Tuulivoima
- Uutiset
3.5.2024 9.33
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalayhtiön verkkoyhtiölle suorittaman sähköverkon liittymismaksun jaksottamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan. KHO katsoi, että liittymismaksu oli vähennettävä yhtiön verotettavista tuloista vuotuisina poistoina. KHO myös katsoi, että yhtiö voi vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa EVL 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
3.5.2024 9.00
Talousvyöhykkeen tuulivoimasääntelyä täsmennetään – valtioneuvostolta nyt kielteinen päätös nykylain pohjalta tehtyihin hyödyntämishakemuksiinValtioneuvosto teki torstaina 2.5.2024 kielteisen päätöksen 16:een talousvyöhykkeen merituulivoimaa koskevaan hyödyntämisoikeushakemukseen. Monet näistä Pohjanlahdella sijaitsevista alueista ovat keskenään päällekkäisiä. - Uutiset
16.4.2024 11.15
MML: Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia on helppo parantaa – tie kannattaa perustaa yksityistietoimituksessaTuulivoimayhtiöiden ja maanomistajien kannattaa sopia teiden käytöstä nykyistä tehokkaammalla tavalla. Näin tieto sovitun tien käytöstä tuulivoimapuiston alueelle näkyy kaikille kiinteistörekisterissä yksiselitteisellä tavalla. - Uutiset
10.4.2024 8.52
Itä-Suomen yliopisto: Tuulivoiman paikallinen hyväksyttävyys on Suomessa koetuksellaItä-Suomen yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan tuulivoimarakentamisen vauhti ja volyymi asettavat tuulivoiman paikallisen hyväksyttävyyden koetukselle lähivuosina. Tuulivoimarakentamisen jatkuessa vilkkaana hyväksyttävyys voi heikentyä. Erityisesti kasautuvia vaikutuksia ja vähäistä koordinointia pidettiin hyväksyttävyyden kannalta vaikeana yhdistelmänä. - Uutiset
15.3.2024 11.05
Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkijat Matti Muukkonen ja Kimmo Malin: Tuulivoimaprojekti kietoo sisäänsä monimutkaisen juridisen kehyksenKunnan kannalta tuulivoimaprojekti ei ole vain kaavoitusta. Tätä mieltä ovat Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkijat Matti Muukkonen ja Kimmo Malin. Heidän tutkimuksessaan ”Tuulivoimarakentaminen projektina” tuulivoimarakentamista tarkastellaan selvästi aiemmasta ympäristöoikeudellisesta ja erityisesti kaavoitukseen keskittyneestä tavasta poiketen. - Uutiset
28.2.2024 13.31
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys tarkasteli merituulivoiman edistämiskeinoja Suomen talousvyöhykkeelläTuulivoimalla on merkittävä rooli Suomen tavoitteessa saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Suomen merialueilla on tunnistettu valtavasti potentiaalia tuottaa puhdasta sähköä ja hankekehittäjien kiinnostus Suomen merialueita kohtaan on kasvanut merkittävästi niin aluevesillä kuin talousvyöhykkeelläkin. Selvitys esittelee keinoja edistää merituulivoiman markkinaehtoista kehitystä Suomessa kustannustehokkaalla ja kestävällä tavalla. - Uutiset
16.2.2024 12.20
Opas tuulipuistossa metsästäville: Viestinvaihto toimijoiden välillä on tärkeää – muista vähintään nämä seitsemän asiaaIlmatar on julkaissut Metsästys tuulipuistossa -oppaan yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n (STY) kanssa. Työn toteutti konsulttiyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy. Tarve ohjeistukselle on tullut esille keskusteluissa tuulivoima-alan sekä riistanhoitoyhdistysten, metsästysseurojen, yksittäisten metsästäjien ja jahtiporukoiden sekä urakoitsijoiden välillä. - Uutiset
7.2.2024 9.13
