Hakutulokset
- Uutiset
17.3.2022 12.45
Tietosuojavaltuutetun toimisto täydensi koronarokotuksiin ja koronapassiin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiäTietosuojavaltuutetun toimisto on täydentänyt usein kysyttyä koronaviruksesta ja tietosuojasta -osiota uusilla vastauksilla koronapassista ja koronarokotteesta. Listättyy on tietoa tilanteista, joissa tietoa koronarokotteesta pyydetään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden työntekijöiltä tartuntatautilain väliaikaisen 48 a § -pykälän nojalla. Toimisto muistuttaa myös, että koronapassia voidaan edellyttää ainoastaan vaihtoehtona rajoitustoimille. - Uutiset
17.3.2022 7.00
Kela: Todistukset tartuntatautipäivärahaa vartenTartuntatautipäivärahahakemuksen liitteeksi käy nyt julkisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa työskentelevän lääkärin, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan todistus. Väliaikainen lainmuutos on voimassa 30. kesäkuuta 2022 asti. - Uutiset
16.3.2022 10.00
EIT: Covid-rajoituksilla loukattiin kokoontumis- ja yhdistymisvapauttaEIT:n 3. jaosto katsoi äänin 4-3, että Sveitsin yleiset Covid-torjuntatoimenpiteet, joilla oli kielletty julkiset tapahtumat pitkäksi aikaa, loukkasi EIS 11 artiklan mukaista kokoontumis- ja yhdistymisvapautta. Huom!. Ks. EIT:n suuren jaoston tuomio 27.11.2023: Valitus oli jätettävä tutkimatta (ään.). - Uutiset
14.3.2022 13.35
Kuntainfo: Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Ukrainasta tulleille henkilöilleSTM on lähettänyt kunnille ja sairaanhoitopiireille kuntainfon, jossa kerrotaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Ukrainasta tulleille henkilöille. - Uutiset
10.3.2022 12.00
Toimialaraportti: Sote-uudistus tuo suuria muutoksia sekä henkilöstölle että yrityksilleSote-toimiala elää kansallisten uudistusten ja kansainvälisten muutostrendien keskellä. Sote-uudistus vaikuttaa alan henkilöstöön ja yrityskenttään. Lisäksi muut muutokset, kuten lainsäädännöllä ohjattavat henkilöstömitoitukset, vaikuttavat alan kasvaviin henkilöstötarpeisiin esimerkiksi ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoivassa. Samanaikaisesti monia sote-ammatteja, kuten sosiaalityöntekijöitä ja sairaanhoitajia, koettelee laaja työvoimapula. Yritykset työllistävät jo yli 90 000 henkilöä, mikä vastaa noin 22 %:n osuutta sote-alan kaikista työllisistä. - Uutiset
9.3.2022 12.40
Apulaisoikeusasiamiehen sijainen: Tietopyyntö koskien potilasasiakirjojaKantelija arvosteli Sosterin menettelyä tietopyyntönsä käsittelyssä. Hän kertoi saaneensa pyyntönsä perusteella Sosterilta itseään koskevia potilasasiakirjoja, joissa oli häneltä peitettyä tietoa. Hän pyysi Sosterilta myös nämä tiedot ja sai 6.5.2021 kieltäytymistodistuksen, jossa viitattiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momenttiin, mutta siitä ei käynyt ilmi, millä tavoin tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua, hänen etuaan tai muutoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Kieltäytymistodistuksessa todettiin, että hänellä oli oikeus saada asiasta kirjallinen viranomaisen päätös, jonka hän pyysi viipymättä. Valituskelpoinen päätös tehtiin 29.7.2021 eli sen saamiseen kului lähes 3 kuukautta. Apulaisoikeusasiamiehen sijainen totesi, että asian käsittelyn viivästymisen syiksi tässä tapauksessa esitetyt perusteet eli lomat ja tietokatkokset eivät sinänsä oikeuttaneet poikkeamaan laissa säädettyjen määräaikojen noudattamisesta tai asian muusta asianmukaisesta käsittelemisestä, joskin ne voitiin yksittäisten virkamiesten menettelyn moitittavuutta arvioitaessa ottaa huomioon. Sosterissa oli menetelty virheellisesti, kun valituskelpoisen päätöksen antaminen asiassa viivästyi asiassa kerrotuin tavoin. Ratkaisussa ei otettu kantaa siihen, miten kantelijan tietopyyntö olisi tullut ratkaista ja olisiko tässä tapauksessa kaikki hänen pyytämänsä tiedot tullut luovuttaa. - Uutiset
8.3.2022 16.00
Pakollisesta koronatestistä kieltäytynyt nainen tuomittiin terveydensuojelurikkomuksesta 15 päiväsakon rangaistukseen - hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaNainen oli kiistänyt syytteen ja muut häntä vastaan esitetyt vaatimukset. Naisen mukaan hän oli kieltäytynyt koronatestistä, koska oli kokenut aikaisemman vastaavan testin vastenmieliseksi nenän verenvuodon vuoksi. Nainen oli pyytänyt testin ottamista nielusta. (Vailla lainvoimaa 8.3.2022) - Uutiset
7.3.2022 14.21
Hallinto-oikeus: Rovaniemen kaupungin häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmällä ei ollut päätöksentekoaikaan toimivaltaa päättää tartuntatautilain 58 d §:n 1 momentin mukaisen päätöksen tekemisestäHAO totesi johtopäätöksenään, ettei Rovaniemen kaupungin häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmällä voitu katsoa olleen päätöksentekoaikaan 7.12.2021 toimivaltaa päättää tartuntatautilain 58 d §:n 1 momentin mukaisen päätöksen tekemisestä, vaan toimivalta asiassa oli kuulunut kaupungin hyvinvointilautakunnalle. Valituksenalainen päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä, minkä vuoksi se tuli kumota ja poistaa. (Ei lainvoim.7.3.2022) - Uutiset
7.3.2022 12.20
Hallinto-oikeus: Terveystalolle ei voitu myöntää toisiolain mukaista yksittäistä tietolupaa siihen, että se voi toteuttaa tutkimuksia siten, ettei erillisiin tutkimuksiin haeta erillisiä tietolupia tietolupaviranomaiseltaSuomen Terveystalo Oy oli hakenut Sosiaali- ja terveysalan tietolupa- viranomaiselta (Tietolupaviranomainen) toisiolain mukaista tietolupaa käyttää yhtiön potilastietoja niin sanotuissa RWD (Real World Data) -tutkimusprojekteissa siten, ettei erillisiin tutkimuksiin haeta erillisiä tietolupia. Hakemuksen mukaan tutkimusluvat myönnettäisiin Terveystalon eettisen toimikunnan käsittelyn perusteella ja olisivat näin ollen tietolupaviranomaisen helposti valvottavissa. (Ei lainvoim. 7.3.2022. Julkaisematon) - Uutiset
3.3.2022 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Mikkelin keskussairaala ei olisi saanut ilman tapauskohtaista harkintaa kieltää vanhempien pääsyä vastasyntyneen lapsensa luokse tehohoitoyksikköönKantelija arvosteli Mikkelin keskussairaalan menettelyä kieltää vanhempia tapaamasta hengitysvaikeuksista kärsinyttä vastasyntynyttä lastaan teho-osastolla koronarajoitusten vuoksi. AOA katsoi, ettei Essotella ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa kaavamaisesti ja kategorisesti kieltää vanhempien läsnäoloa vastasyntyneen lapsensa luona tehohoitohuoneessa. Kiellolla puututtiin perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin vanhempien ja lasten oikeuksiin. Mikkelin keskussairaala ei olisi saanut ilman tapauskohtaista harkintaa kieltää vanhempia tapaamasta hengitysvaikeuksista kärsinyttä vastasyntynyttä lastaan ja osallistumasta hänen hoitoonsa tehohoitoyksikössä. Keskussairaalan olisi tullut arvioida vaihtoehtoisia menettelytapoja, joiden avulla vanhempien läsnäolo olisi mahdollisesti ollut toteutettavissa terveysturvallisesti ja vaarantamatta muiden henkeä ja terveyttä. - Uutiset
2.3.2022 12.00
Asiantuntijaryhmä haluaa elämän loppuvaiheen hoidon laaturekisteriin – uusilla suosituksilla ja toimenpidekoodeilla yhtenäistetään palliatiivisen hoidon laatua ja kirjaamistaAsiantuntijaryhmän mukaan elämän loppuvaiheen hoidon tietopohjaa pitäisi kehittää niin, että tulevaisuudessa voitaisiin muodostaa palliatiivisen hoidon kansallinen laaturekisteri. Palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta tarvitaan yhtenäistä ja vertailukelpoista tietoa, jotta hoidon laatua, vaikuttavuutta ja saatavuutta voidaan seurata. - Uutiset
2.3.2022 7.13
Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen koronaepidemiaan liittyviä suosituksia päivitettiinOpetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat päivittäneet kahta koronaepidemian ehkäisyä koskevaa suositusta koronavirustilanteen lieventyessä. Toinen suositus koskee varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäjiä ja toinen lukio- ja ammatillisen koulutuksen, vapaan sivistystyön ja aikuisten perusopetuksen järjestäjiä sekä ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. Uudet suositukset korvaavat 22.12.2021 annetut vastaavat suositukset. - Uutiset
1.3.2022 13.37
Kolmikantaisen työryhmän esitys työturvallisuuslain väliaikaisesta muuttamisesta lähetetään koronaministerityöryhmän linjauksen mukaisesti lausuntokierrokselleTyöelämän koronaturvallisuustoimia pohtinut työryhmä laati luonnoksen hallituksen esitykseksi, jossa ehdotetaan työturvallisuuslain väliaikaista muuttamista. Työturvallisuuslakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus käsitellä tietoa työntekijän covid-19-rokotuksesta tai tämän sairastamasta covid-19-taudista. Työntekijän olisi pyydettäessä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys kyseisistä tiedoista. Esityksessä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä suojakeinoista. Hallituksen esityksen mahdollinen antaminen sekä voimassaoloaika arvioidaan lausuntokierroksen jälkeen ottaen huomioon silloin vallitseva epidemiatilanne. - Uutiset
28.2.2022 14.35
Oikeusasiamies: Poliisin menettely lopettaa jumalanpalvelus kokoontumisrajoitustilanteessaRikoskomisario ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa, kun hän oli kahteen otteeseen määrännyt Kotikirkon jumalanpalveluksen päättymään. Hän ei ollut myöskään ylittänyt harkintavaltaansa, kun hän päätti, että kaksi Kotikirkon pastoria otetaan kiinni. - Uutiset
28.2.2022 11.50
Maaliskuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Ravitsemisliikkeitä koskevista rajoituksista luovutaan
- Kokoontumislakiin tulee muutoksia
- Laki rekrytointitukikokeilusta tulee voimaan
- Hyvinvointialueet kuuluvat jatkossa yhteistyöalueisiin asetuksessa 91/2022 säädetyllä tavalla.
