Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

3.12.2015 7.31 Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu konsernin emoyhtiön oikeudesta konsernin liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä aiheutuvien kustannusten vähentämiseen

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu konsernin emoyhtiön oikeudesta konsernin liiketoiminnan uudelleenjärjestelystä aiheutuvien kustannusten vähentämiseen

Liiketoiminta-alueesta luopuminen oli liittynyt koko konsernin liiketoiminnan strategiseen uudelleenjärjestelyyn, josta aiheutuneet menot emoyhtiö sai vähentää verotuksessaan. Tällaisiksi menoiksi katsottiin asiassa mainitut kyseiseen liiketoiminta-alueeseen kohdistuneet taloudelliset, tekniset ja oikeudelliset selvitykset. Emoyhtiö oli ostanut myös palveluita, jotka olivat hakijan antaman selvityksen mukaan liittyneet osakkeiden myynnin valmisteluun ja varsinaiseen osakekauppaan. Koska emoyhtiö ei ollut osakkeiden myyjä ja osakkeiden myynnistä saadut tulot eivät näin ollen kerryttäneet emoyhtiön tuloja, ei emoyhtiö voinut vähentää näitä kuluja verotuksessaan. (Ään 5-4, Ei lainvoim. 2.12.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.