Konkurssipesä
- Uutiset
18.3.2019 11.00
KHO: Verohallinto ei voinut käyttää yhtiöltä olevaa ennen konkurssin alkamista syntynyttä konkurssisaatavaansa yhtiön konkurssipesälle olevan konkurssin alkamisen jälkeen syntyneen veronpalautusvelkansa kuittaamiseenA Oy asetettiin konkurssiin 6.3.2013. A Oy:n konkurssipesä vastasi vastuuvelvollisena vuodelta 2015 määrätystä kiinteistöverosta ja maksoi sen konkurssipesän massavelkana. Konkurssipesän oikaisuvaatimuksesta mainittua veroa palautettiin. Vaikka vero-oikeudellisesti kysymyksessä oli verovelvolliselle eli A Oy:lle maksettava veronpalautus, sitä ei voitu käyttää sellaisten A Oy:n konkurssiin asettamista edeltäneiden verovelkojen suoritukseksi, joista konkurssipesä ei ollut massavelkaisessa vastuussa. - Uutiset
15.2.2019 8.12
Hovioikeus arvioi takaisinsaannin edellytyksiäKuten käräjäoikeus oli ratkaisussaan todennut, ulosottokaaren sääntely on muuttunut siitä, mikä se oli ollut korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 1995:89 annettaessa. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty yhdenmukaisena käsityksenä, että mainitun ratkaisun oikeusohje, jonka mukaan maksusuunnitelman mukaisesti ulosottomiehelle maksettua verovelkaa ei pidetä velkojan ulosmittauksella saamana maksuna, joka peräytyy takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 12 §:n nojalla, ei olisi sovellettavissa ulosottokaaren 4 luvun 59 ja 60 §:ssä tarkoitettuun maksusuunnitelmaan tai -sopimukseen (ks. Tuula Linna - Tatu Leppänen: Ulosotto-oikeus II Ulosmittaus ja myynti, 2015 s. 31, Jarmo Tuomisto: Takaisinsaanti, 2012 s. 347).
Edellisessä kappaleessa todettu sekä X Oy:n tekemistä maksusuorituksista Länsi-Uudenmaan ulosottovirastolle lausuttu huomioon ottaen yhtiö oli tehnyt ulosottoviraston kanssa ulosottokaaren 4 luvun 59 §:ssä tarkoitetun maksusuunnitelman. Varat, jotka yhtiö oli suorittanut maksusuunnitelman perusteella, oli suoraan lain nojalla katsottava ulosmitatuiksi hetkellä, jolloin maksu ulosottomiehelle on tehty.
Näillä ja käräjäoikeuden lausumilla perusteilla X Oy:n maksusuoritukset rinnastuivat ulosmittauksella saatuun maksuun ja olivat takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 12 § :n nojalla peräytettävissä. (VL:2019-36, KKO:2019:91: Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu) - Uutiset
10.1.2019 8.00
Gradu: Konkurssipesä julkisoikeudellisessa ympäristövastuussa? Konkurssipesän ympäristövastuu toiminnanharjoittajana ja haltijana sekä ympäristövastuun vaikutukset konkurssimenettelyssäMira Hännisen tutkielmassa tarkastellaan konkurssipesän julkisoikeudellista ympäristövastuuta ja sen vaikutuksia konkurssimenettelyssä. Aihe on ajankohtainen, sillä julkisuudessakin on käyty keskustelua tilanteista, joissa ympäristöongelmia on jo ilmennyt tai on vaarana ilmetä konkurssimenettelyn yhteydessä. Aiheen tarkastelussa yhdistyvät ympäristöoikeus, jonka säännösten perusteella julkisoikeudellinen ympäristövastuu muodostuu, sekä konkurssioikeus, joka sääntelee konkurssimenettelyn kulkua, saatavien luokittelua ja konkurssivelkojien asemaa. Tutkimuksen pääpaino on kansallisessa oikeudessa, mutta aiheen tarkastelun monipuolistamiseksi tutkielmassa tarkastellaan myös, miten konkurssipesän ympäristövastuusta on linjattu Ruotsissa. - Uutiset
16.10.2018 13.30
Arviointineuvosto konkurssilain uudistamisesta koskien ympäristövastuun selkiyttämistä: tavoitteiden, keinojen ja vaikutusten suhdetta toisiinsa tulisi terävöittääKonkurssilakiin tehtävillä muutoksilla pyritään sekä yksinkertaistamaan konkurssimenettelyä että selkiyttämään ympäristövastuuta konkurssissa. Tarve muutoksille esitetään, mutta esityksestä ei kuitenkaan käy ilmi, kuinka merkittäviä muutokset olisivat vaikutuksineen. - Uutiset
16.7.2018 15.10
Takaisinsaanti konkurssipesään ei menestynyt hovioikeudessakaanHovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että takaisinsaantilain 10 §:n ja 5 §:n mukaiset takaisinsaannin edellytykset täyttyivät. (Vailla lainvoimaa 16.7.2018) - Uutiset
