Uutisten vuosihakemisto, Työ- ja sosiaalioikeus 2020
sosiaalioikeus 2019 sosiaalioikeus 2021
- Uutiset
30.9.2020 14.28
Alle vuoden ikäiselle lapselle määrättiin kymmenkertainen määrä solunsalpaajalääkettä - lääkärit tuomittiin tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vammantuottamuksesta sakkoihin - pysyvästä haitasta tuomittu korvaus korotettiin 400 000 euroonLääkärit olivat huolimattomuudesta rikkoneet virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Teot eivät huomioon ottaen niiden haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat olleet kokonaisuutena arvostellen vähäisiä. Näin ollen lääkärit olivat syyllistyneet tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Harkittuaan asiassa kerrottuja lääkärien toimintaan ja sen luonteeseen liittyviä seikkoja kokonaisuutena lain esitöidenkin valossa, HO katsoi, ettei lääkärien menettely ollut ollut törkeän huolimatonta. Näin ollen lääkärit olivat syyllistyneet vammantuottamukseen. HO käräjäoikeuden tavoin katsoi, ettei asiassa ollut RL 6 luvun 12 §:ssä tarkoitettuja perusteita jättää lääkärietä rangaistukseen tuomitsematta. Oikeudenmukainen rangaistus lääkärien syyksi luetuista rikoksista oli 50 päiväsakkoa. HO harkitsi henkilövahingon laatu ja vaikeusaste sekä lapsen ikä huomioon ottaen oikeudenmukaiseksi korvaukseksi pysyvästä haitasta KO:n tuomitseman 300.000 euron asemesta 400.000 euroa. HO hyväksyi KO:n perustelut ja ratkaisun kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan osalta (50.000 €). Tässä tapauksessa kyse ei ollut tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta tehdystä rikoksesta, minkä vuoksi perusteita kärsimyskorvauksen määräämiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 30.9.2020) - Uutiset
30.9.2020 11.45
Lokakuussa 2020 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaLokakuussa voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
-Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta voimaan lokakuun alussa
-Laki Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen oleskeluoikeuksia koskevien eräiden määräysten täytäntöönpanosta voimaan lokakuun alussa
-Useita eläkkeitä koskevia asetuksia päivitetty lokakuun alusta lähtien - Uutiset
30.9.2020 9.31
KKO: Törkeään kavallukseen vapaa-aikanaan syyllistyneen kaupungin taloussihteerin työsuhde voitiin irtisanoa eikä työnantajalla ollut velvollisuutta selvittää mahdollisuuksia sijoittaa taloussihteeri muuhun työhönKaupungin palveluksessa ollut taloussihteeri oli tuomittu 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen vapaa-aikanaan tekemästään törkeästä kavalluksesta, johon hän oli syyllistynyt luottamusasemassa eräässä ammattiyhdistyksessä. Korkein oikeus katsoi, että taloussihteerin syyksi luettu menettely muodosti niin vakavan työsuhteeseen liittyvän rikkomuksen, että työnantajalta ei voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Työnantajalla ei siten ollut velvollisuutta selvittää mahdollisuuksia sijoittaa taloussihteeri muuhun työhön. HO:n tuomion lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
30.9.2020 8.13
Ajankohtaista EU:sta työsuojelun alalla syksyllä 2020STM:n ajankohtaistiedotteeseen (2/2020) on koottu työsuojeluun liittyvät lainsäädäntö- ja muut hankkeet, jotka ovat STM:n työ- ja tasa-arvo-osaston vastuulla, joista annettava lainsäädäntö tulee työsuojeluviranomaisten valvottavaksi tai joilla on muutoin kiinteä yhtymäkohta työsuojeluviranomaisten toimintaan. Tiedotetta päivitetään noin kaksi kertaa vuodessa. - Uutiset
30.9.2020 7.20
Syyte luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta hylättiin vanhentuneena ja näyttämättömänä - lääkäri vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudestaValvira oli rajoittanut vastaajan oikeutta harjoittaa lääkärin ammattia siten, että hän ei saanut hoitaa potilaittensa kilpirauhassairauksia eikä lisämunuaissairauksia eikä määrätä ensisijaisesti näiden sairauksien hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. KO oli katsonut, että vastaaja oli käyttänyt toista lääkäriä välikätenään kiertääkseen Valviran antamaa määräystä ja siten itse hoitanut potilaan kilpirauhassairautta. HO totesi, että syyteoikeus oli nyt esillä olevan syytteen osalta vanhentunut, jos teon ei ollut näytetty tapahtuneen osaksikaan 31.10.2016 jälkeen. Kun syyte, siltä osin, kuin siitä oli HO:ssa enää kysymys, oli asiassa lausutuin perustein jäänyt näyttämättä 31.10.2016 jälkeiseltä ajalta, ja syyteoikeus oli 1.11.2016 edeltävältä ajalta vanhentunut, ei ollut tarpeen ottaa kantaa siihen, oliko vastaajan menettely 1.11.2016 edeltävältä ajalta katsottava kilpirauhassairauden hoitamiseksi. (Vailla lainvoimaa 30.9.2020) - Uutiset
