Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

18.5.2017 11.33 Koulukuljetuksia ajaneen kuljettajan katsottiin toimineen itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana eikä työsopimussuhteessa - yhtiöllä oli peruste purkaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan toimeksiantosuhde

Koulukuljetuksia ajaneen kuljettajan katsottiin toimineen itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana eikä työsopimussuhteessa - yhtiöllä oli peruste purkaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan toimeksiantosuhde

Asiassa oli tullut esille seikkoja, jotka viittasivat siihen, että kantaja oli tehnyt työtä vastaajayhtiön johdon ja valvonnan alaisena ja seikkoja jotka viittasivat siihen, että kantaja oli toiminut itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana. Lähtökohdaksi oli otettava sopijapuolten tahto. Kantajan tarpeista johtuen osapuolet olivat päätyneet siihen, että kantaja oli toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kun kantajan itsenäiselle asemalle löytyi vallinneista olosuhteista asiassa selostetulla tavalla lisäksi tukea, kantajan asemaa oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä ammatinharjoittajana. Kantaja ei huomautuksista huolimatta ollut muuttanut ajotapaansa, ja oli jatkuvasti rikkonut lakia. KO:n tuomiosta ilmenevillä seikoilla oli olennainen merkitys yhtiölle ja erityisesti kantajan ajotapa huomioon ottaen, kysymys oli ollut olennaisesta sopimusrikkomuksesta, jonka perusteella yhtiöllä oli ollut oikeus päättää toimeksiantosopimussuhde päättymään välittömästi. (Vailla lainvoimaa 18.5.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.