2.3.2018 16.00
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti yhtiön Verohallinnolle suorittamat velan maksut konkurssipesäänHovioikeus totesi, että ratkaisussa kuvatuissa olosuhteissa tehdyt maksut eivät olleet yrityksen juoksevien asioiden hoitoon kuuluvia säännöllisiä suorituksia. Maksut olivat viivästyneet niin pitkään, että se puolsi niiden pitämistä epätavanomaisina. Vaikka yritys esitetyn selvityksen perusteella oli aiemmin välillä maksanut verojaan pitkiäkin aikoja myöhässä, viivästyneiden maksujen suorittaminen ulosottoviranomaisen kanssa tehdyn maksusuunnitelman mukaisesti osoitti velkoihin kohdistuneen aktiivisia perintätoimia ja menettely myös poikkesi siitä, mikä käytäntö verovelkojen maksamisessa oli vallinnut aiemmin. Maksuja ei näistä syistä kokonaisuutena arvioiden voitu tässä tapauksessa pitää takasinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tavanomaisina. (Vailla lainvoimaa 2.3.2018) - Uutiset
14.11.2017 9.30
Vakuutusoikeus: Luonnollisen henkilön A:n konkurssipesä oli voinut hakea rikosvahinkolain nojalla korvausta A:lle aiheutuneesta ansionmenetyksestäOttaen huomioon, että A oli konkurssilain 3 luvun 1 §:n mukaan konkurssin alettua menettänyt oikeuden määrätä konkurssipesään kuuluvasta omaisuudestaan, A:lla ei ollut ollut enää asianosaisen puhevaltaa pesävarallisuusasioissa ja tuo puhevalta oli siirtynyt konkurssin myötä konkurssipesälle. Siten konkurssipesä oli voinut hakea ansionmenetyksen korvaamista Valtiokonttorilta. Kyse oli ollut konkurssilakiin perustuvasta puhevallan siirtymisestä, eikä rikosvahinkolakiin perustuvan oikeuden siirtoa koskevasta sopimuksesta, joka rikosvahinkolain 44 §:n nojalla on mitätön. Näin ollen Valtiokonttorin oli käsiteltävä asia uudelleen ja annettava A:n konkurssipesälle päätös A:lle luonnollisena henkilönä aiheutuneen ansionmenetyksen korvaamisesta. - Uutiset
15.9.2017 9.00
Hallinto-oikeuden erimielinen päätös kiinteistöveron palautuksen kuittaamisesta konkurssissaVerohallinto ei voinut käyttää A Oy:ltä olevaa ennen konkurssin alkamista syntynyttä konkurssisaatavaansa A Oy:n konkurssipesälle olevan konkurssin alkamisen jälkeen syntyneen veronpalautusvelkansa kuittaamiseen. - Uutiset
12.9.2017 12.02
Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus velvoitti vastuunalaisen yhtiömiehen palauttamaan hänelle yhtiöstä myytyjen ajoneuvojen arvon konkurssipesäänHovioikeus katsoi, että kommandiittiyhtiön omistamat kuorma-autot oli velkojien vahingoksi luovutettu vastikkeetta V:lle. V:n oli täytynyt yhtiön läheisenä olla tietoinen maksukyvyttömyydestä ja ylivelkaisuudesta sekä seikoista, joiden vuoksi oikeustoimet olivat olleet sopimattomia. Näin ollen oikeustoimen peräytymisen edellytykset täyttyivät sekä takaisinsaantilain 5 että 6 §:n nojalla. Konkurssipesä oli esittänyt riittävän näytön siitä, että kuorma-autojen arvo oli ollut vähintään konkurssipesän korvausvaatimuksena esittämän 26.000 euron suuruinen. Näin ollen aihetta käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen, jolla kaupat oli peräytetty, muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 12.9.2017) - Uutiset
13.6.2017 11.50
Hovioikeus: As Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana toimineelle asianajajalle voitiin antaa huomautusAA:n olisi tullut hyvän asianajajatavan edellyttämä huolellisuusvelvoite huomioiden hankkia lausunto kiinteistön käyvästä arvosta taholta, jolla ei ole sidoksia velkojapankkiin. AA:n katsottiin menetelleen vastoin konkurssilain 14 luvun 3 §:ssä ja hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kohdan 4.1. velvoitteita. Menettelyä ei ollut pidettävä asianajajista annetun lain 7 §:n 6 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisenä. (Vailla lainvoimaa 13.6.2017) - Uutiset
12.5.2017 13.30