29.9.2020 16.46
KKV esittää Mehiläisen ja Pihlajalinnan välisen yrityskaupan kieltämistäKilpailu- ja kuluttajavirasto esitti 29.9.2020 markkinaoikeudelle Mehiläisen ja Pihlajalinnan välisen yrityskaupan kieltämistä. KKV:n selvitysten mukaan yrityskauppa vähentäisi merkittävästi kilpailua terveyspalveluiden markkinoilla. Kaupan jälkeen markkinoille jäisi vain kaksi valtakunnallista terveyspalveluyritystä. - Uutiset
29.9.2020 13.30
Puutteet ajopiirturitietojen toimittamisessa johtivat työnantajan sakkoihin tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisestaTyönantajana toimiva yritys ei toimittanut Itä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueen tarkastajalle tämän tarkastusta varten pyytämiä kaikkia ajo- ja lepoaikatietoja. Työnantajaa oli velvoitettu vuosina 2014-2020 kehotuksilla toimittamaan kaikki pyydetyt tiedot, mutta työnantaja toimitti aina vain osan tiedoista. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kuljetusalan yrittäjän 35 päiväsakon sakkorangaistukseen tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 23.9.2020. - Uutiset
29.9.2020 12.57
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kansaneläkelaitoksen menettely vammaistukiasian käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kansaneläkelaitoksen huomiota huolellisuuteen sen tehtäviin kuuluvien asioiden käsittelyssä. - Uutiset
29.9.2020 11.00
Hovioikeus: Yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy työaikoja noudattamatta jättäneen työntekijän työsopimuksen irtisanomiseen - selvittämättä oli jäänyt, että irtisanominen olisi johtunut työntekijän sairauslomistaKantajan irtisanomista edeltävänä päivänä 13.6.2018 kantaja oli poistunut työpaikalta kello 15.55, jolloin myymäläpuolen asiakaspalvelua sekä huoltotöitä hoitanut työntekijä (T) oli jäänyt yksin asiakaspalvelupisteelle muiden työntekijöiden käydessä varastolla. T:n ja todistajien kertomuksista ilmeni, ettei poissaolosta ollut sovittu etukäteen T:n kanssa. Asiassa esitetty ja kantajalle 7.5.2018 annettu varoitus huomioon ottaen yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy kantajan työsopimuksen irtisanomiseen. Selvittämättä oli jäänyt, että irtisanominen olisi johtunut kantajan sairauslomista. (Vailla lainvoimaa 29.9.2020) - Uutiset
28.9.2020 14.30
Apulaisoikeuskansleri esitti käsityksensä työttömyyspäivärahahakemusten käsittelystä säädettyjen määräaikojen noudattamisestaYTK ei ollut kyennyt käsittelemään työttömyyspäivärahahakemuksia työttömyysturvalaissa säädetyssä määräajassa. Kyse oli säännöksen vastaisesta menettelystä. Apulaisoikeuskansleri otti menettelyn moitittavuutta arvioidessaan kuitenkin huomioon sen, että YTK oli ryhtynyt heti pandemian alkuvaiheessa monipuolisiin ja tuntuviin toimenpiteisiin varmistaakseen palvelukykynsä ja saavuttanut lainmukaisen käsittelyajan elokuussa 2020. - Uutiset
28.9.2020 13.00
Oikeusasiamies: Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalveluhakemuksen käsittely oli ollut lainvastaista ja moitittavaa- Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma oli tehty puutteellisesti
- Kantelija ei ollut saanut hänelle tehtyä kielteistä päätöstä
- Päätöksestä ei ilmennyt riittävän selkeitä perusteluja sille, miksi kuljetuspalvelua ei ollut myönnetty - Uutiset
28.9.2020 11.33
