-
Kunta
- Aloiteoikeus
- Järjestämisvastuu
- Kainuu
- Kunnallinen kansanäänestys
- Kunnallinen työmarkkinalaitos
- Kunnallisvalitus
- Kunnan ilmoitus
- Kunnan luottamushenkilö
- Kunnanhallitus
- Kunnanvaltuusto
- Kunta- ja palvelurakenne
- Kuntajako
- Kuntakonserni
- Kuntalaisaloite
- Kuntaraja
- Kuntaselvitys
- Kuntatalous
- Kuntavaali
- Kuntayhtymä
- Pormestari
- Pääkaupunkiseutu
Kunnallisvalitus
- Uutiset
25.1.2024 8.08
HAO: Kaupungilla ei ollut velvollisuutta myydä tonttia asunto-osakeyhtiölle sillä perusteella, että se olisi yhtiön mukaan sille ja sen osakkaille taloudellisesti kannattavampaaKaupunkiympäristölautakunnan päätös ei ollut valituksessa esitetyn perusteella kuntalain 135 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Kaupunkiympäristölautakunta oli toiminut harkintavaltansa rajoissa. Kaupunkiympäristölautakunta oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Kunnallisvalitusta ei voida tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. (Vailla lainvoimaa 25.1.2024) - Uutiset
19.1.2024 9.22
KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen: Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen kuntalaisille kunnan omistamien tonttien hinnoitteluperusteistaKunnallisvalitus – Virheellinen järjestys – Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen – Tiedottaminen – Kunnan omistama tontti – Hinnoitteluperusteet - Uutiset
15.1.2024 15.18
Hallinto-oikeus: Kaupunki ei ollut ylittänyt sille asiassa kuuluvaa harkintavaltaa irtisanoessaan maanvuokrasopimuksenHallinto-oikeus katsoi, ettei kaupunki ollut kohdellut valittajaa epätasapuolisesti muihin vastaavassa tilanteessa oleviin maanvuokraoikeuden haltijoihin ja muihin kuntalaisiin nähden. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
14.12.2023 9.13
KHO: Kuntien välisen ympäristöterveydenhuollon järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen irtisanominenKorkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeuden oli tullut jättää valitukset tutkimatta. - Uutiset
6.11.2023 11.30
Hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätökset kaupunginlakimiehen viran lakkauttamisesta ja hallintojohtajan viran perustamisesta kaupunginlakimiehen viran tilalleKaupunginhallitus oli ylittänyt toimivaltansa. (Ei lainvoim. 6.11.2023) - Uutiset
19.9.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Kaupunki syrji hakijaa kunnaneläinlääkärin virantäytössäEsitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että hakijoita olisi vertailtu viranhaltijalaissa ja tasa-arvolaissa edellytetyllä tavalla yleiset nimitysperusteet huomioon ottaen tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Haastattelematta jätetyn valittajan ansioita ei ollut tasapuolisesti verrattu valituksi tulleeseen hakijaan. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset olivat siten puutteellisen ja virheellisen valmistelun johdosta syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Kaupunki ei myöskään ollut esittänyt sellaista selvitystä, joka kumoaisi valittajan valituksessa esittämän selvityksen perusteella syntyneen syrjintäolettaman. Kaupungin oli katsottava työnantajana asettaneen valittajan virantäytössä epäedulliseen asemaan sen jälkeen, kun valittajat oli aiemmin vedonnut tasa-arvolaissa säädettyihin oikeuksiinsa. Kaupunki oli menetellyt tasa-arvolain 8 a §:ssä säädetyn vastatoimien kiellon vastaisesti ja syrjinyt kielletyllä tavalla valittajaa virantäytössä. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset tuli virheellisessä järjestyksessä syntyneinä ja muutoinkin lainvastaisina kumota. (Ei lainvoim. 19.9.2023) - Uutiset
8.9.2023 11.00
Hallinto-oikeus: Soveltuvuusarvioinnin suorittanut konsultointiyhtiön työntekijä ei ollut esteellinen osallistumaan kunnanjohtajan virantäyttöä koskevan asian valmisteluun - kunnanjohtajan valinnasta tehtyä päätöstä ei muutettuHallintolain 6 §:n edellyttämä virantäyttömenettelyn puolueettomuus ei ollut valituksessa esitetyllä perusteella vaarantunut. Kunnanvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kunnanvaltuusto ei ollut ylittänyt sillä asiassa olevaa harkintavaltaa eikä siten toimivaltaansa eikä kunnanvaltuuston päätös ollut muutoinkaan lainvastainen. Valittajan valitus hylättiin. Tähän nähden ei ollut kohtuutonta, että hän joutuu pitämään mahdolliset kulunsa vahinkonaan. (Ei lainvoim. 8.9.2023) - Uutiset
31.8.2023 11.20
Varhaiskasvatuslain 75 §:n siirtymäsäännös: Hallinto-oikeus hylkäsi lastenhoitajan työsuhteen valinnasta tehdyn valituksenValittajan mukaan hänen oli katsottava olevan kelpoinen toimimaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävässä myös lakiuudistuksen jälkeen. (Ei lainvoim. 31.8.2023) - Uutiset
18.8.2023 9.00
Hallinto-oikeus: Yksityistieavustusten myöntämisehdot (Nurmijärvi)Valittajien mukaan he olivat kuntalaisina ja yksityistien osakkaina joutuneet Nurmijärven kunnan tekemän päätöksen vuoksi maksajiksi kunnan ja ELY-keskuksen tilaamalle julkiselle joukkoliikenteelle, joka liikennöi ilman tiekunnan lupaa yksityistiellä. HAO ei tutkinut valittajien vastaselityksissä esittämiä menettelyvirheitä koskevia valitusperusteita. HAO ei tutkinut Nurmijärven X-tien tiekunnan vastaselityksessä esittämää EU:n lainsäädännön vastaisuutta koskevaa valitusperustetta. Valitukset ja valittajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylättiin. Nurmijärven kunnanhallituksen oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin. (Ei lainvoim. 18.8.2023) - Uutiset
30.6.2023 12.00
KHO: Kunnallisvalitus, kunnan jäsen, yhteisön kotipaikka (Alavus) - Uutiset
28.6.2023 9.52
Kaupunginhallitus myi omistamansa kiinteistön kaupunginjohtajalle puolisoineen - KHO katsoi, ettei kunnallisvalituksen hävinnyttä kuntalaista tullut velvoittaa korvamaan kaupunginjohtajan oikeudenkäyntikulujaHAO:ssa kuntalaisen valituksen johdosta oli ollut ratkaistavana, oliko kaupunginjohtaja osallistunut esteellisenä kaupunginhallituksen kiinteistökauppaa koskevan asian valmisteluun. HAO oli hylännyt kuntalaisen valituksen. HAO oli vaatimuksen enemmälti hyläten velvoittanut kuntalaisen korvaamaan kaupunginjohtajan oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen. KHO:ssa asiassa oli ratkaistava, oliko HAO voinut asian olosuhteissa velvoittaa päätöksentekojärjestyksen perusteella kunnallisvalituksen tehneen kuntalaisen korvaamaan kaupunginjohtajan oikeudenkäyntikulut. - Uutiset
12.6.2023 16.00
Hallinto-oikeus: Terveyskeskushammaslääkäri oli voitu irtisanoa virastaanJohtava hammaslääkäri oli 1.2.2022 päättänyt irtisanoa valittajan terveyskeskushammaslääkärin virasta 28.1.2022 alkaen siten, että irtisanomisaika päättyi 31.3.2022. Irtisanomisen perusteena oli "tehtävien puutteellinen hoito ja laiminlyönti sekä työaikojen noudattamatta jättäminen. Työtehtävien sopeuttamisesta ja esimiehen tutoroinnista huolimatta A ei selviydy tehtävistään". Yhtymähallitus oli 12.4.2022 hylännyt valittajan oikaisuvaatimuksen. (Ei lainvoim. 12.6.2023) - Uutiset
23.5.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Yhtymähallitus oli voinut harkintansa mukaan päättää maksaa ylilääkärille korvauksen tälle kertyneiden ylitöiden johdostaYhtymähallitus oli 25.1.2022 päättänyt muuttaa ylilääkärin kokonaispalkan tehtäväkohtaiseksi palkaksi ja korvata tälle kertyneet ylityöt rahana perustuen arviolaskelmaan, jonka mukaan arvio vuosien 2020–2021 ylityökorvauksesta oli noin 40 000 euroa. HAO katsoi, että yhtymähallitus oli voinut virkamääräyksessä määritellyn kokonaispalkan estämättä harkintansa mukaan päättää maksaa ylilääkärille korvauksia kertyneiden ylitöiden johdosta vuosilta 2020–2021. Yhtymähallituksen päätökset eivät olleet valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisia. (Ei lainvoim. 23.5.2023) - Uutiset
23.5.2023 10.30
Hallinto-oikeus ei muuttanut kunnan teknisen osaston johtajan virkavalinnasta tehtyä päätöstäValittajan mukaan kunnanvaltuuston virkavalintaa koskeva päätös oli perustuslain yleisten nimitysperusteiden vastainen. Hakijoiden ansioita ei ollut tosiasiassa vertailtu keskenään ja virkaan oli valittu vähemmän ansioitunut hakija. HAO katsoi, ettei kunnanvaltuuston päätös ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kunnanvaltuusto ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa eikä siten toimivaltaansa eikä päätös ollut muutoinkaan lainvastainen. (Ei lainvoim. 23.5.2023) - Uutiset
