Kantelu
- Uutiset
15.6.2015 13.00
Hovioikeus hyväksyi kantelun tyytymättömyyden ilmoittamisesta – käräjäoikeuden päätös kumottiinKäräjäoikeuden puheenjohtajan antamasta selvityksestä ilmeni, että käräjäoikeus ei ollut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmoittanut, saako ratkaisuun hakea muutosta ja mitä muutoksenhaussa oli noudatettava. Näin ollen A:n oli katsottava saaneen tiedon tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetystä määräajasta vasta 7.4.2015 saadessaan kirjallisessa muodossa käräjäoikeuden pääasiaratkaisun. Hänen 8.4.2015 tekemänsä tyytymättömyyden ilmoitus olisi siten tullut hyväksyä. (Vailla lainvoimaa 12.6.2015) - Uutiset
10.6.2015 15.03
Avustajanmääräys peruttiin - kantelulle säädetty määräaika oli laskettava päivästä, jolloin kantelija oli saanut tiedon käräjäoikeuden tyytymättömyyden ilmoitusta koskevan päätöksen antopäivästäKun valittajalle ei ollut etukäteen ilmoitettu tyytymättömyyden ilmoitusta koskevan KO:n päätöksen antopäivää, kantelulle säädetty määräaika oli laskettava päivästä, jolloin kantelija oli saanut saanut tiedon päätöksen antopäivästä. Kantelukirjoitus oli siten saapunut ajoissa ja HO tutki kantelun. (Vailla lainvoimaa 10.6.2015) - Uutiset
19.5.2015 14.50
Käräjäoikeus ei varannut vastaajalle tilaisuutta antaa lausumaa syytteen peruuttamisen johdosta ennen sillensäjättämispäätöstä – asia palautettiin kantelun seurauksena käräjäoikeuteenSillensäjättämispäätöksen ja syyteoikeuden vanhentumista koskevien säännösten johdosta vastaajalla ei olut enää mahdollisuutta saattaa asiaa uudelleen vireille. Tämän vuoksi HO katsoi, että vastaajan oikeusturva edellytti, että KO:n menettelyn oikeellisuus voitiin kanteluteitse saattaa HO:n arvioitavaksi. HO katsoi, että oikeudenkäynnissä oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, jossa ei ollut tämän virheen seurauksena lausuttu vastaajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksestakaan. (Vailla lainvoimaa 19.5.2015) - Uutiset
20.3.2015 16.31
Hovioikeus poisti käräjäoikeuden vahvistaman sovinnon työriidassa, kun Työttömyysvakuutusrahastolle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksiKoska Työttömyysvakuutusrahastolle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi TSL 12 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, vaikka sille olisi pitänyt tämä tilaisuus varata, asian käsittelyssä oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Käräjäoikeuden päätös oli sen vuoksi poistettava. (Vailla lainvoimaa 20.3.2015) - Uutiset
13.3.2015 13.11
Käräjäoikeus menetteli virheellisesti kun se ei ollut ilmoittanut valittajille etukäteen OK 24:8.3:ssa säädetyin tavoin tuomion antamisesta työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevassa asiassaAsiassa oli käräjätuomarin ja käräjäsihteerin lausumista ilmennyt, että käräjäoikeus ei ollut ilmoittanut valittajille etukäteen oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:n 3 momentissa säädetyin tavoin tuomion antamisesta. Valittajilla ei myöskään ollut mitään aihetta varautua siihen, että käräjäoikeus käsittelyn tässä vaiheessa ratkaisee asian joltain osin heille vastaisesti tuomiolla. Näin ollen valittajat eivät olleet voineet ilmoittaa määräajassa tyytymättömyyttä tuomioon. Käräjäoikeus oli edellä mainitulla tavalla menetellyt virheellisesti sanotun asian käsittelyssä. Hovioikeus harkitsi oikeaksi kumota ja poistaa käräjäoikeuden 15.8.2014 antamasta ratkaisusta sen tuomio-osuuden. Kumotuilta osin asia palautettiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi yhdessä siellä vireillä olevan käräjäoikeuden 15.8.2014 antaman yksipuolista tuomiota koskevan takaisinsaantihakemuksen kanssa. (Vailla lainvoimaa 13.3.2015) - Uutiset
12.3.2015 16.32
Yhtiö ei saanut kutsua valmisteluistuntoon työntekijän palkkaetuja koskevassa asiassa - käräjäoikeuden tuomio poistettiin tiedoksiannossa tapahtuneen virheen vuoksiKoska KO:n yhtiön ilmoittamaan osoitteeseen postitse lähettämä valmisteluistuntokutsu oli palautunut KO:een, ei OK 11:3 a §:n 2 momentista ilmenevää tiedoksisaantioletusta voitu soveltaa asiassa. KO:n olisi tullut käsillä olleessa tilanteessa varmistua siitä, että yhtiö sai todisteellisesti tiedon valmisteluistunnon ajankohdasta ja paikasta sekä siitä uhasta, joka valmisteluistuntoon saapumatta jäämiseen liittyi. Yhtiön ei voitu katsoa saaneen kutsua tiedokseen myöskään KO:n sellaisiin sähköpostiosoitteisiin lähettämien sähköisten viestien perusteella, joita yhtiö ei ollut ilmoittanut prosessiosoitteikseen. (Vailla lainvoimaa 12.3.2015) - Uutiset
