Asianajaja
- Uutiset
28.2.2019 8.28
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi asianajotoimiston ja pesänselvittäjänä toimineen asianajajan olevan velvollisia korvaamaan asianajajan laiminlyönnin johdosta päämiehelle aiheutuneen vahingonKun asianajaja B:n viaksi jäävää huolimattomuutta ei voitu pitää perintökaaren 19 luvun 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla lievänä, asianajotoimisto ensisijaisesti ja B toissijaisesti olivat velvollisia korvaamaan A:lle laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. (KKO:2021:10: Hovioikeuden tuomio kumottiin ja kanne hylättiin) - Uutiset
26.2.2019 10.37
Hallinto-oikeus: Luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat tarvitsevat toimiluvan perintätoiminnan harjoittamiseen vaikka asianajajat ovat siitä vapautettujaHallinto-oikeus katsoi, että juridisen koulutuksen saaneista henkilöistä ainoastaan asianajajien vapauttaminen perintätoimintaa koskevasta lupavaatimuksesta on ollut lainsäätäjän tietoinen valinta, eikä asiassa ollut esitetty muitakaan hyväksyttäviä perusteita soveltaa toimilupavaatimuksesta vapauttamista koskevaa lainkohtaa sen yksiselitteisestä sanamuodosta laajentavasti poiketen. (Vailla lainvoimaa 26.2.2019) - Uutiset
22.2.2019 10.51
Advokaatti 1/2019 ilmestyi – Aiheena muun muassa: Turvapaikka-asioiden hoitamisesta tullut asianajajille hyväntekeväisyyttäTurvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun rajoitettiin 2016. Turvapaikanhakijoiden avustamisesta on tämän jälkeen tullut asianajajille osittaista hyväntekeväisyyttä, selviää Asianajajaliiton turvapaikka-asioita hoitaville asianajajille tekemästä kyselystä. - Uutiset
13.2.2019 11.48
Hovioikeus ei muuttanut valvontalautakunnan ratkaisua väärennykseen ja rekisterimerkintärikokseen syyllistyneen asianajajan erottamisesta AsianajajaliitostaAikaisemmin määrätyt seuraamukset huomioon ottaen valvontalautakunta katsoi, että A:n hyvän asianajajatavan vastainen menettely oli asianajajista annetun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla toistuvaa. A:lle lainvoimaisesti tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus syyksi luettujen tekojen laatu huomioon ottaen oli jo yksin riittävä peruste Asianajajaliitosta erottamiseen. A:n menettely kokonaisuudessaan osoitti piittaamattomuutta hyvän asianajajatavan noudattamisesta ja oli siten myös omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa.
Hovioikeus katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa erottaa A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu erityisesti A:n syyksi luettujen rikosten laatu huomioon ottaen pitää ilmeisen virheellisenä tai kohtuuttomana. A:ta oli kuultu valvontalautakunnan suullisessa käsittelyssä ja ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat muutoinkin täyttyneet asiaa koskevassa menettelyssä. Näin ollen aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 13.2.2019) - Uutiset
7.2.2019 10.00
KKO: Valvontalautakunta oli menetellyt harkintavaltansa puitteissa kun se oli määrännyt asianajajalle varoituksen kohtuuttoman laskutuksen perusteella – suullista käsittelyä ei tarvittu hovioikeudessaAsianajaja oli toiminut kantelijoiden asiamiehenä näiden asuinhuoneiston remonttia koskeneessa riita-asiassa. Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta oli palkkioriita-asiassa suositellut asianajajan palkkion alentamista. Valvontalautakunta oli samana päivänä valvonta-asiassa antamassaan ratkaisussa palkkioriita-asian ratkaisuun perustuen katsonut, että asianajaja oli menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti laskuttaessaan päämiehiään ylittäen olennaisesti sen, mitä voitiin pitää asiassa kohtuullisena.
Korkein oikeus katsoi, että valvontalautakunta oli menetellyt harkintavaltansa puitteissa, kun se oli määrännyt asianajajalle varoituksen kohtuuttoman laskutuksen perusteella.
