Uutisten vuosihakemisto, Yritystoiminta 2017
Yritystoiminta 2016 Yritystoiminta 2018
- Uutiset
29.12.2017 15.00
Hallinto-oikeus kumosi KEHA-keskuksen päätöksen palkkatuesta luottamuksensuojan vastaisenaHallinto-oikeus katsoi, että valittajalla oli ollut perusteltu syy luottaa palkkatukipäätöksen pysyvyyteen lyhennetyllä 32 tunnin työajalla. Luottamuksensuoja perustuu osaltaan valittajayhtiön edustajan ja Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston edustajan 18.1.2016 käymään puhelinkeskusteluun, jossa viranomainen oli ilmoittanut valittajayhtiön edustajalle, että työaika korjataan palkkatukipäätökseen viranomaisen toimesta. Hallinto-oikeus totesi, että luottamuksensuojan arviointi edellyttää tapauskohtaista harkintaa, jossa yksityisen luottamusta tulee punnita suhteessa julkiseen etuun. Hallinto-oikeus katsoi, että julkisen edun kannalta päätöksellä tavoitellut hyödyt olivat vähäisemmät verrattuna valittajalle aiheutuvaan kielteiseen seuraukseen. Asiassa ei ollut saavutettu oikeudenmukaista tasapainoa julkisen edun ja yksityisen oikeutettujen odotusten välillä. KEHA-keskuksen päätös oli siten ollut hallintolain mukaisen luottamuksensuojan periaatteen vastainen ja se oli kumottava. (Vailla lainvoimaa 29.12.2017) - Uutiset
29.12.2017 12.21
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.1.–30.6.2018Korkolain mukainen viitekorko ajanjaksona 1.1.–30.6.2018 on 0,0 %. Viivästyskorko tänä ajanjaksona on siten 7,0 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 §:n mukaisella 7 prosenttiyksikön lisäkorolla), Suomen Pankki tiedottaa. - Uutiset
29.12.2017 12.10
Ympäristönsuojelulakiin muutoksia keskisuuria energiantuotantoyksiköitä ja -laitoksia koskevaan sääntelyynTasavallan presidentti vahvisti 28. joulukuuta ympäristönsuojelulain muutoksen, joka koskee polttoaineteholtaan vähintään 1 mutta alle 50 megawatin energiantuotantoyksiköitä sekä niiden muodostamia energiantuotantolaitoksia. Lisäksi valtioneuvosto hyväksyi asetuksen kyseisten energiantuotantoyksiköiden ja -laitosten ympäristönsuojeluvaatimuksista. Lakimuutokset ja uusi asetus tulevat voimaan 1. tammikuuta 2018. Niillä saatetaan voimaan keskisuuria polttolaitoksia koskeva niin sanottu MCP-direktiivi. - Uutiset
29.12.2017 11.55
Tammikuussa 2018 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuun 2018 muutoksia ovat muun muassa:
- Vankien käyttö- ja toimintarahajärjestelmä uudistuu
- Vankeudesta ja valvonnasta koostuva yhdistelmärangaistus käyttöön
- Vesilain käyttöoikeussääntely uudistuu
- Rakentamis- ja ympäristöasioista valittaminen KHO:een edellyttää valituslupaa
- Nimilainsäädäntöä sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin
- Uusi laki helpottamaan matkailulle ja maataloudelle tärkeää kausityötä
- Poliisin ja Maahanmuuttoviraston maksuihin ja lupiin tulee muutoksia
- Muutoksia verotukseen, sijoittajansuojaan ja kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin
- Voimaan uusi avaruuslaki
- Työttömien yrittäjyyttä tuetaan ja liikkuvuusavustuksen soveltamisalaa laajennetaan
- Uusi maakaasumarkkinalaki voimaan
- Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta aloittaa tammikuussa
- Liikennepalvelulain tietoja koskevat säännökset voimaan
- Romutuspalkkio ja sähköautojen hankintatuki sekä muuntotuet voimaan
- Hyönteisten ja muiden uuselintarvikkeiden lupakäytännöt muuttuvat
- Opintotukeen huoltajakorotus
- Ammatillinen koulutus uudistuu - Uutiset
29.12.2017 10.40
KKO jätti kirjanpitorikokseen syyllistyneen rangaistukseen tuomitsemattaSveitsiin perustettu yhtiö LW harjoitti puutavaran tukkukauppaa ja välitystoimintaa pääasiassa Venäjällä sijainneiden toimipisteiden tai edustustojen kautta välittämällä venäläisiltä sahoilta ostettua puutavaraa enimmäkseen muualta kuin Suomesta oleville ostajille. LW:n hallituksen puheenjohtajana ja enemmistöosakkaana toimineelle A:lle vaadittiin rangaistusta ajalla 1.1.2003–31.12.2007 tehdystä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta, koska A oli kätkenyt valtaosan yhtiön tilikausien kirjanpitoaineistoa ulkomaille Sveitsiin sekä ajalla 31.10.2004–31.10.2008 tehdystä törkeästä veropetoksesta, koska A oli jättäessään antamatta yhtiön tuloveroilmoitukset verovuosilta 2003–2007 Suomeen veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt verotusta varten säädetyn velvollisuuden ja aiheuttanut yhteensä 1.412.000 euron määräisen veron määräämättä jättämisen. Syytteen mukaan yhtiöllä oli kiinteä toimipaikka Suomessa.
