1. Korkeimman oikeuden ratkaisusta saatavan oikeusohjeen mukaan työehtosopimuksin voitaisiin muuttaa työnantajan ja työntekijän solmiman työsopimuksen nimenomaista ehtoa työntekijän vahingoksi, kunhan kysymys ei ole olennaisesta ehdon huononnuksesta. Jos kysymys on työntekijän työsopimuksen ehtoja olennaisella tavalla heikentävästä muutoksesta, voidaan sitä pitää korkeimman oikeuden mukaan kohtuuttomana. Korkein oikeus piti ei-olennaisena muutoksena työntekijän viikoittaisen työajan pidentämistä puolella tunnilla. Ratkaisussa hyväksyttiin työsopimuksessa sovitun nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi. Argumentaatiossa sivuutettiin kuitenkin se, että työajan pidennys toteutettiin ilman palkkakompensaatiota. Ennakkopäätöksessä onkin itse asiassa hyväksytty se, että työsopimuksessa sovittua palkkaa olisi mahdollista alentaa työsuhteen ulkopuolisten tahojen solmimalla sopimuksella.

2. Merkillepantavaa on se, että korkein oikeus päätyi itse tulkitsemaan työehtosopimuslain nojalla velvoittavaa työehtosopimusta pyytämättä työtuomioistuimelta lausuntoa. Jos yleinen tuomioistuin joutuu poikkeuksellisesti tulkitsemaan työehtosopimuslain nojalla velvoittavaa työehtosopimusta, tulee sen noudattaa samoja työehtosopimuksen tulkintaperiaatteita kuin työtuomioistuimessa. Tämä edellyttää yleensä myös sitä, että tulkintaa varten hankitaan vastaava aineisto kuin työtuomioistuimessa työehtosopimusmääräyksiä tulkittaessa. Ennakkopäätöksessä ei tule esille, että korkein oikeus olisi pyrkinyt selvittämään erityisesti työehtosopimusosallisten tarkoitusta vaan päätelmät työehtosopimusmääräyksen sisällöstä tehtiin muun muassa toisen työehtosopimuksen ja työehtosopimusmääräyksen taustalla olleen kilpailukykysopimuksen tavoitteiden perusteella. Työehtosopimuksen vakiintuneiden tulkintaperiaatteiden sivuttamisen perustetta ei ole selvitetty, eikä ratkaisusta saa myöskään vastausta siihen, mitä tulkintaoppeja korkeimmassa oikeudessa itse asiassa sovellettiin.

3. Sovelletuksi oikeusohjeeksi on mainittu työehtosopimuslain 6 §. Oikeudelliseen arviointiin on kuitenkin sekoitettu työoikeuden yleisiin oppeihin kuuluva edullisemmuussääntö ja se on vieläpä yhdistetty virheellisesti työehtosopimusosapuolten mahdollisuuteen sopia työehtosopimuksen määräys vähimmäisehdon ohella enimmäisehdoksi.  

4. Korkein oikeus näyttää ymmärtäneen työehtosopimuslain 6 §:n kompetenssin antavaksi normiksi. Toiseksi korkein oikeus näyttää rinnastaneen työehtosopimuslain 6 §:n jollain tavoin työehtosopimuksessa sovittuun enimmäisehtoon. Lisäksi enimmäisehdon on katsottu johtavan siihen, että työehtosopimuksin voitaisiin heikentää työntekijän (aiemmin sovittuja) työsopimuksen ehtoja. Usea työoikeuden perusteisiin kuuluva asia on siis saanut ratkaisussa uudenlaisen ja yllättävän sisällön.

5. Työehtosopimusmääräysten vaikutus yksittäisessä työsuhteessa on arvioitava aina selvittämällä ensin se, onko määräyksessä sovitusta asiasta sovittu myös työntekijän työsopimuksessa. Kysymys voi myös olla käytännössä vakiintuneesta ehdosta (sopimuksen veroinen käytäntö), jolloin se rinnastuu nimenomaisesti sovittuun työsopimusehtoon. Jos samasta asiasta on sekä työehtosopimuksessa että työsopimustasoinen määräys, on seuraavaksi selvitettävä niiden sisältö.
   
   Työehtosopimuslain 6 § johtaa siihen, että tietyt työehtosopimuksen normimääräykset tulevat noudatettaviksi työehtosopimuksen voimaantulosta lukien ilman eri toimenpiteitä samaan tapaan kuin lain pakottavat säännökset. Työehtosopimuslain 6 §:n automaattinen ja pakottava oikeusvaikutus syntyy kuitenkin ainoastaan silloin, kun työsopimuksen ehdot ovat työntekijän kannalta työehtosopimuksen määräyksiä heikommat tai epäedullisemmat. Näin ollen vain sellaiset työsopimuksen ehdot, jotka ovat työntekijän vahingoksi ristiriidassa työehtosopimusmääräyksen kanssa, ovat mitättömiä ja niiden sijasta noudatetaan työehtosopimuksen vastaavia määräyksiä. Työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitetusta ristiriidasta ei ole kysymys, jos työsopimustasoinen ehto on työntekijälle työehtosopimuksen ehtoa parempi tai edullisempi.