2.5.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Viranhaltijalle oli voitu määrätä koeaika - takautuvasti tehty päätös oli kuitenkin kumottavaHAO katsoi asiassa esitetyn perusteella, että valittajan hoitamissa tehtävissä ja asemassa oli tapahtunut viranhaltijalain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettu huomattava muutos 1.1.2021 lukien ja valittajalle oli siten voitu hänellä määräaikaisessa aikuissosiaalityön esimiehen virkasuhteessa olleen koeajan estämättä määrätä kuuden kuukauden mittainen koeaika. Kun valittajan virkasuhde oli pöytäkirjapäätöksellä 17.6.2021 purettu päättymään jo 16.6.2021, aikuisten päihde-, mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen päällikön päätös oli tehty valittajan esittämällä tavalla takautuvasti. Päätös oli siten syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Edellä sanotun johdosta aikuisten päihde-, mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen päällikön päätös sekä yhtymähallituksen päätös, jolla valittajan oikaisuvaatimus oli hylätty, oli kumottava. Päätöksen tultua valituksen johdosta kumotuksi sote-kuntayhtymä oli velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut kohtuullisena pidettävällä 2 900 eurolla laillisine korkoineen. (Ei lainvoim. 2.5.2023) - Uutiset
17.3.2023 8.00
Hallinto-oikeus: Kaupunginvaltuusto oli voinut todeta valittajan menettäneen vaalikelpoisuutensaKuntaa ei voitu pitää valittajan kotikuntana. Kaupunginvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä päätös ollut muutenkaan lainvastainen. Valittajan valitus oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 17.3.2023) - Uutiset
13.3.2023 9.15
KHO ratkaisi Uusimaa-kaava 2050 -kokonaisuutta koskevat valituksetKorkein hallinto-oikeus antoi maanantaina 13.3. päätöksensä ns. Uusimaa-kaava 2050 -kokonaisuutta eli Helsingin seudun, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaavoja koskeviin valituksiin. - Uutiset
11.1.2023 16.00
Hallinto-oikeus: Rehtorin viran kelpoisuusvaatimukset eivät olleet tähdänneet tietyn henkilön valintaan - kaupungilla oli peruste nimittää rehtori määräaikaiseen virkasuhteeseenHAO hylkäsi rehtorin valinnasta tehdyn valituksen. Asiassa ei ollut ilmennyt, että ennen viranhaun alkamista tehty kaupunginhallituksen päätös viran täyttämisestä määräaikaisesti ja viran kelpoisuusvaatimuksista olisi tähdännyt tietyn henkilön valintaan tai että opetus- ja kasvatuslautakunta olisi muutoin valituksessa esitetyin tavoin käyttänyt virantäytön valmistelussa väärin harkintavaltaansa. Opetus- ja kasvatuslautakunta ei ollut menetellyt virheellisesti jättäessään päätöksessään esittämättä tarkemmat perustelut määräaikaisen rehtorin valinnalle. Kaupungilla oli ollut tapauksen olosuhteissa viranhaltijalaissa tarkoitettu kaupungin toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä peruste nimittää koulun rehtori määräaikaiseen virkasuhteeseen. HAO totesi, että muutoshankkeiden tarkkaa valmistumispäivämäärää on usein vaikeaa määritellä etukäteen. Oppilaaksiottoalueiden yhdistymisestä oli kuitenkin asiassa todetulla tavalla jo päätetty rehtorin määräaikaista virkaa täytettäessä ja sen oli oikaisuvaatimuspäätöksessä arvioitu tapahtuvan 3–4 vuoden kuluttua. (Ei lainvoim. 11.1.2023) - Uutiset
25.11.2022 15.30
Hallinto-oikeus hylkäsi peruskoulun käsityön lehtorin virkavalinnasta tehdyn valituksenKoulun rehtori ja sivistysvaliokunta eivät olleet valituksessa esitetyillä perusteilla ylittäneet harkintavaltaansa ja siten toimivaltaansa eivätkä päätökset olleet muutenkaan lainvastaisia. HAO ei tutkinut valittajan vastineessa esittämää uutta valitusperustetta. (Ei lainvoim. 25.11.2022) - Uutiset
25.11.2022 10.08
Hallinto-oikeus ei tutkinut lakimiehen valinnasta tehtyä valitustaValituksen mukaan mm. täysin kokematon vuonna 2020 oikeustieteen maisteriksi valmistunut nainen oli syrjäyttänyt vuonna 1984 valmistuneen miehen. (Ei lainvoim. 25.11.2022) - Uutiset
21.11.2022 10.00
Hallinto-oikeus hylkäsi Malmin lentoaseman maanvuokrasopimuksen päättämisestä tehdyt kunnallisvalituksetTiimipäällikön tai kaupunkiympäristölautakunnan ei voitu valituksissa esitetyillä perusteilla katsoa käyttäneen harkintavaltaansa muuhun kuin se on ollut käytettävissä eikä muutoinkaan ylittäneen toimivaltaansa. Päätökset eivät olleet valituksissa esitetyillä perusteilla syntyneet virheellisessä järjestyksessä eikä niitä voitu muutenkaan pitää lainvastaisina. Valitukset oli näin ollen tutkituilta osin hylättävä. Siltä osin kuin valituksissa oli vedottu siihen, ettei kaupungilla ole tosiasiallista tarvetta alueen ottamiselle muuhun käyttöön, oli kyse päätöksen tarkoituksenmukaisuuden harkinnasta. Kunnallisvalitusta ei saa tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. (Vailla lainvoimaa 21.11.2022) - Uutiset
28.10.2022 16.00
Hallinto-oikeus: Vesihuoltolaitoksessa asiantuntijan nimikkeellä työskennellyt oli vaalikelvoton kunnanhallitukseenPäätöksentekohetkellä välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimineessa vesihuoltolaitoksessa asiantuntijan nimikkeellä työskennelleen henkilön oli katsottava olleen välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö ja siten vaalikelvoton kunnanhallitukseen. Kunnanvaltuuston päätös oli siten kuntalaissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. (Ei lainvoim. 28.10.2022) - Uutiset
19.10.2022 8.25
Hallinto-oikeus: Kielto sijoittaa maalämpöjärjestelmiä 1-luokan tai 2-luokan pohjavesialueiden muodostumisalueille ei ollut lainvastainenAsiassa oli kysymys muun ohella siitä, oliko kunta voinut ympäristönsuojelumääräyksissään kieltää maalämpöjärjestelmien sijoittamisen vedenottoon tarkoitettujen tai veden hankintaan soveltuvien pohjavesialueiden muodostumisalueille. (Ei lainvoim. 19.10.2022) - Uutiset
22.9.2022 10.30
Hallinto-oikeus: Otto-oikeuden nojalla tehtyihin päätöksiin oli ensin haettava oikaisua kunnanhallitukseltaOtto-oikeuden käyttäminen merkitsi sitä, että asiat olivat siirtyneet kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäviksi. Valitukset HAO:lle koskivat siten kunnanhallituksen sellaisia päätöksiä, joista ei voitu suoraan tehdä kunnallisvalituksia HAO:lle, vaan näihin otto-oikeuden nojalla tehtyihin päätöksiin oli ensin haettava oikaisua kunnanhallitukselta. Tämän vuoksi HAO:n oli jätettävä valittajan valitukset tutkimatta. Kunnanhallituksen päätöksiin virheellisesti liitetyt valitusosoitukset HAO:een oli poistettava. (Ei lainvoim. 22.9.2022) - Uutiset
22.4.2022 11.30
Hallinto-oikeus: Määräaikaisen lehtorin virkasuhde voitiin purkaa koeajalla välittömästiRehtorin päätöksessä purkamisen syynä oli mainittu ”työssäsuoriutumattomuus”. Päätöksen liitteenä oli ollut muistio valittajan kuulemisesta. Kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin. (Ei lainvoim. 22.4.2022) - Uutiset
14.3.2022 10.10
Hallinto-oikeus: Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto oli voinut myydä tontin sen vuokralaiselle harkitsemaansa hintaanKaupunginhallituksen päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Kaupunginhallitus ei ollut käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se oli ollut käytettävissä, eikä se ollut ylittänyt toimivaltaansa. Päätös ei loukannut kuntalaisten yhdenvertaisuutta eikä se ollut esitetyillä perusteilla muutoinkaan lainvastainen. Kaupunginhallitus oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Valitus oli näin ollen hylättävä. Kuntalain 135 §:n 2 momentti huomioon ottaen kunnallisvalitusta ei voi tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. (Vailla lainvoimaa 14.3.2022) - Uutiset
21.2.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Päätös sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajan virkasuhteen purkamisesta koeaikana ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä valittajan esittämillä kuulemiseen tai esteellisyyteen liittyvillä perusteilla - kaupunginhallituksen päätökset eivät olleet muutenkaan lainvastaisiaHAO katsoi, että kuulemiselle varattu aika oli ollut asian luonteeseen nähden riittävä. HAO myös katsoi, ettei kaupunginhallituksen puheenjohtaja ollut asian käsittelyssä ollut esteellinen valittajan väittämän ennakkoasenteen vuoksi. Työnantajan esittämät syyt valittajan virkasuhteen purkamiselle olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Asiassa ei ollut objektiivisesti arvioiden ilmennyt, että koeaikapurun perusteena olisi käytetty epäasiallisia syitä tai että valittaja olisi kohdeltu yhdenvertaisuuslain vastaisesti. Kaupunginhallitus oli sille kuuluvan harkintavallan mukaisesti esittämillään perusteilla voinut purkaa valittajan virkasuhteen koeajan kuluessa. (Ei lainvoim. 21.2.2022) - Uutiset
10.2.2022 11.35
