-
Asiakirja
- Salassapito
Salassapito
- Uutiset
16.5.2022 8.40
Lainsäädännön arviointineuvosto avoimuusrekisteristä: Rekisteröintivelvoitteen kiertäminen estettäväAvoimuusrekisterilakia koskevan lakiehdotuksen perusteella saa hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä keinoista. Olennaiset vaikutuslajit on tunnistettu ja arvioitu. Lakiehdotuksessa tulisi tarkentaa yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia ja avata tarkemmin vaikutuksiin liittyviä epävarmuuksia. Lakiehdotuksesta ei selviä riittävällä tavalla ehdotettavien soveltamisrajausten merkitys rekisterin luonteelle ja tavoitteille. Lakiehdotuksessa ei ole riittävästi arvioitu riskiä, että rekisteröintivelvoitetta kierretään, jolloin sääntelyn tavoitteita ei saavuteta. - Uutiset
10.5.2022 15.55
Hovioikeus: Oulun yliopisto oli velvollinen maksamaan sopimussakkoa työsuhteen päättämissopimuksen salassapitoehdon rikkomisestaHovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, jolla Oulun yliopisto oli velvoitettu suorittamaan A:lle 16.210,26 euron suuruinen sopimussakko korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 28.11.2019 lukien ja korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 10.157,20 eurolla. (Vailla lainvoimaa 10.5.2022) - Uutiset
26.4.2022 9.30
KHO:n kaksi ratkaisua työsuojeluilmoituksia koskevien tietojen antamisesta toimittajalleKHO:2022:50: Toimittaja oli 2.1.2020 pyytänyt Itä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueelta tiedon siitä, kuinka paljon Kiteen kaupunkiin ja sen hallintopalveluosastoon kohdistuvia työsuojeluilmoituksia oli tehty 2010-luvulla. KHO katsoi, ettei salaamiselle ollut laillisia perusteita. Pelkkää lukumäärätietoa ei voitu pitää työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 10 §:n 1 momentin perusteella salassa pidettävänä.
KHO:2022:51: Toimittaja oli 28.10.2019 pyytänyt Itä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueelta tiedon siitä, oliko työsuojelun vastuualueella vireillä Kuopion kaupungin kaupunkisuunnitteluosastoon liittyvä kantelu. KHO katsoi, että AVI:n työsuojelun vastuualue oli voinut hylätä toimittajan tietopyynnön ilmoittamalla, että se ei anna tietoa siitä, oliko tiettyä nimettyä työnantajaa koskien vireillä työsyrjintää koskeva kantelu. - Uutiset
7.4.2022 9.14
KKO pidensi oikeudenkäyntiaineiston salassapitoaikaa asianomistajan hakemuksen mukaisesti 40 vuodellaSalassapitorikosta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa rikosasiassa oli käsitelty erityisen arkaluonteisia tietoja asianomistajien yksityiselämästä. Sen vuoksi asianomistajien henkilöllisyys tuomioissa ja muu oikeudenkäyntiaineisto oli määrätty oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (945/1984) nojalla salassa pidettäviksi. Salassapitoaika oli määrätty päättymään 18 vuoden kuluttua asian vireilletulosta.