KHO palautti asian hallinto-oikeudelle: ELY-keskuksella oli yleisen ympäristönsuojeluedun valvojana oikeus valittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä ympäristöluvan tarpeestaYmpäristönsuojelu – Hallintopakko – Ympäristöluvan tarve – ELY-keskuksen valitusoikeus – Tuulivoimala – Naapuruussuhdehaitta – Yleinen ympäristönsuojeluetu
Asiassa oli ratkaistavana, oliko ELY-keskuksella oikeus valittaa ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin siltä osin kuin Hämeen ELY-keskuksen valitus oli jätetty tutkimatta. Asia palautettiin tältä osin hallinto-oikeudelle ELY-keskuksen valituksen tutkimiseksi ja asian ratkaisemiseksi. - Uutiset
1.2.2024 13.19
Työryhmä edistämään tuulivoimahankkeita itäisessä SuomessaTyö- ja elinkeinoministeriö ja puolustusministeriö ovat asettaneet työryhmän selvittämään keinoja aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseksi. Tavoitteena on parantaa tuulivoimahankkeiden etenemisen edellytyksiä itäisessä Suomessa. Työryhmän toimikausi on 1.2.–30.6.2024. - Uutiset
20.12.2023 9.19
KHO:n kaksi ratkaisua tuulivoima-asioissaKHO:2023:124: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen osayleiskaavasta – Tuulivoima – Poikkeamisen oikeudelliset edellytykset – Selvitysten riittävyys – Voimaloiden korottaminen
KHO:2023:123: Maankäyttö ja rakentaminen – Rakennuslupa – Tuulivoimalat – Useampi myönnetty rakennuslupa koskien samoja rakennuspaikkoja – Valitusoikeus – Rakennuslupien myöntämisedellytykset – Lupien väliset suhteet - Uutiset
30.11.2023 9.00
Selvitys: Näin tuulivoimahankkeissa rakennetaan yhteistyötä poronhoitoalueellaTuulivoiman kannalta harvaan asutut alueet, kuten poronhoitoalueet, ovat houkuttelevia sijoittumispaikkoja. Akordi Oy:n johdolla toteutettu tuore selvitys huomauttaa, ettei tuulivoima-alalla aina tunnisteta poronhoidon erityisasemaa tai tunneta eri alueiden merkitystä poronhoidon kannalta. Tästä on aiheutunut ristiriitoja paikallisesti. Selvityksessä todetaan, että tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä rakennetaan neuvottelevalla yhteistyöllä. - Uutiset
8.11.2023 12.22
Traficom ja Väylävirasto: Uusi ohje merituulivoiman ja merenkulun sekä merenkulun infrastruktuurin yhteensovittamiseenMerituulivoimasuunnittelu on lisääntynyt viime vuosina Suomen merialueilla merkittävästi merituulivoiman teknologisen kehittymisen johdosta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Väylävirasto ovat laatineet yhteistyössä ohjeen merituulivoiman ja merenkulun sekä merenkulun infrastruktuurin yhteensovittamiseen. Ohjeen tarkoituksena toimia apuna eri osapuolille merituulivoimahankkeissa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa merialueilla voivat toimia tehokkaasti ja turvallisesti niin merenkulku kuin merituulivoimalatkin. - Uutiset
7.11.2023 8.36
Selvitys: Näin käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden sääntelyä voisi kehittääYmpäristöministeriö selvitti tuulivoimaloiden purkamisen lainsäädäntöä arvioidakseen, onko kansallista lainsäädäntöä tarve muuttaa. Selvityksessä tarkastellaan maalla sijaitsevien ja käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden purkamista ja jätehuoltoa koskevaa lainsäädäntöä Suomessa ja valituissa vertailumaissa Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa. Vertailumaat valittiin sen perusteella, että niiden voimaloiden purkamisen käytännöt ja lainsäädäntö ovat erilaisia kuin Suomessa. - Uutiset
24.10.2023 12.49