Hallinto-oikeus: Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen oli voinut päätyä asiassa eri lopputulokseen kuin sivistystoimenjohtaja myös tarkoituksenmukaisuussyistäRiippumatta siitä, oliko sivistystoimenjohtajan päätös ollut sinänsä lain ja kunnan hallintosäännön mukainen, oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen oli voinut päätyä asiassa eri lopputulokseen kuin sivistystoimenjohtaja myös tarkoituksenmukaisuussyistä. Hallinto-oikeus katsoi, että sivistyslautakunta oli harkintavaltansa puitteissa voinut hyväksyä sille tehdyn oikaisuvaatimuksen. Lautakunnan päätös ei ollut muutenkaan lainvastainen valituksessa esitetyillä perusteilla. Kunnallisvalitusta ei voi tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. Valitus oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 10.2.2022) - Uutiset
4.2.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Määräaikaisen opettajan virkasuhde oli voitu purkaa koeajallaHAO totesi, että virkasuhteen purkuperusteeksi koeaikana riittää muun muassa se, ettei työnantaja ole tyytyväinen viranhaltijan viranhoitoon. Koeaikana tapahtuvan purkamisen perusteen ei tarvitse olla rinnastettavissa viranhaltijalain 35 §:ssä irtisanomiselta edellytettävään asialliseen ja painavaan syyhyn tai 41 §:ssä virkasuhteen purkamiselta edellytettävään erittäin painavaan syyhyn. Valittajan virkasuhteen purkamiselle esitetty syy oli ollut koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukainen ja riittävä. Valittaja ei ollut osoittanut eikä asiassa ollut muutenkaan ilmennyt, että purkamisen peruste olisi ollut syrjivä tai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallinen. Valittajan virkasuhteen purkaminen koeajalla ei ollut myöskään edellyttänyt sitä, että valittajalle olisi koeajan kuluessa erikseen varattu tilaisuus suorituksensa parantamiseen. Virkasuhde oli voitu purkaa koeajalla myös siitä huolimatta, että valittajalla oli ollut eri käsitys niistä syistä, mistä opettamisen ja oppilaiden ongelmat johtuivat. Rehtorin päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Sivistyslautakunta oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Valitus oli näin ollen hylättävä. (Ei lainvoim. 4.2.2022) - Uutiset
23.11.2021 16.00
Hallinto-oikeus kumosi ensihoitomestarin virkavalinnasta tehdyt päätökset virheellisessä järjestyksessä syntyneinäHallintopäällikön päätöksestä tai oikaisuvaatimukseen annetusta pelastuslautakunnan päätöksestä ei ilmennyt, millä valintaperusteilla haastatteluun kutsutut hakijat oli valittu, miten ensihoitomestarien virkoja hakeneiden ansioita oli tosiasiassa vertailtu keskenään ja minkä vuoksi B:tä ja C:tä oli pidetty PL 125 §:n 2 momentissa säädettyjen yleisten virkanimitysperusteiden perusteella ansioituneimpina ensihoitomestarin virkoihin. Asiakirjoista ilmenevä valintamenettely ei myöskään kokonaisuutena osoittanut, että hakijoita olisi menettelyn kuluessa tosiasiallisesti vertailtu keskenään. (Ei lainvoim. 23.11.2021) - Uutiset
28.6.2021 15.16
Hallinto-oikeus: Seurakuntayhtymän hallintopäällikön virkasuhde voitiin purkaa välittömästi koeajan puitteissa kun työnantaja ei ollut tyytyväinen viranhoitoonValittajan virkasuhteen purkaminen ei olut tapahtunut kirkkolain 6 luvun 17 §:n 3 momentissa tarkoitetulla syrjivillä tai koeajan tarkoitukseen nähden muutoin epäasiallisilla perusteilla. Päätöksen ei myöskään katsottu syntyneen virheellisessä järjestyksessä tai olleen muuten lainvastainen. Valittajan ja kaupungin seurakuntayhtymän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylättiin. (Ei lainvoim. 28.6.2021) - Uutiset
10.5.2021 14.00
Hallinto-oikeus kumosi johtavien sosiaalityöntekijöiden siirtämisestä sosiaalityöntekijän virkoihin tehdyt päätöksetKaupunginhallituksen päätökset 20.5.2019 ja hyvinvointijohtajan päätökset 10.4.2019 oli asioissa todetun vuoksi lainvastaisina kumottava. Tähän nähden asioissa ei ollut aihetta lausua enemmälti muista valitusperusteista. (Ei lainvoim. 10.5.2021) - Uutiset
23.4.2021 9.00
Hallinto-oikeus kumosi sivistysjohtajan virkavalinnasta tehdyn kaupunginvaltuuston päätöksen virheellisessä järjestyksessä syntyneenäAsiassa saadusta selvityksestä ei ilmennyt, että virkavalintaa koskevaa asiaa käsiteltäessä olisi laadittu nimenomainen kirjallinen ansiovertailu. HAO:lla ei ollut asiassa saadun selvityksen perusteella edellytyksiä arvioida, oliko hakijoiden ansioita menettelyn kuluessa tosiasiallisesti vertailtu keskenään soveltaen PL 125 §:n 2 momentista ilmeneviä yleisiä virkanimitysperusteita. Valituksenalainen päätös oli tämän vuoksi kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneenä. (Ei lainvoim. 23.4.2021) - Uutiset
19.3.2021 11.00
Hallinto-oikeus kumosi ympäristöpäällikön virkavalinnasta tehdyt päätökset virheellisessä järjestyksessä syntyneinäPäätökset oli kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneinä. Päätösten tultua edellä mainitulla perusteella kumotuiksi asiassa ei ollut tarpeen lausua valittajan esittämistä muista valitusperusteista. - Uutiset
15.2.2021 16.00
Hallinto-oikeus: Koulutusjohtajan päätös lukion lehtorin virkasuhteen irtisanomisesta ei ollut lainvastainenValittajalle oli opiskelijoihin kohdistuneesta epäasiallisesta käyttäytymisestä sekä oppitunneilta myöhästymisistä, poistumisista ja poissaoloista annetuilla varoituksilla annettu viranhaltijalain 35 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla mahdollisuus korjata menettelyään. Kun otettiin huomioon valittajan toiminta näiden varoitusten jälkeen, valittajan oli katsottava menettelyllään rikkoneen ja laiminlyöneen virkasuhteeseensa olennaisesti vaikuttavia velvoitteita siten, että hänen virkasuhteensa irtisanomiseen oli ollut olosuhteita kokonaisuutena arvioiden kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 §:n 1 momentissa tarkoitettu asiallinen ja painava syy. Koulutusjohtajan päätös valittajan virkasuhteen irtisanomisesta ei ollut lainvastainen. Kaupunginhallitus oli voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. (Ei lainvoim. 15.2.2021) - Uutiset
28.1.2021 16.00
Hallinto-oikeus: Virantäytön valmistelu oli ollut virheellistä, minkä vuoksi teknisen johtajan ja teknisen lautakunnan päätökset oli kumottavaAsiassa saadun selvityksen perusteella valittaja ei hänen kohdallaan tapahtuneesta kelpoisuusehtojen täyttymisen virheellisestä tulkinnasta johtuen ollut ollut mukana hakijoiden ansiovertailussa. Saadusta selvityksestä ei muutoinkaan ilmennyt, miten hakijoiden koulutusta ja työkokemusta oli hakijoita haastatteluun valittaessa ja virkavalintaa tehtäessä tosiasiallisesti vertailtu keskenään. HAO katsoi, että virantäytön valmistelu oli ollut virheellistä, minkä vuoksi teknisen johtajan ja teknisen lautakunnan päätökset oli kumottava. (Ei lainvoim. 28.1.2021) - Uutiset
28.1.2021 8.58
Hallinto-oikeus ei tutkinut rakennusluvasta tehtyä kunnallisvalitustaValittajan mukaan valitus oli tehty kunnallisvalituksena, koska se ei kohdentunut maankäyttö- ja rakennuslain mukaisiin menettelyihin, vaan hallintolain, kuntalain sekä ympäristönsuojelun yhteistoiminnasta Uudenkaupungin, Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan välillä tehdyn sopimuksen vastaisiin menettelyihin. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että asiassa oli kysymys Uudenkaupungin ympäristö- ja lupalautakunnan maankäyttö- ja rakennuslain nojalla ratkaisemasta rakennuslupapäätöksestä. Mainitun lain mukaan rakennuslupaa koskevaan päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksen sijaan hallintovalituksella. Valitusoikeus ei voinut valittajan esittämällä tavalla perustua kunnan jäsenyyteen tai kuntien väliseen sopimukseen, jossa on sovittu kunnalle säädettyjen tehtävien hoitamisesta. (Vailla lainvoimaa 28.1.2021) - Uutiset
15.1.2021 14.00
Hallinto-oikeus: Kunnanhallituksen päätöksiä talous- ja henkilöstöjohtajan viransijaisen valinnasta ei ollut perusteltu hallintolaissa edellytetyllä tavalla ja päätökset oli siten lainvastaisina kumottavaKoska HAO:lle esitetty selvityskään ei ollut tuonut asiaan selvyyttä, HAO:lla ei ollut päätösten puutteellisten perusteluiden vuoksi edellytyksiä arvioida, oliko valintamenettely riittävällä tavalla täyttänyt tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset ja oliko kunnanhallitus tehnyt viransijaisuuden täyttämistä koskevan päätöksen sille kuuluvan harkintavallan rajoissa. HAO arvioi valittajan oman asiansa hoitamisesta aiheutuneiksi kohtuullisiksi kuluiksi kirjelmien sisältö sekä asian vaatima arvioitu ajankäyttö huomioon ottaen 1 000 euroa. Asian ratkaisu huomioon ottaen valittajaa ei ollut syytä velvoittaa korvaamaan Maskun kunnan oikeudenkäyntikuluja. (Ei lainvoim. 15.1.2021) - Uutiset
26.11.2020 14.00
Hallinto-oikeus: Kaupungilla ei olisi ollut taloudellista tai tuotannollista perustetta elinkeinojohtajan irtisanomiseen eikä häntä ollut myöskään hänen virkasuhteensa irtisanomisen välttämiseksi voitu ottaa ilman julkista hakumenettelyä kaupunkikehitysjohtajan virkasuhteeseenKaupunginvaltuuston päätös oli lainvastaisena kumottava. (Ei lainvoim. 26.11.2020) - Uutiset