Hovioikeuden ratkaisu konkurssipesään palautetuille varoille maksettavasta viivästys- ja tuottokorosta sekä koronmaksuvelvollisuuden sovittelun edellytyksistäAsiassa oli ensiksi ratkaistava, olio kanne jätettävä tutkimatta sen johdosta, ettei sitä ollut nostettu lain edellyttämässä määräajassa. Kanne tutkittiin. Riitaista asiassa oli ensinnäkin se, mistä ajankohdasta lukien Huoltovarmuuskeskus oli velvollinen maksamaan konkurssipesälle viivästyskorkoa saamilleen ja sittemmin konkurssipesään palauttamilleen varoille. Lisäksi asiassa oli kysymys siitä, oliko konkurssipesällä oikeus saada tuottokorkoa Huoltovarmuuskeskuksen ulosmittauksella saamille maksuille siitä lukien, kun Huoltovarmuuskeskus sai varat haltuunsa. Tältä osin ratkaisevaa oli se, peräytyivätkö maksut konkurssipesään takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:n nojalla. Lisäksi oli arvioitava sitä, tulisiko Huoltovarmuuskeskuksen koronmaksuvelvollisuutta sovitella takaisinsaantilain 22 §:n nojalla. Kysymys oli vielä sekä Huoltovarmuuskeskuksen valituksen että konkurssipesän vastavalituksen johdosta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 12.5.2017) - Uutiset
5.12.2016 10.10
KKO: Määrältään huomattavat maksut olivat olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisia eivätkä siten peräytettävissä konkurssipesäänKuljetusliiketoimintaa harjoittanut yhtiö oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:ssä tarkoitettuna aikana maksanut polttoaineostoihin perustuvia luottokorttilaskuja polttoaineen toimittajalle osapuolten välillä noudatetun käytännön mukaisesti. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että nämä määrältään huomattavat maksut olivat olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisia eivätkä siten peräytettävissä konkurssipesään. - Uutiset
30.11.2016 12.00
KKV muistuttaa: Ilmoita mahdolliset saatavasi Anttilan konkurssipesälle viimeistään 7. joulukuutaAnttila Oy:n konkurssipesänhoitaja Krogerus on tiedottanut, että niiden kuluttajien, joilla on vielä saatavia Anttilalta, on toimitettava valvontakirjelmä pesänhoitajalle viimeistään 7. joulukuuta 2016. Valvontakirjelmässä tulee eritellä konkurssipesältä vaadittavat saatavat ja niiden perusteet. Valvontakirjelmän pohjana voi käyttää kuluttaja-asiamiehen valvontakirjemallia. - Uutiset
16.8.2016 12.54
Hovioikeus palautti jutun käräjäoikeuteen kun konkurssipesän vahingonkorvauskanteeseen vastanneelle ei ollut annettu mahdollisuutta esittää vaatimusta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta ennen asian sillensä jättämistäAsiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, kun valittajalle ei ollut varattu tilaisuutta lausua konkurssipesän kanteen peruuttamista koskevasta ilmoituksesta eikä siten annettu mahdollisuutta esittää vaatimusta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta ennen asian sillensä jättämistä. Päätös oli siten poistettava ja asia palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 16.8.2016) - Uutiset
23.6.2016 13.15
KKO: Konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että A Oy olisi vastoin sopimusehtoa hyväksynyt peltien käyttämisen jo ennen niiden maksamista – omistuksenpidätysehto oli konkurssipesää sitovaA Oy oli toimittanut B Oy:n tehtaalle ovien valmistuksessa käytettävää peltiä. Ennen toimitusta osapuolet olivat sopineet omistuksenpidätysehdosta ja siitä, ettei peltejä saanut käyttää ennen kuin kauppahinta oli maksettu. B Oy asetettiin konkurssiin toimituksen jälkeen, mutta ennen kauppahinnan maksamista. Kun konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että A Oy olisi vastoin sopimusehtoa hyväksynyt peltien käyttämisen jo ennen niiden maksamista, omistuksenpidätysehto oli konkurssipesää sitova. - Uutiset
22.6.2016 12.05
