Työaika
- Uutiset
13.3.2023 13.00
Työtuomioistun: Valtiovarainministeriö rikkoi Rajavartiolaitoksen virkamiesten työaikoja koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen määrätyksiä toistamiseenTyötuomioistuin velvoitti VM:n maksamaan JHL ry:lle 4.500 euroa hyvityssakkoa Rajavartiolaitoksen virkamiesten työaikoja koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen 28 §:n rikkomisesta siten, että keskeytyspäivistä johtuvaa taulukkovajausta oli ennakolta työvuoroluetteloa tehtäessä suunniteltu teetettäväksi suunnittelemalla samaan ajanjaksoon lisä- tai ylityötä. Hyvityssakon määrää korottavana seikkana otettiin huomioon, että virkaehtosopimuksen rikkomuksessa oli ollut kysymys sellaisen menettelyn toistamisesta, jonka työtuomioistuin oli jo aikaisemmin katsonut virkaehtosopimuksen vastaiseksi ja tuominnut sen johdosta maksettavaksi hyvityssakkoa. - Uutiset
3.3.2023 8.45
EUT: Päivittäinen ja viikoittainen lepoaikaEnnakkoratkaisu koskee työaikadirektiivin 2003/88/EY 3 ja 5 artiklan tulkintaa yhdessä EU:n perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan kanssa. Pyyntö esitettiin oikeudenkäynnissä, joka koskee päivittäisten lepoaikojen antamista viikoittaisten lepoaikojen antamisen yhteydessä. - Uutiset
2.3.2023 8.30
Työsuojeluviranomainen valvoo nuorten työpaikkojaTyösuojeluviranomainen kohdistaa tänä vuonna tarkastuksia työpaikkoihin, jotka työllistävät erityisesti alle 30-vuotiaita työntekijöitä. Tarkastuksilla valvotaan, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteen vähimmäisehtoja ja huolehditaan työturvallisuudesta. - Uutiset
23.2.2023 15.40
TEM selvittää vaihtoehtoja työajan lyhentämisen kokeilujen toteuttamiseksiTEM selvittää vaihtoehtoja, joilla työajan lyhentämisen kokeiluja voitaisiin toteuttaa Suomessa seuraavan hallituskauden aikana. Selvityksen on tarkoitus valmistua maaliskuun loppuun mennessä. - Uutiset
31.1.2023 8.00
Henkilöstön vähimmäislepoaikojen laiminlyönti toi aluksen päällikölle 20 päiväsakkoaTyösuojelun lakimies Natalie Eklund Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta muistuttaa, että vaikka työntekijä haluaa paahtaa yötä päivää, on työnantajan vastuulla huolehtia riittävästä levosta. Merityöaikalain mukaan työnantaja tai tämän edustaja on tällaisissa tapauksissa tuomittava merityöaikarikkomuksesta sakkoon - Uutiset
23.1.2023 11.00
Hovioikeus: Yhtiö oli velvollinen maksamaan työajan lyhennyskorvaukset korotettuina - korottamattomuudesta olisi tullut sopia kirjallisesti - vanhentumista oli arvioitava työaikalaissa säädetyn vanhentumisajan mukaisestiOttaen huomioon yleissitovan TES:n ehtojen ensisijaisuus pitämättömien työajan lyhennyskorvausten korottamattomuudesta oli tullut sopia kirjallisesti. Yhtiössä noudatettu vakiintunut käytäntö, josta työntekijät eivät olleet huomauttaneet, sen ilmeneminen palkkalaskelmista ja yhtiön 19.12.2019 antama kirjallinen ilmoitus työntekijöilleen eivät vastannet kirjallista sopimista. Näin ollen kantajan pitämättömien työajan lyhennysvapaiden korvaukset oli maksettava korotettuna. HO katsoi, ettei esitetty selvitys antanut aihetta arvioida lyhennysvapaiden laskemista toisin kuin KO:n tuomioon oli kirjattu. HO katsoi KO:n tavoin, että kantajan vaatimukset olivat perustuneet työehtosopimuksen työaikaa koskeviin määräyksiin ja sen vuoksi vanhentumista oli arvioitava työaikalaissa säädetyn vanhentumisajan mukaisesti. Näin täydennettynä HO hyväksyi KO:n ratkaisun perustelut ja lopputuloksen kantajan vaatimusten vanhentumisesta. (Vailla lainvoimaa 23.1.2023. Valituslupa myönnetty.) - Uutiset