- Uutiset
28.2.2022 10.44
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi lääkäriklinikalle 5.000 euron seuraamusmaksun puutteista rekisteröidyn oikeuksien toteutuksessaTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt lääkäriklinikalle hallinnollisen seuraamusmaksun yleisen tietosuoja-asetuksen säännösten laiminlyönneistä. Lääkäriklinikka ei ollut toteuttanut asiakkaan tarkastusoikeutta potilastietoihinsa asianmukaisesti, ja sen toimintatapa oikeuksien toteutuksessa oli puutteellinen. Klinikka ei myöskään kertonut selkeästi, minkä tietojen osalta se toimii rekisterinpitäjänä. - Uutiset
28.2.2022 9.53
Kansallinen etäsuositus päättyy 1.3.2022 - THL:lta muistilista lähitöihin palaavalleKäytä maskia, sairasta kotona ja ota koronarokotukset. - Uutiset
25.2.2022 13.50
EUT: Jäsenvaltiot voivat määrätä hallinnollisia seuraamuksia - kuten keskeyttää myyntilupa 15 päiväksi - taloudellisille toimijoille, jotka rikkovat tupakkatuotteiden myyntikieltoa alaikäisilleIhmisten terveydensuojelun on tärkeämpi kuin elinkeinonharjoittajan oikeus myydä tupakkatuotteita. - Uutiset
25.2.2022 13.00
Genomilain lausuntoyhteenveto valmistunutLausuntoyhteenveto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Genomikeskuksesta ja terveyteen liittyvän geneettisen analyysin suorittamisen edellytyksistä on valmistunut. Esitysluonnos oli lausuntokierroksella 18.10.-3.12.2021. Lausuntoja vastaanotettiin yhteensä 68 kappaletta. - Uutiset
25.2.2022 8.00
Ravintolarajoituksista luovutaan maaliskuun alussaValtioneuvosto on kumonnut asetuksen (1223/2021) 3 §:n 3 momentin sekä 4 ja 6 §:n, joilla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat käytöstä. - Uutiset
24.2.2022 15.00
Hallinto-oikeus: Pohjois-Suomen AVI:n määräämät kokoontumisrajoitukset koskivat myös Rauhanyhdistysten seuratoimintaaValittaja vaati päätösten kumoamista siltä osin kuin ne koskivat Rauhanyhdistysten järjestämää seuratoimintaa. Toissijaisesti valittaja vaati ensiksi mainitun päätöksen kumoamista siltä osin kuin Rauhanyhdistysten seuroja oli pidetty yleisötilaisuuksina. Valittajan mukaan Rauhanyhdistysten seuratoiminta oli katsottava rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tunnusomaiseksi toiminnaksi, jota määrätyt kokoontumisrajoitukset eivät koske. HAO hylkäsi valitukset ensisijaisen vaatimuksen osalta ja jätti tutkimatta päätöksestä 2.12.2021 tehdyn valituksen toissijaisen vaatimuksen osalta. (Ei lainvoim. 24.2.2022) - Uutiset
24.2.2022 11.10
Koronapassia kehitetään siltä varalta, että tautitilanne heikkeneeSTM asetti keskiviikkona 23.2. työryhmän, joka kehittää koronapassia koskevaa lainsäädäntöä siltä varalta, että tautitilanne muuttuu huonommaksi. Koronapassi otettiin käyttöön syksyllä 2021 vaihtoehtona alueellisille rajoituksille ja sillä on helpotettu esimerkiksi ravintola- ja tapahtuma-alan toimintaa. - Uutiset
23.2.2022 11.00
Arviointineuvosto: Pystyvätkö hyvinvointialueet noudattamaan hoitotakuun velvoitteita?Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon STM:lle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta. Vaikutusten arvioinnissa on kerrottu yleisellä tasolla arviointiin vaikuttaneet haasteet ja epävarmuudet, mutta niitä ei ole otettu riittävästi huomioon yksityiskohtaisemmassa arvioinnissa. - Uutiset
23.2.2022 9.00
Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille vaatii lakimuutoksia – työllistymisen ja kotoutumisen edistämistä koskevat esitykset lausunnoilla 5.4.2022 astiSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy ensi vuoden alussa hyvinvointialueille. Kahteen lakiin esitetään tämän takia pääosin teknisluonteisia muutoksia. Lausuntokierrokselle lähtevät esitykset mahdollistaisivat myös kotoutumisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisen hyvinvointialueille ja määrittelisivät ilman huoltajaa tulleiden lasten asumisen järjestämisvastuun. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 2022. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta. - Uutiset
22.2.2022 16.53
Koronaministeriryhmä esittää ravitsemisliikkeiden rajoituksista luopumista – hygieniavelvoitteet jäisivät voimaanHallituksen koronaministerityöryhmä sai maanantaina 22. helmikuuta katsauksen tautitilanteesta. Ministerityöryhmä esittää muutoksia ravintolarajoituksiin ja sairausvakuutuslain muutosten jatkamista. Esitys työelämän koronaturvallisuutta parantavista toimista lähetetään lausunnolle. - Uutiset
22.2.2022 12.49
EUT:n ennakkoratkaisu koskien suodatinsavukkeiden päästöjen mittaamismenetelmääEUT katsoo Rotterdamin alioikeudelle antamassaan ennakkoratkaisussa, että ISO:n tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin päästöjen enimmäistasojen määrittämiseksi vahvistama menetelmä, johon unionin oikeudessa viitataan, on pätevä, ja siihen voidaan vedota savukkeiden valmistajia vastaan. Koska tätä menetelmää ei kuitenkaan ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, siihen ei voida vedota yleisesti yksityisiä, kuten kuluttajien terveyden suojelemiseksi toimivia yhdistyksiä, vastaan. - Uutiset
21.2.2022 16.00
Hovioikeus hylkäsi potilastietoja koskevan editiovaatimuksenHO päätyi siihen, että esitettäväksi vaaditut asiakirjat oli yksilöity riittävästi. HO katsoi KO:n tavoin, että esitettäväksi vaadituilla asiakirjoilla voi olla merkitystä näyttönä. HO kuitenkin hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätöksen siitä, ettei vastapuolta voitu velvoittaa luovuttamaan oikeudelle tässä puheena olevan kaltaisia terveydentilaansa koskevia tietoja sisältäviä asiakirjoja. HO totesi lisäksi, että viimeksi mainittu johtopäätös vastasi aikaisemmin voimassaolleen OK 17 luvun aikaista HO:n oikeuskäytäntöä (Helsingin hovioikeus 30.4.2012 nro 1138) eikä sen jälkeen oikeustilassa ole tapahtunut näiltä osin sisällöllistä muutosta. Vastaajayhtiön valitus hylättiin editiovaatimusta koskevilta osin. KO:n päätöstä ei muutettu. - Uutiset
18.2.2022 14.42
Luonnos laiksi sukupuolen vahvistamisesta lausunnolla 3.4.2022 astiTranslainsäädännön uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotus uudeksi laiksi sukupuolen vahvistamisesta on valmistunut. Tavoitteena on vahvistaa henkilön itsemääräämisoikeutta erottamalla sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2022. Ehdotetut lait tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2023. Vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen muuttamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin kuitenkin vasta 1. lokakuuta 2023. Ehdotuksia valmisteltiin translainsäädännön uudistamisen työryhmässä. Työryhmä valmistelee seuraavaksi ehdotukset intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Ryhmän toimikausi jatkuu 31.3.2022 asti. - Uutiset
18.2.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: HUS toimi virheellisesti rajoittaessaan yleisellä kiellolla tukihenkilön läsnäoloa synnytyksessä ilman siihen oikeuttavaa lainsäädännöllistä perustetta ja ilman mahdollisuutta yksilölliseen harkintaan - lainsäädännöllisille toimenpiteille on tarveHUS:lla ei ollut ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa rajoittaa tukihenkilöiden osallistumista synnytyksiin ja hoitoon toteutuneella tavalla. Rajoituksella oli puututtu perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. AOA katsoi, että HUS:n menettely ei ollut ollut asianmukaista siltä osin kuin se oli ilman lainsäädännöllistä tukea rajoittanut isän, äidin tai muun tukihenkilön läsnäoloa ja osallistumista synnytyksissä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa kaavamaisesti kaikkien tukihenkilöiden osalta ja kaikissa yksiköissä, ilman mahdollisuutta tapauskohtaiseen harkintaan. Koronaviruspandemian poikkeukselliset olosuhteet ja lainsäädännön puutteellisuus huomioon ottaen AOA ei katsonut asian antavan HUS:n osalta aihetta enempiin AOA:n toimenpiteisiin. AOA otti asiaa arvioidessaan huomioon myös sen, että HUS oli epidemiatilanteen muuttuessa arvioinut rajoituksiaan uudelleen ja mahdollistanut tukihenkilön läsnäolon synnytyksessä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa. Koska tukihenkilöitä koskevat rajoitustoimenpiteet olivat ainakin alkuvaiheessa perustuneet Suomen synnytyssairaaloissa yhdenmukaiseen linjaukseen, AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös muille sairaanhoitopiireille. AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös STM:lle lainsäädännön muutosten valmistelua varten. - Uutiset
