Työaika
- Uutiset
27.10.2021 16.00
Hovioikeus: Päihtymys työmaalla oikeutti purkamaan rakennusmiehen työsopimuksen - työntekijä voitti asian maksamattomien palkkasaatavien osaltaHO katsoi kuten KO kahden työnjohtajan kertomuksilla tulleen näytetyksi, että työntekijä oli ollut päihtyneenä työmaalla. Mainitsemillaan ja KO:n tuomiossa lausutuilla muilla perusteilla HO katsoi, että yhtiöllä oli ollut TSL 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erittäin painava peruste purkaa työntekijän työsuhde. Työsuhde oli voitu purkaa ilman varoitusmenettelyä. Myöskään kuulemisvelvoitteen laiminlyönti ei ollut muodostanut estettä työntekijän työsuhteen purkamiselle. Työntekijä voitti asian HO:ssa maksamattomien palkkasaatavien osalta ja hävisi asian siltä osin kuin hän oli vaatinut korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä ja irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä. Osapuolet saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 27.10.2021) - Uutiset
15.10.2021 9.24
KKO: Osapuolten välillä pitkän ajan ja johdonmukaisesti noudatettu selkeä taukokäytäntö oli vakiintunut sitovaksi työsuhteen ehdoksi - työntekijöillä oli oikeus perusteettoman edun palautukseen, kun työnantaja oli taukokäytännön muutoksen jälkeen perusteettomasti hyötynyt työntekijöiden kustannuksella näiden työsuhteen ehtojen vastaisesta ylimääräisestä työpanoksesta (ään.)Työpaikalla oli vuodesta 1995 noudatettu käytäntöä, jonka mukaan raskasta lajittelutyötä tekevät työntekijät saivat päivittäin pitää lakisääteisiä ja työehtosopimuksessa määrättyjä taukoja pidemmät yhteensä 23 minuutin pituiset palkalliset, työaikaan kuuluvat tauot. Työnantaja päätti vuonna 2016, että taukokäytännöstä luovutaan. Korkein oikeus katsoi, että osapuolten välillä pitkän ajan ja johdonmukaisesti noudatettu selkeä taukokäytäntö oli vakiintunut sitovaksi työsuhteen ehdoksi. Kun tauot muodostivat olennaisen työsuhteen ehdon, työnantajalla ei ollut ollut oikeutta muuttaa käytäntöä yksipuolisella määräyksellään. Korkein oikeus vahvisti, että työntekijöillä oli oikeus perusteettoman edun palautukseen, kun työnantaja oli taukokäytännön muutoksen jälkeen perusteettomasti hyötynyt työntekijöiden kustannuksella näiden työsuhteen ehtojen vastaisesta ylimääräisestä työpanoksesta. (Ään.) HO:n ja KO:n tuomiot kumottiin. - Uutiset
30.9.2021 14.32
Hallitus esittää tarkennuksia työaikalakiinHallitus antoi torstaina 30.9. esityksen, jonka tavoitteena on mahdollistaa valtakunnallisella työ- tai virkaehtosopimuksella sopiminen nykyistä laajemmin säännöllisen työajan järjestelystä työssä, jota tehdään vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona työntekijän on oltava valmiina työhön. Tällaista työtä tehdään tyypillisesti pelastusalalla sekä ensihoidossa. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
29.9.2021 15.00
Marjatilayrittäjille sakot työaikakirjanpidon laiminlyönnistäPohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 28.9.2021 maatalousyhtymän osakkaina toimivat marjatilayrittäjät työsuojelurikoksesta sakkorangaistuksiin, koska urakkapalkalla töitä tehneiden työntekijöiden osalta ei ollut pidetty työaikakirjanpitoa vuosina 2018–2020. (Vailla lainvoimaa 29.9.2021) - Uutiset
23.9.2021 13.00
