- Työsuhde
Työvoiman liikkuvuus
- Uutiset
9.6.2011 10.04
Suuri valiokunta ei niele komission ehdotusta ulkomaalaiselle yrittäjälle maksettavasta työttömyyspäivärahastaEduskunnan suuri valiokunta suhtautuu kielteisesti sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista säätelevän komission asetusehdotukseen, jonka mukaan asuinmaahan palaava yrittäjä saisi kuuden kuukauden ajan työttömyysetuutta viimeisestä työssäolovaltiosta, mikäli asuinvaltio ei maksa yrittäjille työttömyysturvaetuuksia. Käytännössä exportointivelvollisuus kohdistuisi vain Suomeen, Ruotsiin ja Tanskan. - Uutiset
13.5.2011 14.28
Eurobarometri: Puolet Euroopan nuorista haluaisi töihin ulkomailleViimeisimmän Eurobarometri-selvityksen mukaan 53 prosenttia nuorista eurooppalaisista on halukkaita tai kiinnostuneita työskentelemään toisessa Euroopan maassa. Tosiasiassa työvoiman liikkuvuus on kuitenkin hyvin pientä. - Uutiset
25.3.2011 14.02
Valtiokonttori: Valtion henkilöstön uudelleensijoittaminen ja liikkuvuuden lisääminen ollut tuloksellistaValtion valtakunnallisen henkilöstökoordinaattoriverkoston avulla valtion sisällä eri puolilla Suomea on sijoitettu toisiin tehtäviin kahdessa vuodessa jo 190 henkilöä. Lisäksi muutosorganisaatioiden henkilöitä on siirtynyt muualle julkiseen hallintoon ja yksityisiin yrityksiin 90, Valtiokonttorista kerrotaan. - Uutiset
3.3.2011 9.10
Erityisosaajia koskeva ulkomaalaislain muutosesitys lausuntokierrokselle - sininen kortti käyttöönSisäasiainministeriö on tänään lähettänyt lausunnolle esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutosesitys perustuu EU:n erityisosaajadirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Erityisosaajalle voitaisiin jatkossa myöntää ns. EU:n sininen kortti. Luvan myöntäminen edellyttäisi, että henkilöllä on vähintään vuoden pituinen työsuhde erityispätevyyttä vaativaan työhön ja työstä maksetaan keskimääräistä korkeampaa palkkaa. Työvoiman saatavuusharkintaa ei sovellettaisi erityisosaajiin, kuten sitä ei nytkään sovelleta heihin. - Uutiset
14.2.2011 16.24
EU-tuomioistuin: Puolalaisilta lähetetyiltä vuokratyöntekijöiltä voidaan edellyttää työluvan hankkimistaSEUT 56 ja 57 artikla eivät ole esteenä sille, että vanha EU-jäsenvaltio edellyttää puolalaisilta lähetetyiltä työntekijöiltä siirtymäkautena työluvan. - Uutiset
13.1.2011 15.04
Suomalaiset koulutetut nuoret menestyvät eurooppalaisilla työmarkkinoilla – paluumuutto takkuaaVapaa työvoiman liikkuvuus EU-alueella on lisännyt myös suomalaisten muuttointoa Eurooppaan. Paluumuuttoa Suomeen harkitsee vain harva. Muuttoa toiseen EU-maahan pidetään vähintään yhtä todennäköisenä kuin paluuta Suomeen. - Uutiset
17.11.2010 7.30
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: Kolmansista maista siirtyvää asiantuntijatyövoimaa koskeva direktiiviehdotus sinänsä kannatettavaValiokunta pitää valtioneuvoston tavoin kannatettavana direktiiviehdotuksen tavoitetta luoda nopeat ja yhdenmukaistetut maahanpääsyn edellytykset kolmannesta maasta korostaen samalla, ettei ehdotuksella pidä kuitenkaan monimutkaistaa maahanmuuttoa tai lisätä byrokratiaa. Suomessa on jo nykyisellään hyvä järjestelmä korkeasti koulutettua ja asiantuntijatyövoimaa varten, mihin ehdotettu direktiivi ei tuo lisäarvoa. Tämä tulee ottaa huomioon direktiivin jatkovalmistelussa. - Uutiset
14.7.2010 6.03
EU-raportti: Puolet eurooppalaisista olisi valmiita harkitsemaan ulkomaille muuttoaEU:n julkaiseman raportin mukaan puolet eurooppalaisista olisi valmiita harkitsemaan ulkomaille muuttoa, jos töitä ei löydy kotimaasta. Nykyään noin 11,3 miljoonaa eurooppalaista asuu jossakin toisessa EU-maassa. - Uutiset
27.11.2009 7.04
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu eronneen ja toiseen jäsenvaltioon muuttaneen puolison oikeudesta lähtömaan perheavustuksiinEY-tuomioistuin katsoo, että puolisostaan eronneella työttömällä henkilöllä, joka on muuttanut lapsensa kanssa toiseen jäsenvaltioon, on tietyin edellytyksin oikeus lähtömaan maksamiin perheavustuksiin. - Uutiset
6.11.2009 9.47
Työvoiman liikkumista edistetään EU:n alueellaHallitus hyväksyi torstaina työvoiman maahanmuuton toimenpideohjelman, jonka mukaan työntekijöiden liikkumista tulee edistää ensisijaisesti Euroopan unionin alueella. - Uutiset
2.10.2009 6.45
