Julkinen hallinto
- Uutiset
1.3.2007 15.46
Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta muuttuu huhtikuun alustaUusi laki korvaa nykyisin voimassa olevan lain julkisen hallinnon asiakaspalvelujen järjestämisestä yhteisissä palveluyksiköissä. Laki sisältää säännökset, joiden mukaan viranomainen voi sopia toisen viranomaisen kanssa avustavien asiakaspalvelutehtäviensä hoitamisesta. - Uutiset
16.2.2007 11.42
VM:n Julkisen talouden liikkumavara -selvitysParin seuraavan vuosikymmenen aikana työikäisen väestön määrän on arveltu supistuvan yli 300.000 henkilöllä samalla kuin yli 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaisi lähes 600.000:lla. Julkiset eläke-, hoito- ja hoivamenot kasvavat väestön ikääntyessä ja verotulojen kasvu samalla heikkenee työpanoksen supistuessa ja kokonaistuotannon kasvun hidastuessa. Seuraava vaalikausi on tähän demografiseen muutokseen valmistautumisen kannalta ratkaiseva, todetaan valtiovarainministeriön Julkisen talouden liikkumavara -selvityksessä. - Uutiset
13.2.2007 10.54
Julkiset palvelut avautuvatJulkisten palveluiden tuottamiseen liittyen on meneillään merkittäviä lainsäädäntöuudistuksia, kuten kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteuttaminen. Samanaikaisesti uudistettiin kansallinen hankintalainsäädäntö EU-direktiivien mukaisesti. Johtaja Jukka Ahtela Elinkeinoelämän keskusliitosta toteaa, että kuntiin liittyvää keskustelua on käyty pääasiassa hallinnon rakenteista. Ahtelan mukaan nyt on aika uudistaa palvelutuotantoa. - Uutiset
19.10.2006 16.00
Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta muuttuuUusi laki korvaisi nykyisin voimassa olevan lain julkisen hallinnon asiakaspalvelujen järjestämisestä yhteisissä palveluyksiköissä. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset, joiden mukaan viranomainen voisi sopia toisen viranomaisen kanssa avustavien asiakaspalvelutehtäviensä hoitamisesta. - Uutiset
9.10.2006 15.00
Valtiovarainministeriö julkaisi keskustelunaloitteen julkisen talouden kestävyydestä ja palvelutuotannon tuottavuudestaTulevat haasteet, joista kansainvälinen kilpailukyky ja väestön ikääntyminen ovat keskeisimpiä, edellyttävät myös julkiselta sektorilta hyvää tuottavuuskehitystä ja kykyä uudistua. Julkisen sektorin elinvoimaisuuden ja palkkatason kilpailukykyisyyden varmistamiseksi hyvinvointipalvelujen tuottavuus on kyettävä kääntämään kasvu-uralle, todetaan valtiovarainministeriön selvityksessä. - Uutiset
8.9.2006 10.02
Valtio keskittää hankintatointaanValtio tehostaa hankintatointaan tavanomaisten tavaroiden ja palveluiden yhteisellä kilpailuttamisella. Torstaina 7.9.2006 annettu valtioneuvoston asetus valtionhallinnon yhteishankinnoista liittyy 1.9.2006 voimaan tulleeseen talousarviolain muutokseen, joka mahdollistaa yhteishankintojen laajemman ja koordinoidumman toteuttamisen valtionhallinnossa. - Uutiset
7.9.2006 13.29
Tuottavuus, innovaatiokyky ja innovatiiviset hankinnat -raportti evästää julkisyhteisöjä ja yrityksiä uudistumisessaJulkinen ala on suurin taloussektori Suomessa. Siten myös kansantalouden menestys sekä maan talouskasvu riippuvat olennaisesti julkisen alan tuottavuudesta ja toimintamalleista. Sitran raportti Tuottavuus, innovaatiokyky ja innovatiiviset hankinnat tarttuu julkisen alan tuottavuuden lisäämisen haasteisiin. Raportin ydinviesti on, että ratkaisuja julkisen alan uudistuksiin on haettava erityisesti innovatiivisuudesta. - Uutiset
3.4.2006 15.02
Selvitys teknologian avulla tapahtuvasta julkisten palvelujen tehostamisestaTieto- ja viestintätekniikan avulla voidaan saavuttaa merkittäviä laadullisia ja määrällisiä hyötyjä vasta kun samanaikaisesti uudistetaan palvelumalleja ja toimintatapoja. Julkishallinnon kehitystyön verkottaminen, hyvien käytäntöjen levittäminen ja innovaatioiden tuotteistaminen lisäävät tutkimus- ja kehityspanostuksilla saatavia hyötyjä, todetaan selvitysmies Raili Mäkitalon selvityksessä. - Uutiset
17.3.2006 12.12
Tehy: Yksityiset ja julkiset palvelut pidettävä erilläänKun terveyden- ja sosiaalihuollon palveluja järjestellään uusiksi eri puolilla maata, on tarkoin huolehdittava siitä, että julkiset ja yksityiset palvelut pidetään erillään, korostaa Tehyn edunvalvontajohtaja Marjut Sassi. Sassi toteaa, että nykyisin yhä useammin samalla työpaikalla voi toimia usean työnantajan palvelukseen kuuluvia työntekijöitä. Jos työnantajien roolit sekoittuvat, syntyy juridisia ja taloudellisia ongelmia. - Uutiset
16.3.2006 14.55
