Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 94/2013
Hallituksen esitys vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaksi lainsäädännöksi

TaVM 38/2013

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vaihtoehtorahastojen hoitajista. Lailla pantaisiin täytäntöön direktiivi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista. Lisäksi ehdotetaan muutoksia 30 muuhun lakiin, keskeisimpänä sijoitusrahastolakiin, kiinteistörahastolakiin ja lakiin Finanssivalvonnasta.

Keskeisiä uudistuksia on direktiivin yksityiskohtaisuuden ja sääntelyn laajuuden vuoksi useita.

Ehdotetulla lailla vaihtoehtorahastojen hoitajista laajennettaisiin rahoitusmarkkinasääntely koskemaan tähän asti elinkeinovapauden nojalla harjoitettua omaisuudenhoitoon rinnastettavaa kommandiittiyhtiömuotoista pääomasijoittamista ja kiinteistösijoittamista. Tällaista toimintaa harjoittavalla vaihtoehtorahastojen hoitajalla olisi oltava toimilupa, jonka Finanssivalvonta myöntää. Direktiivistä aiheutuu muutoksia, jotka koskevat myös erikoissijoitusrahastoja hallinnoivia rahastoyhtiöitä sekä kiinteistörahastolain mukaisia kiinteistörahastoja. Vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan näiden lisäksi kommandiittiyhtiötä ja osakeyhtiötä, joissa tai joiden lukuun harjoitettu yhteissijoittaminen ei kuulu sijoitusrahastodirektiivin soveltamisalaan.

Sijoitusrahastolakiin ja kiinteistörahastolakiin esitettävillä muutoksilla poistettaisiin nykysääntelyyn liittyviä eräitä epäselvyyksiä ja tulkintaongelmia, tarkistettaisiin EU-sääntelyn aikaisempaan täytäntöönpanoon perustuneita säännöksiä ja kevennettäisiin sääntelystä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Vakuutusyhtiöiden ja työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan häiriöttömän jatkumisen varmistamiseksi ehdotetaan muutoksia vakuutusyhtiölakiin ja lakiin työeläkevakuutusyhtiöistä.

Arvopaperimarkkinalaissa säädettyjä kolmea keskeistä yleissäännöstä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesta ja sopimattomasta menettelystä, totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen antamisen kiellosta sekä riittävien tietojen tasapuolisesta saatavilla pitämisestä ehdotetaan sovellettavaksi myös vaihtoehtorahastojen hoitajiin.

Direktiivistä johtuvaa merkittävää erityissääntelyä, jota ei muussa rahoitusmarkkinalainsäädännössä ole, ovat arvonmääritystä, vivutusta ja sijoittamista listaamattomiin yhtiöihin koskevat säännökset. Vaihtoehtorahaston varojen säilyttämisestä ja säilytysyhteisöä koskevista vaatimuksista säädettäisiin tiukemmin kuin sijoitusrahastolaissa.

Direktiivin täytäntöön panemiseksi säädettäisiin suomalaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta markkinoida ETA-valtiossa hoitamansa vaihtoehtorahaston osuuksia Suomessa sekä muusta ETA-valtiosta kuin Suomesta olevan vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta hoitaa vaihtoehtorahastoa Suomessa ja markkinoida ETA-valtiossa hoitamansa vaihtoehtorahaston osuuksia täällä ammattimaisille sijoittajille. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi edellytyksistä, joilla muusta ETA-valtiosta kuin Suomesta oleva vaihtoehtorahastojen hoitaja saa markkinoida hoitamansa ETA-valtioiden ulkopuolelle kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia Suomessa ammattimaisille sijoittajille. ETA-valtioista ja kolmansista maista olevia vaihtoehtorahastojen hoitajia säänneltäisiin samassa laissa kuin suomalaisia vaihtoehtorahastojen hoitajia. Lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajille ehdotetaan oikeutta tarjota sijoituspalveluja toiseen ETA-valtioon, jos tällainen oikeus on vastavuoroisesti säädetty vaihtoehtorahastojen hoitajille toisessa ETA-valtiossa.

Kolmansia maita koskevat direktiivin artiklat pantaisiin pääosin täytäntöön aikaisintaan vuonna 2015, kun komissio on antanut niitä koskevan direktiiviä täsmentävän delegoidun asetuksen.

Verotusmenettelystä annettua lakia muutettaisiin siten, että Verohallinto saisi tarpeelliset tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perityistä maksuista. Suomeen perustettua vaihtoehtorahastoa hoitavaa ulkomaista vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskisivat samat tiedonantovelvollisuudet kuin kotimaista vaihtoehtorahastojen hoitajaa.

Rahoitusmarkkinoita koskevan lainsäädännön selkeyttä parannettaisiin lisäämällä muihin lakeihin niiden suhteita lakiin vaihtoehtorahastojen hoitajista osoittavia säännöksiä. Lakeihin ehdotetaan useita teknisiä täsmennyksiä luettavuuden parantamiseksi ja sääntelyn ajantasaistamiseksi.

Yksityiskohtaisen sääntelykokonaisuuden ajan tasalla pitämiseksi ehdotetaan laajoja lakia täydentäviä sääntelyvaltuuksia valtiovarainministeriön asetuksin ja Finanssivalvonnan määräyksin. Tarkoitus on varmistaa se, että voimakkaasti kehittyvä EU-sääntely voidaan tulevaisuudessa panna täytäntöön joustavasti kansallisen sääntelyn ymmärrettävyyttä heikentämättä.

Useissa kysymyksissä seurataan sijoituspalvelulaissa ja sijoitusrahastolaissa omaksuttua sääntelytekniikkaa. Tällaisia kysymyksiä ovat oikeutta toimia vaihtoehtorahastojen hoitajana, toimilupaa, toimintaedellytyksiä, toiminnan järjestämistä, riskienhallintaa, toiminnan ulkoistamista, tiedonantovelvollisuutta, vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamista, Finanssivalvontaa ja seuraamuksia koskevat luvut vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa. Monien EU-sääntelyyn perustuvien säännösten rakenne ja kirjoitusasu on lähellä EU-sääntelyn sanamuotoja. Lisäksi direktiivin sallimia kansallisia valintaoikeuksia hyödynnetään laajasti, kuten oikeutta pienten toimijoiden rekisteröintiin Finanssivalvonnassa ja oikeutta markkinoida vaihtoehtorahaston osuuksia ei-ammattimaiselle asiakkaalle. Kansalliseen harkintaan perustuu myös ehdotus vaihtoehtorahastojen hoitajien velvollisuudesta kuulua suosituksia antavaan toimielimeen. Ehdotusten tarkoituksena on lisätä lain joustavuutta, selvyyttä suhteessa EU-sääntelyyn ja pienentää sääntelystä aiheutuvia noudattamiskuluja.

Esityksessä ehdotetaan arvopaperimarkkinalain mukaisen, Finanssivalvonnan käytössä olevan hallinnollisen seuraamusjärjestelmän käyttöönottoa. Muutoksilla varaudutaan osaltaan vireillä oleviin EU-lainsäädännön muutoksiin. Seuraamusjärjestelmää koskevat säännökset olisivat Finanssivalvonnasta annetussa laissa, mutta teot, joiden vastaisesta toiminnasta seuraamuksia voitaisiin määrätä, olisi kuvattu laissa vaihtoehtorahastojen hoitajista ja sijoitusrahastolaissa. Ankarimmat hallinnolliset seuraamukset määräisi Finanssivalvonnan esityksestä markkinaoikeus.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Direktiivin täytäntöönpanon määräaika oli 22 päivänä heinäkuuta 2013.


YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (jäljempänä direktiivi) velvoittaa EU:n jäsenvaltioita ja Euroopan talousalueeseen kuuluvia valtioita (ETA-valtio) saattamaan voimaan direktiivin mukaisen sääntelyn vaihtoehtorahastojen hoitajista.

2 Nykytila

2.1 Voimassa oleva lainsäädäntö

Suomessa ei ole voimassa esitetyn kaltaista vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaa lainsäädäntöä. Esityksellä luotaisiin pääasiassa uutta pääomarahastojen ja kiinteistörahastojen sekä erikoissijoitusrahastojen hallinnointiyhtiöitä ja muita vastaavia hoitajia koskevaa uutta sääntelyä, joka olisi yhdenmukaista kaikissa ETA-valtioissa voimassa olevan sääntelyn kanssa. Lisäksi ehdotetaan teknisluonteisia ja muita vähäisiä muutoksia muuhun voimassa olevaan rahoitusmarkkinoita ja sijoitustoimintaa koskevaan sekä niihin liittyvään lainsäädäntöön.

Sijoitusrahastolaki

Sijoitusrahastotoiminnalla tarkoitetaan sijoitusrahastolain (48/1999) mukaan varojen hankkimista yleisöltä yhteistä sijoittamista varten ja näiden varojen sijoittamista pääasiallisesti rahoitusvälineisiin tai kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sekä sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston hallintoa ja rahasto-osuuksien markkinointia. Sijoitusrahastolla tarkoitetaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa vahvistettujen sääntöjen ja sijoitusrahastolain 11 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä aiheutuvia velvoitteita. Yhteissijoitusyritys on puolestaan sellainen muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanut yhteistä sijoitustoimintaa harjoittava yritys, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (sijoitusrahastodirektiivi, UCITS) edellytykset.

Hiljattain muutettu sijoitusrahastolaki perustuu suurelta osin 13 päivänä heinäkuuta 2009 annettuun sijoitusrahastodirektiiviin. Sijoitusrahastolakia sovelletaan sekä sijoitusrahastodirektiivin mukaisen että muun kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinoimiseen yleisölle. Myöskään jako vähittäissijoittajille ja ammattimaisille sijoittajille tarjottujen sijoitusrahastojen välillä ei ole tarkkarajainen. Sijoitusrahastolain mukaan ulkomainen ETA-rahastoyhtiö, jolla on kotivaltiossaan lupa hoitaa sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettuja sijoitusrahastoja, saa perustaa sijoitusrahaston Suomeen saatuaan siihen Finanssivalvonnan luvan. Suomessa on siis käytössä sekamalli, joka on kehittynyt vuosien mittaan tehtyjen kansallisten ratkaisujen ja EU-lainsäädännön yhteisvaikutuksesta.

Rahastoyhtiö on pääsääntöisesti sijoitusrahastotoimintaa harjoittava suomalainen osakeyhtiö. Sijoitusrahastotoimintaa saa harjoittaa vain rahastoyhtiö, jolle Finanssivalvonta on hakemuksesta myöntänyt toimiluvan tätä toimintaa varten. Rahastoyhtiö saa lisäksi harjoittaa sijoitusrahastotoimintaan olennaisesti liittyvää toimintaa, jos tällainen toiminta ei ole omiaan vahingoittamaan rahasto-osuudenomistajien etua, sekä tarjota sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettua omaisuudenhoitoa ja sijoitusneuvontaa sekä sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksien säilytys- ja hoitopalveluja. Rahastoyhtiön toimiluvan myöntämisen edellytyksenä ovat muun muassa varmistuminen siitä, että rahastoyhtiötä tullaan johtamaan ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liiketapaperiaatteiden mukaisesti. Edelleen toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on pääsääntöisesti, että yhtiöllä on pääkonttori Suomessa, luotettava hallinto, riittävät taloudelliset toimintaedellytykset ja että se täyttää muut tässä laissa asetetut vaatimukset.

Finanssivalvonta vahvistaa rahastoyhtiön hakemuksesta myös kunkin sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetun sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston säännöt sekä niiden muutokset. Sijoitusrahastossa on pääsäännön mukaan oltava vähintään 50 rahasto-osuudenomistajaa ja sillä on oltava varoja vähintään kaksi miljoonaa euroa (vähimmäispääoma). Tämä vaatimus ei koske pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varoja sijoittavaa erikoissijoitusrahastoa. Rahasto-osuudenomistajan oikeudet ja velvollisuudet sijoitusrahastossa sekä suhteessa rahastoyhtiöön, joka hallinnoi sijoitusrahaston varoja ja siten edustaa rahasto-osuudenomistajia, määräytyvät sijoitusrahastolain, sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten ja sijoitusrahaston sääntöjen mukaan.

Sijoitusrahastolain peruslähtökohtana on piensijoittajan suojaaminen. Sijoitusrahastolaissa tarkoitetut sijoitusrahastot ovat avoimia kaikille sijoittajille. Laki koskee lisäksi sellaista ulkomaisten yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yrityksien osuuksien markkinointia, jossa varoja kerätään yleisöltä. Markkinointi ammattimaisille sijoittajille on suljettu kokonaan pois lain soveltamisalasta silloin, kun kyse on muun kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinoinnista.

Sijoitusrahastolaissa on myös säännöksiä kansalliseen sääntelyyn perustuvista erikoissijoitusrahastoista. Erikoissijoitusrahastolla tarkoitetaan sijoitusrahastolain mukaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa vahvistettujen sääntöjen ja lain 12 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä aiheutuvia velvoitteita. Suurta osaa sijoitusrahastoa koskevista säännöksistä sovelletaan myös erikoissijoitusrahastoon. Erikoissijoitusrahasto voi kuitenkin poiketa lain 11 luvun mukaisista varojen sijoittamista koskevista velvoitteista, rahasto-osuuksien jatkuvasta liikkeeseenlaskusta, jatkuvasta lunastusvelvollisuudesta sekä arvonlaskentaa koskevista säännöksistä. Lainmukaisuuden lisäksi sääntöjen vahvistamispäätöstä tehtäessä on pidettävä todennäköisenä, ettei rahoitusmarkkinoiden vakaus, toimivuus tai luottamus rahoitusmarkkinoiden toimintaan vaarannu ja että erikoissijoitusrahaston sijoitustoiminnan riskit hajautetaan riittävällä tavalla. Rahastoyhtiö saa perustaa yhden tai useamman erikoissijoitusrahaston Suomeen. Ulkomainen ETA-rahastoyhtiö ei sen sijaan saa perustaa Suomeen erikoissijoitusrahastoa.

Sijoitusrahastolaissa säädetään myös pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavasta erikoissijoitusrahastosta. Niiden sääntöjä ja sääntömuutoksia hyväksyttäessä on varmistettava muiden erikoissijoitusrahastoja koskevien edellytyksien lisäksi, että sääntöjä ei ole pidettävä rahaston osuudenomistajien edun vastaisina eikä muuten ole pätevää syytä niiden hyväksymättä jättämiseen. Niille on edelleen mahdollistettu muihin erikoissijoitusrahastoihin verrattuna sijoittajien vähimmäislukumäärän alentaminen, arvonlaskenta- ja lunastustiheyden väljentäminen sekä apporttiluovutukset.

Sijoitusrahastolaissa tarkoitettu rahastoyhtiön hallinnoima erikoissijoitusrahasto voi käytännössä täyttää direktiivissä vaihtoehtorahastolle asetetut vaatimukset. Erikoissijoitusrahaston varat voivat olla sijoitettuina pääasiallisesti rahoitusvälineisiin tai kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin. Erikoissijoitusrahaston säännöissä voidaan poiketa sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettua sijoitusrahastoa koskevista vaatimuksista.

Erikoissijoitusrahastot voivat luonteeltaan olla monentyyppisiä. Esimerkiksi niin sanotuille hedge-rahastoille on vaikea määritellä ominaisia piirteitä, mutta monet niistä käyttävät vivutusta, johdannaissopimuksia ja monimutkaisia sijoitusstrategioita. Erikoissijoitusrahastoon tehtävän sijoituksen vähimmäismäärä on mahdollista asettaa sellaiseksi, että sijoittaminen kyseiseen rahastoon on käytännössä mahdollista vain ammattimaisille sijoittajille.

Sijoitusrahastolaissa säilytysyhteisötoiminnalla tarkoitetaan sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston varojen säilyttämistä sekä sen valvontaa, että toiminnassa noudatetaan lakia, muita säännöksiä ja määräyksiä sekä rahaston sääntöjä. Säilytysyhteisöllä tarkoitetaan puolestaan säilytysyhteisötoimintaa harjoittavaa yhteisöä. Säilytysyhteisönä voi toimia sijoituspalvelulain 9 §:ssä tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys. Säilytysyhteisönä voi lisäksi toimia luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007) 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu luottolaitos tai sellainen lain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettu ulkomainen ETA-luottolaitos, jolla on sivuliike Suomessa, joka täyttää 10 §:ssä säädetyt taloudelliset toimintaedellytykset ja joka on kotivaltiossaan oikeutettu harjoittamaan sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettua säilytysyhteisötoimintaa.

Finanssivalvonta myöntää hakemuksesta säilytysyhteisön toimiluvan suomalaiselle osakeyhtiölle. Myös sijoituspalveluyritys tai luottolaitos voi toimia säilytysyhteisönä. Toimiluvassa mainituin edellytyksin säilytysyhteisö voi harjoittaa myös muuta säilytysyhteisötoimintaan olennaisesti liittyvää toimintaa. Säilytysyhteisön toimiluvan myöntämisen edellytykset muistuttavat rahastoyhtiön toimiluvan edellytyksiä. Niitä ovat muun muassa varmistuminen siitä, että säilytysyhteisöä tullaan johtamaan ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liiketapaperiaatteiden mukaisesti, että yhtiöllä on pääkonttori Suomessa, luotettava hallinto, riittävät taloudelliset toimintaedellytykset ja että se täyttää muut sijoitusrahastolaissa asetetut vaatimukset. Säilytysyhteisön osakepääoman on oltava vähintään 730 000 euroa.

Kiinteistörahastolaki

Kiinteistörahastotoiminnalla tarkoitetaan kiinteistörahastolain (1173/1997) mukaan toimintaa, jossa yleisölle tarjotaan mahdollisuus osallistua yhteisiin kiinteistösijoituksiin siten, että yleisö osallistuu sijoittamiseen julkisen osakeyhtiön osakkeita tai kommandiittiyhtiön osuuksia merkitsemällä, ostamalla tai muutoin hankkimalla, ja yhtiö sijoittaa yleisöltä hankkimansa varat edelleen pääasiallisesti kiinteistöihin sekä kiinteistöarvopapereihin muussa kuin rakentamisen tai kiinteistönjalostustoiminnan tarkoituksessa. Edelleen kiinteistörahastolain mukaan kiinteistörahastolla tarkoitetaan julkista osakeyhtiötä, joka yhtiöjärjestyksensä mukaan harjoittaa yksinomaisena tai pääasiallisena liiketoimintanaan kiinteistörahastotoimintaa. Myös kommandiittiyhtiö, jonka osuudet ovat arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettuja arvopapereita, ja joka tarjoaa yleisölle mahdollisuuden osallistua yhteisiin kiinteistösijoituksiin, rinnastetaan kiinteistörahastoon. Sen sijaan pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavasta erikoissijoitusrahastosta säädetään sijoitusrahastolaissa. Kiinteistörahastolain mukainen sijoitustoiminta on jäänyt Suomessa vaille laajempaa merkitystä.

Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä

Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetussa laissa (389/1988) säännelty kommandiittiyhtiö on yleisesti otettu käyttöön rahastomuotoisessa pääomasijoittamisessa ja kiinteistösijoittamisessa oikeudellisena rakenteena. Kommandiittiyhtiö on tarkoitettu kahden tai useamman henkilön elinkeinon harjoittamiseksi yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Rahastomuotoisessa pääomasijoittamisessa ja kiinteistösijoittamisessa kommandiittiyhtiössä on tyypillisesti yksi vastuunalainen yhtiömies sekä lukuisia äänettömiä yhtiömiehiä. Vastuunalainen yhtiömies on vastuussa yhtiön operatiivisesta toiminnasta, kun taas äänettömien yhtiömiesten panos perustuu näiden sijoittamaan pääomaan.

Kommandiittiyhtiö on henkilöyhtiö, jossa korostuu vastuunalaisen yhtiömiehen rajoittamaton vastuu ja äänettömien yhtiömiesten rajoitettu vastuu näiden sijoittaman pääomapanoksen määrään asti. Kommandiittiyhtiö on itsenäinen oikeushenkilö, jossa yhtiön ja yhtiömiesten varallisuus ovat erillään. Vastuunalaiset yhtiömiehet voivat siirtää yhtiön varat itselleen, sillä heillä on henkilökohtainen vastuu yhtiön kaikista velvoitteista ja muista sitoumuksista. Kommandiittiyhtiön toiminnan taloudellisena perustana on vastuunalaisten yhtiömiesten varallisuus kokonaisuudessaan, äänettömien yhtiömiesten sijoittama pääoma ja yhtiön oma liiketoiminta. Käytännössä vastuunalaisen yhtiömiehen ja yhtiön johto sekä omistus eivät ole eriytyneet, mutta tyypillisesti äänettömien yhtiömiesten kohdalla yhtiön johto ja omistus eriytyvät.

Vastuunalaisen yhtiömiehen ja äänettömien yhtiömiesten välinen sopimus on tärkeä, sillä yhtiömiesten keskinäiset suhteet ja suhde yhtiöön perustuvat suurelta osin yhtiösopimukseen. Sopimusvapautta on rajoitettu vain silloin, kun se on katsottu välttämättömäksi yhtiömiesten tai ulkopuolisten oikeuksien kannalta. Lain pakottavat säännökset koskevat yhtiösopimuksen irtisanomista yhtiömieheksi ryhtymisestä kuluneen kymmenen vuoden jälkeen, oikeutta vaatia selvitystilaan asettamista eräissä tilanteissa, oikeutta moittia yhtiön tilinpäätöstä sekä yhtiömiehen tiedonsaantioikeutta yhtiöstä. Äänettömän yhtiömiehen vastuu rajoittuu sijoitettuun pääomapanokseen. Laissa ei ole pakottavia varojenjaon rajoituksia, joten kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies voi siirtää yhtiön varoja itselleen yksityisottona, jollei yhtiösopimuksessa toisin määrätä yksityisotoista ja yhtiöjärjestyksen rikkomisen seuraamuksista. Tätä kommandiittiyhtiön luonteeseen kuuluvaa mahdollisuutta yksityisottoon tulisi rajoittaa, jos vaihtoehtorahasto toimii kommandiittiyhtiömuodossa. Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annettua lakia ei ehdoteta esityksessä muutettavaksi, vaan kommandiittiyhtiömuotoisten vaihtoehtorahastojen erityissäännökset otetaan lakiin vaihtoehtorahastojen hoitajista.

Lain rajoituksilla ei estetä sitä, että kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies siirtää yhtiön varoja itselleen voitto-osuutta suurempana ennakkona eli yksityisottona ja ilmoittaa vastaavansa yksityisottoon perustuvasta velastaan yhtiölle. Koska yksityisotto ei ole laitonta varojenjakoa tai asiakasvaroihin kajoamista, kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksessa voidaan määrätä yksityisottokiellosta ja sen rikkomisen sanktioista. Tätä kommandiittiyhtiön luonteeseen kuuluvaa mahdollisuutta yhtiömiehen jäljellä olevan yhtiöpanoksen määrää vähentävään yksityisottoon on kuitenkin rajoitettava, jos vaihtoehtorahasto toimii kommandiittiyhtiömuodossa.

Laki Finanssivalvonnasta

Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) on yleiset säännökset Finanssivalvonnan valvontatoiminnasta ja toimivallasta. Finanssivalvonnan toiminnan tavoitteena on finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottaviksi säädettyjen vakaa toiminta, vakuutettujen etujen turvaaminen sekä yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan. Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa finanssimarkkinoilla toimivien toimintaa niin kuin laissa säädetään. Finanssivalvonta edistää lisäksi hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla sekä yleisön tietämystä finanssimarkkinoista.

Finanssivalvonta muun muassa myöntää finanssimarkkinoilla toimiville toimilupia, rekisteröi finanssimarkkinoilla toimivia ja vahvistaa niiden toimintaa koskevia sääntöjä sekä valvoo, että finanssimarkkinoilla toimivat noudattavat niihin sovellettavia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä, niiden nojalla annettuja määräyksiä, toimilupansa ehtoja ja toimintaansa koskevia sääntöjä. Finanssivalvonta antaa myös lain soveltamisen kannalta tarpeellisia määräyksiä.

Finanssivalvonnan tehtävänä on lisäksi muun muassa seurata ja arvioida finanssimarkkinoiden ja finanssimarkkinoilla toimivien muun toimintaympäristön ja muiden yleisten toimintaedellytysten kehitystä, tehdä aloitteita finanssimarkkinoita koskevan lainsäädännön kehittämisestä ja muista tarvittavista toimenpiteistä sekä osallistua lainsäädännön valmisteluun. Lisäksi Finanssivalvonnan tulee edistää niiden finanssimarkkinoilla toimivien ohjaus- ja valvontajärjestelmien luotettavuutta, joiden taloudellista asemaa Finanssivalvonta valvoo.

Finanssivalvonnalla on käytössään hallinnollisia seuraamuksia, jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva laiminlyö noudattaa finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä. Hallinnollisia seuraamuksia ovat rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Seuraamus riippuu finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten rikkomisen luonteesta, laajuudesta ja vakavuusasteesta.

Jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva toiminnassaan laiminlyö noudattaa finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä, Finanssivalvonnan antamaa toimeenpanokieltoa tai muuta Finanssivalvonnan lain nojalla antamaa määräystä tai kieltoa, toimilupansa ehtoja tai toimintaansa koskevia sääntöjä, Finanssivalvonta voi uhkasakolla velvoittaa valvottavan tai muun finanssimarkkinoilla toimivan täyttämään velvollisuutensa, jos laiminlyönti ei ole vähäinen. Uhkasakkoa ei saa asettaa luonnolliselle henkilölle tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi silloin, kun henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan, eikä kuultavaksi kutsumista koskevan velvollisuuden täyttämiseksi.

Julkinen varoitus on ensisijainen seuraamus kaikkien muiden kuin Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:ssä säädettyjen rikemaksun soveltamisalaan kuuluvien ja 40 §:n 1 momentissa säädettyjen seuraamusmaksujen soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai määräysten rikkomisesta. Rikemaksun määräämisen sijaan voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu, mikäli teko tai laiminlyönti on erityisen moitittava. Seuraamusmaksu on sen sijaan pääsääntöinen seuraamus 40 §:n 1 momentissa yksilöidyistä teoista tai laiminlyönneistä. Seuraamusmaksu voidaan määrätä poikkeuksellisesti myös rikoslain (39/1889) 51 luvussa säädetyistä vähäisistä teoista. Lisäksi on säädetty tilanteista, joissa hallinnollinen seuraamus voidaan jättää määräämättä.

Kaikista Finanssivalvonnan antamista, Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevista päätöksistä valitetaan markkinaoikeuteen siitä riippumatta, perustuvatko ne esimerkiksi talouden vakautta vai asiakkaansuojaa koskevien säännösten rikkomiseen. Markkinaoikeuden päätökseen haetaan muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tämä koskee myös markkinaoikeuden päätöstä sellaisesta seuraamusmaksusta, jonka markkinaoikeus on antanut Finanssivalvonnan esityksestä. Muutoksenhaku markkinaoikeuden päätöksestä ei edellytä korkeimman hallinto-oikeuden antamaa valituslupaa.

Tähän saakka Finanssivalvonnan antamiin päätöksiin on haettu muutosta harvoin. Esimerkiksi vuosina 2009—2012 vain yhteen hallinnollista seuraamusta koskevaan päätökseen haettiin muutosta, eikä lainkaan sellaisiin päätöksiin, joissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena on markkinaoikeus. Jatkossa tilanteen arvioidaan muuttuvan erityisesti EU:n finanssimarkkinoita koskevan lainsäädännön meneillään olevan voimakkaan uudistamisen seurauksena. Esimerkiksi hallinnollisten seuraamusten määrääminen tullee merkittävästi laajenemaan, tehostumaan ja ankaroitumaan, jos komission antamat ehdotukset toteutuvat.

Muista kuin hallinnollisia seuraamuksia koskevista Finanssivalvonnan antamista päätöksistä valitetaan Helsingin hallinto-oikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämä lain pääsääntö varmistaa oikeuskäytännön yhtenäisyyttä muun muassa hallintolupia ja toimivaltuuksien käyttöä koskevissa asioissa. Pääsäännön mukaisesti Finanssivalvonnan antamista toimilupapäätöksistä ja rekisteröintiä koskevista päätöksistä valitetaan Helsingin hallinto-oikeuteen samoin kuin päätöksistä, jotka koskevat Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa tarkoitettujen valvonta-valtuuksien käyttöä ja uhkasakkoa. Tässäkään ei ole merkitystä sillä, koskeeko päätös vakavaraisuusvalvontaa vai asiakkaansuojan valvontaa.

Kaikkiin Finanssivalvonnan antamista päätöksistä tehtyihin valituksiin sovelletaan siten hallintolainkäyttölakia (586/1996) ja korkein hallinto-oikeus on aina ylin muutoksenhakuelin. Tämä viime kädessä turvaa oikeuskäytännön yhtenäisyyden Finanssivalvonnan antamia eri päätöksiä koskevissa muutoksenhakuasioissa.

Käräjäoikeuksissa käsitellään lisäksi finanssitoimialaan liittyviä muun muassa yhtiöoikeudellisia ja vahingonkorvausoikeudellisia riita-asioita sekä rikosasioita. Riita- ja rikosasioissa ylin muutoksenhakuelin olisi korkein oikeus.

Itsesääntely Suomessa

Itsesääntelyllä tarkoitetaan sääntelyn kaltaisia sovittuja menettelytapoja ja vakiintuneita tai hyväksyttyjä käytäntöjä, jotka eivät ole viranomaisten laatimia ja siten lain nojalla sitovia. Itsesääntely voi kuitenkin olla sopimusperusteisesti sitovaa. Itsesääntelyä esiintyy erilaisissa muodoissa eri maissa. Suomalainen itsesääntely on monimuotoista ja monipuolista. Suomessa myös viranomaiset osallistuvat itsesääntelyyn joko vapaamuotoisesti tai niitä kuullaan. Esimerkiksi Arvopaperimarkkinayhdistys on kuullut itsesääntelyn valmistelussa valtiovarainministeriötä, oikeusministeriötä ja Finanssivalvontaa. Lisäksi Finanssivalvonta ja Kuluttajavirasto ovat edustettuina Arvopaperilautakunnassa. Yhteissääntelyllä tarkoitetaan itsesääntelyn ja lain nojalla sitovan sääntelyn yhdistelmää, jossa julkisia tehtäviä on annettu yksityisoikeudellisen organisaation hoidettavaksi. Esimerkiksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain (748/2012) 2 luvun 23 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan pörssitoimintaa koskevissa säännöissä on oltava määräykset siitä, millaisia vaatimuksia, oikeuksia ja velvollisuuksia arvopaperien liikkeeseenlaskijoille asetetaan lakiin ja sen nojalla annettuihin säännöksiin ja määräyksiin perustuvien velvollisuuksien täyttämiseksi. Valtiovarainministeriö vahvistaa saman lain 2 luvun 24 §:n mukaan pörssin säännöt.

Itsesääntelyn tavoitteena on lisätä menettelytapojen joustavuutta ja markkinatoimijoiden sitoutumista sekä varmistaa markkinoita koskevan erityisen asiantuntemuksen hyödyntäminen. Laadukas itsesääntely vaatii toimijoilta pitkäjänteisyyttä ja huomattavia resursseja. Itsesääntelyn riskejä ovat esimerkiksi normien sitomattomuus, puuttuva tai epätyydyttävän kevyt sanktiointi, tulkinta- ja sanktiokäytäntöjen vähäisempi avoimuus, viranomaissääntelyä epäyhtenäisempi laatu ja vähäisempi yhdenmukaisuus muuhun sääntelyyn.

EU-sääntelyn määrällinen, yhä jatkuva kasvu on johtanut itsesääntelyn mahdollisuuksien kaventumiseen. EU-sääntelyn kehitys on muodostanut perusteen aktiivisesti arvioida mahdollisuuksia lisätä itsesääntelyä täydentämään lainsäädäntöä ja virallissääntelyä etenkin harmonisoimattomilla alueilla, jotta varmistetaan sääntelyn monipuolisuus ja joustavuus. Suomen asemaa rahoituspalvelujen isäntävaltiona voidaan näin pyrkiä vahvistamaan kehittämällä normistoa. Parhaimmillaan itsesääntely voi esimerkiksi edistää arvopaperimarkkinoiden paikallista ja alueellista toimintaa.

Arvopaperimarkkinoita koskevan, vastuullisen itsesääntelyn tulisi heijastaa sijoittajansuojaa, luotettavuutta, kohtuutta, tasapuolista kohtelua, puolueettomuutta, tehokkuutta, kilpailukykyä ja läpinäkyvyyttä. Koska itsesääntelyn tavoitteet ovat sisällöllisiä, on todettu tarpeelliseksi vahvistaa itsesääntelyn rakenteita ja asettaa sille laadullisia tavoitteita sekä varmistaa, että lainsäädäntö ja alemmanasteinen virallissääntely eivät muodosta estettä itsesääntelyn kehittymiselle. Käytännössä on ilmennyt, että ratkaisusuosituksia yksittäisissä kysymyksissä pidetään kaikkein tehokkaimpana tapana kehittää hyvää tapaa. Itsesääntelyllä edistetään ja voidaan luoda hyvää arvopaperimarkkinatapaa, vaikka se ei olisikaan sitovaa. Esityksen kannalta merkityksellistä itsesääntelyä ovat antaneet Arvopaperimarkkinayhdistys ry (Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi 1 päivänä lokakuuta 2010, joka on otettu osaksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n itsesääntelyä), Finanssialan keskusliitto FK ry tai sen edeltäjäyhdistykset (Rahastoyhtiöiden omistajaohjaus -suositus 1 päivänä helmikuuta 2012, sijoitusrahastojen arvonlaskentaa koskevat Malliobjektiiviset periaatteet 17 päivänä lokakuuta 2005 ja Suositus eräiden tunnuslukujen raportoinnista 14 päivänä maaliskuuta 2005) ja Työeläkevakuuttajat TELA ry (Työeläkevakuuttajien vastuullisen sijoittamisen periaatteet 28 päivänä tammikuuta 2008 ja Omistajaohjauksen periaatteet 27 päivänä huhtikuuta 2006).

Arvopaperimarkkinalain 11 luvun 28 §:ssä säädetään elinkeinoelämää laajasti edustavasta Suomessa perustetusta toimielimestä, joka antaa suosituksia hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi kohdeyhtiön johdon toiminnasta julkisessa ostotarjouksessa ja määräysvallan ylläpitämistä koskevista sopimusperusteisista rakenteista, tai yrityskauppatilanteissa noudatettavien yhtiöoikeudellisten menettelytapojen ohjaamiseksi. Tällainen toimielin voi antaa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi myös muita lain soveltamisalaa koskevia ja niihin liittyviä yhtiöoikeudellisia kysymyksiä koskevia suosituksia ja lausuntoja. Kiinteistörahastolaissa säädetään Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnasta, jolle on annettu kiinteistörahaston omaisuuden arvostamista koskevien säännösten soveltamiseen sekä kiinteistönarvioitsijoiden hyväksymistä ja valvontaa koskevaan itsesääntelyyn liittyviä tehtäviä.

Pääomasijoittamisen toimialalla itsesääntelyä esiintyy sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA ry:n (FVCA) jäsenten on noudatettava erillisessä Code of Conduct -normistossa määriteltyjä periaatteita. Edelleen Code of Conduct -normiston mukaan jäsenten on noudatettava 21 päivänä huhtikuuta 2009 hyväksytyn Avoimuus ja läpinäkyvyys pääomasijoitustoimialalla -suosituksen periaatteita. Näiden suositusten mukaan hallinnointiyhtiön on ilmoitettava käyttämänsä arvonmääritysohjeet. Käytännössä tämä tarkoittaa International Private Equity Valuation Boardin (IPEV) hyväksymiä kansainvälisiä International Private Equity and Venture Capital Valuation Guidelines -arvonmääritysohjeita. Ne ovat alalla laajalti käytetyt ohjeet, joiden soveltamista sijoittajat käytännössä edellyttävät ja joiden käytöstä sovitaan pääomarahaston osakas- ja hallinnointisopimuksessa. Edelleen avoimuus- ja läpinäkyvyyssuositusten mukaan hallinnointiyhtiön on ilmoitettava käyttämänsä sijoittajaraportoinnin ohjeet. Toimialan keskeiset ohjeet ovat lokakuusta 2012 alkaen olleet IPEV:n antamat IPEV Investor Reporting Guidelines, jotka ovat korvanneet alan eurooppalaisen etujärjestön European Private Equity and Venture Capital Associationin (EVCA) aiemmat Reporting Guidelines -ohjeet. FVCA:n jäsenvelvoitteen täyttämisen ohella pääomarahastot sitoutuvat IPEV:n laatimiin arvonmääritys- ja sijoittajaraportointiohjeisiin tyypillisesti osakas- ja hallinnointisopimuksessa. Lisäksi 20 suomalaista pääomasijoittajaa ovat EVCA:n jäseniä ja noudattavat EVCA:n marraskuussa 2012 uusittuja Code of Conduct -toimintasääntöjä. Viimeisimpien toimintasääntöjen laatimiseen ovat osallistuneet sekä varainhoitajat että sijoittajat. Lisäksi tämä ja muu EVCA:n ohjeistus (EVCA Corporate Governance Guidelines, EVCA Governing Principles, EVCA Code of Conduct Placement Agents Supplement) toimivat lähtökohtana FVCA:n piirissä laadituille kansallisille säännöille ja suosituksille.

Varojen arvostamista koskevat käytännöt ja periaatteet vaihtelevat toimialoittain, sillä kaikista sijoituskohteista ei ole saatavilla reaaliaikaista markkinahintaa. Listayhtiöiden sijoituksia käsittelevissä kansainvälisissä IFRS-tilinpäätösstandardeissa keskeisenä arvostusperusteena on käypään arvoon arvostaminen, koska käypien arvojen katsotaan antavan sijoitusten arvosta ja niiden arvonmuutoksista merkityksellistä informaatiota tilinpäätöksen käyttäjille. Käypään arvoon arvostamisesta voidaan poiketa vain silloin, kun käypää arvoa ei pystytä luotettavasti määrittämään. IFRS-standardeissa käypä arvo määritellään rahamääräksi, johon omaisuuserä voitaisiin vaihtaa asiaa tuntevien, liiketoimintaan halukkaiden ja toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Sijoitusten käypään arvoon arvostamisen periaatteena on käyttää ensisijaisesti toimivien markkinoiden riippumattomilta osapuolilta saatua markkinahintaa, johon osapuolet ovat valmiita käymään kauppaa. Tämän puuttuessa käypä arvo voidaan toissijaisesti määrittää muiden vastaavien varojen tai niiden markkinaperusteisten osatekijöiden, esimerkiksi koron, perusteella. Näiden puuttuessa käypään arvoon arvostaminen on tehtävä yleisesti hyväksytyillä arvostusmalleilla, jos käypä arvo on tällä tavoin luotettavasti määritettävissä. Mikäli käypä arvo ei ole määritettävissä luotettavasti, varat arvostetaan hankintamenoon.

Suomessa kiinteistönarvioitsijoiden toiminta on vakiintunutta ja auktorisoitua. Auktorisoidut Kiinteistöarvioijat ry:n (Aka ry) tarkoituksena on edistää auktorisoitujen kiinteistönarvioitsijoiden ammattitaitoa, tunnettuisuutta, ammattitaidon arvostusta ja edunvalvontaa sekä edistää osaltaan Keskuskauppakamarin ylläpitämän kiinteistönarvioinnin auktorisointijärjestelmän kehitystä. Kiinteistönarvioitsijoiden auktorisointijärjestelmä luotiin Suomeen vuosina 1995—96. Auktorisointijärjestelmän tehtävä on lisätä kiinteistönarviointitoiminnan laatua, kiinteistönarvioitsijoiden osaamista ja kiinteistönarviointien uskottavuutta sekä vahvistaa asiakkaan luottamusta aka-arvioon. Aka ry:n jäseneksi voi liittyä luonnollinen henkilö, joka on merkitty Keskuskauppakamarin ylläpitämään auktorisoitujen kiinteistönarvioitsijoiden rekisteriin ja joka sitoutuu noudattamaan hyvää kiinteistönarviointitapaa koskevia määräyksiä.

Yleiset suositukset ohjaavat käytännössä hyvää kiinteistönarviointitapaa, jota lautakunta tai tuomioistuin tarvittaessa tulkitsee. Lisäksi hyvää kiinteistönarviointitapaa koskevissa ohjeissa voidaan ottaa huomioon elinkeinoelämän piirissä syntyneitä vakiintuneita menettelytapoja. Kiinteistön arvostamisen sääntely perustuu pääosin globaalisti toimivan IVS-standardit (International Valuation Standards) hyväksyneen IVSC-komitean (International Valuation Standards Committee) antamiin suosituksiin, joissa käsitellään myös menettelytapoja. Eurooppalaisiin ja kansainvälisiin standardeihin perustuvien suositusten kääntäminen on tärkeää sellaisten maallikkoarvioitsijoiden kannalta, joilla ei ole minkäänlaista auktorisointia. Kansainväliset IVS–standardit on käännetty englannista suomeksi tärkeimmiksi katsotuilta osin, minkä lisäksi käännöstä on täydennetty ja päivitetty. Kansainväliset tilinpäätösstandardit hyväksynyt IASB-komitea (International Accounting Standards Board Committee) nojaa myös IVSC-komitean suosituksiin kiinteistönarvioinnista. Euroopassa on toisaalta käytössä myös muuta kiinteistönarvostamista koskevaa ohjeistusta, kuten muun muassa TEGoVA (The European Group of Valuers´ Associations) sekä vuonna 1868 perustettu RICS (Royal Institution of Chartered Surveyors), jolla on 136 000 jäsentä 120 maassa. Arvostaminen ja sen menettelytavat eivät siten ole yhtenäisiä edes Euroopassa. TEGoVA on Euroopan arviointiyhdistysten kattojärjestö, joka kattaa 39 alan järjestöä 24 eri maassa, ei kuitenkaan Suomesta eikä Ruotsista. Jäsenjärjestöihin kuuluu erikoisalojen konsulttitoimistoja, yksityisen sektorin suuryrityksiä sekä paikallis- ja valtionhallinnon ministeriöitä. TEGoVA:n päätarkoitus on luoda ja levittää harmonisoituja arviointistandardeja koulutus- ja pätevöittämiskäyttöön sekä edistää hyvää hallinto- ja ohjausjärjestelmää ja kiinteistönarvioitsijoiden etiikkaa.

Suomessa kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavat listayhtiöt noudattavat poikkeuksetta eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden etujärjestön (EPRA) laatimia suosituksia raportointikäytännöistä (EPRA BPR). Suositusten mukainen tunnusluku- ja vastuullisuusraportointi täydentää IFRS-tilinpäätösstandardin mukaista raportointivelvollisuutta. Suositusten mukainen raportointi ei kuulu velvoitteena EPRA:n jäsenyyteen, mutta on muodostunut alalla vallitsevaksi käytännöksi sijoittajien vaatimuksesta.

Lisäksi kansainvälisiä periaatteita ja suosituksia on voitu täsmentää "noudata tai selitä" -periaatteella, jolloin markkinaosapuolet ovat velvollisia julkistamaan, millaisia arviointi- ja arvostusmenetelmiä ne käyttävät. ”Noudata tai selitä” -periaate on lähtöisin käytännöstä, jossa sijoittajat, media, analyytikot ja muu elinkeinoelämä seuraavat markkinainformaatiota ja valvovat periaatteiden ja suositusten noudattamista. Tämä luo markkinaosapuolille paineen joko noudattaa periaatteita ja suosituksia tai varautua huolellisesti selostamaan, mikseivät noudata niitä. Suosituksen noudattamisen voidaan katsoa vahvistavan niin sanottuja parhaita käytäntöjä (best practices). Direktiivi edellyttää lisäksi viranomaisvalvonnan tehostamista.

2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomainen ja Euroopan unionin lainsäädäntö

2.2.1 Kansainväliseen sääntelyyn johtanut kehitys

Euroalueen valtioiden useita vuosia kestänyt suotuisa taloudellinen kehitys pysähtyi maailmantalouden taantumaan vuoden 2008 loppupuolella. Kriisi, joka sai alkunsa Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoilta, eteni melko nopeasti laajemmin pankkisektorille ja kärjistyi investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin syyskuussa 2008. Kriisi levisi rahoitusmarkkinoiden lamaantuessa myös muualle talouteen ja aiheutti 2009 vakavan globaalin taantuman. Valtiot toteuttivat vuonna 2009 laajoja elvytystoimia taantuman vaikutusten vähentämiseksi, mutta varsin pian valtioiden alijäämä- ja velkaantumisongelmat johtivat siihen, että talous- ja rahoituskriisi laajeni valtioiden velkakriisiksi.

Samalla alkoi paljastua, ettei taloudellinen menestys kaikissa euroalueen valtioissa ollut perustunut kestävälle pohjalle, vaan velkaantumiseen, jonka mahdollistivat matalien korkojen ja luotonsaatavuuden helpottuminen lähes rajoittamattomaksi rahoitukseksi. Euroalueen köyhimmät valtiot olivat saaneet mahdollisuuden parantaa kansalaistensa elintasoa ja pyrkiä ottamaan kiinni muiden jäsenvaltioiden etumatkaa lainanottoa lisäämällä. Euroalueen keskiarvoa suuremmat palkankorotukset ja valtioiden kevyt finanssipolitiikka johtivat lopulta euroalueen köyhimpien valtioiden rakenteellisten ongelmien paisumiseen, kilpailukyvyn rapautumiseen ja vaihtotaseiden vajeiden kasvuun. Taantuma, siihen liittynyt elvyttävä talouspolitiikka, valtioiden tulojen väheneminen ja kasvunäkymien heikkeneminen sekä rahoituslaitosten ongelmien kärjistyminen useissa valtioissa johtivat siihen, että sijoittajat arvioivat euroalueen valtioiden lainoihin liittyviä riskejä uudelleen.

Euroopassa ongelmiin ajautuivat ensimmäisinä Islanti ja Latvia talouksiensa rakenteellisten heikkouksien vuoksi. Vuonna 2010 Kreikka, Irlanti ja Portugali ajautuivat markkinoiden epäluottamuksesta seuranneen korkojen nousun jälkeen tilanteeseen, jossa ne joutuivat pyytämään ulkopuolista rahoitustukea muilta euroalueen valtioilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF). Velkakriisin leviäminen vuoden 2011 kesällä myös Italiaan ja Espanjaan uhkasi jo koko euroalueen tulevaisuutta. Tämän jälkeiset euroryhmän päättämät toimenpiteet kriisimaiden rahoittamisesta ja talouskurin parantamisesta sekä Euroopan keskuspankin (EKP) rahapolitiikka ovat rauhoittaneet tilannetta joukkolainamarkkinoilla. Epävarmuus euroalueen talouskehityksestä ylläpitää kuitenkin edelleen markkinoiden epävarmuutta. Tämän vuoksi useat velkakirjasijoittajat ovat tehdyistä toimista huolimatta siirtäneet sijoituksiaan vähäriskisemmiksi arvioimiensa valtioiden joukkovelkakirjalainoihin.

Finanssikriisi sai aikaan myös tiivistynyttä globaalia yhteistyötä ja julkilausumia rahoitusmarkkinoiden sääntelemiseksi. Huhtikuussa 2009 Lontoossa pitämässään huippukokouksessa G20-ryhmän johtajat sopivat hedge-rahastojen tai niiden hoitajien rekisteröitymisestä ja velvoitteesta antaa jatkuvasti tietoja valvonta- ja sääntelyviranomaisille. Kesäkuussa 2010 Torontossa G20-ryhmän johtajat vahvistivat aiemman sitoutumisensa hedge-rahastojen sääntelyyn ja sitoutuivat edistämään niiden avoimuutta ja lakisääteistä valvontaa kansainvälisesti yhdenmukaisella ja syrjimättömällä tavalla. Syyskuussa 2010 Eurooppa-neuvosto lausui Brysselissä, että EU:n on muiden toimenpiteiden ohella syvennettävä sääntely-yhteistyötään merkittävien kauppakumppaniensa kanssa. Jo aikaisemmin Saksa oli puheenjohtajuuskaudellaan G7-ryhmässä yrittänyt saattaa hedge-rahastot kansainvälisen sääntely-yhteistyön piiriin.

Kansainvälinen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisö (International Organization of Securities Commissions, IOSCO) hyväksyi kesäkuussa 2009 G20-ryhmän tavoitteiden tukemiseksi ja sääntelyn pohjaksi periaatteita (Hedge Fund Oversight, Final Report). IOSCO on johtava kansainvälinen toimija (policy forum) arvopaperimarkkinasääntelyn ja -valvonnan kentässä. IOSCO:n jäsenet ovat toimivaltaisia arvopaperimarkkinoita valvovia viranomaisia yli sadassa valtiossa maailmanlaajuisesti ja niiden toimivalta kattaa 95 prosenttia maailman arvopaperimarkkinoista. IOSCO on yksi Baselin pankkivalvontakomitean yhteydessä toimivan Rahoitusmarkkinoiden vakautusneuvoston (Financial Stability Board, FSB) jäsenjärjestöistä ja sen tavoitteena ja tehtävänä on suojata sijoittajia, varmistaa, että markkinat toimivat oikeudenmukaisesti, tehokkaasti ja läpinäkyvästi sekä vähentää järjestelmäriskejä. Näiden tavoitteiden pohjalta IOSCO on laatinut 38 periaatetta arvopapereiden sääntelystä. Periaatteet on koottu IOSCO:n kesäkuussa 2010 julkaisemaan kokoelmaan (Objectives and Principles of Securities Regulation), johon lisättiin kahdeksan uutta periaatetta finanssikriisin kokemuksiin perustuen. Periaatteita täydentää IOSCO:n syyskuussa 2011 julkaisema tulkintaohje periaatteiden tarkemmasta tulkinnasta ja sisällöstä (Methodology for Assessing Implementation of the IOSCO Objectives and Principles of Securities Regulation). Lisäksi IOSCO:n rahastotoimintaa koskevien periaatteiden joukkoon on vuonna 2010 lisätty viides periaate hedge-rahastoista. Periaatteen mukaan valvojien tulisi varmistaa, että hedge-rahastot ja/tai niiden hallinnointiyhtiö tai neuvonantaja ovat asianmukaisen valvonnan kohteena. Jäsenvaltioiden tulisi laatia hedge-rahastotoimijoita koskevaa sääntelyä, joka asettaisi velvoitteen hakea toimilupa tai rekisteröityä sekä toisi hedge-rahastotoimijat muutoinkin sääntelyn sekä valvonnan piiriin. Periaatteen mukaan valvontaa tulisi kohdistaa riskiperusteisen arvioinnin perusteella keskeisiin tai korkean riskin hedge-rahastotoimijoihin.

Loppukesästä 2011 lähtien epätietoisuus pankkien hallussa olevista kriisi- tai riskimaiden velkakirjoista ja samaan aikaan heikentyneet euroalueen talousnäkymät murensivat pankkien välistä keskinäistä luottamusta ja vaikuttivat supistavasti pankkien välisiin lainamarkkinoihin. Myös epäilyt pankkien asiakasluottojen riskipitoisuuden kasvusta kasvoivat. Toisille pankeille lainaamisen asemesta pankit tekivät mieluummin liki korottomia yliyön keskuspankkitalletuksia. Vakuudettomien velkakirjojen markkinat olivat käytännössä pysähdyksissä ja pankkien oli lähes mahdotonta hankkia niiden kautta tarvitsemaansa rahoitusta haluamillaan ehdoilla. Varainhankintaongelmien vuoksi riski luottolaman toteutumiselle kasvoi selvästi.

Velkakriisin kärjistymisen taustalla on vaikuttanut useita tekijöitä. Tällä hetkellä vaikeuksissa olevat euroalueen valtiot eivät ole sopeutuneet yhteisvaluutan vaatimuksiin, vaan ne ovat asteittain menettäneet hintakilpailukykyään. Tämä on rakenteellisten uudistusten puuttuessa johtanut paikoin sitkeisiin ja suuriin vaihtotaseiden alijäämiin. Heikko kilpailukyky on hidastanut talouskasvua ja verotulojen kasvua ja siten heikentänyt julkisen talouden tilaa. Helppo rahoituksen saatavuus ja matala korkotaso ovat osasyitä ylisuuriin velkatasoihin.

Toinen kriisin seurauksena esiin noussut yhteisvaluutan rakenteeseen liittyvä ongelma liittyy euroalueen valtioiden velkakirjojen riskeihin ja valtioiden maksukyvyttömyyteen. Tähän asti valtioiden velkakirjoja on pidetty riskittöminä sijoituskohteina. Sijoittajat ovat perinteisesti luottaneet siihen, että valtiot kykenevät suoriutumaan velvoitteistaan verotusoikeuttaan käyttämällä. Pieni maksukyvyttömyysriski ja alhainen vakavaraisuusvaatimus ovat olleet pääsyitä sille, miksi muun muassa pankit ovat sijoittaneet valtioiden velkakirjoihin runsaasti.

Vaikka maailmankaupan ja talouksien elpyminen taantumasta oli ennakoitua nopeampaa, pelkona on, että se jää Euroopassa tilapäiseksi. Keskeisinä syinä ovat euroalueen valtioiden velkakriisin laajeneminen sekä siitä seuraavat valtioiden tarpeet supistaa alijäämiään ja hillitä velkaantumistaan. Valtioiden menojen kurissa pitäminen ja verotuksen kiristäminen vaikuttavat väistämättä kielteisesti kulutuksen heikentymisen kautta talouden toimeliaisuuteen. Kierteen seurauksena korot nousisivat edelleen, taloudellinen kehitys heikkenisi ja euroalueen muiden valtioiden kyky tukea heikoimpia valtioita vähenisi.

Toisaalta kansainvälisen finanssikriisin seurauksena on käynyt ilmi, että yhdellä toimialalla toteutuneet riskit voivat levitä nopeasti kaikkialle rahoitusjärjestelmään. Tästä on pahimmillaan vakavia seurauksia rahoitusmarkkinoiden toiminnalle ja vakaudelle sekä laajemmin kansantaloudelle. Vaikka vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät ole aiheuttaneet 2008 alkanutta kriisiä, on markkinatilanne luonut alaan kohdistuvia paineita. Finanssikriisi on osoittanut, että tietynlaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin liittyy monenlaisia riskejä, joilla on suora vaikutus paitsi kyseisten rahastojen sijoittajiin, luotottajiin ja kaupankäynnin vastapuoliin myös rahoitusmarkkinoiden eheyteen ja vakauteen. Euroalueen valtioiden velkakriisiin on katsottu liittyvän piirteitä, joissa muun muassa valuuttajohdannaisiin sijoittavia hedge-rahastoja hoitavat vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat voineet aggressiivisella ja spekulatiivisella sijoitustoiminnalla lisätä kriisivaltioihin kohdistuvia paineita, vaikka eivät sinänsä olekaan aiheuttaneet kriisiä eivätkä järjestelmäriskiä. Hedge-rahastot ovat merkittäviä sijoittajia myös Suomen osakemarkkinoilla ja ovat aktiivisia etenkin osakkeiden lyhyeksimyynnissä. Lyhyeksimyynti on tyypillistä hedge-rahastojen toiminnalle niin osake- kuin velkakirjamarkkinoilla ja voi lisätä sijoitusmarkkinoiden järjestelmäriskiä tai kiihdyttää osakkeiden hintavaihteluja. Toisaalta sen avulla voi suojautua osakemarkkinoiden kurssivaihteluilta ja sen käyttö markkinoilla tyypillisesti purkaa osakemarkkinoiden hintapaineita. Lyhyeksimyynti myös parantaa suomalaisten pörssiosakkeiden likviditeettiä.

Finanssikriisin seurauksena yleinen ilmapiiri kansainvälisillä yritysrahoitusmarkkinoilla ja pääomamarkkinoilla on muuttunut haasteelliseksi. Tällä puolestaan on vaikutukset yritysten riskinottohalukkuuteen ja kehitysnäkymiin. Pääomamarkkinoiden kehitys on hidastunut ja yritysten mahdollisuudet saada rahoitusta markkinoilta ovat heikentyneet. Kriisin selvittelyssä markkinoiden sääntelyä on lisätty ja yksityiskohtaistettu. Sääntely on myös ulotettu pidemmälle kuin vain niihin tahoihin, joiden on katsottu vaikuttaneen kriisiin kulkuun. Esimerkiksi private equity -toimijat, jotka lisäävät pienten yritysten rahoitusmahdollisuuksia tilanteissa, joissa niiden rahoitus olisi muuten vaikeaa, ovat ajautuneet sääntelyn piiriin ilman, että ne olisivat selvästi vaikuttaneet finanssikriisiin. Pääomasijoittamisen ja kiinteistörahastojen merkityksen korostuminen sijoituskohteina sekä toimialoilla ajoittain esiintyvä aggressiivinen vivutus ovat aikaansaaneet paineita saattaa toiminta Euroopan laajuisen sääntelyn piiriin.

Vaihtoehtorahastot ovat teollisuusmaissa yleistymässä sijoituskohteina. Niiden hallinnoimat varat ovat olleet lähes jatkuvassa kasvussa, vaikka perinteisten sijoitusrahastojen hallinnoimat varat ovat useina vuosina vähentyneet useilla prosenttiyksiköillä. Institutionaalisten sijoittajien ja varakkaiden yksityishenkilöiden sekä näiden omaisuudenhoitajien pyrkimys sijoitusten hajauttamiseen ja halu suojautua markkinavaihteluilta on jo pitkään luonut kysyntää vaihtoehtoisille sijoitustuotteille. Kasvanut kysyntä on lisännyt erilaisten kiinteistö-, hyödyke- ja hedge-rahastojen määrää ja kirjoa. Viime aikoina on ollut havaittavissa myös vähittäisasiakkaiden kiinnostuksen kasvua ja tarjontaa siihen vastaamiseksi. Erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla suuret finanssimarkkinatoimijat pyrkivät jatkuvasti kehittelemään erilaisia vaihtoehtotuotteita vähittäismarkkinoille.

Kansallisen lainsäädännön valmistelua direktiivin perusteella ovat vaikeuttaneet erityisesti viisi seikkaa. Ensinnäkin, Suomi ei osallistu G20-ryhmään, jonka antaman julistuksen pohjalta direktiivi on valmisteltu. G20-ryhmän jäsenmaat ovat maailman suurimpia kehittyneitä teollisuusmaita, joiden talouksien pääomamarkkinat ovat Suomen markkinoita suurempia ja toimivat eri tavoin. Toiseksi, direktiivi on valmisteltu kansainvälisen uuden sääntelyn intensiivisimmässä vaiheessa, jolloin finanssikriisin nähtiin pitkälti johtuvan tiettyjen tahojen väärinkäytöksistä tai väärintoimimisesta. Nyttemmin direktiiviä on ryhdytty laajasti pitämään ylisääntelynä myös EU:n piirissä. Kolmanneksi, direktiiviä täydentävät komission säädökset ja ESMA:n ohjeet ovat viivästyneet useilla kuukausilla. Näin ollen direktiivin yhteensovittaminen kansalliseen lainsäädäntöön sekä viranomaistoiminnan kattavan ohjeistuksen alkuvalmistelu on tapahtunut osin puutteellisen virallistiedon varassa. Neljänneksi, direktiivin tulkinnanvaraisuus lisää edellytyksiä sääntelykilpailulle. Asia on olennainen muun muassa Suomen kansallisen kilpailukyvyn kehittämisen ja hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Viidenneksi, kysymys on Suomessa uudesta sääntelystä, josta ei ole tulkintakäytäntöä ja jonka kannalta tärkeitä eurooppalaisia tulkintalähteitä on ollut käytettävissä vasta vähän ennen lain esitettyä voimaantuloa. Myös komission tulkintasuositukset myöhästyivät syksyllä 2012 useilla viikoilla vaiheessa, jossa eri jäsenvaltiot tekivät kansallisen lainvalmistelun kannalta tärkeitä ratkaisuja.

2.2.2 Yleistä direktiivistä

Länsimaissa on jouduttu kansainvälisen finanssikriisin johdosta pohtimaan mielekkäitä sääntelystrategioita erityisesti markkinoiden vakauden ja sijoittajien suojan sekä laajemmin kansantaloudellisten toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tällöin tyypillisesti esiin tulleita kysymyksiä ovat muun muassa sääntelyn oikea taso (kansallinen vai kansainvälinen), luonne (lainsäädäntö vai itsesääntely, soft law), sekä sääntelyjärjestelmien kokonaisuudistamisen suhde yksittäisten ongelmakohtien korjaamiseen. Vaihtoehtorahastojen sääntelyn olennaisia kysymyksiä ovat lisäksi velvoitteiden kohdistaminen (rahasto vai sen hoitaja), erilaisten rajoittavien vaatimusten oikea taso (pääomavaatimukset, vivutuksen määrä), operatiiviset vaatimukset (hallinto, varojen arvostus, vivutus), valvonnan yhtenäistäminen ja eri maiden valvontaviranomaisten välinen tietojen vaihto.

Komissio on käsitellyt direktiivin taustalla olevia vaihtoehtoisia sääntelymalleja direktiiviehdotuksen antamisen yhteydessä julkaistussa vaikutusarviossa. Siinä sääntelyn kohdistumista vaihtoehtorahaston tai toimialan muiden toimijoiden sijaan vaihtoehtorahastojen hoitajiin on perusteltu riskinäkökohdalla. Hoitaja on vastuussa vaihtoehtorahastojen päätöksenteosta ja siten parhaassa asemassa havaitsemaan toimintaan liittyvät riskit, vaikuttamaan riskitasoon tarpeen mukaan ja raportoimaan riskikeskittymistä viranomaisille. Direktiivi kattaa lähtökohtaisesti kaikki muut kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaiset yhteissijoitusyritykset. Valittua sääntelystrategiaa komissio perustelee sillä, että ainoastaan tiettyihin rahastotyyppeihin keskittyvä riskien sääntely jättäisi ottamatta huomioon vastaavat riskit muilla sektoreilla. Kattavan sääntelyn odotetaan keskittävän huomion tietynlaiseen toimintaan ja sen riskienhallintaan, eikä toiminnalle annettuun nimitykseen tai muotoon. Euroopan laajuisen, enimmäisharmonisointiin pyrkivän direktiivin katsotaan lisäävän sijoittajansuojaa, edistävän vaihtoehtorahastojen markkinavaikutusten arviointia ja poistavan esteitä rahastojen liikkuvuudelle. Direktiivin sijaan asiaa olisi voitu säännellä myös kansallisessa lainsäädännössä, mutta komissio katsoi, että tämä olisi ollut liian vaikea, hidas ja tehoton menetelmä ja jättänyt kansainvälisen yhteistyön heikolle pohjalle. Muulle ylikansalliselle menettelylle, josta G20-ryhmässä on keskusteltu, ei komission mukaan ollut edellytyksiä. Ylikansalliselta tasolta puuttuvat tarvittavat instituutiot toimeenpanemaan oikeussääntöjä tai valvomaan niiden noudattamista. Alan itsesääntelyn kattavuuden, eri koodistojen keskinäisen koordinaation sekä uskottavien valvonta- ja toimeenpanomekanismien komissio puolestaan näki olevan puutteellisia. Ylipäänsä komissio perusteli sääntelyn tarvetta ennen kaikkea sillä, että Euroopan laajuisen makrotason vakauteen kohdistuvien riskien valvonta edellyttää rajat ylittävää ja kattavaa sääntelyä.

Direktiivi on annettu osana komission ohjelmaa, jolla pyritään laajentamaan sääntelyä ja valvontaa kaikkiin sellaisiin rahoitusmarkkinatoimijoihin ja -toimintoihin, joihin sisältyy riskejä. Pyrkimyksenä on korvata tämänhetkinen sääntelykehys, joka muodostuu rahoitus- ja yhtiöoikeuden alalla annetuista kansallisista säädöksistä ja yhteisön oikeuden yleisistä säännöksistä. Tämänhetkisessä sääntelykehyksessä ei oteta huomioon riskien rajat ylittävää luonnetta, eikä sen puitteissa ole mahdollista puuttua tehokkaalla ja kattavalla tavalla alalla ilmeneviin riskeihin. Riskien rajat ylittävien vaikutusten hallitsemiseksi vaihtoehtorahastojen hoitajilla olisi oltava kaikissa ETA-valtioissa samat velvollisuudet.

Direktiivin tavoitteena on rahoitusmarkkinoiden makrotason vakauteen kohdistuvien riskien hallitseminen sekä sijoittajansuojan turvaaminen. Markkinoiden luotettavan toiminnan kannalta on perusteltua asettaa vähimmäisvaatimuksia, joita rahoitusalalla ammattimaisesti toimittaessa on seurattava. Näitä vaatimuksia on kuitenkin arvioitava ottaen huomioon erilaisten vaihtoehtorahastojen erityispiirteet, todelliset suojan ja valvonnan tarpeet sekä alalla yleisesti käytetyt yhtiöoikeudelliset rakenteet. Direktiivin johdantokappaleen 3 mukaan on tarpeen luoda järjestelmä, joka pystyy puuttumaan makrotason vakauteen vaikuttaviin riskeihin niin, että otetaan huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajien käyttämät monenlaiset sijoitusstrategiat ja -tekniikat, jotta valvontaa varten saataisiin aikaan kattavat yhteiset järjestelyt.

Finanssikriisin aikana on kiinnitetty huomiota huomattavan velkarahoituksen käytöstä aiheutuviin riskeihin. Velkarahoituksen käyttö liittyy keskeisesti tiettyjen vaihtoehtorahastojen toimintaan. Direktiivi edellyttää tietyntyyppisten vaihtoehtorahastojen hoitajien raportoivan hoitamiensa rahastojen velkarahoituksen kokonaismäärästä ja sen jakautumisesta. Direktiivi antaa myös mahdollisuuden poikkeuksellisissa olosuhteissa asettaa rajoituksia velkarahoituksen käytölle.

ETA-valtioissa direktiivi lisää huomattavasti arvopaperimarkkinasääntelyn kohteiden lukumäärää. Sen sääntelyn kohteena on monissa ETA-valtioissa merkittäviä markkinatoimijoita, kuten hedge-rahastoja, pääomasijoittajia ja kiinteistörahastoja. Eri ETA-valtioiden kannalta merkittäviä sääntelyn kohteita ovat Luxemburgin SIF (Specialized Investment Fund), Irlannin QIF (Qualifying Investor Fund), Alankomaiden FGR (Fonds voor de Gemene Rekening), Saksan Spezialfond sekä Yhdistyneen kuningaskunnan Investment Trust, charity fund ja NURS (Non-UCITS Retail Schemes). Myös merkittävät yhdysvaltalaiset ETA-valtiossa markkinoidut rahastot (Bank Collective Trusts ja US ’40 Act funds) tulevat direktiivin sääntelyn piiriin.

Direktiivin vaikutus markkinatoimijoihin riippuu muun muassa siitä, mihin valtioon rahastot tai niiden hoitajat ovat sijoittautuneet, minkälaiseen oikeudelliseen rakenteeseen niiden toiminta on muodostettu sekä minkälaisia markkinointitoimia ne harjoittavat ETA-valtioissa.

Direktiivin aineellinen sisältö muistuttaa osin muuta nykyistä tai tulevaa EU-lainsäädäntöä. Säilytysyhteisösääntely muistuttaa sijoitusrahastodirektiivin sääntelyä. Vaihtoehtorahastojen hoitajien hallinnon, toiminnan ja organisaation sääntely on saanut vaikutteita sijoitusrahastodirektiivistä ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivistä 2004/39/EY rahoitusvälineiden markkinoista sekä neuvoston direktiivien 85/611/ETY ja 93/6/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 93/22/ETY kumoamisesta (MiFID). Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on antanut kesäkuussa 2012 ohjeen MiFID:n mukaista compliance-toimintoa koskevista vaatimuksista. Ohjeessa käsitellään muun muassa compliance-toiminnon järjestämistä niin, että toiminnolla on edellytykset suorittaa tehtävänsä tehokkaasti ja puolueettomasti. ESMA:n ohjeesta ilmenevät vaatimukset muistuttavat direktiivin mukaisia vaatimuksia riskienhallinnan järjestämisestä. Pääomavaatimukset ja palkkiokäytännöt muistuttavat puolestaan luottolaitosten sääntelyä. Direktiivi sisältää säännökset, joiden avulla vaihtoehtorahastojen hoitaja voi markkinoida vaihtoehtorahastoa kaikissa ETA-valtioissa saatuaan luvan markkinoida rahastoa yhdessä ETA-valtiossa ja noudattamalla direktiivin mukaista ilmoitusmenettelyä. Menettely muistuttaa sijoitusrahastodirektiivin niin kutsuttua rahastoyhtiöpassia. Myös direktiivin säilytysyhteisösääntely muistuttaa sijoitusrahastodirektiivin nykyisiä ja suunniteltuja vaatimuksia.

Direktiivinantomenettely ja eurooppalainen yhteistyö

Direktiivi perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 53 artiklan (aiemmin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 47 artiklan) 1 kohtaan.

Direktiivi on annettu rahoituspalvelujen sääntelyä koskevassa Lamfalussy-prosessissa. Tätä prosessia on käytetty aiemmin usean direktiivihankkeen yhteydessä. Näitä ovat MiFID, sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttö) annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/6/EY (markkinoiden väärinkäyttödirektiivi), arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY (esitedirektiivi), sekä säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY (avoimuusdirektiivi).

Lamfalussy-prosessin ensimmäisessä vaiheessa annetaan ensimmäisen tason sääntely yhteispäätösmenettelyssä direktiivinä (Level 1). Direktiivissä on vahvistettu periaatteet, joita tarvitaan varmistamaan se, että vaihtoehtorahastojen hoitajilta edellytetään ETA-valtioissa kaiken aikaa asianmukaista avoimuutta ja niitä valvotaan jatkuvasti lain mukaisesti. Samaan aikaan ensimmäisen vaiheen kansallisen täytäntöönpanon kanssa komission ja ESMA:n tulisi yhteistyössä ETA-valtioiden kanssa laatia asetuksena voimaantulevaa sääntelyä, joka täydentää direktiivin täytäntöönpanotoimenpiteitä, kuten teknisiä ratkaisuja, valvonnan järjestämistä ja muita yksityiskohtia (Level 2). Direktiivi sisältää tarvittavat valtuussäännökset täydentävän sääntelyn valmistelemiseksi ja voimaan saattamiseksi. Vaikka direktiivissä ei ole erikseen määritelty täydentävän sääntelyn voimaantulon määräaikaa, on komission tavoitteena ollut saattaa se voimaan direktiivin kansalliselle täytäntöönpanolle varatussa määräajassa. Prosessin kolmannella tasolla (Level 3) ESMA ja toimivaltaiset viranomaiset toimivat yhteistyössä koordinoidakseen uusien säännösten toimeenpanoa ja soveltamista. Neljännellä tasolla (Level 4) komissio varmistaa, että ETA-valtiot ovat panneet täytäntöön sääntelyn.

Keskeinen toiseen tasoon liittyvä asia on komissiolle siirretty toimivalta antaa delegoituja säädöksiä. Yleisesti niillä tarkoitetaan komission tekemiä säädöksiä, joilla muutetaan tai täydennetään Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteispäätösmenettelyssä antaman perussäädöksen muita kuin keskeisiä osia. Komissiolle siirrettävää toimivaltaa koskevan valtuussäännöksen tulee olla riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen. Komissiolle ei tule siirtää toimivaltaa säänneltävän asian kannalta keskeisistä osista. Muun muassa ETA-valtioiden ja yksilöiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevista perussäännöistä sekä soveltamisalasta tulisi säätää perussäädöksessä. EU:n tuomioistuin on asiassa C-355/10 ottanut kantaa mahdollisuuteen säätää tiettyä alaa koskevista keskeisistä osista. Tuomion 64—68 kohtien mukaan tiettyä alaa koskevat olennaiset säännöt on hyväksyttävä perussäännöstössä eivätkä ne voi olla delegoinnin kohteena. Tällaisen delegoinnin kohteena eivät voi olla säännökset, joiden antaminen edellyttää EU:n lainsäätäjän omiin tehtäviin kuuluvien poliittisten valintojen tekemistä. Tämän seurauksena täytäntöönpanotoimilla ei voida muuttaa perussäännöstön keskeisiä osia eikä täydentää sitä uusilla keskeisillä osilla. Se, mitkä alaa koskevat osat on luokiteltava keskeisiksi, ei kuulu pelkästään EU:n lainsäätäjän harkintavaltaan vaan sen on perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena. Tässä yhteydessä on tarpeen ottaa huomioon kulloinkin kyseessä olevan alan ominaisuudet ja erityispiirteet. Delegoituja säädöksiä koskevaa toimivaltaa voidaan siirtää vain yleisesti sovellettavien sitovien säädösten antamista varten. Niitä ei voida käyttää muihin toimenpiteisiin, kuten ei-sitovien asiakirjojen laatimiseen, joissa on kyse säädöksen täytäntöönpanoa koskevista toimenpiteistä. Siirrettäessä toimivaltaa komissiolle tulee noudattaa SEUT 290 artiklan mukaista menettelyä. Delegoidun säädöksen antamisessa noudatettavasta menettelystä ja ehdoista säädetään valtuuden sisältävässä perussäädöksessä. Delegoitujen säädösten voimaantulolle voidaan asettaa vain SEUT 290 artiklassa mainittuja ehtoja, jotka koskevat Euroopan parlamentin ja neuvoston valvontavaltaa.

Vaikka SEUT:n artiklatekstissä tai perustelukappaleissa ei ole nimenomaista velvoitetta jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kuulemisesta, komissio on tähän aiemmin sitoutunut. Tämä ilmenee Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjoihin liitetystä 39. julistuksesta, jonka mukaan komissio aikoo vakiintuneen käytäntönsä mukaisesti jatkaa jäsenvaltioiden nimeämien asiantuntijoiden kuulemista valmistellessaan sellaisia rahoituspalvelualaa koskevia säädöksiä, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla.

Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä komissio on järjestänyt yhden kuulemis- ja keskustelutilaisuuden (transposition workshop) 12 päivänä lokakuuta 2012 ja pyytänyt jäsenvaltioiden asiantuntijoilta kirjallisia kysymyksiä ja kommentteja täytäntöönpanoon liittyen. Niiden perusteella on voitu havaita, että direktiivi ei ole kaikilta osin täysin johdonmukainen. Kuulemis- ja keskustelutilaisuuden lisäksi komissio on antanut jäsenvaltioille neuvoja direktiivin täytäntöönpanosta. Näissä oikeudellisesti sitomattomissa ohjeissa komissio on suositellut pitäytymistä direktiivin sanamuodon mukaisessa tulkinnassa tai kehottanut tulkitsemaan direktiiviä jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan. Esityksessä on otettu huomioon komission 25 päivänä maaliskuuta 2013 julkistama niin sanottu Q&A, jossa kirjallisesti vastattiin jäsenvaltioiden ministeriöiden kuulemis- ja keskustelutilaisuudessa esittämiin 67 kysymykseen. Komission näkemykset on esityksessä pääosin otettu huomioon kuitenkin lukuun ottamatta niitä tulkintoja direktiivin 61 artiklan 1 kohdan voimaantulosäännöksen soveltamisesta, joita on pidetty Suomessa perustuslain vastaisina.

Toisen tason sääntelyn ytimen muodostaa 19 päivänä joulukuuta 2012 annettu komission delegoitu asetus (EU) N:o 231/2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU täydentämisestä poikkeuksien, yleisten toimintaedellytysten, säilytysyhteisöjen, vivutuksen, avoimuuden ja valvonnan osalta. Laaja asetus kattaa suuren osan direktiiviä täydentävästä yksityiskohtaisesta sääntelystä (E 14/2013 vp). Komissio on antanut kaksi täytäntöönpanoasetusta (implementing regulation), jotka ovat varsin suppeita. Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 447/2013 menettelyn vahvistamisesta niitä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia varten, jotka päättävät hakea Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU mukaista kohtelua liittyy menettelyyn, jolla rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hakea direktiivin mukaista kohtelua (3 artiklan 5 kohta). Sen johtolauseessa 2 todetaan, ettei ole erityisiä syitä, jonka vuoksi tällöin käytettäisiin eri menettelyä kuin normaalia toimilupaa haettaessa. Tämän vuoksi olisi noudatettava samaa menettelyä kuin niiden vaihtoehtorahastojen hoitajien, joilla on velvollisuus hakea toimilupaa. Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 448/2013 menettelyn vahvistamisesta EU:n ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan viitejäsenvaltion määrittämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU nojalla on annettu direktiivin 37 artiklan 14 kohdan nojalla. Sen johtolauseessa todetaan, että viitejäsenvaltion määrittämisessä noudatettava menettely eroaa menettelystä, jota noudatetaan passin hakemisessa direktiivin nojalla. Täytäntöönpanoasetukset ovat kaikilta osiltaan velvoittavia ja sovellettavia sellaisenaan kaikissa ETA-valtioissa.

Komissio lähetti 2 päivänä joulukuuta 2010 pyynnön toisen vaiheen täytäntöönpanotoimien teknisestä avustamisesta ESMA:n edeltäjälle Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitealle (CESR). ESMA on ollut yhteydessä rahoitustoimialan toimijoihin ja järjestänyt julkisia konsultaatioita sekä saanut runsaasti palautetta. Kirjallisen konsultaation lisäksi ESMA on järjestänyt kolme avointa kuulemista sekä kohdennettuja työpalavereita (targeted workshop). ESMA vastasi komission avustuspyyntöön lähettämällä teknisen suosituksen (technical advise) 15 päivänä marraskuuta 2011. Myös komissio järjesti kuulemisia ja keskusteluja rahoitusalan toimijoiden sekä eri valtioiden edustajien kanssa. EU:n jäsenvaltioiden lisäksi kuultiin rahoitusalan keskusten sijoittautumisvaltioita, kuten Kanaalisaaria, Karibianmeren valtioita, Yhdysvaltoja sekä Sveitsiä. Komissio on myös laatinut vaikutusarvion (impact assessment) direktiivin mahdollisista täytäntöönpanotoimista.

ESMA:lla on merkittävä tehtävä kolmannen tason sääntelyn valmistelussa. ESMA julkisti 19 päivänä joulukuuta 2012 luonnoksen direktiiviä täydentäväksi tekniseksi sääntelystandardiksi määrittääkseen vaihtoehtorahastojen hoitajien tyypit (ESMA/2012/844, E 14/2013 vp) direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Komissio hyväksyy ESMA:n laatimat tekniset sääntelystandardit ESMA-asetuksen 10—14 artiklan mukaisesti.

Palkitsemisesta annettu ESMA:n ohje (ESMA/2013/201) julkistettiin 11 päivänä helmikuuta 2013. ESMA julkisti 19 päivänä joulukuuta 2012 luonnoksen direktiiviä täydentäväksi ohjeeksi määrittääkseen direktiivin keskeiset käsitteet (ESMA/2012/845, E 14/2013 vp). Luonnokseen perustuva ESMA:n konsultaatio (ESMA/2013/600) on julkaistu 24 päivänä toukokuuta 2013 ja lopullinen ohje (ESMA/2013/611) 13 päivänä elokuuta 2013. ESMA julkaisi luonnoksen raportointia täsmentävistä ohjeista (ESMA/2013/592 ja ESMA/2013/599) 24 päivänä toukokuuta 2013.

ESMA käynnisti vuonna 2012 neuvottelut Memorandum of Understanding-yhteisymmärryspöytäkirjoista ETA-valtioiden ulkopuolisten viranomaisten välillä direktiivin viranomaisyhteistyötä koskevien velvoitteiden täyttämiseksi (MOU). ESMA:n neuvottelemat MOU:t täydentävät tiedonvaihdon ja yhteistyön sitoumuksia arvopaperimarkkinaviranomaisten välillä. Kunkin ETA-valtion toimivaltainen valvontaviranomainen voi puolestaan sitoutua neuvoteltuun kahdenkeskiseen sopimukseen. ESMA:n neuvottelut eivät kuitenkaan kata kaikkia sääntelyn edellytyksiä, kuten verosopimuksia, jotka jäävät kansallisesti hoidettaviksi. ESMA:n neuvottelemat MOU:t eivät myöskään muuta niitä ehtoja, joihin eri valtioiden valvontaviranomaiset ovat jo sitoutuneet IOSCO:n maailmanlaajuisessa yhteisymmärryspöytäkirjassa viranomaisten välisestä yhteistyöstä ja tietojenvaihdosta. Monenkeskisessä tietojenvaihto- ja yhteistyösopimuksessa on sovittu arvopaperimarkkinoiden valvonnasta ja arvopaperimarkkinoilla tapahtuvien väärinkäytösten estämisestä ja tutkintaan liittyvästä yhteistyöstä, keskinäisen yhteistyön ja tietojen vaihdon muodoista ja menettelytavoista sekä vaihdettavien tietojen hyväksikäytöstä ja luottamuksellisuudesta. Finanssivalvonnan edeltäjä Rahoitustarkastus on sitoutunut sopimukseen vuonna 2007.

Komissiolle delegoitu säädösvalta

Delegoituja säädöksiä koskevat määräykset vaikuttavat rahoitusmarkkinasääntelyyn aiemmin sovellettuun rakenteeseen. Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa 1 päivää joulukuuta 2009 kansallisten valvontaviranomaisten sääntely ja eurooppalainen yhteistyö eli niin sanottu kolmannen tason ei-sitova sääntely ovat olleet keskeinen osa EU-sääntelyn harmonisointia. Jatkossa komission antamien säädösten valmistelussa keskeinen rooli on entistä enemmän eurooppalaisilla valvontaviranomaisilla. Komissio aikoo antamansa julistuksen mukaan jatkaa jäsenvaltioiden nimittämien asiantuntijoiden kuulemista vakiintuneen käytäntönsä mukaisesti sellaisten rahoituspalvelualaa koskevien säädösten valmistelussa, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla.

2.2.3 Direktiivin pääasiallinen sisältö

Direktiivillä otetaan käyttöön yhdenmukaiset vaatimukset, joita sovelletaan vaihtoehtorahastoja hoitaviin yhteisöihin. Direktiivillä pyritään luomaan sisämarkkinat vaihtoehtorahastojen hoitajille sekä säätämään yhdenmukaistetut ja tiukat puitteet kaikkien vaihtoehtorahastojen hoitajien toiminnan sääntelylle ja valvonnalle ETA-valtioissa. Direktiivi koskee vaihtoehtorahastojen hoitajia, joiden sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee ETA-valtiossa sekä sellaisia vaihtoehtorahastojen hoitajia, joiden sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee kolmannessa maassa. Direktiivillä ei sen sijaan säännellä vaihtoehtorahastoja itsessään.

Direktiiviä sovelletaan vaihtoehtorahastoja säännöllisenä liiketoimintanaan hoitaviin yhteisöihin. Vaihtoehtorahastoihin katsotaan direktiivissä kuuluvan kaikki sellaiset rahastot, jotka eivät kuulu sijoitusrahastodirektiivin soveltamisalaan. Tällaisia rahastoja ovat hedge-, pääoma-, kiinteistö-, hyödyke- ja infrastruktuurirahastot sekä muun tyyppiset lähtökohtaisesti institutionaaliset rahastot. Hyödykerahastoja ovat esimerkiksi jalometalli-, metsä- ja raaka-ainerahastot. Yhteismetsälaissa (109/2003) tarkoitetut yhteismetsät eivät ole direktiivissä tarkoitettuja hyödykerahastoja.

Direktiivi sisältää yleisten säännösten ohella omiin lukuihinsa ryhmiteltyinä säännökset vaihtoehtorahastojen hoitajien toimiluvista, toimintaedellytyksistä, tiedonantovelvollisuuksista sijoittajia kohtaan, raportointivelvollisuuksista valvovalle viranomaiselle sekä velvollisuuksista tietyntyyppisten vaihtoehtorahastojen hoitamisessa. Edelleen direktiivi sisältää lukuihin ryhmitellyt säännökset toimiluvan saaneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien oikeuksista markkinoida ja hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ETA-valtiossa, säännökset kolmansia maita koskevista erityissäännöistä, markkinointia vähittäissijoittajille koskevat säännökset sekä toimivaltaisia viranomaisia koskevat säännökset. Lisäksi direktiivi sisältää siirtymä- ja loppusäännökset.

Direktiivin tavoitteena on jatkossa hallita vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaan liittyviä riskejä, joiden toteutumisella on negatiivinen vaikutus rahoitusmarkkinoiden vakauteen, markkinatoimijoihin sekä kyseisten rahastojen sijoittajiin. Edelleen direktiivin tavoitteena on luoda edellytykset tehokkaalle vaihtoehtorahastojen markkinoinnille korvaamalla aikaisempi hajanainen sääntelykehys.

Direktiivin artiklakohtainen sisältö

I luku Yleiset säännökset

Direktiivillä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat sellaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien toimilupia, toimintaa ja avoimuutta, jotka hoitavat ja/tai markkinoivat vaihtoehtorahastoja ETA-valtiossa. (1 artikla)

Direktiiviä sovelletaan a) ETA-valtioon sijoittautuneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka hoitavat yhtä tai useampaa vaihtoehtorahastoa ja riippumatta siitä, ovatko nämä rahastot sijoittautuneet ETA-valtioon vai eivät; b) ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka hoitavat yhtä tai useampaa ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa; ja c) ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka markkinoivat yhtä tai useampaa vaihtoehtorahastoa ETA-valtioissa ja riippumatta siitä, onko rahasto sijoittautunut ETA-valtioon vai ei. Direktiivin soveltamisen kannalta sillä ei ole merkitystä, onko vaihtoehtorahasto tyypiltään avoin vai suljettu eikä sillä, mitkä ovat vaihtoehtorahaston ja sen hoitajan oikeudelliset muodot. (2 artikla)

Direktiiviä ei kuitenkaan sovelleta eräisiin siinä lueteltuihin toimijoihin. Näitä ovat muun muassa 4 artiklassa määritellyt holdingyhtiöt, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (IORP-direktiivi) mukaiset ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset, määritellyt yleisen edun mukaisesti toimivat ylikansalliset laitokset, jotka eivät hoida vaihtoehtorahastoja sekä kansalliset keskuspankit. (2 artikla)

Direktiiviä ei myöskään sovelleta vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jos ne hoitavat yhtä tai useampaa vaihtoehtorahastoa, jonka ainoita sijoittajia ovat hoitajat itse tai hoitajien emoyritykset tai tytäryritykset taikka näiden emoyritysten muut tytäryritykset edellyttäen, että mikään näistä sijoittajista ei itse ole vaihtoehtorahasto. Eräisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin sovelletaan ainoastaan 3 artiklasta ilmeneviä rekisteröimis- ja tiedonantovelvoitteita. Keskeistä on tällöin hoitajan hoitamien varojen määrä. Hoidettujen varojen ei tule ylittää, vivutuksella hankitut varat mukaan lukien, 100 miljoonan euron rajaa tai 500 miljoonan euron rajaa, kun varat ovat vivuttamattomia eikä oikeutta vaatia lunastusta voida käyttää viiteen vuoteen alkusijoituksesta. Tällaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien on kuitenkin vähintään muun muassa rekisteröidyttävä, annettava itsestään tunnistetiedot ja tiedot käyttämistään sijoitusstrategioista sekä toimitettava säännöllisesti tiedot tärkeimmistä kaupankäyntivälineistä ja merkittävimmistä riskikeskittymistä. ETA-valtiot voivat soveltaa myös tätä direktiivin vähimmäissääntelyä tiukempia sääntöjä. Vähimmäissääntelyn piirissä olevat vaihtoehtorahastojen hoitajat voivat valita hakevansa direktiivin mukaisia oikeuksia, jolloin sovelletaan lähtökohtaisesti koko direktiiviä velvollisuuksineen. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä toimenpiteitä, joilla täsmennetään muun muassa artiklan raja-arvojen laskentatapa ja pelkän rekisteröitymisvelvoitteen kohteena olevien vaihtoehtorahastojen rekisteröitymis- ja tiedonantovelvoitteita. (3 artikla)

Direktiivin 4 artikla sisältää direktiivissä käytetyt määritelmät. Määriteltyjä käsitteitä ovat muun muassa:

vaihtoehtorahasto (yhteistä sijoitustoimintaa harjoittava yritys, i) joka hankkii pääomaa useammalta kuin yhdeltä sijoittajalta sijoittaakseen ne määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti kyseisten sijoittajien eduksi ja ii) jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklan mukaista toimilupaa);

vaihtoehtorahastojen hoitaja (oikeushenkilö, jonka säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoito);

toimivaltainen viranomainen (ETA-valtion kansallinen viranomainen, jolla on toimivalta lain tai muun säädöksen perusteella valvoa vaihtoehtorahastojen hoitajia);

sijoittautunut (i) vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla on sääntömääräinen kotipaikka sijoittautumispaikassa; ii) vaihtoehtorahasto, joka on saanut toimiluvan tai on rekisteröity sijoittautumispaikassa tai jolla on sääntömääräinen kotipaikka sijoittautumispaikassa; iii) säilytysyhteisö, jolla on sääntömääräinen kotipaikka tai sivuliike sijoittautumispaikassa; iv) laillisena edustajana toimiva oikeushenkilö, jolla on sääntömääräinen kotipaikka tai sivuliike sijoittautumispaikassa; v) laillisena edustajana toimiva luonnollinen henkilö, jolla on kotipaikka sijoittautumispaikassa);

ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahasto (vaihtoehtorahasto i) joka on saanut toimiluvan tai on rekisteröity ETA-valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, tai ii) joka ei ole saanut toimilupaa tai ei ole rekisteröity, mutta jolla on kotipaikka ja/tai keskustoimipaikka ETA-valtiossa);

ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja (jolla on sääntömääräinen kotipaikka ETA-valtiossa);

vaihtoehtorahaston kotijäsenvaltio (i) jossa vaihtoehtorahasto on saanut toimiluvan tai on rekisteröity sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti, tai jos toimilupia tai rekisteröintejä on useita, ETA-valtiota, jossa vaihtoehtorahasto on saanut toimiluvan tai on rekisteröity ensimmäisen kerran, tai ii) jossa vaihtoehtorahastolla on sääntömääräinen kotipaikka ja/tai keskustoimipaikka, jos se ei ole saanut toimilupaa eikä sitä ole rekisteröity jossakin ETA-valtiossa);

vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltio (jossa vaihtoehtorahastojen hoitajalla on sääntömääräinen kotipaikka);

vaihtoehtorahastojen hoitajan vastaanottava jäsenvaltio (ETA-valtio, joka ei ole kotijäsenvaltio ja jossa ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja i) hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja; ii) markkinoi ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita; tai iii) markkinoi ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita; tai ETA-valtio, joka ei ole viitejäsenvaltio ja jossa ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja; iv) hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja; v) markkinoi ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita; tai vi) markkinoi ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita);

vivutus (menetelmä, jolla vaihtoehtorahastojen hoitaja lisää hoitamansa vaihtoehtorahaston positiota joko rahaa tai arvopapereita lainaamalla, rahoitusjohdannaispositioihin sisältyvää vivutusta käyttämällä tai muulla tavalla);

vaihtoehtorahastojen hoito (vähintään liitteessä I kohdassa 1 eritellyn toiminnon, salkunhoito tai riskienhallinta, suorittamista yhdelle tai useammalle vaihtoehtorahastolle);

markkinointi (vaihtoehtorahastojen hoitajan aloitteesta tai lukuun tapahtuvaa sen hoitaman vaihtoehtorahaston osuuksien tai osakkeiden suoraa tai välillistä tarjoamista tai kohdentamista sijoittajille, joiden kotipaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on ETA-valtioissa);

viitejäsenvaltio (määräytyy 37 artiklan mukaisesti eri perusteilla muun muassa sen mukaan, mikä on hoitajan rahaston tai rahastojen kotijäsenvaltio, johon suurin osa rahastoista on sijoittautunut, jossa hoidetaan suurinta osaa varoista ja jossa rahastoa aiotaan markkinoida);

ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahasto (muu vaihtoehtorahasto kuin ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahasto);

ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja (muu vaihtoehtorahastojen hoitaja kuin ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja);

päävälittäjä (luottolaitos, sijoituspalveluyritys tai toiminnan vakautta koskevan sääntelyn ja jatkuvan valvonnan alainen muu yhteisö, joka tarjoaa palveluja ammattimaisille sijoittajille ensisijaisesti rahoitusvälineillä toteutettavien liiketoimien rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi vastapuolena ja joka voi myös tarjota muita palveluja, kuten kauppojen selvitys- ja toimituspalveluja, säilytyspalveluja, arvopapereiden lainaksiantamista koskevia palveluja, räätälöityjä tekniikkapalveluja ja operatiivisia tukipalveluja);

ammattimainen sijoittaja (joka katsotaan ammattimaiseksi asiakkaaksi tai jota voidaan pyynnöstä kohdella ammattimaisena asiakkaana MiFID:n liitteessä II tarkoitetulla tavalla);

vähittäissijoittaja (joka ei ole ammattimainen sijoittaja);

valvontaviranomainen (kolmannen maan kansallinen viranomainen, joilla on toimivalta lain tai muun säädöksen perusteella valvoa vaihtoehtorahastoja tai niiden hoitajia).

Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä toimenpiteitä, joilla täsmennetään vivutusmenetelmät ja vivutuksen laskentatapa. Vaihtoehtorahastojen tyyppien määrittelemiseksi ESMA voi laatia teknisten sääntelystandardien luonnoksia, joita komissiolla on valta hyväksyä.

Direktiivi sisältää vaihtoehtorahastojen hoitajan määrittämistä koskevat säännökset. Kullakin vaihtoehtorahastolla tulee olla yksi ainoa hoitaja. Tämä hoitaja voi olla vaihtoehtorahaston nimeämä tai sen lukuun nimetty eli ulkopuolinen vaihtoehtorahastojen hoitaja. Hoitaja voi olla myös vaihtoehtorahasto itse, jos sen hallintoelin päättää olla nimeämättä ulkopuolista hoitajaa ja jos se on oikeudellisen muodon kannalta mahdollista. Tällöin vaihtoehtorahastolla itsellään on oltava toimilupa vaihtoehtorahastojen hoitajana toimimiseen. (5 artikla)

II luku Toimiluvan myöntäminen vaihtoehtorahastojen hoitajille

Vaihtoehtorahastoja ei saa hoitaa ilman direktiivin mukaista toimilupaa, ellei poikkeusedellytyksistä muuta johdu.

Vaihtoehtorahaston hoitajan mahdollisuutta harjoittaa muuta toimintaa kuin vaihtoehtorahastojen hoitamista on myös rajoitettu. Direktiivin liitteessä I on määritelty toiminta, jota vaihtoehtorahastojen hoitajan on vähintään suoritettava (salkunhoito ja riskienhallinta) ja toiminnot, joita se voi lisäksi suorittaa (hallinto eri alakohtineen, markkinointi sekä vaihtoehtorahastojen varoihin liittyvä toiminta). (6 artikla; Liite I)

Ulkopuolinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi lisäksi harjoittaa sijoitusrahastodirektiivin mukaisesti myönnetyn toimiluvan nojalla muuta toimintaa. Ulkopuolinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi lisäksi saada toimiluvan tiettyjen direktiivin mukaisten palvelujen, kuten sijoitussalkkujen hoidon ja liitännäispalvelujen tarjoamiseen, jolloin näihin sovelletaan tiettyjä, pääsääntöisesti sijoituspalveluyrityksiä koskevia artikloja MiFID:stä. MiFID:n mukaisilta sijoituspalveluyrityksiltä ja direktiivin 2006/48/EY (luottolaitosdirektiivi) mukaisilta luottolaitoksilta ei vaadita vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa tiettyjen vaihtoehtorahastoihin liittyvien sijoituspalvelujen tarjoamiseen. Sijoituspalveluyritykset voivat kuitenkin markkinoida vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita sijoittajille ETA-valtiossa ainoastaan direktiivin mukaisesti. (6 artikla; Liite I)

Vaihtoehtorahastojen hoitajien on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle niiden toimiluvan myöntämisen edellytyksiä koskevaa jatkuvaa valvontaa varten tarvitsemat tiedot. (6 artikla)

Toimilupaa on haettava kotijäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta, joiden on edellytettävä hakijalta tiettyjä hakijaa koskevia tietoja. Tiedot koskevat muun muassa hakijan liiketoimintaa harjoittavia henkilöitä, omistajatahoja, organisaatiorakennetta sekä tiettyjen työntekijöiden palkka- ja palkkiopolitiikkaa. Tiedot koskevat edelleen sitä, miten hakija aikoo täyttää direktiivin mukaiset muut velvoitteensa, ja järjestelyjä, joilla toimintoja on siirretty kolmansien osapuolten hoidettavaksi. Tiedonantovelvollisuus koskee myös vaihtoehtorahastoja, joita hakija aikoo hoitaa. Niistä tulee toimittaa tiedot muun muassa sijoitusstrategioista, vivutuksen käyttöä koskevasta politiikasta, riskiprofiileista ja muista ominaispiirteistä, sijoittautumisvaltioista ja säilytysyhteisön nimeämiseksi tehdyistä järjestelyistä. (7 artikla)

Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava toimiluvan saaneista vaihtoehtorahastojen hoitajista ja niiden hoitamista ja/tai markkinoimista vaihtoehtoisrahastoista neljännesvuosittain ESMA:lle, joka pitää niitä koskevaa sähköistä rekisteriä. Yhteistyön harmonisoimiseksi ESMA voi laatia teknisten sääntelystandardien luonnoksia toimilupahakemuksessa toimitettavien tietojen täsmentämiseksi sekä täytäntöönpanostandardien luonnoksia määrittääkseen vakiolomakkeet, -mallit ja -menettelyt tietojen toimittamista varten. Komissiolla on valta hyväksyä luonnokset. (7 artikla)

Toimivaltainen viranomainen ei saa myöntää toimilupaa, ellei se katso määrättyjen edellytysten täyttyvän. Edellytyksiä toimiluvan myöntämiselle sitä hakevalle vaihtoehtorahastolle ovat a) hakijan kyky täyttää direktiivissä asetetut ehdot; b) hakijan riittävä peruspääoma ja omat varat; c) hakijan liiketoimintaa tosiasiallisesti harjoittavien henkilöiden riittävä hyvämaineisuus ja kokemus myös hakijan hoitamien rahastojen sijoitusstrategioiden näkökulmasta; d) hakijan omistajatahon soveltuvuus ottaen huomioon tarve varmistaa vaihtoehtorahastojen moitteeton ja huolellinen hoito; ja e) hakijan keskustoimipaikan ja sääntömääräisen kotipaikan sijainti samassa ETA-valtiossa. Myönnetty toimilupa on voimassa kaikissa ETA-valtioissa. Jos hakijalla on direktiivissä erikseen mainittu yhteys toiseen ETA-valtioon, myös tämän ETA-valtion viranomaista on kuultava ennen toimiluvan myöntämistä. Vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on evättävä toimilupa, jos se ei käytännössä pysty hoitamaan valvontatehtäväänsä tietyistä toimiluvan hakijan sidoksista tai kolmannen maan sääntelystä johtuvista syistä. Toimilupaa voidaan myös rajoittaa, erityisesti kun kyse on sijoitusstrategioista. Hakijalle tulee lähtökohtaisesti ilmoittaa luvan myöntämisestä kolmen kuukauden kuluessa täydellisen hakemuksen jättämisestä. Käytäntöjen harmonisoimiseksi ESMA voi laatia teknisten sääntelystandardien luonnoksia, joita komissiolla on valta hyväksyä. (8 artikla)

Vaihtoehtorahaston hoitajalla, joka on sisäisesti hoidettu rahasto, on oltava vähintään 300 000 euron perustamispääoma. Vaihtoehtorahastojen ulkopuolisella hoitajalla on oltava vähintään 125 000 euron perustamispääoma. Perustamispääomavaatimus koskee vaihtoehtorahastojen hoitajia, joiden hoitamien varojen arvo on enintään 250 miljoonaa euroa. Tämän arvon ylittyessä tulee omia lisävaroja olla perustamispääoman lisäksi 0,02 prosenttia 250 miljoonaa euroa ylittävästä määrästä. ETA-valtion edellyttämä perustamispääoman ja lisävarojen vaadittava kokonaismäärä ei kuitenkaan saa ylittää 10 miljoonaa euroa. Ammatillisiin vastuisiin liittyvien riskien kattamiseksi vaihtoehtorahaston hoitajalla on oltava asianmukainen määrä lisävaroja tai asianmukainen ammatillinen vastuuvakuutus. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä artiklaa koskevia täsmentäviä toimenpiteitä. (9 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajien tulee ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle olennaisista muutoksista alkuperäisen toimiluvan edellytyksiin. (10 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa voidaan perua tietyin edellytyksin. Näitä ovat muun muassa toimiluvan mukaisen toiminnan harjoittamatta jättäminen, toimiluvan saaminen epärehellisellä tavalla, toimiluvan myöntämisen edellytysten puute, vakava ja järjestelmällinen direktiivin mukaisten sääntöjen rikkominen tai kansallisen lainsäädännön mukaiset syyt. (11 artikla)

III luku Vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaedellytykset

Vaihtoehtorahastojen hoitajan on liiketoiminnassaan noudatettava tiettyjä periaatteellisia edellytyksiä. Periaatteet liittyvät rehellisyyteen, pätevyyteen, varovaisuuteen, huolellisuuteen, oikeudenmukaisuuteen sekä sijoittajien etuun, markkinoiden häiriöttömään toimintaan, riittäviin resursseihin, eturistiriitojen välttämiseen, sääntelyvaatimusten täyttämiseen ja sijoittajien tasapuoliseen kohteluun. Sijoittajien erityiskohtelun tulee käydä ilmi vaihtoehtorahaston säännöistä tai perustamisasiakirjoista. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä täsmentäviä toimenpiteitä, joiden avulla toimivaltaiset viranomaiset voivat arvioida artiklan periaatteellisten edellytysten täyttymistä. (12 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajilla on oltava riskinottoa edellyttävissä tehtävissä toimivia ja samaan palkkatasoon asettuvia henkilöstöryhmiä varten palkka- ja palkkiopolitiikka ja käytännöt. Niiden tulee olla sopusoinnussa moitteettoman ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistää sitä. Ne eivät saa kannustaa sellaiseen riskinottoon, joka on ristiriidassa hoidettujen vaihtoehtorahastojen riskiprofiilien tai rahastojen sääntöjen tai perustamisasiakirjojen kanssa. Ohjeet palkka- ja palkkiopolitiikasta sisältyvät direktiivin liitteeseen II. ESMA antaa jatkossa niihin liittyviä suuntaviivoja. (13 artikla; Liite II)

Direktiivin nojalla annetun sääntelyn odotetaan edellyttävän vaihtoehtorahastojen hoitajalta kaikkia kohtuullisiksi katsottavia toimenpiteitä vaihtoehtorahastojen hoidon yhteydessä esiintyvien eturistiriitojen toteamiseksi. Direktiivissä nimetään useita vaihtoehtorahastojen ja niiden hoitajien sidosryhmiä, joiden välisiä eturistiriitoja tulee ehkäistä. Eturistiriitojen ei tulisi vaikuttaa haitallisesti vaihtoehtorahastojen ja niiden sijoittajien etuihin. Eturistiriitojen tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi, hallitsemiseksi ja valvomiseksi vaihtoehtorahastojen hoitajan on pidettävä yllä ja käytettävä tehokkaita organisaatio- ja hallintojärjestelyjä. Toimintaympäristössä on erotettava toisistaan yhteensopimattomat tai järjestelmällisiä eturistiriitoja aiheuttavat tehtävät ja vastuut. Jos eturistiriidoista asiakkaille aiheutuvien riskien välttämistä ei pystytä varmistamaan, sijoittajille on kerrottava riskien yleinen luonne ja lähteet. Päävälittäjän (prime broker) valinnassa on noudatettava pätevyyttä, varovaisuutta ja huolellisuutta ja liikesuhteen ehdot on määriteltävä kirjallisessa sopimuksessa. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä eturistiriitojen hallintaa koskevia täsmentäviä toimenpiteitä. (14 artikla)

Direktiivi asettaa vaihtoehtorahastojen hoitajille velvollisuuden erottaa riskienhallintatoiminnot toimintayksiköstä toiminnallisesti ja hierarkkisesti. Erottamista on tarkasteltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kuitenkin niin, että riskienhallintatehtävät voidaan hoitaa riippumattomasti ja riskienhallintaprosessi on kauttaaltaan tehokas. Riskienhallintajärjestelmän avulla tulee voida seurata kunkin vaihtoehtorahaston sijoitusstrategiaan liittyviä olennaisia riskejä. Järjestelmää on myös arvioitava toistuvasti ja tarvittaessa mukautettava. Riskienhallinnan vähimmäistasolla vaihtoehtorahastojen hoitajien tulee noudattaa riittävää, dokumentoitua ja säännöllisesti päivitettyä asianmukaisen huolellisuuden prosessia (due diligence –prosessi) sijoituksia tehdessään, varmistua kuhunkin sijoituspositioon liittyvien riskien jatkuvasta tunnistamisesta ja varmistua riskiprofiilin vastaavuudesta rahaston sääntöjen, esitteen ja tarjousasiakirjojen kanssa. (15 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajien on vahvistettava kunkin hoitamansa rahaston lukuun käyttämänsä vivutuksen enimmäistaso. Lisäksi on vahvistettava vivutusjärjestelyissä mahdollisesti annettavat oikeudet vakuuksien tai takausten uudelleenkäyttöön. Tässä yhteydessä on otettava huomioon useita seikkoja, kuten se, minkä tyyppisistä vaihtoehtoisrahastoista on kyse, rahaston sijoitusstrategia, rahaston vivutuksen lähteet, järjestelmäriskin mahdollistavat keskinäiset sidokset tai merkitykselliset suhteet muihin laitoksiin sekä toiminnan laajuus ja luonne asianomaisilla markkinoilla. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä riskienhallintaan liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (15 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajien on otettava käyttöön asianmukainen järjestelmä maksuvalmiuden hoitamiseksi ja tarvittavat valvontamenettelyt maksuvalmiusriskin valvomiseksi. Samalla on varmistettava, että vaihtoehtorahaston sijoitusten maksuvalmiusprofiili vastaa sen velvoitteita. Sanotut vaatimukset eivät koske vivuttamattomia suljettuja rahastoja. Vaihtoehtorahastojen hoitajien on suoritettava maksuvalmiusriskejä koskevia stressitestejä säännöllisesti. Samoin on varmistuttava sijoitusstrategian, maksuvalmiusprofiilin ja lunastuspolitiikan johdonmukaisuudesta. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä maksuvalmiuden hoitoon liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (16 artikla)

Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä vaihtoehtorahastojen arvopaperistamispositioihin kohdistuvia sijoituksia määritteleviä toimenpiteitä, joita ovat arvopaperistamisposition alullepanijaa, järjestäjää tai alkuperäistä luotonantajaa tai vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevat vaatimukset. (17 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oltava käytössään riittävät ja tarkoituksenomaiset henkilöresurssit ja tekniset resurssit. Muita toiminnan järjestämistä koskevia yleisiä vaatimuksia ovat myös moitteettomat hallinto- ja tilinpitomenettelyt, ATK:n valvonta- ja suojajärjestelyt sekä riittävät sisäiset valvontajärjestelmät. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä toiminnan järjestämisen yleisiä periaatteita koskevia täsmentäviä toimenpiteitä. (18 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajan on varmistettava rahaston varojen asianmukainen ja riippumaton arvonmääritys. Arvonmääritystä ja osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskemista koskevat säännöt on vahvistettava joko rahaston sijoittautumisvaltion lainsäädännössä ja/tai rahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa. Arvonmääritystoiminnosta vastaavan on oltava joko ulkopuolinen arvonmäärittäjä tai vaihtoehtorahastojen hoitaja itse, jolloin arvonmääritystehtävän tulee olla salkunhoidosta toiminnallisesti riippumaton. Säilytysyhteisön saa nimetä ulkopuoliseksi arvonmäärittäjäksi ainoastaan tietyillä edellytyksillä, kun arvonmääritys on toiminnallisesti ja hierarkkisesti erotettu säilytystehtävistä. Direktiivissä säännellään edelleen vaihtoehtorahastojen hoitajan ja ulkopuolisen arvonmäärittäjän välisestä suhteesta. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä arvonmääritykseen ja ulkopuoliseen arvonmäärittäjään liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (19 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi siirtää tehtävänsä kolmansille osapuolille tiettyjen ehtojen täyttyessä. Siirrolle on muun muassa oltava objektiiviset perusteet eikä se saa estää hoitajan tehokasta valvontaa. Asiasta on ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ennen kuin tehtävien siirtämistä koskevat järjestelyt tulevat voimaan. Tehtävien siirtäminen ei vapauta vaihtoehtorahaston alkuperäistä hoitajaa vastuusta rahastoa ja sen sijoittajia kohtaan. Kolmas osapuoli voi siirtää edelleen sille siirrettyjä toimintoja tietyin edellytyksin, ensimmäistä siirtoa koskevien ehtojen puitteissa. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä tehtävien siirtoon liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (20 artikla)

Jokaiselle vaihtoehtorahastolle on nimettävä säilytysyhteisö direktiivin mukaisesti. Säilytysyhteisön nimeämisestä on oltava kirjallinen sopimus. Säilytysyhteisön on oltava joko tietyt ehdot täyttävä luottolaitos, sijoituspalveluyritys tai muu ETA-valtion määrittelemä laitosten ryhmä. Säilytysyhteisön on oltava ETA-valtioon sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen osalta sijoittautunut mainitun rahaston kotijäsenvaltioon tai ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen osalta mainitun rahaston sijoittautumismaana olevaan kolmanteen maahan tai kyseisen rahaston hoitajan kotijäsenvaltioon tai sen viitejäsenvaltioon. Säilytysyhteisön on yleisesti varmistettava, että vaihtoehtorahaston kassavirtaa seurataan asianmukaisesti. (21 artikla)

Vaihtoehtorahaston hoitamat varat on annettava säilytysyhteisön säilytettäväksi direktiivissä määrätyllä tavalla. Rahoitusvälineiden osalta tällä tarkoitetaan joko säilyttämistä kirjaamalla ne säilytysyhteisön kirjanpitoon avatulle rahoitusvälinetilille tai säilyttämällä fyysisiä rahoitusvälineitä. Muiden varojen osalta tällä tarkoitetaan rahaston omistuksen todentamista ja kirjanpitoa varoista. Tällaisen arvion omistuksesta on perustuttava rahaston tai hoitajan toimittamiin tietoihin tai asiakirjoihin ja saatavissa olevaan ulkopuoliseen näyttöön. (21 artikla 8 kohta)

Säilytysyhteisö huolehtii myös siitä, että vaihtoehtorahaston osuuksien tai osakkeiden myynneissä, liikkeeseenlaskuissa, takaisinostoissa, lunastuksissa ja perumisissa sekä osuuksien tai osakkeiden arvon laskemisessa noudatetaan soveltuvaa kansallista lainsäädäntöä ja rahaston sääntöjä tai perustamisasiakirjoja. (21 artikla 9 kohta)

Säilytysyhteisön on toimittava rehellisesti, oikeudenmukaisesti, ammattimaisesti, riippumattomasti ja vaihtoehtorahaston tai sen sijoittajien edun mukaisesti. Se ei saa harjoittaa eturistiriitoja aiheuttavaa toimintaa eikä käyttää uudelleen rahaston varoja ilman etukäteistä suostumusta. (21 artikla 10 kohta)

Säilytysyhteisö voi siirtää tehtäviä kolmannelle osapuolelle ainoastaan rajoitetusti. Tehtävien tulee koskea ainoastaan varojen säilytystä ja tällöinkin on noudatettava tiettyjä direktiivissä mainittuja edellytyksiä. Varojen säilyttäminen kolmannen osapuolen toimesta on mahdollista esimerkiksi, jos kolmannen maan lainsäädäntö edellyttää, että paikallinen yhteisö säilyttää tiettyjä rahoitusvälineitä. (21 artikla 11 kohta)

Säilytysyhteisö on vastuussa vaihtoehtorahastoa tai sen sijoittajia kohtaan säilytysyhteisön säilytettävänä olevien rahoitusvälineiden menettämisestä. Jos säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuu tällainen menetys, säilytysyhteisön on viipymättä palautettava samantyyppinen rahoitusväline tai vastaava määrä vaihtoehtorahastolle tai sen lukuun toimivalle vaihtoehtorahaston hoitajalle. Säilytysyhteisö voi vapautua vastuustaan, jos se pystyy osoittamaan, että menettäminen on seurausta ulkopuolisesta tapahtumasta, johon se ei ole kohtuudella voinut vaikuttaa ja jonka seuraukset eivät olisi olleet vältettävissä kaikista kohtuullisiksi katsottavista toimista huolimatta. Säilytysyhteisö on vastuussa rahoitusvälineiden menettämisen lisäksi kaikista muista menetyksistä, jotka johtuvat sen huolimattomuudesta tai direktiivin mukaisten velvoitteiden tahallisesta laiminlyönnistä. Mahdollinen säilytystehtävien siirto ei vaikuta säilytysyhteisön vastuuseen paitsi, jos vastuuvapauteen on etukäteen varauduttu direktiivin mukaisin järjestelyin ja sopimuksin. Vaihtoehtorahaston sijoittajalla on mahdollisuus vedota säilytysyhteisön vastuuseen joko suoraan tai hoitajan välityksellä. (21 artikla 12—15 kohdat)

Säilytysyhteisön on annettava pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle kaikki tiedot, jotka se on saanut tehtäviään hoitaessaan ja jotka voivat olla toimivaltaiselle viranomaiselle tarpeen. (21 artikla 16 kohta)

Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä säilytystoimintaan liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (21 artikla)

IV luku Avoimuutta koskevat vaatimukset

Direktiivissä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta asettaa sijoittajien ja toimivaltaisen viranomaisen saataville vuosikertomus kustakin rahastosta kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Vuosikertomuksen vähimmäistietovaatimus koskee muun muassa rahaston tasetta, tuloslaskelmaa, toimintakertomusta sekä henkilöstölle maksettuja palkkoja ja palkkioita. Vuosikertomuksen tilinpäätöstiedot on laadittava rahaston kotijäsenvaltion tai sen kolmannen maan tilinpäätösstandardien mukaisesti, johon rahasto on sijoittautunut, ja ne on tilintarkastettava. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä vuosikertomuksen sisältöön ja muotoon liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä. (22 artikla)

Direktiivissä säädetään tiedoista, jotka on annettava vaihtoehtorahaston sijoittajille ennen kyseiseen rahastoon sijoittamista ja tiedoista, jotka on annettava sijoittajille säännöllisesti kustakin vaihtoehtorahastosta. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä tiedonantovelvollisuutta täsmentäviä toimenpiteitä. (23 artikla)

Direktiivissä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan säännöllisestä raportointivelvollisuudesta toimivaltaiselle viranomaiselle. Raportointivelvollisuus koskee rahaston tärkeimpiä markkinoita, välineitä, joilla se käy kauppaa, tärkeimpiä sijoituskohteita ja merkittävimpiä riskikeskittymiä. Direktiivissä säädetään erikseen tiedoista, jotka koskevat rahaston riskitasoa. Näitä ovat muun muassa heikon rahaksimuutettavuuden vuoksi erityisjärjestelyjen piirissä olevien varojen prosenttiosuus, tiedot uusista maksuvalmiusjärjestelyistä, kulloinenkin riskiprofiili ja stressitestien tulokset. Merkittävässä määrin vivutusta hyödyntävän hoitajan on annettava toimivaltaiselle viranomaisille tietoa käytetyistä vivutusjärjestelyistä. Toimivaltainen viranomainen voi myös oma-aloitteisesti vaatia hoitajaa luovuttamaan tietoja, jos se on tarpeen järjestelmäriskien tehokkaan valvonnan kannalta. ESMA voi pyytää nimetyissä poikkeustilanteissa toimivaltaista viranomaista asettamaan lisäraportointivaatimuksia. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä raportointi- ja tiedonantovelvollisuutta täsmentäviä toimenpiteitä. (24 artikla)

V luku Tietyntyyppisiä vaihtoehtorahastoja hoitava vaihtoehtorahastojen hoitaja

Direktiivin V luvussa säännellään erityisesti vivutusta käyttäviä vaihtoehtorahastoja (1 jakso) sekä pääomasijoitustoimintaa harjoittavia vaihtoehtorahastoja (2 jakso) koskevista kysymyksistä.