Oikeuskansleri: Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet aluehallintovirastoille yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisestaOikeuskanslerille oli tehty kanteluita STM:n rajoitetoimenpiteitä koskevasta ohjauskirjeestä 11.8.2020 aluehallintovirastoille ja Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle sekä 24.8.2020 annetusta korjatusta versiosta. Ohje koskee tartuntatautilain 58 §:ssä tarkoitettuja yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koskevia päätöksiä, joiden tekeminen kuuluu aluehallintovirastoille. Aluehallintovirastot ovat 24.8.2020 tehneet sisällöltään yhdenmukaiset päätökset yleisötilaisuuksista ja yleisistä kokouksista. Kantelut eivät antaneet aihetta muuhun kuin että vastaus lähetettiin tiedoksi myös STM:lle. - Uutiset
28.9.2020 10.32
Syyte lähes 14 000 euron työttömyyskassapetoksesta hylättiinVastaaja oli KO:ssa kertonut, ettei ollut itse täyttänyt hakemuksia vaan hakemukset oli täyttänyt vastaajan äiti ja että hän oli tuolloin ollut osa-aikaisesti töissä. Vastaaja oli katsonut, ettei hän ollut tahallaan syyllistynyt asiassa rikokseen. Vaikka vastaaja oli tietoisesti ottanut riskin väärien tietojen kulkeutumisesta ansiopäivärahan maksajalle sallimalla toisen henkilön toimia nimissään, KO oli katsonut kuitenkin nyt rikosasian yhteydessä näyttämättä jääneen, että vastaaja olisi tosiasiassa tiennyt tehtyjen ilmoitusten sisällöstä ja siten voinut pitää vähintään varsin todennäköisenä sitä, että hän erehdyttää työttömyyskassan henkilökuntaa maksamaan hänelle ansiopäivärahaa virheellisin perustein. Kun vastaaja ei näin ollen ollut menetellyt tahallaan, syyte oli hylättävä. Haettuaan muutosta KO:n tuomioon, ja vastaajan vastattua valitukseen, syyttäjä perui valituksensa HO:een. (Vailla lainvoimaa 28.9.2020) - Uutiset
28.9.2020 10.15
Liikenteen terveysturvallisuutta koskevat lakimuutokset lausunnoille 9. lokakuuta saakkaLiikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausunnoille hallituksen esityksen luonnoksen liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön tehtävistä muutoksista. - Uutiset
28.9.2020 8.25
Sote-uudistuksen lausuntokierroksella jätettiin 773 lausuntoaLausunnolla olleesta hallituksen esitysluonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämiseksi on jätetty määräajassa 773 lausuntoa. Kirjallisesti tulleet lausunnot ovat vielä käsittelyssä. Lopullinen luku varmistuu alkuviikosta. - Uutiset
28.9.2020 7.31
Päätoteuttaja ei suunnitellut työtä putoamisvaarallisella alueella riittävän tarkasti - työnjohtajan ja aliurakoitsijan edustajalle sakkojaTuomio liittyi pienellä työmaalla sattuneeseen työtapaturmaan, ja sen johdosta suoritetulla tarkastuksella havaituista muista puutteista työmaan turvallisuudessa. Työntekijä oli kaatunut kulkiessaan nojatikkaitta pitkin ja lisäksi tarkastuksella tarkastaja havaitsi, että tapaturmasta huolimatta tikkaita käytettiin edelleen työmaalla, ilman liukuestettä ja kiinnittämättä niitä. Lisäksi havaittiin, että kattoristikon asennustöissä putoamissuojaus oli riittämätön, eikä telineissä ollut nousuteitä. Myöskään putoamissuojaussuunnitelma ei täyttänyt lain vaatimuksia. (Vailla lainvoimaa 28.9.2020) - Uutiset
25.9.2020 12.20
Turvalaitteen ohittaminen johti loukkaantumiseen: Metalliyritykselle 8 500 euron yhteisösakko ja tuotantopäällikölle 20 päiväsakon rangaistusKO:n käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa yrityksen työntekijälle huhtikuussa 2018 tapahtunutta työtapaturmaa, jossa työntekijä sai vammoja työstäessään kulmalistaa särmäyspuristimella. Asiassa oli ollut riidatonta, että kyseessä olevan särmäyspuristimen valosähköinen turvalaite oli tapahtumahetkellä ohitettu. (Lainvoimainen) - Uutiset
25.9.2020 10.50
KHO:n päätös perusvoiteen korvattavuudestaKun otettiin huomioon, että Probicare-valmiste sisältää korvattavuuden piiriin kuuluviin perusvoiteisiin nähden uudenlaista biologista alkuperää olevaa aineosaa, Lactococcus-lysaattia, KHO katsoi, että lääkkeiden hintalautakunta oli voinut edellyttää hoidollisen arvon osoittamiseksi aikaisemmissa perusvoiteen korvattavuutta koskevissa tapauksissa vaadittua kattavampaa valmistekohtaista selvitystä. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon KHO:ssa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys sekä hintalautakunnan ratkaisu ja sen perustelut, lääkeyhtiön valitus oli hylättävä. - Uutiset
25.9.2020 8.51