17.2.2022 15.04
Etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa, jonka jälkeen työpaikoilla siirrytään etä- ja läsnätyön yhdistämiseen riskiarvioiden ja tautitilanteen mukaanValtioneuvosto teki torstaina 17. helmikuuta periaatepäätöksen, jolla valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 28. helmikuuta jälkeen. Valtakunnallisen etätyösuosituksen päättyessä työnantajia kehotetaan seuraamaan alueellisten terveysviranomaisten tiedotusta, sillä alueiden tilanteissa voi tapahtua nopeitakin muutoksia. - Uutiset
17.2.2022 13.12
Työelämän koronaturvallisuutta pohtineen työryhmän työ päätökseen - työturvallisuuslakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus käsitellä tietoa työntekijän covid-19-rokotuksesta tai tämän sairastamasta covid-19-taudistaTyöryhmä on laatinut luonnoksen hallituksen esitykseksi, jossa ehdotetaan työturvallisuuslain väliaikaista muuttamista. Työturvallisuuslakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus käsitellä tietoa työntekijän covid-19-rokotuksesta tai tämän sairastamasta covid-19-taudista. Tietojen käsittelyoikeus työnantajalla olisi, jos työhön liittyy ilmeinen vaara altistua covid-19-tautia aiheuttavalle virukselle ja tieto on tarpeen työn vaarojen selvittämisen ja arvioinnin tekemiseen tai tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseen virukselle altistumisen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi. Työntekijän olisi pyydettäessä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys kyseisistä tiedoista. Esityksessä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä suojakeinoista. Esityksen tavoitteena on parantaa työnantajan edellytyksiä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä koronaepidemian aikana. Ns. koronapassin käyttöön ottamiselle työelämässä ei työryhmässä katsottu olevan edellytyksiä. - Uutiset
11.2.2022 13.00
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa uudistetaan – esitys valvontalaiksi lausunnolla 25.3.2022 saakkaTavoitteena on yhtenäistää nykyistä sääntelyä ja vahvistaa palvelujen laatua sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta ottaen huomioon uudistuvat palvelujen tuottamistavat. Lakiehdotuksessa myös täsmennetään palvelunjärjestäjien ja palveluntuottajien omavalvontaa, mikä mahdollistaa käytettävissä olevien valvontaviranomaisten resurssien tarkoituksenmukaisen kohdentamisen. Tavoitteena on, että ehdotetun lain myötä sekä yksityiset että julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat ja palveluyksiköt rekisteröidään samaan valtakunnalliseen palveluntuottajia koskevaan rekisteriin. Lausunnot pyydetään toimittamaan 25.3.2022 klo 16.00 mennessä. - Uutiset
11.2.2022 12.14
Ravintolarajoituksia kevennetään, koronapassin käytön rajoitukset jatkuvat – asetusmuutokset voimaan 14.2.2022Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Kaikkien ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja pidennetään. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan helmikuun loppuun asti. Mikäli tautitilanteen kehitys jatkuu suotuisana ja terveydenhuollon kantokyky ei ole uhattuna, voidaan ravintolarajoituksista luopua kokonaan 1. maaliskuuta alkaen kaikkien ravitsemisliikkeiden osalta. - Uutiset
10.2.2022 14.40
Koronaepidemian hillintään uudet linjaukset - tavoitteena vakauttaa yhteiskunta mahdollisimman avoimeksiHallitus on antanut periaatepäätöksen koronanhoidon hybridistrategian uudistamisesta. Sen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö tekee valtioneuvoston puoltamana päätöksen koronaepidemian hillinnän strategisista linjauksista vuonna 2022. Samalla hallitus kumosi periaatepäätöksen hätäjarrun käyttöönotosta. - Uutiset
10.2.2022 12.35
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Lähdössä matkalle – huolettaako korona? Tarkista matkavakuutuksesi voimassaolo ja peruuntumisehdot ennen matkaaOnko viimeisimmästä ulkomaanmatkastasi jo tovi, etkä ole tarvinnut vakuutusta tai käynyt läpi sen sisältöä pitkään aikaan? Koronapandemia on tuonut matkustamiseen tekijöitä, jotka voivat kääntää matkasuunnitelmat päälaelleen. Matkan voi joutua peruuttamaan, matkalla voi sairastua tai joku matkaseurueesta sairastuu. Katja Lappi FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta nostaa esiin neljä tärkeintä omasta matkavakuutuksesta tarkistettavaa asia. - Uutiset
10.2.2022 9.00
Sote lähtee ja työllisyyden hoito tulee – mitä kunnassa tulee tietää uudistusten kynnyksellä?Vuoden 2023 alusta vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Heti perään vuonna 2024 vastuu työvoima- ja elinkeinopalveluiden järjestämisestä siirtyy TE-hallinnolta kunnille. Tulevat muutokset ovat kuntakentän kannalta historiallisen suuria, ja niiden vaikutuksia kuntiin ja kuntatalouteen on vaikeaa arvioida tarkkaan. Roolien muuttumisesta huolimatta kuntalaiset kuitenkin pysyvät, ja kunta on yhä kuntalaisiaan varten. Yhdyspintojen rakentamisessa yhteistyön sujuminen valtion, kuntien, hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kesken on onnistumisen edellytys. Kuntaliiton julkaisu pyrkii luomaan kokonaiskuvan ja tarjoamaan kattavan peruspaketin tulevista muutoksista. Ennen kaikkea sen tarkoituksena on tarjota tukea kunnille niiden valmistautuessa uuteen rooliinsa elinvoima- ja sivistyskuntina. - Uutiset
9.2.2022 10.30
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Potilaan viestiin olisi tullut vastataKantelijan lähettämään saamaansa hoitoa koskevaan viestiin ei ollut kyseisessä tulosyksikössä vastattu ennen kuin kantelija oli tiedustellut viestinsä käsittelyä neljän kuukauden kuluttua. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan kantelijan viestiin olisi tullut vastata huolimatta siitä, että kantelijan hoitoa koskevaa asiaa oli jo ryhdytty tulosyksikössä käsittelemään. - Uutiset
8.2.2022 15.01
Ministerityöryhmä puoltaa etätyösuosituksen päättymistä helmikuun lopussaHallituksen koronaministerityöryhmä jatkoi tiistaina 8. helmikuuta hallituksen neuvottelussa viime viikolla linjattujen asioiden valmistelua ja toimeenpanoa. Ministerityöryhmä puolsi myös etätyösuosituksen päättymistä helmikuun lopussa. Ravintolarajoitusten lieventämistä ja nykymuotoisen koronapassin jäädyttämisen jatkoa koskevia asetuksia valmistellaan. Periaatepäätös hybridistrategian päivittämisestä annetaan valtioneuvoston istunnossa torstaina 10. helmikuuta. - Uutiset
4.2.2022 12.15
Julkaisu: Hyvinvointialueiden uusien tehtävien ja niiden rahoituksen sekä maakuntaveron tarkastelu - kohti monialaista maakuntaaProjektiryhmän työn tarkoituksena on itsehallinnollisten hyvinvointialueiden tehtävien arviointi sekä kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta siirrettäviä tehtäviä koskeva valmistelu. Tarkastelu on toteutettu hallinnonalakohtaisesti siten, että kukin ministeriö on arvioinut oman lainsäädäntönsä mukaiset tehtävät hyvinvointialueille siirtämisen näkökulmasta ja arvioinnit on koottu yhteen tähän väliraporttiin. - Uutiset
3.2.2022 14.33
Komissio ehdottaa EU:n digitaalisen koronatodistuksen käytön jatkamista vuodellaEuroopan komissio ehdotti torstaina 3.2. EU:n digitaalisen koronatodistuksen käytön jatkamista 30. kesäkuuta 2023 saakka. Komissio kehottaa Euroopan parlamenttia ja neuvostoa hyväksymään ehdotuksen pikaisesti, jotta järjestelmän voimassaoloa jatketaan ennen kuin EU:n digitaalista koronatodistusta koskevan asetuksen nykyinen voimassaolo päättyy, eli 30. kesäkuuta 2022 mennessä. - Uutiset