Direktiivissä asetetaan toimivaltaiselle viranomaiselle velvollisuus käyttää 24 artiklan nojalla kerättyjä tietoja sen määrittämiseksi, missä määrin vivutuksen käyttö lisää rahoitusjärjestelmän järjestelmäriskiä, markkinahäiriöiden riskiä tai talouden pitkän aikavälin kasvulle aiheutuvia riskejä. (25 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajan on osoitettava, että sen asettamat vivutuksen rajat kussakin sen hoitamassa rahastossa ovat kohtuullisia ja että se noudattaa niitä kaiken aikaa. Toimivaltaisen viranomaisen on toimittava 50 artiklan yhteistyövelvoitteen osoittamalla tavalla yhdessä muiden ETA-valtioiden viranomaisten sekä ESMA:n kanssa riskien hallitsemiseksi. Toimivaltaiselle viranomaiselle on asetettu velvollisuus määritellä ja arvioida riskiä sekä asettaa tarpeen vaatiessa rajat vivutuksen määrälle, jotta vivutuksen käytön vaikutusta rahoitusjärjestelmäriskin tai markkinahäiriöiden lisääntymiseen voidaan rajoittaa. Vivutuksen määrän rajoittaminen edellyttää ennakkoilmoitusta ESMA:lle, Euroopan järjestelmäriskikomitealle ja kyseisen rahaston toimivaltaisille viranomaisille. ESMA:lla on välitys- ja koordinointitehtävä ja se antaa lausunnon ehdotetusta tai toteutetusta vivutuksen määrää rajoittavasta toimesta. ESMA voi olla myös aloitteellinen vivutuksen määrää rajoittavan toimen toteuttamiseksi antamalla toimivaltaiselle viranomaiselle asiaa koskevan lausunnon. Toimivaltainen viranomainen voi ehdottaa ESMA:n lausunnon vastaisia toimia. Tällöin sen on kuitenkin perusteltava päätöksensä, jolloin ESMA voi päättää julkistaa tiedon, ettei toimivaltainen viranomainen noudata sen lausuntoa sekä tapauskohtaisesti toimivaltaisen viranomaisen päätöksen perustelut. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä artiklaa täsmentäviä toimenpiteitä. (25 artikla)

Direktiivissä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuuksista listaamattomissa yhtiöissä ja liikkeeseenlaskijoissa silloin, kun määräysvallan hankkii vaihtoehtorahasto joko erikseen tai yhdessä direktiivissä määriteltyjen sopimusten perusteella. Nämä lisävelvoitteet laukaisevan pääomasijoittamisen soveltamisala on erikseen määritelty. Määräysvallalla tarkoitetaan yli 50 prosentin osuutta yhtiöiden äänioikeuksista. (26 artikla)

Direktiivissä säädetään pääomasijoituksia tekevien vaihtoehtorahastojen hoitajille asetetusta erityisestä liputusvelvollisuutta muistuttavasta ilmoitusvelvollisuudesta. Velvollisuus tulee kyseeseen, kun rahaston hallussa oleva osuus listaamattoman yhtiön äänioikeuksista saavuttaa, ylittää tai alittaa 10 prosentin, 20 prosentin, 30 prosentin, 50 prosentin tai 75 prosentin rajan. Tällöin vaihtoehtorahastojen hoitajan on ilmoitettava tapahtuneesta kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle. Rahaston hankittua yhtiössä määräysvallan ilmoitus on tehtävä lisäksi kohdeyhtiölle sekä niille kohdeyhtiön osakkeenomistajille, joiden tiedot ja osoitteet hoitajalla on saatavilla tai saatavissa. Tällöin ilmoituksessa on oltava myös lisätiedot hankinnan tai luovutuksen jälkeisestä osuudesta äänioikeuksista ja ehdoista, joilla määräysvalta on hankittu sekä määräysvallan hankintapäivästä. Kohdeyhtiölle toimitettavassa ilmoituksessa kohdeyhtiön hallitusta on pyydettävä välittämään tieto määräysvallan siirtymisestä yhtiön henkilöstölle. Mainitut ilmoitukset on tehtävä mahdollisimman pian, mutta viimeistään kymmenen päivän kuluessa. (27 artikla)

Direktiivissä säädetään pääomasijoituksia tekevien vaihtoehtorahastojen hoitajalle asetetusta tiedonantovelvollisuudesta, kun sen hoitama vaihtoehtorahasto hankkii määräysvallan listaamattomassa yhtiössä tai liikkeeseenlaskijassa. Tiedot tulee antaa kohdeyhtiölle ja sen osakkeenomistajille, joiden tiedot ja osoitteet hoitajalla on saatavilla tai saatavissa, sekä vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Saataville on asetettava tiedot hoitajista, jotka hoitavat määräysvallan saaneita vaihtoehtorahastoja, tiedot erityisesti hoitajan, rahaston ja yhtiön välisten eturistiriitojen ehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi noudatettavista periaatteista, rahaston ja kohdeyhtiön välillä tehdyn sopimuksen markkinaehtoisuuden varmistavista erityisistä suojatoimista ja erityisesti työntekijöitä koskevaa ulkoista ja sisäistä tiedottamista koskevista periaatteista. Kohdeyhtiölle toimitettavassa ilmoituksessa kohdeyhtiön hallitusta on pyydettävä välittämään vastaavat tiedot yhtiön henkilöstölle. Listaamattomalle kohdeyhtiölle ja sen osakkeenomistajille, joiden tiedot ja osoitteet hoitajalla on saatavilla tai saatavissa, on ilmoitettava aikomuksista listaamattoman yhtiön tulevan liiketoiminnan osalta ja mahdollisista vaikutuksista työntekijöihin, mukaan lukien työehdot. Kohdeyhtiön hallitusta on pyydettävä välittämään vastaavat tiedot yhtiön henkilöstölle ja tästä on parhaan mukaan varmistuttava. Pääomasijoituksia tekevien vaihtoehtorahastojen hoitajien on annettava tiedot määräysvallan hankkimisen rahoituksesta toimivaltaiselle viranomaiselle ja rahaston sijoittajille. (28 artikla)

Direktiivi sisältää määräysvaltaa listaamattomassa yhtiössä käyttävän vaihtoehtorahastojen hoitajan vuosikertomusta koskevat erityissäännökset. Kohdeyhtiön vuosikertomusten on sisällettävä muun muassa katsaus (fair review) yhtiön liiketoiminnan kehityksestä vuosikertomuksen kattamalla jaksolla sekä tiedot tilikauden päättymisen jälkeen sattuneista merkittävistä tapahtumista, yhtiön todennäköisestä tulevasta kehityksestä ja omien osakkeiden hankintaa koskevista tiedoista. Kohdeyhtiön hallitusta on pyydettävä välittämään kohdeyhtiön ja rahaston vuosikertomustiedot yhtiön henkilöstölle ja tästä on parhaan mukaan varmistuttava. (29 artikla)

Direktiivissä kielletään erikseen tietyt yhtiön tyhjentämiseen varoista (asset stripping) tähtäävät toimenpiteet. Pääomasijoituksia tekevien vaihtoehtorahastojen hoitajien on kiellettyä 24 kuukauden ajan määräysvallan hankkimisesta tehdä yhtiön varojen jakamista, osakepääoman alentamista, osakkeiden lunastusta ja/tai omien osakkeiden hankintaa koskevia toimenpiteitä. Toimenpiteet ovat kiellettyjä, jos ne liittyvät direktiivissä erikseen määriteltyihin, kohdeyhtiön nettovarallisuuteen vaikuttaviin tilanteisiin. Tällaisten toimenpiteiden helpottaminen, tukeminen, määrääminen ja niiden puolesta äänestäminen on kiellettyä. Hoitajien on parhaansa mukaan estettävä sanotut toimet. Vaihtoehtorahaston hankkiessa määräysvallan listaamattomassa yhtiössä tai liikkeeseenlaskijassa sitä hoitavan vaihtoehtorahastojen hoitajan on parhaansa mukaan estettävä yhtiön varojen jakaminen, osakepääoman alentaminen, osakkeiden lunastus ja/tai omien osakkeiden hankinta, jos toimenpide on direktiivissä säädettyjen velvoitteiden vastainen. (30 artikla)

VI luku ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudet markkinoida ja hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ETA-valtioissa

Direktiivissä säädetään ehdot ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan harjoittamalle osuuksien tai osakkeiden markkinoinnille vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltiossa. Lähtökohtaisesti vaihtoehtorahastoja saa markkinoida ainoastaan ammattimaisille sijoittajille (markkinoinnista vähittäissijoittajille säädetään artiklassa 43). Toimiluvan saanut ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi markkinoida hoitamansa ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita kotijäsenvaltiossaan heti, kun direktiivissä säädetyt ehdot täyttyvät. Vaihtoehtorahastojen hoitajan on toimitettava kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle direktiivissä säädetty ilmoitus kustakin ETA-valtioon sijoittautuneesta vaihtoehtorahastosta, jota se aikoo markkinoida. Ilmoitukseen sisällytettävät asiakirjat ja tiedot on määritelty direktiivin liitteessä III. Toimivaltainen viranomainen voi estää markkinoinnin ainoastaan, jos hoitaja ei noudata tai ei aio noudattaa direktiiviä. ESMA voi laatia luonnoksia artiklaa koskevista teknisistä sääntelystandardeista, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (31 artikla; Liite II)

Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi lähtökohtaisesti markkinoida rahastoja muussa ETA-valtiossa samoin edellytyksin kuin kotijäsenvaltiossa. Myös tällöin hoitajan on tehtävä kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle ilmoitus, johon sisältyvät liitteessä IV määritellyt tiedot ja asiakirjat. Ilmoitus on tehtävä kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytetyllä kielellä. Toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä ilmoituksen asiakirjat niiden ETA-valtioiden viranomaisille, joissa rahastoa aiotaan markkinoida. Jos hoitaja jättää noudattamatta direktiivin määräyksiä, edellytys markkinoida rahastoa muissa ETA-valtioissa lakkaa. Tällöin kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on toteuttaa asiaankuuluvat toimenpiteet, kuten tarvittaessa rahaston markkinoinnin nimenomainen kielto muissa ETA-valtioissa. ESMA voi laatia luonnoksia artiklaa koskevista teknisistä sääntelystandardeista, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (32 artikla; Liite III)

Direktiivin mukaan ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa toiseen ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa joko suoraan tai sivuliikkeen välityksellä. Hoitajalla tulee tällöin olla toimilupa hoitaa kyseisentyyppisiä rahastoja. Hoitajan on toimitettava kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot ETA-valtiosta, jossa se aikoo hoitaa rahastoa sekä aiotut palvelut ja rahastot kattava toimintaohjelma. Direktiivissä säädetään menettelystä, jota noudattaen kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on kuukauden kuluessa toimitettava asiakirjat lausuntoineen vastaanottavan ETA-valtion viranomaiselle. Vastaanottavat ETA-valtiot eivät saa asettaa direktiivin soveltamisalaan kuuluviin asioihin liittyviä lisävaatimuksia. Jos hoitaja jättää noudattamatta direktiivin määräyksiä, edellytys hoitaa rahastoa muissa ETA-valtioissa lakkaa. Tällöin kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on toteuttaa asiaankuuluvat toimenpiteet, joihin sillä on valtuudet. ESMA voi laatia luonnoksia artiklaa koskevista teknisistä sääntelystandardeista, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (33 artikla)

VII luku Kolmansia maita koskevat erityissäännöt

Direktiivissä säädetään edellytyksistä, joilla toimiluvan saanut ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneita rahastoja, joita ei markkinoida ETA-valtioissa. Hoitajan tulee noudattaa kaikkia direktiivissä säädettyjä vaatimuksia, lukuun ottamatta 21 artiklan mukaista säilytysyhteisövaatimusta ja 22 artiklan mukaista vuosikertomusvaatimusta. Lisäksi edellytyksenä on, että vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja sijoittautumismaan valvontaviranomaisen välillä on otettu käyttöön yhteistyöjärjestely, jolla voidaan varmistaa valvontatehtävän mahdollistava tietojenvaihto. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä eri ETA-valtioiden viranomaisten yhteistyöjärjestelyjä täsmentäviä toimenpiteitä ja ESMA laatii suuntaviivoja yhteistyöjärjestelyjä koskevista toimenpiteistä. (34 artikla)

Direktiivissä säädetään edellytyksistä, joilla ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja saa markkinoida hoitamiaan ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ETA-valtioissa passin nojalla. Hoitajan on tällöin noudatettava kaikkia direktiivissä säädettyjä vaatimuksia (paitsi VI luvun ETA-valtioon sijoittautuneiden rahastojen hoitajia koskevia vaatimuksia). Lisäksi kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja kolmannen maan valvontaviranomaisten välillä tulee olla asianmukainen yhteistyöjärjestely, eikä kolmas maa saa olla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän yhteistyöhaluttomiksi määrittelemien maiden ja alueiden luettelossa (FATF:n luettelo). Edelleen kotijäsenvaltion sekä kunkin ETA-valtion, jossa rahastoa markkinoidaan sekä kolmannen maan välillä pitää olla Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (Organization for Economic Cooperation and Development, OECD) tuloa ja varallisuutta koskevan malliverosopimuksen 26 artiklan vaatimukset täyttävä, tehokkaan tiedonvaihdon mahdollistava verosopimus. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja toisen ETA-valtion viranomaisten ollessa keskenään eri mieltä yhteistyöjärjestelyjä tai FATF:n luetteloa koskevien kohtien soveltamisesta, ne voivat siirtää asian käsittelyn ESMA:lle. Rahaston markkinointi kotijäsenvaltiossa vaatii 31 ja 32 artiklan tavoin liitteen III tiedot sisältävän ilmoituksen ja markkinointi muussa ETA-valtiossa liitteen IV tiedot sisältävän ilmoituksen tekemistä kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Muutoinkin menettely on samankaltainen eri ETA-valtioiden viranomaisten ilmoitusvelvollisuuden, yhteistyön, käytettävän kielen sekä tarvittaessa markkinoinnin estävien toimien käytön kannalta. Myös kolmansiin maihin sijoittautuneita rahastoja saa markkinoida lähtökohtaisesti ainoastaan ammattimaisille sijoittajille (markkinoinnista vähittäissijoittajille säädetään 43 artiklassa). Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä artiklaa täsmentäviä toimenpiteitä ja ESMA laatii teknisten sääntelystandardien luonnoksia, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (35 artikla; Liite III; Liite IV)

Direktiivissä säädetään edellytyksistä ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamien, ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen markkinoinnille ETA-valtioissa ilman passia. Myös tällöin direktiivin vaatimuksia on noudatettava, lukuun ottamatta osaa 21 artiklan mukaisista säilytysyhteisövaatimuksista. Kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja kolmannen maan valvontaviranomaisen välillä on oltava asianmukainen yhteistyöjärjestely, eikä kolmas maa saa olla FATF:n luettelossa. Direktiivin mukaan ETA-valtio voi asettaa tiukempia vaatimuksia, jotka koskevat osuuksien ja osakkeiden markkinointia sijoittajille niiden alueella. Komissio hyväksyy delegoiduilla säädöksillä eri maiden viranomaisten yhteistyöjärjestelyjä täsmentäviä toimenpiteitä ja ESMA laatii suuntaviivoja yhteistyöjärjestelyjä koskevista toimenpiteistä. (36 artikla)

Direktiivissä säädetään toimiluvan myöntämisestä ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneelle vaihtoehtorahastojen hoitajalle. Direktiivin 37 artiklan toimiluvan myöntämistä koskevat säännökset koskevat sekä hoitajia, jotka aikovat hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja 39 artiklan mukaisesti että hoitajia, jotka aikovat hoitaa ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja artiklan 40 mukaisesti. Tällaisen hoitajan on noudatettava direktiiviä, paitsi VI luvun ETA-valtioon sijoittautuneiden rahastojen hoitajia koskevia vaatimuksia. Velvollisuudesta noudattaa tiettyä direktiivin velvollisuutta voi vapautua osoittamalla, että direktiivin säännöksen ja hoitajaan sovellettavan kolmannen maan säännöksen yhteensovittaminen on mahdotonta, ja että kolmannen maan lainsäädännössä on vastaava säännös, jolla on vastaava sääntelytarkoitus ja joka tarjoaa sijoittajille samantasoisen suojan ja että hoitaja ja/tai rahasto noudattavat tätä sääntöä. Hoitajan on haettava toimilupaa viitejäsenvaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta. Jos hoitaja aikoo markkinoida rahastoa ETA-valtiossa, tulee ilmoituksen ohella kyseisen ETA-valtion viranomaiselle julkistaa markkinointistrategia. Hoitajalla on myös oltava viitejäsenvaltioon sijoittautunut laillinen edustaja. (37 artikla 1—3 kohta)

Direktiivissä säädetään ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien viitejäsenvaltion määrittämisestä. Viitejäsenvaltio voi määräytyä eri perusteilla muun muassa i) ETA-valtioksi, jossa ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja aikoo hoitaa vain yhtä ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa; ii) ETA-valtioksi, johon suurin osa useista vastaavista eri ETA-valtioihin sijoittautuneista vaihtoehtoisrahastoista on sijoittautunut; tai iii) ETA-valtioksi, jossa hoidetaan suurinta osaa varoista. Myös ETA-valtio, jossa vaihtoehtorahastoa aiotaan markkinoida, voi määräytyä viitejäsenvaltioksi. Direktiivi sisältää säännökset siitä, kuinka toimitaan, jos viitejäsenvaltiona voi tulla kyseeseen usea eri ETA-valtio. Hoitajan on tehtävä pyyntö viitejäsenvaltion määrittämisestä kaikkien kyseeseen tulevien ETA-valtioiden asianomaisille viranomaisille. Jos eri ETA-valtioiden viranomaiset eivät keskenään tee päätöstä viitejäsenvaltiosta kuukauden kuluessa, voi hoitaja itse valita viitejäsenvaltionsa direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Direktiivissä säädetään velvollisuudesta hakea toimilupaa viitejäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta, viranomaisten velvollisuudesta ilmoittaa toimilupahakemuksesta ESMA:lle ja velvollisuudesta pyytää tämän lausuntoa tekemästään arviosta, viranomaisten välisestä menettelystä sekä tilanteesta, jossa asiasta on ilmoitettava muiden ETA-valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Direktiivi sisältää säännökset komissiolle delegoidusta vallasta yhteistyöjärjestelyihin ja teknisiin sääntelystandardeihin liittyen. Lisäksi säädetään ESMA:n tehtävistä ja toiminnasta yhteistyöjärjestelyihin, tietojenvaihdon koordinointiin ja teknisiin sääntelystandardeihin liittyen. (37 artikla 4—6 kohta)

ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee täyttää direktiivin mukaiset lisäedellytykset toimiluvan saamiseksi. Näitä ovat viitejäsenvaltion ilmoittaminen, markkinointistrategian julkaiseminen ja viitejäsenvaltioon sijoittautuneen laillisen edustajan nimeäminen, joka toimii direktiivissä tarkoitettuna yhteyshenkilönä. Lisäksi edellytyksenä on, että viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten, ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan sijoittautumismaana olevan kolmannen maan valvontaviranomaisten välillä on otettu käyttöön asianmukaisia yhteistyöjärjestelyjä tehokkaan tietojenvaihdon varmistamiseksi. ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan sijoittautumismaa ei saa olla FATF:n luettelossa. Kyseisen kolmannen maan on täytynyt tehdä viitejäsenvaltion kanssa sopimus, joka vastaa täysin OECD:n tuloa ja varallisuutta koskevan malliverosopimuksen 26 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia ja jolla varmistetaan tehokas tietojenvaihto veroasioissa. Edelleen edellytyksenä on, etteivät kolmannen maan lainsäädäntö tai muu sääntely estä toimivaltaisen viranomaisen direktiivin mukaisten valvontatehtävien tehokasta hoitamista. Direktiivissä säädetään tilanteista, joissa toisen ETA-valtion toimivaltaiset viranomaiset taikka viitejäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat siirtää asian käsittelyn ESMA:lle. Direktiivissä säädetään toimiluvan myöntämisestä II luvun mukaisesti soveltuvin osin ja tiedoista, joilla hakijan tulee täydentää direktiivin mukaista hakemusta. Direktiivissä säädetään viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta ESMA:lle, jos ne katsovat, että vaihtoehtorahastojen hoitaja voidaan vapauttaa direktiivin tiettyjen säännösten noudattamisesta ja asiassa viranomaisten välillä noudatettavasta menettelystä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava ESMA:lle toimiluvan myöntämismenettelyn tuloksesta, muutoksista toimilupaan sekä toimiluvan peruuttamisesta. Sen on ilmoitettava ESMA:lle hylkäämistään toimilupahakemuksista ja annettava tiedot toimilupaa hakeneista vaihtoehtorahastojen hoitajista. (37 artikla 7—10 kohdat)

Direktiivissä säädetään menettelystä silloin, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja muuttaa markkinointistrategiaansa kahden vuoden kuluessa alkuperäisen toimiluvan myöntämisestä, ja jos kyseinen muutos olisi vaikuttanut viitejäsenvaltion määrittämiseen. Direktiivissä säädetään menettelystä myös tilanteessa, jossa kahden vuoden kuluessa toimiluvan myöntämisestä ilmenee, ettei hoitajan toimilupaa myönnettäessä esittämää markkinointistrategiaa ole noudatettu tai että hoitaja on antanut siitä virheellisiä tietoja, tai jos vaihtoehtorahastojen hoitaja ei ole noudattanut 37 artiklan 11 kohtaa muuttaessaan markkinointistrategiaansa. Alkuperäisen viitejäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on pyydettävä hoitajaa ilmoittamaan oikea viitejäsenvaltio tosiasiallisen markkinointistrategian perusteella. Muutosprosessi on pääpiirteissään samanlainen kuin alkuperäisen viitejäsenvaltion määrittäminen. (37 artikla 11 ja 12 kohdat)

Viitejäsenvaltiolla on merkitystä kiistoissa, joita vaihtoehtorahastojen hoitajalla mahdollisesti on toimivaltaisen viranomaisen, rahaston tai sen sijoittajien kanssa. Tällaiset kiistat ratkaistaan viitejäsenvaltion lainsäädännön mukaan ja sen oikeudenkäyttöalueella. (37 artikla 13 kohta)

ESMA:lle on annettu joko mahdollisuus tai toimeksianto laatia useita 37 artiklan sääntelyä täsmentäviä suuntaviivoja tai teknisten sääntelystandardien luonnoksia. ESMA edistää tietojenvaihtoa ja toimii yleisenä koordinoijana viitejäsenvaltioiden ja kolmansien maiden viranomaisten välillä. 37 artiklan perusteella komissio hyväksyy useita täytäntöönpanosäädöksiä, toimenpiteitä sekä teknisten sääntelystandardien ja teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia. (37 artikla 14—23 kohdat)

ESMA tekee vuosittain vertaisarvioinnin eri ETA-valtioiden viranomaisten valvontatoiminnasta, joka koskee ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien toimilupien myöntämistä ja valvontaa. Tavoitteena on lisätä valvonnan johdonmukaisuutta sekä muun muassa valvontakäytäntöjen lähentymistä, direktiivin tavoitteiden saavuttamista valvontakäytännöillä ja teknisten sääntelystandardien vaikuttavuutta. Vertaisarvioinnin perusteella ESMA voi antaa suuntaviivoja ja suosituksia, joita eri ETA-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten on parhaansa mukaan noudatettava. Direktiivi sisältää säännökset tilanteesta, jossa toimivaltainen viranomainen ei noudata tai ei aio noudattaa ESMA:n antamia suuntaviivoja tai suosituksia. (38 artikla)

Toimiluvan saanut ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi passin nojalla markkinoida hoitamansa, ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita ammattimaisille sijoittajille ETA-valtioissa lähtökohtaisesti samoilla edellytyksillä kuin ETA-valtioon sijoittautunut hoitaja. Säännökset seurailevat artiklan 31 ja 32 esimerkkiä. (39 artikla)

Toimiluvan saanut ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi markkinoida hoitamansa, ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita ammattimaisille sijoittajille ETA-valtioissa passin nojalla. Hoitajan on tällöin noudatettava kaikkia direktiivissä säädettyjä vaatimuksia. Lisäksi viitejäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston sijoittautumismaan valvontaviranomaisten välillä tulee olla asianmukaiset yhteistyöjärjestelyt tehokkaan tietojenvaihdon varmistamiseksi. Kyseinen kolmas maa ei saa olla FATF:n luettelossa. Edelleen viitejäsenvaltion sekä kunkin ETA-valtion, jossa rahaston osuuksia tai osakkeita aiotaan markkinoida ja edellä tarkoitetun kolmannen maan välillä pitää olla OECD:n tuloa ja varallisuutta koskevan malliverosopimuksen 26 artiklan vaatimukset täyttävä, tehokkaan tiedonvaihdon veroasioissa mahdollistava sopimus. Edellytykset ovat samankaltaiset 35 artiklassa säädettyjen, ETA-valtioon sijoittautuneita hoitajia koskevien edellytysten kanssa. (40 artikla)

Direktiivin mukaan ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa toiseen ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa joko suoraan tai sivuliikkeen välityksellä. Hoitajalla tulee tällöin olla toimilupa hoitaa kyseisentyyppisiä rahastoja. Hoitajan on toimitettava kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot ETA-valtiosta, jossa se aikoo hoitaa rahastoa sekä aiotut palvelut ja rahastot kattava toimintaohjelma. Direktiivissä säädetään menettelystä, jota kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on noudatettava, jos hoitaja noudattaa direktiiviä. Valvojan on kuukauden kuluessa toimitettava asiakirjat lausuntoineen vastaanottavan ETA-valtion viranomaiselle. Vastaanottavat ETA-valtiot eivät saa asettaa direktiivin soveltamisalaan liittyviä lisävaatimuksia. Sääntely vastaa 33 artiklan ETA-valtioon sijoittautuneita hoitajia koskevaa sääntelyä. (41 artikla)

ETA-valtiot voivat antaa ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien markkinoida rahastoja ETA-valtiossa ilman erityistä passia kevennetyin edellytyksin. Tällöin hoitaja joutuu vähintään noudattamaan direktiivin avoimuutta koskevia ja pääomasijoituksia tekeviä vaihtoehtorahastoja koskevia artikloja. Tällöin toimivaltainen viranomainen on sen ETA-valtion viranomainen, jossa rahastoa markkinoidaan. Näiden viranomaisten on noudatettava yhteistyöjärjestelyä kolmannen maan valvontaviranomaisen kanssa, eikä kolmas maa saa olla FATF:n luettelossa. ETA-valtiot saavat asettaa myös tiukempia sääntöjä. Säännös muistuttaa 36 artiklaa. (42 artikla)

VIII luku Markkinointi vähittäissijoittajille

ETA-valtiot voivat antaa vaihtoehtorahastojen hoitajien markkinoida direktiivin mukaisesti hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita vähittäissijoittajille alueellaan. ETA-valtiot voivat tällöin asettaa vaihtoehtorahastojen hoitajille tai vaihtoehtorahastoille tiukempia vaatimuksia kuin ne, joita sovelletaan ammattimaisille sijoittajille markkinoitaviin vaihtoehtorahastoihin. Jos rahastojen vähittäismarkkinointi sallitaan, ETA-valtion on ilmoitettava komissiolle ja ESMA:lle sallittujen rahastojen tyypit sekä mahdollisesti asetetut lisävaatimukset. (43 artikla)

IX luku Toimivaltaiset viranomaiset

ETA-valtioiden on nimettävä toimivaltaiset julkiset viranomaiset, joiden tehtävänä on hoitaa direktiivissä säädettyjä tehtäviä. Toimivaltaisten viranomaisten on oltava julkisia viranomaisia ja niistä sekä niiden tehtävien mahdollisesta jakautumisesta on ilmoitettava komissiolle ja ESMA:lle. Toimivaltaisten viranomaisten on otettava käyttöön asianmukaiset menetelmät direktiivin mukaisten velvoitteiden valvomiseksi. (44 artikla)

Vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan vakauden valvonta on lähtökohtaisesti kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen vastuulla. Vastaanottavan ETA-valtion viranomaisen vastuulla on erikseen siirrettyjen vastuiden lisäksi 12 artiklan yleisiä periaatteita koskevien ja 14 artiklan eturistiriitojen välttämiseksi annettujen säännösten valvonta. Direktiivissä säädetään toimivaltaisen viranomaisen ja vastaanottavan ETA-valtion viranomaisen yhteistyömenettelystä tilanteessa, jossa hoitaja toimii sääntöjen vastaisesti. Jos eri ETA-valtioiden viranomaisten välillä vallitsee erimielisyys, ne voivat ilmoittaa siitä ESMA:lle, jonka tehtävänä on helpottaa yhteistyöjärjestelyjä koskevia neuvotteluja. Viime kädessä ESMA voi toimia sille Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (ESMA-asetus) 19 artiklan nojalla annettujen valtuuksien mukaisesti. (45 artikla)

Toimivaltaiselle viranomaiselle on annettava kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen direktiivin mukaisten viranomaistehtävien hoitamiseksi. Valtuuksia voidaan käyttää suoraan, yhdessä muiden viranomaisten kanssa, antamalla valtuudet viranomaisen vastuulla toimiville elimille tai saattamalla asia oikeusviranomaisten käsiteltäväksi. Direktiivi sisältää luettelon niistä valtuuksista, jotka toimivaltaisilla viranomaisilla on vähintään oltava käytössään. Näihin kuuluvat muun muassa oikeus saada tutustua kaikkiin asiakirjoihin niiden muodosta riippumatta, oikeus vaatia tietoja hoitajan toimintaan liittyviltä henkilöiltä, oikeus tehdä paikalla toimitettavia tarkastuksia, oikeus vaatia puhelin- ja tietoliikennetietoja, oikeus vaatia lopettamaan direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen säännösten kanssa ristiriitainen käytäntö, oikeus vaatia varojen jäädyttämistä ja takavarikoimista, oikeus perua myönnetty toimilupa ja syyteoikeus. Edelleen toimivaltaisella viranomaisella on oltava kaikki tarvittavat valtuudet, jos yhden tai useamman rahaston toiminta voisi vaarantaa markkinoiden asianmukaisen toiminnan. (46 artikla)

ESMA saa direktiivin nojalla laatia eri ETA-valtioiden viranomaisia varten direktiiviä koskevia suuntaviivoja sekä tarvittavat valtuudet hoitaa direktiivin nojalla annetut tehtävät. Direktiivissä säädetään ESMA:n lukuun työskentelevien salassapitovelvollisuudesta, joka ulottuu tietojen ilmaisemiseen myös eri ETA-valtioiden viranomaisille. ESMA voi pyytää toimivaltaisia viranomaisia toteuttamaan direktiivissä erikseen määrättyjä toimenpiteitä. Näihin kuuluvat muun muassa vaihtoehtorahaston markkinoinnin kieltäminen ja rahaston hoitoon liittyvien rajoitusten asettaminen, kun kyseessä on liiallinen riskikeskittymä tai kun rahasto muodostaa merkittävän vastapuoliriskin. ESMA voi tehdä päätöksen tällaisen pyynnön tekemisestä, jos on olemassa direktiivissä määritelty uhka rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle ja eheydelle eikä toimivaltainen viranomainen ole ryhtynyt toimiin puuttuakseen uhkaan lainkaan tai riittävällä tavalla. Pyydetyillä toimilla on tehokkaasti puututtava sanottuun uhkaan, niillä ei saa luoda sääntelyn katvealueiden hyväksikäytön riskiä eivätkä ne saa vaikuttaa haitallisesti rahoitusmarkkinoiden tehokkuuteen esimerkiksi likviditeettiä vähentämällä tai epävarmuutta luomalla. Tarvittaessa ESMA kuulee Euroopan järjestelmäriskikomiteaa ja muita asianomaisia viranomaisia ennen mainittua pyyntöä. (47 artikla)

Direktiivi velvoittaa ETA-valtiot varmistamaan, että direktiivin nojalla annettujen säännösten noudattamisesta vastuussa oleville henkilöille voidaan ETA-valtioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä tai hallinnollisia seuraamuksia. ETA-valtioiden on varmistettava, että kyseiset toimenpiteet ovat tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Toimivaltainen viranomainen voi julkistaa seuraamuksen, jollei se vaaranna rahoitusmarkkinoita, vahingoita sijoittajien etua tai aiheuta suhteetonta vahinkoa osapuolille. (48 artikla)

Direktiivin mukaisesti annettujen lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla tehtyjen päätösten on oltava asianmukaisesti perusteltuja ja niihin on voitava hakea muutosta tuomioistuimissa. (49 artikla)

Direktiivissä säädetään eri ETA-valtioiden viranomaisten keskinäisestä yhteistyövelvollisuudesta ja tiedonvaihtovelvollisuudesta. ESMA voi antaa tietojenvaihtomenettelyistä teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (50 artikla)

Toimivaltaisen viranomaisen on sovellettava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 95/46/EY yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta henkilötietojen siirrossa (tietosuojadirektiivi). Vastaavasti ESMA:n on noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta. Tietoja säilytetään enintään viisi vuotta. (51 artikla)

Direktiivissä säännellään tiedon luovuttamista (disclosure) kolmansille maille. Siirto (transfer) voi tapahtua ainoastaan tietosuojadirektiivin edellytysten täyttyessä ja kun on varmuus siitä, että siirto on tarpeen direktiiviä sovellettaessa. Kolmas maa ei saa siirtää tietoja edelleen ilman nimenomaista lupaa. Toisen ETA-valtion viranomaiselta tai kolmansien maiden valvontaviranomaisilta saatuja tietoja voidaan luovuttaa vain hyväksyttyä tarkoitusta varten ja jos tähän saadaan nimenomainen suostumus. (52 artikla)

Direktiivissä säädetään erityisesti tiedonvaihdosta, jolla on merkitystä mahdollisesti järjestelmän kannalta olennaisten rahoituslaitosten vakauteen ja markkinoiden asianmukaiseen toimintaan. Luovutukseen sovelletaan ESMA-asetuksen 35 artiklan edellytyksiä. Komissio hyväksyy tietojen luovutukseen liittyviä täsmentäviä toimenpiteitä ja tietojen laajuutta sekä toimittamisen aikaväliä täsmentäviä täytäntöönpanosäädöksiä. (53 artikla)

Toimivaltainen viranomainen voi pyytää toisen ETA-valtion viranomaista toimimaan yhteistyössä tutkinnan, valvontatoimien tai paikalla tehtävän tarkastuksen yhteydessä jälkimmäisen ETA-valtion alueella näiden viranomaisten ja direktiivin mukaisten valtuuksien rajoissa. Toisen ETA-valtion viranomaisen on tällöin joko a) suoritettava tarkastus tai tutkinta itse, b) annettava pyytävän viranomaisen suorittaa tarkastus tai tutkinta tai c) annettava tilintarkastajien tai asiantuntijoiden suorittaa tarkastus tai tutkinta. Kieltäytyminen sanotusta yhteistyöstä on mahdollista ainoastaan a) vetoamalla valtion suvereniteettiin, turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen, b) jos samoja toimia ja henkilöitä koskeva oikeudenkäynti on vireillä pyynnön saaneessa ETA-valtiossa tai c) jos samoja toimia ja henkilöitä koskeva lainvoimainen päätös on jo annettu. ESMA voi laatia yhteistyötä koskevia teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksia, jotka komissiolla on valta hyväksyä. (54 artikla)

Eri ETA-valtioiden viranomaiset voivat siirtää niiden välisen, direktiivin määrittelemää yhteistyötä koskevan erimielisyyden käsittelyn ESMA:lle. (55 artikla)

X luku Siirtymä- ja loppusäännökset

Komissiolla on siirretty valta 21.7.2015 saakka antaa delegoituja säädöksiä (delegated acts), 3, 4, 9, 12, 14—25, 34—37, 40, 42, 53, 67 ja 68 artiklan nojalla. Säädösvallan siirto (delegation of power) jatkuu automaattisesti 21 päivään heinäkuuta 2019 saakka, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto sitä peru. Heti, kun komissio on hyväksynyt delegoidun säädöksen, se antaa säädöksen tiedoksi samanaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle. (56 artikla)

Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa perua sanotun säädösvallan siirron (57 artikla) samoin kuin vastustaa sanotun säädösvallan siirron nojalla annettua säädöstä kolmen kuukauden kuluessa sen tiedoksiannosta. Se ei tällöin tule voimaan. (58 artikla)

Euroopan arvopaperikomitea avustaa komissiota. (59 artikla)

ETA-valtion on ilmoitettava komissiolle poikkeuksesta, jota se käyttää 6, 9, 21, 22, 28, 43 tai 61 artiklan nojalla. (60 artikla)

Toimintaa jo harjoittavien vaihtoehtorahastojen hoitajien on tehtävä kaikki tarvittavat toimenpiteet direktiivin nojalla annetun lainsäädännön noudattamiseksi ja jätettävä hakemus toimiluvan saamiseksi 22 päivään heinäkuuta 2014 mennessä. Suljettujen rahastojen, jotka eivät tee lisäinvestointeja 22 päivän heinäkuuta 2013 jälkeen, hoitajat voivat edelleenkin toimia ilman toimilupaa. Sama koskee niitä hoitajia, joiden suljettujen ja määräaikaisten rahastojen merkintäaika on päättynyt ennen 22 päivää heinäkuuta 2013 ja määräaika päättyy viimeistään 22 päivänä heinäkuuta 2016. Toimivaltainen viranomainen voi sallia toisessa ETA-valtiossa toimivan luottolaitoksen nimeämisen säilytysyhteisöksi 22 päivään heinäkuuta 2017 saakka. (61 artikla)

Direktiivi sisältää vähäiset muutokset IORP-direktiiviin (ammatilliset lisäeläkkeet, 62 artikla) ja sijoitusrahastodirektiiviin (63 artikla) sekä asetukseen (EY) N:o 1060/2009 (CRA, luottoluokitusasetus, 64 artikla) ja ESMA-asetukseen (65 artikla).

Määräaika kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle on 22 päivänä heinäkuuta 2013. (66 artikla)

ESMA:n on lausuttava 35 ja 37—41 artiklojen mukaisen passijärjestelyn toiminnasta ja soveltamisesta Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle 22 päivään heinäkuuta 2015 mennessä. Jos ESMA katsoo, ettei ole olemassa sijoittajansuojaan, markkinahäiriöihin, kilpailuun ja järjestelmäriskien valvontaan liittyviä merkittäviä esteitä, jotka estäisivät passijärjestelyn soveltamisen, se antaa asiasta myönteisen lausunnon. Komissio antaa kolmen kuukauden kuluessa ESMA:n myönteisen lausunnon saamisesta delegoidun säädöksen, jolla täsmennetään, minä päivänä 35 ja 37—41 artikloissa vahvistettuja sääntöjä aletaan soveltaa kaikissa ETA-valtioissa. Jos ESMA ei ole antanut lausuntoa 22 päivään heinäkuuta 2015 mennessä, komissio pyytää sitä antamaan lausunnon uuden määräajan kuluessa. (67 artikla)

ESMA:n on lausuttava 36 ja 42 artiklojen mukaisen kansallisen järjestelyn korvanneen passijärjestelyn toiminnasta ja soveltamisesta Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle kolmen vuoden kuluessa passijärjestelyn alkamisesta. (68 artikla)

Komissio aloittaa soveltamisen ja soveltamisalan uudelleentarkastelun viimeistään 22 päivänä heinäkuuta 2017. Siinä analysoidaan direktiivin soveltamisesta saatuja kokemuksia, sen vaikutuksia sijoittajiin ja sääntelykohteisiin sekä sitä, missä määrin direktiivin tavoitteet on saavutettu. Uudelleentarkastelun tulee sisältää yleinen selvitys direktiivin sääntöjen toiminnasta ja niiden soveltamisesta saaduista kokemuksista. Selvityksen tulee kattaa direktiivissä mainitut seikkaperäiset aihealueet. Komission tulee tarvittaessa ehdottaa muutoksia. (69 artikla)

Direktiivi on ollut voimassa 31 päivästä heinäkuuta 2011 alkaen (70 artikla) ja se on osoitettu kaikille ETA-valtioille. (71 artikla)

2.2.4 Muu Euroopan unionin lainsäädäntö

Yleistä Euroopan unionin lainsäädännöstä

Esityksen valmistelussa on pyritty ottamaan huomioon sekä voimassa oleva että tuleva EU:n lainsäädäntö. Rahoitusmarkkinoiden koko EU-lainsäädäntö on jatkuvassa mittavassa uudelleenarvioinnissa. Tämä eurooppalainen muutos on vaikuttanut myös Suomen oikeuteen. Esityksessä pyritään myös valmistautumaan näköpiirissä oleviin EU-lainsäädännön muutoksiin.

Esitystä valmisteltaessa on korostuneesti seurattu vireillä olevia direktiiviin liittyviä EU-säädöshankkeita ja arvioitu niissä tehtävien ratkaisujen vaikutuksia kansalliseen sääntelyyn. Tavoitteena on välttää sellaisia uusia ratkaisuja, joiden arvioidaan muuttuvan tulevassa EU-sääntelyssä toisensuuntaisiksi. Suurin osa vireillä olevista EU-hankkeista on tarkoituksenmukaisinta panna aikanaan erikseen täytäntöön kansalliseen lainsäädäntöön. Seuraavassa selostetaan direktiiviin liittyvät vireillä olevat EU-sääntelyn muutokset, jotka ovat edelleen neuvottelu- tai valmisteluvaiheessa.

Vireillä olevien sääntelyhankkeiden yhteisvaikutus on epäselvä, koska neuvotteluja käydään samanaikaisesti mutta niiden voimaantulo ja täytäntöönpano on eriaikaista. Lisäksi samantyyppisen toiminnan tarjoaminen yli rajojen EU:ssa voi tulla sallituksi monen eri direktiivin nojalla annettujen toimilupien ja niiden vastavuoroisen tunnustamisen perusteella, sama toiminta voi tulla osaksi säännellyksi eri direktiiveillä ja asetuksilla. Myös sijoittajan asema voi samantyyppisissä tuotteissa vaihdella sen mukaan, mitä direktiiviä tai asetusta sovelletaan. Ongelmallista on myös erilainen säädöshierarkia, sillä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus vähittäismarkkinoille tarkoitetuista sijoitustuotteita koskevista avaintietoasiakirjoista (PRIPs) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus rahoitusvälineiden markkinoista (MiFIR) olisivat suoraan sovellettavia asetuksia, mutta vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan sääntelyn lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/92/EY (vakuutusedustusdirektiivi, IMD), UCITS V ja MiFID ovat ETA-valtioille annettavia direktiivejä. Edelleen voi olla ongelmallista, että täydentävä sääntely (Level 2 ja Level 3) on ollut pitkään sisällöltään avoimena ja pääosin asetuksia.

Toisaalta, sääntelyhankkeet merkitsevät kuluttajansuojapainotuksen vahvistumista markkinavakauteen tähtäävän tavoitteen ohella. Tämä johtaa rahoituspalvelujen kuluttajavalvonnan siirtymiseen enenevästi Finanssivalvonnan tehtäväksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston perustamisen jälkeen ( HE 108/2012 vp) on tarkoitus vahvistaa myös kuluttaja-asiamiehen valvontakeinojen valikoimaa.

Komissio on julkistanut 3 päivänä lokakuuta 2012 sisämarkkinoiden edistämiseksi tarkoitetun toimenpidepaketin (Single Market Act II), jonka avaintoimi 6 sisältää komission aikomuksen julkistaa vihreä kirja erilaisiksi pitkäaikaisten sijoitusrahastojen muodoiksi, joiden tavoitteena on parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusten saantia. Komissio julkisti vihreän kirjan (Long-term financing of the European Economy) 25 päivänä maaliskuuta 2013. Ehdotus asetukseksi eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista (ELTIF, KOM(2013) 462 lopullinen) annettiin 26 päivänä kesäkuuta 2013. Asetus ei edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen lainsäädäntöön, mutta se täydentäisi ehdotettua lainsäädäntöä. Asetuksen johdosta olisi tarpeen muuttaa lisäksi ainakin Finanssivalvonnasta sekä Finanssivalvonnan valvontamaksusta annettuja lakeja.

EuVECA- ja EuSEF -asetukset

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 345/2013 eurooppalaisista riskipääomarahastoista (EuVECA) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 346/2013 eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista (EuSEF) annettiin 17 päivänä huhtikuuta 2013. Ne perustuvat komission 7 päivänä joulukuuta 2011 tekemiin ehdotuksiin (U 9/2012 vp, U 10/2012 vp). Asetukset ovat uutta lainsäädäntöä, kiinteässä yhteydessä direktiiviin ja ne on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti direktiivin kansallisen täytäntöönpanon kanssa. Ne vaikuttavat ehdotetun lainsäädännön soveltamisalaan ja siinä säädettävään kotimaisten viranomaisten toimivaltaan. Komission tavoite on EuVECA:n avulla parantaa pienyritysten rahoitusedellytyksiä mahdollistamalla eurooppalaisten riskipääomarahastojen ohjaama rahoitus ja osaaminen erityisesti kasvuyrityksiin. EuVECA:n piiriin kuuluvien riskipääomarahastojen yksinomainen toiminimi (designation) olisi eurooppalainen riskipääomarahasto (European Venture Capital Fund). EuSEF:n avulla on tarkoitus parantaa yhteiskunnan vähäosaisten ja syrjäytyneiden elämän olosuhteita mahdollistamalla rahoituksen ja osaamisen ohjaaminen erityisesti yrityksiin, jotka harjoittavat asuntorakentamista, terveydenhoitoa, vanhustenhoitoa, lastenhoitoa ja työharjoittelua. Asetuksen piiriin kuuluvien riskipääomarahastojen toimijoiden yksinomainen toiminimi olisi eurooppalainen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistunut rahasto (European Social Entrepreneurship Fund).

EuVECA- ja EuSEF -asetusten mukainen sääntely on valinnainen riskipääomarahastoille, joiden hoitajien tulisi muutoin rekisteröityä direktiivin mukaisesti. Asetusta noudattamalla tietyt määritelmät täyttävä rahastonhoitaja saisi oikeuden markkinoida hoitamaansa rahastoa huomattavasti kevyemmin edellytyksin kuin direktiivin piirissä toimiva vaihtoehtorahastojen hoitaja. Asetusten piirin hakeutuminen ei ole riippuvaista vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudellisesta muodosta. Sen sijaan vaatimuksena on, etteivät vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamat varat ylitä 500 miljoonaa euroa, että sen kotivaltion toimivaltainen viranomainen on rekisteröinyt sen ja että vähintään 70 prosenttia sen hoitamista varoista ja maksamattomista pääomasitoumuksista käytetään tietyt vaatimukset täyttäviin sijoituskohteisiin (qualifying investments). Asetusten mukaisten rahastojen sijoittajien tulee olla MiFID:ssä tarkoitettuja ammattimaisia asiakkaita tai varakkaita yksityishenkilöitä (high net worth individuals). Asetusten vähimmäissijoitusrajat ovat siten sangen korkeat. Asetukset sisältävät säännökset muun muassa eurooppalaisen riskipääomarahaston ja eurooppalaisen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneen rahaston toimintatavasta ja hallinnosta, eturistiriitojen tunnistamisesta ja välttämisestä, velvollisuudesta ylläpitää omia varoja ja muita voimavaroja sekä varojen arvostuksesta. Edelleen asetukset sisältävät säännökset sanottujen vaihtoehtorahastojen hoitajien viranomaisrekisteröinnistä, valvonnasta, raportoinnista sekä ETA-valtiot kattavasta toimilupien julkisesta rekisteröinnistä ESMA:ssa.

Sijoitusrahastodirektiivin muuttaminen

Komissio on antanut 3 päivänä heinäkuuta 2012 ehdotuksen sijoitusrahastodirektiivin säilytystoimintojen, palkka- ja palkkiopolitiikka- sekä seuraamussäännösten muuttamisesta, KOM(2012) 350 lopullinen (UCITS V, U 52/2012 vp). Komission ehdotuksen toteutuminen tulisi muuttamaan sijoitusrahastolaissa säänneltyjä säilytysyhteisön tehtäviä ja vastuita, sijoittajille annettavia tietoja ja toimivaltaisten viranomaisten valvonta- ja tutkintavaltuuksia sekä Finanssivalvonnasta annetun lain hallinnollisia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevia säännöksiä. Sijoitusrahastolakiin olisi lisättävä rahastoyhtiön palkka- ja palkkiopolitiikkaa koskevat säännökset. Sijoitusrahastodirektiiviin tulevat muutokset ovat pääosin samankaltaisia kuin ne, jotka sisältyvät direktiiviin.

Lisäksi komissio on julkistanut 26 päivänä heinäkuuta 2012 konsultaation sijoitusrahastoja koskevan sääntelyn tulevista muutostarpeista (UCITS VI). Kysely koskee rahamarkkinarahastoja, arvopaperien lainaus- ja takaisinostosopimuksia, OTC-johdannaissopimuksiin liittyviä riskejä sekä säilytysyhteisön passia. Kysely päättyi 18 päivänä lokakuuta 2012 ja sisälsi 72 kysymystä. ESMA on puolestaan julkistanut 17 päivänä joulukuuta 2012 ohjeet pörssilistatuista sijoitusrahastoista (ETF) ja muista UCITS-rahastoihin liittyvistä asioista viranomaisia ja UCITS-rahastoyhtiöitä varten (ESMA/2012/832FI). Niissä täsmennetään yhteissijoitusyritysten riskien sekä vastapuoliriskien määrittelyä ja laskentatapaa sekä sääntöjä yhteissijoitusyrityksen käyttämistä indekseistä. Lisäksi ESMA on 4 päivänä joulukuuta 2012 julkistanut ohjeluonnoksen rahastoyhtiöiden REPO-järjestelyistä (ESMA/2012/722).

Varjopankkitoiminta

Komissio on 19 päivänä maaliskuuta 2012 julkaissut vihreän kirjan varjopankkitoiminnasta eli perinteisen pankkitoiminnan ulkopuolisesta luotonvälityksestä (E 33/2012 vp). Varjopankkitoiminnalla voidaan ymmärtää myös rahoitusmarkkinoiden sääntelyn katvealueita. Suomessa ei ole merkittävää varjopankkitoimintaa. Ennakkotietojen valossa varjopankkitoimintaan liittyvä komission sääntelyehdotus julkistettaisiin vuonna 2013, olisi kaksijakoinen ja koskisi yhtäältä pankkeja ja toisaalta sijoitusrahastoja. Ensimmäistä asetusehdotusta rahamarkkinarahastoista odotetaan annettavaksi syksyllä 2013. Jatkotyötä on suunnitteilla monella alueella: pankkien ja varjopankkitoimijoiden yhteydet, muut varjopankkitoimijat, arvopaperistaminen, arvopaperilainaus ja takaisinostosopimukset. Valmistelun keskeisiä osapuolia ovat G20-ryhmä ja sitä avustava FSB. Sääntelyn intensiteetistä ja ulottuvuudesta riippuu, mikä sääntelyn vaikutus on markkinaosapuolten liiketoimintaan ja riskienhallinnan kustannuksiin sekä rahoitusmarkkinoiden kriisinhallintaan ja siitä aiheutuviin kustannuksiin. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat rahastot voivat olla varjopankkitoimijoita ja niiden hoitajat voivat suorittaa tällaisia varjopankkitoimintoja osana rahaston sijoitusstrategiaa. Vihreästä kirjasta alkanut prosessi johtanee muutoksiin direktiivin ja ehdotetun lainsäädännön piirissä.

Liikasen työryhmä

Komission 22 päivänä helmikuuta 2012 perustama korkean tason työryhmä julkisti raporttinsa EU:n pankkisektorin rakenteellisesta uudistamisesta 2 päivänä lokakuuta 2012. Työryhmä esitti viisi toimenpidettä EU:n pankkisektorin edelleenvahvistamiseksi: (1) talletuspankkitoiminnan ja investointipankkitoiminnan erottaminen toisistaan erillisiksi yhtiöiksi joko (i) suoraan lain nojalla tai (ii) vaatimalla erottamista osana pankeilta edellytettyä resoluutiosuunnitelmaa niissä tapauksissa, joissa eriyttäminen on tarpeen tehokkaan resoluution eli pankkitoiminnan uudelleenjärjestelyn tai sitä koskevien viranomaistoimien toteuttamiselle; (2) pankeille tehokkaat toipumis- ja resoluutiosuunnitelmat kriisitilanteiden varalle; (3) sijoittajanvastuuinstrumenttien käyttö (bail-in); (4) kaupankäyntisalkun ja kiinteistövastuiden pääomavaatimusten kiristäminen sekä lainakatot (loan-to-value ratio ja debt-to-income ratio); sekä (5) pankkien hallintoa koskevien vaatimusten tehostaminen. Työryhmän keskeisin ehdotus on vaatimus siitä, että sama yhtiö ei saisi harjoittaa talletuspankkitoimintaa ja investointipankkitoimintaa. Vaatimusta sovellettaisiin kuitenkin vain taseeltaan suurimpiin pankkeihin eikä ehdotus estäisi talletuspankkia ja investointipankkia toimimasta samassa konsernissa. Muut ehdotukset koskevat asioita, jotka jo ovat EU:ssa tai Baselin pankkivalvontakomiteassa vireillä. Jos talletuspankkitoiminta ja investointipankkitoiminta säädetään EU:ssa eriytettäviksi toisistaan, voi sillä olla vaikutusta myös vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaympäristöön. ETA-valtioiden tulee edelleen varmistua siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajat noudattavat myös tällöin direktiivin 14 artiklassa määriteltyjä eturistiriitatilanteita koskevia toimenpiteitä ja menettelyjä. Asialla voi olla keskeinen merkitys suurille pankkikonserneille, joilla on nyt luottolaitos- ja talletuspankkitoiminnan ohella palveluvalikoimassaan varainhoitoa, varainhoidon neuvontapalveluja sekä sijoitustoimintaa omiin ja muihin rahastoihin.

Solvenssi II ja CRD IV

Luottolaitoksia ja vakuutuslaitoksia koskeva sääntely on laajan muutoksen kohteena. EU:n neuvosto päätti vuonna 2009 tavoitteesta muuttaa luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten taloudellisen aseman sääntely luonteeltaan enimmäisharmonisoinniksi ja vähentää merkittävästi nykyiseen lainsäädäntöön sisältyvien kansallisten sääntelyoptioiden määritelmää (niin kutsuttu yhtenäinen Euroopan sääntökirja eli European single rulebook). Vähimmäisvakavaraisuusvaatimusten harmonisointi sekä likviditeetti- ja vastapuoliriskin, omien varojen ja uusien pääomapuskureiden tarkempi sääntely lisäävät luottolaitosten pääomavaatimuksia. Samansuuntaisesti vaikuttaa myös sääntely luotettavasta hallinnosta, valvonnasta ja sanktioista. Tulevien muutosten arvioidaan rajoittavan rahoituslaitosten luotonantoa, mikä puolestaan lisää varainhankinnan kysyntää arvopaperimarkkinoilta. Näin ollen myös vaihtoehtorahastojen merkitys pääomamarkkinoilla korostuu.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 2009/138/EY (Solvenssi II) tarkoituksena on parantaa vakuutuksenottajien ja edunsaajien suojaa sekä lisätä eurooppalaisen vakuutusalan kansainvälistä kilpailukykyä (U 4/2011 vp). Vakuutettujen etujen suojaaminen edellyttää, että vakuutuslaitoksiin sovelletaan riittäviä vakavaraisuusvaatimuksia. Solvenssi II -direktiivin tarkoituksena on luoda uudet, yhtenäiset vakavaraisuusvaatimukset vakuutusyrityksille EU:ssa. Direktiivissä säädetyt vakavaraisuusvaatimukset pyrkivät entistä paremmin ottamaan huomioon yksittäisen vakuutusyrityksen riskiprofiilin. Solvenssi II -direktiivillä pyritään parantamaan sisämarkkinoiden toimivuutta antamalla yhteensovitetut säännöt myös vakuutusyritysryhmien valvonnasta. Direktiivi vastaa tavoitetta lähentää vakuutus- ja muun finanssialan valvonnan periaatteita. Erityisesti tähän pyritään uusilla yhtenäisillä hallinnollisilla vaatimuksilla. Direktiivin yhtenä tarkoituksena on myös selkeyttää vakuutusalan sääntelyä. Samalla kumotaan 13 aiemmin voimassa ollutta vakuutusalan direktiiviä, joista on koottu vielä tarvittava sääntely Solvenssi II -direktiiviin. Solvenssi II -direktiivi noudattaa lähes kokonaan enimmäisharmonisointia. Voimaantuloaikataulusta säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä direktiivien 2003/71/EY ja 2009/138/EY (Solvenssi II) muuttamisesta Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen sekä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen valtuuksien osalta (Omnibus II -direktiivi), jota Euroopan parlamentti ei ole vielä hyväksynyt. Myös kansallinen täytäntöönpano- ja soveltamisajankohta ovat siten avoinna.

Komissio antoi 20 päivänä heinäkuuta 2011 ehdotuksen uudeksi direktiiviksi (CRD IV) ja asetukseksi (CRR), joilla korvattaisiin nykyinen luottolaitosten toiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annettu direktiivi 2006/48/EY ja sitä täydentävä luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten pääoman riittävyydestä annettu direktiivi 2006/49/EY (U 37/2011 vp). CRD IV ja CRR oli alun perin määrä hyväksyä lopullisesti syksyllä 2012 ja niiden oli määrä tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013 lukien, mutta säädöksiä koskevat neuvottelut ovat edelleen vireillä. Säädösehdotuksilla on tarkoitus erityisesti kiristää luottolaitosten vakavaraisuus- ja maksuvalmiussääntelyä nykyisestä. Vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta koskevat määräykset siirretään pääosin vähimmäisharmonisointiin perustuvasta direktiivistä toimialaa suoraan sitovaan, pääosin enimmäisharmonisoituun asetukseen. Tiukentuvat vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimukset tulevat voimaan asteittain vuosien 2013—2018 aikana. Valtiovarainministeriössä on valmisteltavana luottolaitoslainsäädännön uudistus, jolla uusi direktiivi on tarkoitus saattaa kansallisesti voimaan. Siihen liittyvää EU-asetusta ei ole tarpeen erikseen saattaa kansallisesti voimaan. Muita uudistuksia ovat vuonna 2011 hyväksytyt Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/87/EY finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta sekä neuvoston direktiivien 73/239/ETY, 79/267/ETY, 92/49/ETY, 92/96/ETY, 93/6/ETY ja 93/22/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 98/78/EY ja 2000/12/EY muuttamisesta (finanssikonglomeraattidirektiivi) muutokset.

Vakuutusedustusdirektiivi IMD ja PRIPs

Solvenssi II -direktiivin eurooppalaisen säädösprosessin alkuvaiheen yhteydessä esille tuli myös vakuutuksenottajien suojan ja eri vakuutustuotteiden myyntikäytäntöjen tarkistaminen. Erityisesti on tuotu esille huoli sijoituspiirteitä sisältävien henkivakuutustuotteiden myyntiä koskevasta sääntelystä. Komissio antoi 30 päivänä huhtikuuta 2009 tiedonannon vähittäismarkkinoille tarkoitetuista paketoiduista sijoitustuotteista. Tiedonannossa komissio ilmaisi pyrkimyksensä varmistaa, että tällaisten sijoitustuotteiden markkinat olisivat entistä läpinäkyvämmät, tarjottavista sijoitustuotteista annettaisiin paremmin tietoja ja että tuotteissa ja niiden myynnissä otettaisiin huomioon sijoittajien tarpeet. Tiedonannossa todettiin lisäsääntelyä tarvittavan myynnistä ja tuotetietojen antamisesta. Todettuun sääntelytarpeeseen komissio on pyrkinyt vastaamaan laajalla 3 päivänä heinäkuuta 2012 annetulla kuluttajapaketilla, joka sisältää kolme erillistä asetus- ja direktiiviehdotusta.

Paketin ensimmäisenä osana komissio on ehdottanut vakuutusedustusdirektiivi IMD:n laajaa uudistamista sen varmistamiseksi, että asiakkaat saavat korkeatasoisen suojan ostaessaan erityisesti sijoitusmuotoisia vakuutustuotteita (KOM (2012) 360 lopullinen, U 64/2012 vp). Uudistettavalla direktiivillä (IMD2) pyritään tehostamaan vähittäisvakuutusmarkkinoiden sääntelyä. Tarkoituksena on varmistaa tasavertaiset toimintaedellytykset kaikkien niiden kesken, jotka ovat mukana vakuutustuotteiden myynnissä, ja parantaa vakuutuksenottajien suojaa. Nyt tehtävän tarkistuksen tärkeimpiä tavoitteita ovat vääristymätön kilpailu, kuluttajansuoja ja markkinoiden yhdentyminen. IMD2-hankkeella on tarkoitus laajentaa vakuutusedustusdirektiivin soveltamisala kaikkiin jakelukanaviin, tunnistaa, hallinnoida ja lieventää eturistiriitoja, lisätä hallinnollisten seuraamusten yhdenmukaistamisen tasoa, lisätä neuvonnan soveltuvuutta ja objektiivisuutta, varmistaa, että myyjän ammattipätevyys vastaa myytävien tuotteiden monimutkaisuutta, sekä yksinkertaistaa ja lähentää menettelyjä, joita EU:ssa sovelletaan rajat ylittävään vakuutusmarkkinoille pääsyyn.

Paketin toinen osa on edellä mainittu UCITS V -ehdotus.

Kolmantena kuluttajapaketin osana komissio antoi ehdotuksen PRIPs:ksi (KOM(2012) 352 lopullinen, U 58/2012 vp). Ehdotuksella vastataan sijoitustuotteiden tuotetietoja koskevaan todettuun sääntelytarpeeseen. Ehdotus koskee vähittäissijoitustuotteina markkinoitavia sijoitusrahastoja, strukturoituja vähittäissijoitustuotteita ja tiettyjä sijoitustarkoituksiin käytettyjä vakuutussopimuksia. Näihin niin sanottuihin paketoituihin sijoitustuotteisiin sijoittavalle tulisi PRIPs:n mukaan antaa avaintietoasiakirja. Siinä olisi oltava kaikki olennainen tieto, jotta sijoittaja ei tarvitse muita asiakirjoja saadakseen käsityksen sijoitustuotteen keskeisistä ominaisuuksista ja tehdäkseen riittävään tietoon perustuvan sijoituspäätöksen. PRIPs tulisi toteutuessaan sovellettavaksi markkinoitaessa monien direktiivin sääntelyn piiriin kuuluvien vaihtoehtorahastojen osuuksia tai tällaisten rahastojen arvonkehitykseen sidonnaisia sijoitustuotteita EU:ssa.

Markkinarakennetoimija-asetus (EMIR)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EU) N:o 648/2012 (markkinarakennetoimija-asetus, U 38/2010 vp) vahvistetaan OTC-johdannaissopimuksia koskevat määritykseen ja kahdenväliseen riskienhallintaan liittyvät vaatimukset, johdannaissopimuksia koskevat raportointivaatimukset sekä keskusvastapuolten ja kauppatietorekisterien toiminnan harjoittamista koskevat yhdenmukaiset vaatimukset. Asetusta sovelletaan 1 artiklan mukaan keskusvastapuoliin ja niiden määritysosapuoliin, finanssialalla toimiviin vastapuoliin ja kauppatietorekistereihin sekä soveltuvin osin finanssialan ulkopuolisiin vastapuoliin ja markkinapaikkoihin. Finanssialalla toimivalla vastapuolella tarkoitetaan asetuksen 2 artiklan 8 kohdan mukaan muun muassa yhteissijoitusyritystä ja vaihtoehtorahastoa. Siten direktiivin soveltamisalan piiriin kuuluvan toimijan tulee soveltaa asetusta kaupankäyntitoiminnassaan. Vastapuolten on varmistettava asianmukaiset menettelyt ja järjestelyt toiminnallisen riskin ja vastapuoliriskin mittaamiseen, valvomiseen ja pienentämiseen, kun OTC-johdannaissopimusta ei määritetä keskusvastapuolessa (11 artikla).

Markkinarakennetoimija-asetuksen täytäntöönpanemiseksi on muutettu Finanssivalvonnasta annettua lakia, Finanssivalvonnan valvontamaksusta annettua lakia, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annettua lakia, valtion vakuusrahastosta annettua lakia ja kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annettua lakia (254—261/2013, HE 4/2013 vp). Muutokset tulivat voimaan 15 päivänä huhtikuuta 2013.

Lyhyeksimyyntiasetus

Lyhyeksimyynnistä ja eräistä luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvistä kysymyksistä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 236/2012 (lyhyeksimyyntiasetus, U 37/2010 vp) on sovellettu 1 päivästä marraskuuta 2012 lähtien asetuksen 48 artiklassa säädetyin poikkeuksin. Lyhyeksimyyntiasetuksen odotetaan vastaisuudessa ehkäisevän epätavallisen voimakkaiden hinnanalentumisten ilmenemistä poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa ja siten vähentävän mahdollisten järjestelmäriskien syntyä.

Arvopapereiden lyhyeksimyynnillä tarkoitetaan käytäntöä, jossa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö myy arvopaperin, vaikkei omista sitä, aikomuksenaan ostaa samanlainen arvopaperi myöhemmin takaisin. Kyse on useimmilla finanssimarkkinoilla vakiintuneesta ja yleisestä käytännöstä. Lyhyeksimyynnin kohteena ovat yleensä osakkeet, vaikka sitä voidaan käyttää myös muiden rahoitusvälineiden yhteydessä.

Lyhyeksimyynti voidaan jakaa kahteen tyyppiin. Katetulla lyhyeksimyynnillä tarkoitetaan sitä, että myyjä on lainannut arvopaperin tai tehnyt järjestelyjä varmistaakseen, että se voidaan lainata ennen lyhyeksi myyntiä. Kattamattomalla lyhyeksimyynnillä tarkoitetaan lyhyeksi myyntiä, jonka ajankohtana myyjä ei ole lainannut arvopaperia eikä varmistanut, että se on lainattavissa.

Asetuksen määräämiä rajoituksia sovelletaan kaikkiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, jotka harjoittavat lyhyeksimyyntiä, riippumatta siitä, kuuluvatko kyseiset tahot finanssimarkkinasääntelyn piiriin tai onko kyse sääntelemättömästä toiminnasta.

Asetuksen 32 artiklan mukaan ETA-valtion lainsäädännössä on määriteltävä toimivaltaiset viranomaiset asetuksen soveltamista varten sekä 41 artiklan mukaan ETA-valtion on annettava asetuksen rikkomiseen sovellettavat seuraamuksia ja hallinnollisia toimenpiteitä koskevat säännökset. Nämä vaatimukset on otettu huomioon 1 päivänä tammikuuta 2013 voimaan tulleessa laissa Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta (902/2012, HE 121/2012 vp).

MiFID

Komissio antoi 20 päivänä lokakuuta 2011 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY kumoamisesta (uudelleenlaadittu) (KOM(2011) 656 lopullinen). Samalla komissio antoi ehdotuksen MiFIR:ksi sekä markkinarakennetoimija-asetuksen muuttamisesta (KOM(2011) 652 lopullinen). Ehdotukset merkitsevät MiFID:n sisällön uudelleentarkastelua ja pyrkimystä saattaa EU:n rahoitusmarkkinasääntely entistä kattavampaan ja keskitetympään muotoon (U 63/2011 vp).

Marraskuussa 2007 voimaan tullut MiFID on yksi tärkeimmistä EU:n finanssimarkkinoiden yhdentymiseen vaikuttavista sääntelykokonaisuuksista. Tämä Lamfalussy-menettelyn mukaisesti hyväksytty sääntely koostuu puitedirektiivistä (direktiivi 2004/39/EY), täytäntöönpanodirektiivistä direktiivi 2006/73/EY (rahoitusmarkkinadirektiivin täytäntöönpanodirektiivi) direktiivin 2004/39/EY (rahoitusmarkkinoita koskeva puitedirektiivi) täytäntöönpanosta ja täytäntöönpanoasetuksesta asetus N:o 1287/2006 (rahoitusmarkkinadirektiivin täytäntöönpanoasetus) direktiivin 2004/39/EY (rahoitusmarkkinoita koskeva puitedirektiivi) täytäntöönpanosta tietojen kirjaamista koskevien sijoituspalveluyritysten velvoitteiden, liiketoimista ilmoittamisen, markkinoiden avoimuuden, rahoitusvälineiden kaupankäynnin kohteeksi ottamisen sekä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta. MiFID:llä luodaan sääntelykehys pankkien ja sijoituspalveluyritysten rahoitusvälineiden markkinoilla tarjoamille sijoituspalveluille, kuten arvopaperinvälitys, neuvonta, kaupankäynti, salkunhoito ja merkintä sekä markkinoiden ylläpitäjien toiminnalle säännellyillä markkinoilla. MiFID:ssä vahvistetaan myös näihin toimintoihin liittyvät kansallisten toimivaltaisten viranomaisten valtuudet ja velvollisuudet.

Komissio pyrkii MiFID:ä tarkistamalla muun muassa vähentämään tarpeen mukaan ETA-valtioiden harkintavaltaa EU:n rahoituspalveluja koskevassa sääntelyssä. Lisäksi uudistuksella pyritään luomaan tasapuoliset toimintaedellytykset ETA-valtioille ja markkinaosapuolille, saattamaan kaikki järjestäytynyt kaupankäynti osakkeilla, joukkovelkakirjoilla sekä vakioimattomilla ja vakioiduilla johdannaisilla säännellyille markkinapaikoille ulottamalla sääntely kattamaan myös uudentyyppiset järjestäytyneet kaupankäyntijärjestelmät. Edelleen pyritään parantamaan pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia päästä pääomamarkkinoille, ottamaan käyttöön uusia suojatoimia algoritmisen kaupankäyntitoiminnan haittoja varten, lisäämään avoimuutta rahoitusmarkkinoilla muun muassa saattamalla nimettömänä käytävää kauppaa sääntelyn piirin, lujittamaan valvontaviranomaisten asemaa ja toimivaltaa, sekä parantamaan hyödykejohdannaismarkkinoiden valvontaa ja läpinäkyvyyttä. Lopulta pyrkimys on vahvistaa sijoittajansuojaa tiukentamalla monimutkaisten sijoitustuotteiden, kuten strukturoitujen talletusten, joukkovelkakirjalainojen ja yhteissijoitusrahastojen (structured UCITS), tarjoamista koskevia vaatimuksia. Ehdotukset vastaavat edellä mainittua EU:n piirissä todettua sääntelytarvetta sijoitustuotteiden myynnissä.

Muita hankkeita

Vuosille 2009—2012 ajoittui lukuisia arvopaperimarkkinoita koskevia EU:n sääntelyhankkeita, joista monet ovat edelleen vireillä. Uutta sääntelyä ovat muun muassa johdon ja henkilöstön palkkioita koskeva sääntely, ESMA-asetus ja ESMA:n sääntelyvaltaa määrittävä Omnibus II -direktiivi sekä esitedirektiivin muutos.

Markkinoiden väärinkäyttödirektiivin uudelleenarvioinnista annettiin lokakuussa 2011 komission ehdotukset (i) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista sekä (ii) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista (U 58/2011 vp).

Avoimuusdirektiivin uudelleenarvioinnista annettiin lokakuussa 2011 komission ehdotus avoimuusdirektiivin 2004/109/EY ja komission direktiivin 2007/14/EY muuttamisesta (U 60/2011 vp).

Hyvästä hallinnosta (corporate governance) sekä johdon ja henkilöstön palkkioista rahoitusmarkkinoilla komission ehdotuksia annettiin useassa eri osassa 2011. Komissio antoi 14 päivänä marraskuuta 2012 ehdotuksen aliedustetun sukupuolen kiintiöintiä pörssiyhtiöissä koskevaksi direktiiviksi (U 81/2012 vp). Komission ehdotusten täytäntöönpanolla tulee olemaan vaikutuksia esityksen mukaisiin pörssiyhtiöitä koskeviin säännöksiin.

SEUT:n mukaan komission on valvottava yhteisössä myönnettävää valtiontukea. Komissio on antanut yhteisön suuntaviivat valtiontuesta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tehtävien riskipääomasijoitusten edistämiseksi (2006/C 194/02). Niissä määritellään ehdot, joita jäsenvaltioiden tulee noudattaa myöntäessään valtiontukea pienten ja keskisuurten yritysten pääomansaannille niiden varhaisissa kehitysvaiheissa. Erityisesti tarkoituksena on varmistaa, että valtiontuki korvaa puutetta pääomansaannissa eikä ruuhkauta rahoitusmarkkinoita. Komissio järjesti 24 päivänä heinäkuuta 2013—18 syyskuuta 2013 julkisen kuulemisen uusista riskirahoitussuuntaviivoista. Samalla nykyisten suuntaviivojen voimassaoloaikaa jatketaan 30 päivänä kesäkuuta 2014 saakka. Julkinen kuuleminen seuraa komission 8 päivänä toukokuuta 2012 tehtyä aloitetta valtiotukien modernisoimiseksi.

2.2.5 Ulkomainen lainsäädäntö

ETA-valtioissa on direktiivin soveltamisalaa koskevaa lainsäädäntöä hyvin vaihtelevasti ja direktiivin vaikutukset ovat siten erilaiset kussakin ETA-valtiossa. ESMA:n arvion mukaan ETA-valtioissa on 25650—28975 vaihtoehtorahastoa. Direktiivin vaikutukset rahoitusmarkkinoiden toimintaan ja etenkin säilytysyhteisöjä, arvonmääritystä, rajat ylittävää toimintaa sekä eri toimilupien eroja ja yhtäläisyyksiä koskevat kysymykset ovat olleet esillä eri ETA-valtioissa. Direktiivin täytäntöönpanoon liittyy jonkin verran kansallisia valintoja. Alla oleva vertailu on kohdistettu etenkin soveltamisalaan sekä kansallisen liikkumavaran muuhun käyttöön. Direktiivin soveltamisalaa koskevaa sääntelyä on annettu viime vuosina myös ETA-valtioiden ulkopuolella. Direktiivin kaltaista sääntelyä on annettu aiemmin Yhdysvalloissa. Direktiivin voimaantulo puolestaan on aiheuttanut muutoksia lainsäädäntöön myös ETA-valtioiden ulkopuolella, kuten Sveitsissä. Erityyppisten erikoissijoitusrahastojen yksityiskohtaistuva sääntely on osa kansainvälistä kehityssuuntaa, jossa rahoitusmarkkinoiden sääntely laajenee.

Eri ETA-valtioiden siirtyminen uuteen sääntelyyn on valmisteluasiakirjoista päätellen osin kansallisen päätöksenteon ja tulkintojen varassa. Siirtymäsäännöksissä tyypillisesti sallitaan ETA-vaihtoehtorahastojen markkinointi ilman toimilupaa 22 päivään heinäkuuta 2014 saakka, jos markkinointi on aloitettu ennen direktiivin soveltamisen alkamista. Markkinointi voi kuitenkin edellyttää ilmoitusta valvontaviranomaiselle. Lisäksi kolmannen maan vaihtoehtorahastojen markkinoinnin sallittavuus vaihtelee valtioittain.

Euroopan pääomamarkkinoiden yhdentyminen tarjoaa ajan mittaan yrityksille paremmat mahdollisuudet rahoituksen hankkimiseen laajemmalta sijoittajakunnalta. Euroopan kilpailukyvyn kehittyminen tuleekin jatkossa riippumaan paljon avointen, yhtenäisten ja kilpailukykyisten pääomamarkkinoiden tulevasta kehityksestä.

Ruotsi

Ruotsin hallituksen 8 päivänä syyskuuta 2011 asettaman selvityshenkilön Ann-Christine Lindebladin laatima virallinen mietintö direktiivin täytäntöönpanosta (Förvaltare av alternativa investeringsfonder, SOU 2012:67, mietintö) julkistettiin 5 päivänä lokakuuta 2012. Mietinnössä on esitys laiksi vaihtoehtorahastojen hoitajista oheislakeineen sekä selvitykset direktiivin suhteesta Ruotsin voimassa olevaan oikeuteen ja vaihtoehtoisista täytäntöönpanotavoista. Mietinnössä on myös erilliset selvitykset lainsäädännön eri teemoista, lainsäädännön vaikutusarviot sekä yksityiskohtaiset perustelut. Mietintö ja sen sisältämä lakiehdotus on käynyt laintarkastuksen (Lagrådet) sekä kuulemismenettelyn. Hallitus antoi kuulemisen perusteella muokatun lakiehdotuksen (ehdotus) valtiopäiville 13 päivänä toukokuuta 2013. Sen ratkaisut ovat pääosin yhtäläiset mietinnön kanssa.

Ruotsissa direktiivin soveltamisalaan kuuluu erikoissijoitusrahastojen hallintaa koskeva sääntely sijoitusrahastolaissa (lagen om investeringsfonder 2004:46, LIF). Erikoissijoitusrahaston hoitajana toimiminen vaatii toimilupaa. Erikoissijoitusrahaston määritelmän piiriin kuuluvat esimerkiksi hedge-rahastot. Private equity -rahastot puolestaan eivät kuulu sanotun sääntelyn piiriin. Tyypillisesti kommandiittiyhtiöinä perustettuja pääomarahastoja ja erilaisia kiinteistö-, hyödyke- tai infrastruktuurirahastoja ei koske rahasto-oikeudellinen erityissääntely. Näitä toimijoita arvioidaan yleisen yhteisöoikeudellisen lainsäädännön puitteissa. Mietinnössä esitetään, että LIF koskisi jatkossa vain sijoitusrahastodirektiivin mukaisia rahastoja, joita jatkossa tultaisiin kutsumaan nimellä investeringsfonder (nykyisin värdepappersfonder). Erikoissijoitusrahastoista (specialfonder) säädettäisiin jatkossa esitetyssä laissa vaihtoehtorahastojen hoitajista.

Ruotsalaiset sijoitusrahastomarkkinat ovat pitkälle kehittyneet. Ruotsalaisten kotitalouksien sijoitusvarallisuudesta 9 prosenttia on suoraan sijoitettu sijoitusrahastoihin. Lisäksi ruotsalaiset kotitaloudet sijoittavat sijoitusrahastoihin epäsuorasti kollektiivisten ja yksityisten eläkejärjestelyjen kautta, jolloin lähes puolet kotitalouksien sijoitusvarallisuudesta on sijoitettuna sijoitusrahastoihin. Suorien osakesijoitusten osuus kotitalouksien sijoitusvarallisuudesta on 7 prosenttia. Ruotsissa oli vuonna 2011 555 sijoitusrahastodirektiivin mukaista sijoitusrahastoa, joiden hoitajista 81 oli ruotsalaista ja 50 ulkomaista. Samana ajankohtana Ruotsissa oli 395 erikoissijoitusrahastoa, joiden hoitajista 20 oli ruotsalaista sijoituspalveluyritystä. Lisäksi 39 ulkomaista erikoissijoitusrahastoa oli saanut luvan markkinoida Ruotsissa. ESMA:n arvion mukaan Ruotsissa on 500—750 vaihtoehtorahastoa.

Ruotsissa pääomasijoitustoimintaa ovat perinteisesti harjoittaneet valtiolliset toimijat, isot yksityisessä omistuksessa olevat pääomasijoitusyhtiöt sekä teollisten toimijoiden konserninsisäiset riskisijoitusyhtiöt. Sijoitusrahaston kautta tapahtuva pääomasijoittaminen on perinteisesti toteutettu kommandiittiyhtiömuodossa kahdenkertaisen verotuksen välttämiseksi ja sijoittajien taloudellisen vastuun rajaamiseksi. Nykyisin etenkin ne pääomarahastot, joissa on runsaasti Ruotsin ulkopuolelta tulevaa pääomaa, muodostetaan tyypillisesti Kanaalisaarten lainsäädännön mukaisesti Limited Partnership –yhtiörakenteeseen. Rahaston sijoittautumispaikan ja yhteisömuodon valintaa ohjaavat tyypillisesti oikeudelliset näkökohdat, tehokkuusvaatimus ja sijoittajien kotipaikka. Pääomasijoitustoimintaa harjoitetaan myös osakeyhtiömuotoisen sijoitusyhtiön muodossa. Sijoitukset rahoitetaan tällöin pääasiassa sijoitusyhtiön omasta taseesta tai pankkilainalla. Pääomasijoitusmarkkinat yleisesti ovat viime vuosina Ruotsissa kasvaneet buyout-sijoitusten ansiosta lukuun ottamatta vuosia 2008 ja 2009. Sen sijaan pienempiin kasvuyrityksiin suuntautunut venture capital -toiminta on vähentynyt huomattavasti vuodesta 2008 alkaen.

Kiinteistösijoitustoiminta on Ruotsissa perinteisesti toteutettu kommandiittiyhtiö- tai osakeyhtiömuodossa. Ruotsalaiset kiinteistörahastot muistuttavat pääomarahastoja oikeudelliselta muodoltaan sekä sikäli, että ne markkinoivat rahasto-osuuksia pääasiassa ammattimaisille sijoittajille. Ruotsissa tietyt edellytykset täyttävien kiinteistörahastojen on mahdollista välttää kahdenkertainen verotus. Tällöin rahastojen tulee muun muassa jakaa suurin osa tuloksestaan omistajilleen sekä hajauttaa riittävällä tavalla sijoituksiaan ja omistustaan. Ruotsissa on keskusteltu useaan otteeseen mahdollisuudesta säätää kiinteistörahastoja koskevaa lainsäädäntöä, viimeksi vuonna 2008. Infrastruktuurisijoitusrahastot, joissa yksityiset sijoittajat rahoittavat julkisia infrastruktuurihankkeita, ovat yleistyneet Ruotsissa. Sijoitukset ovat pääsääntöisesti pitkäaikaisia ja niistä odotetaan tasaista kassavirtaa. Ruotsissa infrastruktuurisijoitusrahastot organisoidaan yleisesti samalla tavoin kuin pääomarahastot ja rahastoja hoitavat yhtiöt ovat monesti samoja.

Mietinnössä ja ehdotuksessa todetaan pyrkimykseksi se, ettei lainsäädännössä mennä direktiiviä pidemmälle ilman vahvaa perustetta. Tällaiseksi vahvaksi perusteeksi katsotaan sijoittajansuoja, kun vaihtoehtorahastoja markkinoidaan ei-ammattimaisille sijoittajille. Toisin kuin sijoitusrahastodirektiivi ja MiFID, direktiivi ei sisällä säännöksiä vaihtoehtorahastojen hoitajien laadullisesta omistajakontrollista. Sijoittajansuojaa painottaen mietinnössä ehdotetaan laadullista omistajakontrollia eli toimilupamenettelyn yhteydessä tehtävää arviointia vaihtoehtorahastojen hoitajien omistajia koskevista vaatimuksista silloin, kun vaihtoehtorahastoja markkinoidaan vähittäissijoittajille. Säännökset vastaavat luottolaitoksia ja LIF:n rahastoyhtiöitä koskevia velvoitteita. Erikoissijoitusrahastoja koskeva sääntely pysyy pääsääntöisesti ennallaan ja niitä voidaan jatkossakin markkinoida ei-ammattimaisille sijoittajille. Mietinnössä esitetään, että myös sellaisia vaihtoehtorahastoja, jotka eivät ole erikoissijoitusrahastoja, tulee pääsääntöisesti saada markkinoida ei-ammattimaisille sijoittajille. Tällöin noudatetaan ruotsalaisessa oikeuskäytännössä muodostuneita kuluttajansuojan oikeusperiaatteita, kuten suoja asiakkaan varoille (pääomavaatimukset, säilytysyhteisö), toimiva arvostus ja hinnanmuodostus, likviditeetti (mahdollisuus irtautua sijoituksesta), tuotetieto, sekä jatkuva tiedonsaanti arvonkehityksestä, palkkioista ja kuluista. Vaatimus riittävästä likviditeetistä voidaan toteuttaa ottamalla vaihtoehtorahastojen osakkeet tai osuudet säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi ja takaamalla vähittäissijoittajille mahdollisuus niiden myyntiin.

Mietinnössä ja ehdotuksessa määritellään vaihtoehtorahastot kolmiportaisen kriteeristön mukaan. Ensimmäisen kriteerin mukaan vaihtoehtorahasto ottaa vastaan pääomaa useilta sijoittajilta. Mietinnön mukaan käsite ”useilta sijoittajilta” ei tarkoita samaa kuin ”yleisöltä”. Sinänsä mitään selvää rajaa sijoittajien määrälle ei anneta, eikä kysymystä katsota erityisen merkitykselliseksi. Mietinnössä katsotaan, että taloudellinen yhteenliittymä, joka koskee rajoitettua määrää henkilöitä, joilla lisäksi on keskenään jokin muu suhde, ei ole vaihtoehtorahasto. Tulkintaa perustellaan myös direktiivin johdantokappaleella 7, jonka mukaan sukujen omaisuusyhteisöjen kaltaisia sijoitusyrityksiä, jotka sijoittavat sijoittajien yksityisomaisuutta ulkopuolista pääomaa hankkimatta, ei pidetä vaihtoehtorahastoina. Toisen kriteerin mukaan vaihtoehtorahasto sijoittaa määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi. Mietinnön mukaan esimerkiksi ruotsalaiset tukisäätiöt (insamlingsstiftelse) eivät ole vaihtoehtorahastoja, sillä niiden tuotto ei koidu säätiölle varoja luovuttaneiden hyväksi. Sama koskee myös eläkesäätiöitä, joissa pääomansijoittajina toimivat yritykset ja joiden hyöty koituu lopulta eläkeläisten hyväksi. Myöskään normaalia liiketoimintaa harjoittavaa osakeyhtiötä ei tulisi katsoa vaihtoehtorahastoksi. Tavallisella osakeyhtiöllä ei ole sijoituspolitiikkaa direktiivin tarkoittamalla tavalla, vaan aikomus toimia tietyllä toimialalla tuottaen voittoa osakkailleen. Toisaalta osakeyhtiöllä voi olla myös tarkoitus sijoittaa tiettyihin kohteisiin, jolloin se voi olla vaihtoehtorahasto. Tällöinkin voi tulla sovellettavaksi jokin poikkeus, kuten direktiivin 2 artiklan 3 a kohdan mukainen holdingyhtiöpoikkeus. Tulkinta siitä, onko tietty yhtiö vaihtoehtorahasto, tulee tehdä yhtiöjärjestyksessä määritellyn tarkoituksen avulla. Myös yhtiön todellinen toiminta, joka ilmenee muun muassa tilinpäätöksestä, voi vaikuttaa tulkintaan. Kolmannen kriteerin mukaan vaihtoehtorahasto ei ole sijoitusrahastodirektiivin mukainen sijoitusrahasto.

Mietinnössä käsitellään direktiivin 2 artiklan 3 a kohdan holdingyhtiöpoikkeusta, jonka mukaan pörssilistatut yritykset, esimerkiksi sijoitusyhtiöt, on pääsääntöisesti suljettu soveltamisalan ulkopuolelle. Toisaalta ainoastaan se seikka, että yritys on pörssilistattu, ei ole riittävä tekijä sulkemaan sitä soveltamisalan ulkopuolelle, vaan sen tulee täyttää direktiivin 4 artiklan 1 o kohdan holdingyhtiön määritelmään sisältyvät edellytykset. Koska edellytyksiin kuuluu muun muassa se, että holdingyhtiö omistaa muita yhtiöitä, rajautuvat suoraan kiinteistöihin sijoittavat pörssilistatut kiinteistörahastot poikkeusmääritelmän ulkopuolelle ja niihin sovelletaan direktiiviä. Myös pörssilistattuihin pääomasijoitusyhtiöihin sovelletaan direktiiviä, jos niiden tarkoitus on myydä tytäryhtiönsä voitolla eteenpäin. Syynä tähän on se, että poikkeusmääritelmään kuuluvat yhtiöt, joiden tytäryritysten päätarkoituksena on tuottaa voittoa pitkäaikaisen liiketoiminnan tuloksena. Mietinnössä todetaan edelleen, että direktiivin 2 artiklan 3 f kohdan mukaisena henkilöstön talletusjärjestelmänä soveltamisalan ulkopuolelle jäävät ainakin ne yhtiöiden osakesäästämisohjelmat, jotka kohdistuvat tietyn yrityksen henkilöstöön. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukainen konsernin sisäisiä vaihtoehtorahastoja koskeva poikkeus mahdollistaa mietinnön mukaan sen, että konserni voi keskittää arvopaperi- ja kiinteistösijoituksensa omistuksen tiettyyn tytäryhtiöön.

Lagrådet on todennut, että vaihtoehtorahaston laaja määritelmä ei ole riittävän selvä. Käsitteellinen epäselvyys on kuitenkin direktiivin sisällön huomioon ottaen väistämätön. Vaihtoehtorahaston käsitteen epäselvyydestä johtuen lain soveltamisalan tulkinnan tulee olla mieluummin restriktiivistä kuin ekstensiivistä. Ehdotus yhtyy Lagrådetin käsitykseen ja katsoo, että soveltamisalan tulkinnan tulisi olla supistava, ainakin kunnes ESMA on antanut tulkintaa yhdenmukaistavia ohjeita.

Direktiivin tarkoittamalla markkinoinnilla katsotaan mietinnössä tarkoitettavan toimenpiteitä, jotka tapahtuvat ennen kuin osuuksia tai osakkeita myydään sijoittajille. Vaikka lähtökohtaisesti markkinoinniksi tulee katsoa samat toimenpiteet kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen markkinoinnissa, ei määritelmä ole niiden kanssa yhdenmukainen. Esimerkiksi tilannetta, jossa sijoituspalveluyritys tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa ostotoimeksianto säännellyllä markkinalla listatusta vaihtoehtorahastosta, ei voida katsoa markkinoinniksi. Mietinnössä katsotaan, että vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita tulee voida markkinoida ammattimaisille sijoittajille silloinkin, kun niitä ei saa markkinoida vähittäissijoittajille. Tätä varten voi olla tarpeen ottaa käyttöön järjestelyitä, joilla markkinointia vähittäissijoittajille hankaloitetaan. Kyseeseen tulee esimerkiksi se, ettei sijoitusrahasto lainkaan vastaanota merkintöjä ei-ammattimaisilta sijoittajilta. Jos tällaista rajoitusta ei ole, ei markkinoinnissa tulisi käyttää vähittäissijoittajille suunnattuja markkinointikanavia. Tällaisia ovat esimerkiksi sijoituspalveluyrityksen vähittäisasiakkaille tarkoitetut verkkosivut ja massamediakampanjat. Ehdotuksen mukaan rekisteröitymisvelvolliset vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät saisi markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille ilman erityistä lupaa. Muiden kuin erikoissijoitusrahastojen markkinoiminen ei-ammattimaisille asiakkaille edellyttäisi Finansinspektionin myöntämää lupaa ja edellyttäisi avaintietoesitettä. Ei-ammattimaisille asiakkaille saisi markkinoida vaihtoehtorahastoja, joissa oikeutta vaatia lunastusta voi käyttää aikaisintaan viiden vuoden kuluttua alkusijoituksesta ja joka sijoittaa pääasiassa listaamattomiin yhtiöihin, jos vähimmäissijoitus on vähintään 100 000 euroa ja jos sijoittaja kirjallisesti ilmoittaa hyväksyneensä sijoitukseen liittyvät riskit. Sama vaatimus koskee sekä ruotsalaisia että muiden valtioiden vaihtoehtorahastoja. Kolmansiin maihin sijoittautuneita kolmanteen maahan sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja voi tietyin lisäedellytyksin markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille. jos ne vastaavat erikoissijoitusrahastoja tai jos ne on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai sitä vastaavalla kolmannen maan markkinalla.

Mietinnössä tulkitaan direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 alakohtaa siten, että sijoituspalveluyritys ei voi pääsääntöisesti saada vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa. Mietinnön mukaan sijoituspalveluyritykselle tulisi kuitenkin sallia vaihtoehtorahastojen hoito silloin, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja delegoi sille hoitotehtävän. Sijoituspalveluyritys voi mietinnön mukaan markkinoida vaihtoehtorahastoja direktiivin tarkoittamalla tavalla. Ruotsissa rahastoyhtiöiden toimilupiin on perinteisesti tulkittu kuuluvan elementtejä sijoituspalveluyrityksen toimiluvasta sen sijaan, että sijoituspalveluyrityksille annettaisiin toimilupa rahastonhoitoon.

Esityksessä todetaan, että direktiivin säännökset, jotka koskevat EU:n ulkopuolisia vaihtoehtorahastoja, niiden hoitajia tai molempia, tulevat voimaan vuoden 2015 jälkeen komission erillisellä päätöksellä sen jälkeen, kun ESMA on arvioinut passimenettelyä EU:n sisällä. Mietinnössä ehdotetaan, että kolmansia maita koskevia direktiivin 35 ja 37—41 artikloita vastaavaa sääntelyä ei vielä saatettaisi Ruotsissa voimaan, vaan vasta komission delegoidun säädöksen yhteydessä. Sitä ei myöskään ole sisällytetty esitykseen. Sen sijaan mietinnössä ollutta muutoslain luonnosta voidaan käyttää pohjana, kun nyt esitettyä lakia vaihtoehtorahastojen hoitajista muutetaan lisäämällä kolmansia maita koskevat säännökset.

Uudella sääntelyllä tulee olemaan Ruotsissa huomattava vaikutus. Mietinnössä todetaan, että joillekin toimijoille, jotka eivät tällä hetkellä ole valvonnan kohteena, uusi lainsäädäntö merkitsee kattavampaa valvontaa kuin esimerkiksi sijoituspalveluyrityksille ja rahastoyhtiöille, jotka ovat tällä hetkellä valvottavia.

Tanska

Tanskassa direktiivi tulee aiheuttamaan merkittäviä muutoksia voimassa olevaan oikeuteen. Esimerkiksi pääomasijoittamista koskevaa lainsäädäntöä ei ole, lukuun ottamatta tiettyjä verotuksellisia ja yhteisöoikeudellisia säännöksiä. Tanskan valvontaviranomainen Finanstilsynet on valmistellut uuden vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain (Lov om forvaltere af alternative investeringsfonde). Se noudattelee rakenteeltaan pitkälti direktiiviä. Laki sisältää omina lukuinaan yleiset säännökset ja säännökset, jotka koskevat toimilupaa ja toimijoita, toimintaedellytyksiä, organisatorisia vaatimuksia, avoimuutta, rajat ylittävää markkinointia ja hallintaa, vuosiraportointia, valvontaa ja valvontamaksua ja pääomasijoittamista, sekä rangaistus-, voimaansaattamis- ja siirtymäsäännökset. Lakiin on ehdotettu sisällytettäväksi myös muuta kuin direktiivistä johtuvaa sääntelyä. Se sisältäisi esimerkiksi vaatimuksen, jonka mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan ylimmän päätäntäelimen kokoonpanossa tulee ottaa huomioon aliedustettu sukupuoli. Tanskassa lain soveltamisalan ulkopuolelle on ehdotuksen mukaan jätetty sukujen omaisuudenhoitoyhtiöt. Muuten soveltamisalarajoitukset noudattavat direktiivin 2 ja 3 artiklasta ilmeneviä poikkeuksia.

Tanskassa vakiintunut sijoituskäytäntö tuntee sijoitusten hallintayhdistyksen (investeringsforvaltningsselskab, IFS), jolla tarkoitetaan muun muassa Tanskan lain mukaisten erikoisrahastojen, ammattilaisten rahastojen (professionelle foreninger, aiemmin fåmandsforening), ja hedge-rahastojen hoitajayhteisöä. Tällaiset hallintayhtiöt tulevat olemaan uuden lain olennaisena sääntelykohteena. Esitetyn lain 2 § rajaa soveltamisalan ulkopuolelle direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa erikseen lueteltujen tahojen, kuten holdingyhtiöiden (Holdingselskaber) lisäksi 3 artiklan 1 kohdassa mainitut samaan konserniin kuuluvien yritysten sijoittamia varoja hoitavat tahot sekä johdantokappaleessa 7 mainitut perheomisteiset sijoitusyhteisöt (Familieejede investeringsenheder).

Pääomasijoittaminen on Tanskassa saavuttanut merkitystä talouden rakenteiden uudistajana ja kehittäjänä. Vuonna 2000 perustetulla Tanskan pääomasijoittajayhdistyksellä (DVCA) on yli 200 jäsentä, joilla on yli 90 miljardia Tanskan kruunua (12 miljardia euroa) hoidettavia varoja. DVCA arvioi, että private equity -rahastojen omistamat yritykset työllistävät 587 000 henkilöä ja venture capital -rahastot 24 000 henkilöä vuonna 2011. Uudella lainsäädännöllä tulee olemaan merkittävä vaikutus myös tanskalaiselle pääomasijoitustoiminnalle.

Iso-Britannia

ESMA:n arvion mukaan Iso-Britanniassa on noin 2 000 vaihtoehtorahastoa. Iso-Britanniassa direktiivi merkitsee huomattavaa muutosta tapaan, jolla sijoitusrahastotoiminta on viime vuosina järjestetty. Vakiintunut rahaston managereiden ja administratoreiden yhteistyömalli muuttuu, sillä direktiivi edellyttää toimijoiden roolien ja vastuunjaon muutosta. Direktiivin markkinointia ja passijärjestelyjä koskeva sääntely aiheuttaa rakenteellisia muutospaineita etenkin sellaisille vaihtoehtorahastoille, joita hoidetaan Iso-Britanniasta, mutta jotka sijaitsevat tai joita markkinoidaan muualla.

Iso-Britanniassa direktiivin täytäntöönpano on tehty yhteistyössä valtion valvontaviranomaisen Financial Conduct Authority:n (FCA), sen edeltäjäviranomaisen Financial Services Authority:n (FSA) sekä talous- ja valtiovarainministeriön Her Majesty's Treasury:n (HM Treasury) kesken. HM Treasury on laatinut esitykset direktiivin täytäntöönpanon kannalta välttämättömäksi lainsäädännön ja FSA on antanut sitä alemman normiston, mukaan lukien Finanssivalvonnan määräys- ja ohjekokoelmaa vastaavan FSA Handbook:in muuttamiseksi.

Tammikuussa 2012 FSA julkaisi ensimmäisen keskustelumuistion (DP 12/1) direktiivin täytäntöönpanosta. Siinä todettiin, että direktiivin täyden soveltamisalan piiriin joutunee noin yli tuhat toimijaa, jotka edustavat hyvin erilaisia sijoittamismuotoja. Keskustelumuistiota seurasivat konsultaatioasiakirjat direktiivin täytäntöönpanoon liittyvistä kysymyksistä 14 päivänä marraskuuta 2012 (CP 12/32) ja 19 päivänä maaliskuuta 2013 (CP 13/9). Ensimmäinen konsultaatioasiakirja käsitteli direktiivin täytäntöönpanoa Iso-Britanniassa. Siinä määriteltiin alustavasti vaihtoehtorahastojen tyyppejä ja direktiivin soveltamisalaa. Erityistä huomiota kiinnitettiin tapauskohtaiseen harkintaan määriteltäessä sitä, mitkä yritykset ovat vaihtoehtorahastoja ja mitkä harjoittavat tavanomaista liiketoimintaa, ovat yhteisyrityksiä tai sukujen omaisuudenhoitoyhtiöitä.

Konsultaatioasiakirjassa määriteltiin, että sijoitusrahastodirektiivin mukaisen toimiluvan haltijat voivat hakea direktiivin mukaista toimilupaa erityisen lupamuutosmenettelyn avulla (Variation of Permission, VoP). Samalla todettiin, että MiFID:n mukaisen toimiluvan haltijat voivat jatkossa edelleen harjoittaa MiFID:ssä säänneltyä toimintaa, mutta niiden toimilupaa tullaan rajoittamaan sijoitusrahastodirektiivin tai direktiivin vaatimuksia vastaavaksi. Edelleen FSA ilmoitti kannakseen, että myös MiFID:n mukaisia palveluita voisi tarjota ETA-valtioissa. FCA on toistanut 7 päivänä kesäkuuta 2013 sen HM Treasuryn kanssa sovitun kannan, että toimiluvan haltijan tulisi pystyä nauttimaan yhteisistä sisämarkkinoista tarjoamalla MiFID:n mukaisia palveluita kaikissa ETA-valtioissa. Palvelun tarjoaminen edellyttää ilmoitusta kohdemaan valvontaviranomaiselle. MiFID-toimiluvallisia vaihtoehtorahastojen hoitajia kutsuttiin konsultaatioasiakirjassa termillä AIFM Investment Firm ja niihin sovellettaisiin MiFID:n lisäksi myös direktiiviä. Pääomaa ja ammatillisia vastuuvakuutuksia koskevia vaatimuksia ilmoitettiin mahdollisuuksien mukaan yhdennettäväksi sijoitusrahastodirektiivin ja direktiivin mukaisen toimiluvan haltijoiden välillä. Suhteellisuusperiaatteen noudattamisen vaihtoehtorahastojen hoitajan compliance-toiminnon järjestämisessä katsottiin olevan riippuvainen muun muassa seuraavista seikoista: työntekijöiden lukumäärä, hoidettavien vaihtoehtorahastojen tyyppi, lukumäärä ja koko, sijoittajien määrä ja tyyppi, liiketoimintamallin monimutkaisuus, onko samassa konsernissa jo valmiiksi erillinen compliance-toiminto, vivutuksen määrä, transaktioiden määrä, toiminta monen eri kansallisen lainsäädännön alaisuudessa, ulkoistamisen määrä ja se, pitääkö se hallussaan asiakasvaroja.

Toimintojen ulkoistaminen edellyttäisi ennakkoilmoitusta FCA:lle. Vaikka FSA ei pystynyt antamaan varmoja ohjeita asiasta, se katsoi ulkoistamisen sallittavuuden olevan riippuvainen seuraavista seikoista: voimassa olevan sääntelyn määrittelemät objektiiviset perusteet, vaihtoehtorahastojen ja niiden hoitajan toimintamallit ja hoidettavien varojen tyypit, eri toimijoiden suorittamat toiminnot ja ovatko ne samassa konsernissa, päätöksenteon luonne (erityisesti, onko salkunhoitoa ja riskienhallintaa koskeva päätöksenteko itsenäistä), sekä säännöllinen ja tehokas valvonta. Erityyppisten rahastojen kohdalla tulee noudattaa tapauskohtaista harkintaa.

HM Treasury julkaisi muistion direktiivin täytäntöönpanosta 11 päivänä tammikuuta 2013. Siinä hallitus ilmoitti tavoitteekseen direktiivin täytäntöönpanon sen vähimmäisedellytysten mukaisesti (copy-out approach). Kansallisen lisäsääntelyn välttämisellä pyritään säilyttämään ja parantamaan Iso-Britannian asemaa rahastojen hallinnointi- ja sijoittautumiskeskuksena. Sääntelyllä pyritään myös varmistamaan vähittäisasiakkaiden suoja ja ylläpitämään luottamusta sääntelyjärjestelmään. Täytäntöönpanoa on valmisteltu kiinteässä yhteistyössä markkinatoimijoiden kanssa. HM Treasuryn 13 päivänä maaliskuuta 2013 julkaistussa konsultaatioasiakirjassa käsiteltiin useita jäljelle jääneitä asiakysymyksiä. HM Treasury julkaisi konsultaatioon liittyvän muistion yhdessä lainsäädäntöluonnoksen kanssa 13 päivänä toukokuuta 2013.

FSA:n toisessa konsultaatioasiakirjassa direktiivin täytäntöönpanoon liittyvistä kysymyksistä (CP 13/9) FSA ilmoitti sallivansa alan toimijoille vuoden mittaisen siirtymäajan hakea toimilupaa tai rekisteröityä direktiivin 61 artiklan sallimalla tavalla. FSA toisti ensimmäisessä konsultaatioasiakirjassa ilmoittamansa kannan siitä, että se tulee arvioimaan tehtävien siirtojärjestelyitä tapauskohtaisesti kestävällä ja joustavalla (robust and flexible) tavalla direktiivin ja delegoidun asetuksen puitteissa, Tehtävien siirtoa koskevia valvontatoimia tullaan tekemään vasta silloin, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja on jättänyt VoP-hakemuksen tai muuten hakee toimilupaa.

FCA on ryhtynyt vastaanottamaan luonnoksia VoP-hakemuksiksi 31 päivänä toukokuuta 2013. Direktiivin mukaisten uusien toimilupahakemusten ja VoP-hakemusten täysimääräinen käsittely on aloitettu kesällä 2013. FSA on ilmoittanut toimialalle, että se tulee keskittymään aluksi direktiivin mukaisten säilytysyhteisöjen toiminnan edellytysten varmistamiseen ja siirtää resursseja toimilupahakemusten käsittelyyn tämän jälkeen.

Luxemburg

Luxemburgin hallitus antoi parlamentille lakiesityksen numero 6471 direktiivin täytäntöönpanosta 24 päivänä elokuuta 2012. ETA-valtioista Luxemburgiin kohdistuu direktiivin suurin suhteellinen kansantaloudellinen merkitys. Luxemburg on pyrkinyt saattamaan direktiivin määräykset voimaan kansallisessa lainsäädännössä mahdollisimman ripeästi, jotta sen kansantaloudelle merkittävä rahastotoimiala pääsee hyötymään Euroopan laajuisesta uudistuksesta ensimmäisten joukossa. Yhtäältä Luxemburg soveltaa direktiiviä laajasti, jotta maassa toimivat vaihtoehtorahastot ja niiden hoitajat pääsevät hyötymään direktiivin mahdollistamista markkinointi- ja rahastonhoitopasseista. Esitetyn lain soveltamisalasäännös sekä poikkeussäännökset ovat sisällöllisesti yhdenmukaisia direktiivin 2 artiklan ja 3 artiklan 1 ja 2 kohtien kanssa. Niissä ei erikseen mainita vakuutussopimuksia eikä yhteisyrityksiä. Toisaalta maa on käyttänyt huomattavasti direktiivin sallimia kansallisia poikkeuksia helpottaakseen toimijoiden liiketoimintaa. Luxemburg esimerkiksi sallii markkinoinnin vähittäissijoittajille, mukaan lukien EU:n ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston markkinoinnin, mikäli kyseinen rahasto on samantyyppisen sääntelyn kohteena kuin vastaava luxemburgilainen rahasto. Luxemburg on myös hyödyntänyt direktiivin 21 artiklan mahdollistaman kansallisen poikkeusmahdollisuuden tiettyjen pääomasijoittajien ja kiinteistörahastojen käyttämistä säilytysyhteisöistä perustamalla uuden rahoitusalan ammattilaisen kategorian (PSF).

Luxemburg on jakanut useat erityyppisiä rahastorakenteita koskevat erityislait kahteen osaan, jotta niitä voidaan käyttää sekä direktiivin mukaisina erikoissijoitusrahastoina että muuhun sijoitustoimintaan. Lakiesityksellä on vaikutuksia myös Luxemburgin yhtiöoikeudelliseen sääntelyyn. Kommandiittiyhtiössä (société en commandite simple, SCS) laajennetaan sopimusvapauden piiriä. Jatkossa on mahdollista muun muassa säilyttää äänettömien yhtiömiesten anonymiteetti, nimittää varainhoitaja (ei kuitenkaan vastuunalainen yhtiömies), joka on rajoitetussa vastuussa ainoastaan toimeksiantonsa suorittamisesta ja joka voi delegoida varainhoidon edelleen, sallia äänettömien yhtiömiesten suorittaa sisäisiä varainhoitotoimenpiteitä, poiketa osakemäärään perustuvasta äänivallasta ja rajata pois mahdollisuuden jälkikäteen perua palkkionjakoa (clawback). Luxemburg on direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä uudella yhteisölainsäädännöllä mahdollistanut erityisen rajoitetun vastuun kommandiittiyhtiön (Société en Commandite Spéciale, SCSp, Special Limited Partnership) perustamisen sijoitustoimintaa varten. Yhtiömuoto seurailee anglosaksista Limited Partnership -esimerkkiä siten, että sillä ei ole oikeushenkilöllisyyttä, se ei ole erillinen verovelvollinen ja se tarjoaa laajat mahdollisuudet järjestellä organisaatiomuodon vapaasti. Muutoksilla Luxemburg pyrkii houkuttelemaan maahan vaihtoehtorahastojen hoitajia, jotka ovat tähän mennessä toimineet niin sanotuissa offshore-maissa.

SCS ja SCSp ovat veroneutraaleja yhtiömuotoja, jos niiden luxemburgilaisen vastuunalaisen yhtiömiehen omistusosuus yhtiöstä on alle 5 prosenttia. Luxemburg sulkee esitetyssä lainsäädännössään ulkomaisen Luxemburgista hoidetun rahaston suoran verotuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Rahastolle tarjotut hallinnointipalvelut ovat arvonlisäverosta vapaata liiketoimintaa. Luxemburg pyrkii houkuttelemaan rahastojen hoitoon liittyvää liiketoimintaa myös väliaikaisilla verohoukuttimilla. Tietyillä edellytyksillä rahastonhoitajan Luxemburgissa asuvan henkilökunnan saamia provisiopalkkioita (carried interest) koskee enintään 10,335 prosentin verokanta.

Rahastotoimialalla on Luxemburgille keskeinen kansantaloudellinen merkitys. Rahastojen määrä on Luxemburgin rahastotoimialan etujärjestön ALFI:n mukaan noussut vuoden 1990 1 727 rahastosta 13 294 rahastoon joulukuussa 2011. Luku sisältää niin sanottujen sateenvarjorahastojen (umbrella funds) alaiset rahastot. Luxemburgin vaihtuvapääomainen sijoitusyhtiö SICAV on tyypillinen sateenvarjorahaston yhtiömuoto. Niiden hoidossa oli varoja noin 2 096 miljardin euron arvosta. Ainoastaan Yhdysvaltoihin sijoittautuneet rahastot hoitavat enemmän varoja. Sijoitusrahastodirektiivin mukaisia tavanomaisia rahastoja markkinoidaan laajalti ETA-valtioiden lisäksi Aasiassa, Lähi-Idässä sekä Etelä-Amerikassa. Tavanomaisten sijoitusrahastojen lisäksi Luxemburg on houkutteleva sijoittautumispaikka myös hedge-rahastoille, pääomarahastoille ja kiinteistörahastoille sekä niiden hoitajille. Maassa toimii lähes 1 500 vuoden 2007 lain mukaista erikoissijoitusrahastoa (SIF). ESMA:n arvion mukaan Luxemburgissa on vähintään 2 000 vaihtoehtorahastoa.

Riippuen sijoitusstrategiasta, hedge-rahastot ovat voineet toimia joko sijoitusrahastodirektiivin mukaisena rahastona tai SIF-rahastona. Pääomasijoitustoiminnan harjoittaminen Luxemburgissa on ollut mahdollista toteuttaa useiden vaihtoehtoisten organisointimuotojen mukaiseksi. Valvonnan alaisia toimintamalleja ovat riskipääomasijoitusyhtiö (SICAR), erikoissijoitusrahasto (SIF) sekä yhteissijoitushanke (UCI). Valvonnan ulkopuolisia malleja organisoida toiminta ovat perhevarallisuuden hoitoyhtiö (SPF), arvopaperistamiserillisyhtiö sekä taloudellisen osallistumisen yhtiö (SOPARFI). Oikeudellisen rakenteen vaihtoehdoista SICAR on yleisin. Myös kiinteistösijoitustoiminta voidaan järjestää Luxemburgissa valvonnan alaisten UCI:n, SIF:n sekä SICAR:n tai tavanomaisen julkisen osakeyhtiön tai yksityisen osakeyhtiön muotoon. Luxemburgissa pankki- ja rahoitusalan toimijoita valvova viranomainen on nimeltään Commission de Surveillance du Secteur Financier (CSSF). Vakuutusalan toimijoita valvoo viranomainen nimeltään Commissariat aux assurances de Luxembourg. Vaihtoehtojen moninaisuus kuvastaa Luxemburgin asiaan perehtynyttä ja pragmaattista kansallista strategiaa pyrkiä houkuttelemaan rahastomarkkinoiden kansainvälisiä toimijoita maahan. Joustavan hallinnoimisrakenteen lisäksi Luxemburg tarjoaa yhteistyöhaluisen valvontaviranomaisen sekä kevyen verokohtelun. Määrätietoisen strategian seurauksena maassa työskentelee noin 43 000 rahoitusalan työntekijää ja sinne on sijoittautunut 338 sijoitusrahastojen hoitajaa, 143 pankkia sekä 300 muuta finanssivalvottavaa.

Saksan liittotasavalta

Saksan liittotasavallan hallitus julkaisi luonnoksen direktiivin aiheuttamista kansallisista lainsäädäntötoimista 12 päivänä joulukuuta 2012. Saksassa uusi laki (Kapitalanlagegesetzbuch, KAGB) tulee korvaamaan sijoituslain (Investmentgesetz), joka perustuu pääasiassa sijoitusrahastodirektiiviin. Lisäksi 26 muuta lakia tullaan muuttamaan. Saksassa KAGB tulee sisältämään suoria viittauksia direktiiviin. Paikoin KAGB tulee olemaan tiukempaa sääntelyä kuin kansallinen liikkumavara sallisi. Saksa ei ole esimerkiksi ottamassa käyttöön 3 artiklan mahdollistamaa poikkeusta tarjota 100 tai 500 miljoonan raja-arvot alittaville vaihtoehtorahastojen hoitajille toimilupaa kevyempää valvontamenettelyä. Vastaavasti myöskään muualla EU:ssa ainoastaan rekisteröityneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamia rahastoja ei saa markkinoida Saksassa. Direktiivin tiukemmaksi koetut säilytysyhteisövaatimukset ulotetaan koskemaan myös sijoitusrahastodirektiivin soveltamisalaan kuuluvia rahastoja. Pääsääntöisesti vain luottolaitoksilla ja tietyillä muilla valvonnan alaisilla yhteisöillä on mahdollisuus toimia säilytysyhteisönä. Toisin kuin valtiovarainministeriö Bundesministerium der Finanzenin (BMF) alkuperäisessä lakiehdotuksessa, Saksa tulee kuitenkin käyttämään kansallista mahdollisuutta säätää erityisistä säilytysyhteisöistä pääoma- ja kiinteistörahastoille. Niille asetetaan erityisiä rekisteröitymiseen perustuvia ammatti- ja pääomavaatimuksia ja niiden tulee tehdä toiminnastaan ilmoitus valvovalle viranomaiselle, jolla on mahdollisuus vastustaa toimintaa. Sääntely rakentuu vakuutusalalla vakiintuneen Treuhänder-käsitteen käytölle.

Saksassa sijoitusrahastot (Investmentfonds) ovat perinteisesti toimineet rahastomuodossa (Sondervermögen), joka ei muodosta itsenäistä oikeushenkilöä. Rahaston hoitamisesta vastaa tällöin erillinen rahastoyhtiö (Kapitalanlagegesellschaft), joka toimii rahaston nimissä ja sen lukuun. Tällä hetkellä Saksassa säännellään ja valvotaan sijoitusrahastodirektiivin mukaisia rahastoja ja muita sijoituslain mukaisia rahastoja. Osittaisen sääntelyn ja valvonnan piiriin kuuluvat erikoissijoitusrahastot (Spezialfonds), jotka on varattu sääntöjensä mukaan enintään 30 ei-luonnolliselle henkilölle sekä ulkomaiset, Saksassa markkinoidut rahastot. Yksityiset rahastot sekä julkiset rajoitetun vastuun yhtiöt (Publikumsgesellschaften) ovat käytännössä sääntelyn ja valvonnan ulkopuolella. KAGB:n soveltamisala määritellään yhteissijoitustoiminnan substanssin kautta, kun aiemmin määrittely on tehty yhteissijoitustoiminnan muodon kautta. Omaksuttu soveltamisalaratkaisu perustuu direktiivin määritelmiin. Lainsäädännön uudistushanke tulee poistamaan mahdollisuuden käyttää tiettyjä eläkesijoituksiin tarkoitettuja erityisvarallisuusmuotoja (Mitarbeiterbeteiligungs-Sondervermögen ja Altervermögen-Sondervermögen).

Pääomasijoittaminen alkoi Saksassa 1960-luvulla ja on kasvattanut merkitystään vähitellen, erityisesti viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Vuoden 2011 lopussa lähinnä pieniin ja keskisuuriin saksalaisyrityksiin oli sijoitettuna 5,92 miljardia euroa pääomasijoittamisen kautta kerättyä pääomaa. Pääomasijoittamista on Saksassa säännelty vuodesta 2008 alkaen erityissäädöksellä (Wagniskapital-beteiligungsgesetz). Ehdotettu KAGB tulee tuomaan rakenteellisia muutoksia tiettyihin saksalaisiin pääomasijoitusyhtiön sijoittajien lukuun hoitamiin kiinteistövarallisuusmassoihin (Immobilien-Sondervermögen ja Infrastruktur-Sondervermögen). Saksassa avoimet kiinteistösijoitusrahastot (Offener Immobilienfonds) ovat pitkään olleet suosittu sijoitusmuoto myös vähittäissijoittajille. Saksalaisten kiinteistösijoitusrahastojen hoitamien varojen määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 8 miljardista eurosta 34 miljardiin euroon. ESMA:n arvion mukaan Saksassa on noin 4 000 vaihtoehtorahastoa ja määrä kasvaa vuosittain noin 350 suljetulla vaihtoehtorahastolla.

Avoimet rahastot ovat osoittautuneet ongelmallisiksi finanssikriisin yhteydessä. Sijoitusten poisvetämisestä aiheutuneiden maksuvaikeuksien takia moni rahasto jäädytti lunastukset ja 13 avointa kiinteistösijoitusrahastoa on konkurssimenettelyn piirissä. Toisin kuin BMF:n alkuperäinen lakiehdotus, KAGB ei kuitenkaan estä avointen kiinteistösijoitusrahastojen perustamista. Sen sijaan muutoksia on tulossa muun muassa rahastojen omistamien kiinteistöjen arvostusmenettelyyn, jossa siirrytään direktiivin johdosta kevyempään sääntelyyn. Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä on myös tarkoitus lainsäädäntömuutoksin helpottaa kiinteistösijoitusrahastojen listaamista säännöllisen kaupankäynnin kohteeksi.

Saksa arvioi uuden sääntelyn aiheuttavan julkiselle taloudelle 4,5 miljoonan euron kertakustannuksen ja 4,1 miljoonan euron jatkuvan kustannuksen. Vastaavasti yksityisille toimijoille arvioidaan aiheutuvan 60,9 miljoonan euron kustannukset.

Ranska

Ranska katsoo olevansa maailman johtava maa varainhoidossa. Ranskassa toimi rahoitusmarkkinoiden sääntelystä ja valvonnasta vastaavan viranomaisen Autorité des Marches Financiers:n (AMF) mukaan vuoden 2011 lopussa noin 600 hallinnointiyhtiötä, joilla oli 2 636 miljardia euroa hoidettavia varoja. Näistä noin 400 hoiti vaihtoehtorahastoja. Ranskalaisia direktiivin soveltamisalan piiriin kuuluvia vaihtoehtorahastoja arveltiin samana ajankohtana olevan 6 300, joista 4 200 on niin sanottuja non-UCITS -rahastoja (ei sijoitusrahastodirektiivin mukaisia), 1 500 private equity -toimijaa, 300 kiinteistörahastoa ja 600 rekisteröityä rahastoa. Vuoden 2003 lakiuudistuksella Ranska loi kaksi uutta rahastotyyppiä, joita voidaan käyttää vaihtoehtostrategioiden toteuttamiseen. Sekä rekisteröidyt rahastot (fonds contractuels) että ARIA-rahastot ovat ammattisijoittajille suunnattuja ja niiden sääntely muistuttaa direktiivin sääntelyä. ESMA:n arvion mukaan Ranskassa on 9 000—12 000 vaihtoehtorahastoa.

AMF asetti marraskuussa 2011 direktiivin täytäntöönpanon linjaamiseksi sekä vaihtoehtorahastojen hoitotoimialan strategian linjaamiseksi laajapohjaisen komitean. Sen jäsenet edustivat eri viranomaisia, rahastotoimialaa sekä eri sijoittajatahoja. Myös säilyttäjäyhteisöjä, lainopillisia asiantuntijoita ja konsultteja kuultiin komitean kannanmuodostuksessa. Komitean tehtävänanto, kokoonpano ja lopputulokset kuvaavat sitä merkitystä, mikä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevalla sääntelyllä katsotaan Ranskassa olevan taloudelliselle kehitykselle. Parlamentti valtuutti 19 päivänä joulukuuta 2012 lailla AMF:n antamaan direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittava sääntely hallinnollisella päätöksellä heinäkuun loppuun 2013 mennessä. Sääntely perustuu komitean linjauksiin.

Komitea katsoi Ranskan nauttivan edusta, joka sille on muodostunut siitä, että kansallinen lainsäädäntö muistuttaa direktiiviä ja toimialan rakenne on valmiiksi sellainen, jollaiseksi direktiivi sitä ohjaa. Esimerkiksi ranskalaiset varainhoitajat ovat tottuneet toimimaan sellaisessa organisaatiomuodossa ja sellaisin riskienhallinta- ja raportointijärjestelmin, joita direktiivin mukainen sääntely edellyttää.

Komitea laati suosituksensa toimenpiteistä, joita direktiivin kansallisessa täytäntöönpanossa tulisi tehdä. Suositukset perustuvat näkemykseen siitä, että oikeanlaisilla täytäntöönpanotoimilla voidaan edistää Ranskan kilpailukykyä. Ensinnä komitea suositteli direktiivin täytäntöönpanon hyödyntämistä parantamaan Pariisin asemaa kansainvälisenä finanssikeskuksena. Nämä suositukset koskevat muita tahoja kuin lainsäätäjää. Toiseksi direktiivi nähtiin mahdollisuudeksi aikaansaada kasvua ranskalaiselle varainhallintatoimialalle. Tämän osa-alueen suositukset liittyvät erilaisiin direktiivin täytäntöönpanon yksityiskohtiin, kuten riskienhallinnan järjestämiseen suhteessa vaihtoehtorahaston kokoon ja organisaatiorakenteeseen, salkunhoidon ulkoistamisen mahdollistamiseen säännellyille toimijoille sekä itsesääntelyn järjestämiseen kiinteistörahastojen arvostamisessa. Kolmanneksi komitea huomautti tarpeesta yksinkertaistaa direktiivin piiriin tulevien sijoitusrahastojen tuotekirjoa. Komitean mukaan rahastotuotteet tulisi aina voida jakaa joko sijoitusrahastodirektiivin mukaisiin rahastoihin, vähittäissijoittajille suunnattuihin vaihtoehtorahastoihin tai ammattimaisille sijoittajille suunnattuihin vaihtoehtorahastoihin. Neljänneksi komitea näki direktiivissä mahdollisuuden edistää ranskalaisten säilytysyhteisöjen kilpailuasetelmaa Ranskassa ja Euroopassa. Suosituksen mukaan direktiivin mahdollisuutta kansallisesta optiosta säilytysyhteisöissä ei tule käyttää. Ranskalainen vaihtoehtorahasto ei voi ennen vuotta 2017 käyttää ulkomaista säilytysyhteisöä. Ulkomaisten säilytysyhteisöjen tulee Ranskassa toimiessaan noudattaa paikallista sääntelyä muun muassa varojen suojaamisesta, toiminnan järjestämisestä ja organisaatiovaatimuksista. Säilytysyhteisösääntelyä, joka poikkeaa esimerkiksi Luxemburgin ja Saksan sääntelystä, on perusteltu sijoittajansuojatarpeella.

Komitea antoi suosituksia myös siitä, miten Ranskan tulisi vaikuttaa direktiivin täytäntöönpanoon eri ETA-valtioissa. Komitea esimerkiksi vaati ESMA:a täsmentämään 4 artiklan 1 kohdan o alakohdan holdingyhtiön määritelmää. Komitea pyysi eurooppalaisia toimielimiä määrittelemään sen, sovelletaanko direktiiviä ranskalaisiin pörssilistattuihin kiinteistösijoitusyhtiöihin (SIIC) ja tiettyihin sijoitusyhtiöihin (SFI, SCR). Komitea ehdotti samalla EU:n laajuiseksi menettelyä, jossa varallisuusmassaa ei katsottaisi direktiivin soveltamisalaan kuuluvaksi vaihtoehtorahastoksi, jos sen tarkoituksena on hoidettavien varojen hyödyntäminen (exploitation du sous-jacent, englanniksi exploitation of underlying assets), eikä finanssisijoitus (placement financier). Edelleen komitea toisti Ranskan direktiivineuvotteluissa ilmaistun epäluulon direktiivin kolmas maa -sääntelyä kohtaan. Komitean mielestä alan kilpailua ei tulisi avata kolmansista maista tulevalle kilpailulle vielä vuonna 2015 ilman kolmansien maiden vastavuoroisia, eurooppalaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaa kolmansissa maissa helpottavia toimenpiteitä. Vaikutusvaltaisena EU:n jäsenvaltiona Ranskan kannan voi odottaa vaikuttavan käytännössä siihen, miten direktiivin 35 ja 37—41 artiklat tullaan saattamaan voimaan komission delegoidulla säädöksellä.

Ranskan veroviranomainen Direction de la Législation Fiscale on vahvistanut, että vaihtoehtorahastojen hoitajan Ranskassa hoitama direktiivin mukainen ulkomainen vaihtoehtorahasto ei tule verotettavaksi Ranskassa. Kyseessä on tulkintaratkaisu siitä, muodostaako vaihtoehtorahaston hoitaminen Ranskassa sille maahan kiinteän toimipaikan ja siten verovelvollisuuden.

Irlanti

Irlannissa on voimassa lainsäädäntö, joka koskee muita kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisia yhteissijoituksia. Näitä voivat Irlannissa olla unit trust, common contractual fund, designated investment company ja investment limited partnership. Lainsäädäntö antaa keskuspankille valvonta- ja norminantovaltuudet. Se on direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä tarkastellut rahastosektorin sääntelyä laajalti ja pyrkinyt uudistamaan aiempaa hajanaista sääntelyä kokonaisuutena. Se on direktiivin täytäntöönpanemiseksi julkaissut käsikirjan (handbook), jossa muun muassa määritellään vähittäissijoittajille suunnatut vaihtoehtorahastot, ammattimaisille sijoittajille suunnatut vaihtoehtorahastot ja vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisövelvoitteet. Sääntelyn perusajatuksena on yksilöidä, mitä alan eri toimijoiden pitää tehdä ja mitä ne eivät saa tehdä, kun aiemmin näiden lisäksi on yksilöity, mitä on mahdollista tehdä. Direktiivin optimaalisen täytäntöönpanon lisäksi Irlannin tavoitteina ovat olleet sijoitusrahastodirektiivin mukaista sijoitusrahastoa korkeampiriskisen vaihtoehtorahaston mahdollistaminen vähittäissijoittajille, sellaisen voimassa olevan sääntelyn purkaminen, joka ei olennaisesti lisää sijoittajansuojaa, sekä säilytysyhteisösääntelyn ulottaminen kattamaan kaikki vaihtoehtorahastot. Uusi sääntely korvaa Irlannin aiemman ammattimaisille sijoittajille suunnattuja rahastoja (QIF/PIF) koskevan sääntelyn, eikä niitä voi enää jatkossa perustaa. Niiden tilalle tulevat ammattimaisille sijoittajille suunnatut vaihtoehtoiset QIAIF-sijoitusrahastot ja vähittäissijoittajille suunnatut RIAIF-sijoitusrahastot, joiden hoitajat kuuluvat hoidettavan varallisuuden määrästä riippumatta sääntelyn piiriin. Uusi sääntely lakkauttaa uusien rahastonhoitajien hyväksymisessä niin sanotun promoter-järjestelyn, joka on antanut etusijan kookkaille toimijoille. Edelleen uusi sääntely keventää kansallista prime broker -sääntelyä ja todennäköisesti mahdollistaa niin sanotut side-pocket -järjestelyt, pidentää kiinteistörahastojen mahdollista merkintäaikaa jopa kahteen vuoteen, mahdollistaa sijoittamisen lainamarkkinoille ja mahdollistaa vähittäissijoittajille suunnattujen rahastojen sijoittamisen johdannaisiin.

Irlanti on merkittävä keskittymä eurooppalaisille vaihtoehtorahastoille ja niiden hoitajille. Taustalla on rahastoille suotuisa sääntely-ympäristö ja verokohtelu. Irlannissa rahastoala työllistää noin 12 000 henkilöä ja on siten maalle kansantaloudellisesti merkittävä. ESMA:n arvion mukaan Irlannissa on vähintään 2 100 vaihtoehtorahastoa. Irlanti on direktiivin täytäntöönpanon alla ilmaissut huolensa soveltamisalan lisäksi direktiivin arvonmääritystä, säilytysyhteisöjä ja vivutusta koskevasta sääntelystä. Myös direktiivin VII luvun kolmansia maita koskevat erityissäännöt ovat tärkeitä Irlannille, jossa hoidetaan paljon EU:n ulkopuolelle sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja. Irlanti on sallimassa EU:n ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitaa Irlantiin sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa direktiivin 42 artiklan nojalla.

Alankomaat

ESMA:n arvion mukaan Alankomaissa on noin 1400 vaihtoehtorahastoa. Alankomaissa parlamentti hyväksyi 2 päivänä lokakuuta 2012 esityksen lainsäädännöstä direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Siinä esitetään maan finanssivalvonnasta annetun lain (Wet op het financieel toezicht), siviilikoodin (Burgerlijk Wetboek), talousrikossäädöksen (De wet op de economische delicten) sekä useiden verolakien muuttamista. Esityksessä otetaan käyttöön useita kansallisen liikkumavaran mahdollistamia toimia. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan raja-arvot alittavia vaihtoehtorahastoja koskee ainoastaan rekisteröintivelvollisuus. Säilytystoiminnalle, jossa säilytettävät varat kuuluvat suljetulle vaihtoehtorahastolle, luodaan kevyempi sääntely. Sääntely vastaa etenkin kiinteistörahastojen ja pääomarahastojen tarpeisiin. Vaihtoehtorahastojen markkinointi vähittäissijoittajille sallitaan silloin, kun noudatetaan erityisiä kuluttajia suojaavia säännöksiä. Lisäksi sallitaan vaihtoehtorahastojen hoitajien tarjoavan direktiivin 6 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisia liitännäispalveluja ilman, että niillä on MiFID:n mukaista toimilupaa. Rahastoratkaisut, joiden yksinomaisena tarkoituksena on yhdistää eläkerahastojen sijoitusvarallisuutta, on esityksessä nimenomaisesti rajattu direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Sveitsi ja Liechtenstein

Sveitsissä on valmistauduttu direktiivin kolmas maa -sääntelyyn muuttamalla maan lainsäädäntöä yhteissijoittamisesta (Kollektivanlagengesetz, Swiss Collective Investment Schemes Act, CISA). Parlamentti on säätänyt muutokset CISA:aan 18 päivänä syyskuuta 2012 ja ne tulevat voimaan vuoden 2013 alusta. CISA kattaa lähtökohtaisesti rahastonhoitajat, jotka kuuluisivat EU:n alueella joko sijoitusrahastodirektiivin tai direktiivin soveltamisalaan. CISA:ssa säädetään rahastonhoitajille velvollisuus hakea toimilupaa Sveitsin valvontaviranomaiselta (FINMA) ja saatetaan ne valvonnan kohteiksi. Velvollisuus koskee myös ulkomaisia rahastoja Sveitsissä hoitavia rahastonhoitajia. Lisäksi CISA asettaa uusia velvoitteita säilytysyhteisöille, kuten delegointimahdollisuuksien rajoittaminen sekä vahingonkorvausvastuun tiukentaminen. Rahastotuotteiden levittäminen Sveitsissä tai Sveitsistä ei-ammattimaisille sijoittajille vaatii pääasiassa FINMA:n lupaa. FINMA on antanut ohjeen rahastonhoitajan toimiluvan edellytyksistä. Toimilupaa on tullut hakea 30 päivään kesäkuuta 2012 mennessä.

Sveitsissä rahoitusala on perinteisesti ollut maan kansantaloudelle hyvin tärkeä. Vuonna 2008 maan finanssisektori käsitti 11,6 prosenttia kansantaloudesta. Sveitsissä arvioidaan olevan ulkomaista varallisuutta pankeissa noin 2,5 triljoonan Sveitsin frangin arvosta. Väistämättä suuri osa maan rahoitusalan asiakkaista on jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisia ja EU on pyrkinyt vuorovaikutukseen myös Sveitsin finanssisektoria ja etenkin veroharmonisointia koskevassa sääntelyssä. Myös direktiivin valmistelussa komissio on kuullut Sveitsiä. Sveitsi puolestaan on EU:n lainsäädäntöhankkeita seuraamalla pyrkinyt sopeuttamaan omaa lainsäädäntöään muuttuvaan toimintaympäristöön. Sveitsin erityinen huoli on, että siellä toimivat vaihtoehtorahastojen hoitajat siirtävät toimintansa EU:n alueelle hyötyäkseen direktiivin sallimasta mahdollisuudesta markkinoida sijoitustuotteita EU:ssa rajojen yli.

Liechtenstein pyrkii houkuttelemaan sveitsiläisiä ja muissa EU:n ulkopuolisissa maissa sijaitsevia rahastonhoitajia siirtämään toimintansa maahan. Maa pyrkii joustavalla lainsäädännöllä hyötymään ilmiöstä, jossa niin sanotuissa offshore-maissa toimivat rahastonhoitajat siirtävät toimintojaan EU:n jäsenvaltioihin. Rahastorakenteiden uudelleenjärjestelyissä tavoitteena on ennen kaikkea hyötyä nopeasti direktiivin tarjoamasta mahdollisuudesta markkinoida vaihtoehtorahastoja koko EU:ssa. ETA-valtiona Liechtenstein on saattamassa direktiivin mukaisen lain vaihtoehtorahastojen hoitajista voimaan vuoden 2013 alkupuolella. Esitetty laki mahdollistaisi vaihtoehtorahastojen hoitajan kaikkien muiden toimintojen kuin salkunhoidon ulkoistamisen. Toiminta voidaan siirtää Liechtensteiniin jo ennen kuin direktiivin mukainen uusi laki on voimassa hakemalla nykyisen lain mukaista omaisuudenhoitopalvelujen toimilupaa, jonka voi myöhemmin muuttaa uuden lain mukaiseksi vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvaksi. ESMA:n arvion mukaan Liechtensteinissa on noin 400 rahastoa vaihtoehtorahastoa.

Yhdysvallat

Eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten rahoitusmarkkinoiden välillä on huomattavia eroja niin markkinatoimijoissa, -instituutioissa ja -infrastruktuurissa kuin sääntelykehyksessäkin. Yleisesti arvioidaan, että eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ovat tehottomammat ja kehittymättömämmät kuin yhdysvaltalaiset. Taustalla nähdään kulttuuri- ja asenne-eroja sijoituskulttuurissa ja suhtautumisessa riskinottoon. Toisaalta Yhdysvalloissa on pitkät perinteet rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä ja toimialan muutokset ovat olleet kiinteässä yhteydessä sääntelyssä tapahtuneisiin muutoksiin ja valvontaviranomaisten aktiivisuuteen eri aikoina.