6. Korkein oikeus päätyi kuitenkin tulkitsemaan työehtosopimuslain 6 §:ää eri tavoin kuin edellä on esitetty. Ennakkopäätöksen mukaan työehtosopimuslain 6 §:n sanamuoto tarkoittaisi sitä, että työsopimuksen ehdot syrjäytyvät aina työehtosopimusmääräyksen ’tieltä’ riippumatta siitä, onko työsopimuksessa sovittu ehto työntekijälle edullisempi tai heikompi kuin vastaava työehtosopimuksen määräys. Korkeimman oikeuden päätelmä johtaa itse asiassa siihen, että työsopimustasoiselle sopimiselle ei jäisi liiemmin käyttöalaa silloin, kun työhön tulee sovellettavaksi työehtosopimus. Työsopimuksella olisi mahdollista sopia vain sellaisista asioista, joista ei ole sovittu tai joista ei tulla jossain myöhemmässä vaiheessa sopimaan työehtosopimuksin. Kysymys olisi työsopimuksen väistymisestä työsuhteen säännöstyslähteiden joukosta ja myös merkittävästä sopimusvapauden rajoituksesta. Näin ollen ratkaisussa täytynee olla kysymys virheellisestä ajattelusta tai kirjoittamisesta.

7. Suomen työoikeudessa on ollut selvää sen varhaisista vaiheista lukien, että työehtosopimuksissa voidaan disponoida niiden määräysten edullisemmuudesta. Näin ollen työehtosopimuksissa on ollut ja on yhä mahdollista sopia siitä, että sen määräys on vähimmäisehdon ohella myös enimmäisehto. Tähänkään ei ole syytä sekoittaa työoikeuden yleisten oppien sääntöjä.
   
   Jos työehtosopimuksessa on sovittu siitä, että sen määräys on vähimmäisehdon ohella enimmäisehto, ei työsopimustasolla jää silloin sopimisen varaa. Tällöin on noudatettava työehtosopimuksessa sovittua ehtoa sellaisenaan. Mainitun kaltaisella työehtosopimusmääräyksellä ei kuitenkaan ratkaista sitä, mikä vaikutus mahdollisella (enimmäisehto)työehtosopimusmääräyksellä on käytännössä yksittäisissä työsuhteissa, joissa samasta asiasta on työntekijälle edullisempi työsopimustasoinen ehto (nimenomainen sopimusehto tai sopimuksen veroinen käytäntö).Vaikka työehtosopimusmääräys olisi sovittu vähimmäisehdon ohella enimmäisehdoksi, ei se johda siihen, että työehtosopimusmääräyksen voimaan tullessa sen hetkiset, ”vallitsevat” työsuhteen ehdot, joista on nimenomaisesti sovittu tai joita noudatetaan sopimuksen veroisina, voisivat heikentyä. Tämä on suora seuraus työehtosopimuslain 6 §:stä.

8. Selvää on toki se, että työsuhteessa noudatettavat ehdot voivat muuttua siihen sovellettavan työehtosopimuksen muuttuessa. Tässä yhteydessä on kuitenkin ymmärrettävä kunkin työntekijän kanssa solmitun työsopimuksen sitovuus ja sen vaikutus. Työehtosopimuksen muutoksella ei ole vaikutusta yksittäisessä työsuhteessa silloin, kun työehtosopimuksessa sovitusta asiasta on myös työsopimustasoinen normi, joka on työntekijälle edullisempi tai parempi kuin vastaava työehtosopimuksen määräys.

9. Artikkelissa tulee esille suhteellisen laajan laintulkinta-aineiston perusteella se, että korkein oikeus näyttää soveltaneen virheellisesti työehtosopimuslain 6 §:ää. Säännös ei ole synnytä työsopimuksen muutoskompetenssia vaan sen on työehtosopimusmääräyksen ja työsopimustasoisen määräyksen välisen kollision ratkaisunormi. Työehtosopimuslain 6 §:n perusteella ainoastaan ne työsopimuksen ehdot, jotka ovat työntekijälle epäedullisempia kuin vastaavat työehtosopimuksen määräykset, syrjäytyvät. Kilpailukykysopimus ja sen myötä solmitut työehtosopimusmääräykset eivät ole voineet muuttaa pakottavan työehtosopimuslain 6 §:n sisältöä tai sen tulkintaa. 

10. On kuitenkin hyvä, että korkein oikeus rajasi tulkintaansa tavalla, jonka myötä ennakkopäätöksen KKO:2022:45 lopputuloksella on hyvin kapea käyttöala. Aina silloin, kun on tarkoitus puuttua– työehtosopimukseen vedoten–  työntekijöiden työsopimustasoisiin ehtoihin työntekijän etuja ja oikeuksia vähentäen, on suoritettava työntekijäkohtainen kohtuusarviointi. Siinä työnantajan on kyettävä näyttämään, että työehtosopimukseen perustuva heikennys ei tosiasiassa ole yksittäisen työntekijän kannalta olennainen ja sen myötä kohtuuton muutos. Ainakin korkein oikeus on aiemmassa käytännössään pitänyt olennaisuuden kynnystä matalana. Olennaiseksi ehtomuutokseksi on katsottu muun muassa pelkkä palkkausjärjestelmän muuttaminen, vaikka samalla olisi sitouduttu säilyttämään työntekijöiden ennen muutosta saavuttama palkkataso (KKO 1991:187). Tällaisia muutoksia ei ole hyväksytty ilman, että työnantajalla on käytössään työsopimuslain mukainen irtisanomisperuste.

Jaana Paanetoja
oikeustieteen tohtori, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti

Asiantuntijakirjoitus Edilexissä

• Kompastuiko korkein oikeus kikyyn? – ennakkopäätöksen KKO:2022:45 tarkastelua