toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua!Joulurauhanjulistus on tänäkin vuonna katsottavissa reaaliaikaisesti myös netistä: http://www.yle.fi/joulurauha/
- Uutiset
18.12.2007 15.01
Borenius & Kemppinen apuun purkamaan Helsingin oikeusavun ruuhkaaAsianajotoimisto Borenius & Kemppinen ryhtyy Pro bono -sopimuksella antamaan Helsingin oikeusapupiirin ja sen asiakkaiden käyttöön vuositasolla 150 tuntia maksutonta oikeusapua. - Uutiset
17.12.2007 11.38
Paremman sääntelyn verkkosivut lainvalmistelun tueksiOikeusministeriö on avannut internet-sivut, joille on koottu tietoa paremmasta sääntelystä ja lakiehdotusten vaikutusten arvioinnista. Uudet Paremman sääntelyn sivut toimivat paitsi lainvalmistelun tukena myös tiedonlähteenä kaikille, joita kiinnostaa lainvalmistelu ja sen parantaminen. Sivut on laadittu yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. - Uutiset
14.12.2007 4.42
Lissabonin sopimus allekirjoitettuEuroopan unionin kaikki 27 jäsenvaltiota allekirjoittivat eilen Lissabonin sopimuksen. Komissio uskoo, että uusi sopimus tuo huomattavia uusia etuja kansalaisille ja rauhoittaa toimielimistä käydyn keskustelun lähitulevaisuuteen asti. Komissio kehottaa jäsenvaltioita ratifioimaan sopimuksen hyvissä ajoin, jotta se voi tulla voimaan 1. tammikuuta 2009. Komissio on avannut Lissabonin sopimusta koskevat verkkosivut, jotka esittelevät selkeällä tavalla, miten uusi sopimus uudistaa toimintaa ja toimielimiä.
- Uutiset
13.12.2007 10.58
Euroopan unionin perusoikeuskirja allekirjoitettiin Strasbourgissa eilen – tänään Lissabonin sopimuksen vuoroKomission ja neuvoston puheenjohtajat sekä Euroopan parlamentin puhemies ovat allekirjoittaneet eilen Strasbourgissa juhlallisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan. Sen myötä Lissabonin sopimus voidaan allekirjoittaa tänään. Perusoikeuskirjassa vahvistetaan kaikki Euroopan kansalaisten oikeudet, jotka sitovat unionin toimielimiä ja muita hallintoelimiä sekä jäsenvaltioita näiden soveltaessa unionin oikeutta. Tämä on komission mukaan merkittävä edistysaskel yhtenäisen Euroopan rakentamisessa. - Uutiset
12.12.2007 14.45
Budjettimietintö valmistui - lainvalmisteluun ja markkinaoikeuden toimintaan lisää rahaaEduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi vuoden 2008 talousarvioesitystä koskevan budjettimietintönsä. Talousarvion loppusumma on mietinnön mukaan runsaat 45,5 mrd. euroa. Loppusumma kasvoi valiokunnan käsittelyssä noin 44,3 miljoonalla eurolla. - Uutiset
5.12.2007 15.56
Hallituksen strategia-asiakirja sisältää ensimmäistä kertaa lainsäädäntösuunnitelmanHallitusohjelmaa toteutetaan ja seurataan hallituksen strategia-asiakirjan (HSA) avulla. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ensimmäinen strategia-asiakirja vahvistettiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä keskiviikkona 5. joulukuuta 2007. Asiakirja sisältää ensimmäistä kertaa myös hallituskauden lainsäädäntösuunnitelman. - Uutiset
4.12.2007 13.01
Paremman sääntelyn neuvottelukunta asetettuOikeusministeriö on asettanut neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on edistää lainvalmistelun laadun parantamista. Hallituksen tavoitteena on parantaa säädösympäristöä ja lakien selkeyttä ja siten kansalaisten hyvinvointia ja yritysten kilpailukykyä. Keskeisenä ongelmana on ollut säädösten määrän ja yksityiskohtaisuuden jatkuva kasvu.
- Uutiset
30.11.2007 10.16
Europarlamentti hyväksyi perusoikeuskirjanEuroopan parlamentti hyväksyi perusoikeuskirjan 29.11.2007 täysistunnossaan Brysselissä. Se myönsi samalla puhemiehelleen valtuudet antaa perusoikeuskirjasta juhlallinen julistus Strasbourgin täysistunnossa 12. joulukuuta yhdessä Euroopan komission ja jäsenmaiden neuvoston puheenjohtajien kanssa. EU:n valtionpäämiesten on määrä allekirjoittaa unionin uudistussopimus Lissabonissa päivää myöhemmin. - Uutiset
29.11.2007 13.04
Prof. Ari Saarnilehdon juhlajulkaisu Sopimus, vastuu, velvoiteTurun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on julkaissut professori Ari Saarnilehdon tähänastisen pitkä uran kunniaksi juhlakirjan, jonka kirjoittajina on suuri joukko maamme eturivin siviilioikeuden tutkijoita. Kirjassa on henkilöesittelyn lisäksi kaikkiaan 30 asiantuntija-artikkelia teoksen otsikon Sopimus, vastuu, velvoite alueelta.