Kysymys myös hovioikeuden tutkimisvelvollisuuden laajuudesta valvonta-asioissa ja velvollisuudesta toimittaa suullinen käsittely. - Uutiset
5.2.2019 12.15
Hovioikeus: Asianajajalle oli voitu antaa huomautus kun hän ei ollut palauttanut asiakkaalle alkuperäisiä asiakirjoja toimeksiannon päätyttyä – oikeuskansleri samalla kannalla, Asianajajaliiton hallitus olisi poistanut huomautuksenValvontalautakunta oli katsonut, että A oli menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti pitäessään hallussaan kantelijan alkuperäiset asiakirjat vielä toimeksiantosopimuksen päättymisen jälkeen. Sen sijaan valvontalautakunta oli katsonut, ettei A ollut menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti toimittaessaan hallinto-oikeudelle niin sanotun blankovalituksen, jolla A oli pyrkinyt varmistamaan sen, ettei kantelijalle aiheutunut toimeksiannon päättämisen johdosta oikeudenmenetyksiä. Hovioikeus totesi, Hovioikeus totesi, että tapaohjeista ei yksiselitteisesti käy ilmi, onko asianajajan toimeksiannon päätyttyä palautettava aina kaikki asiakirjat alkuperäisinä. Tapaohjeiden tulkinta kuuluu kuitenkin ensisijaisesti valvontalautakunnalle eikä tuomioistuimelle. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 5.2.2019) - Uutiset
1.2.2019 8.00
Työtuomioistuin tuomitsi lomarahoja tarvittaessa työhön kutsuttaville työntekijöille maksamatta jättäneen yhtiön työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoon ja asianajan korvaamaan yhteisvastuullisesti Tehyn oikeudenkäyntikulujaVastaajayhtiön katsottiin toimineen työehtosopimuksen vastaisesti, kun se ei ollut maksanut ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:ssä tarkoitettua lomarahaa tarvittaessa työhön kutsuttaville työntekijöille. Kysymys myös oikeudenkäyntiasiamiehen velvollisuudesta korvata päämiehensä vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Työtuomioistuin katsoi, että asianajajana toimivan vastaajan avustajan olisi pitänyt tietää, että vastauksessa ja vielä yksilöityjen kirjallisten lausumapyyntöjen jälkeenkin valmisteluistunnossa 22.10.2018 esitetyt vaatimukset olivat joko lakiin perustumattomia tai muutoin työtuomioistuimeen kuulumattomia ja ettei asiassa ollut ollut kysymys työehtosopimuksen tulkintakanteesta, jossa vastaaja voisi riitauttaa työehtosopimuksen määräyksen oikean tulkinnan. Asian oikeudellinen arvio oli siten tältä osin ollut ilmeisen virheellinen. Myös pyrkimys peruuttaa istuntokäsittely 21.11.2018 oli pyynnön sisältö ja ajoitus huomioon ottaen tehty asian käsittelyn viivästyttämistarkoituksessa. Tuomio oli yksimielinen. - Uutiset
30.1.2019 11.00
Samanaikaisesti hoidettavat toimeksiannot vastapuolilta - asianajajalle voitiin antaa huomautusValvontalautakunnalla ei ollut ollut perusteita arvioida AA:n esteellisyyttä KO:n ja HO:n päätösten lopputuloksesta poikkeavalla tavalla. Valvontalautakunta oli katsonut että AA oli ollut esteellinen, kun hänellä oli ollut samanaikaisesti hoidettavanaan toimeksiannot sekä A:lta että B:ltä näiden ollessa vastapuolia asiassa, jossa AA oli ollut toisen osapuolen avustajana, ja kun hän oli jatkanut A:n avustamista B:n toimeksiannon päätyttyä. HO katsoi pääkäsittelyä toimittamatta, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa AA:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti erityisesti AA:n toimeksiantojen luonne ja päämiesten asianosaisasema niissä huomioon ottaen. Valvontalautakunta oli määrännyt AA:lle seuraamuksena huomautuksen, joka on vähäisin mahdollinen seuraamus. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvontaasian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 30.1.2019) - Uutiset
28.1.2019 11.30
Hovioikeuden tuomio valejuristille tuomittavasta rangaistuksesta ja vahingonkorvauksestaHO:lla ei ollut toimitetun pääkäsittelyn perusteella aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä toisin kuin KO. Aihetta KO:n tuomion muuttamiseen syyksilukemisen osalta ei siten ollut. KO oli lukenut vastaajan syyksi yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkomisen sekä katsonut, että oikeudenmukainen rangaistus niistä on 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta, joka oli määrätty ehdolliseksi. Vaikka vastaajan menettelyn kesto ja hänen syyllisyytensä aste puhuivat sinänsä ehdottoman vankeusrangaistuksen puolesta, katsoi HO asiaa kokonaisuutena harkiten ja asiassa mainitut seikat huomioon ottaen, että rangaistus (1 v 8 kk) voitiin määrätä ehdollisena. HO katsoi KO:n tavoin, että A:n ihmisarvoa ei ollut loukattu VahL 6 §:n 1 momentin säännöksen tarkoittamalla tavalla. Aihetta KO:n tuomion muuttamiseen ei tältä osin ollut. (VL:2019-42, KKO:2020:27 ja KKO:2020:59 ) - Uutiset
25.1.2019 11.54
Asianajajapäivässä liiton 100 vuoden juhlateema – Edilex-koosteesta linkit olennaisimpaanAsianajajapäivää vietettiin perjantaina 25.1.2019 Helsingin Messukeskuksessa. Pääteemoina olivat "asianajajan työstä ennen ja nyt", "onko kansainvälistymiskehitys saavuttanut lakipisteensä?" ja "miksi meidän on syytä rakastaa ja rahoittaa innovaatioita?". - Uutiset
