Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
3.12.2015 10.51
Oikeusasiamies perusoikeuksien puolustajana - Laillisuusvalvonnasta yksilön oikeuksien edistämiseenOikeusasiamies perusoikeuksien puolustajana oli oikeusasiamiesinstituution 95-vuotisjuhlien teemana. Juhlassa pidetyt puheet ja sen muu ohjelma on koottu nyt julkaisuksi. - Uutiset
3.12.2015 10.43
KHO: Helsingin hovioikeuden presidentin erillisestä toimeksiannosta laadittua yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitystä seksuaalisen häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen esiintymisestä hovioikeudessa ei pidetty viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna asiakirjana - tietopyyntö tuli hovioikeudessa ratkaista noudattaen julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjastaHelsingin HO:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys ei sisällöltään ja merkitykseltään vastannut hallituksen esityksessä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkinomaisesti mainittuja asiakirjoja. KHO totesi, että selvityksellä ja siinä käsitellyillä ongelmilla voi olla HO:n ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia muun muassa oikeuslaitoksen nauttimaan luottamukseen. HO:n ja HAO:n päätökset kumottiin ja asia palautettiin HO:lle sen ratkaisemiseksi, voidaanko Sipilän ja Reinbothin tietopyyntöön suostua, kun puheena olevaan HO:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitykseen sovelletaan julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjasta. (Ään. 4-3 ja esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
3.12.2015 9.30
Hovioikeus: Työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneen bussikuskin työsuhteen voitiin katsoa rauenneen – kuskin korvausvaatimukset hylättiinYhtiöllä oli työeläkevakuutusyhtiön tekemien kuntoutustukea ja työkyvyttömyyseläkettä koskevien päätösten perusteella ollut oikeus katsoa kantajan olleen työkyvytön linja-auton kuljettajan tehtäviin ja katsoa kantajan työsuhteen rauenneen. Tässä tilanteessa yhtiöllä ei ollut velvollisuutta selvittää sitä, olisiko sillä ollut tarjota kantajalle muuta työtä eikä myöskään velvollisuutta kuulla kantajaa. Työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen jälkeen työnantajan velvollisuutena ei myöskään ollut ottaa kantaa siihen, oliko työntekijän terveydentilassa tapahtunut sellaisia muutoksia, että hän olisi jälleen työkykyinen entisiin tehtäviinsä. (Vailla lainvoimaa 3.12.2015) - Uutiset
3.12.2015 8.49
Vakuutusoikeus: Seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneen alaikäisen lapsen hoitopäiväkuluja pidettiin rikosvahinkolaissa tarkoitettuina muina tarpeellisina kuluina ja siten korvattavinaLääketieteellisen selvityksen mukaan A:lla oli todettu rikoksen jälkeen erityisesti ahdistuneisuutta ja pelkoa. A:n yksinoloa ilman aikuisen läsnäoloa ei pidetty A:n edun mukaisena ja A:n todettiin tarvitsevan huomattavasti tavanomaista enemmän aikuisen turvaa ja läsnäoloa. VakO katsoi, että hoitopäiväkuluja voitiin pitää RikVahL 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuina rikoksesta aiheutuneina muina tarpeellisina kuluina. Valtionkonttorin ei näin ollen olisi tullut mainitsemillaan perusteilla hylätä A:n hoitopäiväkuluja koskevaa korvausvaatimusta. - Uutiset
3.12.2015 8.27
EU ei kiellä vauvojen peittojaLähiaikoina on käyty keskustelua siitä, kieltääkö EU vauvoilta peitot. Keskustelun taustalla on huoli lasten turvallisuudesta ja laajempi pyrkimys saattaa erilaiset lastentuotteiden turvallisuusstandardit ajan tasalle. Standardit ovat vapaaehtoisia, mutta jos niihin on viitattu EU:n virallisessa lehdessä, on valmistajien helpointa osoittaa tuotteen yhteensopivuus tuoteturvallisuusdirektiivin (2001/95/EY) kanssa. Jäsenvaltioiden viranomaiset panevat täytäntöön yleiset turvallisuusvaatimukset kansallisella tasolla. Vaatimukset voivat sisältää myös elementtejä, joiden perusteella valmistajan tulee todistaa tuotteen turvallisuus. - Uutiset
3.12.2015 8.22
Yli puolet rikosperusteisia velkoja pääosin vuosilta 2004–2007 - hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja myönsi velkajärjestelyn esteestä huolimattaRikosperusteisia velkoja oli KO:n päätöksen mukaan syntynyt vuosina 2004, 2006, 2007, 2010, 2012 ja 2013. HO:n mukaan viimeisimmät rikosperusteiseen velkaan johtaneet rikokset koskivat kahta tekoa vuonna 2008. HO katsoi, ettei velkajärjestelyn myöntäminen ollut velkojille, jotka kaikki olivat oikeushenkilöitä, niiden taloudellinen asema ja saatavien määrä huomioon ottaen kohtuutonta. Ottaen erityisesti huomioon sen, ettei kukaan velkojista ollut vastustanut velkajärjestelyhakemusta, HO katsoi asiaa kokonaisuutena harkitessaan, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli esteestä huolimatta VJL:n 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä. - Uutiset
