Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

4.2.2022 13.32 Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut määrätä vakuustakavarikkovaatimuksen, sen suullisen käsittelyn ja siitä annetun ratkaisun salassapidettäviksi

Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut määrätä vakuustakavarikkovaatimuksen, sen suullisen käsittelyn ja siitä annetun ratkaisun salassapidettäviksi

KO oli 28.5.2021 antamallaan päätöksellä määrännyt vastaajan omaisuutta pantavaksi vakuustakavarikkoon yhteisvastuullisesti kolmen muun henkilön kanssa. KO oli määrännyt syyttäjän vaatimuksesta, että haastehakemukseen sisältyvä vakuustakavarikkovaatimus ja päätöksen perustelut oli pidettävä salassa syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia oli jätetty sillensä. KO oli myös määrännyt asian käsiteltäväksi yleisön läsnä olematta. HO katsoi, että haastehakemukseen sisältyvien tietojen julkiseksi tulemisen voitiin lähtökohtaisesti katsoa aiheuttavan todennäköisesti merkittävää haittaa rikoksen selvittämiselle ja tutkinnan tarkoituksen toteuttamiselle tällaisessa tilanteessa. Ottaen huomioon, että tutkintatoimenpiteet olivat olleet salassapitomääräystä annettaessa vielä käynnissä, HO katsoi, että tiedon antaminen vakuustakavarikkoa koskevasta vaatimuksesta olisi tässä vaiheessa todennäköisesti vaarantanut merkittävällä tavalla rikoksen selvittämistä tai tutkinnan tarkoituksen toteuttamista. Näillä perusteilla KO:n antamalle salassapitomääräykselle oli ollut laissa säädetyt edellytykset, eikä sitä ollut siten aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 4.2.2022)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.