Erityisesti riskipääomamarkkinat ovat Euroopassa huomattavasti tehottomammat kuin Yhdysvalloissa. Sijoitukset Euroopassa ovat pienempiä ja niitä on vähemmän. Eurooppalaiset sijoittajat ovat yhdysvaltalaisia varovaisempia ja riskiä karttavampia, mutta myös rahoitusmarkkinoiden rakenteessa ja lainsäädännössä on markkinoiden toimintaan sekä yritysten rahoitus- ja kasvumahdollisuuksiin vaikuttavia maakohtaisia eroja. Tuottavuuden ja pääomarahoituksen kannalta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä on rahoitussektorin ja markkinoiden rakenteellisia eroja.

Yleisesti katsotaan, että hyvä sijoittajansuoja parantaa rahoitusmarkkinoiden toiminnan tehokkuutta, helpottaa rahoituksen saatavuutta sekä houkuttelee ulkomaisia sijoittajia. Yksityisten pääomasijoittajien tekemien sijoitusten arvo Euroopassa on noin kymmenesosa vastaavista sijoituksista Yhdysvalloissa, jossa pääoma- ja osakemarkkinat ovat olleet jo pitkään yritysten tärkein rahoituksen lähde. Alkaviin yrityksiin tehtyjen sijoitusten tuotto on Euroopassa Yhdysvaltojen markkinoita pienempi, mikä ei houkuttele yksityisiä pääomasijoittajia tekemään sijoituksia tällaisiin kohteisiin. Yhdysvalloissa pääomasijoitusten kasvun on arvioitu lisänneen myös uusia patentteja sekä teollisten innovaatioiden kasvua.

Hedge-rahastoa ei ole määritelty liittovaltion oikeudessa. Yleisesti niillä tarkoitetaan yksityisiä sijoitusrahastoja, jotka perinteisesti eivät ole olleet avoinna vähittäissijoittajille. Hedge-rahastot kuuluvat tyypillisesti Investment Company Act of 1940:n jonkin poikkeuksen piiriin ja vapautuvat sen sääntelystä, kuten toimilupavelvoitteesta. Yhdysvalloissa on noin 7 500 hedge-rahastoa ja noin 9 500 mukaan lukien rahastojen rahastot. Niiden hoitamien varojen määrä oli noin 1 970 miljardia dollaria (USD 1,97 trillion, Q3 2011) ja niiden sijoitusstrategiat ja riskiprofiilit vaihtelevat huomattavasti. Noin 20 prosenttia arvopaperimarkkinoiden vaihdosta koostuu hedge-rahastojen toiminnasta.

Finanssikriisillä on ollut merkittävä vaikutus hedge-rahastojen toimintaan. Niiden nettovarat vähenivät noin 285 miljardilla dollarilla vuosina 2008 ja 2009. Samalla markkinat ovat asettaneet tiukentuneita odotuksia rahastojen ehtoihin, etenkin niiden perimään palkkioon. Finanssikriisin yhteydessä ryhdyttiin kiinnittämään laajemmin huomiota siihen järjestelmäriskiin, jonka runsasta velkavipua käyttävät hedge-rahastot voivat aiheuttaa. Myös skandaalit liittyen rahastojen hoidon laiminlyönteihin, poliittiseen korruptioon ja laittomuuksiin (Madoff, Galleon, New York State Pension Fund) ovat herättäneet kasvavaa huomiota hedge-rahastojen sääntelyyn ja valvontaan.

Sijoitusrahastojen toiminnasta yleisesti ja muun muassa toimilupavelvoitteista säännellään Yhdysvalloissa liittovaltion lainsäädännössä Investment Company Act of 1940:ssa. Rahastonhoitajan ja sijoitusneuvontaa harjoittavan henkilön toimintaa säännellään Investment Advisers Act of 1940:ssa. Lisäksi rahastojen sijoitustoimintaa säännellään Securities Act of 1933:ssa (sijoitustoiminta, osuuksien myynti, arvopaperien kaupankäynti), Securities Exchange Act of 1934:ssa (lähinnä arvopaperien kaupankäynti, sijoittajien määrän vaikutus toimintamahdollisuuksiin) ja Commodity Exchange Act:ssa (kaupankäynti hyödykkeissä ja futuureissa).

Vuoden 2010 Dodd-Frank Wall Street Reform and Consumer Protection Act (Dodd-Frank Act) on aiheuttanut merkittäviä muutoksia rahaston hoitajien toiminnan sääntelyyn. Lainsäädäntö on tyypiltään puitesääntelyä, jonka nojalla liittovaltion eri viranomaiset määrittelevät tarkempia sääntöjä. Laaja sääntelyprosessi on monilta osin viivästynyt ja paikoin edelleen kesken. Dodd-Frank Act on muun muassa tiukentanut Investment Advisers Act of 1940:n mukaista hedge-rahastojen rekisteröintivelvollisuutta (toimilupavelvollisuutta) ja luonut uusia kirjanpito- ja raportointivelvoitteita. Dodd-Frank Act myös velvoittaa markkinavalvoja U.S. Securities and Exchange Commission:in (SEC) antamaan ohjeet institutionaalisten rahastonhoitajien lyhyeksimyyntipositioiden julkistamisesta. Hyödykekaupankäyntiin sovelletaan uusia velvoitteita muun muassa toimiluvasta, kaupankäynnin selvityksestä, positiorajoista ja raportoinnista.

Mikä tahansa arvopaperimarkkinoiden toiminnan kannalta tärkeä markkinatoimija (ei kuitenkaan pankki) voidaan Dodd-Frank Act:n nojalla nimetä rahoitusjärjestelmän kannalta merkitykselliseksi laitokseksi (systemically important financial institution, SIFI). Tällöin sen tulee noudattaa tiukempaa sääntelyä, mukaan lukien pääoma-, vivutus-, likviditeetti-, raportointi- ja riskienhallintavaatimukset. Keskuspankki Federal Reserve voi määritellä tarkempia huolellisuusvelvoitteita.

Niin sanottu Volcker Rule rajoittaa pankkikonsernin oikeutta toimia rahastojen hoitajana, valita rahastoa hoitavia henkilöitä, antaa nimeään rahaston käyttöön tai luotottaa rahastoa. Rajoitukset koskevat pääosaa Investment Company Act:n mukaisista rahastoista, hyödykerahastoja sekä näiden ulkomaisia vastineita. Volcker Rule tulee voimaan siirtymäajan puitteissa viimeistään heinäkuuhun 2014 mennessä.

2.3 Nykytilan arviointi

2.3.1 Säänneltävän toiminnan kehitys Suomessa

Erikoissijoitusrahastot

Suomessa tärkein vaihtoehtorahasto, jonka hoitamista koskee erityislainsäädännössä määritelty toimilupavelvollisuus, on erikoissijoitusrahasto. Niitä koskeva sääntely on sijoitusrahastolaissa ja niiden toiminnassa on monia muita sijoitusrahastojen piirteitä. Niiden on kuitenkin mahdollista poiketa erikseen määritellyistä sijoitusrahastodirektiiviin pohjautuvista rahaston sijoitustoimintaa koskevista säännöksistä. Suomessa on ollut mahdollista perustaa erikoissijoitusrahastoja vuodesta 1996. Nykyisin Suomessa toimii noin 130 erikoissijoitusrahastoa, joissa on varoja noin 9,8 miljardia euroa. Tämä vastaa noin 15 prosenttia sijoitusrahastojen yhteenlasketuista pääomista.

Erikoissijoitusrahasto voi poiketa määrätyistä sijoitusrahastolain säännöksistä. Poikkeamismahdollisuudet liittyvät sijoituspolitiikan lisäksi esimerkiksi rahaston merkintään ja lunastukseen. Rahaston säännöille on saatava Finanssivalvonnan vahvistus.

Sijoitusrahastolain mukaan erikoissijoitusrahastoja hallinnoivalla rahastoyhtiöllä tulee olla toimintaansa Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa ja se on siten Finanssivalvonnan toimilupavalvottava. Ennen 1 päivää heinäkuuta 2003 toimiluvan myönsi valtiovarainministeriö. Erikoissijoitusrahastoa hallinnoivan rahastoyhtiön tulee täyttää samat toimilupaedellytykset kuin sijoitusrahastoa hoitavan rahastoyhtiön. Käytännössä useimmat rahastoyhtiöt hallinnoivat sekä sijoitusrahastoja että erikoissijoitusrahastoja.

Erikoissijoitusrahastojen sijoituspolitiikat eroavat toisistaan. Osa on osake- tai korkorahastoja, joiden sijoituspolitiikka poikkeaa sijoitusrahastoista esimerkiksi sijoitusten hajautuksessa. Osa on niin sanottuja hedge-rahastoja ja osan sijoituskohteita ovat jalometallit, hyödykkeet tai kiinteistösijoitukset. Erikoissijoitusrahastot voivat olla myös sijoitusrahastolain 17 a luvun mukaisia syöttö- ja kohderahastoja.

Sijoitusrahastolaki edellyttää, että rahaston säännöissä kerrotaan, miksi rahasto on erikoissijoitusrahasto. Syyt rahaston perustamiselle erikoissijoitusrahastona ovat moninaisia. Joissakin rahastoissa on haluttu noudattaa laajempaa sijoituspolitiikkaa kuin sijoitusrahastodirektiivi mahdollistaa. Erikoissijoitusrahastomuodon käyttö voi mahdollistaa rahastolle esimerkiksi sijoitusten hajauttamisen, johdannaisten käytön tai rahaston sijoituskohteiden, kuten hyödykkeiden, laajemman valinnan.

Erikoissijoitusrahastojen koko vaihtelee huomattavasti muutamasta miljoonasta satoihin miljooniin. Niissä noudatettava minimimerkintämäärä vaihtelee siten, että osassa ei ole lainkaan rajoitusta ja osassa edellytetään esimerkiksi 10 000 tai 100 000 euron minimimerkintää. Suurin tällä hetkellä käytössä oleva minimimerkintä on 250 000 euroa. Sijoitusrahastolaki edellyttää sekä sijoitusrahastolla että erikoissijoitusrahastolla olevan vähintään 50 osuudenomistajaa. Erikoissijoitusrahastojen osuudenomistajien määrät vaihtelevat. Suurimmissa erikoissijoitusrahastoissa on tällä hetkellä noin 12 000 omistajaa, joista valtaosa on ei-ammattimaisia sijoittajia.

Pääomasijoittaminen

Pääomasijoittamisella tarkoitetaan lähinnä oman pääoman ehtoisten sijoitusten tekemistä sellaisiin muihin kuin säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteena oleviin eli listaamattomiin kohdeyrityksiin, joilla on hyvät kehitysmahdollisuudet ja kasvupotentiaalia, sekä välillisten pääomasijoitusten tekemistä tällaisiin kohdeyrityksiin sijoittaviin osakeyhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin. Sijoitusten vähimmäis- ja enimmäismäärä on yleensä rajoitettu sekä rahaston toimiaika ennalta määrätty. Myös aika, jonka kuluessa pääomarahastoon voi liittyä uusia sijoittajia, on tavallisesti rajoitettu. Pääomasijoittaminen perustuu hallinnointiyhtiön laatimaan sijoitusstrategiaan, jonka sijoittajat hyväksyvät tehdessään sijoituksen pääomarahastoon. Pääomarahaston hallinnointiyhtiö on velvollinen noudattamaan sijoitusstrategiaa pääomarahaston sijoitustoiminnassa. Pääomasijoittaja ei ole pysyvä omistaja, vaan pyrkii irtautumaan kohdeyrityksestä ennalta sovitun suunnitelman mukaisesti. Pääomasijoittajan tarkoituksena on, puuttumatta päivittäiseen liiketoimintaan, tarjoamansa lisäarvon avulla edistää kohdeyrityksen arvonnousua ennen sijoituksen realisointia. Vaikka kohdeyrityksen omistaja-yrittäjän suhteellinen osakeomistus kaventuu pääomasijoituksen johdosta, voi omistusosuuden arvo nousta paljon suuremmaksi kuin ennen pääomasijoitusta.

Sijoitusstrategiassa sovitaan muun muassa sijoituskaudesta eli ajasta, jolloin pääomarahasto voi tehdä ensisijoituksia sijoituskohteisiin. Ensisijoitus tarkoittaa rahaston ensimmäistä sijoitusta kohdeyritykseen. Sijoituskauden päättymisen jälkeen pääomarahasto voi tehdä niin kutsuttuja jatko- tai lisäsijoituksia pääomarahaston olemassa oleviin sijoituskohteisiin. Uusien varojen kerääminen, joka on ensimmäinen vaihe vasta perustetun pääomarahaston elinkaarta, sisältää rahastorakenteen muodostamisen ja sijoittajien etsimisen. Pääomasijoittamisessa keskeinen edellytys on kohdeyrityksen mahdollisuus kasvuun ja merkittävään arvonnousuun sekä siihen, että yrityksen liiketoiminnalla, tuotteilla tai palveluilla on mahdollisuuksia menestyä kaupallisesti ja kansainvälisesti.

Arvonnousu realisoidaan irtautumisvaiheessa, jolloin pääomasijoittaja tai yrittäjä luopuu osuudestaan kohdeyrityksessä. Sijoitusstrategiassa määritellään aika, jonka kuluessa pääomarahasto pyrkii realisoimaan kaikki tekemänsä sijoitukset. Pääomarahaston toimiaika pyritään määrittämään siten, että pääomarahasto kykenee realisoimaan kaikki sijoituksensa toimiajan puitteissa. Ajanjakso ensimmäisen sijoituksen ja irtautumisen välillä voi olla muutamasta vuodesta jopa yli kymmeneen vuoteen. Irtautumiseen liittyy riski liiketoiminnan epäonnistumisesta ja sijoituksen likviditeetistä. Irtautumistapoja on useita ja niiden yhdistelmät ovat mahdollisia. Yleisimpiä vaihtoehtoisia irtautumistapoja ovat yrityskauppa (trade sale), listautumisanti (initial public offering, IPO), muut myyntitapahtumat, kuten osakkeiden takaisinmyynti ja uudelleenrahoitus, sekä sijoituksen epäonnistuminen.

Koska sijoitukset pyritään realisoimaan parhaaseen mahdolliseen hintaan, on kuitenkin tavanomaista, että kaikkia sijoituksia ei voida tai haluta realisoida ennalta määrätyn toimiajan puitteissa. Myös sijoitusten realisointeihin liittyvien kaupanvastuiden ja mahdollisten tallettamisjärjestelyjen (escrow) takia on tarkoituksenmukaista, että pääomarahaston toimikautta voidaan jatkaa alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi. Pääomarahastoa koskevissa sopimuksissa pääsääntöisesti sovitaankin mahdollisuudesta jatkaa pääomarahaston toimikautta sopimuksessa määrätyllä tavalla. Toimikautta voidaan jatkaa joko pelkästään hallinnointiyhtiön päätöksellä tai siihen voidaan vaatia sijoittajien erillinen suostumus. Sijoittajien tai hallinnointiyhtiön kannalta ei ole tarkoituksenmukaista eikä toivottavaa, että pääomarahastoa purettaessa yhtiömiehille jaettaisiin purkuvastikkeena mahdollisia pääomarahaston sijoituskohteita tai niihin liittyviä vastuita tai saamisia.

Suomessa pääomasijoittamisella tarkoitetaan sekä alkuvaiheen kasvuyritysten eli alkavien yritysten rahoittamista (jota nimitetään toisinaan venture capital -toiminnaksi) että buyout-toimintaa, jolla tarkoitetaan muun muassa erityyppisten yritysostojen, laajennushankkeiden ja tervehdyttämisten rahoittamista. Merkittävä ero alkavien yritysten rahoittamisen ja buyout-toiminnan välillä on se, että jälkimmäisessä kohdeyritykset ovat liiketoimintansa vakiinnuttaneita yrityksiä, joiden kassavirta on positiivinen. Näin buyout-toiminnan riskit ja tuotto-odotukset ovat alkavien yritysten rahoittamista selvästi pienempiä. Markkinoilla on lisäksi niin kutsuttuja rahastojen rahastoja, jotka sijoittavat suoria sijoituksia tekeviin pääomarahastoihin ja joiden sijoitukset muodostuvat näiden rahastojen yhtiömiesosuuksista. Näiden rahastojen sijoitusstrategia edellyttää suoria sijoituksia tekeviä pääomarahastoja merkittävästi pidempää toimiaikaa, sillä rahastosijoitusten kestoaika (maturiteetti) on pidempi kuin kohdeyrityssijoitusten kestoaika.

Buyout-toiminnassa tavoitteena on määräysvallan hankkimisen jälkeen kehittää hankittua yritystä ja ylläpitää sen elinvoimaisuutta niin, että yhtiö kasvaa entistä voimakkaammin ja yhtiö voidaan myydä kehitystoimien jälkeen voitollisesti ja näin tuottaa rahastoon sijoittaneiden sijoittajien pääomalle tuottoa. Lähtökohtaisesti pääomarahastot pyrkivät toteuttamaan kohdeyritysten kehittämistoimet 5—7 vuoden aikajaksolla.

Buyout-toiminta kasvattaa yritysten elinkelpoisten toimintojen markkinoita. Nykyisin yritykset pyrkivät tyypillisesti fokusoitumaan tietyille toimialoille, joilla ne pyrkivät menestymään maailmanlaajuisessa kilpailussa. Samalla yhtiöt tarkastelevat jatkuvasti markkinoiden kehittymistä ja ajoittain tarkistavat käsitystään siitä, mikä on sitä ydinosaamista, jolla yhtiö tähtää kilpailussa menestymiseen. Ydinosaamisen uudelleentarkastelu tarkoittaa myös sitä, että yhtiöiden on myytävä ydinosaamiseen kuulumattomia toimialojaan ja puolestaan hankittava lisää ydinosaamiseksi määriteltyjen toimialojen liiketoimintaa. Toisaalta yritysten sukupolvenvaihdostilanteissa yritykseen voi kuulua sinänsä elinkelpoisia, mutta uuden yrittäjän liiketoimintastrategiaan sopimattomia osia. Tällaisen liiketoiminnan yritysarvon pysyvyys voidaan varmistaa myymällä ne omistajalle, jonka strategiaa toiminta täydentää. Usein myös erilaisten kiinteistöjen omistus voi olla hyvin laajaa yhtiön hankintahetkellä, jolloin joudutaan määrittelemään uudelleen ne kiinteistöt, joita ydinliiketoiminnassa tarvitaan. Myös liiketoimintaan kuuluvien kiinteistöjen osalta voi olla tarpeen tehdä niin sanottuja sale & lease back -transaktioita pääoman käytön tehostamiseksi.

Pääomarahastojen tavanomaisin yhtiöoikeudellinen muoto on kommandiittiyhtiö, ulkomainen limited partnership tai rahaston kotivaltion lainsäädännössä määritelty muu erikoissijoitusrahasto. Yleisin pääomasijoittamisen oikeudellinen rakenne Suomessa on se, jossa kommandiittiyhtiömuotoista pääomarahastoa hoitava osakeyhtiömuotoinen hallinnointiyhtiö toimii määräaikaisen kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä ja sijoittajat kommandiittiyhtiön äänettöminä yhtiömiehinä. Tällaisia kommandiittiyhtiöitä kutsutaan yleisesti pääomarahastoiksi. Pääomasijoittamista harjoittavat lähinnä ammattimaiset pääomarahastot ja institutionaaliset sijoittajat, kuten työeläkevakuutusyhtiöt, jotka tekevät taloudellisesti merkittävimmän osan pääomasijoituksista. Koska institutionaaliset sijoittajat toimivat kommandiittiyhtiön äänettöminä yhtiömiehinä, niiden vastuu rajoittuu sijoitettuun pääomapanokseen. Rahaston hoitaja tai sen perustama väliyhtiö toimii puolestaan yleensä vastuunalaisena yhtiömiehenä (general partner), joka on tavallisesti rekisteröity kolmanteen maahan. Kommandiittiyhtiötä pidetään tuloverotuksessa elinkeinoyhtymänä, jota ei kohdella yhtiömiehistä erillisenä verovelvollisena. Yhtymälle vahvistetaan kuitenkin tulolähteittäin veronalainen tulo, joka jaetaan aikaisempien verovuosien tappioiden vähentämisen jälkeen verotettavaksi osakkaiden tulona niiden osuuksien mukaan, jotka osakkailla on yhtymän tuloon.

Pääomarahaston yhtiöpanosten vähimmäis- ja enimmäismäärä on yleensä rajoitettu sekä toimiaika ennalta määrätty. Myös aikaa, jonka kuluessa pääomarahastoon voi liittyä uusia yhtiömiehiä, on tavallisesti rajoitettu. Institutionaaliselle sijoittajalle on ominaista kokonaisuutena keskipitkä tai pitkä sijoitushorisontti sekä sijoitusomaisuuden jakautuminen eri sijoituslajien kesken. Sijoittamisen tuottovaatimus ja riskitaso aiheutuvat usein perusliiketoiminnasta, kuten vakuutusyhtiötoiminnasta vakavaraisuusvaatimuksineen. Institutionaalinen sijoittaja on yleensä ammattimaisesti organisoitu ja toimintatavoiltaan vastuullinen sekä mieluummin riskiä karttava kuin riskihakuinen. Merkittävä osa institutionaalisista sijoittajista sekä varakkaat ja aktiiviset yksityissijoittajat eli business-enkelit voivat suorien pääomasijoitusten sijasta tehdä sijoituksensa välillisesti pääomarahastojen kautta. Yksityishenkilöille ja yhteisöille suunnattu pääomarahasto suljetaan, kun tarvittava määrä sijoitussitoumuksia (commitment) on koossa.

Tyypillisesti suomalaisessa pääomarahastossa on kymmenkunta sijoittajaa. Rahastojen sijoittajamäärä kuitenkin vaihtelee huomattavasti, viiden ja lähes kolmenkymmenen välillä. Pienimmät sijoitusmäärät voivat olla instituutioille suunnatuissa pääomarahastoissa joitakin satoja tuhansia euroja. Useassa pääomarahastossa pienin sijoitus on kuitenkin useita miljoonia euroja. Pääomarahastoa hoitava hallinnointiyhtiö tai rahaston hoidosta vastaavat henkilöt tekevät pienemmän sijoituksen, jonka suuruus vaihtelee suuresti tuhansista jopa miljooniin euroihin, riippuen pääomarahaston tyypistä ja hallinnointiyhtiön liiketoimintastrategiasta. Vuosina 2008—2012 Suomessa on perustettu neljä sellaista pääomarahastoa, joissa on runsaasti yksityishenkilöitä sijoittajina. Sijoittajamäärä vaihtelee niissä noin kahdenkymmenen ja noin neljänkymmenen välillä ja pienin sijoitus on joko 50 000 tai 100 000 euroa.

Pääomasijoittaminen alkoi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen valtion omistamissa kehitysyhtiöissä. Julkiset toimijat ovat edelleen merkittäviä erityisesti kommandiittiyhtiömuotoisten pääomarahastojen kautta tapahtuvassa sijoitustoiminnassa. Suomalaisten innovaatioyritysten toimintaympäristö ja teollinen rakenne ovat muuttuneet voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Siirtyminen perinteisestä tuotantoteollisuudesta korkean teknologian ja palvelupainotteiseen teollisuuteen sekä yrittäjyyden merkityksen voimistuminen yhdistyneenä kansainvälistymiseen ovat asettaneet haasteita myös pääomasijoittamiselle. Yritysten rahoitustarpeet ovat vaatineet uusia, joustavia ja aikaisempaa huomattavasti monimutkaisempia rahoitusratkaisuja. Samalla rahoituksen riskit ja yritysrahoituksessa käytettävien rahoitusvälineiden määrä on jatkuvasti kasvanut, jolloin innovaatioyritysten johdolta on edellytetty yhä enemmän osaamista. Vieraan pääoman usein edellyttämien reaalivakuuksien puuttuessa johdon on pystyttävä turvaamaan yritysten taloudellinen asema sekä hallitsemaan riskit muin järjestelyin, kuten turvautumalla erilaisiin julkisiin tukimuotoihin ja avustuksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on teettänyt selvityksen siitä, miten valtion kasvurahoitusta ja siihen liittyviä palveluita voitaisiin virtaviivaistaa kasvuyrittäjyyttä palvelevaksi kokonaisuudeksi. Selvitysmies professori Vesa Puttosen raportissa (Julkisen kasvurahoituksen ja yritystukijärjestelmän kehittäminen, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 29/2010) eriteltiin myös Suomen valtiollista pääomasijoitustoimintaa. Siinä havaittiin, että yksityisen rahoituskentän toiminnassa on puutteita aikaisen vaiheen rahoituksesta listautumisvaiheeseen saakka. Selvitysmiehen mukaan valtiollisten toimijoiden tulisi pyrkiä tilanteeseen, jossa niitä ei enää tarvita markkinoiden toimiessa itsenäisesti. Selvityksessä tähän tilanteeseen nähtiin olevan pitkä matka ja todettiin julkista sektoria edelleen tarvittavan kasvun aikaansaamisessa.

Suomalaiset pääomasijoittajat ovat pääosin varsin pieniä toimijoita. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta suomalaiset yksityiset private equity -toimijat työllistävät enintään 15 henkilöä ja toimija johto omistaa yhtiöt. FVCA:n tilastojen mukaan pääomasijoittaminen oli euromääräisesti huipussaan 2007, jolloin uusiin rahastoihin kerättiin yli 1 500 miljoonaa euroa ja pääomasijoituksia sekä kotimaisiin että ulkomaisiin kohdeyhtiöihin tehtiin lähes 900 miljoonalla eurolla. Tuolloin Suomeen suuntautui ulkomailta merkittäviä yritysostoja, jotka nostivat sijoitusmääriä. Vuonna 2008 alkanut ennen näkemättömän syvä rahoitussektorin kriisi vaikutti pääomasijoittamiseen merkittävästi. Aluksi lähes kaikki uudet sijoitukset ja irtautumiset olivat pysähdyksissä ja edelleen pääomasijoittajien kyky välittää rahoitusta on heikentynyt huomattavasti. Vuonna 2012 suomalaiset pääomasijoitusyhtiöt keräsivät uusiin rahastoihin 442 miljoonaa euroa ja pääomasijoituksia tehtiin 497 miljoonalla eurolla. Vuonna 2012 sijoitetusta pääomasta 84 prosenttia käytettiin buyout-kauppoihin. Kappalemääräisesti 328 eri kaupasta kaksi kolmannesta (211) oli venture-sijoituksia. Suomalaisiin kohdeyhtiöihin tehtiin sijoituksia vuonna 2012 noin 616 miljoonan euron (838 miljoonaa euroa vuonna 2011) arvosta. Sijoituksista valtaosa oli kotimaisten pääomasijoittajien tekemiä. Pääosa vuonna 2012 suomalaisiin kohdeyhtiöihin tehdyistä euro- ja kappalemääräisistä sijoituksista suunnattiin tietokone- ja kuluttajaelektroniikka ja life sciences -toimialoille.

Taloudellisen toimintaympäristön muutoksen seurauksena suomalainen pääomasijoitustoiminta on murrosvaiheessa. Pääomasijoitustoiminnan mahdollinen hiipuminen on huolenaihe, sillä se on merkittävä taloudellisen kehityksen ja hyvinvoinnin lähde. Tulevia kehityssuuntia on vaikea arvioida, sillä markkinoiden kehitys on riippuvainen useasta seikasta, kuten makrotalouden kehityksestä, lainsäädännön ja verotuksen muutoksista sekä sijoittajatahojen halukkuudesta ja kyvykkyydestä sijoittaa kehittyviin yrityksiin. Yksi mahdollinen vaihtoehto on pienten, niin sanottujen mikrorahastojen yleistyminen. Niissä pieni joukko pääomasijoittamisen ammattilaisia, jopa yksi tai kaksi henkeä, perustaa pääomarahastoa hoitavan vaihtoehtorahastojen hoitajan, joka ulkoistaa merkittävän osan toiminnoistaan ulkopuolisille. Pääomasijoittamisen prosesseihin liittyy useita vaiheita, kuten markkinointi, varojen kerääminen, sijoituskohteiden etsiminen ja analysointi, riskien analysointi, sijoitusten tekeminen, sijoitusten monitorointi, arvostusten tekeminen, sijoitusten realisoiminen sekä vaikuttaminen sijoituskohteessa. Mikrorahastojen rakenteessa keskitytään tekemään ainoastaan osa näistä toiminnoista itse, mikä mahdollistaa erikoistuneen ja joustavan toimintatavan kerätä pääomia ja kohdentaa ne markkinoille.

Esityksellä ei ole tarkoitus aikaansaada muita kuin direktiivistä johtuvia esteitä tälle tai muille uusille pääomasijoitusalan toimintatavoille. Pienten rahastojen hoidosta tai niihin liittyvistä osaprosesseista vastaavien toimijoiden liiketoimintaa ei ole mielekästä estää nimenomaisesti rajoittavalla lainsäädännöllä. Tällaisten rahastojen hoitajat voivat kuulua EuVECA:n soveltamisalaan.

Kiinteistösijoittaminen

Esitys koskee epäsuoraa kiinteistösijoitustoimintaa eli sijoitusten tekemistä rakennettuun omaisuuteen siten, ettei omaisuutta omisteta suoraan. Epäsuora kiinteistösijoittaminen voidaan toteuttaa useiden erilaisten omistusrakenteiden kautta. Suomeen on viime vuosina perustettu sekä osakeyhtiömuotoisia että kommandiittiyhtiömuotoisia kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sijoittavia yhteissijoittamisen rakenteita. Kommandiittiyhtiö voidaan perustaa yleisten yhtiö- ja sopimusoikeudellisten säännösten pohjalta, jolloin toiminta on ollut kevyemmin säänneltyä kuin kiinteistörahastolain mukaan. Suomessa on perustettu ainoastaan yksi kiinteistörahastolaissa tarkoitettu osakeyhtiömuotoinen kiinteistörahasto, Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj, joka on edelleen toiminnassa. Suosion puutteen syy on pääosin se, että osakeyhtiömuotoisen kiinteistörahaston verotus on lähtökohtaisesti samanlaista kuin muidenkin osakeyhtiöiden ja niiden osakkeenomistajien, ja että kahdenkertaisen verotuksen vuoksi ei ole erityistä verokannustetta perustaa osakeyhtiömuotoisia kiinteistörahastoja. Kahdenkertaisen verotuksen aiheuttamia kiinteistösijoittamisen esteitä on poistettu laissa eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta (299/2009) ja siihen liittyvässä kiinteistörahastolain muutoksessa (651/2009). Veronhuojennuslain mukaiset rajatut edellytykset täyttävä Suomessa yleisesti verovelvollinen osakeyhtiö vapautetaan eri hakemuksesta velvollisuudesta suorittaa tuloveroa. Verovapauden edellytyksenä on, että yhtiö harjoittaa yksinomaan omistamiensa ja osakeomistuksen perusteella hallitsemiensa tilojen vuokraustoimintaa ja siihen liittyviä toimintoja. Yhtiön varoista vähintään 80 prosenttia tulee muodostua pääasiassa asuinkäytössä olevista kiinteistöistä tai huoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista asunto-osakeyhtiössä tai muussa keskinäisessä kiinteistöyhtiössä. Asuinhuoneistojen vuokrien osuus yhtiön kaikista tuloista, joihin ei lueta asuntovarallisuudesta saatuja luovutushintoja, tulee olla vähintään 80 prosenttia. Lakimuutoksilla toteutettiin kansainvälinen REIT-malli Suomessa asuinhuoneistoihin kohdistuvassa sijoitustoiminnassa. REIT-mallilla tarkoitetaan pitkäjänteistä kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavaa, listattavissa olevaa ja veroneutraalia kiinteistörahastoa.

Kiinteistösijoitustoimintaa harjoitetaan myös listattujen tai listaamattomien yhtiöiden kautta. Listatut kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat taseen koon perusteella arvioituna suurehkoja toimijoita. Näitä ovat Citycon Oyj, Sponda Oyj ja Technopolis Oyj. Vaihtelevankokoisia listaamattomia kiinteistösijoitusyhtiöitä on useita. Näitä ovat ABB Oy Kiinteistöt, Auratum Kiinteistöt Oy, Avara Oy, EjendomsInvest Oy Ab, EM Group Oy, Exilion Capital Oy, Governia Oy, IVG Polar Oy, Julius Tallberg Oy Ab, Kiinteistökomppania Oy, NV Kiinteistösijoitus Oy, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, Renor Oy, Sato Oyj, Tamar Capital Partners Oy, Valad Property Group Finland Oy, VVO-yhtymä Oyj ja Wereldhave Finland Oy. Niiden liiketoiminnan pääasiallinen tarkoitus voi olla kiinteistökohteiden hankinnan ja luovutuksen lisäksi toimitilojen vuokraus, kiinteistökehitys ja kiinteistöjen omistus.

Kiinteistöpääomarahastolla, eli suljetulla tai kiinteäpääomaisella kiinteistörahastolla tarkoitetaan rahastoa, jossa kerättävien pääomien ja sijoittajien määrässä sekä irtautumismahdollisuuksissa on rajoituksia. Kiinteistöpääomarahasto on lähinnä institutionaalisten sijoittajien suosima epäsuoran kiinteistösijoittamisen muoto, joka on voimakkaasti yleistynyt Suomessa muutaman viime vuoden aikana. Se muistuttaa toimintatavoiltaan ja oikeudelliselta rakenteeltaan läheisesti pääomasijoittamista. Tyypillisesti kommandiittiyhtiömuotoisena perustettava rahasto on suljettu sen jälkeen, kun tavoiteltu pääoma on sijoitussitoumuksina kerätty sijoittajilta eikä uusia sijoituksia enää ole voinut tehdä. Myös rahastojen toiminta-aika on yleensä ennalta määrätty. Tyypillinen toiminta-aika on noin kymmenen vuotta ja sijoittajia on mukana yleensä alle kymmenen, suurin osa kotimaisia työeläkevakuutusyhtiöitä.

Usein työeläkevakuutusyhtiöt ja vakuutusyhtiöt ovat yhdessä tai erikseen olleet perustamassa kiinteistöihin sijoittavia yhtiöitä, jotka ovat omistajiensa sijoittaman alkupääoman ja velkarahoituksen avulla hankkineet markkinoilta mittavia kiinteistöomaisuuksia. Toisinaan järjestelyissä on ollut kysymys myös siitä, että olemassa oleva kiinteistövarallisuus on siirretty erillisiin yhtiöihin. Kiinteistöpääomarahastoissa pääoma on kerätty pääasiassa institutionaalisilta sijoittajilta ja kerätyn varallisuuden hoitamisesta vastaa erillinen hallinnointiyhtiö. Kiinteistöpääomarahastojen toimintaa ei sääntele mikään erityislaki, vaan sitä harjoitetaan yleisten sopimus- ja yhtiöoikeudellisten normien pohjalta. Kiinteistöpääomarahastot ovat olleet lähes poikkeuksetta kommandiittiyhtiömuotoisia, jolloin kiinteistöistä saatua tuloa verotetaan vain kerran osakkaiden tasolla. Lähes kaikki kiinteistöpääomarahastot ovat olleet kiinteäpääomaisia. Niin sanotussa klubirahastomallissa (club deal), jossa yksittäisen kiinteistökohteen hankintaa varten perustetaan kommandiittiyhtiömuotoinen pääomarahasto, voi olla jopa ainoastaan yksi äänetön yhtiömies. Toiminta-ajan jälkeen rahasto pyrkii myymään kiinteistönsä ja kotiuttamaan niiden arvonnousuista koituneet voitot. Omaisuutta voidaan myydä myös tätä ennen, jos markkinatilanne sitä edellyttää tai tarpeeksi suuri osa sijoittajista haluaa irtautua rahastosta. Avoimilla kiinteistösijoitusrahastoilla tarkoitetaan puolestaan vaihtuvapääomaista rahastoa, jonka sijoittajilla on mahdollisuus irtautua sijoituksestaan halutessaan. Sen keskeinen ongelma on kiinteistösijoituksen tyypillisesti heikko likviditeetti suhteessa rahaston avoimuuden aiheuttamaan likviditeettitarpeeseen. Kiinteistörahastot voivat olla myös rahastojen rahastoja tai syöttörahastoja.

Epäsuoraa yhteistä kiinteistösijoitustoimintaa voidaan harjoittaa myös kiinteistörahastolain soveltamisalan ulkopuolella julkisena tai yksityisenä osakeyhtiönä eli kiinteistösijoitusyhtiönä. Suomessa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena on useita kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeita, minkä lisäksi on useita institutionaalisten sijoittajien omistamia listaamattomia kiinteistösijoitusyhtiöitä. Sijoitusrahastomuotoisen kiinteistörahaston perustamista on puolestaan pidetty vaikeana, koska sijoitusrahastolain yksityiskohtainen sääntely aiheuttaa kustannuksia, jotka vaikeuttavat kilpailuedellytyksiä verrattuna kommandiittiyhtiöihin ja koska sopivien kiinteistösijoituskohteiden hankinta on vaikeaa. Lisäksi ulkomaiset institutionaaliset sijoittajat ovat tottuneet kommandiittiyhtiöön, joka tarjoaa joustavan ja verotehokkaan sopimusrakenteen. Sijoitusrahastomuotoisia kiinteistörahastoja on kuitenkin viimeisen vuoden aikana perustettu useampia.

Suomessa esiintymättömiä tai vain vähän käytettyjä muita epäsuoran kiinteistösijoittamisen muotoja ovat kiinteistöjohdannaiset, kiinteistövakuudelliset joukkovelkakirjalainat, vuokrakassavirtojen arvopaperistaminen sekä kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin sijoittavat sijoitusrahastot.

Epäsuoran kiinteistösijoittamisen yleistymisen syitä viimeisen noin viidentoista vuoden aikana on ensinnäkin kotimaisten institutionaalisten sijoittajien sijoituskäyttäytymisen muutos muiden eurooppalaisten sijoittajien mukana. Lisäksi vakaiden kiinteistösijoitusten käyttö sekä niiden hajauttaminen eri kiinteistöluokkiin ja eri maihin on yleistynyt. Aiempia suoria omistuksia arvopaperistettiin ja myytiin pilkottuina useille eri tahoille. Tällöin yksittäisen sijoittajan riski periaatteessa pieneni ja sijoituksen likviditeetti parani. Toiseksi, samaan aikaan historiallisesti matala reaalinen korkotaso kannusti käyttämään hyväksi velkavipua. Vakuutusyhtiölain (521/2008) 15 luvun 1 § rajoittaa vakuutus- ja työeläkevakuutusyhtiöiden lainankäyttöä sijoitustoiminnassa. Koska lisäksi esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta säännellään tiukasti, ne eivät ole pystyneet kilpailemaan kiinteistösijoituksista samalla tavalla velkarahan avulla. Ne ovat kuitenkin pystyneet tasoittamaan tilannetta perustamalla erillisiä yhtiöitä tai rahastoja, jotka ovat nojanneet varsin vahvasti myös velkarahoitukseen. Kolmas epäsuorasti vaikuttava tekijä epäsuorien kiinteistösijoitusten yleistymisen taustalla on ollut institutionaalisten sijoittajien pyrkimys ulkoistaa kiinteistöjensä hoito ja hallinta. Kiinteistöjen hoidon ja hallinnan syitä ovat monesti olleet yksilölliset organisaatioratkaisut sekä kiinteistövarainhoitoon liittyvän palveluvalikoiman laajentuminen Suomessa, mikä on edistänyt kiinteistömarkkinoiden laajenemista. Ulkomaisten sijoittajien viime vuosina Suomeen suuntautuneiden kiinteistöinvestointien samoin kuin toimitilarakentamisen volyymin perusteella Suomen liike- ja toimitilamarkkinoiden houkuttelevuus on hyvä. Suomessa 70—80 ulkomaista kiinteistösijoittajaa omistaa noin 10 miljardin euron arvoisen kiinteistövarallisuuden.

Suomi on Saksan ja muun Pohjois-Euroopan tavoin ollut viime vuodet kiinnostava kohde kiinteistösijoittajille, jotka euroalueen vaikeuksien myötä etsivät vakaiksi ja turvalliseksi koettuja markkinoita. Suomi on koettu tällaiseksi talouskasvun ja vakaan julkisen talouden takia ja kiinteistösijoituksilta odotetaan noin 7,5—8 prosentin keskimääräistä vuosituottoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinteistösektorin keskimääräinen kokonaistuotto on ollut 6,8 prosenttia vaihdellen toimistotilojen 5,5 prosentin tuotosta asuntojen 8,2 prosentin tuottoon. Kiinteistösijoitukset voidaan luokitella myös riski- ja tuottoprofiilin perusteella niin sanottuun core-luokkaan (tuotto 3—6 prosenttia), value added -luokkaan (7—9 prosenttia) sekä opportunistic-luokkaan (tuotto yli 10 prosenttia).

Vuonna 2012 rahoitusmarkkinoiden ja yleisen taloustilanteen epävarmuus näkyi hiljaisina kiinteistömarkkinoina ja tehtyjen transaktioiden koon pienuutena. Vähäriskisten niin sanottujen prime-kohteiden kysyntä oli epävarmassa tilanteessa vahvaa, mutta niitä oli markkinoilla niukasti tarjolla. Jo useamman vuoden jatkunut rahoituksen heikko saatavuus muihin kuin kaikkein vähäriskisimpiin kohteisiin vaikutti markkinoiden volyymiin. Pankkirahoituksen osuuden kiinteistötransaktioiden rahoituksessa odotetaan jatkossakin laskevan. Esimerkiksi kiinteistösijoitusta muistuttavan lainasijoituksen, niin sanotun instituutioiden suoran kiinteistölainamallin, odotetaan yleistyvän jatkossa.

2.3.2 Direktiivin soveltamisalan arviointia

Soveltamisala

Direktiivin soveltamisala on lähtökohtaisesti laaja. Siihen kuuluvat oikeushenkilöt, joiden säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoito. Vaihtoehtorahastojen hoidolla tarkoitetaan erikseen määriteltyjen sijoitustenhoitotoimintojen suorittamista yhdelle tai useammalle vaihtoehtorahastolle. Näistä toiminnoista soveltamisalan määrittämisessä olennaisimmat, ja ne, joita vaihtoehtorahastojen hoitajan on lähtökohtaisesti vähintään suoritettava, ovat salkunhoito ja riskienhallinta. Jokaisella yksittäisellä rahastolla on oltava yksi ainoa hoitaja. Tämän hoitajan oikeudellisella muodolla ei ole merkitystä. Myös sijoitusrahastodirektiivin mukainen rahastoyhtiö voi olla samanaikaisesti direktiivin mukainen vaihtoehtorahastojen hoitaja, mutta tämä edellyttää kahta toimilupaa.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan määritelmän mukaan vaihtoehtorahasto on yhteistä sijoitustoimintaa harjoittava yritys, joka hankkii pääomaa useilta sijoittajilta sijoittaakseen ne määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti kyseisten sijoittajien eduksi, eikä siltä edellytetä sijoitusrahastodirektiivin mukaista toimilupaa. Direktiivin laajojen rajan yli toiminnalle luotujen mahdollisuuksien johdosta yhtenäisten soveltamiskäytäntöjen merkitys korostuu eri ETA-valtioiden välillä. Sen selvittämisessä, kuuluuko tietty yhteissijoitushanke lain soveltamisalaan, voidaan osittain tukeutua eurooppalaiseen tulkintakäytäntöön, jota ESMA:n antamat ohjeet ilmentävät. ESMA on 13.8.2013 antamassaan ohjeessa (ESMA/2013/611) määrittänyt direktiivin soveltamisalan tunnusmerkistöjä täsmentäviä avainkäsitteítä. Tunnusmerkistö on annettu ESMA-asetuksen 16 artiklan mukaisena guidelines-ohjeena. ESMA-asetuksen 16 artiklan 3 kohdan nojalla Finanssivalvonnan ja finanssimarkkinoiden toimijoiden on kaikin tavoin pyrittävä noudattamaan ohjeita. Ohjeet voivat olla apuna tulkintakysymyksissä, sillä siinä direktiivin määritelmä on niissä eritelty osiin ja kukin osa on määritelty yksityiskohtaisemmin. Tunnusmerkistö on kumulatiivinen eli jos yhteissijoitushanke ei täytä kaikkia tunnusmerkistön osia, kyseessä ei ole vaihtoehtorahasto. Tunnusmerkistöä tulisikin soveltaa siten, että selvästi direktiivin piiriin kuulumattomat järjestelyt eivät tule säädellyiksi tarpeettomasti.

Ensimmäinen tunnusmerkki on yhteissijoitustoiminta (collective investment undertaking). Vaihtoehtorahaston tulee ensinnäkin olla muu kuin tavallinen yhtiö, jolla on yleinen kaupallinen tarkoitus. Tavanomaista liiketoimintaa harjoittavan yrityksen ei tulisi kuulua direktiivin mukaisen sääntelyn piiriin. Yleisessä kaupallisessa tai teollisessa tarkoituksessa toimiva yritys tai sen sijoitustoimintaa yrityksen lukuun harjoittava osa tai tytäryhtiö ei ole vaihtoehtorahasto. Tämä ilmenee myös johdantokappaleesta 8, jonka mukaan direktiiviä ei sovelleta yhteishankkeisiin. Toiseksi, ollakseen vaihtoehtorahasto, yhteissijoitushankkeen tai sen osan tulee yhdistellä sijoittajilta kerättyä pääomaa tuottaakseen yhteistä tuottoa (pooled return) sijoittajille. Kolmanneksi yhteissijoitushankkeen osakkeen- tai osuudenhaltijoilla ei tule olla päivittäistä harkintaa ja valvontaa varojen hoitamiseen. Päivittäisellä harkinnalla ja valvonnalla tarkoitetaan mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon operatiivisissa asioissa. Tällä tarkoitetaan pidemmälle menevää vaikutusvaltaa kuin mahdollisuutta osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää laki- tai sääntömääräisistä asioista. Yhteenliittymän tai yhteisyrityksen, joissa osakkaat pidättävät merkittävän osan päätösvallasta itsellään, tulisikin katsoa olevan direktiivin johdantokappaleessa 8 mainittu joint venture, jota ei ole tarkoitettu kuuluvaksi direktiivin sääntelyn piiriin.

Toinen tunnusmerkki on pääoman hankkiminen. Pääoman hankkimiseksi voidaan katsoa kaupallinen toiminta, kuten markkinointiviestintä, jonka tavoitteena on pääoman tai sijoitussitoumusten hankkiminen yhteissijoitushankkeelle yhdeltä tai useammalta sijoittajalta ja jonka tarkoitus on sijoittaa pääoma määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti. Pääoman hankkimisen arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, hankitaanko pääomaa kerran, useamman kerran vai jatkuvasti. Merkitystä ei ole myöskään sillä, sijoitetaanko pääoma yhteissijoitushankkeeseen käteisenä vai apporttina. Edelleen vaihtoehtorahaston tulisi suunnata pääoman hankinta rahastoa hoitavan tahon tai sen johdon ulkopuolelle. Pääoman hankkimiseksi ei tulisi lähtökohtaisesti katsoa sitä, että pääomaa tai sijoitussitoumuksia hankitaan ennalta tiedossa olevalta ryhmältä, jonka yksityisomaisuuden hoitamista varten yhteissijoitushanke on perustettu. Ennalta tiedossa olevalla ryhmällä tarkoitetaan samaan sukuun kuuluvien ryhmää. Käsitys siitä, ketkä sukuun kuuluvat, voi vaihdella suuresti eri maiden välillä. ESMA:n tulkinnan mukaan suku voidaan määritellä rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU avulla. Sen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan perheenjäseniä ovat puoliso, henkilön kanssa sitoutuneessa suhteessa vakituisesti ja jatkuvasti yhteistaloudessa elävä henkilö, sukulainen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa, sisarukset ja huollettavat. Suvun määrittäminen tulee jättää ETA-valtio- ja tapauskohtaisen harkinnan varaan. Sukuun sisältyvät Suomessa vähintään henkilöt, joilla on toisiinsa nähden perintökaaren (40/1965) 2 luvun mukainen sukulaisten perintöoikeus, avioliittolain (234/1929) ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (950/2001) mukaiset nykyiset ja entiset puolisot sekä avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (26/2011) 3 §:n mukaiset nykyiset ja entiset avopuolisot.

Kolmas tunnusmerkki on usean sijoittajan määritelmä. Ollakseen vaihtoehtorahasto, ei käsillä saa olla oikeudellisesti sitovia (binding legal effect) ehtoja, jotka rajoittavat osuuksien myynnin ainoastaan yhdelle sijoittajalle. Jos yhteissijoitushankkeessa on vain yksi sijoittaja, on se katsottava vaihtoehtorahastoksi, jos yksi sijoittaja sijoittaa muilta henkilöiltä keräämäänsä pääomaa tai jos järjestelyssä on tosiasiallisesti kyse useiden sijoittajien sijoituksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tunnusmerkistön mukaan vaihtoehtorahastossa tai sen syöttörahastossa tulisi olla vähintään yksi sijoittaja. ESMA:n tunnusmerkistön ja direktiivin välinen keskeinen ristiriita liittyy usean sijoittajan määritelmään. Direktiivissä 4 artiklan 1 kohdan usealla sijoittajalla ei tarkoiteta suppeaa ryhmää sijoittajia. On perusteltua katsoa, että esimerkiksi kaksi sijoittajaa eivät kaikissa tapauksissa muodosta usean sijoittajan joukkoa. Esimerkiksi erikoissijoitusrahastoissa kahta sijoittajaa ei voitane pitää useana sijoittajana, ellei täytetä vaatimusta sijoitusrahaston vähimmäispääomasta. Tämä poikkeaa ESMA:n tunnusmerkistön sisältämästä näkemyksestä. On kyseenalaista pitää myöskään kahta useampaa sijoittajaa useana sijoittajana, jos kyseessä on suppea joukko sijoittajia. Näin etenkin silloin, jos sijoittajat eivät ole toisilleen tuntemattomia tai jos mahdollisuutta sijoituksen tekemiseen on erityisellä tavalla rajoitettu. Arvio usean sijoittajan olemassaolosta tulee tehdä tapauskohtaisesti ja ottaen huomioon direktiivin määritelmä sekä direktiivin tulkintaa ohjaava suhteellisuusperiaate.

Neljännen tunnusmerkin mukaan rahastolla tulee olla määritelty sijoituspolitiikka, joka voi tulla ilmi monella tavalla. Sijoituspolitiikan tarkoituksena on määritellä, kuinka yhteissijoitushankkeeseen kootut varat on sijoitettava, jotta aikaansaadaan yhteistä tuottoa sijoittajille. Yhteisellä tuotolla tarkoitetaan tuottoa, joka saadaan yhteisesti jaetun investointiriskin vastikkeeksi. Riski ja sitä vastaava tuotto voivat syntyä sijoitusten hankkimisesta, pitämisestä tai myymisestä sekä erilaisista toimenpiteistä sijoitusten arvon optimoimiseksi. Yhteinen tuotto voidaan jakaa eri sijoittajille eri ehdoin esimerkiksi, kun eri osakesarjoihin liittyy erilaisia osinko-oikeuksia. Sijoituspolitiikka voi olla määritelty viimeistään siinä vaiheessa, kun sijoittajat ovat sitoutuneet sijoituspäätökseen ja kun siitä sekä sen muutoksesta viestitään selvästi sijoittajille. Sijoituspolitiikka on määritelty dokumentissa, joka sisältyy rahaston perustamisasiakirjoihin. Sijoituspolitiikka tulee noudatettavaksi oikeudellisesti sitovalla tavalla. Sijoituspolitiikka määrittelee sijoituksia ohjaavia suuntaviivoja, jotka voivat koskea sijoitusten luokkaa, allokaatiota, sijoitusstrategioiden käyttöä, alueellista allokaatiota, vivutuksen käyttöä, ajallista sitoutumista sijoituksiin ja riskien hajautusta edistäviä muita rajoituksia. Sijoituspolitiikka on kaikkiaan määritelty varsin väljästi ja moniulotteisesti, mutta sen tulisi joka tapauksessa ilmaista sijoituksille tarkempirajaiset kriteerit kuin normaalia liiketoimintaa harjoittavan yrityksen liiketoimintastrategia.

Direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa ESMA:lle annetaan tehtäväksi laatia teknisten sääntelystandardien luonnoksia määritelläkseen vaihtoehtorahastojen hoitajien tyypit, kun se on tarpeen direktiivin soveltamiseksi ja yhdenmukaisten soveltamisedellytysten varmistamiseksi. Komissiolle on siirretty valta hyväksyä ESMA:n valmistelemat sääntelystandardit, joissa määritellään nämä vaihtoehtorahastojen hoitajien tyypit. Menettely tapahtuu delegoituja säädöksiä koskevan SEUT 290 artiklan mukaisesti. ESMA on 19.12.2012 julkistamassaan konsultaatioasiakirjassa (ESMA/2012/844) katsonut, että ainoastaan erottelu suljettujen ja avointen vaihtoehtorahastojen välillä on tarpeellinen.

Komission saama valtuutus koskee ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajien tyyppien määrittelyä, ei vaihtoehtorahastojen hoitajien määritelmää sinänsä, saati vaihtoehtorahastoja tai niiden määrittelyä. Suomi on katsonut, että tekninen sääntelystandardi ylittää tämän direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa annetun valtuuden rajat (E 14/2013 vp). ESMA:n laatima luonnos tekniseksi sääntelystandardiksi perustuu siihen, että vaihtoehtorahaston tyypin määrittelyllä voidaan erottaa erilaiset vaihtoehtorahastojen hoitajat. Direktiivin sanamuodon mukaan tekninen sääntelystandardi tulisi antaa määrittelemään vaihtoehtorahastojen hoitajien tyypit. Teknisen sääntelystandardin luonnos ei siis näyttäisi välittömästi kohdistuvan siihen toimijaan, jota valtuus direktiivissä koskee. Luonnoksen sisältöistä delegoitua säädöstä ei voi pitää jäsenvaltioita sitovana voimassa olevana oikeutena siltä osin kuin se käsittelee vaihtoehtorahastoja. Komissiolla ei ole valtaa määritellä vaihtoehtorahaston hoitajaa direktiivin määritelmää pidemmälle. SEUT 288 artiklan mukaan direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot. Siten jäsenvaltioille osoitetun direktiivin luonteeseen kuuluu, että sen täytäntöönpanoon liittyy jäsenvaltioiden omaa harkintavaltaa ja kansallisia lainsäädäntöratkaisuja.

Soveltamisalaa koskevat poikkeukset

Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä on mahdollista arvioida vaihtoehtorahastojen hoitajien tämänhetkistä tilannetta. Yritysrakenteet ja toimintamallit voivat kuitenkin muuttua jatkossa. Soveltamisalan määrittely tulee tehdä esitettyä lainsäädäntöä noudattaen ja ottaen huomioon direktiivin vakiintunut tulkintakäytäntö sekä sen nojalla annetut täydentävät säädökset.

Tärkein poikkeus direktiivin soveltamisalaan on sen 3 artiklan 2 kohdan mukainen, hoidettavien varojen määrään perustuva poikkeus. Sen mukaan niihin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, joiden hoitamat varat alittavat 100 miljoonaa euroa, jos rahastot sisältävät vivutuksella hankittuja varoja, tai 500 miljoonaa euroa, kun rahastot ovat vivuttamattomia ja suljettuja, voidaan soveltaa pelkkää rekisteröimismenettelyä.

On huomattava, että vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamien varojen määrittely sekä laskentatapa vaikuttavat tämän poikkeuksen soveltamiseen. Esimerkiksi direktiivin 26—30 artiklassa säänneltyjen pääomasijoittajien kannalta on olennaista, lasketaanko hoidettaviin varoihin mukaan jo sijoittajien rahastolle antamat sijoitussitoumukset, vai ainoastaan sijoitetut varat. Olennaista on myös, otetaanko vivutuksen määritelmässä huomioon velkavipu, jonka käyttäjänä ei ole hoidettava rahasto vaan sijoituskohteena oleva kohdeyritys. Sama tilanne voi syntyä myös kiinteistörahastolla, jonka sijoituskohteena oleva kiinteistöosakeyhtiö voi käyttää vivutusta joko osana sijoitusstrategiaa tai esimerkiksi merkittävien investointien rahoittamiseen. Vivutuksen määrittely- ja laskentatapaongelmat ratkaistaan käytännössä komission 3 artiklan 6 kohdan mukaisesti annetun delegoidun säädöksen avulla.

Vivutuksella tarkoitetaan direktiivin 4 artiklan 1 kohdan v alakohdan mukaan menetelmää, jolla vaihtoehtorahastojen hoitaja kasvattaa hoitamansa vaihtoehtorahaston positiota. Kaikki vaihtoehtorahastojen tai niiden hoitajan ottama velka ei siis väistämättä ole vivutusta, kuten velkajärjestelyt, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia ja sijoittajien pääomasitoumusten kattamia. Esimerkiksi pääomasijoitustoiminnassa käytetään yleisesti menettelyä, jossa velkaa otetaan varauduttaessa negatiivisiin riskeihin, kuten yksittäisen sijoittajan vetäytymiseen sijoituksesta. Tällöin velka voi olla suuruudeltaan joitakin prosentteja hoidettavista varoista. Tämän kaltainen velanotto ei väistämättä ole direktiivissä tarkoitettu vipu, eikä siten esimerkiksi vaikuta direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaisiin rajoihin. Vipua eivät ole järjestelyt, jotka tapahtuvat rahaston nostamattomien sijoitussitoumusten puitteissa. Näitä ovat pääomarahaston sijoitussitoumukset kohdeyhtiöihin (niin sanottu equity guarantee) eivätkä takaukset, jotka on annettu kohdeyhtiön ottamille lainoille ja jotka on täysin katettu sijoittajien pääomasitoumuksilla.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohtaan perustuu soveltamisalaa koskeva poikkeus, jonka mukaan sellaisten rahastojen hoitajat, joiden ainoita sijoittajia ovat hoitajat itse tai tietyt niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yritykset, eivät kuulu sääntelyn piiriin. Tämä niin sanottu konsernipoikkeus edellyttää, että mikään samaan konserniin kuuluvista sijoittajayrityksistä ei itse ole vaihtoehtorahasto. Soveltamisalapoikkeus kattaa ainakin konsernin sisäisiin tarpeisiin hallinnoidut yhtiöt. Esimerkiksi konsernin treasury-funktion sisällä toteutettu liiketoiminnan kannalta tärkeiden valuuttojen tai hyödykkeiden hinnanvaihteluilta suojautuminen johdannaisia käyttämällä voidaan toteuttaa niin, että arvopaperipositio on konsernin tietyn tytäryhtiön nimissä. Myös konsernin sisäistä rahoitusyhtiötoimintaa voidaan harjoittaa tytäryhtiön lukuun. Nämä tällä hetkellä viranomaisvalvonnan ulkopuolella olevat, usein rajat ylittävät toiminnot eivät tule direktiivin soveltamisalan piiriin.

Rahoitusyhtiötoiminnan lisäksi yhtiöt voivat käyttää konsernin sisäisiä venture-yhtiöitä osana tuotekehitysstrategiaansa. Niissä yhtiön oman tuotekehitystoiminnan rinnalle perustetaan erillinen rahasto ja sitä hallinnoiva konserniyhtiö, joka toimii rahaston sijoittajana. Toiminta mahdollistaa yksittäisten tuotekehitysaihioiden kehittämisen tai halutun tuotekehitysalueen seurannan sekä tuotekehitykseen liittyvän rahoitusriskin jakamisen useiden omistajien kesken. Tuotekehitysintressit turvataan tällöin erilaisilla lunastuslausekkeilla ja -oikeuksilla. On mahdollista, että tämänkaltainen konsernin sisäinen toiminta ei tule direktiivin 3 artiklan 1 kohdan perusteella direktiivin soveltamisalan piiriin. Lisäksi sisäisen venture-toiminnan yhtiö voi olla johdantokappaleen 8 tarkoittama yhteishanke, joka ei ole direktiivissä tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitaja. Pääsääntöisesti konsernin sisäinen venture-toiminta (internal corporate venturing) jää soveltamisalan ulkopuolelle. Siinä innovaatioiden kehittäminen tapahtuu saman konsernin eri tahoilla ja tasoilla, mutta konsernirajojen sisällä. Myös ulkoinen venture-toiminta (external corporate venturing) voi jäädä soveltamisalan ulkopuolelle. Siinä luodaan itsenäisiä tai osittain itsenäisiä organisaatioita konsernirajojen ulkopuolelle. Arviointi tulee suorittaa tapauskohtaisesti, sillä erilaisia toimintamuotoja (external corporate venturing modes) on useita. Esimerkiksi corporate venture capital -toiminnassa muodostetaan perinteisten pääomarahaston kaltaisia yksiköitä. Venturing alliances -toiminnassa yhteishankkeet voivat puolestaan perustua yhteistyösopimukseen, vähemmistöosuuteen yritystoiminnassa tai yhteisyritykseen. Lisäksi erilaiset yritystoiminnan muodonmuutoksiin liittyvät järjestelyt (transformational arrangements) lisäävät yhtiöiden venture-toiminnan monimuotoisuutta.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät johdantokappaleen 8 ja 2 artiklan 3 a kohdan mukaan holdingyhtiöt. Holdingyhtiö on määritelty 4 artiklan 1 o kohdassa, jonka mukaan holdingyhtiön on joko oltava listayhtiö tai sijoittajilleen voittoa tavoittelematon yhtiö. Holdingyhtiötä koskeva soveltamisalapoikkeus ei Suomessa tule laajasti sovellettavaksi etenkään pääomasijoittamisessa, sillä johdantokappaleen 8 ja 4 artiklan 1 o kohdan ii alakohdan valossa poikkeus ei koske pääomarahastojen hoitajia, vaikka ne olisivat vaihtoehtorahastoja hoitavia listayhtiöitä. Näistä syistä suomalaiset holdingyhtiöinä toimivat vaihtoehtorahastojen hoitajat, kuten esimerkiksi Capman Oyj ja eQ Oyj pääomasijoitustoimintaa harjoittavina listayhtiöinä sekä Suomen Teollisuussijoitus Oyj, Veraventure Oy ja Aloitusrahasto Vera Oy pääomasijoitustoimintaa harjoittavina listaamattomina yhtiöinä eivät kuulu holdingyhtiötä koskevan soveltamisalapoikkeuksen piiriin. Toisaalta esimerkiksi kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavien listayhtiöiden konsernien yhtiöoikeudelliset rakenteet voivat olla erilaisia ja osa yhtiöistä voi toimia 4 artiklan 1 o kohdan i alakohdan mukaisesti omaan lukuunsa, jolloin ne olisivat holdingyhtiöitä koskevan soveltamisalapoikkeuksen piirissä. Samaten ne voivat olla listayhtiöitä ilman, että ne hankkivat pääomaa useilta sijoittajilta 4 artiklan 1 a kohdan i alakohdan mukaisesti. Kiinteistösijoitusyhtiöt sijoittavat omaan lukuunsa joko suoraan taseestaan tai omistamiensa kiinteistöosakeyhtiöiden tai keskinäisten kiinteistöyhtiöiden kautta. Lisäksi liiketoiminnan tarkoitus voi olla kiinteistökohteiden hankinnan ja luovutuksen asemesta toimitilojen vuokraus, kiinteistökehitys ja kiinteistöjen omistus. On myös mahdollista, että jokin konsernimuodossa toimivan listayhtiön tytäryhtiöistä on toimilupavelvollinen tai rekisteröintivelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja. Näistä syistä mahdollisuus soveltaa holdingyhtiöpoikkeusta listattuihin kiinteistösijoitusyhtiöihin on ratkaistava konsernikohtaisesti. Sen sijaan sellaisten kommandiittiyhtiömuotoisten kiinteistörahastojen hoitaminen, joiden yhtiöosuuksia tarjotaan muille sijoittajille sijoituskohteeksi, edellyttää vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät 2 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset, jotka kuuluvat IORP-direktiivin soveltamisalaan. Suomessa tällaisia laitoksia ovat laissa maksuperusteisista lisäeläkejärjestelyistä eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa (173/2009) tarkoitetut eläkesäätiöt ja -kassat, jotka toteuttavat maksuperusteisia ammatillisia lisäeläkkeitä samoin kuin eläkesäätiölaissa (1774/1995) ja vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetut eläkesäätiöt ja vakuutuskassat, jotka tarjoavat vapaaehtoista etuusperusteista lisäeläketurvaa. Sen sijaan henkivakuutusyhtiöiden tarjoamia sijoitusvakuutuksia ei pidetä ammatillisina lisäeläkkeinä.

Myös muut kuin ammatillisena lisäeläkkeenä tarjottavat vakuutustuotteet jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, sillä direktiiviä ei ole tarkoitus soveltaa vakuutussopimuksiin. Direktiiviä ei ole suunnattu vakuutusyhtiöiden toimintaan, elleivät ne hoida vaihtoehtorahastoja. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiön konserniin kuuluvan yhtiön on haettava direktiivin mukainen toimilupa, jos se aikoo jatkaa esimerkiksi toimintaansa kommandiittiyhtiömuotoisten kiinteistörahastojen hoitajana.

Vakuutusyhtiölaissa vakuutusyhtiötä kielletään harjoittamasta muuta toimintaa kuin vakuutustoimintaa ja lain 2 luvun 16 §:ssä määriteltyä vakuutustoimintaan liittyvää toimintaa (liitännäistoiminta). Sallittua liitännäistoimintaa on esimerkiksi ETA-valtiossa julkisen valvonnan alaisen rahastoyhtiön tai yhteissijoitusyrityksen edustajana toimiminen ja yrityksen tarjoamien palvelujen ja tuotteiden markkinointi ja myynti tämän lukuun. Vakuutusyhtiö voi myös sopia, että muukin yritys, johon vakuutusyhtiöllä on konserni- tai muuten kiinteä taloudellinen yhteistyösuhde, voi käyttää vakuutusyhtiön organisaatiota ja jakelukanavia omien tuotteidensa tai palvelujensa markkinoinnissa. Liitännäistoimintaa rajoittavat kuitenkin vaatimukset muun muassa siitä, että toiminnan on oltava vakuutusyhtiön harjoittaman vakuutustoiminnan luonteeseen sopivaa eikä se saa vaarantaa yhtiön vakavaraisuutta eikä vakuutettuja etuja. Vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien rahastojen markkinointi ja myynti on lähtökohtaisesti mahdollista, kunhan vakuutusyhtiölain 2 luvun 16 §:n edellytykset liitännäistoiminnan sopivuudesta vakuutustoiminnan luonteeseen ja vakavaraisuuden ja vakuutettujen etujen vaarantumattomuudesta täytetään. Vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien vaihtoehtorahastojen tyypit ja riskiprofiilit voivat poiketa hyvin merkittävästi toisistaan ja edellyttää monenlaista toisistaan poikkeavaa asiantuntemusta. Toiminta on monimuotoista, eikä kaikkien vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaa voi pitää vakuutustoiminnan luonteeseen sopivina. Kaikkien vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaa ja siten tällaisten tuotteiden myyntiä ja markkinointia vakuutusyhtiössä ei voida pitää vakuutustoiminnan luonteeseen sopivana.

Finanssivalvonnalla on mahdollisuus estää liitännäistoiminnan harjoittaminen vakuutusyhtiölain 2 luvun 17 §:n mukaisesti. Finanssivalvonta voi kieltää vakuutusyhtiötä aloittamasta sellaista liitännäistoimintaa, joka ei täytä edellä mainittuja vaatimuksia tai jos se katsoo, ettei vakuutusyhtiöllä ole riittäviä edellytyksiä hoitaa toimintaa asianmukaisesti esimerkiksi kyseessä olevan tuotteen laadun tai henkilöstöltä vaadittavan asiantuntemuksen puuttumisen vuoksi. Finanssivalvonnan tulee tapauskohtaisesti arvioida, täyttääkö vakuutusyhtiön esittämä vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamiin rahastoihin liittyvä liitännäistoiminta vakuutusyhtiölain sallitulle liitännäistoiminnalle asettamat edellytykset. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna sitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajan on hakiessaan toimilupaa määriteltävä, minkä luonteista ja laajuista toimintaa se harjoittaa.

Direktiivillä ei ole tarkoitus luoda päällekkäistä sääntelyä ja vakuutussopimukset jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle myös johdantokappaleen 8 mukaan. Tämä poikkeus on merkityksellinen direktiivin taloudellista ja yhteiskunnallista vaikutusta koskeva rajaus soveltamisalasta, koska vakuutusmuotoiset sijoitustuotteet voivat käytännössä olla keskeinen vaihtoehto monelle direktiivin soveltamisalaan kuuluvalle sijoitustuotteelle. Esimerkiksi vakuutusluokista annetun lain (526/2008) 15 §:n mukaan henkivakuutusluokka 3:een kuuluvalla sijoitussidonnaisella vakuutuksella tarkoitetaan sellaisia 13 §:n 1 momentissa ja 14 §:ssä tarkoitettuja vakuutuksia, joissa vakuutukseen liittyvät edut on vakuutussopimuksessa sidottu tiettyjen sijoitusten kehitykseen. Sijoitussidonnaisia vakuutuksia ovat myös sellaiset vakuutukset, joissa henkivakuutuksen etuudet perustuvat esimerkiksi osakeindeksiin. Lain 18 §:n mukaan kapitalisaatiosopimustoiminta käsittää vakuutusteknisiin laskelmiin perustuvat kertyneen pääoman takaisinmaksua tarkoittavat sopimukset, joilla vakuutusyhtiö ottaa vastuulleen tietyn ajan kestäviä ja tietyn määräisiä sitoumuksia sovittua kertamaksua tai etukäteen sovittuja jatkuvia maksuja vastaan. Sijoitussidonnaisissa vakuutussopimuksissa sijoitustuote voi olla myös vakuutussopimuskohtaisesti yksilöllinen. Jos sijoitusvakuutuksen arvonkehitys on sidottu vaihtoehtorahaston osuuteen, sen arviointi, onko kyseessä vakuutussopimus, perustuu vakuutusyhtiölain ja vakuutusluokista annetun lain mukaiseen vakuutustoiminnan määrittelyyn. Vakuutusyhtiölain 10 luvun 22 §:ssä on erikseen sijoitussidonnaisia vakuutuksia koskevat vastuuvelan kattamista koskevat säännökset. Vakuutussopimuslaki ja jatkossa myös PRIPs määrittävät tällöin vakuutustuotteeksi katsottavan tuotteen tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset. Johdantokappaleen 8 tarkoittamiksi vakuutussopimuksiksi ei voida kuitenkaan katsoa sijoitussopimuksia, joissa ei ole lainkaan vakuutettua tai jotka eivät kuulu mihinkään vakuutusluokista annetun lain mukaiseen vakuutusluokkaan (sijoitussopimukset, säästösopimukset tai varainhoitosopimukset) ja joissa vakuutusyhtiö ei peri vakuutusmaksua. Tällaisiin sijoitussopimuksiin ei myöskään liity lahja- ja perintöverotusetuja. Tällaisessa tilanteessa tulee selvitettäväksi myös se, onko sopimus katsottava ylipäätään vakuutusyhtiölain mukaiseksi vakuutustoiminnaksi, jota vakuutusyhtiöllä on toimilupansa perusteella oikeus harjoittaa.

Muita poikkeuksia ovat Pohjoismaiden Investointipankki (NIB), joka on 2 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettu ylikansallinen laitos, joka toimii yleisen edun mukaisesti eikä kuulu direktiivin soveltamisalaan. Suomen Pankki on 2 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettu kansallinen keskuspankki, joka ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät 2 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan Euroopan kehitysrahoituslaitokset (the European Development Finance Institutions). Näillä tarkoitetaan European Development Finance Institutions EDFI A.S.B.L. -nimisen eurooppalaisten kehitysrahoitusyhtiöiden yhdistyksen jäsenyrityksiä. Suomessa Teollisen yhteistyön rahasto Oy (Finnfund) on sanotun yhdistyksen jäsen ja siihen sovelletaan soveltamisalapoikkeusta. Lisäksi Teollisen Kehitysyhteistyön Rahasto Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain (291/1979) 2 §:n 1 momentin mukaan Finnfundin toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Finnfund ei saa myöskään jakaa osinkoa omistajilleen. Yhtiön sijoitustoiminta ei siten koidu sijoittajien eduksi, eikä näin ollen täytä direktiivin mukaista vaihtoehtorahaston määritelmää. Finnfund ei tule direktiivin soveltamisalaan myöskään sen takia, että sen sijoittajiin kuuluu ainoastaan Suomen valtio (91,2 prosenttia), Finnvera Oyj (Finnvera) (8,7 prosenttia) sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK (0,1 prosenttia). Tietty varallisuusmassa voidaan katsoa vaihtoehtorahastoksi ainoastaan, jos se on kerännyt pääomaa direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti ”useilta sijoittajilta”. Myös näillä perusteilla Finnfundin toiminta rajautuu direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jää johdantokappaleen 8 sekä 2 artiklan 3 e ja 3 f kohdan mukaan eläkerahastojen ja henkilöstöedustus- ja henkilöstön talletusjärjestelmien hoito sekä sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä tukevat rahastot. Suomessa tällaiset toimijat kuuluvat henkilöstörahastolain (934/2010), työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) ja eläkelainsäädännön piiriin. Sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä tukeviksi rahastoiksi voidaan katsoa myös urheilijarahastot, joihin aktiiviurheilija voi sijoittaa urheilusta saamiaan tuloja, ja josta rahastoidut varat voidaan nostaa vasta kun urheilijan urheilu-uran voidaan katsoa päättyneen.

Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi järjestää henkilökunnalleen mahdollisuuden osallistua rahastoon, jonka tuotto on sidottu hoitajan hoitamien vaihtoehtorahastojen tuottoon. Tällaiset pelkästään henkilökunnalle suunnatut sitouttamis- ja palkitsemistarkoituksessa perustetut ja hoitamat rahastot voivat täyttää johdantokappaleen 8 ja 2 artiklan 3 kohdan f alakohdan henkilöstöedustus- tai henkilöstön talletusjärjestelmän määritelmän. Tällöin pääsääntö on, että niitä ei oteta huomioon laskettaessa hoitajan hoitamia varoja tai määritettäessä direktiivistä johtuvia velvoitteita.

Perustuslain (731/1999) 87 §:n mukaan lailla voidaan säätää valtion rahaston jättämisestä talousarvion ulkopuolelle, jos valtion pysyvän tehtävän hoitaminen sitä välttämättä edellyttää. Talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamista taikka tällaisen rahaston tai sen käyttötarkoituksen olennaista laajentamista tarkoittavan lakiehdotuksen hyväksymiseen vaaditaan eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä. Valtiolla on yksitoista talousarvion ulkopuolista rahastoa. Näitä ovat muun muassa Valtion vakuusrahasto, Valtion eläkerahasto, Huoltovarmuusrahasto ja Öljysuojarahasto. Tällainen rahasto on direktiivin johdantokappaleessa 8 tarkoitettu kansallinen julkisyhteisö ja 2 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitettu kansallinen elin, joka ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES on valtion virasto, josta säädetään Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa (717/2008). TEKES:n toiminnan tavoitteena on lain 2 §:n mukaan edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden keinoin. TEKES muun muassa rahoittaa kasvu- ja siemenvaiheen yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteja. TEKES on johdantokappaleessa 8 tarkoitettu kansallinen julkisyhteisö ja 2 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitettu kansallinen elin, joka ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA puolestaan on Suomen Pankin omistuksessa ja hallinnassa oleva rahasto, josta säädetään Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta annetussa laissa (717/1990). SITRA:n tavoitteena on lain 2 §:n mukaan edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä toimimalla erityisesti sellaisten hankkeiden toteuttamiseksi, jotka vaikuttavat kansantalouden voimavarojen käyttöä tehostavasti tai tutkimuksen ja koulutuksen tasoa kohottavasti taikka jotka selvittävät tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja. Myös SITRA on johdantokappaleessa 8 tarkoitettu kansallinen julkisyhteisö ja 2 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitettu kansallinen elin, joka ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos (Export Credit Agency). Se tarjoaa lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vientitakuita yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen, viennin riskeiltä suojautumiseen sekä suomalaisten yritysten toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn vahvistamiseen. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa ja sen tulee lainsäädännön mukaan ottaa toiminnassaan huomioon rahoitusmarkkinoiden toiminnassa esiintyvät puutteet. Finnveran toimintaa ohjaavat sitä koskeva erityislainsäädäntö, kuten laki valtion erityisrahoitusyhtiöstä (443/1998) sekä laki valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta (445/1998, katso myös HE 35/1998 vp) ja valtion asettamat elinkeino- ja omistajapoliittiset tavoitteet. Finnvera on johdantokappaleessa 8 tarkoitettu kansallinen julkisyhteisö ja 2 artiklan 3 kohdan e alakohdassa tarkoitettu kansallinen elin, joka ei kuulu direktiivin soveltamisalaan. Sen sijaan Finnveran pääomasijoittamista harjoittavat tytäryhtiöt Veraventure Oy ja Aloitusrahasto Vera Oy voivat olla vaihtoehtorahastojen hoitajia, mikäli ne täyttävät direktiivin mukaiset kriteerit.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät 2 artiklan 3 g kohdassa tarkoitetut ja 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritellyt arvopaperistamiserillisyhtiöt (securitization special purpose entity). Erillisyhtiötä (special purpose entity) käytetään kansainvälisissä järjestelyissä myös projektirahoituksessa. Projektirahoitus voidaan rinnastaa muihin yhteishankkeisiin (joint ventures), jotka johdantokappaleen 8 mukaan jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Projektirahoituksessa on kysymys rahoitusratkaisuista yksittäistä projektia varten. Näitä ovat esimerkiksi sellaiset osakas- tai vastaaviin konsortiosopimuksiin perustuvat hankkeet, joissa rakennuttajista ja muista urakoitsijoista sekä sijoittajista ja muista rahoittajista koostuva konsortio toteuttaa muun muassa liikenne- ja muita infrastruktuurihankkeita (public private partnership). Tällaisessa yhteishankkeessa sopimusosapuolet hallitsevat sijoituskohdetta yhteisesti tai välillisesti. Hankkeet eivät ole avoimia yleisölle ja sijoittajapiiri on käytännössä suljettu, mutta niiden pitkäikäisyyden vuoksi on mahdollista, että niihin osallistuu myös muita kuin alkuperäisiä sijoittajia. Hankkeissa erilaiset yhteisyritysmallit ovat tyypillisiä. Sijoitukset voidaan tehdä esimerkiksi pankkirahoittajien vakuusvaatimusten vuoksi yhteishankkeeseen, joka puolestaan omistaa projektiyhtiön. Projektiyhtiön osakkeet pantataan tällöin luottolaitoksen antaman seniorirahoituksen vakuudeksi. Vastaava järjestely voi olla tarpeen myös, jos mukana olevan sijoittajan, kuten työeläkevakuutusyhtiön, mahdollisuus antaa vakuutta tai omistaa osakkeita suoraan on rajoitettu. Tällöin menettely, jossa kaikki sijoittajat omistavat projektiyhtiön suoraan ja panttaavat tämän osakkeet lainanantajalle, olisi sijoittajalle mahdoton. NIB ja Euroopan Investointipankki EIB ovat usein rahoittajina infrastruktuurihankkeissa erilaisine vakuusvaatimuksineen. Projektirahoituksen rakenteita suunniteltaessa eri rahoittajatahojen erityisvaatimukset on pyrittävä ottamaan huomioon.

Suuret rakennushankkeet toteutetaan tavallisesti kahden tai useamman yrityksen yhteistyönä niin sanottuna työyhteenliittymänä. Työyhteenliittymä ei ole itsenäinen oikeushenkilö, mutta sillä on y-tunnus ja oma kirjanpitonsa. Se perustetaan tiettyä hanketta varten ja puretaan hankkeen päätyttyä. Sitä ei veroteta yrityksenä, vaan verotus kohdistuu suoraan sen osakkaisiin. Tällaista työyhteenliittymää ei voida pitää direktiivin tarkoittamana vaihtoehtorahastona, sillä se on perustettu tavanomaista liiketoimintaa eikä sijoitustoimintaa varten. Työyhteenliittymässä kyse on direktiivin johdantokappaleen 8 tarkoittamasta yhteishankkeesta. Työyhteenliittymä voidaan toteuttaa myös niin sanotulla allianssimallilla, jossa eri osallistujat jakavat hankkeen riskit siten, että kunkin taloudellinen tulos riippuu koko allianssin saavuttamasta tuloksesta eikä vain omasta urakkasopimuksesta tai suorituksesta. Mallilla pyritään aktiivisempaan ja avoimempaan tiedonvaihtoon eri urakoitsijoiden kesken ja parempaan tuottavuuteen.

Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät yhteisöt, jotka hoitavat sellaista varallisuusmassaa, joka ei täytä edellä kuvattua vaihtoehtorahaston määritelmää. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan vaihtoehtorahastoilla tarkoitetaan yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä. Jos yritys harjoittaa päätoimisesti tavanomaisen liikeyrityksen toimintaa, se jää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaista muuta päätoimista voi olla esimerkiksi tuotteiden valmistaminen, rakennustoiminta ja palvelutoiminta. Asiaa voidaan arvioida ensinnäkin yrityksen toimialan avulla ja toiseksi yrityksen työntekijöiden määrän ja työtehtävien avulla. Jos merkittävä osa työntekijöistä tekee kaupalliseen toimintaan liittyviä työtehtäviä, ei yritystä tulisi katsoa vaihtoehtorahastoksi.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a (i) alakohdan mukaan vaihtoehtorahaston yksi kriteeri on, että se hankkii pääomaa useilta sijoittajilta. Esimerkiksi sijoitusyhtiöillä voi olla tapauskohtaisesti erilaisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä sijoitusrahastoille (yhteissijoitus ja määritellyt sijoituskäytännöt), tavanomaisille liikeyrityksille (toimiala ja suuri työntekijämäärä) ja kiinteistökehittäjille (kiinteistöpalvelut ja kiinteistökehitystoiminta). Pääoman keräämisen muotoa ja suunnitelmallisuutta tulee käyttää yhtenä kriteerinä määriteltäessä erilaisilla toimintamalleilla toimivien yritysten kuulumista direktiivin soveltamisalaan. Esimerkiksi listattua sijoitusyhtiötä ei välttämättä voida pitää vaihtoehtorahastona, jos se on listautunut hankkimatta uutta pääomaa esimerkiksi osakemyynnin tai suunnatun rahastoannin avulla tai siten, että sen emoyhtiö on yhtiöittänyt osan liiketoimintaansa ja jakanut tytäryhtiönsä osakkeita voittona osakkeenomistajilleen. Tällaiset tilanteet voivat selkeyttää yhtiörakenteita ja olla osakkeenomistajien edun mukaisia, kun ne johtavat listautumiseen ja syventävät pääomamarkkinoita. Myöskään satunnaiset ja ei-säännönmukaiset lisäannit tai muu yhtiön suunnattu pääomittaminen ei välttämättä johda sijoitusyhtiön pitämiseen vaihtoehtorahastona. Myöskään listayhtiön vieraan pääoman ehtoinen varainhankinta joukkovelkakirjojen avulla ei välttämättä ole pääoman hankkimista useilta sijoittajilta. Olennaista on selvittää se, onko kyse tavanomaisen liiketoiminnan rahoituksesta vai yhteissijoitustoiminnasta. Asiaa on tarkasteltava tapauskohtaisesti, mikä edellyttää sijoitusyhtiön rahoitusrakenteen selvittämistä ja sen tutkimista, voidaanko rahoitusta pitää direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a (i) alakohdan mukaisena pääoman hankkimisena useilta sijoittajilta.

Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös muun muassa sukujen sijoitusyhtiöt, jotka sijoittavat sijoittajien yksityisomaisuutta ulkopuolista pääomaa hankkimatta. Myös direktiivin johdantokappaleen 7 mukaan tämänkaltaiset sukujen omaisuudenhoitoyhteisöt (family office vehicles) jäävät soveltamisalan ulkopuolelle. ESMA:n tunnusmerkistöluonnoksen (ESMA/2012/845 s. 8) mukaan direktiivin johdantokappaletta 7 on tulkittava niin, että kiinteään perhesuhteeseen perustuva hanke ei tule direktiivin sääntelyn piiriin. Lopullisessa ohjeessa (ESMA/2013/611) tämä on johtanut siihen, että perheenjäsenistä koostuvan ryhmän (ennalta olemassa oleva ryhmä, pre-existing group) yhteissijoitusten ei katsota kuuluvan direktiivin piiriin. Käytännössä osa sijoittajista on perustanut omaa ja läheistensä arvopaperikauppaa varten arvopaperikauppayhtiön tai -yhtiöitä. Suomessa rajatun perhesijoittajajoukon sijoitusyhtiöitä voi olla sukujen lisäksi esimerkiksi sukuhaaroilla, perheillä ja yksittäisillä varakkailla yksityishenkilöillä. Tällaisia voivat olla myös pitkäaikaiset sijoitushankkeet, joihin on kerätty eri sukujen varallisuutta ja jotka eivät enää vastaanota uutta pääomaa. Suvun omaisuudenhoitoyhteisöksi tulisi vähintään katsoa yhtiöt, joiden omistajilla on toisiinsa nähden perintökaaren 2 luvun mukainen sukulaisten perintöoikeus. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 7.4.2004/777 vahvistanut arvopaperimarkkinaoikeudellisen tulkinnan, jonka mukaan perhekäsitettä ei ole sisäpiirisääntelyn yhteydessä tarkoitettu rajata suppeaan perheen käsitteeseen. Suvun määritelmän tulee olla lähtökohtaisesti laajempi kuin perheen. Ottaen huomioon arvopaperikauppayhtiöiden tavanomaisuuden sekä niiden tarkoituksen tahdonvaltaisena suvun omaisuuden säilyttämisen ja kartuttamisen välineenä, käsitteen määrittelyn tulee olla sukujen omaisuudenhoitoyhtiötä määritettäessä suhteellisen laaja. Sukuun kuuluu vähintään puoliso, henkilön kanssa sitoutuneessa suhteessa vakituisesti ja jatkuvasti yhteistaloudessa elävä tai elänyt henkilö, sukulainen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa, sisarukset ja huollettavat. Sukuun kuuluvat siten myös avioliittolain ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain mukaiset nykyiset ja entiset puolisot sekä avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 3 §:n mukaiset avopuolisot. Käsitys siitä, ketkä kuuluvat sukuun, voi vaihdella suuresti ja sen määrittäminen tulee jättää tapauskohtaisen harkinnan varaan.

Direktiivin soveltamisalaan ei katsota kuuluvaksi yhteisöjä, jotka sijoittavat sijoittajilta kerättyä pääomaa määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti, mutta tekemättä sitä näiden sijoittajien eduksi (4 artikla 1 kohta). Säätiöt eivät kuulu lain soveltamisalaan. Säätiölain 5 §:n (109/1930) mukaan säätiölle ei saa antaa perustamislupaa, jos sen pääasiallisena tarkoituksena ilmeisesti on välittömän taloudellisen edun hankkiminen säätäjälle. Siten säätiötä ei voida perustaa sitä tarkoitusta varten, että se kerää varoja sijoittaakseen ne sijoittajien eduksi. Merkittävänkään sijoitustoiminnan hyödyt eivät koidu säätäjän tai säätiön lähipiiriin kuuluvan eduksi. Säätiölain 13 §:n mukaan Patentti- ja rekisterihallituksen on valvottava, että säätiön hallintoa hoidetaan lain ja säätiön sääntöjen mukaisesti.

Esimerkiksi kulttuuria tai tiedettä tukevat yleishyödylliset säätiöt tai muissakaan oikeudellisissa muodoissa yleishyödyllistä tarkoitusta varten toimivat rahastot eivät edellä mainitulla perusteella kuulu direktiivin soveltamisalaan. Osakeyhtiölain (624/2006) 1 luvun 5 §:n olettamasäännöksen mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Yhtiöjärjestyksessä yhtiölle voidaan kuitenkin määritellä myös muu tarkoitus osakeyhtiölain 13 luvun 9 §:n mukaisesti. Yhtiöjärjestyksessä voidaan muun muassa määritellä, että yhtiö ei pyri tuottamaan voittoa osakkeenomistajille vaan jollekin muulle taholle tai muuhun tarkoitukseen, kuten esimerkiksi kulttuurin tai tieteen tukemiseen. Jos tällaisen yhtiön sijoitustoiminta ei koidu siihen sijoittaneiden eduksi osinkoa jakamalla, ostamalla omia osakkeita tai muulla tavoin, ei sitä voida pitää vaihtoehtorahastona. Myös asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) mukainen asunto-osakeyhtiö on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Sen sijaan esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiöiden yhdessä perustama kiinteistösijoitusyhtiö ei ole voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, koska työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 26 §:n mukaan työeläkevakuutusyhtiön varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti.

Direktiivin soveltamisalaan ei katsota kuuluvaksi keskinäistä kiinteistöosakeyhtiötä, joka on yleinen ei-voittoatuottava osakeyhtiötyyppi. Sen tarkoituksena on tarjota toimitilat ja tuottaa niihin liittyviä palveluita mahdollisimman pienillä kustannuksilla ja voittoa tuottamatta. Käytännössä tällaisten osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksissä ei ole aina erityisiä tarkoitusmääräyksiä. Ilman sellaistakin keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö voidaan katsoa ei-voittoatuottavaksi yhteisöksi. Tällöin poikkeavan tarkoitusmääräyksen, joka ilmenee yhtiön toiminnasta, voidaan katsoa sisältyvän yhtiön toimialaan, joka yleensä on määritelty tietyn rakennuksen omistamiseksi ja hallinnaksi.

Direktiivissä ei oteta kantaa siihen, millä oikeudellisella rakenteella pääomaa kerätään sijoittajilta. Myös niin sanottu syöttörahasto-kohderahasto -rakenne kuuluu direktiivin soveltamisalan piiriin. Sijoittajat voivat tehdä sijoituksensa esimerkiksi vieraan pääoman ehtoisena sijoituksena myöntämällä syöttörahastolle lainaa, jonka tuotto on sidottu syöttörahaston tulokseen. Syöttörahaston kohderahastona on puolestaan vaihtoehtorahasto, joka saa näin pääomaa käyttöönsä.

Komissio on laatinut arvion direktiivin vaikutuksista alkuperäisen direktiiviehdotuksen yhteydessä (SEC(2009) 576) ja todennut, että direktiivin tarkoituksena ei ole säännellä kaikkea direktiiviin piiriin kuuluvaa toimintaa samalla tavalla (one size fits all). Sen sijaan tarkoitus on, että direktiivi on kattava (all-encompassing) ja että sen nojalla annettu lainsäädäntö ottaa huomioon erilaiset liiketoimintamallit ja niihin liittyvät riskit. Tämä voi tarkoittaa, että osa sääntelystä koskee kaikkia vaihtoehtorahastoja ja osa räätälöidään koskemaan vain tiettyjä rahastoja, kuten esimerkiksi niitä, jotka käyttävät vivutusta. Direktiivi ei sen sijaan tee lähtökohtaisesti eroa esimerkiksi rahastomuotoisen ja sijoitusyhtiömuotoisen vaihtoehtorahaston välillä. Näiden välinen keskeinen ero järjestelmäriskin kannalta on se, että rahastolla voi olla velvollisuus lunastaa osuutensa joko päivittäin tai tietyn aikavälin kuluessa, mikä voi ainakin teoriassa aiheuttaa markkinahäiriöitä rahastojen sijoituskohteiden markkinoilla. Vastaavaa markkinahäiriön riskiä ei ole sijoitusyhtiömuotoisilla toimijoilla, jotka kuitenkin ovat direktiivin sääntelyn piirissä.

EuSEF ja EuVECA vaikuttavat direktiivin soveltamisalaa koskeviin poikkeuksiin sekä rekisteröityjen vaihtoehtorahastojen toimintaedellytyksiin. EuVECA voi olla merkittävää sääntelyä esimerkiksi pienille venture capital -toimijoille sekä business-enkeleille. EuSEF voi puolestaan olla merkittävää sääntelyä esimerkiksi kiinteistösijoituksiin keskittyville rahastoille. Esimerkiksi kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sijoittava erikoissijoitusrahasto, eQ Hoivakiinteistöt, sijoittaa sääntöjensä mukaan pääsääntöisesti kiinteistökohteisiin, jotka soveltuvat vanhusten hoivapalveluihin, päiväkoti- ja lastenkotitoimintaan, erilaiseen kuntoutustoimintaan, sairaala- ja terveysasemapalveluihin, senioriasumiseen ja tuettuun asumiseen sekä lasten- ja nuorisopsykiatriaan. Toisin kuin nykyisiä erikoissijoitusrahastoja, EuSEF:n tai EuVECA:n mukaisia vaihtoehtorahastoja ei käytännössä voida korkeiden vähimmäissijoitusrajojen vuoksi tarjota vähittäissijoittajille. Halutessaan tällaisen erikoissijoitussijoitusrahaston hoitaja voi hakeutua direktiivin täyden soveltamisalan piiriin (niin sanottu opt-in).

Toimilupa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiessa osana konsernia

Vaihtoehtorahastot ja niiden hoitajat, erityisesti pääomasijoitustoimintaa ja kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavat listayhtiöt, toimivat erilaisissa yhtiöoikeudellisissa konsernirakenteissa. Tällöin saattaa olla harkinnanvaraista, minkä konserniin kuuluvista yhtiöistä on katsottava olevan luvanvaraista toimintaa harjoittava vaihtoehtorahastojen hoitaja tai olisiko tällaisia yhtiöitä konsernissa useampia. Tämä toimilupaa koskeva kysymys kohdistamisesta liittyy soveltamisalapoikkeuksiin. Harkinnan tulee tällöin perustua ensisijaisesti kansalliseen lainsäädäntöön, joka on annettu direktiivin perusteella. Ensinnä direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut raja-arvot määräytyvät sen mukaan, mitkä ovat sidokset yhteisen liikkeenjohdon tai määräysvallan taikka merkittävän suoran tai välillisen omistuksen perusteella. Toiseksi direktiivin keskeisenä tavoitteena on sijoittajansuojan ohella rahoitusmarkkinoiden makrotason vakauteen kohdistuvien riskien hallitseminen eli järjestelmäriskin vähentäminen. Lisäksi direktiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan soveltamisalan määrittelyn kannalta vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudellisella muodolla ei ole merkitystä. Nämä seikat osoittavat, että kuten raja-arvoja, myös toimilupaa on arvioitava konserni- ja etupiirikohtaisesti. Tässä yhteydessä on tarkasteltava toiminnan todellista rakennetta kuten sitä, minkä yhtiön palveluksessa henkilöstö on, mitä toimenpiteitä eri yhtiöissä tehdään ja kuka tekee salkunhoitoa ja riskienhallintaa koskevat päätökset. Jos salkunhoito tai riskienhallinta on ulkoistettu, edellytetään toimilupaa myös siltä, jolle toiminnot ulkoistetaan.

Luonteva vertailukohta vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupamenettelylle on sijoitusrahastolaissa säädetty rahastoyhtiötä koskeva menettely. Siinä rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston välissä ei kuitenkaan ole tavallista väliyhtiötä, jolla olisi velvollisuus hakea toimilupaa. Väliyhtiön käytöllä tarkoitetaan mallia, jossa rahaston hoitaja perustaa erillisen yhtiön toimimaan kommandiittiyhtiömuotoisen rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä. Tämä malli on yleinen esimerkiksi pääoma- ja kiinteistösijoitustoiminnassa. Valvonnan tehokkaan hoitamisen kannalta valittu ratkaisu on perusteltu, kun otetaan huomioon, että Suomessa on 33 rahastoyhtiötä, jotka hallinnoivat 519 sijoitusrahastoa. Vastaavasti ei ole tarpeen säätää, että esimerkiksi kullekin pääomasijoitustoimintaa harjoittavan listayhtiön konserniin kuuluvalle tytäryhtiölle, joka toimii yhteissijoitustoimintaa harjoittavan kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä, olisi myönnettävä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Olennaisempaa on täyttää direktiivin 5 artiklan 1 kohdan vaatimus siitä, että jokaiselle vaihtoehtorahastolle on määritelty yksi ainoa hoitaja. Tämä tarkoittaa sitä, että konsernirakenteessa eri vaihtoehtorahastojen hoito voidaan keskittää jopa yhdelle konserniyritykselle, joka toimii toimiluvan haltijana. Lisäksi, koska direktiivin johdantokappaleessa 8 ja 4 artiklan 1 o kohdan ii alakohdassa on nimenomaisesti säädetty, että edellä mainitun kaltaiset pääomasijoitustoimintaa harjoittavat listayhtiöt eivät kuulu holdingyhtiötä koskevan soveltamisalapoikkeuksen piiriin, on johdonmukaista, että toimilupaa voidaan hakea myös konsernin emoyhtiönä toimivan holdingyhtiön tai muun konsernin määräysvaltaan kuuluvan oikeushenkilön lukuun.

Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä eri jäsenvaltiot ovat esittäneet erilaisia tulkintoja siitä, miten vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa ja MiFID:n mukainen toimilupa suhteutuvat toisiinsa. Eräät jäsenvaltiot ovat katsoneet, että toimilupakysymys voidaan ratkaista kolmella mahdollisella direktiivin tulkinnalla: (i) vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa ja 6 artiklan 4 kohdan nojalla oikeus tarjota MiFID:n mukaisia palveluja kotivaltiossa; (ii) sekä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa että MiFID:n mukainen toimilupa ja oikeus tarjota MiFID:n mukaisia palveluja yhden jäsenvaltion toimiluvan nojalla muissa jäsenvaltioissa; (iii) sekä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa että sijoitusrahastodirektiivin mukainen toimilupa ja oikeus tarjota sijoitusrahastodirektiivin mukaisia palveluja yhden jäsenvaltion toimiluvan nojalla muissa jäsenvaltioissa. Komissio on direktiivin voimassa ollessa alustavasti katsonut, että jäsenvaltiot voivat antaa vaihtoehtorahastojen hoitajalle oikeuden rajoitetun MiFID-toimiluvan avulla tarjota direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti palveluja (muita kuin vaihtoehtorahaston salkunhoito ja riskienhallinta) muissa jäsenvaltioissa. Eräät jäsenvaltiot ovat puolestaan katsoneet, ettei vaihtoehtorahastojen hoitajalla ylipäätään voi olla MiFID:n nojalla toimilupaa, sillä direktiivin ja MiFID:n mukaisten toimilupien mahdollisesti toisistaan poikkeavista vaatimuksista aiheutuisi ongelmia esimerkiksi pääomavaatimusten kannalta. Direktiivi ei supista sijoitusrahastodirektiivin mukaisia oikeuksia.

Esitetty toimilupasääntely sallii erilaiset ratkaisut toimiluvan organisoimiseksi, jolloin sama yritys voi pitää hallussaan useampaa eri toimilupaa. Tätä lähtökohtaa rajaavat direktiivin 6 artiklan asettamat vaatimukset. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa olisi yhdistettävissä ensinnäkin sijoitusrahastolain mukaiseen rahastoyhtiön toimilupaan. Sen sijaan pelkällä direktiivin mukaisella toimiluvalla ei saa hoitaa sijoitusrahastodirektiivin mukaisia yhteissijoitusyrityksiä, mikä ilmenee direktiivin 6 artiklan 5 kohdasta sekä johdantokappaleesta 3. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi kuitenkin harjoittaa muuta toimintaa direktiivin 6 artiklan määrittämissä rajoissa. Esimerkiksi muiden kotimaisten ja ulkomaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi asiakkaille on mahdollista ilman erillistä toimilupaa. Sekä yhteissijoitusyritysten että vaihtoehtorahastojen hoidon lisäksi sama yritys voi harjoittaa yksilöllistä salkkujenhoitoa ja tarjota sijoitusneuvontaa.

2.3.3 Lainsäädännön nykytilan arviointia

Uutta lainsäädäntöä

Ehdotetun sääntelyn alaisen toiminnan kanssa samankaltainen toiminta voi olla tällä hetkellä säänneltyä voimassa olevassa lainsäädännössä, jos sitä harjoitetaan toisenlaisessa muodossa. Tietyntyyppiset institutionaalisille sijoittajille tarkoitetut palvelut, kuten sijoitusneuvonta ja yksilöllinen omaisuudenhoito, voivat olla joko sijoituspalvelulain tai direktiivin tarkoittamaa toimintaa. Tällainen palvelu voi olla esimerkiksi investment mandate -tyyppinen sijoitusten hallinnointipalvelu sen sisällöstä ja oikeudellisesta muodosta riippuen. Tämänkaltainen palvelu voidaan järjestää erikseen kommandiittiyhtiömuotoiseksi rahastoksi. Myös eri sijoittajien kokoaminen tiettyä tai useampaa sijoitusta toteuttamaan club deal -tyyppiseen hankkeeseen voi täyttää direktiivissä määritellyt vaihtoehtorahaston tunnusmerkit, jos se järjestetään yhtiömuotoon. Ilman yhtiömuotoa toimittaessa samanlainen toiminta voi puolestaan olla sijoituspalvelulain mukaista sijoitusneuvontaa.

Sijoitusrahaston verotus

Esitys ei sisällä aineellisia eikä teknisiä verolainsäädännön muutosehdotuksia. Erikoissijoitusrahastot, jotka ovat vaihtoehtorahastoja, ovat muiden sijoitusrahastojen tavoin tuloverosta vapautettuja. Sijoitusrahasto on tuloverotuksessa erillinen verovelvollinen, joka kuitenkin tuloverolaissa (1535/1992) on säädetty verovapaaksi yhteisöksi. Sijoitusrahaston saaman tulon verotus kohdistuu rahasto-osuudenomistajaan. Rahaston tuotto on rahasto-osuudenomistajalle veronalaista, kun rahasto jakaa tuottoa voitto-osuutena rahasto-osuudenomistajalle. Kun rahasto lunastaa rahasto-osuuden sen omistajalta, luovutusvoitto on rahasto-osuuden osuudenomistajalle veronalaista tuloa. Vaihtoehtorahastoina toimivien erikoissijoitusrahastojen ei ole jaettava tilikauden tuottoaan rahasto-osuudenomistajille, vaan niissä on mahdollista käyttää kasvuosuuksia.

Esitys perustuu analyysiin siitä, miten rahoitusmarkkinoiden yksityisoikeudellista sääntelyä voi kehittää verolainsäädäntöön mukautuen. Perinteinen argumentti siitä, että verotus muuttuu yksityisoikeutta nopeammin eikä sitä siksi voida ottaa lähtökohdaksi, ei sijoitusrahastojen kohdalla pidä paikkaansa. Sijoitusrahastojen verotus on pysynyt muuttumattomana 25 vuotta, mutta sijoitusrahastojen yksityisoikeudellista sääntelyä on samanaikaisesti kehitetty voimakkaasti. Sijoitusrahastolakia uudistettiin merkittävästi vuonna 1996 ( HE 59/1996 vp), kun erikoissijoitusrahastot mahdollistettiin, kasvuosuuksien perustaminen sijoitusrahastoihin vapautettiin valtiovarainministeriön luvanvaraisuudesta, osuustodistuksen pakollisuudesta luovuttiin ja sijoitusrahastolle säädettiin 50 rahasto-osuudenomistajan vähimmäismäärä. Näistä lähinnä rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärä katsottiin tuolloin veropoliittisesti merkitykselliseksi ja sillä haluttiin varmistaa sijoitusrahaston luonne aidosti yhteissijoitustoiminnan muotona.

Institutionaalisille sijoittajille suunnattujen sijoitusrahastojen käyttö on laajentunut enenevässä määrin. Ammattimaisten sijoittajien näkökulmasta sijoitusrahastodirektiivin mukainen rahasto tarjoaa monissa tilanteissa käytännön kannalta tehokkaan tavan järjestää instituution sijoitustoimintaa tai sen osaa. Esimerkiksi rahoituslaitokset, työeläkelaitokset, vakuutuslaitokset ja muut instituutiot sekä yritykset käyttävät rahastosijoituksia. Suomeen rekisteröidyistä rahastoista oli joulukuun lopussa 2012 kotitalouksien suorassa omistuksessa noin 19 prosenttia. Sijoitussidonnaisten vakuutusten kautta kotitaloudet olivat sijoittaneet rahastopääomasta arviolta 18 prosenttia. Ammattimaisten sijoittajien ja sijoitussidonnaisten vakuutusten tarjoajien sijoitusten merkittävällä suuntautumisella ulkomaisiin sijoitusrahastoihin ja vaihtoehtorahastoihin olisi huomattavat kielteiset vaikutukset suomalaiseen rahoitustoimialaan ja siten alan kykyyn työllistää asiantuntijoita, sekä valtion ja suurimpien kaupunkien verotuloihin.

Pääomasijoitustoimintaa harjoittavan kommandiittiyhtiön yhtiömiehen verotus

Suomessa pääomasijoitustoimintaa harjoitetaan perinteisesti kommandiittiyhtiömuodossa. Pääomasijoitustoiminnan tai pääomasijoitustoimintaa harjoittavan yhtiön käsitettä ei ole määritelty verolainsäädännössä. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 6 §:n 1 momentissa ja tuloverolain 9 §:n 5 momentissa käsitettä käytetään ilman, että sen sisältöä on erikseen yksilöity. Käsitteen sisältöä on jossakin määrin selvennetty vuoden 2005 yritys- ja pääomaverouudistuksen yhteydessä, jossa ( HE 92/2004 vp) pääomasijoitustoiminnalla tarkoitetaan varojen sijoittamista kehitysmahdollisuuksia omaaviin kohdeyrityksiin, joka tehdään tyypillisesti oman pääoman ehtoisina osakesijoituksina. Edelleen pääomasijoittaja ei ole pysyvä omistaja, vaan irtautuu kohdeyrityksestä tietyn määräajan kuluessa. Toiminnan tarkoituksena on kasvattaa ostettujen yritysten arvoa ja saada tuotto myytävän yrityksen arvonnousun muodossa. Lisäksi tuloverolain 9 §:n 5 momenttia säädettäessä ( HE 64/2005 vp) on täsmennetty, että pääomasijoitustoiminta voi käsittää oman pääoman ehtoisten sijoitusten lisäksi oman ja vieraan pääoman väliin asettuvia välirahoitusinstrumentteja, kuten vaihtovelkakirjalainoja, jotka antavat oikeuden oman pääoman ehtoiseen sijoitukseen. Pääomasijoittamista harjoittavien kommandiittiyhtiöiden on vero-oikeudellisessa oikeuskäytännössä katsottu harjoittavan elinkeinotoimintaa tapauksessa, jossa yhtiömiehenä oli yleishyödyllinen yhteisö (KHO 2001:11).

Tuloverolain 9 §:n 5 momentin soveltaminen edellyttää, että kommandiittiyhtiö harjoittaa yksinomaan pääomasijoitustoimintaa, jolloin sen yhtiösopimuksen mukaisena ja tosiasiallisena ainoana tarkoituksena on pääomasijoitustoiminnan harjoittaminen. Yksinomaisen toiminnan vaatimuksen tarkoituksena on yhtäältä rajata säännöksen soveltamisalaan vain sellaiset kommandiittiyhtiöt, joiden harjoittama toiminta ei muodosta kiinteää toimipaikkaa äänettömille yhtiömiehille, jos nämä harjoittavat toimintaa suoraan eikä kommandiittiyhtiön välityksellä. Toiseksi, yksinomaisuuden vaatimuksen tarkoituksena on välttää rajanveto-ongelmat sellaisissa kommandiittiyhtiöissä, jotka harjoittavat vain osaksi pääomasijoitustoimintaa. Tällaiset kommandiittiyhtiöt eivät kuulu erityiskohtelun piiriin. Käytännössä pääomasijoitustoimintaa harjoittavat kommandiittiyhtiöt perustetaan harjoittamaan yksinomaan tällaista toimintaa, joten rajauksella ei ole soveltamisalaa rajoittavaa vaikutusta. Ongelmallisempia tilanteita saattaa syntyä silloin, kun kommandiittiyhtiön pääomasijoitustoimintaa ei voidakaan pitää tuloverolain 9 §:n 5 momentissa tarkoitettuna pääomasijoitustoimintana. Tällöin säännös ei voi tulla sovellettavaksi, koska osa toiminnasta on muuta kuin pääomasijoitustoimintaa. Näihin rajanvetotilanteisiin on nyttemmin syntynyt myös vero-oikeudellista oikeuskäytäntöä (KHO 2007:10, KHO 2007:11 ja KHO 2007:286). Ulkomaisen pääomasijoittajan asemaa ja kysymystä kommandiittiyhtiön äänettömälle yhtiömiehelle syntyvästä kiinteästä toimipaikasta on selvennetty ulkomaisen yhteisön tuloverotusta koskevassa Verohallinnon 18 päivänä helmikuuta 2010 antamassa ohjeessa (129/37/2010). Kysymys kiinteästä toimipaikasta on direktiivin johdosta aikaisempaa tärkeämpi ja liittyy direktiivin tavoitteiden toteutumiseen.

Tuloverolain 9 §:n 5 momentin uudistus rajasi ulkomailta Suomeen suuntautuvat pääomarahastosijoitukset verosopimusvaltioissa asuviin sijoittajiin, minkä on katsottu rajoittavan suomalaisyhtiöiden mahdollisuuksia saada ulkomaista rahoitusta. Käytännössä merkittävät kansainväliset institutionaaliset sijoittajat ja huomattavat pääomarahastot toimivat usein muissa kuin verosopimusvaltioissa, minkä lisäksi niissä asuvien sijoittajien suomalaisiin pääomarahastoihin tekemiin sijoituksiin liittyy verotuksellinen epäneutraalisuus suhteessa suoraan kohdeyrityksiin tehtyihin sijoituksiin. Eräissä EU:n jäsenvaltioissa, kuten Tanskassa, verohallinnon ohjeistuksella on pyritty poistamaan epävarmuus kiinteän toimipaikan muodostumisesta silloin, kun ulkomainen pääomasijoittaja sijoittaa paikalliseen yritykseen ja käyttää paikallista neuvonantajaa.

Harmaa talous ja veroparatiisit

Kansainväliseen taloudelliseen kanssakäymiseen liittyy nykyään usein veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua. Aggressiivinen verosuunnittelu käsittää keinotekoisten toimintojen tai rakenteiden käytön ja verojärjestelmien erojen hyväksikäytön, minkä vuoksi valtioiden verosääntöjen vaikuttavuus heikkenee ja verotuloja menetetään. Niin sanotun veroparatiisin, eli erityisen matalan verotuksen alueen tai valtion, käyttö voi olla aggressiivista verosuunnittelua. Haitallisten ilmiöiden estämiseksi tarvitaan toimivaa ja tehokasta rajat ylittävää viranomaisvalvontaa, jonka toteuttaminen edellyttää pitkälle vietyä kansainvälistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa, yhteisen sääntelyn kehittämistä sekä kansallista sääntelyä. Kansallisen verolainsäädännön kehittämisen lisäksi Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön OECD:n, EU:n ja Maailmanpankin piirissä. Esityksessä ehdotetaan useita rajoituksia kolmansista maista tuleville vaihtoehtorahastojen hoitajille ja vaihtoehtorahastoille, sekä direktiivin 35 ja 37—41 artiklan myöhennettyä täytäntöönpanoa.

Suomen kansalliseen verolainsäädäntöön on otettu useita keinoja puuttua toimintaan matalan verotuksen valtioissa. Lisäksi vireillä tai selvityksen alla on monien uusien tapojen käyttö. Kuluvan hallituskauden hallitusohjelmassa on keskeisessä asemassa harmaan talouden torjunta, johon sisältyy monia verotukseen liittyviä toimia ja joilla pyritään estämään veropetoksia ja veronkiertoa. Nämä tavoitteet ovat linjassa kansainvälisten, muun muassa komission esittämien tavoitteiden kanssa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisia ovat tietojenvaihtosopimukset ( HE 40/2012 vp) ja pankkien vertailutietotarkastukset mahdollistava laki verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta, ( HE 122/2010 vp). Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta (1217/1994) soveltuu erityisesti muissa kuin verosopimusvaltioissa toimiviin yhteisöihin. Sen mukaan matalan verotuksen valtiossa olevan yhteisön tulo voidaan verottaa Suomessa verotuksellisesti asuvien tulona, vaikka ulkomainen väliyhteisö ei jakaisi tuloa osakkailleen. Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) säännökset siirtohinnoittelun dokumentoinnista ja siirtohinnoitteluoikaisusta vaikuttavat kaikkialla muussa valtiossa asuvien tahojen siirtohinnoittelutransaktioihin.

Valtiovarainministeriössä selvitetään niin sanotun tehokkaan katumisen säännöksen ottamista lainsäädäntöön. Tehokkaassa katumisessa verovelvollinen voisi ainakin osittain välttyä veronkorotus- ja lisäysseuraamuksilta ilmoittaessaan matalan verotuksen valtiossa olevia tuloja vapaaehtoisesti. Vastaavia säännöksiä on voimassa muun muassa Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Kaikkiaan 109 valtiosta, EU:sta sekä 9 tarkkailijana toimineesta kansainvälisestä organisaatiosta muodostuva Global Forum on Transparency and Exchange of Information for Tax Purposes (Global Forum) pyrkii varmistamaan, että kaikki oikeusalueet noudattavat samoja vuonna 2009 sovittuja vähimmäisvaatimuksia kansainvälisessä yhteistyössä vaihdettaessa verotusta koskevia tietoja. Global Forum on luonut vähimmäisvaatimukset verotusta koskevien tietojen vaihdon ja omistuksen läpinäkyvyyden lisäämiseksi, joiden noudattamisen varmistamiseksi Global Forum tekee maakohtaisia vertaistarkastuksia (peer review). Tietojenvaihtosopimusten tavoitteena on mahdollistaa veroviranomaisten tietojensaanti verovelvollisen sijoituksista ja tuloista veroparatiisissa. Näiden sopimusten aikaansaaminen voi johtaa siihen, että varat tai tulot, joita ei ole ilmoitettu asuinvaltiossa, paljastuvat, jolloin mielenkiinto käyttää veroparatiiseja veronkiertotarkoituksiin vähenee.

Suomi osallistuu muiden OECD-valtioiden kanssa aktiivisesti hankkeisiin, joilla pyritään estämään erityisesti veroparatiiseja hyväksikäyttäen toteutettavaa veronkiertoa. Suomi on tähän mennessä tehnyt sopimuksen vajaan 40 veroparatiisin kanssa tietojenvaihdosta veroasioissa (TIEA) ( HE 148/2012 vp). Neuvotteluja vielä puuttuvien sopimusten tekemiseksi jatketaan. Suomen tekemät 72 tuloverosopimusta, joissa on lähtökohtaisesti samat tietojenvaihtomääräykset, täydentävät TIEA-sopimuksia ( HE 40/2012 vp). Suomessa vuoden 2011 alusta voimaan tulleet muutokset niin sanotuista vertailutietotarkastuksista rahoituslaitoksiin ovat omalta osaltaan lisäämässä Verohallinnon mahdollisuuksia saada tietoja ulkomaille siirretyistä tai sieltä kotiutetuista varoista, joiden alkuperiä sitten voidaan tarvittaessa selvittää edellä mainittujen sopimusten avulla.

Kansainvälisesti haitalliseen verokilpailuun ja aggressiiviseen verokilpailuun pyritään puuttumaan myös muilla hankkeilla. Haitallisen verokilpailun foorumi (Forum on Harmful Tax Practices) on OECD:n hanke, jonka lähtökohtaisena tavoitteena on poistaa maantieteellisesti liikkuviin finanssipalveluihin ja muihin palveluihin kohdistuvaa haitallista verokilpailua. Keskeisimpiä haitallisuutta osoittavia tunnusmerkkejä ovat avoimuuden ja tietojenvaihdon puutteellisuus sekä veroetujen kohdentaminen ainoastaan rajoitetusti verovelvollisille. Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet siihen, että ne eivät ota käyttöön uusia haitallisia verotuskäytäntöjä (standstill) ja että ne poistavat haitalliseksi luokiteltavat verotuskäytännöt (rollback). Kaikkiin veroihin sovelletaan Euroopan neuvoston ja OECD:n laatimaa yleissopimusta veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta (Convention on Mutual Administrative Assistance in Tax Matters), jonka mahdollistamat virka-avun muodot ovat OECD:n standardien mukainen tietojenvaihto ja myös perinnän virka-apu. Yleissopimus on nykyisin avoin myös muille valtioille kuin Euroopan neuvoston ja OECD:n jäsenille. Suomi on ollut yleissopimuksen osapuolena alusta lähtien.

Säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin 2003/48/EY (säästöverodirektiivi, Savings Taxation Directive) tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2001. Sen tavoitteena on varmistaa jäsenvaltiossa asuvan henkilön toisesta jäsenvaltiosta saamien korkotulojen tosiasiallinen verotus asuinjäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Lopullisen tavoitteen saavuttamiseksi säästöverodirektiivissä säädetään koronmaksuja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta. Itävalta ja Luxemburg soveltavat siirtymäkauden ajan tietojenvaihdon sijasta lähdeveroa ja jakavat verotulot tosiasiallisen edunsaajan asuinpaikan jäsenvaltion kanssa. Säästöverodirektiiviä vastaavia toimenpiteitä (säästöverosopimukset) sovelletaan myös Sveitsissä, Liechtensteinissa, Monacossa, San Marinossa ja Andorrassa sekä kymmenellä EU:n jäsenvaltioiden liitännäis- tai assosiaatioalueella (Alankomaiden Antillit ja Aruba, Jersey, Guernsey, Mansaari, Anguilla, Brittiläiset Neitsytsaaret, Cayman-saaret, Montserrat sekä Turks- ja Caicossaaret). Tämä perustuu näiden maiden ja EU:n sekä mainittujen alueiden ja jäsenvaltioiden välisiin sopimuksiin. Säästöverodirektiivin soveltamisalan laajentaminen muihin korkoinstrumentteihin kuin tavanomaisiin korkotuloihin on vireillä. Samanaikaisesti on vireillä mainittujen kolmansien maiden kanssa tehtyjen säästöverosopimusten päivittäminen vastaavasti.

Komissio antoi 27 päivänä kesäkuuta 2012 tiedonannon Konkreettisista tavoista tehostaa veropetosten ja veronkierron torjuntaa EU:ssa ja sen ulkopuolella (KOM(2012) 351 lopullinen). Siinä tavoiksi ehkäistä veronkiertoa esitellään veronkannon parantaminen jäsenvaltioissa, jäsenvaltioiden verohallintojen keskinäisen yhteistyön lisääminen sekä EU:n selkeä ja johdonmukainen politiikka EU:n ulkopuolisia maita kohtaan, jotta sen standardeja voidaan edistää kansainvälisellä tasolla ja varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset (E 85/2012 vp).

EU:ssa haitalliseksi luonnehdittavan verokilpailun torjumiseksi on vireillä Yritysverotuksen käytännesäännöt (Code of Conduct for Business Taxation) -hanke. Haitallisuuden arvioinnissa lähtökohtana on, että kyseessä oleva verosäännös tai verotuskäytäntö johtaa alempaan tosiasialliseen verotasoon kuin kyseisen valtion yleisten yritysverosäännösten soveltamisesta seuraisi. Yritysverotuksen yleistä alhaista tasoa ei siis itsessään pidetä haitallisena verokilpailuna. Alhaisen verotuksen tason lisäksi haitallisuus edellyttää tiettyjen tunnusmerkkien täyttymistä. Hankkeessa keskeisimpiä haitallisuutta osoittavia tunnusmerkkejä ovat avoimuuden ja tietojenvaihdon puutteellisuus sekä veroetujen kohdentaminen ainoastaan rajoitetusti verovelvollisille. Hankkeessa jäsenvaltiot ovat poliittisesti sitoutuneet siihen, että ne eivät ota käyttöön uusia, haitalliseksi verokilpailuksi luonnehdittavia yritysverokäytäntöjä. Lisäksi jäsenvaltiot ovat sitoutuneet poistamaan tai muuttamaan voimassa olevat, haitalliseksi verokilpailuksi luonnehdittavat verotuskäytännöt.

Suomi on Maailmanpankkiryhmässä (World Bank group) osana kansainvälistä yhteistyötä sekä osana Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiiriä Maailmanpankkiryhmän johtokunnassa vastustanut järjestelmällisesti hankkeita, joiden osakkaana olevan yrityksen kotipaikka on maa tai lainkäyttöalue, jonka Global Forum on määritellyt veroparatiisiksi eli alueeksi, joka ei ole mukana mainitun foorumin yhteistyössä tai yhteistyöstä huolimatta ei täytä foorumin asettamia ehtoja omistuksen läpinäkyvyydelle ja tietojenvaihdolle.

Verokannustimet ja korkovähennysoikeus

Valtioneuvoston rakennepoliittiseen kannanottoon 22 päivään maaliskuuta 2012 liittyvistä verolainsäädännön hankkeista ovat valmistuneet yksityishenkilöiden pääomasijoitusten määräaikainen verokannustin ( HE 177/2012 vp) sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan määräaikainen verovähennysoikeus ( HE 175/2012 vp). Lisäksi listatun sijoitusyhtiön ja sijoitusrahaston välillä vallitsevaa neutraliteettiongelmaa vielä selvitetään. Annetuissa lausunnoissa valtiovarainministeriölle asia sai laajaa kannatusta. Asiaa on käsitelty talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa elokuussa 2012 ja kesäkuussa 2013, jossa päätettiin jatkaa asian valmistelua.

Yhteisöjen sekä avoimien yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden suorittamien korkomenojen vähennysoikeutta on äskettäin rajoitettu laissa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja laissa verotusmenettelystä annetun lain 65 §:n muuttamisesta (983/2012, 984/2012, HE 146/2012 vp). Rajoituksella on puututtu tilanteisiin, joissa korkomenojen määrä yrityksessä ylittää verotuksellisen tuloksen perusteella laskettavan rajan. Rajoitus ei edellytä, että korko maksetaan matalan verotuksen valtioon, vaan korkotulon saaja voi olla myös muussa valtiossa. Rajoitus merkitsee erityisen korkovähennysoikeutta rajoittavan sääntelyn käyttöönottoa Suomessa. Korkovähennysrajoitusten vaikutukset kohdistuvat käytännössä erityisesti ulkomaille maksettujen korkokulujen vähentämiseen Suomen verotuksessa, mikä voi mahdollisesti vaikuttaa ulkomaisten pääomasijoittajien Suomessa toteuttamien yritysostojen liiketoimintamalliin.

Jatkotoimet

Esityksessä ehdotetaan, että kolmansia maita koskevat 35 ja 37—41 artiklat pantaisiin täytäntöön kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Tällöin suomalaisten hallinnointiyhtiöiden hoitamien pääomarahastojen kannalta on keskeistä, että Cayman-saarten ja Guernseyn kanssa tehdyt yhteispohjoismaiset tietojenvaihtosopimukset täyttävät direktiivin 35 artiklassa asetetut vaatimukset yhdenmukaisuudesta OECD:n malliverosopimuksen 26 artiklan kanssa. Suomesta ulkomaisiin hedge-rahastoihin tehtyjen sijoitusten näkökulmasta on puolestaan keskeistä, rajoittaako direktiivin 37 artiklassa asetettu vaatimus kolmansien maiden lainsäädännön yhdenmukaisuudesta esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiöiden mahdollisuutta sijoittaa varojaan yhdysvaltalaisten hallinnointiyhtiöiden hoitamiin hedge-rahastoihin.

Tuloverolain 9 §:n 5 momentin mahdollinen muuttaminen koskemaan myös niitä valtioita, joiden kanssa Suomi on tehnyt sopimuksen verotietojen vaihtamisesta, tulisi tarvittaessa arvioitavaksi myöhemmin.

Komissio on julkistanut 3 päivänä lokakuuta 2012 sisämarkkinoiden edistämiseksi tarkoitetun toimenpidepaketin (Single Market Act II), jonka avaintoimi 6 sisältää komission aikomuksen antaa ehdotus rajat ylittävien riskipääomasijoitusten veroesteiden poistamiseksi.

Joukkorahoitus

Joukkorahoitus eli crowdfunding on tapa tehdä yhteistyötä ja saada huomiota henkilöiden tai organisaatioiden hankkeille, joiden rahoittaminen tapahtuu keskenään verkostoituvien ihmisten avulla, yleensä internetin välityksellä. Joukkorahoitusta on käytetty muun muassa katastrofien aiheuttamien yleisten rahoitustarpeiden kattamiseen, kansalaisjournalismin rahoittamiseen, poliittiseen kampanjointiin, kulttuurihankkeiden ja aloittelevien yritysten rahoittamiseen sekä elokuvien ja vapaan lähdekoodin tietokoneohjelmien tuottamiseen. Joukkorahoituksen kohteena olevaa hanketta voi tukea jopa yhdellä eurolla ja rahoituspanoksen tehnyt yleisö pääsee suoraan vaikuttamaan rahoituksen menestymiseen. Joukkorahoitus on tehokas rahoituksen muoto, sillä se ei edellytä rahoituksen kanavoimista välikäsien kautta.

Joukkorahoituksesta voidaan erottaa seuraavia toisistaan niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin eroavia muotoja. Yhdessä ääripäässä on lahjoitusmuotoinen joukkorahoitus, jossa on kyse lahjoituksen tekemisestä sosiaalisista motiiveista, eikä rahalle odoteta palautumista. Toisaalta joukkorahoituksessa voi olla myös kyse lainanannosta. Lainananto voi olla korotonta, jolloin rahoittajan motiivi on puhtaasti sosiaalinen. Lainasta voidaan myös odottaa korkoa, jolloin lainanantajan motiivi on taloudellinen. Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa sijoituksen taloudellinen motiivi korostuu. Tällöin sijoituksen tuotto-odotus perustuu usein sijoituksen arvonnousuun, jos kohdeyritys menestyy. Joukkorahoitus voi saada rahoituksen kanavointikeinona piirteitä, jotka muistuttavat joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskua, osakkeiden kaupankäyntiä säännellyllä markkinalla tai pääomasijoitustoimintaa.