Kysymys siitä, oliko yhtiölle muodostunut Suomeen kiinteä toimipaikka A:n johtotoimien perusteella ja oliko A syyllistynyt yhtiön toiminnassa syytteessä kuvattuihin rikoksiin. (Ään.) - Uutiset
29.12.2017 8.35
Business Finland aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2018Tasavallan presidentti vahvisti 28. joulukuuta 2017 lain Business Finlandista. Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2018. Lain myötä Tekes muuttuu innovaatiorahoituskeskus Business Finlandiksi ja Finpro Oy Business Finland Oy:ksi. Uudella Business Finlandilla on palveluksessaan noin 600 henkilöä, lähes 40 toimipistettä ulkomailla sekä toimintaa 15 alueella Suomessa. - Uutiset
28.12.2017 16.00
Verohallinnon kannanotto: Omistajavaihdos ja tappiontasaus henkilöyhtiössäMikä merkitys on annettava vastuunalaisten ja äänettömien yhtiömiesten osuuksien vaihtumiselle tuloverolain 122 §:n 1 momentin tappion vähentämisoikeutta koskevaa rajoitusta tulkittaessa?
Esimerkki: Kommandiittiyhtiössä on yksi vastuunalainen ja yksi äänetön yhtiömies. Yhtiöön on tulossa mukaan toinen vastuunalainen yhtiömies 50 000 euron panoksella saaden yhtiöstä 35 prosentin osuuden. Kommandiittiyhtiön oma pääoma on negatiivinen. Vaihtuuko järjestelyn seurauksena yli puolet omistuksesta siten, että tappioiden vähennyskelpoisuus menetetään? - Uutiset
28.12.2017 11.33
Prof. Seppo Koskinen: TT 2017:161 – Virkamiehen pysyvä työrauhavelvollisuus ja työtaisteluoikeusAsiassa oli kysymys siitä, rikkoiko ammattiliitto valtion virkaehtosopimuslakia sekä työehtosopimuslain ja virka- ja työehtosopimuslain mukaista työrauhavelvoitetta, kun sen jäsenet osallistuivat Helsingin Rautatientorilla 18.9.2015 järjestettyyn mielenilmaisuun. Palkansaajakeskusjärjestöt ilmoittivat mielenilmauksen järjestämisestä sen jälkeen, kun hallitus oli 8.9.2015 tiedottanut suunnitelluista toimista Suomen kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi. Kysymyksessä oli hallituksen suunnitelmia vastustanut, poliittinen työtaistelu. - Uutiset
28.12.2017 11.00
Keskuskauppakamari: Tavarantarkastus ratkaisee riidan yli puolessa tapauksistaTavarantarkastaja on puolueeton asiantuntija, joka annetun toimeksiannon perusteella arvioi tavaroita ja työsuorituksia ja antaa kohteen kunnosta, virheistä tai vahingoista tarkastuskertomuksen. Tavarantarkastajalta voi tilata myös kohteen arvonmäärityksen. Tavarantarkastajalautakunta on laatinut strategian vuosille 2017–2022. Strategiatyön yhteydessä selvitettiin tarkastuksen tilaajilta sitä, mitä asiassa oli tavarantarkastuksen jälkeen käynyt. Vastaajista 50,5 prosenttia ilmoitti, että tapaus ratkesi sovintoon nimenomaan tarkastuskertomuksen perusteella, ilman oikeudenkäyntiä tai käsittelyä kuluttajariitalautakunnassa. Tavarantarkastuksesta kertoo lakimies Raisa Harju. - Uutiset
28.12.2017 8.00
Unionin tuomiostuimen ennakkoratkaisu oleskeluoikeutta koskevassa asiassa - itsenäisen ammatinharjoittajan aseman säilyttäminenEuroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun dirketiivin 2004/38/EY 7 artiklan 3 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion kansalainen, joka on laillisesti oleskellut ja toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana toisessa jäsenvaltiossa noin neljä vuotta, lopettanut toimintansa työn puutteen takia, joka on johtunut hänestä riippumattomista syistä ja joka on asianmukaisesti rekisteröity, ja ilmoittautunut työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, säilyttää itsenäisen ammatinharjoittajan aseman kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa sovellettaessa. - Uutiset
