Ammattitauti
- Uutiset
12.4.2024 9.30
Vakuutusoikeus: Keskivaikea masennus oli syy-yhteydessä työtapaturmaanA:lle oli korvattu työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvauksia 5.10.2019 sattuneesta tapaturmasta 20.4.2020 saakka muun muassa traumaperäisen stressihäiriön perusteella. Oikeus jatkokorvaukseen oli hylätty. A ei ollut sairastanut masennusta tai muitakaan mielenterveyden häiriöitä ennen tapaturmaa. A:n työ- tai yksityiselämässä ei myöskään ollut kuvattu sattuneen merkittäviä masennukselle altistavia tapahtumia. Vakuutusoikeus katsoi, että A:lle diagnoosiksi asetettu keskivaikea masennus oli lääketieteellisesti todennäköisesti seurausta hänelle 5.10.2019 sattuneen tapaturman johdosta korvatusta traumaperäisestä stressihäiriöstä ja A:n psyykkiset oireet 20.4.2020 jälkeenkin johtuivat tästä masennuksesta. Vakuutusoikeus katsoi, että A:lla oli oikeus työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiin 20.4.2020 jälkeenkin. - Uutiset
8.12.2023 8.00
Muutoksia työeläkelakeihin ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakiinUseita työeläkkeitä koskevia lakeja sekä maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakia muutetaan työeläkelainsäädännön päivittämiseksi ja työeläkkeiden toimeenpanon sujuvoittamiseksi. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2024. - Uutiset
5.10.2023 15.00
Hallitus esittää muutoksia työeläkelakeihin ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakiinEsityksessä ehdotetaan muutettaviksi useita työeläkkeitä koskevia lakeja sekä maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilakia. Esityksen on tarkoitus täsmentää ja päivittää työeläkelainsäädäntöä sekä sujuvoittaa työeläkkeiden toimeenpanoa. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2024. - Uutiset
8.9.2023 8.23
Finanssivalvonta: Pohjola Vakuutus Oy:lle julkinen varoitus laiminlyönneistä työtapaturma- ja ammattitautilain määräaikasäännösten ja hallintojärjestelmää koskevien säännösten noudattamisessaFinanssivalvonta on antanut julkisen varoituksen Pohjola Vakuutus Oy:lle. Yhtiö ei ole aloittanut korvausasioiden selvittämistä, antanut päätöksiä eikä toimittanut säädettyjä asiakirjoja asianomaiselle muutoksenhakuelimelle työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyissä määräajoissa. Yhtiöllä ei myöskään ole ollut riittävää korvaustoiminnan ja raportoinnin kattanutta sisäistä valvontaa eikä korvaustoiminnassa riittävän luotettavaa tietoa tuottaneita tietojärjestelmiä. - Uutiset
22.8.2023 9.40
STM: Työsuojeluvalvonnalla vahvistetaan kestävää ja reilumpaa työelämääTyöelämän muutokset haastavat työsuojeluvalvonnan. Tapaturmien, ammattitautien ja muiden työstä aiheutuvien terveyshaittojen torjunnan lisäksi työsuojeluvalvonnalla on kasvava rooli reilun työelämän varmistamisessa. - Uutiset
18.8.2023 14.15
Vakuutusoikeus määräsi vakuutuslaitoksen suorittamaan hakijalle tapaturmaeläkkeen hänen todellisen työansioidensa aleneman perusteellaA oli korvatun ammattitaudin aiheuttamien toimintakyvyn rajoitteiden vuoksi uudelleen koulutettu AMK-insinööriksi erityisalanaan LVI- suunnittelu. A työskenteli edellä mainittua koulutustaan vastaavassa työssä eikä hänen ansionsa kyseisestä työstä olleet olennaisesti alhaisemmat kuin mitä vastaavista töistä A:n koulutusta ja kokemusta vastaaville työntekijöille yleisesti maksetaan. Näin ollen vakuutusoikeus katsoi, että A:n tapaturmaeläkkeen suuruutta määriteltäessä ansiovertailussa hänen korvatun ammattitaudin ilmenemisen jälkeisenä ansiotasona oli pidettävä hänen nykyisessä työssään saamiaan todellisia työansioita. Asia palautettiin vakuutuslaitokselle päätöksestä johtuvia toimenpiteitä varten. - Uutiset
26.4.2023 15.00