Joukkorahoitus- ja joukkolainoituspalveluille on mahdollisesti tilaus rahoitusmarkkinoilla. Ne tarjoavat rahoitusmahdollisuuksia, joihin luottolaitokset ja pääomasijoittajat eivät ryhdy joko liian alhaisen tuotto-odotuksen tai liiallisen riskin johdosta. Toiminta myös mahdollistaa ei-ammattimaisten asiakkaiden sijoitukset suomalaisiin aloittaviin yrityksiin. Sijoittajansuojan ja rahoitusmarkkinoiden vakauden varmistamiseksi on tarpeen saattaa toiminta asianmukaisen valvonnan alaiseksi. Sisäasiainministeriö valmistelee rahankeräyslain uudistamista, jota koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2013.

Suomessa joukkorahoituksen varaan rakentuneita sijoitusmahdollisuuksia tarjoavat muutamat yksittäiset toimijat. Invesdor Oy on toukokuusta 2012 alkaen tarjonnut palvelua, jonka kautta kasvuyritykset voivat myydä listaamattomia osakkeitaan yleisölle. Invesdor tekee joukkorahoitusta palvelunsa kautta haluaville yrityksille suppean yleistarkastuksen, jossa tarkastellaan julkisten rekisterien, kuten Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon ylläpitämien rekisterien, tiedot. Invesdor on hakuprosessissa käynyt yritysten liiketoimintasuunnitelmat läpi ja valikoinut mukaan ne, joiden toiminnan se uskoo kasvavan ja olevan kannattavaa. Invesdor ei aktiivisesti markkinoi sijoitusmahdollisuuksia itse, eikä pidä itse aktiivisesti yhteyttä potentiaalisiin sijoittajiin. Invesdorin liiketoimintamalli perustuu internetnäkyvyteen ja sen kuluttajamarkkinointi on lähinnä passiivista. Ei-ammattimaisen asiakkaan näkökulmasta sijoituksen tekeminen edellyttää rekisteröitymistä Invesdorin palveluun. Vähimmäissijoitusmäärä on 20 euroa ja sijoitusta hakeva yritys hinnoittelee osakkeet itse. Sijoituksen tekemisen jälkeen sijoittajan omistusoikeus todennetaan elektronisen osake- ja osakasluettelon kautta. Osakekirjoja ei anneta eikä osakkeita merkitä arvo-osuusjärjestelmään. Kansalaisrahoitus Oy tarjoaa lupaaville suomalaisille osakeyhtiöille mahdollisuuden hakea oman pääoman ehtoista rahoitusta yksityisiltä sijoittajilta. Kohdeyhtiö järjestää itse rahoituskierroksen Kansalaisrahoituksen hankkimille sijoittajille.

Joukkorahoituksen vakiintumattoman luonteen ja erilaisten toimintamallien vuoksi on hankala arvioida sen kuulumista lain soveltamisalan piiriin. Myös joukkorahoitus voi olla lain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa, jos se täyttää laissa säädetyt ehdot.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

3.1 Esityksen tavoitteet

Direktiivin täytäntöönpano

Sääntelyhierarkkisesti vaihtoehtorahastojen hoitajiin sovellettavat oikeussäännöt ovat monimutkainen kokonaisuus. EU-sääntelyssä on kolme tasoa eli yhteispäätösmenettelyssä hyväksytty direktiivi (Level 1) sekä komission täytäntöönpanoasetukset ja direktiiviä täsmentävä komission delegoitu asetus (Level 2). Lisäksi ESMA on valmistellut komission teknisen täytäntöönpanostandardin (Level 3) ja ohjeita. Direktiivin täytäntöönpanon edellyttämässä kansallisessa sääntelyssä on neljä tasoa eli lainsäädäntö, valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön asetukset, Finanssivalvonnan määräykset ja ohjeet sekä määräys- ja ohjekokoelmiin suosituksina yhdistetyt ESMA:n ohjeet. Virallissääntelyn lisäksi on runsaasti toimialakohtaista itsesääntelyä sekä kansallisesti, Euroopan laajuisesti että maailmanlaajuisesti.

Esityksen tavoitteena on panna täytäntöön direktiiviin sisältyvät laintasoiset säännökset ja määritellä asetusten tasolle tulevien säännösten sekä Finanssivalvonnan määräystenantovaltuuksien asianmukainen oikeusperusta. Direktiivistä aiheutuu merkittävä määrä uutta lainsäädäntöä. Koska direktiivi on annettu niin sanotussa Lamfalussy-prosessissa, tulee monen direktiivin velvoitteen lopullinen sisältö määräytymään vasta toisessa vaiheessa annettujen delegoitujen säädösten perusteella. Tämä vaikuttaa väistämättä myös siihen, mistä ja kuinka yksityiskohtaisesti Suomessa on mahdollista säätää lain tasoisessa säännöksessä. Eurooppalaisen velvoittavan sääntelyn kerroksisuuden lisäksi siinä esiintyvät tulkintakysymykset vaikeuttavat täytäntöönpanoa ETA-valtioissa. Direktiiviin sisältyy esimerkiksi huomattava määrä termejä tai käsitteitä, joille ei ole vakiintunutta oikeudellista sisältöä tai joiden määrittely pelkän direktiivitekstin perusteella on vaikeaa. Näitä ovat esimerkiksi oikeudelliset muodot (2 artikla), riskiprofiili (7 artikla), pätevä, varovainen, huolellinen ja oikeudenmukainen toiminta (12 artiklan 1 kohdan a alakohta), ehdot, joiden nojalla määräysvalta on hankittu (27 artiklan 3 kohdan b alakohta) ja suojatoimet, joiden avulla varmistetaan, että vaihtoehtorahaston ja yhtiön välinen sopimus on tehty tavanomaisin markkinaehdoin (28 artiklan 2 kohdan b alakohta). Koska direktiivit osoitetaan jäsenvaltioille, on käsitteet määriteltävä lähtökohtaisesti jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaisesti. Esimerkiksi ilmaisu kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytetty kieli (32 artikla) on vakiintunut osaksi sijoitusrahastodirektiivin sanastoa (johdantokappale 65 sekä 5 artiklan 7 kohta, 91 artiklan 3 kohta, 93 artiklan 4 kohta ja 94 artiklan 1 kohdan c alakohta). Sillä tarkoitetaan kotimaisen tulkinnan mukaan englannin kieltä (sijoitusrahastolaki 18 §:n g kohta, 127 §:n 4 momentti, 128 b §:n 1 momentti ja 131 §:n 2 momentti). Toisaalta avaintietoesitteessä on oltava sijoitusrahastolain 93 §:n 1 momentin mukaan ilmaisu sijoittajalle annettavat avaintiedot suomen tai ruotsin kielellä taikka Finanssivalvonnan hyväksymällä muulla kielellä, mikä voinee tarkoittaa muutakin kuin englannin kieltä. Direktiivin sisältämät oikeudelliset ja muut käsitteet tulevat saamaan sisältönsä myös komission antaman delegoidun asetuksen kautta.

Suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kilpailukyky ja vakaus

Uudella lainsäädännöllä ja muutoksilla aiempaan lainsäädäntöön pyritään edistämään kotimaisten rahoitusmarkkinoiden tehokkuutta, kilpailukykyä sekä luotettavuutta. Samalla pyritään mahdollisuuksien mukaan yhdenmukaistamaan sääntelyä muiden rahoitusmarkkinatoimijoiden sääntelyyn.

Esityksen kansallisena pyrkimyksenä on mahdollistaa tasapuoliset kilpailunedellytykset kotimarkkinoilla ja pyrkiä minimoimaan toimialan konsolidoitumisvaikutuksia eli liiketoiminnan haitallista keskittymistä. Elinkeino- ja innovaatiopolitiikan, kansantalouden kasvun ja uudistumisen sekä arvopaperimarkkinoiden kehittämisen näkökulmasta on tärkeää pyrkiä välttämään Suomen rahoitusmarkkinoiden enenevää keskittymistä. Nykyisin luottolaitosten, vakuutusyhtiöiden, työeläkevakuutusyhtiöiden, sijoituspalveluyritysten ja rahastoyhtiöiden markkinoille on tyypillistä, että kolmen suurimman toimijan yhteenlaskettu markkinaosuus on 60—70 prosenttia. Toisaalta, koska kiristyvä EU-sääntely lisää etenkin luotto- ja vakuutuslaitosten pääoma- ja vakavaraisuusvaatimuksia, rahoituksen kysynnän arvopaperimarkkinoilta odotetaan kasvavan. Näistä syistä direktiivin täytäntöönpanossa on pyritty ehdotuksiin, joilla mahdollisuuksien mukaan vältettäisiin kuormittamasta kotimaisia toimijoita ja aiheutettaisiin siten mahdollisia markkinapuutteita.

Sijoitusrahastomarkkinat ovat Suomessa noin 70 miljardin euron suuruiset ja varsin keskittyneet. Kolme suurinta rahastoyhtiötä hallinnoi Finanssivalvonnan tilaston mukaan yli 60 prosenttia suomalaisten sijoitusrahastojen pääomista ja seitsemän suurinta yli 87 prosenttia sijoitusrahastojen pääomista (31 päivänä maaliskuuta 2013). Toimijoista neljällä on 1—3 prosentin markkinaosuus. Peräti 18 rahastoyhtiöllä kaikkiaan 33 rahastoyhtiöstä on alle 1 prosentin markkinaosuus. Lisäksi Suomessa tarjotaan sijoituskohteeksi noin 400 ulkomaista rahastoa, joihin on Suomesta sijoitettu vastaava määrä varoja kuin suomalaisiin rahastoihin. Kokonaismarkkinoista arvioituna markkinaosuudet ovat siis noin puolet Finanssivalvonnan tilastoimista markkinaosuuksista. On odotettavissa, että direktiivin täytäntöönpanosta aiheutuva erikoissijoitusrahastojen sääntelyn osittainen eriytyminen sijoitusrahastojen sääntelystä ja kasvavat raportointivelvoitteet Finanssivalvonnalle lisäävät rahastojen hallinnointikustannuksia etenkin pienissä rahastoyhtiöissä. Esityksessä on pyritty rajaamaan pienten yhtiöiden hallinnointikustannuksia direktiivin sallimissa rajoissa. Tällä tavoitellaan sitä, että myös pienet toimijat voisivat menestyä kansainvälisessä kilpailussa, jota Suomessa hallitsevat isot toimijat.

Suomen Pankin tilastojen mukaan suomalaiset henkilöt olivat vuoden 2011 lopussa sijoittaneet ulkomaille rekisteröityihin rahastoihin noin 60 miljardia euroa, mikä vastaa Suomeen rekisteröidyissä rahastoissa olevia pääomia. Summasta 43 miljardia oli sijoitettu ETA-valtioissa oleviin rahastoihin. Näistä sijoituksista 16 miljardia oli sijoitettu rahastoihin, joiden kotipaikka oli Luxemburg ja 8 miljardia irlantilaisiin rahastoihin. Kolmansiin maihin tehdyistä sijoituksista suurimmat kohdistuivat Yhdysvaltoihin (11 miljardia) ja Cayman-saarille (5,6 miljardia). On olennaista turvata suomalaisten pääomarahastojen ja kiinteistörahastojen sekä erikoissijoitusrahastojen kilpailukyky, jotteivät ne joutuisi heikompaan asemaan muihin eurooppalaisiin tai ETA-valtioiden ulkopuolisiin toimijoihin verrattuna. Esitys pyrkii selkeyttämään pääomasijoitustoimialan yritysten toiminnan ehtoja ja mahdollistamaan niiden Euroopan laajuisen varainhankinnan. Tämä voi edistää myös pienten ja keskikokoisten yhtiöiden markkinaehtoista pääomanhankintaa.

Rahoitusmarkkinoiden kiristyvä sääntely muuttaa väistämättä markkinoiden kykyä välittää rahoitusta. Suomen rahoitusmarkkinoilla pankkien lainanantomahdollisuuksien heikkeneminen tulee vaikuttamaan haitallisesti yritysten mahdollisuuksiin saada vierasta pääomaa. Pitkäaikaisen luotonannon vähentyessä rahoitus kanavoitunee jatkossa esimerkiksi oman pääoman ehtoisten private equity- ja muiden kun pankkiluottoina annettujen vieraan pääoman ehtoisten private debt -sijoitusten kautta.

Rahoitusmarkkinoiden kiristyvä sääntely aiheuttaa myös muutoksia siihen, mitkä toimijat kantavat järjestelmän riskejä. On oletettavaa, että pankkilainoituksen määrän supistuessa suomalaiseen työeläkevakuutusjärjestelmään kohdistuu entistä suurempia paineita toimia sijoittajana. Suomessa toimii seitsemän työeläkevakuutusyhtiötä, jotka ovat merkittäviä institutionaalisia sijoittajia ja joilla on käytössä edistyneet analyysi- ja riskienhallintaresurssit. Suomen EU-liittymissopimuksessa on sovittu, että työeläkevakuutusyhtiöihin ei sovelleta EU:n henkivakuutusdirektiivejä. Niiden toiminnasta, omistusrajoituksista, sijoitustoiminnasta sekä muista seikoista on säädetty laissa työeläkevakuutusyhtiöistä. Ne ovat Finanssivalvonnan toimilupavalvottavia. Siinä missä direktiivin mukainen valvonta keskittyy rahoitusmarkkinoiden riskien hallintaan, on työeläkevakuutusyhtiöiden valvonta suuntautunut valvottavien riskien hallintaan. Tämä tehtävä jakautuu valvottavan ottamien riskien arviointiin ja vakavaraisuuden eli riskinkantokyvyn mittaukseen. Esityksen tavoitteena on osaltaan varmistua siitä, että työeläkevakuutusjärjestelmän sijoitustoiminnan riskit eivät kasva hallitsemattomasti ja ilman asianmukaista valvontaa.

Suhde hallitusohjelman tavoitteisiin

Esityksessä on otettu huomioon harmaan talouden torjuntaan liittyvät hallitusohjelman tavoitteet, joiden mukaan Rahoitusmarkkinoiden avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkein uusien pelisääntöjen tavoite, Arvopaperimarkkinalaki uudistetaan vaalikauden aikana rakenteeltaan siten, että Suomen lainsäädäntö on kilpailukykyinen muiden maiden vastaavan lainsäädännön kanssa, Arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistuksen yhteydessä varmistetaan viranomaisten riittävät tiedonsaantimahdollisuudet ja huolehditaan siitä, ettei muutos lisää harmaata taloutta ja Hallitus pitää tärkeänä arvopaperimarkkinoiden omistuksen julkisuuden ja läpinäkyvyyden säilyttämistä vähintään nykytasolla. Tältä osin esitys vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa ( HE 32/2012 vp) tehtyjä ratkaisuja. Valtioneuvosto on periaatepäätöksessään hyväksynyt harmaan talouden torjunnan ministerityöryhmän valmisteleman tehostetun harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan toimintaohjelman vuosille 2012—2015. Esityksellä on yhteys erityisesti sen tavoitteisiin 11 ja 13.

Lisäksi esitys liittyy hallitusohjelman eräisiin veropoliittisiin tavoitteisiin, kuten Suomi toimii eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamisessa, Selvitetään mahdollisuudet ottaa OECD:n kriteereitä tiukempi listaus veroparatiiseiksi katsotuista maista ja alueista, Edistetään automaattisen tietojenvaihdon käyttöönottoa kansainvälisissä verosopimuksissa ja olemassa olevien tietojen vaihdon mahdollisuutta käytetään aktiivisesti, Nykyistä arvopapereiden hallintarekisteröintiä kehitetään viranomaisten tiedonsaannin ja kansainvälisen viranomaisyhteistyön turvaamiseksi ja veronkierron estämiseksi, Valmistelussa otetaan huomioon kilpailijamaiden vastaava sääntely ja verotuskäytännöt EU-lainsäädännön kehitys huomioiden ja Valmistelun yhteydessä arvioidaan myös uudistusten vaikutukset suomalaisen finanssialan kilpailukykyyn ja toimintaedellytyksiin. Osin esitys vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa ( HE 32/2012 vp) tehtyjä ratkaisuja. Ehdotuksessa ei ole ennakoitu arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa tehtäviä lainsäädäntöratkaisuja.

Esitys liittyy 22 päivänä maaliskuuta 2012 annettuun Valtioneuvoston rakennepoliittiseen kannanottoon, jonka mukaan Listattujen sijoitusyhtiöiden osalta selvitetään neutraliteettiongelma listatun sijoitusyhtiön ja sijoitusrahaston välillä ja Samoin kiinteistörahastolain korjaaminen selvitetään tavoitteena kiinteistösijoittamisen markkinoiden kehittyminen. Jälkimmäinen selvitystyö toteutettiin direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä. Selvitystyö ei ole antanut aihetta esittää suuria muutoksia kiinteistörahastolakiin, johon ehdotetaan tehtäväksi lähinnä direktiivin täytäntöönpanosta johtuvat vähimmäismuutokset. Esitys ei aiheuta listattujen sijoitusyhtiöiden ja sijoitusrahastojen välillä neutraliteettiongelmaa, sillä listattujen sijoitus- ja kiinteistösijoitusyhtiöiden sääntely olisi samanlaista kuin vaihtoehtorahastojen. Mahdollista verotukseen liittyvää epäneutraalisuutta selvitetään erikseen. Asiaa on laajasti tarkasteltu valtiovarainministeriön kiinteistörahastotyöryhmän väliraportissa (valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 10/2004). Tavoite kiinteistörahastolain korjaamisesta kiinteistösijoittamisen markkinoiden kehittymisen edistämiseksi on esityksessä otettu huomioon.

Valtioneuvoston rakennepoliittisen kannanoton taustalla oli kansallista pääomamarkkinastrategiaa erityisesti verotuksen ja vakuutuslainsäädännön näkökulmasta selvittänyt työryhmä, jonka muistio Pääomamarkkinat ja kasvu julkistettiin 13 päivänä maaliskuuta 2012 (valtiovarainministeriön julkaisuja 10/2012). Hallitusohjelman mukaan Rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi, yritysten kasvurahoituksen turvaamiseksi, pääomamarkkinoiden sääntelyn selkeyttämiseksi, vakauden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi sekä Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn tukemiseksi valmistellaan kansallinen pääomamarkkinastrategia vuoden 2012 loppuun mennessä yhdessä keskeisten toimijoiden kanssa. Esityksellä pyritään edistämään kaikkia viittä mainittua tavoitetta. Lisäksi on otettu huomioon mainitun työryhmän suositus 14 Huolehditaan kansallisesta kilpailukyvystä EU-sääntelymuutoksia käyttöön otettaessa ja työryhmän suositus 5 siltä osin kuin uudistetaan kiinteistörahastolakia.

3.2 Toteuttamisvaihtoehdot

ETA-valtioilla on käytettävissään direktiivin kansallisessa täytäntöönpanossa jonkin verran kansallista liikkumavaraa. Toisaalta ETA-valtioille on mahdollista säätää direktiiviä tiukempaa kansallista lainsäädäntöä, joka täyttää direktiivin vähimmäisedellytykset. Esityksessä on valittu käytettävissä olevista vaihtoehdoista ne, jotka parhaiten edistävät Suomen rahoitusmarkkinoiden kilpailukykyä lisäävien sekä hallitusohjelmaan sisältyvien tavoitteiden täyttymistä. Esityksessä ei ole esimerkiksi direktiiviä ankarampia tai yksityiskohtaisempia vaihtoehtorahaston sijoitustoimintaa koskevia vaatimuksia tai uusia vaatimuksia rahaston sääntöjen ennakkohyväksynnästä.

Sijoitusrahastolaki on lukuisten osittaisuudistusten ja sääntelyn yksityiskohtaisuuden johdosta vaikealukuinen, joten direktiivin ja sitä täydentävien suoraan sovellettavien asetusten edellyttämä täytäntöönpano sijoitusrahastolakiin heikentäisi edelleen lain selkeyttä. Sääntelyn laajamittainen selkeyttäminen on mahdollista tehdä vain panemalla direktiivi täytäntöön erilliseen lakiin ja samanaikaisesti tarkastelemalla kaikkia siihen liittyviä lakeja. Muu vaihtoehto johtaisi siihen, että lainsäädännön tarkastelu kilpailukyvyn edistämisen näkökulmasta jäisi huomattavan puutteelliseksi. Tältä osin esitys vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa ( HE 32/2012 vp) tehtyjä ratkaisuja. Käytännössä tämä merkitsee, että sijoitusrahastolainsäädännön uudistus jatkuu vaiheittain tai osittaisena siten kuin vireillä olevat sijoitusrahastodirektiiviä koskevat EU-säädöshankkeet edellyttävät. Sijoitusrahastolaki on rakenteeltaan vaikeaselkoinen, mutta toimialan vakiintunut käytäntö puoltaa sen pitämistä voimassa nykyisen kaltaisena. Sijoitusrahastolain kokonaisuudistukseen on mahdollista ryhtyä sijoitusrahastodirektiivin muutosehdotusten (UCITS V ja niin sanottu UCITS VI) valmistuttua. UCITS VI:na tunnetut erilliset ehdotukset rahamarkkinarahastoista (MMF), listatuista sijoitusrahastoista (ETF) ja pitkäaikaissijoitusrahastoista (ELTIF) tarkoittavat toteutuessaan muutoksia myös ehdotettavaan lakiin.

Kiinteistörahastolakiin ei ehdoteta muita kuin lähinnä direktiivin täytäntöönpanosta johtuvia muutoksia.

Esityksessä ei puututa mahdollisuuteen perustaa, hallinnoida ja markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille sijoitusrahastolain mukaisia erikoissijoitusrahastoja. Esitys merkitsee tältä osin aiemman kansallisen sekajärjestelmän säilyttämistä ja sen täydentämistä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevalla lainsäädännöllä.

Esityksessä on pidetty yllä sääntelytekniikkaa, jossa eri direktiiveihin sisältyvät säännökset on sijoitettu useisiin eri lakeihin. Toinen vaihtoehto olisi säätää kustakin direktiivistä omassa laissaan. Tätä ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi, koska direktiivin lisäksi sijoitusrahastodirektiivissä ja MiFID:ssä annetaan palveluntarjoajille limittäisiä oikeuksia. Esityksen keskeinen jaottelu on sen sijaan se, että vähittäissijoittajille suunnatuille vaihtoehtorahastoille asetetaan erityisvaatimuksia. Ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitujen vaihtoehtorahastojen hoitajilla tulee lähtökohtaisesti olla direktiivin mukainen toimilupa ja rahastoista tulee laatia vertailukelpoinen esite. Ammattimaisille asiakkaille suunnatuille rahastoille ei sen sijaan asetettaisi vastaavia velvollisuuksia, mikä merkitsisi nykyisten erikoissijoitusrahastojen sääntelyn keventymistä.

Direktiivin VII luku sisältää laajat kolmansia maita koskevat erityissäännöt. Ne koskevat ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen tai niiden hoitajien edellytyksiä toimia ETA-valtioissa. Suomessa arvioidaan olevan suhteellisen vähän vaihtoehtorahastoja tai niiden hoitajia, joita direktiivin mukainen kolmas maa -sääntely koskisi. Näihin kuuluvat esimerkiksi kehittyville markkinoille Venäjälle, Kiinaan ja Intiaan sijoittavat erikoissijoitusrahastot ja kiinteistörahastot. Välillisesti kolmas maa -sääntely koskee myös ETA-valtioiden ulkopuolella hoidettuihin tai sijaitseviin vaihtoehtorahastoihin sijoittavia. Näitä sijoittajia ovat Suomessa etenkin työeläkevakuutusyhtiöt, joiden sijoitukset edellä mainittuihin ETA-valtioiden ulkopuolisiin kohteisiin ovat huomattavia. Suomalaisten sijoittajien on riskien hajauttamiseksi tärkeätä voida sijoittaa oman verrokkiryhmänsä parhaisiin kohteisiin riippumatta niiden sijoittautumispaikasta tai siitä, missä niitä hoidetaan. Esitykseen liittyvät kolmas maa -säännökset eivät sisällä sääntöjä, jotka estävät sijoittamisen nykyisiin sijoituskohteisiin. Sen sijaan ETA-valtioiden ulkopuolisten toimijoiden markkinointi ilman direktiivin mukaista passia tai asiaankuuluvaa kansallista menettelyä on kielletty. Esitys sisältää edellytykset, joilla ETA-valtioiden ulkopuolinen toimija voi markkinoida vaihtoehtorahastoja Suomessa. Tällöin vaihtoehtorahastojen hoit ajan edellytetään noudattavan pääosaa direktiivin mukaisista velvoitteista, Finanssivalvonnan ja kolmannen maan viranomaisen välillä tehtyä yhteistyöjärjestelyä sekä sitä, ettei kolmas maa ole FATF:n luettelossa.

Oikeusministeriöllä on vireillä hanke, jossa se yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa pyrkii oikaisuvaatimus- ja valituslupajärjestelmän laajentamiseen ja asioiden hajauttamiseen useampaan hallinto-oikeuteen. Koska hanke on vielä keskeneräinen, esityksessä ei ole pohdittu oikaisuvaatimuksen ja valitusluvan soveltuvuutta ehdotetun uuden lain mukaisiin sanktioihin eikä asioiden hajauttamista Helsingin hallinto-oikeudesta muihin hallinto-oikeuksiin. Sääntely on näiltä osin saatettu vastaamaan vallitsevaa rahoitusmarkkinalainsäädäntöä, jossa ei ole ilmennyt muutoksenhakujärjestelmään kohdistunutta muutostarvetta.

3.3 Keskeiset direktiivin täytäntöönpanoon liittyvät ehdotukset

Lakirakenne

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki vaihtoehtorahastojen hoitajista. Lisäksi ehdotetaan useiden muiden lakien muutoksia.

Ehdotettu laki vaihtoehtorahastojen hoitajista perustuu rakenteeltaan sijoituspalvelulaissa omaksuttuihin ratkaisuihin. Sijoituspalvelulaki on EU-säädöksiin perustuvaa tuoretta lainsäädäntöä, joka on huolella valmisteltua ja laajalti sovellettua. Se on lain soveltamisen kannalta hyvä rakenteellinen esikuva ehdotetulle laille, vaikka poikkeaakin sisällöltään vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevasta sääntelystä.

Valmistelussa on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että esityksessä keskitytään direktiivin laaja-alaisuuden vuoksi sen mahdollisimman varhaiseen täytäntöönpanoon. Tämän vuoksi ehdotetaan, että kolmansia maita koskevat direktiivin 35 ja 37—41 artiklat pantaisiin täytäntöön myöhemmin, kun niitä koskeva 67 artiklan mukainen vähintään kahden vuoden siirtymäaika on päättynyt. Ehdotus merkitsee etenkin sitä, että direktiivin vaikutukset työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaan kolmansissa maissa lykkääntyvät.

Samasta syystä ehdotetaan, että sijoitusrahastolakiin ja kiinteistörahastolakiin tehtäisiin lähinnä direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät välttämättömät muutokset. Sijoitusrahastolakiin kohdistuu lähivuosina muitakin muutostarpeita, kun UCITS V valmistuu. Lisäksi vireillä oleva UCITS VI ja kysymys varjopankkitoiminnan mahdollisesta sääntelystä saattavat aiheuttaa sijoitusrahastolain ja ehdotetun lain muutostarvetta. Erikoissijoitusrahaston toiminnan sääntely pysytettäisiin sijoitusrahastolaissa, koska tuloverolain vakiintunut tulkinta ja oikeuskäytäntö edellyttävät sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston sääntelyä sijoitusrahastolaissa.

Kiinteistörahastolaki on puolestaan välillistä kiinteistösijoittamista koskeva erityislaki, jossa säädetään vähittäissijoittamiseen tarkoitetuista rahoitusvälineistä. Tämä tarkoittaa direktiivin 43 artiklassa säädetyn jäsenvaltio-option käyttämistä. Koska kiinteistörahasto on listayhtiö, jonka osakkeet ovat yleisön saatavilla, sillä on pörssin sääntöjen mukaan oltava vähintään 500 osakkeenomistajaa. Lisäksi, koska kiinteistörahastolaki liittyy lakiin eräiden asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden veronhuojennuksesta, ja koska hallitus on rakennepoliittisessa kannanotossaan edellyttänyt sen korjaamista, on selkeintä pysyttää kiinteistörahastolaki edelleen erillislakina.

Esitys pyrkii selkeyttämään jaottelua ammattimaisten ja ei-ammattimaisten asiakkaiden sääntelyssä. Direktiivin täytäntöönpanolla ei vähennetä vähittäissijoittajien voimassa olevia oikeuksia sijoittaa varojaan erilaisten yhteissijoituskohteiden osuuksiin, jos nämä kuuluvat arvopaperimarkkinalain, kiinteistörahastolain tai sijoitusrahastolain soveltamisalaan. Vähittäissijoittajat voivat siten edelleen sijoittaa esimerkiksi listattujen pääomasijoitusyhtiöiden, kiinteistösijoitusyhtiöiden ja kiinteistörahastojen osakkeisiin sekä vähittäissijoittajille suunnattuihin erikoissijoitusrahastoihin. Sen sijaan ammattimaisille asiakkaille suunnattuihin erikoissijoitusrahastoihin sovellettaisiin jatkossa, hoidettujen varojen määrästä riippuen, uutta lakia vaihtoehtorahastojen hoitajista. Jos viimeksi mainitussa laissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen osuuksia tarjottaisiin vähittäissijoittajille, niiden säännöt olisi annettava Finanssivalvonnalle tiedoksi ja niihin sovellettaisiin esimerkiksi sijoitusrahastolain mukaisia sijoitusrajoituksia ja vaatimuksia rahaston osuuksien lunastuksesta.

Direktiivin täytäntöönpanon johdosta vaihtoehtorahastojen hoitajasta on lisättävä maininta lakiin valtion vakuusrahastosta (379/1992), lakiin rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta (699/2004), lakiin sidotusta pitkäaikaissäästämisestä (1183/2009), rahoitusvakuuslakiin (11/2004), lakiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä (503/2008, rahanpesulaki) sekä verotusmenettelystä annettuun lakiin. Teknisiä tarkistuksia on tehtävä myös lakiin holhoustoimesta (442/1999), kiinteistörahastolakiin, arvopaperimarkkinalakiin, sijoituspalvelulakiin, lakiin kaupankäynnistä rahoitusvälineillä, lakiin arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta (749/2012), lakiin arvo-osuustileistä (827/1991), lakiin työeläkevakuutusyhtiöistä, lakiin Finanssivalvonnasta, lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksusta (879/2008), luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin, ja vakuutusyhtiölakiin, lakiin ulkomaisista vakuutusyhtiöistä ja vakuutusyhdistyslakiin. Vaihtoehtorahastojen hoitajia ja vaihtoehtorahastoja koskeva sääntely tullaan useilta osin toteuttamaan rinnastamalla se voimassa olevaan rahastoyhtiöitä ja sijoitusrahastoja koskevaan sääntelyyn.

Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kuin lait on hyväksytty ja vahvistettu.

Direktiivin 35 ja 37—41 artiklat kolmansista maista eivät tule voimaan 22 päivänä heinäkuuta 2013. Direktiivin 67 artiklan 6 kohdan mukaan 35 ja 37—41 artiklan voimaantulopäivä vahvistetaan kolmen kuukauden kuluessa sen jälkeen, kun ESMA on antanut myönteisen lausuntonsa. Lausunto on annettava direktiivin 67 artiklan 1 kohdan mukaan 22 päivään heinäkuuta 2015 mennessä. Kyse on johdantokappaleen 4 mukaan uudelleentarkastelumekanismista, joka olisi otettava käyttöön, sillä käytännön seuraukset ja mahdolliset vaikeudet ovat epävarmoja ja vaikeita ennustaa aiempien kokemusten puuttuessa. Esityksessä ehdotetaan porrastettua voimaantuloa, joten kolmansia maita koskevat 35 ja 37—41 artiklat pantaisiin täytäntöön myöhemmin, aikaisintaan syysistuntokaudella 2015 annettavassa esityksessä. Ehdotus vastaa Iso-Britanniassa ja Ruotsissa tehtyjä ehdotuksia ja merkitsee direktiivin osittaista täytäntöönpanon lykkäämistä. Johdantokappaleen 19 mukaan ETA-valtioiden on varmistettava, että kolmansiin maihin sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan on voitava markkinoida vaihtoehtorahastoja ETA-valtioissa.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Finanssivalvonta voi siten ottaa vastaan toimilupahakemuksia ja rekisteröinti-ilmoituksia sekä valmistella viranomaisten tiedonvaihtoa koskevia yhteisymmärryspöytäkirjoja jo ennen lain voimantuloa. Toimenpiteisiin ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä ennen kuin esitys on annettu eduskunnalle.

Direktiivin 61 artiklan 1 kohdan mukaan toimintaa jo harjoittavien vaihtoehtorahastojen hoitajien on tehtävä kaikki tarvittavat toimenpiteet direktiivin nojalla annetun lainsäädännön noudattamiseksi ja jätettävä hakemus toimiluvan saamiseksi viimeistään 22 päivänä heinäkuuta 2014. Direktiivin 61 artiklan 3 kohdan mukaan suljettujen rahastojen, jotka eivät tee lisäinvestointeja 22 päivän heinäkuuta 2013 jälkeen (run-off), hoitajat voivat edelleenkin toimia ilman toimilupaa. Sama koskee direktiivin 61 artiklan 4 kohdan mukaan niitä hoitajia, joiden suljettujen ja määräaikaisten rahastojen merkintäaika on päättynyt ennen 22 päivää heinäkuuta 2013 ja määräaika päättyy viimeistään 22 päivänä heinäkuuta 2016. Toimivaltainen viranomainen voi direktiivin 61 artiklan 5 kohdan mukaan sallia toisessa ETA-valtiossa toimivan luottolaitoksen nimeämisen säilytysyhteisöksi 22 päivään heinäkuuta 2017 saakka. Esitys sisältää nämä siirtymäsäännökset.

EU-sääntelyn vaikutus

Rahoitusmarkkinoiden EU-sääntely ja sen aiheuttama kansallinen viranomaissääntely on voimakkaasti laajentunut ja muuttunut monitasoiseksi. EU-sääntelyyn sisältyy sekä eritasoisia täytäntöön pantavia direktiivejä että asetuksia, jotka ovat ETA-valtioissa suoraan sitovaa oikeutta. EU-sääntelystä aiheutuneet muutokset ovat lisänneet myös voimassa olevan lainsäädännön vaikeaselkoisuutta.

Virallissääntelyn merkitystä on vahvistanut se, että sijoitusrahastodirektiivi ja muut arvopaperi-markkinoita koskevat direktiivit on Suomessa pantu lähtökohtaisesti täytäntöön lainsäädännöllä tai sitä täydentävällä virallisnormistolla, kuten valtiovarainministeriön asetuksilla ja osittain myös Finanssivalvonnan määräyksillä. Direktiivien täytäntöönpano edellyttää oikeudellisesti sitovaa sääntelyä laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä. Direktiivien yksittäisten artiklojen sisältö ei ole aina vastannut suomalaista lainsäädäntötekniikkaa tai -kulttuuria. Alemmanasteisen virallis-sääntelyn käyttämistä rajoittavat Suomessa toisaalta perustuslain asettamat reunaehdot. EU-sääntelyn kehitys on kuitenkin muodostanut perusteen arvioida ja lisätä lakia alemmanasteista sääntelyä, jotta varmistetaan sääntelyn selkeys, joustavuus ja käyttäjäystävällisyys.

EU-sääntelyn laintasoinen täytäntöönpano eduskuntakäsittelyineen on työlästä ja aikaa vievää. Paine kansallisen sääntelyn nopeaan ja joustavaan mukauttamiseen nousee, kun arvopaperimarkkinoiden valvontaviranomaisten yhteistyö ESMA:n yhteisten tulkintakannanottojen antamiseksi vahvistuu ja kun teknisluonteisen alemmanasteisen EU-sääntelyn määrä kasvaa valvontaviranomaisten valmistelemien teknisten standardien, jotka annetaan komission asetuksina tai päätöksinä, johdosta. ESMA:lle siirtyvä teknisluonteinen sääntely voi tulla komission antamana asetuksena ilman täytäntöönpanoa voimaan eri ETA-valtioissa. Lisäksi se voi muiden suoraan velvoittavien komission asetusten tavoin edellyttää kotimaisia normeja, joiden hierarkiataso nykyisessä kotimaisessa sääntelyssä voi olla laki, asetus tai Finanssivalvonnan määräys. ESMA:n ei-sitova ohjeistus sen sijaan vaikuttaa ensisijaisesti ennen kaikkea Finanssivalvonnan toimintaan, mutta toisinaan myös suoraan markkinatoimijoihin.

Virallissääntelyn määrän kasvu ei ole lisännyt elinkeinoelämän itsesääntelyn kehittämisen edellytyksiä. Samoin kasvavan EU-sääntelyn ulottuminen sellaisille alueille, joita aikaisemmin ei ole harmonisoitu, kuten vaihtoehtorahastot, kaventaa kansallisen lainsäätäjän harkintavallan käyttöalaa samalla, kun jo harmonisoitujen kysymysten EU-sääntely entisestään täsmentyy.

3.4 Lakikohtaiset keskeiset ehdotukset

3.4.1 Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista

Laissa ehdotetaan säädettäväksi direktiivissä tarkoitetuista vaihtoehtorahastojen hoitajista sekä niille direktiivin nojalla aiheutuvista velvoitteista. Laissa ehdotetaan määriteltäväksi vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla tarkoitetaan oikeushenkilöä, jonka säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoito. Laissa säädettäisiin lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvasta, toimintaedellytyksistä, tiedonantovelvollisuuksista sijoittajia kohtaan ja raportointivelvollisuuksista Finanssivalvonnalle sekä vaatimuksista, jotka koskevat tietyntyyppisiä vaihtoehtorahastoja hoitavaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa.

Laissa ehdotetaan säädettäväksi ehdoista, joiden täyttyessä Suomeen sijoittautunut toimiluvan saanut vaihtoehtorahastojen hoitaja saa markkinoida ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita ammattimaisille asiakkaille Suomessa tai muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa sekä edellä tarkoitetun hoitajan oikeudesta hoitaa muuhun ETA-valtioon kuin Suomeen sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa. Laissa ehdotetaan säädettäväksi muuhun ETA-valtioon kuin Suomeen sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta markkinoida ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia tai osakkeita ammattimaisille asiakkaille Suomessa sekä edellä tarkoitetun hoitajan oikeudesta hoitaa vaihtoehtorahastoa Suomessa.

Laissa ehdotetaan säädettäväksi ehdoista, joiden täyttyessä Suomeen sijoittautunut toimiluvan saanut vaihtoehtorahastojen hoitaja saa hoitaa kolmanteen maahan sijoittautuneita rahastoja, joita ei markkinoida ETA-valtiossa.

Laissa säädettäisiin sellaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien velvollisuudesta rekisteröityä Finanssivalvontaan, joiden hoitamien vaihtoehtorahastojen varat eivät ylitä direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädettyjä 100 tai 500 miljoonan euron rajaa. Lakia ei muiden kuin rekisteröintiä koskevien säännösten osalta sovellettaisi edellä tarkoitettuihin hoitajiin, ellei toisin säädetä.

Sijoitusrahastolain ja lain vaihtoehtorahastojen hoitajista erot ja yhtäläisyydet

Ehdotettu laki vaihtoehtorahastojen hoitajista poikkeaa olennaisesti nykyisestä sijoitusrahastolaista. Sijoitusrahastolaki on monen osittaisuudistuksen jälkeen hajanainen laki, jossa säännellään sekä yhteissijoittamisen rakenteista että yksityiskohdista. Se perustuu nykyisin pitkälti sijoitusrahastodirektiiviin, mutta sisältää myös puhtaasti kansallista sääntelyä muun muassa erikoissijoitusrahastoista sekä kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin sijoittavista erikoissijoitusrahastoista. Esitetty laki sen sijaan on Suomessa uutta sääntelyä, josta ei ole tulkintakäytäntöä ja jonka kannalta tärkeitä eurooppalaisia tulkintalähteitä on ollut käytettävissä vasta vähän ennen lain esitettyä voimaantuloa. Molemmissa laeissa säännellään toimiluvista ja toiminnan edellytyksistä. Toisin kuin sijoitusrahastolaki, joka sisältää sekä rahastoyhtiöitä että sijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä, esitetty laki ei kuitenkaan koske itse vaihtoehtorahastoja. Siinä ei säännellä esimerkiksi mahdollisia sijoituskohteita, eikä sijoitustoimintaa muutoinkaan, eikä Finanssivalvonta erikseen hyväksy vaihtoehtorahastojen sääntöjä. Toisaalta direktiivin raportointi- ja vivutussääntely sisältää tuotesääntelyn piirteitä. Esitetyn lain lähtökohtana on vaihtoehtorahastojen suuntaaminen ammattimaisille asiakkaille. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi tästä lähtökohdasta huolimatta markkinoida rahastoa vähittäissijoittajille, jos se noudattaa erillistä vähittäismarkkinointia koskevaa sääntelyä. Sijoitusrahastolaki puolestaan lähtökohtaisesti koskee sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyrityksen osuuksien tarjoamista yleisölle. Käytännössä erikoissijoitusrahastojen osuuksia tarjotaan usein pääasiassa ammattimaisille asiakkaille.

Sijoitusrahastolain 25 §:n mukaan sijoitusrahaston varat kuuluvat rahasto-osuudenomistajille ja rahastoyhtiön on pidettävä sijoitusrahaston varat erillään rahastoyhtiön omaisuudesta antamalla ne säilytysyhteisön säilytettäväksi. Lisäksi rahastoyhtiö edustaa omissa nimissään sijoitusrahastoa. Vastaavasti vaihtoehtorahastojen oikeudellinen muoto on tyypillisesti osakeyhtiö tai kommandiittiyhtiö, mutta voi olla myös esimerkiksi osuuskunta tai rekisteröity avoin yhtiö. Jopa konkludenttisesti syntyneellä avoimella yhtiöllä voi olla velvollisuus hakeutua toimilupavalvottavaksi. Kussakin yhtiömuodossa on omat aineelliset säännökset ja vakiintuneet oikeudelliset tulkinnat siitä, miten oikeushenkilön omaisuutta hallitaan. Vaikka avoin yhtiö ei ole nykyään suosittu tapa järjestää sijoitustoimintaa, se on periaatteessa mahdollinen. Direktiivi ei ota kantaa siihen, missä oikeudellisessa muodossa vaihtoehtorahasto toimii ja sen sovellettavuus on tapauskohtaista.

Vaihtoehtorahastojen toiminta kommandiittiyhtiömuotoisena

Esityksessä ei puututa mahdollisuuteen järjestää vaihtoehtorahasto kommandiittiyhtiömuotoon. Laissa kuitenkin säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajalle velvoite ottaa hoitamiensa ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitavien kommandiittiyhtiömuotoisten vaihtoehtorahastojen perustamissopimuksiin ehto, jossa kielletään kommandiittiyhtiön vastuunalaisia yhtiömiehiä siirtämästä yhtiön varoja itselleen. Yksityisotto olisi mahdollista ainoastaan silloin, kun sille on erityinen syy ja kun syy on esitelty sijoittajille ennen sijoituspäätöksen tekemistä ja kun sijoittajat ovat antaneet siihen suostumuksensa.

Esityksessä ehdotetaan rahastoyhtiölle mahdollisuutta hoitaa kommandiittiyhtiömuotoisia vaihtoehtorahastoja.

Vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoaminen

Vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamiseen Suomessa olisi oikeutettu toimilupavelvollisen tai rekisteröintivelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan lisäksi sijoituspalveluyritys, luottolaitos, ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, ETA-rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja, ulkomainen ETA-sijoituspalveluyritys sekä kolmanteen maahan sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja. Tarjota voisi vaihtoehtorahaston, ETA-vaihtoehtorahaston tai kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia. Laissa ehdotetaan säädettäväksi kutakin tarjoajaa koskevista edellytyksistä ja menettelytavoista.

Laissa ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamisen yleisistä edellytyksistä. Ne tulisivat sovellettavaksi aina, kun vaihtoehtorahaston osuuksia tarjotaan Suomessa. Vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoaminen edellyttää arvopaperimarkkinalain 1 luvun yleisiä säännöksiä vastaavien säännösten noudattamista. Näitä ovat kielto menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti sekä kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Lisäksi vaihtoehtorahastojen osuuksia tarjoavalta edellytetään tiedonantovelvollisuuden noudattamista sekä asiakkaiden tuntemista. Laissa säädetään myös erikseen ne edellytykset, joiden mukaan sanottuja osuuksia voidaan markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille Suomessa.

Toimilupavelvollinen vaihtoehtorahasto voi jatkossa tarjota hoitamansa vaihtoehtorahaston osuuksia muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa ainoastaan niin sanotun passimenettelyn nojalla. Sama oikeus on sijoituspalveluyrityksellä. Laissa säädettäisiin velvollisuudesta tehdä direktiivissä määritellyn passimenettelyn mukainen ilmoituksen Finanssivalvonnalle ja Finanssivalvonnan yhteistyöstä ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen kanssa. Vastaavasti ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja tai ETA-sijoituspalveluyritys voi tarjota hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia Suomessa vain passilla.

Rekisteröintivelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi edelleen tarjota hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia muissa ETA-valtioissa ilman passia (private placement). Tällöin osuuksien tarjoamisessa tulee noudattaa kunkin ETA-valtion kansallista lainsäädäntöä. Tällä varmistetaan yhtäältä se, että suomalaisten pääomasijoittajien ja muiden vaihtoehtorahastojen varojenhankinta ulkomailta ei hankaloidu tarpeettomasti. Toiseksi tällöin rekisteröintivelvolliset vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät joudu heikompaan asemaan kuin kolmansiin maihin sijoittautuneet toimijat. Rekisteröintivelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi vaihtoehtoisesti hakeutua toimiluvan piiriin ja tarjota hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia muissa ETA-valtioissa passin nojalla. ETA-rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi tarjota hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia Suomessa ilman passia, kun se noudattaa vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamisen yleisiä edellytyksiä ja muita arvopaperin markkinointia koskevia säännöksiä.

Laissa ei ehdoteta rajoituksia toimilupavelvollisen tai rekisteröintivelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtorahastojen tarjoamiselle ETA-valtioiden ulkopuolelle. Laissa ehdotetaan säädettäväksi direktiivin 36 ja 42 artiklan mukaiset edellytykset kolmansiin maihin sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen private placement -markkinoinnille Suomessa ilman passia. Tällöin tulisi noudattaa vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamisen laissa säädettyjä yleisiä edellytyksiä ja muita arvopaperin markkinointia koskevia säännöksiä. Laissa säädettäisiin lisäksi menettelyistä, joilla varmistetaan riittävät valvonta, verotietojen vaihto sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaiset toimet.

Suomessa arvopaperien markkinoinnin on katsottu tarkoittavan kaikkea arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamisen ja vaihdannan edistämiseen tähtäävää toimintaa ( HE 32/2012 vp). Myös yksittäisen kauppaneuvottelun yhteydessä sijoittajalle annettava tieto voi olla arvopaperien markkinointia. Arvopaperien markkinointia voivat olla myös esimerkiksi arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden tai sijoituspalvelujen tarjoajien järjestämät sijoittajatilaisuudet (niin sanotut road show -tilaisuudet), vaikkei niissä tehtäisikään suoranaista tai yksilöityä myynti- tai ostotarjousta arvopaperista. Arvopaperin markkinoinnin käsite on arvopaperimarkkinalain 2 luvun 12 §:ssä määriteltyyn arvopaperien yleisölle tarjoamiseen verrattuna laajempi käsite. Arvopaperin markkinoinnilta ei edellytetä sellaisten riittävien tietojen antamista tai tarkoitusta sellaisten tietojen antamiseen, jotta sijoittaja merkitsee tai ostaa arvopaperin. Ehdotetun lain markkinoinnin käsite ei vastaa arvopaperimarkkinalain markkinointikäsitettä.

Laissa ei kiellettäisi sijoittajia ottamasta omasta aloitteestaan itse yhteyttä (reverse solicitation) vaihtoehtorahastojen hoitajaan riippumatta siitä, mihin hoitaja on sijoittautunut. Täten laki antaisi institutionaalisille sijoittajille mahdollisuuden valita parhaiten sopivat sijoituskohteet, eikä vaikuttaisi kotimaisten sijoittajien nykyisiin sijoituksiin ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneissa vaihtoehtorahastoissa tai olemassa oleviin liikesuhteisiin ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien kanssa.

Vähittäissijoittajille markkinoitavat vaihtoehtorahastot

Ei-ammattimaisten asiakkaiden suoja varmistetaan esityksessä ennen kaikkea toimilupavalvonnan, tiedonantovelvollisuuden ja vertailukelpoisuuden avulla. Vähittäissijoittajille voidaan markkinoida lähtökohtaisesti vain sellaisten vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita, joiden hoitajalla on direktiivin mukainen toimilupa. Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamia vaihtoehtorahastoja ei voida markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille ilman erityistä syytä eikä ilman Finanssivalvonnan myöntämää oikeutta. Sanottujen vaihtoehtorahastojen oikeudellisen muodon tulee olla laissa erikseen säädetty, vähittäissijoittajille tuttu oikeushenkilö tai erikoissijoitusrahasto. Markkinoitaessa vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita ei-ammattimaisille asiakkaille tulee myös laatia avaintietoesite, jonka avulla sijoituskohdetta voidaan arvioida suhteessa sijoitusrahastolain mukaisiin sijoitusrahastoihin. Laissa esitetään lisäksi säädettäväksi ennakkomerkinnän ja varojen varhaisen vastaanottamisen kiellosta, ja että ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitavat sijoitustuotteet eivät voi johtaa lisämaksuvelvoitteeseen.

Vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita markkinoitaessa tulevat noudatettavaksi vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamisen yleiset edellytykset, joita lain ei-ammattimaisten sijoittajien suojaksi säädetyt säännökset täydentävät. Kun vaihtoehtorahastojen osuuksia markkinoidaan kuluttajalle, sovellettavaksi tulevat lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 1 §:n yleislauseke hyvän tavan vastaisen markkinoinnin ja sopimattoman menettelyn kiellosta sekä lukuun sisältyvä muu sääntely siitä, mitä sopimattomuudella tarkoitetaan. Laki vastaa tässä arvopaperimarkkinalain mukaista sääntelyä ( HE 32/2012 vp). Menettelyn tarkoituksena on saattaa vähittäissijoittajan suoja sijoitusrahastolain sekä arvopaperimarkkinalain mukaiselle tasolle.

Esityksellä ei vaikuteta nykyisin erikoissijoitusrahastoina säänneltyjen vaihtoehtorahastojen markkinointiin vähittäissijoittajille. Vaihtoehtorahastoja koskisi pääsääntöisesti poikkeus, jonka mukaan niiden säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevia osakkeita tai osuuksia voisi markkinoida vähittäissijoittajille. Esityksen mukaan ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajien vähittäissijoittajille markkinoinnin sääntely ei poikkeaisi kotimaisten toimijoiden sääntelystä. Esitykseen sisältyy säännökset, joiden mukaan Finanssivalvonta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen toimilupaedellytyksestä, avaintietoesitteen laatimisvelvollisuudesta, ennakkomerkinnän ja varojen varhaisen vastaanottamisen kiellosta sekä lisämaksuvelvoitteen kiellosta. Poikkeusedellytyksistä säädettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella.

Esityksessä ei muuteta vakuutussopimuslakia. Vähittäissijoittajien oikeussuojan ongelmat ovat paljolti liittyneet vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuteen sijoitussidonnaisissa säästöhenkivakuutuksissa ja sijoitussidonnaisissa eläkevakuutuksissa (KKO 2010:24 ja KKO 2011:5). Käytännössä vakuutustuotteiden erilaisesta sääntelystä johtuu, että vähittäissijoittajan suoja voi vakuutustuotteissa olla eritasoista kuin muissa sijoitustuotteissa.

Vähittäissijoittajille ja ammattimaisille asiakkaille suunnatun markkinoinnin sääntelyn eriytyminen vastaa kehitystä arvopaperimarkkinalainsäädännössä. Esimerkiksi sijoituspalveluja ja sijoitustuotteita tarjottaessa tiedonantovelvollisuus sijoituspalveluyrityksen asiakkaalle vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä sijoituspalveluyrityksen tekemän arvioinnin perusteella ammattimainen asiakas. Lisäksi arvopaperimarkkinalain arvopaperien markkinointia koskevan totuudenvastaisen ja harhaanjohtavan tiedon antamisen kieltoa on vakiintuneesti tulkittu siten, että tiedon oikeellisuutta, laajuutta ja esitystapaa on arvioitava sijoituspäätöstä tekevän henkilön näkökulmasta, sekä ankarammin silloin, kun on kysymys suurelle yleisölle suunnatusta markkinoinnista kuin tapauksessa, jossa kohderyhmänä ovat ammattimaiset tai muut asiantuntevat sijoittajat.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan ag alakohdan mukaan ammattimaisella asiakkaalla tarkoitetaan MiFID:n mukaista ammattimaista asiakasta. Vähittäissijoittajalla puolestaan tarkoitetaan sijoittajaa, joka ei ole ammattimainen asiakas. MiFID on Suomessa täytäntöönpantu sijoituspalvelulailla, joten esitetyn lain ammattimaisen asiakkaan ja ei-ammattimaisen asiakkaan määritelmät vastaavat sijoituspalvelulain määritelmiä.

Esityksen mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oikeus päättää, markkinoiko se rahastoja ainoastaan ammattimaisille asiakkaille, ei-ammattimaisille asiakkaille vai molemmille sijoittajaryhmille. Tämä poikkeaa sijoitusrahastolaista, jossa tarkoitetut sijoitusrahastot ovat avoimia kaikille sijoittajille. Vaihtoehtorahaston säännöissä voidaan myös asettaa vähimmäissijoitusrajoja.

Toimilupa

Laissa ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvasta, jonka myöntää Finanssivalvonta. Toimilupaa koskevista vaatimuksista säädetään tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella. Toimilupasääntelyn tavoitteena on varmistaa toiminnalle luotettava hallinto sijoittajan suojaamiseksi. Tämä edellyttää toimintaperiaatteiden, kuten rehellisyys, lainmukaisuus ja sijoittajien yhdenvertainen kohtelu, noudattamista. Samoin se edellyttää arvonlaskennan ja varojen säilyttämisen luotettavaa järjestämistä.

Toimiluvan myöntämisen yhteydessä vaihtoehtorahastojen hoitajasta tulee Finanssivalvonnan valvottava, jonka tulee järjestää toimintansa sääntelyn edellyttämällä tavalla ja jonka toimintaa valvotaan. Toimijat, jotka pelkästään rekisteröityvät poikkeussäännöksen nojalla, olisivat Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuja muita finanssimarkkinoilla toimivia, jollei toimija ole muun toiminnan nojalla jo mainitussa laissa tarkoitettu valvottava.

Hallinnollisen taakan vähentämisen sekä direktiivin taloudellisen ja yhteiskunnallisen vaikutuksen tarkoituksenmukaisen kohdentamisen näkökulmasta on perusteltua pyrkiä mahdollisimman kevyeen toimilupamenettelyyn. Raskas toimilupamenettely kuormittaisi hallintoa, lisäisi valvonnan kustannuksia ja välillisesti vähentäisi toimialan kansainvälistä kilpailukykyä. Toisaalta on huomattava, että direktiivistä aiheutuvat velvoitteet asettavat rajoitteita sille, kuinka sujuvaksi ja ripeäksi toimilupamenettely voidaan järjestää. Esimerkiksi direktiivin 8 artiklan 2 kohdan vaatimukset kuulla tietyissä tapauksissa muiden ETA-valtioiden toimivaltaisia viranomaisia ennen toimiluvan myöntämistä ja 8 artiklan 3 kohdan kolmannen maan lainsäädäntöön liittyvät toimiluvan epäämisperusteet aiheuttavat aikaa vievää selvitystarvetta toimiluvan hakuprosessiin.

Kun vaihtoehtorahastojen hoitoa harjoitetaan osana laajempaa konsernia, saattaa olla harkinnanvaraista, minkä konserniin kuuluvista yhtiöistä on katsottava olevan luvanvaraista toimintaa harjoittava vaihtoehtorahastojen hoitaja. Asiaa koskeva määrittely tulee lähtökohtaisesti tehdä konsernin sisäisesti ennen toimiluvan hakemista. Toimiluvan hakijan määrittely tulee käydä ilmi toimilupahakemuksesta ja sen tulee täyttää direktiivin vaatimukset. Määrittelyyn liittyvän päätöksenteon, kuten toimiluvan hakemiseen liittyvät yhtiöoikeudelliset päätökset, tulee olla lain mukaista. Finanssivalvonnan on olennaista varmistua siitä, että toimilupavelvollisella on realistinen mahdollisuus huolehtia vaihtoehtorahastojen hoitajalle asetetuista velvoitteista.

Suhteellisuusperiaatteen mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan harjoittaman toiminnan luonne ja laajuus vaikuttavat toimilupaprosessin laajuuteen ja taakkaan. On selvää, että erityyppisten vaihtoehtorahastojen salkunhoito ja riskienhallinta sekä erilaiset oheistoiminnot vaihtelevat suuresti. Toimiluvan hakijan tulee määritellä toimilupahakemuksessaan se, minkä luonteista ja laajuista toimintaa se harjoittaa ja miten se on ottanut huomioon toiminnan harjoittamisen edellytykset. Finanssivalvonnan tehtävä on saadun selvityksen perusteella todeta, onko hakijalla riittävät edellytykset suoriutua toiminnastaan ja myöntää tai evätä lupa tehtyyn arvioon perustuen. Toimiluvan laajuutta määritettäessä voidaan ottaa huomioon ESMA:n tai komission määrittelemät vaihtoehtorahastojen hoitajien tyypit (types of AIFM’s). Edelleen toimilupaa varten vaihtoehtorahastojen hoitajia voidaan luokitella esimerkiksi pääomasijoituksia, kiinteistösijoituksia, hyödykesijoituksia ja hedge-sijoituksia pääasiallisena strategianaan noudattaviin toimijoihin. Lähtökohtaisesti Finanssivalvonnan tulisi välttää kaikkien mahdollisten vaihtoehtorahastojen hoidon kattavan yleistoimiluvan myöntämistä. Vakaussyistä on perusteltua, että Finanssivalvonnalla on jatkuvasti tieto sekä vaihtoehtorahastojen hoitajien käyttämistä sijoitusstrategioista että valmiuksista toteuttaa niitä.

Lakiehdotuksessa on pyritty helpottamaan nykyisten sijoitusrahastolain mukaisten rahastoyhtiöiden direktiivin mukaisen toimiluvan hakuprosessia. Direktiivin mukainen toimilupa voidaan myöntää sijoitusrahastolain mukaiselle toimilupavalvottavalle ja toimilupamenettelyä on helpotettu direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Finanssivalvonnan tulisi käyttää toimilupahakemusta käsiteltäessä laajempaa harkintaa, jos hakija suunnittelee vaihtoehtorahastojen hoidon yhteydessä suorittavansa muita toimilupaa edellyttäviä toimintoja. Näitä ovat direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaiset yksilöllinen salkunhoito ja liitännäispalvelut, joihin sovelletaan 6 artiklan 6 kohdan mukaisesti MiFID:n vastaavia kohtia.

Jatkuva valvonta

Jatkuva valvonta yleisenä käsitteenä pitää sisällään toiminnan järjestämisen, sisäisten prosessien, menettelytapojen sekä toimijan taloudellisen tilan valvonnan. Valvonta muodostuu valvontatoimista, kuten valvottaviin kohdistuvista tarkastuksista, valvontakäynneistä, määräajoin tehtävistä valvojan arvioista ja valvottavien raportoinnin perusteella tehtävistä analyyseista. Tuotteiden valvonta kohdistuu tuotteeseen liittyvän riskienhallinnan järjestämiseen sekä siitä annettavan sijoittajainformaation laatuun. Valvonnassa edellytetään, että vaihtoehtorahastojen hoitajan sisäisissä prosesseissa otetaan huomioon sijoittajansuojan vaatimukset. Valvontaa kohdistetaan riskiperusteisesti eri toimijoihin, tuotteisiin ja toimintoihin.

Sisäisissä prosesseissa on myös otettava huomioon riittävällä tavalla riskienhallintatoiminnon toiminnallinen ja hierarkkinen erottamisen salkunhoidosta. Direktiivin 15 artiklaan perustuva komission delegoitu asetus täydentää ehdotetun lain säännöstä riskienhallinnasta.

Raportointivelvollisuus Finanssivalvonnalle

Laissa ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta raportoida Finanssivalvonnalle säännöllisesti muun muassa tärkeimmät rahoitusvälineet, joilla se käy kauppaa, käytetyt päämarkkinapaikat, kunkin hoitamansa vaihtoehtorahaston tärkeimmät sijoituskohteet ja merkittävimmät riskikeskittymät, sekä sellaisesta vaihtoehtorahastosta, joka käyttää merkittävässä määrin vivutusta, muun muassa vivutuksen määrä ja keskeiset luotottajat. Hoitajan on huolehdittava riskienhallinnan ja likviditeetinhallinnan järjestämisestä sääntelyn mukaiselle tasolle. Ehdotetussa laissa säädettäisiin keskeisen sijoittajainformaation tarjoamisesta ennen sijoituspäätöksen tekemistä, säännöllisen tilinpäätösinformaation tuottamisesta ja tarjoamisesta samoin kuin vivutuksen asteesta ja rajoista kertomisesta. Toimilupavalvottava voi kuitenkin lähtökohtaisesti harjoittaa sijoittamista edelleen haluamallaan tavalla ja riskitasolla. Sen on kuitenkin noudatettava sääntelyn asettamia tarkempia velvoitteita. Tällaisia erityisiä säännöksiä liittyy muun muassa määräysvallan hankkimiseen listaamattomasta yhtiöstä sekä sijoittamiseen arvopaperistamiskohteisiin. Viranomaisilla on myös mahdollisuus poikkeuksellisissa markkinatilanteissa rajoittaa vivutuksen käyttöä vaihtoehtorahastoissa.

Järjestelmäriskin valvonnan järjestämiseksi laissa ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnan toimintavelvollisuuksista sille raportoidun tiedon analysoimiseksi ja edelleen toimittamiseen muiden ETA-valtioiden viranomaisille.

Rekisteröintimenettely

Esitys sisältää toimilupamenettelyä kevyemmän rekisteröintivelvollisuuden niille vaihtoehtorahastojen hoitajille, joiden hoitamat varat alittavat direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa määritellyt 100 miljoonan tai 500 miljoonan raja-arvot. Rekisteröitymisilmoitus on tehtävä Finanssivalvonnalle. Rekisteröinnin yhteydessä toimijoiden on annettava itsestään ja hoitamistaan rahastoista tunnistetiedot sekä muut valtiovarainministeriön asetuksessa erikseen määritellyt perustiedot. Tiedot koskevat esimerkiksi käytettyjä sijoitusstrategioita, kaupankäyntivälineitä, sijoituskohteita ja riskikeskittymiä. Vastaavasti Finanssivalvonnalle säädetään velvollisuus ylläpitää rekisteröityneistä toimijoista rekisteriä, joka on julkinen ja kaikkien saatavilla Finanssivalvonnan internetsivuilla.

Rekisteröintimenettely perustuu direktiivin 3 artiklan mahdollistamaan kansalliseen poikkeukseen. Toimiluvan edellyttäminen kaikilta vaihtoehtorahastojen hoitajilta vaikeuttaisi todennäköisesti pienempien yhtiöiden toimintaa suhteellisesti suurempien raportointikustannusten johdosta. Kustannuspaine siirtyisi vähitellen sijoittajien maksettaviksi korkeampien hallinnointipalkkioiden muodossa. Siten pienemmät toimijat olisivat heikommassa asemassa suurempiin kilpailijoihinsa nähden. Kohtuuttomat kustannukset voisivat johtaa pienempien rahastojen yhdistymisiin ja ala saattaisi näin ollen keskittyä edelleen.

Rekisteröityneet toimijat ovat Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:n mukaisia muita finanssimarkkinoilla toimivia. Toiminnan järjestämistä tai ulkoistamista koskevat velvoitteet eivät koske rekisteröityvää toimijaa. Rekisteröitymisvelvollisella vaihtoehtorahastojen hoitajalla ei ole myöskään velvollisuutta nimetä säilytysyhteisöä hoitamilleen vaihtoehtorahastoille.

Rekisteröityneillä toimijoilla ei ole oikeutta markkinoida hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia ei-ammattimaisille asiakkaille Suomessa ilman erityistä syytä eikä ilman Finanssivalvonnan myöntämää lupaa. Ne eivät voi myöskään markkinoida osuuksia ETA-valtioissa direktiivissä säädetyn passimenettelyn nojalla.

Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuus toimittaa tietoja

Laissa ehdotetaan säädettäväksi rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta toimittaa Finanssivalvonnalle muun muassa säännöllisesti tiedot tärkeimmistä rahoitusvälineistä, joilla ne käyvät kauppaa, sekä hoitamiensa vaihtoehtorahastojen tärkeimmät sijoituskohteet ja merkittävimmät riskikeskittymät. Rekisteröityvän hoitajan on seurattava hoitamiensa varojen määrän kehitystä, koska sille on asetettu lyhyt 30 päivän aikaraja hakea toimilupa, jos toimiluvan edellyttämät rajat ylittyvät.

Palkitseminen

Rahoitusalan palkka- ja palkkiopolitiikkojen on kansainvälisissä yhteyksissä nähty vaikuttaneen osaltaan viimeaikaiseen finanssikriisiin. Palkitsemisjärjestelmien sääntelyn paine on kasvanut niin kansainvälisesti kuin EU:ssa, vaikka Suomessa rahastoyhtiöiden tai vaihtoehtorahastojen hoitajien palkitsemista ei ole koettu ongelmalliseksi. Esitys sisältää säännöksen, jolla valtiovarainministeriö valtuutetaan asetuksella tarkemmin säätämään vaihtoehtorahastojen hoitajien noudattamasta palkka- ja palkkiopolitiikasta. Direktiivin palkitsemissääntelyä on täsmennetty komission delegoidulla asetuksella, minkä lisäksi ESMA antaa oman guidelines-ohjeistuksen palkitsemissääntelyn tulkinnasta. ESMA:n työn lähtökohtana on saattaa ohjeistus mahdollisimman yhdenmukaiseksi luottolaitoksiin ja sijoituspalveluyrityksiin sovellettavan palkitsemisohjeistuksen kanssa tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi ja myös mahdollisesti päällekkäisen ohjeistuksen ratkaisuksi konserneissa, ottaen huomioon kuitenkin rahastotoiminnan erityispiirteet ja toiminnan koko ja laajuus. Esitys sisältää säännöksiä vaihtoehtorahastojen hoitajan palkitsemisjärjestelmästä. Lakiin ehdotettu sääntely on suppeampaa kuin luottolaitoksilla, mutta vastaa pitkälti vakuutusyhtiölakiin ehdotettua palkitsemissääntelyä. Erot johtuvat taustalla olevasta EU-sääntelystä sekä sääntelyn kohteiden erilaisuudesta. Esitys sisältää säännöksen, jolla valtiovarainministeriö valtuutetaan asetuksella tarkemmin säätämään vaihtoehtorahastojen hoitajien noudattamasta palkka- ja palkkiopolitiikasta. Säännöksen lähtökohtana on edellytys terveiden palkitsemisperiaatteiden noudattamisesta liiallisen riskinoton ehkäisemiseksi sijoitustoiminnassa.

Riskienhallinta

Esitys sisältää säännökset velvollisuudesta erottaa riskienhallinta toiminnallisesti ja hierarkkisesti salkunhoidosta. Säännöstä on täsmennetty komission delegoidulla asetuksella. Riskienhallinnan tulee olla liiketoimintaorganisaatiosta erillinen, suoraan hallitukselle ja tarvittaessa Finanssivalvonnalle raportoiva toiminto. Järjestelyjä arvioitaessa tulee ottaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan koko, toiminnan laatu ja laajuus ja järjestelyjen toimivuus. Samoilla perusteilla tulee arvioitavaksi myös se, millä edellytyksillä riskienhallinta, compliance, ja sisäinen tarkastus voidaan järjestää samaksi yksiköksi tai saman henkilön tehtäväksi. Isommille toimijoille voi olla tarpeen erillisen riskienhallintayksikön perustaminen, kun toisille on perusteltua määrittää riskienhallintatehtävät selkeiksi osa-alueiksi linjajohdon ulkopuolelle siten, että raportointivastuut ovat yksiselitteisiä.

Ulkoistaminen

Esitys sisältää säännökset vaihtoehtorahastojen toimiluvan haltijan mahdollisuudesta siirtää tehtäviä toisen tahon suoritettavaksi. Tehtävien siirto eli ulkoistaminen voidaan tehdä komission delegoiduista säädöksistä ilmenevin edellytyksin sekä saman konsernin sisällä toimivalle että ulkopuoliselle taholle. Tehtävien siirron hyväksyttävyyden arvioinnissa keskeistä on, että ulkoistaminen ei vaikuta Finanssivalvonnan mahdollisuuksiin valvoa tehokkaasti toimiluvan haltijaa. Kaikkien tehtävien siirrolle on voitava esittää objektiiviset perusteet ja niiden hoitamiseen on osoitettava riittävät resurssit. Tehtävien siirtoa tulee arvioida suhteellisuusperiaatteen mukaisesti niin, että tehtävien siirtämisen samaan konserniin kuuluvalle yritykselle tulisi olla sallittavampaa kuin ulkoistaminen konsernin ulkopuolelle. Erityisen tärkeässä asemassa ovat salkunhoito- ja riskienhallintatehtävät. Direktiivin mukaan ne voidaan siirtää lähtökohtaisesti ainoastaan yrityksille, joilla on toimilupa tai jotka on rekisteröity varainhoitoa varten ja jotka kuuluvat valvonnan piiriin.

Säilytysyhteisö

Laissa ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisön kelpoisuudesta, vastuusta ja mahdollisuudesta siirtää tehtäviä toiselle yhteisölle. Säilytysyhteisön direktiivinmukaisiin tehtäviin kuuluu vaihtoehtorahaston rahoitusvälineiden säilyttäminen ja muiden varojen omistusoikeuden todentamisen ja kirjanpidon lisäksi kassavirran seurantaa, yleistä sääntelyn noudattamisen varmistamista ja vaihtoehtorahaston osuuksien tai osakkeiden arvon määrittämistä. Laissa ehdotetaan edelleen säädettäväksi edellytyksistä, joilla säilytysyhteisö voi siirtää tehtäviään eteenpäin.

Laissa ehdotetaan säädettäväksi ankaraa vastuuta lähestyvästä vastuusta, joka säilytysyhteisöllä on vaihtoehtorahastoa tai sen sijoittajia kohtaan. Direktiivistä johtuva vahingonkorvausvastuu on uusi ja suhteellisen ankara velvoite ehdotetun lain mukaisille säilytysyhteisöille. Direktiivin mukaisesta vahingonkorvausvastuusta vapautuakseen säilytysyhteisön on osoitettava, että menetys on seurausta ulkopuolisesta tapahtumasta, johon se ei ole kohtuudella voinut vaikuttaa ja jonka seuraukset eivät olisi olleet vältettävissä kaikista kohtuullisiksi katsottavista toimista huolimatta. Tehtävien siirto ei itsessään vaikuta säilytysyhteisön vastuuseen.

Direktiivin tiukkojen säilytysyhteisövaatimusten takia säilytystoiminnan tarjoajien odotetaan vähentyvän ja toimialan keskittyvän. Tämän kilpailua vähentävän ja siten haitalliseksi koetun kehityskulun vastapainoksi ehdotetaan arvopaperikeskukselle mahdollisuutta toimia säilytysyhteisönä. Lisäksi ehdotetaan direktiivin 61 artiklan 5 kohdan siirtymäsäännöksen nojalla säädettäväksi mahdollisuudesta käyttää säilytysyhteisönä muuhun ETA-valtioon sijoittautunutta luottolaitosta 22 päivään heinäkuuta 2017 saakka.

Erityinen säilytysyhteisö pääoma- ja kiinteistörahastoille

Direktiivin 21 artiklan 3 kohdassa ETA-valtioille tarjotaan mahdollisuutta sallia se, että vaihtoehtorahaston säilytysyhteisönä toimii myös muu kuin luottolaitos, sijoituspalveluyritys tai muu kohdassa määritelty laitosten ryhmä. Laissa ehdotetaan säädettäväksi erityisestä säilytysyhteisöstä, joka voisi toimia pääoma- ja kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavien laissa tarkemmin määriteltyjen vaihtoehtorahastojen käyttämänä säilytysyhteisönä. Laissa säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön toimiluvasta ja hallinnosta. Erityisen säilytysyhteisön tärkeimpinä tehtävinä voidaan pitää vaihtoehtorahaston kassavirran seurantaa, sen yleisen sääntelyn noudattamisen varmistamista sekä sen omistusten omistusoikeuden varmistamista. Säännösten tavoitteena on alentaa kynnystä tarjota säilytysyhteisöpalveluja. Koska säilytyspalvelujen saatavuus voi muodostua merkittäväksi rajoitteeksi toimialan kehityksessä, olisi Finanssivalvonnan syytä mahdollisuuksien mukaan alkuvaiheessa porrastaa hakemuksien käsittelyä siten, että säilytysyhteisöt saisivat järjestettyä toimintansa direktiivin edellytyksiä vastaavaksi nopeasti.

Direktiivin 21 artiklan 8 kohdan jaottelussa säilytettäviin ja ei-säilytettäviin rahoitusvälineisiin voidaan tukeutua julkisissa rekistereissä oleviin omaisuustietoihin, kuten osake- ja osakasluetteloihin ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmään.

Vivutus

Esitys sisältää säännökset vivutuksesta eli menetelmistä, joilla vaihtoehtorahastojen hoitaja lisää hoitamansa vaihtoehtorahaston positiota joko rahaa tai arvopapereita lainaamalla, rahoitusjohdannaispositioihin sisältyvää vivutusta käyttämällä tai muulla tavalla. Kunkin vaihtoehtorahastojen hoitajan on osana riskienhallintaansa vahvistettava jokaisen hoitamansa rahaston lukuun käyttämänsä vivutuksen enimmäistaso sekä vivutusjärjestelyissä mahdollisesti annettavat oikeudet vakuuksien tai takausten uudelleenkäyttöön. Sen on asetettava kohtuulliset rajat vivutuksen käytölle ja osoitettava noudattavansa niitä jatkuvasti. Merkittävässä määrin vivutusta hyödyntävän hoitajan on myös annettava Finanssivalvonnalle erikseen määriteltyä tietoa käytetyistä vivutusjärjestelyistä. Finanssivalvonnalle ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus arvioida vivutuksen aiheuttamaa järjestelmäriskiä ja tarvittaessa ryhtyä toimiin vivutuksen rajoittamiseksi direktiivin 25 ja 50 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen. Käytännössä eri vivutusmenetelmien käyttö ja vivutuksen laskentatapa ovat riippuvaisia komission 4 artiklan 3 kohdan mukaan antamista delegoiduista säädöksistä sekä ESMA:n antamista ohjeista, joita Finanssivalvonta noudattaa.

Pääomasijoittajien erityissääntely

Esitys sisältää useita direktiivin 26—30 artikloista johtuvia velvoitteita pääomasijoittajille. Pääomasijoittajaksi katsotaan normaalitilanteessa sellaiset vaihtoehtorahastojen hoitajat, jotka hankkivat listaamattoman yhtiön äänioikeuksista yli 50 prosentin osuuden. Esityksessä määräysvallan hankkimiseen liitetään merkittäviä ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuuksia. Myös listaamattomassa yhtiössä määräysvaltaa käyttävän pääomasijoittajan vuosikertomukseen esitetään lisättäväksi direktiivin mukaiset lisätiedot. Edelleen esityksessä kielletään kohdeyhtiön tyhjentäminen varoista, millä vaikutetaan buyout-toimialan vakiintuneisiin toimintatapoihin. Lisäksi EuVECA:n ja EuSEF:n täytäntöönpano edellyttää niiden tarkoittaman vaihtoehtorahastojen hoitajan sallitun toimialan määrittelyä ja Finanssivalvonnan toimivaltuuksien täsmentämistä.

Oikeus markkinoida ja hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja

Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaan liittyy monien velvoitteiden vastapainoksi oikeuksia, kuten mahdollisuus harjoittaa toimintaa sekä hoitaa ja markkinoida hoitamiaan rahastoja toisen ETA-valtion alueella joko suoraan rajan yli tai perustamalla sivuliikkeen kohdemaahan. Lisäksi toimilupavelvollinen voi hoitaa kolmansiin maihin sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja, joita ei markkinoida ETA-valtioissa. Edellytyksenä on palvelujen ja rahastojen notifiointi kohdemaahan ennen toiminnan tai markkinoinnin aloittamista.

Sanktiojärjestelmä

Esitykseen sanktiojärjestelmä noudattaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa ( HE 32/2012 vp) omaksuttua systematiikkaa. Perustuslakivaliokunta on aiemmin katsonut sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta välttämättömäksi sitoa rahoitusmarkkinoilla toimimiseksi annetun viranomaisen myöntämän toimiluvan perumismahdollisuus vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (PeVL 17/2012 vp). Esityksen sisältämä toimilupasääntely toteuttaa direktiivin asettamia edellytyksiä ja vastaa muuta voimassa olevaa rahoitusmarkkinasääntelyä. Esityksen tarkoituksena on muun muassa suojata vaihtoehtorahastoihin sijoittaneiden etuja sekä turvata rahoitusvakaus ja yleinen luottamus rahoitusmarkkinoiden toimintaan.

Hallinnollisia seuraamuksia ovat rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Rikemaksu eroaa muista hallinnollisista seuraamuksista siten, että se kohdistuu vähäisempiin, tarkasti yksilöityihin rikkeisiin ja on euromäärältään yleisesti seuraamusmaksua alhaisempi. Se on tarkoitettu käytettäväksi tilanteissa, joissa rikkomuksen täyttymisen toteaminen vaatii vähemmän harkintaa kuin muissa rikkomuksissa, eräänlaisena automaattisena seuraamuksena esimerkiksi uuden vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 7 luvussa säädettyjen raportointivelvollisuuksien rikkomisesta. Julkinen varoitus voitaisiin ehdotuksen mukaan antaa, kun vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan haltija tai sellaiseksi rekisteröitynyt menettelee tahallaan tai huolimattomuudesta muiden kuin rikemaksun tai seuraamusmaksun soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti. Julkinen varoitus olisi pääsääntöisesti rikemaksua ankarampi rangaistus ja edellyttäisi vastaavasti moitittavampana pidettävää rikkomusta. Rikemaksu saattaisi kuitenkin yksittäistapauksessa olla tosiasiallisesti ankarampi seuraamus kuin julkinen varoitus, jos rikemaksu esimerkiksi määrättäisiin euromäärältään täysimääräisenä ja kun se julkaistaisiin muiden seuraamusten tavoin. Rikemaksun sijaan voitaisiin poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu, jos rikkomusta on pidettävä erityisen moitittavana.

Seuraamusmaksu on ankarin ehdotuksen mukainen hallinnollinen seuraamus. Seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlöisi tai rikkoisi uuden vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain säännöksiä. Kyseessä olisivat erittäin moitittavat teot, jotka joissakin tapauksissa saattaisivat täyttää jopa asianomaisen säännöksen rikkomista koskevan, rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Jos teon tai laiminlyönnin voitaisiin arvioida täyttävän rikoslain 51 luvussa säädetyn muun kuin törkeän rikoksen tunnusmerkistön, mutta teko tai laiminlyönti olisi sen haitallisuus, siitä ilmenevä tekijän syyllisyys sekä siitä saatu hyöty ja muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvioituna vähäinen, Finanssivalvonta voisi määrätä seuraamusmaksun ja jättää ilmoittamatta asian esitutkintaviranomaiselle. Oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun enimmäismäärä määräytyy Finanssivalvonnasta annetun lain mukaan ja se olisi 10 prosenttia oikeushenkilön tekoa tai laiminlyöntiä edeltävän vuoden liikevaihdosta, kuitenkin enintään 10 miljoonaa euroa. Finanssivalvonnan käytettävissä on lisäksi uhkasakko. Teot, joiden rikkomisesta voidaan sanktioida Finanssivalvonnasta annetun lain mukaisesti, on tyhjentävästi lueteltu laissa vaihtoehtorahastojen hoitajista. Seuraamuksen määrääminen edellyttää teon yksilöintiä lain tasolla.

Esitykseen sisältyy säännös vaihtoehtorahastorikoksesta. Rikosnimike on uusi. Säännöksessä kriminalisoidaan toiminta, jossa vaihtoehtorahastoa hoidetaan tai markkinoidaan ilman asianmukaista toimilupaa, tai muuten harjoitetaan toimintaa, joka on yksilöidyissä lainkohdissa määritelty ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajalle, säilytysyhteisölle tai erityiselle säilytysyhteisölle sallituksi toiminnaksi. Säännös on tarpeen toimilupavalvontaan perustuvan hallinnollisten seuraamusten järjestelmän täydentämiseksi. Esityksessä on kriminalisoitu laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkominen. Käytäntö vastaa rahoitusmarkkinalainsäädännössä omaksuttua käytäntöä. Ehdotettujen rikosnimikkeiden rangaistusmaksimit mahdollistavat myös kotietsinnän sekä 1.1.2014 voimaan tulevassa uudessa pakkokeinolaissa (806/2011) säädetyn laite-etsinnän käyttämisen näiden rikosten esitutkinnassa.

Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä ja rikoslain valmistelussa muutoinkin on noudatettu keskittämisperiaatetta, joka edellyttää vankeusuhkaisten rikosten siirtämistä ja kokoamista rikoslakiin. Ehdotuksessa poiketaan tästä. Vaikka keskittämisperiaatetta on pyritty noudattamaan varsin johdonmukaisesti, rikoslain ulkopuolella on edelleen vankeusuhkaisia rikossäännöksiä. Täysimääräisesti keskittämisperiaatetta ei siten ole kyetty noudattamaan. Periaatteen noudattaminen ja ylimalkaan sen mahdollisuus on riippuvainen sääntelytarkkuudesta. Tiettyä erityisalaa koskeva rangaistussäännös on tarkoituksenmukaista sisällyttää asiaa koskevaan erityislakiin, jos sääntely on siinä määrin yksityiskohtaista, että rangaistussäännösten siirtäminen rikoslakiin tekisi rikoslaista turhan raskaslukuisen. Lisäksi ehdotettujen säännösten potentiaaliset rikkojat rajautuisivat käytännössä sellaisiin toimijoihin, joiden edellytetään tuntevan alan lainsäädännön. Edelleen rikoslain ulkopuolella olevissa rangaistussäännöksissä voidaan säätää suhteellisen matalista vankeusuhista. Rangaistussäännöksen sisällyttäminen vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan erillislakiin on säännöksen luonteen ja kohderyhmän vuoksi tarkoituksenmukaisinta. Ehdotus vastaa tältä osin jo aiemmin arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksuttua ratkaisua.

3.4.2 Laki Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta

Itsesääntelyn valvonta

Finanssivalvonnalle ehdotetaan velvollisuutta valvoa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamista vaihtoehtorahastojen tarjoamisessa ja markkinoinnissa. Määrittelemällä hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältöä itsesääntelyssä voidaan vaikuttaa siihen, mikä katsotaan lähtökohtaisesti hyväksi tavaksi. Ehdotuksella pyritään edistämään itsesääntelyä, joka mukautuu kotimaisten markkinoiden tarpeisiin, toimii luotettavasti ja on sopusoinnussa viranomaissääntelyn sekä valvonnan toimivuuden kanssa.

Vaihtoehtorahastojen hoitajan olisi varmistettava, että niiden ei-ammattimaiset asiakkaat voivat saattaa lain soveltamista koskevat yksittäiset erimielisyydet ratkaisusuosituksia antavan riippumattoman toimielimen käsiteltäväksi. Ei-ammattimaisten asiakkaiden suojan kannalta olisi erittäin tärkeää, että kaikki vaihtoehtorahastojen hoitajat sitoutuisivat jonkin asiakasvalituksia käsittelevän lautakunnan toimintaan. Viimeaikaisen finanssikriisin yhteydessä esille tulleet tapaukset osoittivat, että asiakkailla on suuri tarve saada heille tarjottua sijoitusneuvontaa ja muita sijoituspalveluja koskevasta erimielisyydestä luotettavan ja puolueettoman ulkopuolisen tahon arvio. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla olisi myös oltava tehokkaat menettelytavat ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien valitusten käsittelemiseksi.

Ehdotus perustuu MiFID:n 53 artiklaan ja sijoitusrahastodirektiivin 100 artiklan, joiden mukaan jäsenvaltioiden on mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia elimiä käyttämällä edistettävä tehokkaiden ja toimivien tuomioistuinten ulkopuolisten valitus- ja oikeussuojamenettelyjen käyttöönottoa sijoituspalveluyritysten tarjoamia sijoitus- ja oheispalveluja sekä rahastoyhtiöiden hallinnoimia sijoitusrahastoja koskevien kuluttajariitojen käsittelemiseksi. Direktiivissä ei ole vastaavaa artiklaa. Toisaalta 43 artiklassa säädetään jäsenvaltioille oikeus soveltaa direktiiviä vähittäissijoittajiin. Koska esitys sisältää tämän mahdollisuuden, on tarkoituksenmukaista ulottaa riidanratkaisua koskeva sääntely myös vaihtoehtorahastojen hoitajiin.

Lisäksi komissio on 29 päivänä marraskuuta 2011 antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta ja asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta (ADR-direktiivi). Direktiiviehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueelle sijoittautuneet elinkeinonharjoittajat tiedottavat kuluttajille ADR-elimistä, joiden soveltamisalaan ne kuuluvat ja jotka ovat toimivaltaisia käsittelemään niiden ja kuluttajien välisiä mahdollisia riita-asioita. Rahoituspalvelut kuuluvat direktiiviehdotuksen soveltamisalaan.

Arvopaperilautakunnalle ehdotetaan velvollisuutta antaa ratkaisusuosituksia vaihtoehtorahastojen tai niiden hoitajien ja ei-ammattimaisen asiakkaan välisissä lain, viranomaismääräysten, hyvän arvopaperimarkkinatavan ja sopimusehtojen soveltamista sekä hoitajan menettelyä koskevissa asioissa ja erimielisyyksissä. Arvopaperilautakunta voi sääntöjensä nojalla antaa ratkaisusuosituksia myös sijoitusrahastopalveluihin liittyen ja se on antanut lausuntoja rahastoyhtiön ja sijoittajan suhteesta sijoitus- ja sijoitusrahastopalveluja tarjottaessa. Itsesääntelyssä voidaan ottaa joustavasti huomioon muuttuva lainsäädäntö ja valvonnassa esiin tulleet ongelmat sekä markkinoiden ja sijoitustuotteiden kehittyminen. Toisaalta itsesääntelyelimiltä on edellytettävä riittävien riippumattomuus- ja jatkuvuusnäkökohtien huomioonottamista.

Edellä kuvatun EU-sääntelyn ja muun toimintaympäristön muutosprosessin sekä alati kasvavan virallissääntelyn ei arvioida lisäävän elinkeinoelämän itsesääntelyn kehittämisen edellytyksiä.

Finanssivalvonnan määräystenantovaltuudet ja ohjeistus

Finanssivalvonnan määräystenantovaltuudet perustuvat laissa yksilöityihin valtuuksiin. Valtuudet liittyvät usein EU:n teknisluonteisen sääntelyn, kuten komission direktiivien täytäntöönpanoon. Finanssivalvonnasta annetun lain 3 §:n mukaan Finanssivalvonta antaa laissa erikseen säädettyjen tehtäviensä toteuttamiseksi lain soveltamisen kannalta tarpeellisia määräyksiä. Finanssivalvonnan sääntelyvälineenä on määräyskokoelma, johon sisältyvät sekä sitovat määräykset että ohjeet.

Finanssivalvonnan antamat määräykset ja ohjeet ovat parhaimmillaan joustavia, käytännönläheisiä, kattavia sekä läpinäkyviä toimijoille. Kattavat määräykset soveltamisohjeineen ovat hyödyllisiä erityisesti pienille toimijoille. Finanssivalvonnan antamilla tulkintasuosituksilla on erityinen merkitys silloin, kun ei ole säädetty suositusta vastaavaa nimenomaista säännöstä.

Sitovan sääntelyn ja ohjeiden suhde ei välttämättä ole aina selkeä. Finanssivalvonnan rahoitussektorin määräyskokoelman sisältämien määräysten ja ohjeiden kustakin tekstikappaleesta käy ilmi, mikä sen normiperusta ja sitovuusaste on. Tällä tavalla on pyritty havainnollistamaan määräysten ja muun ohjeistuksen välistä eroa. Finanssivalvonta aikoo selkeyttää määräys- ja ohjekokoelmansa rakennetta vireillä olevassa uudistuksessa, jossa rahoitussektorin ja vakuutussektorin määräys- ja ohjekokoelmat yhdistetään.

On esitetty, että Finanssivalvonnan rinnakkainen rooli sekä määräysten antajana että valvojana voi olla ristiriitainen. Finanssivalvonnan kattavat määräykset ja ohjeet ovat myös saattaneet vähentää alan itsesääntelyn laajuutta.

Arvopaperimarkkinoita koskeva Finanssivalvonnan sääntely sisältää vain vähän sitovia määräyksiä. Uusien eurooppalaisten valvontaviranomaisten antamat tekniset sääntelystandardit ja ohjeet oletettavasti lisäävät Finanssivalvonnan määräys- ja ohjekokoelman merkitystä entisestään, mutta toisaalta vähentävät Finanssivalvonnan mahdollisuutta vaikuttaa niiden sisältöön. Finanssivalvonnan on pyrittävä noudattamaan myös muuta kansainvälistä ohjeistusta.

3.4.3 Muut esitykseen sisältyvät lait

Muihin lakeihin ehdotettavat muutokset perustuvat pyrkimykseen säännellä kotimaisia ja ulkomaisia sijoitusrahastoja ja vaihtoehtorahastoja sekä rahastoyhtiöitä ja vaihtoehtorahastojen hoitajia mahdollisimman yhdenmukaisesti. Tämän vuoksi käsitteistöä on pyritty yhtenäistämään ja ehdotettu muutettavaksi niitä lakeja, joissa tasavertaiset kilpailunedellytykset ovat sitä edellyttäneet.

Sijoitusrahastolaki

Sijoitusrahastolakiin ehdotetaan tehtäväksi uuden sääntelyn edellyttämät muutokset.

Muut lait

Direktiivin täytäntöönpanosta aiheutuu eräitä teknisluonteisia muutostarpeita lainsäädäntöön. Vaihtoehtorahastojen hoitajasta on lisättävä maininta lakiin valtion vakuusrahastosta, jonka 19 b §:ssä säädetään valtioneuvoston oikeudesta muun muassa rahoitusmarkkinoiden kansainvälisten häiriöiden vuoksi rajoittaa Suomen rahoitusmarkkinoiden tai rahoitusmarkkinoilla toimivien toimiluvan ja sääntöjen mukaista toimintaa enintään kuudeksi kuukaudeksi. Samanlainen maininta on lisättävä lakiin rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta, jonka 2 §:n 6 kohdassa määritellään rahoitusalan yritykset, sekä lakiin sidotusta pitkäaikaissäästämisestä, jonka 3 §:ssä luetelluilla rahoitusmarkkinoiden toimijoilla on oikeus tarjota säästämissopimusta. Edelleen on lisättävä vaihtoehtorahastojen hoitajasta maininta rahoitusvakuuslain 3 §:ään, jossa määritellään laitokset, sekä rahanpesulakiin, jonka 2 §:ssä määritellään lain soveltamisala. Samaten on muutettava verotusmenettelystä annetun lain 16 §:ää, jossa säädetään meno- ja vähennystietoja koskevasta sivullisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi Patentti- ja rekisterihallituksen uudesta tehtävästä myöntää Suomessa kansainvälisiä yhteisötunnisteita. Kansainvälisellä yhteisötunnisteella (Legal Entity Identifier, LEI) tarkoitetaan maailmanlaajuista eri viranomaisten yhteishankkeena muodostettua kansainvälisen yhteisötunnisteen valvontakomitean ylläpitämää yhteisötunnistejärjestelmää (Legal Entity Identifier System), jonka tarkoituksena on mahdollistaa muun muassa finanssimarkkinoilla toimivien sekä kaikkien johdannaissopimuksia käyttävien muiden yritysten ja yhteisöjen tunnistaminen erityisen tunnisteen avulla. Tunnisteen maailmanlaajuinen käyttöönotto ja viranomaisten tiedonsaanti rahoitusvälineitä koskevien sopimusten osapuolista parantavat merkittävästi rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä. Valvontakomitea (Legal Entity Identifier Regulatory Oversight Committee), joka muodostuu viranomaisista eri puolilta maailmaa, koordinoi ja ohjaa tunnistejärjestelmää ja sen käyttöönottoa, ja sen tavoitteena on luoda kansainvälinen verkosto kansallisista yhteisötunnisteita myöntävistä paikallisista toimintayksiköistä. EU:n alueella tällaisia toimintayksiköitä perustetaan avoimeen kilpailuun perustuvan järjestelmän käyttöönoton alkuvaiheessa niin yksityisten toimijoiden kuin viranomaisten toimesta. Suomessa tällaisena paikallisena tunnuksia antavana viranomaisten ylläpitämänä toimintayksikkönä toimisi valvontakomitean hyväksynnän jälkeen Patentti- ja rekisterihallitus, joka merkitsisi yritys- ja yhteisötietojärjestelmään yritykselle tai yhteisölle myönnetyn oikeushenkilötunnisteen. Tämä ei kuitenkaan loisi yksinoikeutta tunnisteiden myöntämiseen Suomessa. Tunniste myönnettäisiin hakemuksesta jokaiselle sitä hakevalle suomalaiselle yritykselle ja yhteisölle. Patentti- ja rekisterihallitus voisi periä suoritteistaan säädetyn maksun. Lisäksi Finanssivalvonnalle ehdotettaisiin säädettäväksi uusi tehtävä toimia kansallisena yhteisötunnistejärjestelmän mukaisena koordinoivana viranomaisena.

Kansainvälisen yhteisötunnisteen käyttöönotto maailmanlaajuisesti ei perustu yhtenäiseen kansainväliseen sääntelyyn eikä kansainväliseen sopimukseen, vaan G20-ryhmän maiden valtiovarainministereiden ja keskuspankkien pääjohtajien vuonna 2012 sekä rahoitusmarkkinoiden vakausneuvoston antamaan suositukseen. EU:n lainsäädännössä muun muassa markkinarakennetoimija-asetuksen nojalla annetun teknisen täytäntöönpanostandardin (EU) No 1247/2012, joka koskee muun muassa kauppatietorekistereille annettavien ilmoitusten sisältöä, 3 artikla pääsääntöisesti edellyttää raportointivelvollista johdannaiskaupan osapuolta käyttämään kansainvälistä yhteisötunnistetta osana annettavan raportin mukaista tunnistautumista, mikä välillisesti edellyttää tunnisteen hankkimista joltakin sellaisia myöntävältä ylläpitoyksiköltä. Yhteisötunnisteen käyttöalan odotetaan laajentuvan rahoitusvälineiden kaupankäyntiä sekä luottolaitosten toiminnan harjoittamisen edellytyksiä koskevan lainsäädännön vireillä olevien uudistusten johdosta.

Koska tunnisteen käyttäminen kuitenkin tulee suurelle osalle finanssimarkkinoilla toimivista yrityksistä sekä kaikille johdannaissopimuksia käyttäville muille yrityksille ja yhteisöille tarpeelliseksi, ehdotetaan, että kansainvälisten yhteisötunnisteiden antamista varten myös Suomessa olisi toimivaltainen viranomainen tunnisteiden antamista varten. Tehtävän osoittamisella Patentti- ja rekisterihallitukselle osana yritys- ja yhteisötietojärjestelmän rekisterien ylläpitoa on viranomaisten ja yleisön tiedonsaantia ja harmaan talouden torjuntaa edistäviä tehokkuusetuja, missä yhteydessä voidaan myös riittävästi varmistua tunnisteita myöntävän tahon luotettavuudesta sekä mahdollisuuksista tuottaa myös kansainvälisesti korkeatasoinen yhteisötunnistepalvelu. Lisäksi tunnisteiden julkinen luonne tukee lähtökohtaa, jonka mukaan yhteisötunnisteen ilmeneminen kansallisesta avoimesta yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä on perusteltu sen edistäessä finanssimarkkinoiden avoimuutta.

Yhteisötunnistetta tultaneen enimmäkseen käyttämään finanssimarkkinoilla toimivien yritysten ja yhteisöjen tunnistamiseen. Tästä syystä ehdotetaan, että Finanssivalvonta toimisi kansallisena koordinoivana viranomaisena yhteistyössä Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa siten, että mainitut viranomaiset yhteistyössä seuraisivat yhteisötunnistejärjestelmän kansainvälistä kehitystä Finanssivalvonta kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön osallistumalla sekä Patentti- ja rekisterihallitus kansallista tietojärjestelmää ja menettelytapoja vastaavasti kehittämällä. Finanssivalvonta myös ohjeistaisi tarvittaessa tunnisteiden antamista koskevaa menettelyä. Yhteisötunnisteiden antamisen ja sitä koskevan kansainvälisen järjestelmän viranomaistehtävien hoitamiseen liittyvät tehtävät olisivat uusia tehtäviä niin Finanssivalvonnalle kuin Patentti- ja rekisterihallitukselle.

Esityksessä ehdotetaan muutoksia edellä mainittujen lakien lisäksi muun muassa seuraaviin lakeihin: arvopaperimarkkinalaki, sijoituspalvelulaki, laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä, laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta, laki arvo-osuustileistä, laki työeläkevakuutusyhtiöistä, laki Finanssivalvonnasta, laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta, luottolaitostoiminnasta annettu laki, laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä ja vakuutusyhtiölaki.

Muutoksia ei ehdoteta niihin lakeihin, joissa vaihtoehtorahaston luonne abstraktiona ei ole muutosta edellyttänyt. Vaihtoehtorahasto ja niiden hoitaja on näissä tilanteissa säännelty niiden oikeudellista muotoa koskevin säännöksin tai kyseistä oikeudellista muotoa sääntelevissä laeissa, kuten osakeyhtiölaissa tai laissa avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä. Lakeja, joita ei tästä syystä ollut tarpeen muuttaa, ovat useiden verolakien ohella esimerkiksi velkakirjalaki, laki eräistä yhteisomistussuhteista sekä laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta. Lisäksi on jätetty muuttamatta laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta, joka muiden sähköistä viestintää ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevien keskeisten säännösten tavoin kootaan osaksi liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteilla olevaa tietoyhteiskuntakaarta.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen johdosta on tarpeen edelleen muuttaa useita lakeja ja tämä työ on vireillä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriössä. Samaten on jätetty muuttamatta valmiuslaki, joka on säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja joka jätettiin muuttamatta myös arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa.

4 Esityksen vaikutukset

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Direktiivin arvioidut vaikutukset

Komissio on laatinut direktiiviehdotuksen ja delegoidun asetuksen yhteydessä asianmukaiset vaikutusarviot sääntelyn vaikutuksesta. Vaihtoehtorahastojen hoitajien lisäksi sääntely kuitenkin aiheuttanee laajoja taloudellisia vaikutuksia ETA-valtioissa ja Suomessa. Direktiivin vaikutusten arviointi osana rahoitusmarkkinoiden sääntelyn jatkuvaa uudistusta on hankalaa. Direktiivi luo rahoitusmarkkinoille vakautta ja tarjoaa parempaa sijoittajansuojaa. Siten direktiivin sääntely luo vakaampaa ja kestävämpää talouskasvua, jota voidaan mitata makrotaloudellisin mittarein. Direktiivin haittana vastaavasti ovat toimijoiden kasvaneen hallinnon ja valvonnan aiheuttamat kustannukset, jotka kohdentuvat yksipuolisesti. Ennen direktiivin täytäntöönpanoa yleinen käsitys on ollut, että direktiivin avulla saavutetaan koko EU:ssa kokonaistaloudellisia hyötyjä sijoittajien paranevan luottamuksen ja luotettavampien rahoitusmarkkinoiden ansiosta. Nämä saavutettavat hyödyt kansantalouden kehitykselle ovat laajasti ottaen suuremmat kuin direktiivin aiheuttamat kustannukset. Direktiivin on myös perusteltu lisäävän sosiaalista oikeudenmukaisuutta asettaessaan rahoitusmarkkinoilla toimiville yrityksille vaatimuksen osallistua valvonnan kustannuksiin sekä asettamalla palkitsemisjärjestelmiin liittyviä velvollisuuksia.

Esitetyn lainsäädännön välittömät vaikutukset

Komission direktiiviehdotuksen yhteydessä laatima vaikutusarvio (SEC(2009) 576) ei käsittele direktiivin täytäntöönpanon vaikutuksia Suomen rahoitusmarkkinoiden kaltaisilla varsin ohuilla, keskittyneillä ja erityislaatuisilla markkinoilla. Myöskään komission delegoidun asetuksen (C(2012) 8370 lopullinen) ohessa julkistettu vaikutusarvio (SWD(2012) 386 lopullinen) ei poista tätä puutetta. Direktiiviehdotus valmisteltiin lisäksi nopeasti ilman julkisia kuulemisia, jotka tavanomaisesti kuuluvat komission säädösvalmisteluun. Ehdotus annettiin ilman kattavia vaikutusarvioita, kustannusvaikutusanalyyseja ja tietoja sitä, miten paljon direktiivin toimenpiteet tulevat edistämään markkinoiden toimintaa ja toisaalta aiheuttamaan toimijoille ja sijoittajille kustannuksia. Tämä asettaa haasteita direktiivin vaikutusten arviointiin myös kansallisella tasolla. Myöskään ESMA:n ohjeluonnosten (ESMA/2012/844, ESMA/2013/600) yhteydessä julkistamat suppeahkot kustannus- ja hyötyerittelyt eivät käsittele direktiivin nojalla annetun lainsäädännön kokonaisvaikutuksia, vaan teknisten yksityiskohtien tulkintavaihtoehtoja.

Esityksellä arvioidaan olevan monia erilaisia ja erisuuruisia taloudellisia vaikutuksia, joita on osin erittäin vaikea ennakoida. Syynä tähän on yhtäältä se, että Suomessa on eräitä suuria markkinaosapuolia, joiden voimavarat kestävät sääntelyn aiheuttaman hallinnollisen ja muun kuormituksen pienempiä markkinaosapuolia paremmin. Lisäksi pienille markkinapuolille tarkoitetuissa EuVECA:ssa ja EuSEF:ssa säädetty kevennetty menettely on valinnainen. Näistä syistä direktiivin mahdollisesti aiheuttama konsolidoitumispaine riippuu paljolti markkinaosapuolten omista ratkaisuista. Toisaalta esityksen uskotaan kuitenkin lisäävän kotimaisten markkinoiden toimivuutta ja houkuttelevuutta, ja sitä kautta tuovan monenlaisia suoria ja myös epäsuoria taloudellisia hyötyjä. On oletettavissa, että uusi lainsäädäntö aiheuttaa suhteellisesti suurimmat rasitukset keskisuurille toimijoille, jotka ovat liian suuria tai toimivat väärillä toimialoilla hakeutuakseen kevennetyn rekisteröintimenettelyn piiriin ja jotka toisaalta ovat liian pieniä kantaakseen tehokkaasti kasvaneet valvonta- ja liiketoimintakustannukset.

Suomessa oli Suomen Pankin Rahoitustilastojen mukaan vuoden 2011 lopussa 519 sijoitusrahastoa. Tyyppiluokittain jaoteltuna osakerahastoja oli 277, pitkän koron rahastoja 106, yhdistelmärahastoja 70, hedge-rahastoja 30, rahamarkkinarahastoja 13 ja kiinteistörahastoja 7. Vuoden 2011 aikana toimintansa aloitti 35 rahastoa ja toimintansa lopetti kokonaan tai toiseen rahastoon fuusioitui 26 rahastoa. Ehdotettu lainsäädäntö tulee vaikuttamaan näistä toimijoista muiden kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisten rahastojen hallinnointiyhteisöihin. Suomessa arvioidaan olevan noin 130 erikoissijoitusrahastoa ja kymmeniä kommandiittiyhtiömuotoisia pääomarahastoja, joiden salkunhoidosta ja riskienhallinnasta vastaaviin yhteisöihin ehdotettu lainsäädäntö suoraan vaikuttaa. Myös lähes 20:n kommandiittiyhtiömuotoisen kiinteistörahaston hoitajat kuuluvat ehdotetun lainsäädännön vaikutuspiiriin. Suomalaisilla säännellyillä markkinoilla liikkeeseenlaskijoina on yhteensä noin kymmenen listattua sijoitusyhtiötä ja kiinteistösijoitusyhtiöitä, joita ehdotettu lainsäädäntö voi koskea. Ehdotetun lainsäädännön soveltamisalaan on arvioitu tulevan useita kymmeniä toimijoita.

Kustannuksia aiheutuisi toimilupa- ja pääomavaatimusten sekä toiminnan järjestämistä koskevien vaatimusten täyttämisestä. Toimiluvan hankkiminen ja siihen liitetyt tiedonanto- ja muut velvoitteet olisivat uusia kustannuksia pääomasijoitustoimialalle, joka nykyisin ei ole sääntelyn piirissä sijoitusrahastolaissa tarkoitettujen erikoissijoitusrahastojen tapaan. Erillinen säilytysyhteisö ja arvonmäärittäjä tulisivat niin ikään lisäämään kustannuksia.

Toimijoille aiheutuvien kulujen arvioidaan siirtyvän sijoittajien kustannettaviksi. On mahdollista, että sijoittajat pyrkivät siirtämään nämä kustannukset eteenpäin korkeamman tuottovaatimuksen ja kasvavan riskinoton muodossa. Tämä puolestaan voi johtaa yritysrahoituksen saatavuuden heikentymiseen tai siihen liittyvien kustannusten kohoamiseen erityisesti pääomasijoitustoiminnassa. Pääomarahastot ovat muiden lähteiden ohella merkittävä kasvuyritysten ja innovatiivisten yritysten rahoituslähde.

Direktiivin soveltamisala on laaja ja kattaa, jollei esimerkiksi direktiivin 4 artiklan 1 kohdan o alakohdan holdingyhtiöpoikkeus tule sovellettavaksi, lähtökohtaisesti kaikki sellaiset yhteissijoittamisen muodot, jotka eivät kuulu sijoitusrahastodirektiivin soveltamisalaan. Direktiivin raja-arvot ylittäville yhtiöille esitetty lainsäädäntö tulee aiheuttamaan lisää velvoitteita, jotka liittyvät niiden siirtymiseen valvonnan alaiseksi. Valvottavavelvoitteiden hoitaminen voi edellyttää esimerkiksi henkilöstöresurssien tai ostettavien asiantuntijapalvelujen määrän lisäämistä sekä organisatorisia uudelleenjärjestelyjä. Esitys aiheuttanee kustannuksia soveltamisalan piirissä oleville yhteisöille ja sillä on siten kohtuullisia yksityistaloudellisia vaikutuksia.

Direktiivin ankara säilytysyhteisösääntely edellyttää säilytysyhteisöiltä riittävästi pääomaa sekä kehittyneet kontrolli- ja tiedonkäsittelyjärjestelmät. Järjestelyjen kalleus aiheuttaa huomattavan esteen säilytysyhteisöalalle tulolle. Lisäksi on nähtävissä, että kaikki nykyiset kansainväliset toimijat eivät ulota säilytysyhteisöpalveluaan kattavasti eri markkina-alueille, vaan pysyttelevät EU:n isojen jäsenvaltioiden niin sanotuilla core-markkinoilla. Edelleen on nähtävissä, että säilytysyhteisöt eivät tarjoa palvelujaan kattavasti erityyppisille vaihtoehtorahastoille, vaan keskittyvät esimerkiksi ainoastaan hedge-rahastojen tai pääomarahastojen säilytystoimintaan. Kehitys tullee johtamaan siihen, että säilytysyhteisöpalvelujen markkinatilanne vääristyy sillä seurauksella, että hinnat nousevat. On pelättävissä, että pienimmät vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät löydä lainkaan vaatimukset täyttävää säilytysyhteisöä. Edelleen on mahdollista, että nousevat säilytysyhteisöpalvelujen hinnat tai palvelun puuttuminen tekevät pienimpien vaihtoehtorahastojen hoitajien toiminnan kannattamattomaksi ja johtavat toiminnan lakkauttamiseen tai toimialan konsolidoitumiseen sekä alan muuttumiseen houkuttelemattomaksi uusille toimijoille.

Euroopan laajuisten sisämarkkinoiden luominen saa todennäköisesti aikaan muutoksia rahastomarkkinoilla. Isoilla kansainvälisillä toimijoilla on todennäköisesti muuttuneesta lainsäädäntöympäristöstä nouseva tarve järjestellä yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtorahastojen hoitamista uudella tavalla. Näihin voi sisältyä jo perustettujen vaihtoehtorahastojen hoitamisen siirtyminen toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneen vaihtoehtorahaston hoitajalle.

Muun EU:n sisäisen kilpailun ohella EUT:n asiassa C-44/11 (Deutsche Bank AG) antama tuomio tulee vaikuttamaan omaisuudenhoitopalvelujen arvonlisäverokohteluun, lisäämään tavanomaisten ja vaihtoehtorahastopalvelujen kysyntää ja siten vaikuttamaan siihen, minkälaisia palveluja rahastoyhtiöiden ja vaihtoehtorahastojen hoitajien on mielekästä tarjota Suomessa. Jatkossa kilpailuetua suhteessa suomalaisiin toimijoihin saa sellainen varainhoitopalvelujen tarjoaja, jonka kotipaikka on sellaisessa ETA-valtiossa tai ETA-valtioiden ulkopuolisessa valtiossa, jossa on Suomen arvonlisäverokantaa pienempi arvonlisäverokanta. Omaisuudenhoidon toimintarakenteisiin voi vaikuttaa myös direktiivi, joka voi ETA-valtioiden kansallisista ratkaisuista riippuen mahdollistaa yksilöllisen omaisuudenhoidon järjestämisen muodollisesti yhteissijoitusmuotoon. Direktiivi ei estä esimerkiksi perustamassa vaihtoehtorahastoa, jonka ainoat sijoittajat ovat kyseisen vaihtoehtorahaston hoitaja ja tämän asiakas. Komissio on valmis tulkitsemaan direktiivin vaatimusta useasta sijoittajasta niin, että kaksi sijoittajaa täyttäisi määritelmän. Rakenne mahdollistaa esimerkiksi varainhoitopalveluista saadun palkkion saattamisen muodollisesti vaihtoehtorahaston hoitajan rahastolta saaman palkkion muotoon. Samaten on mahdollista, että vaihtoehtorahastoja tarjotaan arvonlisäveron välttämiseksi vakuutussopimusten muodossa. Vakuutussopimukset eivät kuulu direktiivin eivätkä arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan. Sen sijaan vakuutusyhtiön ja asiakkaan väliset sijoitussopimukset, joissa ei ole vakuutuselementtiä, kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Viisi vuotta vireillä olleet neuvottelut ehdotuksesta vakuutus- ja rahoituspalvelujen kohtelun muuttamiseksi arvonlisädirektiivissä (KOM (2007) 747 lopullinen) ovat olleet jo pitkään pysähdyksissä.

Esityksessä on pyritty minimoimaan uuden sääntelyn haitalliset vaikutukset Suomen markkinoille. Erityisenä tavoitteena on rajoittaa sääntelystä toimijoille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa, sillä hallinnollisten kustannusten nousun voidaan arvioida johtavan sijoitustuottojen pienenemiseen. Esityksessä on otettu käyttöön kevennetty rekisteröintimenettely alan pienemmille toimijoille. Toimilupa- ja rekisteröintimenettelyt on suunniteltu direktiivin sallimissa puitteissa kevyiksi ja sellaisiksi, että ne kuormittavat vaihtoehtorahastojen hoitajia suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Direktiivin vaatimukset kolmansiin maihin sijoittautuneista vaihtoehtorahastojen hoitajista, jotka markkinoivat vaihtoehtorahastoa ammattimaisille asiakkaille ETA-valtioissa, koskevat suomalaisia sijoittajia, jotka sijoittavat varojaan tällaisiin rahastoihin. Suomessa ei ole rajoitettu ETA-valtioista tai kolmansista maista olevien vaihtoehtorahastojen tarjoamista suomalaisille ammattimaisille asiakkaille. Tämä toiminta sekä hoitopalvelujen tarjoaminen tulevat direktiivin johdosta sääntelyn piiriin siltä osin kuin on kysymys direktiivin vaatimukset täyttävistä vaihtoehtorahastojen hoitajista. Suomalaisilla työeläkevakuutusyhtiöillä on sijoituksia ulkomaisten hallinnointiyhtiöiden hoitamissa hedge-rahastoissa ja pääomarahastoissa, jotka on tyypillisesti rekisteröity Delawaren osavaltioon Yhdysvalloissa sekä Cayman-saarille ja Kanaalisaarille. Direktiivi koskee arviolta ainakin kymmenen miljardin euron suuruista tällaista suomalavarallisuutta. Kolmansiin maihin sijoittautuneita vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevista vaatimuksista voi pahimmillaan seurata, että sijoittaminen näiden hoitajien markkinoimiin vaihtoehtorahastoihin vähenee tai estyy kokoaan. Tämä voi vaikuttaa sijoittajien mahdollisuuksiin tehokkaaseen sijoitusten ja riskin hajauttamiseen.

Kansainvälisen yhteisötunnisteen käyttöönotosta aiheutuu vähäisiä tunnisteen hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia sitä tarvitseville yrityksille ja yhteisöille. Tunnisteen käyttämisestä osana eri tieto- ja raportointijärjestelmiä aiheutuu niin ikään kustannuksia erityisesti finanssimarkkinoilla toimiville yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat esimerkiksi velvollisia noudattamaan markkinarakennetoimija-asetuksen mukaisia raportointivelvollisuuksia. Tunnisteiden käyttöalan odotetaan laajentuvan tulevaisuudessa.

Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Esityksellä ei ole muita merkittäviä välittömiä organisaatio- eikä henkilöstövaikutuksia rahoitusmarkkinoilla toimivissa yrityksissä. Toisaalta vaihtoehtorahastojen kohdeyrityksistä etenkin kehittyvillä yrityksillä on suuri työllistävä vaikutus Suomen kansantaloudessa. Esityksen työllisyysvaikutukset heijastuvat sijoitustoimintaan liittyviin neuvonta- ja välitystoimintoihin, joiden asiantuntijatehtävissä toimivien työllisten määrä on kuitenkin vain murto-osa kehittyvien yritysten koko työvoiman määrästä.

Julkistalous

Esityksellä ei ole välittömiä vaikutuksia julkiseen talouteen.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksellä ei ole merkittäviä välittömiä organisaatio- eikä henkilöstövaikutuksia muissa viranomaisissa kuin Finanssivalvonnassa. Täsmällistä arviota henkilöstövuosista ei voi tehdä, koska se riippuu Finanssivalvonnan sisäisistä järjestelyistä. Vaikutus Patentti- ja rekisterihallituksen toimintaan lisääntyneiden yritysten rekisteröintien takia on vähäinen.

Esitys lisää Finanssivalvonnan tehtäviä ja tuo valvonnan piiriin uusia toimijoita sekä nostaa järjestelmäriskinäkökulman myös rahastovalvontaan. Erityisesti riskinäkökulma näkyy viranomaiselle lähetettävän raportoinnin laajuudessa, sen analysointitarpeessa ja vaatimuksessa lähettää raportoitu aineisto edelleen ESMA:lle sekä sen kautta muille valvoville viranomaisille Euroopassa. Sääntely avaa rajoja vaihtoehtorahastoille ja vaihtoehtorahastojen hoitajille paitsi Euroopassa myös kolmansissa maissa, mikä heijastuu viranomaisen kansainvälisten sopimusten ja niihin liittyvien ilmoitusten lisääntymiseen sekä varautumiseen viranomaisyhteistyöhön sääntelyn edellyttämässä laajuudessa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa tarvittavan asiantuntemuksen laajentamista ja toimintatapojen muutosta. On arvioitu, että toimilupavalvonnan muutoksiin voidaan varautua viranomaisen sisäisillä järjestelyillä ja toimenkuvien täsmentämisellä. Finanssivalvonnan valvontatehtävien täsmentäminen edistää Finanssivalvonnasta annetun lain 1 §:ssä säädettyä Finanssivalvonnan toiminnan tavoitetta, joka on finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottaviksi säädettyjen vakaa toiminta, vakuutettujen etujen turvaaminen sekä yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan.

Yhteisötunnisteiden antamiseen liittyvien hakemusten käsittelyn odotetaan alkuvaiheessa edellyttävän tarvetta lisätä Patentti- ja rekisterihallituksen resursseja. Patentti- ja rekisterihallitus joutuisi lisäksi kehittämään tietojärjestelmiään tunnisteiden antamiseksi, mistä aiheutuu sille kustannuksia. Patentti- ja rekisterihallitus kattaisi tästä aiheutuvat kustannukset pääosin tunnisteiden hakijoilta perittävillä rekisteröinti- ja muilla maksuilla kansainvälisen yhteisötunnistejärjestelmän periaatteiden mukaisesti.

Finanssivalvonnalle tehtävän hoitamisesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan kohtuullisia. Tehtävän hoitamisen ei katsota edellyttävän lisäresursointia.

4.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset, ympäristövaikutukset ja sukupuolivaikutukset

Esitykseen sisältyvällä ei-ammattimaisille asiakkaille suunnatun markkinoinnin sääntelyllä pyritään saattamaan entistä laajempi valikoima sijoitustuotteita asianmukaisen valvonnan ja sijoittajansuojan piiriin. Lisääntyneen sääntelyn positiivisena vaikutuksena voidaan nähdä markkinoiden toimintatapojen parantuminen. Uuden sääntelyn seurauksena palveluntarjoajien uudet käytänteet ovat osaltaan vaikuttaneet esimerkiksi siihen, että viime vuosina Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:lle tehtyjen sijoitusneuvontaa koskevien valitusten määrä on vähentynyt aiemmasta. FINE:n kesällä 2012 toteuttaman koeostosselvityksen tulosten mukaan sijoitusrahastoja markkinoivat luottolaitokset antoivat sijoittamista harkitseville asiakkaille erittäin hyvää ja selkeää tietoa esimerkiksi sijoitusrahaston riskeistä. Vaihtoehtorahastojen vähittäismyyntikanavilta voidaan odottaa samansuuntaista kehitystä.

Esitys ei vaikuta välittömästi kotitalouksien yleiseen asemaan. Esityksellä ei myöskään ole ympäristövaikutuksia eikä vaikutuksia eri kansalaisryhmien asemaan tai tasa-arvoon. Esityksen soveltamisalaan liittyvän EuSEF:n nojalla perustetut eurooppalaiset yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneet rahastot tulevat parantamaan yhteiskunnan vähäosaisten ja syrjäytyneiden elämän olosuhteita mahdollistamalla rahoituksen ja osaamisen ohjaamisen erityisesti yrityksiin, jotka harjoittavat asuntorakentamista, terveydenhoitoa, vanhustenhoitoa, lastenhoitoa ja työharjoittelua.

Esityksellä pyritään lisäämään sijoitusvaihtoehtoja. Tavallisesti piensijoittajien transaktiokustannukset ovat institutionaalisia sijoittajia suurempia suhteessa sijoituksen määrään. Toisaalta piensijoittajat sijoittavat enenevästi arvopaperimarkkinoille vaihtoehtorahastojen kautta. Vaihtoehtorahastojen hoitamisen säätäminen luvanvaraiseksi toiminnaksi ja vaihtoehtorahastojen saattaminen valvotusti ei-ammattimaisten asiakkaiden saataville merkitsee sijoittajien mahdollisuuksien laajentamista. Toteutuessaan direktiivin tavoitteet markkinoiden parantuneesta vakaudesta tulevat parhaimmillaan edistämään tasapainoista yhteiskunnallista kehitystä.

5 Asian valmistelu

5.1 Valmisteluvaiheet

Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä virkatyönä.

5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Esityksen valmistelun aikana on järjestetty kolme kuulemistilaisuutta ja pyydetty samassa yhteydessä lausuntoja. Lisäksi valmistelun aikana on kuultu eri viranomaisia ja etujärjestöjä. Kuulemis- ja lausuntopalaute on pääosin otettu huomioon.

Kuulemistilaisuus yleisperustelujen luonnoksesta pidettiin 28 päivänä tammikuuta 2013. Luonnoksesta lausunnon antoivat määräaikaan 31 päivään tammikuuta 2013 mennessä sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Patentti- ja rekisterihallitus, Verohallinto, Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Finanssialan Keskusliitto FK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA, Suomen Yrittäjät, Työeläkevakuuttajat TELA ja Suomen Asianajajaliitto.

Kuulemistilaisuus luonnoksista 29 oheislaeiksi ja niiden yksityiskohtaisiksi perusteluiksi sekä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lakiehdotusluonnoksen jäsentelyksi pidettiin 3 päivänä huhtikuuta 2013. Niistä lausunnon antoivat määräaikaan 22 päivään huhtikuuta 2013 mennessä sisäasiainministeriö, Patentti- ja rekisterihallitus, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Suomen Pankki, Finanssivalvonta, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA, Finanssialan Keskusliitto FK, Työeläkevakuuttajat TELA, Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ja Suomen Asianajajaliitto.

Kuulemistilaisuus luonnoksista vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaksi laiksi ja sen yksityiskohtaisiksi perusteluiksi pidettiin 24 päivänä toukokuuta 2013. Luonnoksista lausunnon antoivat määräaikaan 29 päivään toukokuuta 2013 mennessä oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, Suomen Pankki, Finanssivalvonta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Patentti- ja rekisterihallitus, Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Euroclear Finland Oy, Finanssialan Keskusliitto FK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA, Suomen Asianajajaliitto ja Työeläkevakuuttajat TELA.

Oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, valtiovarainministeriön vero-osasto, Finanssivalvonta, Finanssialan Keskusliitto FK, Työeläkevakuuttajat TELA sekä Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA toimittivat heinä- ja elokuussa 2013 palautetta valtiovarainministeriön internetsivuilla 26 päivänä kesäkuuta 2013 julkistettuun esitysluonnokseen. Valmistelun aikana on lisäksi kuultu työ- ja elinkeinoministeriötä sekä useita yksittäisiä toimijoita. Kansainvälistä yhteisötunnistetta koskevasta ehdotuksesta on kuultu erikseen työ- ja elinkeinoministeriötä, Finanssivalvontaa sekä Patentti- ja rekisterihallitusta.

6 Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja

Riippuvuus muista esityksistä

Esitys ei välittömästi liity muihin hallituksen esityksiin.

Oikeusministeriössä on selvitetty, onko avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annettua lakia tarpeen muuttaa pääomasijoittamisen edellytysten parantamiseksi. Tällöin on muun muassa ollut esillä mahdollisuus sopia yhtiökaudeksi kymmentä vuotta pidempi aika, millä on tavoiteltu lisää joustavuutta yhtiökaudesta sopimiseen. Hankkeesta on julkistettu lausuntoyhteenveto (Henkilöyhtiölain muuttaminen, oikeusministeriön julkaisu 34/2013).

Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu muutosta kaupparekisteritietojen vähimmäisvaatimuksiin, jolloin julkisista rekisteritiedoista poistettaisiin henkilötunnuksen loppuosa ja kotiosoite ( HE 59/2013 vp). Tiedot kotiosoitteesta, henkilötunnuksesta ja ulkomaisten henkilöiden identifiointitunnuksesta olisivat edelleen viranomaisten saatavilla. Asialla voi olla merkitystä etenkin kommandiittiyhtiöiden äänettömien ulkomaisten yhtiömiesten henkilöllisyyden varmistamisen ja rekisteröinnin kannalta.

Oikeusministeriössä on valmisteilla säätiölain (109/1930) kokonaisuudistus. Asiaa valmistelevan työryhmän mietintö julkistettiin 15.5.2013. Lisäksi työryhmä on julkistanut selvityksiä kotimaisten säätiöiden käytännöistä ja säännöistä sekä kansainvälisestä säätiöoikeudesta. Säätiön hallintoa (toimitusjohtaja, hallintoneuvosto) ja pääomaa (peruspääoma, muut oman pääoman erät) koskevan sääntelyn lähentämistä osakeyhtiölakiin on myös selvitetty, samoin kuin vaatimuksia säätiön tarkoituksesta. Tarkoituksena ei ole edelleenkään sallia säätiön perustamista taloudellisen edun tuottamiseksi säätiön hallinnolle ja lähipiirille, mutta säätiön liiketoiminnan edellytyksiä on tarkoitus tarkistaa. Sikäli kuin nämä muutokset liittyvät sijoitustoimintaan, niillä voi olla vaikutuksia myös vaihtoehtorahastojen hoitamiseen ja varainhankintaan.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa arvioidaan mahdollisuuksia kehittää arvopaperien moniportaista hallintaa. Lisäksi selvitetään kansainväliseen yhteistyöhön ja verotietojen vaihdon parantamiseen liittyviä kysymyksiä ja valmistellaan ehdotukset omistuksen julkisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Asiaa valmistellaan virkatyönä valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston, vero-osaston sekä Verohallinnon yhteistyönä. Ehdotukset on määrä saada valmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä. Esityksessä ei ole ennakoitu näitä ehdotuksia.

Valtiovarainministeriössä syksyllä 2013 aloitettava eri sijoitusmuotojen verokohtelua koskeva selvitys voi vaikuttaa vaihtoehtorahastojen ja sijoitusrahastojen verotukseen. Selvityksen yhteydessä on tarkoitus arvioida myös sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiä, jolloin tulee muun ohessa arvioitavaksi rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärä ja sen suhde nyt tehtyyn erikoissijoitusrahastoja koskevaan ehdotukseen. Selvitystyön tuloksia tai näistä aiheutuvia vaikutuksia ei voida riittävästi arvioida. Esityksessä ei ole ennakoitu selvityksen mahdollisesti aiheuttamia muutoksia verolainsäädäntöön.