Kuluttajaoikeuden teemat Kuluttajavirastossa vuonna 2006Työ kuluttajapoliittisen ohjelman keskeisillä alueilla jatkuu Kuluttajavirastossa: kulutusluotot, viestintäpalvelut, digitelevisio ja julkiset palvelut ovat tämän vuoden kuluttajaoikeudellisia teema-aiheita. Näiden rinnalla panostetaan kuitenkin myös perusvalvontaan ja ajankohtaisiin ilmiöihin. - Uutiset
16.3.2006 11.43
Nettivieraana oikeuskansleri Paavo Nikula: Mikä on julkista ja mikä yksityistä?Edilexin nettivieraana on tällä kertaa oikeuskansleri Paavo Nikula. Kolumnissaan hän pohtii julkisten tehtävien yksityistämisen oikeudellisia edellytyksiä ja muun muassa yksityistämisen kautta tapahtuvaa laillisuusvalvonnan laajentumista. - Uutiset
25.1.2006 12.11
Julkishallinto tähtää yhteiseen tietohallintoonTyöryhmä esittää erityisen KuntaIT-yksikön perustamista koordinoimaan kuntasektorin ja soveltuvin osin koko julkishallinnon tietohallintoyhteistyötä. Sisäasiainministeriöön sijoitettava yksikkö linjaisi ja määrittäisi palveluiden kehittämistä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen näkökulmasta. - Uutiset
9.11.2005 11.03
Kuluttajaoikeuden soveltaminen julkisiin palveluihin- Asiakkaiden tarpeiden huomioiminen ja asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen tulee yhä enemmän yritysten kilpailutekijäksi. Palvelujärjestelmien uudistaminen edellyttää uudenlaisia tapoja hahmottaa tiedon, teknologioiden ja käytännöllisten ongelmien yhteyksiä sekä kykyä näiden luovaan yhdistämiseen. Kuluttajansuojan huomioon ottaminen ei ole ideoinnin este vaan enemmänkin asiakkaiden palvelemista, totesi kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen 8.11.2005 Palvelutarjonta kuluttajille – pelisäännöt kaikille -seminaarissa Helsingissä. - Uutiset
16.6.2005 10.44
Suositus verkkopalvelun suunnittelun ja toteuttamisen periaatteistaJulkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA on uudistanut julkishallinnon www-sivuston suunnittelusuosituksen JHS 129. Suosituksen nimi muutettiin samalla muotoon Julkishallinnon verkkopalvelun suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet. Uusi suositus on entistä laajempi. Suosituksen painopiste on julkisen hallinnon verkkopalveluissa, mutta sitä voidaan hyödyntää myös yksityisellä sektorilla. - Uutiset
2.6.2005 17.44
JHTT-lain muutokset tulossa voimaan 1.8.2005Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain (JHTT-lain) muutos on tulossa voimaan 1.8.2005. Lain mukaan julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Lakiin on tehty myös tarkennuksia julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan tutkintoon vaadittavista opinnoista. - Uutiset
1.6.2005 12.52
Julkishallinnossa saavutettu selkeitä tehostamishyötyjä tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämälläHallitus totesi maaliskuisessa valtiontalouden kehyspäätöksessä, että julkisten menojen arvioitua nopeampi kasvuvauhti on vakavin haaste koko kansantalouden vakaudelle. Apua julkissektorin kasvaviin kustannuksiin ja heikkoon tuottavuuteen on saatavissa tieto- ja viestintätekniikan tehokkaasta käyttöönotosta, todetaan TEHO-TIVI-hankkeen loppuraportissa. - Uutiset
18.2.2005 9.10
JHTT-lakiin esitetään muutoksia Hallitus esittää julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annettuun lakiin otettavaksi säännöksen siitä, että julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja toimii tehtävässään virkavastuulla. Lakiin ehdotetaan myös tehtäväksi tarkennuksia julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan tutkintoon vaadittavista opinnoista. JHTT-tutkintoon hyväksyttäviltä edellytettäisiin jatkossa poikkeuksetta korkeakoulututkinnon suorittamista ja pääsääntöisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. - Uutiset
10.11.2004 14.37
Arviomuistio julkisoikeudellisia velkasuhteita koskevan yleislainsäädännön tarpeestaSuomessa ei ole julkisoikeudellisia velkasuhteita koskevaa yleislainsäädäntöä, jossa olisi säännökset julkisoikeudellisten saatavien kuittaamisesta, vanhentumisesta, julkisoikeudellisille saataville maksettavasta korosta tai julkisoikeudellisesta perusteettoman edun palauttamisesta. Sen sijaan hallinnonaloittaisia säännöksiä sanotuista aiheista on lukuisia. Yleissääntelyn puuttuminen on koettu ongelmalliseksi varsinkin perustuslaillisen lainalaisuusvaatimuksen näkökulmasta. - Uutiset
11.6.2004 11.21
Työryhmän ehdotus julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain muuttamiseksiJHTT-lain tarkistamistyöryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti tehnyt hallituksen esityksen muotoon laaditun ehdotuksensa julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetun lain (JHTT-lain) muuttamisesta.