Julkinen hallinto
- Uutiset
20.11.2019 14.18
Edunvalvojaa koskevan kantelun käsittely kesti maistraatissa runsaat 2 v ja 4 kkKantelijat pyysivät eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan maistraatin menettelyn läheisensä edunvalvontaa koskeneen kantelun käsittelyssä. Kantelu koski asian selvittämistä, lopputulosta ja yli kahden vuoden pituista käsittelyaikaa. Lisäksi kantelussa pyydettiin oikeusasiamiehen kannanottoa edunvalvojan menettelyyn ja korvausta edunvalvojan virheellisestä menettelystä. Oikeusasiamies saattoi maistraatin tietoon käsityksensä kantelun käsittelyn hallintolain vastaisesta aiheettomasta viivästyksestä. Lisäksi hän kiinnitti maistraatin huomiota siihen, mitä oli ratkaisussaan todennut yleisiä edunvalvojia koskevissa kanteluasioissa noudatettavasta sääntelystä. - Uutiset
13.9.2019 13.40
AVI: Lain saavutettavuusvaatimukset tuovat isoja muutostarpeita julkisen sektorin verkkosivustoihin – seminaaria 18. syyskuuta voi seurata etänäUusi digipalvelulaki velvoittaa julkishallintoa tekemään verkkosivuistaan saavutettavuusvaatimusten mukaisia. Monelle toimijalle tämä tietää isoja muutoksia verkkosivustojen toteutuksessa. Asia on ajankohtainen juuri nyt, koska lain ensimmäinen siirtymäaika on päättymässä 23.9.2019. Ensimmäisessä vaiheessa laki koskee julkisen sektorin verkkosivustoja, jotka on otettu käyttöön 22.9.2018 jälkeen. Toisessa vaiheessa laki velvoittaa myös aiemmin julkaistuja julkisen sektorin verkkosivustoja, ja tämä siirtymäaika päättyy 23. syyskuuta 2020. Yksityisen sektorin sivustot tulevat saavutettavuusvaatimusten piiriin 1. tammikuuta 2021 ja kaikkien lain velvoittamien toimijoiden mobiilisovellukset 23. kesäkuuta 2021. - Uutiset
8.8.2019 15.00
Vuoden 2020 alusta voimaantuleva tiedonhallintalaki edistää viranomaistoiminnan digitalisointia ja tietoturvallisuuttaValtioneuvosto esittää, että eduskunnan hyväksymä laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä siihen liittyvät lait tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2020. Laki edistää tiedonhallinnan yhdenmukaistamista, tietoturvallisuutta ja digitalisointia viranomaistoiminnassa. - Uutiset
2.5.2019 11.00
AuroraAI-tekoälyohjelman toimeenpanon päälinjaukset keräsivät kannatusta lausuntokierroksella – konkreettiset askeleet, lainsäädäntö ja vastuut enemmän esilleValtiovarainministeriö sai yhteensä 64 lausuntoa kansallisen tekoälyohjelma AuroraAI:n kehittämis- ja toimintasuunnitelmasta vuosille 2019–2023. Valtaosassa lausuntoja korostettiin ihmiskeskeisen lähestymistavan ja sektorirajat ylittävän verkostomaisen toimintatavan kannatettavuutta. Lausuttavana ollut toimeenpanosuunnitelma on alustava näkemys siitä, miten erityisesti suomalaista julkista hallintoa viedään kohti tekoälyaikaa ihmiskeskeisesti, turvallisesti ja eettisesti kestävällä tavalla. Tavoitteena on toteuttaa ihmislähtöinen toimintamalli, jossa tekoäly auttaa kansalaisia ja yrityksiä hyödyntämään palveluita oikea-aikaisesti. Lausuntokierroksen tarkoituksena oli kerätä kattavasti eri näkökulmia ja kommentteja kevään ja kesän 2019 aikana tehtävän jatkokehittämisen ja projektoinnin tueksi. - Uutiset
22.3.2019 12.15