Ulkoasiainministeriö on perustanut työryhmän selvittämään kansainvälisiin pakotteisiin liittyviä viranomaisvastuita, toimivaltaisen viranomaisen tehtäviä sekä niihin liittyviä lainsäädännön muutostarpeita. Selvitys liittyy terroristivarojen jäädyttämistä koskevaan hallinnolliseen järjestelmään, josta annettiin eduskunnalle hallituksen esitys ( HE 61/2012 vp).

Sosiaali- ja terveysministeriö on 18 päivänä maaliskuuta 2011 asettanut työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyä kehittävän työryhmän sekä työryhmän avuksi kolme alaryhmää. Työryhmä valmistelee muun muassa konkreettiset ehdotukset vakavaraisuussäännöksien laajasta uudistamisesta siten, että säännökset ottavat huomioon kaikki olennaiset sijoitustoiminnan riskit sekä vakuutusriskit. Työryhmän toimikautta on jatkettu vuoden 2014 maaliskuun loppuun saakka. Työeläkevakuutusyhtiöiden hallintojärjestelmien sääntelyn uudistamista valmistellaan erillisessä sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa. Vakuutusalan toimijoiden hallintojärjestelmien sääntelyn uudistamisella pyritään muun muassa seuraamaan finanssisektorin yleistä kehitystä.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi vakuutusyhtiölain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (83/2013 vp) ehdotetaan säädettäväksi uusista vakuutusyhtiön hallintojärjestelmää koskevista vaatimuksista, kuten sisäisestä tarkastuksesta ja riskienhallinta- sekä aktuaaritoiminnosta. Vakuutusyhtiölailla ja rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta sekä Finanssivalvonnasta annetuilla laeilla pantaisiin täytäntöön finanssikonglomeraattidirektiivin muutosdirektiivin säännökset. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

Kansainväliset velvoitteet

Esityksellä pannaan täytäntöön direktiivi.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Lakiehdotusten perustelut

1.1 Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista

I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 luku Yleiset säännökset

Luvussa säädettäisiin lain säännösten soveltamisalan ulottuvuudesta, lain suhteesta muuhun lainsäädäntöön sekä siitä, mitkä muut säännökset koskevat laissa säänneltyjä toimijoita. Merkittävät rajoitukset lain soveltamisalaan säädetään 4 §:ssä.

1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia sovelletaan oikeushenkilöihin, joiden säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoitaminen. Säännös vastaa direktiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan lakia sovelletaan vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamiseen ammattimaiselle asiakkaalle. Säännös liittyy direktiivin 31, 32, 42 ja 43 artiklaan.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan lakia sovelletaan vaihtoehtorahaston säilytysyhteisötoimintaan. Säilytysyhteisötoiminnalla tarkoitetaan vaihtoehtorahaston varojen säilyttämistä hoitajasta oikeudellisesti riippumattoman tässä laissa tarkoitetun yhteisön hallussa. Säännös liittyy direktiivin 21 artiklaan.

Pykälän 2 momentin mukaan lain 13 luvussa säädetään vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamisesta ei-ammattimaiselle asiakkaalle. Säännös liittyy direktiivin 43 artiklaan.

2 §. Toimilupavelvollisuuden alaraja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sellaisesta vaihtoehtorahastojen hoitajasta, joka hoitamiensa vaihtoehtorahastojen yhteenlaskettujen varojen perusteella on velvollinen hakemaan lain mukaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan. Tällaisista toimijoista käytettäisiin laissa nimitystä toimilupavelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja.

Pykälän 1 momentissa asetetaan direktiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti vaatimus siitä, ettei yhdessäkään hoidetussa vaihtoehtorahastossa oikeutta vaatia lunastusta voida käyttää viiteen vuoteen kuhunkin rahastoon tehdystä alkusijoituksesta lukien. Tavoitteena on estää lyhytjänteinen ja spekulatiivinen sijoitustoiminta. Suomessa osakeyhtiölaki ei mahdollista direktiivin tarkoittamaa osakkeiden lunastusoikeutta eikä sellaista ole myöskään omien osakkeiden takaisinosto.

Pykälän 2 momentin mukaan laskettaessa 1 momentin mukaisten varojen määrää otetaan huomioon myös sellaiset vaihtoehtorahastojen varat, joita hoidetaan välillisesti sellaisen yhtiön kautta, johon hoitaja on sidoksissa yhteisen liikkeenjohdon tai määräysvallan taikka merkittävän suoran tai välillisen omistuksen perusteella. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat direktiivin 3 artiklan 2 kohtaa. Säännöksen tarkoituksena on estää sääntelyn kiertäminen jakamalla liiketoiminta keinotekoisesti useaan pieneen yksikköön. Säännös mahdollistaa sen, että lain soveltamisalan määrittelyssä otetaan huomioon niin sanottu laajennettu henkilökonserni, jolloin kriteereinä käytetään osakeomistusten sijasta yhteistä liikkeenjohtoa tai määräysvaltaa. Pykälän mukaisia hoidettavia varoja laskettaessa ei tulisi ottaa mukaan ei-sitovia tai sitovia sijoitussitoumuksia.

3 §. Rekisteröitymisvelvollinen. Pykälässä säädettäisiin sellaisesta vaihtoehtorahastojen hoitajasta, jonka hoitamien vaihtoehtorahastojen yhteenlasketut varat eivät ylitä 2 §:n 1 momentissa säädettyjä euromääräisiä rajoja. Tällaisiin hoitajiin sovelletaan, mitä 5, 12 ja 21—23 luvussa säädetään. Tällaisista toimijoista käytettäisiin laissa nimitystä rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja. Niihin ei sovelleta valtaosaa lain säännöksistä, mikä keventää pienten toimijoiden hallinnollista taakkaa. Niillä ei ole esimerkiksi velvollisuutta nimetä säilytysyhteisöä, eikä niihin sovelleta toiminnan järjestämisestä annettuja III osan säännöksiä. Pykälä vastaa direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

4 §. Poikkeukset lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan lakia ei sovelleta vaihtoehtorahastojen hoitajaan, jos se hoitaa ainoastaan sellaisia vaihtoehtorahastoja, joiden ainoita sijoittajia ovat vaihtoehtorahastojen hoitajat itse tai niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt, eikä mikään sanotuista konserniin kuuluvista yhtiöistä ole vaihtoehtorahasto. Säännös vastaa direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa.

Pykälän 2 momentin mukaan lakia ei sovelleta liiketoimintaan, jossa yhteistä sijoittamista harjoitetaan ilman, että sitä tehdään vaihtoehtorahastossa. Jos yhteissijoittaminen on yhteydessä tavanomaiseen liiketoimintaan, ei ole direktiivin tarkoituksen mukaista saattaa tällaista yhteisyritystä tai yhteishanketta (joint venture) vaihtoehtorahastoille tarkoitetun sääntelyn piiriin. Vaihtoehtorahastotoimintaa ei myöskään ole sellainen toiminta, jossa sijoituspäätökset ovat pääoman sijoittaneen tahon päätöksenteon, harkinnan ja valvonnan piirissä.

Pykälän 3 momentin mukaan laki ei koske 1) holdingyhtiöitä, 2) työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa tarkoitettuja työeläkevakuutusyhtiöitä tai muita lakisääteistä tehtävää hoitavia eläkelaitoksia, 3) eläkesäätiölaissa tarkoitettuja eläkesäätiöitä eikä vakuutuskassalaissa tarkoitettuja eläkekassoja, jotka toteuttavat maksuperusteisia ammatillisia lisäeläkkeitä, eikä eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa tarkoitettuja eläkesäätiöitä ja vakuutuskassoja, jotka tarjoavat vapaaehtoista etuusperusteista lisäeläketurvaa eikä muita Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/41/EY ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta soveltamisalaan kuuluvia ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavia laitoksia, 4) Euroopan keskuspankkia, Euroopan investointipankkia, Pohjoismaista investointipankkia, Maailmanpankkia, Kansainvälistä valuuttarahastoa, Euroopan kehitysrahoituslaitoksia eikä muita ylikansallisia laitoksia tai niiden kaltaisia kansainvälisiä järjestöjä, jotka hoitavat vaihtoehtorahastoja, jos kysymyksessä olevat rahastot lisäksi toimivat yleisen edun mukaisesti, 5) Suomen Pankkia eikä muita kansallisia keskuspankkeja, 6) Valtiokonttoria eikä kansallisia, alueellisia ja paikallisia julkisyhteisöjä ja muita elimiä tai laitoksia, jotka hoitavat sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä tukevia rahastoja, 7) henkilöstörahastolaissa tarkoitettuja henkilöstörahastoja eikä muita työntekijöiden osallistumis- ja säästöjärjestelmiä eikä 8) arvopaperistamiserillisyhtiötä. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 3 kohtaa.

Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaisia muita lakisääteistä tehtävää hoitavia eläkelaitoksia Suomessa ovat Keva, Maatalousyrittäjien eläkelaitos sekä Merimieseläkekassa. Momentin 3 kohdassa tarkoitetut eläkesäätiöt ja -kassat jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle kaiken harjoittamansa vakuutustoiminnan eli lakisääteisen työeläketurvan, vapaaehtoisen etuusperusteisen lisäeläketurvan sekä maksuperusteisen ammatillisen lisäeläketurvan osalta. Momentin 6 kohdan mukaisia laitoksia, jotka hoitavat sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä, ovat esimerkiksi Valtion eläkerahasto ja Kirkon keskusrahasto. Sosiaaliturvajärjestelmiä tukevia laitoksia ovat työttömyyskassalaissa (603/1984) tarkoitetut työttömyyskassat, Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto. Lisäksi sosiaaliturvajärjestelmiä tukeviksi laitoksiksi voidaan katsoa vakuutuskassalaissa tarkoitetut muut kuin eläkekassat. Ne ovat sairauskassoja tai hautaus- ja eroavustuskassoja, jotka tarjoavat jäsenille osittain sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaisia etuuksia, osittain lisäturvaa. Laki ei koske myöskään muita sosiaaliturvarahastoja.

Momentissa tarkoitettu holding-yhtiö on sellainen yritys, johon yrittäjä tai muu omistaja on keskittänyt omistustaan tavanomaista kaupallista yritystoimintaa harjoittavissa yhteisöissä. Holding-yhtiön voi tunnistaa sen toteuttamasta liiketoimintastrategiasta. Tavanomaista liiketoimintaa on tavanomainen kaupallinen aktiviteetti, kuten kesto- tai kulutushyödykkeiden kauppa. Tällaiseksi tulisi katsoa myös palveluiden tarjoaminen, jos kyse ei ole lain soveltamisalaan kuuluvista rahoituspalveluista. Myös teollinen toiminta tai muu valmistus, jonka omistus on järjestetty holding-yhtiön muotoon, jää lain soveltamisalan ulkopuolelle. Samassa holding-yhtiössä voi olla omistuksia yhtiöistä, jotka harjoittavat useampaa erilaista toimintaa. Holding-yhtiö, joka toimii kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä, ei toimisi omaan lukuunsa direktiivin 4 artiklan 1 kohdan o alakohdan mukaisella tavalla.

Pykälän 3 momentin 7 kohdan mukaiset työntekijöiden osallistumis- ja säästöjärjestelmät voivat olla monenlaisia. Niiden avulla voidaan esimerkiksi pyrkiä sitouttamaan työntekijöitä yhtiön kanssa samoihin taloudellisiin tavoitteisiin tai ne voivat toimia muunlaisena kannustinjärjestelynä.

5 §. Suhde sijoitusrahastolakiin. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain soveltamisesta sellaiseen sijoitusrahastolaissa tarkoitettuun rahastoyhtiöön, joka hallinnoi vaihtoehtorahastoa. Lain voimaan tullessa säännös koskisi kaikkia niitä rahastoyhtiöitä, jotka hallinnoivat erikoissijoitusrahastoja. Sijoitusrahastolain mukaiset erikoissijoitusrahastot ovat vaihtoehtorahastoja, jotka kuuluvat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin soveltamisalaan. Pykälän mukaan sijoitusrahastolain mukaisen vaihtoehtorahastoja hallinnoivan rahastoyhtiön tulee hakea toimilupaa tai rekisteröityä lain säännösten mukaisesti. Ei ole estettä sille, että tällainen rahastoyhtiö voisi vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan tai rekisteröitymisen nojalla hoitaa muuta vaihtoehtorahastoa kuin erikoissijoitusrahastoa. Sen estämättä, mitä sijoitusrahastolaissa säädetään, erikoissijoitusrahastoja hoitavaan vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan saaneeseen rahastoyhtiöön sovellettaisiin, mitä tämän lain 3 ja 4 luvussa, 6—18 luvussa sekä 21 ja 22 luvussa säädetään. Erikoissijoitusrahastoja hoitavaan rekisteröitymisvelvolliseen vaihtoehtorahastojen hoitajaan sovellettaisiin kuitenkin, mitä 5 luvussa, 12 luvussa ja 21—23 luvussa säädetään. Tällaisen rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamiin erikoissijoitusrahastoihin sovelletaan sijoitusrahastolain mukaista säilytysyhteisösääntelyä. Pykälässä säädettäisiin myös siitä, että rahastoyhtiöltä ei saa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa hakiessa edellyttää tietoja tai asiakirjoja, jotka se on jo toimittanut hakiessaan rahastoyhtiön toimilupaa. Säännös perustuu direktiivin 7 artiklan 4 kohtaan.

Vaihtoehtorahastojen hoitajan on samoin mahdollista hallinnoida sijoitusrahastolaissa tarkoitettuja sijoitusrahastoja. Tästä säädettäisiin lain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa. Niin vaihtoehtorahastojen hoitajalle kuin rahastoyhtiölle sallittua toimintaa on merkittävästi rajoitettu. Säännös sallisi sen, että nämä toimijat voivat harjoittaa halutessaan kummallekin sallittua toimintaa. Edellytyksenä kuitenkin on, että nämä täyttävät kyseessä olevan lainsäädännön edellytykset, eli ovat saaneet toimiluvan tai vaihtoehtorahastojen hoitamisen osalta rekisteröityneet. Säännös vastaa direktiivin 6 artiklan 2 kohtaa.

Ehdotuksen mukaan sellaisella rahastoyhtiöllä, jonka hallinnoimien vaihtoehtorahastojen varojen määrä ylittää 2 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyn määrän, on oltava vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Lain 13 luvussa säädettäisiin lisäksi, että jokaiselle sellaisella vaihtoehtorahastojen hoitajalla, joka tarjoaa vaihtoehtorahaston osuuksia ei-ammattimaisille asiakkaille, on oltava vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Tästä toimilupavaatimuksesta seurannee käytännössä, että ehdotettu säännös tulisi koskemaan lähes kaikkia rahastoyhtiöitä, jotka hoitavat erikoissijoitusrahastoja, riippumatta rahastoyhtiön hallinnoimien erikoissijoitusrahastojen varojen määrästä. Rahastoyhtiöitä, jotka hoitavat erikoissijoitusrahastoja lain voimaantullessa, koskisi siirtymäsäännös.

Ehdotetusta pykälästä seuraisi, että rahastoyhtiöön, joka on tämän lain mukaan toimilupavelvollinen, sovellettaisiin sen toiminnan osalta, jota se harjoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan nojalla tätä lakia sen estämättä, mitä esimerkiksi sijoitusrahastolain 2 luvussa säädetään rahastoyhtiön toimiluvasta ja toiminnan järjestämisestä. Erikoissijoitusrahastoihin sovellettavista sijoitusrahastolain säännöksistä säädetään sijoitusrahastolain 3 a §:ssä.

6 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen säännös sellaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien, jotka ovat liikkeeseenlaskijoita, velvollisuudesta noudattaa, mitä arvopaperimarkkinalaissa säädetään liikkeeseenlaskijan velvollisuuksista.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sijoituspalvelulain soveltamisesta vaihtoehtorahastojen hoitajaan, joka tarjoaa sijoituspalvelua siten kuin 3 luvun 2 ja 3 §:ssä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan kiinteistörahastolain mukaisen kiinteistörahaston tai sen hoitajan tulee hakea toimilupaa tai rekisteröityä tämän lain säännösten mukaisesti sen estämättä, mitä kiinteistörahastolaissa säädetään.

Pykälän 4 momentin mukaan sen estämättä, mitä 3 luvun 1 §:ssä säädetään, sijoituspalveluyritykseltä ja luottolaitokselta ei vaadita tämän lain mukaista toimilupaa vaihtoehtorahastoihin liittyvien sijoituspalvelujen tarjoamiseen. Momentti vastaa vallitsevaa oikeustilaa.

Pykälän 5 momentin mukaan eurooppalaisista riskipääomarahastoista säädetään tällaisista rahastoista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 345/2013. Pykälän 6 momentin mukaan eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista säädetään tällaisista rahastoista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 346/2013.

7 §. Ulkomaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin sovellettavat säännökset. Pykälän mukaan ulkomaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien oikeudesta harjoittaa tämän lain mukaista toimintaa säädetään 19 ja 20 luvussa.

ETA-valtioon sijoittautuneet toimijat tulee lakia sovellettaessa lähtökohtaisesti asettaa samaan asemaan suomalaisten toimijoiden kanssa. ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja saa muun muassa hoitaa Suomessa vaihtoehtorahastoa joko suoraan tai sivuliikkeen välityksellä. Samaten sillä on oikeus markkinoida sekä hoitamaansa muuhun ETA-valtioon kuin Suomeen että hoitamaansa kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia Suomessa ammattimaisille asiakkaille.

Sen sijaan kolmanteen maahan sijoittautuneille toimijoille asetetaan tiukemmat toimintaedellytykset. Kolmanteen maahan sijoittautuneet vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät voi hoitaa vaihtoehtorahastoa Suomessa. Kolmanteen maahan sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ei voi myöskään markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille Suomessa. Sen sijaan niitä voidaan markkinoida ammattimaisille asiakkaille Suomessa 20 luvun 2 §:n mukaisesti.

8 §. Tietyn tyyppisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin sovellettavat säännökset. Pykälän 1 momentin mukaan lain 18 luvun säännöksiä sovelletaan vaihtoehtorahastojen hoitajaan, joka itsenäisesti tai määräysvallan hankkimista koskevan sopimuksen perusteella yhdessä hankkii määräysvallan listaamattomassa yhtiössä tai 2 momentissa tarkoitetussa yhtiössä tai joka tekee yhteistyötä yhden tai useamman muun vaihtoehtorahastojen hoitajan kanssa sellaisen sopimuksen perusteella, jonka nojalla näiden hoitajien yhdessä hoitamat vaihtoehtorahastot hankkivat määräysvallan listaamattomassa yhtiössä tai 2 momentissa tarkoitetussa yhtiössä. Säännös vastaa direktiivin 26 artiklan 1 kohtaa.

Pykälän 2 momentin mukaan lain 18 luvun 1 §:ää sovelletaan myös vaihtoehtorahastojen hoitajaan, joka hoitaa vaihtoehtorahastoa ja joka hankkii muun kuin määräävän omistusosuuden listaamattomassa yhtiössä. Säännös vastaa direktiivin 26 artiklan 3 kohtaa.

Pykälän 3 momentin mukaan lain 18 luvun säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta, jos kohdeyrityksenä olevat listaamattomat yhtiöt tai 2 momentissa mainitut liikkeeseenlaskijat ovat joko pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sellaisina kuin ne määritellään mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetun komission suosituksen 2003/361/EY liitteen 2 artiklan 1 kohdassa, tai asunto-osakeyhtiöitä, keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä tai muita erillisyhtiöitä, joiden tarkoituksena on kiinteistöjen hankinta, hallinta tai hallinnointi. Säännös vastaa direktiivin 26 artiklan 2 kohtaa.

9 §. Euroopan unionin sääntely. Pykälä olisi luonteeltaan informatiivinen ja sisältäisi toteamuksen, jonka mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevia säännöksiä on tämän lain, sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin täytäntöönpanoasetuksen ohella myös direktiivissä tarkoitetuissa komission asetuksella tai päätöksellä annetuissa teknisissä standardeissa.

2 luku Määritelmät

Lukuun on koottu laissa käytettävät keskeiset määritelmät, joista ei ole lakiteknisesti perusteltua säätää aineellisen säännöksen yhteydessä. Direktiivin sääntelyn yksityiskohtaisuuden vuoksi määritelmiä on runsaasti. Lainsäädännön yhtenäisyyden varmistamiseksi määrittely on mahdollisuuksien mukaan toteutettu viittaamalla muualle kotimaiseen lainsäädäntöön tai EU-lainsäädäntöön. Tällöin määritelmä on luonteeltaan oikeustilaa selventävä ja informatiivinen.

Luvun 1—3 §:ssä määritellään lain soveltamisen kannalta keskeiset käsitteet vaihtoehtorahasto, vaihtoehtorahastojen hoitaja ja vaihtoehtorahastojen hoitaminen. Luvun 4 §:ään on koottu direktiiviin perustuvat määritelmät. Luvun 5—7 §:ssä säädetään määritelmistä, jotka pääosin sisältyvät muuhun lainsäädäntöön.

1 §. Vaihtoehtorahasto. Vaihtoehtorahasto on direktiiviin perustuva abstraktio, joka käsittää sekä yhtiöoikeudelliseen muotoon järjestäytyneiden yhteissijoitusten lisäksi erilaiset sopimusperusteiset järjestelyt. Direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan vaihtoehtorahaston oikeudellisella muodolla tai rakenteella ei ole merkitystä direktiivin soveltamisalaa määriteltäessä. Pykälän määritelmän mukaisesti vaihtoehtorahasto voi olla yhteisö tai sopimusperusteinen järjestely. Määritelmä ei ota kantaa siihen, missä oikeudellisessa muodossa tai rakenteessa yhteissijoitus tulisi järjestää tai minkälaiset yksittäiset oikeudelliset muodot katsotaan kuuluviksi lain soveltamisalaan. Määritelmä sulkee pois sijoitusrahastodirektiivin mukaisen luvan saaneet avoimet rahastot, joiden hallinnoimisesta säädetään sijoitusrahastolaissa.

Pykälässä määritellään vaihtoehtorahastot kolmen kriteerin perusteella. Ensinnäkin, vaihtoehtorahasto hankkii varoja tai ottaa vastaan pääomaa useilta sijoittajilta. Mitään selvää numeerista rajaa sille, mitä useilla sijoittajilla lukumääräisesti tarkoitetaan, ei ehdoteta, sillä sijoittajien lukumäärän vähimmäisvaatimus vaihtelee asianomaisen lain nojalla sen mukaan, millaisesta oikeudellisesta rakenteesta vaihtoehtorahastossa on kysymys. Toiseksi, vaihtoehtorahasto sijoittaa määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi. Tämä sulkee tavanomaista liiketoimintaa harjoittavat osakeyhtiöt määritelmän ulkopuolelle, jos ne toimivat tietyllä toimialalla tuottaen voittoa osakkailleen. Tavanomaiselle liiketoiminnalle on tyypillistä, että sijoittajilla ei ole mahdollisuutta päivittäiseen harkintaan saati valvontaan siitä, mihin varoja sijoitetaan. Tämä voi tyypillisesti koskea esimerkiksi listaamattomia kiinteistösijoitusyhtiöitä. Pörssiyhtiönä toimiva sijoitusyhtiö voi olla vaihtoehtorahasto, jos sillä on varainhankintaa useilta sijoittajilta ja se täyttää muuten kaikki vaihtoehtorahaston määritelmän edellytykset. Kolmanneksi, vaihtoehtosijoitusrahasto ei ole sijoitusrahasto.

Pykälän tarkoittamaan vaihtoehtorahastoon lasketaan mukaan myös mahdolliset alarahastot. Suomessa tällaista alarahastorakennetta ei tunneta, mutta suomalainen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa alarahastollista rahastoa toisessa ETA-valtiossa tai kolmannessa maassa.

2 §. Vaihtoehtorahastojen hoitaja. Pykälän 1 momentin määritelmän mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajana voi toimia vain oikeushenkilö. Oikeushenkilöitä ovat sellaiset yhteisöt tai omaisuusmassat, joille voi kuulua oikeuksia tai velvollisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, osuuskunta ja säätiö. Toiminnan jatkuvan luotettavuuden ja valvonnan varmistamiseksi vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee harjoittaa liiketoimintaansa säännöllisesti. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa voidaan myöntää vain osakeyhtiölle tai tietyin edellytyksin eurooppayhtiölle. Rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi sen sijaan olla myös muussa yhteisömuodossa toimiva oikeushenkilö.

Vaihtoehtorahastojen hoitajana toimiminen edellyttää lähtökohtaisesti lain mukaista toimilupaa. Poikkeuksen pääsäännöstä muodostavat 1 luvun 2 §:ssä säädetyt rajat alittavat pienemmät toimijat, joilta edellytetään ainoastaan rekisteröitymistä Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin.

Vaihtoehtorahastojen hoitaja on direktiivin mukainen toimija. Pykälän 2 momentissa määritellään direktiivin nojalla muussa ETA-valtiossa toimiluvan saanut ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, jonka oikeudesta hoitaa ja markkinoida vaihtoehtorahastoja Suomessa säädetään 19 luvussa.

3 §. Vaihtoehtorahastojen hoitaminen. Pykälän 1 momentti ilmaisee vaihtoehtorahastojen hoitajan ydintoiminnot, joita vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee vähintään harjoittaa. Näitä ovat direktiivin liitteessä I tarkoitetut salkunhoito ja riskienhallinta. Vaihtoehtorahastojen hoitajalle ei voida myöntää toimilupaa harjoittaa ainoastaan toista näistä. Vaihtoehtorahastojen hoitamisen voi kuitenkin järjestää siten, että ydintoiminto ulkoistetaan toiselle yritykselle 10 luvussa säädetyin edellytyksin ja noudattamalla komission delegoitua asetusta.

Pykälän 2 momentissa luetellaan direktiivin liitteessä I luetellut toiminnot, joita vaihtoehtorahastojen hoitaja voi harjoittaa 1 momentissa mainittujen ydintoimintojen ohella. Ne kattavat toiminnot, jotka voivat tyypillisesti kuulua vaihtoehtorahastojen hoitajan liiketoimintaan. Nämä toiminnot katsotaan kuuluvaksi vaihtoehtorahastojen hoitamiseen, jos niitä harjoitetaan salkunhoidon ja riskienhallinnan ohella. Pykälän 2 momentin mukaisia toimintoja voidaan ulkoistaa 10 luvussa säädetyin edellytyksin ja noudattamalla komission delegoitua asetusta. Salkunhoidolla ei tarkoiteta MiFID:n mukaista omaisuudenhoitoa, joka on eri toimintaa.

4 §. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annettuun direktiiviin liittyvät määritelmät. Pykälään on koottu direktiivissä esiintyviä määritelmiä. Keskeisimmät määritelmät sisältyvät direktiivin 4 artiklaan. Lisäksi direktiivin 26 artiklan 5 kohdassa määritellään 18 luvussa käytetty käsite olennaisesta määräysvallasta listaamattomissa yhtiöissä, joka on otettu pykälän luetteloon.

Pykälässä määritellään holdingyhtiö, jolla tarkoitetaan direktiivin 4 artiklan 1 kohdan o alakohdan mukaista yhtiötä. Määritelmän mukainen osakeomistus ei edellytä, että omistettu yhtiö olisi kokonaan holdingyhtiön omistuksessa tai holdingyhtiön tytäryhtiö.

Pykälässä määritellään sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto, jonka hallitus tai muu sisäinen elin vastaa vaihtoehtorahaston hoitamisesta ja jolla ei ole ulkopuolista vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Tällainen sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto ei voi olla kommandiittiyhtiö. Se ei voi myöskään olla sijoitusrahastolain mukainen erikoissijoitusrahasto, jonka tulee aina olla rahastoyhtiön hallinnoima. Myöskään osakeyhtiöitä ei ilman erityisiä perusteita tulisi katsoa sisäisesti hoidetuksi vaihtoehtorahastoksi. Osakeyhtiöille on tyypillistä se, että ne harjoittavat tavanomaista liiketoimintaa, vaikka siihen kuuluisikin sijoitustoiminnan harjoittaminen. Jos osakeyhtiön säännöt sallivat sen pääoman muuttumisen tehtyjen sijoitusten ja niiden lunastamisen mukaan, voidaan sitä pitää sisäisesti hoidettuna vaihtoehtorahastona. Yhtiö- ja konsernikohtaisten erityispiirteiden vuoksi on tarpeen varata tällaisille toimijoille mahdollisuus hakea Finanssivalvonnalta päätöstä siihen, onko hakijan toiminta vaihtoehtorahastojen hoitamista. Tällaisesta päätöksestä säädettäisiin 23 luvussa.

Pykälässä määritellään säännöt, joka on vaihtoehtorahaston tavoin direktiiviin perustuva abstraktio. Koska vaihtoehtorahastoa ei voi tyhjentävästi määritellä, myös vaihtoehtorahaston sääntöjen määritelmä on osittain avoin ja riippuvainen vaihtoehtorahaston yhtiömuodosta. Vaihtoehtorahaston säännöillä tarkoitetaan Suomessa osakeyhtiön perustamisasiakirjoja ja yhtiöjärjestystä, joiden sisältö on merkitty kaupparekisteriin. Kommandiittiyhtiön perustamisasiakirja on lain edellyttämä yhtiön perustava yhtiö- ja osakassopimus. Pääomasijoitustoiminnassa säännöiksi voidaan katsoa myös sijoittajien ja vaihtoehtorahastojen hoitajan välillä tehty sopimuskokonaisuus, joka kattaa myös niin sanotut sijoittajakohtaiset erillissopimukset (side letter). Määritelmä kattaa erilaiset tavat perustaa vaihtoehtorahasto ja kerätä sijoitettavaa varallisuutta. Erikoissijoitusrahastojen säännöiksi ei katsota sijoitustoiminnan ohjaamista varten laadittuja sijoitusstrategiaa tai sijoitussääntöjä.

Eräille direktiivin käsitteille ei ole vakiintunutta kotimaista ilmaisua. Tällainen on esimerkiksi positio (exposure), joka viittaa sijoitusten positiiviseen ja negatiiviseen kokonaisriskiin, jolla vaihtoehtorahasto on altistunut. Position käsite liittyy esimerkiksi 5 ja 12 kohdissa kiinteästi kohde- ja syöttörahaston määrittelyyn, jolloin sillä tarkoitetaan sitä sijoitusten kokonaisriskiä, johon syöttörahastona toimiva vaihtoehtorahasto on altistunut sijoittaessaan kohderahastoon. Komission delegoidun asetuksen liitteessä I määritellään menetelmiä vaihtoehtorahaston position lisäämiseksi.

Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin vivutuksen laskennasta. Siinä voidaan käyttää bruttokirjausmenetelmää tai sijoitusasteeseen perustuvaa menetelmää.

5 §. EU-sääntelyyn liittyvät määritelmät. Pykälän 1 momenttiin on koottu laissa käytetyt direktiivin ja sen nojalla annetun EU-lainsäädännön määritelmät.

Pykälän 2 momenttiin on koottu laissa käytetyt muun EU-lainsäädännön määritelmät.

Pykälän 3 momenttiin on koottu laissa käytettyjä muita EU:n yleiseen lainsäädäntöön liittyviä määritelmiä.

6 §. Rahoitusmarkkinalainsäädäntöön liittyvät määritelmät. Pykälän 1 momentissa määritellään ulkomainen ETA-rahastoyhtiö viittaamalla sijoitusrahastolain määritelmään.

Pykälän 2 momenttiin on koottu laissa käytetyt sijoituspalvelulaissa olevat määritelmät.

Pykälän 3 momentin säännös rinnastaa ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen Suomeen sijoittautuneeseen ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen ulkomaiseen sidonnaisasiamieheen.

Pykälän 4 momenttiin on koottu laissa käytetyt arvopaperimarkkinalaissa olevat määritelmät.

7 §. Muut määritelmät. Pykälän 1 momentissa määritellään laissa käytetyt muussa kuin rahoitusmarkkinalainsäädännössä määritellyt toimijat.

Pykälän 2 momentissa määritellään henkilökohtaiset liiketoimet ja vaikuttavassa asemassa oleva henkilö. Määritelmät vastaavat sijoituspalvelulain 7 luvun 11 §:n määritelmiä.

II OSA OIKEUS TOIMIA VAIHTOEHTORAHASTOJEN HOITAJANA

3 luku Vaihtoehtorahastojen hoitajana toimiminen

Luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan olennaisista perusteista. Keskeisin näistä olisi 1 §:ssä säädettävä toiminnan luvan- tai rekisteröinninvaraisuus, mitä täydentää 5 §:n velvollisuus nimetä kullekin vaihtoehtorahastolle hoitaja. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla, joka ei ole sisäisesti hoidettujen vaihtoehtorahastojen hoitaja, olisi oikeus tarjota 2 ja 3 §:ssä mainittuja muita palveluita. Kaikilta vaihtoehtorahastojen hoitajilta kiellettäisiin 6 §:ssä muun toiminnan harjoittaminen. Lisäksi luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastoille yksinoikeus käyttää vaihtoehtorahastoihin liittyvää terminologiaa toiminimessään ja liiketoiminnassaan.

1 §. Luvanvaraisuus. Pykälän 1 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoito edellyttää pääsääntöisesti toimilupaa. Toiminnan luvanvaraisuus perustuu direktiivin 6 artiklan 1 kohtaan. Vaihtoehtorahastojen hoitamisen säätäminen luvanvaraiseksi toiminnaksi on yksi direktiivin keskeisistä lähtökohdista. Valvojan toimilupakontrolli mahdollistaa järjestelmäriskien seurannan ja varmistaa sijoittajansuojan kannalta välttämättömien toimien täytäntöönpanon.

Poikkeuksena toimilupavelvollisuuden pääsäännöstä vaihtoehtorahastoja voivat hoitaa myös direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädettyjen de minimis -rajojen alle jäävät toimijat. Direktiivin mukainen kansallinen poikkeus pykälän 2 momentissa mahdollistaa pienemmille toimijoille toimilupaa kevyemmän rekisteröintimenettelyn, josta säädetään tarkemmin lain 5 luvussa.

Asetukset eurooppalaisista riskipääomarahastoista (EuVECA) ja eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista (EuSEF) merkitsevät lisäksi mahdollisuutta hoitaa vaihtoehtorahastojen kaltaisia rahastoja ilman toimilupaa. Tällaisen rahaston hoitajan tulee rekisteröityä kyseessä olevan asetuksen ja 5 luvun 2 §:n mukaisesti. EuVECA- ja EuSEF-asetukset merkitsevät käytännössä poikkeusta direktiivin soveltamisalaan. Asetukset eivät ole pakottavia, vaan valinnaisia niille toimijoille, joiden on rekisteröidyttävä ehdotetun lain mukaisesti. Tällaiset pienet markkinatoimijat saisivat, valitsemalla asetuksen noudattamisen, oikeuden markkinoida hoitamaansa rahastoa huomattavasti kevyemmin vaatimuksin kuin direktiivin mukaisen toimiluvan piiriin kuuluvat markkinatoimijat. Vaikka asetusten mukaisten toimijoiden velvollisuudet ovat monella tavalla vähäisemmät kuin lain mukaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan, on niillä muun muassa mahdollisuus markkinoida hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia ammattimaisille asiakkaille ETA-valtioissa toisin kuin tämän lain mukaan rekisteröityneillä toimijoilla.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 6 artiklan 5 kohdan c ja d alakohtaa. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa ei voida myöntää pelkkien sijoituspalvelujen tarjoamiseen. Mahdollista ei ole myöskään myöntää toimilupaa ainoastaan salkunhoitoon tai riskienhallintaan.

Pykälän 3 momentissa olisi informatiivinen säännös siitä, että rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa vaihtoehtorahastoa ja että toimilupa kattaa lähtökohtaisesti vain markkinoinnin ammattimaisille asiakkaille. Kunkin ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitavien vaihtoehtorahastojen osalta tulee noudattaa 13 luvun säännöksiä.

2 §. Muut sallitut palvelut. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisesta oikeudesta harjoittaa yhteissijoitusyritysten hoitoa ja 6 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesta oikeudesta tarjota sijoitussalkkujen hoitoa. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan Suomessa sijoitusrahastolaissa säänneltyä sijoitusrahastotoimintaa ja jälkimmäisellä sijoituspalvelulaissa säänneltyä omaisuudenhoitoa.

Sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen hallinnointi edellyttää Suomessa sijoitusrahastolain mukaista toimilupaa. Pykälän 1 momentti merkitsisi sitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla voi olla rinnakkainen sijoitusrahastolain mukainen toimilupa. Sitä vastoin esimerkiksi luottolaitoksella ei voi olla vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäväksi ehdotettu vaihtoehtorahastojen hoitajan mahdollisuus tarjota omaisuudenhoitopalveluja perustuu direktiivin 6 artiklan 4 kohdan a alakohtaan. Sallitut omaisuudenhoitopalvelut kattavat myös eläkerahastojen ja ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten täyden valtakirjan salkunhoidon. Omaisuudenhoitopalvelujen salliminen mahdollistaa liiketoimintamalleja, joissa sijoitustoimintaosaamista hyödynnetään kaupallisesti tarjoamalla sitä vaihtoehtorahastojen hoidon ohella. Saadakseen 2 momentin mukaisen oikeuden vaihtoehtorahastojen hoitajan on mainittava asiasta toimilupahakemuksessaan ja osoitettava kykenevänsä tarjoamaan palvelua asianmukaisesti.

Pykälän 3 momentti on informatiivinen säännös siitä, että 2 momentin mukaisia sijoituspalveluja tarjoavaan vaihtoehtorahastojen hoitajaan sovelletaan sijoituspalvelulain 1 luvun 4 §:ää.

Pykälän 4 momentin viittaussäännöksellä säädettäisiin 2 momentin ja 3 §:n 2 kohdan mukaisia palveluja tarjoavan vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta kuulua sijoittajien korvausrahastoon.

3 §. Liitännäispalvelut. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 6 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesta oikeudesta tarjota liitännäispalveluita. Näitä ovat direktiivin mukaan sijoitusneuvonta, yhteissijoitusyritysten osakkeiden tai osuuksien säilytys ja hallinto sekä rahoitusvälinettä koskevien toimeksiantojen vastaanottaminen ja välittäminen. Suomessa niillä tarkoitetaan pykälässä mainittuja sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n 1, 5 ja 9 kohdassa ja 2 luvun 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuja sijoituspalveluita. Pykälässä käytetään direktiivin käsitettä liitännäispalvelut (non-core services), joka on suppeampi ja poikkeaa sijoituspalvelulaissa tarkoitettujen oheispalvelujen (MiFID:ssä ancillary services) käsitteestä. Momentin 3 kohdan mukainen sijoituspalvelu kattaa oikeuden markkinoida muiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien vaihtoehtorahastojen osuuksia. Ilman liitännäispalveluja koskevaa toimilupaa vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oikeus markkinoida ainoastaan niiden vaihtoehtorahastojen osuuksia, joita se itse hoitaa.

Pykälän mukaisten liitännäispalvelujen tarjoaminen edellyttää, että vaihtoehtorahastojen hoitaja saa toimiluvan tarjota myös 2 §:n 2 momentin mukaista omaisuudenhoitopalvelua. Siten vaihtoehtorahastojen hoitajaan, joka tarjoaa 2 §:n 2 momentissa ja 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja palveluja, sovelletaan aina sijoituspalvelulain 1 luvun 4 §:ää. Näiden toimijoiden on myös rekisteröidyttävä 2 §:n 3 momentin mukaisesti ja kuuluttava sijoittajien korvausrahastoon 2 §:n 5 momentin mukaisesti.

4 §. Toiminimi. Pykälässä varataan vaihtoehtorahastojen hoitajille yksinoikeus käyttää nimessään tai muutoin liiketoiminnassaan nimityksiä vaihtoehtorahasto, vaihtoehtorahastojen hoitaja, alternativfond, förvaltare av alternativfond, AIF ja AIFM. Ulkomaisten lyhenteiden käytön sallimisella varaudutaan ulkomaisten toimijoiden markkinoille tuloon sekä kotimaisten toimijoiden mahdollisuuksiin tarjota yhteissijoitustuotteita ETA-valtioihin ja kolmansiin maihin. Pykälä luo olettaman siitä, että sen vastainen nimen käyttö on omiaan johtamaan sijoittajia harhaan. Tarkoituksena on vahvistaa sijoittajansuojaa siten, etteivät muut kuin lain mukaisen toimiluvan tai rekisteröinnin saaneet käytä termejä harhaanjohtavasti markkinoinnissaan. Sijoittajien tulisi voida luottaa siihen, että tämän valitseman sijoituskohteen hoitaja on asianmukaisen valvonnan kohteena. Säätämällä pykälän mukainen yksinoikeus rangaistavaksi voidaan ehkäistä sijoitustoimialaan liittyviä väärinkäytöksiä. Vaihtoehtorahaston, jolle on nimetty lain mukainen vaihtoehtorahastojen hoitaja, toiminimessä voi käyttää nimitystä vaihtoehtorahasto tai AIF. Tämä johtuu siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oikeus liiketoiminnassaan käyttää nimityksiä ja jokaiselle vaihtoehtorahastolle on nimettävä vaihtoehtorahastojen hoitaja.

Rahoitusmarkkinoilla toimivien yritysten oikeudesta ja velvollisuudesta käyttää toiminimessään erityisiä nimityksiä on säädetty toimijakohtaisessa lainsäädännössä. Luottolaitostoiminnasta annetun lain 21 §:ssä säädetään sanan pankki käytöstä nyt ehdotetulla tavalla. Lain 132 §:n mukaan talletuspankilla on puolestaan velvollisuus ottaa toiminimeensä sana tai yhdysosa pankki. Sijoituspalvelulain 2 luvun 4 §:n mukaan sanojen pankkiiri ja pankkiiriliike käyttö on rajoitettu vain sijoituspalveluyritysten toimintaan. Sijoitusrahastolain 7 §:n 2 momentin mukaan ainoastaan rahastoyhtiöllä on oikeus käyttää toiminimessään tai muuten toimintaansa osoittamaan nimitystä rahastoyhtiö tai rahasto-osakeyhtiö. Toiminimen käyttöoikeutta koskevaa sääntelyä on annettu lisäksi EuVECA- ja EuSEF-asetusten 1 artiklassa.

Toiminimen perusteella ei voi suoraan päätellä, että yritys toimii vaihtoehtorahastojen hoitajana. Vaihtoehtorahastojen ja niiden hoitajien vaihtelevien erityispiirteiden vuoksi ei ole perusteltua säätää minkään tietyn nimityksen käyttöä pakolliseksi vaihtoehtorahaston nimessä tai markkinoinnissa eikä vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminimessä. Ehdotettu tiedonantovelvollisuussääntely on niin kattavaa, että sijoitusta tekevälle ei suurella todennäköisyydellä synny epäselvyyttä siitä, tehdäänkö sijoitus vaihtoehtorahastoon vai muuhun sijoituskohteeseen.

YTJ-tietopalvelun yrityshaun mukaan Suomessa ei ole rekisteröity yrityksiä, joiden toiminimet olisivat sekoitettavissa pykälässä mainittuihin sanoihin. Pykälän rikkominen on sanktioitu 22 luvun 5 §:ssä vaihtoehtorahastorikoksena.

5 §. Velvollisuus nimetä vaihtoehtorahastojen hoitaja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 5 artiklan mukaisesta velvollisuudesta nimetä kullekin vaihtoehtorahastolle yksi vaihtoehtorahastojen hoitaja. Hoitajan määritteleminen ja nimeäminen tulee tehdä yleisten yhtiöoikeudellisten säännösten mukaisesti. Ehdotetun pykälän mukainen toimimisvelvollisuus kohdistuu vaihtoehtorahastoon. Vaikka direktiivin sääntelyn kohteena on erityisesti ja nimenomaisesti vaihtoehtorahastojen hoitaja, direktiivin kiertämisen estäminen vaatii määrittämisvelvollisuuden asettamista vaihtoehtorahastolle.

Vaihtoehtorahasto on aina joko ulkoisesti tai sisäisesti hoidettu. Pykälän 2 momentti täydentää siten 1 momentin vaatimusta nimetä vaihtoehtorahastolle hoitaja. Jos hoitaja ei ole ulkopuolinen taho, tulee sisäisesti hoidetun vaihtoehtorahaston hakea toimilupaa tai rekisteröityä omiin nimiinsä.

Pykälän 3 momentissa toistettaisiin direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa oleva ulkopuolisen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuus ilmoittaa Finanssivalvonnalle, jos vaihtoehtorahasto ei pysty täyttämään velvollisuuksiaan asianmukaisesti. Finanssivalvonnan tulee tällöin velvoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa ryhtymään direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti korjaaviin toimenpiteisiin. Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan on erottava ja sen markkinointi ETA-valtiossa on kiellettävä, jos tilannetta ei kohtuullisessa ajassa korjata. Finanssivalvonnan toimenpiteistä tilanteessa säädettäisiin lain 21 luvun 7 §:ssä.

6 §. Kielto harjoittaa muuta liiketoimintaa. Ehdotetun pykälän mukainen kielto harjoittaa muuta liiketoimintaa perustuu direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohtaan. Vaihtoehtorahastojen hoitaja ei pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti saisi harjoittaa muuta liiketoimintaa kuin direktiivin liitteessä I määriteltyä vaihtoehtorahastojen hoitoa. Kielto muun liiketoiminnan harjoittamisesta ei koske 5 luvun mukaisesti rekisteröitynyttä vaihtoehtorahastojen hoitajaa.

Poikkeukset kieltoon ehdotetaan säädettäväksi edellä 2 ja 3 §:ssä. Poikkeukset eivät kuitenkaan pykälän 2 momentin mukaan koskisi sisäisesti hoidettua vaihtoehtorahastoa, jolla on oikeus harjoittaa ainoastaan omaan itseensä kohdistuvaa vaihtoehtorahaston hoitoa. Sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto ei siis myöskään voi toimia muiden vaihtoehtorahastojen hoitajana.

Pykälän mukainen kielto ei koske muita samaan konserniin koskevia yrityksiä. Pykälän mukainen kielto saattaa aiheuttaa tarvetta muokata konsernirakennetta. Toisaalta se ei estä rakenteen muokkaamista esimerkiksi sellaiseksi, että yksi konsernin tytäryhtiöistä hakee toimilupaa tai rekisteröityy tämän lain mukaisesti.

Pykälän mukainen kielto ei vaikuta vaihtoehtorahastojen hoitajan mahdollisuuteen tehdä sijoitusta hoitamaansa vaihtoehtorahastoon.

7 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin valtiovarainministeriön valtuudesta antaa asetuksella tarkempaa sääntelyä 3 §:n mukaisista liitännäispalveluista.

4 luku Toimilupa

Luvussa säädettäisiin toimiluvan hakemiseen ja myöntämiseen liittyvät keskeiset säännökset. Luvun säännöksiä täydennettäisiin valtiovarainministeriön asetuksella, jossa annettaisiin osa direktiivin edellyttämistä säännöksistä.

Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa on arvioitava konserni- ja etupiirikohtaisesti siten, että toiminnan todellinen rakenne otetaan huomioon. Tällöin on olennaista esimerkiksi se, minkä yhtiön palveluksessa henkilöstö on, mitä toimenpiteitä eri yhtiöissä tehdään ja kuka tekee salkunhoitoa ja riskienhallintaa koskevat päätökset. Konsernirakenteessa eri vaihtoehtorahastojen hoito voidaan keskittää yhdelle tai useammalle konserniyritykselle, jolla on toimilupa. Esimerkiksi pääomasijoitustoiminnassa tyypillisessä rakenteessa sijoitustoimintaan liittyvä henkilöstö, sijoittajasuhteiden ylläpito, hankkeiden valmistelu, riskienhallinta ja muut keskeiset sijoitustoimintaan liittyvät asiat hoidetaan keskitetysti hallinnointiyhtiössä. Kommandiittiyhtiömuotoisten rahastojen vastuunalaisena yhtiömiehenä toimii erillinen yhtiö, mutta sen ja hallinnointiyhtiön välisen sopimuksen perusteella rahaston hoitamisesta vastaa edelleen hallinnointiyhtiö. Kustakin yksittäistapauksesta riippuen toimilupa- tai rekisteröitymisvelvolliseksi voidaan nimetä parhaiten hallinnointiyhtiö tai rahaston vastuunalainen yhtiömies. Toimilupavelvollisuus voi perustua asian kokonaisharkintaan ja toiminnan tosiasiallisen järjestämisen luonteeseen.

1 §. Toimilupahakemus. Pykälän velvollisuus hakea toimilupaa perustuu direktiivin 7 artiklaan. Suomessa finanssimarkkinoiden toimilupa- ja valvontaviranomaisena toimii lähtökohtaisesti Finanssivalvonta, johon ehdotetun lain mukainen viranomaistoiminta on perusteltua pääosin keskittää.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta olisi viranomainen, joka myöntää vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan. Lupa voisi kattaa vaihtoehtorahastojen hoitajana toimimisen, mutta erillisen hakemuksen perusteella myös 3 luvussa säädettyjen muiden palvelujen ja liitännäispalvelujen tarjoamisen. Koska on oletettavissa, että muiden palvelujen ja liitännäispalvelujen tarjoaminen edellyttää lisävalmiuksia pelkkään vaihtoehtorahastojen hoitamiseen nähden, tulisi Finanssivalvonnan selvittää toimilupahakemuksen yhteydessä hakijan mahdollisuus tähän toimintaan.

Pykälän 2 momentin luettelo hakemukseen liitettävistä selvityksistä vastaa pääosin direktiivin 7 artiklan 2 kohdan luetteloa. Direktiivissä ei kuitenkaan ole vaatimusta antaa tietoa tilintarkastajista. Koska kaikilta toimiluvan hakijoilta on edellytetty tilintarkastusvelvollisuus, maininta tästä on kuitenkin syytä lisätä lakiin.

Pykälän 3 momentin luettelo hakemukseen liitettävistä hoidettavia vaihtoehtorahastoja koskevista selvityksistä vastaa direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa luetteloituja tietoja. Ne koskisivat myös vastaavia tietoja vaihtoehtorahastoista, joita hakija suunnittelee vastaisuudessa hoidettavakseen.

Valtiovarainministeriön asetuksella, joka annettaisiin 10 §:n nojalla, täydennetään 2 ja 3 momentin luettelon selvitysvelvollisuutta tarkoituksenmukaiseksi ja direktiiviä tarkoin vastaavaksi. Pykälä vastaa muualla rahoitusmarkkinalainsäädännössä omaksuttua sääntelytekniikkaa ja sanamuotoja.

2 §. Toimilupapäätös. Pykälän 1 momentti perustuisi direktiivin 8 artiklan 5 kohtaan, jossa viranomaiselle säädetään velvollisuus antaa päätös kolmessa kuukaudessa täydellisen hakemuksen vastaanottamisesta.

Hakemuksen käsittelylle varatun lyhyen määräajan vuoksi on tarkoituksenmukaista, että hakemus valmistellaan huolellisesti. Hakija voi olla Finanssivalvontaan yhteydessä ennen toimilupahakemuksen jättämistä varmistaakseen selvitysten asianmukaisuuden. Finanssivalvonnan on hallintolaissa (434/2003) säädettyjen hyvän hallinnon perusteiden mukaan annettava tarpeen mukaan hallintoasian, kuten hakemuksen laatimiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava sitä koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Pykälässä tarkoitettu määräaika lasketaan alkavaksi vasta siitä päivämäärästä, jolloin Finanssivalvonta on vastaanottanut kaikki laissa toimilupahakemuksen ratkaisemiseksi tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Finanssivalvonnan on katsottava hakemus täydelliseksi ja että hakija on antanut asian ratkaisemisen kannalta tarvittavat asiakirjat ja selvitykset, kun se on vastaanottanut direktiivin 8 artiklan 5 kohdan 2 ja 3 kappaleen mukaiset tiedot. Niistä säädettäisiin tarkemmin 1 §:ssä ja sitä täydentävässä valtiovarainministeriön asetuksessa.

Finanssivalvonnan mahdollisuus pidentää toimiluvan ratkaisemiseksi kuluvaa määräaikaa enintään kolmella kuukaudella edellyttää painavia syitä eli tavanomaisesta toimilupahakemuksesta poikkeuksellisten olosuhteiden käsillä oloa. Tällaisia erityisolosuhteita voivat olla esimerkiksi se, että hakijan toimittamat sinänsä täydellisiksi katsotut selvitykset antavat aihetta suorittaa aikaa vieviä taustatarkistuksia tai muita selvityksiä. Esimerkiksi omistusrakenteen monimutkaisuus tai runsaat omistuksen tai johdon kytkennät ulkomaille voivat hidastaa soveltuvuusarvion tekemistä. Erityisolosuhteiden syiden tulisi olla lähtöisin hakijasta tai hakemusten poikkeuksellisen suuresta määrästä. Lähtökohta käsittelyn ripeydelle on määritelty hallintolain 23 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on käsiteltävä asia ilman aiheetonta viivytystä. Määräajan pidentämiseen oikeuttavana erityisolosuhteena ei voitaisi pitää Finanssivalvonnasta johtuvaa syytä.

Määräajan pidentämisestä tulisi tehdä erillinen valituskelpoinen päätös ja antaa se toimiluvan hakijalle tiedoksi. Päätöksen tekemisessä noudatetaan Finanssivalvonnasta annettua lakia ja sen nojalla annettua Finanssivalvonnan työjärjestystä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että toimiluvassa tulisi mainita, minkä tyyppisiä vaihtoehtorahastoja sen nojalla voidaan hoitaa. Asianmukaisen raportoinnin varmistamiseksi ja riittävien toimintaedellytysten arvioimiseksi toimiluvan hakijan tulisi hakemuksessaan antaa tiedot sijoitusstrategioistaan, joita se aikoo noudattaa hoitamissaan vaihtoehtorahastoissa. Selostus perustuu viime kädessä hakijan erittelyyn aiotusta toiminnasta. Finanssivalvonnan on toimiluvan hakuprosessin yhteydessä selvitettävä, että hakijalla on tosiasiallinen mahdollisuus harjoittaa toimintaa, johon se hakee toimilupaa. Siten esimerkiksi pääomasijoitustoimintaa tai kiinteistösijoitustoimintaa harjoittavalta hakijalta ei tule vaatia samoja toimintaedellytyksiä kuin hedge-rahastoja hoitavalta toimijalta. Finanssivalvonnan tulee ottaa huomioon suhteellisuusperiaate, kun se soveltaa kaiken kattavaa (all-encompassing) direktiiviä, jonka tarkoituksena ei ole kuitenkaan säännellä kaikkea direktiivin piiriin kuuluvaa toimintaa samalla tavalla (one size fits all). Pykälä jättää Finanssivalvonnalle mahdollisuuden antaa ohjeistusta siitä, mitä erityyppisten rahastojen hoitoa aikovien hakijoiden tulisi ottaa huomioon ennen hakemuksen jättämistä. Komissio on delegoidun asetuksen liitteen lopussa täsmentänyt direktiivin 3 artiklan 3 kohdan d alakohdassa ja 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua raportointivelvollisuutta. Raportointivelvollisuudessa noudatettu pääjaottelu on seuraava: hedge-rahastostrategiat, pääomasijoitusstrategiat, kiinteistöstrategiat, rahasto-osuusstrategiat ja muut strategiat. Sanottua jaottelua voidaan noudattaa myös määriteltäessä sitä, minkä tyyppisiä vaihtoehtorahastoja toimiluvan nojalla voi hoitaa.

Jos toimiluvan haltija haluaa myöhemmin vaihtoehtorahastoissaan ottaa käyttöön muita kuin alkuperäisessä toimiluvassa mainittuja strategioita, tulee siitä ilmoittaa Finanssivalvonnalle ja toimittaa sellaiset 1 §:ssä säädetyt selvitykset, jotka eivät ole Finanssivalvonnan tiedossa. Toimilupaa voitaisiin tällöin muuttaa vastaamaan suunniteltua toimintaa, jos vaihtoehtorahastojen hoitaja täyttää 3 §:ssä säädetyt edellytykset.

On odotettavissa, että vaihtoehtorahastojen hoitajat keskittyvät tietyntyyppisten sijoitusstrategioiden noudattamiseen. Tästä syystä toimilupamenettelyä keventää se, että Finanssivalvonta kohdistaa toimilupaprosessia siten, että kuhunkin toimintaan tarvittavien edellytysten olemassaolo varmistetaan. Jos toimiluvanhaltija myöhemmin suunnittelee ottavansa käyttöön sijoitusstrategioita, joita sen alkuperäinen toimilupa ei kata, Finanssivalvonnan tulisi luvan muutosprosessissa keskittyä selvittämään, onko luvanhaltijalla edellytykset toteuttaa uutta toimintaa. Finanssivalvonnan ei tulisi edellyttää toimiluvanhaltijaa toimittamaan asiakirjoja, jotka sillä on jo hallussaan. Menettely keventää toimilupaprosessia, sillä Finanssivalvonta on jo arvioinut yrityksen yleisen kelpoisuuden toimia vaihtoehtorahastojen hoitajana.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että toimilupaan kirjataan se, mitä muita palveluja tai liitännäispalveluja vaihtoehtorahastojen hoitaja voi harjoittaa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta asettaa valvonnan kannalta välttämättömiä rajoituksia ja ehtoja. Nämä voivat liittyä esimerkiksi velvollisuuteen noudattaa ainoastaan sellaisia sijoitusstrategioiden päätyyppiä, joiden asianmukaisesta seurannasta ja raportoinnista voidaan varmistua.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta kuulla muussa ETA-valtiossa valvonnasta vastaavaa viranomaista, jos toimilupaa hakee jokin pykälässä mainituista yhtiöistä. Momentin tarkoituksena on varmistaa, että Finanssivalvonnalla on tarvittava taustatieto hakijan taustoista. Momentti vastaa 8 artiklan 2 kohtaa.

Pykälän 5 momentissa säädettäväksi ehdotettu valitusmahdollisuus päätökseen, jota ei ole annettu 1 momentin mukaisessa määräajassa, on toimiluvan hakijan olennainen oikeussuojakeino.

3 §. Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Pykälä vastaa direktiivin 8 artiklaa ja siinä on käytetty sijoituspalvelulain 3 luvun 3 §:ssä omaksuttua lainsäädäntötekniikkaa. Finanssivalvonnan tulee ennen toimiluvan myöntämistä varmistua siitä, että hakija täyttää tämän lain mukaiset edellytykset.

Pykälän 1 momentin mukaan toimilupa voitaisiin myöntää vain suomalaiselle osakeyhtiölle tai eurooppayhtiölle. Direktiivi edellyttää, että vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnasta ja hallinnosta säädetään seikkaperäisesti. Tämän vuoksi on perusteltua, että toimintaa harjoitetaan sellaisessa yhteisömuodossa, joka mahdollisimman hyvin turvaa toiminnan luotettavuuden ja sen valvonnan edellytykset. Osakeyhtiön pääomaa koskeva sääntely on selkeää. Hallituksen ja johdon vastuusta on säädetty kattavasti ja siitä on runsaasti oikeuskäytäntöä. Lisäksi osakeyhtiölainsäädäntö on liike-elämässä tyypillisimmin käytetty yhteisömuoto ja sitä koskeva lainsäädäntö on laajalti tunnettua. Osakeyhtiön sääntely vastaa lisäksi monia ulkomaisia esikuvia ja on täten tuttu myös muille kuin suomalaisille arvioijille. Vaihtoehtorahastojen hoitoa tulisikin olla mahdollista harjoittaa vain osakeyhtiömuodossa. Vastaava edellytys sisältyy myös muihin rahoitusmarkkinoita säänteleviin lakeihin. Toimiminen osakeyhtiömuodossa on edellytys myös rahastoyhtiön, sijoituspalveluyrityksen, pörssin ja arvopaperikeskuksen toiminnan harjoittamista koskevan toimiluvan saamiselle. Sijoituspalveluyrityksen osakeyhtiömuotoa koskeva vaatimus vahvistaa osaltaan sijoittajansuojaa, toiminnan vakautta ja jatkuvuutta. Muussa ETA-valtiossa toimiluvan saaneelle eurooppayhtiölle myönnettävästä toimiluvasta säädettäisiin erikseen 9 §:ssä.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 8 artiklan 3 kohdassa säädettyä.

Pykälän 3 momentti vastaa sijoituspalvelulaissa omaksuttua käytäntöä toimiluvan myöntämisestä perustettavalle yritykselle. Tällöin toiminta voidaan aloittaa kuitenkin vasta silloin, kun osakeyhtiö on rekisteröity. Toiminnan aloittamisesta säädetään 7 §:ssä.

4 §. Merkittävien omistajien luotettavuus. Pykälä vastaa direktiivin 8 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja siinä on käytetty sijoituspalvelulain 3 luvun 4 §:ssä omaksuttua lainsäädäntötekniikkaa. Kuten sijoituspalveluyrityksissä, myös vaihtoehtorahastojen hoitajan merkittävien omistajien luotettavuusvaatimus ylläpitää yleistä luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Keskeinen osa luottamusta ylläpitävää sääntelyä ovat vaatimukset vaihtoehtorahastojen hoitajien merkittävien omistajien (vähintään kymmenen prosentin osuus) luotettavuudesta. Jos sijoituspalveluyrityksen merkittävinä omistajina toimii henkilöitä, joiden hyvämaineisuus tai muu luotettavuus on vakavasti kärsinyt julkisuuteen tulleiden tietojen ja tapahtumien johdosta, seurauksena saattaa olla, että yleisön luottamus heikkenee paitsi kysymyksessä olevaa yritystä myös laajemmin toimialaa kohtaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että vaihtoehtorahastojen hoitajien merkittävien omistajien luotettavuutta koskevia säännöksiä terävöitetään. Muutokset koskisivat niitä tapauksia, joissa henkilö on tuomittu rangaistukseen rikoksesta, joka osoittaa hänen olevan sopimaton omistamaan vaihtoehtorahastojen hoitajaa.

Pykälän 1 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan merkittävien omistajien olisi oltava luotettavia. Momentti asettaa omistajille sijoituspalvelulain 3 luvun 4 §:ssä määriteltyä luotettavuutta vastaavan tason. Omistuksella tarkoitetaan sekä suoraa että välillistä omistusta.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin sijoituspalvelulain 3 luvun 4 §:n tavoin, milloin osakkeenomistajaa ei pidetä luotettavana. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaan (PeVL 15/2008 vp) henkilön sopimattomuutta voi osoittaa lainvoimaa vielä vailla oleva tuomio. On kuitenkin tilanteita, joissa on ilmeisen perusteltua antaa henkilön jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämistä vaihtoehtorahastojen hoitajassa, ja odottaa muutoksenhakuelimen ratkaisua. Tätä koskeva ehdotus sisältyy pykälän 3 momenttiin. Kokonaisarviossa olisi otettava huomioon henkilön aikaisempi toiminta, tuomioon johtaneet olosuhteet ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Jos henkilön aikaisempi toiminta on ollut moitteetonta ja esimerkiksi asianomaisen osallisuus mahdolliseen rikokseen tulkinnanvaraista tai epäselvää, voisi henkilö jatkaa omistajalle kuuluvan päätösvallan käyttöä vaihtoehtorahastojen hoitajassa, jollei muuta vastasyytä ole.

Pykälän 3 momentti ei kuitenkaan mahdollista uuden henkilön merkittävää omistusta vaihtoehtorahastojen hoitajassa, jos hänet on tuomittu 2 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen. Näissä tapauksissa myös lainvoimaa vailla oleva tuomio merkitsee aina, ettei henkilöä voida pitää luotettavana omistajana.

Myös muut seikat kuin 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu rangaistus voivat osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton olemaan omistajana. Tämäkin arvio olisi tehtävä kokonaisharkinnan perusteella. Sopimattomuutta voivat osoittaa henkilön toiminta ulkomailla, jos esimerkiksi ulkomaan viranomainen on katsonut henkilön sopimattomaksi, taikka henkilön kytkökset harmaan talouden tai talousrikollisuuden tapahtumiin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Myös esimerkiksi se, että henkilölle on määrätty Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu erityisen vakavasta rikkomuksesta tai laiminlyönnistä, voi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton toimimaan vaihtoehtorahastojen hoitajan omistajana.

5 §. Ilmoitusvelvollisuus olennaisista muutoksista toimiluvan edellytyksiin. Pykälä vastaa sisällöltään direktiivin 10 artiklaa. Asianmukaisen valvonnan varmistamiseksi Finanssivalvonnan on oltava jatkuvasti selvillä vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnassa tapahtuneista olennaisista muutoksista. Muutos on olennainen aina, kun se koskee 7 §:n 2 momentissa toimiluvan hakemisen yhteydessä selvitettäväksi säädettyjä asioita. Myös muunlainen muutos voi olla olennainen, jos sillä on merkitystä Finanssivalvonnan mahdollisuuksiin valvoa toimintaa. Uusien rahastojen perustaminen sinänsä ei edellytä pykälän 1 momentin tarkoittamaa ilmoitusta.

Pykälän 2 momentissa säädettyyn Finanssivalvonnan velvollisuuteen ilmoittaa luvanhaltijalle toimiluvan edellytysten täyttymisestä ja rajoitusten asettamisesta toimilupaan noudatettaisiin soveltuvin osin, mitä 2 §:ssä säädettäisiin. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan luoda tilannetta, jossa toimiluvan haltija joutuisi käymään uuden lupaprosessin. Finanssivalvonnan toimenpiteiden tulisikin olla suhteutettuja siihen, miten paljon suunnitellut muutokset poikkeavat olemassa olevasta toiminnasta. Finanssivalvontaa sitovat tiukemmat määräajat kuin 2 §:n mukaiset lupahakemuksen yhteydessä noudatettavat.

6 §. Toimiluvasta ilmoittaminen. Pykälän 1 momentissa on käytetty sijoituspalvelulain 3 luvun 6 §:ssä ja muualla arvopaperimarkkinalainsäädännössä omaksuttua lainsäädäntötekniikkaa. Kaupparekisteriin merkitty tieto osakeyhtiölle myönnetystä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvasta on rekisterin riittävän julkisen luotettavuuden kannalta olennainen tieto.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 7 artiklan 5 kohdassa Finanssivalvonnalle säädettyä velvollisuutta ilmoittaa ESMA:lle myönnetyistä ja perutuista toimiluvista.

7 §. Toiminnan aloittaminen. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 6 artiklaa. Perustettava yhtiö voi aloittaa toiminnan vasta silloin, kun se on rekisteröity kaupparekisteriin.

Pykälän 2 momentti vastaa 8 artiklan 5 kohtaa. Toimilupahakemus voidaan käsitellä siten, että vaihtoehtorahastojen hoitaja toimittaa yksittäisiä vaihtoehtorahastoja koskevat tiedot myöhemmin. Toiminta voidaan aloittaa kuukauden kuluttua siitä, kun Finanssivalvonta on saanut momentissa mainitut tiedot täydellisinä.

8 §. Toimiluvan peruminen ja toiminnan rajoittaminen. Pykälä vastaa direktiivin 11 artiklaa ja siinä on käytetty sijoituspalvelulain 3 luvun 9 §:ssä omaksuttua lainsäädäntötekniikkaa. Ennen luvan perumista Finanssivalvonnan tulee selvittää syyt sille, miksi toimintaa ei ole aloitettu 12 kuukaudessa luvan myöntämisestä tai harjoitettu edellisen kuuden kuukauden aikana. Erilaisista toimintamalleista johtuu, että vaihtoehtorahastojen hoitajilla voi olla aktiivista toimintaa esimerkiksi varojen keräämiseksi ja vaihtoehtorahaston perustamiseksi, vaikka ne eivät vielä harjoittaisi salkunhoitoa tai riskienhallintaa. Koska vaihtoehtorahaston markkinointi edellyttää toimilupaa, ei sitä tulisi tällaiselta toimijalta perua.

9 §. Toimilupa eurooppayhtiölle. Eurooppayhtiön säännöistä annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2157/2001 (eurooppayhtiöasetus) on sovellettu ETA-valtioissa 8 päivästä lokakuuta 2004 alkaen. Eurooppayhtiö on ylikansallinen yhteisömuoto, joka tarjoaa eri ETA-valtioista oleville ja eri ETA-valtioissa toimiville yrityksille ja luonnollisille henkilöille mahdollisuuden rajat ylittävään yritystoimintaan ja yritysrakenteiden järjestelyyn yli rajojen ETA-valtioissa.

Eurooppayhtiöasetuksen mukaan eurooppayhtiön on täytettävä kaikki sulautumisen tai kotipaikan siirron edellytyksenä olevat toimet ja muodollisuudet ennen sulautumista tai siirtoa. Tämän vuoksi säänneltyä elinkeinoa harjoittavan vaihtoehtorahastojen hoitajan on etukäteen selvitettävä valvontaviranomaisille, miten toimintaa jatketaan Suomessa kotipaikan siirron tai sulautumisen yhteydessä. Pykälä noudattaa lainsäädäntötekniikkaa, joka on omaksuttu rahoitusmarkkinalainsäädäntöön eurooppayhtiölain ja eräiden siihen liittyvien lakien säätämisen yhteydessä ( HE 55/2004 vp). Vastaava lainsäädäntötekniikka on omaksuttu sijoituspalvelulain 3 luvun 5 §:ssä.

10 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädetään direktiivin asianmukaisen täytäntöönpanon kannalta välttämättömistä valtuuksista antaa toimiluvan hakemiseen liittyvää tarkempaa sääntelyä valtiovarainministeriön asetuksella.

5 luku Rekisteröinti

Pienempiä varoja hoitavien toimijoiden on mahdollista noudattaa kevyempää rekisteröintimenettelyä. Kyseessä on direktiivin 3 artiklassa säädettyyn kansalliseen harkintaan perustuva poikkeus toimilupavaatimuksesta.

Kevyemmän menettelyn ohella rekisteröityjä toimijoita koskee huomattavasti toimiluvanhaltijoita kevyempi muu sääntely. Niihin ei sovelleta suurinta osaa lain säännöksistä. Tämä estää sen, että alalle tulon kynnys tarpeettomasti nousee. Rekisteröityihin toimijoihin sovellettavat säännökset on määritelty 1 luvun 3 §:ssä. Keskeisimmät velvollisuudet säädetään 5 luvussa. Niitä täydentävät 12 luvun kaikkia vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevat säännökset osuuksien tarjoamisesta. Finanssivalvonnan toimivalta on ulotettu rekisteröityihin toimijoihin. Rekisteröityjä toimijoita koskevien säännöksien rikkominen on sanktioitu. Kevyt sääntely merkitsee esimerkiksi sitä, ettei rekisteröityjen vaihtoehtorahastojen tule nimetä tämän lain mukaista säilytysyhteisöä, mikä ei kuitenkaan vaikuta sijoitusrahastolain mukaiseen säilytysyhteisövelvollisuuteen, jos toimija on myös rahastoyhtiö. Pelkkä rekisteröityminen myös sulkee toimijalta pois tiettyjä toimintamalleja. Esimerkiksi markkinoiminen ei-ammattimaisille asiakkaille tai markkinoiminen passin nojalla muussa ETA-valtiossa on mahdollista ainoastaan toimiluvan saaneille vaihtoehtorahastojen hoitajille. Sen sijaan markkinointi muussa ETA-valtiossa ammattimaiselle asiakkaalle ei edellytä toimilupaa, jos kyseinen ETA-valtio ei sitä edellytä. Tällöin on kyse niin sanotun private placement -toiminnan harjoittamisesta.

1 §. Rekisteröitymisvelvollisuus. Pykälä vastaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a alakohtaa. Siinä säädetään 1 luvun 2 §:n vähimmäisrajat alittavan vaihtoehtorahastojen hoitajan rekisteröitymisvelvollisuudesta Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Pykälä velvoittaa lisäksi saattamaan kaupparekisteriin merkityn toimialan sellaiseksi, että siitä käy ilmi toiminta vaihtoehtorahastojen hoitajana. Patentti- ja rekisterihallitus olisi kaupparekisterilain muutettavaksi ehdotetun 14 §:n nojalla velvollinen antamaan Finanssivalvonnalle mahdollisuuden lausua vaihtoehtorahastojen hoitajan yhtiöjärjestyksestä tai sen muutoksesta.

Direktiivin 46 artiklassa edellytetyllä tavalla Finanssivalvonnalla on laajat valtuudet rekisteröityihin toimijoihin nähden. Valtuudet on määritelty tämän lain lisäksi laissa Finanssivalvonnasta, jonka 5 §:n mukaisia muita rahoitusmarkkinoilla toimijoita rekisteröitymisvelvolliset vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat.

Laissa ei säädetä erikseen eurooppalaisen riskipääomarahaston hoitajan ja eurooppalaisen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneen rahaston hoitajan velvollisuudesta rekisteröityä Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Niitä koskevat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukset, jossa velvollisuudesta säädetään, ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä.

2 §. Finanssivalvonnan rekisteri. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta ylläpitää julkista rekisteriä lain nojalla rekisteröityneistä ja toimiluvan saaneista vaihtoehtorahastojen hoitajista ja näitä muistuttavista suoraan sovellettaviin EU-asetuksiin perustuvista eurooppalaisen riskipääomarahaston hoitajista ja eurooppalaisen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneen rahaston hoitajista. Pykälän rekisterinpitovelvollisuus vastaa rahoitusmarkkinoilla vakiintunutta käytäntöä, jossa Finanssivalvonta ylläpitää julkisessa tietoverkossa jatkuvasti saatavilla olevaa luetteloa valvottavista ja niiden yhteystiedoista. Menettely on omiaan edistämään yleisön luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan ja valvontaan.

Pykälän 1 kohta vastaa direktiivin 3 artiklan 3 kohtaa, joka edellyttää pitämään rekisteriä toimijoista, jotka alittavat direktiivin euromääräiset soveltamisrajat ja jotka ovat ilmoittaneet toiminnastaan Finanssivalvonnalle. Pykälän 2 kohdassa säädetään toimiluvan saaneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien rekisteristä. Pykälän 3 ja 4 kohdan mukaiset Finanssivalvonnan velvollisuudet perustuvat suoraan sovellettaviin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin.

3 §. Rekisteröinnin edellytykset. Pykälä vastaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan edellytyksiä. Pykälää täydentää 6 §:ssä säädetty Finanssivalvonnan valtuus antaa tarkempia määräyksiä direktiivinmukaisista edellytyksistä.

Pykälä ei sisällä vaatimusta siitä, että rekisteriin voitaisiin merkitä ainoastaan osakeyhtiöitä. Esimerkiksi osuuskunta muistuttaa osuuskuntalain kokonaisuudistuksen ( HE 185/2012 vp) toteuduttua suuresti osakeyhtiötä. Kun rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi lisäksi olla sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto, tarjoaa rekisteröinti joustavan mahdollisuuden järjestää alle 100 tai 500 miljoonan euron yhteisen sijoittamisen. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan voi saada ainoastaan 4 luvussa säädetyillä edellytyksillä. Siten muussa kuin osakeyhtiö- tai eurooppayhtiömuodossa toimivan rekisteröitymisvelvollisen tulee muuttaa yhtiömuotoaan ennen kuin se voi hakea toimilupaa.

4 §. Rekisteröitymisvelvollisen raportointivelvollisuus. Pykälä vastaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan edellytyksiä. Raportointiprosessi on rakennettava mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman kevyeksi. Jos ESMA:n ohjeista ei muuta johdu, vaihtoehtorahastojen hoitajien olisi voitava antaa niin sanottu ei muutoksia -raportti, jollei ole tapahtunut muutoksia edelliseen raporttiin nähden.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kategorisesti raportointivelvollisuuksista, joita komission delegoitu asetus täydentää. Delegoidun asetuksen 110 artiklassa ei määritellä, minkälaisin väliajoin rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee raportoida. Näin ollen asia jää kansalliseen sääntelyn varaan. Pienten toimijoiden hallinnollisen taakan rajaamiseksi raportointitiheydeksi ehdotetaan yhtä vuotta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa sellaisesta olosuhteiden muutoksesta, ettei vaihtoehtorahastojen hoitajaan enää voida soveltaa 5 luvun rekisteröitymissäännöksiä. Esimerkiksi hoidettujen vaihtoehtorahastojen varojen kasvaminen yli 1 luvun 2 §:ssä mainittujen raja-arvojen aikaansaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädetyn velvollisuuden hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa 30 vuorokauden kuluessa.

Säännöllisen raportointivelvollisuuden laiminlyönnistä määrätään rekisteröitymisvelvolliselle vaihtoehtorahastojen hoitajalle rikemaksu Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla.

5 §. Toimiluvan hakeminen. Pykälän 1 momentissa säädetään mahdollisuus hakea toimilupaa, vaikka yhtiön hoitamien vaihtoehtorahastojen varat alittaisivat 1 luvun 2 §:ssä säädetyt 100 miljoonan euron tai 500 miljoonan euron raja-arvot. Toimilupa korvaa tällöin rekisteröitymisen ja yhtiöön sovelletaan lakia kokonaisuudessaan. Momentti vastaa direktiivin 3 artiklan 4 kohtaa.

Pykälän 2 momentissa säädetään velvollisuus hakea toimilupaa, jos rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtorahastojen yhteenlasketut varat ylittävät 1 luvun 2 §:ssä säädetyn 100 miljoonan tai 500 miljoonan rajan. Momentti vastaa direktiivin 3 artiklan 3 kohdan 3 alakohtaa.

Myös EuVECA- ja EuSEF-asetusten mukaisilla toimijoilla on aina mahdollisuus halutessaan hakea tämän lain mukaista toimilupaa.

6 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Finanssivalvonnalle annettaisiin valtuudet tarvittaessa antaa viranomaismääräyksiä rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan tai vaihtoehtorahaston asianmukaisista tunnistetiedoista sekä erilaisia sijoitusstrategioita koskevista tiedoista. Direktiivi ei suoraan erittele erilaisia vaihtoehtorahastojen tyyppejä niiden käyttämien sijoitusstrategioiden mukaan, mutta jatkossa tämänkaltainen jaottelu voi syntyä markkina- ja valvontakäytännön tai itsesääntelyssä syntyneiden suositusten kautta. Tällöin on perusteltua antaa Finanssivalvonnalle mahdollisuus antaa jaottelusta oikeudellisesti sitova määräys. Lisäksi Finanssivalvonnalle ehdotetaan valtuutta antaa tarkentavia määräyksiä niistä tiedoista, joita rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja on lain nojalla vuosittain velvollinen raportoimaan Finanssivalvonnalle. Määräykset koskisivat sellaista tarkempaa sääntelyä, jonka kaltaista Finanssivalvonta on jo antanut monien muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien raportointivelvollisuuksien ja menettelyjen edellytysten täyttämisestä. Lisäksi Finanssivalvonta voi antaa ohjeita muusta 4 §:n mukaisesta raportoinnista, kuten raporttien ajankohdasta. Ohjeet eivät ole sitovia.

7 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidun asetuksen 2—4 artiklassa säädetään toimilupavelvollisuuden alarajaan liittyvistä velvollisuuksista. Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan on muun muassa delegoidun asetuksen 3 artiklan nojalla otettava käyttöön menettelyt, joilla se valvoo jatkuvasti hoidettujen varojen kokonaisarvoa. Delegoidun asetuksen 4 artiklassa säädetään tilanteista, joissa mainittu raja-arvo ylittyy tilapäisesti tai pysyvästi, ja 5 artiklassa rekisteröinnin yhteydessä annettavista tiedoista. Delegoidun asetuksen rekisteröitymisvelvollisia vaihtoehtorahastojen hoitajia osittain koskevassa 110 artiklassa säädetään raportoinnista Finanssivalvonnalle.

III OSA TOIMINTA

6 luku Toimintaedellytykset

Lukuun on koottu sellaiset olennaiset edellytykset, jotka koskevat vaihtoehtorahastojen hoitajaa itseään ja joiden on täytyttävä 4 luvussa säädettyä toimilupaa myönnettäessä. Yleisten periaatteiden ohella luvussa on yksityiskohtaista sääntelyä toiminnan edellytyksistä, jota edelleen täsmennetään valtiovarainministeriön asetuksessa, Finanssivalvonnan määräyksissä ja komission delegoidussa asetuksessa.

1 §. Yleiset periaatteet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin direktiivin 12 artiklan edellytykset, jotka vaihtoehtorahastojen hoitajan on otettava huomioon toimintaa organisoidessaan ja joita sen on noudatettava toimintansa aikana. Momentin 1 kohdan edellytykset ovat luonteeltaan yleisiä toimintaa ohjaavia periaatteita, joita hoitajan on noudatettava kaikessa toiminnassaan. Toiminnan järjestämisen yksityiskohtaisemmista edellytyksistä säädettäisiin tarkemmin 7 luvussa. Momentin 2 kohdassa edellytetään hoitajan ottavan huomioon niin vaihtoehtorahastojen ja niiden sijoittajien edun kuin markkinoiden häiriöttömän toiminnan. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminta voi joissakin tapauksissa edistää sen hoitamien vaihtoehtorahastojen tai niihin sijoittaneiden etua, mutta olla laajemmin haitallinen markkinoiden häiriöttömälle toiminnalle. Tällainen toiminta ei olisi pykälässä tarkoitettujen periaatteiden mukaista.

Momentin 3 kohta velvoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa resursoimaan toimintansa niin, että se pystyy harjoittamaan toimintaansa asianmukaisesti ja tehokkaasti. Hoitajan on myös otettava käyttöön tarvittavat menettelyt toiminnan harjoittamiseksi. Pykälän edellytysten täyttäminen edellyttää yleisemminkin sellaisten periaatteiden ja sisäisten menettelytapojen sekä prosessien omaksumista ja noudattamista, joilla pykälän mukaisten periaatteiden toteutuminen voidaan varmistaa. Momentin 4 kohdassa lausuttaisiin velvollisuudesta käsitellä eturistiriitatilanteita, joista säädettäisiin tarkemmin 7 luvun 6 §:ssä. Momentin 5 kohdassa säädettäisiin sääntelyvaatimusten noudattamisesta ja 6 kohdassa sijoittajien tasapuolisesta kohtelusta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamisesta toiminnan järjestämisessä. Myös Finanssivalvonnan tulee ottaa periaate huomioon arvioidessaan vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan järjestämisestä ja harjoittamista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta kieltoon antaa sijoittajille erityiskohtelua. Momentissa tarkoitetut säännöt tulee ymmärtää laajasti koskien monia erilaisia vaihtoehtorahaston toimintaa säänteleviä yhtiö- ja sopimusoikeudellisia asiakirjoja. Poikkeus vaihtoehtorahaston säännöissä ei välttämättä ole vaihtoehtorahastojen toiminnassa harvinainen. Pääomasijoitustoiminnassa on tyypillistä, että eri sijoittajien kanssa käydään erilliset neuvottelut ja vaihtoehtorahastojen hoitajan ja yksittäisten sijoittajien välillä tehdään erillissopimukset (side letter) esimerkiksi raportoinnista ja palkkioista. Nämä erillissopimukset tiedotetaan myös muille sijoittajille, joilla on yleensä mahdollisuus tietyn ajan sisällä ilmoittaa, haluavatko he, että joitakin vaihtoehtorahastojen hoitajan muiden sijoittajien kanssa sopimia sopimusehtoja sovelletaan myös heihin. Tällaista pääomasijoitusrahastoa koskevissa perustamisasiakirjoissa tai sellaiseksi rinnastettavissa olevissa sopimusasiakirjoissa tulisi kuitenkin momentin mukaisesti ilmoittaa, että kyseisen kaltaisia sopimuksia tehdään sekä miten ja milloin niistä tiedotetaan muille sijoittajille.

2 §. Vähimmäispääoma. Vaihtoehtorahastojen hoitajan vähimmäispääomasta ehdotetaan säädettäväksi luvun 2 §:ssä, jossa olisi seitsemän momenttia. Pykälä vastaisi direktiivin 9 artiklassa perustamispääomasta ja omista varoista säädettyä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan osakepääoman vähimmäismäärästä, joka riippuu siitä, onko kyseessä ulkoinen vaihtoehtorahastojen hoitaja vai sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto. Direktiivin johdantolauseessa 23 todetaan, että muun muassa vähimmäispääomavaatimuksilla varmistetaan vaihtoehtorahastojen hoitajan tarjoaman vaihtoehtorahaston hoidon jatkuvuus ja sääntöjenmukaisuus. Sijoitusrahastodirektiivissä säädetään samansuuntaisesti rahastoyhtiöiden perustamispääomavaatimuksista. Perustamispääomalla ja omilla lisävaroilla varmistetaan se, että rahastoyhtiö kykenee täyttämään toiminnastaan aiheutuvat velvollisuudet ja siten turvaamaan vakautensa. Sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annetussa direktiivissä 2006/49/EY on katsottu, että sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omilla varoilla voidaan toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi ja sijoittajien suojaamiseksi kattaa sellaisia tappioita, joiden kattamiseksi voitot eivät riitä. Toimivaltaisille viranomaisille omat varat ovat myös tärkeä arviointiperuste erityisesti laitosten vakavaraisuuden arvioinnissa ja muussa vakavaraisuusvalvonnassa. Vaihtoehtorahastojen hoitajalle asetettavat vähimmäispääomavaatimukset vastaavat näitä direktiivejä. Sääntelyn tavoitteiden saavuttamiseksi osakepääoman tulisi olla kokonaan maksettu toimilupaa myönnettäessä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentissa säädettyjen pääomavaatimusten lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajan omista varoista. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla tulisi olla momentissa tarkoitettuja omia varoja siltä osin kuin sen hoitamien vaihtoehtorahastojen yhteenlaskettu määrä ylittää 250 miljoonaa euroa.

Vaihtoehtorahastojen varojen arvon laskemisesta säädettäisiin pykälän 3 momentissa. Pääomavaatimusta laskettaessa ei otettaisi huomioon sijoitusrahastodirektiivin mukaisissa sijoitusrahastoissa olevia varoja eikä niiden vaihtoehtorahastojen varoja, joita hoitaja hoitaa toisen vaihtoehtorahastojen hoitajan antaman toimeksiannon perusteella. Omien varojen yhteenlasketulle kokonaismäärälle, johon lasketaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetut varat, asetettaisiin 2 momentissa 10 miljoonan euron enimmäisvaatimusraja. Tätä rajoitettaisiin kuitenkin pykälän 4 momentissa, jonka mukaan hoitajan omien varojen määrä ei saa alittaa momentissa kuvattua määrää. Rajoituksesta säädetään direktiivin 9 artiklan 5 kohdassa. Kirjanpitolaki ei enää määrittele kiinteitä ja muuttuvia kuluja ja myös direktiivikohdassa viitataan sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annetun direktiivin 21 artiklaan. Siinä kiinteitä yleiskustannuksia (fixed overheads) ei määritellä tarkemmin. Yleiskuluna pidetään sellaisia kuluja, joihin vaihtoehtorahastojen hoitaja on sitoutunut vähintään kuuden kuukauden ajaksi.

Pykälän 5 momentissa sallittaisiin 2 momentissa tarkoitettujen omien lisävarojen alittaminen, jos kyseessä olevalla vaihtoehtorahastojen hoitajalla on momentissa tarkoitettu takaus sille määrälle, jolla se alittaisi 2 momentissa tarkoitetun varojen määrän.

Pykälän 6 momentissa todettaisiin, ettei 1—4 momentissa säädetty rajoita sellaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuutta noudattaa sijoituspalvelulain 6 luvun 1 §:n 2 momentin vähimmäisosakepääomasääntelyä, joka tarjoaa tässä laissa tarkoitettuja liitännäis- ja muita palveluja. Direktiivin 6 artiklan 6 kohdassa säädetään muun muassa MiFID:n 12 artiklan perustamispääomavaatimusten soveltamisesta direktiivissä tarkoitettuja sijoituspalveluja tarjoavaan hoitajaan.

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin direktiivin 9 artiklan 10 kohdan mukaisesti, ettei pykälää sovelleta sellaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka ovat myös sijoitusrahastolain mukaisia rahastoyhtiöitä. Tällaisiin yhtiöihin sovellettavista pääomavaatimuksista säädetään yksinomaan sijoitusrahastolaissa.

3 §. Omien varojen sijoittaminen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 9 artiklan 8 kohdan mukaisesti omien varojen ja direktiivin 9 artiklan 7 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen omien lisävarojen sijoittamisesta. Omat varat ja ne 4 §:ssä tarkoitetut omat lisävarat, jotka eivät ole rahavaroja, pitää pystyä tarvittaessa lyhyellä aikavälillä helposti muuntamaan rahaksi, eivätkä ne saa sisältää spekulatiivisia omaisuuseriä. Vaatimus tietystä vähimmäispääomasta ja omista varoista perustuu vaihtoehtorahastojen hoidon jatkuvuuden turvaamiseen, jolloin tarpeellisten varojen on oltava käytettävissä riittävän vaivattomasti. Finanssivalvonnalle annettaisiin 8 §:ssä velvoittava valtuus antaa tarkempia määräyksiä siitä, minkälaiset sijoituskohteet täyttävät tämän pykälän edellytykset. Sijoitusrahastolain 11 luvussa säädetään sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen varojen sijoittamisesta. Tällaisten sijoitusrahastojen tulee olla avoimia ja niiden osuuksien tulee pääsääntöisesti olla jatkuvasti lunastettavissa. Tästä syystä voidaan sijoitusrahastolain 11 luvussa sallittujen sijoituskohteita katsoa pääsääntöisesti, johdannaissopimuksia lukuun ottamatta, täyttävän myös tässä pykälässä tarkoitetut edellytykset.

4 §. Vastuuriskien kattaminen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 9 artiklan 7 kohdassa säädetystä ammatillisista vastuista aiheutuvien riskien kattamisesta. Vaatimuksella lisävaroista tai vastuuvakuutuksesta pyritään keskeisesti parantamaan sijoittajansuojaa. Myös tässä pykälässä tarkoitetut omat lisävarat olisi sijoitettava 3 §:n mukaisesti.

5 §. Johtaminen ja luotettavuus. Pykälässä säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan johdolle ja liiketoiminnasta vastaaville tahoille asetettavista edellytyksistä. Pykälässä säädetyn lisäksi yhtiöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävänä on huolehtia siitä, että yhtiön toiminnassa noudatetaan sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä.

Pykälässä olisi viisi momenttia. Sääntely on monin osin samansisältöistä kuin sijoituspalvelulaissa ja laissa luottolaitostoiminnasta. Johdon sopivuudesta yhtenä toimiluvan myöntämisen ehtona säädetään direktiivin 8 artiklan 1 kohdan c alakohdassa. Toimitusjohtajan nimittämistä voidaan vakiintuneesti pitää osana rahoitusmarkkinoilla toimivalta toimilupavelvolliselta edellytettävää luotettavaa hallintoa. Toisaalta esimerkiksi konsernin tytäryhtiönä toimivan vaihtoehtorahastojen hoitajan luotettava hallinto ei välttämättä edellytä toimitusjohtajan nimeämistä, jos luotettava hallinto voidaan järjestää muulla tavoin. Pykälä ei sinänsä aikaansaa velvollisuutta nimittää vaihtoehtorahastojen hoitajalle toimitusjohtajaa.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan johtamisesta terveiden ja huolellisten liiketapaperiaatteiden mukaisesti. Momentissa tarkoitetut velvollisuudet ja johdolle asetettavat edellytykset eivät koskisi ainoastaan yhtiön hallitusta ja toimitusjohtajaa, vaan myös sen muuta ylintä johtoa, tyypillisesti johtoryhmää, sekä muita liiketoiminnasta vastaavia. Näillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka tosiasiassa johtavat yrityksen liiketoimintaa. Käytännössä muu ylin johto kuin hallitus ja toimitusjohtaja ovat työsuhteessa yhtiöön, minkä vuoksi näiden henkilöiden mahdollisuudet hoitaa tehtäväänsä riippuvat hallituksen ja toimitusjohtajan antamista valtuuksista ja resursseita. Näiden henkilöiden työsuhteiden päättämiseen ja vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan työsuhteita koskevia säännöksiä.

Ylimmältä johdolta edellytetty yleinen ja tarpeellinen sijoitustoiminnan tuntemus riippuisi vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan laadusta ja laajuudesta ja esimerkiksi siitä, minkä tyyppisiä vaihtoehtorahastoja hoitaja hoitaa. Momenttia tulee soveltaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Kokemukseksi voidaan katsoa esimerkiksi rekisteröidyn vaihtoehtorahastojen hoitajan liiketoiminnan harjoittaminen, muu finanssialan kokemus tai merkityksellinen kokemus muulta toimialalta. Momentin tarkoituksena ei ole muodostua kohtuuttomaksi alalle tulon esteeksi.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin henkilön luotettavuuden arvioinnista. Arviointi vastaisi sijoituspalvelulain 7 luvun 16 §:n 2 ja 3 momentissa säädettyä. Pykälän 4 momentissa velvoitettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitaja ilmoittamaan viipymättä Finanssivalvonnalle 1 momentissa tarkoitettuja henkilöitä koskevista muutoksista.

Pykälän 5 momentissa säädetyn velvollisuuden tavoitteena on varmistaa se, että liiketoimintaa koskeva olennainen päätöksenteko on hyvin valmisteltua ja harkittua.

6 §. Tilintarkastus ja tilintarkastaja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan tilintarkastuksesta ja tilintarkastajasta luottolaitoksista ja sijoituspalveluyrityksistä säädettyä vastaavasti. Samansuuntaisesti kuin luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä, vaihtoehtorahastojen hoitajien toiminnalta voidaan edellyttää sellaista julkista luotettavuutta, että niihin sovellettaisiin säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevien arvopaperien liikkeeseenlaskijaan sovellettavia erityisiä vaatimuksia muun muassa tilintarkastajan enimmäistoimikaudesta, laadunvalvonnasta ja tilintarkastajan toimintaa ja hallintoa koskevien tietojen julkistamisesta.

Pykälän 2 momentissa asetettaisiin hyväksyttäville tilintarkastajille kelpoisuusehdot.

Jos 2 momentissa tarkoitettua tilintarkastajaa ei valittaisi, Finanssivalvonnan tulisi 3 momentin mukaisesti määrätä kelpoisuusehdot täyttävä tilintarkastaja. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että momentissa tarkoitetuissa tilanteissa tilintarkastajan määräisi tilintarkastuslaista ja osakeyhtiölaista poiketen Aluehallintaviraston sijaan Finanssivalvonta, joka myös muilta osin valvoo vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaa. Vastaava erityissäännös sisältyy luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin ja soveltuu viittaussäännöksellä esimerkiksi sijoituspalveluyrityksiin.

7 §. Itsesääntely. Pykälässä säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevasta itsesääntelystä. Pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut toimielimet voivat toimia vaihtoehtorahastojen hoitajien toimialajärjestöjen yhteydessä ja niitä voi olla useita, kuten Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry, Finanssialan Keskusliitto FK ry ja Suomen pääomasijoitusyhdistys FVCA ry. Lain voimaantulon jälkeen voidaan perustaa tarpeen mukaan uusia toimielimiä. Sellaistenkin vaihtoehtorahastojen hoitajien, jotka eivät kuulu pykälässä tarkoitettuun toimielimeen, tulee noudattaa tällaisen, alan toimijoita laajasti edustavan toimielimen pykälän 1 ja 2 momentin mukaisiin suosituksiin. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi kuulua pykälässä tarkoitettuun toimielimeen myös välillisesti. Pykälää koskevasta siirtymäajasta säädetään 23 luvun 6 §:ssä.

On mahdollista, että vaihtoehtorahastojen hoitajan toimintaa ohjaa kahden tai useamman eri toimielimen suositukset. Tällaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan tulisi noudattaa näitä suosituksia tarkoituksenmukaisesti ottaen erityisesti huomioon yksittäisten toimielinten erityisasiantuntemus tietystä vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan osasta. Vaihtoehtorahastojen hoitajan oman toiminnan tai sen hoitamien vaihtoehtorahastojen toiminnan järjestämisestä niiden oikeudellisen muodon perusteella voi olla saatavissa asiantuntevaa itsesääntelyä yhdeltä itsesääntelytoimielimeltä, kun taas tiettyjen vaihtoehtorahastojen arvonmäärityksessä on perustellumpaa noudattaa tällaisia varoja koskevia arvostussuosituksia toiselta toimielimeltä.

Ehdotuksella pyritään edistämään itsesääntelyä, joka mukautuu kotimaisten markkinoiden tarpeisiin, toimii luotettavasti ja on sopusoinnussa viranomaissääntelyn sekä valvonnan toimivuuden kanssa. Vastuullinen itsesääntely heijastaa sijoittajansuojaa, luotettavuutta, kohtuutta, tasapuolista kohtelua, puolueettomuutta, tehokkuutta, kilpailukykyä ja läpinäkyvyyttä. Koska itsesääntelyn tavoitteet ovat sisällöllisiä, on tarpeen vahvistaa itsesääntelyn rakenteita. Vaativan itsesääntelyn koordinointi- ja kehitystehtävän suorittamiseksi on tarpeen osoittaa toimielin, jossa vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat laajalti edustettuna ja jolla on siten riittävät resurssit sekä riittävä toimialatuntemus. Pykälän 1 momentissa mainittu avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen on toimialalle itselleen luontevasti soveltuva kehityskohde, josta ei ole näköpiirissä tarkempaa virallissääntelyä.

Selvyyden vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa myös muita kuin avoimuutta tai läpinäkyvyyttä koskevia suosituksia. Monimutkainen ja laaja-alainen sääntely-ympäristö voi aikaansaada tilanteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan hyväksi havaittuja toimintakäytäntöjä. Esimerkiksi 18 luvussa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajille useita direktiiviin perustuvia velvollisuuksia, joiden täsmällisestä soveltamisesta ei ole odotettavissa Euroopan laajuista virallissääntelyä. Näiden selvittämiseen ja suositusten laatimiseen tehokas toimija on toimialan yrityksiä laajalti edustava riippumaton toimielin. Tällaisia tulkinnanvaraisia säännöksiä ovat ainakin direktiivin 28 artiklaan perustuvat 18 luvun 3 §:n tiedonantovelvollisuus, 4 §:n velvollisuus tiedottaa aikomuksista, direktiivin 29 artiklan 5 kohtaan perustuva 18 luvun 5 §:n velvollisuus antaa tieto määräysvallan hankkimisen rahoituksesta sekä direktiivin 29 artiklaan perustuva 18 luvun 6 §:n velvollisuus laatia toimintakertomus. Lisäksi esimerkiksi riskienhallinnan järjestämisessä tulee ottaa huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan erityispiirteet, jolloin alan itsesääntely voi olla hyvä tapa saada arvioon alan omaa asiantuntemusta. Samoin direktiivissä ja komission delegoidussa asetuksessa sinänsä laajasti säännellystä arvonmäärityksestä voi olla perusteltua antaa tarkempaa ohjeistusta itsesääntelyllä. Lain 9 luvun 3 §:ssä todetaan nimenomaisesti, että siinä tarkoitettu yleisesti hyväksytty menetelmä voi perustua esimerkiksi itsesääntelyyn.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimielimen velvollisuudesta antaa sääntönsä ja muuta tietoa toiminnastaan Finanssivalvonnalle. Lain 23 luvun 6 §:ään sisältyy itsesääntelyä koskeva siirtymäsäännös.

8 §. Toimipaikka. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta perustaa vähintään yksi kiinteä toimipaikka. Toimintaa voitaisiin kuitenkin harjoittaa useammassakin toimipaikassa. Vaihtoehtorahastojen hoitajan pääasiallisen toimipaikan tulisi pykälän 2 momentin mukaan olla Suomessa. Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan keskustoimipaikan ja sääntömääräisen kotipaikan tulee sijaita samassa ETA-valtiossa. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimipaikat muussa valtiossa ovat sivuliiketoimintaa. Vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltioksi katsotaan se valtio, jossa sijaitsee tämän sääntömääräinen kotipaikka. Edellyttämällä, että vaihtoehtorahastojen hoitajan yhtiöoikeudellinen kotipaikka ja pääasiallinen toimipaikka sijaitsevat Suomessa, jolloin Finanssivalvonta toimii hoitajan toimivaltaisena valvontaviranomaisena, voidaan edistää toiminnan valvontaa ja sijoittajansuojaa. Sääntely vastaa myös MiFID:n perustuvaa sijoituspalvelulain sääntelyä. Sijoituspalvelulaissa on katsottu, että kiinteän toimipaikan vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että viranomaisten ja yleisön tiedossa on toiminnanharjoittajan katuosoite, jossa yrityksellä on henkilökuntaa. Vero-oikeudellinen kiinteä toimipaikka perustuu verosääntelyyn, eikä asiasta tässä laissa säätäminen suoraan vaikuta kysymyksen arviointiin verotuksen tarkoituksissa.

9 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin valtiovarainministeriön oikeudesta antaa tarkempia säännöksiä asetuksella direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Asetuksenantovaltuus koskisi vähimmäispääoman ja vastuuriskien kattamisen tarkempaa sääntelyä. Valtuutta rajoittaisi se, ettei komission delegoidussa asetuksessa ole jo säännelty näistä seikoista.

10 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta antaa tarkempia määräyksiä 3 §:n mukaisten omien varojen ja 4 §:n mukaisten lisävarojen sijoittamisesta siten, että täytetään 3 §:n edellytykset sijoitusten likviditeetistä ja ei-spekulatiivisuudesta. Valtuus on tarpeen sijoittajansuojan turvaamiseksi ja markkinoiden vakauden varmistamiseksi.

11 §. Komission delegoitu asetus. Pykälä olisi luonteeltaan informatiivinen. Direktiivin 9 artiklan 9 kohdassa todetaan, että komissiolla on oikeus säätää delegoidulla asetuksella tarkemmin 1 §:n edellytysten tulkinnasta ja 4 §:ssä tarkoitetuista riskeistä ja pääoman tai vastuuvakuutuksen kattavuuden riittävyyden määrittämisestä. Komission delegoidussa asetuksessa määritellään tarkemmin 1 §:n kunkin käsitteen sisältöä. Finanssivalvonnan tulee käyttää komission delegoidussa asetuksessa kuvattuja perusteita arvioidessaan sitä, täyttävätkö vaihtoehtorahastojen hoitajat mainitun pykälän mukaiset velvollisuutensa. Finanssivalvonnan tulisi soveltaa delegoidun asetuksen resursseja koskevaa 22 artiklaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan koon ja organisaatiorakenteen sekä hoidettavan vaihtoehtorahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden perusteella.

7 luku Toiminnan järjestäminen

Luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan yleisistä päivittäisen toiminnan järjestämistä koskevista velvollisuuksista. Luvun sääntelyssä kiinnitetään erityistä huomiota asianmukaisten järjestelmien ja prosessien tärkeyteen. Luvun säännöksissä on pyritty lisäämään sijoittajansuojaa, alan luotettavuutta ja Finanssivalvonnan mahdollisuuksia puuttua tarvittaessa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimintaan. Luvussa määriteltyjen järjestelyjen yksityiskohtia täsmennetään valtiovarainministeriön asetuksessa, Finanssivalvonnan määräyksissä ja komission delegoidussa asetuksessa.

1 §. Resurssit. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 18 artiklan 1 kohdan ensimmäistä kappaletta vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajalta edellytettävistä resursseista vaihtoehtorahastojen asianmukaiseksi hoitamiseksi. Resursseilla tarkoitetaan niin henkilöstö- kuin teknisiä resursseja. Resurssien tulee olla riittäviä ja tarkoituksenmukaisia, ja vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee hyödyntää käytössään olevia resursseja. Resurssien riittävyyden arviointi on tapauskohtaista ja riippuu muun muassa kyseessä olevan vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan luonteesta ja laajuudesta. Direktiivin 18 artiklan sisältöä määritellään tarkemmin komission delegoidussa asetuksessa.

2 §. Hallinto- ja valvontajärjestelyt. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 18 artiklan 1 kohdan toista kappaletta vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajalta edellytettävistä järjestelmistä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytyksestä ottaa käyttöön luotettavat hallinto- ja kirjanpitomenettelyt sekä automaattisen tietojenkäsittelyn valvonta- ja suojajärjestelyt. Vaihtoehtorahastojen hoitajan omaksumia kirjanpitosääntelyä noudattavia kirjanpitomenettelyitä voidaan pitää pykälässä tarkoitetuin tavoin sijoittajien suojaamiseksi luotettavina.

Pykälän 2 momentissa edellytettävillä riittävillä sisäisillä valvontajärjestelmillä tarkoitettaisiin sellaisen toimijan sisäisen valvonnan järjestämistä, joka tyypillisesti osoitetaan esimerkiksi sisäisen tarkastuksen (internal audit) ja compliance-toiminnon tehtäväksi. Sisäisen valvonnan järjestämisessä on keskeistä huolehtia toiminnon riippumattomuudesta ja tosiasiallisesta tehokkuudesta. Näiden itsenäisten toimintojen ohella myös yhtiön toimivan johdon sekä sen hallituksen tulee huolehtia siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitaja noudattaa velvollisuuksiaan. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin pysyvien compliance- ja sisäisen tarkastuksen toimintojen perustamisesta. Sisäisen valvonnan järjestämistä arvioitaessa tulee noudattaa suhteellisuusperiaatetta ottaen huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan laatu ja laajuus sekä ne palvelut ja toiminnot, joita se tarjoaa ja harjoittaa liiketoiminnassaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan henkilökunnan omaan lukuunsa tai yhtiön sen omaan lukuun toteuttamien liiketoimien seurannasta. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla tulisi olla valmis ohjeistus tällaisten liiketoimien suorittamisesta ja sijoitusten hoidosta. Kaikista liiketoimista ja omistuksista pidettävän rekisterin avulla voitaisiin seurata, että ohjeistusta noudatetaan. Ohjeistuksen ja valvonnan keskeisenä tarkoituksena olisi varmistaa, ettei momentissa tarkoitettuja liiketoimia suoritettaessa tai henkilökunnan tai hoitajan omia omistuksia hoidettaessa toimita vastoin vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitaman vaihtoehtorahaston sijoittajien etua. Direktiivin 18 artiklan sisältöä määritellään tarkemmin komission delegoidussa asetuksessa.

3 §. Raportointi Finanssivalvonnalle. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 24 artiklan 1 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan säännöllisestä raportointivelvollisuudesta. Tiedot tulee toimittaa Finanssivalvonnalle ja niiden on oltava riittävät siihen, että viranomainen voi raportoitujen tietojen perusteella suorittaa valvontatehtäväänsä. Raportoitavissa tiedoissa on keskeistä luoda Finanssivalvonnalle edellytykset arvioida vaihtoehtorahastojen sijoitustoiminnan riskejä vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnalle ja laajemmin sijoitustoiminnan vaikutusta järjestelmäriskiin. Raportoinnista annetaan tarkempia säännöksiä komission delegoidulla asetuksella, mistä säädetään luvun 14 §:ssä. ESMA on antanut raportoinnista luonnoksen ohjeeksi (ESMA/2013/592), joka ei tule olemaan oikeudellisesti sitova. Direktiivin 24 artiklan 2 ja 3 kohdasta säädettäisiin luvun 12 §:n mukaisesti valtiovarainministeriön asetuksella. Vivutusta koskevasta raportoinnista säädettäisiin 17 luvussa.

4 §. Säilytysyhteisön nimeäminen. Pykälässä säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta huolehtia hoitamiensa vaihtoehtorahastojen säilytystoiminnasta. Tämä tapahtuu nimeämällä jokaiselle vaihtoehtorahastolle 14 luvun 1 §:ssä tarkoitettu säilytysyhteisö tai 3 §:ssä tarkoitettu erityinen säilytysyhteisö. Vaihtoehtorahaston varat tulee luovuttaa säilytysyhteisön säilytettäväksi. Sen ja muiden säilytysyhteisön tehtävien täyttämisestä säädetään 15 luvussa. Vaihtoehtorahaston ja sille nimetyn säilytysyhteisön tulee sijaita samassa ETA-valtiossa, jolloin säilytysyhteisöllä on paremmat edellytykset valvoa rahastoa ja näitä molempia toimijoita valvoo sama toimivaltainen viranomainen. Tästä velvollisuudesta on kuitenkin direktiivin 21 artiklan 11 kohdan mukainen poikkeus, josta säädetään tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella 15 luvun 8 §:n 4 kohdan mukaisesti. Poikkeuksen soveltaminen vaatii, että kolmannen maan lainsäädännössä edellytetään, että paikallinen yhteisö säilyttää tiettyjä rahoitusvälineitä. Velvollisuus nimetä vaihtoehtorahastolle säilytysyhteisö ei koske rekisteröitymisvelvollista vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Lisäksi 23 luvun 3 §:ssä säädetään 22 päivänä heinäkuuta 2017 päättyvästä siirtymäajasta, jonka aikana säilytysyhteisönä voidaan käyttää ulkomaista ETA-luottolaitosta.

Toimilupavelvollisten vaihtoehtorahastojen hoitajien tulisi 15 luvun 4 §:n mukaisesti laatia säilytysyhteisön tai erityisen säilytysyhteisön nimeämisestä kirjallinen sopimus. Säilytysyhteisöistä ja niiden toiminnassa säädettäisiin 14—16 luvussa. Direktiivin 21 artiklan 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden taustalla on tarve erottaa toisistaan varojen säilytystoiminnot ja hoitotoiminnot, sekä pitää sijoittajien varat erillään hoitajan varoista.

5 §. Asiakkaansuoja sijoituspalveluissa. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 12 artiklan 2 kohtaa vastaavasti asiakkaansuojasta tilanteissa, joissa vaihtoehtorahastojen hoitaja tarjoaa omaisuudenhoito- tai muita liitännäispalveluja. Pykälän 1 momentissa edellytettäisiin, että asiakkaalta on saatu etukäteinen hyväksyntä sille, että vaihtoehtorahastojen hoitaja omaisuudenhoitajan tehtävässään sijoittaa asiakkaan varoja hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksiin. Hyväksyntää ei tarvittaisi yksittäistilanteittain, vaan yleinen etukäteishyväksyntä olisi riittävä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta perustaa tehokkaat menettelytavat momentissa tarkoitettujen asiakasvalitusten käsittelyyn. Momentissa todettaisiin informatiivisena lisäyksenä velvollisuus noudattaa sijoituspalvelulain asiakasvalituksia koskevaa sääntelyä yhdenmukaisesti muiden sijoituspalveluita tarjoavien yritysten kanssa. Sijoituspalvelulain 10 luvun 14 §:ssä säädetään, että kyseisen luvun 13 §:ä sovelletaan sen 1 momenttia lukuun ottamatta myös ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeeseen. Pykälän 2 momentin viittauksen kautta samaa sääntelyä asiakasvalitusten käsittelystä sovellettaisiin myös ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajaan ja sen sivuliikkeeseen. Soveltamisalaan ei kuitenkaan otettaisi sijoituspalvelulain 10 luvun 14 §:ä vastaavaa rajoitusta, vaan myös kyseisen luvun 13 §:n 1 momentti soveltuisi ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajaan ja sen sivuliikkeeseen. Sijoituspalvelulain rajoitus perustuu MiFID:iin, jossa kyseiset asiat on rajattu kuulumaan sijoituspalveluyrityksen kotivaltion lainsäädännön piiriin. Tällaista rajoitusta ei kuitenkaan sisälly direktiiviin, joten sääntely voidaan 43 artiklan mukaisesti ulottaa koskemaan myös muita kuin kotimaisia vaihtoehtorahastojen hoitajia.

Sijoituspalveluasiakkaiden suojan kannalta olisi erittäin tärkeää, että kaikki sijoituspalveluja tarjoavat yritykset, mukaan lukien ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajat ja niiden sivuliikkeet, sitoutuisivat asiakasvalituksia käsittelevän lautakunnan toimintaan. Viimeaikaisen finanssikriisin yhteydessä esille tulleet tapaukset osoittavat, että asiakkailla on suuri tarve saada heille tarjottua sijoitusneuvontaa ja muita sijoituspalveluja koskevasta erimielisyydestä luotettavan ulkopuolisen tahon arvio. Tämä mahdollisuus tulisi olla kaikilla muilla asiakkailla paitsi suuryrityksillä ja muilla ammattimaisilla asiakkailla, joilla on taloudelliset ja muut edellytykset huolehtia itse suojantarpeestaan. Viimeistelyvaiheessa olevalla ADR-direktiivillä pyritään varmistamaan, että kaikissa jäsenvaltioissa on laadukkaita tuomioistuimen ulkopuolisia riidanratkaisuelimiä kuluttajariitojen ratkaisemiseksi. Suomessa tällaisia elimiä ovat esimerkiksi kuluttajariitalautakunta ja arvopaperilautakunta. MiFID:n täytäntöönpanodirektiivin 10 artiklan mukaan ETA-valtioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset ottavat käyttöön tehokkaat ja läpinäkyvät menettelyt ei-ammattimaisten asiakkaiden tekemien valitusten käsittelemiseksi asianmukaisesti ja mahdollisimman nopeasti. Sijoituspalveluyritysten edellytetään soveltavan ja ylläpitävän tällaisia menettelyjä sekä säilyttävän tiedot kaikista asiakasvalituksista ja niiden ratkaisemiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Tämä sääntely koskee myös niitä vaihtoehtorahastojen hoitajia, jotka tarjoavat sijoituspalveluja.

6 §. Eturistiriitatilanteiden hallinta. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 14 artiklaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnassa mahdollisesti syntyvien eturistiriitatilanteiden tunnistamisesta, ehkäisemisestä, hallitsemisesta ja valvomisesta, jotta eturistiriidat eivät vaikuttaisi haitallisesti vaihtoehtorahastojen ja niiden sijoittajien etuun. Koska eturistiriitojen syntyä ei kaikissa tilanteissa voida estää, säädettäisiin pykälän 1 momentissa vaihtoehtorahastojen hoitajan nimenomaisesta velvollisuudesta kohdella sijoittajia näissä tilanteissa hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisesti. Arvopaperimarkkinoilla noudatettavaan hyvään arvopaperimarkkinatapaan katsotaan kuuluvan vaatimus toimia rehellisesti, tasapuolisesti, ammattimaisesti ja asiakkaan etujen mukaisesti. Momentissa säädettäisiin velvollisuudesta pyrkiä kohtuullisissa määrin ehkäisemään eturistiriitatilanteiden syntymistä jo toimintaa järjestettäessä. Velvollisuuden täyttämisessä tulee ottaa huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan laatu ja laajuus. Eturistiriidoista säädetään lisäksi delegoidun asetuksen 30—37 artiklassa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedonannosta sijoittajille tilanteissa, joissa eturistiriitatilannetta ei voida välttää. Sijoittajan oikea-aikainen ja riittävän kattava tiedottaminen on olennaista, jotta tällä on aito mahdollisuus itse arvioida eturistiriitatilannetta ja sen vaikutuksia. Tämä vaatimus sisältyy myös sijoittajan kohteluun hyvän tavan mukaisesti. Vaatimus siitä, että vaihtoehtorahaston palkitsemisjärjestelmän tulee olla siihen sijoittaneen sijoittajan liiketoimintastrategian, tavoitteiden ja arvojen mukainen, on vaihtoehtoinen sille, että palkitsemisjärjestelmä noudattaa vastaavia vaihtoehtorahastojen hoitajan toimintaa määrittäviä seikkoja. Vaatimus perustuu direktiivin liitteeseen II (the remuneration policy is in line with the business strategy, objectives, values and interests of the AIFM and the AIFs it manages or the investors of such AIF). Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi antaa momentin mukaiset tiedot valintansa mukaan joko kirjallisesti, muutoin pysyvällä tavalla tai pitämällä ne sijoittajien saatavilla internetsivuilla.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta laatia etukäteen toimintaperiaatteet ja menettelytavat, joita noudattaa eturistiriitatilanteiden tunnistamisessa ja ehkäisemisessä.

7 §. Palkitsemisjärjestelmä. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 13 artiklan mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan palkitsemisjärjestelmästä. Rahoitusalan palkka- ja palkkiopolitiikkojen on kansainvälisissä yhteyksissä nähty vaikuttaneen osaltaan viimeaikaiseen finanssikriisiin. Palkitsemisjärjestelmien sääntelyn paine on kasvanut niin kansainvälisesti kuin EU:ssa. Direktiivissä edellytetään, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oltava palkka- ja palkkiopolitiikat ja -käytännöt, jotka eivät vaikuta haitallisesti riskienhallintaan ja yksittäisten henkilöiden riskinoton valvontaan. Direktiivin periaatteita täydentävät sen kanssa yhdenmukaiset periaatteet, jotka komissio muotoili vuonna 2009 antamassaan suosituksessa rahoituspalvelualan palkka- ja palkkiopolitiikasta.

Pykälän 1 momentin mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajalla olisi oltava sen johtoa ja sellaisia henkilöstöryhmiä varten, joiden ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus sen hoitamien vaihtoehtorahastojen riskiprofiileihin, pykälässä tarkoitetun kaltaiset palkka- ja palkkiojärjestelmät, jotka eivät kannusta järjestelmien piirissä olevia asiaankuulumattomaan riskinottoon tehtävissään. Pykälän 2 momentin mukaisten järjestelmien edellytysten arvioinnissa tulisi noudattaa suhteellisuusperiaatetta ja ottaa huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan ja sen hoitamien rahastojen koot, hoitajan sisäinen organisointi sekä sen toiminnan laatu ja laajuus. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin mukaisesti, että sääntely koskisi vain sellaisten henkilöiden palkitsemisjärjestelmiä, jotka ovat toimi- tai palvelussuhteessa vaihtoehtorahastojen hoitajaan, eli työsuhteisia ja esimerkiksi johtajasopimuksin vaihtoehtorahastojen hoitajan palveluksessa. ESMA on antanut suuntaviivoja hyväksi katsottavista palkitsemisjärjestelmistä (ESMA/2013/201). Palkitsemisjärjestelmistä säädettäisiin lisäksi tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella, mistä säädettäisiin 12 §:ssä.

8 §. Henkilökohtaiset liiketoimet. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 18 artiklaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan vaikuttavassa asemassa olevan henkilökunnan henkilökohtaisista liiketoimista. Pykälän 1 momentissa asetettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajalle velvollisuus ottaa käyttöön etukäteisjärjestelyjä henkilökohtaisten liiketoimien valvomiseksi. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin henkilökohtaisten liiketoimien valvonnasta ja raportoinnista Finanssivalvonnalle. Vaikuttavassa asemassa olevien henkilöiden henkilökohtaisten liiketoimien seuraaminen ja vaihtoehtorahastojen sijoittajien edun vastaisten liiketoimien estäminen ovat olennainen osa sijoittajansuojaa. Vaihtoehtorahastoon sijoittanut on antanut sijoittamansa varat hoitajan hoidettavaksi monessa tapauksessa hyvinkin rajallisin omin valvontamahdollisuuksin. Rahaston toiminnassa saattaa kuitenkin tulla eteen tilanteita, joissa sijoittajan ja tämän varoja hoitavan henkilön edut ovat ristiriidassa keskenään. Etukäteen asetetuilla ohjeilla ja menettelyillä sekä jälkikäteisen valvonnan mahdollistamalla voidaan estää tilanteiden muodostuminen sijoittajan edun vastaiseksi. Sääntely vastaisi sijoituspalvelulain 7 luvun 11 §:ssä säädettyä. Vaikuttavassa asemassa olevan henkilön määritelmä sisältyy lain 2 lukuun.

9 §. Osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskeva ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta tehdä osakkeiden hankintaa ja luovutusta koskeva ilmoitus Finanssivalvonnalle siinä sekä 2 ja 4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Ilmoitusvelvollisuus on tyypillinen rahoitusmarkkinoilla toimivien toimiluvan saaneiden yritysten omistusta sääntelevä mekanismi, jolla varmistetaan rahoitusmarkkinoiden vakaus ja luottamus niiden toimintaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin pykälässä tarkoitettujen omistus- ja ääniosuuksien laskemisesta. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin pykälässä edellytettyjen ilmoitusten sisällöstä. Sääntely vastaisi olennaisilta osiltaan sijoituspalvelulain 7 luvun 14 §:ssä säädettyä. Direktiivin 8 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti yksi toimiluvan myöntämisen edellytyksistä on, että vaihtoehtorahastojen hoitajan osakkeenomistajat ovat soveltuvia ottaen huomioon tarpeen varmistaa vaihtoehtorahastojen hoitajan moitteeton ja huolellinen hoito. Pykälässä säädetty ilmoitusvelvollisuus muun muassa antaa Finanssivalvonnalle edellytykset valvoa tämän toimilupaedellytyksen täyttymistä vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan harjoittamisen aikana.

10 §. Osakkeiden hankintaa koskeva rajoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan kielto-oikeudesta, josta säädetään tarkemmin Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta erikseen sallia 9 §:ssä tarkoitettujen osakkeiden hankkiminen. Sääntely vastaisi olennaisilta osiltaan sijoituspalvelulain 7 luvun 15 §:ssä säädettyä.

11 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälässä säädettäväksi ehdotettu salassapitovelvollisuus vastaisi sijoituspalveluyrityksille ja luottolaitoksille säädettyä velvollisuutta olla ilmaisematta tietoja asiakkaansa taloudellisesta asemasta tai liike- ja ammattisalaisuutta. Pykälän 1 momentin mukaisesti siinä mainittujen tahojen salassapitovelvollisuuden suojan kohteena olisivat vaihtoehtorahastoihin sijoittavat tai sijoittamista harkitsevat sekä ne, jotka ovat asiakassuhteessa vaihtoehtorahastojen hoitajaan. Suojan kohteena olisivat myös vaihtoehtorahastojen hoitaja sekä vaihtoehtorahasto momentissa mainitun säilytysyhteisön ja erityisen säilytysyhteisön asiakkaina. Momentissa kuvataan myös ne henkilöt, jotka ovat salassapitovelvollisia, sekä miten salassa pidettävä tieto voidaan saada. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi saada salassa pidettävää tietoa haltuunsa esimerkiksi täyttäessään 12 luvun 8 §:n velvollisuutta tuntea asiakkaansa tai tarjotessaan liitännäispalveluita.

Pykälän 2, 3 ja 5 momentissa säädettäisiin poikkeuksista salassapitovelvollisuuteen. Poikkeuksien perusteena on keskeisesti markkinoiden ja markkinatoimijoiden valvonnan mahdollistaminen, mutta myös 3 momentin mukaiset liiketaloudelliset syyt. Tietojen luovuttamisen sallittavuutta arvioitaessa tulee aina ottaa huomioon, mitä tietoa voidaan luovuttaa, kenelle tieto voidaan luovuttaa, sekä mihin tarkoitukseen tieto voidaan luovuttaa. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta sellaisiin tietoihin, jotka voitaisiin luovuttaa 3 momentin mukaisesti.

12 §. Asetuksenantovaltuudet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa 9 §:ssä tarkoitettuja tietoja koskevaa tarkempaa sääntelyä valtioneuvoston asetuksella. Vastaava valtuus on annettu esimerkiksi sijoituspalvelulaissa, jossa on 9 §:ä vastaava säännös. Tällainen asetus on myös annettu (VNA 231/2009).

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtiovarainministeriölle velvollisuus antaa asetuksella tarkempaa sääntelyä direktiiviin sisältyvästä raportointi- ja palkitsemissääntelystä. Valtiovarainministeriön asetuksella säädettäisiin esimerkiksi direktiivin liitteen II sisällöstä. Kyseinen sääntely on siinä määrin yksityiskohtaista ja teknistä, että se on perusteltua sisällyttää lakia alemmantasoiseen sääntelyyn. ESMA:n tulee lisäksi varmistaa, että palkka- ja palkkiopolitiikasta on olemassa liitteen II mukaisia suuntaviivoja ja se on julkistanut ohjeen palkitsemissääntelyn tulkinnasta (ESMA/2013/201).

Pykälässä annetut valtuudet edellyttävät, ettei niissä tarkoitetuista asioista ole säädetty komission delegoidulla asetuksella.

13 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälässä tarkoitetut raportointia, eturistiriitatilanteiden hallintaa ja henkilökohtaisia liiketoimia tarkentavat määräykset koskisivat sellaista tarkempaa sääntelyä, jonka kaltaista Finanssivalvonta on jo antanut monien muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien raportointivelvollisuuksien ja menettelyjen edellytysten täyttämisestä. Finanssivalvonnalle osoitetaan toimivaltaa antaa 12 §:ssä asetuksella annettavien säännösten täydentämiseksi mahdollisesti tarvittavia tarkempia määräyksiä (PeVL 9/2000 vp).

14 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin luvun 1 ja 2 §:n soveltamisen yleisistä periaatteista, 6 §:n eturistiriitatilanteiden hallinnasta ja 8 §:ssä säädetyistä henkilökohtaisista liiketoimista. Finanssivalvonnan tulisi soveltaa delegoidun asetuksen eturistiriitojen hallintaa koskevia 31 ja 33 artiklaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan koon ja organisaatiorakenteen sekä hoidettavan vaihtoehtorahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden perusteella.

8 luku Riskienhallinta

Luvussa säädetään riskienhallinnan järjestämisestä. Luvun sääntely täydentää lain muuta sääntelyä, joka on omiaan hallitsemaan vaihtoehtorahastojen hoitajien riskinottoa ja valvomaan sitä. Direktiivin yhtenä sääntelytavoitteena on saattaa vaihtoehtorahastojen hoitajien riskienhallintaprosessit valvonnan alaisiksi. Riskienhallinnan järjestämistavat ja merkitys vaihtelevat suuresti toimialoittain. Arvopapereihin sijoittavissa ja aktiivisesti kauppaa käyvissä vaihtoehtorahastoissa riskienhallinnan luonne on erilainen kuin pääomasijoitustoimialalla. Toimialojen erilaiset luonteet on otettava huomioon järjestettäessä riskienhallintaa ja tulkittaessa luvun riskienhallintasääntelyä.