Professori Tuula Linna: Konkurssipesän vastuu ympäristövahingostaOnko konkurssipesä vastuussa ympäristövahingoista, toisin sanoen joutuuko pesä käyttämään varat toimintavelvollisuuden mukaisiin tai viranomaisen määräämiin korjaustoimiin taikka – viranomaisen suorittaessa korjaavat toimet itse – korvaamaan niistä aiheutuneet kustannukset? Kummastakin vaihtoehdosta aiheutuu suunnilleen samanlainen varallisuusarvon vähennys pesän varoihin. Tämän julkisoikeudellisen ympäristövastuun lisäksi on kysyttävä, ovatko ympäristövahinkoon perustuvat yksityisten tahojen korvausvaateet muita saatavia paremmassa asemassa. Konkurssipesän ympäristövastuu jakautuu siten julkisoikeudelliseen ympäristövastuuseen ja siviilioikeudelliseen (yksityisoikeudelliseen) vahingonkorvausvastuuseen. OTT, prosessioikeuden professorin Tuula Linnan Lakimies-lehden kirjoituksessa tarkastellaan kysymyksenasettelua systematisoivan osuuden jälkeen sitä, voidaanko konkurssipesää pitää ympäristövahinkolaissa tarkoitettuna toiminnanharjoittajana. Jos vastaus on myönteinen, on vielä ratkaistava ympäristövastuiden etuoikeusasema. - Uutiset
18.3.2016 14.15
Käräjäoikeus ja hovioikeus eri linjoilla saatavan vanhentumisesta – HO hylkäsi kanteen yli miljoonan euron palauttamisesta konkurssipesälleBT oli nostanut lainan yhtiöstä 10.1.2005. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan AT:n katsottiin olleen tietoinen lainan nostamisesta. Yhtiö oli siten saanut tiedon laittomasta varojen nostamisesta heti sen tapahduttua. Hovioikeus katsoi, että kolmen vuoden vanhentumisaika oli alkanut 10.1.2005. Asiassa ei edes väitetty, että vanhentumista olisi katkaistu ennen kuin konkurssipesä oli 18.9.2013 pannut tässä asiassa kanteen vireille. AT:n velvollisuus palauttaa yhtiöstä saamansa varat VOYL 12 luvun 5 §:n perusteella oli näin ollen vanhentunut. Oikeus vaatia perusteettoman edun palautusta oli ollut X Oy:llä eikä yhtiön konkurssiin asettamisella ollut tässäkään suhteessa merkitystä. Vanhentumisaika oli alkanut kulua siitä, kun varat oli nostettu yhtiöstä eli 10.1.2005. Kun tässäkään tapauksessa ei tullut ilmi, että vanhentuminen olisi katkaistu ennen kanteen vireilletuloa 18.9.2013, oli myös vaatimus perusteettoman edun palautuksesta vanhentunut. (Vailla lainvoimaa 18.3.2016) - Uutiset
15.2.2016 10.21
Hovioikeus arvioi konkurssipesänhoitajan esteellisyyttäAsianajaja A oli antaessaan suostumuksensa pesänhoitajan tehtävään ilmoittanut, että hänen tiedossaan ei ollut konkurssilain 8 luvun 5 §:n mukaista estettä tehtävään. Lisäksi hän oli esteellisyysväitteen johdosta antamassaan lausumassa todennut, ettei hän ollut kokenut rikostutkinnassa olleita puheluja uhkaavina eikä hänellä ollut asiassa vaatimuksia. Rikostutkinnan kohteena olleet puhelut oli soitettu vasta sen jälkeen, kun A oli antanut suostumuksensa pesänhoitajan tehtävään. Tähän nähden ja kun asiassa ei tullut ilmi muitakaan syitä epäillä A:n sopivuutta pesänhoitajan tehtävään, käräjäoikeuden määräystä pesänhoitajasta ei ollut edellytyksiä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 15.2.2016) - Uutiset
8.2.2016 8.00
Liiketoimintakaupalle ja siten yhtiön varojen vähentämiselle oli liiketaloudelliset perusteet – hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti hallituksen jäsenen yli 2 miljoonan euron vahingonkorvauksista konkurssipesälleYhtiöiden taloudellisia tilanteita koskeva tieto oli ollut riittävä liiketoimintakaupan tekemiseksi. Kanteen perusteena olleet päätökset ja toimet oli tehty jo vuoden 2007 lopulla ja vuoden 2008 alkupuolella. Vuoden 2008 taloudellinen taantuma ja rahoitusmarkkinoiden kiristyminen oli ollut Suomessa ennakoitua pahempi. Näissä olosuhteissa A:n ei voitu katsoa toimineen huolimattomasti, koska tilanteessa oli toimittu SV Oy:n ainoan osakkeenomistajan SG Oy:n tahdon mukaisesti. Vaikka kauppahinnan saamatta jäämisestä oli ollut olemassa riski, tässä tilanteessa, jossa oli ollut riski myös siitä, että SV Oy:n N:n liiketoiminta muutoin menetetään, otettu riski ei ollut kuitenkaan ollut liiallinen. Näin ollen ja asiassa esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoi, että SV Oy:n N:n liiketoiminnan myynnille E Oy:lle oli ollut liiketaloudellinen peruste eikä A:lla SV Oy:n hallituksen jäsenenä ollut aihetta toimia SG Oy:n eli yhtiön ainoan osakkeenomistajan tahdon vastaisesti. (Vailla lainvoimaa 8.2.2016) - Uutiset
1.2.2016 15.15