Työryhmä ja lakihanke sujuvoittamaan merituulivoimahankkeita – ministeriö toivoo aktiivista osallistumista lain valmisteluun; ensimmäinen sidosryhmätilaisuus on 2.11.2023Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen on nimittänyt merituulivoimatyöryhmän selvittämään merituulivoiman edistämiseen tähtääviä keinoja. Samalla työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimaa koskevan lainsäädäntöhankkeen. Toimilla toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta edistää kunnianhimoisesti merituulivoiman rakentamista ja selkeyttää merituulivoiman pelisääntöjä. - Uutiset
13.9.2023 11.49
Asianajaja Petri Vesa: Näkökulmia ympäristöoikeudellisiin oikeustapauksiin – Rakennusluvat susireviirille (KHO 2023:73)Läntisen Suomen susikanta on kasvanut yhtä aikaa tuulivoimatuotannon kanssa. Korkein hallinto-oikeus julkaisi jo neljännen ratkaisun susien ja tuulivoiman yhteiselosta. Keskeistä oli susien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelu. Miten voidaan osoittaa, että rakentaminen ei heikennä susien lisääntymispaikkoja, kun paikkoja ei tiedetä ja ne voivat vaihtua vuosittain? - Uutiset
25.8.2023 10.32
KHO: Rakennusluvan myöntämisedellytykset tuulivoimaloille susireviirialueellaMaankäyttö ja rakentaminen – Rakennuslupa – Rakennusluvan myöntämisedellytykset – Hankkeen vaikutuksia koskevan selvityksen riittävyys – Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettu laji – Susi – Lisääntymis- ja levähdyspaikka – Heikentämis- ja hävittämiskielto – Toteutettavan tuulivoimalan ominaisuuksia koskevat tiedot - Uutiset
22.8.2023 15.47
Asianajaja Jaakko Kanerva ja juristi Saara Mantere: Tuulivoimahankkeiden maanvuokrasopimukset herättävät keskustelua – maanomistajien saattaa kannattaa perustaa neuvottelukuntaSuomessa rakennetaan eniten tuulivoimaloita Euroopassa, ja tuulivoimahankkeet ovatkin herättäneet paljon keskustelua. Etenkin maanomistajat ovat kokeneet tuulivoimaloiden maanvuokrasopimukset varsin vaikeaselkoisiksi ja osin kohtuuttomiksi. Editan kouluttajat, asianajaja Jaakko Kanerva ja juristi Saara Mantere kertovat, mitä kaikkea maanvuokraussopimuksissa kannattaa huomioida. - Uutiset
4.7.2023 7.07
KHO: Susihavaintojen merkitys tuulivoimayleiskaavan laatimisessaMaankäyttö ja rakentaminen – Yleiskaava – Tuulivoima – Vaikutusten arviointi – Selvitysten riittävyys – Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettu laji – Susi - Uutiset
29.6.2023 10.00
KHO:n rakennusvalvontaa koskeva ratkaisu (tuulivoimalat)Asiassa oli kysymys siitä, oliko aloituskokouksen yhteydessä käsitellyt suunnitelmista poikkeamiset voitu hyväksyä MRL 150 e §:n 1 momentissa tarkoitetulla rakennustarkastajan antamalla suostumuksella vai oliko kysymys sellaisista olennaisista tai naapureiden asemaan vaikuttavista muutoksista, jotka edellyttivät rakennuslupaa. HAO:n päätös kumottiin muutoksenhakijoiden valituksista siltä osin kuin HAO oli siirtänyt asian Alajärven rakennusvalvontaviranomaiselle oikaisuvaatimuksena käsiteltäväksi. A:n ja hänen asiakumppaneidensa HAO:lle tekemä valitus jätettiin tutkimatta. Lausuminen rakennuslupapäätösten täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukesi. - Uutiset
6.6.2023 13.10
KHO: Poikkeaminen lainvoimaa vailla olevasta yleiskaavasta tuulivoimahankkeessaKHO katsoi muun muassa, että kun otettiin huomioon, ettei maankäyttö- ja rakennuslaissa ollut nimenomaisesti säädetty mahdollisuudesta myöntää poikkeamista hyväksyttyyn kaavaan sisältyvästä määräyksestä tai rajoituksesta ennen kaavan lainvoimaisuutta ja voimaantuloa, haettujen poikkeamislupien myöntämiselle ei ollut ollut oikeudellisia edellytyksiä.