Vakuutusoikeus: Kahvinjuonti etäkokouksessa ei kuulunut työtehtäviin eikä tapaturman voitu katsoa sattuneen työnteon yhteydessä - ei oikeutta korvauksiin (ään.)Etätyössä kotonaan työskennellyt A kolautti etäkokoukseen osallistuessaan kahvimukin hampaaseensa. Vakuutusoikeus katsoi, että vaikka A oli osallistunut kahvia juodessaan etäkokoukseen, itse kahvinjuonti, jonka seurauksena tapaturma oli aiheutunut, ei kuulunut hänen työtehtäviinsä. Näin ollen tapaturman ei voitu katsoa sattuneen työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työnteon yhteydessä eikä A ollut oikeutettu kyseisen lain mukaisiin korvauksiin. (Ään 4-1) - Uutiset
17.3.2023 13.00
Työtapaturmavakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntejä todettiin enemmän kuin aiemminNoin 4 500 työnantajaa oli viime vuonna eri syiden takia jättänyt lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen ottamatta. Tapaturmavakuutuskeskuksen valvonnassa havaittujen laiminlyöntien määrä on noin 2 100 tapausta enemmän kuin vuonna 2021. - Uutiset
2.1.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Astma ja altistuminen kosteusvauriomikrobeille työpaikalla – KKO:2022:65 ja KKO:2019:43Korkein oikeus on lyhyessä ajassa antanut kaksi ennakkopäätöstä astman ja kosteusvauriomikrobeille altistumisen syy-yhteydestä työpaikalla (KKO:2022:65 ja KKO:2019:43). Tuomioissa yleinen lähestymistapa syy-yhteyden arviointiin oli sama mutta arvioitavat työntekijät henkilökohtaisten seikkojensa osalta poikkesivat toisistaan ja siksi tuomioiden lopputulokset olivat vastakkaisia. Erityisen tärkeää on tuomioiden perusteella pystyä näyttämään se, että sairastuminen astmaan johtui juuri kyseisestä altistumisesta eikä asianomaisen työntekijän omista ominaisuuksista. Kyse on oikeudellisesta kokonaisarvioinnista, jossa keskeisessä asemassa on se, onko todettu astma todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikalla. - Uutiset
28.11.2022 11.55
KKO: Astma oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikalla - Valtiokonttori määrättiin suorittamaan valittajalle lainmukainen korvausA oli työskennellyt tiloissa, joissa oli todettu kosteusvaurioita. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A:lla todettu astma oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikalla. A oli siten astman johdosta oikeutettu korvaukseen ammattitaudin perusteella. Vakuutusoikeuden päätös kumottiin. Valtiokonttori määrättiin suorittamaan A:lle astman johdosta lainmukainen korvaus. - Uutiset
15.8.2022 10.52
Vakuutusoikeus: Hiihdonopettaja ei ollut koulutusleirille osallistuessaan ja vahingon sattuessa tehnyt työtä työsuhteessa säätiöön, eikä hänellä ollut oikeutta saada korvausta vahingosta säätiön lakisääteisestä työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta (ään.)Koska A ei ole 25.11.2017 koulutusleirille osallistuessaan ja vahingon sattuessa tehnyt työtapaturma- ja ammattitautilain 8 §:ssä edellytetyllä tavalla työtä TSL 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa X säätiöön, hänellä ei ollut oikeutta saada korvausta vahingosta X säätiön lakisääteisestä työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta. Eriävän mielipiteen jättänyt jäsen katsoi äänestyslausunnossaan, että A oli ollut koulutusleirille osallistuessaan ja vahingon sattuessa työsuhteessa X säätiöön, koska hänellä oli ollut työsuhde X säätiöön vuodesta 1991 lähtien ja hän oli osallistunut työnantajan järjestämään koulutukseen, josta hän oli saanut myös vastiketta. - Uutiset
6.6.2022 12.00
AVI: Missä luuraavat ammattitauti-ilmoitukset?Työsuojeluviranomainen muistuttaa työterveyshuollon lääkäreitä tekemään ammattitauti-ilmoitukset viipymättä. Työperäisten sairauksien rekisterin mukaan Suomessa todettiin vuosittain noin 3 000 ammattitautia tai ammattitautiepäilyä, joista työsuojelun vastuualueille tulee tietoon vain pieni osa. Lisäksi Etelä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueelle tulleissa ilmoituksissa on usein puutteelliset tiedot tapausten selvittämiseksi. - Uutiset
20.5.2022 8.00
