Lapsen etu
- Uutiset
15.6.2021 11.00
Hovioikeus palautti avioeroasian yhteydessä kirjallisessa menettelyssä äidin vaatimusten mukaisesti ratkaistun huoltoasian käräjäoikeuteenJutun palauttamisen edellytyksistä ei ole laissa säännöksiä. KKO:n ratkaisun KKO 2012:80 mukaan jutun tarkoituksenmukaista käsittelyä koskevalla harkinnalla voi olla merkitystä arvioitaessa palauttamista. Ratkaisun KKO 2020:40 mukaan asian palauttamista vastaan puhuvat yleensä siitä aiheutuva oikeudenkäynnin pitkittyminen sekä asianosaisille aiheutuvat kulut ja muut haitat. Jos asianosaisen muutoksenhakuoikeus vaarantuu, asia on kuitenkin pääsääntöisesti perusteltua palauttaa alempaan tuomioistuimeen uudelleen käsiteltäväksi. Lasten isä oli HO:ssa riitauttanut äidin esittämät perusteet yksinhuollolle. Vanhemmat olivat kumpikin nimenneet itsensä asiassa todistelutarkoituksessa kuultaviksi. Asianosaisten muutoksenhakuoikeus olisi vaarantunut, jos HO olisi tutkinut asian ja ottanut todistelun vastaan ensimmäisenä oikeusasteena. Näin ollen huoltoasian käsittelyä oli jatkettava KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 15.6.2021) - Uutiset
26.5.2021 10.38
Hovioikeus määräsi 8-vuotiaan pojan isänsä yksinhuoltoon ja asumaan tämän luona huolimatta siitä, että lapsen olosuhteet olivat jossain määrin vakiintuneet äidin luokseVanhempien välillä oli eron jälkeen käyty useita lapsen (s. 2012) asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyneitä oikeudenkäyntejä ja vanhempien välinen konflikti oli pitkäaikainen ja syvä. Lapsi oli asunut vanhempiensa eron jälkeen molempien vanhempien luona siten, että vuosina 2014-2017 hän on asunut äidin luona ja vuosina 2017-2020 isän luona kesäkuuhun 2020 asti, jolloin äiti oli tuolloin voimassa olleen tapaamissopimuksen vastaisesti jättänyt lapsen palauttamatta isälle. Lapsen ja isän väliset tapaamiset eivät olleet toteutuneet kesäkuun 2020 jälkeen ennen helmikuuta 2021. Olosuhdeselvityksen laatineiden selvitystyöntekijöiden näkemyksen mukaan äiti oli antanut lapsen ikään ja kehitystasoon nähden lapselle suurta päätäntävaltaa tapaamisen toteutumisten suhteen ja ollut passiivisuudellaan myötävaikuttamassa isän ja lapsen tapaamisten tauon pitkittymiseen. HO katsoi kuten KO, että molemmat vanhemmat olivat lähtökohtaisesti sopivia lapsen lähivanhemmaksi. HO päätyi siihen, että lapsen edun mukaista oli, että hänet määrätään asumaan isän luona huolimatta siitä, että lapsen olosuhteet olivat kesäkuun 2020 jälkeen asiassa todetulla tavalla jossain määrin vakiintuneet äidin luokse. HO päätyi siihen, että yhteishuollon ylläpitäminen olisi ollut tapauksessa lapsen edun vastaista ja että lapsi oli määrättävä yksin isänsä huoltoon. Oikeudenkäyntikulujen osalta HO katsoi, ettei hakemuksen vastustamista voitu tapauksen tilanteessa pitää sillä tavoin aiheettomana, että asiassa olisi ollut OK 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa äiti korvaamaan osaksikaan isän oikeudenkäyntikuluja. (Vailla lainvoimaa 26.5.2021) - Uutiset
21.5.2021 10.30