9.1.2023 16.00
Hallinto-oikeus: Vankiterveydenhuollon yksikkö oli voinut päättää psykologin palvelussuhteen neljän kuukauden irtisanomisajan jälkeenValittajalle oli kirjallisilla varoituksilla annettu virkamieslain 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla mahdollisuus korjata menettelyään. Kun otettiin huomioon työnantajan valittajaan kohdistamat ohjaustoimet, valittajalle annetut varoitukset ja hänen toimintansa niiden jälkeen, valittajan menettely oli osoittanut kokonaisuutena arvioiden sellaista piittaamattomuutta virkamiehen virkasuhteeseen kuuluvia velvollisuuksia sekä työnantajan antamia määräyksiä kohtaan, että työnantajalla oli ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy valittajan virkasuhteen irtisanomiselle. Asiaa ei ollut syytä arvioida toisin myöskään muiden valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Vankiterveydenhuollon yksikön päätös valittajan virkasuhteen irtisanomisesta ei ollut lainvastainen. Valitus oli näin ollen hylättävä. - Uutiset
5.1.2023 8.30
Työtuomioistuimen tuomiot Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta - JHL:n kanteet hylättiin- TT 2022:77: Kysymys Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta ja siitä, olivatko nämä niin sanotut normaaliajan työtehtävät olleet osa harjoitusta vai olivatko ne harjoitukseen tai harjoitusjoukkoon liittymättömiä tehtäviä.
- TT 2022:78: Kysymys Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta ja siitä, oliko kyseinen työ ollut osa harjoitusta vai oliko kyse ollut harjoitukseen tai harjoitusjoukkoon liittymättömistä tehtävistä. - Uutiset
14.11.2022 12.00
AVI: Tukkukauppatoimialan työnantajien tiedot uudesta työaikalaista puutteelliset - Uutiset
10.11.2022 14.30
Työtuomioistuin tulkitsi mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimustaKanteen tutkiminen - Palkkaus- Tasapuolinen kohtelu - Työaika - Uutiset
3.10.2022 11.50
Työntekijälle ei annettu viikonloppuvuoroja - hovioikeuskin katsoi yhtiön toimitusjohtajan olevan vastuussa siitä, että työntekijä oli asetettu epäedulliseen asemaan etnisen taustansa vuoksiHO katsoi, että vastaajan oli täytynyt ymmärtää, että viikonloppuvuorojen poisottaminen A:lta ei ollut ollut A:n oman toiveen mukaista. Esitetyn näytön perusteella vastaaja ei ollut myöskään pyrkinyt A:n mielipidettä asiasta selvittämään, vaikka tähän olisi ollut mahdollisuus. KO:n tuomion lopputulosta, jolla vastaaja oli tuomittu työsyrjinnästä 30 ps rangaistukseen ja korvamaan A:lle henkisestä kärsimyksestä 800 euroa, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 3.10.2022) - Uutiset
23.9.2022 11.53
EUT:n ennakkoratkaisu vuosiloman vanhentumissäännön soveltamisen yhteensopivuudesta työaikadirektiivin ja perusoikeuskirjassa vahvistettujen oikeuksien kanssa (Saksa)Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88/EY 7 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan työntekijän viitejakson aikana ansaitsema oikeus palkalliseen vuosilomaan vanhentuu sellaisen kolmen vuoden määräajan päätyttyä, joka alkaa kulua sen vuoden päättymisestä, jona kyseinen oikeus syntyi, kun työnantaja ei ole antanut työntekijälle tosiasiallista mahdollisuutta käyttää tätä oikeutta. - Uutiset