Apulaisoikeusasiamies: Julkisten hallintotehtävien hoitaminen Business FinlandissaAOA on ottanut kantelun johdosta kantaa yritysten kansainvälistymis- ja innovaatiorahoituspalveluita hoitavan Business Finlandin toimintamalleihin. AOA:n mukaan toimintaa ohjaavan ja valvovan TEM:n tulee harkita toimenpiteitä Business Finland Oy:n hoitamien julkisten hallintotehtävien selkeyttämiseksi sen varmistamiseksi, että yhtiön tehtävät perustuvat PL124 §:n mukaiseen valtuutukseen. AOA pyysi ministeriötä ilmoittamaan mahdollista toimenpiteistä asiassa 30. elokuuta 2019 mennessä. - Uutiset
18.12.2018 10.30
KHO: Jätteenkuljetusrekisterin ylläpitotehtävän siirto jätehuoltoviranomaiselta jäteyhtiölle oli lainvastainenOsa jätelautakunnan päätöksen mukaan jäteyhtiöltä tilattavista tehtävistä oli luonteeltaan sellaisia hallinnollisia palvelutehtäviä, joita kunta voi hankkia kuntalain nojalla ilman, että ne siirretään yhtiölle jätelain 43 §:n 1 momentin perusteella. Lautakunnan päätöksen liitteenä olleen sopimusluonnoksen pohjalta ei kuitenkaan voitu riittävällä tavalla varmistua siitä, että täydentävän tiedon keräämiseen ei sisältynyt sellaisia tehtäviä, jotka kuuluvat yksinomaan jätehuoltoviranomaiselle. Jätelautakunnan päätöksen oli tämän vuoksi katsottava sisältävän sellaista tehtävien siirtoa, joka perustuslain 124 § huomioon ottaen ei ollut mahdollista jätelain 43 §:n 1 momentin nojalla. - Uutiset
7.12.2018 12.20
Hallitus esittää uutta lakia julkisen hallinnon tiedonhallinnastaLaki on tiedonhallintaa koskeva yleislaki, jolla säänneltäisiin tiedon hallintaan liittyvistä vaatimuksista yhtenäisellä tavalla koskien koko julkista hallintoa. Tiedonhallinnan lainsäädännön uudistamisen tavoitteena on varmistaa tietojen monipuolinen, sujuva ja turvallinen hyödyntäminen julkisissa palveluissa ja viranomaisten toiminnassa. - Uutiset
22.8.2018 10.10
Kuntalehti: Lisää älyä julkisiin palveluihin – keskustelurobotit neuvovat jo opiskelijoita ja potilaitaChatbotit ja muut tekoälyyn perustuvat viestisovellukset yleistyvät julkisella sektorilla. Valtio on kannustanut virastojaan lisäämään robotiikan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämistä myöntämällä tarkoitukseen erityistä tuottavuusrahaa. Suomesta halutaan tekoälyn soveltamisen kärkimaa. Kesällä 2017 Kelan keskustelurobotti alkoi neuvoa opiskelijoita asumistuen hakemisessa. Nyt Kelan chatbot neuvoo vanhempainpäivärahan hakijoita. Chatbot on kokeilussa myös maahanmuuttovirastossa ja verohallinnolla. - Uutiset
22.8.2018 9.10
Lausunnoilla 1. lokakuuta saakka oleva tiedonhallintalakiehdotus tähtää julkisen hallinnon tietojen tehokkaampaan hallintaanValtiovarainministeriö lähetti 21.8.2018 lausunnoille esityksen tiedonhallintalaista. Esityksessä ehdotetaan uutta lakia julkisen hallinnon tiedonhallinnasta. Lailla edistettäisiin viranomaisten tiedonhallinnan laatua, tietoturvallisuutta sekä tietoaineistojen vastuullista hyödyntämistä. - Uutiset
12.4.2018 7.21
Hallituksen kehysriihen päätöksiä ja vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmaHallitus on sopinut vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmasta. Hallitus edistää kasvua panostamalla koulutukseen ja osaamiseen. Hallituksen mukaan työllisyyttä vahvistetaan helpottamalla nuorten työttömien työllistämistä, lisäämällä muuntokoulutusta ja lisäämällä TE-toimistojen resursseja. Hallitus lisää palveluja ja etuuksia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. - Uutiset
7.2.2018 16.00