24.1.2019 13.15
Asianajajaliiton kyselytutkimus 2018: Asianajaja on tulevaisuuden ammattiAsianajajaliitto teetti kuluvan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2018 kolme asianajajan ammattiin liittyvää taustaselvitystä: ensimmäisen oikeustieteen opiskelijoille, toisen alle 45-vuotiaille asianajajille, muille juristeille ja harjoittelijoille sekä kolmannen yli 45-vuotiaille asianajajille. Tavoitteena oli selvittää, kiinnostaako asianajoala opiskelijoita, miten ja miksi he asianajoalalle päätyvät sekä riittääkö alalla töitä. Tulokset yllättivät: jopa kahdeksan kymmenestä oikeustieteen opiskelijasta oli asianajajan ammatista kiinnostunut. - Uutiset
4.1.2019 11.40
Hovioikeus poisti kahdelle asianajajalle annetun varoituksenKäsillä olevassa asiassa valvontalautakunta oli katsonut A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti, koska A:n edustaman asianajotoimiston oikeudenkäyntikuluvaatimus ei valvontalautakunnan mukaan ollut ollut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 5.12 kohdan sekä palkkio-ohjeen 1.1 kohdan edellyttämällä tavalla oikeassa suhteessa tehtävän laatuun sekä sen vaatimaan työn määrään taikka muutoinkaan kohtuullinen [63.165,20 euroa, pois lukien arvonlisäveron määrä. Käräjäoikeus oli puolestaan katsonut kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määräksi 10.000 euroa]. Hovioikeus katsoi, että valvontalautakunnan ei olisi tullut esittämillään perusteilla katsoa A:n toimineen hyvän asianajajatavan vastaisesti ja määrätä hänelle kurinpidollista seuraamusta. Valvontalautakunnan päätös oli siten ilmeisen virheellisenä kumottava. (Vailla lainvoimaa 4.1.2019) - Uutiset
30.11.2018 6.20
Oikeuskansleri: Valvonta-asiaan liittyvän yhteydenpidon tulisi olla kirjallistaOikeuskansleri saattoi Asianajajaliiton valvontalautakunnan tietoon käsityksensä, että valvontamenettelyn kohteena olevan asianajajan tulisi saada kirjallisesti tieto valvonta-asian käsittelyn kannalta merkityksellisistä seikoista, kuten asian käsittelyn lykkäämisestä odottamaan tuomioistuimen ratkaisua. Lisäksi valvontalautakunnan tulisi tasapuolisuuden vuoksi menetellä samalla tavoin kaikissa valvonta-asioissa. - Uutiset
28.11.2018 13.03
Hovioikeus kumosi ja palautti valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisun asianajajalle annetusta varoituksesta tekijänoikeuskirjeisiin ja niiden laskutusperusteisiin liittyenValvontalautakunta ei ollut varannut A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi kuluvaatimuksen erittelystä vastapuolen suuntaan tapaohjeiden kohdan 7.5 näkökulmasta, vaikka valvontalautakunnan ratkaisu oli siihen osittain perustunut. Mikäli A:ta kuultaisiin tästä seikasta hovioikeudessa, A:n asiaa koskeva selvitys tulisi hovioikeuden arvioitavaksi käytännössä ensimmäisenä oikeusasteena. Näin ollen ilman asian palauttamista hovioikeuden ratkaisu perustuisi todennäköisesti ratkaisevilta osin sellaisen selvityksen ja näytön arviointiin, jota ei ollut otettu vastaan valvontalautakunnassa. Tämä olisi A:n oikeusturvan kannalta varsin ongelmallista ottaen huomioon hovioikeuden rooli valvonta-asioiden käsittelyssä sekä se, että A:n oikeus hakea muutosta hovioikeuden ratkaisuun on olennaisesti rajatumpi kuin ensimmäisenä asteena toimivan valvontalautakunnan ratkaisuun. Kuulemisen järjestäminen ei myöskään viivytä asian käsittelyä siinä määrin, että se olisi käsittelyn pitkittymisen välttämiseksi suoritettava hovioikeudessa ensimmäisenä asteena. Valvontalautakunnalla on katsottava olevan edellytykset järjestää kuuleminen kohtuullisessa ajassa. Hovioikeus katsoi, että asia oli palautettava valvontalautakuntaan A:n kuulemiseksi tapaohjeiden kohdassa 7.5 tarkoitetusta vaatimuksesta antaa erittely asianajokuluista vastapuolelle. (Vailla lainvoimaa 28.11.2018) - Uutiset
27.11.2018 15.15
Hovioikeuden ratkaisu asianajajalle määrätyn seuraamusmaksun kohtuullisuudesta ja virheettömyydestäHovioikeus katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Valvontalautakunta oli määrännyt kokonaisharkinnan perusteella A:lle seuraamuksena yhteisen 2.500 euron suuruisen seuraamusmaksun kolmesta eri tapauksesta, joissa se oli katsonut A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Hovioikeus hyväksyi valvontalautakunnan perustelut seuraamusmaksun määräämisen osalta sekä seuraamusmaksua korottavien ja sitä lieventävien perustelujen osalta. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 27.11.2018) - Uutiset
13.11.2018 9.00
EIT:n suuri jaosto: Asianajajan avun epäämisellä rikosprosessin alkuvaiheessa rikottiin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiinEIT katsoi, ettei belgialainen rikosoikeudenkäynti ollut kokonaisuutena tarkasteltuna korjannut oikeudenkäynnin edeltävässä vaiheessa tapahtuneita menettelyvirheitä. - Uutiset
