-
Sopimus
- Aiesopimus
- Ennakoiva sopiminen
- Erehdys
- Escrow-sopimus
- Esisopimus
- Irtisanominen
- Kollisio
- Kontrollivastuu
- Kustannussopimus
- Lisenssisopimus
- Lojaliteettivelvollisuus
- Luontoissuoritus
- Muotovaatimus
- Myötävaikutusvelvollisuus
- Prokura
- Puuttumattomuusperiaate
- Sopimuksen syntyminen
- Sopimuksen tulkinta
- Sopimus kolmannen hyväksi
- Sopimusneuvottelut
- Sopimusrikkomus
- Sopimusvapaus
- Tukikirje
- Vakiosopimus
- Vastuunrajoitus
- Vilpitön mieli
- Välityslauseke
Sopimuksen tulkinta
- Uutiset
18.5.2017 11.33
Koulukuljetuksia ajaneen kuljettajan katsottiin toimineen itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana eikä työsopimussuhteessa - yhtiöllä oli peruste purkaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan toimeksiantosuhdeAsiassa oli tullut esille seikkoja, jotka viittasivat siihen, että kantaja oli tehnyt työtä vastaajayhtiön johdon ja valvonnan alaisena ja seikkoja jotka viittasivat siihen, että kantaja oli toiminut itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana. Lähtökohdaksi oli otettava sopijapuolten tahto. Kantajan tarpeista johtuen osapuolet olivat päätyneet siihen, että kantaja oli toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kun kantajan itsenäiselle asemalle löytyi vallinneista olosuhteista asiassa selostetulla tavalla lisäksi tukea, kantajan asemaa oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä ammatinharjoittajana. Kantaja ei huomautuksista huolimatta ollut muuttanut ajotapaansa, ja oli jatkuvasti rikkonut lakia. KO:n tuomiosta ilmenevillä seikoilla oli olennainen merkitys yhtiölle ja erityisesti kantajan ajotapa huomioon ottaen, kysymys oli ollut olennaisesta sopimusrikkomuksesta, jonka perusteella yhtiöllä oli ollut oikeus päättää toimeksiantosopimussuhde päättymään välittömästi. (Vailla lainvoimaa 18.5.2017) - Uutiset
6.4.2017 8.00
Kuluttajariitalautakunta suositti asumisoikeustaloa palauttamaan asunnon tupakansavun vuoksi pidättämänsä 2 000 euroaJos tupakointia ei ole sopimuksessa kielletty, sitä ei voi pitää huolimattomana vaan talon omistajan hyväksymänä tavanomaiseen asumiseen kuuluvana menettelynä. Lautakunta piti talon omistajan suorittamaa maksunpidätystä perusteettomana. - Uutiset
28.3.2017 9.45
KKO ei pitänyt kannetta ennenaikaisena, vaikka kanne oli pantu vireille ennen YSE 1998 -ehtojen mukaista taloudellista loppuselvitystäTilaajan ja urakoitsijan välisessä purku-urakkasopimuksessa oli noudatettu Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998. Urakoitsija oli vaatinut kanteessaan, että tilaaja velvoitetaan suorittamaan urakkasopimukseen perustuvia saatavia. Hovioikeus oli hylännyt kanteen ennenaikaisena, koska se oli pantu vireille ennen kuin urakasta oli tehty YSE 1998 -ehtojen mukainen taloudellinen loppuselvitys. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei kanne ollut ennenaikainen. - Uutiset
17.3.2017 16.00
Hovioikeuskin hylkäsi 660 000 euron sopimussakkovaatimuksen johtaja- ja päättämissopimuksen rekrytointikieltojen rikkomisestaHO katsoi, että sekä johtajasopimukseen että työsuhteen päättämissopimukseen sovellettiin työsopimuslakia. Rekrytointikieltoihin kytkettyjen sopimusten sopimussakkolausekkeiden ei katsottu olleen mitättömiä TSL 12 luvun 1 §:n ja 13 luvun 6 §:n pakottavien normien vastaisina. B Oyj:öön siirtyneen vastaajan ei kuitenkaan katsottu osallistuneen kanteessa tarkoitetun 11 työntekijän rekrytointiin kantajayhtiöltä B Oyj:lle. Vastaaja oli siirtynyt B Oyj:ssä syrjään toimenkuvaansa kuuluneesta henkilöiden rekrytoinnista. Tällainen syrjään siirtyminen ja yksi yli -periaatteen noudattamatta jättäminen ei ollut työsuhteen päättämissopimuksen rekrytointikiellon vastaista menettelyä. (Vailla lainvoimaa 17.3.2017) - Uutiset
2.3.2017 15.11