Hovioikeus arvioi läheisen käsitettä ja vilpitöntä mieltä takaisinsaannissa konkurssipesäänAsiassa ei näytetty, että A ja B olisivat takaisinsaantilain 3 §:n tarkoittamia muuten erityisen läheisiä henkilöitä C:lle ja sitä kautta velallisyhtiölle. Näin ollen aihetta käräjäoikeuden konkurssipesän kanteen hylkäävän tuomion muuttamiseen ei ollut siltä osin kuin A ja B oli takaisinsaantilain 3 §:n muuten erittäin läheisinä henkilöinä vaadittu palauttamaan konkurssipesään C:n heidän lukuunsa siirtämät varat. Sen sijaan hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että A ja B, vaikka olivatkin nuoria, olisivat voineet tilannetta huolellisesti harkiten tietää, ettei velallisyhtiön polttoainekortin käyttö ja velallisyhtiön varojen siirto velallisyhtiön tililtä heidän omille pankkitileilleen ilman mitään työsuhdetta tai muutakaan vastaavaa syytä voineet olla osakeyhtiölain mukaan sallittua varojen jakamista. Näiltä osin hovioikeus velvoitti A:n ja B:n palauttamaan kyseiset summat konkurssipesälle osakeyhtiölain vastaisena laittomana varojen jakona. - Uutiset
29.1.2016 13.00
Hovioikeus: Muita aktiivisempi osakas ei ollut grynderi eikä vastannut muutoinkaan rakennusurakan rakennusvirheistäAsunto-osakeyhtiö oli tehnyt urakkasopimukset suoraan urakoitsijoiden kanssa eikä A:lla ollut osakeomistuksensa perusteella muita suurempaa päätösvaltaa asunto-osakeyhtiössä. Näyttämättä jäi, että hän olisi tosiasiassakaan käyttänyt yksiomaista teknistä ja taloudellista määräysvaltaa asunto-osakeyhtiön rakennushankkeessa. Kaikki keskeiset päätökset, kuten rahoituspäätökset, suunnitteluratkaisut ja urakoitsijoiden valinnat, oli asiassa esitetyn näytön valossa tehty yhdessä ja kukin osakas oli valvonut oman talonsa osalta rakennustöitä. Hovioikeus näin ollen katsoi näyttämättä jääneen, että kysymyksessä olisi ollut sellainen rakennushanke, jossa A:n vastuun voisi perustaa grynderin asemaan. Koska rakennustöiden valvonnan ei näytetty kuuluneen A:n vastuulle, hän ei voinut syyllistyä konkurssipesän väittämillä perusteilla sellaiseen huolimattomuuteen, että hän olisi vastuussa rakennusvirheistä vahingonkorvauslain perusteella. (Vailla lainvoimaa 29.1.2016) - Uutiset
30.1.2015 11.37
Professori Veikko Vahtera: Hovioikeus tuomitsi osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan korvamaan yhtiön konkurssipesälle n. 1,9 miljoonaa euroa laittoman varojenjaon seurauksena – muut jäsenet välttivät vastuunKouvolan hovioikeus otti kantaa ratkaisussaan hallituksen puheenjohtajan vahingonkorvausvelvollisuuteen, kun tämän antama lähipiirilaina katsottiin osakeyhtiölain vastaiseksi varojenjaoksi. Laina oli myös erikseen OYL 13:10:ssä tarkoitetun omien osakkeiden hankinnan rahoituskiellon vastainen. Koska lainapäätös ja sen maksaminen oli toteutettu hallituksen puheenjohtajan toimesta, ei muiden hallituksen jäsenten katsottu olleen vastuussa. Tältä osin ratkaisun perusteluita voidaan arvioida myös kriittisesti. (Kouvolan hovioikeus 21.1.2014; (S13/374) Lainvoimainen – ei valituslupaa.) - Uutiset
30.12.2014 15.26
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 5.12.–11.12.2014 koskevat muun muassa tuomion purkamista, tekijänoikeusrikkomusta, veronkorotuksen ja ne bis in idem -periaatteen välistä suhdetta sekä osakkeenomistajan vastuuta osakeyhtiössä. - Uutiset
27.8.2014 12.02
KHO: Ympäristölupahakemuksen käsittelymaksu oli konkurssisaatava, josta vastasi vain yhtiö eikä konkurssipesäKorkein hallinto-oikeus totesi, että käsittelymaksu oli seurausta ympäristölupahakemuksen vireillepanosta ja sen oikeusperuste oli syntynyt ennen yhtiön asettamista konkurssiin. Konkurssipesä ei ollut jatkanut asiaa yhtiön puolesta. Ympäristöluvan käsittelystä perittävä maksu oli siten konkurssilain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu konkurssisaatava eikä 16 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu massavelka, josta konkurssipesä olisi ollut vastuussa. Velvollisuus käsittelymaksun suorittamiseen oli näissä oloissa yksinomaan ja kokonaisuudessaan yhtiöllä. - Uutiset
15.8.2014 11.00