17.11.2020 14.59
Hallinto-oikeus kumosi liikenneliikelaitoksen yksikön johtajavalinnanPäätökset oli kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneinä. Kunnallisvalitus. (Ei lainvoim. 17.11.2020) - Uutiset
3.11.2020 11.00
Hallinto-oikeus ei tutkinut ajoneuvon pohjaan tietyömaan vuoksi tulleista vaurioista tehtyä vahingonkorvausvaatimustaVahingonkorvausvaatimusten tutkiminen ei kuulu HAO:n toimivaltaan. Valittaja voi halutessaan saattaa kysymyksen siitä, onko Nurmijärven kunta velvollinen maksamaan asiassa korvausta, tutkittavaksi ja ratkaistavaksi vahingonkorvauslaissa ja oikeudenkäymiskaaressa säädetyssä järjestyksessä. (Ei lainvoim. 3.11.2020) - Uutiset
23.10.2020 9.44
Ammatti- ja aikuisopiston rehtorin päätöksessä muuttaa valittajan viranhoitomääräykseen kirjattu hinnoittelutunnus toiseksi oli kyse valittajan etua ja oikeutta koskevasta päätöksestä - oikaisuvaatimusta ei olisi tullut jättää tutkimattaHAO katsoi, että Stadin ammatti- ja aikuisopiston rehtorin päätöksessä 26.9.2018, jolla rehtori oli muuttanut valittajan viranhoitomääräykseen kirjatun hinnoittelutunnuksen toiseksi hinnoittelutunnukseksi 1.10.2018 lähtien ja jolla valittajan tehtäväkohtaista palkkaa oli samalla muutettu, oli ollut kyse valittajan etua ja oikeutta koskevasta päätöksestä, joka oli valituskelpoinen. Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan ei olisi tullut jättää valittajan oikaisuvaatimusta tutkimatta. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oli lainvastainen ja loukkasi siten valittajan oikeutta. Sen vuoksi HAO kumosi lautakunnan päätöksen ja palautti sen lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoima 23.10.2020) - Uutiset
13.7.2020 10.30
Hallinto-oikeus: Virkasuhde oli voitu irtisanoa työkyvyttömyyden perusteellaValittaja oli ollut yhtäjaksoisesti sairauslomalla ja kuntoutustuella 22.10.2018 tapahtuneeseen virkasuhteensa irtisanomiseen mennessä yli kolme vuotta. (Ei lainvoim. 13.7.2020) - Uutiset
29.6.2020 11.30
KHO: Oopperaliput väliaikatarjoiluineen eivät etuutena vaikuttaneet moitittavalla tavalla kaupunginhallituksen päätöksenteon objektiivisuuteenKorkein hallinto-oikeus katsoi, että arvioitaessa esteellisyyden syntymistä yleislausekkeen perusteella puolueettomuutta vaarantavan vaikutuksen tuli olla suunnilleen saman asteinen kuin erikseen määritellyissä esteellisyysperusteissa. Siten asian käsittelyyn osallistuva henkilö voi jäävätä itsensä vain esteellisyyden kannalta olennaisten syiden perusteella. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valtuutettujen osallistumisessa oopperaesitykseen väliaikatarjoiluineen oli kysymys tilaisuuden tarkoitukseen ja luonteeseen kiinteästi liittyvästä toiminnasta, jota oli pidettävä tavanomaisen ja kohtuullisen vieraanvaraisuuden vastaanottamisena. Mainitun etuuden ei myöskään voitu katsoa vaikuttaneen moitittavalla tavalla kaupunginhallituksen päätöksenteon objektiivisuuteen yhdistyksen toiminta-avustuksen myöntämistä koskevassa asiassa. Näin ollen luottamus kaupunginhallituksen jäsenten puolueettomuuteen ei ollut vaarantunut hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla. - Uutiset
17.6.2020 14.00
Hallinto-oikeus kumosi Hyvinkään kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan kokoonpanon täydentämistä koskevan päätöksenHelsingin hallinto-oikeus kumosi Hyvinkään kaupunginvaltuuston päätöksen 10.12.2018 § 100 siltä osin kuin valtuusto oli muuttanut hallintosääntöä täydentämällä vuoden 2019 alusta kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan kokoonpanoa niin, että kausi jatkuisi vuonna 2021 päättyvän valtuustokauden loppuun asti kahdella lisäjäsenellä ja heidän henkilökohtaisilla varajäsenillään. Päätös perustui kuntalaissa otettuun lähtökohtaan siitä, että kaikki lautakuntatoimijat tulee valita yhdessä vaalimenettelyssä. (Ei lainvoim. 17.6.2020) - Uutiset
14.5.2020 11.30
KHO: Valtuusto oli päättäessään lainan myöntämisestä osuuskunnalle toiminut kuntalain vastaisestiKuntalainen A valitti päätöksistä HAO:een. Valituksessa katsottiin, että valtuuston päätökset olivat kuntalain 129 §:n 1 momentin vastaiset sekä kunnan että tietoverkko-osuuskunnan heikon taloustilanteen vuoksi. HAO hylkäsi A:n valituksen. KHO kumosi A:n valituksesta HAO:n päätöksen ja valtuuston päätöksen siltä osin kuin kysymys oli lainan myöntämisestä osuuskunnalle. - Uutiset
24.3.2020 12.14
KHO:n muu päätös kunnan maaomaisuuden luovuttamisesta ja markkinointiyhteistyöstäHallinto-oikeus totesi, että kaupunginhallitus oli tehnyt päätöksensä sille kuuluvan harkintavallan nojalla ja rajoissa, eikä päätös loukannut kuntalaisten yhdenvertaisuutta. Päätös ei ollut valituksessa esitetyillä muillakaan perusteilla virheellisessä järjestyksessä syntynyt tai muutoinkaan lainvastainen. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. - Uutiset
23.3.2020 15.00
Hallinto-oikeus: Rehtorin päätöstä luokanopettajan toimimimisesta ilman omaa valvontaluokkaa oli pidettävä työnantajan työnjohdollisena määräyksenä - oikaisuvaatimus oli voitu jättää tutkimattaRehtorin määräyksen jälkeenkin valittajan opetusvelvollisuus, palkkaus, esimies sekä opetuskoulu olivat pysyneet samoina. Muutos valittajan tehtävissä oli asiassa esitetyn selvityksen perusteella koskenut ainoastaan sitä, ettei hänellä ollut ollut lukuvuonna 2018–2019 valvontaluokkaa. Valittaja oli otettu peruskoulun luokanopettajan virkaan. Vaikka se, ettei valittajalle ollut lukuvuodelle 2018–2019 nimetty omaa valvontaluokkaa, oli muuttanut valittajan työtehtäviä valittajan valituksessaan ja vastaselityksessään esittämällä tavalla, ei hänen tehtävissään tapahtunutta muutosta ollut hänen virkaansa kuuluviin keskeisiin tehtäviin nähden kuitenkaan pidettävä olennaisena muutoksena. HAO katsoi, että rehtorin päätöstä oli pidettävä työnantajan työnjohdollisena määräyksenä, joka ei ollut edellyttänyt viranhaltijalain 23 §:ssä tarkoitetun päätöksen tekemistä ja johon ei ollut voinut hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan oli tullut jättää oikaisuvaatimus tutkimatta. Valitus oli siten hylättävä. (Ei lainvoim. 23.3.2020) - Uutiset
9.3.2020 15.00
Hallinto-oikeus: Työstä kieltäytyneen viranhaltijan virkasuhde voitiin päättää varoitusta antamattaHallinto-oikeus katsoi mm., että valittajan asiassa tarkoitettu menettely osoitti piittaamattomuutta työnantajan ohjeita ja määräyksiä kohtaan. Valittajaa oli aikaisemmin varoitettu työnantajan antamien ohjeiden ja määräysten laiminlyömisestä. Mainitut varoitukset olivat koskeneet muuta laiminlyöntiä kuin työstä kieltäytymistä. Valittajan oli kuitenkin tullut ilman työssä poissaolosta annettua varoitustakin ymmärtää menettelynsä moitittavuus. Työnantajalla oli näissä olosuhteissa ollut asiallinen ja painava syy irtisanoa valittajan virkasuhde. Valittajan käyttäytymistä oli pidettävä niin vakavana virkasuhteeseen liittyvänä rikkomuksena, että työnantajalla oli ollut oikeus irtisanoa valittajan virkasuhde antamatta hänelle varoitusta työssä poissaolosta. (Ei lainvoim. 9.3.2020) - Uutiset
28.2.2020 9.50
KHO: Ihme ja Kumma Tuki ry:n työllisyysavustusta koskeva hakemus oli voitu hylätäTyöllisyyspalveluiden esimies oli harkintavaltansa mukaisesti voinut hylätä Ihme ja Kumma Tuki ry:n työllisyysavustusta koskevan hakemuksen. Asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, joiden perusteella olisi ollut katsottava, että Ihme ja Kumma Tuki ry:n hakemuksen hylkääminen olisi johtunut yhdistyksen esittämällä tavalla siitä, että yhdistyksen toiminnan kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset nuoret. Ihme ja Kumma Tuki ry:lle oli voitu olla myöntämättä nyt kysymyksessä olevaa avustusta. Sillä, että joku toinen oli saanut avustusta myös muulta hallinnonalalta, ei ollut asian oikeudellisessa arvioinnissa merkitystä. Yhdistyksen hakemuksen hylkäävän päätöksen ei voitu katsoa olevan lainvastainen myöskään sillä valituksessa esitetyllä perusteella, ettei se toteuttanut vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa YK:n yleissopimuksessa sopimuspuolina olevien valtioiden kesken sovittuja työhön ja työllistymiseen liittyviä edistämisvelvoitteita. Kaupunginhallitus oli antanut perustellun ratkaisun yhdistyksen vaatimukseen avustuksen myöntämisestä ja hylännyt oikaisuvaatimuksen. Päätös ei ollut yhdistyksen esittämällä oikaisuvaatimuksen käsittelyä koskevalla perusteella lainvastainen. - Uutiset
3.2.2020 11.25