Useat työturvallisuuspuutteet johtivat työntekijän kloorimyrkytykseen – siivouspalveluyritykselle yhteisösakko ja palvelujohtajalle ja palveluesimiehelle päiväsakkojaKäräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa uimahallisiivousta tehneelle työntekijälle tapahtunutta hengenvaarallista kloorimyrkytystä. Työntekijä sai kloorimyrkytyksen huhtikuussa 2018, kun hän oli käyttänyt vaahdotuslaitetta, jolla klooripitoinen pesuaine levitetään uimahallien pinnoille. - Uutiset
24.9.2020 10.40
Hovioikeus ei sallinut yhtiön vedota vasta hovioikeudessa siihen, että se oli halunnut palauttaa työntekijän työsuhteen entisin ehdoinArvioitaessa yhtiön oikeutta vedota uuteen seikkaan olennaista ei ollut se, oliko sovintotarjouksia hyväksytty KO:ssa kirjallisiksi todisteiksi, vaan se, oliko yhtiö näyttänyt sillä olleen este tai pätevä aihe olla vetoamatta KO:ssa haluunsa palauttaa työsuhde entisin ehdoin. Koska yhtiö ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut voinut vedota mainittuun seikkaan KO:ssa tai että sillä oli ollut pätevä aihe olla tekemättä niin, yhtiöllä ei ollut oikeutta vedota siihen enää HO:ssa. - Uutiset
24.9.2020 9.45
Työtaisteluilla uhannut Sähköliitto tuomittiin hyvityssakkoonTyötaisteluilla pyrittiin poistamaan niin kutsutut kiky-tunnit ja vastustamaan työehtojen heikentämistä. Työtaistelut kohdistuivat erityisesti työajan pidennystä ja ay-jäsenmaksuperintää koskeviin työehtosopimuskohtiin. Ammattiliitto tuomittiin maksamaan Metsäteollisuus ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 5.000 euroa. - Uutiset
22.9.2020 15.00
Komissiolta ehdotus: Työntekijöiden tehokkaampi suojelu syöpää aiheuttavilta kemikaaleiltaKomissio ehdottaa, että työntekijöiden suojelua syöpää vastaan tehostetaan rajoittamalla entisestään heidän altistumistaan syöpää aiheuttaville kemikaaleille. Syöpäsairauden vaaraa aiheuttavia tekijöitä ja perimän muutoksia aiheuttavia aineita koskevan direktiivin (eli karsinogeeneja ja mutageeneja koskevan direktiivin) neljännessä tarkistuksessa vahvistetaan uusi tai tarkistettu raja-arvo kolmelle tärkeälle aineelle, jotka ovat akryylinitriili, nikkeliyhdisteet ja bentseeni. - Uutiset
22.9.2020 14.30
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kunnan sosiaalitoimen vammaispalveluiden huomiota sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain noudattamiseenKunta oli antanut virheellistä tietoa lapsen tilapäisestä perhehoidosta, kun hoidon kustannukset oli tietoisesti jätetty kertomatta. Apulaisoikeuskanslerin mukaan kunta oli laiminlyönyt hyvän hallinnon edellyttämän asianmukaisen palvelun ja neuvonnan antamisen kantelijoille. - Uutiset
22.9.2020 13.00
Apulaisoikeusasiamies antoi Espoon sosiaalitoimelle huomautuksen lapsenlapsen sijoittamista koskevassa asiassaApulaisoikeusasiamies esitti, että Espoon sosiaalitoimi harkitsee, miten se voisi hyvittää asiassa todetut kantelijan oikeuksien loukkaukset ja korvata kantelijalle saamatta jääneet palkkiot ja korvaukset. - Uutiset
22.9.2020 12.10
Lakimiesuutiset: Koronakevät paljasti oikeusvaltion kehittämisen paikkojaKevään 2020 poikkeusolot toivat julkisen vallan käytön uudella tavalla keskiöön. Suomessa oikeusvaltion rakenteita onnistuttiin kunnioittamaan, mutta esiin tuli myös kehittämisen paikkoja. - Uutiset
22.9.2020 9.45
Perhe-eläketurvaa uudistetaan – hallituksen esitys lausunnolleLeskeneläkkeen kesto rajattaisiin ehdotuksen mukaan 10 vuoden määräajaksi tai kunnes nuorin lapseneläkkeeseen oikeutetuista täyttää 18 vuotta. Leskeneläkeoikeus tulisi myös yhteistaloudessa edunjättäjän kanssa asuneelle avopuolisolle, jolla on edunjättäjän kanssa yhteinen alaikäinen lapsi. Leskeneläkettä maksettaisiin kunnes yhteinen lapsi täyttäisi 18 vuotta. Työeläkelakien mukainen lapseneläke jatkuisi nykyistä kaksi vuotta pidempään, eli kunnes lapsi täyttäisi 20 vuotta. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 5. marraskuuta 2020. - Uutiset
22.9.2020 9.30