JUHTA pyytää palautetta julkisen hallinnon IT-hankintojen yleisten sopimusehtojen tietosuojapäivityksestä 6. maaliskuuta mennessäJHS 166 -suositus Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot (JIT 2015) ja sen liitteet on päivitetty vastaamaan Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 vaatimuksia. Asetus on sellaisenaan suoraan sovellettavaa oikeutta Suomessa ja sen soveltaminen alkaa 25. toukokuuta 2018. - Uutiset
10.1.2017 13.29
Digitalisaatio julkishallinnossa: Vaihtoehtoiset asiointitavat turvataan laillaKunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kutsui joulukuussa eri kansalaisjärjestöjen edustajia pyöreän pöydän keskusteluun sähköisistä palveluista. Valtiovarainministeriön tiistaina 10. tammikuuta järjestämässä tilaisuudessa keskusteltiin erityisesti siitä, miten eri väestöryhmät pystyisivät käyttämään tasavertaisesti digitalisaation antamia mahdollisuuksia ja miten ”digisyrjäytymistä” voidaan estää. - Uutiset
5.1.2017 11.35
KHO: Tasa-arvolain tasapuolisuussääntö koskee kuntaenemmistöisiä yhtiöitä vaikka ne eivät käyttäisi julkista valtaaKorkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin hallinto-oikeus, että tasa-arvolain 4 a §:n 2 momentin tasapuolisuussääntö koskee kuntaenemmistöisiä yhtiöitä, vaikka ne eivät käyttäisi julkista valtaa. Siltä osin kuin kyseessä olevat yhtiöt olivat kaupungin kokonaan omistamia tai kaupunki omisti niistä yli puolet kysymys oli tasa-arvolain 4 a §:n 2 momentissa tarkoitetuista kuntaenemmistöisistä yhtiöistä, joiden luottamushenkilöistä koostuvia johto- ja hallintoelimiä mainittu säännös koski. Kuntaenemmistöisen yhtiön hallitus puolestaan oli mainitussa lainkohdassa tarkoitettu toimielin, jonka jäsenten valintaa koskevissa toimiohjeissa vaatimus sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta oli otettava huomioon. - Uutiset
1.12.2016 11.11
KHO: Pysäköintitoimintaa harjoittaneen yhtiön luottamusta oli sen saaman ennakkoratkaisun nojalla suojattava niin, että yhtiötä pidettiin toiminnastaan edelleen arvonlisäverovelvollisenaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiön luottamusta ennakkoratkaisussa ilmaistun yhtiön vähennysoikeutta koskevan kannanoton pysyvyyteen suojattava, vaikka oikeuskäytännössä oli sittemmin vahvistettu pysäköintitoiminnan verollisuutta koskeva toisenlainen tulkinta kuin mihin ennakkoratkaisun antaminen oli perustunut ja vaikka ennakkoratkaisun voimassaoloaika oli jo päättynyt. KHO katsoi päätöksessään mainitsemillaan perusteilla, että yhtiön luottamusta oli sen saaman ennakkoratkaisun nojalla suojattava niin, että yhtiötä pidettiin toiminnastaan edelleen arvonlisäverovelvollisena. Tämän vuoksi HAO:n päätös ja Verohallinnon rekisteröintipäätös, jolla yhtiö oli poistettu arvonlisäverovelvollisten rekisteristä liiketoiminnan harjoittajana 1.1.2013 alkaen, kumottiin. - Uutiset
23.11.2016 8.00
Tiedonhallinnan lakiuudistus toteutetaan avoimella valmistelulla – julkisen hallinnon tavoitteena kysyä samaa tietoa kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerranValtiovarainministeriö on asettanut tiedonhallinnan lainsäädännön kehittämistä selvittävän työryhmän. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoite, jonka mukaan julkinen hallinto sitoutuu kysymään samaa tietoa kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Tarkoitus on säätää uusi tiedonhallintaa koskeva yleislaki siten, että se tulee voimaan maaliskuussa 2018. Tiedonhallinnan lainsäädännön valmistelu toteutetaan mahdollisimman avoimesti. - Uutiset
