Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

22.12.2021 11.00 Päivystävä terveyskeskuslääkäri tuomittiin kuolemantuottamuksesta 50 päiväsakon rangaistukseen

Päivystävä terveyskeskuslääkäri tuomittiin kuolemantuottamuksesta 50 päiväsakon rangaistukseen

Asiassa oli ensin selvitettävä, millä tavoin riskitiedot oli 79-vuotiaan A:n kohdalla merkitty potilastietojärjestelmään. Asiassa oli tullut seuraavaksi arvioida se, oliko vastaaja noudattanut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta jättäessään A:n riskitiedot avaamatta ja tarkistamatta ennen lääkehoidon aloittamista. Asiassa lausutut seikat vastaajan huolimattomuudesta sekä A:n kuolinsyystä huomioon ottaen KO oli katsonut, että vastaajan toiminnan sekä A:n kuolemaan johtaneiden tapahtumien välillä oli ollut RL 21 luvun 8 §:ssä tarkoitettu syy-yhteys. Näin ollen vastaaja oli syyllistynyt asiassa kuolemantuottamukseen. Kunta / terveyskeskus oli velvoitettu maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksena hautaukseen liittyvistä kuluista yhteensä 3 948,53 euroa. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 22.12.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.