Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

30.9.2020 7.20 Syyte luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta hylättiin vanhentuneena ja näyttämättömänä - lääkäri vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta

Syyte luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta hylättiin vanhentuneena ja näyttämättömänä - lääkäri vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta

Valvira oli rajoittanut vastaajan oikeutta harjoittaa lääkärin ammattia siten, että hän ei saanut hoitaa potilaittensa kilpirauhassairauksia eikä lisämunuaissairauksia eikä määrätä ensisijaisesti näiden sairauksien hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. KO oli katsonut, että vastaaja oli käyttänyt toista lääkäriä välikätenään kiertääkseen Valviran antamaa määräystä ja siten itse hoitanut potilaan kilpirauhassairautta. HO totesi, että syyteoikeus oli nyt esillä olevan syytteen osalta vanhentunut, jos teon ei ollut näytetty tapahtuneen osaksikaan 31.10.2016 jälkeen. Kun syyte, siltä osin, kuin siitä oli HO:ssa enää kysymys, oli asiassa lausutuin perustein jäänyt näyttämättä 31.10.2016 jälkeiseltä ajalta, ja syyteoikeus oli 1.11.2016 edeltävältä ajalta vanhentunut, ei ollut tarpeen ottaa kantaa siihen, oliko vastaajan menettely 1.11.2016 edeltävältä ajalta katsottava kilpirauhassairauden hoitamiseksi. (Vailla lainvoimaa 30.9.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.