7.11.2016 15.45
KHO ei muuttanut markkinaoikeuden hankintaratkaisua jossa oli katsottu hankintayksikön toimineen virheellisesti tarjoajan liikennelupavaatimuksen arvioinnissaMarkkinaoikeus totesi, ettei tarjoajalta lähtökohtaisesti voida edellyttää liikennelupaa vielä tarjouksen tekohetkellä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan voittanut tarjoaja (oikeastaan valittaja) oli ilmoittanut hankintayksikölle varmistaneensa saavansa luvan 1–2 viikossa sen hakemisesta. Lisäksi valittajan oli katsottava tarjouksellaan sitoutuneen tarjouspyyntöasiakirjojen ehtoihin ja siten hankkimaan kyseessä olevan luvan. Markkinaoikeus katsoi, ettei hankintayksiköllä ollut asiassa esitetyn selvityksen perusteella objektiivisia syitä arvioida, ettei valittaja pystyisi hankkimaan sopimuskauden alkuun mennessä vaadittavaa lupaa ottaen lisäksi huomioon hankintapäätöksen ja tarjouspyynnössä ilmoitetun sopimuskauden alkamisen välinen seitsemän viikon aika. Hankintayksikkö ei siten ollut menetellyt valittajaa kohtaan tasapuolisesti ja syrjimättömästi arvioidessaan, ettei valittaja täyttänyt asetettua liikennelupaa koskevaa vaatimusta. KHO ei muuttanut markkinaoikeuden päätöstä. - Uutiset
14.4.2016 10.10
Tarkastusvirasto: Julkisilla digitaalisilla palveluilla ei ole saavutettu tavoiteltuja säästöjäAsiakaslähtöisten sähköisten asiointipalvelujen ja niiden käytön lisääminen julkisessa hallinnossa on ollut jo pitkään poliittisena tavoitteena. Niin ikään pyrkimyksenä on ollut tehostaa palvelutoimintaa ja saada samalla aikaan kustannussäästöjä. Toteutuneita julkisen hallinnon säästöjä ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan. Myös asiointipalvelujen asiakaslähtöisyydessä on vielä kehitettävää, Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa todetaan. - Uutiset
1.4.2016 13.00
Yhteispalvelulain muutosehdotus lausunnolla 17. toukokuuta asti Lausuntopalvelu.fi:ssäValtiovarainministeriö pyytää lausuntoja esitysluonnoksesta julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta. Lausunnon voi antaa 17. toukokuuta asti Lausuntopalvelu.fi-verkkopalvelussa. Esityksen tarkoituksena on tukea digitalisaatiokehitystä ja mahdollistaa asiakaspalvelujen saatavuus kustannustehokkaasti viranomaisten yhteistyönä. Yhteispalvelu perustuisi edelleen viranomaisten keskinäisiin sopimuksiin. - Uutiset
14.1.2015 8.02
Laki julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta voimaan 15. tammikuuta – verkko varmistaa johtamista ja viranomaisviestintää kaikissa oloissaUudella lailla julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta (TUVE) varmistetaan, että valtiojohto ja turvallisuusviranomaiset pystyvät johtamaan ja viestimään turvallisesti kaikissa oloissa. Laki myös mahdollistaa verkon käytön laajentamisen. Lailla säädetään turvallisuusverkosta, sen palveluista ja palvelujen käytöstä sekä muusta turvallisuusverkkotoiminnasta. - Uutiset
17.9.2014 17.17
EVA Pamfletti Julkea sektori – Näin byrokratia vaalii omia etujaanJulkinen sektori voi auttaa yhteiskuntaa kukoistamaan, mutta pahimmillaan se ajaa vain omaa etuaan. Professori Matti Wibergin kirjoittama EVA Pamfletti "Julkea sektori" läpivalaisee byrokratiaa, joka keskittyy oman asemansa pönkittämiseen ja budjettinsa kasvattamiseen.