20.9.2022 11.00
Hallitus esittää muutoksia työttömyysturvan sovitteluunEsityksen tavoitteena on edistää osittaisen työllistymisen ja lyhytkestoisen työn vastaanottamista sekä selkeyttää työttömyysetuuden maksuperusteista sovittelua. Esitys oli lausunnolla 16.6.-5.8.2022. - Uutiset
14.9.2022 11.50
Hovioikeus velvoitti yhtiön maksamaan irtisanomalleen työntekijälle liukuvan työajan saldokertymän perusteella maksamatta olevan palkan 338 tunniltaTapauksen olosuhteissa asiassa ei voitu antaa merkitystä sille seikalle, että työsopimuksessa oli toisaalta määrätty, että korvattavia ylitöitä saisi tehdä vain työnantajan kirjallisella suostumuksella. HO totesi edelleen, että mikäli kantajan työsuhde olisi jatkunut, kantajalla olisi ollut oikeus pitää kertyneet saldotunnit tasausvapaina. Koska kantajan työsuhde oli kuitenkin päättynyt, vastaajayhtiö oli velvollinen maksamaan kantajalle kertyneet saldotunnit rahana. Sillä seikalla, että muut työntekijät olivat pitäneet kertyneet saldotunnit vapaina työsuhteen päättyessä, ei ollut merkitystä asiassa, koska kantaja oli ollut irtisanomisajan sairauslomalla eikä hänellä ollut siten ollut mahdollisuutta pitää saldotunteja tasausvapaana enää tässä vaiheessa. Näin ollen yhtiö oli velvollinen maksamaan kantajalle liukuvan työajan saldokertymän perusteella maksamatta olevan palkan 338 tunnilta eli yhteensä 9.805,14 euroa korkoineen työsuhteen päättymisestä lukien. (Vailla lainvoimaa 14.9.2022) - Uutiset
13.9.2022 10.10
Työtuomioistuimelta kaksi tuomiota palomiesten varallaolostaTT 2022:53: Kysymys päällystövarallaolosta ja siitä, oliko varallaoloksi luettua aikaa pidettävä kokonaisuudessaan työaikana. Lisäksi kysymys yksikönjohtajana toimineen palomiehen varallaolosta.
TT 2022:54: Kysymys siitä, oliko yksikönjohtajina toimineiden palomiesten varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Kahden palomiehen osalta kysymys myös päällystövarallaolosta. - Uutiset
9.9.2022 11.55
Vierashuoneessa OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja: Kiky-tunnit korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessäKorkein oikeus antoi 30.6.2022 ennakkopäätöksen KKO:2022:45, jossa oli kysymys oikeudesta pidentää työehtosopimuksin työntekijän työsopimuksessa sovittua työaikaa. Työntekijän säännölliseksi työajaksi oli työsopimuksessa sovittu 37,5 tuntia viikossa. Kilpailukykysopimukseen perustuneen työehtosopimusmääräyksen mukaan työntekijä- ja työnantajaosapuolet sopivat paikallisesti, miten 24 tunnin vuosittainen työajan pidennys kullakin työpaikalla toteutetaan. Työnantajayhtiössä oli sittemmin tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia. Työehtosopimus tuli työsuhteessa noudatettavaksi työehtosopimuslain perusteella niin sanottuna normaalisitovana työehtosopimuksena. Korkeimman oikeuden mukaan työehtosopimuksella oli voitu sopia työsopimuksen työaikaehdon heikentämisestä. Yksittäisen työntekijän työsopimuksessa sovittua työaikaa oli siis mahdollista pidentää työehtosopimusmääräyksen mukaisesti ilman palkkakompensaatiota. Korkeimman oikeuden lopputulos ja sen perustelut herättävät useita työoikeudellisia kysymyksiä, joista osaa selvitetään asiantuntija-artikkelissa. Seuraavassa lyhyesti muutama artikkelissa esille tulevista asia. - Uutiset