KKO: Lääkäreillä ei ollut oikeutta saada palkkiosaataviaan vastaavia varoja erotetuiksi yhtiön konkurssipesän muista varoistaAmmatinharjoittajina toimineiden lääkäreiden ja osakeyhtiömuotoisen lääkärikeskuksen välisten sopimusten mukaan yhtiö peri lääkäreiden vastaanottopalkkiot ja tilitti niistä kullekin lääkärille sopimuksen mukaan kuuluvan osuuden määräajassa. Lääkäreille suoritettavia osuuksia palkkioista ei ollut pidetty erillään yhtiön muista varoista heidän lukuunsa. Yhtiön kirjanpidossa näitä osuuksia oli käsitelty palkkiotilitysvelkoina. Yhtiö asetettiin konkurssiin. Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei lääkäreillä ollut oikeutta saada palkkiosaataviaan vastaavia varoja erotetuiksi yhtiön konkurssipesän muista varoista ja tilitetyiksi heille ennen konkurssivelkojen maksamista. - Uutiset
27.5.2014 11.37
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 23.4.2014–9.5.2014 koskevat todistustaakkaa, vahingonkorvausta aineettomista vahingoista, vahingonkorvausta käyttörajoituksen vuoksi, ne bis in idem -kieltoa ja palkkasaatavaa velkojien etusijajärjestyksessä. - Uutiset
15.4.2014 15.38
OTL, asianajaja Annika Smalén: Konkurssipesän pesänhoitajan itsenäinen päätösvalta lainsäädännössä ja käytännössäSmalénin artikkeli tarkastelee pesänhoitajan roolia itsenäisenä päätöksentekijänä. Päätösvaltaa konkurssipesässä käyttävät lain pääsäännön mukaan velkojat, mutta pesänhoitajalla on lukuisia tehtäviä, jotka konkurssilaissa on määritelty kuuluvan pesänhoitajan yksinomaiseen päätösvaltaan. Lainopin ohella artikkelia varten on tehty empiiristä tutkimusta, jolla on pyritty selvittämään, miten voimassaoleva oikeus toteutuu käytännössä pesänhoitajan päätöksenteossa. - Uutiset
13.12.2013 14.24
KKO:n ratkaisu takaisinsaannista konkurssipesäänYhtiö oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:ssä tarkoitettuna kriittisenä aikana ostanut tuotteita useassa erässä ja maksanut ne tavarantoimittajan pankkitilille tuotteiden toimituspäivänä tai muutamaa päivää myöhemmin. Suoritusten katsottiin olevan sellaisia käteiskauppaan rinnastettavia maksuja, jotka eivät olleet vahingoittaneet yhtiön muita velkojia. Maksut eivät olleet peräytettävissä yhtiön konkurssipesään. - Uutiset
30.4.2013 18.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat puolison salaisen omistuksen osoittamista, oikeusturvavakuutukseen perustuvan saatavan vanhentumisaikaa, tontinvuokraoikeuden kirjaamishakemuksen vaikutusta vastaajakelpoisuuseen, urakkasopimuksen tulkintaa, eläkesäästötilin ulosmittaussuojan menettämistä, oikeudenkäyntiä jatkaneen konkurssipesän vastuuta vastapuolen oikeudenkäyntikuluista sekä rangaistuksen mittaamista ja kohtuullistamista huumausainerikoksessa. - Uutiset
8.2.2013 11.35
Konkurssivalvontaa ja jakoluetteloa koskevaan konkurssiasiain neuvottelukunnan suositukseen laajoja muutoksiaKonkurssiasiamiehen toimiston verkkosivuilla on julkaistu päivitetty versio suosituksesta "Konkurssivalvonta ja jakoluettelo 6/2004". - Uutiset
1.2.2013 11.45
Konkurssivelallisen vaitiolo-oikeus otetaan lakiin maaliskuusta alkaenLakiin lisätään konkurssivelallisen oikeus vaieta pesänselvityksessä, jos häntä epäillään tai syytetään rikoksesta. Rikoksesta epäillyn oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen liittyy niin sanotun itsekriminointisuojan periaatteeseen, jonka katsotaan sisältyvän oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Uudistus tulee voimaan 1. maaliskuuta 2013. - Uutiset
17.12.2012 15.06
KKO:n ratkaisu takaisinsaannista konkurssipesäänVelallinen oli viimeisten kolmen kuukauden aikana ennen konkurssinsa alkua maksanut verovelan pankilta tähän tarkoitukseen saamillaan luottovaroilla. Pankilla oli ennestään nimellisarvoltaan luoton kattava vakuus. Kun otettiin huomioon se riidaton tosiseikka, ettei vakuuden käypä arvo läheskään riittänyt kattamaan pankin saatavaa, velkojan vaihtuminen ei ollut aiheuttanut vahingon vaaraa muille velkojille. Velan maksu ei ollut peräytettävissä konkurssipesään. - Uutiset
17.9.2012 16.53