KHO kumosi terveystarkastajan viran täyttämisestä annetun hallinto-oikeuden päätöksenHAO ei ollut päätöksessään ottanut kantaa siihen, oliko ansiovertailu tapahtunut asianmukaisesti ja oliko virkaan valittu A ollut hakijoista ansioitunein. Näin ollen KHO:lla ei ollut myöskään riittäviä perusteita arvioida sitä, oliko terveystarkastajan virantäyttö tapahtunut tasapuolisen, syrjimättömän ja riittävän valmistelun perusteella. HAO ei ollut ottanut kantaa C:n esittämiin muihinkaan valitusperusteisiin, jotka koskivat sen arvioimista, oliko lautakunta toiminut terveystarkastajan valinnassa yleisten nimitysperusteiden vastaisesti ja syrjivästi. HAO:n päätös kumottiin. Asia palautettiin HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
2.1.2020 14.46
Hallinto-oikeus: Varoitetun päiväkodinjohtajan virkasuhde voitiin irtisanoaValittajan viranhoidossa oli asiassa saadun selvityksen mukaan esiintynyt laiminlyöntejä ja puutteita pitkän aikaa. Valittaja ei ollut onnistunut muuttamaan menettelytapojaan saamansa varoituksen jälkeenkään. HAO katsoi, että irtisanomisen perusteeksi esitetyt työn sujumattomuus ja laiminlyönnit olivat sisällöllisesti vastanneet varoituksen perusteita. Kokonaisuutena arvioiden pitkään jatkuneet puutteet valittajan virkatehtävien hoidossa olivat olleet siinä määrin vakavia, että virkasuhteen irtisanomiseen oli ollut viranhaltijalain 35 §:n 1 momentissa tarkoitettu asiallinen ja painava syy. (Ei lainvoim. 2.1.2020) - Uutiset
10.12.2019 9.53
KHO: HAO:n ei olisi tullut kumota Utajärven kunnanjohtajan valinnasta tehtyä valtuuston päätöstä sillä perusteella, että ansiovertailun osalta asiaa ei ollut valmisteltu asianmukaisestiAsiassa todettuun nähden HAO:n ei olisi A:n valituksen johdosta tullut kumota Utajärven kunnanvaltuuston päätöstä vaan hylätä A:n valitus kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi HAO:n päätös oli osin kumottava ja A:n HAO:lle tekemä valitus hylättävä. Kunnanvaltuuston päätös jäi siten voimaan. - Uutiset
14.11.2019 13.00
KHO: Valitukset Espoo-talo-asiassa oli tullut jättää tutkimattaHallinto-oikeus katsoi, että valtuuston päätös oli luonteeltaan lähinnä asian valmistelun jatkamista ohjaava periaatepäätös. Päätöksessä oli siten kysymys kuntalain 136 §:ssä tarkoitetusta vain valmistelua koskevasta päätöksestä, joka ei sisällä sellaista ratkaisua, josta saa tehdä kunnallisvalituksen. Hallinto-oikeus totesi, että kaupunginhallituksen päätökseen oheistetulla tiedotteella, jonka mukaan valtuusto olisi päättänyt kaupungintalon purkamisesta ja uuden espoolaisten talon rakentamisesta, ei ollut oikeudellista merkitystä valtuuston päätöksen luonnetta arvioitaessa. Valitus valtuuston päätöksestä ja vaatimus sen täytäntöönpanon kieltämisestä oli näin ollen jätettävä tutkimatta. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
28.10.2019 12.50
Hallinto-oikeus: kaupunginhallituksen päätöstä, jossa päätettiin hyväksyä vuokramiehen rahoitus-, vakuus- ja vakuutusselvitys ei voitu pitää pelkkänä valtuuston päätöksen täytäntöönpanona, joten siitä tehty valitus olisi pitänyt tutkia oikaisuvaatimuksenaKaupunginhallitus oli 20.8.2018 päättänyt todeta, että Turun Toriparkki Oy:n rahoitus-, vakuus- ja vakuutusselvitys antoi vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti riittävät tiedot sen varmistamiseksi, että Kauppatorin pysäköintilaitoksen investointihanke toteutuu vuokramiehen toimesta. Päätökseen oli liitetty muutoksenhakukielto, jonka mukaan päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, sillä päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. A oli 27.9.2018 tehnyt kaupunginhallituksen päätöksestä kunnallisvalituksen Turun hallinto-oikeuteen. Turun hallinto-oikeus oli 17.10.2018 antamallaan päätöksellä siirtänyt A:n vaatimukset Turun kaupunginhallitukselle kuntalain mukaisena oikaisuvaatimuksena käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus oli 7.1.2019 päättänyt jättää hallinto-oikeuden kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimuksena käsiteltäväksi siirtämän A:n valituksen oikaisuvaatimuksena tutkittavaksi ottamatta. Hallinto-oikeus totesi, että kaupuginghallitus oli käyttänyt itsenäistä harkintavaltaa hyväksyessään selvityksen eikä sitä voitu pitää pelkkänä valtuuston päätöksen täytäntöönpanona, ja näin ollen siitä tehty valitus olisi pitänyt tutkia. Koska päätökseen liitetty oikaisuvaatimusohje oli ollut virheellinen, ei oikaisuvaatimusaika ollut alkanut kulua päätöksen tiedoksisaannista eikä valitus siten ollut saapunut kaupungille myöhässä. (Vailla lainvoimaa 28.10.2019) - Uutiset
23.10.2019 7.58
KHO ei tutkinut vesihuoltolaitoksen liittymissopimusasiaaKunnallisasia – Vesihuolto – Vesihuollon maksut – Liittymissopimus – Taksapäätös – Lisäliittymismaksu – Muutoksenhaku - Uutiset
15.10.2019 8.53
Ympäristöministeriön julkaisu: Asemakaavoitus ja asianosaisperusteinen valitusoikeusTyössä selvitettiin kysymystä asemakaavapäätösten valitusoikeuden muuttamisesta siten, että valitusoikeus perustuisi asianosaisuuteen eikä enää kunnan jäsenyyteen. Tämä edellytti sopivien asianosaisuuden määritelmien, muutoksen oikeudellisten rajojen ja vaikutusten arviointia. Lisäksi tarkasteltiin mahdollisuutta vaatia muistuttamista valitusoikeuden edellytyksenä. - Uutiset
8.10.2019 8.00
Työsopimussuhteisen työntekijän palkkaa koskevan yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvän riita-asian ratkaiseminen ei kuulunut hallinto-oikeuden vaan käräjäoikeuden toimivaltaanA oli ollut kaupungin palveluksessa työsopimussuhteisena työntekijänä. Asiassa oli siten kysymys palkkaa koskevasta yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvästä riita-asiasta, jonka ratkaiseminen ei kuulunut HAO:n vaan KO:n toimivaltaan. A:n esittämät valitusperusteet liittyivät siihen, millä perusteilla hän katsoi tehtäväkohtaisen palkkansa määrittelyn olleen virheellinen, eikä A ollut esittänyt sellaisia valitusperusteita, jotka olisivat voineet tulla tutkittaviksi kunnallisvalituksena hallintolainkäytön järjestyksessä. Valitus oli tästä syystä jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 8.10.2019) - Uutiset
7.10.2019 13.11
Lainsäädännön arviointineuvosto: Kuntalain muutoksessa kansalaisnäkökulmaa ei ole otettu huomioonLainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut uudistusta, jonka myötä kunnallisvalituksessa otetaan käyttöön valituslupajärjestelmä valitettaessa hallinto-oikeudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituslupajärjestelmää on pohdittu lähinnä tuomioistuinlaitoksen näkökulmasta. Sen sijaan kansalaisnäkökulmaa ei ole otettu huomioon. - Uutiset
19.9.2019 8.30
Hallinto-oikeuden päätös ympäristötarkastajan virkavalinnastaHAO ei tutkinut valittajan vaatimusta B:n virkamääräyksen perusteella tekemien päätösten ja esittelyjen hylkäämisestä. HAO hylkäsi valituksen muilta osin. HAO hylkäsi täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen. (Ei lainvoim. 19.9.2019) - Uutiset
17.9.2019 11.10
Kirjallinen ansiovertailu jäi tekemättä - hallinto-oikeus kumosi kunnan toimialajohtajan virkavalinnasta tehdyn valtuuston päätöksen virheellisessä järjestyksessä syntyneenäLausunnossaan kaupunginhallitus oli ainoastaan yleisluontoisesti todennut kaupungin suorittaneen ansiovertailun ensi vaiheessa hakijayhteenvedon ja hakemusten perusteella, tämän jälkeen haastatteluin, hakemuksin ja soveltuvuusarvioin sekä todennut valmistelutyöryhmän verranneen hakijoiden ansioita suhteessa viran vaatimuksiin. (Ei lainvoim. 17.9.2019) - Uutiset
30.8.2019 10.18
KHO:n päätös lomauttamista koskevassa kunnallisasiassaKHO kumosi HAO:n päätöksen ja Porin kaupunginhallituksen päätöksen ja viivytyksen välttämiseksi asiaa Porin kaupunginhallitukselle palauttamatta otti A:n pelastusjohtajan päätöksestä kaupunginhallitukselle tekemän oikaisuvaatimuksen välittömästi KHO:ssa käsiteltäväksi. Oikaisuvaatimus jätettiin tutkimatta siltä osin kuin se koski lomauttamisen perusteita. Oikaisuvaatimus hylättiin muilta osin. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. - Uutiset
31.7.2019 10.04
Valtuuston päätöksestä muuttaa hallintojohtajan virkanimike hallinto- ja taloussuunnittelijaksi ei voinut tehdä kunnallisvalitustaAsiakirjoista saadun selvityksen perusteella valtuusto oli päättänyt virkanimikkeen muutoksesta tilanteessa, jossa silloinen hallintojohtaja oli irtisanoutunut ja virka oli ollut täytettävänä. Virkanimikkeen muuttaminen ei näin ollen ollut koskenut ketään viranhaltijaa henkilökohtaisesti. HAO katsoi, että tapauksen oloissa valituksenalainen hallintojohtajan virkanimikkeen muuttamista koskeva valtuuston päätös oli luonteeltaan yksinomaan työnjohdolliseen määräykseen rinnastuva, kunnan sisäistä hallinto-organisaatiota koskeva päätös. Tällaisesta toimenpiteestä ei vakiintuneen tulkinnan mukaan saa hakea muutosta kunnallisvalituksin. Valtuuston päätös ei sisältänyt sellaista ratkaisua, josta kuntalain 136 § huomioon ottaen voitaisiin tehdä kunnallisvalitus. Valtuuston päätökseen liitetty valitusosoitus oli näin ollen myös poistettava. (Ei lainvoim. 31.7.2019) - Uutiset