1.9.2022 10.01
Työtuomioistuin tulkitsi työehtosopimusta ylityökorvausasiassaRatkaisussa mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että riidanalainen työehtosopimusmääräys velvoittaisi maksamaan kanteessa tarkoitetuille työntekijöille henkilökohtaisen tuntipalkan neljältä tunnilta 6.3.2021 perutusta, kello 14.30 alkavaksi suunnitellusta ylityöstä. Kanne oli siten hylättävä. - Uutiset
29.8.2022 16.00
Hovioikeus: Varallaoloaikaa ei tullut katsoa turva-auttajina työskennelleiden lähihoitajien työajaksi - käräjäoikeuden tuomio kumottiinAsiassa esitetyn perusteella HO katsoi, että varallaolon pituus ja toistuvuus eivät olleet kohtuuttomasti haitanneet kantajien vapaa-ajan käyttöä. Näin ollen kantajat eivät olleet olleet tosiasiallisesti niin sidottuja työhönsä, että heidän varallaoloaikansa olisi tullut katsoa työajaksi. Vaikka työlainsäädäntö sisältää työntekijän suojaksi säädettyä pakottavaa oikeutta, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lainsäädäntöä sovellettaessa ja työsopimuksia tulkittaessa jouduttaisiin päätymään sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole ollut sopimusta tehtäessä selvästi kummankaan osapuolen tarkoitus. HO katsoi lisäksi, että kantajien saamissa palkoissa oli otettu riittävästi huomioon varallaolon sitovuus. Asiassa mainitut seikat huomioon ottaen työntekijöiden palkkaetuja koskeva kanne oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 29.8.2022) - Uutiset
16.8.2022 11.45
Vaihtelevaa työaikaa koskeva lainsäädäntö muuttui 1. elokuuta 2022 - maksuttomassa verkkoseminaarissa käsitellään sekä uutta että aiemmin voimassa ollutta lainsäädäntöäVaihteleva työaika tarkoittaa nollatuntisopimusta, töihin kutsumista tarvittaessa tai työaikaa, joka vaihtelee esimerkiksi välillä 10–30 tuntia viikossa. Lakimuutosten myötä työnantajalla on aiempaa vahvempi velvollisuus tarkastella, vastaako sovittu työaika työvoiman todellista tarvetta. Tarkastelu tulee tehdä vähintään 12 kuukauden välein. Jos tarkastelu osoittaa, että työntekijän vähimmäistyöaika voitaisiin määritellä korkeammaksi, tulee työntekijälle tarjota vähimmäistyöajan nostamista. Työsuojeluhallinto järjestää 1.9.2022 klo 11–12 maksuttoman verkkoseminaarin, jossa käsitellään sekä uutta että aiemmin voimassa ollutta lainsäädäntöä koskien vaihtelevaa työaikaa. Tilaisuus on tarkoitettu sekä työntekijöille että työnantajille ja heidän edustajilleen. - Uutiset
1.8.2022 16.00
EU:n jäsenvaltioiden saatettava avoimia ja ennakoitavia työehtoja koskeva direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään 1.8.2022 mennessäDirektiivissä säädetään entistä laajemmista ja ajantasaisemmista työntekijöiden oikeuksista ja suojelusta 182 miljoonalle työntekijälle EU:ssa. Näiden uusien sääntöjen ansiosta työntekijöillä on oikeus työehtojensa entistä parempaan ennustettavuuteen, esimerkiksi työtehtävien ja työajan osalta. Työntekijöillä on myös oikeus saada oikea-aikaista ja entistä kattavampaa tietoa työtänsä koskevista olennaisista seikoista, kuten työskentelypaikasta ja palkoista. Tämä on tärkeä askel kohti vahvaa sosiaalista Eurooppaa, ja sillä edistetään Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamista ihmisten konkreettiseksi todellisuudeksi kaikkialla EU:ssa.