5.11.2018 13.10
Hovioikeus: Asianajajalle voitiin antaa huomautus kouluttautumisvelvollisuuden laiminlyönnistäHovioikeus totesi, että ohjeiden mukainen kouluttautumisvelvollisuus on 18 tuntia vuodessa. Valvontalautakunnan mukaan koulutuksen määrän laskemisessa ei oteta huomion koulutuspäivään kuuluvia taukoja. Valvontalautakunnan tulkinta koulutusmäärän laskemisesta on sinänsä mahdollinen ja sitä voidaan pitää myös perusteltuna. Hovioikeuden käytettävissä ei käsillä olevassa asiassa ollut sellaista selvitystä, että tätä tulkintalinjausta voitaisiin asianajajan näkökulmasta katsottuna pitää kohtuuttomana. Tulkintaa ei voida myöskään pitää ilmeisen virheellisenä. (Vailla lainvoimaa 5.11.2018) - Uutiset
1.11.2018 9.45
KKO:n ratkaisu koskien asianajajan vastuuta maksukortin oikeudettomasta käytöstä, kun maksukortti oli anastettu asianajotoimistosta A:n poistuttua toimistosta hetkeksi ulko-ovea lukitsemattaA oli säilyttänyt pankki- ja luottokorttiaan lompakossaan ja korttiin liittyvää tunnuslukua pankin kirjekuoressa asianajotoimistonsa työpöydän laatikossa. A oli poistunut toimistosta noin kymmenen minuutin ajaksi lukitsematta ulko-ovea ja jättäen lompakon työpöydälleen. Tuntemattomaksi jäänyt tekijä oli tuona aikana tullut sisään toimistoon ja anastanut lompakon ja tunnusluvun. Tekijä oli pian tämän jälkeen nostanut A:n kortilla rahaa läheisestä pankkiautomaatista. Pankki katsoi A:n menetelleen törkeän huolimattomasti maksukortin ja tunnusluvun säilyttämisessä ja vaati hänen velvoittamistaan korvaamaan oikeudettomasti nostetut varat täysimääräisesti. Korkein oikeus katsoi, ettei A:n menettely osoittanut niin moitittavaa piittaamattomuutta turvallisuusmääräyksistä ja lisääntyneestä kortin väärinkäytön riskistä, että hänen huolimattomuuttaan olisi pidettävä törkeänä. A:n vastuu maksukortin oikeudettomasta käytöstä rajoittui käräjäoikeuden tuomitsemaan maksupalvelulain 62 §:n 2 momentin mukaiseen määrään. (Ään). - Uutiset
26.10.2018 12.00
Advokaatti: Lainkäytön digitalisaatiohanke AIPA etenee nytkähdellen; henkilökuvassa korkeimman oikeuden juniori Jussi TapaniAdvokaatin 5/2018 aiheita:
- Lainkäytön digitalisaatiohanke AIPA etenee – nytkähdellen
- Korkeimman oikeuden juniori Jussi Tapani
- Käräjäoikeuksien yhdistymisestä paljon työtä, mutta vähän hyötyä? - Uutiset
17.10.2018 11.00
Hovioikeus: Liitosta eronneeksi katsotulle asianajajalle voitiin antaa ehdollinen varoitusValvontalautakunta oli katsonut esitetyn selvityksen perusteella, että AA oli lähettänyt kantelijalle sähköpostin, jolla hän oli velkonut ilmeisen perusteetonta saatavaa ja joka oli ollut sisällöltään epäasiallinen ja uhkaileva. Valvontalautakunta oli todennut, että AA oli menetellyt vastoin hyvää asianajajatapaa. AA olisi ansainnut saada menettelystään varoituksen, mikäli hän olisi ollut edelleen Suomen Asianajajaliiton jäsen. (Vailla lainvoimaa 17.10.2018) - Uutiset
17.10.2018 10.02
Hovioikeus: Toisella paikkakunnalla toimivalle asianajajalle ei ollut erityistä perustetta maksaa palkkiota matka-ajalta ja korvausta matkakuluistaHO katsoi, että Kainuun käräjäoikeutta ei ole pidettävä sellaisena tuomioistuimena, jossa Kuusamossa toimistoaan pitävä asianajaja yleisesti hoitaisi asianajotehtäviä. Asia (kunnianloukkausta koskeva rikosasia) oli myös laadultaan ollut sellainen, jossa asianosaisen voitiin lähtökohtaisesti edellyttää käyttävän kyseisessä tuomioistuimessa yleisesti asianajotehtäviä hoitavaa avustajaa. AA ei ollut myöskään esittänyt mitään sellaista kiinteää yhteyttä aikaisempien toimeksiantojen ja tämän asian välillä, että saman avustajan käyttäminen olisi senkään vuoksi ollut perusteltua. (Vailla lainvoimaa 17.10.2018) - Uutiset
5.10.2018 15.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi asianajajan esteellisyydestä tehdyn väitteenKysymys oli siitä, oliko AA tullut esteelliseksi toimimaan K-rakennushanketta koskevassa, KO:sa vireillä olevassa riita-asiassa K:n vastapuolena olevan kantaja D A/S, Suomen sivuliikkeen asiamiehenä sillä perusteella, että AA:n kanssa samassa asianajotoimistossa työskennellyt asianajaja I ja K olivat helmikuussa 2009 neuvotelleet keskenään. K:n mukaan neuvottelu oli koskenut K-rakennushankkeen loppuun rakentamiseen liittyvää oikeudellista neuvontaa. AA:n mukaan K ei ollut ollut tuolloin tai muutoinkaan saman asianajotoimiston asiakkaana. K oli puolestaan katsonut olleensa asianajotoimiston asiakkaana AA:n esteellisyyteen johtavalla tavalla. HO totesi, ettei asiassa esitetty selvitys osoittanut, että K:n ja I:n välillä oli missään vaiheessa ollut asianajotoimeksiantoa koskevaa sopimusta. K:n ei ollut näytetty olleen muutoinkaan AA:n edustaman asianajotoimiston asiakkaana. B ei ollut asianosaisena KO:ssa vireillä olevassa riita-asiassa. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös asiassa kerrottu muu selvitys, HO katsoi, ettei AA:ta ollut pidettävä esteellisenä hoitamaan nyt kysymyksessä olevaa riita-asiaa D A/S, Suomen sivuliikkeen asiamiehenä. KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 5.10.2018) - Uutiset