Työturvallisuuslakiin tulee muutoksia lokakuussaLokakuun 2021 alussa voimaan tulevan työturvallisuuslain muutoksen myötä vaarojen arviointia koskevaan 10 §:ään lisätään maininta työajan ulkopuolella tapahtuvasta työhön liittyvästä matkustamisesta. Yötyötä käsittelevän 30 §:n muutos puolestaan tuo työnantajalle velvollisuuden selvittää, millä toimenpiteillä yötyön kuormitustekijöitä voitaisiin vähentää tilanteissa, jossa terveysvaaraa on havaittu. Muutosten keskiössä on työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä aiheutuvien vaara- ja kuormitustekijöiden tunnistaminen sekä terveydellisten haittojen ennaltaehkäisy - Uutiset
23.9.2021 11.20
Hovioikeus: Yhtiö ei ollut voinut yksipuolisesti pidentää ylemmän toimihenkilön työsuhteen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella (kiky)Edellytyksiä alentaa yhtiön kantajalle korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää ei ollut osaksikaan. (Vailla lainvoimaa 23.9.2021. Valituslupa myönnetty.) - Uutiset
23.9.2021 9.00
Työtuomiostuin tulkitsi kumiteollisuuden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen työaikaa koskevia määräyksiä - Teollisuusliiton kanne hylättiinTyöaika - Työehtosopimuksen tulkinta - Työviikko - Vuorotyö - Uutiset
16.9.2021 11.50
Seppo Koskinen: Yksityisasioiden hoito edes palkattomasti ei ole työntekijän oikeus – päättämiskynnyksen ylittymisessä silti vaikeita tulkintaongelmiaTyölainsäädäntömme lähtee siitä, että työntekijä on sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä. Työntekijällä ei ole tehdyn sopimuksen vastaisesti oikeutta päättää, tekeekö hän työtä vai ei. Työntekijällä ei ole oikeutta tulkita työsopimusta sen sanamuodon vastaisesti. Jos esimerkiksi on sovittu täysi päivittäinen työaika, tuo aika pitää olla töissä. Työaikalain mukaan työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Työnantaja ja työntekijä voivat tarvittaessa sopia työajan lyhentämisestä. Lisäksi työnantaja ja työntekijä saavat sopia liukuvasta työajasta niin, että työntekijä voi sovituissa rajoissa määrätä päivittäisen työaikansa sijoittamisesta. Työnantaja ja työntekijä saavat sopia myös joustotyöaikaa koskevasta työaikaehdosta, jonka mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Työaikalaki antaa siis useita mahdollisuuksia sopia työn ja yksityiselämän yhteensovittamisesta. Tässä yhteydessä en tarkastele nykyisin koronan johdosta tavallista etätyötä, jossa työn ja yksityisasioiden hoitamisen välinen rajanvetojuridiikka tapahtuu melko tavalla toisin kuin ns. lähityössä. Harvassa lienevät myös sinänsä ne, jotka tekevät työssä ollessaan työpaikalla koko ajan töitä. Eräs kuntapuolella työskennellyt tuttuni sanoi, että 30 työvuoden aikana heillä tehtiin noin 15 vuoden verran töitä. - Uutiset
6.9.2021 10.00
Hovioikeus: Koska uuden työaikalain soveltaminen johti vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen, asiassa oli sovellettava uutta lakiaAsiassa lausutuilla perusteilla KO:n ratkaisua syytteen hylkäämisestä ei ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 6.9.2021) - Uutiset
3.9.2021 11.50