Harmaa talous & talousrikollisuus: Liittyykö kevytyrittämiseen harmaan talouden riskejä?Kevytyrittäjän määritelmää ei löydy mistään yksittäisestä laista. Viranomaisten ja eri lakien lähestyminen työn tekemiseen perustuu perinteiseen kahtiajakoon: yrittäjä ja työntekijä. Eri viranomaisten käyttämissä yrittäjän ja työntekijän määritelmissä on kuitenkin merkittäviä eroja. Kevytyrittäjä on verotuksellisesti palkansaaja. Sen sijaan vallitsevan työoikeudellisen tulkinnan mukaan kevytyrittäjä toimii toimeksiantosuhteessa yrittäjänä, joka myy palveluitaan ilman omaa yritystä (y-tunnusta) laskutuspalveluyrityksen kautta. - Uutiset
22.9.2020 9.05
Työtuomioistuin arvioi luottamusmiehen tietojensaantioikeuttaTyöpaikalla oli syntynyt epäselvyyttä palkkasopimuksen erityistekijälisiä koskevien määräysten tasapuolisesta soveltamisesta yhtiössä. Pääluottamusmies oli pyytänyt yhtiötä toimittamaan yksiköittäin tiedot niistä työntekijöistä, joille erityistekijälisiä oli maksettu. Asiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä työehtosopimukseen perustuva velvoite tietojen luovuttamiseen. Tuomiossa katsottiin, että luottamusmiehen tietopyyntö oli koskenut työehtosopimuksen mukaisessa neuvottelujärjestyksessä selvitettävää tapausta, eikä tietojen saaminen tai erimielisyyden selvittely ollut edellyttänyt asianomaisten työntekijöiden suostumusta. Vaikka pääluottamusmiehen tietopyyntö oli sinänsä ollut laaja, se oli kuitenkin ollut sillä tavoin yksilöity, että sen perusteella oli ollut selvää, mitä tietoja pyynnöllä oli tarkoitettu. Kun yhtiö oli kieltäytynyt toimittamasta tietoja ja työnantajaliitto tukenut työnantajaa asiassa ja hyväksynyt työnantajan menettelyn puuttumatta asiaan, yhtiö tuomittiin työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja työnantajaliitto valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon. - Uutiset
22.9.2020 8.26
Työtuomioistuimen lausunto työnjohtajalisän maksamisestaTyötuomioistuimella ei ollut perusteita poiketa rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimukseen (1.2.2017 – 30.4.2018) osallisten liittojen yksimielisestä kannasta. Työtuomioistuin katsoi näin ollen lausuntonaan, ettei työehtosopimuksen mukaista vastaavan työnjohtajan lisää maksettu muille kuin MRL 122 §:ssä tarkoitetuille vastaaville työnjohtajille. Lisän maksaminen ei voinut perustua muuhun kuin henkilön muodolliseen asemaan vastaavana työnjohtajana. Lisää maksettiin vain siltä ajalta, kun henkilö oli merkittynä rakennusvalvonta-asiakirjoihin lisän maksamista edellyttävään asemaan. - Uutiset
22.9.2020 8.00
Oikeusasiamies saattoi esittämänsä käsitykset vammaispalvelujen päätöksenteon ja palvelutarpeen arvioinnin lainvastaisista viivästyksistä ESSOTE:n tietoonOikeusasiamies katsoi, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän vammaispalvelut oli menetellyt sosiaalihuoltolain vastaisesti, koska erityistä tukea tarvitsevan vaikeavammaisen lapsen palvelutarpeen arviointia ei saatu päätökseen 3 kuukauden määräajassa. Oikeusasiamies piti ESSOTE:n vammaispalvelujen menettelyä kokonaisuudessaan moitittavana. Oikeusasiamies totesi vielä, että palvelusuunnitelman allekirjoittamisesta ei ole säädetty laissa, eikä allekirjoitusta sinänsä voida asettaa palvelusuunnitelman pätevyyden edellytykseksi. Toisaalta molempien osapuolien allekirjoitukset palvelusuunnitelmassa osoittavat, että asiat on kirjattu oikein ja palvelusuunnitelman sisällöstä on päästy osapuolten välillä yhteisymmärrykseen. - Uutiset
21.9.2020 13.32
Työntekijän katsottiin olleen ilman hyväksyttävää ja laillista syytä poissa työstäänAsian ratkaisemisen kannalta KO:ssa oli keskeistä se, mikä velvollisuus työntekijällä on saapua työpaikalleen työtä tekemään tilanteessa, jossa hänen ja hänen työnantajansa välillä on riitaa työajasta ja/tai maksettavasta palkasta. - Uutiset
21.9.2020 12.52
Hihnakuljetin veti työntekijän sormen nieluunsa: Paperitehtaan käyttöpäällikölle tuomio työturvallisuusrikoksestaPirkanmaan KO on 17.9.2020 tuominnut paperisia talous- ja hygieniatuotteita valmistavan tehtaan käyttöpäällikön viidentoista päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. KO katsoi, että yhtiön toiminnassa oli laiminlyöty hylsykoneen vaarojen selvittäminen hihnan ja suojan aiheuttaman puristumisalueen osalta ja metallisen liitoksen yhdessä puristumisalueen kanssa aiheuttaman vaaran osalta. Lisäksi KO katsoi, että työnantaja oli sallinut työntekijöiden käyttää vaarallista konetta, koska hylsykoneen suojaus oli ollut puutteellinen. - Uutiset