27.12.2017 13.30
KHO kumosi markkinaoikeuden päätöksen Joensuun seudun hankintatoimen monitoimilaitehankinnastaKorkein hallinto-oikeus totesi, että raportissa, josta puuttuvien käytettävyysastetta koskevien tietojen vuoksi markkinaoikeus oli pitänyt valittajan tarjousta tarjouspyynnön vastaisena, oli ollut kysymys esimerkkiraportista, jonka tietosisällöllä ei sinänsä ollut merkitystä tarjousten vertailussa. Esimerkkiraportti, jonka tietosisällölle ei ollut tarjouspyynnössä asetettu yksityiskohtaisia vaatimuksia, ei vaikuttanut tarjousten vertailukelpoisuuteen eikä valintaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin markkinaoikeus, että valittajalle annettu mahdollisuus täsmentää tarjoukseensa liittämäänsä esimerkkiraporttia ei johtanut tarjouksen hankintasäännösten vastaiseen parantamiseen eikä vaarantanut tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Hankintayksikkö ei näin ollen ollut velvollinen sulkemaan valittajan tarjousta tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta markkinaoikeuden päätöksessä todetulla perusteella. Markkinaoikeuden ei siten olisi tullut mainitsemallaan perusteella kumota hankintapäätöstä eikä kieltää sen täytäntöönpanoa. - Uutiset
27.12.2017 13.00
Hovioikeus poisti sakkomääräyksen kun suostumusta sakkomenettelylle ei ollut annettu pätevästiAsiassa oli kysymys siitä, oliko valittaja antanut pätevästi suostumuksensa asian ratkaisemiseksi sakkomääräyksellä. Asiassa selostettujen tekstiviesteistäja lääkärinlausunnosta ilmenevien seikkojen perusteella HO katsoi, ettei valittaja ollut antanut suostumustaan sakkomenettelylle asiassa tarkoitetulla tavalla pätevästi. Näin ollen asiaa ei olisi tullut ratkaista sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä eikä antaa sakkomääräystä. Valittajalle annettu sakkomääräys oli siten poistettava. (Vailla lainvoimaa 27.12.2017) - Uutiset
22.12.2017 15.15
Selvitys Suomen tekijänoikeuslain kansainvälisestä soveltamisestaSelvityksen tavoitteena on arvioida tekijänoikeuksien ja tekijänoikeuden lähioikeuksien kansainväliseen soveltamiseen liittyvät selventämistä ja mahdollisesti uutta sääntelyä vaativat kysymykset ja esittää suuntaviivat lain ja/tai asetuksen tasolla tarvittavista säännöksistä, ottaen huomioon uuden perustuslain vaatimukset. Selvityksessä tuli toimeksiannon mukaisesti ottaa huomioon, että tekijänoikeuslain 65 §:ssä oleva asetuksenantovaltuus ei ole voimassa olevan perustuslain mukainen. - Uutiset
22.12.2017 14.45
Arviointineuvosto tiedustelulaeista: turvallisuusuhkien mittaluokkaa ja lakiesitysten vaikutuksia tulisi kuvata tarkemminLainsäädännön arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnokset siviilitiedustelua, sotilastiedustelua ja tiedustelun valvontaa koskeviksi uusiksi laeiksi on valmisteltu pääosin huolellisesti. Esitysluonnoksissa tulisi kuitenkin esittää tarkempia määrällisiä arvioita turvallisuuteen kohdistuvien uhkien mittaluokasta. Myös lakiluonnosten vaikutusarvioita tulisi laajentaa ja täsmentää. Uudistuksen jälkikäteisarvioinnista ja seurannasta tulisi esittää konkreettinen suunnitelma. - Uutiset
22.12.2017 12.00
KHO kumosi osittain markkinaoikeuden julkista hankintaa koskevan päätöksenAsiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa Oy Aga Ab:n valituksen johdosta kysymys siitä, oliko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS-Logistiikka liikelaitoksen kilpailuttamassa lääkkeellisten, laboratorio- ja teollisten kaasujen hankintamenettelyssä ollut kyse puitejärjestelystä, jonka kesto olisi ylittänyt puitejärjestelyn neljän vuoden enimmäiskeston, sekä siitä, oliko Oy Woikoski Ab:n kyseisessä hankintamenettelyssä antama tarjous ollut Oy Aga Ab:n esittämillä perusteilla tarjouspyynnön vastainen. - Uutiset