Komissio: Jäsenvaltiot, työntekijät ja työnantajat haluavat tunnustaa covid-19-taudin ammattitaudiksiJäsenvaltiot, työntekijät ja työnantajat työturvallisuuden ja työterveyden EU:n neuvoa-antavassa komiteassa (ACSH) pääsivät keskiviikkona 18.5. yhteisymmärrykseen siitä, että covid-19-tauti olisi tunnustettava ammattitaudiksi terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja kotihoidon aloilla sekä pandemian yhteydessä myös muilla aloilla, joilla tartuntariski on todistetusti suurempi. Lisäksi päätettiin, että ammattitauteja koskeva EU:n luettelo olisi päivitettävä. - Uutiset
18.2.2022 12.45
Vakuutusoikeuden ratkaisu työtapaturma- ja ammattitautilain 71 §:n 1 momentin mukaisen vuosityöansion määrittämisestäA oli vahinkotapahtumaa edeltävänä vuonna työskennellyt yhteensä 14 työnantajalle. VakO totesi, että määritettäessä vuosityöansiota työtapaturma- ja ammattitautilain 71 § 1 momentin mukaan huomioidaan vain vahinkotapahtuman sattumishetken aikaiset eli tuolloin voimassa olleet työsuhteet, eikä säännöksen sanamuoto mahdollista ennen vahinkotapahtumaa päättyneiden tai sen jälkeen alkaneiden työsuhteiden huomioon ottamista. VakO katsoi selvittämisvelvollisuuden työsuhteiden voimassaolosta kuuluneen A:lle sen jälkeen kun vakuutuslaitos oli selvittänyt A:n työnantajilta hänen palkka- ja työsuhdetietonsa. Kun A ei ollut esittänyt asiassa selvitystä enempien kuin kolmen työsuhteen voimassaolosta vahinkotapahtuman sattuessa, vuosityöansiota määritettäessä tuli huomioida vain nämä työsuhteet. VakO:n arvion mukaan myöskään suuri työnantajien määrä vahinkotapahtumaa edeltävänä aikana ei tukenut käsitystä siitä, että A olisi samaan aikaan voimassa olleissa työsuhteissa sitoutunut tekemään työtä kaikille työnantajille. - Uutiset
5.11.2021 8.00
Vakuutusoikeus piti tavanomaiselta työmatkareitiltä poikkeamista lääkärissä käynnin johdosta vähäisenä ja velvoitti vakuutuslaitoksen suorittamaan opettajalle lainmukaisen korvauksen työmatkalla sattuneesta tapaturmasta (ään.)Opettajana työskentelevä A oli mennyt työpäivänsä jälkeen käymään työterveyshuollon toimipisteessä lääkärillä, minkä jälkeen hänelle sattui vahinkotapahtuma kotimatkalla tavanomaisella työmatkareitillään. Vakuutusoikeus katsoi, että tavanomaiselta työmatkareitiltä poikkeamista lääkärissä käynnin johdosta voitiin pitää vähäisenä, kun otettiin huomioon, että poikkeaminen oli ollut kestoltaan lyhyt ja työterveyshuollon toimipiste oli sijainnut lähellä A:n työpaikkaa ja tavanomaista työmatkareittiä. Tapaturman sattuessa A:n tavanomaisesti käyttämällä työmatkareitillä, kyseessä oli työtapaturma- ja ammattitautilain tarkoittama tavanomainen työssäkäynnistä johtuva asunnon ja työpaikan välinen matka. - Uutiset
27.10.2021 15.00
Hovioikeus kohtuullisti Valtiokonttorin takautumisoikeuteen perustuvaa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen liittyvää korvausvelvollisuuttaValittajan syyksi oli KO:ssa lainvoimaisesti luettu nuorena henkilönä tehty virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Poliisipartion poistettua valittajan yksityisasunnosta hän oli rappukäytävässä voimakkaasti harannut käsin ja jaloin vastaan, jolloin vanhemman konstaapelin käteen oli aiheutunut lihas- ja jännerepeämä. Valtiokonttori oli työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla suorittanut konstaapelille 15.506,95 euroa, mistä määrästä KO oli velvoittanut valittajan suorittamaan Valtiokonttorille 10.337,97 euroa. Kysymys oli ensisijaisesti siitä, oliko valittaja Valtiokonttorin takautumisoikeuden perusteella velvollinen suorittamaan kyseisen määrän sille. Toissijaisesti kysymys oli siitä, oliko korvausvelvollisuutta soviteltava enemmän. Asiassa mainituilla lisäyksillä HO hyväksyi KO:n ratkaisun perusteluineen siten muutettuna, että valittajan Valtiokonttorille sillä olevan takautumisoikeuden perusteella suoritettava korvaus oli alennettava 5.000 euron. (Vailla lainvoimaa 27.10.2021) - Uutiset
5.7.2021 11.44