5.10.2018 11.45
EIT: Asianajotoimistossa tehty kotietsintä loukkasi EIS 8 artiklan yksityisyyden suojaaKreikan viranomaisten menettelyvirheet olivat olleet sellaiset, ettei asianajajan toimistossa tehtyä etsintää ja takavarikkoa voitu pitää kohtuullisena. - Uutiset
5.10.2018 10.29
Asianajaja tuomittiin kulukorvausvastuuseen asunto-osakeyhtiön ja liikehuoneiston välisessä parveke- ja julkisivukorjauksen vahingonkorvausriidassaAsiassa oli ollut OK 21 luvun 6 §:ssä tarkoitetut perusteet kantajan asiamiehen määräämiselle yhteisvastuullisesti korvausvelvolliseksi tarpeettoman vahingonkorvauskanteen asunto-osakeyhtiölle aiheuttamista oikeudenkäyntikuluista, jotka kantajan asianajaja oli katsottava aiheuttaneen vähintään huolimattomuudellaan ottaen huomioon moitekanneasioissa ennen vahingonkorvauskanteen nostamista jo esitetty ja vahingonkorvauskanteen perusteeksi esitetty selvitys. (Vailla lainvoimaa 5.10.2018) - Uutiset
3.10.2018 11.33
Hovioikeus: Asianajajalle voitiin antaa varoitus esteettömyysvaatimuksen rikkomisesta lapsen tapaamisoikeutta koskevassa asiassaValvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana eikä ilmeisen virheellisenä, kun otettiin huomioon esteettömyysvaatimuksen keskeinen merkitys asianajajan asiakasta koskevan lojaliteettivelvollisuuden kannalta. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 3.10.2018) - Uutiset
28.9.2018 11.14
Hovioikeus kumosi päätöksen asianajajalle annetusta huomautuksesta ja palautti asian valvontalautakuntaan sen asianmukaista käsittelemistä vartenValvontalautakunta oli katsonut AA:n toimineen huolimattomasti, kun hän ei ollut havainnut kantelijan hänelle toimittamaa lääkärinlausuntoa, jonka hän näin ollen oli myös jättänyt toimittamatta poliisille. Valvontalautakunta oli katsonut havainneensa sille toimitetusta aineistosta, että kantelija oli lähettänyt AA:lle sähköpostitse mm. korjatun lääkärinlausunnon. AA oli tähän vastannut, että mikäli kantelija lähettää hänelle korjatun lääkärinlausunnon, he voivat käyttää sitä oikeudessa ja AA voi sen toimittaa poliisille. HO katsoi asiassa mainittujen seikkojen johdosta, että vaikka kantelukirjelmästä ja erityisesti kantelijan myöhemmästä lausumasta ilmeni hänen moitteensa AA:n lääkärintodistusasiassa tekemiä toimia kohtaan, niistä ei ilmennyt arvostelua sen suhteen, että kantelijan toimittamaa uutta lääkärintodistusta ei olisi toimitettu poliisille. AA:ta ei myöskään ollut vastauspyynnössä ja myöhemmässä lausumapyynnössä pyydetty selvittämään valvontalautakunnalle tämänkaltaista menettelyä. Siten valvontalautakunnan ratkaisu oli tehty ilman AA:n asianmukaista kuulemista ja oli kumottava. Asia oli palautettava valvontalautakuntaan sen asianmukaista käsittelemistä varten. (Vailla lainvoimaa 28.9.2018) - Uutiset
26.9.2018 10.24
Hovioikeus: Pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu asianajaja voitiin erottaa asianajajaliiton jäsenyydestäNe bis in idem -säännön osalta HO totesi, ettei jäsenyydestä erottamista ollut pidettävä sellaisena seuraamuksena, jota EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa on tarkoitettu. AA:lle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus ei ollut siten esteenä sanotun kurinpidollisen seuraamuksen määräämiselle. AA:lle määrätyn seuraamuksen ei katsottu olleen myöskään kohtuuton tai loukanneen AA:n elinkeinovapautta. Ottaen huomioon asianajajakunnan riippumaton asema valtiovallasta HO katsoi, ettei asianajajien valvonta ja siihen liittyen myös ankarampien seuraamusten kuten liitosta erottamisen määrääminen ollut sellaista merkittävää julkisen vallan käyttöä, johon valvontalautakunnalla ei olisi toimivaltaa. HO katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa AA:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Asiassa kerrotuilla ja valvontalautakunnan täysistunnon ratkaisuista muutoin ilmenevillä perusteilla HO hyväksyi valvontalautakunnan johtopäätökset siitä, että AA:n menettely oli ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja että kurinpidollisena seuraamuksena oli ollut Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. HO katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 26.9.2018) - Uutiset
31.8.2018 16.00
Advokaatti: Lainvalmistelun resurssien merkitys kasvaa sitä mukaa kun yhteiskunnan muutosvauhti kiihtyyKesällä oikeusministeriön kansliapäällikkönä aloittaneen Pekka Timosen mukaan varsin yleinen käsitys on, että Suomi on hyvin toimiva oikeusvaltio. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö järjestelmässä olisi täydennettävää ja korjattavaa. Hän korostaakin oikeusministeriön hallinnonalan erityistä luonnetta valtionhallinnon säästöpaineissa. Säästövaatimuksiin on Timosen mielestä vielä pystytty vastaamaan, mutta kustannusrakenteesta johtuen raja tulee jossain vaiheessa vastaan. - Uutiset