1 §. Riskienhallinnan järjestäminen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 15 artiklan 2 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta järjestää riskienhallinta asianmukaisesti ja tehokkaasti. Pykälän 1 momentin mukaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen riittävyyttä arvioidaan suhteessa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimintaan. Erilaiset vaihtoehtorahastojen omaksumat sijoitusstrategiat voivat edellyttää erilaisia riskienhallinnan järjestelyjä, jotta voidaan katsoa toimenpiteiden olevan pykälän 2 momentin mukaisesti riittäviä olennaisten riskien tunnistamiselle, mittaamiselle, hallinnalle ja valvonnalle. Vaihtoehtorahastojen sijoitusstrategioita voidaan pääpiirteissään jaotella niiden rahastotyypin perusteella hedge-, pääomasijoitus-, kiinteistö-, rahasto-osuus-, hyödyke-, osake-, infrastruktuuri- ja kiinteän tuoton rahastostrategioihin. Vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee tarkastella riskienhallinnan järjestelyjään asianmukaisin väliajoin ja mukauttaa niitä tarvittaessa.

2 §. Riskienhallinnan erillisyys. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 15 artiklan 1 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta järjestää riskienhallinta siten, että se on liiketoimintaorganisaatiosta erillinen, suoraan hallitukselle raportoiva toiminto. Järjestelyjä arvioitaessa tulee ottaa huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan laatu ja laajuus ja järjestelyjen toimivuus. Käytännössä esimerkiksi pääomasijoitustoiminnassa riskienhallinta on suurelta osin kiinteästi yhteydessä sijoitusprosessiin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta varmistaa toiminnon riippumattomuus ja tehokkuus erityisillä suojatoimilla eturistiriitatilanteiden varalta. Vaihtoehtorahastojen hoitajan on dokumentoitava riskienhallinnan järjestäminen niin, että järjestelyjen toimivuutta voidaan arvioida.

Pykälän 3 momentissa todettaisiin informatiivisluonteisesti, että riskienhallintatoiminnon organisatorista järjestämistä arvioidaan ottaen huomioon vaihtoehtorahastojen hoitajan organisaation koko sekä toiminnan laatu ja laajuus. Jos vaihtoehtorahastojen hoitajalla on vähän henkilökuntaa, kuten useilla rekisteröitymisvelvollisilla vaihtoehtorahastojen hoitajilla, voidaan riskienhallintatoiminto antaa hoidettavaksi osa-aikaisesti. Tällöin on kuitenkin huolehdittava siitä, että riskienhallinta erotetaan operatiivisista toiminnoista. Toiminnallisen ja hierarkkisen erillisyyden tarkoituksena on varmistaa riskienhallinnan tehokkuudelle välttämätön riippumattomuus. Erillisyys ei estä arvioimasta sijoitustoiminnan riskejä normaalin salkunhoidon yhteydessä. Esimerkiksi tietyn sijoitusstrategian laatija ei ole oikea henkilö yksin arvioimaan sen riskejä, eikä voi myöskään olla sellaisessa asemassa, että voisi vaikuttaa riskienhallintatoimintoon. Riskienhallinnan järjestämisestä säädetään lisäksi delegoidun asetuksen 38—45 artiklassa.

Riskienhallinnan järjestämistä ja riskienhallintatehtävien toiminnallista ja hierarkkista erottamista on tarkasteltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti suhteessa toiminnan laatuun ja laajuuteen. Vaihtoehtorahastojen hoitajan on aina pystyttävä osoittamaan, että suojatoimet eturistiriitojen varalta mahdollistavat riskienhallintatehtävien riippumattoman hoitamisen ja että riskienhallintaprosessi täyttää lain vaatimukset ja on kauttaaltaan tehokas. Riskienhallinnan riittävyyden tasoa tulisi arvioida suhteessa esimerkiksi hoidettavien vaihtoehtorahastojen määrään ja tyyppeihin sekä liiketoiminnassa vaikuttavan henkilökunnan määrään. Suuremman toimijan on mahdollista antaa riskienhallinta tietyn henkilön hoidettavaksi tai perustaa sijoittajista koostuva sijoitusneuvosto tai erillinen riskienhallintaosasto. Suhteellisuusperiaatteen käyttö ei saa johtaa tilanteeseen, jossa riskienhallinnan taso pienillä toimijoilla on selvästi heikompi kuin muilla. Riskienhallinta voidaan myös ulkoistaa kolmannelle taholle, joka tarjoaa riskienhallintapalveluja.

3 §. Riskienhallintatoimenpiteet. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 15 artiklan 3 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajalta edellytetyistä riskienhallintatoimenpiteistä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hoitajan velvollisuudesta suorittaa niin sanottu due diligence -tarkastus sijoituskohteesta, jotta se voi varmistua siitä, että sijoitus noudattaa kyseisen vaihtoehtorahaston sijoituspolitiikkaa, tavoitteita ja riskiprofiilia. Asianmukainen huolellisuuden taso saavutetaan, kun sijoitusprosessi on säännöllisesti päivitetty ja hyvin dokumentoitu. Tarkastus edellyttää asianmukaista huolellisuutta sijoitusta arvioitaessa ottaen huomioon yksittäisten sijoitusten ominais- ja erityispiirteet.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta varmistaa, että se kykenee hallitsemaan jokaisen hoitamansa vaihtoehtorahaston yksittäisen sijoitusposition riskienhallinnan. Riskienhallintatoiminnolla on oltava edellytykset tunnistaa, mitata, hallita ja valvoa jokaisen sijoitusposition riskit sekä niiden kokonaisvaikutus vaihtoehtorahastolle. Tarvittaessa on käytettävä asianmukaisia stressitestimenetelmiä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että minkään vaihtoehtorahaston riskiprofiili ei saa poiketa siitä, mitä sen koosta, omistusrakenteesta ja sijoituspolitiikasta on määritelty rahaston säännöissä, esitteessä ja markkinointimateriaalissa. Vaihtoehtorahaston riskiprofiilin voidaan katsoa olevan olennainen seikka minkä tahansa sijoittajan arvioidessa tälle sopivinta sijoituskohdetta. On sijoittajansuojan varmistamiseksi keskeistä, ettei vaihtoehtorahaston riskiprofiili eroa siitä, mitä sijoittajalle on kerrottu.

Pykälän 4 momentissa luottoluokituksella tarkoitetaan yhteisön, velan tai rahoitusvelvoitteen, velkakirjan, etuosakkeiden ja muiden rahoitusvälineiden luottokelpoisuutta taikka kyseessä olevan velan tai rahoitusvelvoitteen, velkakirjan, etuosakkeiden tai muun rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuutta koskevaa lausuntoa, joka on annettu käyttäen vakiintunutta ja määritettyä luottoluokitusjärjestelmää. Momentissa säädettäisiin niin sanotusta overreliance-kiellosta ja se perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/14/EU sijoitusrahastodirektiivin ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin muuttamisesta luottoluokitusten liiallisen käytön osalta. Muutosdirektiivi on annettu samassa yhteydessä luottoluokituslaitoksista annetun asetuksen (EY) N:o 1060/2009 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 462/2013 kanssa. Muutosten tarkoituksena on vähentää liiallista tukeutumista luottoluokituksiin ja poistaa kaikki luokituksista johtuvat automaattiset vaikutukset asteittain. Muutosten taustalla on pyrkimys vähentää ulkoisten luottoluokitusten liiallista käyttöä ja poistaa kaikki luokituksista johtuvat automaattiset vaikutukset asteittain. Vaihtoehtorahastojen hoitajia kannustetaan sääntelyllä ottamaan käyttöön sisäisiä menettelyjä luottoriskiarviointeihin sekä noudattamaan luottoriskiarvioinneissa asianmukaista huolellisuutta (due diligence). Momentti tulisi voimaan 23 luvun 7 §:n siirtymäsäännöksen nojalla myöhempänä ajankohtana.

4 §. Vivutusriskin hallinta. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 15 artiklan 4 kohdan mukaisesta velvollisuudesta vahvistaa jokaiselle vaihtoehtorahastolle sen käytettävissä oleva enimmäisvivutus. Vivutuksen rajoista ja enimmäismäärän määrittämisestä säädettäisiin tarkemmin 17 luvussa. Myös sellaisesta vaihtoehtorahastosta, jonka ei ole tarkoitus käyttää vivutusta, tulee tehdä pykälässä tarkoitettu määrittely ja vahvistaa, ettei vivutusta saa käyttää. Pykälässä säädettäisiin lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta järjestää direktiivin 15 artiklan 4 kohdassa ja 24 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun vaihtoehtorahastossa käytettävän vivutuksen mahdollisesti aiheuttamien riskien hallinta asianmukaisesti ja riittävästi. Vivutuksesta ja sen käytön rajoituksista säädettäisiin tarkemmin 17 luvussa.

5 §. Arvopaperistetut omaisuuserät. Pykälä perustuu direktiivin 17 artiklaan, jossa annetaan komissiolle valtuus säätää tarkemmin arvopaperistettuihin omaisuuseriin sijoittamisesta. Komission sääntelyllä pyritään varmistamaan yhdenmukaisuus eri aloilla ja poistamaan arvopaperistamisen eri osapuolten etujen väliset ristiriidat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitostoiminnasta annetun lain 35 a §:ä vastaavasti rajoituksista arvopaperistettuihin omaisuuseriin sijoittamiseen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksista 1 momenttiin.

6 §. Maksuvalmiusriskin hallinta. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 16 artiklaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajalta edellytetyistä maksuvalmiusriskin hallitsemiseksi tarvittavasta riskienhallinnasta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 16 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaisesti sellaisten menettelyjen käyttöönottamisesta, että vaihtoehtorahastojen hoitaja voi valvoa jokaisen hoitamansa vaihtoehtorahaston maksuvalmiusriskiä ja varmistaa, että vaihtoehtorahastojen sijoitusten maksuvalmiusprofiili vastaa niiden velvoitteita.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 16 artiklan 1 kohdan toisen kappaleen mukaisesta velvollisuudesta suorittaa säännöllisesti stressitestejä niin tavanomaisissa kuin poikkeuksellisissa maksuvalmiusolosuhteissa. Delegoidun asetuksen 48 artiklassa säädetään tarkemmin maksuvalmiuden hoidossa sovellettavista rajoista ja stressitesteistä. Säännöksen 2 kohdan e alakohdan mukaan stressitestien on tapahduttava aikavälillä, joka on tarkoituksenmukainen vaihtoehtorahaston luonteen kannalta. Tällöin otetaan huomioon vaihtoehtorahaston sijoitusstrategia, maksuvalmiusprofiili, sijoittajan tyyppi ja lunastuspolitiikka. Stressitesti on tehtävä vähintään kerran vuodessa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta pykälän soveltamisalaan.

7 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin 1 pykälässä tarkoitetuista riskienhallinnan järjestelyistä ja asianmukaisesta tarkasteluvälistä, 2 §:n 1 momentissa tarkoitetusta toiminnallisesta ja hierarkkisesta riskienhallintatoiminnon erottamisesta sekä 2 momentissa tarkoitetuista erityisistä suojatoimista. Samoin asetuksessa säädetään tarkemmin 3 §:ssä tarkoitetuista vaatimuksista sekä vaatimuksista 5 §:ssä tarkoitettuihin arvopaperistettuihin omaisuuseriin sijoittamiselle direktiivin 17 artiklan mukaisesti. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin myös 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuista järjestelyistä maksuvalmiuden hoitamiseksi sekä sijoitusstrategian, maksuvalmiusprofiilin ja lunastuspolitiikan yhdenmukaisuudesta.

Finanssivalvonnan tulisi soveltaa delegoidun asetuksen pysyvää riskienhallintatoimintoa, riskienhallintapolitiikkaa, riskienhallintajärjestelmien arviointia sekä valvontaa ja uudelleentarkastelua koskevia 39—41 artiklaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan koon ja organisaatiorakenteen sekä hoidettavan vaihtoehtorahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden perusteella. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti arvioitavia komission delegoidun asetuksen kohtia ovat myös 43 artikla (suojatoimet eturistiriitojen varalta), 45 artikla (riskien mittaaminen ja hallinta), 48 artikla (maksuvalmiuden hoidossa sovellettavat rajat ja stressitestit) ja 53 artikla (arvopaperistamisiin liittyviä vastuita ottaneita vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevat laadulliset vaatimukset), 57 artikla (toiminnan järjestämistä koskevat yleiset vaatimukset), 61 artikla (pysyvä vaatimusten noudattamista koskeva toiminto) ja 62 artikla (pysyvä sisäisen tarkastuksen toiminto).

9 luku Arvonmääritys

Luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen arvonmääritysmenettelyistä, joiden perusteella voidaan tehdä vaihtoehtorahastojen varojen asianmukainen arvonmääritys. Hallinnoitavien varojen arvon luotettava ja puolueeton määrittäminen on tärkeää sijoittajien etujen turvaamisen kannalta. Sääntely kuitenkin ottaa huomioon sen, että vaihtoehtorahastojen hoitajat käyttävät varojen arvonmääritykseen erilaisia menetelmiä ja järjestelmiä riippuen vaihtoehtorahastojen pääasiallisista omaisuuslajeista ja sijoituskohdemarkkinoista. Arvonmäärityksen menetelmien kehittämiseksi ja menettelyjen yhdenmukaistamiseksi voitaisiin hyödyntää vaihtoehtorahastojen eri toimialojen itsesääntelyä ja 6 luvun 7 §:ssä tarkoitettua toimielintä.

1 §. Arvonmäärityksen järjestäminen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 19 artiklan 1 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta järjestää hoitamiensa vaihtoehtorahastojen arvonmääritys johdonmukaisesti. Johdonmukaisuuden vaatimus ei tarkoita, että samoja arvostamismenetelmiä tulee käyttää kaikkien, rahastotyypeiltään erilaistenkin vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtorahastojen varojen ja arvon määrittämiseksi. Vaatimus viittaa 3 §:ssä säädettäväksi ehdotettuun käytettävään menetelmään, jonka pitää olla yhdenmukainen, kun lasketaan samantyyppisten vaihtoehtorahastojen varoja ja arvoa.

Pykälän direktiivin 19 artiklan 8 kohtaan perustuvassa toisessa virkkeessä tarkoitettua arvonmäärityksen järjestämisen ja suorittamisen asianmukaisuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon eri vaihtoehtorahastojen omaisuuslajit ja sijoituskohdemarkkinat.

2 §. Arvonmäärityksen erillisyys. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 19 artiklan 4 kohdan mukaisesti arvonmäärityksen hoitavasta tahosta. Jotta vaihtoehtorahastojen hoitaja voi suorittaa arvonmäärityksen itse, tulee sen olla mahdollista erottaa arvonmääritystehtävät toiminnallisesti salkunhoidosta sekä palkka- ja palkkiopolitiikasta. Sen pitää myös huolehtia muista toimenpiteistä, joilla varmistetaan, että eturistiriitoja lievennetään ja muu epäasianmukainen vaikuttaminen arvonmääritystä hoitaviin työntekijöihin estetään. Direktiivissä varojen arvon luotettavan ja puolueettoman määrittämisen on katsottu olevan olennaisen tärkeää sijoittajien etujen turvaamisen kannalta. Jos 1 momentin edellytykset eivät täyty, tulee vaihtoehtorahastojen hoitajan nimittää hoitamilleen vaihtoehtorahastoille ulkoinen arvonmäärittäjä. Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että arvonmäärityksen ulkoistamisessa noudatettaisiin, mitä 10 luvun 5 §:ssä säädetään. Arvonmäärityksestä säädetään lisäksi delegoidun asetuksen 67—74 artiklassa.

3 §. Käytettävä menetelmä. Pykälä perustuu direktiivin 19 artiklan 2 kohtaan. Tarkoituksena on varmistaa eri vaihtoehtorahastojen arvonmäärityksen ja nettoarvon laskemisen asian- ja yhdenmukaisuus. Sijoittajille tulisi myös tiedottaa vaihtoehtorahastossa käytettävästä arvonmääritysmenetelmästä. Arvonmäärityksestä on sääntelyä esimerkiksi kiinteistörahastolaissa, jossa valtuutetaan valtiovarainministeriö antamaan lisäsääntelyä arvostus- ja arviointiperusteista. Kiinteistöjen arvonmäärittämisestä tulee saada Keskuskauppakamarin hyväksymän erityisen kiinteistönarvioitsijan lausunto. Lisäksi kiinteistönarvioinnin itsesääntelyä kehittää Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta, osin kansainvälisten kiinteistönarviointistandardien perusteella. Sääntelykokonaisuus on hyvä esimerkki virallis-, yhteis- ja itsesääntelyn käyttämisestä, jonka hyväksikäyttämiseen tulisi kannustaa vaihtoehtorahastojen arvonmäärittämisessä laajemminkin. Itsesääntely lisää sääntelyn joustavuutta ja sääntelyn kohteiden sitoutumista sekä varmistaa sääntelykohdetta koskevan erityisen asiantuntemuksen hyödyntämisen. Vaihtoehtorahastojen hoitajan kuulumisesta itsesääntelyä harjoittavaan toimielimeen säädettäisiin 6 luvun 7 §:ssä.

4 §. Säännöllinen arvonmääritys. Pykälä perustuu direktiivin 19 artiklan 3 kohdan neljänteen kappaleeseen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiukennuksesta 1 momentissa säädettyyn vuosittaisen varojen arvon ja osuuksien tai osakkeiden nettoarvon laskemisen vaatimukseen. Avoimissa vaihtoehtorahastoissa arvonmäärityksen väliajat tulee suhteuttaa avoimen vaihtoehtorahaston liikkeeseenlasku- ja lunastusvelvollisuuksiin. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että säännöllisten arvonmääritysaikojen lisäksi suljetuissa vaihtoehtorahastoissa tulee suorittaa arvonmääritys aina kun rahaston pääoma kasvaa tai vähenee. Kyse ei ole rahaston varojen arvonmuutoksista sijoituskohteiden arvonmuutosten tai sijoitussitoumusten kutsumisen perusteella, vaan kun vaihtoehtorahastoon tehdään uusia sijoituksia tai olemassa olevia sijoituksia lunastetaan.

5 §. Arvon raportointi. Pykälä perustuu direktiivin 19 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan vaihtoehtorahaston osuus- ja osakekohtainen nettoarvo tulee laskea vähintään kerran vuodessa. Direktiivi edellyttää myös, että kyseinen nettoarvo ilmoitetaan sijoittajille siten kuin direktiivissä, kansallisessa lainsäädännössä ja kyseessä olevan vaihtoehtorahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa säädetään.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan tarkennettavaksi, että sijoittajille tulee ilmoittaa pykälässä tarkoitettu nettoarvo vähintään vuosittain. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa sopimalla toisin vaihtoehtorahaston säännöissä, yhtiöjärjestyksessä tai muissa perustamisasiakirjoissa. Suurimmalle osalle vaihtoehtorahastoista voidaan pitää perusteltuna arvon julkistamista sijoittajille vähintään vuosittain. Poikkeuksena voisivat olla esimerkiksi suljetut vaihtoehtorahastot, joissa ensimmäinen sallittu lunastusaika on useamman vuoden päässä. Tällöinkin voisi olla sijoittajien edun mukaista pystyä seuraamaan sijoituksensa arvonkehitystä myös sijoituskauden aikana.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että arvonmäärityksestä ja nettoarvon laskemisesta voidaan ilmoittaa sijoittajalle siten kuin vaihtoehtorahaston säännöissä, yhtiösopimuksessa, yhtiöjärjestyksessä tai niihin välittömästi liittyvissä sopimusasiakirjoissa määritellään.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sijoitusrahastolain 98 §:n 3 momenttia vastaavasti velvollisuudesta oikaista arvonmäärityksessä tapahtunut olennainen virhe. Kaikista arvonmäärityksessä tapahtuneista virheistä olisi myös ilmoitettava Finanssivalvonnalle.

6 §. Finanssivalvonnan valvonta. Pykälä perustuu direktiivin 19 artiklan 9 kohtaan. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa vaihtoehtorahasto suorittaa arvonmäärityksen sisäisesti. Arvonmäärityksen luotettavuus ja puolueettomuus tulee voida tarvittaessa taata ulkopuolisen tarkastuksen avulla sijoittajien etujen turvaamiseksi. Finanssivalvonnalla tulee siten olla perusteltuja syitä edellyttää pykälässä tarkoitettua tarkastusta.

7 §. Arvonmäärittäjän vastuu. Pykälä perustuu direktiivin 19 artiklan 10 kohtaan. Pykälän 1 ja 2 momentin mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitaja ei voisi siirtää sille kuuluvaa tämän luvun mukaista vastuuta hoitamaansa vaihtoehtorahastoa ja sen sijoittajia kohtaan antamalla arvonmäärityksen ulkopuolisen suoritettavaksi. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuitenkin vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta vahingonkorvaukseen ulkoiselta arvonmäärittäjältä, jos tämä on huolimattomasti tai tahallisesti jättänyt tehtävänsä noudattamatta. Ulkoinen arvonmäärittäjä ei voi rajoittaa vahingonkorvausvastuutaan sopimuksin.

8 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Finanssivalvonta voisi antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä eri 1 ja 3 §:ssä tarkoitetuista menetelmistä varojen ja nettoarvon laskemiseksi sekä näissä sekä 4 ja 5 §:ssä tarkoitetuista vaihtoehtorahastojen hoitajan arvonmäärittämisen muista menettelyistä. Valtuus olisi riippuvainen siitä, ettei komission delegoidussa asetuksessa ole asiasta säädetty. Finanssivalvonnalla on vastaavankaltainen, mutta velvoittava määräystenantovaltuus sijoitusrahastolain 48 §:ssä, joka soveltuu myös erikoissijoitusrahastoihin, siinä määrin kuin ohjeistus ei ole ristiriidassa komission delegoidun asetuksen kanssa. Direktiivin ja kyseisen asetuksen sääntely koskee pääosin vaihtoehtorahastojen hoitajan menettelyitä ja asettaa yleisiä edellytyksiä käytettäville menetelmille. Sijoitusrahastojen tiukemman tuotesääntelyn vuoksi sijoitusrahastolain sääntely ja Finanssivalvonnan ohjeistus ovat ehdotettua yksityiskohtaisempaa.

9 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin luvussa tarkoitetuista arvonmäärityksen menetelmistä sekä avoimen vaihtoehtorahaston arvonmäärityksen väliajoista.

10 luku Toiminnan ulkoistaminen

Luvussa säädettäisiin edellytyksistä, joilla vaihtoehtorahastojen hoitaja voi siirtää toiselle tehtäviä, joista se on tämän lain nojalla velvollinen huolehtimaan. Ulkoistaminen on mahdollista liiketoiminnan tehostamiseksi. Myös tehtävien edelleen ulkoistaminen on samoin edellytyksin sallittua. Vaihtoehtorahastojen hoitaja on kuitenkin edelleen vastuussa ulkoistettujen toimintojen asianmukaisesta suorittamisesta sekä lain ja direktiivin mukaisten muiden säännösten ja määräysten noudattamisesta. Lain mukaisen toiminnan ulkoistamisen on lähtökohtaisesti mahdollista vain sellaiselle taholle, jolla on toimilupa. Siten esimerkiksi salkunhoito tai riskienhallinta voidaan ulkoistaa toisen vaihtoehtorahastojen hoitajan lisäksi luottolaitokselle, sijoituspalveluyritykselle tai rahastoyhtiölle. Se, kenelle toiminta ulkoistetaan, voi toimia samassa konsernirakenteessa tai ulkoistaminen voi olla täysin markkinaehtoista. Luvun 2 §:ssä säädetään mahdollisuudesta poiketa toimilupavelvollisuudesta esimerkiksi silloin, kun toimintaa ulkoistetaan samassa konsernissa olevalle yhtiölle.

Vaihtoehtorahastojen hoitajan erilaisten hallinnollisten ja teknisten tukitoimintojen ulkoistamiseen ei sovellettaisi tämän luvun sääntelyä. Näiden toimintojen ulkoistamisessa vaihtoehtorahastojen hoitajan tulisi noudattaa tavanomaisia terveitä ja huolellisia liiketapaperiaatteita.

1 §. Toimintojen ulkoistaminen. Pykälä perustuu direktiivin 20 artiklaan tehtävien siirtämisestä. Toimintojen ulkoistaminen olisi pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti sallittua, mutta vaihtoehtorahastojen hoitaja ei saa ulkoistaa tämän lain mukaisia toimintojaan niin laajasti, ettei sitä enää käytännössä voitaisi pitää vaihtoehtorahastojen hoitajana. Tästä arvioinnista on säädetty tarkemmin komission delegoidussa asetuksessa. Toimintoja ei tarvitse ulkoistaa kokonaisuutena, vaan vaihtoehtorahastojen hoitaja voi ulkoistaa vain osan tiettyyn toimintokokonaisuuteen kuuluvista tehtävistään. Toimintoja ulkoistamalla vaihtoehtorahastojen hoitaja ei voi siirtää vastuutaan tässä laissa säädettyjen velvollisuuksiensa täyttämisestä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 20 artiklan 1 kohdan toisen kappaleen mukaisesti ulkoistamispalveluiden jatkuvasta arvioinnista. Vaihtoehtorahastojen hoitajan on seurattava ja varmistettava, että se, jolle se on toimintansa ulkoistanut, täyttää tehtävänsä sekä sille ulkoistettaessa asetetut, esimerkiksi ammattitaidon ja resurssien edellytykset.

2 §. Toimintojen ulkoistamisen edellytykset. Pykälä perustuu direktiivin 20 artiklan 1 kohtaan. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus tulisi tehdä ennen kuin tehtävien ulkoistamista koskevat järjestelyt tulevat voimaan.

Pykälän 2 momentilla varmistettaisiin, että ulkoistamalla ei pyritä keinotekoisin järjestelyin kiertämään sääntelyä, ja että ulkoistaminen ei heikennä toimintojen suorittamisen tasoa.

Pykälän 3 momentissa varmistettaisiin, ettei ulkoistaminen vähennä toimilupavalvonnan mahdollistamaa markkinoiden toimivuuden ja sijoittajansuojan valvontaa. Finanssivalvonta voisi vaihtoehtorahastojen hoitajan hakemuksesta myöntää poikkeuksen toimilupaedellytyksestä. Poikkeuslupahakemuksessa tulee antaa selvitys siitä, että taho, jolle tehtäviä ulkoistetaan, kykenee täyttämään ne vaihtoehtorahastojen hoitajalle asetetut edellytykset, jotka sen on täytettävä voidakseen hoitaa kyseiset tehtävät. Poikkeukselle toimilupavelvollisuudesta on oltava asianmukaiset perusteet ja pääsääntönä on, että toimilupaan liittyvät velvollisuudet voidaan ulkoistaa vain toiselle toimilupavelvolliselle. Usein on perusteltua keskittää samassa konsernissa toimivien yhtiöiden toimintoja tiettyyn konserniyhtiöön. Tässä yhtiössä voitaisiin huolehtia toimiluvan piiriin kuuluvasta toiminnasta. Myös salkunhoito tai riskienhallinta voidaan ulkoistaa samaan konserniin kuuluvalle tai muulle yritykselle ilman toimilupavaatimusta, jos ratkaisulle on painava syy.

Sen, jolle toiminta ulkoistetaan, tulee toimittaa Finanssivalvonnalle vastaava selvitys, kuin se, joka vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee ilmoittaa näiden tehtävien hoidosta toimilupahakemuksessaan. Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:ssä säädetään, että tahosta, jolle myönnetään tässä tarkoitettu poikkeuslupa, tulee muu finanssimarkkinoilla toimiva. Tällöin toimija tulee Finanssivalvonnan asianmukaisen valvonnan piiriin. Ulkoistaminen sille, jolla ei ole toimilupaa, ei siten vaaranna toiminnan valvontaa, viranomaisten tiedonsaantia eikä toiminnan luotettavuutta ja asianmukaista riskienhallintaa.

Pykälän 4 momentti edellyttää käytännössä sen sisällön mukaista sopimista pykälän 5 momentissa tarkoitetussa ulkoistamissopimuksessa. Finanssivalvonnalle ilmoitettava sopimuksen sisältö koskisi tämän luvun edellytysten täyttämisen arvioimiseksi tarvittavia tietoa. Jos vaihtoehtorahastojen hoitaja katsoisi, että kyseessä oleva sopimus sisältää tietoa, joka ei ole pykälän perusteella välttämätöntä toimittaa Finanssivalvonnalle, tulisi sen kuitenkin mainita toimittamatta jättämistään tiedoista ja syistä niiden toimittamatta jättämiselle. Finanssivalvonnalla on oikeus saada sen pyytämät tiedot ja selvitykset, jotka ovat tarpeen Finanssivalvonnalle laissa säädetyn tehtävän hoitamiseksi.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin direktiivin 20 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajan on pystyttävä osoittamaan, että ulkoistaminen on tapahtunut asianmukaisesti. Vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee myös pystyä varmistamaan, että ulkoistetut tehtävät hoidetaan sijoittajien edun mukaisesti.

3 §. Toimintojen edelleenulkoistaminen Pykälä perustuu direktiivin 20 artiklan 4—6 kohtaan. Toimintojen edelleenulkoistaminen ei saa heikentää toimintojen suorittamisen laatua ja sen on täytettävä alkuperäiset ulkoistamisen edellytykset.

4 §. Salkunhoidon tai riskienhallinnan ulkoistaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 20 artiklan 2 ja 5 kohtia vastaavasti näiden vaihtoehtorahastojen hoitajalle keskeisten toimintojen ulkoistamisesta ja edelleenulkoistamisesta. Momentin kielto korostaa lain keskeistä tavoitetta erottaa varojen säilytys- ja hoitotoiminnot toisistaan. Salkunhoidon ja riskienhallinnan ulkoistamisesta on säädetty tarkemmin komission delegoidussa asetuksessa. Asetuksessa käsitelty keskeisten toimintojen liiallinen ulkoistaminen käsittelee laajasti salkunhoitoa. Asetuksessa rajataan merkittävästi mahdollisuuksia ulkoistaa salkunhoitoa sillä uhalla, että vaihtoehtorahastojen hoitajan ei enää katsota harjoittavan toimilupansa mukaista toimintaa. Momentin 2 kohdassa edellytetyt eturistiriitoja koskevat järjestelyt vastaisivat 7 luvun 6 §:ssä eturistiriitatilanteista säädettyä.

Pykälän 2 momentti perustuu direktiivin 20 artiklan 1 kohdan d alakohtaan. Sen lisäksi, että 2 §:n 2 momentin toimilupaedellytys täyttyy, tulee kolmanteen maahan ulkoistettaessa varmistua siitä, että valvontaviranomaisten välisen valvontayhteistyö on järjestetty asianmukaisesti. Käytännössä tämä tapahtuu tarkistamalla asia 21 luvun 13 §:n 2 momentissa tarkoitetusta luettelosta.

5 §. Arvonmäärityksen ulkoistaminen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 19 artiklan 4 ja 5 kohdassa säädetystä arvonmäärityksen suorittamisen ulkoistamisesta ulkopuoliselle arvonmäärittäjälle. Pykälän 1 momentissa edellytetty arvonmäärityksen luotettavuus ja riippumattomuus ovat myös tässä arvioinnissa olennaisia edellytyksiä. Arvonmäärityksen ulkoistamisen menettelyyn sovellettaisiin samaa 10 luvun sääntelyä kuin muidenkin merkittävien toimintojen ulkoistamiseen.

Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen edellytyksillä tarkoitetaan esimerkiksi Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia tai auktorisoituja kiinteistönarvioitsijoita. Virkkeessä tarkoitetuilla rekistereillä ja sääntelyllä on oltava arvonmäärittäjän ammattitaitoa ja tämän valvontaa osoittava ominaisuus. Mikä tahansa rekisteri tai ammattisäännöstö ei siis ole riittävä. Esimerkiksi asianajotoiminnan harjoittaminen on tarkasti säänneltyä ja valvottua toimintaa, mutta ei ole selvää, että kyseinen sääntely ja valvonta antaisivat takeita asianajajan kyvykkyydestä arvioida vaihtoehtorahaston varojen arvo. Momentin toisen virkkeen ammatillisilla takeilla viitataan muun muassa arvonmäärittäjänä toimivan riittävään koulutukseen, kokemukseen ja organisatorisiin resursseihin. Finanssivalvonnalle annettaisiin mahdollisuus puuttua arvonmäärityksen ulkoistamiseen, jos momentin edellytykset eivät sen arvion mukaan täyty.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erityisistä edellytyksistä sille, että vaihtoehtorahaston säilytysyhteisö voidaan nimetä sen arvonmäärittäjäksi. Arvonmääritystoiminnon ulkoistamisen erityislaatuisuutta korostaa se, että sitä ei voitaisi pykälän 4 momentin mukaisesti edelleenulkoistaa.

6 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään laajasti direktiivissä säännellystä toimintojen siirtämisestä eli ulkoistamisesta.

IV OSA TIEDONANTOVELVOLLISUUS JA MARKKINOINTI

11 luku Avoimuutta koskevat vaatimukset

Luvussa säädettäisiin direktiivin 22 artiklan mukaisesti taloudellista asemaa koskevien tietojen laatimisesta ja julkistamisesta, kuten vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta laatia jokaisesta hoitamastaan ja markkinoimastaan ETA-valtioon sijoittautuneesta vaihtoehtorahastosta tilinpäätös ja toimintakertomus. Luvussa säädettäisiin myös vaihtoehtorahastojen tilintarkastuksesta ja erityisestä tarkastuksesta. Vaihtoehtorahastojen hoitajan omista tilinpäätös- ja -tarkastusvelvollisuuksista säädettäisiin 6 luvussa.

1 §. Tilinpäätös ja toimintakertomus. Pykälällä pantaisiin pääosin täytäntöön direktiivin 22 artikla, jossa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta laatia jokaisesta hoitamastaan ja markkinoimastaan ETA-valtioon sijoittautuneesta vaihtoehtorahastosta artiklan mukainen vuosikertomus sekä asettaa tämä vuosikertomus sijoittajien saataville.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta asettaa vaihtoehtorahaston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä niihin sisältymättömät 2 momentin mukaiset tiedot muun muassa sijoittajien ja toimivaltaisten viranomaisten saataville ja antaa kyseiset tiedot pyynnöstä sijoittajille. Asiakirjojen ja tietojen saattamiselle sijoittajien tietoon asetettaisiin kuuden kuukauden määräaika tilikauden päättymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan vaihtoehtorahaston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisessa on noudatettava kyseistä vaihtoehtorahastoa sen oikeudellisen muodon mukaisesti koskevaa kansallista kirjanpito- ja tilinpäätössääntelyä tai sen ETA-valtion tilinpäätösstandardeja tai sen kolmannen maan tilinpäätösstandardeja, johon rahasto on sijoittautunut. Lisäksi on noudatettava niitä tilinpäätössääntöjä, jotka on vahvistettu rahaston säännöissä. Pykälän 3 momentissa asetettaisiin tarkempia vaatimuksia tilinpäätöksen yhteydessä laadittavista asiakirjoista. Tällaiset asiakirjat tai tiedot voivat sisältyä kyseisiin vaihtoehtorahastoihin sovellettaviin tilinpäätösvelvollisuuksiin, jolloin niitä ei olisi tarpeen laatia erikseen. Luvun sääntely täydentää kyseessä olevaan vaihtoehtorahastoon sen oikeudellisen muodon perusteella sovellettavaa tilinpäätöstä ja tilintarkastusta koskevaa sääntelyä.

Pykälän 4 momentti koskisi vaihtoehtorahastoja, joihin sovelletaan liikkeeseenlaskijoina arvopaperimarkkinalain 7 lukua säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta. Arvopaperimarkkinalain mukaan kyseisen luvun säännöksiä sovelletaan säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin liikkeeseenlaskijaan, jonka kyseisen luvun 2 ja 3 §:n mukainen säännöllisen tiedonantovelvollisuuden kotivaltio on Suomi. Näissä tilanteissa vaihtoehtorahaston tulee antaa vain 2 momentissa tarkoitetut tiedot pyynnöstä sijoittajille. Arvopaperimarkkinalain 7 luvun 5 §:n mukaan tilinpäätös on julkistettava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

2 §. Tilintarkastus ja erityinen tarkastus. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 22 artiklan 3 kohdasta. Pykälän 1 momentin mukaisesti vaihtoehtorahaston tilintarkastukseen ja tilintarkastajaan sovellettaisiin tilintarkastuslakia sen lisäksi, mitä näistä säädetään siinä vaihtoehtorahaston oikeudellista muotoa sääntelevässä laissa, joka kyseiseen vaihtoehtorahastoon soveltuu. Koska vaihtoehtorahastolle sallittua oikeudellista muotoa ei ole rajoitettu, ei ole mahdollista tyhjentävästi nimetä mahdollisesti sovellettavaksi tulevia säädöksiä. Pykälän 2 momentissa asetettaisiin KHT-tilintarkastajaa tai KHT-yhteisöä koskeva vähimmäisvaatimus. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tilintarkastuslain 9 §:ssä mainitun Aluehallintoviraston sijaan kyseisessä pykälässä tarkoitetun tilintarkastajan määräisi Finanssivalvonta. Finanssivalvonnalle asetettaisiin myös velvollisuus määrätä tilintarkastaja silloin, kun vaihtoehtorahastoon ei ole valittu asianmukaista tilintarkastajaa.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tilintarkastus tehtäväksi kolmannessa maassa voimassa olevien kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti, kun tarkastus kohdistuu vaihtoehtorahastoon, jonka sääntömääräinen kotipaikka on kyseisessä maassa. Valintaoikeus olisi vaihtoehtorahastojen hoitajalla.

3 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä täydentäisi direktiivin 22 artiklassa säädettyä tilinpäätösvelvollisuutta. 1 momentin mukainen asetuksenantovaltuus ei välttämättä kohdistuisi kaikkiin vaihtoehtorahastoihin. Momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettua konsernisuhdetta ei aina vaihtoehtorahaston oikeudellisen muodon vuoksi voi lainkaan syntyä.

Pykälän 2 momentin mukainen lausuntopyyntövelvollisuus vastaa sijoitusrahastolain 39 §:n 3 momentissa säädettyä.

4 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä ei sellaisenaan perustu direktiiviin. Säännös vastaa pääosin sijoituspalvelulain 8 luvun 4 §:ää. Se ei kuitenkaan sisällä yksityiskohtaisia vaatimuksia vaan on yleisluontoisempi.

5 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään toimintakertomuksesta. Asetuksen 103—107 artiklat täydentävät direktiivin 22 artiklan 2 kohdan a, b, c, d ja e alakohtaa.

12 luku Osuuksien tarjoaminen

Luvun sääntely koskee sitä, joka tarjoaa vaihtoehtorahaston osuuksia Suomessa. Luvun sääntely perustuu direktiivin 4 artiklan 1 kohdan x alakohdan määritelmän lisäksi 23 ja 31 artiklaan sekä arvopaperimarkkinalain 1 luvussa kodifioituihin yleisiin periaatteisiin. Luvun 1 § merkitsee ETA-valtiot kattavan vaihtoehtorahastomarkkinan ulottamista Suomeen. Luvussa asetettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajille riittävien tietojen antamisen sekä hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen vaatimusten lisäksi velvollisuus ottaa käyttöön muita terveiden markkinoiden edellytyksiä turvaavia käytäntöjä. Näitä käytäntöjä olisi noudatettava myös silloin, kun vaihtoehtorahastojen osuuksia kohdennetaan suppealle joukolle sijoittajia. Siten niin sanottu private placement -toiminta olisi luvun sijoittajansuojaa ja hyvien menettelytapojen noudattamista edistävien säännöksien piirissä.

1 §. Oikeus markkinoida vaihtoehtorahastoa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 31 artiklan mukaisesta oikeudesta markkinoida vaihtoehtorahastoa. Pykälän mukainen oikeus on sekä toimilupavelvollisella että rekisteröitymisvelvollisella vaihtoehtorahastojen hoitajalla. Pykälän tarkoittamat oikeudet ja velvollisuudet ovat yhdenmukaisia 19 luvun 2 §:ssä säädettyjen ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeuksien ja velvollisuuksien kanssa. Vaatimus toimittaa ilmoituksen yhteydessä tiedot vaihtoehtorahastosta ei merkitse sijoitusrahastolaissa säädettyä vastaavaa sääntöjen hyväksymismenettelyä.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan x alakohdan mukaan markkinointi on vaihtoehtorahastojen hoitajan aloitteesta tai lukuun tapahtuvaa sen hoitaman vaihtoehtorahaston osuuksien suoraa tai välillistä tarjoamista tai kohdentamista sijoittajille. Vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinoinnin voidaan sen vuoksi katsoa olevan eri käsite kuin arvopaperien markkinoinnin.

Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 11 §:ssä määritelty ja valvontakäytännössä muotoutunut arvopaperien markkinoinnin käsite on laaja. Sillä tarkoitetaan kaikkea arvopaperien yleiseen liikkeeseen saattamisen ja vaihdannan edistämiseen tähtäävää toimintaa. Myös yksittäisen neuvottelun yhteydessä sijoittajalle annettava tieto voi olla arvopaperien markkinointia. Samaten markkinointia voi olla vakuutusyhtiölain 2 luvun 16 §:n mukaisessa vakuutusyhtiön liitännäistoiminnassa.

Vaihtoehtorahastojen markkinoinnin käsite on samankaltainen, mutta ei yhdenmukainen arvopaperien markkinoinnin kanssa. Ensinnäkin ehdotetun lain mukainen markkinointi tulee arvioitavaksi ainoastaan silloin, kun se tapahtuu vaihtoehtorahastojen hoitajan aloitteesta tai lukuun ja markkinoitavana on sen itse hoitaman vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoaminen sijoittajille. Tarjoaminen voi olla suoraa tai välillistä. Määritelmän mukaisesti markkinoinniksi ei voi katsoa toimintaa, joka ei sisällä osuuksien tarjoamista. Näin ei ole perusteita katsoa markkinoinniksi toimintaa, jossa kartoitetaan sijoittajakunnan valmiuksia ja sijoitushalukkuutta tietyntyyppisen sijoituksen tekemiseen. Tällöin ei ole merkitystä sillä, tehdäänkö tätä niin sanottua soft circling -toimintaa vaihtoehtorahaston nimissä tai sen lukuun. Ei ole syytä katsoa lain mukaiseksi markkinoinniksi ammattimaisille asiakkaille kohdennettua toimintaa, jonka tavoitteena ei ole sitovan sijoitussitoumuksen tekeminen. Tällaista toimintaa voivat olla myös vaihtoehtorahastojen hoitajan aloitteesta järjestetyt sijoittajatilaisuudet (niin sanotut road show -tilaisuudet), jos niissä ei tehdä yksilöityä myynti- tai ostotarjousta vaihtoehtorahastojen osuuksista. Vastaavat arvopaperien liikkeeseenlaskijoiden tai sijoituspalvelujen tarjoajien järjestämät tilaisuudet voivat olla arvopaperien markkinointia. Markkinoinniksi ei tulisi katsoa tilannetta, jossa sijoittaja on itse ottanut yhteyttä vaihtoehtorahastojen hoitajaan ja vaihtoehtorahaston hoitaja esittelee eri sijoitusvaihtoehtoja.

Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi esitellä sijoituksiin tyypillisesti sovellettavia sopimusehtoja yleisluonteisesti ilman, että tämä katsotaan markkinoinniksi. Tarjousasiakirjojen toimittaminen vaihtoehtorahastojen hoitajan valmiiksi hoitamasta vaihtoehtorahastosta on sijoituksen ehdoista neuvottelemista, joka puolestaan on pykälän mukaista ilmoitusta edellyttävää toimintaa. Sopimusdokumentaation toimittaminen sijoittajalle vielä perustamattomasta vaihtoehtorahastosta ei puolestaan edellytä, että vaihtoehtorahastojen hoitaja noudattaa markkinointia koskevaa sääntelyä. Kun sitova sijoitussitoumus tehdään, on vaihtoehtorahastojen hoitajan voitava osoittaa, että se on noudattanut pykälän sääntelyä ja tehnyt asianmukaisen ilmoituksen markkinoinnin aloittamisesta.

Direktiivin 31 artiklan mukaisesti markkinoinnin aloittaminen edellyttää direktiivin liitteessä III mainittujen tietojen toimittamista. Liitteen perusteella ilmoituksen tulee sisältää toimintaohjelma, josta käyvät ilmi vaihtoehtorahastot, joita vaihtoehtorahastojen hoitaja aikoo markkinoida, sekä se, minne rahastot ovat sijoittautuneet, vaihtoehtorahaston säännöt tai perustamisasiakirjat, vaihtoehtorahaston säilytysyhteisön tunnistetiedot, vaihtoehtorahaston kuvaus ja muut tiedot, jotka annetaan sijoittajille, tiedot siitä, minne kohderahastona toimiva vaihtoehtorahasto on sijoittautunut, jos vaihtoehtorahasto toimii syöttörahastona, mahdolliset 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut lisätiedot kustakin vaihtoehtorahastosta, jota vaihtoehtorahastojen hoitaja aikoo markkinoida, soveltuvin osin tiedot järjestelyistä, joilla estetään vaihtoehtorahaston osakkeiden tai osuuksien markkinointi vähittäissijoittajille, myös tapauksissa, joissa vaihtoehtorahastojen hoitaja tukeutuu vaihtoehtorahaston suhteen sijoituspalvelujen tarjonnassa riippumattomien yhteisöjen toimintaan. Nämä direktiivin liitteen III mukaiset edellytykset täytäntöönpantaisiin valtiovarainministeriön asetuksella.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 31 artiklan 1 kohdan mukaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan syöttörahastona toimivan vaihtoehtorahaston kohderahaston on oltava ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitama vaihtoehtorahasto, jotta sitä voidaan markkinoida pykälän mukaisesti. Syöttörahastona toimiva vaihtoehtorahasto on määritelty 2 luvun 4 §:ssä. Määritelmää ei täytä sellainen vaihtoehtorahasto, joka sijoittaa yli 85 prosenttia varoistaan sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen sijoitusrahastoon tai kolmannessa maassa sijaitsevaan vaihtoehtorahastoon. Momentti ei siten vaikuta muiden rahastojen rahasto -rakenteiden toimintaan. Momentti ei myöskään rajoita vaihtoehtorahastojen sijoitusmahdollisuuksia.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 31 artiklan 3 kohdan mukaisesta ilmoituksesta. Direktiivin mukaan Finanssivalvonnan on 20 pankkipäivän kuluessa täydellisen ilmoituksen sisältävien asiakirjojen vastaanottamisesta ilmoitettava vaihtoehtorahastojen hoitajalle, voiko se alkaa markkinoida ilmoituksessaan yksilöityä vaihtoehtorahastoa. Markkinoinnin voi estää vain, jos hoitaja ei noudata tai aio noudattaa direktiiviä hoitaessaan rahastoa tai jos hoitaja ei muuten noudata tai aio noudattaa direktiiviä. Finanssivalvonnan toiminnasta sen saatua 3 momentin mukaisen ilmoituksen säädettäisiin 21 luvun 4 §:ssä.

Pykälän 4 momentissa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle olennaisista muutoksista 1 momentin mukaisiin tietoihin. Näin Finanssivalvonnalla on mahdollisuus arvioida suunniteltujen muutosten lainmukaisuutta ennen niiden toteuttamista.

Pykälän 5 momentin mukaan sijoituspalveluyritykset voivat suoraan tai välillisesti tarjota vaihtoehtorahastojen osuuksia vain ETA-valtioissa oleville sijoittajille siten kuin 12 luvussa ja 19 luvun 4 §:ssä säädetään. Säännös selventää oikeustilaa siitä, millaisia direktiivin mukaisia palveluita sijoituspalveluyritys voi tarjota. Säännös vastaa direktiivin 6 artiklan 8 kohtaa, jossa laajennetaan sijoituspalveluyritysten toimintamahdollisuuksia.

2 §. Hyvä arvopaperimarkkinatapa. Pykälän 1 momentti vastaisi arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §:n kieltoa toimia hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti ja selventäisi hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisvelvollisuuden koskevan myös vaihtoehtorahastojen hoitajia. Kuten arvopaperimarkkinalain 1 luvun 2 §, myös ehdotettu säännös koskisi myös muita rahoitusvälineitä kuin arvopapereita. Arvopaperimarkkinalaista poiketen pykälän mukainen velvollisuus ulottuu myös tilanteisiin, joissa ei toimita arvopaperimarkkinoilla, mutta joissa vaihtoehtorahaston osuuksia markkinoidaan. Siten säännös koskisi poikkeuksetta kommandiittiyhtiön yhtiöosuuksia. Näin ollen esimerkiksi markkinoitaessa pääomasijoitusrahaston osuuksia ammattimaisille asiakkaille tulee noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa. Yleissäännöksen lisäämisellä lakiin korostetaan sitä, että kaikkien arvopaperimarkkinoilla toimivien tulee noudattaa menettelytapoja, jotka ovat hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisia ja sopusoinnussa arvopaperimarkkinalainsäädännön yksityiskohtaisten säännösten sekä lainsäädännön tarkoituksen kanssa.

Hyvällä arvopaperimarkkinatavalla tarkoitetaan säännöksessä periaatteita ja sääntöjä, joiden noudattamista arvopaperimarkkinoilla toimivien keskuudessa vallitsevan valistuneen mielipiteen mukaan on pidettävä oikeana ja kaikkien sijoittaja-, asiakas- ja toimijaosapuolten kannalta kohtuullisena kauppatapana. Velvollisuus noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa ohjaa menettelytapoja ja ratkaisuja silloin, kun yksityiskohtaista tapaukseen sovellettavaa säännöstä ei ole. Arvopaperien kauppa, rahoitusvälineet ja markkinoilla noudatettavat menettelytavat kehittyvät jatkuvasti. Arvopaperimarkkinasääntelyllä ei ole mahdollista luoda yksityiskohtaisia säännöksiä kaikkiin tilanteisiin.

Hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältö määräytyy yksityiskohtaisen säännöksen puuttuessa ensisijaisesti markkinoilla ja käytänteissä, joita noudatetaan yksittäisissä sopimussuhteissa ja oikeustoimissa. Myös eri toimialojen vaihtoehtorahastojen toimijoiden itsesääntely ohjaa hyvän arvopaperimarkkinatavan sisältöä. Esimerkkeinä itsesääntelystä, joka ilmentää hyvää arvopaperimarkkinatapaa, voidaan mainita NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (Helsingin Pörssi) säännöt ja ohjeet, listayhtiöiden hallinnointikoodi, suositus julkisissa ostotarjouksissa noudatettavista menettelytavoista sekä Finanssialan keskusliitto ry:n suositukset ja ohjeet. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteydessä toimiva itsesääntelyelin Arvopaperilautakunta edistää myös hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja antaa ratkaisusuosituksia ei-ammattimaisten asiakkaiden ja palveluntarjoajien lausuntopyyntöihin. Esimerkiksi pääomasijoitus- ja kiinteistösijoitustoimialalla on asianomaisten toimialajärjestöjen yhteydessä mahdollista jatkossa muodostaa vastaavia sääntöjä ja ohjeita. Ne eivät voi olla lain tai muun sitovan normiston vastaisia. Niissä voidaan kuitenkin perustellusta ja asianmukaisesti informoidusta syystä poiketa ESMA:n tai Finanssivalvonnan suositusluonteisista ohjeista, joilla ei ole oikeudellista sitovuutta.

Pykälässä ei mainittaisi sopimattoman menettelyn kieltoa. Jos menettely kuitenkin on sopimatonta, se on yleensä myös hyvän tavan vastaista. Lisäksi laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/1978) kieltää käyttämästä elinkeinotoiminnassa hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä (1 §).

Velvollisuus noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa koskee esimerkiksi laiminlyöntejä, jotka liittyvät vaihtoehtorahastojen osuuksien yleiseen liikkeeseen saattamiseen, yleisölle tarjoamiseen, muuhun kauppaan sekä laissa nimenomaisesti säädetyn vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevan tiedonantovelvollisuuden täyttämiseen. Kaikkiin näihin voi liittyä markkinointia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi nimenomaisesti, että myös niin sanotuissa reverse solicitation -tilanteissa, joissa sijoittaja on aloitteellinen sijoituskohteen valinnassa, tulee noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa. Säännöksen tarkoituksena on yhtäältä mahdollistaa se, että ammattimaisiksi asiakkaiksi katsottavat instituutiosijoittajat voivat itse aktiivisesti etsiä vaihtoehtorahastoista sijoituskohteita. Toisaalta myös tällaisissa tilanteissa osapuolten tulisi noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa. Momentti tulee sovellettavaksi kotimaisten lisäksi ulkomaisiin toimijoihin.

Finanssivalvonta voi kieltää pykälän vastaisesti toimivaa jatkamasta tai uudistamasta menettelyä sekä velvoittaa muuttamaan tai oikaisemaan menettelyä arvopaperimarkkinalain 17 luvun 2 §:n nojalla. Finanssivalvonta voi tehostaa kielto- tai oikaisupäätöstä 17 luvun 3 §:n mukaisella uhkasakolla.

3 §. Kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Pykälä vastaa sijoituspalvelulain 10 luvun 2 §:n 4 momentissa ja arvopaperimarkkinalain 1 luvun 3 §:ssä omaksuttua sääntelyä. Pykälän 1 momentti merkitsisi totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen käytön kiellon ulottamista vaihtoehtorahastojen markkinointiin. Pykälän kielto kattaisi vaihtoehtorahastojen osuuksien vaihdannan, joka tapahtuu elinkeinotoiminnassa, sekä tilanteet, joissa täytetään tämän lain mukaista tiedonantovelvollisuutta.

Pykälää sovellettaisiin rahoitusvälineisiin ja se kattaa siten sekä arvopaperit että esimerkiksi kommandiittiyhtiön muut yhtiöosuudet.

Pykälän soveltamisala kattaisi 2 §:ää vastaavalla tavalla koko lain ja kaikki vaihtoehtorahastojen markkinointiin osallistuvat. Pykälän rikkominen ei edellytä, että on rikottu jonkin nimenomaisen tiedon antamiseen velvoittavaa säännöstä tai tiettyä nimettyä tahoa koskevaa tiedonantovelvollisuutta. Säännöstä sovellettaisiin sekä vaihtoehtorahaston osuuden hankkimiseen että luovuttamiseen.

Totuudenvastaisella tiedolla tarkoitetaan jonkin seikan selostamista tai esittämistä virheellisellä tai vääristävällä tavalla. Tiedon totuudenvastaisuutta arvioidaan objektiivisesti tiedon antamishetken tilanteen mukaan. Harhaanjohtava tieto voi itsessään olla totuudenmukainen, mutta se voi esimerkiksi puutteellisuutensa, esittämistapansa tai muotonsa takia olla omiaan antamaan tiedon vastaanottajalle virheellisen käsityksen. Ollakseen totuudenvastainen tai harhaanjohtava pykälän tarkoittamalla tavalla, tiedolta ja sen aiheuttamalta virheelliseltä käsitykseltä on lisäksi edellytettävä, että se on omiaan vaikuttamaan sijoittajan sijoituspäätökseen. Tiedon harhaanjohtavuutta ja vaikuttavuutta arvioidaan tiedon vastaanottajan näkökulmasta. Tällöin tiedon harhaanjohtavuutta on arvioitava ankarammin silloin, kun tiedon vastaanottajina ovat ei-ammattimaisten asiakkaiden asemassa olevat yksityishenkilöt kuin tapauksessa, jossa kohderyhmänä ovat ammattimaiset asiakkaat.

Jotta 1 momentin mukainen oikaisuvelvollisuus syntyisi, annetun totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan tiedon pitää olla sijoittajan kannalta objektiivisesti arvioituna olennainen. Olennaisuutta arvioidaan huolellisesti toimivan sijoittajan näkökulmasta. Lisäksi edellytettäisiin, että totuudenvastaisuus tai harhaanjohtavuus käy ilmi eli tiedot antanut taho tulee tietoiseksi asiaintilasta.

Säännöksen mukainen oikaisuvelvollisuus koskisi kaikkia, jotka ovat antaneet harhaanjohtavan tiedon. Esimerkiksi tiedot antanut media- tai mainostoimisto, emissionjärjestäjä tai sijoitusneuvoja on velvollinen oikaisemaan erheelliset tiedot, jos se huomaa itse antaneensa sellaisia. Tiedot on säännöksen mukaan oikaistava riittävällä tavalla. Oikaiseminen on tehtävä viivytyksettä, kun virhe tai harhaanjohtavuus on tullut ilmi. Oikaisemisen päämäärä on se, etteivät sijoittajat joudu päätöksenteossaan nojautumaan erheellisiin tietoihin. Oikaisemisen menettelytapaa valittaessa on otettava huomioon sekä korjattavan tiedon merkitys että tietoväline ja tapa, jolla oikaistava tieto on alkujaan annettu. On myös otettava huomioon se, miten kyseessä olevia tietoja tavanmukaisesti annetaan sijoittajien saataville, jotta oikaisu tavoittaisi tiedon saaneet sijoittajat.

Pykälä sisältyy 22 luvun 8 §:n vahingonkorvaussäännöksen soveltamisalaan edellyttäen, että laissa vahingon korvaamiselle asetetut edellytykset täyttyvät.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että myös niin sanotuissa reverse solicitation -tilanteissa, joissa sijoittaja on aloitteellinen sijoituskohteen valinnassa, tulee pidättäytyä antamasta totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja.

4 §. Tiedonantovelvollisuus sijoittajalle. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yleisestä velvollisuudesta pitää sekä markkinoinnin kohteena olevien sijoittajien että sijoituksen jo tehneiden sijoittajien saatavilla olennaiset ja riittävät tiedot. Pykälää sovellettaisiin sekä arvopapereihin että muihin rahoitusvälineisiin, joita ovat esimerkiksi kommandiittiyhtiön yhtiöosuudet. Tiedot on annettava seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan vaihtoehtorahaston osuuden arvoon ja jotka on lueteltu direktiivin 23 artiklassa. Lakiteknisistä syistä ne toistettaisiin valtiovarainministeriön asetuksessa, minkä osoittava valtuus sisältyy 9 §:ään.

Pykälän 1 momentti vastaa osin direktiivin 23 artiklan 1 kohtaa. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että sijoittajilla on mahdollisuus tehdä hyvin informoituja sijoituspäätöksiä. Sijoittajalla tarkoitettaisiin pykälän tarkoittamassa tilanteessa siten myös tahoa, joka ei ole vielä sijoittanut tai sitoutunut tekemään sijoituksen vaihtoehtorahastoon. Toisaalta tietoja ei välttämättä ole annettava vapaasti yleisön saataville. Vaihtoehtorahastojen osuuksia markkinoivan onkin kulloinkin sovellettavaan tilanteeseen sopivalla tavalla varmistuttava siitä, että sijoittajalla on ollut mahdollisuus tutustua olennaiseen tietoon ennen sijoittamispäätöstä.

Pykälän 2 momentti vastaa osin direktiivin 23 artiklan 1 kohtaa. Vaihtoehtorahastoon jo sijoittaneille tulee antaa tieto muutoksista, jotka kohdistuvat olennaisiin ja riittäviin tietoihin. Tieto on annettava sijoittajille tasapuolisesti. Mikäli tieto annetaan eri sijoittajille esimerkiksi eri aikaan, eri muodossa tai eri sisältöisenä, tulee tästä ilmoittaa kaikille sijoittajille. Sijoittajalla tulee olla mahdollisuus tehdä päätöksiä sijoituksensa suhteen. Tällaisia päätöksiä ovat tyypillisesti päätös irtautua sijoituksesta tai tehdä lisäsijoitus. Säännös on kirjoitettu yleiseen muotoon vaihtoehtorahastojen monimuotoisuuden takia. Vaihtoehtorahastot voivat olla avoimia tai suljettuja ja pykälän mukaisen velvollisuuden toteutumista tulee arvioida suhteellisuusperiaatteen mukaan eri tavoin erilaisissa vaihtoehtorahastoissa. Myös vaihtoehtorahaston tyyppi sekä se, minkälaisella oikeudellisella rakenteella se toimii, voi vaikuttaa tiedonantovelvollisuuteen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yhteensovitussäännös arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n kanssa. Jos vaihtoehtorahasto on arvopaperimarkkinalain mukaisesti velvollinen pitämään saatavilla tasapuolisesti tiedot seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon, tulee arvopaperimarkkinalain mukaisen tietojen saatavillapitämistä koskevan velvollisuuden aina kattaa muutokset 1 momentin mukaisiin tietoihin.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin yhteensovitussäännös arvopaperimarkkinalain esitesääntelyyn. Momentti vastaa direktiivin 23 artiklan 3 kohtaa.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajan laatimat tiedot on annettava sijoituspäätöstä harkitsevalle sijoittajalle riippumatta siitä, mikä taho vaihtoehtorahaston osuuksia markkinoi. Lisäksi momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi nimenomaisesti, että myös niin sanotuissa reverse solicitation -tilanteissa, joissa sijoittaja on aloitteellinen sijoituskohteen valinnassa, tulee noudattaa pykälässä säädettyä tiedonantovelvollisuutta.

5 §. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Pykälä vastaa direktiivin 23 artiklan 4 kohtaa. Toisin kuin 4 §, jonka mukaan sekä markkinoinnin kohteena olevien sijoittajien että sijoituksen jo tehneiden sijoittajien saatavilla tulee pitää olennaiset ja riittävät tiedot, pykälässä mainitut tiedot tulee antaa vain sellaisille sijoittajille, jotka ovat tehneet vaihtoehtorahastoon sijoituksen. Pykälän tarkoittamasta tiedonantovelvollisuudesta säädetään täsmällisemmin komission delegoidun asetuksen 108 artiklassa.

6 §. Tiedonantovelvollisuus vivutuksesta sijoittajille. Pykälä vastaa direktiivin 23 artiklan 5 kohtaa. Tiedonantovelvollisuus vivutuksesta täydentäisi 5 §:ssä ehdotettua säännöllistä tiedonantovelvollisuutta. Tieto on annettava sijoittajille, jotka ovat tehneet sijoituksen vaihtoehtorahastoon. Pykälän tarkoittamasta tiedonantovelvollisuudesta säädetään täsmällisemmin komission delegoidun asetuksen 109 artiklassa.

7 §. Varojen sijoittaminen ilmoitetun mukaisesti. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta noudattaa sijoitustoiminnan sääntöjä. Vaihtoehtorahaston varoja ei tule sijoittaa toisin kuin vaihtoehtorahastojen hoitaja on ilmoittanut sijoittajille. Säännös on tarpeen sijoittajansuojan toteutumisen kannalta. Sijoittajan tulee voida luottaa siihen, että vaihtoehtorahasto toimii määrittelemänsä sijoitusstrategian perusteella sijoittajan eduksi. Säännös varmistaisi käytännössä sen, että vaihtoehtorahastojen hoitajan on pidettävä sijoittajat informoituna sijoittamista koskevien sääntöjen suunnitelluista muutoksista ja että nämä muutokset toteutetaan vaihtoehtorahaston oikeudellisen muodon määrittämällä asianmukaisella tavalla. Pykälän rikkomisesta seuraisi sanktiona 22 luvun 1 §:ssä säädetty rikemaksu.

8 §. Asiakkaan tunteminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta tuntea sekä sijoittajansa että asiakkaansa. Asiakkaiden tuntemisen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen tulee olla osa vaihtoehtorahastojen hoitajan kokonaisvaltaista riskienhallintaprosessia. Rahanpesulla tarkoitetaan rikoksella hankittujen varojen alkuperän häivyttämistä siten, että varat vaikuttavat laillisesti hankituilta. Rahanpesuteot on kriminalisoitu rikoslain 32 luvun 6—10 §:ssä. Terrorismin rahoittamiseen syyllistyy se, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen laissa määriteltyjä terroritekoja. Terrorismin rahoittaminen on kriminalisoitu rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä.

Pykälän soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko vaihtoehtorahastojen hoitajan ja sijoittajan välille syntynyt asiakassuhdetta. Asiakkaalla tarkoitettaisiin pykälän tarkoittamassa tilanteessa tahoa, joka on tehnyt vaihtoehtorahastoon sijoituksen tai sitoutunut tekemään sellaisen. Vaihtoehtorahaston on tunnettava sijoittaja ennen tällaisen sijoituksen tai sijoitussitoumuksen tekemistä. Vaihtoehtorahastolla voi puolestaan olla asiakassuhteita esimerkiksi silloin, kun se tarjoaa 3 luvun 2 ja 3 §:ssä säädettyjä sijoitus- ja liitännäispalveluita. Velvollisuus ulottuu sekä toimiluvan saaneisiin että rekisteröityneisiin toimijoihin.

Pykälän 1 momentin sisältämät velvollisuudet liittyvät kaikkiin rahoitusmarkkinatoimijoihin ja niiden tarkoituksena on ehkäistä terrorismin rahoittamista, rahanpesua ja muuta rikollista toimintaa. Asiakkaan tuntemisen osa-alueina voidaan erottaa asiakkaan, tämän edustajan ja tosiasiallisen edunsaajan tunnistamisen (identifiointi) lisäksi asiakkaan, henkilöllisyyden todentaminen (verifiointi), tietojen hankkiminen liikesuhteen tarkoituksesta ja laadusta, tietojen dokumentointi, liiketoimien ja asiakassuhteiden riskiperusteinen jatkuva seuranta sekä selonottovelvollisuuden noudattaminen. Tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan rahanpesulain 5 §:n mukaan luonnollista henkilöä, jonka hyväksi liiketoimi toteutetaan tai, jos asiakas on oikeushenkilö, sitä luonnollista henkilöä, jonka määräysvallassa asiakas on. Tavoitteena on asiakkaan omistusrakenteen ymmärtäminen ja riskien tunnistaminen.

Pykälän 2 momentin mukaisten riskienhallintajärjestelmien tulee olla riittävät suhteessa vaihtoehtorahastojen hoitajan mahdollisesti tarjoamiin sijoituspalveluihin, sekä sen hoitamien vaihtoehtorahastojen varoihin, lukumäärään, käyttämiin sijoitusstrategioihin ja sijoittajamääriin. Vaihtoehtorahastojen hoitajan pääasiallinen vastuu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä on asiakkaan ja toimintaympäristön riittävä tuntemus ja jatkuva havainnointi. Tätä varten vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oltava rahanpesulain 6 §:n mukaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskienhallintaa koskevat, toiminnan luonteeseen ja laajuuteen nähden riittävät menetelmät. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä arvioitaessa on otettava huomioon toimialaan, tuotteisiin, palveluihin, teknologian kehitykseen sekä asiakkaisiin ja näiden liiketoimintaan ja -toimiin liittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskit (riskiperusteinen arviointi). Jatkuvan seurannan on oltava riskeihin nähden järjestelmällistä ja kattavaa. Sen tarve ja menetelmät voivat vaihdella ja olla sekä automatisoituja ratkaisuja että manuaalisia menetelmiä. Teknisten ratkaisujen ohella on tärkeää, että henkilöstön valppaus ja ammattitaito ovat korkealla tasolla.

Pykälän 3 momentti on informatiivinen säännös velvollisuudesta ilmoittaa jatkuvassa seurannassa tehdyistä epätavallisista ja epäilyttävistä havainnoista rahanpesun selvittelykeskukselle. Velvollisuus johtuu rahanpesulain 23 ja 24 §:stä, joita sovelletaan vaihtoehtorahastojen hoitajaan.

Pykälän 4 momentissa säädetään poikkeus pykälän 1 momentin noudattamisvelvollisuudesta. Pörssiyhtiön ei voida edellyttää pystyvän seuraamaan sen osakkeilla käytävää kauppaa siten, että se voi täyttää kaikki momentin mukaiset velvollisuudet. Asiakkaan tunnistaminen pörssikaupassa on jo arvopaperinvälittäjinä toimivien luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten velvollisuus, joten poikkeussäännös ei heikennä mahdollisuuksia puuttua asianmukaisesti rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Lisäksi pörssiyhtiön tulee noudattaa, mitä 2 momentissa säädetään riskienhallinnan järjestelmistä ja 3 momentissa ilmoitusvelvollisuudesta.

Pykälän 5 momentti on informatiivinen säännös, jolla todetaan myös muun rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen lainsäädännön soveltuvan vaihtoehtorahastojen hoitajaan. Rahanpesulain 2 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että vaihtoehtorahastojen hoitaja tulisi lain soveltamisalan piiriin. Sen nojalla vaihtoehtorahastojen hoitajan tulisi toiminnassaan noudattaa valtioneuvoston asetusta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä (616/2008), jossa säädetään muun muassa poliittisesti vaikutusvaltaisesta henkilöstä ja rahanpesuilmoituksen tekemisestä. Lisäksi noudatettavaksi tulisi sisäasiainministeriön päätös Euroopan talousalueeseen kuulumattomista valtioista ja alueista, joiden rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä ja selvittämistä koskevat säännökset täyttävät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa säädetyt edellytykset (156/2012) sekä Irania ja Pohjois-Koreaa koskeva valtioneuvoston päätös valtioista ja alueista, joiden rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä ja selvittämistä koskevat säännökset eivät vastaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettuja kansainvälisiä velvoitteita (1022/2010). Lisäksi noudatettavaksi tulee valtioneuvoston asetus eräisiin rahoitussopimuksiin liittyvästä yksinkertaistetusta asiakkaan tuntemismenettelystä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä ja selvittämisessä (1204/2011) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1781/2006 maksajaa koskevien tietojen toimittamisesta varainsiirtojen mukana. Näiden lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajan on noudatettava Yhdistyneiden Kansakuntien ja EU:n pakotteiden takia annettuja suoraan sovellettavia asetuksia. Niiden voimaantulo merkitsee tyypillisesti pakotteen kohteena oleviin maihin kohdistuvaa välitöntä varojen jäädyttämistä ja toiminnan keskeyttämistä. Pakotteiden kohteina olevien henkilöiden ja yritysten Suomessa olevista varoista on viipymättä ilmoitettava ulkoasiainministeriölle.

Ajantasainen ja yksityiskohtainen tieto voimassa olevista pakotteista on saatavilla EU:n Virallisesta lehdestä. Käytännössä kulloinkin voimassa olevista velvollisuuksista saa parhaiten tietoa ulkoasiainministeriön verkkosivuilta tai uutiskirjeestä tai Finanssivalvonnan koostamasta Tunne asiakkaasi – estä rahanpesu -uutiskirjeestä. Sen ensisijaisena tarkoituksena on kertoa uusimmista finanssipakotteista, mutta myös välittää uutisia ja tietoja sääntelyhankkeista kansainvälisiltä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen keskittyviltä organisaatioilta ja viranomaisilta.

EU:ssa toimii rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastainen komitea, Komitea perustettiin vuonna 2005 ja se korvasi aikaisemman Rahanpesun yhteyskomitean. Komitean tehtävänä on avustaa komissiota rahanpesun ja terrorismin rahoittamista koskevissa kysymyksissä sekä toimia sääntelykomiteana rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin ja terrorismin rahoitukseen annetussa direktiivissä 2005/60/EY (rahanpesudirektiivi) yksilöidyissä, direktiivin teknisten yksityiskohtien muuttamista tai täsmentämistä koskevissa kysymyksissä.

9 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi 12 lukuun liittyvistä asetuksenantovaltuuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset 1 ja 4 §:ssä olevista velvollisuuksista. Niissä mainitut velvollisuudet on säädetty luettelomaisesti direktiivin 31 artiklan 2 kohdassa, 23 artiklan 1 kohdassa sekä liitteessä III. Lakiteknisistä syistä luettelomaiset listat on tarkoituksenmukaista sisällyttää lakia alemmanasteiseen sääntelyyn niin, että lakiin sisällytetään ainoastaan riittävän tarkkarajainen perussäännös.

10 §. Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Luvun 8 §:ssä säädetty sijoittajan ja asiakkaan tuntemisvelvollisuus on tyypillinen säännös kaikessa rahoitusmarkkinasääntelyssä. Koska Finanssivalvonnalla on rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen kannalta tärkeä valvonta- ja yhteensovitustehtävä, on tarkoituksenmukaista antaa Finanssivalvonnalle valtuus antaa määräyksiä pykälän tarkemmasta soveltamisesta.

11 §. Komission delegoitu asetus. Pykälä olisi informatiivinen säännös siitä, että komission delegoidussa asetuksessa on runsaasti tarkempaa sääntelyä luvun velvollisuuksista. Direktiivin lainsäädäntökokonaisuutta laajentaa täydentävä yksityiskohtainen komission antama lisäsääntely. Delegoidun asetuksen 108 ja 109 artiklassa tehdään merkittäviä täsmennyksiä luvun 5 ja 6 §:ssä säädettyihin tiedonantovelvollisuuksiin.

13 luku Markkinointi ei-ammattimaiselle asiakkaalle

Lukuun on keskitetty säännökset, jotka koskevat vaihtoehtorahastojen markkinointia ei-ammattimaisille asiakkaille. Luku perustuu direktiivin 43 artiklan sallimaan kansalliseen harkintaan. Direktiivin johdantokappaleen 71 perusteella jos ETA-valtio sallii tietyntyyppisten vaihtoehtorahastojen markkinoinnin, sen olisi arvioitava tapauskohtaisesti, olisiko tiettyä rahastoa pidettävä sentyyppisenä vaihtoehtorahastona, jota voidaan markkinoida vähittäissijoittajille sen alueella. Luku perustuu ehdotukseen, että Suomeen ja muuhun ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja voidaan markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille sijoittajansuojan varmistavin edellytyksin. Sääntelyn hyväksyttävyys ja oikeasuhteisuus huomioon ottaen ei voida kategorisesti estää Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevia henkilöitä sijoittamasta vaihtoehtorahastoihin. Sijoittajien tulee esimerkiksi kyetä hankkimaan pörssiyhtiönä toimivan vaihtoehtorahaston arvopapereita säännellyltä markkinalta. Eurooppalaisia riskipääomarahastoja ja eurooppalaisia yhteiskunnallisen yrittäjyyden rahastoja voi lisäksi markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille suoraan niitä sääntelevien Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten nojalla.

Tämän perustuslain takaaman omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden kanssa linjassa olevan valinnan vastapainoksi luvussa säädetään edellytyksistä, joilla varmistetaan asianmukainen sijoittajansuoja.

Luvussa säännellyn markkinoinnin voidaan katsoa pääsääntöisesti olevan 2 luvussa esitettyä direktiivin määritelmää laajempi käsite, kun luvussa säännellään kuluttaja-asemassa oleville sijoittajille markkinointia. Kuluttajamarkkinoinnin käsitettä tulee kuluttajansuojalaissa edellytetyllä tavalla tulkita laajasti. Tässä mielessä vaihtoehtorahastot vertautuvat muihin kuluttajille markkinoitaviin tuotteisiin ja palveluihin. Markkinointi voidaan myös ymmärtää toimenpiteiksi, joilla pyritään edistämään tietyn vaihtoehtorahaston houkuttelevuutta sijoituskohteena useamman sijoittajan keskuudessa. Sijoittajien kuluttaja-asema vaikuttaa myös vaihtoehtorahastojen hoitajan tiedonantovelvollisuuteen. Annettavien tietojen laajuutta ja ymmärrettävyyttä on arvioitava aina kohderyhmän mukaan. Kuluttaja-asiakkaille ei saa jäädä epäselväksi sijoitustuotteisiin liittyvän riskin suuruus eikä se, miten vaihtoehtorahasto ja sitä koskeva sääntely eroaa sijoitusrahastoista. Kuluttajien ei esimerkiksi voida olettaa ymmärtävän käsitteen vaihtoehtorahasto merkitystä.

Ammattimainen ja ei-ammattimainen asiakas on direktiivin mukaan määriteltävä MiFiD:n liitteessä II tarkoitetulla tavalla. MiFiD on Suomessa pantu täytäntöön sijoituspalvelulailla, jonka 1 luvun 18 §:ssä määritelmät ovat. Vaikka luvussa käytetään termiä asiakas, ei vaihtoehtorahastojen hoitaja välttämättä muodosta tai pyri muodostamaan asiakkuussuhdetta siihen, kehen markkinointi kohdistuu. Pyrkimyksenä on useimmiten sijoitusten vastaanottaminen, joten asianmukainen termi on sijoittaja. Eri lakien välisen suhteen selvyyden parantamiseksi luvussa ehdotetaan käytettäväksi tältä osin sijoituspalvelulaissa omaksuttua käsitteistöä.

1 §. Edellytykset markkinoinnille. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin selvyyden vuoksi, että 13 lukua olisi noudatettava aina, kun vaihtoehtorahastoa markkinoidaan ei-ammattimaiselle asiakkaalle. Luvun sääntely velvoittaa niitä, jotka vaihtoehtorahastoja markkinoivat, eikä ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajia.

Markkinoitaessa vaihtoehtorahastojen osuuksia kuluttajalle sovellettavaksi tulevat 12 luvun 1 §:ssä säädetyn velvollisuuden noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa lisäksi kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n yleislauseke hyvän tavan vastaisen markkinoinnin ja sopimattoman menettelyn kiellosta sekä lukuun sisältyvä muu sääntely, mitä sopimattomuudella tarkoitetaan. Sopimattomuutta koskeva sääntely perustuu pääosin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (2005/29/EY).

Kuluttajansuojalain 2 luvun 2 § on kansallinen säännös ja käsittelee hyväksyttyjä arvoja markkinoinnissa. Markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa. Säännös on yleissäännöksenä merkityksellinen myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain soveltamisalalla, jossa ei ole markkinointia koskevia yksityiskohtaisia säännöksiä. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi lähtee toimijan ammattimaisesta käyttäytymisvaatimuksesta ja siitä, että kuluttajan taloudellista etua häiritsevä toiminta on kiellettyä. Direktiivin asianomainen kohta on pantu täytäntöön kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:ään. Lisäksi tarkemmat säännökset siitä, mitä on pidettävä sopimattomana menettelynä, on annettu valtioneuvoston asetuksessa (601/2008) kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa. Kuluttajansuojalain 2 luvun 9 §:ssä säädetty kielto käyttää aggressiivisia menettelyjä perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 8 ja 9 artikloihin. Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 ja 9 §:ää sekä valtioneuvoston asetusta on noudatettava direktiiviin perustuvana pakottavana sääntelynä myös arvopaperimarkkinalain soveltamisalalla.

Pykälän 2 momentissa on asetettu velvollisuus toimittaa 4 §:n mukainen avaintietoesite sille, joka markkinoi vaihtoehtorahastoa ei-ammattimaisille asiakkaille. Koska markkinoinnista voi vastata myös muu taho kuin vaihtoehtoehtorahastojen hoitaja, on velvollisuus säädetty ulottumaan kaikkiin markkinoiviin tahoihin riippumatta mahdollisesta jakelukanavasta.

2 §. Toimilupaedellytys. Pykälän 1 momentissa säädetty keskeisin edellytys markkinoinnille ei-ammattimaisille asiakkaille olisi vaihtoehtorahastojen hoitajan voimassa oleva toimilupa. Sen, joka osuuksia markkinoisi, olisi tällöin varmistuttava siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla on tämän lain tai muuten direktiivin mukainen toimilupa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta toimilupaedellytykseen sellaisille rekisteröitymisvelvollisille vaihtoehtorahastojen hoitajille, joilla on sääntömääräinen kotipaikka ETA-valtiossa ja joiden osakkeilla käydään kauppaa säännellyllä markkinalla. Listayhtiöitä koskeva laajamittainen sääntely ja valvonta varmistavat kattavan sijoittajansuojan. Listayhtiöt eivät myöskään voi käytännössä varmistua siitä, ettei niiden liikkeeseen laskemia arvopapereita markkinoida vähittäissijoittajille. On lisäksi kohtuutonta ja perustuslain takaaman omaisuudensuojan kannalta ongelmallista muodostaa piensijoittajille ylimääräistä estettä tehdä sijoituksia säännellyn markkinan kautta. Näistä syistä ei ole tarpeen edellyttää pieniltä listayhtiöiltä toimilupavelvollisuutta niiden osuuksien markkinoinnille ei-ammattimaisille asiakkaille.

Pykälän 3 momentissa säädettäväksi ehdotetulla Finanssivalvonnan mahdollisuudella myöntää poikkeus 1 momentin mukaisesta toimilupaedellytyksestä pyritään vähentämään pienten toimijoiden hallinnollista taakkaa ja mahdollistamaan jatkossakin Suomessa monipuoliset ja tehokkaaseen rahoituksen välitykseen kykenevät rahoitusmarkkinat. Lupa voisi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun erityistä sijoitusstrategiaa noudattavan suhteellisen pientä vaihtoehtorahastoa hoitavan vaihtoehtorahastojen hoitajan olisi tarpeen ainoastaan rekisteröityä, mutta sijoittajaksi haluttaisiin instituutiosijoittajien ohella rajallinen määrä varakkaita yksityishenkilöitä. Momentin mukainen menettely on tarpeen kasvuyritysten rahoittamisen edellytysten varmistamiseksi.

Poikkeuksen myöntäminen toimilupaedellytyksestä edellyttää erityisiä syitä. Tällainen voi olla esimerkiksi se, että huomattava osa sijoittajista on ammattimaisia asiakkaita tai sijoitusmahdollisuutta tarjotaan ainoastaan hyvin rajoitetulle joukolle varakkaita yksityishenkilöitä. Tällöin ei-ammattimaiset asiakkaat pääsevät hyötymään ammattimaisten asiakkaiden neuvottelemista sijoituksen ehdoista ja sopimusasiakirjojen laatu on yleisesti korkeatasoista. Huomattavan suuri vähimmäismerkintäedellytys voisi puoltaa poikkeuslupaa. Poikkeusedellytyksistä voitaisiin säätää tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksessa. Ilman toimilupaa ei-ammattimaisille asiakkaille voisi markkinoida ainoastaan rekisteröitynyt vaihtoehtorahastojen hoitaja. Tarkoituksena on yhtäältä mahdollistaa businessenkelitoiminta. Toisaalta tarkoitus on varmistaa, että suomalaiset pääomasijoittajat voivat aloittaa toimintansa pienehköistä sijoituksista ja kasvattaa ammattitaitoaan sekä kerätä uskottavuuttaan ennen siirtymistä suurempien sijoitusten hallinnointiin. Ehdotus pienentää pienten toimijoiden hallinnollista taakkaa.

3 §. Vaihtoehtorahaston edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä yhtiömuodoista, joissa ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitava vaihtoehtorahasto voisi toimia. Mahdollisuudet on vähittäissijoittajan sijoittajansuojan turvaamiseksi rajattu sellaisiin yhteisömuotoihin, joiden toiminnan ja päätöksenteon perusperiaatteet ovat suhteellisen hyvin tunnettuja. Tällöin sijoittajalla ei ole yhtä suurta tarvetta arvioida sijoituksen organisointimuotoon perustuvaa riskiä. Mahdollisten vaihtoehtoisten rakenteiden tarkempaa arvioimista voidaan edellyttää ainoastaan ammattimaisilta asiakkailta. Pykälä ei rajoita ammattimaisille asiakkaille markkinoitavien vaihtoehtorahastojen yhteisömuotoa. Vaihtoehtorahasto voi toimia kaikissa laillisissa organisaatiomuodoissa, mutta ainoastaan momentissa mainituissa yhteisömuodoissa toimivien vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi ei-ammattimaisille asiakkaille on sallittua. Pykälä ei myöskään rajoita sitä, miten sijoittaminen siinä tarkoitettuihin vaihtoehtorahastoihin tapahtuu. Siten säännöksellä ei vaikuteta esimerkiksi vakuutussopimusmuodossa tarjottavien sijoitustuotteiden voimassa olevaan sääntelyyn.

Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetussa laissa yhtiömiehen vastuu rajoittuu sijoitettuun pääomapanokseen. Laissa ei ole pakottavia varojenjaon rajoituksia, joten kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies voi siirtää yhtiön varoja itselleen yksityisottona, jollei yhtiösopimuksessa toisin määrätä yksityisotoista ja yhtiöjärjestyksen rikkomisen seuraamuksista. Pykälän 2 momentin mukaan kommandiittiyhtiön luonteeseen kuuluvaa mahdollisuutta yksityisottoon tulisi rajoittaa yhtiösopimuksessa, jos vaihtoehtorahastoa markkinoidaan ei-ammattimaisille asiakkaille. Rajoitus on tarpeen asianmukaisen sijoittajansuojan varmistamiseksi.

Pykälän 3 momentissa säädettäväksi ehdotettu edellytys markkinoida ainoastaan ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja olisi tarpeellinen asianmukaisen sijoittajansuojan kannalta. Tällaisia vaihtoehtorahastoja ovat muun muassa eräissä ETA-valtioissa käytetyt vaihtuvapääomaiset sijoitusyhtiöt (SICAV), jotka ovat 1 momentin luettelon 1 kohdassa mainittuja osakeyhtiöitä vastaavia ulkomaisia yhteisöjä. Tanskalainen investeringsförening vastaa puolestaan 1 momentin 4 kohdassa mainittuja yhdistyksiä.

4 §. Avaintietoesite. Pykälän 1 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan olisi laadittava kunkin hoitamansa vaihtoehtorahaston osalta niin sanottu avaintietoesite. Sen tulisi sisältää helppolukuisessa muodossa sellaiset asianmukaiset, vaihtoehtorahaston keskeisiä ominaisuuksia koskevat tiedot, joiden perusteella sijoittaja voi kohtuullisesti ymmärtää tarjottavan sijoitustuotteen luonteen ja siihen liittyvät riskit sekä tehdä perusteltuja sijoituspäätöksiä. Velvollisuus vastaa sijoitusrahastolain 93 §:ssä säädettyä sijoitusrahastodirektiivistä johtuvaa sääntelyä. Siten avaintietoesitteen tavoitteena on myös parantaa mahdollisuutta vertailla vaihtoehtorahastoja sijoitusrahastoihin sijoituskohteina. Avaintietoesitteen laatiminen ei poista 12 luvun tiedonantovelvollisuutta. Siten myös arvopaperimarkkinalain 3—5 luvussa tarkoitetun esitteen laatineen on laadittava avaintietoesite.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin avaintietoesitteeseen sisällytettävistä keskeisistä tiedoista, joiden on oltava sijoittajan ymmärrettävissä ilman muita asiakirjoja. Ehdotus vastaa sijoitusrahastodirektiivissä säädettyä. Tietovaatimuksen tarkoituksena on varmistaa se, että ei-ammattimainen asiakas voi vertailla vaihtoehtorahastoa myös sijoitusrahastodirektiivin mukaisiin sijoitusrahastoihin.

Pykälän 3 momentissa säädettäväksi ehdotettava kielivaatimus on perusteltu, sillä sijoitusrahastolain mukaan vastaava kielivaatimus asetetaan sekä rahastoyhtiöille että vastaaville ulkomaisille toimijoille. Avaintietoesitteen kielen valinnassa rahastoyhtiön olisi otettava huomioon avaintietoesitteen kohderyhmän kyky ymmärtää esitteen kieltä. Finanssivalvonnan hyväksymänä muuna kielenä tulisi käytännössä kysymykseen kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytetty englannin kieli. Lain nojalla kunkin ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoitavan vaihtoehtorahaston avaintietoesite tulee toimittaa Finanssivalvonnalle tiedoksi.

Pykälän 4 momentissa säädettäväksi ehdotettava Finanssivalvonnan mahdollisuus myöntää poikkeus avaintietietoesitteen julkaisemisesta voi olla tarpeen erityistilanteissa. Avaintietoesitteen laatiminen voi olla tarpeetonta esimerkiksi, jos vaihtoehtorahastosta on laadittu arvopaperimarkkinalain 3—5 luvussa tarkoitettu esite, eikä sitä ole tarkoitus markkinoida laajalti yleisölle. Poikkeusedellytyksistä, jotka vastaisivat 2 ja 7 §:n poikkeusedellytyksistä, säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksessa.

5 §. Avaintietoesitteen lisätiedot ja kieli. Pykälän 1 momentin mukaan avaintietoesitteessä olisi sijoitusrahastolain 93 a §:n tapaan ilmoitettava se, mistä, miten ja millä kielellä voi saada vaihtoehtorahastoa koskevia olennaisia lisätietoja. Itse lisätiedot voidaan antaa myös muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai Finanssivalvonnan hyväksymällä muulla kielellä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sijoitusrahastolain 93 a §:n tapaan vaatimuksista kirjoittaa avaintietoesite tiiviisti yleiskielellä ja laatia se yhteiseen, vertailukelpoiseen muotoon. Avaintietoesitettä laadittaessa tulee ottaa huomioon markkinoinnin kohderyhmän kyky ymmärtää vaihtoehtorahastoja koskevien lisätietojen kieltä. Ei-ammattimaisen asiakkaan tulisi voida asiakirjan perusteella tehdä vertailua sekä muihin vaihtoehtorahastoihin että sijoitusrahastoihin. Tiedot eivät saa myöskään olla harhaanjohtavia.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tiedonantovelvollisuutta koskevasta lisävaatimuksesta silloin, kun markkinointi kohdistuu ei-ammattimaisiin asiakkaisiin. Vaihtoehtorahastosta annettavat tiedot olisi kerättävä kattavasti yhteen selkeästi luettavaan asiakirjaan. Se olisi annettava ei-ammattimaiselle asiakkaalle kirjallisesti ennen sijoituspäätöksen tekemistä, jollei painavasta syystä muuta johdu. Yhden yhtenäisen asiakirjan antamatta jättäminen ei saa vaarantaa sijoittajien asemaa ja vaihtoehtorahastojen hoitajan on hyvissä ajoin ilmoitettava Finanssivalvonnalle aikomuksestaan ja sen syistä. Säännöksen tarkoittama painava syy voi olla esimerkiksi se, että rajoitetulle määrälle varakkaita yksityishenkilöitä tarjotaan laajaa sopimusasiakirjojen kokonaisuutta vaativan vaihtoehtorahaston osuuksia, jonka sijoituksista pääosa tulee kuitenkin ammattimaisilta asiakkailta. Tällöin tiedon kerääminen voi olla tarpeeton ja ylimääräisiä kustannuksia aiheuttava toimenpide. Tavanomaisessa piensijoittajille suunnatussa kuluttajamarkkinoinnissa tiedot tulisi kuitenkin aina kerätä samaan selkeästi luettavaan asiakirjaan. Säännöksellä pyritään täydentämään vaihtoehtorahaston läpinäkyvyyttä ja selkeyttä sijoituskohteena sekä parantamaan sijoittajansuojaa.

6 §. Ennakkomerkinnän ja varojen varhaisen vastaanottamisen kielto. Pykälän 1 momentin kielto tarjota vaihtoehtorahastojen osuuksia ennen 12 luvun 1 §:n mukaista ilmoitusta kattaa sekä osuuksien markkinoinnin että merkinnän. Ennakkomarkkinointi ei-ammattimaisille asiakkaille on kielletty sijoittajansuojasyistä. Jos sijoittajat voivat ennen merkintäajan alkamista merkitä arvopapereita niin sanottuina ennakkomerkintöinä tai jos sijoittajat voivat antaa etukäteen valtakirjan arvopapereiden merkitsemiseksi, tästä tulisi antaa tämän luvun mukaiset riittävät tiedot. Sijoittajille tulee myös varata mahdollisuus tutustua esitteeseen ennen kuin merkinnät tulevat heitä sitoviksi. Erikoissijoitusrahastojen markkinointiin soveltuvan sijoitusrahastolain 43 a §:n mukaan markkinoimista yleisölle ei saa aloittaa ennen kuin kuukauden määräaika sääntöjen toimittamisesta Finanssivalvonnalle tiedoksi on kulunut.

Pykälän 2 momentin kielto on asetettu sijoittajansuojasyistä. Vaihtoehtorahastoa perustettaessa voi syntyä tilanne, jossa merkintämaksut odottavat pitkänkin aikaa ennen alkusijoitusta. Ei-ammattimaisten asiakkaiden varojen sitominen tällä tavoin on perusteltua kieltää.

Pykälän 3 momentissa kiellettäisiin markkinoimasta ei-ammattimaisille asiakkaille sellaisen vaihtoehtorahaston osuuksia, joihin sijoittaminen voi merkitä myöhempää lisäsijoitusvelvoitetta. Kielto on asetettu sijoittajansuojasyistä. Kuluttaja-asiakkaiden velvoittaminen sijoitushetkeä myöhempiin lisäsijoituksiin voi johtaa tilanteeseen, jossa sijoitukset kutsutaan sellaisena aikana, jolloin sijoittajalla ei ole sijoitettavaa varallisuutta. Tämä on omiaan johtamaan ongelmiin kuluttajien taloudessa. Tästä syystä momentissa säädettäisiin tarjoamiskiellon lisäksi siitä, että jos sijoitukseen on kuulunut lisäsijoitusvelvoite, se ei ole ei-ammattimaista sijoittajaa kohtaan pätevä. Täten se ei ole täytäntöönpanokelpoinen ja kuluttaja-asiakas voi kieltäytyä lisäsijoituksen tekemisestä ilman taloudellisia seuraamuksia.

Pykälän 4 momentissa säädettäväksi ehdotettu Finanssivalvonnan mahdollisuus myöntää poikkeus 1—3 momentin mukaisesta vaatimuksesta edellyttää painavia perusteita. Lupa voisi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun suhteellisen pienen pääomasijoitusstrategiaa noudattavan vaihtoehtorahaston olisi tarpeen ainoastaan rekisteröityä, mutta sijoittajaksi haluttaisiin instituutiosijoittajien ohella rajallinen määrä varakkaita yksityishenkilöitä. Poikkeusedellytyksistä, jotka vastaavat 2 ja 4 §:n poikkeusedellytyksiä, säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksessa.

7 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi 13 lukuun liittyvistä asetuksenantovaltuuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella täsmennettäisiin 2, 4 ja 6 §:ssä säädettyjä Finanssivalvonnan myöntämän poikkeuksen edellytyksiä. Lakiteknisistä syistä luettelomaiset listat on tarkoituksenmukaista sisällyttää lakia alemmanasteiseen sääntelyyn niin, että lakiin sisällytetään riittävän tarkkarajainen perussäännös.

Toimilupapoikkeuksen myöntäminen edellyttää erityisiä syitä, joista säädetään tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksessa. Erityinen syy voi olla esimerkiksi se, että huomattava osa sijoittajista on ammattimaisia asiakkaita tai sijoitusmahdollisuutta tarjotaan ainoastaan hyvin rajoitetulle joukolle varakkaita yksityishenkilöitä. Tällöin ei-ammattimaiset asiakkaat pääsevät hyötymään ammattimaisten asiakkaiden neuvottelemista sijoituksen ehdoista ja sopimusasiakirjojen laatu on yleisesti korkeatasoista. Poikkeus voisi edelleen olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun suhteellisen pienen pääomasijoitusstrategiaa noudattavan vaihtoehtorahaston olisi tarpeen ainoastaan rekisteröityä, mutta sijoittajaksi haluttaisiin instituutiosijoittajien ohella rajallinen määrä varakkaita yksityishenkilöitä. Avaintietoesitteen laatiminen voi puolestaan olla tarpeetonta esimerkiksi, jos vaihtoehtorahastosta on laadittu arvopaperimarkkinalain 3—5 luvussa tarkoitettu esite, eikä sitä ole tarkoitus markkinoida laajalti yleisölle. Sijoitusrahastolain avaintietoesitettä koskevasta 93 §:stä poiketen 4 ja 5 §:t eivät sisällä viittausta sijoitusrahastodirektiivin täytäntöönpanemiseksi annettuun komission asetukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY täytäntöönpanosta sijoittajalle annettavien avaintietojen osalta ja avaintietojen tai tarjousesitteen toimittamisessa muuta pysyvää välinettä kuin paperia käyttäen tai verkkosivuston välityksellä noudatettavien ehtojen osalta (avaintietoasetus).Sen sijaan sijoittajalle annettavia avaintietoja koskevista vaatimuksista voitaisiin säätää valtiovarainministeriön asetuksella, jolloin voitaisiin ottaa huomioon myös mahdolliset muutokset komission avaintietoasetukseen. Komission avaintietoasetuksen tapaan valtiovarainministeriön asetus sisältäisi säännökset esimerkiksi sijoittajalle annettavien avaintietojen muodosta ja esitystavasta sekä avaintietoasiakirjan jaksojen sisällöstä.

V OSA SÄILYTYSYHTEISÖ

14 luku Lupa toimia säilytysyhteisönä

Luvussa säädettäisiin siitä, minkälaisella luvalla toimiva yhteisö voi harjoittaa säilytysyhteisötoimintaa. Lain 7 luvun 4 §:ssä säädetään toimilupavelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta nimetä hoitamilleen vaihtoehtorahastoille säilytysyhteisö. Lähtökohtaisesti tällaisen säilytysyhteisön tulee olla luvun 1 §:ssä määritelty yhteisö. Lisäksi luvussa on säännökset erityisestä säilytysyhteisöstä ja sen toimiluvasta. Erityinen säilytysyhteisö voi säilyttää ainoastaan 3 §:n 3 momentissa määriteltyä omaisuutta ja sen toiminta on siten rajoitetumpaa kuin varsinaisen 1 §:n mukaisen säilytysyhteisön.

Rekisteröitymisvelvolliselta vaihtoehtorahastojen hoitajalta ei edellytetä säilytysyhteisön nimeämistä, mutta sen on 5 luvun 4 §:n mukaan säännöllisesti annettava Finanssivalvonnalle tiedot tärkeimmistä rahoitusvälineistä, joilla se käy kauppaa, sekä tiedot hoitamiensa vaihtoehtorahastojen tärkeimmistä sijoituskohteista ja merkittävimmistä riskikeskittymistä.

1 §. Säilytysyhteisö. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 3 kohtaa, jossa luetellaan tyhjentävästi yhteisöt, jotka voivat toimia säilytysyhteisöinä. Laissa erotettaisiin pykälän 1 momentissa mainitut säilytysyhteisöt luvun 3 §:n mukaisista erityisistä säilytysyhteisöistä.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin selventävästi, että kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston säilytysyhteisöstä säädetään 20 luvun 4 §:ssä.

2 §. Eturistiriitatilanteiden hallinta. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 21 artiklan 4 ja 10 kohtaa vastaavasti eturistiriitatilanteiden välttämisestä säilytysyhteisön, vaihtoehtorahastojen hoitajan, vaihtoehtorahaston ja vaihtoehtorahaston sijoittajien välillä.

Erityisen tärkeää eturistiriitojen hallinta on tilanteessa, jossa säilytysyhteisönä toimii yhtiö, jolle on ulkoistettu vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvanvaraista toimintaa, kuten salkunhoitoa. Tilanne on mahdollinen esimerkiksi silloin, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja toimii samassa konsernissa sijoituspalveluyrityksen kanssa. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota 1 momentissa edellytettyihin organisatorisiin ja menettelyllisiin järjestelyihin sekä siihen, että sijoituspäätöstä tekeville on tasapuolisesti annettu mahdollisuus saada tietoa mahdollisesta eturistiriidasta.

Pykälän 1 momentin mukaan säilytysyhteisö ei voisi harjoittaa mahdollisia eturistiriitoja aiheuttavaa toimintaa, ellei se ole ottanut käyttöön riittäviä organisatorisia järjestelyjä ja menettelyjä eturistiriitojen hallinnoimiseksi. Sijoittajille tulee myös tarjota mahdollisuus tutustua tunnistettuihin eturistiriitoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä sekä sen jälkeen.

Pykälän 2 momentissa nimenomaisesti kiellettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiminen vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisönä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 momentissa säädettyjen edellytysten soveltumisesta myös vaihtoehtorahaston vastapuolena toimivaan päävälittäjään. Säilytystehtävien ulkoistamiseen tällaiselle päävälittäjälle sovellettaisiin 15 luvun 5 §:ää.

3 §. Erityinen säilytysyhteisö. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 3 ja 5 kohtaa. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu arvopaperikeskus täyttää direktiivin 21 artiklan 3 kohdan kolmannen kappaleen edellytykset ja voisi toimia erityisenä säilytysyhteisönä ilman erillistä toimilupaa. Arvopaperikeskus on direktiivissä tarkoitetusti yhteisö, joka hoitaa säilytystehtäviä osana liiketoimintaa, jonka osalta se kuuluu sellaisen sääntelyn piiriin, joka antaa riittävät taloudelliset ja ammatilliset takeet ja mahdollistaa sen, että kyseinen yhteisö voi tehokkaasti hoitaa asiaankuuluvat säilytystehtävänsä sekä vastata näihin tehtäviin liittyvistä velvollisuuksistaan. Pykälän 2 momentti mahdollistaisi muun yhteisön kuin 1 momentin arvopaperikeskuksen toimimisen erityisenä säilytysyhteisönä, mutta tämän edellytettäisiin olevan osakeyhtiö, jolla on tämän lain mukainen säilytysyhteisön toimilupa. Rahoitusmarkkinalainsäädännössä on säännönmukaisesti edellytetty osakeyhtiömuotoa yhteisöiltä, joilla on erityistä järjestelmällistä merkitystä rahoitusmarkkinoilla. Osakeyhtiötä koskeva sääntely ja toiminnan harjoittaminen on olennaisilta osiltaan yleisesti tunnettua ja verrattain selkeää myös muille kuin asiaan erityisesti perehtyneille asiantuntijoille.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rajoituksista siihen, minkälaisen vaihtoehtorahaston omaisuutta erityinen säilytysyhteisö voi säilyttää. Erityisen säilytysyhteisön käyttäminen olisi sallittua pääasiallisesti momentissa mainittuihin sijoituskohteisiin sijoittaville, momentissa määritettyä viiden vuoden sijoituskautta noudattaville suljetuille vaihtoehtorahastoille. Erityisen säilytysyhteisön tehtävät ja vastuu määräytyisivät pykälän 4 momentissa todetusti 15 ja 16 luvun mukaan.

4 §. Toimilupahakemus. Pykälässä säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön toimiluvan hakemisesta. Toimivaltaisena viranomaisena toimisi pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta. Pykälän 2 momentin selvityksistä voitaisiin 15 §:n nojalla antaa tarkempaa sääntelyä valtiovarainministeriön asetuksella. Erityisen säilytysyhteisön sallittaisiin pykälän 3 momentin nojalla harjoittaa myös muuta liiketoimintaa siten kuin siitä sen toimiluvassa säädetään.

5 §. Toimilupapäätös. Pykälässä säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön toimilupahakemuksen ratkaisemisesta vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupahakemuksesta päättämistä vastaavasti. Pykälän 1 momentin mukainen kuuden kuukauden määräaika alkaisi kulua vasta siitä, kun hakija on toimittanut kaikki asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Pykälän 2 momentin mukaan toimiluvassa on mainittava ne 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut palvelut, joiden ohella erityinen säilytysyhteisö harjoittaa säilytysyhteisötoimintaa. Kyseinen toiminta tulee näin ollen ilmoittaa myös toimilupahakemuksessa. Finanssivalvonta arvioi 6 §:ssä tarkoitettujen edellytysten täyttämiseksi myös tässä tarkoitetun muun toiminnan soveltuvuutta erityisen säilytysyhteisön säilytysyhteisötoimintaan. Finanssivalvonnalla olisi 3 momentin mukainen oikeus asettaa momentissa mainituista syistä toimilupaan välttämättömiä rajoituksia ja ehtoja. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin oikeudesta tehdä valitus myös tilanteessa, jossa päätöstä ei ole annettu säädetyssä määräajassa

6 §. Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Erityisen säilytysyhteisön toimilupa olisi pykälän 1 momentin mukaan myönnettävä, jos hakija täyttää tässä luvussa säädetyt vaatimukset. Niin hakijan yhteisönä kuin sen omistajien ja johdon tulisi täyttää niille asetetut edellytykset toimiluvan myöntämiseksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksestä merkitä erityisen säilytysyhteisön toiminta vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisönä kaupparekisteriin. Käytännössä yhtiön tulisi ottaa toimialaa koskeva määräys yhtiöjärjestykseen. Lisäksi momentissa säädettäisiin tavanomaisesta mahdollisuudesta myöntää toimilupa perustettavalle yhteisölle.

7 §. Vähimmäispääoma. Pykälässä säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön vähimmäispääomasta. Direktiivissä asetetaan säilytysyhteisölle merkittäviä velvollisuuksia ja niiden rooli sijoittajansuojan varmistamisessa on keskeinen. Vähimmäispääoma on yksi tekijä, jonka avulla varmistetaan, että säilytystoimintaa harjoitetaan ammattimaisesti ja että sitä harjoittavalla on edellytykset täyttää lain tälle asettamat velvollisuudet.

Pykälän 1 momentissa säädetään vaadittavasta osakepääomasta. Määrä vastaa vaihtoehtorahastojen hoitajien toimilupaan edellytettävää vähimmäispääomavaatimusta.

Pykälän 2 momentissa säädetään säilytettävien varojen määrään sidotusta oman pääoman vaatimuksesta. Momentin mukainen pääomavaatimus ei ole rajattu osakepääomaan tai muihin sidotun oman pääoman eriin, vaan se voi koostua myös vapaasta omasta pääomasta, kuten sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta.

8 §. Johtaminen ja luotettavuus. Pykälässä säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön johdolle asetettavista edellytyksistä vastaavasti kuin laissa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan johtamisesta ja johdon luotettavuudesta. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu hallitus sekä muu ylin johto sisältävät myös hallituksen varajäsenet ja varatoimitusjohtajan, joka tyypillisesti kuuluu muutoinkin yhteisön ylimpään johtoon. Vaatimusta säilytystoiminnan tuntemuksesta tulee soveltaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin luotettavuuden edellytyksistä ja niiden arvioinnista. Jos erityisen säilytysyhteisön johdon kokoonpanossa tapahtuu henkilömuutoksia, tulee tästä ilmoittaa 4 momentin mukaisesti Finanssivalvonnalle viipymättä.

9 §. Merkittävien omistajien luotettavuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin merkittävän osuuden erityisen säilytysyhteisön osakkeista tai äänivallasta omistaville tahoille asetettavasta luotettavuusedellytyksestä. Näiden omistajien luotettavuutta arvioitaisiin pykälän 2 momentin mukaan samoilla perusteilla kuin yhteisön johdon luotettavuutta. Pykälän 3 momentissa säädetään 7 luvun 9 §:ää vastaavasta ennakollisesta ilmoitusvelvollisuudesta erityisen säilytysyhteisön osakkeiden vaihdannassa. Säännös vastaa rahoitusmarkkinalainsäädännössä omaksuttua käytäntöä ja mahdollistaa Finanssivalvonnan asianmukaisen valvonnan. Pykälän 4 momentin mukaisesti erityisellä säilytysyhteisöllä olisi sen johtoa koskevia muutoksia vastaava ilmoitusvelvollisuus merkittävissä omistajissaan tapahtuneista muutoksista.

10 §. Ilmoitusvelvollisuus olennaisista muutoksista toimiluvan edellytyksiin. Jos erityisen säilytysyhteisön toimiluvan edellytyksissä tapahtuu olennaisia muutoksia toimiluvan myöntämisen jälkeen, tulee näistä pykälän 1 momentin mukaan ilmoittaa Finanssivalvonnalle. Ilmoitus tulee tehdä ennen kuin suunnitellut muutokset pannaan toimeen, jotta Finanssivalvonta voi käyttää 2 momentin mukaista kielto-oikeuttaan tai oikeuttaan asettaa toimiluvalle rajoituksia tai ehtoja.

11 §. Toimiluvan rekisteröinti. Finanssivalvonnan olisi ilman hakijan eri toimia ilmoitettava erityisen säilytysyhteisön toimilupa rekisteröitäväksi kaupparekisteriin. Perustettavalle säilytysyhteisölle myönnetty toimilupa rekisteröitäisiin yhteisön rekisteröimisen yhteydessä.

12 §. Säilytysyhteisörekisteri. Finanssivalvonnalle asetettaisiin velvollisuus pitää julkista rekisteriä tämän luvun tarkoittamista erityisistä säilytysyhteisöistä.

13 §. Toiminnan aloittaminen. Pykälässä säädettäisiin erityisen säilytysyhteisön toiminnan aloittamisesta ja tästä ilmoittamisesta Finanssivalvonnalle vastaavasti kuin sijoitusrahastolain mukaisesta säilytysyhteisöstä on säädetty.

14 §. Toimiluvan peruminen ja toiminnan rajoittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan erityisen säilytysyhteisön toimiluvan perumiseen sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ä. Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava toimiluvan peruminen rekisteröitäväksi kaupparekisteriin sekä tiedoksi ESMA:lle. Pykälän 2 momentin mukaan erityisen säilytysyhteisön toiminnan rajoittamiseen sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 27 §:ä.

15 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä ei sellaisenaan perustu direktiiviin. Asetuksenantovaltuus koskisi tarkempaa sääntelyä luvun 4 §:ssä tarkoitettuun toimilupahakemukseen liitettävistä tarkemmista selvityksistä. Valtuus riippuisi siitä, säädetäänkö asiasta komission delegoidussa asetuksessa. Vaikka komission delegoidussa asetuksessa ei nimenomaisesti säädetä kyseessä olevista toimilupahakemuksista, voi sen säilytysyhteisötoimintaa koskeva sääntely kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä toimilupahakemukseen tulisi sisällyttää. Säännöksen kirjoitusasu vastaa pääosin sijoituspalvelulain 3 luvun 1 §:n 3 kohtaa.

15 luku Säilytysyhteisön tehtävät

Luvun 2 ja 3 §:ssä säädettäisiin säilytysyhteisötoiminnasta. Komission delegoidussa asetuksessa täsmennetään olennaisella tavalla sitä, mitä vaihtoehtorahaston omistamia rahoitusvälineitä koskee 2 §:n 1 momentin mukainen säilyttämisvelvollisuus, jossa rahoitusvälineet otetaan fyysisesti säilytettäviksi tai niiden säilyttäminen kirjataan säilytysyhteisön nimiin. Muita rahoitusvälineitä puolestaan koskee 2 §:n 2 momentin mukainen säilyttämisvelvollisuus, jonka mukaan säilytysyhteisön on säännöllisesti todennettava, että vaihtoehtorahasto tai vaihtoehtorahastojen hoitaja omistaa kyseiset varat. Säilytysyhteisötoiminta kattaa joka tapauksessa rahoitusvälineiden säilyttämisen lisäksi erilaisia todentamis-, valvonta-, ja huolehtimisvelvollisuuksia, joista säädetään 2 §:n 3 momentissa ja 3 §:ssä. Luku sisältää keskeiset säännökset säilytysyhteisön oikeudellisesta suhteesta vaihtoehtorahastojen hoitajaan, säilytystehtävän ulkoistamisesta ja ilmoitusvelvollisuudesta Finanssivalvonnalle. Luvun sääntely koskee 14 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja säilytysyhteisöjä ja 3 §:ssä tarkoitettuja erityisiä säilytysyhteisöjä. Lisäksi 4 § velvoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa tekemään siinä tarkoitetun kirjallisen sopimuksen.

1 §. Säilytysyhteisön tehtävien hoitaminen. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 10 kohtaa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että säilytysyhteisön tehtäviin kuuluisi 2 §:n mukaisesti säilyttää vaihtoehtorahaston varat sekä hoitaa 3 §:ssä tarkoitetut muut tämän lain mukaiset tehtävät. Pykälän 2 ja 3 momentissa asetettaisiin säilytysyhteisölle yleisiä toimintatapojen edellytyksiä.

2 §. Säilytysyhteisön säilytystehtävät. Pykälän 1 momentti vastaisi direktiivin 21 artiklan 8 kohdan a alakohtaa. Momentti koskisi sellaisia vaihtoehtorahaston varoihin kuuluvia rahoitusvälineitä, jotka voidaan fyysisesti ottaa säilytettäviksi tai niiden säilyttäminen voidaan kirjata momentissa tarkoitetusti.

Direktiivin 21 artiklan 8 kohdan b alakohtaan perustuvassa 2 momentissa säädettäisiin sellaista varoista, jotka eivät ole 1 momentin mukaisesti säilytettävissä, mutta kuuluvat vaihtoehtorahaston varoihin. Kysymys voi olla kokonaan muistakin varoista kuin rahoitusvälineistä. Näiden varojen omistus tulisi varmentaa säännöllisesti ja säilytysyhteisön tulisi pitää näistä varoista ajantasaista kirjanpitoa. Säilytysyhteisön ei tule perustaa arviotaan yksinomaan vaihtoehtorahaston tai sen hoitajan toimittamaan informaatioon, jos saatavilla on ulkopuolista näyttöä.

Komission delegoitu asetus täydentää direktiiviin perustuvaa sääntelyä. Delegoidun asetuksen 88 artiklan 1 kohdassa käsitellyt rahoitusvälineet, joita ei voida fyysisesti toimittaa säilytysyhteisölle, sisältyvät 1 momentissa tarkoitettuihin rahoitusvälineisiin. Delegoidun asetuksen mukaan nämä on sisällytettävä säilytysyhteisön säilytystehtävien piiriin, jos (a) rahoitusvälineet ovat siirtokelpoisia arvopapereita, mukaan lukien sijoitusrahastodirektiivin 51 artiklan 3 kohdan viimeisessä alakohdassa tai direktiivin 2007/16/EY 10 artiklassa tarkoitettuja johdannaisia sisältävät siirtokelpoiset arvopaperit, taikka rahamarkkinavälineitä tai yhteissijoitusyritysten osuuksia, sekä (b) rahoitusvälineet voidaan kirjata säilytysyhteisön nimiin tai niitä voidaan pitää suoraan tai välillisesti tilillä säilytysyhteisön nimissä. Säilytysyhteisön säilytystehtävillä viitattaisiin 1 momentin mukaiseen säilytystehtävään.

Suomalaisia arvo-osuuksia ei voi toimittaa fyysisesti vaihtoehtorahastolle tai vaihtoehtorahastojen hoitajalle. Arvo-osuuksia ei myöskään voi kirjata arvo-osuustilille siten, että ne samalla hallintarekisteröitäisiin säilyttäjän nimiin. Näin ollen arvo-osuuksia ei voida pitää arvo-osuustilillä suoraan tai epäsuorasti säilytysyhteisön nimissä. Tämä rajoitus koskee kuitenkin arvo-osuuksia ja vaihtoehtorahastojen rahasto-osuuksia silloin, kun vaihtoehtorahasto on suomalainen. Ulkomaisia rahoitusvälineitä voidaan säilyttää 88 artiklan vaatimalla tavalla. Ulkomaisten vaihtoehtorahastojen omistuksia voidaan myös kirjata näiden säilytysyhteisöjen nimiin tai niitä voidaan pitää suoraan tai välillisesti tilillä sen nimissä. Kun säilytysyhteisö ei voisi säilyttää vaihtoehtorahaston rahoitusvälineitä 1 momentin mukaisesti, sen tulee suorittaa säilytystehtävänsä, kuten 2 momentissa säädetään.

Delegoidun asetuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaan rahoitusvälineitä, jotka kirjataan sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti vain suoraan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimissä liikkeeseenlaskijalle itselleen tai tämän edustajalle, kuten kirjaajalle tai omistustietojen ylläpitäjälle, ei pidetä säilytettävinä. Kyse on rahoitusvälineiden omistuksista, jotka kirjataan erilaisiin luetteloihin tai rekistereihin antamatta omistuksesta fyysistä todistetta, kuten esimerkiksi osakekirjaa. Näin osakeyhtiölain 3 luvun 15 §:n mukaisiin julkisiin osake- ja omistajaluetteloihin merkityt osakkeet eivät olisi 1 momentin mukaisen säilytysvelvollisuuden piirissä. Tällaisista julkisiin luetteloihin merkityistä osakkeista ei ole tarpeen antaa osakekirjoja, ellei osakkeenomistaja vaadi osakekirjan antamista.

Sama ei koske sijoitusrahastolain mukaisen rahastoyhtiön liikkeeseenlaskijana ylläpitämään rahasto-osuusrekisteriin merkittyjä rahasto-osuuksia, sillä direktiivin 4 artiklan 1 kohdan määritelmä liikkeeseenlaskijasta rajaa liikkeeseenlaskijat yhtiöihin, joiden osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla ja siten Suomessa liitetty arvo-osuusjärjestelmään. Sijoitusrahaston varojen säilyttämisestä ja sen säilytysyhteisöstä säädetään sijoitusrahastolaissa. Liikkeeseenlaskijan määritelmä ei kata myöskään valtioita.

Myöskään Suomessa arvo-osuusjärjestelmään liitetyt osakkeet, rahamarkkinavelkakirjat, joukkovelkakirjat, rahasto-osuudet ja muut arvopaperit eivät ole 1 momentin mukaisen säilytysvelvollisuuden piirissä, sillä arvopaperikeskus on säännöksessä tarkoitettu liikkeeseenlaskijan edustajana toimiva kirjaaja ja omistustietojen ylläpitäjä. Lisäksi, koska kommandiittiyhtiöiden yhtiösopimuksen muutosta edellyttävät yhtiöosuuden luovutukset ja yhtiömiesten vaihdokset on merkittävä kaupparekisteriin, säännös tulee sovellettavaksi myös kommandiittiyhtiöiden yhtiöosuuksiin. Kun säilytysyhteisö ei näin voi säilyttää vaihtoehtorahaston rahoitusvälineitä 1 momentin mukaisesti, sen tulee suorittaa säilytystehtävänsä siten kuin 2 momentissa säädetään.

Jos osakkeesta on annettu osakekirja, se on delegoidun asetuksen 88 artiklan 3 kohdan mukaan sisällytettävä aina säilytysyhteisön säilytystehtävien piiriin, mikä tarkoittaa 1 momentin soveltumista. Sama koskee Suomen arvopaperimarkkinoilla muita arvopapereita ja rahoitusvälineistä, jotka voidaan fyysisesti toimittaa säilytysyhteisölle. Käytännössä tällaisia arvopapereita lienee hyvin vähän.

Direktiivin 21 artiklan 8 kohdan b alakohdan iii kohdan mukaan säilytysyhteisön on pidettävä kirjanpitonsa ajan tasalla. Ajantasaisuuden varmistaa säilytysyhteisölle asetettu velvollisuus todentaa omistus säännöllisesti. Säännöllisyys on siis yhteydessä siihen, että kirjanpito on jatkuvasti ajantasaista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 21 artiklan 8 kohdan a alakohdan sekä 10 kohdan mukaisesti säilytysyhteisön velvollisuudesta huolehtia siitä, että vaihtoehtorahaston varat eivät sekoitu sen omiin tai sen muiden asiakkaiden varoihin, eikä niitä käytetä säilyttäjän hyväksi ilman vaihtoehtorahaston tai sen hoitajan lupaa. Tarkoituksena on kieltää säilytysyhteisöä oikeudellisesti määräämästä säilytettävistä varoista itsenäisesti, esimerkiksi käyttämästä varoja omien velvoitteidensa vakuutena. Vastoin kieltoa tehtyjä oikeustoimia on tarkoitus siviilioikeudellisesti arvioida yleisten sääntöjen perusteella. Tällöin muun muassa oikeustoimikumppanin vilpitöntä mieltä saatetaan suojata sen sijasta, että kiellonvastainen oikeustoimi olisi automaattisesti vaihtoehtorahastoa tai sen hoitajaa kohtaan tehoton. Vaihtoehtorahaston varojen säilyttämiseen sovellettaisiin sijoituspalvelulain 9 luvun 1 §:stä ilmeneviä periaatteita. Finanssivalvonta on antanut asiakasvarojen säilyttämisessä noudatettavista menettelytavoista tarkempia määräyksiä, joilla voi olla soveltuvin osin merkitystä myös momentin edellytysten täyttymisen arvioinnissa.

3 §. Säilytysyhteisön muut tehtävät. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 7 ja 9 kohtaa. Pykälässä säädettäisiin säilytysyhteisön muista kuin 2 §:ssä tarkoitetuista säilytystehtävistä. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin säilytysyhteisön direktiivin 21 artiklan 7 kohtaan perustuvat tehtävät, joista säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 21 artiklan 9 kohdan mukaisista tehtävistä. Komission delegoitu asetus sisältää kattavaa tarkempaa sääntelyä pykälässä tarkoitetuista tehtävistä, kuten esimerkiksi vaihtoehtorahaston käteistilien seurannasta. Delegoitu asetus velvoittaa sekä vaihtoehtorahastojen hoitajaa että säilytysyhteisönä toimivaa.

4 §. Säilytyssopimus. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 2 kohtaa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin säilytyssopimukselta edellytetystä kirjallisesta muodosta. Sopimuksesta tulisi käydä ilmi, mille vaihtoehtorahastolle säilytysyhteisö on nimetty säilytysyhteisöksi. Jos vaihtoehtorahastojen hoitaja on nimennyt saman säilytysyhteisön useammalle hoitamalleen vaihtoehtorahastolle, tämän pykälän mukaista säilytyssopimusta ei ole tarpeen laatia jokaiselle vaihtoehtorahastolle erikseen, ellei se ole esimerkiksi tehtävien määrittämiseksi tarpeen. Momentissa tarkoitettu tietojenvaihto viittaa erityisesti sen varmistamiseen, että säilytysyhteisöllä on edellytykset saada ne tarpeelliset tiedot, jotka se tarvitsee laissa tai muussa sääntelyssä sille asetettujen velvollisuuksien hoitamiseksi. Säilytyssopimuksen laatimisvelvollisuudella, sisältövaatimuksilla ja pykälän 2 ja 3 momentin mukaisilla sopimuksen toimittamisvelvollisuuksilla parannetaan sijoittajansuojaa ja tarjotaan sijoittajalle ja Finanssivalvonnalle mahdollisuus arvioida vaihtoehtorahaston säilytystoiminnan järjestämisen asianmukaisuutta ja riittävyyttä.

5 §. Säilytystehtävän ulkoistaminen. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 11 kohtaa säilytystehtävien siirtämisestä. Pykälän 1 momentin mukaisesti säilytysyhteisö ei voisi siirtää muita kuin luvun 2 §:n mukaisen säilytystehtävänsä kolmannelle osapuolelle. Momentissa luetellut edellytykset ulkoistamiselle vastaavat pitkälti lain 10 luvun mukaisia ulkoistamisen edellytyksiä. Säilytysyhteisön on säännöllisesti arvioitava ja jatkuvasti valvottava sitä, jolle se on ulkoistanut osan tehtävistään sekä niitä menettelyjä, joita kyseinen kolmas osapuoli noudattaa sille ulkoistettuja tehtäviä hoitaessaan. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään tarkemmin ulkoistamisessa noudatettavista asianmukaisen huolellisuuden menettelyistä (due diligence).

Momentin 4 kohdan asiaankuuluviin edellytyksiin sisältyvät direktiivin 21 artiklan 11 kohdan d alakohdan mukaan riittävät ja oikeasuhtaiset rakenteet ja asiantuntemus sille uskottujen varojen luonteeseen ja monitahoisuuteen nähden, käytössä olevat asianmukaiset menettelyt asiakasvarojen erottamiseksi muista varoista sekä kielto käyttää varoja ilman vaihtoehtorahaston tai sen hoitajan etukäteistä suostumusta. Kun ulkoistetaan 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen varojen säilytys, tulee sen, jolle säilytystehtävä on ulkoistettu, olla tehokkaan toiminnan vakautta koskevan sääntelyn, vähimmäispääomavaatimukset mukaan luettuina, ja valvonnan alainen. Tällaiseen kolmanteen osapuoleen tulee säännöllisesti tehdä ulkopuolinen tarkastus sen varmistamiseksi, että kyseessä olevat varat ovat sen hallussa. Kolmannen osapuolen tulisi myös noudattaa 1 ja 2 §:n yleisiä velvollisuuksia ja kieltoja. Näistä direktiivissä säädetyistä, kohdassa tarkoitetuista asiaankuuluvista edellytyksistä säädettäisiin täsmällisesti valtiovarainministeriön asetuksella.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tehtävien edelleenulkoistamisesta noudattaen 1 momentin mukaisia edellytyksiä.

Pykälän 3 momentti, sisältäisi selvennyksen, jonka mukaan Euroopan parlamentin ja neuvoston selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetussa direktiivissä 98/26/EY tarkoitettujen palvelujen tarjoamista tai vastaavien palvelujen tarjoamista kolmansien maiden arvopaperien selvitysjärjestelmissä ei katsota säilytystoimintojen ulkoistamiseksi. Kyseinen direktiivi on pantu täytäntöön eräistä arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista annetulla lailla (niin sanottu nettoutuslaki, 1084/1999), jossa säännellään osapuolten maksukyvyttömyyttä kesken selvityksen. Selvitysjärjestelmässä arvopaperi tai kate siirtyy osapuolilta selvitysyhteisölle tai selvitysjärjestelmään. Säännöksen mukaan arvopaperi kuitenkin pysyisi lain tarkoituksissa säilytyksessä, eikä sitä selvityksen ajaksikaan siirrettäisi säilytettäväksi selvitysjärjestelmään.

6 §. Säilytysyhteisön ilmoitus Finanssivalvonnalle. Pykälässä säädettäisiin säilytysyhteisön velvollisuudesta tehdä tarvittaessa ilmoitus Finanssivalvonnalle vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnasta. Pykälä vastaisi sijoitusrahastolain 32 §:ä. Säilytysyhteisön tulee ensin huomauttaa kyseessä olevasta toiminnasta vaihtoehtorahastojen hoitajalle, jolla on näin mahdollisuus perua huomautuksen kohteena oleva päätöksensä tai muuttaa säilytysyhteisön moitittavaksi katsoma toimintatapa. Jos vaihtoehtorahastojen hoitaja ei reagoi säilytysyhteisön huomautukseen sen edellyttämällä tavalla, tulee säilytysyhteisön ilmoittaa asiasta Finanssivalvonnalle.

7 §. Päävälittäjä. Päävälittäjän raportointivelvollisuudesta säädetään komission delegoidun asetuksen 91 artiklassa.