Seppo Koskinen: Työnantajan työturvallisuusvastuu liiallisten ylitöiden tekemisestä koskee myös työntekijän omaehtoisia ylitöitäLakimiesliitto selvittää ulkopuolisten yritysvastuuasiantuntijoiden kanssa mahdollisuutta luoda työaikaan liittyvät vastuullisuusperiaatteet, joihin sitoutuisivat lakipalveluita tarjoavien työnantajien lisäksi myös palveluita ostavat asiakkaat. Kohtuulliset ja lainmukaiset työajat olisivat näin osa palveluita tuottavan organisaation vastuullisuutta. ”Vaativaa ja itsenäistä työtä tekevän asiantuntijan työssä palautuminen on välttämätöntä. Lainsäädäntömme myös asettaa työajalle yksiselitteiset rajat. Alamme työaikoihin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan poistu sillä, että liittona jankutamme lainsäädännön kirjauksista”, toteaa Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander. ”Ongelmat jäävät meiltä pääosin piiloon, sillä yksittäisten työntekijöiden on käytännössä mahdotonta nostaa esiin itseensä kohdistuvia työaikaongelmia. Näin ollen keskustelu jää anonyymille tasolle.” - Uutiset
30.8.2021 11.00
Raskauteen liittyvien tarkastusten mahdollisuus työajalla vain naisille - tasa-arvovaltuutettu ei voi puuttua tilanteeseenOttaen huomioon raskaana olevien naisten terveystarkastusten asiassa mainittu tarkoitus, eivät odottava äiti ja tuleva isä ole niiden osalta vertailukelpoisessa asemassa. Kyse ei siis ole tasa-arvolaissa kielletystä syrjinnästä sukupuolen perustella eikä tasa-arvovaltuutettu voi puuttua tilanteeseen. Tasa-arvovaltuutettu pitää kuitenkin tärkeänä sitä, että isät voisivat osallistua lapsen elämään mahdollisimman tasa-arvoisesti jo raskausaikana, synnytyksen yhteydessä ja neuvolapalveluissa. Isien osallistumismahdollisuuksien parantaminen edellyttää tässä tapauksessa työsopimuslain, työehtosopimusten tai työsuhteen ehtojen muuttamista. - Uutiset
16.8.2021 14.30
Työterveyslaitos tutki kaupan alan työaikoja ja niiden yhteyttä työntekijöiden hyvinvointiinTutkimus- ja kehittämishankkeessa muotoiltiin myös palautumista tukevat ehdotukset S-ryhmän alueosuuskauppojen työvuorosuunnittelun tueksi. - Uutiset
16.8.2021 11.30
Hovioikeus: Metsäteollisuuden työnantajilla ei ollut oikeutta yksipuolisesti vähentää ylemmille toimihenkilöille myönnettyjen pekkasvapaiden määrää (kiky)Lyhennysvapaapäivien vähentäminen työnantajan päätöksellä kolmella päivällä ilman, että sitä olisi työntekijälle korvattu, oli työsuhteen olennaisen ehdon muutos, jota nyt käsiteltävässä tapauksessa työnantajilla ei ollut ollut oikeutta tehdä yksipuolisesti. (Vailla lainvoimaa 16.3.2021) - Uutiset
12.8.2021 16.00
Työturvallisuuslakia muutetaan matkustamisen ja yötyön aiheuttaman kuormituksen vähentämiseksiMuutokset työturvallisuuslaissa koskevat työajan ulkopuolista työhön liittyvää matkustamista ja yötyötä. Tarkoituksena on vähentää työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä työntekijöille aiheutuvaa haitallista kuormitusta ja terveydellisiä haittoja. Lakimuutos tulee voimaan 1. lokakuuta 2021. - Uutiset
2.8.2021 11.28
Nuorten työntekijöiden työehdoissa on huomioitava jatkossa pidempi oppivelvollisuusOppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle aiheuttaa muutoksia lakiin, jota sovelletaan alle 18-vuotiaiden nuorten tekemään työhön. Lähtökohtana on, että nuoren työvuoroja ei saa sijoittaa päällekkäin hänen läsnäoloaan edellyttävän opetuksen kanssa. Muutokset ovat voimassa 1. elokuuta 2021 alkaen. - Uutiset
29.7.2021 13.30