Vuokrasopimus syntyi myös tosiasiasiallisen käyttäytymisen perusteella - näyttöä ei ollut esitetty siitä, ettei vastaaja olisi ollut huoneiston tosiasiallinen vuokralainenNäyttöä ei ollut esitetty, että vastaajan ja vuokranantajan välille olisi syntynyt suullinen vuokrasopimus. Sen sijaan kantajan katsottiin selvittäneen, että vastaajan ja vuokranantajan välille oli syntynyt konkludenttinen vuokrasopimus vastaajan tosiasiasiallisen käyttäytymisen perusteella. Asiassa ei ollut kyse alivuokrauksesta tai jälleenvuokrauksesta. Vastaaja oli laiminlyönyt vuokran maksamisen. Vastaajan 1 500 euron vaatimus irtisanomisesta aiheutuneesta stressistä ja sairaudesta hylättiin lakiin perustumattomana. HO ei myöntänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 2.3.2017) - Uutiset
1.3.2017 14.00
Käräjäoikeudessa kiisteltiin vuokralaisten koiran aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta, vuokranantajan suorittamien korjaustöiden kustannusten määrästä, tasonparannuksesta ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudestaKoira oli yksin ollessaan vahingoittanut omakotitalon eteistä muun ohessa raapimalla ulko-ovea, repimällä irti muovimattoa ja pureksimalla listoja. Vuokralaiset velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan vuokranantajalle vuokrahuoneiston eteisen vahingoittumisesta kohtuulliseksi harkitut korjauskustannukset 450 euroa ja 1/4 vuokranantajan oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 28.2.2017) - Uutiset
28.2.2017 8.00
Hovioikeuskin hylkäsi kantajien vaatimukset ikuisiksi ajoiksi sovittujen myllyjen jauhatusoikeuksia koskevassa irtisanomisriidassaHO:ssa pohdittiin oliko jauhatusoikeus kiinteistöeläkkeeseen (syytinki) verrattava esineoikeudellinen käyttöoikeus (joka ei vanhene) vai velvoiteoikeudellinen saamisoikeus sekä tähän liittyen jauhatusoikeuden irtisanottavuutta, irtisanomismenettelyä ja kanteessa esitettyjen vaatimusten vanhentumista. Kantajien vahvistusvaatimus kiinteistönkauppoihin perustuvien jauhatusoikeuksien voimassaolon ylläpitämisestä, vaatimus Metsä Board Oy:n velvoittamisesta jatkamaan irtisanomaansa vapaan jauhatusoikeuden mukaista jauhatustoimintaa sopimuksen mukaisesti tai korvamaan kantajille irtisanomisesta syntyneet satojen tuhansien eurojen vahingot ja oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylättiin. (Lainvoimainen; KKO:2019:13) - Uutiset
23.2.2017 16.00
Hovioikeudessa pohdittiin paikallisen sopimuksen ja yleissitovan työehtosopimuksen noudattamisvelvollisuutta liikkeen luovutustilanteessa ja sitä olivatko liikkeenluovutuksensaajan maksamat kilometrikorvaukset alan yleissitovan työehtosopimuksen, vakiintuneen käytännön tai sopimuksen mukaisiaHO katsoi, että liikkeenluovutuksensaaja oli sidottu alan yleissitovaan työehtosopimukseen TSL 2 luvun 7 §:n nojalla. Liikkeenluovutuksensaajalla ei järjestäytymättömänä työnantajana ollut oikeutta sopia matkakustannusten korvaamisesta työehtosopimuksesta poikkeavalla tavalla työntekijän vahingoksi eikä se näin ollen ollut saanut noudattaa luovuttajayhtiön tekemää paikallista sopimusta, jos se olisi johtanut työntekijän kannalta yleissitovaa työehtosopimusta heikompaan lopputulokseen. HO katsoi KO:n tavoin, että liikkeenluovutuksensaajan kantajalle maksamat korvaukset olivat vastanneet työehtosopimuksen määräyksiä. (Vailla lainvoimaa 23.2.2017) - Uutiset
21.2.2017 11.02
Hovioikeuden tuomio sijoituskoiran astutukseen luovuttamista koskevassa sopimusriidassaAsiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko sijoituskoiran luovutuksensaaja (P) kieltäytynyt ilman perusteltua syytä luovuttamasta koiraa astutukseen ja oliko koiran luovuttajalla (J) oikeus saada P:ltä vahingonkorvausta. HO hylkäsi KO:n tavoin J:n vastakanteen. P:n vahvistuskanne, josta ei valitettu, oli hylätty KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 21.2.2017) - Uutiset
13.2.2017 8.00