3.2.2022 13.35
Oikeuskansleri: Terveysturvallisuusohjeiden noudattaminen ja seuranta kouluissa koronavirusepidemian aikana lapsen oikeuksien näkökulmastaOikeuskansleri on antanut ratkaisunsa siihen, ovatko opetuksen ja koulutuksen järjestäjille annetut terveysturvallisuusohjeet riittäviä ja ajantasaisia, ja miten niiden toteuttamista valvotaan käytännössä. Oikeuskansleri otti asian tutkittavaksi omana aloitteenaan, kun asiassa nousi esille huolia alkusyksyllä 2021 tehdyissä kanteluissa ja kansalaiskirjoituksissa. - Uutiset
2.2.2022 8.30
STM päätti tiettyjen velvoitevarastoitujen lääkkeiden käytöstä erityistilanteessaSTM on päättänyt, että tiettyjen ihmisen normaalia immunoglobuliinia sisältävien intravaskulaariseen käyttöön tarkoitettujen lääkevalmisteiden velvoitevarastot saavat alittaa normaalin kuuden (6) kuukauden keskimääräistä kulutusta vastaavan määrän. Päätös tuli voimaan 1. helmikuuta 2022. Lääkevalmisteiden velvoitevarastojen suuruuden tulee olla lääkkeiden velvoitevarastoinnista annetun lain mukaisia viimeistään 31.1.2023. - Uutiset
1.2.2022 11.50
Vierashuoneessa professorit Kaijus Ervasti ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen: Ikääntyvien ja muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen tutkimuksen keskiöönIkääntyvän väestön sekä muistisairaiden ihmisten määrä lisääntyy niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Samalla heidän oikeudelliset ongelmansa lisääntyvät. Ongelmat voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, perheeseen, tavaroiden ja palveluiden hankintaan, kaltoinkohteluun sekä erilaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ei ole kuitenkaan riittävästi tietoa, kuinka laajasti ikääntyvillä ja muistisairailla henkilöillä on erilaisia ongelmia ja millaisiin keinoihin he ovat turvautuneet ongelmiensa ratkaisemiseksi. - Uutiset
1.2.2022 9.00
Kela: Yhä useampi huoltaja voi nähdä lapsen tiedot Omakannassa – huollonjakosopimus ei enää estä Omakannassa asiointiaHuoltajat, joilla on huollonjakosopimus, voivat nyt asioida lapsensa puolesta Omakannassa. Jos alaikäisellä on joku muu tiedonsaantioikeutettu henkilö, tämä pääsee katsomaan lapsen tietoja Omakannassa. Myös turvakieltoasioihin on tullut helpotuksia. - Uutiset
31.1.2022 13.30
Valtiovarainministeriön työryhmä esittää uusia tehtäviä hyvinvointialueilleNäitä ovat kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtävät, öljy- ja kemikaalivahinkojen jälkitorjuntatehtävät sekä eräät erityisryhmien asumiseen liittyvät tehtävät. - Uutiset
31.1.2022 10.30
Käräjäoikeus hylkäsi kasvomaskin käyttämisestä kieltäytyneiden puolisoiden syrjintäkanteen Helsingin naistenkliniikkaa vastaan haastetta antamatta - hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaPuolisot eivät olleet edes väittäneet, että heitä olisi kohdeltu epäsuotuisammin kuin muita sairaalan asiakkaita oli kohdeltu, ja joka tapauksessa he olivat päässeet tutkimukseen haluamallaan tavalla ilman kasvomaskia. Näissä olosuhteissa oli selvää, että puolisoiden ilmoittamista seikoista ei voinut seurata heidän pyytämää seuraamusta. KO oli katsonut, että kanne oli OK 5 luvun 6 §:n 2 momentin tarkoitetulla tavalla selvästi perusteeton ja se oli hylättävä haastetta antamatta. Puolisot toistivat yhteisessä valituksessaan HO:ssa KO:n tuomiosta ilmenevän kanteensa. HO tutki perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle. Aihetta luvan myöntämiselle ei ollut. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 31.1.2022) - Uutiset
28.1.2022 12.20
Itä-Suomen AVI: Päivitetty ohje koulurakennusten sisäilmasto-ongelmien käsittelyyn – moniammatillisen yhteistyön merkitys suuriOnnistunut sisäilmasto-ongelmien käsittelyprosessi ja hallinta edellyttävät aktiivista otetta ja vuoropuhelua eri tahojen yhteistyönä, avointa viestintää sekä riittäviä lähtötietoja. Päivitetty ohje toimijoiden ja viranomaisten käyttöön. Itä-Suomen aluehallintovirasto on päivittänyt vuonna 2018 julkaistua koulurakennusten sisäilmasto-ongelmien käsittelyyn liittyvää ohjetta. - Uutiset
28.1.2022 8.30
Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueista voimaan 1. maaliskuuta 2022Hyvinvointialueiden kuulumisesta yhteistyöalueisiin säädettiin torstaina 27.1. valtioneuvoston istunnossa. Valtioneuvoston istunnossa annetulla asetuksella säädetään hyvinvointialueiden kuulumisesta yhteistyöalueisiin siten, että yliopistollista sairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä kuuluvat kukin eri yhteistyöalueeseen. Yhteistyöalueet ovat Etelä-, Itä-, Länsi-, Pohjois- ja Sisä-Suomen yhteistyöalueet. - Uutiset
27.1.2022 14.20
Hallitus esittää oikeutta tartuntatautipäivärahaan ilman virallista eristämismääräystäEsityksessä ehdotetaan, että sairasvakuutetulla olisi oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman eristämismääräystä silloin, kun henkilöllä on luotettavasti todettu koronatartunta ja työhön osallistuminen ei ole suositeltavaa leviämisriskin vuoksi. Sama oikeus olisi alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos lapsen varhaiskasvatukseen tai oppilaitokseen meneminen ei ole suositeltavaa tartunnan leviämisen takia ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä työtään. Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa 30.6.2022 asti. - Uutiset
27.1.2022 11.50
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Hyvinvointialueen toteuttaminen on vaativa juridinen urakka - maallikot perusoikeuksien viidakossaAluevaalikeskusteluja on laajalti käyty siitä lähtökohdasta, että olisi jo olemassa jokin järjestelmä, mitä aletaan toteuttaa. Tällaista ei vielä ole vaan vähintään tämä vuosi menee pelkästään järjestäytymiseen sekä hallintosäännön ja toimintasuunnitelman tekemiseen. Lisäksi esimerkiksi tietojärjestelmien yhdenmukaistaminen tulee kestämään useita vuosia. Nykyisillä kunnilla ja kuntayhtymillä on myös tuhansia erilaisia sopimuksia, joiden osalta varmasti joudutaan hankaliin uudelleenneuvotteluihin. - Uutiset
27.1.2022 11.45
Liikennevakuutuskeskukselle 52 000 euron seuraamusmaksu tarpeettoman laajasta potilastietojen keräämisestäTietosuojavaltuutetun toimisto on selvittänyt Liikennevakuutuskeskuksen toimintatapaa potilastietojen pyytämisessä terveydenhuollolta korvausasioiden käsittelyä varten. Liikennevakuutuskeskus on järjestelmällisesti pyytänyt korvauksenhakijoiden potilastietoja terveydenhuollolta rajaamatta tarvittavia tietoja. Toimintatapa on ollut yleisen tietosuoja-asetuksen vastainen. (Helsingin hallinto-oikeus 2.10.2023: Tietosuojavaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion päätökset kumottiin) - Uutiset
26.1.2022 9.00
Covid-19: neuvostolta tarkistettu suositus liikkumisrajoituksista, perusteena matkustajien henkilökohtainen tilanne eikä enää lähtöalueNeuvosto hyväksyi tiistaina 25.1. suosituksen koordinoidusta lähestymistavasta turvallisen vapaan liikkuvuuden helpottamiseksi covid-19-pandemian aikana. Suositus korvaa aiemman suosituksen. Se sopii nykytilanteeseen, jossa rokotuskattavuus on lisääntynyt huomattavasti ja EU:n koronatodistus on otettu nopeasti käyttöön. Uusi suositus tulee voimaan 1. helmikuuta 2022 samaan aikaan kuin koronatodistusasetuksen muuttamista koskeva delegoitu säädös, jossa määritellään, että rokotustodistus on hyväksyttävissä 270 päivän ajan viimeisimmästä rokotusannoksesta. - Uutiset
26.1.2022 8.00
Itä-Suomen hovioikeus myönsi maisterintutkielmaa tekevälle tutkimusluvan ratkaisuihin, jotka koskevat rikosasian vastaajaa, jolla on diagnosoitu älyllinen kehitysvammaisuusHakija on ilmoittanut tekevänsä tutkielmaa rikosasian vastaajan älyllisen kehitysvammaisuuden vaikutuksista hänelle tuomittavaan rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 26.1.2022) - Uutiset