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu siirtotyöläisten työttömyyskorvausta koskevassa asiassaEY-tuomioistuimen mukaan EY 39 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset soveltavat kansallista lainsäädäntöä, jossa edellytetään työkyvyttömyysetuuksia koskevan oikeuden syntymiseksi vuoden mittaisen alustavan työkyvyttömyysjakson kulumista silloin, kun tällaisesta soveltamisesta seuraa, että siirtotyöläinen on suorittanut sosiaaliturvamaksuja tämän jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään ilman niistä hänelle koituvaa etua ja että hän näin joutuu huonompaan asemaan kuin maassaan pysynyt työntekijä. - Uutiset
20.8.2009 9.41
Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky 2009 -selvitys yritysten näkökulmastaAlueiden kilpailukyky 2009 -selvityksen julkistamistilaisuudessa 19. elokuuta 2009 Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Kari Jalas toi esille yritysten perushuolen osaavan työvoiman saannista. Sopivan työvoiman saannin ongelma heijastuu eri toimialoilla ja eri puolilla maata. Myös Suomen elinkeinoelämän menestystekijöihin vaikuttava kysymys ammattitaitoisen työvoiman saannista heijastuu laajempaankin asiaan. Se on Euroopan unionin ulkomaisen työvoiman liikkumista koskeva yhteisöpolitiikka. - Uutiset
8.5.2009 15.30
EU:n työllisyyshuippukokouksesta keinoja puuttua kasvavaan työttömyyteenEuroopan unioni piti Prahassa torstaina huippukokouksen, jossa keskusteltiin talouskriisin seurauksista työllisyydelle. EU:n nykyinen ja tulevat puheenjohtajamaat Tšekki, Ruotsi ja Espanja, Euroopan komissio sekä työmarkkinajärjestöt kokosivat yhteen ideoita siitä, miten työllisyyttä tuetaan. Kokouksessa esitettiin kymmenen toimea työttömyyden torjumiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. - Uutiset
20.11.2008 12.53
Raportti: Työntekijöiden vapaa liikkuminen on hyväksi Euroopan taloudelleTiistaina 18. marraskuuta julkaistu Euroopan komission raportti osoittaa, että EU:hun vuonna 2004 ja 2007 liittyneistä maista tulevilla liikkuvilla työntekijöillä on ollut myönteinen vaikutus jäsenvaltioiden talouksiin, eikä niiden työmarkkinoille ole aiheutunut heidän vuokseen vakavia häiriöitä. - Uutiset
21.4.2008 6.37
EYTI:n ennakkoratkaisu kiinteistönvälitystoiminnan harjoittamisesta toisessa jäsenvaltiossaAsiassa on kyse siitä, täytyykö Alankomaihin sijoittautuneen kiinteistönvälittäjän, joka harjoittaa kiinteistöjen välitystoimintaa Belgiassa, täyttää enää Belgian lainsäätäjän asettamia edellytyksiä, silloin, kun hän on tehnyt Belgiaan sijoittautuneen ja siellä laillistetun kiinteistönvälittäjän kanssa yhteistyösopimuksen ja järjestänyt liiketoimintansa siten, että kuluttaja voi aina kääntyä Belgian toimintojen osalta tämän Belgiassa laillistetun kiinteistönvälittäjän puoleen ja tämä yhteistyö tuodaan mainonnassa esille. - Uutiset
16.4.2008 6.56
Rekrytointiongelmat vähentyneetTyövoimatoimistoissa avoinna olevien vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrä on laskenut hieman. Tammikuun 2008 tietojen mukaan yli vuoden jatkunut rekrytointiongelmien kasvu on päättynyt, vaikka avointen työpaikkojen määrän kasvu on jatkunut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön raportista Rekrytointiongelmat sekä työvoiman kysyntä ja tarjonta työvoimatoimistoissa. - Uutiset
9.4.2008 15.59
EK: Ruotsin mallin mukaista työlupauudistusta tarvitaan SuomessakinRuotsi on helpottamassa tuntuvasti työvoiman maahanmuuttoa. Työnantajat saisivat lakiehdotuksen mukaan mahdollisuuden palkata työntekijöitä vapaasti myös EU:n ulkopuolelta, vaikka Ruotsissa olisikin tarjolla saman alan työvoimaa. - Uutiset
3.3.2008 15.03
Työntekijän oleskelulupajärjestelmän uudistamishankkeen toinen vaihe käynnistyySisäasiainministeriö on käynnistänyt ulkomaalaisten työntekijöiden oleskelulupajärjestelmän kehittämistä ja linjaamista koskevan hankkeen toisen vaiheen, kertoi maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors tänään vierailullaan Pietarsaaressa. Ministeri Thors osallistui Pietarsaaressa yrittäjien kanssa käytyyn keskusteluun, jossa aiheena oli työvoiman maahanmuutto. - Uutiset
25.2.2008 15.34
Työvoiman maahanmuutolle toimenpideohjelmaSisäasiainministeriö asetti torstaina 21. helmikuuta hankkeen valmistelemaan työvoiman maahanmuuton toimenpideohjelma vuosille 2009-2011. Hankkeen toimikausi on 3.3.-1.12.2008. - Uutiset
8.1.2008 15.24
Työvoiman alueellisen liikkuvuuden esteet ja kannustimetAsumisen kalleus rajoittaa tulomuuttoa ja työvoiman tarjontaa Helsingin seudulla. Asumis- ja matkakustannusten nousun vuoksi työllistyminen pääkaupunkiseudulle lisää usein vain vähän alueen ulkopuolella asuvan työttömän tuloja, selviää talousneuvostolle laaditusta raportista Työvoiman alueellisen liikkuvuuden esteet ja kannustimet.