Vammainen
- Uutiset
23.4.2024 12.30
Työryhmä laatii toimintaohjelman vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymiseksiTyö- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on vahvistaa erityisryhmien, kuten osatyökykyisten, vammaisten, maahanmuuttajien, ikääntyneiden, matalan koulutustason tehtävissä toimivien henkilöiden työllistymistä, osaamista ja työelämäosallisuutta. Työryhmän toimikausi jatkuu hallituskauden loppuun saakka. - Uutiset
18.4.2024 11.22
Hallinto-oikeus: Vaikeavammaisen maksutonta koulukuljetusta etävanhemman luota ei ollut myönnettävä kohtuullisena mukautuksenakaanHallinto-oikeus totesi muun muassa, että perusopetuslaissa ei ole yksiselitteisesti säädetty oikeudesta maksuttomaan koulukuljetukseen tilanteessa, jossa lapsen huoltajat asuvat eri osoitteissa ja lapsi asuu vuorotellen tai osan ajasta toisen huoltajan luona. Oikeuskäytännön mukaan koulumatkalla tarkoitetaan kuitenkin vain väestörekisteriin merkityn vakinaisen asuinpaikan ja koulun välistä matkaa. Kaupungilla ei ollut perusopetuslakiin eikä muuhunkaan, kuten esimerkiksi valituksessa mainittuun YK:n lapsioikeussopimukseen tai lapsen etuun perustuvaa velvollisuutta järjestää A:lle maksutonta koulukuljetusta etävanhemman kodin ja koulun välille. (Vailla lainvoimaa 18.4.2024) - Uutiset
12.4.2024 14.00
Vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkentava hallituksen esitysluonnos lausunnoilleSosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Esityksen tavoitteena olisi turvata vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen ja palveluiden saatavuus. Tavoitteena on myös selkeyttää uuden vammaispalvelulain soveltamista niin, että se säilyisi vammaisille henkilöille tarkoitettuna erityislakina. Lausunnot pyydetään toimittamaan 31.5.2024 klo. 16:15 mennessä. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2025. - Uutiset
1.3.2024 14.05
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi kehitysvammahuollon toimijoita rajoitustoimenpiteitä koskevan lainsäädännön noudattamisessa vuonna 2023Aluehallintovirasto valvoi kehitysvammalain mukaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Valvonnassa havaittiin haasteita muun muassa asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisessa, rajoitustoimenpiteiden käytön lainmukaisuudessa ja asiakirjojen laatimisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut raportin vuoden 2023 valvontahavainnoistaan ja niihin liittyvästä antamastaan ohjauksesta. Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat voivat hyödyntää raporttia oman toimintansa asianmukaisuuden omavalvonnallisessa tarkastelussa. - Uutiset
28.2.2024 11.15
Hallinto-oikeus: Kohtuulliset mukautukset yliopistossa1. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli, sikäli kun asiassa nyt oli kyse, katsonut Turun yliopiston syrjineen A:ta yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjinnän kiellon vastaisesti epäämällä häneltä kohtuullisen mukautuksen debattikurssilla kevätlukukaudella 2019. HAO kumosi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen valituksenalaisilta osin.