8 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä ei sellaisenaan perustu direktiiviin. Pykälässä asetettaisiin velvollisuus antaa valtiovarainministeriön asetuksella direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarkemmat säännökset 2 §:n 3 momentin tarkoittamasta varojen erillään pidosta, 3 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamien maksujen asianmukaisesta tallettamisesta, 5 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamista asiankuuluvista edellytyksistä sekä 5 §:ssä tarkoitetuista säilytysyhteisön tehtävien ulkoistamisesta kolmanteen maahan sijoittuneelle yhteisölle. Mainitut säännökset vastaavat direktiivin 21 artiklan 7, 8, 9 ja 11 kohtaa. Valtuus riippuisi siitä, säädetäänkö asiasta komission delegoidussa asetuksessa.

9 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään säilytysyhteisön kanssa tehtävään kirjalliseen sopimukseen sisällytettävistä tiedoista, säilytystoiminnoista, asianmukaista huolellisuutta koskevista tehtävistä ja varojen erittelyä koskevasta velvollisuudesta. Asetuksen 83 ja 85—99 artiklat täydentävät direktiivin 21 artiklan 2, 7, 8 ja 9 kohtaa sekä 21 artiklan 11 kohdan c ja d alakohtaa. Niistä keskeisin on 88 artikla, jota selostetaan edellä 2 §:n kohdalla.

Finanssivalvonnan tulisi soveltaa delegoidun asetuksen valvontatehtävien yleisiä vaatimuksia ja vaihtoehtorahastojen hoitajan antamien ohjeiden noudattamista koskevia tehtäviä koskevia 92 ja 95 artiklaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan koon ja organisaatiorakenteen sekä hoidettavan vaihtoehtorahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden perusteella.

16 luku Säilytysyhteisön vastuu

Luvussa säädettäisiin säilytysyhteisön vastuusta ja siitä vapautumisen edellytyksistä. Direktiivin 21 artiklan mukaan säilytysyhteisö on ankarassa vastuussa vaihtoehtorahastolle ja sen sijoittajille säilytykseen uskottujen rahoitusvälineiden menetyksestä. Vahingon korvaamista voi 4 §:n mukaan ajaa sekä vaihtoehtorahasto että vahingon kärsinyt vaihtoehtorahaston sijoittaja. Luvun sääntely koskee 14 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja säilytysyhteisöjä ja 3 §:ssä tarkoitettuja erityisiä säilytysyhteisöjä.

1 §. Vastuu rahoitusvälineiden menetyksestä. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 21 artiklan 12 kohdassa säädetystä säilytysyhteisön vastuusta. Säilytysyhteisön vahingonkorvausvastuun arvioinnissa noudatetaan myös yleisiä vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita.

Säilytysyhteisön pykälän 1 momentin mukainen vahingonkorvausvelvollisuus ei edellyttäisi säilytysyhteisön huolimattomuutta. Kyse olisi ankarasta vastuusta. Sääntö ei kuitenkaan ole poikkeukseton, koska jäljempänä 2 §:ssä säädetään vastuusta vapautumisen edellytyksistä direktiivin 21 artiklan 12 kohdan 2 alakohdan perusteella. Vastuu koskisi vain vaihtoehtorahaston rahoitusvälineitä, jotka ovat olleet 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti säilytettävinä ja jotka säilytysyhteisö on menettänyt.

Pykälän 2 momentin mukaan säilytysyhteisön olisi korvattava rahoitusvälineen menettäminen palauttamalla rahoitusväline tai samantyyppinen rahoitusväline vaihtoehtorahastolle tai sen hoitajalle. Säilytysyhteisö ei kuitenkaan vapautuisi korvausvastuusta tilanteissa, joissa momentin mukaisen palauttaminen ei olisi mahdollista, vaan katoaminen olisi korvattava muulla tavalla.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin säilytysyhteisön vahingonkorvausvastuusta muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Vastuu perustuu huolimattomuudesta tapahtuneeseen lain tai sen nojalla annettujen säännösten taikka määräysten rikkomiseen. Tilanteessa vaihtoehtorahastolle tai sen sijoittajalle on aiheutunut vahinkoa säilytysyhteisön huolimattomuudesta, ja vahinko johtuu lisäksi tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisten velvollisuuksien laiminlyönnistä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vahingonkorvauslain vastuun sovittelua ja jakaantumista koskevan sääntelyn soveltumisesta.

2 §. Vastuusta vapautumisen edellytykset. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 12 kohtaa. Säännöksen kirjoitusasu vastaa arvo-osuustileistä annetun lain 30 §:n 2 momenttia. Vastuusta vapautumisen edellytyksistä on säädetty tarkemmin komission delegoidun asetuksen 101 artiklassa.

3 §. Vastuusta vapautumisen edellytykset kun säilytystoiminta on ulkoistettu. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 13 ja 14 kohtaa. Pykälän 1 momentissa todettaisiin pääsääntö, jonka mukaan säilytystehtävän ulkoistaminen ei vaikuta säilytysyhteisön vastuuseen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin poikkeuksesta tähän pääsääntöön. Pykälän 2 ja 3 momentissa tarkoitetusta riittävästä huolellisuudesta säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella. Myös komission delegoidussa asetuksessa säädetään pykälän mukaisista vastuusta vapautumisen edellytyksistä.

4 §. Oikeus vaatia vahingon korvaamista. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 15 kohtaa, jossa ei ole mainittu etusijasta. Pykälän 1 momentti viittaa direktiivin tarkoittamaan osapuolten välisen oikeussuhteen luonteeseen, joka antaa sijoittajille oikeuden hakea kärsimänsä vahingon korvausta suoraan vai vaihtoehtorahastojen hoitajan kautta.

Pykälän 2 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hakea korvausta vaihtoehtorahaston kärsimästä vahingosta. Korvausta rahaston puolesta voi hakea ilman, että tulee näyttää toteen sijoittajille aiheutunutta vahinkoa. Esimerkiksi suljetussa rahastossa vahinko sijoittajia kohtaan voi realisoitua vasta lunastusvaiheessa. Tällöin rahastolla olisi oikeus esittää erillinen korvausvaatimus.

5 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä ei sellaisenaan perustu direktiiviin. Pykälässä asetettaisiin velvollisuus antaa valtiovarainministeriön asetuksella direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarkemmat säännökset 3 §:n 2 ja 3 momentin tarkoittamasta riittävästä huolellisuudesta. Mainitut säännökset vastaavat direktiivin 21 artiklan 13 ja 14 kohtaa. Valtuus riippuisi siitä, säädetäänkö asiasta komission delegoidussa asetuksessa.

6 §. Komission delegoitu asetus. Komission delegoidussa asetuksessa säädetään säilytysyhteisön vastuusta. Asetuksen 100—102 artiklat täydentävät direktiivin 21 artiklan 12 ja 13 kohtaa. Finanssivalvonnan tulisi soveltaa delegoidun asetuksen vastuusta vapautumista koskevaa 101 artiklaa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajan koon ja organisaatiorakenteen sekä hoidettavan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden perusteella.

VI OSA ERITYISET RAHASTOTYYPIT

17 luku Vivutetut vaihtoehtorahastot

Luvussa säädettäisiin kaikkia vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevasta velvollisuudesta asettaa vaihtoehtorahastojen vivutuksen käytölle rajat sekä velvollisuudesta noudattaa niitä. Luvun pääasiallinen sisältö koskee niitä vaihtoehtorahastojen hoitajia, joiden hoitamat vaihtoehtorahastot käyttävät merkittävässä määrin vivutusta. Näitä toimijoita koskevat järjestelmäriskien hallitsemiseksi tarpeelliset säännökset riittävien tietojen pitämisestä Finanssivalvonnan saatavilla. Vaihtoehtorahastojen lainanottoa koskevaa sääntelyä sisältyy myös kiinteistörahastolakiin, jonka mukaisiin lainanottorajoituksiin ja raportointivelvollisuuksiin luvun sääntelyllä ei ole vaikutusta.

1 §. Vivutuksen rajat. Pykälä vastaa direktiivin 25 artiklan 3 kohtaa. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että vivutuksen käyttö on suunnitelmallista ja tapahtuu etukäteen asianmukaisesti määriteltyjen rajojen puitteissa. Vivutuksen kohtuullisuutta tulisi arvioida suhteessa vaihtoehtorahaston käyttämään ja sijoittajille informoituun sijoitusstrategiaan.

2 §. Vivutuksen enimmäistason vahvistaminen. Pykälän 1 momentti perustuu direktiivin riskienhallintaa käsittelevän 15 artiklan 4 kohtaan. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että vivutuksen käyttö ei aiheuta vaihtoehtorahastolle hallitsematonta riskiä. Sen tarkoituksena ei ole kuitenkaan sinänsä rajoittaa vaihtoehtorahastojen mahdollisuutta käyttää vivutusta osana suunnitelmallista sijoitusstrategiaa.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 15 artiklan 4 kohdan luetteloa.

3 §. Tiedonantovelvollisuus merkittävässä määrin vivutusta käytettäessä. Pykälä vastaa direktiivin 24 artiklan 4 kohtaa. Osa direktiivin 24 artiklasta pantaisiin täytäntöön raportointivelvollisuuksia koskevassa 7 luvun 3 §:ssä. Lisäksi luettelomaiset tiedot direktiivistä on tarkoitus sisällyttää valtiovarainministeriön asetukseen.

Säännös täydentää 2 §:ää, jossa ehdotetaan säädettäväksi vivutuksen aiheuttamien riskien hallitsemisesta. Pykälää sovelletaan ainoastaan niiden vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka 2 §:n mukaisen enimmäistason puitteissa voivat käyttää vivutusta merkittävästi. Komission delegoidun asetuksen 111 artiklan mukaan vivutusta käytetään merkittävässä määrin, kun sijoitusasteeseen perustuvan delegoidussa asetuksessa tarkemmin määritellyn menetelmän mukaisesti laskettu positio on kolminkertainen verrattuna position nettoarvoon.

Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että Finanssivalvonnalla on aina riittävästi tietoa käytettävissään markkinahäiriöiden ehkäisemiseksi. Markkinoilla kasautuvia riskejä pyritään eurooppalaisessa valvontajärjestelmässä hallitsemaan siten, että kansalliset viranomaiset raportoivat vivutuksessa tapahtuvista muutoksista ESMA:lle.

4 §. Finanssivalvonnan valvonta. Pykälä vastaa direktiivin 25 artiklan 1 ja 3 kohtaa. Siinä säädetään Finanssivalvonnan kansallisesta toiminnasta osana eurooppalaista valvontajärjestelmää. Finanssivalvonnan toiminta perustuu vaihtoehtorahastojen 2 §:n nojalla saatavilla pidettävien tietojen analysointiin ja yhteistyöhön ESMA:n kanssa.

Pykälän 1 momentin mukainen velvollisuus analysoida vivutuksesta aiheutuvia riskejä ulottuu kaikkiin vaihtoehtorahastoihin. Arviointi edellyttää Finanssivalvonnalta asianmukaisia järjestelyjä riskien arvioimiseksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäväksi ehdotettu Finanssivalvonnan oikeus rajoittaa vaihtoehtorahaston vivutuksen määrää on sidottu rahoitusmarkkinoiden vakauteen ja eheyteen. Finanssivalvonta tekisi rajoituspäätöksen itsenäisesti, mutta se voi toimia analyysivaiheessa yhteistyössä ESMA:n kanssa.

Pykälän 3 momentti merkitsisi Finanssivalvonnan mahdollisuutta puuttua vaihtoehtorahaston toimintaan erilaisin rajoituksin ja rajoittavin ohjein. Tällöin rahoitusmarkkinoiden järjestelmäriskin tai markkinahäiriöiden riskin kasvusta tulee vallita todellinen uhka, joka on riippuvainen tietyn vaihtoehtorahaston toiminnasta.

5 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi 17 lukuun liittyvistä asetuksenantovaltuuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset 3 §:ssä olevasta tiedonantovelvollisuudesta, jota merkittävässä määrin vivutusta käyttävien vaihtoehtorahastojen hoitajien tulee noudattaa. Velvollisuudet on säädetty luettelomaisesti direktiivin 24 artiklan 4 kohdassa. Lakiteknisistä syistä luettelomaiset listat on tarkoituksenmukaista sisällyttää lakia alemmanasteiseen sääntelyyn niin, että lakiin sisällytetään riittävän tarkkarajainen perussäännös.

6 §. Komission delegoitu asetus. Pykälä olisi informatiivinen säännös siitä, että komission delegoidussa asetuksessa on runsaasti tarkempaa sääntelyä luvun velvollisuuksista. Direktiivin lainsäädäntökokonaisuutta laajentaa täydentävä yksityiskohtainen komission antama lisäsääntely, jossa tehdään merkittäviä täsmennyksiä luvun 1—3 §:ssä säädettyihin velvollisuuksiin.

18 luku Listaamattomiin yhtiöihin sijoittavat vaihtoehtorahastot

Luvun soveltamisalasta säädetään 1 luvun 8 §:ssä. Luvussa säädettäisiin velvollisuuksista, jotka kohdistuvat sellaisiin vaihtoehtorahastoihin, jotka sijoittavat listaamattomiin yhtiöihin. Luvun 3 ja 7 §:t koskevat myös tilanteita, joissa vaihtoehtorahasto hankkii määräysvallan liikkeeseenlaskijasta. Käytännössä luvun säännökset koskisivat erityisesti pääomasijoitustoimialalla toimivia vaihtoehtorahastojen hoitajia. Soveltamisalaa ei kuitenkaan ole rajattu tietyn tyyppisiin vaihtoehtorahastoihin, vaan säännökset voivat tulla sovellettaviksi mihin tahansa vaihtoehtorahastoon.

Luvun säännökset eivät vaikuta vaihtoehtorahastojen hoitajan tai kohdeyhtiöiden työoikeudellisiin velvollisuuksiin, joten ne eivät esimerkiksi oikeuta työntekijöiden irtisanomisiin.

1 §. Ilmoitus huomattavasta omistusosuudesta. Pykälän 1 momentti perustuu direktiivin 27 artiklan 1 kohtaan. Pykälän mukaisesta ilmoituksesta ei käytetä käsitettä liputus, joka arvopaperimarkkinalaissa tarkoittaa omistus- ja ääniosuuksien ilmoittamista ja julkistamista liikkeeseenlaskijassa, jonka osake on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Direktiivin sanamuodon mukainen tulkinta kattaa tilanteet, joissa osakkeita hankitaan, niistä luovutaan tai niitä pidetään hallussa. Ilmoitusvelvollisuus kattaa siten myös tilanteet, joissa vaihtoehtorahaston äänioikeus muuttuu, vaikka sen osakeomistus pysyy samana.

Pykälän 2 momentti perustuu direktiivin 27 artiklan 5 kohtaan. Ilmoitus tulisi lähtökohtaisesti tehdä ilman aiheetonta viivytystä. Ehdottomana takarajana ilmoituksen tekemiselle olisi kuitenkin kymmenen pankkipäivää siitä päivästä, jolloin kyseessä oleva oikeustoimi on siviili- ja yhtiöoikeudellisten säännösten mukaan tapahtunut.

Luvun soveltamisalaa koskevan 1 luvun 8 §:n nojalla pykälän mukainen ilmoitus on tehtävä myös silloin, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja toimii määräysvallan hankkimista koskevan sopimuksen perusteella tai tekee yhteistyötä, jonka nojalla eri vaihtoehtorahastojen hoitajien yhdessä hoitamat vaihtoehtorahastot hankkivat omistusta.

2 §. Määräysvaltaan liittyvät ilmoitukset. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 27 artiklan 2 kohtaa. Siinä tarkoitettu ilmoitus olisi tehtävä muiden luvussa säädettyjen ilmoitusten ohella. Ilmoitus tulisi normaalitilanteessa tehdä sen jälkeen, kun vaihtoehtorahasto on hankkinut listaamattoman yrityksen äänivaltaisista osakkeista enemmän kuin puolet. Ilmoitusta ei ole tehtävä, jos hankittava yritys on arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettu liikkeeseenlaskija. Tällöin on kuitenkin noudatettava, mitä arvopaperimarkkinalain 9 luvussa säädetään huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittamisesta. Äänioikeuksien prosenttiosuutta laskettaessa olisi otettava huomioon vaihtoehtorahaston hallussa suoraan olevien äänioikeuksien lisäksi myös sen määräysvallassa olevien yritysten äänioikeudet ja omissa nimissään mutta vaihtoehtorahaston tai sen määräysvallassa olevan yrityksen lukuun toimivan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön äänioikeudet. Määräysvallan tulisi tällöin olla vakiintunutta. Prosentuaalinen ääniosuus on laskettava kaikkien niiden osakkeiden perusteella, joihin liittyy äänioikeuksia, vaikka niiden käyttäminen olisi keskeytetty.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 27 artiklan 3 kohdan luetteloa, 3 momentti direktiivin 27 artiklan 1 ja 4 kohtaa ja 4 momentti direktiivin 27 artiklan 5 kohtaa. Direktiivin 27 artiklan 4 kohdan mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan on parhaansa mukaan varmistuttava siitä, että hallitus ilmoittaa asiasta työntekijöiden edustajille tai, jos edustajia ei ole, itse työntekijöille. Määräysvallan hankkineen vaihtoehtorahastojen hoitajan mahdollisuus vaikuttaa kohdeyhtiön hallituksen toimintaan voi vaihdella suuresti eri valtioissa. Siinä missä suomalaisessa osakeyhtiössä määräysvallan hankkineella on mahdollisuus viime kädessä vaihtaa hallitus vaikutusmahdollisuuksiensa varmistamiseksi, ei kaikissa ETA-valtioissa tilanne ole sama. Näin ei voida olettaa, että määräysvallan hankkinut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi automaattisesti saada aikaan kohdeyhtiön hallitusta oikeudellisesti sitovaa vaikutusta. Toisaalta ei myöskään ole selvää, että vaihtoehtorahastojen hoitaja on omistajan asemassa valmis erottamaan kohdeyhtiön hallituksen ainoastaan siitä syystä, että se jättää direktiivinmukaisen ilmoituksen toimittamatta. Pykälän velvollisuuden täyttäminen edellyttää kuitenkin vaihtoehtorahastojen hoitajan aktiivista toimintaa sen osoittamiseksi, että se on toiminut parhaansa mukaan.

3 §. Tiedonantovelvollisuus hankittaessa määräysvalta. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 28 artiklan 2 kohtaa. Siinä säädetään niistä tiedoista, joista pykälän nojalla on annettava tietoa. Pykälän velvollisuus poikkeaa 2 §:n mukaisesta velvollisuudesta siten, että se koskee myös tilannetta, jossa kohdeyhtiö on liikkeeseenlaskija. Näissä tapauksissa pykälän tiedonantovelvollisuus täydentää arvopaperimarkkinalain mukaista jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 28 artiklan 3 kohtaa ja osin 1 kohtaa. Siinä säädetään niistä kohteista, joille pykälän nojalla on annettava tietoa.

Pykälän 3 momentti vastaa direktiivin 26 artiklan 5 kohdan 4 alakohtaa.

4 §. Velvollisuus tiedottaa aikomuksista. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 28 artiklan 4 kohtaa. Siinä säädetään velvollisuus tiedottaa kohdeyhtiölle ja tämän henkilökunnalle liiketoimintaa ja henkilöstöä koskevista aikomuksista. Direktiivin mukaan yhtiöiden työntekijöitä koskevia erityisiä tiedotusvaatimuksia sovelletaan siitä huolimatta, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla ei useimmissa tapauksissa ole määräysvaltaa vaihtoehtorahastossa, paitsi jos se on sisäisesti hoidettu rahasto. Lisäksi osakkeenomistajien ja työntekijöiden edustajien tai, jos heitä ei ole, työntekijöiden välillä ei yhtiöoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti ole suoraa yhteyttä. Siksi osakkeenomistajalle tai osakeomistuksen hoitajalle, eli vaihtoehtorahastolle ja vaihtoehtorahastojen hoitajalle, ei voi asettaa vaatimuksia suorasta tiedottamisesta yhtiön työntekijöiden edustajille tai työntekijöille. Direktiivissä on siten säädetty vaihtoehtorahastojen hoitajalle velvollisuus tehdä parhaansa varmistaakseen, että kohdeyhtiön hallitus antaa lain mukaiset tiedot työntekijöiden edustajille tai suoraan työntekijöille.

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaavat direktiivin 28 artiklan 4 kohtaa.

5 §. Velvollisuus antaa tieto määräysvallan hankkimisen rahoituksesta. Pykälä vastaa direktiivin 28 artiklan 5 kohtaa. Pykälän mukaista tiedonantovelvollisuutta ei ole määritelty direktiivissä tai sen nojalla annetussa sääntelyssä. Koska tiedonantovelvollisuuden sisältö voi muuttua markkinoiden kehittymisen myötä, tulee sen yksityiskohtaisempi sisältö määräytymään markkinakäytännöissä. Asianmukaista markkinatapaa voidaan määritellä esimerkiksi 6 luvun 6 §:ssä tarkoitettujen toimielinten toimesta.

6 §. Kohdeyhtiön toimintakertomus. Pykälä vastaa direktiivin 29 artiklaa. Sillä täydennetään luvun tiedonantovelvollisuutta ja edistetään pääomasijoitustoimialan avoimuutta. Toimintakertomuksen laatimisvelvollisuus on lähtökohtaisesti kohdeyhtiöllä, mutta vaihtoehtorahaston on huolehdittava siitä, ettei tätä velvollisuutta laiminlyödä. Toimintakertomuksen laatimisvelvollisuus voi vaihdella siitä riippuen, minkä valtion lainsäädäntöä kohdeyhtiöön sovelletaan ja mikä on sen yhtiömuoto. Pykälän mukaista velvollisuutta on noudatettava riippumatta siitä, missä kohdeyhtiö on rekisteröitynyt ja mikä on sen yhtiömuoto. Laatimisvelvollisuuden lisäksi vaihtoehtorahaston on huolehdittava toimintakertomuksen sisällöstä ja tiedoksi antamisesta. Kyse on sen varmistamisesta, että tavanomainen vuotuinen toimintakertomus annetaan. Määräysvallan hankkimisen yhteydessä ei ole tarvetta tehdä laatia välitilinpäätöstä toimintakertomuksineen.

Pykälän 1 momentissa vaihtoehtorahastolle osoitetaan velvollisuus huolehtia toimintakertomuksen laatimisesta asianmukaisesti sellaisessa listaamattomassa yhtiössä, josta se on hankkinut määräysvallan.

Kohdeyhtiöitä koskevien tilinpäätössääntelyiden mahdollisen erilaisuuden vuoksi on perusteltua säätää vuosikertomuksen informaatiosisällön vähimmäistasosta. Pykälän 2 momentissa tarkoitettuihin tietoihin on kuuluttava ainakin kuvaus yhtiön liiketoiminnan kehityksestä toimintakertomuksen kattaman ajanjakson päättyessä vallinneen tilanteen mukaan. Toimintakertomuksessa on käsiteltävä myös tilikauden päättymisen jälkeen sattuneita merkittäviä tapahtumia ja tietoja, jotka koskevat omien osakkeiden hankintaa. Yhtiön todennäköisestä tulevasta kehityksestä voidaan antaa paras kuva kuvaamalla yhtiön liiketoimintaan liittyvät merkittävät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät.

Pykälän 2 momentissamainitut tiedot voidaan sisällyttää joko kohdeyhtiön tilinpäätökseen tai vaihtoehtorahaston omaan tilinpäätökseen. Pykälän 3 momentissa säädetty mahdollisuus sisällyttää tiedot omaan toimintakertomukseensa perustuu direktiivin 29 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Vaihtoehtorahasto voi täydentämällä kohdeyhtiön puutteellisesti antamaa vuosikertomusta oman vuosikertomuksensa yhteydessä täyttää ehdotetun tiedonantovelvollisuuden.

Pykälän 4 ja 5 momentti perustuvat direktiivin 29 artiklan 3 kohtaan. Niiden tavoite on varmistaa kohdeyhtiön työntekijöiden asianmukainen tiedonsaanti.

7 §. Yhtiön tyhjentäminen varoista. Pykälä vastaa direktiivin 30 artiklan 1 kohtaa ja rajoittaa määräysvaltaa käyttävän vaihtoehtorahastojen hoitajan mahdollisuutta vaatia varojenjakoa. Pykälän sääntely kattaa yhtiön lailliset varojenjakotavat. Siten pykälä rajoittaa vaihtoehtorahaston oikeutta vaatia osingonjakoa, varojen jakamista vapaan oman pääoman rahastosta, osakepääoman alentamista, omien osakkeiden hankkimista ja lunastamista sekä yhtiön purkamista.

Pykälän 1 momentissa kielletään yhtiön tyhjentäminen varoista.

Pykälän 2 momentissa täsmennetään, että varojen jakaminen osakeyhtiölain vastaisesti on kiellettyä yhtiön tyhjentämistä varoista. Direktiivin 30 artikla määrittelee kielletyiksi toimiksi lain tai yhtiöjärjestyksen vastaisen varojen jaon, joka muutenkin olisi kiellettyä varojen jakoa Suomen osakeyhtiölainsäädännön mukaan. Artiklan taustalla ovat erot eri maiden yhtiölainsäädännöissä. Pykälä velvoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa silloinkin, kun listaamattoman yhtiön kotimaa on muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa. Direktiivin mukainen yksityiskohtainen sääntely otettaisiin valtiovarainministeriön asetukseen. Sillä varmistetaan, että vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudet yhtiön pääoman säilyttämiseksi eivät ole riippuvaisia siitä, missä oikeushenkilömuodossa ja minkä maan lainsäädännön soveltamisalaan kohdeyritys kuuluu.

Pykälällä ei ole vaikutusta siihen, että osakeyhtiön varojen jakamisen tulee perustua viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen ja niin sanottuun tasetestiin. Vaikutusta ei ole myöskään siihen, että osakeyhtiön varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden, eli niin sanottuun maksukykyisyystestiin. Näitä osakeyhtiölakiin perustuvia velvollisuuksia tulee noudattaa kaikissa tilanteissa.

Pykälä velvoittaa ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajia. Siten se ei rajoita kohdeyhtiön tai sen muiden osakkaiden oikeuksia. Pykälän vähemmistönsuojaa vahvistava sääntely ei aikaansaa tilannetta, jossa pääomistuksen siirtyminen vaihtoehtorahastolle johtaa kohdeyhtiön varojen jakoon sovellettavien säännösten muuttumiseen. Tämä voisi olla kohdeyhtiön, sen osakkaiden ja muiden sijoittajien kannalta kohtuutonta. Pykälällä ei ole vaikutusta osakeyhtiölain mukaiseen vähemmistöosakkaan oikeuteen vaatia osingonjakoa.

Yrityskauppatilanteet ovat moninaisia ja monesti kohdeyhtiön varojen jakamisessa on ymmärrettävä intressi. Tyypillisessä tilanteessa yrittäjä on ennen luopumistaan liiketoiminnasta tyhjentänyt yhtiön voittovaroista esimerkiksi osingonjaolla ennen pääomasijoittajien kilpailuttamista yrityshuutokaupassa. Pääomasijoittajan voi tällöin olla tarpeen madaltaa yhtiön sidottua pääomaa ydinliiketoimintaan kuulumattoman omaisuuden myyntihinnan palauttamiseksi sijoittajille silloin, kun tätä myyntihintaa vastaavia varoja ei tarvita varsinaisen ydinliiketoiminnan kehittämiseen. Tällaista pääoman madaltaminen ei ole kiellettyä, jos se tapahtuu lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

Direktiivin 30 artiklan varojen jakamista koskevista 2 ja 3 kohdasta ehdotetaan säädettäväksi 9 §:n nojalla annettavassa valtiovarainministeriön asetuksessa. Direktiivin 30 artiklan 3 kohdan mukaan ilmaisuun jakaminen sisältyy erityisesti tuoton sekä osingon ja muun koron maksaminen. Asetuksessa säädettäisiin, että merkityn pääoman alentamista koskevia säännöksiä ei sovellettaisi merkityn pääoman sellaiseen alentamiseen, jonka tarkoituksena on toteutuneiden tappioiden kattaminen taikka varojen siirtäminen rahastoon, jota ei saa jakaa, jos tämän toimenpiteen jälkeen rahaston määrä on enintään 10 prosenttia alennetusta merkitystä pääomasta.

Asetuksessa velvoitettaisiin pykälässä tarkoitettua vaihtoehtorahastojen hoitajaa suorittamaan direktiivin mukainen nettovarallisuustesti. Sen mukaisesti kiellettäisiin yhtiön varojen jakaminen, jos yhtiön tilinpäätöksestä ilmenevä nettovarallisuus viimeksi päättyneen tilikauden tilinpäätöspäivänä on tai jakamisen johdosta olisi pienempi kuin merkityn pääoman ja sellaisten rahastojen yhteismäärä, joita ei lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan saa jakaa, kuitenkin niin, että jos merkityn osakepääoman maksamatonta osuutta ei ole merkitty taseen vastaaviin, tämä määrä vähennetään merkityn osakepääoman määrästä.

Lisäksi velvoitettaisiin pykälässä tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitaja suorittamaan direktiivin mukainen testi voittovarojen riittävyydestä. Sen mukaisesti kiellettäisiin yhtiön varojen jakaminen, jos jaettava määrä on suurempi kuin viimeksi päättyneen tilikauden voitto lisättynä siirtyvillä voitoilla ja varoilla rahastoista, joita saadaan käyttää tähän tarkoitukseen, sekä vähennettynä siirtyvillä tappioilla ja varoilla, jotka on lain tai yhtiöjärjestyksen perusteella siirretty rahastoihin.

Edelleen asetuksessa velvoitettaisiin pykälässä tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitaja suorittamaan direktiivin mukainen testi omien osakkeiden hankinnasta. Sen mukaisesti yhtiön omien osakkeiden hankinta sallitaan, jos yhtiön tekemät omien osakkeiden hankinnat, mukaan luettuina osakkeet, jotka yhtiö on hankkinut aikaisemmin ja jotka sillä edelleen on hallussaan, ja osakkeet, jotka omissa nimissään toiminut henkilö on hankkinut yhtiön lukuun, jotka alentaisivat nettovarallisuutta nettovarallisuustestissä tarkoitettua määrää pienemmäksi. Tällöin sovelletaan direktiivin 15 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan a alakohtaa. Nämä hankinnat eivät saa vähentää nettovarallisuutta alle merkityn pääoman ja sellaisten rahastojen yhteismäärän, joita ei lain mukaan saa jakaa.

Direktiivin 30 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan omien osakkeiden hankintaa koskevaa rajoitusta ei kuitenkaan noudatettaisi (i) yleisseuraantona saatuihin osakkeisiin, (ii) vastikkeettomasti saataviin täysin maksettuihin osakkeisiin taikka luottolaitosten tai muiden rahoituslaitosten ostoprovisiona saamiin osakkeisiin, (iii) osakkeisiin, jotka hankitaan lakiin perustuvan velvoitteen nojalla taikka tuomioistuimen vähemmistöosakkeenomistajien etujen suojaamiseksi antaman päätöksen mukaisesti, erityisesti yhtiön sulautuessa, sen tarkoitusta tai muotoa muutettaessa, sen kotipaikan siirtyessä ulkomaille tai otettaessa käyttöön osakkeiden luovutettavuutta koskevia rajoituksia, (iv) osakkeenomistajalta merkintähinnan maksun laiminlyönnin perusteella saataviin osakkeisiin, (v) osakkeisiin, jotka hankitaan läheisten yhtiöiden vähemmistöosakkeenomistajien hyvittämiseksi, (vi) täysin maksettuihin osakkeisiin, jotka hankitaan yhtiöllä osakkeenomistajalta olevan saatavan maksamiseksi pidettävässä pakkohuutokaupassa, eikä (vii) täysin maksettuihin osakkeisiin, jotka 15 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu kiinteäpääomainen sijoitusyhtiö on laskenut liikkeeseen ja jotka yhtiö tai läheinen yhtiö hankkii sijoittajien pyynnöstä.

Pykälän 3 momentti osoittaa, miten määräysvallan tuottava prosentuaalinen ääniosuus ja sen laskentatapa määräytyvät liikkeeseenlaskijassa. Säännös vastaa direktiivin 26 artiklan 5 kohdan viimeistä alakohtaa.

8 §. Henkilöstön edustajan salassapitovelvollisuus. Pykälä vastaa direktiivin 26 artiklan 6 kohtaa. Koska luvussa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevasta laaja-alaisesta velvollisuudesta luovuttaa tietoa kohdeyhtiön työntekijöille ja näiden edustajille, on vastaavasti tarkoituksenmukaista suojata luovutettua luottamuksellista tietoa. Vastaavasta luottamuksellisen tiedon suojasta säädetään yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (334/2007), jonka säännökseen pykälä viittaa ja jolla direktiivikohdassa mainittu työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/14/EY 6 artikla on Suomessa pantu täytäntöön. Työntekijöillä on edellä mainitun lain nojalla oikeus kuulla ja saada tietoja yrityksen muilta asiantuntijoilta valmistautuessaan yhteistoimintamenettelyyn sekä yhteistoimintaneuvotteluissa, kun se on käsiteltävän asian kannalta tarpeellista. Pykälän mukainen salassapitovelvollisuus koskee 2 luvun 4 §:ssä määriteltyjä työntekijöiden edustajia sekä neuvotteluihin mahdollisesti osallistuvia asiantuntijoita.

9 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi 18 lukuun liittyvistä asetuksenantovaltuuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset 7 §:ssä säädetystä yhtiön tyhjentämisestä varoista silloin, kun kohdeyhtiö on muu kuin suomalainen osakeyhtiö. Asetuksessa säädettäisiin direktiivin 30 artiklan 2 ja 3 kohtaan sisältyvistä teknisluontoisista velvollisuuksista.

VII OSA RAJAT YLITTÄVÄ TOIMINTA

19 luku ETA-valtiot

Luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen ja niiden hoitajien ETA-valtiot kattavasta rajat ylittävästä toiminnasta. Suomessa toimiluvan saanut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi direktiivin mukaan hoitaa tai markkinoida ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa toisessa ETA-valtiossa. Vastaavasti ETA-vaihtoehtorahastojen on oikeus hoitaa ja markkinoida vaihtoehtorahastoja Suomessa.

1 §. Oikeus hoitaa toiseen ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa. Pykälä vastaa direktiivin 33 artiklaa. Finanssivalvonnan toiminnasta sen vastaanotettua pykälässä tarkoitetun ilmoituksen säädetään 21 luvun 3 §:ssä.

Direktiivissä omaksutun käytännön mukaisesti suomalaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee tehdä pykälän 1 momentin mukainen ilmoitus Finanssivalvonnalle, kun se aikoo hoitaa ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa. ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahasto on määritelty 2 luvun 4 §:n 3 kohdassa. Finanssivalvonnalle tulee tehdä ilmoitus jokaisesta vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamasta ETA-valtioon sijoittautuneesta vaihtoehtorahastosta. Ilmoituksessa tarkoitetun toimintaohjelmassa tulee mainita se yksittäinen vaihtoehtorahasto, jota Suomessa aiotaan hoitaa. Lisäksi siinä tulee mainita, mitä muita toimintoja vaihtoehtorahastojen hoitaja suorittaa vaihtoehtorahaston hoidon yhteydessä. Tällaisia ilman muuta lupaa tarjottavia palveluita ovat esimerkiksi hallintotehtävät, rahastonhoitoon liittyvät kirjanpitopalvelut, asiakastiedustelut, arvonmääritys ja hinnoittelu, säännösten noudattamisen seuranta, osuudenhaltija- tai osakkeenomistajarekisterin ylläpito, markkinointi sekä vaihtoehtorahastojen varoihin liittyvä toiminta.

Pykälän 2 momentissa säädetään velvollisuudesta antaa lisätietoja, jos toimintaa toisessa ETA-valtiossa harjoitetaan sivuliikkeen kautta. Finanssivalvonnan toiminnasta sen saatua 1 momentin mukaisen ilmoituksen säädetään 21 luvun 3 §:ssä.

Pykälän 3 momentin mukaisesti ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston hoidon voi aloittaa heti, kun hoitaja on saanut Finanssivalvonnan ilmoituksen. Direktiivin 33 artiklan 5 kohdan mukaan toisen ETA-valtion viranomaiset eivät saa asettaa direktiivin soveltamisalaan kuuluviin asioihin liittyviä lisävaatimuksia. Pykälän 4 momentti vastaa direktiivin 33 artiklan 6 kohtaa. Finanssivalvonnan toiminnasta 4 momentin tarkoittamassa muutostilanteessa säädetään 21 luvun 6 §:ssä.

Direktiivin 33 artiklan 7 ja 8 kohdassa säädetään komissiolle oikeus hyväksyä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tietoja sekä vakiolomakkeita, -malleja ja -menettelyjä koskevia teknisiä standardeja ESMA:n laatimien luonnosten perusteella.

2 §. ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeus hoitaa vaihtoehtorahastoa Suomessa. Pykälässä säädetään niin sanotusta yhtiönotifikaatiosta. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 33 artiklan 5 kohtaa, jonka mukaan toisen ETA-valtion viranomaiset eivät saa asettaa direktiivin soveltamisalaan kuuluviin asioihin liittyviä lisävaatimuksia. Täten pykälässä direktiivin mukaisen toimiluvan muussa ETA-valtiossa saaneet vaihtoehtorahastojen hoitajat rinnastetaan Suomessa toimiluvan saaneisiin. Niiden valvonnasta kuitenkin huolehtii kotivaltion viranomainen, jonka antama direktiivin 33 artiklan 4 kohdan 4 alakohdassa tarkoitettu ilmoitus riittää toiminnan aloittamiseen Suomessa. ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja voi myös perustaa tytäryhtiön tai sivuliikkeen Suomeen.

Ulkomainen vaihtoehtorahastojen ETA-hoitaja voi Suomessa harjoittaa kaikkea sitä toimintaa, mikä on sallittua suomalaiselle vaihtoehtorahastojen hoitajalle. Toisaalta direktiivin 33 artiklan mukaan oikeus hoitaa vaihtoehtorahastoja toisessa ETA-valtiossa edellyttää sitä, että ulkomaisen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa kattaa kyseisentyyppisten vaihtoehtorahastojen hoidon. Oikeus vaihtoehtorahastojen hoitoon kattaa siten muun muassa erikoissijoitusrahastojen hallinnoinnin, jos ETA-hoitajan toimilupa kattaa kyseisen erikoissijoitusrahaston strategioihin keskittyneiden vaihtoehtorahastojen hoidon. Toimintaa voi harjoittaa joko suoraan tai sivuliikkeen välityksellä.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 33 artiklan 4 kohdan viimeistä kappaletta.

3 §. Oikeus markkinoida ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa Suomessa. Pykälä vastaa direktiivin 31 artiklassa säädettyä vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeutta markkinoida ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa kotijäsenvaltiossaan. Pykälä viittaa 12 luvun 1 §:ään, jonka mukaan Suomessa toimiluvan saaneen vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi ammattimaisille asiakkaille Suomessa on ilmoituksenvaraista toimintaa. Myös ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksien markkinointi edellyttää ilmoitusta Finanssivalvonnalle. Muiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien vaihtoehtorahastojen osuuksien ja muiden rahoitusvälineiden markkinointi edellyttää lisäksi asianmukaista 3 luvun 3 §:n mukaista toimilupaa tarjota liitännäispalveluja.

Pykälän 1 momentti perustuu direktiivin 31 artiklan 1 kohtaan ja 2 momentti 31 artiklan 2 ja 3 kohtaan.

Finanssivalvonnan toimenpiteistä 1 momentin mukaisen ilmoituksen saapumisen jälkeen ja rajoitetusta mahdollisuudesta estää markkinointi säädetään 21 luvun 4 §:ssä. Pykälän 2 momentti olisi informatiivinen säännös siitä, että sekä kotimaisten että ulkomaisten vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinoinnista ei-ammattimaisille asiakkaille säädetään 13 luvussa.

Direktiivin 31 artiklan 5 kohdassa säädetään komissiolle oikeus hyväksyä 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten mallia ja muotoa koskevia teknisiä standardeja ESMA:n laatimien luonnosten perusteella.

4 §. Oikeus markkinoida ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa muissa ETA-valtioissa. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 32 artiklan mukaisesta markkinointioikeudesta. Suomalaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeus markkinoida ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa ammattimaisille asiakkaille muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa on lähtökohtaisesti ilmoituksenvaraista toimintaa. Ilmoitus tehdään Finanssivalvonnalle, joka huolehtii ilmoituksen edelleen lähettämisestä asianomaisiin ETA-valtioihin. Finanssivalvonnan toiminnasta säädetään 21 luvun 5 §:ssä. Samalla ilmoituksella voidaan ilmoittaa markkinoinnista useassa ETA-valtiossa. Ilmoituksen sisältö on ilmaistu direktiivin liitteessä IV. Näistä tiedoista on tarkoitus säätää 7 §:n nojalla annettavassa valtiovarainministeriön asetuksessa. Pykälän 1 momentissa edellytetään ilmoituksen antamista englannin kielellä, jota yleisesti pidetään direktiivin 32 artiklan 6 kohdan tarkoittamana kansainvälisellä rahoitusalalla yleisesti käytettynä kielenä.

Finanssivalvonnan toimenpiteistä 1 momentin mukaisen ilmoituksen saapumisen jälkeen ja rajoitetusta mahdollisuudesta estää markkinointi säädetään 21 luvun 5 §:ssä.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 32 artiklan 1 kohdan toista kappaletta ja 3 momentti 32 artiklan 4 kohtaa. Pykälän 4 momentti vastaa direktiivin 32 artiklan 7 kohtaa. Finanssivalvonnan toiminnasta 4 momentin tarkoittamassa muutostilanteessa säädetään 21 luvun 6 §:ssä.

Pykälän 5 momentti vastaa direktiivin 6 artiklan 8 kohdan viimeistä virkettä.

5 §. Toiseen ETA-valtioon sijoittautuneen oikeus markkinoida vaihtoehtorahastoa Suomessa. Pykälässä säädettäisiin niin sanotusta tuotenotifikaatiosta. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 32 artiklan vastaanottavaa valtiota koskevaa sääntelyä. Direktiivin 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimiluvan saanut ETA-valtioon sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja voi markkinoida hoitamansa ETA-valtioon sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia ammattimaisille asiakkaille muussa ETA-valtiossa kuin kotijäsenvaltiossaan heti, kun artiklassa säädetyt ehdot täyttyvät. Pykälä ei aseta tätä pidemmälle meneviä velvollisuuksia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajien tulisi aina noudattaa direktiivin mukaista passimenettelyä markkinoidessaan vaihtoehtorahastoja Suomessa.

Pykälän 3 momentin mukaan toimeksiantojen välittämisessä tulee noudattaa direktiivin mukaista markkinointisääntelyä. Toimeksiantojen välittämiseen oikeutetut voivat markkinoida Suomessa ainoastaan 1 momentin mukaisesti ilmoitettuja vaihtoehtorahastoja. Markkinointia ei voi aloittaa, ennen kuin kyseistä vaihtoehtorahastoa hoitava on asianmukaisesti notifioinut vaihtoehtorahaston ja saanut kotivaltionsa ETA-valvontaviranomaiselta sitä koskevan ilmoituksen. Siten sijoituspalveluyrityksen tulee varmistua notifikaatiosta ennen markkinoinnin aloittamista. Sama varmistumisvelvollisuus koskee myös muita tahoja, jotka tarjoavat muun kuin itse hoitamansa ulkomaisen ETA-vaihtoehtorahaston osuuksia. Näitä ovat vaihtoehtorahastojen hoitaja, jonka toimilupa kattaa toimeksiantojen välittämisen tai ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, joka tarjoaa sijoituspalvelua 6 §:n nojalla. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 6 artiklan 8 kohdan toinen virke.

Pykälän 4 momentissa säädetään ETA-rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta markkinoida hoitamaansa ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa ammattimaisille asiakkaille Suomessa. Tällaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan olisi noudatettava 12 luvun osuuksien tarjoamista koskevaa sääntelyä, mukaan lukien 12 luvun 4—6 §:n mukaisia tiedonantovelvollisuussäännöksiä. Lisäksi Suomeen markkinoitavien vaihtoehtorahastojen osalta tulisi noudattaa 7 luvun 3 §:n mukaisia raportointisäännöksiä sekä 11 luvun 1 ja 2 §:n mukaisia tilinpäätöstä ja tilintarkastusta koskevia säännöksiä. Lisäksi 1 luvun 8 §:n ja 18 luvun säännöksiä tulee noudattaa, jos ne soveltuvat muutoin vaihtoehtorahastojen hoitajaan. Niissä säännellään sellaisia vaihtoehtorahastojen hoitajia, jotka sijoittavat listaamattomiin yhtiöihin. Momentti vastaa direktiivin johdantokappaletta 59, jossa todetaan, että niin sanotun private placement -toiminnan salliminen pienempien toimijoiden rahastoihin määräytyisi edelleen kansallisten säännösten mukaisesti.

Pykälän 4 momentti olisi informatiivinen säännös siitä, että sekä kotimaisten että ulkomaisten vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinoinnista ei-ammattimaisille asiakkaille säädetään 13 luvussa.

6 §. Sijoituspalvelun tarjoaminen. Direktiivissä ei ole erikseen sääntelyä menettelyistä, joiden avulla varmistutaan siitä, että ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja voi muussa maassa tarjota direktiivin mukaisia sijoitus- ja liitännäispalveluja asianmukaisen valvonnan alaisena. Pykälä on kansallista sääntelyä ja sallii sijoituspalvelujen tarjoamisen rajan yli direktiivin vähimmäisvaatimuksia laajemmin.

Pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään yleisesti ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta tarjota sijoitus- ja liitännäispalveluja, mikä edellyttää Finanssivalvonnan valvontaa.

Pykälä rakentuu vastavuoroisuusperiaatteelle. EU:ssa ei ole otettu käyttöön harmonisoitua toimintatapaa vaihtoehtorahastojen hoitajien tarjoamien sijoitus- ja liitännäispalveluihin liittyen. Tämän vuoksi Suomessa edellytetään, että vain sellaisista valtioista tulevat ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajat voivat tarjota sijoitus- ja liitännäispalveluita, joiden kotivaltio sallii lainsäädännössään tai esimerkiksi valvontakäytännössään suomalaisten toimijoiden tarjota vastaavia palveluita.

Vastavuoroisen tunnustamisen lisäksi ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajalta edellytetään, että se on tehnyt 2 §:n mukaisen yhtiönotifikaation ja todellisuudessa hoitaa Suomessa vaihtoehtorahastoa. Tarkoituksena on ehkäistä tapauksia, jossa pyrittäisiin kiertämään sijoituspalveluista annettua sääntelyä. Edelleen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajalla tulee olla kotijäsenvaltiossaan toimilupa niiden palvelujen tarjoamiseen. jota se aikoo Suomessa tarjota. Edellytyksellä tavoitellaan sitä, että toiminta on asianmukaisen valvonnan alaista.

Pykälän 3 momentissa säädetään Finanssivalvonnan luvan edellytyksistä. Niitä täydennettäisiin 7 §:n nojalla annettavalla valtiovarainministeriön asetuksella.

ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee lisäksi noudattaa sijoitus- ja liitännäispalveluita tarjotessaan sijoituspalvelulakia. Tällöin sen on muun muassa liityttävä sijoittajien korvausrahastoon.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kielto käyttää sijoituspalvelun tarjoamiseen sidonnaisasiamiestä.

7 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi 19 lukuun liittyvistä asetuksenantovaltuuksista. Valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset 4 §:n 1 momentissa tarkoitetuista asiakirjoista ja tiedoista. Ilmoituksen sisältö tulee saattaa vastaamaan direktiivin 32 artiklassa ja liitteessä IV tarkoitettua sisältöä. Koska 3 §:n 1 momentti on viittaussäännös 12 luvun 1 §:ään, myös direktiivin 31 artiklan ja liitteen III mukaisten tietojen täytäntöönpanemiseksi tarvittavasta asetuksenantovaltuudesta säädetään 12 luvun 9 §:ssä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi myös 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun Finanssivalvonnan luvan edellytyksistä.

20 luku Kolmannet maat

Luvussa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen ja niiden hoitajien kolmansia maita koskevasta toiminnasta. Oikeus hoitaa ja markkinoida kolmansiin maihin sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja Suomessa on rajatumpaa kuin vastaavat ETA-valtioon sijoittautuneita rahastoja koskevat oikeudet. Luvun sääntelyssä on otettu huomioon, että direktiivin kolmansia maita koskevia säännöksiä koskevat pitkät siirtymäajat, jotka ovat riippuvaisia komission täytäntöönpanotoimista.

Luvun sääntely merkitsee kolmansista maista Suomeen tarjottavien vaihtoehtorahastojen tarjoamisen hienoista kiristymistä, koska Suomen kansallinen sääntely on ollut direktiivin vähimmäisvaatimuksia alemmalla tasolla. Ennen lain voimaantuloa tarjoamisesta ei ole annettu erityissääntelyä ja niin sanottu private placement -toiminta on ollut hyvin vapaasti toteutettavissa. Luvun säännöksillä pantaisiin täytäntöön direktiivin 34, 36 ja 42 artikla. Sääntelyn tarkoitus ei ole kieltää kolmansien maiden vaihtoehtorahastojen markkinointia, vaan asettaa toiminnalle direktiivin mukaisia rahoitusmarkkinoiden vakautta ja sijoittajansuojaa lisääviä vaatimuksia. Kolmanteen maahan sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi voi muuttua edelleen lähivuosina, jos komissio antaa delegoidun säädöksen direktiivin 35 ja 37—41 artiklojen soveltamisen aloittamisesta.

1 §. Oikeus hoitaa kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa. Pykälä vastaa direktiivin 34 artiklaa. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan oikeutta hoitaa kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa ainoastaan toimiluvan saaneille vaihtoehtorahastojen hoitajille. Toimiluvan lisäksi hoitaminen edellyttäisi Finanssivalvonnan ja kolmannen maan välillä tehtyä yhteistyöjärjestelyä. Finanssivalvonta laatii kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa yhteistyöpöytäkirjoja (Memorandum of Understanding), joissa sovitaan riittävästä valvontayhteistyöstä. ESMA neuvottelee yhteistyöpöytäkirjat keskitetysti eri ulkomaisten ETA-valvontaviranomaisten puolesta. Yhteistyöpöytäkirjat eivät ole valtiosopimuksia vaan viranomaisten oman toimivaltansa nojalla tekemiä sitoumuksia. Finanssivalvonnan yhteistyöstä kolmannen maan valvontaviranomaisen kanssa säädetään 21 luvun 13 §:ssä ja Finanssivalvonnasta annetun lain 54 §:ssä. Pykälän 1 momentissa säädetään lisäksi säilytysyhteisöä ja toimintakertomusta koskevista poikkeuksista. Koska kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa eivät koske ETA-valtioiden harmonisoidut säännökset, olisi direktiivinmukaisten säilytysyhteisöä ja toimintakertomusta koskevien säännösten noudattaminen käytännössä mahdotonta ja kohtuutonta.

Pykälän 2 momentti olisi informatiivinen säännös siitä, että oikeus hoitaa vaihtoehtorahastoa kolmannessa maassa ei automaattisesti sisällä oikeutta markkinoida vaihtoehtorahastoa Suomessa tai muussa ETA-valtiossa.

2 §. Oikeus markkinoida kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa. Pykälä vastaa direktiivin 36 artiklaa. Kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa ei saa tarjota ei-ammattimaisille asiakkaille.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston markkinointi Suomessa edellyttää kirjallista ilmoitusta Finanssivalvonnalle. Siinä tulee selvittää, miten pykälässä säädettyjä ehtoja noudatetaan. Kolmannen maan vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi edellyttää 12 luvun osuuksien tarjoamista koskevien säännösten noudattamista. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisilla yhteistyöjärjestelyillä tarkoitetaan Finanssivalvonnan kolmansien maiden valvontaviranomaisten kanssa laatimia yhteistyöpöytäkirjoja, joissa on sovittu riittävästä valvontayhteistyöstä. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaista luetteloa ylläpitää OECD:n alainen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä (Financial Action Task Force, FATF). Suomessa päävastuu talouspakotteiden noudattamisen valvonnan koordinoinnista on ulkoasiainministeriöllä. Finanssivalvonta välittää ulkoasiainministeriön pakotteita koskevia tietoja valvottavilleen.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaiset vaatimukset koskevat veroja koskevan sisäisen lainsäädännön hallinnoimiseksi tai toimeenpanemiseksi olennaisten tietojen vaihtamista veroviranomaisten välillä. Vaatimus ei perustu direktiiviin vaan tarpeeseen varmistua riittävästä verotuksen kannalta olennaisten tietojen vaihtamisesta viranomaisten välillä. Vaatimusten mukaan kolmas maa ei voi kieltäytyä antamasta tietoja vain sen vuoksi, että tiedot ovat rahoituslaitoksen, välittäjän tai edustajan tai uskotun miehen hallussa tai ne koskevat omistusosuuksia oikeushenkilössä. Vaatimuksiin ei kuitenkaan sisälly velvollisuutta antaa tietoja, joita kolmannen maan lainsäädännön mukaan tai säännönmukaisen hallintomenettelyn puitteissa ei voi hankkia, eikä velvollisuutta antaa tietoja, jotka paljastaisivat liikesalaisuuden tai elinkeinotoiminnassa käytetyn menettelytavan tai tietoja, joiden ilmaiseminen olisi vastoin yleistä järjestystä (ordre public).

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan ennen markkinoinnin aloittamista Suomessa kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan on toimitettava Finanssivalvonnalle tieto 15 luvun 2 ja 3 §:n mukaisista säilytystehtävistä ja muista tehtävistä vastaavista yhteisöistä. Vaatimuksella parannetaan Finanssivalvonnan edellytyksiä valvoa toiminnan sääntelynmukaisuutta. Säilytysyhteisön tehtävien hoidolla on direktiivissä korostuneen tärkeä merkitys sijoittajansuojan toteutumiselle.

Pykälän 2 momentin mukaan ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeutta markkinoida kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa arvioidaan Suomessa toimiluvan saaneen toimijan kanssa yhdenmukaisin edellytyksin. Markkinointioikeuden edellytyksenä on lisäksi, että ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan kotivaltion valvontaviranomaisten ja vaihtoehtorahaston sijoittautumismaana olevan kolmannen maan valvontaviranomaisten välillä on otettu käyttöön asianmukaiset yhteistyöjärjestelyt järjestelmäriskin valvomiseksi.

Pykälän 1 momentissa luetellut edellytykset tulee 3 momentin mukaan täyttyä kohderahaston osalta, jos markkinoidaan Suomeen tai muuhun ETA-valtioon sijoittautunutta syöttörahastona toimivaa vaihtoehtorahastoa, jos sen kohderahastot ovat sijoittautuneet kolmanteen maahan.

Pykälän 4 momentissa säädetään säilytysyhteisöä ja toimintakertomusta koskevista poikkeuksista. Koska kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa eivät koske ETA-valtioiden harmonisoidut säännökset, olisi direktiivinmukaisten säilytysyhteisöä ja toimintakertomusta koskevien säännösten noudattaminen käytännössä hankalaa ja kohtuutonta. Toisaalta kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston markkinointi Suomessa edellyttää, että säilytystehtävistä on huolehdittu siten kuin niistä kolmannen maan lainsäädännön mukaan voidaan asianmukaisesti huolehtia.

3 §. Kolmannesta maasta markkinointi. Pykälässä säädetään kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeudesta markkinoida hoitamansa muuhun ETA-valtioon kuin Suomeen tai kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia ammattimaisille asiakkaille Suomessa. Markkinointi edellyttää kirjallista ilmoitusta Finanssivalvonnalle. Ehdotus vastaa direktiivin 42 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja 2 kohtaa. Kolmannen maan vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnassa tulisi Suomeen markkinoitavien vaihtoehtorahastojen osalta noudattaa direktiivin 22—24 ja 26—30 artiklaa.

Pykälän 1—4 kohdassa säädettäisiin osuuksien markkinoinnin edellytyksistä. Pykälän 1 kohdan mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan olisi noudatettava 7 luvun 3 ja 12 §:n säännöksiä vaihtoehtorahastojen hoitajan raportoinnista, 11 luvun 1 ja 2 §:n säännöksiä tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä 12 luvun 2—8 §:n säännöksiä osuuksien tarjoamisesta. Jos vaihtoehtorahasto on 1 luvun 8 §:ssä tarkoitettu vaihtoehtorahasto, sen osalta olisi noudatettava lisäksi 18 luvun säännöksiä. Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin yhteistyöjärjestelyistä, jotka on oltava käytössä asianomaisten valvontaviranomaisten välillä. Pykälän 3 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, ettei vaihtoehtorahastojen hoitajan tai vaihtoehtorahaston sijoittautumismaana oleva kolmas maa ole rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän yhteistyöhaluttomiksi määrittelemien maiden ja alueiden luettelossa. Pykälän 4 kohdan mukaan vaihtoehtorahaston sijoittautumismaana olevan kolmannen maan ja Suomen välillä on oltava sopimus, jolla varmistetaan maiden välinen tehokas tietojenvaihto veroasioissa. Se perustuu direktiivin 42 artiklan 2 kohtaan ja liittyy valtioneuvoston toimiin veroparatiiseja ja veronkiertoa vastaan.

4 §. Säilytysyhteisö. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 21 artiklan 5 kohdan b alakohtaa. Pykälän 1 momentin mukaisesti kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston säilytysyhteisönä voi tapauksesta riippuen toimia sijoittautumismaana olevaan kolmanteen maahan, Suomeen tai vaihtoehtorahastoa hoitavan vaihtoehtorahastojen hoitajan viitejäsenvaltioon sijoittautunut säilytysyhteisö.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 21 artiklan luettelomaista 6 kohtaa riittävän valvonnan, tietojenvaihdon, sääntelyn ja sijoittajanvastuun edellytyksistä.

5 §. Rajat ylittävä sijoittaminen vaihtoehtorahastoon. Pykälän 1 momentti on informatiivinen säännös siitä, etteivät luvun säännökset vaikuta kotimaisten instituutiosijoittajien mahdollisuuksiin hajauttaa sijoituksiaan kolmansiin maihin niitä mahdollisesti koskevan lainsäädännön niin salliessa. Ehdotus varmistaa muun muassa työeläkevakuutusyhtiöiden sijoitustoiminnan häiriöttömän jatkumisen.

Kotimaiset sijoittajat voivat edelleenkin ottaa omaehtoisesti yhteyttä kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa hoitavaan vaihtoehtorahastojen hoitajaan tai sijoituspalveluja tarjoavaan tahoon ja ilmaista kiinnostuksensa sijoittaa tiettyyn kolmanteen maahan sijoittautuneeseen vaihtoehtorahastoon ilman, että tämä katsottaisiin vaihtoehtorahastojen osuuden tarjoamiseksi Suomessa. Sijoitus voidaan näin ollen tehdä sijoittajan aloitteesta ilman, että kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevat luvun mukaiset velvollisuudet. Lain 12 luvun 4 §:ssä säädetään tiedonantovelvollisuudesta, joka on 5 momentin mukaan voimassa myös silloin, kun sijoittaja on itse ottanut yhteyttä vaihtoehtorahastoja tarjoavaan. Sijoittaja voi luopua lain mukaisesta oikeudesta ainoastaan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella. Käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa kolmannen maan vaihtoehtorahasto ei täytä direktiivin mukaista tiedonantovelvollisuutta. Tiedonantovelvollisuus voi esimerkiksi olla säädetty kolmannen maan lainsäädännössä. Ammattimaisen sijoittajan tulee tällöin itse varmistaa, että se saa sijoituksestaan tarpeitansa vastaavat tiedot. Sen sijaan 12 luvun 2 §:ssä säädetty kielto menetellä hyvän arvopaperimarkkinatavan vastaisesti tai 3 §:ssä säädetty kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja ovat arvopaperimarkkinoiden yleistä luottamusta suojaavia säännöksiä, joiden noudattamisesta ei voi luopua sijoittajan suostumuksella.

Pykälän 2 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta pitää julkisesti saatavilla tietoa kolmanteen maahan sijoittautuneista vaihtoehtorahastoista, joita markkinoidaan Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaisi listan ylläpitämistä Finanssivalvonnan internetsivuilla. Listalla olisivat 2 ja 3 §:ssä tarkoitetut kolmanteen maahan sijoittautuneet vaihtoehtorahastot sekä kutakin hoitava vaihtoehtorahastojen hoitaja, ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja ja kolmanteen maahan sijoittautuneen ulkomaisen vaihtoehtorahaston hoitaja. Säännöksen tarkoituksena on lisätä sijoittajansuojaa siten, että ammattimainen asiakas voisi Finanssivalvonnan internetsivuilta helposti tarkistaa, onko sille tarjottu vaihtoehtorahasto asianmukaisesti ilmoitettu Suomessa markkinoitavaksi. Säännös myös lisää rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä. Lain 13 luvun 3 §:n mukaan momentissa tarkoitettuja kolmanteen maahan sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ei saisi markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille.

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, että ulkomainen toimija voi raportoida sijoituskohteesta normaalin asiakasraportoinnin keinoin. Kun sijoittaja- tai asiakassuhde on sijoittajan aloitteesta perustettu, voi ulkomainen toimija myös informoida muiden tarjoamiensa sijoituskohteiden olemassaolosta ja lähettää niistä yleisluontoista esittelyaineistoa sijoittajalleen tai asiakkaalleen ilman, että tätä tulisi katsoa vaihtoehtorahastojen osuuksien tarjoamiseksi. Sijoitussuosituksen tekeminen sekä sijoituksia koskevien ehtojen neuvottelemisen tai sopimusasiakirjojen laatimisen aloittaminen ilman sijoittajan ensisijaista yhteydenottoa on kuitenkin vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamista.

6 §. Muut kolmatta maata koskevat säännökset. Direktiivin kolmansia maita koskevat 35 ja 37—41 artiklat tulevat voimaan erillisellä komission delegoidulla asetuksella. Pykälässä todettaisiin, että artikloiden noudattaminen on riippuvaista tästä asetuksesta.

7 §. Komission delegoitu asetus. Pykälä olisi informatiivinen säännös siitä, että direktiivin lainsäädäntökokonaisuutta laajentaa täydentävä yksityiskohtainen komission antama lisäsääntely, jossa tehdään merkittäviä täsmennyksiä luvun 1—3 §:ssä säädettyihin velvollisuuksiin. Komission delegoidun asetuksen 84 ja 113—115 artiklat sisältävät tarkempaa sääntelyä luvun velvollisuuksista.

VIII OSA VALVONTA JA SEURAAMUKSET

21 luku Finanssivalvontaa koskevat säännökset

Lukuun on keskitetysti koottu Finanssivalvontaa koskevat säännökset. Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetään Finanssivalvonnan yleisistä tehtävistä ja toimivaltuuksista. Luvun sääntely täsmentäisi Finanssivalvonnan tehtäviä ja valvontavaltuuksia sekä yhteistyövelvollisuuksia siltä osin kuin direktiivin mukaisen valvonnan järjestäminen edellyttää.

Vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat Suomessa pääosin suhteellisen pieniä yhteisöjä ja monet niistä kuuluvat rekisteröintisääntelyn piiriin. Niiden hallinnollisen taakan pienentämiseksi olennaiset valvontaa koskevat säännökset on koottu samaan lukuun, jotta lain selkeys paranisi. Tämä on tarpeen etenkin, kun useimmat vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät aikaisemmin ole olleet rahoitusmarkkinasääntelyn ja valvonnan kohteena. Lisäksi toiminnalle asetettavat oikeudelliset velvollisuudet sekä muu viranomaisnormisto lisääntyvät jatkuvasti.

Luvussa säädetään siitä, että Finanssivalvonta valvoo säilytysyhteisöjä riippumatta siitä, mikä toimilupa Suomessa toimivalla säilytysyhteisöllä on. Finanssivalvonnan toimimisesta direktiivin 44 artiklan mukaisena toimivaltaisena viranomaisena ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnasta annetun lain uudessa 50 f §:ssä.

Luvussa säädetään Finanssivalvonnalle useita toimimisvelvollisuuksia. Niistä moni on suoritettava määräajassa. Pääsääntöisesti laissa mainittu määräaika kuluu vasta, kun Finanssivalvonta on saanut ilmoituksen täydellisenä.

1 §. Valvonta. Pykälän 1 momentin mukaan ehdotetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista valvoisi Finanssivalvonta. Lisäksi momentissa viitattaisiin siihen, että valvonnasta säädetään tämän lain lisäksi Finanssivalvonnasta annetussa laissa.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta vastaa vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisöjen ja erityisten säilytysyhteisöjen valvonnasta. Finanssivalvonnan valvontavastuu ulottuu siten Suomen oikeudenkäyttöalueella toimiviin ulkomaisiin toimijoihin riippumatta siitä, minkä toimiluvan nojalla ne toimivat.

Pykälän 3 momentti viittaa Finanssivalvonnan yleisiin valvonta- ja tiedonsaantivaltuuksiin. Niistä säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:ssä. Finanssivalvonta voi pyytää lisätietoja säännöllisesti tai kertaluontoisesti, jos tiedonsaanti on tarpeen järjestelmäriskin valvomiseksi ja hallitsemiseksi. Lisätietojen pyytäminen ei ole tavanomainen toimenpide, sillä toimiluvan saaneet vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat kattavan raportointivelvollisuuden kohteena. Siten 7 luvun 3 §:n normaalit raportointivelvollisuudet ylittävästä tietovaatimuksista on ilmoitettava ESMA:lle. Vaatimus ilmoittamisesta perustuu direktiivin 24 artiklan 5 kohtaan.

Markkinointia ei-ammattimaisille asiakkaille koskevien 13 luvun säännösten valvonnassa on tärkeää, että Finanssivalvonta toimii tiiviissä yhteistyössä kuluttaja-asiamiehen kanssa, kun palvelua tarjotaan kuluttajalle. Tästä syystä pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 5 lukuun. Kilpailu- ja kuluttajaviraston yhteydessä toimivan kuluttaja-asiamiehen keskeisenä tehtävänä on valvoa kuluttajan suojaksi säädettyjen lakien noudattamista. Valvonta kohdistuu erityisesti markkinoinnin ja sopimusehtojen lainmukaisuuteen. Valvonnan tavoitteena on, että yritys lopettaa tai muuttaa lainvastaista markkinointiaan tai kohtuuttomia sopimusehtojaan.

Finanssivalvonnasta annetun lain mukaan markkinoinnin, sopimusehtojen käytön sekä lain 45 §:ssä tarkoitettujen muiden menettelytapojen laillisuutta kuluttajansuojan kannalta valvoo Finanssivalvonnan ohella kuluttaja-asiamies. Finanssivalvonnan ja kuluttaja-asiamiehen on oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. Lisäksi Finanssivalvonnan tulee ennen uhkasakon asettamista ja ennen toimeenpanokiellon, oikaisukehotuksen ja hallinnollisen seuraamuksen määräämistä pyytää asiassa kuluttaja-asiamieheltä lausunto, jos se havaitsee, että lain 45 §:ssä tarkoitettu finanssimarkkinoilla toimiva toimii kuluttajansuojalain vastaisesti.

2 §. Ilmoitus rajoituksesta vivutukselle. Pykälä vastaa direktiivin 25 artiklan 3—8 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyä velvollisuutta. Artiklakohdan mukaisista vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevista velvollisuuksista säädetään 17 luvun 1 §:ssä.

Pykälän 1 momentin ilmoitus tehdään Finanssivalvonnan ja ESMA:n vakiintuneita toimintatapoja noudattaen. Pykälän 2 momentin tarkoitus on varmistaa ESMA:lle riittävä aika antaa mahdollinen lausunto ilmoituksesta. Pykälän 3 momentissa ilmaistaan ilmoituksen vähimmäissisältö sekä säädetään Finanssivalvonnalle päätösvaltaa ehdotetun toimen voimaantulon aikaistamisesta. Tällöin tulee vallita Finanssivalvonnasta annetun lain 1 §:ssä mainittuihin Finanssivalvonnan yleisiin tavoitteisiin liittyvä poikkeustilanne, joka edellyttää toimen nopeaa toteuttamista.

ESMA:lla on vivutuksen rajoja koskeva välitys- ja koordinointitehtävä. Se pyrkii erityisesti varmistamaan, että eri ETA-valtioiden viranomaiset käyttävät rajoittamisvaltaansa johdonmukaisesti. ESMA antaa pykälässä tarkoitetun ilmoituksen Finanssivalvonnalle saatuaan lausunnon ehdotetusta tai toteutetusta toimesta. Lausunnossa voidaan erityisesti käsitellä sitä, näyttävätkö toimen toteuttamisen edellytykset täyttyvän ja ovatko toimet aiheellisia, sekä toimien kestoa. ESMA voi saamiensa tietojen perusteella ja otettuaan Euroopan järjestelmäriskikomitean lausunnon huomioon päättää, aiheuttaako vaihtoehtorahastojen hoitajan tai sellaisten muodostaman ryhmän käyttämä vivutus merkittävän riskin rahoitusjärjestelmän vakaudelle ja eheydelle. Tällöin ESMA antaa Finanssivalvonnalle lausunnon, jossa täsmennetään toteutettavat korjaustoimet, mukaan luettuina sellaiset rajat vivutuksen määrään, jota Finanssivalvonnan tulisi edellyttää. ESMA ilmoittaa Finanssivalvonnalle, Euroopan järjestelmäriskikomitealle ja komissiolle välittömästi tällaisesta päätöksestä.

Pykälän 4 momentissa säädetään Finanssivalvonnan toiminnasta, jos se ehdottaa ESMA:n lausunnon vastaisen toimen toteuttamista. Sen on tällöin ilmoitettava asiasta ESMA:lle ja perusteltava päätöksensä. ESMA voi julkistaa tiedon siitä, ettei Finanssivalvonta noudata tai aio noudattaa sen lausuntoa. Direktiivin mukaan ESMA voi julkistaa Finanssivalvonnan perustelut, jos se ilmoittaa Finanssivalvonnalle etukäteen julkaisemisesta. Täten pykälässä tarkoitetut perustelut eivät ole 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla salassa pidettäviä. ESMA ei kuitenkaan voi estää Finanssivalvontaa toimimasta tavalla, jonka tämä katsoo tarkoituksenmukaiseksi.

3 §. Vaihtoehtorahastojen hoitaminen ETA-valtiossa. Pykälän 1—3 momentti vastaavat direktiivin 33 artiklan 4 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyä velvollisuutta. Artiklan mukaisista vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevista velvollisuuksista säädetään 19 luvun 1 §:ssä.

Varmistuminen siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitaja noudattaa lakia, edellyttää nykyisen toiminnan selvittämistä. Lisäksi on tarpeen selvittää, ettei käsillä ole seikkoja, jotka osoittavat vaihtoehtorahastojen hoitajan jatkossa olevan kykenemätön noudattavan lakia. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi toimintaan suunnitellut muutokset. Direktiivin 33 artiklan 4 kohdan mukaan valvontaviranomainen saa toimittaa asiakirjat toiselle valvontaviranomaiselle vain, jos vaihtoehtorahastojen hoitaja noudattaa ja aikoo noudattaa direktiiviä hoitaessaan vaihtoehtorahastoa ja jos se muuten noudattaa direktiiviä.

Artiklakohdan mukainen menettely vastaa EU:ssa rahoitusalan sääntelyssä vakiintunutta ilmoitusmenettelyä. Finanssivalvonnan on toimitettava kaikki direktiivissä säädetyt asiakirjat vaihtoehtorahastojen hoitajan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille. Tällaiset asiakirjat toimitetaan direktiivin mukaisesti kuitenkin vain, jos hoitaja noudattaa ja aikoo noudattaa direktiiviä hoitaessaan rahastoa ja jos hoitaja muuten noudattaa tätä direktiiviä. Samassa yhteydessä Finanssivalvonnan on toimitettava lausunto siitä, että kyseisellä suomalaisella hoitajalla on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. Finanssivalvonnan on viipymättä ilmoitettava vaihtoehtorahastojen hoitajalle näiden tietojen toimittamisesta. Vaihtoehtorahastojen hoitaja voi aloittaa palvelujensa tarjoamisen vastaanottavassa jäsenvaltiossa saatuaan Finanssivalvonnan ilmoituksen tietojen toimittamisesta. Finanssivalvonnan toiminnasta tietojen muuttuessa säädetään 6 §:ssä.

4 §. Vaihtoehtorahaston markkinointi. Pykälä vastaa direktiivin 31 artiklan 3 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyä velvollisuutta. Artiklan mukaisista vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevista velvollisuuksista säädetään 12 luvun 1 §:ssä ja 19 luvun 3 §:ssä. Artiklakohdan mukainen menettely vastaa EU:ssa rahoitusalan sääntelyssä vakiintunutta ilmoitusmenettelyä.

5 §. Vaihtoehtorahaston markkinointi muuhun ETA-valtioon. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 32 artiklan 3 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyä velvollisuutta. Artiklan mukaisista vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskevista velvollisuuksista säädetään 19 luvun 4 §:ssä. Artiklakohdan mukainen menettely vastaa EU:ssa rahoitusalan sääntelyssä vakiintunutta ilmoitusmenettelyä.

Pykälän 2 momentin mukaisesta velvollisuudesta on säädetty direktiivin 32 artiklan 4 kohdassa.

6 §. Hoitoa tai markkinointia koskevien tietojen muuttuminen. Pykälä vastaa direktiivin 31 artiklan 4 kohdassa, 32 artiklan 7 kohdassa ja 33 artiklan 6 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyä velvollisuutta. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan tulee arvioida vaihtoehtorahaston hoitoa ja markkinointia koskevien tietojen muuttumista ja tarvittaessa kieltää vaihtoehtorahastojen hoitajaa toteuttamasta muutosta. Kiellon tehokkaan toteutumisen varmistamiseksi Finanssivalvonta voi käyttää Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvun mukaisia valvontavaltuuksia, mukaan lukien 33 a §:n mukainen uhkasakko.

Pykälän 2 momentissa säädetään muutosilmoituksen hyväksymisen perusteista sekä menettelystä siinä tapauksessa, että Finanssivalvonta hyväksyy ilmoitetut muutokset.

Pykälän 3 momentissa säädetään kieltävän päätöksen perusteista sekä menettelystä siinä tapauksessa, että Finanssivalvonta ei hyväksy ilmoitettuja muutoksia.

Pykälän 4 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin siinä tapauksessa, että momentissa mainitut kriteerit täyttyvät. Kyseeseen tulee etenkin Finanssivalvonnasta annetun lain 33 §:n mukainen toimeenpanokielto ja oikaisukehotus sekä sen mahdollistama 27 §:n mukainen toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittaminen.

Artiklakohdan mukainen menettely vastaa EU:ssa rahoitusalan sääntelyssä vakiintunutta menettelyä. Jos alun perin Finanssivalvonnalle ilmoitetut tiedot muuttuvat olennaisesti, vaihtoehtorahastojen hoitajan on ilmoitettava muutoksesta kirjallisesti Finanssivalvonnalle. Jos vaihtoehtorahastojen hoitaja ei suunnitellun muutoksen perusteella tai muuten enää noudattaisi direktiiviä hoitaessaan rahastoa, Finanssivalvonnan on viipymättä ilmoitettava hoitajalle, ettei se voi toteuttaa muutosta. Jos muutos kuitenkin toteutetaan tai jos Finanssivalvonta havaitsee ennakoimattoman muutoksen, jonka takia vaihtoehtorahastojen hoitaja ei enää noudata direktiiviä, Finanssivalvonnan on estettävä lainvastainen vaihtoehtorahastojen hoitaminen tai markkinointi.

7 §. Vaihtoehtorahaston lainmukaisuuden varmistaminen. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaa direktiivin 5 artiklan 2 ja 3 kohdassa valvontaviranomaiselle säädettyjä velvollisuuksia. Jos vaihtoehtorahasto ei pysty täyttämään velvollisuuksiaan asianmukaisesti, Finanssivalvonnan tulee velvoittaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa ryhtymään direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti korjaaviin toimenpiteisiin. Jos Finanssivalvonnan vaatimuksia ei kuitenkaan täytetä, Finanssivalvonnan on kiellettävä ulkopuolista vaihtoehtorahastojen hoitajaa toimimasta vaihtoehtorahastojen hoitajana. Finanssivalvonnan tulee tehdä kiellosta päätös. Tässä tapauksessa kyseistä rahastoa ei saa enää markkinoida ETA-valtioissa ennen kuin sille on asianmukaisesti nimetty vaihtoehtorahastojen hoitaja. Finanssivalvonnan on tällöin ilmoitettava asiasta valvontaviranomaisille rahaston kotijäsenvaltiossa ja niissä ETA-valtioissa, joissa rahastoa markkinoidaan.

8 §. Säilytysyhteisöltä saatavat tiedot. Pykälä vastaa direktiivin 21 artiklan 16 kohdassa säädettyä. Direktiivin mukaan säilytysyhteisön on pyynnöstä asetettava toimivaltaisten viranomaistensa saataville kaikki tiedot, jotka se on saanut tehtäviään hoitaessaan ja jotka voivat olla tarpeen vaihtoehtorahaston tai vaihtoehtorahastojen hoitajan toimivaltaisten viranomaisten tehtävien hoitamiseksi.

Pykälän 1 momentin mukaisesti Finanssivalvonnan olisi jatkuvasti arvioitava, mitkä säilytysyhteisön tai erityisen säilytysyhteisön saamista tiedoista ovat sen valvontatehtävän kannalta tarpeellisia. Sen olisi myös pyydettävä tällaiset tiedon käyttöönsä. Valvonnan kannalta olennaista tietoa voi olla esimerkiksi se, kuinka delegoidun asetuksen edellyttämä päivittäinen kassamonitorointi on toteutettu, sekä miten arvopapereiden säilytys tai ulkoistaminen on järjestetty. Tietojen ja kuvausten vaatimisen lisäksi Finanssivalvonnalla voi olla tarpeen tehdä paikalla tarkastuksia toiminnan järjestämisestä.

Pykälän 2 momentti on viittaussäännös, jolla osoitetaan, minkä lainkohdan nojalla Finanssivalvonnalla on oikeus saada tarvitsemansa tiedot.

9 §. Velvollisuus arvioida Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen toimenpidepyyntö. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan toiminnasta sen saatua direktiivin 47 artiklan 4 kohdassa määritellyn ESMA:n toimenpidepyynnön. Direktiivin 47 artiklassa säädetään ESMA:n valtuuksista ja toimivallasta. ESMA:n pääasiallinen vaikutusmuoto ovat sen laatimat ETA-valtioiden toimivaltaisia viranomaisia varten määritellyt suuntaviivat, jotka koskevat toimilupien myöntämistä koskevien valtuuksien käyttämistä ja toimivaltaisten viranomaisten direktiivin nojalla asettamia raportointivelvollisuuksia.

ESMA voi myös pyytää Finanssivalvontaa toteuttamaan tarvittaessa tietyt markkinoita rajoittavat toimenpiteet. Toimenpidepyyntö on poikkeuksellinen, kriisitilanteiden hallintaan liittyvä instrumentti. Direktiivin 47 artiklan 4 kohdan mukaan tällaisia toimenpiteitä ovat:

1) kieltää kolmansiin maihin sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien rahastojen tai ETA-valtioon sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hoitamien EU:n ulkopuolelle sijoittautuneidenvaihtoehtorahastojen osuuksien markkinoinnin ETA-valtioissa ilman asianmukaista toimilupaa tai ilmoitusta tai ilman, että asianomaiset ETA-valtiot sallivat tämän;

2) asettaa kolmansiin maihin sijoittautuneille vaihtoehtorahastojen hoitajille vaihtoehtorahaston hoitoon liittyviä rajoituksia, kun kyseessä on liiallinen riskikeskittymä tietyillä markkinoilla rajat ylittävällä tasolla;

3) asettaa kolmansiin maihin sijoittautuneille vaihtoehtorahastojen hoitajille vaihtoehtorahaston hoitoon liittyviä rajoituksia, kun sen toiminta saattaa muodostaa merkittävän vastapuoliriskin lähteen luottolaitokselle tai muulle järjestelmän kannalta olennaiselle laitokselle.

ESMA:n pyynnön edellytyksenä on, että ESMA-asetuksen 9 artiklan mukaisesti ehdotetun toimenpiteen kohteena ovat toimet, jotka vaarantavat rahoitusmarkkinoiden moitteettoman toiminnan ja eheyden tai koko rahoitusjärjestelmän tai sen osan vakauden EU:ssa. Lisäksi ESMA:n päätösvaltaa rajaa kaksi ehtoa. Ensinnä käsillä tulee olla vaihtoehtorahastojen hoitajien toiminnasta aiheutunut tai sen kärjistämä merkittävä uhka rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle ja eheydelle tai koko rahoitusjärjestelmän tai sen osan vakaudelle EU:ssa ja sillä on rajat ylittäviä vaikutuksia. Toinen edellytys on, etteivät asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset ole ryhtyneet toimiin puuttuakseen uhkaan tai toteutetuilla toimilla ei ole puututtu uhkaan riittävästi.

Pykälän 1 momentin mukaisesti Finanssivalvonnan tulee arvioida ESMA:n toimenpidepyyntö. Sen on oltava oikeudellisesti ja asiallisesti direktiivin 47 artiklassa säädettyjen edellytysten mukainen. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 47 artiklan 6 kohdan mukaiset rajat sille, minkälaisia ESMA:n pyytämät toimet voivat olla. Momentin rajat toimivat myös hyvänä pääsääntönä sille, minkälaisia Finanssivalvonnan oma-aloitteisesti ilman ESMA:n pyyntöä mahdollisesti kriisin ratkaisemiseen käyttämien toimenpiteiden tulisi olla. Pykälän 3 momentti olisi informatiivinen säännös siitä, että ESMA:n ja Finanssivalvonnan yhteistyöstä on säädetty laajemmin muualla.

10 §. Tietojenvaihto. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan osallistumisesta ulkomaisten ETA-valvontaviranomaisten, ESMA:n ja Euroopan järjestelmäriskikomitean väliseen tietojenvaihtoon. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 53 artiklan 1 kohtaa. Sen mukaan valvontaviranomaisten on toimitettava muiden ETA-valtioiden toimivaltaisille viranomaisille merkityksellisiä tietoja. Tiedot on toimitettava myös ESMA:lle ja Euroopan järjestelmäriskikomitealle, jotka toimittavat tiedot muiden ETA-valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Momentissa mainitulla rahoitusjärjestelmän kannalta merkityksellisellä luottolaitoksella, vakuutuslaitoksella ja sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan eurooppaoikeudellista käsitettä systemically important financial institution, SIFI, josta ei ole toistaiseksi Suomessa annettu sääntelyä. Näin ollen sillä ei ole myöskään vakiintunutta suomenkielistä nimitystä.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 53 artiklan 2 kohtaa, jos ESMA-asetuksen 35 artiklassa tietojen keräämisestä säädetyt edellytykset täyttyvät. Sen mukaan ETA-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten on ESMA:n pyynnöstä toimitettava sille kaikki tiedot, joita se tarvitsee asetuksessa sille osoitettujen tehtävien suorittamiseen edellyttäen, että mainituilla viranomaisilla on laillinen pääsy asiaankuuluviin tietoihin ja että pyyntö on tarpeellinen kyseisen tehtävän luonteeseen nähden. ESMA voi myös pyytää, että tietoja toimitetaan säännöllisin väliajoin ja määritellyissä muodoissa. ESMA voi ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen asianmukaisesti perustellun pyynnön perusteella antaa kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta toimivaltainen viranomainen voi hoitaa tehtävänsä alakohtaisessa lainsäädännössä ja säädettyä salassapitovelvollisuutta noudattaen. Ennen kuin ESMA pyytää tietoja, sen on otettava huomioon asiaankuuluvat ja jo olemassa olevat tilastotiedot. Jos tietoja ei ole saatavilla tai ETA-valtioiden toimivaltaiset viranomaiset eivät anna niitä ajoissa saataville, ESMA voi osoittaa asianmukaisesti perustellun pyynnön asianomaisen ETA-valtion muille valvontaviranomaisille, valtion varainhoidosta vastaavalle ministeriölle, jos tällä on käytettävissään vakavaraisuutta koskevia tietoja, kansalliselle keskuspankille tai tilastotoimistolle. Jos tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei ole ajoissa saatavilla, ESMA voi osoittaa asianmukaisesti perustellun tiedustelun suoraan asianomaisille valvottaville. Perustellussa pyynnössä on selitettävä, miksi näitä yksittäisiä toimijoita koskevat tiedot ovat tarpeen. Toimivaltaisten viranomaisten on ESMA:n pyynnöstä avustettava sitä tällaisten tietojen keräämisessä.

Pykälän 3 momentti on viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 52 §:ssä säädettyyn yleiseen tietojenvaihtovelvollisuuteen.

11 §. Valvontayhteistyö. Direktiivin 54 artiklan mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää toisen ETA-valtion toimivaltaisia viranomaisia toimimaan yhteistyössä tutkinnan, valvontatoimien tai paikalla tehtävän tarkastuksen yhteydessä kyseisessä ETA-valtiossa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta tehdä direktiivinmukainen pyyntö ulkomaiselle ETA-valvontaviranomaiselle sekä oikeudesta pyytää sen virkamiehen läsnäoloa paikalla tehtävässä tarkastuksessa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan vaihtoehdoista, kun se saa 1 momentin toimenpidepyyntöä vastaavan ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen pyynnön. Finanssivalvonnan on tällöin suoritettava tarkastus tai tutkinta itse.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta sallia, että ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen virkamies on läsnä Suomen oikeudenkäyttöalueella tehtävässä tarkastuksessa. Edellytyksenä on, että direktiivin mukaan toimivaltainen viranomainen on pyytänyt, että tarkastusta tai tutkintaa suorittavan henkilöstön mukana on sen omaa henkilöstöä.

Pykälän 4 momentti on viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 53 §:ään, jossa säädetyillä perusteilla Finanssivalvonnalla on oikeus kieltäytyä valvontayhteistyöstä ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen kanssa. Sen mukaan Finanssivalvonta voi kieltäytyä valvontayhteistyöstä ulkomaisen ETA-valvontaviranomaisen kanssa vain, jos yhteistyö vaarantaisi Suomen itsemääräämisoikeuden, turvallisuuden tai yleisen järjestyksen, yhteistyöpyyntö koskee henkilöä, jota koskevassa yhteistyöpyynnössä tarkoitettua asiaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä Suomessa tai Suomessa on annettu lainvoimainen päätös, joka koskee yhteistyöpyynnön kohteena olevaa henkilöä ja tekoa.

Finanssivalvonnan on myös ilmoitettava kieltäytymisestä ja sen perusteista pyynnön esittäneelle viranomaiselle sekä ESMA:lle. Säännös vastaa direktiivin 54 artiklan 3 kohtaa.

Pykälän 5 momentti vastaa direktiivin 45 artiklan 2 kohtaa. Sen mukaan sen valvonta, että vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminta on direktiivin 12 artiklan yleisten periaatteiden ja 14 artiklan eturistiriitojen hallitsemista koskevien säännösten mukaista, on vaihtoehtorahastojen hoitajan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten vastuulla. Edellytys on voimassa, kun vaihtoehtorahastojen hoitaja hoitaa tai markkinoi vaihtoehtorahastoa sivuliikkeen välityksellä toisessa ETA-valtiossa.

12 §. Erimielisyyden saattaminen Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen käsiteltäväksi. Pykälä vastaa direktiivin 55 artiklaa. Sen mukaan, jos toimivaltaisten viranomaisten välillä vallitsee erimielisyys jonkin toimivaltaisen viranomaisen arvioinnista, toiminnasta tai laiminlyönnistä aloilla, joilla direktiivissä edellytetään yhteistyötä tai koordinointia useamman kuin yhden ETA-valtion toimivaltaisten viranomaisten välillä, toimivaltaiset viranomaiset voivat siirtää asian käsittelyn ESMA:lle. Pykälä on viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 50 b §:ään, jossa menettelystä säädetään.

ESMA toimii tällöin ESMA-asetuksen 19 artiklan nojalla annettujen valtuuksien mukaisesti. Sen mukaan ESMA toimii ensin sovittelijana ja asettaa määräajan toimivaltaisten viranomaisten väliselle sovittelulle ottaen huomioon direktiivissä mahdollisesti asetetut määräajat sekä asian monitahoisuuden ja kiireellisyyden. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät pääse sopimukseen sovitteluvaiheessa, ESMA voi hallintoneuvoston jäsenten yksinkertaisella enemmistöllä tehdä vaikutuksiltaan kyseisiä toimivaltaisia viranomaisia sitovan päätöksen, jossa näitä vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi tai pidättymään toimista, jotta varmistetaan EU-oikeuden noudattaminen. Jos toimivaltainen viranomainen ei noudata ESMA:n päätöstä ja jättää siten varmistamatta, että finanssimarkkinoiden toimija noudattaa vaatimuksia, jotka ovat siihen suoraan sovellettavissa, ESMA voi tehdä kyseessä olevalle toimijalle osoitetun yksittäisen päätöksen, jossa tätä vaaditaan toteuttamaan toimet EU-oikeuden mukaisten velvollisuuksiensa noudattamiseksi tai luopumaan joistakin käytännöistä. Nämä ESMA:n päätökset ovat ensisijaisia toimivaltaisten viranomaisten samasta asiasta mahdollisesti aiemmin tekemiin päätöksiin nähden.

13 §. Yhteistyö kolmannen maan valvontaviranomaisen kanssa. Pykälä on viittaussäännös Finanssivalvonnasta annetun lain 54 §:ään, jossa säädetään Finanssivalvonnan yleisestä toimintavelvollisuudesta kolmannen maan valvontaviranomaisten kanssa. Direktiivissä säädetään useassa yhteydessä vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta varmistaa, että kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen ja kolmannen maan viranomaisten välillä on asianmukaiset yhteistyöjärjestelyt. Tästä tulee varmistua ennen kuin vaihtoehtorahastojen hoitaja voi esimerkiksi alkaa hoitaa kolmanteen maahan sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa tai ulkoistaa toimintoja kolmanteen maahan.

Pykälän 1 momentissa tarkoitetut järjestelyt kattaisivat esimerkiksi direktiivin 34 artiklan 1 kohdan b alakohdassa sekä 36 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut yhteistyöpöytäkirjat. Niistä ensimmäisen mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja EU:n ulkopuolisen vaihtoehtorahastojen sijoittautumismaana olevan kolmannen maan valvontaviranomaisten välillä on otettu käyttöön asianmukaisia yhteistyöjärjestelyjä, jotta voidaan varmistaa vähintään tehokas tietojenvaihto, jonka avulla vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat hoitaa tämän direktiivin mukaiset tehtävänsä. Direktiivin 36 artiklassa säädetään edellytys siitä, että käyttöön on otettu kansainvälisten standardien mukaisia asianmukaisia yhteistyöjärjestelyjä järjestelmäriskin valvomiseksi, jotta voidaan varmistaa tehokas tietojenvaihto, jonka avulla vaihtoehtorahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat hoitaa tämän direktiivin mukaiset tehtävänsä. Momentissa tarkoitettu yhteistyön järjestäminen kattaisi myös direktiivin 20 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun valvojien välisen yhteistyön, jota edellytetään toimintojen ulkoistamiselle kolmanteen maahan. Erilaisilta yhteistyöjärjestelyiltä ja yhteistyöstä sopimiselta ei edellytettäisi tiettyä yhdenmukaista muotoa, vaan yhteistyö tulee järjestää tarkoituksenmukaisesti.

Pykälän 2 momentin julkistamisvelvollisuudella mahdollistettaisiin se, että vaihtoehtorahastojen hoitaja kykenee täyttämään laissa tälle asetetut velvollisuudet varmistua pykälässä tarkoitettujen yhteistyöjärjestelyjen olemassaolosta.

14 §. Henkilötiedot ja muut tiedot. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 51 artiklan 1 kohtaa. Sen mukaan toimivaltaisten viranomaisten on sovellettava tietosuojadirektiiviä, mikä on Suomessa pantu täytäntöön henkilötietolailla (523/1999).

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 51 artiklan 2 kohtaa. Sen mukaan tietoja säilytetään enintään viiden vuoden ajan.

Pykälän 3 momentti vastaa direktiivin 52 artiklan 1 kohtaa. Sen mukaan kolmanteen maahan voidaan luovuttaa tietoja ja tiedoista laadittuja analyyseja tapauskohtaisesti, jos tietosuojadirektiivin 25 tai 26 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja on varmuus siitä, että siirto on tarpeen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annettua direktiiviä sovellettaessa. Tieto tulee siirtää ainoastaan sillä edellytyksellä, että kolmas maa ei siirrä sitä eteenpäin ilman antajan kirjallista lupaa. Tietosuojadirektiivin 25 ja 26 artikla on Suomessa pantu täytäntöön henkilötietolain 5 luvussa. Direktiivin 52 artiklan 2 kohdassa käsitellään saatujen tietojen edelleenluovutuksen edellytyksiä. Sen mukaan luovuttamiseen tarvitaan tiedot alun perin luovuttaneen viranomaisen suostumus ja luovuttamisen tarkoituksen hyväksyminen. Vastaava säännös on Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:ssä.

15 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 47 artiklan 3 kohtaa. Sen mukaan toimivaltaisten viranomaisten sekä eri EU-viranomaisten välillä direktiivin mukaisesti vaihdetut tiedot ovat salassa pidettäviä, jollei ESMA tai muu asianomainen viranomainen tai elin ilmoita tietoja toimittaessaan, että kyseiset tiedot saa ilmaista tai jollei niiden ilmaiseminen ole tarpeen oikeudenkäyntiä varten.

Pykälän 2 momentti on viittaussäännös viranomaisen yleisiin salassapitovelvollisuuksiin, joista säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 6 luvussa. Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:ssä on lisäksi erityisesti Finanssivalvontaan kohdistuvia oikeuksia ja velvollisuuksia luovuttaa tietoa.

16 §. Komission delegoitu asetus. Pykälä olisi informatiivinen säännös siitä, että direktiivin lainsäädäntökokonaisuutta laajentaa täydentävä yksityiskohtainen komission antama lisäsääntely, jossa tehdään merkittäviä täsmennyksiä luvun 10 §:n 1 momentissa säädettyihin velvollisuuksiin. Komission delegoidun asetuksen 116 artikla sisältää tarkempaa sääntelyä vaihtoehtorahastojen toiminnasta rahoitusjärjestelmään mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia koskevien tietojen vaihdosta.

22 luku Seuraamukset ja muutoksenhaku

Luvussa säädettäisiin keskitetysti hallinnollisista seuraamuksista ja niiden muutoksenhausta sekä rikosseuraamuksista ja vahingonkorvauksesta. Ehdotuksen yhtenä tavoitteena on varmistaa, että lainvastaisesta menettelystä aiheutuvat seuraamukset ovat toimivia ja tehokkaita.

Luvun 1—3 §:t perustuvat direktiivin 48 artiklaan. Sen mukaan ETA-valtioiden on annettava säännöt direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista toimenpiteistä ja seuraamuksista sekä toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisten sääntöjen täytäntöönpanoa valvotaan. Edelleen ETA-valtioiden on varmistettava, että direktiivin nojalla annettujen säännösten noudattamisesta vastuussa oleville voidaan ETA-valtioiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä tai seuraamuksia, jos säännöksiä rikotaan. Hallinnollisten seuraamusten asettamisvelvollisuudella ei kuitenkaan rajoiteta toimiluvan perumiseksi toteutettavia menettelyjä eikä ETA-valtioiden oikeutta määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia. Toimenpiteiden on oltava tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. ETA-valtioiden on edelleen säädettävä, että toimivaltaiset viranomaiset voivat julkistaa toimenpiteen tai seuraamuksen, joita direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen säännösten rikkominen aiheuttaa, jollei julkistaminen vakavasti vaaranna rahoitusmarkkinoita, vahingoita sijoittajien etua tai aiheuta suhteetonta vahinkoa osapuolille. ESMA laatii vuosikertomuksen hallinnollisten toimenpiteiden soveltamisesta ja seuraamusten määräämisestä tapauksissa, joissa direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettuja säännöksiä on rikottu eri ETA-valtioissa. Toimivaltaisten viranomaisten, Suomessa Finanssivalvonnan, on annettava ESMA:lle tätä varten tarvittavat tiedot.

Vaihtoehtorahastojen hoitajiin soveltuvat valvottavana tai muuna finanssimarkkinoilla toimivana tässä luvussa säädettyjen seuraamusten lisäksi muun muassa Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n säännökset julkisesta varoituksesta ja 42 §:n säännökset hallinnollisen seuraamuksen määräämättä jättämisestä.

Rikosseuraamusten osalta noudatetaan arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksuttua lainsäädäntötekniikkaa, jossa lain rikkomisesta säädetään rangaistus itse substanssilaissa eikä rikoslaissa, johon rangaistussäännökset pyritään pääsääntöisesti kokoamaan. Ehdotetuissa rikosseuraamuksissa oikeushenkilön rangaistusvastuu ei tule kyseeseen, vaan ehdotuksen rangaistussäännösten vastuu kohdentuu luonnollisiin henkilöihin.

Vahingonkorvausvastuuta koskevalla 8 §:llä ei yleisesti ottaen tavoitella korvausvastuun tiukentamista tai rajoittamista. Vahingonkorvausta koskeva EU:n lainsäädäntö tai direktiivi ei harmonisoi vahingonkorvauksen vähimmäistasoa, joten pykälä on kokonaisuudessaan kansallista sääntelyä. Säännöksillä ei ole tarkoitettu sulkea pois muuta vahingonkorvausvastuuta, kuten esimerkiksi sopimusperusteista vastuuta, osakeyhtiölain 22 luvun mukaista vastuuta tai vahingonkorvauslakiin perustuvaa vastuuta. Ehdotus täydentää nykyisiä korvausjärjestelmiä eli sopimusoikeudellisia ja vakiintuneita rikkomusvastuun periaatteita. Vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskeva sääntely on laajaa ja yksityiskohtaista. Nimenomaiset tiedonanto- ja raportointivelvollisuudet ovat lain keskeisintä sisältöä. Tällaisen yksityiskohtaisen sääntelyn rikkominen johtaa käytännössä usein tuottamusta koskevan käännetyn todistustaakan eli tuottamusolettaman soveltamiseen. Tuottamusolettama tarkoittaa, että vahingonaiheuttajan on korvausvastuun välttääkseen osoitettava menetelleensä huolellisesti. Tavallisesti sillä, joka väittää olevansa oikeutettu vahingonkorvaukseen, on velvollisuus osoittaa korvausvastuun yleiset edellytykset, kuten tuottamus. Esimerkiksi vaihtoehtorahastojen hoitajan johdon voidaan katsoa menetelleen huolellisesti, jos se voi näyttää toimineensa business judgement rule -vaatimusten mukaisesti. Tällöin korvausvastuuta ei synny myöhemmin mahdollisesti tappiolliseksi osoittautuneista toimista siinä tapauksessa, että toimi on päätetty ja toteutettu hyvän liiketavan tai hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisesti ilman johdon oman edun tavoittelua, riittävän valmistelun perusteella ja siinä uskossa, että toimi on yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukainen. Menettely vastaa osakeyhtiölain 1 luvun 8 §:ssä säädettyä yhtiön johdon velvollisuutta huolellisesti toimien edistää yhtiön etua.

Vertailukohtana voidaan mainita, että osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä on nimenomainen säännös tuottamusolettamasta, jota ei kuitenkaan sovelleta, jos vahinko on aiheutettu pelkästään rikkomalla osakeyhtiölain 1 luvussa säädettyjä yleisiä periaatteita. Tuottamusolettaman soveltaminen johtaisi periaatteiden yleisluontoisuuden huomioon ottaen korvausvastuuta ajatellen liian ankaraan tulokseen. Tuottamusolettama ei siten osakeyhtiölain mukaan seuraa menettelystä, jolla rikotaan joustaviksi normeiksi tarkoitettuja periaatteita, joita ei ole tarkoitettu eikä voida määritellä yksiselitteisiksi. Vastaavanlaisena yleisenä säännöksenä voidaan pitää 12 luvun 2 §:ssä säädettäväksi ehdotettua velvollisuutta noudattaa hyvää arvopaperimarkkinatapaa.

Luvun 8 §:ssä ehdotetaan sovellettavaksi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa, sijoituspalvelulaissa ja sijoitusrahastolaissa omaksuttua tuottamusolettamaa vaihtoehtorahastojen hoitajan hallituksen jäseneen ja toimitusjohtajaan. Sen mukaan vahinko katsottaisiin aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita toimineensa huolellisesti. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen edellyttää, että hallitus ja toimitusjohtaja ovat huolehtineet siitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla on käytössään laissa vaaditut valvontajärjestelmät, ja että nämä ovat riittävästi valvoneet toimintaperiaatteiden noudattamista. Ehdotus perustuu vaihtoehtorahastojen hoitajien, sijoitusrahastojen, sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten väliseen kilpailuneutraliteettiin, sillä kyseisiä toimijoita koskevat lait perustuvat pääosin EU-direktiiveihin. Ne ovat Finanssivalvonnan valvottavia ja niitä koskee laissa säädetty vakavaraisuussääntely. Kaikkien toimijoiden asiakkaiden suojantarve on yhtäläinen. Lisäksi osakeyhtiölain ja eri rahoitusmarkkinalakien soveltaminen edellyttäisi, että hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuu perustuu molempien edellä mainittujen lakien johdonmukaiseen soveltamiseen.

Pykälässä ehdotetaan rajauksia johdon ja osakkeenomistajan henkilökohtaisesta korvausvastuusta. Ei ole kohtuullista ulottaa hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan henkilökohtaista vastuuta koskemaan vahinkoa, jonka vaihtoehtorahastojen hoitaja tai sen työntekijä aiheuttaa rikkomalla menettelytapoja tai muita asiakassuhdetta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen kuitenkin edellyttää, että hallitus ja toimitusjohtaja ovat huolehtineet, että vaihtoehtorahastojen hoitajalla on käytössään laissa vaaditut valvontajärjestelmät, ja että nämä ovat riittävästi valvoneet toimintaperiaatteiden noudattamista.

Vahingon määrä ja vahingonkorvauksen suuruus määritetään aina kussakin yksittäistapauksessa erikseen vahingonkorvauslain (412/1974) ja vahingonkorvausta koskevien yleisten oppien mukaan. Myös muutoin vahingon korvaamiseen sovelletaan vahingonkorvauslakia, jos asiasta ei muussa laissa toisin säädetä.

1 §. Rikemaksu. Pykälässä säädetään niistä laiminlyönneistä ja rikkomuksista, joista on tarve säätää sektorilainsäädännössä Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n sijasta.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ne toimiluvan saaneen vaihtoehtorahastojen hoitajan tämän lain vastaiset teot ja laiminlyönnit, joista Finanssivalvonnan on lähtökohtaisesti määrättävä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty rikemaksu, jollei kyseisestä laista muuta johdu. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sellaisten säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä, jotka ovat selkeästi Finanssivalvonnalle tai sijoittajille toimitettaville tiedoille asetettujen määräaikojen vastaisia tai joiden rikkominen on muutoin selkeämmin todettavissa. Lisäksi on huomattava, että 7 luvun 3 §:n raportoinnista annettujen säännösten rikkomisesta voidaan antaa rikemaksu yleisen säännöllistä raportointia koskevan rikemaksun nojalla, josta on säädetty Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:ssä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi 5 luvun mukaisesti rekisteröityneen vaihtoehtorahastojen hoitajan 5 luvun 4 §:n vastainen teko tai laiminlyönti säännökseksi, josta Finanssivalvonnan on lähtökohtaisesti määrättävä Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin määritelty rikemaksu. Koska rekisteröitymisvelvolliselle vaihtoehtorahastojen hoitajalle asetettu raportointi on luonteeltaan harvempaa kuin toimilupavelvollisten raportointi, rikemaksun perusteesta säädettäisiin erikseen.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että rikemaksu voitaisiin määrätä myös 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja säännöksiä koskevien tarkempien säännösten ja määräysten vastaisesta menettelystä. Säännöksiä koskevilla tarkemmilla säännöksillä tarkoitetaan valtiovarainministeriön asetuksia ja määräyksillä Finanssivalvonnan antamia sitovia määräyksiä. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin perusteella annettujen komission asetusten säännöksillä tarkoitetaan komission delegoitua asetusta ja täytäntöönpanoasetuksia. Kysymys on osin selventävästä sääntelystä, koska lain säännöksen rikkomista on jo lähtökohtaisesti jo se, että asianomainen rikkoo säännöksen perusteella annettua tarkempaa määräystä. Ehdotus vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa toteutettua ratkaisua. EU-sääntelyä on laajasti pantu täytäntöön lakia alemmanasteisin normein ja komission asetukset ovat suoraan sovellettavia. Sen sijaan lain sanktioitavana rikkomisena ei voida pitää ohjeen vastaista menettelyä. Finanssivalvonnan ja ESMA:n ohje rinnastuu siten suositukseen järjestää siinä mainittu toiminta ohjeen mukaisella tavalla.

2 §. Seuraamusmaksu. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä lakiehdotuksen vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevista säännöksistä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään vaihtoehtorahastojen hoitajan maksettavaksi Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu. Vaihtoehtorahastojen hoitajan taloutta, riskienhallintajärjestelmiä ja muita järjestelmiä sekä toimintaperiaatteita koskevat keskeiset vaatimukset sisältyvät pykälässä mainittuihin 6 luvun säännöksiin. Osuuksien tarjoamista koskevat säännökset ovat 12 ja 13 luvussa. Keskeiset säännökset kohdeyhtiön tyhjentämisestä varoista ovat 18 luvussa ja säilytysyhteisövelvollisuudesta 20 luvussa. Pykälässä mainittujen keskeisten säännösten rikkominen on omiaan vaarantamaan vaihtoehtorahastojen hoitajan vakaan toiminnan ja sijoittajien edut. Yhdenmukaisesti arvopaperimarkkinalain ja sijoituspalvelulain kanssa on tärkeää myös varmistaa, ettei vaihtoehtorahaston osuuden markkinointi sisällä totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa. Näistä syistä säännösten rikkomisesta olisi säädettävä mahdollisuus määrätä riittävän ankara hallinnollinen seuraamus, jota voidaan käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjen muiden valvontatoimenpiteiden lisäksi. Seuraamusmaksua ei voida määrätä vaihtoehtorahaston hoitajalle tilanteessa, jossa lain rikkominen ei ole seurausta sen omista toimenpiteistä eikä se ole ollut rikkomisesta tietoinen.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niistä säilytysyhteisöjä tai erityisiä säilytysyhteisöjä koskevista 14 ja 15 luvun säännöksistä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään vaihtoehtorahastojen hoitajan maksettavaksi Finanssivalvonnasta annetun lain mukainen seuraamusmaksu. Näitä ovat sijoittajansuojan ja markkinoiden luottamuksen kannalta olennaiset säännökset säilytysyhteisön eturistiriitatilanteiden hallinnasta, keskeisistä tehtävistä ja niiden ulkoistamisesta sekä raportoinnista.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös 1 tai 2 momentissa tarkoitettuja säännöksiä koskevien tarkempien säännösten ja määräysten vastaisesta menettelystä. Säännöksiä koskevilla tarkemmilla säännöksillä tarkoitetaan valtiovarainministeriön asetuksia ja määräyksillä Finanssivalvonnan antamia sitovia määräyksiä. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun direktiivin perusteella annettujen komission asetusten säännöksillä tarkoitetaan komission delegoitua asetusta ja täytäntöönpanoasetuksia. Kysymys on yhtäältä selventävästä sääntelystä, koska lain säännöksen rikkomista on lähtökohtaisesti myös se, että asianomainen rikkoo säännöksen perusteella annettua tarkempaa määräystä. Ehdotus vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa toteutettua ratkaisua. EU-sääntelyä on laajasti pantu täytäntöön lakia alemmanasteisin normein ja komission asetukset ovat suoraan sovellettavia.

Pykälän 4 momentissa sanktiouhka ulotetaan myös ETA vaihtoehtorahastojen hoitajaan ja ETA-rekisteröitymisvelvolliseen vaihtoehtorahastojen hoitajaan. Ulkomaisen vaihtoehtorahastojen hoitajan hallinnollisen seuraamuksen alaiset teot on rajattu olennaisempiin säännöksiin ja niihin, jotka ovat vastaanottavan ETA-valtion valvontaviranomaisen toimivallan piirissä. Tällaisia ovat säännökset totuudenvastaisesta ja harhaanjohtavasta markkinoinnista, tiedonantovelvollisuudesta sijoittajille, säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta, asiakkaan tuntemisesta, edellytyksistä vaihtoehtorahaston markkinoinnille ei-ammattimaiselle asiakkaalle, avaintietoesitteestä sekä avaintietoesitteen lisätiedoista ja kielestä. Säännökset koskevat suomalaisten toimijoiden lisäksi ulkomaisia toimijoita. Olennainen kytkentä Suomeen syntyy, kun ulkomainen toimija harjoittaa liiketoimintaa Suomessa. Hallinnollisten seuraamusten soveltumisala on täten kytketty Suomen oikeudenkäyttöalueeseen ja velvollisuuteen noudattaa Suomen lainsäädäntöä.

Seuraamusmaksun suuruus määrätään Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:n perusteella. Sen 2 momentin mukaan seuraamusmaksun suuruus perustuu kokonaisarviointiin ja sitä arvioitaessa on otettava huomioon menettelyn laatu, laajuus ja kestoaika sekä sen, jolle seuraamusmaksu määrätään, taloudellinen asema. Maksu saa olla enintään kymmenen prosenttia oikeushenkilön tekoa tai laiminlyöntiä edeltävän vuoden liikevaihdosta, kuitenkin enintään kymmenen miljoonaa euroa. Maksu määräytyisi tekoon tai laiminlyöntiin syyllistyneen oikeushenkilön liikevaihdosta. Liikevaihtoa ei tulisi laskea koko konsernin liikevaihdosta.

3 §. Hallinnollisten seuraamusten määrääminen ja täytäntöönpano. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, jonka 4 luvussa säädetään muun muassa seuraamusmaksun ja muiden hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, määräämättä jättämisestä, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa.

4 §. Muutoksenhaku. Pykälä on informatiivinen säännös muutoksenhausta Finanssivalvonnan tämän lain nojalla antamiin päätöksiin. Pykälä vastaa muualla rahoitusmarkkinalainsäädännössä omaksuttua sääntelytekniikkaa.

5 §. Vaihtoehtorahastorikos. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi teoista, jotka täyttävät vaihtoehtorahastorikoksen tunnusmerkistön, ja näistä teoista tuomittavasta rangaistuksesta. Rikosnimike on uusi. Myös törkeästä huolimattomuudesta tehty teko olisi rangaistava vaihtoehtorahastorikoksena. Tämä vastaisi sijoituspalvelurikoksessa omaksuttua kriminalisointia.

Rangaistavaa olisi vaihtoehtorahastojen hoitaminen ilman toimilupaa tai siihen rinnastettavaa oikeutta. Ulkomaisten vaihtoehtorahastojen markkinointi lain säännösten vastaisesti olisi rangaistavaa.

Pykälässä on rikosoikeudellisten rangaistussäännösten osalta poikettu rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä noudatetusta keskittämisperiaatteesta, joka edellyttää vankeusuhkaisten rikosten siirtämistä rikoslakiin. Kyseisten rangaistussäännösten sisällyttämistä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan erillislakiin on säännöksen luonteen ja kohderyhmän vuoksi pidetty kuitenkin tarkoituksenmukaisempana. Ehdotus vastaa tältä osin jo aiemmin arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksuttua ratkaisua.

Asianmukaisen sijoittajansuojan varmistamiseksi pykälässä on sanktioitu myös 3 luvun 4 §:n vastainen nimitysten vaihtoehtorahasto, vaihtoehtorahastojen hoitaja, AIF ja AIFM oikeudeton käyttö sekä muu sellaisen vaikutuksen antaminen, että toimijalla olisi oikeus hoitaa vaihtoehtorahastoja.

Muu kuin 14 luvun 1 §:ssä mainittu ei saa toimia vaihtoehtorahastojen säilytysyhteisönä. Saman luvun 3 §:ssä säädetään siitä, mitkä tahot voivat toimia vaihtoehtorahastojen erityisenä säilytysyhteisönä ja millaisten vaihtoehtorahastojen omaisuutta niissä voi säilyttää. Näiden lainkohtien rikkominen on pykälässä sanktioitu.

Pykälässä ei ole sanktioitu vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointia ilman toimilupaa. Koska vaihtoehtorahastojen osuudet ovat rahoitusvälineitä, niiden markkinointi on sijoituspalvelulaissa tarkoitettua sijoituspalvelua. Sitä saa sijoituspalvelulain 2 luvun 1 §:n mukaan tarjota vain yritys, jolla on lupa tai oikeus sijoituspalvelujen tarjoamiseen Suomessa. Sijoituspalvelulain 2 luvun 2 §:n mukaan sijoituspalvelua saa tarjota myös luottolaitos tai rahastoyhtiö. Markkinointi ilman lupaa on siten rangaistavaa sijoituspalvelulain 16 luvun 2 §:n mukaisena sijoituspalvelurikoksena. Myös vakuutusyhtiö voi vakuutusyhtiölain 16 §:n ja vakuutusyhdistys vakuutusyhdistyslain 1 luvun 5 §:n liitännäistoimintana markkinoida vaihtoehtorahastojen osuuksia. Rikoslain 30 luvun 1 §:ssä säädetty markkinointirikos koskee yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden markkinointia.

Vaihtoehtorahastorikoksesta tuomittava rangaistus olisi sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Ankaruudeltaan pykälässä säädetty rangaistus vastaa sijoituspalvelulaissa säädettyä sijoituspalvelurikosta. Rangaistussäännös ei kuitenkaan ilmennä yhtä suurta teon moitittavuutta kuin rikoslain 51 luvussa säännellyt arvopaperimarkkinarikokset, joista perusmuodossaan on tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

6 §. Salassapitovelvollisuuden rikkominen. Pykälässä säädettäisiin salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Salassapitovelvollisuus turvaa yksityisen asianosaisen etua ja luottamusta rahoitusmarkkinoihin Pykälä vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännössä vakiintunutta käytäntöä.

7 §. Tuntemisvelvollisuuden ja ilmoitusvelvollisuuden rikkominen. Pykälä ei ole itsenäinen rangaistussäännös, vaan viittaussäännös rahanpesulain rangaistussäännöksiin. Kriminalisoinnin sisältö ilmenee itsenäisesti rahanpesulaista.

Pykälä viittaa ensiksi rahanpesulain 40 §:n säännökseen tuntemisvelvollisuuden rikkomisesta. Siitä voidaan tuomita sakkoon se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo samassa laissa säädetyn asiakkaiden tuntemisvelvollisuuden tai tuntemistietojen säilyttämistä koskevan velvollisuuden. Ehdotetun 12 luvun 8 § vastaa pääosin sijoituspalvelulain 12 luvun 3 §:ää. Siinä tarkoitetut velvollisuudet ovat identtiset niiden edellytysten kanssa, joiden myötä rahanpesulain 40 §:n mukainen vastuu voi realisoitua. Vaihtoehtorahastot kuuluvat rahanpesulain soveltamisalaan.

Pykälä viittaa toiseksi rahanpesulain 42 §:n säännökseen rahanpesun ilmoitusrikkomuksesta. Siitä voidaan tuomita sakkoon se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta jättää tekemättä rahanpesuilmoituksen, paljastaa tällaisen ilmoituksen tekemisen sille, johon epäily kohdistuu tai muulle henkilölle, taikka jättää täyttämättä säädetyn selonottovelvollisuutensa eikä sen vuoksi havaitse ilmoitusvelvollisuutensa olemassaoloa.

Pykälä perustuu rahanpesudirektiivin 39 artiklaan, jossa edellytetään, että ETA-valtiot varmistavat, että ilmoitusvelvollinen voidaan saattaa vastuuseen rahanpesudirektiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta.

8 §. Vahingonkorvausvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vahingonkorvausvelvollisuudesta täsmällisesti ja sovittaen sääntely osakeyhtiölakiin sekä muuhun rahoitusmarkkinalainsäädäntöön. Vahingonkorvausvastuu voi syntyä myös arvopaperimarkkinalain 16 luvun perusteella. Lisäksi on otettu huomioon ympäröivän lainsäädännön muutoksesta etenkin laajentuvan EU-sääntelyn suoraan velvoittavien asetusten vaikutus. Eri osapuolten vastuusuhteet täsmennetään ja selkeytetään. Selkeä tuottamusvastuuseen pohjautuva vahingonkorvausvastuuta koskeva pykälä lisää sijoittajansuojaa. Pykälän säännökset koskisivat toimiluvan saaneita ja rekisteröityneitä vaihtoehtorahastojen hoitajia. Korvausoikeuden toteutumisen kannalta keskeisistä kysymyksistä on perusteltua säätää lain tasolla.

Esityksessä ehdotetaan sisällytettäväksi muualla sijoituspalveluita ja rahastoja koskevassa lainsäädännössä vakiintuneet periaatteet siitä, että laissa säädetty korvausvastuu koskee myös sopimussuhteessa aiheutuneita vahinkoja, että henkilö- tai esinevahinkoon liittymätön niin sanottu puhdas varallisuusvahinko tulee korvattavaksi ilman vahingonkorvauslaissa säädettyjä erittäin painavia syitä ja että osakeyhtiölaista poiketen laissa säädetään myös yhtiön aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Sopimusvastuussa on yleisenä periaatteena, että vahingon aiheuttajan on vastuusta vapautuakseen pystyttävä näyttämään, että on toiminut huolellisesti.

Pykälän 1 momentissa säädetty korvausvastuun peruste rinnastuu sijoituspalvelulain 16 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyyn perusteeseen. Molemmissa toimija on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka se on aiheuttanut tahallaan tai huolimattomuudesta. Vahingon kärsijä voi olla toimintaan olennaisesti liittyvän tahon lisäksi olla muu henkilö eli kuka tahansa vahinkoa kärsinyt taho, kuten vaihtoehtorahasto. Perusteena on lisäksi se, että vahinko on aiheutunut joko kotimaisen lain, tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai direktiivin perusteella annettujen komission asetusten vastaisella menettelyllä. Sijoitusrahastolain 134 §:ssä on lisäksi säädetty pykälää vastaavalla tavalla, että vahinko voi perustua myös rahaston sääntöjen vastaiseen menettelyyn. Momentti koskisi muun muassa sellaisen vahingon korvaamista, jonka vaihtoehtorahastojen hoitaja on vaihtoehtorahastoa hoitaessaan aiheuttanut rahaston sijoittajille. Vahingonkorvausvelvollisuus syntyisi siitä riippumatta, voidaanko vaihtoehtorahastojen hoitajan organisaatiosta yksilöidä moitittavasti toiminut henkilö vai ei. Korvausvastuun perustetta koskevien säännösten sijoittamisella pykälän 1 momenttiin halutaan korostaa, että vaihtoehtorahastojen hoidosta ja liitännäispalvelujen tarjoamisesta johtuvat vahingonkorvausvaatimukset tulisi ensisijaisesti kohdistaa itse vaihtoehtorahastojen hoitajaan eikä esimerkiksi sen ylimpään johtoon.

Pykälän 2 momentissa säädetään organisaation johtohenkilön henkilökohtaisesta korvausvastuusta. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuus edellyttäisi seuraavien seikkojen olemassaoloa:

- vaihtoehtorahastojen hoitajalle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle on aiheutunut vahinkoa,

- vahinkoa on aiheutettu hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan tehtävässä,

- vahinkoa on aiheutettu tahallaan tai tuottamuksesta,

- vahinkoa on aiheutettu rikkomalla lain muita kuin 2 momentissa mainittuja säännöksiä, ja

- teon tai laiminlyönnin ja vahingon välillä on syy-yhteys.

Osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä säädetään osakeyhtiön hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Näitä säännöksiä sovelletaan myös vaihtoehtorahastojen hoitajaan. Esimerkiksi korvausvelvollisuus yhtiöjärjestyksen vastaisesti toimimalla aiheutetusta vahingosta määräytyy osakeyhtiölain mukaan. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan täydennettäväksi vaihtoehtorahastojen hoitajan hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuutta koskemaan myös vahinkoja, jotka on aiheutettu rikkomalla ehdotetun lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säännöksiä.

Ehdotettuun lakiin sisältyy myös säännöksiä, joilla ei ole vastinetta osakeyhtiölaissa ja joiden rikkomisesta ei ole kohtuullista säätää johdon henkilökohtaista vahingonkorvausvastuuta. Tällaisia ovat 7 luvun 3 §:n säännökset raportoinnista, 5 §:n 1 momentin säännökset asiakkaan varojen sijoittamisesta, 6 §:n 1 ja 2 momentin säännökset eturistiriitojen hallinnasta ja 7 §:n säännökset. Sen sijaan vahingonkorvausvastuu voisi syntyä esimerkiksi 7 luvun 6 §:n 3 momentin säännöksen rikkomisesta sekä muiden 7 luvun säännösten rikkomisesta. Tällaisia olisivat 7 luvun 2 ja 4 §:n ja 5 §:n 2 momentin säännökset. Mainitut säännökset ovat vaihtoehtorahastojen hoitajan toiminnan järjestämisen kannalta keskeisiä ja luonteeltaan sellaisia, että hallituksen ja toimitusjohtajan on kiinnitettävä niiden noudattamiseen erityistä huomiota muiden säännösten noudattamisen ohella.

Jos esimerkiksi vaihtoehtorahastojen hoitajan salkunhoitajana toimiva työntekijä on toiminut vastoin 6 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja yleisiä periaatteita ja siitä on aiheutunut vahinkoa sijoittajalle tai asiakkaalle, korvausvastuuta ei ole syytä ulottaa koskemaan vaihtoehtorahastojen hoitajan johtoa vaan itse yritystä edellä 1 momentin mukaisesti. Jos sen sijaan vaihtoehtorahastojen hoitajan johto on samanaikaisesti laiminlyönyt muiden säännösten noudattamisen, kuten yrityksen toiminnan järjestämisen asianmukaisella ja luotettavalla tavalla (osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n 1 momentti) siten, että se noudattaa riittäviä riskienhallinnan järjestelmiä (lakiehdotuksen 8 luvun 1 §), ja jos laiminlyönti on syy-yhteydessä syntyneeseen vahinkoon, voisi johdon vahingonkorvausvastuu osaltaan tulla harkittavaksi mainitun 8 luvun 1 §:n säännöksen rikkomista koskevien seuraamusten arvioinnin yhteydessä. Lain säännökset muodostavat osakeyhtiölain säännösten kanssa kokonaisuuden, jonka osia ei ole perusteltua käsitellä eri tavoin yrityksen johdon vahingonkorvausvastuuta arvioitaessa. On myös otettava huomioon, ettei pelkkä vahingon syntyminen aiheuta johdolle korvausvastuuta.

Tuottamusedellytykseen liittyy olennaisesti kysymys tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta. Kysymystä 1 momentissa tarkoitettua tuottamusta koskevan todistustaakan jaosta ei ole perusteltua pyrkiä ratkaisemaan nimenomaisella säännöksellä, vaan se voi vastaisuudessakin jäädä määräytymään oikeuskäytännössä asiaa koskevien yleisten periaatteiden ja kunkin vahinkotilanteen olosuhteiden mukaan. Vaikka vaihtoehtorahastojen hoitajan hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja olisivat 2 momentin mukaisesti tuottamusolettaman piirissä, mutta vaihtoehtorahastojen hoitaja ei olisi, tämä ei tarkoita sitä, että näyttötaakka 1 momentin mukaisen tuottamuksen olemassaolosta aina olisi korvausta vaativalla ja vahinkoa kärsineellä osapuolella. Esimerkiksi vaihtoehtorahastojen hoitajalle nimenomaisesti säädettyjä velvollisuuksia koskevan yksityiskohtaisen sääntelyn rikkominen johtaa käytännössä usein tuottamusta koskevan käännetyn todistustaakan soveltamiseen.

Pykälän 2 momentti ei sisällä hallituksen jäsenille tai toimitusjohtajalle velvollisuutta korvata direktiivin perusteella annettujen komission asetusten rikkomisesta aiheutunutta vahinkoa. Tämä johtuu siitä, että Finanssivalvonnan määräykset, ESMA:n ohjeet ja esimerkiksi direktiivin nojalla annettu delegoitu asetus muodostavat laajan, yksityiskohtaisen ja monelta osin teknisen normiston, jolloin korvausvastuun ulottaminen mainittuihin henkilöihin ei ole kohtuullista. Varsinkaan hallituksen jäsenten ei voida olettaa tuntevan laajan teknisen normiston yksityiskohtia. Sen sijaan vaihtoehtorahastojen hoitaja itse olisi 1 momentin mukaisesti vastuussa myös Finanssivalvonnan määräysten tai direktiivin perusteella annettujen komission asetusten vastaisella menettelyllä aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta. Käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa Finanssivalvonnan määräys täsmentää lain tulkintaa eikä ole aina helppoa erottaa, miltä osin jokin tulkinnallinen yksityiskohta seuraa laista tai pelkästään Finanssivalvonnan määräyksestä.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi vaihtoehtorahastojen hoitajan osakkeenomistajan vahingonkorvausvelvollisuudesta pääosin osakeyhtiölakia, sijoituspalvelulakia ja luottolaitostoiminnasta annettua lakia vastaavalla tavalla sekä ottamalla huomioon 2 momentin mukaiset hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset. Osakkeenomistaja olisi velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on myötävaikuttamalla tämän lain muiden kuin momentin toisessa virkkeessä mainittujen säännösten rikkomiseen tai tämän lain nojalla annettujen säännösten rikkomiseen tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut vaihtoehtorahastojen hoitajalle, toiselle osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle. Jotta momentti tulisi sovellettavaksi, edellytetään, että vahinkoa on aiheutettu nimenomaan osakkeenomistajan ominaisuudessa eli käyttämällä osakkeenomistajan oikeuksia. Jos esimerkiksi työntekijä, joka omistaa vaihtoehtorahastojen hoitajan osakkeita, on aiheuttanut vahinkoa työntekijän ominaisuudessa, 3 momentin soveltaminen ei tulisi kyseeseen.