TVK antoi kolme ratkaisua työtapaturma- ja ammattitautilain soveltamisesta ruokalähetteihinKahdessa ratkaisussa TVK katsoi, että ruokalähetin tekemä ruoankuljetustyö oli tehty työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa ja työnantajana oli alustayritys. Näin ollen kyse oli työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella työntekijänä tehtävästä työstä, jonka vakuuttamisesta vastasi työnantaja. Yhdessä ratkaisussa TVK katsoi, että ruokalähetin tekemä ruoankuljetustyö ei ollut tehty työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa. Kyse oli työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella yrittäjänä tehtävästä työstä, jonka vakuuttamisesta vastasi yrittäjä itse. - Uutiset
19.5.2021 9.32
Apulaisoikeusasiamies: Vakuutustutkinnasta tulisi säätää laillaAOA Pasi Pölönen selvitti vakuutuslaitosten harjoittaman vakuutustutkintatoiminnan oikeudellista perustaa ja toiminnan luonnetta. Vakuutustutkintaa käytetään muun muassa epäiltyjen vakuutuspetosten selvittämisessä. Tutkinnassa joko laitoksen palveluksessa oleva vakuutustutkija tai ulkopuolinen vakuutusetsivä saattaa esimerkiksi seurata ja valokuvata vakuutettua julkisilla paikoilla varmistuakseen hänen toimintakyvystään. - Uutiset
15.4.2021 10.42
Uusi ohje rakennustyömaille koronariskin arviointiinOhjeen mukaan rakennustyömaalla päätoteuttaja on velvollinen laatimaan yleisen riskien arvioinnin. Kaikkien rakennustyömaalla työskentelevien on noudatettava arviointiin perustuvia toimenpiteitä. Työmaan muut työnantajat arvioivat lisäksi oman toimintansa riskit. - Uutiset
5.11.2020 14.17
Hallitukselta esitys vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksiLakimuutosten tavoitteena on parantaa vakuutuspäätösten laatua ja lisätä käsittelyprosessin avoimuutta, joutuisuutta ja tunnettuutta. Samalla vahvistetaan vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyttä ja kansalaisten luottamusta järjestelmää kohtaan. Lait tulisivat voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
4.6.2020 9.30
Vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtia korjaava lakiluonnos lausuntokierrokselle - lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2021Lakimuutosten tavoitteena on vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyden ja kansalaisten luottamuksen lisääminen järjestelmää kohtaan. Lakiluonnos hallituksen esitykseksi on lausuntokierroksella 3.6.-10.7.2020. - Uutiset
1.6.2020 12.40
Apulaisoikeusasiamies: Lääketieteellisen seikan arviointi vakuutuslaitoksessaEdellyttääkö työtapaturma- ja ammattitautilain 121 § sitä, että yhtiön asiantuntijalääkäri osallistuu lääketieteellisen seikan arviointiin myös silloin, kun yhtiö myöntää hakijalle hänen hakemansa korvauksen täysimääräisenä. - Uutiset
28.2.2020 8.30
Apulaisoikeuskansleri on tyytyväinen viimein toteutettuun lainmuutokseen ja rahoitusratkaisuun, joka luo pysyvän järjestelmän tuomioistuinten tarvitsemien lääketieteellisten asiantuntijalausuntojen antamiseenTammikuun alusta 2020 voimaan tulleen lain mukaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vastattavaksi määrätylle tehtävälle on osoitettu erillisrahoitus valtion talousarviossa. Apulaisoikeuskansleri tulee seuraamaan järjestelmän toimivuutta tuomioistuimiin ja viranomaisiin kohdistuvassa laillisuusvalvonnassaan. - Uutiset
27.2.2020 9.30
Vakuutusoikeus äänesti: Vakuutuslaitos oli voinut tehdä työtapaturma- ja ammattitautilain 202 §:n 1 momenttiin perustuvan laskennallisen vähennyksen vapaa-ajan vakuutuksen perusteella myöntämästään päivärahastaA:lle sattui vapaa-ajalla vahinkotapahtuma. A tai hänen työnantajansa eivät olleet hakeneet sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa. A:n oikeutta sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan ei ollut tämän vuoksi ratkaistu Kansaneläkelaitoksen päätöksellä. Vakuutusoikeus katsoi, että vakuutuslaitos oli voinut tehdä työtapaturma- ja ammattitautilain 202 §:n 1 momenttiin perustuvan laskennallisen vähennyksen A:lle vapaa-ajan vakuutuksen perusteella myöntämästään päivärahasta. - Uutiset