3.12.2015 7.59
Komissio hyväksyi uuden kiertotalouspaketinEuroopan komissio on hyväksynyt uuden kiertotalouspaketin. Sillä pyritään vauhdittamaan Euroopan siirtymistä kohti kiertotaloutta, jolla vahvistetaan maailmanlaajuista kilpailukykyä, edistetään taloudellista kasvua ja luodaan uusia työpaikkoja. - Uutiset
3.12.2015 7.31
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu konsernin emoyhtiön oikeudesta konsernin liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä aiheutuvien kustannusten vähentämiseenLiiketoiminta-alueesta luopuminen oli liittynyt koko konsernin liiketoiminnan strategiseen uudelleenjärjestelyyn, josta aiheutuneet menot emoyhtiö sai vähentää verotuksessaan. Tällaisiksi menoiksi katsottiin asiassa mainitut kyseiseen liiketoiminta-alueeseen kohdistuneet taloudelliset, tekniset ja oikeudelliset selvitykset. Emoyhtiö oli ostanut myös palveluita, jotka olivat hakijan antaman selvityksen mukaan liittyneet osakkeiden myynnin valmisteluun ja varsinaiseen osakekauppaan. Koska emoyhtiö ei ollut osakkeiden myyjä ja osakkeiden myynnistä saadut tulot eivät näin ollen kerryttäneet emoyhtiön tuloja, ei emoyhtiö voinut vähentää näitä kuluja verotuksessaan. (Ään 5-4, Ei lainvoim. 2.12.2015) - Uutiset
3.12.2015 6.01
Yhteenveto vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportista valmistui - uudistaminen sai laajaa kannatustaLausuntoja annettiin yhteensä 141 kappaletta. Lausunnonantajat olivat sitä mieltä, että uudistus vahvistaisi vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutumista. Suurin osa kannatti tavoitetta vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteensovittamisesta. Lausunnoista nousi esiin myös se, että lainsäädännön uudistamista olisi tärkeää jatkaa kokonaisuutena, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet voivat toteutua. Lausujat muistuttivat, että osittaisessa uudistuksessa tavoitteet saattavat hämärtyä. - Uutiset
2.12.2015 16.21
Työtehtävien puutteellisesta hoidosta varoitetun pankin konttorinjohtajan työsopimuksen irtisanomiseen ei ollut asiallista ja painavaa syytä - käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja pankki velvoitettiin korvauksiin työsuhteen perusteettomasta päättämisestäPankilla ei katsottu olleen TSL 7 luvun 2 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä irtisanoa 7 vuotta pankissa työskennelleen konttorinjohtajan työsopimusta, kun asiassa ei ollut näytetty, että konttorinjohtaja olisi miltään osin rikkonut työvelvoitettaan. Asiassa ei myöskään ollut näytetty, että konttorinjohtajalle olisi annettu selkeitä ohjeita tai opastusta siitä, miten hän olisi käytännössä yltänyt työnantajan edellyttämiin tavoitteisiin. HO harkitsi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tuomittavan kohtuullisen korvauksen määräksi 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. (Vailla lainvoimaa 2.12.2015) - Uutiset
2.12.2015 16.02
Helsingin poliisin tiedote Helsingin kokonaisuusturvallisuustilanteesta muun muassa turvapaikkatilanteen osaltaHelsingin poliisilaitoksen poliisit ovat rekisteröineet marraskuun loppuun mennessä 6 234 turvapaikanhakijaa, kun koko maassa hakijoita on ollut 30 565. Helsingin osuus kaikista hakijoista on 20 prosenttia. Tällä hetkellä päätös on tehty 5 695 turvapaikanhakijasta, myönteisiä päätöksiä näistä on 1 526. Päätöstä odottaa siis noin 26 000 hakijaa. Ulkomaalaiset ovat karkeasti arvioituna epäiltyinä seksuaalirikoksissa noin 20-30 prosentissa jutuista. Ulkomaalaisten epäiltyjen jutuissa näkyvät osittain kulttuurierot ja naisen erilainen yhteiskunnallinen asema eri kulttuureissa. Seksuaalirikosjaoksessa on vuoden 2015 elokuusta lähtien ollut tutkittavana kymmenkunta juttua, joissa turvapaikanhakijat ovat epäiltyinä. Osassa jutuista ei ole syytä epäillä rikosta. Rikoksena tutkittavissa jutuissa on erilaisia rikosnimikkeitä; törkeä raiskaus, raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja seksuaalinen ahdistelu. - Uutiset
2.12.2015 15.18