Konkurssivelallisen vaitiolo-oikeus esitetään lisättäväksi lakiinHallitus esittää, että konkurssivelallisen oikeus vaieta pesänselvityksessä sellaisista seikoista, jotka liittyvät häntä vastaan vireillä olevaan rikostutkintaan, lisättäisiin lakiin. - Uutiset
25.6.2012 11.01
KKO:n ratkaisu Suomen tuomioistuimen toimivallasta takaisinsaantiasiassaSaatavan katsottiin olevan sellaista ulkomaisten yhtiöiden Suomessa olevaa omaisuutta, jonka perusteella tuomio takaisinsaantiasiassa voitiin panna täytäntöön. Takaisinsaantiasialla oli sen vuoksi sellainen tosiasiallinen yhteys Suomeen, että käräjäoikeudella oli kansainvälinen toimivalta tutkia kanne. - Uutiset
28.12.2011 5.56
Vakuutusoikeus: Konkurssipesä ei vastannut työeläkevakuutusmaksustaVakuutusoikeus katsoi, ettei konkurssipesä vastannut työeläkevakuutusmaksusta, jonka peruste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista. - Uutiset
6.4.2011 9.09
KKO:n ratkaisu Suomen tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta konkurssiasiassaKorkein oikeus katsoi, ettei suomalaisella konkurssituomioistuimella ollut kansainvälistä toimivaltaa tutkia konkurssipesän nostamaa muun muassa takaisinsaantia konkurssipesään koskevaa kannetta Panamasta, Sveitsistä ja Liechtensteinista olevia vastaajia vastaan. - Uutiset
6.4.2011 8.08
KKO määräsi tavanomaista suuremmat velan lyhennykset ennen konkurssia palautettavaksi konkurssipesäänKirjankustantaja X Oy ja 30.6.2006 konkurssiin asetettu Y Oy olivat maaliskuussa 2006 Y Oy:n ollessa jo maksukyvytön siirtyneet noudattamaan liikesuhteessaan ehtoa, jonka mukaan X Oy toimitti uusia kirjoja Y Oy:lle vain, jos Y Oy lyhensi X Oy:n erääntynyttä saatavaa ensin uuden tilauksen yhdenkertaista ja 25.4.2006 lukien kahdenkertaista arvoa vastaavalla määrällä. Korkeimman oikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla katsottiin, että maksut, joita ei voitu pitää miltään osin tavanomaisina, olivat omiaan vahingoittamaan velkojien etua vain siltä osin kuin Y Oy oli 25.4.2006 alkaen lyhentänyt velkaansa uusien toimitusten arvon ylittävällä määrällä. Tämä osuus maksuista määrättiin palautettavaksi takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:n nojalla. Kysymys myös takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:n soveltamisesta. (Ään.) - Uutiset
7.3.2011 7.40
HO:n ratkaisu kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden lunastamista ja lunastusajan laskemista koskevassa asiassaKoska A:n tekemä ilmoitus ei ollut lunastusoikeuden käyttämisen kannalta keskeisen tiedon eli kauppahinnan osalta vastannut totuutta, yhtiöjärjestyksessä määrätty osakkeen lunastusaika ei ollut tehdyn ilmoituksen perusteella alkanut kulua eikä D Oy:n ilmoitus olla käyttämättä lunastusoikeuttaan ollut yhtiötä sitova. Lunastusajan ei katsottu alkaneen myöskään kulua yksittäisen hallituksen jäsenen tietoisuuden perusteella. - Uutiset
28.2.2011 12.19
KKO: Asianajajan salassapitovelvollisuus esti tilitietojen antamisen konkurssipesälleKorkein oikeus on hylännyt konkurssipesän vaatimuksen saada tietoja siitä, miten velallinen oli maksanut asianajotoimistolle asianajolaskunsa. KKO katsoi, että asianajajan salassapitovelvollisuus esti konkurssipesän vaatimien tietojen antamisen konkurssipesälle. Tampereen käräjäoikeus ja Turun hovioikeus olivat ratkaisseet asian toisin. - Uutiset
14.2.2011 15.16
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu työntekijän sulkemisesta palkkaturvan ulkopuolelle ruotsalaisessa asiassaTyöntekijä voidaan sulkea maksamattomia saatavia koskevan palkkaturvan ulkopuolelle siksi, että hän on itse tai yhdessä lähisukulaistensa kanssa myöhemmin kuin kuusi kuukautta ennen tätä yritystä koskevan konkurssihakemuksen jättämistä omistanut olennaisen osan kyseisestä yrityksestä ja vaikuttanut huomattavasti sen toimintaan. - Uutiset
7.1.2011 12.28
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkein oikeus on käsitellyt vuoden 2010 lopulla antamissaan ratkaisuissa muun muassa avioliiton mitättömyyden edellytyksiä, todisteiden riittävyyttä alaikäisen raiskausta koskeneessa rikosasiassa, ulkomaisen tuomion täytäntöönpanoa Bryssel I -asetuksen nojalla ja sopimussakkoehdon vaikutusta aliurakoitsijan vahingonkorvausvelvollisuuteen. - Uutiset