20.2.2020 9.11
KKO: Leukanivelten nivelrikko oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut klarinetin soittamisestaA oli toiminut kaupunginorkesterissa klarinetin soittajana vuodesta 1981 lähtien. Asiassa oli KKO:ssa kysymys siitä, oliko A:lla todettu leukanivelten nivelrikko todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista tekijöistä työssä. KKO katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että A:lla todettu leukanivelten nivelrikko oli todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut klarinetin soittamisesta. A:lla oli siten oikeus saada leukanivelten nivelrikko korvattavaksi ammattitautina. VakO:n päätös kumottiin. Vakuutusyhtiö määrättiin suorittamaan A:lle lain mukainen korvaus leukanivelten molemminpuolisen nivelrikon johdosta. - Uutiset
3.12.2019 13.00
Vakuutusoikeus: Polven tekonivelen sijoiltaanmeno ei oikeuttanut työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiinVakuutuslaitos katsoi, ettei A:n oikeaan polveen aiemmin asennetun tekonivelen sijoiltaanmeno ollut työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:n tarkoittamalla tavalla syy-yhteydessä tapaturmaan. Tapaturma ei ollut ollut voimakkuudeltaan sellainen, että siitä olisi aiheutunut korvattua venähdystä vakavampaa vammaa. Vakuutuslaitoksen näkemyksen mukaan kuvatusta tapaturmasta ei lääketieteellisesti arvioiden voisi mitenkään todennäköisesti aiheutua terveen polvinivelen sijoiltaanmenoa. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin ja asia jätettiin vakuutuslaitoksen antaman päätöksen varaan. - Uutiset
23.9.2019 11.15
KKO katsoi CRPS I -kipuoireyhtymän olevan todennäköisessä syy-yhteydessä vuonna 1991 sattuneeseen työtapaturmaan ja sen johdosta annettuun hoitoonKorkeimman oikeuden ratkaisusta ilmi käyvin perustein A:n vasemman alaraajan diagnostiset kriteerit täyttävän CRPS I -kipuoireyhtymän katsottiin olevan todennäköisessä syy-yhteydessä hänelle 28.10.1991 sattuneeseen työtapaturmaan ja sen johdosta annettuun hoitoon. - Uutiset
11.9.2019 15.17
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ”ammatillisille riskeille erityisen alttiin työntekijän” irtisanomisestaPyyntö on esitetty espanjalaisessa asiassa, jossa on kyse objektiivisiin syihin perustuneen irtisanomisen laillisuudesta. - Uutiset
13.6.2019 15.00
Vakuutusoikeuden ratkaisu vapaa-ajalla sattuneen tapaturman korvaamisestaVapaa-ajan tapaturman 11.4.2016 sattuessa A oli X Oy:n hallituksen jäsen ja omisti 21.5.2015 alkaen yhdessä perheenjäsenensä kanssa yli 50 prosenttia yhtiön osakkeista. A ei siten ollut enää tapaturman sattuessa työtapaturma- ja ammattitautilain 8 §:ssä tarkoitettu työntekijä tai lain 9 §:ssä tarkoitettu työntekijään rinnastettava henkilö, mikä on edellytyksenä työntekijän pakollisen vakuutuksen piiriin kuulumiselle. Koska A ei täyttänyt työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen työntekijän pakollisen vakuutuksen piiriin kuulumiselle säädettyjä edellytyksiä, ei hän voinut kuulua myöskään työntekijän pakolliselle vakuutukselle liitännäisen työtapaturma- ja ammattitautilain 199 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen vapaa-ajan vakuutuksen piiriin. - Uutiset
15.5.2019 11.20
KKO: Astman ei katsottu todennäköisesti pääasiallisesti aiheutuneen altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikallaA oli työskennellyt tiloissa, joissa oli todettu kosteusvaurioita. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla A:lla todetun astman ei katsottu todennäköisesti pääasiallisesti aiheutuneen altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikalla. A ei siten ollut astman johdosta oikeutettu korvaukseen ammattitaudin perusteella. - Uutiset
10.5.2019 10.00