Hovioikeus: Pelkkä vuoroasuminen ei vapauta toista vanhempaa velvollisuudesta maksaa elatusapua, vaan hänen on näytettävä toteen, että hän osallistuu yhdenvertaisesti lapsen kaikkien kustannusten maksamiseenKun kuitenkin otettiin huomioon se, että lapsilisät maksettiin lapsen virallisen asuinpaikan mukaan lapsen äidille sekä se, että isän elatuskyky oli pienempi, HO totesi johtopäätöksenään (pääkäsittelyä pitämättä), että isä oli näyttänyt osallistuvansa lapsen elatukseen vanhempien elatuskykyjen mukaisessa suhteessa ilman elatusavun maksuvelvoitetta. Lapsen isä oli näin ollen vapautettava velvollisuudesta suorittaa lapselle elatusapua. (Vailla lainvoimaa 21.5.2021) - Uutiset
14.5.2021 16.00
Rekisteröidyn parisuhteen päättyminen - ei-biologisen vanhemman vaatimus oheishuoltajuuden poistamisesta annetun päätöksen kumoamisesta ei menestynyt hovioikeudessaHenkilötodistelusta ja olosuhdeselvityksestä saadun selvityksen perusteella HO päätyi naisen oheishuoltajuuden poistamisen ja vaaditun tapaamisoikeuden suhteen samoihin johtopäätöksiin kuin KO. (Vailla lainvoimaa 14.5.2021) - Uutiset
22.4.2021 10.00
Lapselle erityisen läheinen henkilö määritellään huoltolaissa suppeasti - hovioikeuskaan ei vahvistanut lapselle, jonka isä oli kuollut, oikeutta tavata isoäitiään ja isänsä siskoa (kummitäti)Toisaalta voitiin todeta, että tässä tilanteessa, kun lapsen (10 v.) isä oli kuollut, olisi ensiarvoisen tärkeää, että hänellä säilyisi suhde isänsä sukuun, mikä ilman tapaamisoikeuden vahvistamistakin tulisi olla mahdollista. Lapselle erityisen läheisen henkilön määritelmä on lain esitöiden perusteella kuitenkin tarkoitettu hyvin suppeaksi. Näissä olosuhteissa ja ottaen myös huomioon äidin jyrkän kielteinen suhtautuminen tapaamisiin, HO katsoi, että tapaamisoikeuden vahvistaminen ei olisi lapsen edun mukaista eikä hakemuksen hyväksymiselle näin ollen ollut edellytyksiä. Tätä arviota ei muuttanut se, että hakemusta ei ollut voitu tehdä aikaisemmin ja että se oli tehty heti kun se oli ollut mahdollista eli välittömästi lainmuutoksen voimaantultua. Arviota ei muuttanut myöskään se, että hakijat olivat HO:n pääkäsittelyssä ilmoittaneet olevansa suostuvaisia huomattavasti suppeampiin tapaamisiin. (Vailla lainvoimaa 22.4.2021) - Uutiset
22.3.2021 15.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus vahvisti lapselle oikeuden tavata pitkän vankeusrangaistuksen suorittanutta isäänsä valvotustiRiidatonta oli, että lapsen (s. 2012) isä oli tuomittu lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla pitkään vankeusrangaistukseen, jonka hän oli suorittanut. HO:n ratkaistavana oli ennen muuta kysymys siitä, vaarantaisivatko lapsen tapaamiset isänsä kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen siinä määrin, että tapaamisoikeuden vahvistamatta jättämistä voidaan lapsen edun kannalta pitää perusteltuna. Tämä kysymys liittyi keskeisesti siihen, voidaanko tapaamisoikeus vahvistaa ilman, että lapselle olisi kerrottu isän rikostuomioon johtaneista syistä. KO:n päätös kumottiin. HO vahvisti, että lapsella on oikeus tavata isäänsä valvotusti kerran kuukaudessa. Lapsen edun mukaista oli porrastaa tapaamiset. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021) - Uutiset