9.7.2019 11.00
Korkein hallinto-oikeuskaan ei katsonut Espoon kaupungin suosineen ostajia Keilaniemen tonttikaupoissaKorkein hallinto-oikeus yhtyi Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisuun, jonka mukaan Espoon kaupunki oli voinut päättää tonttien myymisestä ilman tarjouskilpailua, eikä hinta-arvion ollut osoitettu olleen alihintainen, joten kaupungin ei voitu katsoa suosineen ostajia tonttien myyntiin liittyvissä toimissa. - Uutiset
1.7.2019 11.10
KHO: Salon kaupungin olisi tullut huolehtia unionin valtiontukea koskevan sääntelyn soveltuvuuden selvittämisestä kaupungin ja yhtiön välisessä kaupassaKaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupungin ja yhtiön välisen sopimuksen lämmön toimittamisesta kaupungin kaukolämpöverkkoon. Kun kaupunginvaltuuston päätöstä tehtäessä ei ollut luotettavasti selvitetty unionin valtiontukea koskevien määräysten ja säännösten soveltuvuutta kaupungin ja yhtiön väliseen sopimukseen ja kun päätelmää valtiontukimääräysten ja -säännösten soveltumattomuudesta ei ollut tehtävissä myöskään asiaa hallintolainkäytön järjestyksessä arvioitaessa, kaupunginvaltuuston päätös oli syntynyt kuntalain (365/1995) 90 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla virheellisessä järjestyksessä. Korkein hallinto-oikeus kumosi kaupunginvaltuuston päätöksen ja hallinto-oikeuden päätöksen. - Uutiset
11.6.2019 13.31
Hallinto-oikeus: Lapsiperheille voitiin päättää myöntää 25 %:n alennus tontin myyntihinnastaHAO totesi, että lapsiperheiden yhdenvertaisuuden toteutuminen asumisen järjestämisessä voi, PL 19 §:n 3 ja 4 momentin mukaiset tavoitteet myös huomioon ottaen, mahdollistaa positiivisen erityiskohtelun. Kun otettiin huomioon, että alennus ei muodostunut tonttien keskimääräiset neliöhinnat huomioon ottaen kohtuuttoman suureksi, sekä se, että kunnassa oli tarjolla tontteja kaikille halukkaille, ei hinnanalennus lapsiperheiden asemaa ja olosuhteita parantavana toimenpiteenä muodostanut tavoitteisiinsa nähden suhteettoman pitkälle menevää erityistoimenpidettä. Kunnanvaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla kuntalain 135 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. (Ei lainvoim. 11.6.2019) - Uutiset
11.6.2019 11.21
Hallinto-oikeus: Kunnanvaltuuston päätös "vauvaperheen vapautus kunnallisverosta" -mallin käyttöönotosta oli lainvastainenKunnanvaltuusto oli päättänyt ottaa käyttöön "vauvaperheen vapautus kunnallisverosta" -mallin. Päätösvalmistelusta ilmeni, että vauvaperheille oli tarkoitus myöntää avustus, jonka suuruus olisi riippuvainen vanhemman tai vanhempien lapsen syntymävuonna kunnalle maksaman kunnallisveron määrästä. Asiassa oli kuntalaisen tekemän valituksen johdosta arvioitavana muun muassa se, merkitsikö päätös perustuslain ja yhdenvertaisuuslain vastaista syrjintää. Kunnanvaltuuston päätös kumottiin lainvastaisena. (Ei lainvoim. 11.6.2019) - Uutiset
6.6.2019 14.15
Hallituksen esitysluonnos kuntalain muutoksenhakua koskevien säännösten muuttamisesta lausuntokierrokselle 6. syyskuuta saakkaLuonnoksessa kuntalain muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuntalain 142 §:n ja 144 §:n muuttamisesta viimeistään 6. syyskuuta. Muutosehdotus on valmisteltu hallituksen esityksen muotoon virkatyönä valtiovarainministeriössä. - Uutiset
3.6.2019 10.18
KHO kumosi HAO:n sekä koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen ja apulaisrehtorin päätökset viranhaltijan (tutkintokoordinaattorin) irtisanomisesta lainvastaisinaA:n palkkaaminen pian irtisanomisen jälkeen yli vuoden pituiseen työsuhteeseen hoitamaan aiempaan nähden olennaisesti samankaltaisia tehtäviä osoitti, että koulutuskuntayhtymän mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi eivät olleet vähentyneet viranhaltijalain 37 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla irtisanomispäätöksen mukaisen irtisanomisajan päättyessä. HAO:n sekä koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen ja apulaisrehtorin päätökset oli siten lainvastaisina kumottava. - Uutiset
27.5.2019 12.30
Tutkimus: Kunnallisessa muutoksenhaussa kehittämisen varaaKunnallista muutoksenhakujärjestelmää tulisi kehittää helpommin saavutettavaksi ja yksinkertaisemmaksi sekä nopeuttaa asioiden käsittelyä. Lapin yliopiston tutkijaryhmän toteuttaman tutkimuksen mukaan tämä tapahtuisi laajentamalla valituslupajärjestelmää pääsäännöksi lähes kaikkiin asiaryhmiin kunnallisasioissa joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Samalla myös oikaisuvaatimusjärjestelmää tulisi kehittää nopeammaksi ja tehokkaammaksi. - Uutiset
21.5.2019 11.00
Hallinto-oikeus ei ollut toimivaltainen tutkimaan teknisen johtajan palkan alentamista koskevaa asiaaKysymys siitä, oliko A:n palkkaa voitu päätöksistä ilmenevällä tavalla alentaa teknisen johtajan virassa tapahtuneiden muutosten johdosta, koski virkaehtosopimuksen tietyn sopimuskohdan oikeaa tulkintaa. Saadun selvityksen mukaan A oli sellaisen viranhaltijayhdistyksen jäsen, jolla oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 13 §:n mukaan on oikeus panna virkaehtosopimusta koskeva asia vireille työtuomioistuimessa. Näin ollen kysymys virkaehtosopimuksen sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta kuului työtuomioistuimen toimivaltaan, eikä asiaa voitu ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä HAO:ssa. (Ei lainvoim. 21.5.2019) - Uutiset
16.5.2019 14.21
KHO: Maakuntavaltuuston päätöstä maakuntajohtajan viran täyttämisestä ei ollut valmistelussa tapahtuneen menettelyvirheen johdosta syytä kumotaKun otettiin huomioon, että kutsu maakuntahallituksen ylimääräiseen kokoukseen 16.12.2016 oli lähetetty myöhään edellisenä iltana ja kokous oli pidetty jo aamulla kello 9.00 ja että yksi maakuntahallituksen jäsen oli saanut kokouskutsun tietoonsa vasta aamulla ja jäänyt saapumatta kokoukseen, eikä hänen tilalleen ollut myöskään kutsuttu varajäsentä, asiassa oli menetelty virheellisesti. HAO:n päätöksessä mainituilla perusteilla maakuntavaltuuston päätöstä ei ollut kuitenkaan valmistelussa tapahtuneen menettelyvirheen johdosta syytä kumota. - Uutiset
25.4.2019 16.00
Hallinto-oikeus: Kunnalla ei ole velvollisuutta täyttää haettavana olevaa virkaa eikä kenelläkään sinänsä ole oikeutta tulla nimitetyksi virkasuhteeseenSiihen nähden päätös virkasuhteen täyttämättä jättämisestä eli nimityspäätöksen valmistelun lopettamisesta tuolla kertaa oli oikeudellisesti rinnastettavissa nimityspäätöksen valmistelutoimiin. Perusturvajohtajan päätös ei ollut sisältänyt sellaista ratkaisua, josta saa tehdä oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen. HAO ei tutkinut valitusta. (Ei lainvoim. 25.4.2019) - Uutiset
25.4.2019 14.44
Hallinto-oikeudella ei ollut toimivaltaa tutkia kaupunkiin työsopimussuhteessa olleen työntekijän palkan takaisinperinnän kohtuullistamista koskevaa vaatimustaKoska hallinto-oikeudella ei ollut toimivaltaa tutkia kaupunkiin työsopimussuhteessa olleen työntekijän palkan takaisinperinnän kohtuullistamista koskevaa vaatimusta ja koska A ei ollut esittänyt päätöksen kumoamisen perusteiksi sellaisia kuntalain mukaisia valitusperusteita, jotka olisivat voineet tulla tutkittaviksi hallintolainkäytön mukaisessa järjestyksessä, valitus oli jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 25.4.2019) - Uutiset
18.4.2019 15.30
Sairaanhoitajan virkasuhde purettiin potilasturvallisuuden vaarantamisen vuoksi välittömästi - HAO purki perusturvalautakunnan päätökset, koska ne olivat syntyneet virheellisessä järjestyksessäAsiassa mainituilla perusteilla HAO katsoi, ettei sairaanhoitajalle ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 43 §:ssä ja hallintolaissa tarkoitetulla tavalla. Perusturvalautakunnan päätökset olivat syntyneet virheellisessä järjestyksessä, minkä vuoksi päätökset oli kumottava. Asian näin päättyessä raukesi lausuminen muista valitusperusteista. (Ei lainvoim. 18.4.2019) - Uutiset
10.4.2019 9.35
Hallinto-oikeus kumosi Vaasan kaupungin ja Vaasan Sairaanhoitopiirin välisen kiinteistöjärjestelyn esteellisyyden vuoksiVaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston pöytäkirjan mukaan Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen A ja Vaasan kaupunginvaltuuston sekä Vaasan kaupunginhallituksen jäsen B olivat olleet läsnä sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksessa 29.5.2017 sairaanhoitopiirin hallituksen edustajina. Käsiteltävä asia oli koskenut Vaasan kaupungin ja Vaasan Sairaanhoitopiirin välistä kiinteistöjärjestelyä, jossa osapuolten etujen voitiin lähtökohtaisesti katsoa olleen ristiriidassa keskenään. A ja B olivat siten olleet esteellisinä läsnä valtuuston kokouksessa. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston päätös oli näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Päätös oli siten kumottava. (Ei lainvoim. 10.4.2019) - Uutiset