Korkein oikeus pidensi salassapitoaikaa asianomistajan hakemuksen mukaisesti 40 vuodella. - Uutiset
4.4.2022 11.50
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Uusimmat korkeimman oikeuden työoikeudelliset tuomiot ja sisällä olevat valitusluvat - KKO:2022:17 ja KKO:2022:16Tarkasteltavissa työoikeudellisissa tuomioissa ensimmäisessä KKO:2022:17 arvioitiin kollektiiviperusteisen irtisanomisen yhteydessä työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta sekä työsopimuslain säännösten pakottavuutta koskien työehtosopimuksella toisin sopimista. Toisessa tuomiossa KKO:2022:16 kyse oli salassapito- ja kilpailukieltosopimuksen välisestä suhteesta. Korkein oikeus päätyi pitämään siellä käsiteltyä salassapitosopimusta pätevänä ja kohtuullisena omana sopimuksena. Kirjoituksessa lopuksi esitellään korkeimpaan oikeuteen valitusluvan saaneet työoikeudelliset oikeusriidat. - Uutiset
31.3.2022 14.36
Syyttäjä paljasti salassa pidettävää tietoaApulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen Itä-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjälle, joka paljasti tiedotusvälineille salassa pidettävää tietoa. Syyttäjän virheellinen menettely arvioitiin virkarikosoikeudellisesti vähäiseksi. - Uutiset
15.3.2022 11.30
KKO: Työsopimuksessa oli voitu kilpailukiellon lisäksi pätevästi sopia salassapitoehdosta sopimussakkoineenKorkein oikeus katsoi, että A:n työsopimukseen kiinteistönvälitysyhtiössä sisältyvä salassapitoehto oli pätevä eikä mainittu sopimusehto ollut kohtuuton siten, että se pitäisi jättää ottamatta huomioon tai että sitä pitäisi sovitella hovioikeuden tuomiosta ilmenevää enemmälti. Näin ollen hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut aihetta. - Uutiset
2.3.2022 16.00
Hovioikeus kumosi määräyksen työriidan sovintosopimuksen salassapidostaHovioikeus katsoi asiassa mainitsemillaan perusteilla, ettei sovintosopimuksen salassapidolle ollut perustetta miltään osin. Määräys sovintosopimuksen salassapidosta oli siten kumottava. (Vailla lainvoimaa 2.3.2022) - Uutiset
1.3.2022 11.45
Hovioikeus kumosi luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle annetun varoituksen - todisteeksi nimetty kanteluasiakirjan luonnos ei ollut viranomaisten hallussa oleva asiakirja eikä siten salassa pidettävä asiakirjaValvontalautakunta oli todennut valittajan laiminlyöneen velvollisuutensa hoitaa huolellisesti saamansa tehtävän ja siten menetelleen luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien velvollisuuksien vastaisesti nimetessään todisteeksi ja toimittaessaan KO:lle asiakirjan, joka oli olennaiselta asiasisällöltään muistuttanut valvontalautakunnalle lähetettyä kantelukirjoitusta. Valvontalautakunta oli viitannut ratkaisussaan luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 6 kohtaan, asianajajista annetun lain 7 j §:n 3 momenttiin ja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 6 kohtaan. HO totesi, että kanteluasiakirjan luonnos ei ollut ollut julkisuuslain 5 §:n 2 momentin tarkoittama viranomaisten hallussa oleva asiakirja eikä siten asianajajista annetun lain 7 j §:n 3 momentin ja julkisuuslain 24 §:n 6 kohdan mukaan salassa pidettävä asiakirja. Tältä osin valittajan ei voitu katsoa laiminlyöneen velvollisuuttaan hoitaa saamansa tehtävä huolellisesti ja siten menetelleen luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevien velvollisuuksien vastaisesti. Valvontalautakunnan päätös oli näin ollen kumottava. (Vailla lainvoimaa 1.3.2022) - Uutiset
1.3.2022 8.28
Hallinto-oikeus: Kansallisen huoltovarmuuden ja poikkeusoloihin varautumisen turvaaminen olisi vaarantunut, mikäli kausityöntekijälistan tietosisältö olisi julkaistuHallinto-oikeus katsoi kuten maa- ja metsätalousministeriö, että kansallisen huoltovarmuuden ja poikkeusoloihin varautumisen turvaaminen olisi vaarantunut, mikäli mainittu tietosisältö olisi julkista. Kausityöntekijälista oli siis julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan perusteella salassa pidettävä. Tässä tilanteessa listan salassapidettävyyttä ei ollut tarpeen arvioida maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä lisäksi mainitun saman momentin 20 kohdan kannalta eikä ministeriön lausunnossa viitatun 24 kohdan tai tietosuojalainsäädännön kannalta. (Vailla lainvoimaa 1.3.2022) - Uutiset