Vakuutusoikeuden enemmistö: Tapaturmavakuutuksesta oli korvattava toinenkin kuulokoje tarpeellisena apuvälineenäA:lle oli korvattu ammattitautina kuulonalenema, jonka haitta-asteeksi oli vahvistettu 10 %. VakO katsoi hankkimansa asiantuntijalausunnon perusteella, että kuulonaleneman hyvän hoitokäytännön mukaista on käyttää lähtökohtaisesti kahta kuulokojetta binauraalisen kuulon toteuttamiseksi. Näin ollen ratkaisua kahden kuulokojeen korvaamisesta ei tulisi perustaa pelkästään meluvammasta aiheutuvaan haitta-asteeseen tai pysyvään yleiseen haittaan, vaan myös todettuun kuulokojeiden tarpeeseen. Koska A:lla oli ilmennyt tarve kahdelle kuulokojeelle ja kahta kuulokojetta oli pidettävä tarpeellisena muun muassa puheen ymmärtämisen ja suuntakuulon parantamiseksi, VakO katsoi, että A:lle oli korvattava tapaturmavakuutuksesta toinenkin kuulokoje tarpeellisena apuvälineenä. (Ään. 14-1) - Uutiset
10.4.2019 11.00
Vakuutusoikeus: Seurannaisvahinkoja voidaan korvata työtapaturma- ja ammattitautilain nojallaTapaturmavakuutuslakia koskevan oikeuskäytännön mukaan on voitu korvata tapaturmavamman seurannaisvahinkoja. Seurannaisvahingot voidaan korvata myös 1. tammikuuta 2016 voimaan tulleen työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla. - Uutiset
28.1.2019 14.30
Vakuutusoikeus poisti tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ammattitautia koskevasta päätöksestä valitusosoituksen ja jätti valituksen tutkimattaTapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta oli poistanut valituksenalaisen vakuutuslaitoksen päätöksen puutteellisen selvityksen johdosta ja palauttanut asian vakuutuslaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Muutoksenhakulautakunnan päätöksen mukaan vakuutuslaitoksen tuli kustannuksellaan lähettää A lisätutkimuksiin, jos A siihen suostui ja saatuaan ihotautilääkärin laatiman tilankuvauksen ammattitautina korvatusta ihottumasta ja sen hoidon tarpeesta, antaa uusi valituskelpoinen päätös A:n korvattavaksi vaatimien valmisteiden korvattavuudesta. Vakuutusoikeus jätti tutkimatta vakuutuslaitoksen valituksen, jossa oli vaadittu tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen kumoamista ja poisti tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä valitusosoituksen. Muutoksenhakulautakunnan päätös ei sisältänyt sellaista hallintolainkäyttölaissa tarkoitettua asiaratkaisua, josta saa valittaa. - Uutiset
20.12.2018 8.40
Tulorekisteri käyttöönotto tuo muutoksia työeläkelakeihinTulotietojärjestelmän eli niin sanotun tulorekisterin käyttöönotto aiheuttaa muutoksia työeläkelakeihin, työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön sekä rikoslakiin. Tasavallan presidentti vahvisti lait 19. joulukuuta ja ne tulevat voimaan 1. tammikuuta 2019. Maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain ja rikoslain muutokset sekä osa työtapaturma- ja ammattitautilakiin tehtävistä muutoksista tulevat voimaan 1. tammikuuta 2020. - Uutiset
30.11.2018 7.30
Vakuutusoikeuden ratkaisu yrittäjän tapaturmavakuutuksen takautuvasta päättämisestäHakija oli katsonut, ettei vakuutuslaitos voinut yksipuolisesti purkaa 1.1.2012 alkanutta vakuutusta taannehtivasti sen alkamisesta lukien. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta oli hylännyt A:n valituksen. Vakuutusoikeus kumosi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja palautti asian vakuutuslaitokselle vakuutusoikeuden päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten. - Uutiset
26.10.2018 7.00
Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2019STM on vahvistanut 25. lokakuuta työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2019. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,417. Vuoteen 2018 verrattuna palkkakerroin nousee noin 1,9 prosenttia. - Uutiset
9.10.2018 8.00
Työpaikkojen kemikaaliturvallisuus tehovalvonnassa - kemialliset tekijät työpaikoilla -tilaisuuden aineisto julkaistuTyösuojeluviranomainen tekee tämän viikon ajan kemikaaliturvallisuuden tehovalvontaa teollisuuden työpaikoilla sekä auto- ja moottoripyöräkorjaamoissa eri puolella Suomea. Viikon aikana (8.-12.10.2018) tehdään noin 350 tarkastusta lähes 50 tarkastajan voimin. Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueen työsuojelulautakunta järjesti 4.10.2018 Jyväskylässä Kemialliset tekijät työpaikoilla -tilaisuuden. Tapahtuma oli tarkoitettu työpaikkojen johdolle, esimiehille, työsuojelupäälliköille, työsuojeluvaltuutetuille ja työterveyshuollon edustajille. Tilaisuuden aineisto on nyt saatavilla pdf-tiedostoina. - Uutiset