25.1.2022 8.00
STM pyytää lausuntoja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskevasta lakiluonnoksestaUusi asiakastietojen käsittelyä koskeva laki kokoaisi yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskevat säädökset eli tietosuojaa, asiakirjojen käsittelyä, valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluita sekä tiedonhallinnan ohjausta koskevat säädökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lausuntoja voi antaa 18.3.2022 asti. - Uutiset
21.1.2022 14.01
Apulaisoikeusasiamies: Hormonikierukan asettaminen ja korvaaminen julkisessa terveydenhuollossaKantelija arvosteli hänelle Hämeenlinnan terveyskeskuksessa annettua hoitoa ja terveyskeskuksen ohjeistusta. Ohjeistuksen mukaan hänelle ei asennettu hormonikierukkaa maksutta hänen sairautensa hoitoon. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.3 esittämänsä käsityksen Hämeenlinnan kaupungin ohjeen lainvastaisuudesta terveysjohtajan tietoon. AOA pyysi terveysjohtajaa ilmoittamaan hänelle 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin AOA:n käsitys on antanut aihetta. AOA saattoi lääkärin tietoon kohdassa 3.3 esittämänsä käsityksen puutteista kantelijan hoidossa ja tutkimuksessa. - Uutiset
20.1.2022 13.51
Uuden koronaviruksen aiheuttama infektio ei enää vaadi lääkärin tekemää tartuntatauti-ilmoitusta - asetus voimaan 21.1.2022Valtioneuvosto on muuttanut tartuntatautiasetusta THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoittamisesta. Jatkossa lääkärien ei tarvitse tehdä tartuntatauti-ilmoitusta muun uuden koronavirustyypin aiheuttamasta vaikeasta infektiosta. - Uutiset
19.1.2022 14.00
Muistisairaan deliriumpotilaan liikkumisvapautta ja itsemääräämisoikeutta rajoitettiin lainvastaisesti - apulaisoikeusasiamieheltä hyvitysesitysAOA katsoi kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimineen virheellisesti rajoittaessaan potilaan liikkumisvapautta. AOA esitti, että kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa arvioidaan millä tavoin menetellen voidaan jatkossa turvata se, että virheelliset menettelytavat eivät toistu kantelijan tai muiden asiakkaiden asioissa. AOA pyysi kiinnittämään huomiota haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden ja potilaiden erityistarpeiden huomioon ottamiseen pohdittaessa keinoja rajoittamisen välttämiseksi. AOA esitti, että kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut harkitsee, miten se voi hyvittää potilaalle virheellisen menettelynsä aiheuttaman oikeuksien loukkauksen. - Uutiset
19.1.2022 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Saattohoitopotilaan sitominen ei ole asianmukaista - henkilökunnan puute ei oikeuta potilaan rajoittamiseen ja tilanteissa on arvioitava mahdollisuus käyttää lievempiä keinoja potilaan turvallisuuden takaamiseksiAOA yhtyi Valviran näkemykseen siitä, ettei saattohoitopotilaan sitominen ole asianmukaista. AOA:n näkemyksen mukaan potilaan turvallisuus olisi tullut varmistaa muulla tavalla. AOA:n näkemyksen mukaan potilasta ei olisi tullut rajoittaa sitomalla myöskään muilla osastoilla. Henkilökunnan puute ei oikeuta potilaan rajoittamiseen ja tilanteissa on arvioitava mahdollisuus käyttää lievempiä keinoja potilaan turvallisuuden takaamiseksi. AOA korostaa, että perustuslakivaliokunnan määrittelemät perusoikeuksien yleiset rajoitusperusteet ovat ehdottomia. Rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Tämä tarkoittaa, että perusoikeuden rajoitus voi olla sallittu vain, jos hyväksyttävä tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. - Uutiset
18.1.2022 14.51
Apulaisoikeusasiamies: Ajovarman tulisi asiakaspalvelussaan välttää tilanteita, jotka vaativat riskiryhmien fyysistä asiointia ajokorttia uudistettaessaApulaisoikeusasiamies antoi 18.1.2022 kaksi Ajovarmaa koskevaa ratkaisua, ja muun muassa saattoi käsityksensä siitä, miten covid-19-pandemian aikana Ajovarman tulisi myös omalla toiminnallaan ja tulkinnoillaan pyrkiä edesauttamaan sitä, että pandemian riskiryhmät voisivat mahdollisimman pitkälle välttää fyysistä asiointia Ajovarman palvelupisteessä. - Uutiset
18.1.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Terveyskeskuslääkäri menetteli lainvastaisesti kaihipotilaan hoidon järjestämisessäTerveyskeskuslääkäri menetteli lainvastaisesti jättäessään kantelijan näön tutkimatta tai tutkituttamatta, jättäessään lähetteen erikoissairaanhoitoon laatimatta ja ohjatessaan kantelijan yksityiselle silmälääkärille tämän omalla kustannuksella. Lääkärin menettely johti siihen, että kantelijalle aiheutui ylimääräisiä kustannuksia yksityisellä silmälääkärillä käynnistä. AOA totesi, ettei kantelijan oikeudet perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin riittäviin terveyspalveluihin eikä potilaslain 3 §:ssä tarkoitettuun laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon toteutuneet. - Uutiset
17.1.2022 14.30
Apulaisoikeusasiamies: Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ei toiminut hyvän hallinnon edellytysten mukaisesti viivytyksettä hyvityksen toteuttamisessaKantelija arvosteli sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän menettelyä liittyen hyvityksen toteuttamiseen asiassa EOAK/4070/2020. Kantelija kirjoitti, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ei ollut hänen tietämänsä mukaan osoittanut hänen vanhemmilleen hyvitystä 31.5.2021 mennessä asiassa, joka koski avioparin oikeutta asua yhdessä ja tavata toisiaan ja läheisiään koronapandemian aikana. AOA saattoi kohdassa 3.1.2 ja 3.2.2 esittämänsä käsityksen menettelyn puutteellisuudesta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tietoon. - Uutiset
14.1.2022 10.50
Apulaisoikeusasiamies: Tarve potilaan oikeuksia koskevan lainsäädännön täsmentämiseen elvyttämättäjättämispäätösten (DNR) osalta on edelleen ilmeinenEpäselvää lainsäädäntöä ei voida AOA:n mielestä pitää potilaiden, heidän edustajiensa eikä myöskään terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeusturvan kannalta asianmukaisena. Lainsäädännön puutteita ei ole mahdollista korjata ainoastaan antamalla ohjeita. Potilaslakia tulisi täsmentää siten, että siinä selkeästi otettaisiin huomioon DNR-päätösten tekeminen ja päätösten yhteydessä huomioon otettavat sekä perustuslakiin että kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sisältyvät yhdenvertaisuusperiaate, itsemääräämisoikeus, oikeus elämään ja epäinhimillisen kohtelun kielto. AOA:n käsityksen mukaan myös Valviran ohjeistusta tulisi kuitenkin vielä täsmentää ja selkiyttää, jotta sekä ammattihenkilöt, että potilaat ja heidän läheisensä välttyisivät vääriltä tulkinnoilta. - Uutiset
13.1.2022 15.30
Muuntohuumeita koskevat asetukset täydentyvät – lisää aineita kieltolistalleValtioneuvosto on 13.1. muuttanut sekä huumausaineasetusta että asetusta kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista. Asetukset tulevat voimaan 14. helmikuuta 2021. - Uutiset
13.1.2022 11.45
HTT Matti Muukkonen: Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuustarkasteluasetelman kritiikkiHTT, YTM, ÕTM, julkisoikeuden yliopistonlehtorin ja julkisoikeuden dosentin Matti Muukkosen avoimessa Edilex-artikkelissa tarkastellaan koronapassin perustuslainmukaisuutta. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti siihen, millä argumenteilla perustuslakivaliokunta päätyi näkemykseensä, jonka mukaan lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä ja millaisen tulkinta-asetelman kautta valiokunta ja sen kuulemat asiantuntijat asiaa hahmottivat. Tutkimuskysymykseksi muotoiltuna artikkeli vastaa kysymykseen siitä, miksi koronapassi katsottiin perustuslainmukaiseksi. Osana tutkimusta näitä argumentteja tarkastellaan myös kriittisesti. - Uutiset