4.2.2022 13.32
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut määrätä vakuustakavarikkovaatimuksen, sen suullisen käsittelyn ja siitä annetun ratkaisun salassapidettäviksiKO oli 28.5.2021 antamallaan päätöksellä määrännyt vastaajan omaisuutta pantavaksi vakuustakavarikkoon yhteisvastuullisesti kolmen muun henkilön kanssa. KO oli määrännyt syyttäjän vaatimuksesta, että haastehakemukseen sisältyvä vakuustakavarikkovaatimus ja päätöksen perustelut oli pidettävä salassa syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia oli jätetty sillensä. KO oli myös määrännyt asian käsiteltäväksi yleisön läsnä olematta. HO katsoi, että haastehakemukseen sisältyvien tietojen julkiseksi tulemisen voitiin lähtökohtaisesti katsoa aiheuttavan todennäköisesti merkittävää haittaa rikoksen selvittämiselle ja tutkinnan tarkoituksen toteuttamiselle tällaisessa tilanteessa. Ottaen huomioon, että tutkintatoimenpiteet olivat olleet salassapitomääräystä annettaessa vielä käynnissä, HO katsoi, että tiedon antaminen vakuustakavarikkoa koskevasta vaatimuksesta olisi tässä vaiheessa todennäköisesti vaarantanut merkittävällä tavalla rikoksen selvittämistä tai tutkinnan tarkoituksen toteuttamista. Näillä perusteilla KO:n antamalle salassapitomääräykselle oli ollut laissa säädetyt edellytykset, eikä sitä ollut siten aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 4.2.2022) - Uutiset
14.1.2022 11.10
Turun hovioikeus myönsi pro gradu -tutkielmaa tekevälle tutkimusluvan törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeviin tuomioihinHakijan tutkimussuunnitelmasta ilmenee, että hänen pro gradu -tutkielmansa tarkoituksena on analysoida rikoksella aiheutettujen psyykkisten vahinkojen korvattavuuden edellytyksiä ja korvauksen määrään vaikuttavia tekijöitä. (Vailla lainvoimaa 14.1.2022) - Uutiset
7.12.2021 11.39
Defensor Legis 4/2021 on julkaistuLehden aiheita ovat muun muassa asianajajan salassapitovelvollisuus, esteellisyys modernissa asianajotoiminnassa, osakkeen negatiivinen lunastushinta, tarjoajan poissulkeminen aiemmassa toiminnassa havaittujen epäkohtien vuoksi, rakennuksen vaurioiden ja vikojen korjaustoimenpiteiden arviointi osana kiinteistön laatuvirhettä, ulosottoon vapaaehtoisesti suoritetun maksun takaisinsaanti, ankkurointivaikutus ja syyttäjän seuraamuskannanotto, yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen, kyberrikokset tuomioistuimissa sekä riittävän tietosuojan tason määrittely. - Uutiset
3.12.2021 11.45
Vierashuoneessa OTT Satu Rantaeskola: Epäillyn toiminta jonkin tunnusmerkistön täyttävänä (ns. laiton toiminta) ei voisi saada menettelyllistä salassapidon suojaa rikosasiaa käsiteltäessä, vaikka toiminta sinänsä voisi kuulua salassapitokohdan piiriinKorkeimman hallinto-oikeuden 1.12.2021 antamassa ratkaisussa KHO 2021:170 on ollut kysymys rikoksesta epäillyn nimen julkisuudesta. Keskusrikospoliisille oli esitetty käräjäoikeuden käsittelyn alkamisen jälkeen asiakirjapyyntö, joka koski erästä järjestäytyneeseen rikollisryhmään liittyvää rikoskokonaisuutta. Keskusrikospoliisi teki tietopyyntöön osittain kielteisen ratkaisun ja salasi esitutkintapöytäkirjoista epäiltyjen nimet. Perusteena käytettiin sitä, että henkilöt kuuluvat rikollisryhmään, ja tämä tieto olisi salassa pidettävä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan mukaisena tietona henkilöiden elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista tai niihin verrattavana tietona. - Uutiset
1.12.2021 11.40
KHO: KRP:n päätös olla luovuttamatta esitutkintapöytäkirjoja niiden rikoksesta epäillyn asemassa olevien henkilöiden nimien osalta, joiden poliisi epäili kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään, oli lainvastainenAsiakirjajulkisuus – Esitutkintapöytäkirja – Rikoksesta epäilty – Epäilty kuuluminen järjestäytyneeseen rikollisryhmään – Salassa pidettävyys – Yksityiselämän suoja – Yksityiselämään liittyvät tiedot - Uutiset