22.3.2021 10.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut hylätä vanhempien hakemukset huoltoriidassa lapsen kiireellisen sijoituksen ja vireillä olevan huostaanottoprosessin takiaYleisen tuomioistuimen toimivaltaa ei ole nimenomaisesti rajoitettu tilanteessa, jossa lapsi on kiireellisesti sijoitettu. Näin ollen HO päätyi siihen, että yleinen tuomioistuin oli lähtökohtaisesti toimivaltainen käsittelemään lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevan asian nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa. HO päätyi siihen, että edellytykset antaa perusteltu ratkaisu siitä, miten lapsen huolto, asuminen, tapaamisoikeus ja elatus tulisi lapsen edun mukaisella tavalla järjestää, olivat puutteelliset. Tässä arvioinnissa HO oli, kuten käräjäoikeuskin, kiinnittänyt huomiota vanhempien täysin päinvastaisiin käsityksiin lapsen huollon, asumisen ynnä muun järjestämisestä sekä siihen, että lapsi oli sijoitettu kodin ulkopuolelle, eikä kummankaan vanhemman luokse. Merkitystä ei ollut sillä, ettei asiassa ollut olemassa aiempaa tuomioistuimen päätöstä. Asiassa ei siten ollut lapsen edun kannalta tarpeellista saada nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa hänen huoltoaan ynnä muita seikkoja koskevaa ratkaisua. Hakemukset oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021) - Uutiset
18.3.2021 12.53
Hovioikeus: Äidin luota isän luokse asumaan määrätyn lapsen edun mukaista oli keskeyttää käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanoOikeuskirjallisuudessa (Anna-Kaisa Aaltonen: Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa, 2020, s. 434) on katsottu, että käytännössä päätöksen täytäntöönpanoa lykätään erittäin harvoin. Täytäntöönpanon lykkäämisellä voi kuitenkin olla lasta suojaava merkitys esimerkiksi silloin, kun tuomioistuin on päättänyt lapsen asuinpaikan siirtämisestä vanhemman luota toisen luokse. Nyt käsiteltävässä asiassa lapsi (s. 2017) oli asunut äidin luona. KO oli määrännyt lapsen asumaan isän luona. HO totesi, ettei asian käsittelyn tässä vaiheessa ollut perusteita arvioida HO:n ratkaisun lopputulosta. Riippumatta siitä, miten asiaa olisi muutoin mahdollisesti arvioitava, ottaen huomioon se, että lapsi oli koko elämänsä asunut äitinsä kanssa, lapsen edun mukaista oli keskeyttää KO:n päätöksen täytäntöönpano, kunnes asia on HO:ssa ratkaistu. Se, että täytäntöönpano kyseisessä asiassa oli toimitettu 16.3.2021 ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. - Uutiset
12.3.2021 14.15
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu lapsen edun huomioon ottamisesta ennen palauttamispäätöksen tekemistä (Belgia)Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi annetun direktiivin 2008/115/EY 5 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon lapsen etu ennen palauttamispäätöksen, johon on liitetty maahantulokielto, tekemistä myös silloin, kun kyseisen päätöksen adressaatti ei ole alaikäinen vaan hänen isänsä. - Uutiset
10.3.2021 11.15
Väitös: Lapsen etua ei huomioida riittävästi oikeuskäytännössäOTM Milka Sormunen analysoi lapsen edun käsitettä kotimaisessa, eurooppalaisessa ja kansainvälisessä ihmisoikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä väitöskirjassaan "The Best Interests of the Child in Human Rights Practice: An Analysis of Domestic, European and International Jurisprudence". Väitöskirja tuottaa uutta tietoa siitä, miten lapsen edun käsite ymmärretään ja miten sitä käytetään Suomen korkeimman hallinto-oikeuden, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuissa ja YK:n lapsen oikeuksien komitean loppupäätelmissä. Väitöstilaisuus järjestetään perjantaina 12.3.2021 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Väitöstilaisuutta voi seurata videolinkin kautta. - Uutiset