Korkeakoululle seuraamusmaksu tietosuojarikkomuksista työajanseurannassa kertyneiden sijaintitietojen käsittelyssäTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt hallinnollisen seuraamusmaksun korkeakoululle tietosuojarikkomuksista työntekijöiden sijaintitietojen käsittelyssä. Rekisterinpitäjä käsitteli työntekijöiden sijaintitietoja tarpeettomasti ja ilman lainmukaista perustetta työajan leimaamiseen tarkoitetulla mobiilisovelluksella. Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi rekisterinpitäjän päättämään sijaintitietojen käsittelyn. - Uutiset
20.7.2021 10.30
Hovioikeus arvioi KKO:n oikeuskäytännön valossa työajan lyhennyskorvausten vanhentumis- ja kanneaikasäännöksiä liha-alan työehtosopimuksen mukaisten työajan lyhennyskorvausten maksamista koskevassa asiassaAsiassa oli valituksessa vaadittujen suoritusten osalta kyse siitä, oliko vaadittuihin työajan lyhennyskorvauksiin sovellettava TSL 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaista vanhentumisaikasäännöstä vai työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin mukaista vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä ja oliko oikeus saataviin vuosilta 2013-2015 rauennut. KO:n tuomiota ei muutettu. Oikeudenkäyntikulujen osalta HO katsoi, että asia oli ollut oikeudellisesti siten epäselvä, että kantajalla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi kantajan velvollisuutta korvata vastaajayhtiön oikeudenkäyntikuluja HO:ssa oli OK 21 luvun 8 a §:n perusteella alennettava noin yhdellä neljäsosalla. Oikeudenkäyntikuluvastuun alentamiseen saman luvun 8 b §:n perusteella ei sitä vastoin ollut edellytyksiä. Perustetta muuttaa KO:n ratkaisua oikeudenkäyntikulujen osalta ei ollut. (Huom! Ks. KKO:2023:92: HO:n tuomio kumottiin.) - Uutiset
15.7.2021 15.30
EUT täsmensi missä tapauksissa työaikadirektiiviä ei sovelleta sotilaiden harjoittamaan toimintaanDirektiivi ei ole esteenä sille, että päivystysjaksolta, jonka aikana sotilas on velvollinen pysyttelemään kasarmilla, johon hänet on sijoitettu, mutta jonka aikana hän ei tee siellä tosiasiallista työtä, maksetaan palkkaa eri tavalla kuin päivystysjaksolta, jonka aikana hän tosiasiallisesti suorittaa työtehtäviä. - Uutiset
1.7.2021 11.50
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Liiallisten ylitöiden teettäminen työturvallisuusrikoksena – KKO:2021:52Työtapaturmat sekä työperäiset vammat ja sairaudet lisääntyvät tasaisesti viikkotyön ylittäessä 40 tuntia. Pitkien työpäivien on todettu lisäävän työntekijän kokemaa väsymystä ja stressiä sekä lyhentävän yöunta. Pitkillä työpäivillä on havaittu olevan työntekijän terveyden kannalta haitallisia vaikutuksia. Lisätyötunnit vähentävät liikuntaan käytettyä aikaa ja lisäävät sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiä. Pitkät, yli 50 tai yli 55 tunnin työviikot lisäävät aivoinfarktin ja sepelvaltimotaudin riskiä. Pitkien työviikkojen on todettu myös alentavan kognitiivista toimintakykyä. - Uutiset
28.6.2021 15.16
Hallinto-oikeus: Seurakuntayhtymän hallintopäällikön virkasuhde voitiin purkaa välittömästi koeajan puitteissa kun työnantaja ei ollut tyytyväinen viranhoitoonValittajan virkasuhteen purkaminen ei olut tapahtunut kirkkolain 6 luvun 17 §:n 3 momentissa tarkoitetulla syrjivillä tai koeajan tarkoitukseen nähden muutoin epäasiallisilla perusteilla. Päätöksen ei myöskään katsottu syntyneen virheellisessä järjestyksessä tai olleen muuten lainvastainen. Valittajan ja kaupungin seurakuntayhtymän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylättiin. (Ei lainvoim. 28.6.2021)