- Uutiset
23.11.2007 11.48
Suomelle keskeiset EU-asiat vuonna 2008Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli perjantaina 23. marraskuuta Euroopan komission vuosittaista työ- ja lainsäädäntöohjelmaa, jossa vahvistetaan keskeiset poliittiset tavoitteet ja yksilöidään lainsäädäntöaloitteet ja muut toimet. Ohjelmassa painottuvat kasvu ja työllisyys, kestävä kehitys, maahanmuutto, kansalaisten hyvinvointi sekä EU:n kansainvälinen rooli. Suomen näkemyksen mukaan painopisteet ovat hyviä ja johdonmukaisesti valittuja.
- Uutiset
22.11.2007 16.06
Riita-asioiden oikeuspaikkasäännöksiä ehdotetaan uudistettaviksiOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että riita-asioiden oikeuspaikkaa koskevia säännöksiä uudistettaisiin. Uudistuksella parannettaisiin säännösten johdonmukaisuutta ja mahdollistettaisiin nykyistä enemmän joustavuutta oikeuspaikan suhteen. Oikeuspaikkasäännökset osoittavat, missä käräjäoikeudessa asia tutkitaan ja ratkaistaan. - Uutiset
21.11.2007 15.40
Euroopan unionin neuvontapalveluja säädösviidakkoonEurope Direct -palvelu käynnistettiin vuonna 1998. Pelkästään tänä vuonna sen neuvontapuhelimeen on tullut jo yli 100.000 puhelua. Neuvontapuhelimeen voivat soittaa kaikki EU:n kansalaiset ja se palvelee kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Myös Kansalaisten neuvontapalvelusta saa tietoa kansalaisten oikeuksista. Molemmat palvelut ovat maksuttomia.
- Uutiset
16.11.2007 17.27
Oikeusministeri Braxin puhe Hallintotuomioistuinpäivässä - enimmäiskäsittelyaikojen asettaminen tuomioistuimille ei ole toteuttamiskelpoinenOikeusministeri Tuija Brax puhui Hallintotuomioistuinpäivässä torstaina 15.11. yhteiskunnan muutoksesta ja siihen varautumisesta sekä hallintotuomioistuinten kehitysnäkemyksistä. Brax viittasi puheessaan EK:n kyselyyn, jonka mukaan lähes kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että tuomioistuinten toiminta on liian hidasta. Tähän palautteeseen on Braxin mukaan syytä suhtautua vakavuudella, vaikkakaan yhtenä kehittämisvaihtoehtona esitetty enimmäiskäsittelyaikojen asettaminen riippumattomille tuomioistuimille ei ole toteuttamiskelpoinen ratkaisu.
- Uutiset
15.11.2007 18.55
Lakimiesliitto: Oikeusturva ja tuottavuus vaativat lainsäädännön uudistamistaOikeudenhoito on valtion ydintoimintoja, joista perustuslaki ja kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomen valtion huolehtivan – säästöistä riippumatta. Oikeuslaitoksessa toimintatavat ovat erittäin voimakkaasti lainsäädäntöteitse määriteltyjä ja toiminta työvoimavaltaista. Lakimiesliitto katsoo, että lainsäädännön uudistaminen on välttämätöntä, jotta kansalaisten oikeusturvan toteutuminen voidaan tehokkaasti turvata. - Uutiset
1.11.2007 15.02
Uudet säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeet käyttöön valtioneuvoston periaatepäätökselläValtioneuvosto hyväksyi 1.11. ministeriöille uudet yhtenäiset säädösehdotusten vaikutusten arviointia koskevat ohjeet. Ohjeet kattavat taloudellisten vaikutusten, viranomaisvaikutusten, ympäristövaikutusten ja muiden yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnin. Tavoitteena on parantaa eri vaikutusten huomioon ottamista ja tasapainoista arviointia ministeriöiden säädösvalmistelussa ja tehostaa siten lainvalmistelua ja parantaa sen laatua.
- Uutiset
31.10.2007 11.09
Marraskuussa voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuussa voimaan tulevia uudistuksia ja muutoksia ovat muun muassa:
- uusi luottotietolaki,
- EU:n uudet sijoituspalvelusäännökset ja siihen liittyvä kaupparaportointia koskeva Ratan standardi voimaan,
- edunvalvontavaltuutus mahdolliseksi,
- sakkoihin ei enää varallisuuskorotusta,
- huviveneiden kuljettajien pätevyysvaatimukset lievenevät,
- uusia rakentamisen tyyppihyväksyntäasetuksia voimaan,
- asetus maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojasta,
- asetus eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta,
- asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä,
- opintotukilain muutos. - Uutiset
30.10.2007 13.07
Keskuskauppakamarin lainsäädäntökatsaus 2/2007Osakeyhtiölain ja verolainsäädännön yhteensovittaminen, tilintarkastuksen raportoinnin muuttuminen, komission konsultaatio yksityisestä eurooppayhtiöstä ja muutokset markkinointisäännöissä vaikuttavat voimakkaasti yritystoimintaan, kerrotaan uusimmassa Keskuskauppakamarin lainsäädäntökatsauksessa.