4.3.2021 15.00
Lapset eivät olleet tavanneet isäänsä vuosiin - hovioikeus ei myöntänyt tapaamisoikeuden vahvistamista vastustaneelle äidille jatkokäsittelylupaaKO oli todennut mm., että laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta lähtee siitä, että lapsen edun mukaista on tavata hänestä erossa asuvaa vanhempaa ja pitää häneen yhteyttä. On lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeää, että hänellä on mahdollisuus ylläpitää ja kehittää suhdetta kumpaankin vanhempaansa. Tilanteessa, jossa vanhemmat ja lapsi eivät ole lainkaan asuneet perheenä yhdessä eikä lapsi tunne toista vanhempaansa tai tuntee hänet huonosti, lapsen tulee voida tutustua vanhempaansa vähitellen. Lapsen tapaamisoikeudesta tehtävä ratkaisu perustuu lapsen edun kokonaisvaltaiseen arviointiin, jossa otetaan huomioon kaikki asiassa esitetty. Lapsen iästä riippumatta lapsen etu ei välttämättä ole yhtä kuin lapsen tahto, vaan lapsen toiveet ja mielipide ovat ainoastaan yksi lapsen edun arviointiin vaikuttava seikka. Tässä asiassa lasten (9 v ja 11 v) mielipiteelle ei voitu antaa ratkaisevaa merkitystä, kun muu asiassa saatu selvitys ei tukenut sitä, että lasten mielipide vastaisi heidän kokonaisvaltaista etuaan. Käsillä ei ollut mitään syitä, joiden vuoksi lasten etu olisi edellyttänyt äidin vaatimin tavoin tapaamisten epäämistä. Sen sijaan lapsen edun vastainen olisi KO:n käsityksen mukaan tuomioistuimen ratkaisu, joka jättäisi vastuun yhteydenpidosta taikka tapaamisista ja niiden aloittamisen oikeasta ajankohdasta lapsille itselleen. Lasten edun mukaista oli, että heille luodaan edellytykset suhteen muodostamiselle isään vähitellen. Tapaamiset oli perusteltua määrätä aloitettavaksi tuettuina. Asiassa ei ollut käsillä sellaisia seikkoja, jotka aiheuttaisivat tarpeen määrätä tapaamiset toteutettaviksi valvottuina. (Vailla lainvoimaa 4.3.2021) - Uutiset
3.3.2021 14.00
Hovioikeus palautti 3- ja 6-vuotiaiden lasten asumisen äidilleLapset olivat vanhempien eron jälkeen asuneet äidin luona ennen heidän jäämistään isän luokse Y:hyn. Asiassa selostettu epäily äidin syyllistymisestä lasten pahoinpitelyyn oli johtanut siihen, että lastenvalvoja oli neuvonut isää pitämään lapset luonaan tutkinnan ajan ja Satakunnan käräjäoikeus oli samasta syystä antanut väliaikaismääräyksen lasten asumisen siirtämisestä Y:hyn isän luokse. Jälkikäteen arvioituna kysymys ei kuitenkaan ollut ollut sellaisesta kriisitilanteesta, että lasten asumista olisi ollut perusteltua siirtää pois äidiltä. Lasten edun mukaista oli siten palauttaa heidän asumisensa takaisin äidille. (Vailla lainvoimaa 3.3.2021) - Uutiset
2.3.2021 13.01