24.8.2018 10.00
EIT:n ratkaisujen tiivistelmiä FinlexissäFinlexissä on 23.8.2018 julkaistu/päivitetty neljä EIT:n vuonna 2018 antamaa ratkaisua. Ensimmäinen asia koski valittajaa, joka vapautettiin seksuaalista kanssakäymistä alaikäisen kanssa koskevasta syytteestä, mutta jonka hovioikeus tuomitsi enemmistöäänin siviilioikeudelliseen korvaukseen. Toinen asia koski valittajaa, joka oli tuomittu 22.7.2011 tehdyistä terroriteoista. Kolmas asia koski Marokon kansalaisen karkottamista maahan, jossa hän väittää olevansa vaarassa joutua kidutetuksi. Neljäs asia koski asiakirjojen takavarikointia talousrikoksista epäillyltä asianajajalta. Asianajaja väitti, että syyttäjäviranomainen oli turvannut todisteita tavalla, joka loukkasi hänen oikeuttaan nauttia yksityiselämän ja kirjeenvaihdon kunnioitusta. - Uutiset
11.7.2018 14.02
Oikeuskansleri: Asianajajaliiton valvontalautakunnan olisi tullut menetellä huolellisemmin valvonta-asian käsittelyssäOikeuskansleri kiinnitti Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan valvontayksikön huomiota huolellisuuteen valvonta-asian käsittelyä koskevien säännösten noudattamisessa. - Uutiset
9.7.2018 12.05
Hovioikeus hyväksyi valvontalautakunnan ratkaisun asianajajan erottamisesta liitostaVaikka otettiin huomioon A:n menettelyn lähtökohdat ja hänen toimintansa asioiden selvittämiseksi, valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 9.7.2018) - Uutiset
29.6.2018 9.47
Asianajajalle voitiin antaa huomautus - ei myöntänyt vakuutusyhtiölle vastaavaa alennusta, jonka oli päämiehelleen myöntänytAA oli myöntänyt, ettei hän ollut antanut vakuutusyhtiölle vastaavaa alennusta, jonka hän oli päämiehelleen myöntänyt. Valvontalautakunnan mukaan asianajajan oli annettava vakuutusyhtiölle sama alennus, joka päämiehelle oli annettu. Huolimattomasti toimiessaan ja palkkio-ohjetta rikkoessaan, oli AA toiminut vastoin hyvää asianajajatapaa. HO ei muuttanut valvontalautakunnan päätöstä. (Vailla lainvoimaa 29.6.2018) - Uutiset
21.6.2018 16.04
Hovioikeus: Asianajajalle voitiin antaa varoitus epäasiallisten ilmaisujen käyttämisestä kirjelmissäänValvontalautakunta oli katsonut, että kirjelmissä käytettyjen ilmaisuiden laatu huomioon ottaen, AA:n toiminta oli ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja luottamusta asianajajakuntaan. AA ei ollut myöskään osoittanut kaupungin ympäristöviranomaiselle sille kuuluvaa arvoa, käyttäessään kirjelmissä kyseisiä epäasiallisia ilmaisuja. (Vailla lainvoimaa 21.6.2018) - Uutiset
15.6.2018 10.35
Hovioikeus katsoi Auktorisoidut Lakimiehet - Auktoriserade Jurister - Authorized Attorneys at Law ry:n nimen harhaanjohtavaksiSuomen Asianajajaliitto oli vaatinut rekisterimerkinnän kumoamista koskien rekisterimerkintää 'Auktorisoidut Lakimiehet - Auktoriserade Jurister - Authorized Attorneys at Law ry'. Auktorisoidut Lakimiehet - Auktoriserade Jurister - Authorized Attorneys at Law ry on luvan saaneista lakimiehistä koostuva oikeudenkäyntiavustajien yhdistys. Helsingin hovioikeuden mukaan nimi on harhaanjohtava, koska yhdistyksen nimi kokonaisuutena voi erehdyttävästi viitata asianajajaan eikä nimi anna oikeanlaista kuvaa yhdistyksestä ja sen jäsenistä. (KKO:2020:12: Hovioikeuden tuomiota ei muutettu) - Uutiset
11.6.2018 11.05
Hovioikeus ei muuttanut Asianajajaliiton hallituksen päätöstä erottaa asianajaja Suomen AsianajajaliitostaHovioikeus hyväksyi Suomen Asianajajaliiton hallituksen johtopäätöksen siitä, että A oli velkaantumisensa sekä velkojen pitkäkestoisen välinpitämättömän hoitotavan johdosta kokonaisuutena arvioiden sopimaton harjoittamaan asianajajan tointa. Asianajajaliiton ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet asian käsittelyssä. Aihetta Asianajajaliiton ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 11.6.2018) - Uutiset
6.6.2018 13.06
Asianajajaliiton tulevaisuusvisioita: Asianajopalveluiden vallankumous tuleeMegatrendit ja teknologian kehittyminen vaikuttavat kaikkiin asiantuntija-aloihin, myös asianajajiin. Asianajajaliitto uskoo, että tulevaisuudessa Suomessakin asianajopalveluita tarjotaan Amazonin kaltaisilta alustoilta ja asianajajia arvioidaan TripAdvisor-tyyppisten sovellusten avulla. - Uutiset
4.6.2018 11.00
Hovioikeus kumosi yhden asianajajalle annetun huomautuksenHovioikeus totesi, että A:n ilmoituksen mukaan hän ei ollut työnantajansa vaatimuksesta voinut käyttää automaattista poissaoloviestiä, vaan työnantaja oli toimiston käytännön mukaisesti ilmoittanut voivansa vastata A:n puolesta tämän sähköpostiviesteihin. A oli voinut luottaa siihen, että toimistossa yhteydenpito hänen asiakkaisiinsa hoidetaan kerrotulla tavalla. Näissä olosuhteissa A:n laiminlyönniksi ei voitu katsoa sitä, että työnantaja ei ollut vastannut asiakkaan yhteydenottoon viipymättä tai että hän ei ollut ilmoittanut A:n asiakkaalle, milloin A palaa lomalta ja vastaa hänen yhteydenottoonsa. A oli heti lomalta palattuaan ollut yhteydessä asiakkaaseensa. Aihetta huomautuksen antamiseen ei siten kohdan 1 vuoksi ollut. (Vailla lainvoimaa 4.6.2018) - Uutiset