2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli, sikäli kun asiasta nyt oli kyse, katsonut Turun yliopiston syrjineen A:ta yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjinnän kiellon vastaisesti epäämällä häneltä ajalta 20.5.–13.9.2020 kohtuulliset mukautukset koskien tulostuksen lisäkiintiötä. Yliopisto ei ollut toiminut kohtuullisessa ajassa, koska asiassa oli kulunut lähes neljä kuukautta ennen kuin kohtuullisena pidettävä mukautuskiintiö oli toteutettu. Yliopiston valitus hylättiin. - Uutiset
8.2.2024 14.15
Oikeusasiamieheltä huomautus poliisilaitokselle ja hyvitysesitys valtiolle: Vammaisen henkilön kohtelu poliisivankilassaAsiassa oli menetelty monin tavoin moitittavasti. Kantelijan vammaisuus ja liikkumisesteisyys oli pitkälti jätetty huomioimatta hänen kohtelussaan vapauden menetyksen aikana. Oikeusasiamies antoi poliisilaitokselle huomautuksen vastaisen varalle ja katsoi, että asiassa oli päätöksessä esitetyllä tavalla loukattu perustuslaissa, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ja vammaisyleissopimuksessa turvattuja kantelijan perus- ja ihmisoikeuksia. Oikeusasiamies esitti, että Suomen valtio hyvittää kantelijalle häneen kohdistuneet loukkaukset. - Uutiset
23.1.2024 11.00
EUT:n ennakkoratkaisu työsopimuksen päättämisestä työkyvyttömyyden johdostaTyönantaja ei voi päättää työsopimusta sillä perusteella, että työntekijä on pysyvästi työkyvytön suorittamaan hänelle kyseisen työsopimuksen nojalla kuuluvia tehtäviä työsuhteen aikana ilmenneen vamman perusteella, ilman, että työnantaja olisi ensin velvollinen tekemään tai pysyttämään kohtuullisia mukautuksia, jotta työntekijä voisi säilyttää työpaikkansa, tai tarvittaessa osoittamaan, että tällaisista mukautuksista aiheutuisi kohtuuton rasite. - Uutiset
13.12.2023 8.30
Selvitys: Vammaiset henkilöt kokevat laaja-alaista eriarvoisuuttaVammaiset henkilöt kokevat laaja-alaista eriarvoisuutta ja syrjintää arjessaan. Huolta ja negatiivisia kokemuksia liittyy etenkin työllistymiseen, riittävään elintasoon ja turvallisuuteen. Nämä tiedot selviävät tuoreesta selvityksestä, jonka Helsingin yliopisto teki osana vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa tutkimushankettaan. - Uutiset
8.12.2023 11.30
EUT: Henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen auttamaan vammaista jokapäiväisessä elämässä voidaan rajoittaa samaan ikäluokkaan kuuluviin henkilöihinTästä johtuva ikään perustuva erilainen kohtelu voi olla perusteltua tarjottujen henkilökohtaisen avun palvelujen luonteen vuoksi. - Uutiset
23.11.2023 10.00
KHO: Voitiinko palveluasumisen kustannuksia koskeva korvausvaatimus hyväksyä hallintoriitamenettelyssä ajalta, jonka osalta hakijaa ei ollut hallintopäätöksellä pidetty vaikeavammaisena palveluasumisen suhteenKHO totesi, että kysymys A:n vaikeavammaisuudesta suhteessa palveluasumiseen oli ratkaistu ja tullutkin ratkaista viranhaltijan hallintopäätöksellä. Koska A ei ollut hakenut muutosta päätökseen, se oli tullut lainvoimaiseksi. Hallintoriitamenettelyssä ei voitu tutkia sitä, olisiko A:lle tullut myöntää palveluasuminen jo ennen 1.1.2019. Tähän nähden A:n vaatimus saada kustannusten korvausta kyseisen palvelun hankkimisesta ennen 1.1.2019 oli hylättävä perusteettomana. - Uutiset
19.10.2023 13.55
Eduskunnalle U-kirjelmä vammaiskorttia ja vammaisen henkilön pysäköintilupaa koskevasta direktiiviehdotuksestaValtioneuvosto toimitti torstaina 19.10. eduskunnalle U-kirjelmän Euroopan komission ehdotuksesta, jonka mukaan kaikissa jäsenmaissa otettaisiin käyttöön eurooppalainen vammaiskortti ja vammaisille henkilöille tarkoitettu eurooppalainen pysäköintilupa. Valtioneuvosto kannattaa kortin laajentamista kaikkiin jäsenmaihin, mutta siten, että vammaiskortin toimeenpanoon liittyvät yksityiskohdat jätetään kansallisesti määriteltäväksi. - Uutiset
4.10.2023 14.00
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta päätöksiä velvollisuudesta tehdä vammaisille henkilöille kohtuullisia mukautuksia1. Kuljetuspalvelun epääminen näkövammaisen mökkipaikkakunnalla oli syrjintää