Kuluttajariitalautakunnan kaksi erimielistä ratkaisua mallikansiokuvausten peruuttamisestaEnsimmäisessä asiassa oli ratkaistava, oliko kuluttajalta veloitettu 195 euron peruutusmaksu ollut tätä sitovien sopimusehtojen mukainen. Koska kustannuksista ja vahingosta ei ollut annettu tarkempaa selvitystä erimielinen lautakunta arvio niiden määräksi 50 euroa. Myös toisessa asiassa oli riitaa siitä, tuliko kuluttajan maksaa peruutetusta ajasta. Erimielinen lautakunta suositti, että kuluttajalta lakataan perimästä puheena olevaan valokuvauspalveluun liittyvää 390 euron laskua tai mikäli kuluttaja on jo maksanut laskun, maksettu summa tulee palauttaa hänelle. - Uutiset
9.2.2017 12.30
Hovioikeus: Yliopiston professorilla oli todistustaakka siitä, että hänen virkasuhteensa palkkauksessa noudatetaan CERN:issä työskentelyn ajalta CERN:in palkkaehtojaKantajan väittämässä sopimusehdossa oli kysymys kirjallisista sopimusehdoista ja yleisestä käytännöstä poikkeavasta sekä sopijapuolille hyvin merkityksellisestä palkan määräytymisen ehdosta, jonka kaltaisissa sopimustilanteissa yleensä laaditaan kirjallinen sopimus. Kantajan kertomusta ei yksinään voitu pitää riittävänä näyttönä siitä, että yliopisto olisi sitoutunut noudattamaan kanteessa tarkoitettuja palkan määräytymisen ehtoja. Asiassa ei ollut myöskään esitetty näyttöä siitä, että yliopisto olisi sitoutunut muuttokustannusten korvaamiseen. HO:n mainitsemilla ja muuten KO:n välituomiosta ilmenevillä perusteilla aihetta KO:n välituomion muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 9.2.2017) - Uutiset
7.2.2017 11.46
Käräjäoikeus tulkitsi asunnon ostotarjouksen sitovuutta, voimassaoloa ja ehtojen täyttymistä – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaKäräjäoikeus katsoi, että A:n 25.9.2015 kiinteistönvälittäjä P:lle lähettämää sähköpostiviestiä oli sen sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen tulkittava siten, että A oli kyseisessä viestissä tehnyt uuden tarjouksen ja samalla irtisanonut voimassa olevan ostotarjouksen, vaikkei irtisanomista ollutkaan viestissä suoraan mainittu. Käräjäoikeus totesi, että ostotarjouksen kohdan 5 ehdon ilmaisu "ostaja saa oman asuntonsa myytyä" oli epätarkka ja tulkinnanvarainen. Sopimusoikeudellisten tulkintaperiaatteiden mukaan sopimusta on tulkittava lähtökohtaisesti sanamuotonsa mukaisesti. Edelleen niin sanotun epäselvyyssäännön mukaan epäselvässä tilanteessa sopimusta tulee tulkita sen laatijan vahingoksi. Tässä tapauksessa sopimuksen laatineella kiinteistönvälittäjällä oli ollut toimeksiantosopimus kantajien kanssa, joten sopimusta tuli tulkita kantajien vahingoksi. Käräjäoikeus päätyi tulkitsemaan sopimusehtoa siten, että kohdan 5 ehto ei ollut täyttynyt vielä ostotarjouksen hyväksymisellä eikä ehdollisen kauppakirjan allekirjoittamisella 23.10.2015, vaan ehto oli täyttynyt vasta 9.11.2015, jolloin A:n asunnon ostajat olivat maksaneet loppukauppahinnan ja osakkeet olivat vaihtaneet kauppakirjan mukaisesti omistajaa. Hovioikeus ei myöntänyt kantajille jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 7.2.2017) - Uutiset
1.2.2017 15.31
Kilpailukiellon rikkomisesta 20 000 euron sopimussakkoRatkaisua siihen kysymykseen, mikä kilpailukiellon sisältö oli ollut, oli ensisijassa haettava kilpailukieltoehdon ja työsuhteen päättämissopimuksen tarkoituksesta. Asiassa katsottiin, että kantajayhtiön tarkoituksena oli ollut sopia kaiken sen liiketoiminnan kanssa kilpailevan toiminnan kieltämisestä. Uskottavaa ei ollut, ettei vastaaja olisi ollut sopimukseen sitoutuessaan ymmärtänyt kantajayhtiön kilpailukiellolle asettamaa tarkoitusta. Vastaajan katsottiin rikkoneen sopimuksen kilpailukieltoehtoa. (Vailla lainvoimaa 1.2.2107) - Uutiset
19.12.2016 8.05
