Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

2.3.2021 13.01 Hovioikeuskin piti vuoroviikkoasumista lasten edun mukaisena ratkaisuna, vaikka vanhempien välit olivat riitaiset eikä heillä ollut toimivaa yhteistyötä lasten asioissa

Hovioikeuskin piti vuoroviikkoasumista lasten edun mukaisena ratkaisuna, vaikka vanhempien välit olivat riitaiset eikä heillä ollut toimivaa yhteistyötä lasten asioissa

HO totesi mm., etteivät vanhempien kommunikointiongelmat poistu tuomioistuimen ratkaisulla. Lasten edun mukaista on, että vanhemmat panostavat yhteistyön ja kommunikoinnin parantamiseen. On tärkeää, että vanhemmat pystyvät keskinäisistä riitaisuuksistaan huolimatta kommunikoimaan keskenään, mitä jo lasten yhteishuolto joka tapauksessa edellyttää. Arvioidessaan asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena, HO katsoi, että lapset olivat osoittaneet vuoroasumisen vaatimaa sopeutumiskykyä ja joustavuutta ja että vuoroasuminen oli lasten edun mukainen ratkaisu. Lasten isä oli pääkäsittelyssä ilmoittanut, että vuoroasuminen olisi lasten kannalta paras ratkaisu ja myös äiti oli pitänyt vuoroasumista parhaana ratkaisuna, jos lapsia ei määrätä asumaan hänen luonaan. (Vailla lainvoimaa 2.3.20201)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.