31.5.2018 13.00
Hovioikeus ei muuttanut Asianajajaliiton hallituksen päätöstä asianajajan poistamisesta asianajajaluettelosta ja Asianajajaliitosta erottamisestaEsitetyn selvityksen mukaan A:n toimiston henkilökuntaan kuuluva oli vastaanottanut 13.9.2017 saantitodistuksella maksuvaatimuksen sisältämän kirjeen, mutta hän ei ollut toimittanut tietoa sairauslomalla olleelle A:lle eikä tietoa ollut myöskään merkitty asianajotoimiston määräaikakalenteriin. Tapaohjeista ilmenee, että asianajaja vastaa toimistonsa järjestämisestä siten, että hänen poissaolonsa esimerkiksi sairauden vuoksi ei vaikeuta toimiston normaalien rutiinien hoitamista. Näin ollen sillä seikalla, oliko A ollut maksujen eräpäivinä töissä vai sairauslomalla, ei asian arvioimisen kannalta ollut lähtökohtaisesti merkitystä. Maksukehotukset ja maksuvaatimus uhkineen oli toimitettu liiton sääntöjen mukaisesti A:n toimistoon. A:n kohdalla kysymys oli useammasta kuin yhdestä maksusta, jotka Asianajajaliiton lausuman mukaan häntä oli kehotettu suorittamaan useamman kerran. Maksut olivat erääntyneet eri aikoina pitkähkön ajanjakson kuluessa ja yksi niistä huomattavasti ennen kuin A oli sairastunut. Kysymyksessä oli ollut yhdistyksen sääntöihin perustuvan jäsenmaksun laiminlyönti, jonka seuraukset on ilmoitettu yhdistyksen säännöissä. Näissä olosuhteissa hallituksen päätöstä ei ollut pidettävä kohtuuttomana. Päätöstä ei ollut pidettävä myöskään ilmeisen virheellisenä tai ihmis- ja perusoikeuksien vastaisena. (Vailla lainvoimaa 31.5.2018) - Uutiset
17.5.2018 16.00
Väitös: Puolustusasianajajan tehtävät ovat lisääntyneet rikosoikeudenkäynneissä merkittävästiRikoksesta epäillyn ja syytetyn puolustusasianajajan tehtävät ovat lisääntyneet jatkuvasti 1980-luvulta alkaen. Turun yliopistoon väitöskirjan tehnyt Markku Fredman tarkasteli tutkimuksessaan puolustusasianajajan roolin kehitystä Suomessa 1980-luvulta nykypäivään. - Uutiset
24.4.2018 13.08
Hovioikeuden kolme ratkaisua asianajajien valvonta-asioissaA:n valitukseensa oheistamasta sähköpostiviestistä ilmeni hänen vastanneen kysymyksessä olevaan tiedusteluun sähköpostitse 30.5.2016 kello 13.56 eli puolitoista tuntia sen jälkeen kun hän oli mainitun lupauksensa antanut. Asiassa ei näin ollen osoitettu A:n toimineen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Valvontalautakunnan ratkaisu, jolla A:n oli katsottu menetelleen hyvän asianajotavan vastaisesti, oli siten kumottava. Toisessa tapauksessa hovioikeus katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut tutkia kysymyksessä olevan sähköpostiviestin ja harkintavaltansa puitteissa katsoa A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Valvontalautakunta oli määrännyt A:lle seuraamuksena huomautuksen, joka oli vähäisin mahdollinen seuraamus. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. Kolmannessa tapauksessa hovioikeus katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa A:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. A:n menettely oli ollut toistuvaa ja siten omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa. Tähän nähden seuraamusta ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Hovioikeus katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 24.4.2018) - Uutiset
18.4.2018 8.00
Menetettyä määräaikaa muutoksen hakemista varten ei palautettu - asiamiehen laiminlyönti ei käynyt perusteeksiOikeuskäytännössä on otettu erityisen tiukka linja lainoppineiden asiamiesten erehdyksiin ja unohduksiin. Yleisimmin menetetty määräaika on palautettu, kun prosessitoimen laiminlyönti on johtunut tuomioistuimesta tai muusta viranomaisesta. (Vailla lainvoimaa 18.4.2018) - Uutiset
6.4.2018 10.10
Advokaatti 2/2018 julkaistu – henkilökuvassa oikeuskansleri Tuomas PöystiAdvokaatin mukaan Tuomas Pöysti ottaa oikeuskanslerin viran hyvin vakavasti ja pitää sitä yhteiskunnallisesti erittäin merkittävänä. Hän näkee sen yhdeksi Suomen perustuslaillisista instituutioista, jotka turvaavat kansanvaltaisen oikeusvaltion toimivuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen konkreettisella tasolla. Lehdessä pohditaan myös, osataanko asianajotoimistoissa johtaa? Ovatko asianajotoimistot sisäistäneet työelämän demokratisoitumisen murroksen? Muita lehden aiheita ovat muun muassa salassapitovelvollisuuden toteutuminen oikeuslaitoksen uusissa toimitiloissa, EU:n tietosuoja-asetus, sananvapaus ja julkisten hankintojen valitusoikeus. - Uutiset
19.3.2018 9.25
Oikeudenkäyntiavustajia koskevaa sääntelyä arvioidaan uudelleen – arviomuistio lausunnoilleOikeusministeri Antti Häkkänen haluaa perusteellisen keskustelun lupalakimiesjärjestelmästä ja sen mahdollisista muutostarpeista. Häkkänen kertoi asiasta Helsingin hovioikeuspiirin lainkäyttöpäivässä 16. maaliskuuta.