23.12.2010 10.06
EIT:n tuomio pesänhoitajan palkkion määränneen alioikeuden puolueettomuudestaEIT katsoi pesänhoitajana toimineen asianajajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukatun, kun konkurssituomari oli sekä tehnyt valittajaa koskevan palkkioesityksen että myöhemmin päättänyt valittajan palkkiosta oikeuden yhtenä jäsenenä. - Uutiset
28.10.2010 9.33
Realisointia koskevaa konkurssiasiain neuvottelukunnan suositusta päivitettyKonkurssiasiamiehen toimiston verkkosivuilla on julkaistu päivitetty versio konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksesta "Realisointi 11/2004". - Uutiset
30.9.2010 12.35
Konkurssilain uudistamista pohtineen työryhmän mietintö - velallisen ihmisoikeudet ja velkojien oikeudet halutaan sovittaa yhteenOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa muun muassa, että konkurssipesän hoitaja voisi pyytää ulosottoselvityksen tekemistä varmistaakseen pesän selvittämisessä välttämättömien tietojen saamisen. Menettelyä käytettäisiin lähinnä silloin, kun konkurssivelallisella on ihmisoikeussopimuksen mukainen oikeus pysyä vaiti. - Uutiset
26.4.2010 12.04
Hovioikeuden ratkaisu konkurssipesän pesänhoitajan palkkiostaHovioikeus vahvisti B Oy:n pesänhoitajan, asianajaja A:n palkkion määräksi yhteensä 7 769,97 euroa ja katsoi, että B Oy ja verohallinto ovat molemmat velvollisia maksamaan tästä määrästä A:lle puolet eli 3 885 euroa. - Uutiset
26.3.2010 12.16
Hovioikeuden ratkaisu konkurssin raukeamista koskevassa asiassaHovioikeus jätti konkurssipesän valituksen tutkimatta, koska A Oy:n konkurssin alkamisen oikeusvaikutukset olivat lakanneet, kun käräjäoikeuden päätös konkurssin raukeamisesta oli annettu. Päätöksen antamisen jälkeen ei siten ole ollut olemassa asianosaiskelpoista konkurssipesää. - Uutiset
25.1.2010 6.07
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyasetuksen tulkinnastaPuolalainen tuomioistuin on tiedustellut pääasiallisesti sitä, voivatko jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset sen jälkeen, kun maksukyvyttömyyttä koskeva päämenettely on aloitettu jossakin jäsenvaltiossa, oman lainsäädäntönsä perusteella yhtäältä määrätä velallisen, jota koskeva maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, tämän jäsenvaltion alueella sijaitsevaa omaisuutta koskevasta ulosmittaamisesta ja toisaalta kieltäytyä tunnustamasta ja mahdollisesti toimeenpanemasta ensimmäisessä jäsenvaltiossa tehtyjä maksukyvyttömyysmenettelyn kulkua ja päättämistä koskevia päätöksiä. - Uutiset
8.1.2010 9.26
Hovioikeuden ratkaisu konkurssipesän oikeudesta saada tietoja asianajotoimistoltaTurun hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin muun muassa, että kysymys on nimenomaan sellaisten tietojen hankkimisesta, jotka auttavat selvittämään velallisen pankkitilejä. Koska mainitut tiedot liittyvät kaikki velallisen tai mahdollisesti jonkun muun velallisen puolesta suorittamien maksujen selvittämiseen, on kysymyksessä myös velallisen maksuliikenteen selvittäminen. Velallisella itsellään on oikeus saada pyytäessään mainitut tiedot. Näin ollen vastaaja (asianajotoimisto) on salassapitosäännösten estämättä velvollinen luovuttamaan pesänhoitajan pyytämät tiedot. - Uutiset
18.9.2009 9.43
Konkurssivelallisen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaan neuvottelukunnan suositukseen muutoksiaKonkurssiasiamiehen toimiston verkkosivuilla on julkaistu päivitetty versio konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksesta "Konkurssivelallisen oikeudet ja velvollisuudet 15/2005" - Uutiset
10.9.2009 11.22
Konkurssipesän haltuunottoa koskevaan neuvottelukunnan suositukseen muutoksiaKonkurssiasiamiehen toimiston verkkosivuilla on julkaistu päivitetty versio konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksesta "Konkurssipesän haltuunotto 1/2004".