12.1.2022 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Sairaankuljetuksen keskeytyminenAOA totesi, että kantelijan oikeutta potilaslain 3 §:ssä tarkoitettuun laadultaan hyvään hoitoon olisi tapahtunutta paremmin turvannut menettely, jossa kantelijan ei olisi itse tarvinnut siirtyä toiseen sairaankuljetusajoneuvoon, vaan paikalle tulleet, työvuoronsa aloittaneet ensihoitajat olisivat siirtyneet alkuperäiseen ajoneuvoon. AOA kertoi ymmärtävänsä kuitenkin, että on syitä, jotka hyväksyttävästi perustelevat myös ajoneuvon vaihdon työvuoron vaihtumisen yhteydessä. AOA piti moitittavana sitä, että kantelijan ensihoidosta tehdyt merkinnät olivat siten puutteellisia, että ne vaikeuttivat jonkin verran Valviran arviointia kantelijan hoidon asianmukaisuudesta ja arviointia ambulanssin vaihdon aiheuttamasta mahdollisesta viiveestä. Tämä oli puolestaan osaltaan vaikeuttanut myös AOA:n omaa arviointia. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.4 esittämänsä käsitykset menettelyiden virheellisyydestä Siun soten palvelujohtajan, päivystyksen ylilääkärin, ensihoidon vastuulääkärin sekä vastaava ensihoidon kenttäjohtajan ja kenttäjohtajan tietoon. AOA pyysi vastaavaa ensihoidon kenttäjohtajaa ja kenttäjohtajaa kiinnittämään alaisensa ensihoitohenkilöstön huomiota asianmukaisen ensihoitokertomuksen laatimisen tärkeyteen ja potilasasiakirjojen laatimista koskevien säännösten noudattamisvelvollisuuteen. - Uutiset
12.1.2022 13.35
SYKEn Taina Nystén ja Lauri Äystö: Laastarikin voi olla vaarallista jätettä – lääkejätettä ei aina tunnisteta jätteeksiLääkejätteen asianmukaisesta palauttamisesta apteekkeihin tehtiin viimeksi vuonna 2019 kansallinen kyselytutkimus. Tutkimuksen mukaan noin 90 prosenttia kyselyyn vastaajista hävittää vanhentuneet tai tarpeettomat lääkkeet palauttamalla ne apteekkiin. Kuitenkin Lääkkeetön Itämeri -kampanjan vuonna 2020 Kantar TNS Oy:llä teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan vain 30 prosenttia vastaajista tiedostaa esimerkiksi sen, että myös käytetty lääkelaastari, eli depotlaastari, tulee käsitellä lääkejätteenä. - Uutiset
12.1.2022 12.21
Kirjallinen eristämispäätös tehtiin vasta neljäntenä päivänä suullisen päätöksen antamisesta - olisi tullut antaa tapahtunutta nopeamminAOA katsoi Vantaan kaupungin tartuntatauti- ja hygieniayksikössä menetellyn lainmukaisesti suullisen eristämispäätöksen tekemisessä ja sen tiedoksi antamisessa kantelijalle. Hallintolain mukaan suullinen päätös on kuitenkin annettava viipymättä myös kirjallisena. Määräaika muutoksenhakuun alkaa kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista (43 §:n 3 mom.). Tartuntataudeista vastaava lääkäri, ylilääkäri teki 5.5.2020 kirjallisen viranhaltijapäätöksen kantelijan eristämisestä tartuntatautilain perusteella yleisvaaralliseksi määritellyn tartuntataudin (Covid-19) vuoksi 30.4.2020 - 13.5.2020 tartunnan leviämisen estämiseksi. AOA totesi, että kirjallinen päätös tehtiin vasta neljäntenä päivänä suullisen päätöksen antamisesta. AOA katsoi, että kirjallinen eristämispäätös olisi tullut antaa tapahtunutta nopeammin. - Uutiset
12.1.2022 8.45
Muutoksia ravintoloiden aukioloaikoihin ja koronapassin käyttöönValtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Jatkossa kaikki ravintolat tulee sulkea klo 18.00. Lisäksi koronapassin käytön rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun. Ravintoloiden aukioloa koskeva asetus tulee voimaan 12.1.2022 klo 00 ja on voimassa 31.1.2022 saakka. Koronapassin rajoituksia koskeva asetus tulee voimaan 12.1.2022. - Uutiset
11.1.2022 13.00
Hallinto-oikeus kumosi Espoon 6. apteekin apteekkiluvasta tehdyn päätöksenAsiaa kokonaisuutena arvioiden HAO katsoi tulleen riittävällä varmuudella selvitetyksi, että valittajan vuoden 1984 tutkinnon suorittamisen jälkeistä kokemusta oli pidettävä vähintäänkin Virossa proviisoriksi laillistamista vastaavan ammatillisen aseman saavuttamisen jälkeisenä kokemuksena. Näin ollen valittajan pää- ja sivutoimet olisi tullut huomioida hakijoiden ansiovertailussa jo ennen rekisteriin merkitsemistä 20.2.2006. Kun Fimealla oli ollut asiasta eri käsitys, HAO kumosi valituksenalaisen päätöksen ja palautti asian Fimealle uudelleen käsiteltäväksi. (Ei lainvoim. 11.1.2022) - Uutiset
10.1.2022 13.00
Apulaisoikeusasiamies: Kaupungin hyvinvointipalvelut menetteli virheellisesti ja lainvastaisesti, kun 89-vuotiasta näkövammaista oli pidetty tutkimusjaksolla kaupungin sairaalassa vastoin hänen tahtoaanKantelija arvosteli kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa saamaansa hoitoa. Hän katsoi olleensa tahtonsa vastaisesti hoidossa 31.7.-14.8.2020. Kantelun mukaan hänelle ei kerrottu syytä hoitoon tai lääkitykseen, eikä mitään päätöksiä hoidosta tehty. Kantelija arvosteli myös muun muassa olosuhteita sairaalassa sekä omaisuutensa hävittämistä. AOA totesi mm., että kantelija oli kokenut tulleensa väärin kohdelluksi, tilanne oli aiheuttanut hänelle kärsimystä ja pelkotiloja ja häneltä oli peritty hoidosta maksu. AOA esitti, että kaupungin hyvinvointipalvelut harkitsee, miten se voi hyvittää kantelijalle virheellisen menettelynsä aiheuttaman oikeuksien loukkauksen. - Uutiset
7.1.2022 14.46
Koronarokottamisen korvaustaksa nousee työterveyshuollossa nykyisestä 10 eurosta 16 euroonMääräaikainen säännös tulee voimaan 10. tammikuuta 2022 ja on voimassa 30. kesäkuuta 2022 saakka. Korkeampi korvaustaksa koskee 1.1.2022 tai sen jälkeen suoritettuja rokottamistoimenpiteitä. - Uutiset
7.1.2022 12.32
Apulaisoikeusasiamies: Oulun kaupunki menetteli lainvastaisesti laiminlyödessään kirjallisten karanteenipäätösten laatimisen ja lähettämisen karanteeniin asetetuilleOulun kaupunki oli menetellyt lainvastaisesti laiminlyödessään lähettää päätöksen eristämisestä viipymättä tiedoksi. Lisäksi AOA kiinnitti Oulun kaupungin huomiota siihen, että karanteeniin ja eristykseen määrätyille henkilöille tulee antaa selkeät ohjeet päätösten merkityksestä sekä yhteystiedot, josta on mahdollista saada lisätietoja tarvittaessa. Oulun kaupunki oli lausunnossaan todennut, että karanteeniin määrätyille ei tehdä kirjallista päätöstä, ellei karanteeniin määrättyä ole pidätetty työstä tai opiskelusta. Todistuksen karanteenista saa vain pyytämällä. Menettelyn syyksi oli todettu päätösten suuri määrä. AOA piti Oulun kaupungin menettelyä lainvastaisena. AOA pyysi Oulun kaupunkia ilmoittamaan hänelle 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt päätöksen johdosta. - Uutiset
5.1.2022 12.41
Oikeusasiamies: Koronatodistuksen kieli - Uutiset
5.1.2022 10.40
Tatuointi- ja kestopigmentointivärejä koskeva rajoitus tuli voimaan 4. tammikuuta 2022Tuhansien vaarallisten aineiden käyttöä tatuointi- ja kestopigmentointiväreissä rajoitetaan EU:ssa tammikuusta 2022 lähtien. Rajoitettuja aineita sisältäviä tatuointi- ja kestopigmentointivärejä ei saa myydä eikä käyttää tatuointitarkoituksiin 4.1.2022 lähtien. Rajoitus koskee muun muassa syöpää aiheuttavia ja perimää vaurioittavia aineita, lisääntymiselle myrkyllisiä aineita, ihoa herkistäviä aineita ja ärsyttäviä aineita. Aineille tulee tarkat enimmäispitoisuusrajat väreissä. Käytännössä jotkut aineet kielletään kokonaan. - Uutiset
4.1.2022 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Epäkohtia kipupotilaiden hoidossaAOA antoi ratkaisun 913 henkilön tekemään kanteluun kipupotilaiden hoidosta. AOA on havainnut epäkohtia kipupotilaiden riittävien terveyspalvelujen toteutumisessa, erityisesti riittävien resurssien, osaavan henkilöstön ja sujuvien hoitoketjujen toteutumisessa. AOA tulee laillisuusvalvonnassaan seuraamaan kipupotilaiden oikeuksien toteutumista. - Uutiset
4.1.2022 11.00