2. Vammaisen henkilön asioimisen sairaalassa mahdollistavien kohtuullisten mukautusten epääminen oli syrjintää - Uutiset
26.9.2023 12.29
Ulkoministeriön selvitys: Kauppapolitiikka ei ota riittävästi huomioon vammaisia henkilöitäKansainvälinen kauppa vaikuttaa siihen millaisia tavaroita ja palveluja eri maissa tuotetaan ja kulutetaan. Se vaikuttaa myös työllistymismahdollisuuksiin ja työoloihin. Kaikkia kansainvälinen kauppa ei kuitenkaan hyödytä tasapuolisesti. Heikoimmassa asemassa olevat ryhmät, kuten vammaiset henkilöt, hyötyvät vain rajallisesti kansainvälisen kaupan luomista mahdollisuuksista ja kantavat suhteettoman suuren taakan sopeutumisen kustannuksista. - Uutiset
14.9.2023 11.31
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta merkittävä päätös vammaisen lapsen oikeudesta esteettömään koulunkäyntiinPäätös oli ensimmäinen, jossa lautakunta suositti hyvityksen suorittamista syrjitylle. Liikuntarajoitteinen apuvälineitä liikkumiseensa tarvitseva lapsi kävi koulua, jossa koulun remontin takia osa oppilaista siirrettiin väistötiloihin. Väistötilojen esteetön sisäänkäynti sijaitsi siten, että liikuntarajoitteinen lapsi joutui päivittäin kulkemaan useasti toistuen huomattavasti pidemmän ja hankalamman reitin kuin muut esteellistä sisäänkäyntiä käyttäneet lapset. Opetuksen järjestäjä ei ollut ryhtynyt toteuttamaan esteettömyysasiamiehen kanssa käydyissä neuvotteluissa esitettyä suunnitelmaa koulun pihalle johtavan pääsisäänkäynnin esteettömyydestä. - Uutiset
31.8.2023 15.00
Hallitus esittää vammaispalvelulain voimaantulon siirtämistäHallitus esittää, että lait tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2025 hallitusohjelmassa mainitun 1.10.2024 sijasta. - Uutiset
30.8.2023 15.00
YK:n vammaisyleissopimuksen kansallisen toimintaohjelman seurantaraportti 2020-2023 on julkaistuRaportissa todetaan, että osallisuus ja yhdenvertaisuus ovat vahvistuneet, mutta työn on jatkuttava. Raportin valmisteluun on osallistunut ministeriöitä ja vammaisjärjestöjä. - Uutiset
28.8.2023 8.00
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea: Vammaisten henkilöiden oikeuksia ei loukattu koronaviruspandemian torjunnassa keväällä 2020Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 25.8.2023 julkistetussa ratkaisussaan, ettei uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaista vammaisten henkilöiden oikeutta terveyden suojeluun eikä syrjinnänkieltoa tai vammaisten henkilöiden oikeutta yhteiskuntaan sopeutumiseen ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumiseen oltu loukattu koronaviruspandemian torjunnassa keväällä 2020. - Uutiset
22.8.2023 9.00
Apulaisoikeusasiamies: Sairaalan ja terveysaseman esteettömyys (Espoo)Oikeusasiamiehen kansliaan saapuneissa kanteluissa on kerrottu, että pyörätuolia käyttävän potilaan röntgen- ja ultraäänitutkimuksen tekeminen ei ole mahdollista useissa Espoossa sijaitsevissa HUSin kuvantamisen yksiköissä, koska niissä ei ollut nostolaitetta, jolla potilas olisi voitu nostaa tutkimuspöydälle. AOA saattoi asiassa (kohdassa 3.2.2) esittämänsä käsitykset Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän tietoon. - Uutiset
16.8.2023 9.00
Apulaisoikeusasiamies: Turvakotipalveluiden esteettömyys ja saavutettavuusAOA:n saamasta selvityksestä ilmeni, että kaikki THL:n järjestämisvastuulla olevat turvakodit eivät vielä olleet olleet esteettömiä loppuvuodesta 2022. AOA piti tätä puutteena haavoittuvassa asemassa olevien vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. AOA katsoo, että turvakotien ja turvakotipalvelujen yleisen esteettömyystilanteen viivytyksetön parantaminen on välttämätöntä vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi ja laissa säädettyjen oikeuksien turvaamiseksi. - Uutiset
11.8.2023 14.00
Jäsenvaltioiden on nimettävä linja-autoterminaalit, joissa vammaisia ja liikuntarajoitteisia henkilöitä avustetaan - Traficom pyytää lausuntojaLausuntopyynnön tavoitteena on hankkia lausunnonantajilta näkemyksiä ehdotuksesta vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille avustusta antavien terminaalien nimeämisestä. Lausunnot pyydetään antamaan 11.9.2023 klo 16:00 mennessä Lausuntopalvelu.fi -sivustolla.