Täysi-ikäisen poikansa ja puolisonsa laskuja lainarahalla maksaneelle työssäkäyvälle hakijalle ei myönnetty toista kertaa velkajärjestelyäHakijan, jolle oli aikaisemmin myönnetty velkajärjestely (voimassa vuosina 2003-2008), velkojen kokonaismäärä oli 117 891,29 euroa ja maksuvara 1 246,90 euroa kuukaudessa. Hakija oli velkaantunut huomattavia määriä nopeasti vuosina 2011-2012. Velkajärjestelylle katsottiin olleen VJL 10 §:n 7- ja 10-kohdan mukaiset esteet. Kokonaisuutena arvioiden ja molempien esteperusteiden laatu huomioon ottaen asiassa ei ollut ainakaan vielä tässä vaiheessa riittävän painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiselle esteistä huolimatta. HO ei muuttanut KO:n päätöstä. (Vailla lainvoimaa 2.12.2015) - Uutiset
2.12.2015 14.17
Asiattomia tekstiviestejä naiselle lähettänyt mies tuomittiin kotirauhan rikkomisesta - syyte tietomurrosta naisen Facebook-tilille hylättiinHäiritseviä, uhkailevia tai herjaavia viestejä joitakin kymmeniä naiselle lähettänyt mies tuomittiin kotirauhan rikkomisesta 30 päiväsakon rangaistuksen. Syyte tietomurrosta hylättiin näyttämättömänä. Kohtuullinen korvaus kotirauhan rikkomisen aiheuttamasta kärsimyksestä oli 200 euroa. (Vailla lainvoimaa 2.12.2015) - Uutiset
2.12.2015 14.15
Lauri Tarasti valmistelemaan aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamistaKunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen on asettanut ministeri Lauri Tarastin selvityshenkilöksi valmistelemaan valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamista. Hankkeen toimikausi on 8.12.2015–15.2.2016. Hallitus teki 7. marraskuuta linjauksen aluejaon perusteista ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen askelmerkeistä sekä monitoimialaisten itsehallintoalueiden perustamisesta. Hallitus linjasi, että sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien lisäksi itsehallintoalueille osoitetaan pelastustoimen ja maakuntien liittojen tehtävät, ELY-keskusten alueiden- ja elinkeinoelämän kehittämistehtävät sekä mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto. Hallitus tekee tammikuun 2016 lopussa erillisen yhteensovituspäätöksen aluehallintouudistuksen valmistelusta ja itsehallintoalueille siirrettävistä tehtävistä. - Uutiset
2.12.2015 13.39
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 18.8.–25.9.2015 koskevat muun muassa kysymystä kuvatiedoston takavarioinnista, nuoren henkilön vangitsemista sekä muutoksenhakuluvan myöntämistä oikeudenkäyntikuluasiassa. - Uutiset
2.12.2015 12.22
KHO:n ratkaisu jalokiveksi kelpaavasta kivennäisestä – kaivoskivennäisen käsitettä ei omaisuuden suoja huomioon ottaen ollut perusteltua tulkita laventavastiKoska jalokiveksi kelpaavat kivennäiset eivät lainmuutoksen 1625/1992 jälkeen enää olleet vallattavissa olevia kaivoskivennäisiä, valtaushakemus olisi tullut hylätä siltä osin kuin se oli koskenut amatsoniittiin kohdistuvaa tutkimustyötä. - Uutiset
2.12.2015 12.15
Vakuutusoikeuden käsittelyaikoja pyritään lyhentämään keventämällä ratkaisukokoonpanoja vuoden 2016 alustaVakuutusoikeuden käsittelyaikoja pyritään lyhentämään keventämällä tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoja. Lisäksi parannetaan muutoksenhakijan tiedonsaantia ulkopuolisten asiantuntijalääkäreiden lausunnoista ja muutetaan lääkärien nimittämismenettely nykyistä avoimemmaksi. Lakimuutokset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2016. - Uutiset
2.12.2015 12.11
Oikeusblogissa: Köyhäinasianajajasta chatti-oikeusavustajaksiHallitusneuvos Merja Muilu oikeusministeriöstä kirjoittaa oikeusavun kehittämisen linjauksista. Suomessa julkista, verovaroin kustannettua oikeusapua on annettu jo 130 vuotta. Nyt oikeusapua kehitetään kovaa vauhtia muun muassa digitaalisuutta hyödyntäen. Samaan aikaan valmistellaan organisaatiouudistusta ja järjestetään oikeusapua turvapaikanhakijoille. - Uutiset
2.12.2015 11.56
10.452 euroa vuodessa ansainnut oli vapautettava oikeudenkäyntimaksustaOikaisupyyntöä vaatineen oikeudenkäyntimaksun vapauttamista koskevasta hakemuksesta ja verotuspäätöksestä ilmeneviin tulotietoihin nähden hovioikeus katsoi, että oikaisuvaatimuksen tekijä oli tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain 7 ja 10 §:n nojalla vapautettava oikeudenkäyntimaksusta. (Vailla lainvoimaa 2.12.2015) - Uutiset
2.12.2015 11.30
Kilometrikorvaus ja päiväraha vuonna 2016Kilometrikorvauksia ja päivärahoja voidaan maksaa työntekijälle verottomasti sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2016 kilometrikorvauksen perussumma on 0,43 euroa/km (0,44 euroa/km vuonna 2015). Kotimaan kokopäiväraha on 40 euroa, osapäiväraha 19 euroa ja ateriakorvaus 10 euroa.