Apulaisoikeusasiamies: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri menetteli lainvastaisesti ja virheellisesti potilaan eristämisessä ja lääkitsemisessä tahdosta riippumattaKantelijan käsityksen mukaan hänet oli leimattu mielisairaaksi, aiheettomasti haettu tahdosta riippumattomaan hoitoon, suljettu eristykseen ja lääkitty vastoin tahtoaan. Kantelija ei ollut voinut valittaa tahdosta riippumattoman hoidon päätöksestä, koska kyseessä oli vapauttava päätös. Kantelussa kuvatuista tapahtumista aiheutui kantelijalle lisäksi laskut poliklinikkakäynnistä ja ensihoidosta. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.3.2 esittämänsä käsitykset menettelyn lainvastaisuudesta ja virheellisyydestä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tietoon. AOA esitti, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri hyvittää kantelijalle häneen kohdistetut perus- ja ihmisoikeuksien loukkaukset. - Uutiset
4.1.2022 10.00
Sukupuoli-identiteetin tutkimuksen resurssit - apulaisoikeusasiamies katsoi psykologin tutkimukseen pääsyn viivästyneen kohtuuttomastiKantelija arvosteli Taysin trans-poliklinikan sukupuoli-identiteetin tutkimusjakson viiveitä, jotka johtuivat riittävien henkilöstöresurssien puutteesta. Erityisesti viivettä oli syntynyt tutkimusjaksoon kuuluviin psykologin tutkimuksiin pääsyssä. AOA totesi, että kantelijan tutkimusjakso trans-poliklinikalla oli toukokuussa 2021 kestänyt 1 vuoden ja 7 kuukautta. Psykologin tutkimuksen toteuttamiseen kului yli 10 kuukautta psykologin tutkimuksen tarpeellisuuden toteamisesta ja psykologin tutkimusjonoon asettamisesta. AOA saattoi asiassa kohdassa 3.4 esittämänsä käsityksen menettelyn lainvastaisuudesta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tietoon. - Uutiset
30.12.2021 15.30
Koronatestauksen tasa-arvoisuus - apulaisoikeusasiamies katsoi Essoten menetelleen lainvastaisesti ja virheellisestiAOA katsoi Essoten menetelleen vastoin asiakasmaksulain 5 §:n 4 kohdan säännöstä, kun se oli päättänyt periä maksun terveyspalvelusta, joka mainitun säännöksen mukaan on maksuton. Essoten selvityksestä ilmeni lisäksi, että koronatestistä annettavasta todistuksesta peritään Essoten päätöksen mukaan asiakasmaksuasetuksen 23 §:ssä säädetty enimmäismaksu 50,80 euroa. Asiassa oli myös tältä osin menetelty lainvastaisesti. AOA totesi myös, että tieto palveluista perittävistä maksuista ei ole helposti saatavilla, jos tietoa hakevien edellytetään ymmärtävän, että asiakasmaksuja koskevia tietoja on julkaistu muuallakin kuin asiakasmaksuhinnastossa. AOA saattoi kohdassa 3.3.1 esittämänsä käsityksen Essoten menettelyn lainvastaisuudesta sekä kohdassa 3.3.3 Essoten menettelyn virheellisyydestä Essoten tietoon. - Uutiset
30.12.2021 10.10
Ulosoton lainsäädäntöön tehdyt koronavirusepidemiasta johtuvat väliaikaiset muutokset päättyvät 31.12.2021 - Uutiset
29.12.2021 15.26
Konkurssiin menneen yrityksen potilasasiakirjojen säilyttäminen - apulaisoikeusasiamieheltä huomautus Etelä-Suomen AVI:lle ja Kelan erikoisasiantuntijalle lainvastaisesta menettelystäKantelija pyysi tutkimaan onko Etelä-Suomen AVI:n, Kelan, Valviran ja STM:n toiminta ollut asianmukaista. Yritys A on asetettu konkurssiin 10.12.2009. Sen toiminnassa on syntynyt potilasasiakirjoja, joihin liittyy kysymys niiden säilytysvelvollisuudesta. AOA antoi Etelä-Suomen AVI:lle huomautuksen vastaisen varalle kohdassa 3.6.1 kuvatusta lainvastaisesta menettelystä. Lisäksi AOA antoi huomautuksen Kelan erikoisasiantuntijalle päätöksen kohdassa 3.6.3 kuvatusta lainvastaisesta menettelystä. AOA saattoi kohdassa 3.6.2 esittämänsä käsityksen Kelan tietoon. AOA pyysi Kelaa ilmoittamaan 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin päätös on antanut aihetta. Lisäksi AOA pyysi STM:tä ilmoittamaan 28.2.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin esitys lainsäädännön kiirehtimisestä on antanut aihetta sekä mihin toimenpiteisiin asiakirjojen tietoturvallisen säilyttämisen järjestäminen antaa aihetta. - Uutiset
29.12.2021 11.30
Koronapassin käyttöön tilapäisiä poikkeuksia 30.12.2021–20.1.2022Valtioneuvosto on hyväksynyt tartuntatautilain 58 i §:ssä tarkoitetun asetuksen koronapassin käytön rajoittamisesta määräaikaisesti. Asetus tulee voimaan torstaina 30. joulukuuta 2021 klo 00. Asetuksella rajoitetaan poikkeuksellisesti koronapassin vaikutuksia siten, että 30.12.2021–20.1.2022 koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. - Uutiset
29.12.2021 9.49
Kela tarvitsee tartuntatautipäivärahahakemuksen liitteeksi edelleen tartuntatautilääkärin päätöksenKela tarvitsee tartuntatautipäivärahan myöntämistä varten kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksen työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä. Tartuntatautipäivärahaa ja sairauspäivärahaa ei voi saada samanaikaisesti. - Uutiset
29.12.2021 8.20
Sosiaali- ja terveydenhuollon työnantajalle tulee velvollisuus huolehtia siitä, ettei henkilöstö aiheuta potilaille ja asiakkaille covid-19-tartuntariskiäEduskunnan täysistunnossa tiistaina 28.12. hyväksytyllä muutoksella säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon työnantajalle velvollisuus huolehtia siitä, että henkilöstö ei aiheuta potilaille ja asiakkaille covid-19-tartuntariskiä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kaikissa tehtävissä, joihin liittyy lähikontaktin aiheuttama tartuntariski covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille, saa lähtökohtaisesti käyttää vain henkilöä, joka on osoittanut, että hänellä on rokotuksen tai enintään kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun laboratoriovarmistetun taudin antama suoja covid-19-tautia vastaan. Lain mukaan henkilö, jolla on lääketieteellinen syy sille, ettei hän voi ottaa covid-19-rokotetta, voi työskennellä osoittamalla aina enintään 72 tuntia aikaisemmin otetun covid-19-testin negatiivisen tuloksen. Työnantaja voi kuitenkin erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan. Lainmuutos tulee voimaan 1. tammikuuta 2022 ja on voimassa 31. joulukuuta 2022 saakka. Sääntelyyn tulee kuukauden siirtymäaikaa, jotta työnantajat ehtivät varmistua henkilöstön suojan riittävyydestä ja ryhtyä mahdollisesti tarvittaviin muihin toimenpiteisiin ja rokottamaton henkilökunta voi tarvittaessa aloittaa rokotesuojan hankkimisen. - Uutiset
28.12.2021 14.10
Sisärajavalvonta palautetaan Suomen ja Schengen-maiden väliseen liikenteeseen 28.12. alkaen – samat rajoitukset koskevat nyt kaikkia Suomeen saapuviaSisärajavalvonta otetaan uudelleen käyttöön Suomen rajoilla tiistaina 28.12. alkaen. Maahantulon rajoituksiin tulee myös muita muutoksia ja 28.12. alkaen samat rajoitukset koskevat kaikkia Suomeen ulkomailta saapuvia. Valtioneuvosto teki päätöksen uusista rajoituksista tänään. Päätös tulee voimaan 28. joulukuuta 2021 klo 15 ja on voimassa 16. tammikuuta 2022 asti. - Uutiset
28.12.2021 11.20
Ruokavirasto: Kissalla todettu SARS-CoV-2-tartunta ensimmäistä kertaa SuomessaRuokaviraston laboratoriotutkimuksissa on ensi kertaa varmistunut kissan SARS-CoV-2-tartunta. Näyte oli otettu sairaasta kissasta, jonka omistaja epäili kissan saaneen tartunnan ihmisiltä. Omistajan mukaan kissa voi jo paremmin. Kissan SARS-CoV-2-löydöksestä ei seuraa viranomaistoimenpiteitä. - Uutiset
27.12.2021 9.23
Oikeusasiamies esitti yleisiä näkökohtia kokoontumislain ja tartuntatautilain soveltamisesta – Helsingin poliisilaitoksen menettelystä 20.3.2021 pidetyssä mielenosoituksessa ei toimenpiteitäAsiassa ei tullut ilmi sellaista poliisin menettelyä, joka olisi antanut oikeusasiamiehelle aihetta toimenpiteisiin. Oikeusasiamies saattoi kuitenkin esittämänsä yleiset näkökohdat kokoontumislain ja tartuntatautilain soveltamisesta Helsingin poliisilaitoksen ja Poliisihallituksen tietoon. - Uutiset
23.12.2021 13.00
Lääkelain muutokset voimaan 1. huhtikuuta 2022Laki lääkelain muuttamisesta tulee voimaan 1.4.2022. Eräitä asioita koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen. Lääkelakiin tehdään lisäksi eräitä EU-oikeuden edellyttämiä muutoksia. Tasavallan Presidentti vahvisti muutokset keskiviikkona 22.12.2021. - Uutiset
23.12.2021 11.30