21.9.2020 12.00
Kaapelikela työntekijän päälle: Maanrakennusyrityksen toimitusjohtaja syyllistyi työturvallisuusrikokseenPirkanmaan KO on 16.9.2020 antamassaan tuomiossa todennut maanrakennusyrityksen toimitusjohtajan syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. KO totesi maanrakennusyrityksen toimitusjohtajan rikkoneen työturvallisuusmääräyksiä laiminlyömällä antaa työntekijöille riittävää opetusta ja ohjausta, koska työntekijöille ei ollut annettu oikeanlaisia ohjeita kaapelikelan nostamisesta ja siirtämisestä sekä vaara-alueella työskentelystä. - Uutiset
21.9.2020 11.45
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Koeaikapurku taloudellisella tai tuotannollisella perusteella – väliaikaisen muutoksen arviointiaYmmärretäänkö uusi koeaikapurkua koskeva helpotus oikein vai onko uhkana, että työnantajat toimivat lainvastaisesti? Koeaikapurku taloudellisella tai tuotannollisella perusteella sisältää useita edellytyksiä, joiden toteutuminen koeaikana on vaikeasti arvioitavissa. Uusi väliaikainen säännös toi koeaikapurun harkintaan useita sellaisia seikkoja, joita aikaisemmin ei koeaikapurun yhteydessä työnantajan tarvinnut arvioida. - Uutiset
21.9.2020 10.42
Hovioikeus punnitsi asianajajan sananvapauden rajoja – valvontalautakunta oli voinut antaa varoituksenAsiassa esitettiin A:n sananvapauden hyväksyttävän rajoittamisen puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja. Yhtäältä A:n kantelun kohteena olevassa valituksessa esittämien ilmaisujen esittämistilanne, ilmaisuista pääteltävä esittämistarkoitus ja niiden asiasisältö puolsivat johtopäätöstä siitä, että A:n sananvapautta oli perus- ja ihmisoikeuksien vastaisesti liiaksi rajoitettu siitä, mikä olisi ollut välttämätöntä tuomioistuimen arvovallan varmistamiseksi. Toisaalta ilmaisujen esittämistapa, niiden kirjallinen muoto, valituskirjelmän yleinen sävy ja osittain ilmaisujen etäinen yhteys kantelun kohteena olevaan asiaan sekä A:n menettelystä määrätyn kurinpidollisen seuraamuksen lievyys puolsivat vastakkaista päätelmää. Hovioikeus katsoi asiaa kokonaisuutena arvioituaan ja ratkaisussa kerrottuja seikkoja punnittuaan, että A:n sananvapauden rajoittamiselle oli ollut perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta asianmukaiset ja riittävät perusteet. (Vailla lainvoimaa 21.9.2020) - Uutiset
21.9.2020 9.00
Hovioikeus velvoitti kaupungin 50 000 euron sakon uhalla esittämään kaupungin kaikki 1.1.2014 ja 28.2.2017 välisenä aikana tehdyt mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asukassijoituksiin liittyvät maksusitoumuksetRovaniemen kaupunki velvoitettiin 50 000 euron sakon uhalla esittämään KO:lle Rovaniemen kaupungin kaikki 1.1.2014 ja 28.2.2017 välisenä aikana tehdyt mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asukassijoituksiin liittyvät maksusitoumukset, joilla on osoitettu asiakkaita palveluasumiseen, tehostettuun palveluasumiseen ja erityistä tukea vaativien tehostettuun palveluasumiseen. Määräys koskee sekä puitejärjestelyyn osallistuneisiin että sen ulkopuolisiin yrityksiin annettuja maksusitoumuksia. Asiakirjat on esitettävä KO:lle 30 päivän kuluessa siitä, kun HO:n päätös on saanut lainvoiman. Maksusitoumukset on esitettävä siten peitettynä tai muuten käsiteltynä, että niistä ilmenee vain lähettäjä, palvelun tuottaja, ostettu palvelu ja sen aika. Muilta osin KO:n päätös jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 18.9.2020) - Uutiset
21.9.2020 8.23
The European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations (HEUNI): Toimintasuosituksia työperäisen ihmiskaupan ja hyväksikäytön torjumiseenKaksi uutta policy briefia, jotka Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) kumppaneineen on julkaissut osana EU-rahoitteista FLOW-projektia, esittelevät tärkeimmät suositukset, joiden avulla voitaisiin parantaa yritysten ja viranomaisten kykyä havaita, tutkia ja estää työperäistä hyväksikäyttöä. - Uutiset
18.9.2020 16.00