9.3.2015 8.05
Leena Mäkipää: Vangit jälkikäteisten oikeusturvakeinojen käyttäjinäKriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija VT Leena Mäkipää tarkastelee Lakimies-lehdessä, miten vangit käyttävät keskeisiä jälkikäteisiä oikeusturvakeinojaan eli muutoksenhaku- ja kanteluoikeuttaan Suomessa. Erityisesti tarkastelu kohdistuu siihen, mitkä vankiryhmät turvautuvat muutoksenhakuun ja kantelemiseen ja millaisissa asioissa, sekä siihen, millaisissa asioissa vankien mainitut vaatimukset ovat menestyneet. - Uutiset
25.2.2015 15.42
Käräjäoikeuden puheenjohtajan toimivaltaan ei kuulunut tutkia, olivatko tyytymättömyyttä ilmoittaneet asianosaisiaOttaen huomioon oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuoto ja korkeimman oikeuden ratkaisu 1991:17 hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden puheenjohtajan toimivaltaan kuulunut tutkia, olivatko tyytymättömyyttä ilmoittaneet Oy ja A asianosaisia. (Vailla lainvoimaa 25.2.2015) - Uutiset
13.2.2015 13.54
Hovioikeus jätti kantelun tutkimatta koska se olisi tullut toimittaa korkeimmalle oikeudelleHovioikeuden tuomio, jota kantelu koski, oli lainvoimainen. Asiassa oli kysymys oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n mukaisesta kantelusta, jonka osalta tutkimisvalta kuuluu saman luvun 2 §:n nojalla korkeimmalle oikeudelle. Kantelu oli näin ollen jätettävä hovioikeudessa tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 13.2.2015) - Uutiset
21.1.2015 15.08
Asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukainen käsittely laiminlyötiin – apulaisoikeusasiamieheltä huomautus ympäristöministeriölle ja ARAlleYmpäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ovat saaneet apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta huomautuksen, kun ne olivat keventäneet ARAlle tehtyjen kanteluiden käsittelyä vuosina 2013 ja 2014 päättäessään tulostavoitteista. Vuokravalvontaa koskevia kirjeitä ei enää käsitelty kanteluina, vaan vastauksissa annettiin vain yleisluonteista ohjausta eikä otettu kantaa yksittäistapauksiin. - Uutiset
16.1.2015 14.12
Käräjäoikeus muunsi sakon vankeudeksi vaikka oli ensin suullisessa käsittelyssä myöntänyt maksuaikaa – hovioikeus poisti ja palautti asianKäräjäoikeus oli suullisessa käsittelyssä julistanut päätöksen, jossa B:lle oli varattu maksuaikaa muunnettavana olleiden 90 päiväsakon maksamiseen ja asian käsittelyä oli lykätty 17.11.2014 saakka. Näin ollen käräjäoikeus ei olisi saanut samassa asiassa antamassaan kirjallisessa päätöksessä 15.9.2014 muuntaa muunnettavana olleita 90 päiväsakkoa 30 päiväksi vankeutta. Asiassa oli tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. - Uutiset
7.1.2015 9.42
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta sosiaalityöntekijän tekemän kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevasta päätöksestäKHO totesi, että lapsen kiireellistä sijoittamista koskevaan hallinto-oikeuden antamaan päätökseen ei saa lastensuojelulain 92 §:n 1 ja 3 momentti huomioon ottaen hakea muutosta valittamalla. Lastensuojelulain 92 §:n 3 momentista ilmenevä valituskielto ei sanamuotonsa mukaan määräydy hallinto-oikeuden käyttämän oikeussuojakeinon mukaisesti, vaan lainkohdassa viitataan yleisesti hallinto-oikeuden päätökseen. Myöskään mitkään asianosaisten oikeussuojan tehokkuuteen liittyvät syyt tai hallintolainkäyttölain yleiset säännökset muutoksenhausta eivät antaneet aihetta päätyä siihen, että muutoksenhakuoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen voisi olla ylimääräisen muutoksenhakukeinon kohdalla laajempi kuin säännönmukaisen valituksen kohdalla. - Uutiset
2.1.2015 15.32