Hovioikeuskin piti vuoroviikkoasumista lasten edun mukaisena ratkaisuna, vaikka vanhempien välit olivat riitaiset eikä heillä ollut toimivaa yhteistyötä lasten asioissaHO totesi mm., etteivät vanhempien kommunikointiongelmat poistu tuomioistuimen ratkaisulla. Lasten edun mukaista on, että vanhemmat panostavat yhteistyön ja kommunikoinnin parantamiseen. On tärkeää, että vanhemmat pystyvät keskinäisistä riitaisuuksistaan huolimatta kommunikoimaan keskenään, mitä jo lasten yhteishuolto joka tapauksessa edellyttää. Arvioidessaan asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena, HO katsoi, että lapset olivat osoittaneet vuoroasumisen vaatimaa sopeutumiskykyä ja joustavuutta ja että vuoroasuminen oli lasten edun mukainen ratkaisu. Lasten isä oli pääkäsittelyssä ilmoittanut, että vuoroasuminen olisi lasten kannalta paras ratkaisu ja myös äiti oli pitänyt vuoroasumista parhaana ratkaisuna, jos lapsia ei määrätä asumaan hänen luonaan. (Vailla lainvoimaa 2.3.20201) - Uutiset
26.2.2021 16.00
Hovioikeus hylkäsi hakemuksen lapsen Ruotsiin palauttamiseksiHO katsoi, ettei äiti ollut tuonut lasta luvattomasti Suomeen marraskuussa 2020 noudattaessaan viranomaisen antamaa määräystä. Tapauksen olosuhteissa äidillä oli oikeus luottaa Ruotsin maahanmuuttoviranomaisen ilmoittamiin tietoihin lapsen maahantuloa koskevista rajoituksista sekä siihen, että lapsen turvapaikkahakemus käsitellään Suomen viranomaisten ilmoittamalla tavalla Suomessa. Sen vuoksi lapsen palauttamatta jättämistä Ruotsiin ei voitu pitää huoltolain 32 §:ssä tarkoitetulla tavalla luvattomana, vaikka isä ei ollutkaan antanut suostumustaan lapsen oleskelulle Suomessa. Asiassa esitetyn perusteella ei voitu myöskään tehdä johtopäätöstä, että äiti olisi isän väittämällä tavalla käyttänyt turvapaikkasääntelyä väärin. (Vailla lainvoimaa 26.2.2021. Valituslupa myönnetty) - Uutiset
16.2.2021 10.00
Vuonna 2019 syntyneen lapsen huolto ja asuminen muutettiin isälleEsitetyn kirjallisen ja suullisen todistelun perusteella oli selvitetty, että äiti oli ollut haluton myötävaikuttamaan lapsen ja isän suhteen kehittymiseen. Äiti ei ollut noudattanut KO:n asiassa antamia ratkaisuja eikä ollut osoittanut tehneensä konkreettisia toimenpiteitä lapsen ja isän tapaamisten toteuttamiseksi kuluneen runsaan vuoden aikana. HO piti selvänä, ettei äiti ollut valmis muuttamaan kielteistä suhtautumistaan isään, mikäli lapsi määrätään asumaan äitinsä luona. Tällaista lopputulosta ei ollut pidettävä lapsen edun kannalta hyväksyttävänä. Lapsen myönteisen suhteen säilyminen sekä isään että äitiin turvattiin parhaiten siten, että lapsi määrättiin asumaan isänsä luona ja lapsella oli oikeus tavata äitiään KO:n päätöksessä vahvistetuin tavoin. Asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että huoltomuotona muu kuin yksinhuolto ei tullut kysymykseen näissä olosuhteissa. (Vailla lainvoimaa 16.2.2021) - Uutiset
9.2.2021 15.00
Hovioikeus: Käräjäoikeuden päätöstä 5-vuotiaan pojan asumisen määräämisestä isän luokse ei ollut syytä muuttaaTodistelusta kokonaisuudessaan oli pääteltävissä, että KO:n päätöksen jälkeen lapsen olosuhteet olivat isän luona samoin kuin äidin luona vakiintuneet lapsen elämän sujuessa hyvin. Kuvatunlaisessa tilanteessa vanhempien ollessa erittäin tasavertaisia toimimaan pojan lähivanhempana HO katsoi, että KO:n päätöstä lapsen asumisen määräämisestä isän luokse ei ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 9.2.2021) - Uutiset
14.1.2021 13.40