Toistaiseksi vai määräaikaiseksi tehty työsopimusHO katsoi työnantajan täyttäneen tässä tapauksessa näyttövelvollisuutensa työsopimuksen määräaikaisuudesta. (Vailla lainvoimaa 18.9.2020) - Uutiset
18.9.2020 14.30
Hallinto-oikeus: Toimeentulotuen hakijan oli voitu edellyttää käyttävän tilillään syys- ja lokakuun 2019 lopussa olleita varoja oman elatuksensa turvaamiseen loka- ja marraskuussa 2019HAO katsoi , että toimeentulotuen tarkoitukseen ja viimesijaisuuteen nähden A:n oli voitu edellyttää käyttävän tilillään syys- ja lokakuun 2019 lopussa olleita varoja oman elatuksensa turvaamiseen loka- ja marraskuussa 2019. Tilillä olleiden varojen vähäistä suurempaan määrään nähden A:n pankkitilillä olleet varat oli voitu ottaa huomioon perusosan määrän ylittävältä osalta toimeentulotuen tarpeesta päätettäessä. (Ei lainvoim. 18.9.2020) - Uutiset
18.9.2020 9.32
KHO äänesti: Tuomiokapituli oli voinut antaa varoituksen samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle pastorilleAvioliittolakia muutettiin 1.3.2017 voimaan tulleella lailla siten, että avioliittoon voidaan vihkiä myös samaa sukupuolta olevat henkilöt. Pastori A oli vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon avioliittolain muutoksen jälkeen. Asiassa oli ratkaistavana, oliko tuomiokapituli voinut pitää avioliittolain sallimaa samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoon vihkimistä kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuna pappisviran velvollisuuksien ja pappislupauksen vastaisena toimintana ja antaa A:lle tämän johdosta kirjallisen varoituksen. Tuomiokapitulin ei KHO:n ratkaisussa esitettyyn nähden voitu katsoa toimineen lainvastaisesti, kun se oli antanut A:lle kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetun varoituksen. Asiaa ei ollut perustuslaissa turvattu kirkon sisäinen autonomia huomioon ottaen perustetta tässä pappisviran hoitamista koskevassa yhteydessä arvioida suhteellisuusperiaatteen valossa toisin. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jolla hallinto-oikeus oli A:n valituksesta kumonnut tuomiokapitulin päätöksen. - Uutiset
18.9.2020 7.00
Asiakasmaksulain uudistus eduskuntaan - lisää maksuttomia sosiaali- ja terveyspalveluja, asiakkaiden oikeusturvaa vahvistetaanUusia maksuttomia palveluja olisivat esimerkiksi hoitajavastaanotot perusterveydenhuollossa, alle 18-vuotiaiden poliklinikkakäynnit, sekä eräisiin tartuntatauteihin hoitoon liittyvät asiat, kuten HIV:n ehkäisyyn tarkoitettu lääkitys. Asiakasmaksulain muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta 2021. Maksukattoa koskevat uudistukset tulisivat voimaan vuoden 2022 alusta, sillä maksukaton kertyminen on sidottu kalenterivuoteen. - Uutiset
18.9.2020 6.28
AVI: Linjanhaltija vastaa Aila-myrskyn kaatamien puiden korjuustaSyysmyrsky Aila on kaatanut puita sähkölinjojen päälle. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että linjojen päälle kaatuneiden puiden korjuu on linjanhaltijan vastuulla. - Uutiset
17.9.2020 9.00
Irtisanomissyynä pidettiin muun luotettavan selvityksen puuttuessa yhtiön tiedoksi saamaa työntekijän sähköpostiviestiä hänen sairastumisestaanAsiassa oli selvitetty se, että vastaajayhtiö oli irtisanonut työntekijän 9.5.2017 ilman että se oli perustellut irtisanomista millään tavoin. Syynä irtisanomiseen oli muun luotettavan selvityksen puuttuessa ollut yhtiön 7.5.2017 tiedoksi saama työntekijän sähköpostiviesti hänen sairastumisestaan. Irtisanominen oli ollut TSL 7 luvun 1 §:n ja 7 luvun 2 §:n vastainen. Yhtiö oli velvollinen korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 17.9.2020) - Uutiset
17.9.2020 8.00
Uudelleensijoittumisvalmennus ja outplacement-ohjelma eivät ole eläkkeen perusteena olevaa työansiotaUudelleensijoittumisvalmennus on tarkoitettu irtisanotuille ja irtisanomisuhan alaisille työntekijöille. - Uutiset
16.9.2020 16.00
Hovioikeus: Pahoinpitelystä sakkorangaistukseen tuomittu lautamies voitiin vapauttaa tehtävästäänKokonaisuutena arvioiden valituksen perusteella ei ollut ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden johdosta vapauttamista lautamiehen tehtävästä olisi tullut arvioida eri tavalla kuin KO oli tehnyt. Muutakaan perustetta KO:n päätöksen muuttamiselle ei ollut ilmennyt. HO hyväksyi mainitsemillaan lisäperusteilla KO:n päätöksen perustelut ja lopputuloksen. (Vailla lainvoimaa 16.9.2020) - Uutiset