Pykälän 4 momentti koskisi 1 momenttia vastaavasti myös sellaisen vahingon korvaamista, jonka on aiheuttanut se, jolle vaihtoehtorahastojen hoitaja on ulkoistanut merkittävän toiminnon. Ulkoistetun toiminnan harjoittaja olisi tällöin vastuussa aiheuttamansa vahingon korvaamisesta. Vaihtoehtorahastojen hoitaja vastaa 10 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan ulkoistamisesta huolimatta tästä laista johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisestä. Näin ollen vahingonkärsinyt voi kohdistaa laista johtuvan velvollisuuden täyttämistä koskevan vaatimuksensa suoraan vaihtoehtorahastojen hoitajaan.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin vaihtoehtorahastojen osuuksia 12 luvun säännösten mukaisesti markkinoivien muun kuin vaihtoehtorahastojen hoitajan vahingonkorvausvelvollisuudesta. Koska vaihtoehtorahastojen osuudet ovat rahoitusvälineitä, on niiden markkinoinnissa noudatettava arvopaperimarkkinalain yleissäännöksiin perustuvia 12 luvun 2—4 §:n velvollisuuksia. Sijoituspalvelua saa Suomessa harjoittaa yritys, jolla on lupa tai oikeus sijoituspalvelujen tarjoamiseen Suomessa, toimiluvan saanut luottolaitos tai rahastoyhtiö sekä liitännäistoimintana vakuutusyhtiö. Näiden toimijoiden lisäksi vahingonkorvausvelvollisuus ulottuu niihin toimijoihin, jotka markkinoivat osuuksia laittomasti ilman asianmukaista toimilupaa.

Pykälän 6 momentissa viitattaisiin vahingonkorvauslain säännöksiin. Osakeyhtiölain tavoin vahingonkorvauksen sovittelussa noudatettaisiin vahingonkorvauslain 2 luvun säännöksiä ja korvausvastuun jakaantumisessa kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken vahingonkorvauslain 6 luvun säännöksiä.

Pykälän 7 momentissa todettaisiin, että pykälässä on kyse sopimuksenvaraisesta säännöksestä. Vahingonkorvausvastuusta ei kuitenkaan voi sopia toisin, jos vaihtoehtorahaston osuuksia markkinoidaan ei-ammattimaisille asiakkaille, mukaan lukien varakkaat yksityishenkilöt. Pykälän 1—6 momentti tulisi siten vain harvoin sovellettavaksi vaihtoehtorahastojen hoitajan ja ammattimaisen asiakkaan välisessä suhteessa. Vahingonkorvausvastuu määräytyy osapuolten sopimusten perusteella myös siinä tapauksessa, että asiaa koskeva sopimus on tehty ennen tämän lain voimaantuloa.

IX OSA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

23 luku Siirtymäsäännökset

Luvussa säädettäisiin tarvittavista siirtymäsäännöksistä. Siirtymäsäännösten tarkoituksena on varmistaa soveltamisalaltaan laajan lain sujuva käyttöönotto direktiivin mukaisesti siten, että olemassa olevien toimijoiden liiketoiminnalle aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä.

Eurooppaoikeudellisesta syrjimättömyysperiaatteesta johtuu, että suomalaisille toimijoille säädetyt siirtymäsäännökset ehdotetaan säädettäväksi vastaavasti myös ETA-valtioiden toimijoiden hyväksi. Myös kolmannesta maasta tulevia toimijoita koskevat siirtymäsäännökset, joilla varmistetaan kotimaisten sijoittajien sijoitusten suoja. Siirtymäsäännöksillä varmistetaan asianmukainen omaisuudensuoja ja suojataan sijoittajien perusteltuja odotuksia sijoituskohteiden pysyvyyden suhteen.

Lain 8 luvun 3 §:n 4 momentti perustuvat direktiivin muutosdirektiiviin, joka tulee voimaan myöhemmin kuin direktiivi. Siten momenttia ei ole tarpeen noudattaa ennen muutosdirektiivin voimaantuloa. Luvun jäljessä on tavanomainen voimaantulosäännös, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

1 §. Toimilupahakemus ja rekisteröityminen. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 61 artiklan 1 kohtaa, jossa asetetaan jokaiselle, joka direktiivin voimaantullessa harjoittaa vaihtoehtorahaston hoitoa, velvollisuus ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin direktiiviin perustuvan kansallisen lainsäädännön noudattamiseksi. Momentin mukainen velvollisuus alkaisi jo vuotta ennen kuin 2 momentissa tarkoitettu määräaika päättyy. Koska kaikki vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät vielä lain voimaan tullessa ole Finanssivalvonnan valvottavia, direktiivin 61 artikla tarkoittaa, että on ryhdyttävä 3—5 luvussa tarkoitettuihin toimilupaa ja rekisteröintiä koskeviin toimenpiteisiin tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä direktiivin perusteella annettujen Euroopan komission asetusten ja päätösten noudattamiseksi. Ottaen huomioon perustuslaista ilmenevän sääntelyn hyväksyttävyyden ja oikeasuhteisuuden tarpeen sekä elinkeinovapauden, ei voida edellyttää, että vaihtoehtorahastojen hoitajat noudattaisivat direktiiviä jo vuotta ennen kuin niillä on velvollisuus jättää toimilupahakemus. Myöskään Finanssivalvonnalla ei ole valvontavaltuuksia vaihtoehtorahastojen hoitajiin ennen toimilupahakemuksen jättämistä tai rekisteröinti-ilmoituksen tekemistä. Käytännössä momentissa kannustetaan hakemaan vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa mahdollisimman aikaisin lain voimaantulon jälkeen. Pykälän 1 momentissa tarkoitettujen toimijoiden tulee myös esimerkiksi voida osoittaa, että ne ovat ryhtyneet kaikkiin tarpeellisiin toimiin säilytysyhteisön nimeämiseksi, avaintietoesitteen laatimiseksi ja pääomavaatimusten täyttämiseksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 61 artiklan 1 kohdan mukaisesta määräajasta toimilupahakemuksen jättämiseksi tai vaihtoehtoisesti rekisteröitymiseksi Finanssivalvontaan. Vaihtoehtorahastojen hoitajien tulisi samassa määräajassa saattaa toimintansa tämän lain mukaiseksi, mikä on myös edellytys toimiluvan saamiselle tai rekisteröimiselle. Määräajasta huolimatta olisi toivottavaa, että toimilupahakemusta ei jätettäisi tai rekisteröitymisilmoitusta ei tehtäisi hyvin lähellä määräajan päättymistä ilman perusteltua syytä.

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin 1 momentissa tarkoitettuja toimijoita lopettamaan toimintansa viimeistään 22 päivänä heinäkuuta 2014, jolleivät nämä ole tuohon määräaikaan mennessä jättäneet toimilupahakemusta. Toiminnan lopettamiseksi katsottaisiin myös esimerkiksi erikoissijoitusrahaston muuttaminen sijoitusrahastolain mukaiseksi sijoitusrahastoksi viimeistään määräajan päättyessä. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta jättää toimilupahakemus Finanssivalvonnalle jo ennen lain voimaantuloa, mutta edellyttäen, että sitä tarvittaessa täydennetään lain voimaan tultua. Säännöksellä kannustetaan vaihtoehtorahastojen hoitajia ilmoittautumaan Finanssivalvonnalle mahdollisimman aikaisin.

2 §. Suljetut ja määräaikaiset vaihtoehtorahastot. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 61 artiklan 3 kohtaa. Momentti koskisi sellaisia vaihtoehtorahastojen hoitajia, jotka hoitavat suljettua vaihtoehtorahastoa lain voimaan tullessa. Jos tällainen rahasto täyttää momentin edellytykset, kuuluisi se pykälän poikkeussäännöksen piiriin, eikä sen hoitajan tulisi hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa tai rekisteröityä vaihtoehtorahastojen hoitajaksi. Kyseisen hoitajan tulisi kuitenkin ilmoittaa rahaston olemassaolosta Finanssivalvonnalle sen varmistamiseksi, että hoitaja kuuluu poikkeuksen piiriin. Tarkoituksena on ensinnäkin mahdollisimman kevyellä menettelyllä saattaa Finanssivalvonnan tietoon kaikki ne tahot, jotka hoitavat Suomessa vaihtoehtorahastoja. Toisaalta tarkoitus on varmistaa se, ettei siirtymäsäännöstä hyödynnetä silloin, kun siihen ei ole edellytyksiä.

Pykälän tarkoitus ei ole estää momentissa tarkoitettujen olemassa olevien vaihtoehtorahastojen hoitajia hoitamasta rahastoa sen ja sen sijoittajien eduksi, kun tämä edellyttäisi pääoman lisäämistä rahastoon. Pääoman lisäys pitäisi kuitenkin hankkia vaihtoehtorahaston olemassa olevilta sijoittajilta ja sen tulee olla rahaston säännöissä sallittu. Pääoman lisäys ei saisi myöskään johtua siitä, että vaihtoehtorahasto tekee merkittävän lisäinvestoinnin.

Myöskään jo annettujen sijoitussitoumusten kutsumista esimerkiksi jo tehdyistä sijoituksista huolehtimiseksi ei tulisi katsoa sellaiseksi rahaston lisäykseksi, joka johtaisi toimilupa- tai rekisteröitymisvelvollisuuteen.

Vaihtoehtorahaston osuuksilla tehty kauppa jälkimarkkinoilla ei vaikuta pykälän tarkoittaman poikkeuksen edellytyksiin. Sen sijaan vaihtoehtorahaston avaaminen uusille sijoittajille ja uusien sijoitussitoumusten hankkiminen osoittaa lähtökohtaisesti, että vaihtoehtorahasto kerää varoja uusia investointeja varten. Pykälän sallimaa poikkeussääntelyä ei tule käyttää sääntelyn kiertämiseksi, vaan järjestelyjen ja niiden tarpeen tulee olla aitoja ja perusteltuja.

Pykälän 2 momentti vastaa direktiivin 61 artiklan 4 kohtaa. Pykälän 1 momentin mukainen poikkeus toimilupa- tai rekisteröitymisvelvollisuudesta koskisi myös sellaisia hoitajia, jotka hoitavat 2 momentin mukaisia suljettuja, määräaikaisia vaihtoehtorahastoja. Toimilupapoikkeuksesta huolimatta momentissa tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen hoitajien tulisi noudattaa, mitä 11 luvussa säädetään avoimuutta koskevista vaatimuksista sekä 18 luvussa listaamattomiin yhtiöihin sijoittavista vaihtoehtorahastoista.

Jos pykälässä tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen hoitaja hoitaisi myös muita vaihtoehtorahastoja, jotka eivät kuulu pykälän mukaisen tai muiden poikkeusten piiriin, tulee tämän hakea toimilupaa tai rekisteröityä siten kuin laissa säädetään. Pykälässä tarkoitettujen vaihtoehtorahastojen varoja ei kuitenkaan tällöin oteta huomioon laskettaessa 1 luvun 2 §:ssä säädettyjä raja-arvoja, eikä niille olisi velvollisuutta nimetä säilytysyhteisöä. Vaihtoehtorahastojen hoitajaan, joka hoitaa sekä lain soveltamisalan piiriin kuuluvia että sen ulkopuolella olevia rahastoja ei tule soveltaa rahastojen hoitamista koskevia säännöksiä niiden rahastojen osalta, jotka eivät kuulu soveltamisalan piiriin.

3 §. Säilytysyhteisö. Pykälä vastaa direktiivin 61 artiklan 5 kohtaa.

Pykälän 1 momentin mukainen poikkeus täydentää 14 luvun 1 §:ssä säädettyä luetteloa tahoista, jotka voivat toimia säilytysyhteisönä. Poikkeus olisi määräaikainen ja edellyttäisi Finanssivalvonnan lupaa. Pykälässä tarkoitetulta ulkomaiselta ETA-luottolaitokselta ei edellytetä sivuliikettä Suomessa. Pykälässä tarkoitetun luottolaitoksen olisi säilytysyhteisönä kuitenkin noudatettava direktiivin 21 artiklan mukaista kotivaltionsa sääntelyä, mitä 14—16 luvussa säädetään. Ehdotetussa laissa 21 artikla on pantu täytäntöön 14—16 luvussa.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta myöntää 1 momentissa tarkoitetun luvan, jota vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee hakea. Luvan myöntäminen edellyttää, että Finanssivalvonta voi varmistua riittävästä tiedonsaannista säilytysyhteisöltä tai ulkomaiselta ETA-valvontaviranomaiselta. Tiedonsaannin tulee olla 21 luvun 8 §:ssä säädetyllä tasolla. Finanssivalvonnan tulee voida saada valvontatehtävänsä toteuttamiseksi tarpeelliset tiedot.

4 §. Markkinointi. Pykälässä säädetään vaihtoehtorahaston markkinointia koskevista siirtymäajan poikkeuksista. Ne soveltuvat, jos vaihtoehtorahaston markkinointi Suomessa on aloitettu ennen lain voimaantuloa.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta jatkaa lain voimaantullessa jo alkanutta ETA-valtioon sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen markkinointia ammattimaisille asiakkaille. Säännös koskee sekä toimilupavelvollista että rekisteröitymisvelvollista. Usein rahaston perustamiseen kuluva aika voi kattaa useita kuukausia sisäisiä valmisteluja, markkinointia ja sopimusneuvotteluja sijoittajien kanssa. Rahaston perustamisen jälkeen uusia sijoituksia voidaan kerätä vielä usean kuukauden ajan. Säännöksellä pyritään siten rajoittamaan sitä vaikutusta, jota lain voimaantulosta seuraa käynnissä oleville sijoitushankkeille. Toisaalta myös on oletettavissa, että vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan saamiseen voi mennä jopa kuukausia, mikä voi rajoittaa olennaisesti monen toimijan toimintaa. Poikkeusmahdollisuus edellyttää sitä, että Finanssivalvonnalle ilmoitetaan kaikista niistä vaihtoehtorahastoista, joita Suomessa markkinoidaan. Säännöstä sovellettaisiin lain voimaan tultua, mutta ennen kuin vaihtoehtorahastojen hoitaja on saanut toimiluvan tai se on rekisteröity. Säännöstä sovellettaisiin siten myös toimilupahakemuksen jättämisen jälkeen ennen kuin Finanssivalvonta on päättänyt myöntää toimiluvan tai hylätä hakemuksen. Säännös merkitsisi siirtymäajan poikkeusta 12 luvun 1 §:ssä, 13 luvussa sekä 19 luvun 3 ja 5 §:ssä säädettyihin velvollisuuksiin. Ilmoitusta ei tule antaa, jos vaihtoehtorahasto on jo notifioitu direktiivin mukaisella menettelyllä. Koska direktiivin voimaantulopäivä on ennen ehdotetun lain voimaantuloa, tulee Finanssivalvonta saamaan notifikaatioilmoituksia ennen kuin niitä koskeva lainsäädäntö on Suomessa voimassa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentin säännöstä vastaavasta poikkeussäännöksestä silloin, kun markkinoidaan kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osuuksia. Säännösten tavoitteena on estää tauko vaihtoehtorahaston perustamisprosessissa. Vaihtoehtorahastojen osuuksien markkinointi on voinut tosiasiassa jo tapahtua ja vaihtoehtorahasto oikeushenkilönä on voitu jo perustaa, mutta edellytys toimiluvasta voisi johtaa ilman siirtymäsäännöstä taukoon, joka voi estää pääomien keräämisen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kolmanteen maahan sijoittautuneen vaihtoehtorahastojen hoitajan siirtymäajan oikeudesta markkinoida hoitamiaan vaihtoehtorahastoja.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta noudattaa keskeisimpiä lain mukaisia periaatteita toiminnan harjoittamisesta ja markkinoinnista. Selvitys siitä, miten niitä noudatetaan, tulisi tehdä 1—3 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin 61 artiklan 2 kohtaa vastaavasti vaihtoehtorahastojen markkinoinnista. Siirtymäsäännös koskisi vaihtoehtorahastoja, joita lain voimaan tullessa tarjotaan sijoittajille arvopaperimarkkinalain 4 luvussa tarkoitetulla esitteellä. Poikkeussäännös koskisi sen piirissä olevaa vaihtoehtorahastoa niin kauan kuin esite on voimassa.

Pykälän 6 momentin siirtymäsäännös koskisi vaihtoehtorahastoja, joita hoitavat kolmansiin maihin sijoittautuneet ulkomaiset toimijat ovat saaneet Finanssivalvonnalta luvan markkinointiin Suomessa. Kyse on sijoitusrahastolain 129 §:n mukaisen markkinointiluvan saaneista toimijoista. Saadun luvan perusteella momentissa tarkoitettuja vaihtoehtorahastoja voidaan markkinoida sekä ammattimaisille että ei-ammattimaisille asiakkaille. Säännös merkitsee poikkeusta siihen pääsääntöön, jonka mukaan vähittäissijoittajille voidaan tarjota vain toimiluvan saaneen vaihtoehtorahastojen hoitajan hoitamia vaihtoehtorahastoja. Finanssivalvonnan selvityksen mukaan sijoitusrahastolain 129 §:n mukaisen luvan saaneita vaihtoehtorahastoja on vain muutamia. Säännös ei poista momentissa tarkoitettujen ulkomaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien velvollisuutta tehdä myös 3 momentissa tarkoitettu ilmoitus kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Momentin mukaisella ilmoitusvelvollisuudella puolestaan varmistetaan, että Suomessa markkinoitavien vaihtoehtorahastojen hoitajat täyttävät direktiivin mukaiset edellytykset.

5 §. Erikoissijoitusrahastot. Pykälässä säädetään erikoissijoitusrahastoja koskevista siirtymäsäännöksistä. Erikoissijoitusrahastot ovat merkittäviä kansalliseen sääntelyyn perustuvia vaihtoehtorahastoja, joita hoitavien rahastoyhtiöiden hallinnollista taakkaa on pyritty mahdollisuuksien mukaan keventämään säätämällä tarpeellisista siirtymäajoista. Pykälässä pyritään säilyttämään vallitseva oikeustila. Pyrkimys olla asettamatta muita kuin välttämättömiä hallinnollisia esteitä toimijoille perustuu valtioneuvoston vallitsevaan linjaukseen. Toisaalta siirtymäsäännökset on laadittu siten, ettei sijoittajien asianmukaista suojaa vaaranneta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sijoitusrahastolaissa tarkoitetun erikoissijoitusrahaston osuuksien tarjoamisesta ei-ammatti-maiselle asiakkaalle 22 päivän heinäkuuta 2013 jälkeen tapauksissa, joissa erikoissijoitusrahastoa hoitavalla rahastoyhtiöllä ei ole vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa tai se ei ole rekisteröitynyt tämän lain mukaisesti. Momentin soveltamisen edellytyksenä on, että erikoissijoitusrahasto on aloittanut toimintansa ennen tämän lain voimaantuloa. Siirtymäsäännös ei ole poikkeus velvollisuuteen hakea toimilupaa tai rekisteröityä luvun 1 §:n 2 momentin määräajassa vaan määrittää sallittua toimintaa lain voimaantulon ja toimiluvan myöntämisen tai rekisteröitymisen välillä. Erikoissijoitusrahasto, johon siirtymäsäännöstä sovelletaan, ei saa muuttaa sääntöjään siirtymäkauden aikana.

Pykälän sääntely koskisi myös tilanteita, joissa vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa on haettu, mutta sitä ei ole ehditty myöntää 22 päivään heinäkuuta 2014 mennessä. Tällöin sijoittajansuojan turvaamiseksi edellytettäisiin erikoissijoitusrahastolta toiminnan jatkamiseksi toimiluvan käsittelyn ajaksi sääntövahvistusta. Erikoissijoitusrahasto, johon siirtymäsäännöstä sovelletaan, ei saa muuttaa sääntöjään siirtymäkauden aikana.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että erikoissijoitusrahastojen markkinointi ei-ammattimaisille asiakkaille on lain voimaan tulosta huolimatta edelleen mahdollista ilman vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa, vaikka rahastoyhtiö olisi ainoastaan rekisteröitynyt vaihtoehtorahastojen hoitaja. Tämä merkitsisi merkittävää poikkeusta 13 luvun pääsääntöön. Poikkeus on kuitenkin rajattu vain lain voimaantullessa olemassa oleviin erikoissijoitusrahastoihin. Edellytyksenä olisi lisäksi, että markkinoitavan erikoissijoitusrahaston säännöt olisi vahvistettu Finanssivalvonnassa ennen lain voimaantuloa, eikä vaihtoehtorahastojen hoitaja muuttaisi sääntöjään. Sääntöjen muuttaminen miltään osin johtaisi siirtymäsäännöksen soveltumattomuuteen ja erikoissijoitusrahaston markkinointiin sovellettaisiin 13 luvun säännöksiä ei-ammattimaisille asiakkaille markkinoinnista. Tällöin rahastoyhtiön tulisi käytännössä hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa rahastoyhtiö päättää muuttaa hoitamansa erikoissijoitusrahaston sijoitusrahastolain mukaiseksi sijoitusrahastoksi. Tällaiset rahastot rajataan säännöksellä lain soveltamisalan ulkopuolelle. Rahastoyhtiön on ryhdyttävä sijoitusrahastolain mukaisiin toimenpiteisiin erikoissijoitusrahaston muuttamiseksi ennen 22 päivää heinäkuuta 2014. Poikkeus velvollisuudesta ryhtyä 1 §:n 1 ja 2 momentin mukaisiin toimenpiteisiin koskee rahastoyhtiötä vain momentissa tarkoitetun erikoissijoitusrahaston osalta. Esimerkiksi, jos rahastoyhtiöllä on hoidettavaan myös erikoissijoitusrahastoja joiden muuttamista sijoitusrahastoksi se ei ole aloittanut, ei momentissa tarkoitetun erikoissijoitusrahaston varoja oteta huomioon laskettaessa 1 luvun 2 §:ssä säädettyjä raja-arvoja.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin uuden erikoissijoitusrahaston perustamisesta tilanteissa, joissa kyseisellä rahastoyhtiöllä ei ole vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa eikä se ole tämän lain mukaisesti rekisteröitynyt Finanssivalvonnalle. Rahastoyhtiön tulee tällöin noudattaa 1 §:n säännöksiä, mitä koskeva selventävä maininta sisältyy momenttiin. Siten rahastoyhtiön on kyettävä osoittamaan, että se on ryhtynyt 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin toimiin. Rahastoyhtiön on myös haettava toimilupaa 1 §:n 2 momentin määräajan kuluessa. Ennen tämän lain voimaantuloa erikoissijoitusrahaston perustamiseen ja hallinnoimiseen sovelletaan sijoitusrahastolakia. Lain voimaan tultua perustettaviin erikoissijoitusrahastoihin ja niitä hoitaviin rahastoyhtiöihin sovellettaisiin lisäksi tätä lakia niin kuin sitä sovellettaisiin tilanteessa, jossa kyseisellä rahastoyhtiöllä olisi vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tai se olisi edellytysten täyttyessä rekisteröitynyt Finanssivalvonnalle.

6 §. Ulkomaiset vaihtoehtorahastojen hoitajat. Pykälän 1 momentti vastaa direktiivin 61 artiklan 1 kohtaa, jossa asetetaan jokaiselle, joka direktiivin voimaantullessa harjoittaa vaihtoehtorahastojen hoitoa, velvollisuus ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin direktiiviin perustuvan kansallisen lainsäädännön noudattamiseksi. Koska ulkomaiset vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät ole Finanssivalvonnan valvottavia, direktiivin 61 artikla edellyttää, että niiden on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin direktiivinmukaisen sääntelyn noudattamiseksi. Käytännössä momentissa kannustetaan Suomessa toimivan ulkomaista vaihtoehtorahastojen hoitajaa saattamaan toimintansa sääntelyn edellyttämälle tasolle mahdollisimman aikaisin lain voimaantulon jälkeen. Vastaava, yksityiskohtaisempi velvollisuus kotimaisille toimijoille säädetään 1 §:n 1 momentissa. Eurooppalaisesta syrjimättömyysperiaatteesta johtuu, että samat oikeudet ulotetaan kaikille riippumatta niiden asuinpaikasta ETA-valtiossa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 61 artiklan 1 kohdan mukaisesta määräajasta toiminnan saattamisesta lain sääntelyn mukaiseksi. Jos ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, ETA-rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja tai kolmanteen maahan sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja ei täytä laissa säädettyjä edellytyksiä, se ei voi jatkaa vaihtoehtorahastojen markkinointia Suomessa 22 päivän heinäkuuta 2014 jälkeen. Suomalaisia vaihtoehtorahastoja edellä mainituista toimijoista voi hoitaa 22 päivän heinäkuuta 2014 jälkeen ainoastaan ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja,

7 §. Itsesääntely. Pykälässä asetettaisiin siirtymäaika lain 6 luvun 7 §:ssä tarkoitetun toimielimen määrittämiselle. Ilmoitusvelvollisuus Finanssivalvonnalle asetettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajalle, koska toimielin ei ole Finanssivalvonnan valvottava. Sääntely vastaa arvopaperimarkkinalain 11 luvun 28 §:ssä ja 6 luvun 7 §:ssä säädettyä. Siirtymäaika on perusteltu ottaen huomioon itsesääntelyn laatimiseksi käytössä olevat resurssit sekä toimielimen perustamisen ja huolellisen valmistelun vaatiman ajankäytön samoin kuin sen, että itsesääntelyn valmistelussa on käytäntönä järjestää kuulemisia. Siirtymäajan pituus on asetettu siten, että itsesääntelyyn tarvittavat toimielimet olisivat käytettävissä silloin, kun lain toimilupavelvollisuus tulee voimaan.

8 §. Luottoluokitusten käyttö. Pykälässä säädettäisiin niin sanotun overreliance-kiellon voimaantulosta. Voimaantuloajankohta on kytketty asiasta annetun muutosdirektiivin täytäntöönpanoajankohtaan.

9 §. Raportointi. Pykälässä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tämän lain mukaiset raportointivelvollisuudet kohdistuisivat vasta ensimmäiseen kokonaiseen vaihtoehtorahastojen hoitajan tilikauteen.

10 §. Päätös lain soveltamisesta. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta hakea ennen toimilupahakemuksen jättämistä Finanssivalvontaa sitova päätös siitä, sovelletaanko hakijaan lain mukaista sääntelyä. Ehdotus on tarpeen direktiivin laajan ja avoimen soveltamisalan vuoksi.

Pykälässä säädettäisiin menettelystä, jolla hakija voi selvittää luotettavalla tavalla, mitkä oikeudet ja velvollisuudet sitä koskevat. Pykälän mukaisessa menettelyssä sovellettavista kriteereistä tärkeimpiä ovat lain 1 luvun 1 §:n soveltamisalaa ja 2 §:n toimilupavelvollisuuden alarajaa koskevat säännökset sekä 4 §:n säännökset poikkeuksista lain soveltamisalaan.

Direktiivissä nimetään tiettyjä tahoja, jotka eivät tule lain soveltamisalan piirin ja joista on säädetty lain 1 luvun 4 §:ssä. Lisäksi direktiivissä sallitaan poikkeuksia, joiden tarkan sisällön selittäminen vaatii tulkintaa. Suomen lainkäyttöpiirissä toimivan tulisi pystyä johtamaan oikeutensa ja velvollisuutensa ensisijaisesti Suomessa annetuista lain tasoisista normeista. Myös viranomaisen tulee perustaa päätöksensä lakiin. Lainsäädännön soveltuvuuden tulkinta yksittäistapauksissa on kuitenkin väistämättä tarpeen siitä syystä, että direktiivin soveltamisalan määrittely ei ole yksiselitteistä. Tulkinnassa on sovellettava kotimaisen lainsäädännön ohella monipuolista oikeudellista materiaalia ja erityistä asiantuntemusta. Viranomaisista Finanssivalvonnalla on parhaat edellytykset tehdä pykälässä mainituista tärkeistä asioista lainmukainen tulkinta.

Pykälässä säädetty mahdollisuus saada tieto lain soveltamisalaan kuulumisesta on hakijan oikeussuojan kannalta merkityksellinen. Lain 22 luvun 5 §:ssä vaihtoehtorahastojen hoitaminen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta säädetään vaihtoehtorahastorikokseksi, josta säädetty rangaistus on sakkoa tai enintään yksi vuotta vankeutta. Jos pykälän mukaista sääntelyä ei säädettäisi, on mahdollista, että hakijoiden tulisi tehdä toimilupahakemus tai rekisteröityä tarpeettomasti. Toisaalta hakijoilla ei välttämättä olisi muuta keinoa osoittaa, etteivät ne ole toimineet törkeän huolimattomasti harjoittaessaan toimintaa, joka katsotaan sittemmin vaihtoehtorahastojen hoitamiseksi.

Pykälän 1 momentin mukainen oikeus hakea päätöstä kohdistuu hakijan nykyiseen toimintaan. Päätöstä ei voida 1 momentin nojalla hakea suunniteltuun toimintaan. Siten kukin toimija voi hakea päätöstä vain kerran.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ratkaistava hakemus hallintolain 7 luvun mukaisella valituskelpoisella päätöksellä. Päätökseen sovelletaan, mitä 22 luvun 4 §:ssä säädetään muutoksenhausta. Pykälässä tarkoitettu päätös muistuttaisi monilta osin laissa verohallinnosta (503/2010) tarkoitettua keskusverolautakunnan ennakkotietoa. Päätöksen tulisi lähtökohtaisesti koskea sellaista kysymystä, jolla on merkitystä lain soveltamisalan tai valvontakäytännön yhtenäisyyden kannalta. Tällaisia olisivat momentin 1 ja 2 kohdassa mainitut kysymykset. Myös muusta painavasta syystä tärkeä asia olisi ratkaistava. Finanssivalvonnan olisi annettava päätös kohtuullisessa ajassa, jollaisena voidaan pitää alle kuutta kuukautta. Finanssivalvonnalla tulisi olla riittävä mahdollisuus perehtyä asian ratkaisemiseksi olennaisiin seikkoihin.

Momentin 1 kohdan mukaan päätös voisi koskea sitä, harjoittaako hakija vaihtoehtorahastojen hoitamista. Direktiivin sääntely on kattavaa ja yksityiskohtaista. ESMA on arvioinut Euroopassa olevan yli 19 000 vaihtoehtorahastoa, joista Suomessa olisi 250—300. Direktiivin soveltamisala määräytyy käytännössä kansallisen lainsäädännön lisäksi ESMA:n antaman ohjeen ESMA/2013/611 perusteella. ESMA:n ohje on annettu määrittämään yhteinen ja yhdenmukainen tulkinta siitä, mitä direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisella vaihtoehtorahaston määritelmällä tarkoitetaan. Ohje sisältää oikeudellisia käsitteitä (concepts), jotka on johdettu (extracted) artiklakohdan määritteestä. Ohje on alun perin valmisteltu direktiivin 4 artiklan 4 kohdan ja ESMA-asetuksen 10—14 artiklan mukaisena teknisenä standardina, mutta puuttuvan toimivallan takia annettu ohjeena. Ohjeessa määritetään kaksi direktiivin soveltamisalaan liittyvää käsitettä, ennalta olemassa oleva ryhmä (pre-existing group) ja yhteinen tuotto (pooled return), joita ei ole direktiivissä.

Suomessa merkitystä on etenkin sukujen omaisuudenhoitoyhteisöjä koskevan, varainhankintaan liittyvän soveltamisalapoikkeuksen laajuuden (direktiivin johdantokappale 7) ja sijoittajilta kerätyn yhteisen pääoman (direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohta) määrittelyllä. Varsinkin jälkimmäinen uusi käsite voi olla merkityksellinen siltä kannalta, miten vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lainsäädännön soveltamisalaa käytännössä rajataan. Lisäksi ohjeessa on direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa käytettyjä neljää ilmaisua koskevia tulkintoja, jotka voivat vaikuttaa tulkintaan suomalaisten toimijoiden kuulumisesta lain sääntelyn piiriin. Finanssivalvonta on sitoutunut noudattamaan ESMA:n ohjeiden avulla muodostettavaa yhteistä eurooppalaista valvontakäytäntöä. Näistä syistä on tarpeen säätää siirtymäsäännöksestä, joka keventää toimiluvan hakemiseen perustuvaa hallinnollista menettelyä ja mahdollistaa asianmukaisen oikeussuojan sellaisille toimijoille, joiden kuuluminen lain sääntelyn piiriin on tulkinnanvaraista tai kiistanalaista. Jos hakijan katsotaan harjoittavan vaihtoehtorahastojen hoitamista, tulee sen hakea toimilupaa tai rekisteröityä, kun pykälän mukainen päätös tulee lainvoimaiseksi.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan päätös voi koskea sitä, katsotaanko vaihtoehtorahasto avoimeksi vai suljetuksi. Asialla on merkitystä maksuvalmiuden, arvonmäärityksen ja siirtymäsäännösten kannalta. Direktiivissä avoimen ja suljetun vaihtoehtorahaston määrittely jätetään avoimeksi. Jotta suomalaisia erikoissijoitusrahastoja on voitu pitää avoimina, on niiden sijoitusrahastolain 49 §:n nojalla edellytetty tarjoavan osuudenomistajille tiheämpää lunastusmahdollisuutta ja siten suurempaa avoimuutta kuin komission teknisessä standardissa mainittu lunastusmahdollisuus vähintään kerran vuodessa. Kiinteistösijoitusrahastolle on säädetty tällainen velvollisuus kuuden kuukauden välein ja muilta erikoissijoitusrahastoilta Finanssivalvonta on sitä sääntöjä vahvistaessaan edellyttänyt kolmen kuukauden välein. Vaatimukset eivät ole ehdottomia, sillä sijoitusrahastolain 88 §:ssä on säädetty mahdollisuus poikkeukseen muun muassa sijoitusrahastolain 49 §:stä. Sen sijaan muiden direktiivinmukaisten vaihtoehtorahastojen, kuten pääoma- ja kiinteistösijoittamista harjoittavien kommandiittiyhtiöiden, yhtiömiesten oikeudesta osuutensa lunastukseen ei ole Suomessa säädetty. Rajanveto on ilmeisen tärkeää ottaa huomioon etenkin, koska Suomessa käytetään direktiivin 43 artiklan mukaista mahdollisuutta sallia vaihtoehtorahastojen tarjoaminen vähittäissijoittajille.

Pykälän 2 momentin mukaan hakemus päätöksen saamiseksi on jätettävä hyvissä ajoin ennen lain toimilupavelvollisuuden voimaantuloa. Siten toimilupa- tai rekisteröitymisvelvollisten toimijoiden lukumäärä on selvillä hyvissä ajoin ennen 22 päivää heinäkuuta 2014 ja Finanssivalvonta voi varautua toimilupahakemusten käsittelyyn asianmukaisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan päätös on sitä sitova niin kauan kuin päätöksen perusteena olevat tekijät eivät olennaisesti muutu. Jos siten esimerkiksi tietyn yrityksen sijoittajapiiri laajenee huomattavasti tai se ryhtyy noudattamaan toiminnassaan uutta strategiaa, on mahdollista että sen katsotaan harjoittavan vaihtoehtorahastojen hoitamista. Tällöin pykälän mukaiseen päätökseen ei voi enää vedota.

Pykälän 4 momentin mukaan sellaiset toimijat, jotka aloittavat vaihtoehtorahastojen hoitamisen lain voimaantulon jälkeen, voivat tehdä hakemuksen pykälän mukaisen päätöksen tekemiseksi riippumatta siitä, milloin vaihtoehtorahastojen hoitaminen on tarkoitus aloittaa. Menettely antaa uusille toimijoille mahdollisuuden selvittää ennakolta lain soveltamisalaan kuulumisen tai muun olennaisen tulkintakysymyksen ratkaisemisen. Momentti merkitsee sitä, että siirtymäsäännös pysyy toistaiseksi voimassa, mutta siinä tarkoitettu mahdollisuus hakea päätöstä lain soveltamisesta on ainoastaan niillä, jotka eivät ole lain voimaan tullessa olleet toimilupa- tai rekisteröitymisvelvollisia. Rajaus merkitsee sitä, että olemassa olevat vaihtoehtorahastojen hoitajat eivät voi hakea pykälässä tarkoitettua päätöstä niiden toiminnan muuttuessa. Tällöin niiden tulee noudattaa lain 4 luvun 5 §:ää, jonka mukaan vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee ilmoittaa Finanssivalvonnalle suunnitelluista olennaisista muutoksista toimiluvan edellytyksiin.

Voimaantulo

Pykälä vastaa direktiivin 61 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja sisältää säännöksen ehdotetun lain voimaantuloajankohdasta. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin, jolloin uusien erikoissijoitusrahastojen perustaminen on mahdollista ja rahastoyhtiöiden toiminta voi jatkua häiriöttä. Jos rahastoyhtiöt hakeva vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa, Finanssivalvonnan lupaprosessissa voidaan jo ennen lain voimaantuloa peilata uusia käytäntöjä erikoissijoitusrahastojen perustamisessa.

1.2 Laki sijoitusrahastolain muuttamisesta

Lakiin ehdotetaan tehtäväksi direktiivin täytäntöön panemiseksi tarvittavat muutokset. Laissa nykyisin oleva sääntely muiden kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinoimisesta Suomessa ehdotetaan sisällytettäväksi uuteen lakiin vaihtoehtorahastojen hoitajista. Samoin laissa oleva kolmannen maan rahastoyhtiötä koskeva sääntely ehdotetaan kumottavaksi. Sijoitusrahastodirektiivin mukaista toimintaa voi harjoittaa vain ETA-valtioon sijoittautunut sijoitusrahastodirektiivin mukainen rahastoyhtiö tai yhteissijoitusyritys. Kolmanteen maahan sijoittautunut sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetun kaltaista sijoitusrahastotoimintaa harjoittava toimija on vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitaja tai vaihtoehtorahasto, joiden sääntely sisältyy vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin. Muut muutokset koskevat pääasiassa erikoissijoitusrahastoja. Rahastoyhtiön hoitamat erikoissijoitusrahastot, jotka ovat muita kuin sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettuja yhteissijoitusyrityksiä, ovat yhdenlaisia vaihtoehtorahastoja. Ehdotuksessa ei katsota olevan estettä sille, että sijoitusrahastolaissa käytetään edelleen erikoissijoitusrahasto-käsitettä vaihtoehtorahasto-käsitteen sijasta. Erikoissijoitusrahastojen sääntely yhtenä vaihtoehtorahaston oikeudellisena muotona sisältyisi edelleen sijoitusrahastolakiin. Vaihtoehtorahaston oikeudellinen muoto voi perustua sopimusoikeudellisiin säännöksiin samoin kuin sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetun rahastoyhtiön hallinnoiman sijoitusrahaston tai erikoissijoitusrahaston. Rahastoyhtiöön, joka haluaa hoitaa erikoissijoitusrahastoa tai muuta vaihtoehtorahastoa, sovellettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaa lakia. Rahastoyhtiön tulee mainitun lain 1 luvun 5 §:n mukaisesti joko rekisteröityä Finanssivalvontaan tai hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa.

Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa ehdotetaan säädettäväksi direktiivin 6 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi, että ulkoinen vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hallinnoida sijoitusrahastoja. Ehdotuksen mukaan edellytyksenä olisi sijoitusrahastolain mukainen rahastoyhtiön toimilupa tätä toimintaa varten. Sijoitusrahastolain mukaisen toimiluvan saaneelta rahastoyhtiöltä, jonka on haettava vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa, ei saisi edellyttää tietoja ja asiakirjoja, jotka rahastoyhtiö on jo toimittanut hakiessaan sijoitusrahastolain mukaista rahastoyhtiön toimilupaa edellyttäen, että tiedot ja asiakirjat ovat edelleen ajantasaisia.

Lisäksi lakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä kansallisista syistä johtuvia muutoksia. Erikoissijoitusrahastojen sääntöjen vahvistamisesta Finanssivalvonnassa luovuttaisiin. Lisäksi ehdotetaan muutoksia erikoissijoitusrahastoilta edellytettävään sijoittajien vähimmäismäärään. Toisaalta ehdotus sisältää lisäedellytyksiä tällaisten erikoissijoitusrahastojen tuotonjaolle ja rahastoon tehtävälle vähimmäissijoitukselle. Rahastoyhtiön sallittaisiin tietyin edellytyksin toimia jatkossa kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä. Sijoitusrahastolain 22 lukuun ehdotetaan lisättäväksi hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset. Ehdotus vastaa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksuttua linjaa. Samankaltainen seuraamussääntely on omaksuttu myös vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin.

1 §. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaisiin rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön harjoittamaan toimintaan sekä yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinoimiseen yleisölle. Momentti vastaisi voimassa olevaa 1 momenttia muutettuna siten, ettei siinä enää säädettäisi muiden kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinoimisesta, joita koskeva sääntely sisällytettäisiin uuteen lakiin vaihtoehtorahastojen hoitajista.

Pykälässä ei enää säädettäisi nykyistä 2 momenttia vastaavasti siitä, ettei lakia sovelleta muun kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinoimiseen, jos osuuksia markkinoidaan ainoastaan ammattimaisille sijoittajille. Nykyisessä momentissa on määritelty ammattimainen sijoittaja. Määritelmä ehdotetaan säilytettäväksi laissa ammattimaisten sijoittajien ja ei-ammattimaisten asiakkaiden erottamiseksi. Muu kuin ammattimainen sijoittaja mainitaan lain 93 a §:ssä. Sijoitusrahastotoiminnan käsitteeseen kuuluu varojen hankkiminen yleisöltä. Lain esitöissä ( HE 202/1998 vp) todetaan sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteissijoitusyrityksen keräävän aina varoja yleisöltä. Lisäksi todetaan toiminnalle olevan ominaista sen, että kohderyhmään voi kuulua sekä ammattimaisia että ei-ammattimaisia sijoittajia. Vaikka ammattimaisen sijoittajan käsite ei esiinny laissa, käsite on tarpeen yleisölle tarjoamisen arvioimiseksi. Ammattimaisen sijoittajan määritelmä ehdotetaan jäljempänä sisällytettäväksi 2 §:ään, jossa säädetään lain määritelmistä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä 3 momenttia vastaavasti sijoituspalvelulain soveltamisesta rahastoyhtiöihin.

Pykälän 3 momentti olisi luonteeltaan informatiivinen. Siinä todettaisiin, että rahastoyhtiö saa hoitaa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettua vaihtoehtorahastoa, jos sillä on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tätä toimintaa varten tai jos se on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan. Momentissa ehdotetaan lisäksi todettavaksi, että vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitaja saa hallinnoida sijoitusrahastoja, jos sillä on rahastoyhtiön toimilupa tätä toimintaa varten. Luvan sijoitusrahastojen hallinnoimiseen voisi saada vain viimeksi mainitussa laissa tarkoitettu ulkoisesti hoidetun vaihtoehtorahaston vaihtoehtorahastojen hoitaja. Momentissa ehdotetaan lisäksi todettavaksi, että vaihtoehtorahastojen hoitaja voi hoitaa erikoissijoitusrahastoa. Vaihtoehtorahastojen hoitaja ei lähtökohtaisesti saa harjoittaa muuta toimintaa kuin vaihtoehtorahastojen hoitamista. Yhtiöön, jolla on sekä rahastoyhtiön että vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa, tai joka on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan, sovelletaan niin sijoitusrahastolakia kuin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaa lakia siitä riippuen, kummasta sen harjoittamasta toiminnasta on kyse.

Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 4 momenttia muutettuna siten, että ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin tarpeettomana viittaus 3 §:ään. Yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinointia koskeva pykäläviittaus tarkistettaisiin siten, että siihen lisätään maininta 128 a—128 d §:stä ja viittaus 132 §:ään poistetaan virheellisenä. Voimassa olevan pykälän 5 momentissa tarkoitettu kolmannen maan rahastoyhtiön sääntely kumottaisiin.

2 §. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa oleva sijoitusrahastotoiminnan määritelmä ehdotetaan muutettavaksi siten, että yleisöltä hankittujen varojen sijoittaminen olisi mahdollista myös muihin kuin määritelmässä nykyisin mainittuihin sijoituskohteisiin. Muutos koskisi erikoissijoitusrahaston varojen sijoittamista ja sallisi näiden varojen sijoittamisen erilaisiin sijoituskohteisiin kohteita rajoittamatta. Muutos mahdollistaisi erikoissijoitusrahaston varojen sijoittamisen esimerkiksi jalometalleihin ja raaka-aineisiin sekä muihin hyödykkeisiin ja hyödykejohdannaisiin, joita käytetään esimerkiksi monenlaisessa tuotantoteollisuudessa suojaamassa hyödykkeiden hintavaihtelulta. Erikoissijoitusrahastot ovat luonteeltaan vaihtoehtorahastoja, joiden sijoituskohteita vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa direktiivissä ei rajoiteta. Muutoksen tarkoitus on turvata suomalaisten erikoissijoitusrahastoja hallinnoivien rahastoyhtiöiden toiminta- ja kilpailuedellytykset ulkomaisiin toimijoihin verrattuna.

Momentin 2 a kohdassa, joka sisältää erikoissijoitusrahaston määritelmän, ehdotetaan sana vahvistettujen korvattavaksi sanalla hyväksyttyjen. Muutos johtuu 43 §:ään ehdotetusta erikoissijoitusrahaston sääntöjen hyväksymistä koskevasta säännöksestä.

Momentin 4 kohdan säilytysyhteisötoiminnan määritelmästä ehdotetaan poistettavaksi viittaus erikoissijoitusrahaston varojen säilyttämiseen, koska vastaisuudessa erikoissijoitusrahaston varat tulee antaa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukaisen säilytysyhteisön säilytettäväksi.

Momentin 10 a kohdassa oleva määritelmä muusta kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaisesta yhteissijoitusyrityksestä on tarpeeton. Ehdotetussa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa tarkoitettu vaihtoehtorahasto korvaa kohdassa tarkoitetun yhteissijoitusyrityksen. Kohdassa ehdotetaan nykyisen määritelmän sijasta määriteltäväksi ulkomainen ETA-rahastoyhtiö. Termiä on nyt sijoitusrahastolakiin ehdotettavassa merkityksessä käytetty esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa, mutta sen määritelmää ei ole aikaisemmin ollut laissa. Momentin 10 c kohdan määritelmä kolmannen maan rahastoyhtiöstä ehdotetaan kumottavaksi, sillä kyse on vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa säännellystä toiminnasta.

Momentin 19 kohdan sivuliikkeen määritelmästä ehdotetaan poistettavaksi viittaukset kolmannen maan rahastoyhtiön sivuliikkeeseen. Momentin 20 kohdan määritelmään tehtäisiin teknisluonteinen tarkistus. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 21 kohta, jossa määriteltäisiin ammattimainen sijoittaja. Määritelmä vastaisi voimassa olevassa 2 momentissa olevaa määritelmää muutettuna siten, että siihen lisättäisiin mahdollisuus ilmoituksen tekemisestä rahastoyhtiölle ja siitä poistettaisiin maininta ilmoituksen tekemisestä muulle kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaiselle yhteissijoitusyritykselle. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 22 kohta, jossa määriteltäisiin ei-ammattimainen sijoittaja viittaamalla sijoituspalvelulaissa olevaan määritelmään. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 23 kohta, jossa määriteltäisiin luottoluokitus, johon viitattaisiin 80 b §:n 2 momentissa. Luottoluokituksella tarkoitetaan luottoluokitusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määriteltyä luottoluokitusta.

Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kolmannen maan rahastoyhtiön sivuliikkeeseen.

2 b §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi direktiivin 63 artiklassa säädetty valtuus komissiolle antaa delegoituja säädöksiä rahastoyhtiöistä ja säilytysyhteisöistä. Teknisenä korjauksena pykälässä muutettaisiin viittaus säilytysyhtiöön laissa muutoin käytettyyn termiin säilytysyhteisö.

3 §. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kolmannen maan rahastoyhtiöön, jota säänneltäisiin vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin informatiivisesti vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain soveltamisesta sellaiseen rahastoyhtiöön, joka hallinnoi erikoissijoitusrahastoa. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevalla lailla säännellään keskeisesti vaihtoehtorahastojen hoitajaa eikä vaihtoehtorahastoa. Erikoissijoitusrahasto on yksi vaihtoehtorahaston oikeudellisista muodoista, jota säännellään erityislaissa, eli sijoitusrahastolaissa. Sijoitusrahastolain erikoissijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä sovellettaisiin edelleen erikoissijoitusrahastoihin siten kuin 3 a §:ssä säädetään siitä riippumatta, onko erikoissijoitusrahastoa hoitavalla vaihtoehtorahastojen hoitajalla rahastoyhtiön toimilupaa.

Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa ehdotetaan säädettäväksi vaatimuksesta, jonka mukaan ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan saanut yhteisö saa tarjota vaihtoehtorahastojen osuuksia muille kuin ammattimaisille sijoittajille. Ehdotuksen mukaan toimilupa olisi tarjoamisen edellytys, vaikka hoitajan ei tarvitsisi hakea toimilupaa hoitamiensa vaihtoehtorahastojen varojen määrän perusteella. Tämän lain mukaisessa sijoitusrahastotoiminnassa edellytetään varojen hankkimista yleisöltä, mikä vaatimus on koskenut myös erikoissijoitusrahastoja. Lain esitöiden ( HE 202/1998 vp) mukaan tähän kohderyhmään voi kuulua ammattimaisia ja ei-ammattimaisia sijoittajia. Käytännössä on mahdollista, että on olemassa sellaisia erikoissijoitusrahastoja, joiden osuudenomistajat ovat yksinomaan ammattimaisia sijoittajia. Ehdotus tarkoittaa, että rahastoyhtiön, joka hoitaa tällaisia erikoissijoitusrahastoja, ei tarvitsisi hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa. Rahastoyhtiötä koskisi kuitenkin rekisteröitymisvelvollisuus Finanssivalvontaan siten kuin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa säädetään.

3 a §. Pykälää ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että siitä poistettaisiin viittaukset sellaiseen erikoissijoitusrahastoa hoitavan rahastoyhtiön sääntelyyn, joka sisältyisi vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin. Pykälän viittaussäännös koskee sellaisia sijoitusrahastolain säännöksiä, joissa käsitellään erikoissijoitusrahastoja tai sijoitusrahastoja, joiden sääntely näin ulotetaan koskemaan myös erikoissijoitusrahastoja. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi maininta lain 57 d, 57 e, 57 f, 57 g ja 141 §:stä, joita sovellettaisiin myös erikoissijoitusrahastotoiminnassa. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva laki soveltuu erikoissijoitusrahastoa hoitavaan rahastoyhtiöön sijoitusrahastolain sääntelyn rinnalla. Mikäli EuVECA:n tai EuSEF:n mukainen vaihtoehtorahasto perustetaan erikoissijoitusrahastona, sovellettaisiin siihen tämän lain erikoissijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä siltä osin kuin mainituista asetuksista ei muuta johdu.

Pykälästä poistettaisiin viittaukset lain 5, 6 ja 24 §:ään, 28 §:n 1 momenttiin, 31, 33, 34, 34 d, 42, ja 43 §:ään, 11 lukuun, 89 ja 91—93 §:ään, 93 a §:n 1, 2 ja 4 momenttiin, 94, 96, 97 ja 98 a §:ään sekä 145 ja 146 §:ään. Lain 5 ja 6 §:n sääntely koskee rahastoyhtiötä, eikä siksi soveltuisi vaihtoehtorahastojen hoitajiin. Lain 24 §:n sääntely on jäljempänä ehdotettu sisällytettäväksi uuteen 43 a §:ään, joka soveltuisi erikoissijoitusrahastoihin. Lain 28 §:n 1 momentin virheellinen viittaus 12 lukuun ehdotetaan poistettavaksi, jolloin kyseistä pykälää ei enää sovellettaisi erikoissijoitusrahastoihin. Lain 31, 33, 34 ja 34 d §:n säilytysyhteisöä koskeva sääntely ei enää soveltuisi erikoissijoitusrahastoihin, joita hoitavalla vaihtoehtorahastojen hoitajalla tulee olla vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa ja joille näin ollen tulee nimetä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukainen säilytysyhteisö. Kyseinen velvollisuus ei koske rekisteröitymisvelvollisia vaihtoehtorahastojen hoitajia. Vastaisuudessa tällaisten hoitajien hoitamien erikoissijoitusrahastojen sijoittajien aseman turvaamiseksi nykyinen erikoissijoitusrahaston varojen säilyttämistä koskeva oikeustila ehdotetaan säilytettäväksi. Pykälässä velvoitettaisiin rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja huolehtimaan hoitamansa erikoissijoitusrahaston varojen säilyttämisestä siten kuin tässä laissa säädetään sijoitusrahastojen varojen säilyttämisestä.

Lain 42 §:n 3 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi sisältämään kaiken erikoissijoitusrahastojen sääntelyn pykälässä, joten viittausäännös ei olisi enää tarpeen, vaikka kyseinen sääntely koskisi erikoissijoitusrahastoja edelleen. Lain 43 §:stä kumottaisiin erikoissijoitusrahastoja sääntelevä 2 momentti ja näistä säädettäisiin uudessa 43 a §:ssä, joten tämäkään viittaussäännös ei enää olisi tarpeellinen. Erikoissijoitusrahastojen sijoitustoiminnan ei tarvitse perustua 11 luvun sääntelyyn, joten kyseinen viittaus poistettaisiin. Erikoissijoitusrahastojen markkinointia ja tiedonantoa koskeva sääntely sisältyisi vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 11, 12 ja 13 lukuun, joten pykälän viittaukset lain 89 ja 91—93 §:ään, 93 a §:n 1, 2 ja 4 momenttiin sekä 94 ja 96—98 §:ään sekä 98 a §:ään poistettaisiin. Viittaus sijoitusrahastorikosta koskevaan 145 §:ään poistettaisiin jäljempänä kyseisen pykälän 1 momenttiin ehdotetun muutoksen vuoksi. Viittaus lain 146 §:ään poistettaisiin, koska pykälä on ehdotettu kumottavaksi.

Pykälään lisättäisiin viittaus lain 23 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään vaatimuksesta, jonka mukaan sijoitusrahastolla on oltava säännöt, joista päättää rahastoyhtiön hallitus. Tämän vaatimuksen tulisi koskea myös erikoissijoitusrahastoa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi myös viittaus lain 52 §:ään. Pykälään lisättäisiin myös viittaus lain 134 §:ään, jossa säädetään rahastoyhtiön vahingonkorvausvastuusta sijoitusrahastolle taikka rahasto-osuudenomistajalle tai muulle henkilölle. Säännöksen tulisi koskea myös erikoissijoitusrahastoa.

Erikoissijoitusrahastojen rahasto-osuudenomistajien oikeutta osallistua rahastoyhtiön hallintoon ehdotetaan rajattavaksi koskemaan vain erikoissijoitusrahastoja, joissa tulee olla vähintään 50 osuudenomistajaa. Kyseistä sääntelyä ei ole tarpeen säilyttää vain ammattimaisille asiakkaille tai 27 §:ssä tarkoitetuille varakkaille yksityishenkilöille tarjottavissa erikoissijoitusrahastoissa, joissa sijoittajilla on oletusarvoisesti käytettävissään muita tehokkaita keinoja tarvittaessa vaikuttaa erikoissijoitusrahaston hoitamiseen.

Pykälässä ehdotetaan todettavaksi, että sijoitusrahastolain viittaukset rahastoyhtiöön ja säilytysyhteisöön koskisivat lakia erikoissijoitusrahastoihin sovellettaessa vaihtoehtorahastojen hoitajaa ja vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukaista säilytysyhteisöä ja erityistä säilytysyhteisöä.

Lain tilinpäätöstä ja tilintarkastusta koskevien 36, 37, 39 ja 40 §:n soveltamista ehdotetaan rajattavaksi koskemaan vain erikoissijoitusrahastoa, kun kyseisiä säännöksiä sovelletaan erikoissijoitusrahastoihin. Säännökset sisältävät rahastoyhtiötä koskevaa sääntelyä, mutta tätä ei tulisi ulottaa koskemaan vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Vaihtoehtorahastojen hoitajaa koskeva vastaava sääntely sisältyy vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin.

4 §. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kolmannen maan rahastoyhtiöön, jota säänneltäisiin vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa.

5 §. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi säätämällä siinä kommandiittiyhtiömuotoisen vaihtoehtorahaston hoitamisesta. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna omaisuudenhoitona pidettäisiin myös rahastoyhtiön toimimista kommandiittiyhtiömuotoisen vaihtoehtorahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä taikka vastuunalaisen yhtiömiehen tai kommandiittiyhtiön lukuun, jollei kommandiittiyhtiön yhtiöosuuksia tarjota yleisölle eikä yhtiön varoja sijoiteta muihin kuin rahoitusvälineisiin. Kommandiittiyhtiössä vastuunalainen yhtiömies voi käyttää yhtiön hallintotehtävissä apunaan muita henkilöitä ilman, että tämä vaikuttaa yhtiömiehen vastuuseen yhtiön toiminnasta. Ehdotus ei koske kiinteistörahastojen perustamista, joista on säädetty erikseen.

Sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n 4 kohdassa omaisuudenhoidolla tarkoitetaan rahoitusvälineiden hoitamista asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen nojalla siten, että sijoituksia koskeva päätösvalta on annettu kokonaan tai osittain toimeksiannon saajalle, omaisuudenhoitajalle. Omaisuudenhoito edellyttäisi aina asiakkaan ja omaisuudenhoitajan välistä omaisuudenhoitosopimusta. Sopimus voitaisiin laatia kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksena, joten toimeksisaajan harkintavallan ja valtuutuksen laajuus voi vaihdella. Yhtiösopimuksessa äänettömän yhtiömiehen asemaa voidaan vahvistaa esimerkiksi sopimalla tämän hallinnointi- ja kielto-oikeudesta. Vastaavasti yhtiösopimuksessa voidaan rajoittaa vastuunalaisen yhtiömiehen oikeutta nostaa varoja yhtiöstä. Yhtiösopimuksen lisäksi yhtiömiesten oikeuksista ja velvollisuuksista voidaan sopia yhtiösopimuksen liitteeksi otettavassa osakassopimuksessa.

Momentissa tarkoitetussa kommandiittiyhtiössä rahastoyhtiö voisi olla vastuunalainen yhtiömies ja samanaikaisesti kommandiittiyhtiölle nimettävä vaihtoehtorahastojen hoitaja, mikäli kyseisellä rahastoyhtiöllä olisi myös vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tai se olisi rekisteröitynyt Finanssivalvontaan. Kyseessä oleva kommandiittiyhtiö voisi nimetä myös muun vaihtoehtorahastojen hoitajan. Toisaalta säännös mahdollistaisi sen, että kommandiittiyhtiömuotoinen vaihtoehtorahasto ulkoistaa toimintansa omaisuudenhoitosopimuksella rahastoyhtiölle, joka huolehtii rahaston toiminnasta, mukaan lukien vaihtoehtorahastojen hoitajan nimeämisestä. Momentissa tarkoitetun vaihtoehtorahaston vaihtoehtorahastojen hoitaja voisi myös ulkoistaa rahaston sijoitustoiminnan rahastoyhtiölle, mikäli vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain ulkoistamista koskevat edellytykset täyttyvät.

Omaisuudenhoidon kohteena olevista sijoituksista vähintään yhden pitää MiFID:n 4 artiklan 1 kohdan 9 alakohdan mukaan olla rahoitusväline, joten omaisuudenhoidon kohteena olevien sijoitusten joukossa voi olla myös muuta omaisuutta kuin rahoitusvälineitä, kuten kiinteistöjä sekä arvometalleja ja muita hyödykkeitä. Ehdotus merkitsisi tältä osin rajoitusta MiFID:n määritelmästä, mikä otettaisiin huomioon myös jäljempänä 23 §:ään ehdotetussa muutoksessa.

5 a §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä tarkemmin siitä, mistä asioista rahastoyhtiön toimilupahakemukseen on liitettävä selvitykset. Momentissa oleva viittaus Rahoitustarkastukseen muutettaisiin koskemaan Finanssivalvontaa. Valtiovarainministeriölle annettua valtuutta säätää asetuksella toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä täydennettäisiin siten, että se koskisi myös hakemuksessa ilmoitettavia yhteystietoja.

5 b §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi. Voimassa olevan momentin mukaan rahastoyhtiön toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on muun ohella, että yhtiön osakkeenomistajien ja ylimmän johdon luotettavuudesta, hyvämaineisuudesta ja kokemuksesta ja muusta sopivuudesta saadun selvityksen perusteella voidaan varmistua siitä, että rahastoyhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liiketapaperiaatteiden mukaisesti. Sijoitusrahastolain 5 e §:ssä säädetään rahastoyhtiön ylimmän johdon velvollisuudesta johtaa rahastoyhtiötä ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liiketapaperiaatteiden mukaisesti. Pykälän mukaan ylimpään johtoon kuuluvien on oltava luotettavia henkilöitä, jotka eivät ole konkurssissa ja joiden toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Rahastoyhtiön omistajien luotettavuusvaatimuksesta säädetään lain 5 f §:ssä. Momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että siinä mainittu vaatimus osakkeenomistajien ja ylimmän johdon luotettavuudesta, hyvämaineisuudesta, kokemuksesta ja muusta sopivuudesta korvataan vaatimuksella siitä, että rahastoyhtiön omistajat täyttävät 5 f §:ssä ja sen ylin johto 5 e §:ssä säädetyt luotettavuutta koskevat vaatimukset. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi rahastoyhtiön johtamisen edellytyksiä. Momenttiin nykyisin sisältyvän varovaisuuden edellytyksen voidaan katsoa olevan joissakin tapauksissa osin ristiriidassa liiketoiminnan harjoittamiselle luontaisen asianmukaisen riskinoton kanssa. Momenttiin lisättäväksi ehdotettu huolellisuus kuvaisi paremmin, mitä rahastoyhtiön johdolta tehtäviensä hoidossa edellytetään.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi kolmatta maata koskeva viittaus. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan informatiivisuuden vuoksi lisättäväksi maininta Helsingin hallinto-oikeudesta, joka on valitusaste haettaessa muutosta siihen, ettei toimilupaa koskevaa päätöstä ole tehty säädetyssä määräajassa. Säännös vastaisi sijoituspalvelulain 3 luvun 2 §:n 1 momenttia. Pykälässä olevat viittaukset Rahoitustarkastukseen muutettaisiin koskemaan Finanssivalvontaa.

5 e §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi rahastoyhtiön johtamisen edellytyksiä. Momenttiin nykyisin sisältyvän varovaisuuden edellytyksen voidaan katsoa olevan joissakin tapauksissa osin ristiriidassa liiketoiminnan harjoittamiselle luontaisen asianmukaisen riskinoton kanssa. Momenttiin lisättäväksi ehdotettu huolellisuus kuvaisi paremmin, mitä rahastoyhtiön johdolta tehtäviensä hoidossa edellytetään.

8 b §. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana viittaus erikoissijoitusrahastoon. Tätä momenttia vastaava säännös sisältyy vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 7 luvun 8 §:ään, jota sovellettaisiin erikoissijoitusrahastoa hoitavaan rahastoyhtiöön.

9 §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä tarkemmin siitä, mistä asioista säilytysyhteisön toimilupahakemukseen on liitettävä selvitykset. Momentissa oleva viittaus Rahoitustarkastukseen muutettaisiin koskemaan Finanssivalvontaa. Valtiovarainministeriölle annettua valtuutta säätää asetuksella toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä täydennettäisiin siten, että se koskisi myös hakemuksessa ilmoitettavia yhteystietoja.

9 a §. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi edellä 5 b §:ään tehtyjä tarkistuksia vastaavat tarkistukset. Teknisenä korjauksena 3 momentin sanamuotoa ehdotetaan selvennettäväksi.

9 d §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi edellä 5 e §:ään tehtyjä tarkistuksia vastaavat tarkistukset.

18 k, 18 l, 18 m, 18 n ja 18 o §. Pykälät ja 18 k §:n edellä oleva 2 c luvun otsikko ja väliotsikko sekä 18 m ja 18 o §:n edellä olevat väliotsikot ehdotetaan kumottaviksi. Lain 2 c lukuun kuuluvissa 18 k, 18 l, 18 m, 18 n ja 18 o §:ssä tarkoitettu kolmannen maan rahastoyhtiö on vaihtoehtorahastojen hoitaja, jota säännellään vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa.

23 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi informatiivisella lisäyksellä sellaisen rahastoyhtiön, jolla on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tai joka on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan vaihtoehtorahastojen hoitajana, oikeudesta perustaa vaihtoehtorahasto vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukaisin edellytyksin. Tässä laissa tarkoitettu erikoissijoitusrahasto on yksi kansallisen lainsäädäntömme mukaisista vaihtoehtorahastoista. Momentissa ei ole tarkoitus rajoittaa rahastoyhtiön oikeutta perustaa erikoissijoitusrahaston kaltainen tai muunlainen vastaanottavan ETA-valtion kansallisen lainsäädännön salliman oikeudellisen rakenteen mukainen vaihtoehtorahasto toiseen ETA-valtioon. Vaihtoehtorahaston perustamisesta säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa. Mainitussa laissa säädetään myös toisesta ETA-valtiosta tulevan rahastoyhtiön, jolla on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa, oikeudesta perustaa erikoissijoitusrahasto Suomeen.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan lisäksi täydennettäväksi säätämällä siinä kommandiittiyhtiömuotoisen vaihtoehtorahaston hoitamisesta. Vaihtoehtorahasto voi olla järjestetty myös kommandiittiyhtiömuotoon. Tällöin sitä hoitava rahastoyhtiö toimisi tarvittaessa yhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä ja sijoittajat äänettöminä yhtiömiehinä. Kyseinen sääntely ehdotetaan sisällytettäväksi lain 5 §:ään. Ehdotus mahdollistaa tällaisen vaihtoehtorahaston perustamisen jopa vain yhdelle sijoittajalle, jos kommandiittiyhtiössä on vain yksi äänetön yhtiömies. Ehdotuksella reagoidaan 27 §:n 2 momentin kohdalla perusteluissa mainittuun ESMA:n ohjeeseen ESMA/2012/845, jota ei voida sellaisenaan ottaa huomioon 27 §:n erikoissijoitusrahastoja koskevissa vaatimuksissa. Koska vastuunalainen yhtiömies vastaa kommandiittiyhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään niin kuin omasta velastaan, on tarpeen rajoittaa kommandiittiyhtiön luoton- ja riskinottoa sekä oikeutta käyttää kommandiittiyhtiön varoja luoton vakuutena. Tämän vuoksi kommandiittiyhtiöön sovellettaisiin, mitä 81—86 a §:ssä on säädetty sijoitusrahastoista. Tällä tavoin varmistetaan se, ettei sijoitusrahastojen ja kommandiittiyhtiöiden toiminta häiriintyisi rahastoyhtiön mahdollisten maksuvaikeuksien tai jopa maksukyvyttömyyden vuoksi. Vastuunalaisen yhtiömiehen henkilökohtainen vastuu koko velvoitteesta ja kaikella omaisuudellaan on henkilökohtaista, rajatonta, ensisijaista ja solidaarista eikä siten saa vaarantaa rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen osuudenomistajien asemaa. Rajoittamattoman velkavastuun vuoksi vastuunalaisen yhtiömiehen on käytännössä osallistuttava yhtiön johtamiseen, edellytettävä äänettömän yhtiömiehen sitoutumista yhtiön toimintaan ja valvottava tämän varallisuusasemaa. Rahastoyhtiö ei myöskään saa 30 a §:n 1 momentin mukaan toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä aiheutuu olennaista vaaraa rahastoyhtiön vakavaraisuudelle. Lisäksi rahastoyhtiön, joka harjoittaa 5 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimintaa, maksuvalmiuden on oltava rahastoyhtiön toimintaan nähden riittävällä tavalla turvattu. Näistä syistä rahastoyhtiöt eivät myöskään saisi perustaa yhteistä kommandiittiyhtiötä.

27 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi täsmennyksellä, joka perustuu direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyyn useiden sijoittajien käsitteeseen. Ehdotuksen mukaan sen estämättä, mitä 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, muussa erikoissijoitusrahastossa on oltava useita sijoittajia, kuitenkin vähintään kymmenen. Tällöin kysymyksessä ei ole yleisö, vaan hyvin suppea joukko sijoittajia, joiden kanssa voidaan sijoituksista sopia tosiasiassa erikseen. Jos tällaisen erikoissijoitusrahaston sääntöjen mukaan kunkin rahasto-osuudenomistajan on merkittävä rahasto-osuuksia vähintään kahden miljoonan euron määrästä, erikoissijoitusrahastolla riittää kuitenkin yksi sijoittaja rahasto-osuudenomistajana. Tällöin yhden sijoittajan vähimmäissijoituksella saavutettaisiin erikoissijoitusrahastolta edellytetty kahden miljoonan euron vähimmäispääoma. Mikäli erikoissijoitusrahastossa on kuitenkin vähemmän kuin 50 osuudenomistajaa, edellytettäisiin, että nämä osuudenomistajat ovat ammattimaisia sijoittajia tai niihin rinnastettavia varakkaita yksityishenkilöitä. Erikoissijoitusrahasto on vaihtoehtorahasto, joiden sääntelyn lähtökohtana on, että niitä tarjotaan ammattimaisille sijoittajille. Ammattimaiseen sijoittajaan rinnastettavalla varakkaalla yksityishenkilöllä viitataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksissa eurooppalaisista riskipääomarahastoista ja eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista tarkoitettuihin sijoittajiin (high net worth individuals). Toisin kuin mainittujen asetusten soveltamisalassa, tätä pykälää sovellettaessa edellytettäisiin myös varakkailta yksityishenkilöiltä kahden miljoonan euron vähimmäissijoitusta niissä erikoissijoitusrahastoissa, joissa on vain yksi osuudenomistaja. Edellytys liittyy myös MiFID:iin perustuvaan ammattimaiseksi sijoittajaksi katsottavalta yksityishenkilöltä edellytettävään tämän sijoitusvarallisuuden 500 000 euron vähimmäisvaatimukseen.

Ehdotus merkitsisi muutosta siihen, että erikoissijoitusrahastoja pitää tarjota yleisölle (public), mikä on sijoitusrahastodirektiivin vaatimus sijoitusrahastoille. Yleisö on Suomessa määritelty ennalta rajoittamattomaksi joukoksi sijoittajia. Vaatimus 50 rahasto-osuudenomistajasta on tulkinta sijoitusrahastodirektiivin yleisövaatimuksesta. Ehdotus on tarpeen, koska Suomessa ei ole paljon institutionaalisia sijoittajia. Ehdotus merkitsee myös sen markkinakäytännön vahvistamista, jossa rahasto-osuuksien merkinnälle on asetettu korkea vähimmäissijoitusvaatimus, jolloin ei ole käytännössä otettu vastaan merkintöjä piensijoittajilta.

Ehdotus johtaa osuudenomistajien vähimmäismäärää koskevan vaatimuksen kolmiportaisuuteen, jossa sijoitusrahastossa on aina oltava ainakin 50 osuudenomistajaa, mutta erikoissijoitusrahastossa voi olla kymmenen tai vain yksi. Lisäksi ehdotuksella otettaisiin huomioon se, että muussa lainsäädännössä ei ole asetettu yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaville vaihtoehtorahastoille, kuten kommandiittiyhtiöille ja osakeyhtiöille, vähimmäisvaatimuksia yhtiömiesten ja osakkeenomistajien lukumäärästä. Kommandiittiyhtiössä riittää yksi vastuunalainen ja yksi äänetön yhtiömies. Osakeyhtiön perustamiseen riittää yksi sijoittaja, jonka on kutsuttava toinen henkilö hallituksen varajäseneksi. Samaten ehdotuksella vastataan eurooppalaiseen sääntelykilpailuun, sillä tulkinnat direktiivin edellyttämistä useista sijoittajista vaihtelevat. Ehdotus osuudenomistajien vähimmäismäärää koskevasta vaatimuksesta mahdollistaa myös sen, että erityisesti ammattimaiset sijoittajat voivat saada kattavampaa informaatioita rahaston sijoituksista ja osallistua aktiivisemmin rahaston toimintaan.

Ehdotuksella pyritään lisäämään suomalaisen sijoitusrahastomarkkinan kilpailukykyä. Viime vuosina on erityisesti EU:n keskeisillä rahastomarkkinoilla Luxemburgissa ja Irlannissa otettu käyttöön institutionaalisille ja ammattimaisille sijoittajille suunnattuja rahastoja (instituutiorahastot). Keskeisiä eroja vähittäissijoittajille suunnattuun rahastoon ovat olleet osuudenomistajien pienempi määrä, laajat sijoitusmahdollisuudet ja monipuoliset toimintatavat, liberaalisti määritelty hajautusvaatimus, nopea perustamismahdollisuus ja suppea viranomaiskäsittely sekä kevyempi tiedonantovelvollisuus. Nämä kaikki seikat ovat tyypillisiä vaihtoehtorahastoille ja ehdotetaan otettavaksi käyttöön erityisesti ammattimaisille sijoittajille suunnatuissa erikoissijoitusrahastoissa. Sijoittajien vähimmäismäärää ja sijoituksen vähimmäiskokoa koskevilla vaatimuksilla pyritään edelleen estämään se, etteivät varakkaat henkilöt perustaisi erikoissijoitusrahastoa omien varojensa hallinnointiin yksilöllisenä varainhoitona. Lisäksi pyritään luomaan vaihtoehto sijoitusvakuutusten ja ulkomaisten sijoitusten käyttämiselle osana yksilöllistä varainhoitoa. Institutionaalisista sijoittajista moni saattaa olla jo verovapaa yleishyödyllinen yhteisö.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että momentissa tarkoitettua poikkeusta ei voitaisi myöntää erikoissijoitusrahastolle, jolla on vähemmän kuin 50 osuudenomistajaa. Ehdotus merkitsee Finanssivalvonnan harkintavallan rajoittamista. Tämä johtuu siitä, että osuudenomistajien lukumäärän vähimmäisvaatimus, vähimmäispääomavaatimus ja laskentatapa poikkeavat ESMA:n ohjeesta ESMA/2012/845, jonka mukaan yksikin sijoittaja voi muodostaa yhteissijoitusyrityksen. Finanssivalvonnan on ESMA-asetuksen 16 artiklan nojalla kahden kuukauden kuluessa ESMA:n ohjeen tai suosituksen kaikkien kieliversioiden antamisesta vahvistettava, noudattaako se tai aikooko se noudattaa kyseistä ohjetta tai suositusta. Jos Finanssivalvonta ei noudata tai aio noudattaa sitä, sen on ilmoitettava asiasta ESMA:lle ja esitettävä perustelunsa. Myös markkinaosapuolten on pyrittävä ESMA-asetuksen 16 artiklan nojalla kaikin tavoin noudattamaan ohjetta tai suositusta, mutta niillä ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta ilmoittaa, noudattavatko ne ohjetta tai suositusta. ESMA:n ohjeen noudattaminen ei ole Suomessa täysin mahdollista (E 14/2013 vp). Lisäksi momenttia tarkistettaisiin teknisesti niin, että Rahoitustarkastus muutettaisiin Finanssivalvonnaksi.

28 §. Pykälän 1 momentin mukaan sijoitusrahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä siten kuin siitä 11 ja 12 luvussa säädetään. Momentista ehdotetaan poistettavaksi virheellinen viittaus 12 lukuun, joka koskee erikoissijoitusrahaston sijoitustoimintaa. Sijoitusrahastolain muuttamisesta annetulla lailla (1490/2011) sijoitusrahaston käsite muutettiin koskemaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa vahvistettujen sääntöjen ja 11 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä johtuvia velvoitteita. Lainmuutoksen yhteydessä momentista on jäänyt poistamatta viittaus 12 lukuun.

38 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi täsmennyksellä, joka lieventäisi tilintarkastajan velvollisuutta tarkastaa rahasto-osuuden arvonlaskennan oikeellisuus pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavassa erikoissijoitusrahastossa. Tällaisessa erikoissijoitusrahastossa varallisuuden arvonmuutokset eivät ole päivittäisiä eivätkä edes kuukausittaisia. Tämän vuoksi riittää, että rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuus tarkastetaan vuosittain tilintarkastuksen yhteydessä.

40 §. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi virheellinen viittaus kumottuun 95 §:ään ja korjattavaksi viittaus Rahoitustarkastukseen viittaukseksi Finanssivalvontaan.

7 luku Sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston säännöt

Luvun otsikko ehdotetaan lyhennettäväksi siten, että se kuvaa tiiviimmin luvun sisältöä.

41 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti. Momentissa säädettäisiin rahastoyhtiön velvollisuudesta noudattaa pykälässä tarkoitetuissa säännöissä määrättyjä varojen sijoittamista koskevia rajoituksia. Nimenomaisella säännöksellä halutaan selventää rahastoyhtiön velvollisuutta noudattaa rahastojensa sijoitustoiminnan sääntöjä. Uuden 6 momentin rikkominen sanktioitaisiin uudessa 144 a §:ssä rikemaksulla.

42 §. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi pykälän erikoissijoitusrahastojen sääntely. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kielto käyttää nimitystä erikoissijoitusrahasto muusta kuin sijoitusrahastolain mukaisesta erikoissijoitusrahastosta. Erikoissijoitusrahaston olisi nimeltään erotuttava sitä ennen sääntönsä Finanssivalvonnalle tiedoksi toimittaneista erikoissijoitusrahastoista. Ennen lain voimaantuloa erikoissijoitusrahastojen säännöt on vahvistettu Finanssivalvonnassa tuolloin voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi siirtymäsäännös, jossa säädetään tiedoksi toimitettuja sääntöjä koskevan sääntelyn soveltamisesta vahvistettuihin sääntöihin.

43 §. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskisi yksinomaan sijoitusrahaston sääntöjen vahvistamista. Pykälän 2 momentti ehdotetaan poistettavaksi. Erikoissijoitusrahaston säännöistä ehdotetaan säänneltäväksi uudessa 43 a §:ssä. Pykälän 1 ja 3 momentteihin ehdotetaan tehtäväksi teknisiä tarkistuksia.

43 a §. Pykälä olisi uusi. Erikoissijoitusrahaston sääntöjen vahvistamisesta Finanssivalvonnassa luovuttaisiin, koska direktiivi ei edellytä sääntöjen vahvistamista. Pykälän 1 momentin mukaisesti säännöt olisi kuitenkin toimitettava tiedoksi Finanssivalvonnalle. Erikoissijoitusrahaston sääntöjen tulisi vastaisuudessakin olla lain mukaiset ja selkeät. Lain mukaisuudella tarkoitetaan muun muassa lain 41 §:n sääntöjen sisällölle asetettujen edellytysten täyttämistä. Siltä osin kuin erikoissijoitusrahastoa eivät koske sijoitusrahastoja koskevat edellytykset, kuten pykälän 1 momentin 11 kohdassa tarkoitetun rahastoesitteen laatiminen, on tämä todettava säännöissä. Koska erikoissijoitusrahastot ovat vaihtoehtorahastoja, niihin tulevat sovellettaviksi myös vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 12 luvun 1 §:n 3 momentissa ja 13 luvun soveltuessa kyseisen luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyt velvollisuudet tietojen toimittamisesta viranomaisille ennen toiminnan aloittamista. Säännöt voidaan toimittaa tiedoksi osana kyseisiä ilmoituksia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä Finanssivalvonta voisi ryhtyä momentissa tarkoitettuihin toimiin. Sääntöjen sisältöä valvottaisiin edelleen erikoissijoitusrahaston toiminnan aikana siitä riippumatta, ryhtyykö Finanssivalvonta momentin mukaisiin toimiin, kun säännöt toimitetaan sille ensimmäistä kertaa. Ehdotus liittyy yhtäältä tavoitteeseen keventää valvottavien ja Finanssivalvonnan yhteistä hallinnollista taakkaa ja toisaalta pyrkimykseen lisätä Finanssivalvonnan mahdollisuuksia kohdistaa voimavarojaan valvontaan. Erikoissijoitusrahaston on katsottu syntyvän sen sääntöjen vahvistamisella. Vastaisuudessa erikoissijoitusrahasto syntyisi, kun sitä hoitava vaihtoehtorahastojen hoitaja saa Finanssivalvonnalta vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 21 luvun 4 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen.

Pykälän 2 momentin mukaan samat edellytykset, jotka on voimassa olevassa laissa asetettu sijoitusrahaston sääntöjen vahvistamiselle, koskisivat Finanssivalvonnan oikeutta vaatia muutoksia erikoissijoitusrahaston sääntöihin. Finanssivalvonta voisi vaatia erikoissijoitusrahaston sääntöjen muuttamista tai asettaa valvonnan kannalta välttämättömiä rajoituksia ja ehtoja, jos voitaisiin pitää todennäköisenä, että rahoitusmarkkinoiden vakaus, toimivuus tai luottamus rahoitusmarkkinoiden toimintaan voisi vaarantua tai sijoitustoimintaa koskevat sääntöjen määräykset olisivat riittämättömiä, taikka sääntöjä muutoin olisi pidettävä rahaston osuudenomistajien edun vastaisina. Sijoitusrahaston säännöistä poiketen erikoissijoitusrahaston säännöissä ei olisi tarpeen yksityiskohtaisesti määrätä sijoitustoimintaa koskevien riskien hajauttamisesta, vaan pääpiirteittäinen kuvaus olisi riittävä. Säännöissä olevat sijoitustoimintaa koskevat määräykset ovat momentin tarkoituksessa riittävät silloin, kun niihin sisältyvät sijoitustoiminnan luonteen, laajuuden tai esimerkiksi toiminnasta aiheutuvien riskien kuvaukset ovat asianmukaiset. Sääntöjen määräykset eivät saa antaa sijoittajalle tai muulle henkilölle harhaanjohtavaa tai virheellistä kuvaa erikoissijoitusrahaston sijoitustoiminnasta.

Mahdollista olisi myös perustaa suljettu erikoissijoitusrahasto tai suljettu vaihtoehtorahasto, kuten kommandiittiyhtiö. Kynnys vaatia sääntöjen muuttamista asetettaisiin sangen korkealle. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä on tarkoituksenmukaista hankkia selvitys asianomaiselta vaihtoehtorahastojen hoitajalta. Ehdotus merkitsisi painopisteen siirtämistä sääntöjen yksityiskohtaisesta ennakollisesta tarkistamisesta siihen, että säännöistä karsitaan epätoivottavat piirteet ennen niiden voimaantuloa tai toiminnan valvonnan yhteydessä.

Pykälän 3 momentin mukaan erikoissijoitusrahaston sääntöjen muutos tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun muutos on saatettu rahasto-osuudenomistajien tietoon erikoissijoitusrahaston säännöissä määrätyllä tavalla. Sääntöjen muutokset tulisi toimittaa tiedoksi Finanssivalvonnalle, joka voi tarvittaessa käyttää 2 momentin mukaisia valtuuksiaan.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sijoitusrahastoa koskevaa 24 §:ää vastaavasti erikoissijoitusrahaston säännöistä.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, ettei pykälän 3 ja 4 momenttia sovelleta erikoissijoitusrahastoon, jossa on vähemmän kuin kymmenen osuudenomistajaa. Lain 27 §:ssä on ehdotettu säädettäväksi, että tällaisen erikoissijoitusrahaston osuudenomistajien on oltava ammattimaisia sijoittajia tai niihin rinnastettavia varakkaita yksityishenkilöitä (high net worth individuals). Mahdollisuus edellyttää sääntöjen muuttamista on merkityksellistä muun muassa sijoittajansuojan kannalta. Tässä momentissa tarkoitettuja sijoittajia ei ole kuitenkaan tarpeen suojata samalla tavalla kuin ei-ammattimaisia asiakkaita. Tyypillisesti momentissa tarkoitettuihin erikoissijoitusrahastoihin sijoittavat ovat suppea joukko sijoittajia, usein institutionaalisia sijoittajia. Näiden sijoittajien kanssa erikoissijoitusrahaston säännöt sovitaan usein erikseen, eikä tällöin ole tarvetta ulkopuoliselle arvioinnille sijoittajansuojan näkökulmasta. Säännöt on kuitenkin saatettava Finanssivalvonnalle tiedoksi ennen kuin rahaston toiminta voidaan aloittaa. Finanssivalvonnalla säilyvät 2 momentin mukaiset toimivaltuudet sekä oikeus tarvittaessa puuttua rahaston ja rahastoyhtiön toimintaan esimerkiksi Finanssivalvonnasta annetun lain 33 §:n toimeenpanokiellolla tai oikaisukehotuksella.

Valtiovarainministeriön asetuksella voitaisiin pykälän 6 momentin mukaan edelleen antaa tarkempia säännöksiä seikoista, jotka on otettava huomioon arvioitaessa erikoissijoitusrahaston toiminnan vaikutusta rahoitusmarkkinoiden vakauteen ja toimivuuteen sekä rahoitusmarkkinoiden toimintaa kohtaan tunnettuun luottamukseen. Tällaista asetusta ei toistaiseksi ole annettu.

47 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi rajoitus, jonka mukaan erikoissijoitusrahastossa, jossa on 27 §:n mukaisesti vähemmän kuin 50 osuudenomistajaa, voisi olla vain tuotto-osuuksia. Tällaiset erikoissijoitusrahastot eivät siten voisi toimia kasvurahastoina. Säästämiselle tunnusomainen piirre tasaisesta tuotosta ulotetaan koskemaan suppealle joukolle suunnattuja erikoissijoitusrahastoja. Muiden sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen rahasto-osuudet voisivat siis edelleen erota toisistaan muun muassa siten, että ne ovat kasvu- tai tuotto-osuuksia.

Suppealle joukolle suunnatun erikoissijoitusrahaston olisi vuosittain jaettava kaikille rahasto-osuudenomistajille samassa suhteessa vähintään kolme neljäsosaa tilikauden voitosta, pois lukien realisoitumattomat arvonnousut. Säännös koskee sekä realisoitumattomien voittojen että tappioiden pois lukemista. Voitonjakovaatimus kytkeytyy kirjanpidolliseen tulokseen. Rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman ja taseen kaavasta, tilinpäätökseen liitettävästä toimintakertomuksesta sekä sijoitusrahaston puolivuotiskatsauksesta annetun valtiovarainministeriön asetuksen (329/2012) mukaisesti realisoitumattomat arvonmuutokset esitetään tulosvaikutteisesti, joten rahastoyhtiöllä ei ole mahdollisuutta valita, käsitelläänkö realisoitumattomia arvonmuutoksia tulosvaikutteisesti vai ei. Voitonjakopakon seurauksena myös verotuksen lykkääntymisvaikutus rajoittuisi enintään siihen osaan tilikauden voittoa, jota ei olisi jaettava osakkaille. Ehdotuksen tarkoituksena on myös varmistaa, että erikoissijoitusrahastot säilyttävät yhteissijoittamisen piirteensä eivätkä pienemmällä kuin kahden miljoonan euron sijoituksella mahdollista yksilöllistä varainhoitoa, jota on edellä 23 §:ssä ehdotettu täsmennettäväksi.

49 §. Pykälän 1 momentin viimeiseen virkkeeseen tehtäisiin tekninen korjaus, jolla muutettaisiin virheellinen viittaus sijoitusrahastoon viittaukseksi erikoissijoitusrahastoon.

53 §. Pykälän 2 momentin ensimmäistä virkettä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan tarkemmin sijoitusrahastodirektiivin 87 artiklan sanamuotoa, jonka mukaan yhteissijoitusyrityksen osuutta ei saa antaa, ellei nettoliikkeeseenlaskuhintaa vastaavaa määrää suoriteta yhteissijoitusyritykselle yleisesti käytössä olevassa määräajassa. Momentin nykyinen sanamuoto on direktiivin edellytyksiä tiukempi, eikä vastaa markkinakäytäntöä, jossa arvopaperien selvitys eli maksu tapahtuu pääsääntöisesti kolmantena päivänä itse merkinnästä eli ostosta. Ehdotettu uusi sanamuoto yhtenäistäisi suomalaisten rahastoyhtiöiden sääntelyä kansainvälisten toimijoiden toimintatapojen ja markkinakäytäntöjen kanssa.

Voidakseen tehdä merkinnän rahasto-osuusrekisteriin ennen kuin merkintähinta on maksettu rahastoyhtiön tulisi kuitenkin varmistua siitä, että merkitsijä kykenee suorittamaan maksun markkinoilla yleisesti noudatetussa määräajassa. Määräajan pääsääntö on kolme päivää merkinnästä, mutta tietyillä markkinoilla tai painavasta syystä tietyissä erityistilanteissa voidaan noudattaa myös muuta määräaikaa. Mikäli sijoitusrahastolle aiheutuu vahinkoa tai kustannuksia siitä, että maksua ei ole merkittäessä peritty, vastaa rahastoyhtiö näin syntyneistä vahingoista ja kuluista. Tällaisia ylimääräisiä vahingoista tai kustannuksista aiheutuneita kuluja ei voitaisi ohjata sijoitusrahastojen osuudenomistajien maksettaviksi.

72 §. Pykälän 1, 2 ja 4—6 momentista ehdotetaan teknisenä tarkastuksena muutettavaksi viittaukset muuhun kuin sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen sijoitusrahastoon tai yhteissijoitusyritykseen viittauksiksi vaihtoehtorahastoon. Pykälää ei ole tarkoitettu asiallisesti muutettavaksi ehdotetuilla muutoksilla.

74 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että rahastoyhtiö ei saisi käyttää yhden kymmenesosan ylittävää äänivaltaa kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä sellaisissa yhtiöissä, joihin se on sijoittanut hallinnoimiensa sijoitusrahastojen varoja. Nykyisellään momentissa säädetään rajoituksista rahastoyhtiön omistuksiin kohdeyhtiössä. Säännöksen tarkoituksena on kuitenkin säännellä rahastoyhtiön kohdeyhtiöissä käyttämää vaikutusvaltaa eikä omistusosuutta. Ehdotus merkitsee lievennystä siihen, miten rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen varoja voidaan sijoittaa, mutta ei siihen, minkälaista vaikutusvaltaa rahastoyhtiö voi näissä kohdeyhtiöissä käyttää.

Säännöksessä kielletään rahastoyhtiötä käyttämästä huomattavaa vaikutusvaltaa, jota ei tarkemmin määritellä sijoitusrahastodirektiivissä. Ehdotus omistusrajoitusten poistamisesta perustuu siten kansalliseen harkintaan. Ehdotuksessa on myös otettu huomioon, että sijoitusrahastodirektiivissä asia on jätetty sääntelemättä ja että muissa pohjoismaissa vastaavaa tarkkaa prosenttirajaa ei ole määritelty lain tasolla. Vanhan sijoitusrahastodirektiivin hyväksymisen yhteydessä annettu neuvoston suositus (85/612/ETY) liittyy huomattavan vaikutusvallan määrittelyyn kansallisessa lainsäädännössä. Suomen rahoitusmarkkinoiden kolmesta keskeisestä pankkikonsernista kahdella on vahva pohjoismainen tausta. Pohjoismaiset rakenteet ja sääntelyn samankaltaisuus ovat lisänneet mahdollisuuksia rajat ylittäviin sijoitusrahastojen sulautumisiin, toimintojen keskittämiseen ja rahastoyhtiöiden hallinnon tehostamiseen. Lisäksi Suomen rahoitusmarkkinoiden keskittyneestä markkinarakenteesta ja pörssikurssien heilahtelusta johtuu, että suurimpien rahastoyhtiöiden hallinnolle aiheutuu tarpeetonta rasitusta sen seuraamisessa, ylittävätkö rahastoyhtiön hallinnoimien useiden kymmenien sijoitusrahastojen osakeomistukset pienissä ja keskisuurissa pörssiyhtiöissä yhden kymmenesosan rajan.

Ehdotetulla väljennyksellä pyritään vähentämään rahastoyhtiöiden hallinnollista taakkaa. Koska erikoissijoitusrahastot eivät näiltä osin kuulu sijoitusrahastodirektiivin soveltamisalaan, momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi, ettei siinä asetettuja rajoituksia sovelleta erikoissijoitusrahastojen varoja sijoitettaessa. Muilta osin pykälän sisältö pysyisi ennallaan, joten rahastoyhtiöt eivät edelleenkään voisi käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa kohdeyhtiöissä. Ehdotus ei estä sitä, että hyvää arvopaperimarkkinatapaa edistetään mahdollisella suosituksella omistajaohjauksen pelisäännöistä (stewardship code), jollainen on annettu muun muassa Iso-Britanniassa.

80 b §. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan rahastoyhtiö ei saa tukeutua luottoluokituksiin yksinomaisesti tai mekaanisesti arvioidessaan sijoitusrahaston varojen luottokelpoisuutta. Säännös vastaa sijoitusrahastodirektiivin 51 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa sellaisena kuin se on muutettuna luottoluokituksia koskevalla muutosdirektiivillä.

Luottoluokitusasetuksen mukaan luottoluokituksella tarkoitetaan yhteisön, velan tai rahoitusvelvoitteen, velkakirjan, etuosakkeiden ja muiden rahoitusvälineiden luottokelpoisuutta taikka kyseessä olevan velan tai rahoitusvelvoitteen, velkakirjan, etuosakkeiden tai muun rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuutta koskevaa lausuntoa, joka on annettu käyttäen vakiintunutta ja määritettyä luottoluokitusjärjestelmää. Momentissa säädettäisiin niin sanotusta overreliance-kiellosta. Muutosdirektiivi on annettu samassa yhteydessä luottoluokituslaitoksista annetun asetuksen (EY) N:o 1060/2009 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 462/2013 kanssa. Muutosten tarkoituksena on vähentää liiallista tukeutumista luottoluokituksiin ja poistaa kaikki luokituksista johtuvat automaattiset vaikutukset asteittain. Rahastoyhtiöitä kannustetaan sääntelyllä ottamaan käyttöön sisäisiä menettelyjä luottoriskiarviointeihin sekä noudattamaan luottoriskiarvioinneissa asianmukaista huolellisuutta (due diligence). Säännöksen tarkoituksena ei ole kieltää luottoluokitusten käyttämistä luottoriskin arvioinnissa. Luottoluokituksia tulisi kuitenkin hyödyntää vain osana laajempaa luottoriskin arviointia eikä niitä saisi käsitellä mekaanisesti sellaisenaan ottamatta huomioon sijoituskohteen tapauskohtaisia erityispiirteitä.

Muutosdirektiivin nojalla Finanssivalvonnalle asetetaan velvollisuus sijoitusten luonteen, laajuuden ja monimutkaisuuden huomioon ottaen valvoa rahastoyhtiöiden luottoarviointiprosessien riittävyyttä ja arvioida luottoluokituksiin viittaamista niiden sijoituspolitiikassa ja tarvittaessa edistää tällaisten viittausten vaikutusten lieventämistä, jotta voidaan vähentää luottoluokitusten käyttöä yksinomaisena perusteena ja mekaanisesti. Finanssivalvonta valvoo 4 §:n nojalla tämän lain noudattamista. Tähän yleiseen valvontatoimivaltaan sisältyy myös muutosdirektiivin tarkoittama valvonta. Muutosdirektiivissä säädetään lisäksi komissiolle velvollisuus toteuttaa täytäntöönpanotoimenpiteitä, joissa vahvistetaan perusteet rahastoyhtiön soveltamien riskienhallintamenettelyjen riittävyyden arvioimiseksi. Näillä perusteilla varmistetaan myös, että rahastoyhtiötä estetään käyttämästä ulkoisia luottoluokituksia yksinomaisena perusteena tai mekaanisesti arvioidessaan sijoitusrahaston varojen luottokelpoisuutta.

Ehdotettu momentti tulisi voimaan siirtymäsäännöksen nojalla myöhempänä ajankohtana.

87 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi säännöksellä, jonka mukaan erikoissijoitusrahaston varat olisi sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä. Säännös koskisi kaikkia erikoissijoitusrahastoja eikä merkitsisi erikoissijoitusrahastojen osalta suurta muutosta. Vaatimus on sisältynyt aiemmin 28 §:n 1 momenttiin, jossa säädetään lisäksi velvollisuudesta sijoittaa sijoitusrahaston varat siten kuin siitä 11 luvussa säädetään. Kyseisessä momentissa ei enää säädettäisi tästä, vaan erikoissijoitusrahaston varoja sijoitettaessa voitaisiin edelleen poiketa 11 luvussa säädetystä. Pykälän 1 momentissa nykyisin olevaa velvollisuutta hajauttaa sijoitustoiminnasta aiheutuvat riskit rajattaisiin koskemaan vain erikoissijoitusrahastoja, joita voidaan tarjota ei-ammattimaisille asiakkaille. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tällaisten erikoissijoitusrahastojen säännöissä olisi todettava, miltä osin erikoissijoitusrahasto ei noudata 11 luvun mukaisia sijoitusrahastojen sijoitusrajoituksia. Tällä pyritään parantamaan ei-ammattimaisten sijoittajien tiedonsaantia erikoissijoitusrahaston varojen sijoittamisesta ja korostamaan sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen harjoittaman sijoitustoiminnan sääntelyn eroa.

106 a §. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi maininnalla ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajasta, joka saa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 19 luvun 2 §:n mukaisesti hoitaa vaihtoehtorahastoa Suomessa. Sijoitusrahastolain 15 luvun sääntelyä sijoitusrahastotoiminnan luovuttamisesta ja säilytysyhteisön vaihtamisesta sovelletaan lain 3 a §:n perusteella myös silloin, kun on kyse erikoissijoitusrahaston hoitamisen luovuttamisesta tai erikoissijoitusrahaston säilytysyhteisön vaihtamisesta. ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja on luvun sääntelyssä rinnastettavissa pykälässä nykyisin mainittuun ulkomaiseen ETA-rahastoyhtiöön.

129 ja 130 §. Pykälät ja 130 §:n edellä oleva väliotsikko ehdotetaan kumottavaksi. Pykälissä tarkoitetut yhteissijoitusyritykset ovat vaihtoehtorahastoja, joiden markkinoinnin sääntely sisältyisi vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin. Siirtymäsäännöksellä pykälät säilyisivät kuitenkin voimassa 23 päivään heinäkuuta 2014 saakka, jolloin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain kyseiseen sääntelyyn liittyvä määräaika päättyisi.

131 ja 132 §. 131 §:n 3 momentti ja 132 § ehdotetaan kumottavaksi, koska niissä viitattu 129 § ehdotetaan kumottavaksi. Siirtymäsäännöksellä pykälät säilyisivät kuitenkin voimassa 22 päivään heinäkuuta 2014 saakka, jolloin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain kyseiseen sääntelyyn liittyvä määräaika päättyisi.

132 c §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska kolmannen maan rahastoyhtiötä säännellään vaihtoehtorahastojen hoitajana vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa.

132 d §. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi viittaus kumottavaan 132 c §:ään.

132 e ja 132 f §. 132 e §:n 1 ja 2 momentista sekä 132 f §:n 1 ja 3 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kolmannen maan rahastoyhtiöön, koska kolmannen maan rahastoyhtiötä vaihtoehtorahastojen hoitajana säännellään vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa.

132 g, 132 i, 132 j ja 132 k §. 132 g §:stä sekä 132 i, 132 j ja 132 k §:n 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kolmannen maan rahastoyhtiöön, koska kolmannen maan rahastoyhtiötä vaihtoehtorahastojen hoitajana säännellään vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa.

136 §. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi tekninen korjaus, jossa viittaus arvopaperimarkkinalakiin korjattaisiin viittaukseksi uuteen arvopaperimarkkinalakiin. Vanhan lain 2 luvun 9 §:n määritelmä osakkeenomistajaan rinnastettavasta henkilöstä sisältyy uudessa laissa sen 9 luvun 4 §:ään.

22 luku Seuraamukset

Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi. Lukuun ehdotetaan sisällytettäväksi hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset, joissa lueteltaisiin ne säännökset, joiden vastaisista teoista rahastoyhtiölle tai ulkomaiselle ETA-rahastoyhtiölle määrätään Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkemmin säädetty hallinnollinen seuraamus. Vastaava sääntely on toteutettu sijoituspalveluyritysten osalta sijoituspalvelulaissa.

Hallinnolliset seuraamukset

144 a §. Pykälän edelle ehdotetaan säännösten sisältöä kuvaavaa väliotsikkoa. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi ne säännökset, joiden tahallisesta tai huolimattomuudesta tapahtuneesta laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:ssä tarkoitettu rikemaksu. Momentin 1 kohdan mukaan rikemaksu määrättäisiin rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärää koskevan 27 §:n laiminlyönnistä tai rikkomisesta. Momentin 2 ja 3 kohta vastaavat pääosin nykyistä Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 2 kohtaa. Kyseisessä kohdassa nykyisin oleva 11 luvussa säädettyjen varojen sijoittamista koskevien rajoitusten laiminlyönti tai rikkominen ehdotetaan siirrettäväksi tämä lain 144 b §:ään. Momentin 2 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi 12 luvun erikoissijoitusrahaston sijoitustoiminnan säännösten ja 41 §:n 6 momentin laiminlyönti tai rikkominen. Erikoissijoitusrahastojen sijoitustoimintaa säännellään lain tasolla huomattavasti sijoitusrahastoja vapaammin. Erikoissijoitusrahaston tulee kuitenkin noudattaa sen säännöissä sovittuja sijoitustoiminnan rajoituksia. Verrattuna sijoitusrahastoihin erikoissijoitusrahaston sijoitustoiminnan sääntelyllä ei ole samanlaista keskeistä asemaan sijoittajansuojan välineenä. Siksi erikoissijoitusrahaston sääntöjen sijoitussäännösten rikkominen ehdotetaan sisällytettäväksi seuraamusmaksua lievemmän rikemaksusanktionuhan alaisiin tekoihin ja laiminlyönteihin. Lisäksi ehdotetaan 4 kohdassa säädettäväksi, että rikemaksu määrättäisiin 102 §:n laiminlyönnistä tai rikkomisesta. Viimeksi mainittu pykälä koskee edellytyksiä, joilla 99 §:ssä tarkoitettu ilmoitusvelvollinen saa hankkia rahastoyhtiön hallinnoiman sijoitusrahaston varoihin kuuluvia arvopapereita tai johdannaissopimuksia tai luovuttaa edellä tarkoitetulle sijoitusrahastolle tällaisia varoja. Momentin 5 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi rikemaksun määräämisestä säilytysyhteisön 118 §:n 1 ja 3—5 momentin mukaisten sijoitusrahaston hallinnon hoitamista koskevien velvollisuuksien laiminlyönnistä tai rikkomisesta. Momentin 1, 4 ja 5 kohdassa mainittujen säännösten vastaiset rikkomukset eivät ole aikaisemmin kuuluneet seuraamusten piiriin. Rikkomuksia pidetään helposti toteen näytettävinä ja niiden sisällyttämistä rikemaksun piiriin perusteltuna.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että myös 1 momentissa mainittuja säännöksiä täydentävän tarkemman kansallisen tai komission asetusten ja päätösten rikkomisen johdosta voidaan määrätä seuraamusmaksu. Kysymys on selventävästä sääntelystä, koska lain säännöksen rikkomisena on jo lähtökohtaisesti pidettävä myös sitä, että asianomainen rikkoo säännöksen perusteella annettua tarkempaa määräystä. Pykälän 2 momentissa tarkoitetun säännöksen rikkomisen merkittävyys otetaan huomioon arvioitaessa sitä, millainen seuraamus tulisi kussakin tapauksessa määrätä, tai täyttyvätkö ne edellytykset, joiden perusteella seuraamus voidaan kokonaan jättää määräämättä.

144 b §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi ne säännökset, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu. Momentissa mainitut teot ja laiminlyönnit on sanktioitu osin voimassa olevan lain 146 §:ssä rikosoikeudellisesti sijoitusrahastorikkomuksena. Kyseiset teot ja laiminlyönnit ehdotetaan dekriminalisoitaviksi jäljempänä ehdotetulla 146 §:n kumoamisella. Lisäksi pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi rahastoyhtiön taloutta, toiminnan järjestämistä ja riskienhallintajärjestelmiä koskevat keskeiset säännökset, joiden rikkominen on omiaan vaarantamaan rahastoyhtiön vakaan toiminnan ja sijoittajien edun, sekä säännökset äänivallan käyttämisestä ja hankkimisesta kohdeyhtiöistä sekä kiellosta antaa rahasto-osuuksien markkinoinnissa totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa tietoa. Momenttiin lisättäisiin myös sijoitusrahaston varojen sijoittamista koskevien rajoitusten laiminlyönti tai rikkominen 28 §:n perusteella. Varojen hajauttaminen lain 11 luvun mukaisesti on olennainen osa sijoitusrahaston riskienhallintaa ja sillä on keskeinen merkitys sijoittajansuojan toteutumiselle. Näistä syistä säännösten rikkomisesta olisi säädettävä mahdollisuus määrätä riittävän ankara hallinnollinen seuraamus, jota voidaan käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjen muiden valvontatoimenpiteiden lisäksi.

Ehdotus vastaa sijoitusrahastodirektiiviä, jonka 99 artiklassa edellytetään, että direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta on voitava määrätä aiheellisia hallinnollisia toimenpiteitä ja hallinnollisia seuraamuksia. Säädettyjen toimenpiteiden ja seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Seuraamusmaksu, jolla arvioidaan olevan merkittävä yleisestävä vaikutus, täydentäisi direktiivin vaatimukset huomioon ottavalla tavalla Finanssivalvonnan käytössä nykyisin olevaa keinovalikoimaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että myös 1 momentissa mainittuja säännöksiä täydentävän tarkemman kansallisen tai komission asetusten ja päätösten rikkomisen johdosta voidaan määrätä seuraamusmaksu. Kysymys on selventävästä sääntelystä edellä ehdotettua 144 a §:n 2 momenttia vastaavasti.

144 c §. Uudessa 144 c §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, että hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa.

Rangaistusäännökset

145 §. Pykälän edelle ehdotetaan lisättäväksi säännösten sisältöä kuvaava väliotsikko. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta tuomita sijoitusrahastorikoksesta se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käyttää 42 §:n 3 momentin vastaisesti nimitystä erikoissijoitusrahasto. Säännös vastaa momentin 3 kohtaa, jonka mukaan pykälässä säädettyyn rangaistukseen voidaan tuomita sijoitusrahasto nimityksen käyttämisestä lain vastaisesti. Säännös ei merkitse asiallista muutosta. Pykälän 3 kohta on sijoitusrahastolain muuttamisesta annetulla lailla (1490/2011) tehtyyn lainmuutokseen saakka koskenut sekä sijoitusrahastoja että erikoissijoitusrahastoja.

146 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Ehdotuksen mukaan pykälässä mainitut säännökset sisällytettäisiin lain 144 b §:ään, jossa lueteltujen säännösten vastaisesta teosta tai laiminlyönnistä määrätään Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu.

148 §. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus kumottavaan 146 §:ään.

Voimaantulosäännös

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi momentissa lueteltujen muutospykälien voimaantulon siirtämisestä. Momentissa lueteltujen pykälien muutokset perustuvat kolmannen maan rahastoyhtiöiden sääntelyn sisältymiseen vastaisuudessa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaan lakiin. Muutokset tulisivat voimaan 22 päivänä heinäkuuta 2014, jolloin tämän lain mukaisten kolmannen maan rahastoyhtiöiden toiminnan tulee täyttää vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain edellytykset, jotta toimintaa voidaan Suomessa jatkaa.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan 2 momenttia vastaavasti säädettäväksi kolmannen maan rahastoyhtiöitä koskevien momentissa lueteltujen säännösten kumoamisesta vasta muun lain voimaantulon jälkeen.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ennen tämän lain voimaantuloa vahvistettujen erikoissijoitusrahaston sääntöjen katsomisesta hyväksytyiksi ilman eri toimenpiteitä. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin niin sanotun overreliance-kiellon voimaantulosta. Voimaantuloajankohta on kytketty asiasta annetun muutosdirektiivin täytäntöönpanoajankohtaan.

1.3 Laki kiinteistörahastolain muuttamisesta

Kiinteistörahastolakiin ehdotetaan tehtäväksi joukko vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain voimaantulosta aiheutuvia muutoksia. Monin osin kyse on lakien välistä suhdetta selventävistä informatiivisista säännöksistä. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain sääntely on kiinteistörahastolakiin nähden ensisijaista. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa säädetään lain nimen mukaisesti vaihtoehtorahastojen hoitajasta, ei niinkään vaihtoehtorahastosta. Kiinteistörahastolaissa taas säännellään yksityiskohtaisesti yhtä vaihtoehtorahaston tyyppiä, kiinteistörahastoa. Lakien erilaiset sääntelykohteet ovat yksi syy, miksi kiinteistörahastolaki on nähty tarpeellisena säilyttää omana erillislakinaan. Se on osa laajempaa sääntelykokonaisuutta, jonka sisäinen johdonmukaisuus olisi voinut merkittävästi kärsiä, mikäli kiinteistörahastolain sääntely olisi esimerkiksi yhdistetty lakiin vaihtoehtorahastojen hoitajista. Lisäksi laissa tarkoitettujen rahastojen ja niiden osakkeenomistajien verokohtelusta olisi voinut syntyä epävarmuutta. Valituilla sääntelyratkaisuilla on tarkoitus säilyttää olemassa oleva oikeustila ennallaan. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi myös muutamia kansallisesta sääntelytarpeesta johtuvia muutoksia, joilla pyritään edistämään toimialan kehittymistä.

1 §. Soveltamisala. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tarkennettavaksi, että momentissa on kyse sijoitusrahastolain mukaisesta erikoissijoitusrahastosta. Koska erikoissijoitusrahasto sekä osakeyhtiömuotoinen kiinteistörahasto ja siihen rinnastettava kommandiittiyhtiö ovat vaihtoehtorahastoja, momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että näihin sovelletaan myös lakia vaihtoehtorahastojen hoitajista.

Täydennyksen tarkoituksena on selventää, että vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain sääntely soveltuu myös kiinteistörahastolaissa säänneltyihin vaihtoehtorahastoihin. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva sääntely soveltuu kiinteistörahastolain mukaisiin toimijoihin eri laajuudessa riippuen rahaston hoitajan hoitamien varojen määrästä sekä siitä, nimetäänkö rahastolle ulkoinen hoitaja ja siitä, tarjotaanko rahaston osuuksia ei-ammattimaisille asiakkaille. Vaihtoehtorahastojen hoitaja joutuu silloinkin, kun sillä ei ole velvollisuutta hakea vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupaa, rekisteröitymään Finanssivalvontaan. Vaikka tällöin hoitajaan sovellettava vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain sääntely on suppeampaa kuin toimiluvanvaraisesti toimivalle, on esimerkiksi asiakkaan tuntemista ja rahanpesun estämistä koskeva, myös rekisteröitymisvelvollisiin hoitajiin soveltuva sääntely mittavaa. Toimiluvalla toimivia vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva sääntely sisältää lisäksi esimerkiksi säännöksiä raportoinnista sekä lisävelvoitteita listaamattomiin yrityksiin sijoitettaessa, jotka ovat olennaista sääntelyä myös kiinteistörahastotoiminnassa.

2 §. Kiinteistörahasto. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi informatiivisella maininnalla, että kiinteistörahasto on vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa tarkoitettu vaihtoehtorahasto. Samoin pykälän 2 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi vastaavalla maininnalla momentissa tarkoitetusta kommandiittiyhtiöstä.

Vaihtoehtorahasto on vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 2 luvun 2 §:n mukaisesti yhteisö, joka hankkii varoja useilta sijoittajilta yhteistä sijoittamista varten ja sijoittaa ne määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua toimilupaa. Tämä määritelmä vastaa kiinteistörahastolain 1 §:n 1 momentin mukaista kiinteistörahastotoiminnan määritelmää.

Jokaisella vaihtoehtorahastolla tulee olla vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukainen hoitaja. Pykälän 1 ja 2 momenteissa tarkoitettu vaihtoehtorahasto on sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto, jollei sille nimetä ulkopuolista hoitajaa. Pykälässä tarkoitetut toimijat eivät siis kaikissa tilanteissa toimi ainoastaan vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa tarkoitettuina rahastoina, vaan mahdollisesti myös laissa tarkoitettuna hoitajana. Hoitajana voi toimia vaihtoehtorahasto itse, jos rahaston oikeudellinen muoto mahdollistaa sisäisen hoitamisen ja jos sen hallintoelin päättää olla nimeämättä ulkopuolista hoitajaa.

4 §. Muun lainsäädännön soveltaminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi maininnalla, että kiinteistörahastoon ja sen osakkeenomistajaan sekä kiinteistörahastotoimintaa harjoittavaan kommandiittiyhtiöön ja sen yhtiömiehiin sovelletaan, mitä vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa on säädetty vaihtoehtorahastosta ja sen hoitajasta.

Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskeva lainsäädäntö ei suoraan sääntele vaihtoehtorahastoa, vaan vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Laissa tarkoitetut rahastot eivät siten suoraan kuulu mainitun lain soveltamisalaan. Kiinteistörahastolain mukainen toiminta voidaan kuitenkin järjestää niin, että siihen soveltuvat sisäisesti hoidettuun vaihtoehtorahastoon soveltuvat vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain sääntely. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa lueteltaisiin kiinteistörahastolain säännökset, joita ei sovelleta kiinteistörahastoon, joka on sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto. Nämä säännökset olisivat lain 1 §:n 2 momentti ja 4 §:n 2 momentin 2 kohta, joissa viitataan 15 §:n 5 momenttiin, 8 §:n 3 momentti 15 §:n 5 momentissa tarkoitetusta rakentamisen ja kiinteistönjalostustoiminnan harjoittamisesta, 15 §:n 5 momentti rakentamiseen ja kiinteistönjalostustoimintaan sijoittamisesta sekä 23 § Finanssivalvonnan oikeudesta myöntää poikkeus 5 luvun mukaisista velvollisuuksista. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 3 luvun 6 §:n mukaisesti ulkoinen tai sisäinen vaihtoehtorahastojen hoitaja ei saa harjoittaa kiinteistörahastolain 15 §:n 5 momentissa tarkoitettua toimintaa. Kuten todettu, laki ei sääntele suoraan itse rahastoja, joten mainitun toiminnan harjoittaminen rahastossa silloin, kun rahastolle on nimetty ulkoinen vaihtoehtorahastojen hoitaja, on kiinteistörahastolain mukaisesti sallittua. Kiinteistörahastolain 5 luku käsittelee kiinteistörahaston tiedonantovelvollisuutta ja lain 23 §:n mukaan Finanssivalvonta voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen luvun velvollisuuksista. Koska tällainen sääntely on ristiriidassa vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain tiedonantovelvollisuuksien kanssa, ei mainittua 23 §:ää sovellettaisi sisäisesti hoidettuun vaihtoehtorahastoon.

5 §. Toiminimi. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi maininnalla, että kiinteistörahasto, joka harjoittaa ainoastaan vuokra-asuntosijoittamista, voi kiinteistörahasto-nimen sijaan vaihtoehtoisesti käyttää toiminimessään sanaa asuntorahasto joko sellaisenaan tai yhdysosana. Asuntorahasto-sanan käyttämistä osana toiminimeä ei kuitenkaan kiinteistörahasto-sanan tapaan rajattaisi vain tämän lain mukaiset edellytykset täyttävän toimijan oikeudeksi. Jokaisen kiinteistörahaston toimialan kuvauksessa tulee kuitenkin olla sana kiinteistörahasto, jotta toiminnan luonteesta kiinteistörahastotoimintana ei synny epäselvyyttä.

6 §. Valvonta. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi informatiivisella lisäyksellä, jossa todettaisiin Finanssivalvonnan valvovan vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain noudattamista mainitussa laissa ja Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetyllä tavalla.

8 §. Muu sallittu toiminta. Nykyinen pykälä ehdotetaan jaettavaksi kolmeen momenttiin. Pykälässä sallittu toiminta ei koske kaikkia kiinteistörahastoja, ja jakamalla pykälä useampaan momenttiin voitaisiin selkeämmin tuoda esiin se, minkälaista toimintaa eri tavoin järjestäytyneet rahastot voivat harjoittaa. Lain 4 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa viitattaisiin 8 §:n 3 momenttiin.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi maininnalla, että sellainen kiinteistörahasto, joka on sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto, ei vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain mukaisesti saisi harjoittaa muuta toimintaa kuin kyseisen vaihtoehtorahaston hoitamista. Kiinteistörahasto, jolle on nimetty ulkoinen vaihtoehtorahastojen hoitaja, voisi kuitenkin harjoittaa pykälän 2 momentissa sallittua toimintaa. Tällainen kiinteistörahasto voisi harjoittaa myös pykälän 3 momentin mukaista toimintaa.

9 §. Osakepääoma. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin, että myös vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain vähimmäispääomaa koskevaa sääntelyä sovelletaan kiinteistörahastoon, joka on sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto ja jolla on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Tarkoitettu vähimmäispääomasääntely ei koske rahastoja eikä sovellu hoitajaan, joka on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan mainitun lain 1 luvun 3 §:n mukaisesti. Momentissa säädettäisiin rajoituksesta apporttiomaisuutta koskevaan 4 momenttiin. Pykälän 4 momentissa sallitaan apporttiomaisuuden käyttäminen kiinteistörahaston perustajien merkitsemien osakkeiden maksamisessa. Uudessa 5 momentissa viitattaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 6 luvun 2 §:n 6 momenttiin, jossa säädetään velvollisuudesta sijoittaa kyseisen pykälän mukaiset omat varat rahavaroihin tai lyhyellä aikavälillä helposti rahaksi muunnettaviin varoihin. Kaikki kiinteistörahastolain sallima apporttiomaisuus ei välttämättä täytä näitä edellytyksiä, mikä tulee ottaa 4 momenttia sovellettaessa huomioon.

Uudessa 5 momentissa ehdotetaan myös säädettäväksi, että kiinteistörahastoon, joka on sisäisesti hoidettu vaihtoehtorahasto, sovelletaan lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 6 luvun 2 §:n 2—6 momentteja vähimmäispääomasta. Kyseiset momentit soveltuvat, vaikka kysymys ei olisi edellisessä virkkeessä tarkoitetusta apporttiomaisuuden käyttämisestä. Kiinteistörahastolain mukaiset oman pääoman vaatimukset ovat vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa säädettyä tiukemmat, mutta mainitun lain sääntely asettaa tiettyjä lisävaatimuksia koskien omia varoja.

13 §. Kiinteistösijoitustoiminnan säännöt. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta, että rahaston säännöt tulee saattaa sijoittajien tietoon ja että sääntöjen pääkohdat on ilmoitettava esitteessä. Lisäyksellä halutaan korostaa kiinteistörahaston velvollisuutta saattaa rahaston säännöt sijoittajien ja rahaston markkinoinnin kohteena olevien tietoon.

14 §. Sääntöjen toimittaminen tiedoksi. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi koskemaan sääntöjen toimittamista tiedoksi, kun kiinteistösijoitustoiminnan sääntöjen vahvistamisesta Finanssivalvonnassa luovuttaisiin. Ehdotus pääosin vastaa sijoitusrahastolain 43 a §:ksi ehdotettua muutosta erikoissijoitusrahastojen sääntöjen toimittamisesta tiedoksi Finanssivalvonnalle. Koska kiinteistörahastot ovat vaihtoehtorahastoja, niihin tulevat sovellettaviksi myös vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 12 luvun 1 §:n 3 momentissa ja 13 luvun soveltuessa kyseisen luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyt velvollisuudet tietojen toimittamisesta viranomaisille ennen toiminnan aloittamista. Säännöt voidaan toimittaa tiedoksi osana kyseisiä ilmoituksia.

Nykyisestä kiinteistörahastolain 14 §:stä ehdotetaan kuitenkin säilytettäväksi tiettyjä säännöksiä. Finanssivalvonnalla olisi edelleen oikeus asettaa laissa mainittuja erityisiä syitä koskevia rajoituksia ja ehtoja. Samoin pykälässä säilytettäisiin kiinteistörahaston toiminnan aloittamisesta ilmoittamista koskeva sääntely.

15 a §. Voitonjako. Pykälään ehdotetaan tarkennettavaksi, että siinä tarkoitetun kiinteistörahaston on jaettava pykälässä tarkoitettu voitto kaikille osakkeille osakeomistuksen keston huomioon ottaen tai muulla perusteella samassa suhteessa. Pykälässä tarkoitetulle toiminnalle on tyypillistä, että uusia sijoituksia hankitaan kesken tilikautta järjestetyillä suunnatuilla osakeanneilla. Tällöin voi olla tarkoituksenmukaista sopia osakeyhtiölain 9 luvun 15 §:n mukaisesti osakeantipäätöksessä, että annissa merkittyjen osakkeiden oikeudet voitonmaksuun alkavat myöhemmästä ajankohdasta kuin osakkeiden rekisteröimisestä. Osinko voi täten olla sidottu omistusaikaan. Pykälän tulkinta nykyisessä muodossaan on ollut ongelmallista ja saattanut antaa kuvan, että säännös on poikkeus osakeyhtiölain osakkeiden oikeuksien lykkäystä koskevasta sääntelystä, mitä sen ei ole tarkoitus olla. Muutoksella ei ole kuitenkaan tarkoitus rajata kiinteistörahaston voitonjaon perustetta yksinomaan omistuksen kestoon, vaan kiinteistörahasto saisi tilanteesta riippuen määrittää voitonjaon perusteensa myös muutoin.

19 §. Arvopaperimarkkinalain soveltaminen. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi maininnalla, että kiinteistörahastoon ja osakkeenomistajaan sovelletaan pykälässä mainittuja tiedonantovelvollisuutta koskevia arvopaperimarkkinalain lukuja, jollei vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 7, 12 ja 13 luvuissa säädetä toisin.

1.4 Laki arvopaperimarkkinalain muuttamisesta

2 luku Määritelmät

10 §. Sijoituspalvelun tarjoaja. Pykälä sijoituspalvelun tarjoajista ehdotetaan muutettavaksi luettelomuotoon ja siinä olisi neljä kohtaa. Luettelon 1—3 kohtiin ehdotetaan sisällytettäväksi pykälässä nykyisin määritellyt sijoituspalvelun tarjoajat. Pykälässä nykyisin olevaa ulkomaisen rahastoyhtiön käsitettä ei ole määritelty sijoitusrahastolaissa, mutta mainittuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi tällainen määritelmä käsitteellä tarkoitettujen toimijoiden piirin selventämiseksi.

Luettelon 4 kohdassa ehdotetaan mainittavaksi, että sijoituspalvelun tarjoajalla tarkoitetaan myös sellaista vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitajaa ja ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajaa, joka tarjoaa sijoituspalvelua. Mahdollista ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan oikeutta tarjota sijoituspalvelua rajan yli on tulkittu eri jäsenvaltioissa eri tavoin. Suomessa ehdotetaan tämä sallittavaksi, kun toimija täyttää direktiivin edellytyksen sijoituspalvelun tarjoamiselle. Samoin kotimainen vaihtoehtorahastojen hoitaja, joka saa tarjota sijoituspalvelua, voisi tarjota tätä palvelua myös rajan yli, mikäli se sallitaan kohteena olevassa jäsenvaltiossa.

3 luku Soveltamisala ja määritelmät

2 §. Soveltamisalan rajaus. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi informatiivinen tarkennus, että vaihtoehtorahastoja koskevasta muusta tiedonantovelvollisuudesta säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa. Momentissa on yhteissijoitusyrityksellä viitattu sijoitusrahastolain määritelmästä poiketen yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yhteisöihin, jotka eivät ole sijoitusrahastodirektiivin mukaisia yhteissijoitusyrityksiä tai rahastoyhtiöitä. Nykyisin tällaiset toimijat katsotaan vaihtoehtorahastojen hoitajiksi ja vaihtoehtorahastoiksi. Käsitettä yhteissijoitusyritys on kuitenkin käytetty laajasti arvopaperimarkkinalaissa ja sen perusteluissa, esimerkiksi 9 luvun 12 §:ssä. Lakien välisestä käsitteellisestä ristiriidasta huolimatta ei ole nähty tässä yhteydessä tarpeelliseksi ryhtyä laajamittaiseen käsitteistön yhtenäistämiseen.

Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 12 ja 13 luvussa asetetaan vaihtoehtorahastojen hoitajalle osin arvopaperimarkkinalain esitesääntelystä poikkeavia tiedonantovelvollisuuksia. Mikäli vaihtoehtorahastojen hoitajan on julkistettava sekä arvopaperimarkkinalain mukainen esite että vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 12 luvun mukaiset tiedot, se voi ilmoittaa ne tiedot, jotka eivät ilmene arvopaperimarkkinalain mukaisesta esitteestä erikseen tai lisätietoina tässä esitteessä. Vaihtoehtorahastojen hoitajan ei siten tarvitse laatia ja julkistaa kahta erillistä, mutta osin samansisältöistä esitettä. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan lain 23 luvun 4 §:n siirtymäsäännöksen mukaisesti vaihtoehtorahaston osuuksien markkinointia koskevia mainitun lain 12 ja 13 luvun säännöksiä ei sovelleta sellaisen vaihtoehtorahaston osuuksien markkinointiin, josta on laadittu ja julkistettu arvopaperimarkkinalain 3—5 luvun mukainen esite. Vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevassa laissa säädetään myös velvollisuudesta julkistaa avaintietoesite, kun vaihtoehtorahaston osuuksia tarjotaan ei-ammattimaisille asiakkaille. Mikäli vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee julkistaa arvopaperimarkkinalain mukainen esite, sillä ei ole velvollisuutta julkistaa tai antaa asiakkaalle avaintietoesitettä.

Lain 3—5 luvus