13.9.2018 15.30
KKO esittää laissa säädettäväksi velvollisuuden vakuutuslääketieteellisten lausuntojen antamiseenKKO esittää VN:lle lainsäädännön täydentämistä siten, että Valviran tehtäväksi säädettäisiin työtapaturma- ja ammattitautiasioissa antaa KKO:lle pyynnöstä vakuutuslääketieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Esityksessään KKO toteaa, että tällä hetkellä ei käytettävissä ole tahoa, joka olisi velvollinen antamaan vakuutusoikeudellisessa asiassa lääketieteellisen lausunnon tai joka antaisi sellaisen vapaaehtoisesti. - Uutiset
13.8.2018 13.34
Vakuutusoikeuden äänestysratkaisu työliikekipeytymistä koskevan työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n tulkinnastaTyötapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n mukaan korvausta maksetaan mainitussa lainkohdassa säädetyn työliikekipeytymisen johdosta, kunnes kipeytymä on parantunut, enintään kuitenkin kuuden viikon ajalta kipeytymisestä lukien. Mainittua säännöstä korvauksen enimmäisajan osalta on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti siten, että kuuden viikon enimmäiskorvausaika alkaa kipeytymispäivästä lukien, jolloin korvauksen maksamisen kuuden viikon enimmäisaikaan tulee lukea myös kipeytymispäivä. (Ään. 6 - 2) - Uutiset
17.5.2018 8.00
Vakuutusoikeuden erimielinen ratkaisu ammattitautikorvausten perusteena olevan vuosityöansion määrittämisestäA:lla ilmeni korvaukseen oikeuttava ammattitauti hänen ollessaan vanhuuseläkkeellä. Ennen vanhuuseläkkeelle jäämistään A oli ollut osa-aikaeläkkeellä kokoaikaisen työskentelyn päättymisen jälkeen. Vakuutuslaitos määritti A:n ammattitautikorvausten perusteena olevan vuosityöansion hänen vanhuuseläkkeelle siirtymistään välittömästi edeltäneen osa-aikatyön ansioiden perusteella. Vakuutusoikeus katsoi, että A:n vuosityöansio tuli määrittää sen vuosityöansion mukaan, joka hänellä oli ennen osa-aikaeläkkeelle siirtymistä. Vakuutusoikeus katsoi, että myös osa-aikaeläke on ammattitautilain 3 a §:ssä tarkoitettu peruseläke. - Uutiset
20.2.2018 13.00
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisuja vuodelta 2017Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan valitetaan vakuutuslaitoksen lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskevista päätöksistä, jotka koskevat lähinnä työtapaturmia, ammattitauteja, maatalousyrittäjien työvahinkoja sekä varusmiesten sotilastapaturmia ja palvelussairauksia. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan lainvoimainen päätös pannaan täytäntöön niin kuin riita-asiassa annettu lainvoimainen tuomio. Asian käsittely tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa on muutoksenhakijalle maksutonta. Lautakunta on julkaissut seitsemän tapausta vuodelta 2017. - Uutiset
14.11.2017 12.30
Apulaisoikeusasiamies korostaa asiantuntijalääkäreiden roolia vakuutusyhtiöissä työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisissa korvausasioissaVakuutuslaitokselle toimitettujen lääketieteellisten selvitysten arviointi kuuluu kaikissa vaiheissa asiantuntijalääkäreille, myös valituksen vireillä ollessa. Tätä arviointia ei tule siirtää miltään osin laitoksen etuuskäsittelijöille, apulaisoikeusasiamies korostaa. - Uutiset
3.11.2017 9.44
Aiemmin yrittäjänä toimineen vuosityöansion määrittäminen muuttuuHallitus esittää muutoksia työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Vuosityöansion laskentatapaa muutettaisiin niin, että aiemmin yrittäjänä toimineen työntekijän vuosityöansioon huomioitaisiin aikaisempi yrittäjän työtulo. Näin estettäisiin vuosityöansion jääminen kohtuuttoman pieneksi tilanteissa, joissa uuden työsuhteen ansioita ei voida vielä käyttää ansiomenetyskorvauksen perusteena. - Uutiset