16.9.2020 14.21
Apulaisoikeusasiamies: Talous- ja velkaneuvoja menettelli hallintolain vastaisesti ilmoittaessaan, ettei johtavasta julkisesta oikeusavustajasta rikosilmoituksen tehnyt velallinen saa talous- ja velkaneuvontaaKantelija pyysi tutkimaan Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan menettelyä, kun hän ei ollut saanut talous- ja velkaneuvontaa kotipaikkakunnallaan oikeusaputoimistosta jääviyden perusteella. Talous- ja velkaneuvoja katsoi, että toimiston esimiehestä tehty rikosilmoitus voi johtaa tilanteeseen, jossa asiakas ei voisi varmistua talous- ja velkaneuvonnan mahdollisuudesta valvoa asiakkaan etua kaikista vaikutteista riippumattomana. Johtavan julkisen oikeusavustajan selvityksen mukaan hän oli jäävännyt itsensä kantelijan hänestä tekemän rikosilmoituksen vuoksi hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden perusteella, joissa asianajajan esteettömyys on perusarvo. Hän katsoi, että hänen esimiesasemansa vuoksi myöskään talous- ja velkaneuvonnan henkilöstön kohdalla ei voida varmistua siitä, etteikö esimiestä kohtaan esitetty rikosilmoitus haittaisi talous- ja velkaneuvonnan kykyä täysipainoisesti valvoa asiakkaan etua. Apulaisoikeusasiamies saattoi asiassa (kohdissa 3.1 ja 3.2) esittämänsä käsityksen Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvojan menettelyn hallintolain vastaisuudesta hänen tietoonsa. Apulaisoikeusasiamies saattoi toimiston esimiehen, johtavan julkisen oikeusavustajan tietoon käsityksensä esteellisyyssäännösten soveltamisesta talous- ja velkaneuvonnassa. Apulaisoikeusasiamies saattoi käsityksensä talous- ja velkaneuvojan esteellisyydestä myös OM:n tietoon. - Uutiset
16.9.2020 13.00
Työtapaturmasta sakkoja lihanjalostustehtaallePirkanmaan käräjäoikeus on 11.8.2020 antamallaan tuomiolla tuominnut tamperelaisen lihanjalostustehtaan tuotantojohtajan ja kaksi työnjohtajaa 15 päiväsakon rangaistuksiin työturvallisuusrikoksen johdosta. Lihanjalostustehtaalle tuomittiin 6 000 euron yhteisösakko työturvallisuusmääräysten rikkomisesta. - Uutiset
16.9.2020 11.32
KHO: ADHD-diagnoosin saanutta lasta ei ollut pidettävä vaikeavammaisena henkilönä eikä älylukon voitu katsoa olevan välttämätön, jotta lapsi suoriutui tavanomaisista elämän toiminnoistaHAO katsoi, että lapsi tarvitsi ikäistään enemmän vanhempien ohjausta ja valvontaa. Häntä ei ollut kuitenkaan pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, jolle liikkuminen tai muu omatoiminen suoriutuminen vakituisessa asunnossa tuotti vamman tai sairauden vuoksi erityisiä vaikeuksia. Älylukon ei voitu katsoa myöskään olevan välttämätön, jotta lapsi suoriutui tavanomaisista elämän toiminnoista. Hakemus älylukon kustannusten korvaamisesta oli siten voitu hylätä. KHO hylkäsi valituksen ja pysytti HAO:n päätöksen. - Uutiset
16.9.2020 9.16
Työntekijä putosi 2,5 metrin korkuiselta parvelta - päätoteuttaja, päätoteuttajan työnjohtaja ja työntekijän työnantaja tuomittiin työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiinPirkanmaan käräjäoikeus on 18.8.2020 antamallaan tuomiolla tuominnut työmaalla aliurakoitsijana toimineen, tapaturmassa loukkaantuneen työntekijän työnantajan 25 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi päätoteuttajana toimineen pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen työnjohtaja tuomittiin 15 päiväsakkoon ja päätoteuttaja 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. - Uutiset
15.9.2020 13.20
Pohjoismainen selvitys: Työsuojeluvalvonnan varauduttava uusiin työturvallisuusriskeihinTiistaina (15.9.) julkaistiin ensimmäinen yhteispohjoismainen selvitys megatrendien vaikutuksista työelämään ja sitä kautta työsuojeluvalvontaan. Selvitys sisältää myös käytännön suosituksia työsuojeluviranomaisille. Selvityksen on laatinut Pohjoismainen työelämän tulevaisuus -ryhmä, johon kuului kuusi työelämän ja työsuojelun asiantuntijaa eri Pohjoismaista.