3.11.2021 16.00
Hovioikeus jatkoi aikaisemmin voimassa olleen oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain nojalla annettua oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapitoaikaa - myös tuomion osaltaSalassapitomääräys asiassa R 02/2750 oli annettu aikaisemmin voimassa olleen oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain nojalla ja se koskee myös tuomiota, joka sisältää arkaluontoisia tietoja asianomistajan yksityiselämään liittyvistä seikoista. Samoja arkaluontoisia tietoja sisältyy rikosasian muihin oikeudenkäyntiasiakirjoihin, joiden osalta HO oli pitänyt salassapitoajan pidentämistä perusteltuna. Mikäli myös tuomion salassapitoaikaa ei oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 11 §:n 4 momentin nojalla pidennettäisi, menettäisi oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapito ja taustalla oleva pyrkimys suojata asianosaisten yksityiselämää merkityksensä. Tästä syystä säännöstä salassapitoajan pidentämisestä oli tulkittava niin, että salassapitoaikaa voidaan tässä tapauksessa pidentää myös tuomion osalta. (Vailla lainvoimaa 3.11.2021) - Uutiset
15.10.2021 11.30
Yhtiö hävisi muutoksenhakunsa kilpailukieltoa ja salassapitoehtojen rikkomista koskevassa riidassaYhtiö toisti HO:lle tekemässään valituksessa KO:ssa esittämänsä kanteen vaatien, että vastaaja velvoitetaan suorittamaan yhtiölle työsopimuksessa sovittu 10.000 euron sopimussakko kilpailukiellon ja salassapitoehtojen rikkomisesta sekä vahingonkorvauksena 156.665,09 euroa, molemmat määrät korkoineen 29.5.2019 lukien. Lisäksi yhtiö vaati, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. Yhtiö velvoitettiin suorittamaan vastaajalle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 10.283 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 15.10.2021) - Uutiset
14.9.2021 13.28
Tietopyynnön käsittely viivästyi runsaat kaksi ja puoli vuotta - apulaisoikeusasiamies antoi STM:n hallitusneuvokselle huomautuksen vastaisen varalle asian käsittelyn merkittävästä viivästymisestäPyydetty asiakirja oli Euroopan komission antama lausunto, joka oli saapuessaan merkitty sanalla ”LIMITED” eli rajoitettu. AOA piti perusteltuna, että asiakirjan salassapitoa selvitettiin ennen sen luovuttamista. AOA katsoi myös, että pyydettyjen asiakirjojen salassapidon selvittäminen voi olla sellainen laissa tarkoitettu erityistoimenpide, joka oikeuttaa kuukauden enimmäisajan käyttöön. Joka tapauksessa asiakirja olisi pitänyt antaa kantelijalle viimeistään laissa säädetyssä kuukauden määräajassa. Tietopyynnön käsittely viivästyi kuitenkin olennaisesti kestäen runsaat kaksi ja puoli vuotta. AOA katsoi hallitusneuvoksen menetelleen lainvastaisesti siinä, että asian käsittelyaika ylitti merkittävästi julkisuuslain 14 §:n 4 momentissa säädetyn määräajan. Asian käsittelyn yhteydessä ei tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella AOA olisi katsonut aiheelliseksi arvioida asiaa rikosoikeudelliselta kannalta. - Uutiset
29.7.2021 14.30
Apulaisoikeusasiamies: Koronavirusepidemiasta aiheutuneet toimenpiteet Rikosseuraamuslaitoksessa kevään ja alkukesän 2020 aikanaApulaisoikeusasiamies on selvittänyt, miten koronavirusepidemia vaikutti vankiloiden toimintaan sekä vapautensa menettäneiden kohteluun ja olosuhteisiin kevään ja alkukesän 2020 aikana. - Uutiset
6.7.2021 9.00
Hovioikeus tutki vaatimuksen käräjäoikeuden rikostuomion salassapidosta - pyyntö hylättiinKorkein oikeus on ennakkopäätöksessään 2018:75 katsonut, että muutoksenhaun kohteena voi olla paitsi oikeudenkäynnin julkisuutta koskeva nimenomainen ratkaisu myös sellainen muu ratkaisu, jossa tuomioistuin ei ole lausunut kyseisen ratkaisun julkisuudesta mitään pidettyään julkisuusratkaisun tekemistä tarpeettomana. HO otti tämän vuoksi kantaa siihen, tuliko KO:n tuomio määrätä salassa pidettäväksi. HO katsoi, ettei asiassa ollut perusteita määrätä KO:n tuomiota miltään osin salassa pidettäväksi. (Vailla lainvoimaa 6.7.2021)