Unionin tuomioistuin: Ennen kuin jäsenvaltio tekee ilman huoltajaa olevasta alaikäisestä palauttamispäätöksen, sen on tarkistettava, että alaikäistä varten on järjestetty kohdevaltiossa asianmukainen vastaanottoJäsenvaltio ei voi panna palauttamispäätöstä täytäntöön, jos asianmukaista vastaanottoa ei taata enää maastapoistamisen vaiheessa. - Uutiset
16.12.2020 11.00
Oliko tapaamisoikeutta vaatinut mies erityisen läheinen henkilö 2-vuotiaalle lapselle - tapaamisoikeuden vahvistaminen olisi ollut selvästi vastoin lapsen etuaAsiassa oli sinänsä riidatonta, että hakija ja lapsen äiti olivat olleet parisuhteessa ennen lapsen syntymää 6.4.2018. Riidatonta oli niin ikään se, että osapuolet olivat aina lokakuuhun 2019 saakka olleet siinä uskossa, että hakija on lapsen isä. Lokakuussa 2019 oli selvinnyt, että suoritettujen isyystestien mukaan hakija ei ollut lapsen biologinen isä. KO oli todennut mm., että kysymys on 2-vuotiaasta lapsesta, jonka käsitys ajasta on heikko, eivätkä mielikuvat häntä tapaavista henkilöistä säily pitkään lapsen mielessä. Asiassa saadun selvityksen perusteella oli voitu todeta, että hakijan ja lapsen äidin suhde oli ollut katkonainen, eikä se ollut lapsen elinaikana sisältänyt muutamaa kuukautta pidempää yhtäjaksoista asumista samassa taloudessa. Hakija oli tavannut lasta säännöllisesti vuosina 2018 ja 2019, mutta hän ei ollut osallistunut lapsen hoitoon ja kasvatukseen tavalla, joka olisi muodostanut heidän välilleen lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattavan vakiintuneen suhteen. Hakijan ja lapsen äidin väliset konfliktit olivat saadun selvityksen perusteella niin vakavia ja vahingollisia, että tapaamisoikeuden vahvistaminen olisi vaarantanut lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen ja olisi näin ollen ollut selvästi vastoin lapsen etua. Asiassa mainituin perustein hakemus hylättiin. HO ei myöntänyt hakijalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 16.12.2020) - Uutiset
18.8.2020 8.00
Hovioikeus vahvisti väliaikaismääräyksellä lapsille oikeuden tavata äitiään 9 kuukauden jälkeen - rikosepäilyt eivät vaikuttaneet asian ratkaisemiseenEdellisestä tapaamisesta oli kulunut jo noin 9 kuukautta. HO totesi, että lasten kannalta on erittäin tärkeää, että lasten (s. 2008, 2010, 2012) suhde äitiinsä turvataan oikeudenkäynnin aikana. HO totesi edelleen, että äitiin kohdistuvista esitutkinnassa olevista rikosepäilyistä ei ole esitetty tarkempaa selvitystä ja asian ollessa vasta esitutkintavaiheessa rikosepäilyt eivät vaikuta asian ratkaisemiseen. Koska edellisestä lasten sekä äidin välisestä tapaamisesta on kulunut pitkä aika, tapaamisten uudelleen käynnistämisen ja lasten luottamuksen rakentamisen vuoksi lasten edun mukaista on järjestää tapaamiset aluksi valvottuina, minkä jälkeen tapaamisia jatketaan päivätapaamisilla, kunnes HO ratkaisee pääasian. - Uutiset
24.7.2020 9.53
Lapsen etu ei vaatinut, että hovioikeus ennen valituksen ratkaisemista antaa käräjäoikeuden päätöksestä poikkeavan väliaikaisen määräyksen lapsen tapaamisoikeudestaLapsen äiti oli perustellut vaatimustaan sillä, että lapsen isällä oli pitkäaikainen alkoholismitausta eikä hän ollut päässyt irti alkoholista. Äidin mukaan isällä oli heikko turvaverkosto. Olosuhdeselvityksessä oli suositeltu vain valvottuja tapaamisia. Äidin mukaan vapaat tapaamiset merkitsisivät 4- vuotiaan pojan saattamista merkittävään vaaraan.