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Joulupukki ja rokotustiedotJoulupukki ei ole pelkästään mielikuvitusolento, vaan myös määräaikainen työntekijä, talkoolainen tai itsenäinen yrittäjä. Yrittäjänä pukki voi toimia ns. kevytyrittäjänä, toiminimiyrittäjänä tai jopa osuuskunta- tai osakeyhtiömuodossa. Myös pukin tilaajat ovat erilaisia. Kyse voi olla yksittäisestä luonnollinen henkilö -tilaajasta, useamman perheen muodostamasta tilaajakollektiivista tai esimerkiksi yrityksestä. Joskus pukki voi ilmestyä myös tilaamatta. - Uutiset
23.12.2021 6.30
Koronan torjunnassa otetaan käyttöön hätäjarru – tavoitteena hidastaa epidemian leviämistäValtioneuvosto on antanut periaatepäätöksen valtakunnallisen hätäjarrumekanismin käyttöönotosta. Koronaepidemian hallinnassa siirrytään takaisin laajoihin rajoituksiin ja suosituksiin, joita ohjataan valtakunnallisesti voimassa olevalla lainsäädännöllä. - Uutiset
22.12.2021 14.53
Lisää terveydenhuollon ammattiryhmiä mukaan koronarokotuksiin, jatkossa rokotuksia tarjotaan 5 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille - asetus voimaan 23.12.2021Jatkossa laboratoriohoitajat, lähihoitajat ja perushoitajat voivat antaa koronavirusrokotteita. Rokotuksia tarjotaan jatkossa 5 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille ja rokottamisjärjestys poistetaan. Valtioneuvosto päätti keskiviikkona 22.12. vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 ja 3 §:n muuttamisesta. Asetus tulee voimaan 23. joulukuuta 2021. - Uutiset
22.12.2021 14.50
Valtiontakuu koronavirusrokotteiden vakuuttamiseksi vuodelle 2022Suomen Keskinäiselle Lääkevahinkovakuutusyhtiölle annetaan vastavakuuksia vaatimatta 28,5 miljoonan euron valtiontakuu koronavirusrokotteidenn vakuuttamiseksi ajalle 1.1.2022-31.12.2022. - Uutiset
22.12.2021 14.43
Tartuntatautilain väliaikaisten pykälien voimassaoloa jatketaan kesäkuun 2022 loppuunTartuntatautilain väliaikaisten säännösten voimassaoloa jatketaan pääosin entisellään kesäkuun 2022 loppuun saakka. Tasavallan presidentti vahvisti lain tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta keskiviikkona 22.12.2021. - Uutiset
22.12.2021 11.00
Päivystävä terveyskeskuslääkäri tuomittiin kuolemantuottamuksesta 50 päiväsakon rangaistukseenAsiassa oli ensin selvitettävä, millä tavoin riskitiedot oli 79-vuotiaan A:n kohdalla merkitty potilastietojärjestelmään. Asiassa oli tullut seuraavaksi arvioida se, oliko vastaaja noudattanut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta jättäessään A:n riskitiedot avaamatta ja tarkistamatta ennen lääkehoidon aloittamista. Asiassa lausutut seikat vastaajan huolimattomuudesta sekä A:n kuolinsyystä huomioon ottaen KO oli katsonut, että vastaajan toiminnan sekä A:n kuolemaan johtaneiden tapahtumien välillä oli ollut RL 21 luvun 8 §:ssä tarkoitettu syy-yhteys. Näin ollen vastaaja oli syyllistynyt asiassa kuolemantuottamukseen. Kunta / terveyskeskus oli velvoitettu maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksena hautaukseen liittyvistä kuluista yhteensä 3 948,53 euroa. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 22.12.2021) - Uutiset
22.12.2021 7.00
Komissio vahvisti rokotustodistuksille sitovan yhdeksän kuukauden hyväksyntäajanKomissio hyväksyi tiistaina 21.12. EU:n digitaalista koronatodistusta koskevat säännöt, joissa vahvistetaan EU:n sisäistä matkustamista varten sitova 9 kuukauden (270 päivän) vakiohyväksyntäaika. Komissio muutti myös rokotustodistusten koodausta koskevia sääntöjä. - Uutiset
22.12.2021 6.00
Hallitukselta linjauksia uusista koronarajoituksista - rokotukset edelleen avain epidemian hallintaan- Koronapassin käyttöön rajoituksia leviämisvaiheen alueilla
- Ravitsemusliikkeiden aukioloon rajoituksia koronapassin käyttöä rajaamalla
- Korkeakoulut, vapaa sivistystyö, aikuisten perusopetus ja aikuisten taiteen perusopetus etäopetukseen
- Sisärajavalvonta palautetaan Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen 28.12. alkaen
- Hallitus varautuu suorien ja välttämättömien rajoitustoimista aiheutuvien kustannusten korvaamiseen
- Koronatoimien yhteensovittamiseen uusi koronaministerityöryhmä - Uutiset
21.12.2021 11.21
Oikeuskansleri: Koronavirusepidemian hoitoa koskevassa päätöksenteon avoimuudessa parannettavaaOikeuskansleri Tuomas Pöysti kehottaa sosiaali- ja terveysministeriötä parantamaan koronavirusepidemian hoitoa koskevan päätöksenteon avoimuutta. Ministeriön on ilmoitettava viimeistään 30. huhtikuuta 2022, miten se kehittää avoimuutta koronavirusepidemian hoitoon liittyvissä asioissa sekä ministeriössä että hallinnonalallaan. - Uutiset
20.12.2021 8.00
Koronapassin käytön laajentamisesta voi antaa lausuntoja 17.1.2022 saakkaSTM pyytää lausuntoja hallituksen esityksen luonnoksesta, jossa EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö – eli koronapassin käyttö – olisi lain nojalla mahdollista myös silloin, kun rajoituksia ei olisi voimassa. - Uutiset
17.12.2021 14.16
Apulaisoikeusasiamies: Hedelmöityshoidon epääminen etenevän syöpäsairauden vuoksiKantelija arvosteli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikan menettelyä evätä häneltä ja hänen puolisoltaan hedelmöityshoito etenevän syöpäsairauden vuoksi. Tästä syystä kantelijan ennen syöpähoitoja luovuttamat sukusolut oli asetettu käyttökieltoon. Kantelijan mukaan TAYS oli perustellut päätöstään sillä, että tällaisessa tilanteessa hedelmöityshoitolain 8 §:n 5 kohdassa tarkoitettu lapsen etu ei toteutuisi. AOA:n käsityksen mukaan yliopistollisten sairaaloiden kategorinen ja kaavamainen toimintakäytäntö evätä hedelmöityshoito parilta, asettaa sukusolut käyttökieltoon tai asettaa aikaraja sukusolujen käytölle syöpähoitojen jälkeen pelkästään parin toisen osapuolen syöpähoitojen perusteella, ei ole lainmukainen. Tällainen toimintakäytäntö ei jätä tilaa hedelmöityshoitoa hakevan parin yksilöllisen hoidon tarpeen huomioon ottamiselle siten kuin hedelmöityshoitolain 8 §:n 5 kohdassa ja potilaslain 3 §:ssä edellytetään. - Uutiset
17.12.2021 11.50
Vierashuoneessa asianajaja Klaus Nyblin ja professori Janne Salminen: Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen peräänkuuluttaa unioninlaajuista keskustelua koronarokotuksen pakollisuudesta, ja tämä keskustelu käynnistyy todennäköisesti myös SuomessaSuomessa koronarokotteen kaksi annosta on ottanut 12 vuotta täyttäneistä vasta noin 83 prosenttia ja koko väestöstä runsaat 73 prosenttia. Koronapassin käytön laajentuminen tosin kannustanee monia vielä passiivisiksi jättäytyneitä hakeutumaan rokotukseen. Jos rokottamattomien joukko jää silti liian suureksi ja epidemiatilanne kehittyy yhä vaikeammaksi, joudutaan pohtimaan myös rokotuksen säätämistä pakolliseksi. Kynnys rokotuksen pakollisuudelle on nykyaikaisessa demokratiassa syystäkin korkea. Pakollisuuden valmistelusta on silti jo esimerkkejä muista Euroopan maista, ja linjauksista on ilmaissut kiinnostuksensa myös komissio. Jokaisessa jäsenvaltiossa asia arvioidaan kansallisen lainsäädännön nojalla sekä maakohtainen epidemiatilanne ja rokotuskattavuus huomioon ottaen. Voimassa olevan lainsäädännön perusteella epidemiologinen, lääketieteellinen ja oikeudellinen kokonaisarviointi kuuluu valtioneuvostolle, jonka tulee hankkia käyttöönsä asiantuntijaselvitys. Ennen rokotuksen mahdollista pakollisuutta on tärkeää pyrkiä hyödyntämään rokotuskattavuutta nostavat lievemmät keinot. - Uutiset
16.12.2021 14.44
Työterveyshuollon mahdollisuutta osallistua koronavirusrokotuksiin parannetaan - asetus voimaan 17.12.2021Kuntien on jatkossa selvitettävä alueellaan toimivien työterveyshuollon palveluntuottajien mahdollisuutta osallistua koronavirusrokotuksiin, jos se on tarpeen rokotusten viivytyksettömän tarjoamisen varmistamiseksi. Valtioneuvosto päätti torstaina 16.12. vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n muuttamisesta.