21.3.2019 14.30
Hallinto-oikeuden päätös kunnan teknisen johtajan virkavaalista ja haastatteluihin kutsumisestaHaastatteluissa oli ollut kysymys nimityspäätöksen valmistelusta; kunnanvaltuuston päätöstä ei ollut aihetta kumota sillä perusteella, että haastatteluun oli kutsuttu henkilö, joka ei mahdollisesti ollut täyttänyt viranhakuilmoituksen mukaisia viran kelpoisuusehtoja. Muutoksenhakija on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen entisenä vesihuoltopäällikkönä ollut tunnettu ja haastattelutyöryhmä oli tämän vuoksi voinut pitää hänen haastattelemistaan tarpeettomana. Haastattelutyöryhmä oli voinut muutoinkin menetellä asiassa siten, että vain osa hakijoista oli valittu haastateltavaksi. Muutoksenhakija oli kuitenkin pyydetty haastatteluun haastattelutyöryhmän puheenjohtajan pyynnöstä. Haastattelu ei ollut toteutunut muutoksenhakijan esteistä johtuen. Kunnanvaltuuston päätökset eivät olleet syntyneet virheellisessä järjestyksessä. (Ei lainvoim. 21.3.2019) - Uutiset
20.3.2019 10.30
Ansiovertailu jäi tekemättä - kunnanhallituksen päätökset kumottiinHAO kumosi rakennustarkastajan / ympäristösihteerin valinnasta tehdyt kunnanhallituksen päätökset. Päätökset olivat syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Kunta velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut kohtuulliseksi arvioimallaan 300 eurolla. (Ei lainvoim. 20.3.2019) - Uutiset
19.3.2019 13.15
Apulaisoikeuskansleri: Valitusasian käsittely hallinto-oikeudessa viivästyiApulaisoikeuskansleri saattoi hallinto-oikeuden tietoon käsityksensä valituksen käsittelyn viivästymisestä sekä asian käsittelyvaihetta koskeviin tiedusteluihin vastaamisesta. - Uutiset
11.3.2019 15.00
Hallinto-oikeus: Irtisanomispäätöksessä todettu yleisluonteinen käyttäytymisen luonnehdinta työyhteisöön sopeutumattomaksi sekä vuorovaikutus- ja yhteistyökyvyttömäksi ei ollut irtisanomisen perusteena riittäväOpinto-ohjaajan irtisanomisen perusteena olivat olleet pitkään jatkuneet työyhteisöön sopeutumattomuus, epäasiallinen käyttäytyminen ja yhteistyökyvyttömyys (L kunnallisesta viranhaltijasta 35 §). A:lle oli annettu kirjallinen varoitus 16.2.2016 työyhteisöön sopeutumattomuudesta. A:n virkasuhde oli päättynyt 20.4.2017. Koulutuskuntayhtymä oli hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. HAO totesi mm., ettei työnantajan toteamus, että valittaja oli tavalla tai toisella ollut mukana yksikkönsä vuorovaikutusongelmissa ja niiden hoitamisessa ollut varoituksen perusteen yksilöimiseksi riittävä. Myöskään irtisanomispäätöksessä ei ollut yksilöity, mihin tilanteisiin liittyvästä käyttäytymisestä oli ollut kyse eikä irtisanomisen perusteena olevaa, työnantajan moitittavana pitämää käyttäytymistä ollut kuulemiskutsussa tai kuulemismuistiossakaan yksilöity tosiseikkojen tasolla. Koulutuskuntayhtymän ja rehtorin päätökset kumottiin. (Ei lainvoim. 11.3.2019) - Uutiset
7.3.2019 9.30
Hallinto-oikeuden päätös muutoksenhausta kaupungin terveystarkastajan tekemään päätökseenTarkastuskertomukseksi otsikoitua kaupungin terveystarkastajan asiakirjaa oli pidettävä kunnan terveydensuojelun viranhaltijan päätöksenä, johon tuli terveydensuojelulain mukaisesti hakea muutosta kunnan terveydensuojeluviranomaiselta oikaisuvaatimuksella. (Ei lainvoim. 7.3.2019) - Uutiset
19.2.2019 11.00
Hallinto-oikeuden päätös pelastuslaitoksen viranhaltijan oikeudesta varallaolokorvaukseenAsiassa oli ratkaistavana järjestäytymättömän viranhaltija A:n palkkasaatavia koskeva vaatimus palomestarin virkasuhteen aikana suoritettujen yksikönjohtajan varallaolojen ajalta. A:n pelastuslautakunnan päätöksestä tekemä kunnallisvalitus hylättiin. Asiassa oli lisäksi kysymys työtuomioistuimen lausunnon hankkimisen tarpeellisuudesta ja siitä, oliko palkkasaatavia koskeva vaatimus osittain vanhentunut. (Ei lainvoim. 19.2.2019) - Uutiset
1.2.2019 13.00
Hallinto-oikeus jätti epäpätevyysalennuksesta tehdyn kunnallisvalituksen tutkimattaValittaja oli sillä ajalla, jota vaatimus koski, ollut yksityisoikeudellisissa työsopimussuhteissa kaupunkiin. HAO totesi, ettei palkkasaatavaa koskevan yksityisoikeudellisen riita-asian ratkaiseminen kuulu HAO:n vaan KO:n toimivaltaan. Myöskään sen tutkiminen, oliko työnantajan työsopimuslain säännösten mukaisesti muutoin korvattava työntekijälle mahdollisesti aiheuttamansa vahinko, ei kuulunut HAO:n toimivaltaan. Valittaja ei ollut valituksessaan esittänyt sellaisia kuntalain 135 §:n 2 momentin mukaisia kunnallisvalituksen valitusperusteita, jotka olisivat voineet tulla tutkittaviksi hallintolainkäytön järjestyksessä. Valitus oli näin ollen jätettävä HAO:n toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta. (Ei lainvoim. 1.2.2019) - Uutiset
24.1.2019 11.30
340 henkilön asiakastietoja luvatta katselleen sosiaalityöntekijän virkasuhde voitiin irtisanoa varoitusta antamatta - päätös oli erimielinenVirkasuhde oli voitu irtisanoa varoitusta antamatta ja sosiaalityöntekijä pidättää virantoimituksesta sairausloman päättymisestä lukien irtisanomisajan loppuun saakka. Irtisanominen ei ollut ollut ristiriidassa tasapuolisen kohtelun vaatimuksen kanssa. A:n sijoittamista muuhun virkasuhteeseen irtisanomisen välttämiseksi ei ollut ollut tarpeen selvittää. Koska A oli päätetty pidättää virantoimituksesta sairausloman päättymisestä lukien irtisanomisajan loppuun saakka, päätös ei ollut ollut lainvastainen sillä perusteella, että se olisi ollut aikaprioriteettiperiaatteen vastainen. Asia oli ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että oikeudenkäyntiin oli ollut perusteltu syy. A:ta ei siten ollut velvoitettava korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikuluja. (Ei lainvoim. 24.1.2019, Ään.) - Uutiset
4.1.2019 13.41
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta perusteettoman edun palautusta koskevat vaatimuksetYhtiö oli katsonut, että kaupunki oli yhtiön ja kaupungin väliseen maanvuokrasopimukseen ja sitä koskevaan irtisanomiseen liittyen saanut perusteetonta etua yhtiön kustannuksella, ja tällä perusteella vaatinut kaupungilta perusteettoman edun palautusta. Koska valituksessa ei ollut esitetty kuntalaissa tarkoitettuja valitusperusteita kaupunginhallituksen päätöksen lainvastaisuuden osoittamiseksi ja koska kysymyksessä olevan perusteettoman edun palautusta koskevan vaatimuksen tutkiminen ei asiassa todetuin tavoin kuulunut HAO:n toimivaltaan, vaatimukset oli jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 4.1.2019) - Uutiset
19.12.2018 11.00
KHO piti kaupunginhallituksen liikkeenluovutussiirtoprosessissa tekemää päätöstä viran lakkauttamisesta lainvastaisena - palvelussuhteen jatkuminen vahvistettiinHAO oli katsonut, että kaupunginhallituksen päätös 17.12.2012 kehityssuunnittelijan viran lakkauttamisesta oli ollut lainvastainen, minkä vuoksi se ja kaupunginhallituksen päätös 29.9.2014, jolla A:n oikaisuvaatimus oli hylätty, oli kumottava. A:n oli katsottu olleen kehityssuunnittelijan toistaiseksi voimassa olleessa virkasuhteessa kaupunkiin myös 1.1.2013 alkaen. KHO:ssa asiassa oli yhtäältä kysymys kunnallisvalituksesta, joka koski kaupunginhallituksen päätöstä lakkauttaa A:n kehityssuunnittelijan virka avoimeksi tulevana 1.1.2013 lukien. Toisaalta asiassa oli kysymys A:n HAO:ssa hallintoriitana vireille saattamasta vaatimuksesta vahvistaa, että A:n virkasuhde kaupunkiin on jatkunut 1.1.2013 alkaen. KHO tutki asian. Kaupungin valitus hylättiin. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
27.11.2018 10.00
Hallinto-oikeuden päätös kunnan pelastusjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä ja kuulemisesta esitutkintaan johtaneen rikosepäilyn perusteellaKun otettiin huomioon valittajan virkatehtävät ja virka-asema sekä häneen kohdistuneen rikosepäilyn laatu sekä asiassa kuulemisesta saatu selvitys, HAO katsoi, ettei valittajan kuulemisessa ollut menetelty virheellisesti. Myös kuuleminen ennen jatkamispäätöksen tekemistä oli ollut ilmeisen tarpeetonta. Pelastusjohtajan päätös virantoimituksesta pidättämisestä sekä tämän virantoimituksesta pidättämisen jatkamista koskeva päätös eivät olleet syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Kaupunginhallituksen oikaisuvaatimuspäätökset eivät olleet lainvastaisia. (Ei lainvoim. 27.11.2018) - Uutiset
26.11.2018 12.35
KHO:n päätös Pyhärannan kunnanjohtajan viran täyttämistä koskevassa asiassaHAO oli valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksessaan esittämät kunnanvaltuuston lausuntoa sekä hankittua lisäselvitystä koskevat väitteet, jättänyt tutkimatta A:n vastaselityksessään esittämän uuden valitusperusteen sekä hylännyt A:n valituksen ja hänen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimuksensa. KHO ei muuttanut HAO:n päätöstä. - Uutiset