26.10.2017 14.19
Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2018STM on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2018. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,391. Vuoteen 2017 verrattuna palkkakerroin nousee noin 0,1 prosenttia. Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2548. Työeläkeindeksi nousee noin 0,6 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. - Uutiset
15.9.2017 11.15
Vakuutusoikeus: Sotilaslentäjän kaularangan nikamavälilevysairaus oli korvattava ammattitautinaA oli työssään altistunut merkittävästi työperäiselle kiihtyvyysrasitukselle (G-voimille). VakO kumosi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja määräsi Valtiokonttorin suorittamaan A:lle lainmukaisen korvauksen kaularangan nikamavälilevysairaudesta ammattitautina, joka oli ilmennyt 2.5.2012. - Uutiset
10.4.2017 12.30
YEL-vakuutuksen takautuva päättäminen vaikuttaa yrittäjän työtapaturmavakuutukseenYrittäjän YEL-vakuutuksen takautuva päättäminen vaikuttaa yrittäjän oikeuteen saada työtapaturma- ja ammattitautilain (TyTAL) mukaisia korvauksia. Ratkaisevaa on, onko yrittäjän vapaaehtoinen työajan tapaturmavakuutus voimassa työtapaturman sattumispäivänä tai ammattitaudin ilmenemispäivänä. - Uutiset
30.12.2015 8.04
Tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädäntö uudistuu kokonaisuudessaan vuoden 2016 alustaTyötapaturmia ja ammattitauteja koskevat säädökset on koottu nykyisistä kolmesta laista yhdeksi uudeksi työtapaturma- ja ammattitautilaiksi. Uudessa laissa mm. määritellään tapaturma sekä lääketieteellinen syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Jos syy-yhteys puuttuu, kyseessä ei ole työtapaturma tai ammattitauti. Lakiin on kirjattu myös huomattavasti nykyistä yksityiskohtaisemmin ne olosuhteet, joissa sattunut vahinko korvataan työtapaturmana tai ammattitautina. Korvauskäsittelyä nopeutetaan lyhentämällä määräaikoja. - Uutiset
23.12.2015 10.41
KKO: Pesuauton kuljettajana toimineen ja pesutöitä bioetanolitehtaalla tehneen ärsytysyskä oli syy-yhteydestä työperäiseen endotoksiinialtistukseenVakuutusoikeus oli katsonut, ettei A:lla todettu voimakas yskänärsytys ollut ammattitautilain mukaiseen korvaukseen oikeuttavassa todennäköisessä syy-yhteydessä hänelle korvattuun ammattiastmaan eikä myöskään seurausta työssä tulleesta endotoksiiniärsytyksestä. KKO kumosi VakO:n päätöksen ja määräsi vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle ärsytysyskänä ilmenevän ammattitaudin perusteella lainmukaisen korvauksen myös 31.10.2012 jälkeen. - Uutiset
6.8.2015 15.00
Uusi maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilaki voimaan vuoden 2016 alussaUudessa laissa määritellään tapaturma sekä lääketieteellinen syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Lakiin on kirjattu myös huomattavasti yksityiskohtaisemmin ne olosuhteet, joissa sattunut vahinko korvataan työtapaturmana tai ammattitautina. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna perjantaina 7. elokuuta. - Uutiset
3.8.2015 8.30
Uudet asetukset työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitetusta haittaluokituksesta ja ammattitautiluettelosta tulevat voimaan vuoden 2016 alussaAmmattitautiluettelosta annetun VN:n asetuksen 769/2015 liitteessä yksilöidään uuden työtapaturma- ja ammattitautilain 27 §:ssä tarkoitetut fysikaaliset, kemialliset ja biologiset tekijät sekä luetellaan sairaudet, joilla katsotaan olevan todennäköinen syy-yhteys mainittuihin tekijöihin. VN:n asetuksessa 768/2015 puolestaan säädetään haittaluokituksesta, jolla erilaisten vammojen ja sairauksien aiheuttamat haitat suhteutetaan toisiinsa uuden työtapaturma- ja ammattitautilain 459/2015 83 §:ssä tarkoitetun yleisen haitan arvioimista varten. Uudet asetukset tulevat voimaan yhdessä uuden lain kanssa 1. tammikuuta 2016.