Hovioikeuden ratkaisu toimitusjohtajan johtajasopimuksen tulkinnasta sopimuksen purkamista ja palkkaetuja koskienHovioikeus totesi muun muassa, että vaikka toimitusjohtajaan sovellettaisiin työntekijöitä varten säädettyä työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettua purkamisperustetta, merkitsee häntä koskeva tavallista vaativampi lojaliteettivelvoite ja luottamuksellisuuden vaatimus sitä, että toimitusjohtajan työsuhteen päättämiskynnys ylittyy helpommin kuin työntekijän. Koska yhtiön suorittaman toimitusjohtajasopimuksen päättämisen syy oli ollut vastaava kuin työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä on säädetty, A:lla ei ollut oikeutta toimitusjohtajasopimuksen mukaiseen erokorvaukseen. (Vailla lainvoimaa 19.12.2016) - Uutiset
29.11.2016 14.40
Työtuomioistuin: Työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevaa määräystä oli tulkittava sen sanamuodon mukaisestiRahankäsittelypalvelut–alan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevaa määräystä oli tulkittava sen sanamuodon mukaisesti siten, että palkallisen jakson pituus määräytyy työpäivinä eikä kalenteripäivinä. - Uutiset
24.11.2016 13.00
Verkkokauppa vastasi tavaran palauttamisesta johtuvista välittömistä kuluista kun palautuskustannusten maksuvelvollisuudesta ei näytetty annetun tietoaAsiassa ei ollut selvitetty, että kuluttajalle olisi ennen sopimuksen tekemistä annettu tietoa tavaran palauttamiskustannusten maksuvelvollisuudesta. Tämän vuoksi elinkeinonharjoittajan oli katsottava sitoutuneen vastaamaan tavaran palauttamisesta johtuvista välittömistä kuluista. - Uutiset
24.11.2016 10.00
13-vuotiaan lapsen matkapuhelinliittymällä tehtyjä tavara-automaattiostoja pidettiin vähäisinä - ostot oli maksettavaAlaikäinen lapsi oli tehnyt palveluviesteillä tavara-automaattiostoja kahden kuukauden aikana 169,14 euron arvosta. Lokakuussa 2014 kiistanalaisia ostoja oli tehty 149,35 euron arvosta ja marraskuussa 19,79 euron arvosta. Selvityksen perusteella kyse oli ollut erillisistä ostoksista, jotka olivat vaihdelleet 1,5 eurosta 3,5 euroon. Ostoksia pidettiin tavanomaisina ja merkitykseltään vähäisinä. Oikeustoimet olivat siten holhoustoimilain mukaan päteviä. NETSIZE IPX:llä oli ollut oikeus laskuttaa palvelutilauksista ja lapsen huoltajalla velvollisuus maksaa tilausten hinta DNA:lle. - Uutiset
21.11.2016 8.00
Hovioikeus: Laakerikaupan saatavien viivästyskorko määräytyi laskuissa ilmoitetun 11,5 prosentin viivästyskoron asemasta korkolain mukaanSelvitys ei osoittanut, että laskuissa mainittu viivästyskorko 11,5 prosenttia olisi muodostunut sitovaksi sopimusehdoksi osapuolten välisessä liikesuhteessa. Tilaajan ei ollut näytetty sitoutuneen muuhun kuin korkolain mukaisesti määräytyvään viivästyskorkoon. Ostaja velvoitettiin suorittamaan 92.702,22 euron pääomalle korkolain 4 a §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 30.7.2013 alkaen. (Vailla lainvoimaa 21.11.2016) - Uutiset
7.11.2016 14.00
Käytetyn auton ostajalla on aihetta varautua siihen, että ajoneuvoon voidaan joutua tekemään välttämättömiä korjauksia ehkä piankin kaupanteon jälkeenKorjauskustannukset eivät kuitenkaan saa muodostua kohtuuttoman korkeiksi ajoneuvon ikä, kauppahinta ja sillä ajetut kilometrit huomioon ottaen. - Uutiset
19.10.2016 14.00
Hovioikeus tulkitsi taulukaupan ehtoja – kauppa purettiin kun taulu ei ollut aito vaikka myyjä väitti ostajan tämän tienneenAsiassa keskeistä oli sen selvittäminen, mitä kauppakirjan ehdolla oikeus purkaa kauppa "laillisesta syystä" oli tarkoitettu. B oli asiantuntijalausunnolla 23.4.2014 osoittanut, että kysymyksessä ei ollut Silvestr Schedrinin maalaama taulu ja sen perusteella halunnut purkaa kaupan. Sillä seikalla, että lausunnon antajalla ei A:n väittämän mukaisesti olisi riittävää arvovaltaa taulun aitouden toteamiseksi, ei ollut merkitystä. A ei osoittanut, että lausunto olisi johtopäätöksiltään tai miltään muultakaan osin virheellinen. Kaupan purkamisen syynä ei ollut tavaran virhe vaan se, että B:llä oli kauppakirjaan kirjatun ehdon nojalla ollut oikeus purkaa kauppa, jos taulu ei osoittaudu aidoksi. (Vailla lainvoimaa 19.10.2016)