– Lupalakimiehet toimivat asiamiehinä oikeusprosesseissa ja sitä kautta toteuttavat kansalaisten oikeusturvaa. Lupalakimiehiä koskevalla sääntelyllä on suora yhteys oikeusturvaan. Tänä keväänä on syytä käydä perusteellinen keskustelu asiamiesten osaamistason ja muiden elementtien sääntelyn kehitystarpeista. Lähetämme muutostarpeita arvioivan muistiomme lausunnolle, Häkkänen sanoi. - Uutiset
16.3.2018 11.23
Hovioikeuden päätös velkaantuneen asianajajan erottamisesta AsianajajaliitostaHO hyväksyi Suomen Asianajajaliiton hallituksen johtopäätöksen siitä, että AA oli velkaantumisensa sekä velkojen pitkäkestoisen välinpitämättömän hoitotavan johdosta kokonaisuutena arvioiden sopimaton harjoittamaan asianajajan tointa. (Vailla lainvoimaa 16.3.2018) - Uutiset
1.3.2018 16.00
Asianajajalle voitiin antaa huomautus liian alhaisesta varallisuusvastuuvakuutuksen määrästäA:n varallisuusvastuuvakuutus oli määrältään 170 000 euroa asianajotoimiston tarkastushetkellä 14.9.2016, vaikka vakuutusmäärän olisi tullut olla 1.1.2016 alkaen 200 000 euroa. Vakuutusyhtiön toiminta, muiden vakuutuksen ottaneiden asianajajien toiminta tai se, että asianajaja oli korjannut tilanteen heti asian käytyä ilmi, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. (Vailla lainvoimaa 1.3.2018) - Uutiset
1.3.2018 11.30
Hovioikeuden päätös asiamiehen esteellisyydestä ja esiintymisoikeuden epäämisestä - vastapuolijääviys, toimistojääviys, rinnakkain vireillä olevat asiatPohjanmaan KO:ssa on vireillä kaksi riita-asiaa (L 16 /3675 ja L 16/9375). KO on antanut asianajajan esteellisyyttä koskevan ratkaisun ja esiintymiskiellon asiassa L 16/3675. Asianajaja vaati, että HO kumoaa KO:n päätöksen hänen asettamisestaan esiintymiskieltoon KO:ssa käsiteltävänä olevassa asiassa L 16/3675. Asiassa oli HO:ssa kysymys miten OK 15 luvun 3 §:n 3 momenttia on sovellettava näissä rinnakkain vireillä olevissa asioissa. KO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. (Erimielinen KKO ei muuttanut HO:n päätöksen lopputulosta. KKO:2020:21) - Uutiset
9.2.2018 14.28
Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntiasiamiehen esiintymiskiellosta insolvenssiasiassa - asianajajan sairauslomaKO oli kieltänyt asianajajaa toimimasta oikeudenkäyntiasiamiehenä A:n yrityssaneerausmenettelyä koskevassa asiassa. KO oli todennut johtopäätöksenään, että asianajaja oli laiminlyönyt turvata päämiehensä edut laiminlyödessään varautua siihen, ettei hän olisi kykenevä toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä KO:n istunnossa sairaslomansa aikana. Kyse ei ollut tavanomaisesta riita-asiasta, johon ei liity erityistä kiireellisyysperustetta, vaan insolvenssiasiasta, jossa asia on jo lähtökohtaisesti käsiteltävä mahdollisimman nopeasti sekä hakijan että velkojien oikeuksien turvaamiseksi ja johon oli liittynyt erityisiä kiireellisyysperusteita. Tämän vuoksi asianajajan laiminlyönti oli yksittäisenäkin menettelynä vakava. Oikeudenkäyntiasiamies, joka vaarantaa päämiehensä edun tällä tavalla on sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä. HO ei muuttanut KO:n päätöstä. (Vailla lainvoimaa 9.2.2018) - Uutiset
9.2.2018 10.10
Advokaatti 1/2018 julkaistu – perhe- ja jäämistöoikeus kaipaa lainsäätäjän kättäPerheoikeuden lainsäädäntö on pääosin peräisin ajalta, jolloin avioliitot päättyivät kuolemaan ja perinnöt olivat pieniä. Nyt uusperhekuviot ja kansainväliset parisuhteet mutkistavat avioeroja, perinnönjakoja ja arjesta selviämistä.
– Avioliittolaki on peräisin 1920-luvulta ja perintölainsäädäntö 1960-luvulta. Lakeihin on tehty paljon muutoksia, mutta onko lainsäädäntö pysynyt mukana, kun kyse on nykyään suurten omaisuusmassojen siirtymisestä, pohtii Advokaatin haastattelussa Helsingin yliopiston yliopistonlehtori OTT Pekka Tuunainen. - Uutiset
12.1.2018 11.49
Asianajajapäivä 2018 – osa materiaalista saatavilla verkostaSuomen Asianajajaliiton järjestämää Asianajajapäivää vietettiin perjantaina 12. tammikuuta Kalastajatorpalla. Tapahtuman teemana oli Asianajaja2025. Päivän aiheita olivat muun muassa uusperheiden oikeudelliset ongelmat ja tekoäly asianajotoimistoissa. Päivän puhujia olivat oikeusministeri Antti Häkkänen, tekoälytutkija Maria Ritola, Helsingin piispa Teemu Laajasalo, OP Ryhmän tuleva pääjohtaja Timo Ritakallio, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Pekka Mattila ja Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila muiden muassa sekä tietysti lukuisa määrä asianajajia. Osa päivän luentomateriaalista on vapaasti saatavilla liiton Asianajajapäivä-verkkosivustolta 22. tammikuuta 2018 saakka. Asianajajaliiton vuotuinen päätapahtuma järjestettiin nyt 50. kertaa. Paikalla oli hieman yli 1.500 osallistujaa. - Uutiset
15.12.2017 13.11
Advokaatti 6/2017: Tiedustelulaki uhkaa asettaa tuomarit kumileimasimiksiValmistelussa oleva tiedustelulakipaketti lisäisi suojelupoliisin ja puolustusvoimien salaisia tiedonhankintakeinoja. Olisiko tuomioistuimilla asiassa todellista kontrollia?
- Tuomarien pitää jatkossa arvioida valtakunnan turvallisuutta, mikä poikkeaa täysin heidän normaalista työnkuvastaan. Ei heillä ole päivittäisessä työssään sellaisia juttuja, joissa on kyse valtiosalaisuuksien karkaamisesta ja hakkeroinnista sillä tasolla, millä tiedustelumaailma toimii, asianajaja Markku Fredman sanoo Advokaatin haastattelussa.