22.12.2017 11.47
Edilex-toimitus toivottaa rauhallista jouluaEdilex-toimitus kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta toivottaen rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2018! - Uutiset
21.12.2017 16.00
Markkinaoikeus: "VOIMAPUURO" oli rekisteröitävissä tavaramerkiksi – PRH:n päätös kumottiinMarkkinaoikeus kumosi Patentti- ja rekisterihallituksen 25.11.2016 tekemän päätöksen siltä osin kuin tavaramerkkihakemus T201651229 oli hylätty luokan 30 tavaroiden "mysli, aamiaismurot" osalta ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle tavaramerkin VOIMAPUURO rekisteröintiä varten sanotuille tavaroille. (Vailla lainvoimaa 21.12.2017) - Uutiset
21.12.2017 14.15
Markkinaoikeudelta jälleen päätös teletunnistetietojen luovuttamisesta tekijänoikeusasiassaHakemuksen liitteestä ilmenee, että havainnot, jonka osalta hakija on pyytänyt DNA Oyj:tä antamaan teleliittymää koskevat yhteystiedot, ovat olleet ajalta 1.2.2017–2.4.2017. DNA Oyj on ilmoittanut tietojen käsittelyajaksi sen omaa tarvetta varten kuusi kuukautta ja todennut, ettei tietoja ole enää saatavissa. Markkinaoikeus totesi, että DNA Oyj on teleoperaattorina oikeutettu säilyttämään teleliittymää koskevia välitystietoja omaa käyttöään varten tietoyhteiskuntakaaren 17 luvussa säädetyllä tavalla sekä velvollinen luovuttamaan muun ohessa edellä mainittuja tietoja viranomaisille tietoyhteiskuntakaaren 19 luvussa säädetyin edellytyksin. Näin ollen markkinaoikeus katsoi asiaan osallisen lausuman perusteella selvitetyksi, että välttämättömiä tietoja hakemuksen kohteena olevia havaintoja vastaavien teleliittymien yksilöimiseksi ei ole enää saatavissa eikä hakemuksen kohteena olevia yhteystietoja ole siten luovutettavissa hakijalle. (Vailla lainvoimaa 21.12.2017) - Uutiset
21.12.2017 11.54
KKO: Yhtiö oli samastamisen perusteella vastuussa valtion palkkaturvasaatavien maksamisestaKuljetuspalvelutoimintaa harjoittaneen osakeyhtiö A:n koko henkilöstö oli siirretty osakeyhtiö B:lle, joka ainoana liiketoimenaan oli vuokrannut henkilöstön takaisin A:lle. Kuljetuskalusto ja kuljetussopimukset olivat A:n nimissä. Molemmat yhtiöt olivat saman henkilön omistuksessa ja määräysvallassa. B:n toiminta oli alusta alkaen ollut tappiollista. Kun B asetettiin konkurssiin, sen työntekijöille maksettiin palkkaturvana työsuhdesaatavia. Korkeimman oikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla katsottiin, että A oli samastamisen perusteella vastuussa valtion palkkaturvasaatavien maksamisesta. HO:n tuomion lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
21.12.2017 10.30
Unionin tuomioistuin: Säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ei voi viettää ajoneuvossaTieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamista koskevan asetuksen 561/2006 8 artiklan 6 ja 8 kohtaa on tulkittava siten, että kuljettaja ei voi pitää ajoneuvossaan mainitussa 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuja säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja. Belgialaisessa asiassa ei ollut tullut esiin mitään seikkoja, jotka olisivat omiaan vaikuttamaan asetuksen 561/2006 pätevyyteen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa ilmaistun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen valossa.