6.11.2018 12.45
KHO:n äänestysratkaisu kunnan henkilöstön siirroista Pellon kunnan organisaatiomuutoksessaKunnan henkilöstön siirrot kunnan organisaatiomuutoksessa (Pello) - Uutiset
5.11.2018 10.20
KHO:n muu päätös määräaikaisen kunnanjohtajan virkasuhteen päättämistä koskevassa kunnallisvalitusasiassaKunnanhallitus oli 21.4.2016 päättänyt, että väliaikaisen kunnanjohtaja MM:n virkasuhde Honkajoen kuntaan päättyy 30.4.2016 ja että 14.3.2016 kunnanjohtajan virkaan valitun UN:n kanssa laaditaan erillinen johtajasopimus, jossa määritellään virkasuhteen ehdot. Kunnanhallitus oli myös päättänyt merkitä tietoonsa saatetuksi, että UN ottaa Honkajoen kunnanjohtajan viran vastaan 1.5.2016. Lisäksi kunnanhallitus oli merkinnyt tietoonsa saatetuksi, että UN oli toimittanut terveydentilastaan hyväksyttävän lääkärintodistuksen. Kunnanhallitus oli 19.5.2016 hylännyt MM:n oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätöksestä. Hallinto-oikeus oli hylännyt MM:n vaatimuksen Honkajoen kunnanhallituksen velvoittamisesta esittämään Kuntaliitosta lähetetty sähköposti. Hallinto-oikeus oli jättänyt MM:n valituksen tutkimatta siltä osin kuin se oli koskenut UN:n kanssa tehtävää johtajasopimusta ja hänen toimittamaansa lääkärintodistusta. Hallinto-oikeus oli muilta osin hylännyt valituksen. KHO totesi, että kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut asiassa perusteita. - Uutiset
5.11.2018 9.00
KHO:n muu päätös kunnanjohtajan virkavaalia koskevassa kunnallisvalitusasiassaKorkeimman hallinto-oikeuden antamassa muussa päätöksessä oli kysymys Honkajoen kunnanjohtajan virkavaalia koskevasta kunnallisvalituksesta. Honkajoen kunnanvaltuusto oli 14.3.2016 päättänyt valita Honkajoen kunnanjohtajan virkaan UN:n. A valitti kunnan jäsenenä kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen ja, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli nyt kysymys, vaati, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan. Hallinto-oikeuden mukaan päätös ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä valituksessa mainituilla perusteilla. Päätös ei ollut muutenkaan lainvastainen. KHO totesi, että kun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ollut asiassa perusteita. - Uutiset
24.10.2018 10.00
Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset kaupunginvaltuuston päätöksestä, jolla kaupunginjohtaja oli irtisanottuValituksenalainen päätös ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Kaupunginvaltuusto oli tehnyt päätöksensä harkintavaltansa rajoissa, eikä valtuuston päätös ollut valituksessa esitetyillä perusteilla muutoinkaan lainvastainen. (Ei lainvoim. 24.10.2018) - Uutiset
21.9.2018 10.15
KHO:n päätös kunnallisasiaa koskevassa valitusasiassa asianajokuluja koskienKorkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä olleessa asiassa oli kyse kunnallisasiaa koskevasta valituksesta. Kunnanhallitus oli päätöksellään hyväksynyt käräjäoikeudessa järjestettyyn suulliseen valmisteluistuntoon liittyvät, asianajotoimiston laskuttamat kustannukset. Kunnanhallitus oli samalla päättänyt, että asianajajan mahdollisesta käytöstä jatkossa päätetään myöhemmin. A oli kunnanhallituksen päätöksestä tekemässään oikaisuvaatimuksessa vaatinut, ettei asianajotoimiston laskuttamia kustannuksia hyväksytä. Kunnanhallitus oli hylännyt oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen asiassa. KHO katsoi, ettei hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ollut perusteita. - Uutiset
14.9.2018 10.30
Hallinto-oikeus tulkitsi tasa-arvolakia ja kumosi Hyvinkään kaupunginhallituksen päätöksen kehittämis- ja henkilöstöjaoston varsinaisten jäsenten nimittämisen osalta ja hylkäsi valituksen muilta osinEsitetyn selvityksen perusteella kaupunginhallituksen kehittämisjaoston varsinaisiksi jäseniksi oli valittu naisia 20 prosenttia ja miehiä 80 prosenttia. Varajäseniksi oli valittu naisia 60 prosenttia ja miehiä 40 prosenttia. Henkilöstöjaoston varsinaisiksi jäseniksi oli valittu naisia 75 prosenttia ja miehiä 25 prosenttia. Varajäseniksi oli valittu naisia 50 prosenttia ja miehiä 50 prosenttia. HAO totesi, ettei kaupunginhallituksella ollut erityisiä syitä poiketa tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentissa tarkoitetusta vähimmäiskiintiötä koskevasta periaatteesta. Kaupunginhallituksen päätökset oli tältä osin kumottava lainvastaisina. Jaostojen varajäsenten osalta päätökset olivat lainmukaisia. Valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa tältä osin. (Vailla lainvoimaa 14.9.2018) - Uutiset
31.8.2018 9.11
Hallinto-oikeuden päätös kaupungin rakennusvalvontajohtajan sijaisen valinnastaValittajan mukaan päätöksiä ei ollut perustettu haettavana olleen viran tehtävä-alaan ja perustuslaissa säädettyihin yleisiin nimittämisperusteisiin. Valittajan mukaan päätös oli ollut myös yhdenvertaisuuslain vastainen. HAO katsoi, että viransijaisuuden täyttämistä koskeva päätös ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranhaltija ei ollut käyttänyt hänelle kuuluvaa harkintavaltaa väärin eikä päätös ollut muutoinkaan lainvastainen valituksessa mainituilla perusteilla. Kaupunginhallitus oli voinut hylätä oikaisuvaatimuksen ja päätökselle oli esitetty asianmukaiset perustelut. Kunnallisvalitusta ei voi tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. - Uutiset
1.8.2018 11.05
Hallinto-oikeuden ratkaisu päätoimisen tuntiopettajan virkavalintaa koskeneessa valitusasiassaRehtori oli ottanut päätoimisen tuntiopettajan tehtävään B:n määräajaksi. Päätöksen perustelujen mukaan aiemmin rehtorin päätöksellä tehtävään valittu A oli ilmoittanut, että hän ei ota tehtävää vastaan. Koska tehtävään aiemmin valittu A ei ollut ollut käytettävissä, tehtävä oli täytetty aiemmassa päätöksessä varasijalle valitulla hakijalla eli B:llä. Kunnanhallitus oli valituksenalaisella päätöksellä jättänyt valittajan oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska päätös on koskenut aiemman valintaa koskevan päätöksen täytäntöönpanoa. - Uutiset
29.6.2018 12.09
KHO:n ratkaisu muutoksenhakutiestä opetuksen julkisuutta koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus totesi, että opetuksen järjestäjän perusopetuslain 19 §:n nojalla tekemään päätökseen haetaan muutosta opetuksen järjestäjän luonteen perusteella yleisten muutoksenhakua koskevien säännösten mukaan joko kunnallisvalituksella kuntalain mukaisesti tai hallintovalituksella hallintolainkäyttölain mukaisesti. - Uutiset
29.6.2018 11.03
Hallinto-oikeuden päätös lakimiehen vakituisen viran täyttämisestäPäätöksentekijä oli voinut antaa valinnassa painoarvoa hakuilmoituksessa edellytettyyn perehtyneisyyteen perheoikeudellisiin asioihin ja hyviin vuorovaikutustaitoihin. Kokonaisuutena arvioiden A:n oli voitu katsoa parhaiten vastaavan sitä, mitä virkaan valittavalta oli edellytetty. Perheiden erityispalvelujen päällikkö ei ollut käyttänyt harkintavaltaansa väärin eikä ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ollut PL125 §:n 2 momentin, tasa-arvolain, yhdenvertaisuuslain eikä kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Sosiaali- ja terveyslautakunta oli voinut hylätä B:n oikaisuvaatimuksen. (Ei lainvoim. 29.6.2018) - Uutiset
27.6.2018 9.34
KHO:n ratkaisu kunnallisvalituksen valitusajastaValitusaika kunnan jäsenen jatkovalituksessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen alkaa uudenkin kuntalain mukaan kulua siitä, kun hallinto-oikeuden päätös on annettu valittajalle erikseen tiedoksi. - Uutiset
12.4.2018 9.48
KHO:n ratkaisu Sanginjoen ulkometsän suojelua ja Oulun kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuutta koskevassa asiassaKaupungin velvollisuudesta edistää luontoarvojen suojelua alueensa maankäytössä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Tässä tapauksessa kyse oli kaupungin maanomistajana harkitsemasta esityksestä luonnonsuojelulain mukaan yksityismaalle perustettavasta suojelualueesta. Luonnonsuojelulaki ei velvoita maanomistajaa hakemaan luonnonsuojelualueen perustamista, joten kaupungilla on asiassa laaja harkintavalta. Myöskään niistä kansainvälisistä velvoitteista, joihin valittajat vetosivat, ei seuraa kaupungille velvollisuutta tehdä määrätyn sisältöistä esitystä suojelualueen perustamiseksi. Kuten hallinto-oikeus totesi, sille ei kunnallisvalitukseen perustuvassa muutoksenhaussa kuulunut tällaisen suojelutoimenpiteeseen ryhtymisen tai ryhtymättä jättämisen tarkoituksenmukaisuuden arviointi. Kaupunginvaltuusto ei ylittänyt asiassa harkintavaltaansa.