Nuoren raiskaajan kantelu ei menestynyt hovioikeudessa – äidin luona matkustuskiellossa asuminen ei mennyt läpiKäräjäoikeus oli tuominnut A:n rikoksista yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Asiassa oli siten ollut pakkokeinolain mukainen peruste määrätä A pidettäväksi edelleen vangittuna. Kantelun ja käräjäoikeuden tuomion perusteella A:n vangitsemista ei ollut myöskään asian laadun tai hänen henkilökohtaisten olojensa vuoksi pidettävä pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 2.1.2015) - Uutiset
2.1.2015 9.43
Kantelut aluehallintovirastoon tehdään jatkossa uudistetulla hallintokantelulomakkeellaVuodesta 2015 alkaen kantelut aluehallintovirastoon tehdään uudistetulla hallintokantelulomakkeella. AVI on myös uusinut kantelun tekemisessä ohjaavat nettisivunsa. AVI muistuttaa myös, että kantelu voidaan siirtää jatkossa käsiteltäväksi ensin muistutuksena. - Uutiset
11.12.2014 14.29
Sosiaali- ja terveydenhuollon muistutuksia suhteessa kanteluihin vahvistetaan asiakas- ja potilaslakien muutoksellaVuoden 2015 alusta alkaen valvontaviranomainen, eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto, voi siirtää sille tehdyn kantelun käsiteltäväksi ensin muistutuksena toimintayksikössä. - Uutiset
4.11.2014 14.05
Muutoksenhakuohjeesta saattoi saada väärän käsityksen kanteluoikeudesta kotietsintäasiassa – hovioikeus siirsi asian käräjäoikeuteenPakkokeinolain 8 luvun 17 §:n 3 momentin mukaan erityistä kotietsintää koskevaan tuomioistuimen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Pidättämiseen oikeutettu virkamies saa ilman määräaikaa kannella päätöksestä. Hovioikeus totesi, että A oli voinut muutoksenhakuohjeesta saada käsityksen, että myös hänellä olisi asiassa oikeus kannella hovioikeudelle. Jotta A:lle ei aiheutuisi oikeudenmenetystä käsillä olevan vaatimuksen vireillepanolle säädetyn määräajan menettämisen johdosta, hovioikeus siirsi asian toimivaltaisen tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 4.11.2014) - Uutiset
30.10.2014 13.00
Yksipuolinen tuomio annettiin ennen kuin vastaaja oli kutsuttu kuultavaksi – hovioikeus kumosi tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteenHovioikeus katsoi, että oikeudenkäynnissä oli tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan mukainen muu oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, kun asia oli
ratkaistu, vaikka vastaaja ei ole ollut käsittelystä tietoinen hänelle toimitetussa kutsussa olleen virheen vuoksi. (Vailla lainvoimaa 30.10.2014) - Uutiset
24.10.2014 13.21
Hovioikeus hylkäsi laamannin kantelun jossa vaadittiin käräjäoikeuden valtiolle maksettavaksi tuomitseman aikuisen hirven pyyntilupamaksun 120 euron poistamista – maksuvelvollisen olisi tullut itse toimia asiassaKäräjäoikeus oli antamansa tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen tullut tietoiseksi, että aikuisen hirven pyyntilupamaksu, jonka se oli tuominnut A:n maksettavaksi valtiolle, olikin ollut maksettu. Tämä ei kuitenkaan ollut oikeudenkäynnissä tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella mainittu maksu voitaisiin tuomiovirheen perusteella poistaa. Asiassa ei ollut edellytyksiä suostua laamannin pyyntöön pyyntilupamaksun poistamisesta oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännösten perusteella. (Vailla lainvoimaa 24.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 15.00
Kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymättä jättämisestä hylättiin kun kantelijalle oli ilmoitettu ratkaisun antamispäiväLapin käräjäoikeus oli 25.8.2014 ilmoittanut, että ratkaisu asiassa annetaan 29.8.2014. Ilmoituksessa oli kerrottu myös, että sillä milloin ratkaisun sisällöstä saa tosiasiallisesti tiedon, ei ole merkitystä määräaikojen laskemiselle. A:n tyytymättömyyden ilmoitus 11.9.2014 oli siten saapunut määräajan päättymisen jälkeen. Käräjäoikeus oli sen vuoksi ratkaissut asian oikein. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
17.10.2014 9.31
Käräjäoikeuden sillensäjätetty päätös riitaiseksi muuttuneessa velkomusasiassa poistettiin menettelyvirheen vuoksiKun KO oli saatuaan perintätoimiston haasteperuutuksen jättänyt asian sillensä, vaikka sen tiedossa oli ollut, ettei perintätoimisto ollut tuolloin enää toiminut asiassa yhtiön asiamiehenä, KO:ssa oli tapahtunut sellainen oikeudenkäyntivirhe, joka oli olennaisesti vaikuttanut jutun lopputulokseen. KO:n päätös poistettiin ja asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 17.10.2014)